HYY Yhtymän omistajastrategia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYY Yhtymän omistajastrategia 2012-2016"

Transkriptio

1 HYY Yhtymän omistajastrategia Omistajastrategia-asiakirja määrittää HYY Yhtymän liiketoiminnan suunnan. Omistajastrategian linjaukset luovat puitteet, joiden sisällä HYY Yhtymän liiketoimintastrategiat tulee laatia. Omistajahallinnossa ja päätöksenteossa tavoitteena on turvata omistajan äänen kuuluminen menettämättä liiketoiminnan vaatimaa kykyä riittävän nopeaan ja joustavaan päätöksentekoon. Omistajastrategian hyväksyy edustajisto. Hallintoneuvosto valmistelee yhdessä HYYn hallituksen kanssa omistajastrategian edustajistolle ja tarvittaessa tulkitsee asiakirjaa ajankohtaisissa kysymyksissä. Omistajastrategiaa päivitetään tarpeen mukaan. Omistajastrategia on julkinen asiakirja ja tarkoitettu ylioppilaskunnan koko jäsenistölle. Omistajastrategian mahdolliset liitteet sisältävät yritystoiminnan luottamuksellista tietoa, eivätkä siten ole julkisia. Omistajastrategian toteutumista arvioidaan edustajistossa vuosittain tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä. Sisällys 1. Liiketoiminnan lähtökohdat Toiminta-ajatus Arvot Arvojen toteutuminen toimintatavoissa Pitkäjänteisyys Vastuullisuus Dynaamisuus Omistajahallinto ja organisaatio HYY Yhtymän sidosryhmät Viestintä Yhtymäkokonaisuus sijoituksena sekä siihen liittyvät riskit ja kehitysnäkymät Yleistä Tulosliiketoiminta Kiinteistöliiketoiminta Arvopaperisijoitustoiminta ja sijoitusstrategia Majoitustoiminta Juhlapalvelut ja lounasruokailu Palveluliiketoiminta Opiskelijaravintolat Opiskelija-asuminen Kustannustoiminta Lyyra Voitonjako

2 Liiketoiminnan lähtökohdat HYY Yhtymä on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tapa järjestää yritystoimintansa. 1.1 HYY Yhtymän pitkän aikavälin visio on parantaa tulostaan niin, että sen voitonjaolla voidaan kustantaa ylioppilaskunnan varsinainen toiminta. Lisäksi Yhtymä edistää palveluiden syntymistä omistajalle ja yliopistoyhteisölle. 1.2 Toiminta-ajatus Yhtymä säilyttää ja kasvattaa ylioppilaskunnan omaisuutta pitkäjänteisesti ja turvaa siten ylioppilaskunnan taloudellisen itsenäisyyden ja toimintakyvyn. Tulosliiketoiminnan tarkoituksena on tuottaa tulosta vastuullisesti ja vastuullisuuden tulee näkyä viestinnässä. Palveluliiketoiminnallaan Yhtymä edistää palveluiden tuotantoa, joiden tarjonta, hinta, laatu tai vastuullisuus ei muuten ole riittävällä tasolla. Näin toteutetaan omalta osaltaan ylioppilaskunnan yhteiskunnallisia tavoitteita. 1.3 Arvot Pitkäjänteisyys Yhtymä turvaa ylioppilaskunnan omaisuuden kestävän ja pitkäjänteisen arvonnousun. Yhtymän toiminta on tuloslähtöistä ja riskinotto on kohtuullista. Vastuullisuus Yhtymä toimii vastuullisesti ja kertoo toiminnastaan avoimesti. Yhtymä edistää aktiivisesti vastuullisen liiketoiminnan kehittymistä Suomessa. Yhtymä toimii omistajansa tavoitteiden ja ihanteiden mukaisesti. Yhtymä on työntekijöilleen ja omistajan edustajille kannustava, innostava ja heitä tukeva työympäristö. Dynaamisuus Yhtymä reagoi toimintaympäristön muutoksiin joustavasti ja tehokkaasti. Yhtymä luo kumppanuuksia, joista on kaikille osapuolille hyötyä. Yhtymä hakee uudistumista pitkäjänteisyyden kärsimättä. Yhtymä kuuntelee sekä asiakkaitaan että omistajiaan ja muuttaa toimintaansa joustavasti palautteen mukaan. Yhtymä ymmärtää, että aktiivinen uuden luominen vaatii myös aktiivista luopumista. 1.4 Arvojen toteutuminen toimintatavoissa Pitkäjänteisyys Yhtymässä ymmärretään ylioppilaskunnan pitkä historia ja Yhtymän merkitys varsinaisen toiminnan rahoittajana. Liiketoiminnassa otetaan kohtuullisia riskejä ilman passivoitumista. Liiketoiminnassa tulee ottaa huomioon ylioppilaskunnan toimintatalouden yleinen kehitys. Toimintaa suunnitellessa huomioidaan ylioppilaskunnan asettamat tavoitteet. Voitonjaon määrää päätettäessä otetaan huomioon Yhtymän tai yksikön maksuvalmius. 2

3 Vastuullisuus Ylioppilaskunta haluaa esimerkillään näyttää, että yritystoimintaa voi tehdä sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristöllisesti vastuullisesti toiminnan laadusta ja tuloksellisuudesta tinkimättä. HYY Yhtymä toteuttaa sosiaalista vastuutaan: Edistämällä yhdenvertaisuutta Yhtymän tasa-arvosuunnitelmassa linjatulla tavalla. Kuuntelemalla työntekijöitään ja asiakkaitaan sekä kehittämällä toimintaansa heidän toiveensa huomioiden. Luomalla ensisijassa vakinaisia työsuhteita sellaisiin tehtäviin, jotka eivät ole kausitai projektiluonteisia. Tekemällä yhteistyötä vastuullisesti toimivien kumppaneiden ja alihankkijoiden kanssa. Pyrkimällä tarjoamaan palvelujaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä edistämään toimivaa monikulttuurista työympäristöä. 107 HYY Yhtymä toteuttaa ympäristövastuutaan: Minimoimalla toiminnastaan aiheutuvan jätteen määrän ja kierrättämällä mahdollisimman paljon. Ottamalla huomioon kaikissa hankinnoissaan ja toiminnassaan yhtenä kriteerinä ympäristövaikutukset. Käyttämällä toiminnoissaan vihreää sähköä sekä tiedottamalla tästä aktiivisesti ja suosittelemalla vastaavaa käytäntöä myös sidosryhmilleen. Perehdyttämällä henkilökuntaansa ja asiakkaitaan ympäristöasioihin. Edistämällä rakentamisessa ja remontoinnissa ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja energiatehokkuutta. 117 HYY Yhtymä toteuttaa kulttuurista vastuutaan: Huolehtimalla ylioppilaskunnan kulttuurihistoriallisesti arvokkaista rakennuksista ja taideteoksista. Toteuttamalla rakennus- ja korjaushankkeet kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti laadukkaasti Dynaamisuus Sekä asiakkaat että omistajat otetaan mukaan liiketoiminnan kehittämiseen. Etsitään jatkuvasti uusia toimintamuotoja ja kumppanuuksia sekä liiketoiminnan joustavoittamiseksi että tuloksen parantamiseksi. Toimintaa kehitetään aktiivisesti: paikallaan pysyvä Yhtymä on ennen pitkää tappiollinen Yhtymä. Omistajaa käytetään aktiivisesti liiketoiminnan ja sen vastuullisuuden viestinnässä asiakkaille. Erityistä huomioita kiinnitetään opiskelijapäättäjien tiedonsaantiin ja osallistamiseen. 3

4 Omistajahallinto ja organisaatio HYY Yhtymän omistaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Omistaja käyttää ohjausvaltaansa yritystoiminnan tavoitteen asettamisessa ja johtamisessa eri toimielintensä kautta. HYY Yhtymän omistajahallinto koostuu sekä yliopistolain ja yliopistoasetuksen että osakeyhtiölain mukaisista hallintoelimistä. Ylioppilaskunnan taloussääntö määrittelee eri hallintoelinten keskeiset tehtävät. Joka toinen vuosi hallintoneuvoston johdolla toteutetaan laajempi konsernin hallinnon tilannekartoitus hyvän hallinnon periaatteiden ja toimivuuden näkökulmasta. Kartoituksessa käydään läpi keskeiset toimijat, toimielimet ja sidosryhmät. Edustajisto asettaa yritystoiminnan peruslinjat hyväksyessään omistajastrategian. Ylioppilaskunnan hallitus toimii Oy HYY-Yhtiöt Ab:n yhtiökokouksena ja valmistelee myös muiden HYY Yhtymän yrityshallintoelinten jäsenrekrytoinnit. Talousjohtajan roolissaan Yhtymän toimitusjohtaja vastaa erityisesti investointiesityksistä sekä voitonjakomahdollisuuksien kommunikoinnista ylioppilaskunnan toimintataloudelle. Pääsihteerin rooli korostuu toimintatalouden budjettivastuullisena. HYY Yhtymän hallintoneuvosto valvoo HYY Yhtymän hallituksen toimintaa. Hallintoneuvosto vastaa omistajastrategia-asiakirjan valmistelusta edustajistoa varten ja tulkitsee asiakirjaa ajankohtaisissa kysymyksissä. HYY Yhtymän hallitus vastaa liiketoimintastrategioista ja johtaa yritystoimintaa yhdessä toimitusjohtajan kanssa. HYY Yhtymän hallitus toimii ylioppilaskunnan kiinteistöhallituksena ja yritystoiminnan konsernihallituksena sekä valvoo johdon toimintaa. Tytäryhtiöiden hallitukset johtavat yritysten toimintaa toimivaltuuksiensa rajoissa. 3. HYY Yhtymän sidosryhmät HYY Yhtymällä on runsaasti sidosryhmiä, jotka ovat osittain päällekkäisiä. Poikkeuksellisen Yhtymästä tekee henkilön omistajayhteisö. Sidosryhmien toiveet, tarpeet ja mielikuva HYY Yhtymästä ovat erilaisia. Jokaisen sidosryhmän tarpeet tulee huomioida yksilöllisesti. Sidosryhmien kohtaamisessa noudatetaan luvussa 1.4 määriteltyjä toimintatapoja. 4

5 Viestintä Viestinnän tarkoituksena on ylioppilaskunnan ja Yhtymän maineen luominen ja ylläpito. Hyvä maine ei perustu tyhjiin lupauksiin tai mainontaan, vaan viestinnässä tuodaan esille HYYn arvoja. HYY Yhtymä viestii toiminnastaan avoimesti ja kattavasti. HYY Yhtymä on sidosryhmilleen luotettava ja keskustelukykyinen kumppani. Viestinnässä ymmärretään ja huomioidaan eri sidosryhmien ja liiketoiminnan osa-alueiden erilaiset tarpeet. Ylioppilaskunnan jäsenet tietävät olevansa asiakasomistajia ja omistavansa Yhtymän. kuinka voivat vaikuttaa HYY Yhtymään. HYY Yhtymän työntekijät ymmärtävät vaikutusmahdollisuutensa. työpanoksensa merkityksen. Asiakas tietää mitä rahallaan saa. mitkä ovat Yhtymän arvot. Yhteistyökumppanit ymmärtävät että Yhtymä on vastuullinen toimija. eettinen edelläkävijä. 5. Yhtymäkokonaisuus sijoituksena sekä siihen liittyvät riskit ja kehitysnäkymät Yhtymän liiketoiminta jakautuu seuraaviin osa-alueisiin: 5

6 Tulosliiketoiminta: Kiinteistöliiketoiminta Sijoitustoiminta Majoitustoiminta Juhlaravintolat Lounasravintolat Palveluliiketoiminta: Opiskelijaravintolat Opiskelija-asuminen Kustannustoiminta Lyyra 5.1 Yleistä Liiketoiminta-alueita johdetaan ja kehitetään taloudellisesti itsenäisinä yksikköinä siten, että niillä on mahdollisuus liiketoiminnan ja yhtiöiden arvon kasvattamiseen. Eri liiketoimintaalueiden tavoitteet määritellään niiden perustehtävän pohjalta yhtymästrategiassa ja tarpeen vaatiessa toimialakohtaisissa liiketoimintasuunnitelmissa. Yhtymä voi luopua yksittäisen yhtiön omistukseen tai sopimukseen perustuvasta määräysvallasta Hallintoneuvoston päätöksellä, mikäli tässä asiakirjassa ei ole toisin määritelty. 5.2 Tulosliiketoiminta Tulosliiketoiminnan ensisijainen tarkoitus on tuottaa omaisuudelle enemmän tuottoa kuin turvallisena sijoituksena pidetty valtion joukkovelkakirja. Suoran tuoton tavoitteena on oman pääoman tuotto 4% markkina-arvoin laskettuna (ROE-%). Voittoa voidaan jakaa vain liiketoiminnan tuloksesta Kiinteistöliiketoiminta Kiinteistöliiketoiminnan vakaus, pitkäjänteisyys ja ennustettavuus mahdollistavat muunkin liiketoiminnan pitkäjänteisen kehittämisen, jonka tavoitteena on pitkän aikavälin tulos ja vakavaraisuus. Kiinteistöliiketoiminta tuottaa Yhtymän peruskassavirran ja turvaa pitkällä aikavälillä riittävän voitonjaon omistajalle. Uusia vuokrasopimuksia solmittaessa kiinnitetään huomiota asiakasyhteisön vastuullisen toiminnan periaatteisiin, kuten sijoitusliiketoiminnassa on määritelty. Liikekiinteistö Kaivopihan ja Domuksen kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää riittäviä investointeja alueen viihtyvyyden ja kiinteistöjen teknisen toimivuuden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. HYY kiinteistöjen markkina-arvot ja lainat (milj. e) 6

7 Leppätalo Domma Keskusta Lainat Tavoitteena on liikekiinteistöjen operatiivisen kannattavuuden ja palvelukiinteistöjen tuloksen parantaminen strategiajaksolla. Uusia kiinteistösijoituksia voidaan hajauttaa erilaisiin sijoitusmuotoihin. HYYn kiinteistötalous voi tehdä investointeja uusiin kiinteistökohteisiin, jos niiden sijainti mahdollistaa pitkän aikavälin arvonnousun ja niiden tuottotaso ja synergiaedut parantavat kiinteistöliiketoiminnan kannattavuutta. Mittarit Markkina-arvojen kehitys suhteessa yleiseen kehitykseen. Yhtymän kiinteistösalkun riskit liittyvät vuokra-arvojen säilymiseen pidemmällä aikavälillä, jos toimintaympäristö huomioiden riittävää teknistä ja palvelutasoa ei kyetä ylläpitämään kustannustehokkaasti. Merkittävää kiinteistösijoitusta suunniteltaessa on huomioitava Ylioppilaskunnan kokonaistalouden kehitys Arvopaperisijoitustoiminta ja sijoitusstrategia Arvopaperisijoitustoiminnan tarkoituksena on säilyttää ja kartuttaa ylioppilaskunnan omaisuutta ja muodostaa ylioppilaskunnalle vuoden kuluttua vaihtoehtoinen voitonjaon lähde. Varat sijoitetaan pitkäjänteisesti, vastuullisesti, tuottavasti ja turvaavasti. Sijoitustoiminnan riski- ja tuottotasoa määritettäessä kiinnitetään erityisesti huomiota pitkän aikavälin tuoton ja riskin hallintaan. Arvopaperisijoitustoiminnan tavoitteena on saavuttaa suurin mahdollinen tuotto valitulla riskitasolla ja hajautuksella. Myös sijoitustoimintaa ohjaa vastuullisuus. Lähtöpääoman suuruus on ollut 9,9 milj. euroa, joka pyritään pitkällä aikavälillä nelinkertaistamaan. Sijoitusten pitkän aikavälin vuotuiseksi tuottotavoitteeksi on määritelty keskimäärin 8 %. Nykyistä sijoitussalkkua ei realisoida ennen kuin 40 miljoonan tavoite on saavutettu. 7

8 Miljoonaa euroa Simulaatio 95 % Simulaatio 50 % Simulaatio 5 % Toteutunut Pääoman reaaliarvon säilyttävä kehitys Salkun odotet tu kehit t yminen Arvopaperisijoitustoiminnan piiriin kuuluva sijoittaminen osake- ja korkomarkkinoille sisältää riskejä ja niiden hyväksyminen on oleellinen osa tätä toimintaa. Omaisuuden arvon kehitystä voidaan seurata helposti, vaikkapa päivittäin, toisin kuin perinteisessä liiketoiminnassa. Tämän vuoksi saattaa riskinä olla myös omistajan pitkäjänteisyyden puuttuminen. On pystyttävä luottamaan omaisuuden arvon pitkän aikavälin myönteiseen kehitykseen myös huonoina aikoina. Päätöksen teko Edustajisto hyväksyy strategisen allokaation ja käsittelee sijoitustoimintaa vuosittain kiinteistötalouden tavoitebudjetin ja tilinpäätöksen yhteydessä. budjetin käsittelyn yhteydessä vahvistetaan strategisen allokaation pohjalta määräytyvä konkreettinen tuottotavoite. Strateginen allokaatio Sijoitusomaisuus sijoitetaan seuraavalla neutraalijakaumalla (perusallokaatiolla) ja vaihteluväleillä (allokaatiorajoilla): Omaisuuslaji Neutraali Minimi Maksimi Rahamarkkinat Joukkolainat Osakkeet Toisin sanoen neutraalitilanteessa korkosijoitukset muodostavat 20 % ja osakkeet 80 % omaisuuden markkina-arvosta. Sijoitustoiminnan vastuullisuus Sijoituskohteiden valinnassa otetaan huomioon seuraavat näkökulmat: Taloudellinen vastuullisuus Kannattavuus, kilpailukyky ja tehokkuus Taloudellisen hyvinvoinnin tuottaminen Ympäristövastuullisuus Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen Energian ja luonnonvarojen säästäminen Uusiutuvien energianlähteiden suosiminen Ilmastonmuutoksen torjunta Vesien, ilman ja maaperän suojelu Sosiaalinen vastuullisuus Tuote/palveluturvallisuus ja kuluttajan suoja 8

9 Henkilöstön hyvinvointi ja osaaminen Hyvät toimintatavat ja yhteistyö Suhteet lähiyhteisöihin ja yleishyödyllisten toimintojen tukeminen Työntekijöiden oikeus järjestäytymiseen Lapsityövoiman käytöstä pidättäytyminen Vältettäviä toimialoja ovat ase-, seksi- ja tupakkateollisuus sekä uhkapelit. Yrityksiin joiden portfolioihin saattaa liittyä toimintaa edellä mainituilla toimialoilla saa salkusta olla sijoitettuna enintään 5 %. Sijoituskohteiden päätoimiala ei saa kuitenkaan olla edellä mainituilla toimialoilla. Arvopaperisijoitustoiminnassa noudatamme YK:n eettisen sijoittamisen PRI periaatteita Majoitustoiminta Hostel Academica on maineeltaan hyvä, vakiintunutta ja kannattavaa liiketoimintaa harjoittava yhtiö. Yhtiön liiketoiminta on kannattavaa ja yhtiöltä odotetaan aiempien vuosien tasolla olevaa tulosta. Hosteltoiminnan mahdollinen laajentuminen muihin kohteisiin nähdään positiivisena. Nykyisellä toimintatavalla riskit ovat pienet. Suurin osa asiakkaista on ulkomaalaisia ja talouden taantuma saattaa vaikuttaa matkailuun Juhlapalvelut ja lounasruokailu Juhlaravintolat myyvät tasokkaita ja räätälöityjä juhla- ja ohjelmapalveluja yrityksille ja yksityishenkilöille. Juhlapalvelut ovat erityisen suhdanneherkkä toimiala. Lounasruokailua kehitetään tukemaan ravintolatoimialaa kokonaisuudessaan. Brändiuudistuksen myötä juhlapalveluiden, lounasruokailun ja opiskelijaruokailun työnjakoa selkiytetään. Strategiajakson aikana on kehitettävä liiketoiminnan liikevaihtoa ja kannattavuutta. Juhlaravintoloiden positiivinen liikevaihdon kehitys vaikuttaa suoraan myös kiinteistöjen tulokseen ja on näin ollen kriittistä. Ravintolatoimintaa kehitettäessä voidaan harkita yhteisomisteisia ravintoloita. Ravitsemusliiketoiminnan yhtiörakennetta selkiytetään edelleen tukemaan tulos- ja palveluliiketoiminnan eri tavoitteita. Mittarit Ravintolatoiminnan mittarina on tulos, jonka tulee olla markkinatasoa. Myyntikatteessa ja hinnoittelussa seurataan alueen markkinoita. Ravintolatoiminnan riski realisoituu, mikäli liikevaihtoa ei kyetä kasvattamaan merkittävästi tehtyjen investointien puitteissa. 9

10 Palveluliiketoiminta Palveluliiketoiminnan tavoitteena on hyvä asiakastyytyväisyys ja positiivinen tulos kaikissa olosuhteissa. Tämän lisäksi palveluliiketoiminnalle määritetään toimialakohtaiset laadulliset tavoitteet. Palveluliiketoiminnan myynnistä vapautuva omaisuus on vapaasti käytettävissä, eikä sitä ole korvamerkitty tiettyyn kohteeseen Opiskelijaravintolat Ravintolaliiketoiminnan liikevaihto ja volyymi ovat pysyneet viimeisen 5 vuoden aikana samalla tasolla. Toimintaedellytysten säilyttäminen edellyttää, että toimintaa ja sen kannattavuutta kehitetään aktiivisesti ja opiskelijalähtöisesti. Opiskelijaravintolat tarjoavat kilpailukykyisiä aterioita sekä kahvilatuotteita yliopistoissa, korkeakouluissa ja ammattikorkeakouluissa erityisruokavaliot huomioiden. Ensisijainen tehtävä on huolehtia opiskelijalounaiden saatavuudesta ja parhaasta mahdollisesta hintalaatusuhteesta pitkäjänteisesti. Opiskelijaruokailun tavoitteena on tarjota hinnaltaan kilpailukykyistä ruokaa kilpailijoita laadukkaammin ja paremmalla asiakastyytyväisyydellä. Opiskelijaravintoloiden markkina-arvo muodostuu niiden vahvasta markkina-asemasta pääkaupungin koulutussektorissa. Toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää tämän markkina-aseman turvaamista. Toimintaa voidaan laajentaa myös yliopistoyhteisön ulkopuolelle. Opiskelijaomisteisuuden ja yhtiön hankintapolitiikan vastuullisuuden tulee näkyä myös asiakkaalle. Tätä tavoitetta tulee edistää uudenlaisella asiakasviestinnällä ja vastuullisuuden sertifikaateilla. Mittarit Mittareissa pyritään löytämään markkinoilta vertailukohta (hinta-laatusuhde, asiakastyytyväisyys ja prosessit). Kustannusrakennetta verrataan alan keskiarvoon. Liiketoiminnan riskit ovat riittävän ja ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus ja vaihtuvuus, sekä raaka-aineiden hintojen heilahtelut Opiskelija-asuminen Toiminnan lähtökohtana on tarjota yhteistyössä HOAS:n kanssa opiskelija-asuntoja. Domus Academicassa jatketaan opiskelija-asuntotoimintaa. Ida Aalbergin tien opiskelijaasuntokiinteistöistä voidaan luopua, mieluiten opiskelija-asuntotoimintaa harjoittavalle toimijalle. 10

11 Kustannustoiminta Yliopistokustannus on sisällöllisesti menestyvä tieteellisten oppi- ja tietokirjojen kustantaja. Kustantamolla on tärkeä rooli akateemisen yhteisön ja muun yhteiskunnan dialogin välittäjänä. Ylioppilaskunnan kustannustoiminta katsotaan palveluliiketoiminnaksi, kun se tuottaa laadukasta oppimateriaalia. Kustannusalalla toimii muutama iso yritys ja näiden lisäksi kasvava joukko erikoistuneita, pieniä kustantamoita. Teknologian kehityksen johdosta alan pitkän aikavälin tulevaisuudennäkymät ovat epävarmat. Vuoden 2007 fuusion jälkeen yhtiö ei ole päässyt tulostavoitteisiin. Nykyisellään ylioppilaskunta kantaa taloudellisen riskin koko yliopistoyhteisöä palvelevan kustannustoiminnan harjoittamisesta. Toiminnan kehittämisessä korostuukin kumppanuuksien merkitys. Laajasti myydyt pääsykoe- ja oppikirjat sekä suurta yleisöä kiinnostavat ajankohtaiset tietokirjat luovat perustan toiminnan kannattavuudelle. Tuleva kirjakahvila tuo mahdollisuuksia myynnin edistämiseen. Lähivuosien painopiste on myynnin, markkina-aseman ja keskeisten tuotemerkkien vahvistaminen. Tämä edellyttää myös verkkoliiketoiminnan ja sähköiseen kirjaan liittyvän toiminnan kehittämistä. Kustannustoiminnan murros ja sitä ilmentävä sähköinen kirja ovat riski keskipitkällä aikavälillä. Riskin muodostaa myös pääsykoekirjojen, sekä oppi- ja tutkimusmateriaalin muuttuminen sähköisiksi, sekä yliopistojen Open Access -kehitys. Mittarit Kannattava kustannustoiminta edellyttää nykyisellä toimintatavalla n. 1,3 1,5 miljoonan euron liikevaihtoa Lyyra Suomen Lyyran liikeidea on luoda suomalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilökunnalle uudenlainen palvelujärjestelmä. Lyyran liiketoiminnan kokonaisuus koostuu toimikorteista ja sähkörahajärjestelmästä sekä verkkopalvelusta. Lyyran arvo kaupallisille kumppaneille muodostuu ainutlaatuisesta kontaktista opiskelijayhteisöön. Lyyran käyttäjälle arvo syntyy koko opiskeluajan kertyvistä konkreettisista eduista ja käytön helppoudesta. Lyyraa kehitetään tiiviissä yhteistyössä sen toisen omistajan Suomen ylioppilaskuntien liiton kanssa. Lyyran omistus tullaan uudelleen järjestelemään vuoden 2012 aikana kestävämmälle pohjalle. Lyyrassa keskitytään kasvattamaan myyntiä ja yhtiön markkina-arvoa. Yhtiön omat resurssit ovat rajalliset, minkä johdosta kumppanien valintaan ja kumppanuuksien hallintaan on kiinnitettävä huomiota. Riskien hallinta edellyttää omistajien sitoutumista liiketoiminnan kehittämiseen sekä tiivistä yhteistyötä omistajien välillä. 11

12 Lyyran maksuvälineominaisuuden johdosta on tietoturvaan kiinnitettävä erityistä huomiota. 6. Voitonjako Voitonjakoa koskevan tavoiteasettelun ja päätöksenteon perusta on seuraava: Ylioppilaskunnan toimintatalouden käyttörahaston kertymän tulisi mahdollistaa, että ainakin ylioppilaskunnan seuraavan vuoden toimintarahoitus on turvattu. Käyttörahastoa kerrytetään vuosittain Yhtymän tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä tehtävällä vahvistettuun tilinpäätökseen ja tulokseen perustuvalla omistajan voitonjakopäätöksellä. Voitonjakoa koskevat omistajan päätökset perustuvat Yhtymän toteutuneeseen tulokseen. Voitonjaon tavoitteena tällä strategiakaudella on, ettei kolmen vuoden liukuvana keskiarvona ylitetä 80 %:n tasoa ( keskiarvo 103%) Yhtymän liiketoiminnan vuotuisesta jakokelpoisesta voitosta; pois lukien sijoitustoiminnan laskennalliset ja realisoituneet voitot sekä tappiot. Jaettava määrä ei saisi vuositasolla ylittää Yhtymän edellä mainitulla tavalla määritellyn jakokelpoisen voiton määrää. Pitkän aikavälin tavoitteena on päästä takaisin 60% voitonjaon tasoon. Vasta sen jälkeen aletaan pienentää jäsenmaksua. Yhtymän emoyhteisön ja Yhtymän konsernitilinpäätöksen vapaaseen omaan pääomaan tulee jättää riittävä varaus Yhtymän maksuvalmiuden ja toimintaedellytysten turvaamiseen. Tilikauden 2013 tuloksen tulee mahdollistaa vähintään 3 M voitonjako. Tilikauden 2020 tuloksen on mahdollistettava vähintään 4m (2010) voitonjako. Kestävän 4m voitonjaon ehtona on ylioppilaskunnan kiinteistöjen markkina-arvon ja Yhtymän tuloksen jatkuva kehitys. Omistajastrategian hyväksymisen jälkeen Yhtymän hallitus esittää toimitusjohtajan esityksen pohjalta ylioppilaskunnalle näkemyksensä voitonjaon kehittymisestä seuraavan kolmen vuoden aikana. Raportointia tulee kehittää tulevalla strategiakaudella

HYY Yhtymän. Omistajastrategia Edustajiston hyväksymä Helsinki, Finland

HYY Yhtymän. Omistajastrategia Edustajiston hyväksymä Helsinki, Finland HYY Yhtymän Omistajastrategia 2016-2020 Edustajiston hyväksymä 4.10.2016 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta www.hyy.fi info@hyy.fi Mannerheimintie 5 A, 00100 Sisällys 1. Liiketoiminnan lähtökohdat...

Lisätiedot

Omistajastrategia. HYY Yhtymän 2014-2018. Edustajiston hyväksymä 1.10.2014

Omistajastrategia. HYY Yhtymän 2014-2018. Edustajiston hyväksymä 1.10.2014 HYY Yhtymän Omistajastrategia 2014-2018 Edustajiston hyväksymä 1.10.2014 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta www.hyy.fi info@hyy.fi Mannerheimintie 5 A, 00100 Helsinki, Finland Sisällysluettelo 1. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Opiskelijan palveluksessa

Opiskelijan palveluksessa 1 Opiskelijan palveluksessa Ylioppilaskunnan yritystoimintaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta hoitaa liiketoimintaansa HYY Yhtymän kautta. 2 Yhtymän tehtävänä on: - tuottaa voittoa omistajalleen jotta

Lisätiedot

Liite yv 20/1/2015. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ja kuntayhtymäkonsernin. Varallisuuden hoito ja sijoitustoimintaa koskevat periaatteet

Liite yv 20/1/2015. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ja kuntayhtymäkonsernin. Varallisuuden hoito ja sijoitustoimintaa koskevat periaatteet Liite yv 20/1/2015 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ja kuntayhtymäkonsernin Varallisuuden hoito ja sijoitustoimintaa koskevat periaatteet Hyväksytty yhtymävaltuustossa 8.9.2015, 20 Sisällysluettelo 1. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö Me-säätiö Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen Ulla Nord 9.12.2015 ei ole olemassa meitä ja heitä. on vain me. Perustettu vuonna 2014 (virallisesti rekisteriin 2015) Säätiön taustalla peliyhtiö Supercellin

Lisätiedot

21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys

21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys Tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015 Vuoden 2015 tuloskehitys Osuuskunta KPY -konsernin liikevaihto oli 319,7 miljoonaa euroa (323,6

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. Keuruun kaupungin hallintosääntö 3. Keuruun kaupungin organisaatiosääntö

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu

Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Mitkä asiat on oleellisia? Sitovuus Päätöksenteko Strateginen ohjaus ja toiminnan ohjaus Henkilöstöpolitiikka Asiakasrajapinnat/reagointikyky asiakastarpeisiin

Lisätiedot

Omistajatavoitteet, omistajan tuotto ja yritysjärjestelyt

Omistajatavoitteet, omistajan tuotto ja yritysjärjestelyt Omistajatavoitteet, omistajan tuotto ja yritysjärjestelyt Comset Corporate Finance Comset Corporate Finance www.comset.1i www.comset.se www.comset.dk Yrityksen arvo on tulevaisuuden kassavirtojen summa

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

A B C LAATUKÄSIKIRJA. Yrityksen laatupolitiikka

A B C LAATUKÄSIKIRJA. Yrityksen laatupolitiikka A100 A1 2/5 1. L A AT U K Ä S I K I R J A 1. 1 L a a t u k ä s i k i r j a n t a r k o i t u s Laatukäsikirjan pohjana on halu kehittää ja tehostaa toimintoja määrittelemällä suunnitteluvaiheen toimintatavat

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2010, 2009, 2008 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Jyvälän Setlementti ry Tililuokka 200 00 Tililuokka muodostuu 4 tavoitteesta 2010 JYVÄLÄ ON

Lisätiedot

SIJOITTAJAN ODOTUKSET HALLITUKSEN JÄSENELLE KRIISITILANTEESSA. Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 16.10.2014

SIJOITTAJAN ODOTUKSET HALLITUKSEN JÄSENELLE KRIISITILANTEESSA. Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 16.10.2014 SIJOITTAJAN ODOTUKSET HALLITUKSEN JÄSENELLE KRIISITILANTEESSA Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 16.10.2014 2 Ilmarinen lyhyesti HUOLEHDIMME YLI 900 000 SUOMALAISEN ELÄKETURVASTA 529 000 työntekijää TyEL

Lisätiedot

Helsinki. Kuntaraportti

Helsinki. Kuntaraportti Helsinki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia 1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys

Mitä on kestävä kehitys Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät

Lisätiedot

Vantaa. Kuntaraportti

Vantaa. Kuntaraportti Vantaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA

TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA 1 Aki Taanila TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA 31.10.2008 2 TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA Tasalaatuisuus on hyvä tavoite, jota ei yleensä voida täydellisesti saavuttaa: asiakaspalvelun laatu vaihtelee, vaikka

Lisätiedot

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012 Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008- Sauli Rouhinen Ympäristöministeriö / kestävän kehityksen sihteeristö Smolna 24.4.2008 1 Kestävä kehitys mahdollisuuksien luomisena Kestävä kehitys

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Joensuun tulevaisuusfoorumi 15.3.2010

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Joensuun tulevaisuusfoorumi 15.3.2010 Kohti vähäpäästöistä Suomea Joensuun tulevaisuusfoorumi 15.3.2010 Tulevaisuus- selonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritysyhdistää yksityissektorin liiketoimintataidot

Lisätiedot

Vastuullisuus Varmassa. Varman yritysvastuuohjelma 2017

Vastuullisuus Varmassa. Varman yritysvastuuohjelma 2017 Vastuullisuus Varmassa 1 Visio. Vastuullisuus on osa Varman arkea ja liiketoimintaa. Kerromme aktiivisesti, mitä vastuullisuus meille tarkoittaa ja miten vastuullinen toimintamme näkyy yhteiskunnassa.

Lisätiedot

Vastuullinen Sijoittaminen

Vastuullinen Sijoittaminen Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin

Lisätiedot

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Julkaisuvapaa 24.8.2016 kello 14:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta verkkokaupan

Lisätiedot

Tohmajärvi. Kuntaraportti

Tohmajärvi. Kuntaraportti Tohmajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Fennia Varainhoito Oy

Fennia Varainhoito Oy Fennia Varainhoito Oy 1 10.3.2015 Fennia Varainhoito Oy Fennia Varainhoito on ryhmän varainhoitopalvelua tarjoava sijoituspalveluyhtiö (Henki-Fennian 100-prosenttisesti omistama). Tarjoamme asiakkaillemme,

Lisätiedot

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian tavoitteita? Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1)

Lisätiedot

Savonlinna. Kuntaraportti

Savonlinna. Kuntaraportti Savonlinna Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Miksi logistiikkastrategia?

Miksi logistiikkastrategia? KANSALLINEN LOG ISTIIKKASTRATEGIA LORDA RY Miksi logistiikkastrategia? Talouden kasvu ei synny ilman toimivaa logistiikkaa Yritysten logistiikkakustannusten taso on Suomessa kaksinkertainen EU:n keskitasoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Jäteyhtiön perustajaosakkaana. Jäteyhtiön osakkeenomistajat ( Osakkeenomistaja tai yhdessä Osakkeenomistajat )

Helsingin kaupunki, Jäteyhtiön perustajaosakkaana. Jäteyhtiön osakkeenomistajat ( Osakkeenomistaja tai yhdessä Osakkeenomistajat ) Liite 7.4 Osakassopimusluonnos OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy (y-tunnus 2346319-8, Jäteyhtiö ) Helsingin kaupunki, Jäteyhtiön perustajaosakkaana

Lisätiedot

Kuopio. Kuntaraportti

Kuopio. Kuntaraportti Kuopio Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus

Lisätiedot

OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA

OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA 10.3.2015 HL / 11.3.2015 AV / 20.3.2015 AT Khall liite 3 Kh 7.4.2015 OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Suomussalmen kunnan päätöksenteossa otetaan käyttöön yritysvaikutusten arviointi. Ohjeet yritysvaikutusten

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Joukkolainat sijoituskohteena. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Joukkolainat sijoituskohteena. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset, yrityslainat ja valtioiden joukkolainat. Korkosijoitukset ovat

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Balanced Scorecard henkilöstöjohtamisessa 15.9.2015

Balanced Scorecard henkilöstöjohtamisessa 15.9.2015 Balanced Scorecard henkilöstöjohtamisessa 15.9.2015 TERVETULOA WEBINAARIIN! o Toteutus Etelä-Savon ammattiopisto Mikkeli, Askel hanke (Asiakkuuksien kehittäminen ja liiketoimintaosaaminen) o Webinaarin

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

OKM:n CSC:tä koskeva omistajastrategia

OKM:n CSC:tä koskeva omistajastrategia OKM:n CSC:tä koskeva omistajastrategia Korkeakoulujohdon ICT-kokous 27.5.2015 Esko Pyykkönen, OKM:n omistajaohjaus Tarve omistajastrategialle Yhtiökohtainen omistajastrategia on keskeinen ohjausväline,

Lisätiedot

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUS - ASIANTUNTIJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUS - ASIANTUNTIJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUS - ASIANTUNTIJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 - Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi LIIKETOIMINNAN

Lisätiedot

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE

Lisätiedot

Vastuullinen sijoittaminen Elossa. Avara, Asumisen aamu Kirsi Keskitalo

Vastuullinen sijoittaminen Elossa. Avara, Asumisen aamu Kirsi Keskitalo Elossa Avara, Asumisen aamu 18.9.2018 Kirsi Keskitalo on kiinteä osa Elon sijoitustoimintaa Elon sijoitustoiminnan tehtävänä on sijoittaa työeläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Elon vastuullisen sijoittamisen

Lisätiedot

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä:

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä: Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA yhteistyössä: Yhteistyössä räätälöimme tekniselle kaupalle Huollon uuden valmennusohjelman Emme ole myyjiä

Lisätiedot

Bisnes ja ilmastonmuutos. EK:n yrityskyselyn tulokset

Bisnes ja ilmastonmuutos. EK:n yrityskyselyn tulokset Bisnes ja ilmastonmuutos EK:n yrityskyselyn tulokset EK:n tutkimustulokset tiivistettynä Kyselyyn vastasi 1.004 työnantajayritystä Vastaajista 22 % oli ilmasto-orientoituneita = Ilmastonmuutos vaikuttaa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN YHTEENVETO

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN YHTEENVETO KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN YHTEENVETO BDO Oy 20.11.2015 1 TOTEUTETTAVA JÄRJESTELY Kemijärven kaupunki on päättänyt selvittää vesihuoltotoiminnan ja kaukolämpötoiminnan

Lisätiedot

TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN

TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN OSAAMISEN JOHTAMINEN = LAAJA KOKONAISUUS HALLITA JA OHJATA KAIKKEA SITÄ TIETOA, TAITOA JA KOKEMUSTA, MIKÄ ON ORGANISAATIOSSA OLEMASSA, HANKITTAVISSA JA MUUTETTAVISSA TUNNUSMERKKEJÄ - avoimuus - arvojen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q1 2016 28.4.2016. Teleste Proprietary. All rights reserved.

Osavuosikatsaus Q1 2016 28.4.2016. Teleste Proprietary. All rights reserved. Osavuosikatsaus 28.4.2016 Q1 2016 1 Rakennamme tulevaisuutta, joka on älykkäämpi, turvallisempi ja sujuvampi 2 Liiketoiminta-alueet Video and Broadband Solutions Laajakaista- ja videovalvontaja informaatioratkaisut

Lisätiedot

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT Sijoituspalvelua UB-konsernissa tarjoavan yhtiön (jäljempänä UB ) on sijoituspalvelulain ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006 TIEDOTE 1(6) 28.8.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 46.737.073 euroa (vuonna 2005 vastaavalla

Lisätiedot

Valtorin strategia. Päivitetty 16.10.2015

Valtorin strategia. Päivitetty 16.10.2015 Valtorin strategia Päivitetty 16.10.2015 Toiminta-ajatus, ja eteneminen Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ICT-palvelut Nykytila Erilaisia palveluita käytössä Erilaiset toimintaprosessit

Lisätiedot

Alajärvi. Kuntaraportti

Alajärvi. Kuntaraportti Alajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kirkkonummen tietohallintostrategian tiivistelmä ja koskee strategiakautta 2015-2018. Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategian

Lisätiedot

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut LUT faktoja Perustettu 1969, yhdistänyt alusta asti tekniikan ja talouden Henkilökuntaa noin

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2008

Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2008 Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2008 Toimitusjohtajan katsaus 2.4.2008 Risto Anttonen Toimitusjohtajan katsaus I Ahlstrom tänään II Strategian toimeenpano vuonna 2007 III Liiketoimintakatsaus 2007

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet IsoValkeinen 31.3.2015 1 Pekka Stjerna Yleistä maaseudun yritystuesta Maaseudun yritystukea haetaan ELY-keskuksista ja Leaderryhmien kautta

Lisätiedot

Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin. 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin. 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Taloudellinen kehitys 2010 Markkinoiden kehitys Kilpailukyvyn kehittäminen Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS

Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Teknologian soveltaminen

Lisätiedot

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 6.4.2016 Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Digimuutoksen 10 haastetta DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Tieto- ja viestintäteknologia (ICT) on merkittävin Suomen talouskasvuun 15 viime vuoden aikana vaikuttanut yksittäinen tekijä. Se on luonut

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Visio Lohjan kaupunginkirjasto on näkyvä tiedon ja kulttuurin välittäjä ja kaikkien alueen asukkaiden käytössä Toiminta-ajatus Lohjan kaupunginkirjaston

Lisätiedot

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 POHJOIS-KARJALAN ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 Paikallisesti Uusiutuvasti Vietävän tehokkaasti Miksi lähdettiin ohjelmaa tekemään? Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia (2008): Valtioneuvosto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen. Strategia 2012 2016

Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen. Strategia 2012 2016 Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen Strategia 2012 2016 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Olemassaolomme tarkoitus määrittelee identiteettimme

Lisätiedot

Metsähallituksen uusi toimintamalli

Metsähallituksen uusi toimintamalli Metsähallituksen uusi toimintamalli 17.2.2011 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Liikelaitos METSÄHALLITUS -KONSERNI nykyisellään PÄÄJOHTAJA Metsähallituksen yhteiset konserniyksiköt

Lisätiedot

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT Sijoituspalvelua UB-konsernissa tarjoavan yhtiön (jäljempänä UB ) on sijoituspalvelulain ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Viestintäsuunnitelma 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Sisältö lyhyesti 1. Student Lifen viestinnän lähtökohdat ja nykytilanne 2. Viestinnän tavoitteet ja niiden saavuttaminen 3. Viestinnän kohderyhmät

Lisätiedot

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET 4.2.2016 TAUSTAA Haluamme avoimesti viestiä millaisia periaatteita ja linjauksia noudatamme sijoituspäätöksiä tehdessämme Vastuullisen sijoittamisen periaatteiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Tämän sopimuksen osapuolina ovat:

SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Tämän sopimuksen osapuolina ovat: SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat: 1. Saimaan talous ja tieto Oy (y-tunnus 2245148-6) Laserkatu 8 F, 53130 Lappeenranta jäljempänä Saita Oy 2. Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET 2 Sisältö 1. SIJOITUSTOIMINNAN MÄÄRITELMÄT... 3 2. SIJOITUSTOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET... 3 3. TOIMIALASIJOITTAMISEN PERUSTEET... 3 4. KASSAVAROJEN SIJOITTAMISEN

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

636/ Sijoitustoiminnan ohjeet

636/ Sijoitustoiminnan ohjeet 636/2017 100 Sijoitustoiminnan ohjeet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) hyväksyä liitteen mukaisen sijoitustoiminnan ohjeen 2) antaa ohjeen kirkkovaltuustolle

Lisätiedot

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

Lisätiedot

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille. Jyvälle palvelumuotoilusta - tapahtuma 27.11.2014 Haluatko kehittää omaa liiketoimintaasi? Hyödynnätkö maaseudun kallisarvoisinta resurssia - luontoa - palveluliiketoiminnassa? Haluatko löytää liikekumppaneita

Lisätiedot

Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020

Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Avoimesti ja yhteisymmärryksessä Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Ylläs 8.9.2014 Kaj Kostiander Lapin korkeakoulukonserni (LUC) Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali-

Lisätiedot

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015

Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 16.2.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehityksen epävarmuus jatkui Epävarmuus heijastui myös vaneri-

Lisätiedot

Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015

Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden

Lisätiedot

AKEn ympäristöjärjestelmä

AKEn ympäristöjärjestelmä AKEn ympäristöjärjestelmä Suunnitelmallista ja tavoitteellista ympärist ristötyötä edistämäss ssä 30.9.2009 1 Historiaa LVMn hallinnonalan ensimmäinen ympäristöohjelma tehtiin vuonna 1994 (L53/94) Seuraava

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2013 2015 1. Yleistä Ylioppilaskunnan hallitus on valmistellut keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman (KTS). KTS:n

Lisätiedot

Vastuullinen sijoittaminen kannattaa. Vastuullinen sijoittaminen 10.6.2010 Anna Hyrske ja Magdalena Lönnroth

Vastuullinen sijoittaminen kannattaa. Vastuullinen sijoittaminen 10.6.2010 Anna Hyrske ja Magdalena Lönnroth Vastuullinen sijoittaminen kannattaa Vastuullinen sijoittaminen 10.6.2010 Anna Hyrske ja Magdalena Lönnroth Kuinka uudesta hypetyksestä vastuullisessa sijoittamisessa on kyse? - Onko vastuullinen sijoittaminen

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 Oy Höntsy Ab Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.6.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Homeros Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot