Tämä KESÄ-AVIISI sisältää vanhoja asiakirjoja, kirjeitä, perimätietoa, puheita ja kuvia sukujuhlasta ja tietoa nykyisistä ja menneistä sukupolvista.

Transkriptio

1 KEVÄT-AVIISI 1999 Tämä KESÄ-AVIISI sisältää vanhoja asiakirjoja, kirjeitä, perimätietoa, puheita ja kuvia sukujuhlasta ja tietoa nykyisistä ja menneistä sukupolvista. Tarkoituksena on tallentaa tietoa suvun vaiheista sekä tiedottaa tämän hetken tapahtumista ja innostaa lukijaa oman lähisukunsa elämäkertojen tallentamiseen. Skriivarit: Ossi Polari ja Eila Kuivinen ABRAHAM BJÖRKLUNDIN SUKUSEURA RY TIEDOKSI: AAPRAMIN PAJAAN tarvitaan kaikenmoisia työkaluja: pihtejä, vasaroita, moukareita ja naulasstooli... Käsityöläiset! Pankaa rukit hyrräämään ja sukkulan luistamaan. KRIIKKULAN MYLLYTUPA kaipaa kaikensorttista käsityötä. Ota yhteys Esa Kriikkuun! Sepäntöitten kisälliopit annetaan joko Kimossa tai omalla pajalla. Osallistuimme SUKUMESSUILLE. Mielenkiinto oli suuri -paikalla oli noin 25 Sukuseuraa EP:lta. Lehtiön Matti tekee historiaa julkaisemalla "Kyrönmaa" -monistetta. Se sisältää historioita, tarinoita, selvitystä paikannimistä yms. Sivumäärä tässä mielenkiintoisessa lehtisessä on n.30 ja hinta tulee olemaan n.20 mk. Ota yhteys Mattiin p ! Katri Virkkunen Kleemoloitten klaanista on valmistunut sairaanhoitajaksi Porin Ammattikorkeakoulusta. Oltermanni on saanut Kordeliinin Säätiöltä apurahaa kirjastaan "Torin kulmalla" varten. Myllytupa ja Aapramin paja avataan kaiken kansan nähtäväksi ja koettavaksi HEINÄKUUN 1.PÄIVÄNÄ PAJA-asioissa voitte kääntyä varaseppä Risto Luoman tai varavaraseppä OVP:n puoleen! "Liikkeenharjoittajat" mainostakaa firmaanne laajalevikkisessä ja laadukkaassa AAPRAMIN AVIISISSA! "Hyvät pörkluntilaiset"! Kirjoittakaa Aviisiin tai lähettäkää ainakin kuvia! Terveisin: Oltermanni! Vanhaa kulttuuria Kyrönjoen kansallismaisemassa Kriikun 1800-luvun lopussa rakennettu kolmikerroksinen vesimylly on komea kokonaisuus Etelä-Pohjanmaan lakeutta halkovan Kyrönjoen rannalla. Mylly ja myllytupa ovat Kirkonkoskea ylittävän sillan kupeessa. Joen vastarannalla sijaitsivat Ylistaron kaksi vanhinta kirkkoa. Tässä pienessä, vanhassa ja tunnelmallisessa kirkkopuistossa ovat mm.kolmen sodan sankarihaudat ja muistomerkit ja myös kuulun murhamiehen Matti Haapojan hauta. Pitäjän vanhassa keskuksessa koettiin myös vapaussodan alkuhetket, jolloin venäläinen sotaväki riisuttiin aseista ja pidettiin ensimmäinen "voitonparaati". Kriikun mylly sillan kupeessa on sekin ollut keskellä eteläpohjalaista historiaa. Se on kuitenkin lähes ainoana selvinnyt joen suurtulvista, talvisodan pommituksista, tulipaloista ja nyt myös unohdukselta. Mylly suojeltiin omistajien toivomuksesta vuonna Itse Kyrönjoki on suojeltu voimalarakentamiselta vuonna 1991.

2 Ossian Polari: Tervehdyspuhe Sukujuhlassa Ylistarossa Arvoisat kutsuvieraat, hyvät sukulaiset ja tuttavat! Toivotan Teidät tervetulleiksi tähän kolmanteen Sukujuhlaan! Ensimmäinen vietettiin Orisbergissä esi-isiemme mailla 1993; seuraava oli Isossakyrössä Pukkilansaaressa ja nyt täällä Ylistarossa. Juhlapäivä on alkanut hyvin: kävimme todella upeassa "komiassa kirkossa", kävimme esivanhempiemme haudoilla. Aapramin pajan harjannostajaisissa ja nyt olemme täällä koulukeskuksessa viettämässä pääjuhlaa. Ja päivä paistaa niinkuin se on tehnyt joka kerta viettäessämme Sukujuhlaamme. Abraham Björklundin Sukuseura on toiminut mahtavasti; uskoisin että olemme aktiivisin sukuseura Etelä- Pohjanmaalla. Aviisissamme on toimintakertomus, jota toivoisin innolla ostettavaksi kassaamme kartuttamaan, sillä toimintamme vaatii rahaa ja kun ei jäsenmaksua kanneta on toimintamme Aviisin ja muiden myyntitulojen varassa. Seppien historiaa on Matti Lehtiön mainiossa kirjasessa "Seppä syntyissään", johon jokaisen historiasta kiinnostuneen pitäisi tutustua! Jossain vaiheessa juhlaa seuraa "palkintojen jako", mutta aivan erikoisesti haluaisin kiittää mainion sihteerimme Eila Kuivisen koko toiminnan ja erikoisesti tämän juhlan onnistumisesta! Samoin kiitokset kaikille, jotka ovat osallistuneet tämän juhlan "ylösrakentamiseen"! Pari päivää sitten sain kirjeen professori Lauri Merenmieheltä, enkä voi olla siteeraamatta osaa hänen kirjeestään: Useimmiten sukututkimus ja Sukuseuran perustaminen lähtee käyntiin, kun suvussa on joku erityisen mielenkiintoinen tai merkittävä henkilö. Oletan, että Abraham Björklund on ollut tälläinen. En malta tähän loppuun olla kertomatta tapausta, joka jollain lailla sopii tähän tilaisuuteen ja antaa sille tiettyä hohtoa. Sukuneuvoston jäsenet tietävät, että olen jonkinlainen "vintinnuohooja". Sitä todistaa sekasortoinen museoaitta vanhoine kouluineen Nurmon Kourassa. Olin vuosia sitten hajottamassa hirsitaloa, josta aijoin tehdä pajaa - ei onnistunut - se oli pelkkää tupajumien syömää purua. Tutkin vintin rojuja. Seasta löytyi paperikäärö - nuhruinen ja repaleinen.aijoin heittää sen jo pois, mutta uteliaisuus kuitenkin heräsi ja kun käärin sen auki, löytyi sieltä isolla painettu runo. Tekijästä ei ollut tietoa, mutta mielestäni se tuli kuin tilattuna tähän tilaisuuteen ja tämän tervehdykseni loppuun! Se kuuluu näin: Lennä ikiaikojen kiuru pyhän / kalmiston yllä ja laula heille / jotka vuosisatojen saatossa / tälle seudulle elämänsä antoivat. // Laula kunniaa niille miehille / jotka rautaa takoivat ja niille / jotka korvesta ja rämeestä tämän / seudun viljavaksi loivat! // Olkaa Tervetulleet!

3 Juhlapuhe Abraham Björklundin sukukokouksessa Ylistarossa [lyhennelmä] Arvoisat Abraham Björklundin jälkeläiset 1.Suvun perintö Orisbergin kartanon kitkeränsavuisista sepänpajoista on kuljettu pitkä monipolvekkeinen matka. Abrahamin jälkeläiset ovat lisääntyneet tuhatpäiseksi pääosin Isoakyröä ja Ylistaroa asuttavaksi suvuksi. Sukumme jäsenet liittyvät avioliittojen kautta useisiin muihin etelä-pohjalaisiin sukuihin. Moni on mennyt miehelään vain naapuriin, laajimmillaankin naapuripitäjään ja moni tullut naapureista emännäksi sukumme huusholleihin. Nimet ja maisemat ovat vaihtuneet, mutta sukua yhdistävä veri on pysynyt samana. Sanotaan, että veri on vettä sakeampaa. Se on osoittautunut todeksi näinäkin vuosina. Abraham Björklundin sukuseura on kerännyt veren perilliset samoihin kansiin ja tapaamisiin kaiken kansan tutkittavaksi. Veren perinnön voimakkuutta olemme tänään kaikki läsnäolevat todistamassa. Olemme jatkamassa Abrahamin perintöä. Mitä voimme jakaa Abrahamin perintönä? Sanotaan, että tuntiessamme juuremme, tiedämme mistä olemme tulleet ja mitä olemme olleet. Samoin sanotaan, että menneisyytensä tuntevilla on paremmat mahdollisuudet tuntea itseään ja arvata tulevaisuuttaan. Perintöä on monenlaista: geneettistä ja sitten meemejä, jotka koostuvat lähinnä materiaalisista ja henkisistä tekijöistä. Me olemme täällä tänään kokoamassa ja jakamassa ensisijaisesti sukumme henkistä perintöä, meemejä, kuten nykyisin sanotaan. Sukuumme on kuulunut kuuluisista sepistä alkaen runsaasti erilaisten kädentyötaitojen osaajia, mestareitakin. On ollut seppiä, rakentajia, muurareita ja runsaasti maanviljelijöitä. Kulttuurin ja taiteen harjoittajat ovat myös tuttuja. Suvun geeniperintö, lahjakkuus ja taipumukset siirtyvät sukupolvelta toiselle ja luovat tietyn kulttuuriympäristön, sosiaalisen perimän, jossa suositaan tiettyjä asioita toisia enemmän. Näin on syntynyt suvun profiili, joka voi erota paljonkin muiden sukujen vastaavasta. Maan viljely ja luonnonläheisyys ovat leimanneet sukuamme useita vuosisatoja. Elämän karuus, ankaruuskin ovat tehneet sukumme jäsenistä sitkeitä, selviytyjiä. Siellä missä olosuhteet olivat liian kovia ja / tai elinolosuhteet ahtaita, monet sukumme jäsenistä muuttivat etsimään onneaan kaukaa aina Amerikasta ja Australiasta saakka. Kaikilla meillä on muistissamme niitä, jotka lähtivät. Toiset olivat lähettäjiä ja toiset lähtijöitä. Aikaa myöten sukua rikastutti runsas kirjeenvaihto kaukomailta. Uutiset ja kokemukset maailmalta avarsivat ja toivat henkisiä pääomia, joiden vaikutusta myöhempiin sukupolvien ratkaisuihin voi vain arvailla. Näistä suvun henkisistä perintötekijöistä olemme kiinnostuneet ja niitä kokoamalla mm.sukuseuramme ponnistuksin kuva "meikäläisistä", Abraham Björklundin jälkeläisistä hahmottuu entistä selkeämmin. Me tiedämme, mistä tulemme ja keitä olemme. Mitä meistä tulee ja minne olemme menossa, siihen vaikuttaa jossain määrin se, mistä ponnistamme. 2. Tuttavista sukulaisia Sukututkimus on viime vuosina noussut arvoonsa. Kesä on sukujuhlien kulta-aikaa. Se on erittäin hyvä keino tutustua itseensä ja tehdä lähimmäisetkin entistä tutummaksi. Monesti käy niin, että hyvät tuttavat tai naapurit muuttuvat sukututkimuksen myötä sukulaisiksi. On miellyttävää havaita, miten ihmissuhteisiin vaikuttaa tieto, että olemme sukulaisia. Siitä saa innostavan ja mielenkiintoisen keskustelualueen, joka ylittää normaalit sukupuolirajat. Useimmat meistä ovat kiinnostuneet omista juuristaan. Kari Lähdesmäki Kauko Pollari: LAPSUUDENMUISTOJA LEHMÄJOELTA Olen syntynyt Matti ja Jenny (os.tuuri) Pollarin esikoisena. Isä Matti oli syntyisin Ylistaron Kylänpäästä ja äitini Isonkyrön Lehmäjoelta. Isäni kuoli joulunaikana 1917 ja äitini joutui kahden lapsen kanssa turvautumaan vanhempainsa apuun ja näin tuli minusta, sekä 1917 syntyneestä Ilta-sisarestani, Tuurilan talon asukkaita, joiden varhaislapsuus muistoineen kytkeytyy Lehmäjoelle ja Tuurilaan. Äitini rakennutti 1927 oman kodin Seinäjoelle, josta tuli meille asuin- ja koulupaikkakunta, mutta Tuurilassa vietin kaikki loma-aikani ja joka edelleen säilyy muistoissani "oikeana kotinani".

4 Kyläyhteisö Lehmäjoen kylä oli muodostunut samannimisen joen varrelle. Pituutta kylällä on parikymmentä kilometriä. Tästä johtuen kyläyhteisö ei muodostanut yhteistä kokonaisuutta vaan jakautui kahtia rinta- ja peräkyläksi, kansakoulun muodostaessa raja-alueen. Lapsuuteni aikana Lehmäjoen pitkä kylä muodosti yhden kansakoulupiirin, jolloin koulumatkat kylän äärilaidoilta tulivat pitkiksi. Myöhemmin syntyivät alueelle Ruusupuron-, Peräkylän- ja Luomankylän koulut. Lehmäjoella oli vielä 20-luvulla käytännössä oltermannilaitos. Kylänkärjestys vahvistettuine sääntöineen, oltermanneineen ja muuta oltermanninsauvoineen, jota minäkin sain osaltani olla kuljettamassa, kun tärkeää tiedoitusta kuljetettiin talosta taloon. Oltermanninsauva oli n cm pitkä, sorvattu ja maalattu puusauva. Lähellä kädensijaa oli luukulla varustettu kotelo, johon pantiin asiaa koskeva kirjallinen tiedoitus. Sauvaa oli kuljetettava määrättyä talojärjestystä noudattaen ja sen avulla ilmoitettiin, muistini mukaan mm. "tornisyynistä" (palotarkastuksista), "tiesyynistä", joistakin kokouksista jne. Kylän oltermanneina olivat (ehkä) vuorotellen kylän isännät. Valintatapaa en tarkalleen tiedä, mutta muistelen, että Tuurilan Paappa olisi jonakin vuonna virkaa hoitanut. Kylän yhteisiä toimintoja oli runsaasti. Oli teitä, siltoja, rumpuja. Oli meijeri, osuuskauppa. Oli koneosuuskuntia ja myöhemmin myös oma puhelinosuuskunta, jotka kaikki hoidettiin lapsuuteni aikana kyläyhteisön omin keinoin. Kunnan ja valtion vaikutus oli vähäinen. Nykyistä holhoavaa yhteiskuntapolitiikkaa tuskin olisi ymmärretty - ei kai olisi kärsittykään. Naapurusten keskeiset suhteet olivat yleensä hyvät - vaikka poikkeuksiakin sattui. "Tuurilan mäellä" en muista riitoja esiintyneen. Naapureissa käytiin ahkerasti. Muistan erikoisesti Martti Tuurin, naapurin isännän vierailut ja hänen "vööriläisen" juttelunsa. Martti oli syntynyt Vöyrillä ja hänen isänsä oli ostanut Tuurilan taloryhmästä myyntiin joutuneen tilan. Äidinkielensä oli ruotsi ja hän puhui sangen murteellista suomea. Emäntä Beata oli melkein ummikko. Sunnuntaisin menimme usein Aaton kanssa Martti-Tuuriin huvittuneina kuuntelemaan kun isäntäväki veisasi ruotsiksi. Vaikka ruotsalaisalueen raja kulki pitkin kylänrajaa, ei kieliryhmien keskeistä kanssakäymistä paljonkaan tapahtunut. Vöyrin asutus muodostui tiheistä kylätaajamista, joihin ei isojako ollut vielä vaikuttanut. Se tapahtui vasta 1930-luvulla ja toi väestöä pitäjän "larvamaille" ja suomalaisasutuksen läheisyyteen. Nykyään ovat myös tieyhteydet täysin muuttuneet. Muistan miten 20-luvulla menimme polkupyörillä Hyypän kautta Vöyrille, jouduimme kulkemaan pahaisia "kytöteitä", jotka nykyisin ovat komeita "pikiteitä". Kun tulimme "hyyppööikään", kävimme Aaton kanssa joskus Vöyrin puolella iltamissa ja Rekipellon kylän lavalla tansseissa. Yritin heikolla kouluruotsillani tehdä juttua tanssitettavien kanssa, mutta kun keskustelukumppanini jatkoi sitä sujuvalla "vööriläisellä", josta en ymmärtänyt kuin muutaman sanan, jäi jutunteko sangen vähäiseksi. Naapuriapua Lehmäjoella annettiin ja myös tarvittiin. "Kökät" - talkoot - olivat juhlatapauksia. Erikoisesti kattokökät, joissa poikasena olin "pärepoikana" ja myöhemmin täysivaltaisena vasaramiehenäkin. Kökkäapua tarvittiin myös leikkuutöissä (rukiin) ja joissakin muissa tehtävissä. Muistan olleeni ainakin "Krannissa" (Mäki-Tuurissa) ja "Toiskassa" (Juha-enon talossa) perunanistutuksessa ja - nostossa sekä "tappuririihellä" apuna. Se ei kylläkään ollut kökkätouhua, vaan tavallista naapuriapua. Kökkään käytiin käskemässä (kutsumassa) suuri joukko, useita taloja ja trahteerauskin oli tavallista parempaa. Pitoihin käskettiin koko kylä. Tällaisia olivat ennen muuta hautajaiset, joihin kokoonnuttiin jo aikaisin "veisaajaisiin". Vainajan arkku oli avoimena kuusimajassa pihamaalla. Aluksi juotiin kahvit ja vieraat jättivät emännille tuomansa ruokatavarat, nisut, kakut, maidot, juustot, lihat jne. Tämän jälkeen kokoonnuttiin arkun ympärille ja veisaaja tai joskus parikin asettui arkun pääpuolelle ja veisasi jonkin hautausvirren. Veisaajat olivat hyvä-äänisiä miehiä, jotka perinteisesti hoitivat kylässä tätä tehtävää. Lasten hautajaisissa oli useimmiten nainen. Muistelen, että yhteinen virsi veisattiin silloin kun arkku oli suljettu ja siirrettiin ajoneuvoon. Kylällä oli yhteinen ruumisvaunu - hyvin kaunis nelipyöräinen ajoneuvo, johon talvella asetettiin jalakset. Jos kylältä oli vietävä useita vainajia, kuljetusvälineinä olivat työajopelit kuusilla koristettuina. Kuusenhavuja ripoteltiin päätieltä taloon johtavan tien haaraan ja pihaportin kohdalle. Surusaatto, johon saattoi kuulua kymmeniä hevosia eteni rauhallisesti kävelyvauhtia kirkolle, jolloin yli peninkulman taival vaati paljon aikaa.

5 Kirkolle saavuttua arkku kannettiin kirkkoaidan lähellä olevalle kivilaatalle, josta se kannettiin hautausmaalle. Kulkueen edessä olivat pappi ja lukkari, jotka veisaten johtivat vainajan haudan luokse. Arkku laskettiin välittömästi hautaan, jonne se siunattiin. Haudalla veisattiin umpeenluonnin aikana virsi. Omaisilta oli seppele, ehkä pari, mutta ei muuta. Nykyistä kukkatulvaa ei tunnettu. Lopuksi laulettiin, "Sun haltuus..." Surutaloon palattua tarjottiin kahvit "prikalta". Kahvitarjotinta, jolla olivat kahvikupit, kerma ja sokeri, kantoi joku vanhempi "passaaja" ja perässä kulki nuorempi tyttö, jonka tarjottimella oli "kranssi", pikkuleivät keskellä. Ensiksi tarjottiin papeille ja lukkarille, sen jälkeen muille vieraille arvon mukaan. Kahvin jälkeen aloitettiin ruokailu. Istuttiin pitkissä pöydissä, yhdessä tai useammassa huoneessa. Koska vieraita useinkin oli paljon, jouduttiin syömään useassa erässä. Ensimmäisessä pöydässä söivät papit ja lukkari sekä vainajan omaiset ja arvovieraat. Seuraavassa nuorempi väki ja palveluskunta, kunnes viimeisessä söivät pitokokit. Jokaisen pöydän (vuoron) ateria alkoi ja päättyi virteen. Pitoruokia olivat 1920-luvulla: "siansalla", "alatoopi", suolakala, kotijuusto, perunat alkuruokina, "klimppisoppa" tai lihaperunakeitto. Pääruokana ja "kriisikryynipuuro" sekahedelmäsopalla jälkiruokana. Juomana oli kalja ja maito. Aterian jälkeen pidettiin muistoseurat, jossa puheita pitivät papit, mutta joskus myöskin maallikot. Lopuksi tarjottiin kahvit. Paitsi hautajaisia, oli myös muita tilaisuuksia, jolloin kokoonnuttiin. Oli häitä, ristiäisiä jne. 30-luvulla muuttuivat pitojen ruokalajit kaupunkilaisiksi ja myös siirryttiin "seisovapöytä"-tarjoiluun. Tuli voileipäpöytä leikkeleineen, paistit, laatikot, täytekakut jne. Ohjelma oli suunnilleen samanlainen kaikissa perhejuhlissa. En muista, että olisin lapsena ollut Lehmäjoella missään häissä, joissa olisi tanssittu. Uskonnollinen sävy oli kyläyhteisössä hyvin väkevä. Jokapäiväistä "arkista" seurustelua oli hyvin runsaasti. Iltapuhteella pistäydyttiin naapurissa "toiskassa" ja "krannissa" kuten edellä olen kertonut. "Toiska"-nimitystä käytettiin samassa pihapiirissä asuvasta naapurista, joka useassa tapauksessa oli myös lähisukulainen (Tuurilassa äitini velipuoli, Juha-eno). "Kranni" oli pihapiirin ulkopuolinen lähinaapuri tai naapurit. "Kranneja" olivat Mäki-Tuurin ja Martti-Tuurin talot ja myös joskus mainittiin "kranniksi" vähän kauempana jokivarressa olevaa Rinta-Tuuria. Nämä 5 tilaa muodostivat Tuurilanmäeksi tai Tuurilanpaikaksi nimitetyn taloryhmän. Kylä oli muodostunut tällaisista "paikoista" tai "mäistä", jotka olivat mm.hyypänpaikka, Kleemolanmäki, Tuurilanmäki, Karhulanpaikka, Nikulanmäki, Valkamanpaikka jne. Naapurivierailut tehtiin välittöminä pistäytymisinä ilman kutsumista. Miesväki kesäisin ei tullut edes tupaan vaan istuskeli pihamaalla. Tänne saattoi usein kerääntyä nuorempaa urheilevaa joukkoa, jolloin syntyi koviakin kamppailuja. Juostiin 100 m, hypättiin pituutta ja työnnettiin kuulaa. Muistan, että kuulan puutteessa heittovälineenä käytettiin eräänä kesänä varretonta 5 kg (?) moukaria. Näiden lajien suorituspaikat löytyivät ahtaastakin pihapiiristä. Hevosjalostus eli 20-luvulla nousukautta ja joka talossa kasvatettiin hyviä hevosia. Muistan monet pyhäpäivät, jolloin miesjoukolla nojailtiin kotipihan aitaa ja keskusteltiin hevosista ja erikoisesti raviurheilusta. "Huovi", "Murto", "Erakko" ym. juoksijaorit olivat ratojen sankareita, mutta yhtä jännittäviä olivat kyläkilpailut, joissa omat "Tuimat", "Santrat", "Vaput" ja "Pojat" mittailivat paremmuuttaan. Näistä samaisista "Tuimista" ja "Santroista" ovat lähtöisin nykyisten suomenhevosten ravikuningattaret ja - kuninkaat, kuten edellä olen kertonut. Joskus naapuriin pistäytyessä otettiin "peli", ts.viulu tai mandoliini mukaan. Tuurilanmäessä oli joka talossa pelimanneja. Tuurilassa soitti viulua Lauri-eno, Mäki-Tuurissa Lauri, Martti-Tuurissa Jaakko ja Yrjö. Myöhemmin tuli mukaan myös Aato, joka aluksi "krapas" mandoliinia, mutta myöhemmin soitti myös viulua. Lisäksi saattoi tulla mukaan Karhulanpaikalta Karhulan - - Iisakki ja eräitä muitakin, ehkä Saxbergin Lauri - muistelen. Yritin minäkin kituuttaa viulua, mutta kun siirryin oppikouluun Seinäjoelle, harrastus jäi. Käyty Vapaussota jännittävine vaiheineen oli miesten keskustelussa tärkeänä aiheena. Lehmäjokisia oli ollut mukana Vilppulassa, Ruovedellä, Länkipohjassa Tampereella, Kämärällä, Viipurissa - joku Kuopiossakin. Juttua riitti - jännitystä pikkupojille, jotka korvat höröllään kuuntelivat, miten Isänmaata vapautettiin. Syntyi reaalinen kuva sootä mitä sota todellisuudessa oli. Se ei ollut intiaanikirjojen pyssynpauketta ja sankaritarinoiden hohdetta, vaan vakaisten isäntien kertomaa karua totuutta. Ehkä me joskus ihmettelimme, missä olivat ne sankarit, joista

6 kirjat kertoivat kun ukot kiroilivat sotahommat hullujen touhuksi. Vain komppaniansa kärjessä hyökkäävät jääkärit - Isontalon Antti, Vuolteen Reino, Laurilan Matti ym.saivat maineen sädekehän, mutta hehän olivat käyneet kovan koulun Saksassa Jääkäripataljoona 27:ssä. Pasifisteja ei kuitenkaan oltu. Vapaudesta oli maksettu kallis hinta ja sitä oli puolustettava. Se oli selviö, josta ei voitu tinkiä. Vuosisadan alku oli ollut siirtolaisuuden kulta-aikaa. Sortovuosien paine, venäläiseen sotaväkeen joutumisen uhka yhdessä voimakkaan väestönkasvun ja vähäisten työpaikkojen kanssa, aiheuttivat nuorten miesten lähdön Amerikan Yhdysvaltoihin ja myös jossain määrin Kanadaan sekä Australiaan. Siirtolaisuus ei ollut yleensä pysyvää. Ei ainakaan sitä oltu sellaiseksi ajateltu. Lähdettiin ansaitsemaan tilan hintaa, mikä maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa oli luonnollista. Kun tarpeellinen rahamäärä oli hankittu, palattiin takaisin ja ostettiin tila - pysyvä työmaa. Äitini veljistä Samuel, Iisakki ja Aarne olivat tällaisen reissun tehneet ja palanneet takaisin. Isäni sisaruksista Iisakki, Maria, Tuomas ja Jaakko olivat lähteneet Amerikkaan, mutta myös sinne jääneet. Jaakko tosin kävi lyhyen vaiheen oleskelemassa Suomessa. Oli luonnollista, että siirtolaisilta hankitut kokemukset olivat miesten jutunaiheita. Tuurilan veljekset kertoilivat lähinnä työhön liittyviä juttuja. Samppa-eno oli ollut "oorin lossauksessa" (Kuparirikasteen purkaustyössä), mainissa (kaivoksessa) poraushommissa "lekamiehenä" ja "tokalla" (laivaveistämöllä) niittaajana. Kaikki raskaita töitä, joista myös sai hyvän tienestin. Iisakki-eno oli ollut "pellimyllyssä" (valssilaitoksessa), "moskamyllyssä" (kemiallinen tehdas), Aarne-eno "lokarina" (metsurina) Kanadan Vancouverin saarella. Rinta-Tuurin Matti, Rinta-Karhun Iisakki, Kyntäjän Masa, Kleemolan Jussi olivat myös Amerikan kävijöitä, jotka muistan. Kertomukset jäivät mieleeni niin, että yhä muistan juttuja miten "mainissa" työnnettiin ennen ilmaporien aikaa. Miten "tokalla" valkohehkuiseksi kuumennetut niittipultit heitettiin korkealle, rakennustelineillä seisoville miehille, jotka lennosta nappasivat ne pihteihin ja pistivät laivalevyihin porattuihin reikiin ja niittasivat kiinni. Muistan Iisakki-enon tarinat, miten "pellimyllyn" työmiesten oli syötävä välipalana suolalohta - "paasin" valvonnassa. Kova kuumuus kun kiskoi hien mukana suolat ja myös voimat miesten ruumiista. Ja mitä temppuja outo voima - sähkö - uusille tulokkaille työmaalla aiheutti. Muistan outoja sanoja "fingliskaa", jotka tulivat myöhemmin, koulun englannin tunnilla vastaan - tosin sangen muunnettuina. Puhuttiin "haussista", "peltiruumista", "kaaroista", "ropesseista", "kitsineistä". "Hadituu" - opetti Kyntäjän Masa meitä pojankosseja amerikoiksi tervehtimään ja "Sanomapitsillä" manaamaan. "Keikki" oli nisua ja "piiri" kaljaa jne. Uusista oudoista työtavoista kerrottiin, mutta niitä ei matkittu, ei otettu kotimaassa käyttöön, vaikka niiden paremmuus ehkä hyväksyttiin. Amerikasta tultua elettiin ja asuttiin niinkuin oli asuttu ennenkin. "Olis pian puhuttu", jos vanhaa tapaa olisi muutettu. Enoni Aarne toi Kanadasta jääkaapin ja pesukoneen. Syynä tähän lienee se, että hän toi mukanaan myös vaimon - - joka oli tottunut amerikkalaiseen huushollinpitoon. Lehmäjoen ensimmäinen keskuslämmitys, vesi- ja viemäröinti rakennettiin myös heidän uudistaloonsa. Amerikansuomalaisillakin on oma murteensa, jossa englantilaisia sanoja käytetään suomalaisittain. Tästä näyte viereisessä pikku tarinassa: Mooli Saapata Sauveri Tamppu Prekfasti Kaara Raittaamaan Träfiikki Äksidentti Toi Fania Hoorssi Ostoskeskus suorittaa ostoksia Suihku Kylpyamme Aamiainen Henkilöauto Ajamaan Liikenne Kolari Lelu Hauskaa Hevonen

7 Kändimasiina Sentti Kändi Finni Kielinen Prikleijari Leipuri Japi Maami Lanssi Restoräntti Oortata Hämpörkki Frensfraissi Strooperi pai Finistää Leit Suutata Pussata Draivei Tinksi Mani Karamelli-automaatti 1/100 dollari Karamelli Suomalainen Amerikkalainen Muurari Sekatyömies Työmaa Äiti Ruoka-aika Baari ravintola Tilata Hampurilainen Ranskalaiset perunat Mansikkapiirakka Lopettaa Myöhä Osoittaa Työntää Pihatie Tavara Raha [kuvio] "1776" [ Tuurilan talon Korpi-palstalta olevat hirsiladot. Rakennusvuosi ja rakentajan puumerkki. Ilta-sisareni aviomies Pauli Rajalan kopiointi n.1940 ] Kauko Pollari SUKUJUHLAT YLISTAROSSA ELOKUUSSA 1998 [kuva] AAPRAMIN PAJAN VIHKIÄISET. Erkki KRIIKKU puhuu. SUKUSEURAN HALLITUS: Juhani Luoma, Matti Lehtiö, Ilmari Karhu, Juhani Rantala, siht.eila Kuivinen, pj Ossi Polari, Kari Lähdesmäki, Eero Arosarka, Jorma Kukila ja Anne Leskelä. KUNNIANOSOITUS ESIPOLVILLE [kuva x 2] Hedvik s.björklund ja Jaakko KUIVINEN [kuva] Abraham Björklund ja Liisa Kleemola [kuva] Maria ja Eemil KUKILA s.björklund [kuva] Maria s.björklund ja Johan WIEMERÖ-POLLARI

8 Harri Ranta. Kerrohan isä, oi... Lapsi: Isä, Mikä minusta tulee, kun kasvan isoksi? Eihän sitä vielä osaa sanoa. Sen näkee vasta sitten, kun ensin tulet isoksi. Lapsi: Miten niin ei osaa sanoa? Miksi sitten ihmiset aina kysyvät minulta, että mikä sinusta tulee jos he kerran tietävät, ettei sitä osaa sanoa? isona, Nyt sinä et ymmärrä. He eivät tarkoita sitä, että mikä sinusta tulee isona, vaan sitä, mitä sinä haluaisit olla isona. Se on aivan eri asia. Lapsi: Miten niin eri asia? Onko se erilaista, jos haluaa olla tai haluaa tulla isoksi? Eikö se ole sama asia? Voi pikku Paavo. Miten minä nyt tämän sinulle selittäisin? Lapsi: Isä. Älä taas ala selittämään. Paras on kun sanot suoraan niinkuin asiat ovat. No, hyvä on. Katsos, Paavo. On aivan eri asia olla jonakin, tai tulla joksikin. Olla tarkoittaa, että on jo jotakin, mutta tuleminen tarkoittaa sitä, että pitää tulla joksikin. Lapsi: Isä, selitä minulle, kun minä en ymmärrä, miten asia voi olla eri asia, jos kerran vastaus molemmissa on sama. Minä ainakin haluaisin olla isona iso, ja eikö minusta myöskin tule iso silloin, kun kasvan isoksi? Voi pikku Paavo. Tietysti sinä olet iso, jos todella kasvat isoksi, muttet sinä välttämättä kasva isoksi, vaikka sinä haluaisit tulla isoksi. Lapsi: Nyt minä menin ihan sekaisin. Tarkoittaako se sitä, ettei minusta tulekaan isoa, vaikka minä sitä kovasti haluan, ja tarkoittaako se taas sitä, että koska minusta ei tule isoa, niin minä en voi koskaan tulla miksikään? Isä, sitäkö se tarkoittaa? Eihän se nyt sitä tarkoita. Tietystihän sinusta nyt jotakin tulee. Lapsi: No, mitä esimerkiksi? Sinusta voi tulla esimerkiksi isä. Lapsi: Nyt isä narraa. Opettaja on koulussa sanonut, että isäksi tullaan vasta sitten, kun isoksi. Kyllä opettaja sen tietää. Hän on lukenut sen kirjoista. kasvetaan Nyt sinä Paavo et taas ymmärrä, mitä opettaja todella tarkoitti. Kyllä isäksi voi tulla, vaikka ei olekaan kasvanut isoksi. On olemassa pieniä isiä, ja suuria isiä. Esimerkiksi niin minä. Minä olen pieni isä, ja se taas johtuu siitä, että myös minun isäni oli pienikokoinen, joten minäkin jäin pienikokoiseksi. Lapsi: Ja sen vuoksi sinusta ei tullut koskaan isoa. Nyt minä ymmärrän. Hyvä, että asia tuli viimeinki selväksi! Lapsi: Isä. Saanko vielä kysyä yhtä asiaa? Tottakai Paavo saa kysyä ihan mitä hyvänsä. Lapsi: Isä. Miten monta polvea sinulla on? Tietysti minulla on kaksi polvea. Mitä sinä nyt sitä kysyt?

9 Lapsi: Isä. Miten monta polvea minulla on? Tietysti sinullakin on kaksi polvea. Niinhän meillä kaikilla on. Lapsi: Voi juku. Sitten minusta ei voi koskaan tulla isoa. Ja jos minä tulen isäksi, niin minun tulla isoksi. lapseni ei voi Miten sinä nyt tuollaista päättelet? Lapsi: Katsos Isi. Raamatussa sanotaan, että isiemme pahat teot kostetaan aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Hyvää yötä, isi. Kauniita unia. Matti Lehtiö: "Kyllä Sepän(maan) suvussa seppiä ja jälkeläisiä riittää!" Helena Ruuki "Seppä syntyessään" -historiikissa mainitaan Abraham Björklundin sisko Helena, joka avioituu orismalalaisen Matti Mieltyn kanssa. Vuonna 1757 Helena ja Matti muuttavat Mustasaareen, eikä heidän vaiheitaan historiikin kirjoittamisen aikaan ole selvitetty tämän enempää. Sattumankaupalla löytämäni Helena ja Matti Mieltyn jälkeläisen aviopuoliso Terhi Arpalahti Varkaudesta on vuosien saatossa tutkinut ja kerännyt järjestelmällisesti Helenan ja Matin jälkeläisiä ja heidän vaiheitaan. Käyttööni saamani muutama esivanhuksen sukutaulu on erittäin mielenkiintoista luettavaa, varsinkin jälkeläisten elämänvaiheiden osalta. Asuttuaan Mustasaaren pitäjän Klemetsössä jonkin aikaa, Helena ja Matti muuttavat v.1761 Vöyrin Lomby n kylään. Lonby stä edelleen Vöyrin Keskisen kylään ja sieltä edelleen Oravaisten Kimon kylän Heden taloon. Heden talo muodosti perheen viimeisen asuinpaikan ja siellä Matti kuolee talollisena v Leskeksi jäänyt Helena muuttaa tämän jälkeen vielä Alahärmän Loukasmäkeen, jossa kuolee v Lapsia Helena ja Matti saivat yhteensä 11, joista peräti 8 kasvoi aikuiseksi ja avioitui. Helenan lapsikatraan esikoisen, Orisbergissä syntyneen Simon elämänvaiheet ovat kiinnostavat. Simo valitsee työkseen arvostetun hamarisepän ammatin. Tähän pääsääntöisesti ruotsalaissyntyisten tarkasti vaaliman ammatin salaisuuksiin Simo pääsi tutustumaan avioituessaan ruotsalaisen Petteri Starkin tyttären kanssa. Pätevöityessään sepän ammatissa, annettiin Simolle kisällinkirjan myötä lisänimi Bergman. Kimon Ruukista Simo muuttaa viimeistään v.1788 perheineen Orisbergiin. Simon lapsista Petteri ja Kalle työskentelevät seppänä Laihialla. Helena-niminen tytär avioituu seppä Abraham Flincin kanssa ja he elävät Ylistaron Heikkolan kylässä. Lisäksi Helenan Abraham-niminen poika avioituu Frögd in seppäsuvun tyttären kanssa. Helenan esikoistytär Maria avioituu Kimon ruukissa hamariseppämestari Karl Starkin kanssa, joka oli veli Simo lanko. Marian jälkeläisistä ei tullut seppiä, mutta näyttävät päässeen elämässä hyvin eteenpäin. Helenan ja Matin muut lapset avioituivat Vöyrin ja Härmän alueelle, mutta heillä tai heidän aviopuolisoilla ei näytä olevan kosketusta sepän ammattiin. Saaren Sepänmaa Seppä syntyessään -historiikissa mainitaan Abraham Björklundin tädistä Saarasta, joka avioitui Matti Putusen kanssa. Saaran vaiheiden selvittäminen on ollut erittäin hankalaa ja historiikissä arvioidaankin, ettei häneltä jäänyt varhaisen kuoleman vuoksi jälkeläisiä. Tämän vuoden syksyllä ystäväni Liisa Hakamäki Seinäjoelta otti yhteyttä eteensä tulleen ongelman vuoksi. Tutkiessaan Imatralaiselle Kari Niemelle hänen sukuaan ja esivanhempiaan ongelmaksi nousi kenen poika oli Isonkyrön Laurolan kylän Heikkilän talon leskelle uudeksi mieheksi tullut Matti Matinpoika. Merkintöjen perusteella Matista tiedetiin vain, että hän oli talollisen poika Isostakyröstä. Rippikirjassa olleen syntymäajan perusteella sopivaa Mattia ei kuitenkaan löytynyt.

10 Tutkiessani Matin taustoja, tulin siihen tulokseen, että hän oli kotoisin Laurolan kylän Tanttarin talosta, jossa isännöi Saara Sepänmaa puoliso Matti Putunen uuden vaimonsa kanssa. Asiaa edelleen tutkittaessa varmistui, että Matti Matinpoika oli Matti Putusen ja hänen ensimmäisen vaimonsa Saara Sepänmaan syntynyt poika, joka ei siten kuollutkaan lapsena, kuten olin aikaisemmin olettanut. Matti Matinpojan varmistuminen Saara Sepänmaan pojaksi tekee ymmärrettäväksi Matti Pututsen nopean uudelleen avioitumisen ja hänen muuttamisen asumaan Sepänmaan taloon Saaran kuoleman jälkeen, sillä elossa säilynyt poika Matti oli yksi Sepänmaan talon perillinen. Matti Matinpojasta polveutuu runsaasti Kyrönmaalaisia jälkeläisiä ja suvun levinneisyydestä hyvänä esimerkkinä on tietysti kyröläisistä juuristaan ylpeä ja kiinnostunut imatralainen Kari Niemi. Kun on aina "hienoa" liittää sukuun elämässään menestyksekkäitä jäseniä, kannattaa erikseen mainita se, että yksi suvun jälkeläinen avioitui leskeksi jääneen maineikkaan pappissuvun edustajan Niilo Malmbergin kanssa. (Juho Kytömäki) MUISTELMIA elämästäni, kodistani, vanhemmistani, sisaruksistani, naapureistani, ympäristöstäni ym.elämäni varrella kokemastani - kirjoitettu lapsiamme varten ja tiedoksi jollekulle tutkijalle, joka kokoaa tietoja Pohjanmaan herännäisyydestä vuosilta Kirjoitettu ajalla 29/ Kirjoittaja oli syntynyt Ylihärmän Ikoolan Malkamäessä Hänen äitinsä suku oli kotoisin Kortesjärveltä ja sieltä muuttanut Ylihärmään 1800-luvun alkupuolella. Hänestä mainitsee Oskari Vihantola muistelmissaan, että nuori tyttö jäi joen rannalle itkemään, kun muu kylän väki lähti veneellä Lapuan kirkkoon kuuntelemaan Niilo Kustaa Malmbergin saarnaa. Isäni vanhemmat olivat tulleet herätykseen jo vähän aikaisemmin, kun Frans Oskar Durchman oli 1838 vuoden alussa muutettu Ylihärmään ja siellä vaikuttanut vuoden verran ja sitten siirretty Isoonkyröön, jonka seurakunnan naapuri Ylihärmä on. Kun Ylihärmä kappeliseurakuntana kuului Lapuaan, joutuivat isäni lapsuuden kotiväki noiden väkevien herätyssaarnojen vaikutuspiiriin. Isäni isä oli taitava rakennusmies ja kuoli keski-iällä saatuaan rakennustelineiltä pudotessaan seljän murtumaan. Häneltä jäi kotitaloa Ikoolaan Malkamäkeä viljelemään kolme poikaa ja ainakin kaksi tytärtä. Pojista vanhin Kustaa-niminen otti vaimon Vöyrin Alakärrin kylästä, josta osti Holmi-nimisen torpan. Hän oli vuosikymmenen Amerikassa, mutta eli loppuikänsä Holmissa. Toinen pojista oli isäni, Antti Malkamäki. Kun Malkamäen tali oli pienimainen, alkoi isäni rippikoulusta päästyään kuokkia itselleen naapurista vuokraamaansa hiekkakangasta torpan paikaksi. Kuokkimisen piti tapahtua iltapuhteilla, koska päivät oli tehtävä kotitalon töitä. Parin vuoden kuluttua oli kuokittuna muutamia tynnyrinaloja Lapuan jokilaaksoa Ikoolan Malkamäestä Ylihärmän kirkolle päin. F.O. Durchmanin vaikutus Isossakyrössä ja N.K.Malmbergin väkevä saarna Lapualla ja sen kappeleissa sai herätysliikkeen leviämään koko näille seuduille. Nuoriso varsinkin kulki seuroissa koko Lapuan emäseurakunnassa ja kappeleissa, samoin Isokyrössä ja Ylistarossa. Lapuan kirkonkyläläisten suunnattoman suuret maat ulottuivat Lapuanjoesta Kyrönjoen lähelle. Ne olivat täynnä veteliä soita ja loivahkoja mäen nuppuloita. Lähellä Lapuan kirkonkylää kohosi juhlavan korkea, peninkulman pituinen Simsiön vuori, joka siinti yli koko seudun. Sen kohdalta ovat Lapuan- ja Kyrönjoet lähimpänä toisiaan, ja jo Kustaa Vaasan aikoina rakennettu "Vanha maantie" yhdisti nämä jokilaaksot toisiinsa ja samalla yhdisti nämä seudut Pohjanlahden rannikkoalueisiin. Vilkas kauppatie kulki Pohjanmaan "Järvialueelta" Simsiön yli Kyrönjokivarteen ja Vaasaan. Asumattomat metsä- ja suoalueet olivat maantierosvojen luvattuja maita. Kun Pohjanmaan joet ja järvetkin olivat kaloista, toivat sisämaan alueen asukkaat suolattua silakkaa ym.meren saalista Vaasasta ym.rannikkopitäjistä. Vaivoja säästääkseen kerääntyivät metsäseutujen miehet sopiviin kohteisiin maantien viereen ja kaappailivat kaupungeissa käyneiden kuormasta, mitä sieltä sopivaa sattui löytymään.

11 Kerrankin tiesivät lapualaiset, että joukko "ylimaalaisia" oli mennyt Vaasaan noutamaan kalaa. Iso parvi heitä piiloutui Simsiölle metsään lähelle maantietä. Yksi joukosta varusti ongen mukaansa ja asettui istumaan Simsiön länsipuolella olevan lammikon luo ja siinä vakavana tarkkaili ongen siiman nousuja ja laskuja lammikossa. Kun kalakuormat tulivat kaupungista päin, jäivät kuorman ajajat katsomaan onkimista oudolla, melkein kuivalla paikalla. Joku kuorman kuljettajista kysyi onkijalta: "Näppikö?" Johon onkija itsetietoisesti vastasi: "Jos ei täs paikas näpi, niin kyllä toises paikas näppii." Kalakuormat jatkoivat hiljaista nousuaan jyrkkää ja pitkää Simsiön "taka-ahdetta" ylös. Sillävälin kun ajajat viipyivät onkijan luona, kahmivat Lapuan maantierosvot kuormasta tavarat ja kuljettivat ne syvälle metsiin ja markkinamiehet löysivät tyhjennetyn kuorman, kun viimein ehtivät hevostensa luo. Tällaista rosvouselämää lienee ennen herännäisyyden Lapualle tuloa eletty Etelä-Pohjanmaalla. Vanha maantie oli liikenneväylä, jota myöten asutus ja herännäisyys siirtyivät lännestä itään ja päinvastoin. Sekä Lapuan että Ylistaron manttaalialueet ulottuivat Kyrönjoen varsille ja maattomia köyhiä siirtyi asumaan tänne torppareiksi. Näin perustettiin torppa myös Lempäälään, jossa viime vuosisadan alkupuolella asui muuan Eljas Lepistö melkoisen lapsijoukon kanssa. Mainitsen nimeltä Kaisa s.1820, Liisa häntä nuorempi ja Maija nuorin näistä kolmesta. Niistä Kaisa joutui naimisiin Ylistaron Untamalan Leipimaahan Viitanevan laidalla olevaan torppaan. Hänelle syntyi poika Juho ja tytär Maria. Heidän isänsä sukunimi oli Björklund. (Tähän asti Juho Kytömäen voimat riittivät.) (kuva] Oiva Polari: Pyhä Yrjänä ja vaivaispoika. [ Vasemmalta: Purmon (Petter Klåvuksen tekemä), Ähtävän, Ylistaron ja Kruunupyyn vaivaispojat. Näistä muodostuu varsin yhtenäinen ryhmä. Tämä tulee esille muodon, yksityiskohtien ja asennon samankaltaisuudesta. Pojilal on lisäksi yhteinen vaiva: kampurajalkaisuus. ] [valokopiokuva jostain vanhasta asiakirjasta] Pajanrakennustalkoissa kesällä 1998 [kuvat: ovp.] [kuva x 2] Mikä paikka? [kuva] [Ylistaron kirkonsillan seutuja ilmavalokuvassa. ] [kuva] [ Miehet! Ottakaa oppia: sihteeri kiskoo nauloja! ] [kuva] [Oltermannin Pajakalukokoelma. ] [ PAJATALKOISSA Kesällä 1998] [Oikealta; Eila Kuivinen, Erkki Kriikku, Maire Luoma, Alpo Loukola, Esa Kriikku, Ossi Polari, Risto Luoma, Heikki Kuivinen, Timo Hautala ja edessä Jukka Kriikku.]

12 EP-lehti perjantai Ossi Polari ELÄIMELLISIÄ TARINOITA Koira on kuin kylmäsavun makkara. En lapsena oikein tiennyt, minkäsorttinen on kylmänsavunmakkara, mutta ajattelin, että se olisi kuin Keturin Jeri: musta, tasapaksu pötkö, jota lyhyet, väärät ja tanakat tassut kannattivat. Jerillä oli älykkäät silmät, joiden yläpuolella oli keltaiset täplät. Älykkäitten silmien lisäksi Jerillä oli toinenkin avu, johon vain harvat, jos ketkään ihmiset pystyvät. Kun Keturin Aarne pani sokeripalan koiran nenälle ja piti sormeaan pystyssä, ei koira liikahtanutkaan, mutta kun sormi laskeutui nappasi koira sokerin kätevästi kitaansa. Ja jatkoi anovaa tuijotteluaan. *** Meillä kotona oli kissoja niin pitkälle kuin muistini ulottuu. Oli ainakin Viirunaama, Pökämä I, Pökämä II ja monia muita veljesten antamia epätavallisia nimityksiä. Pökämä ykkönen oli varsinainen linnustaja. Se pyydysti puluja! Pojat olivat tehneet "poikkitieteellistä tutkimusta" kissan suhteesta puluihin. He olivat laittaneet kauraryynejä lähelle kukkapenkkiä, joka oli kissan vakituinen kyttäämispaikka. Pökämä hiipi matalana kukkapenkkiin orvokkien ja kehäkukkien sekaan ja odotti tilaisuuttaan. Teki sitten raivokkaan syöksyn puluja kohti, mutta turhaan: pulut lehahtivat lentoon ja Pökämä ykkösen kynsiin jäi vain kauraryynejä, jos niitäkään. Mutta kissakin oppii: monen turhan yrityksen jälkeen se ei enää syöksynytkään kohti, vaan ensimmäisen loikan jälkeen suoraan ylös. Ja niin tuli hurjimus alas pulu kynsissään! Untuvat vain jäivät leijumaan saalistuspaikan ylle. Veljekset näkivät tapahtuman ja pelastivat linturassun - tosin paria höyhentä köyhempänä. Olin yläkerran keittiössä kahvittelemassa kun portaista alkoi kuulua hirveä meteli. Ensin tuli Viirunaama viikset vinossa ja häntä pörröllään, hyppäsi pöydälle ja saman tien ikkunasta ulos - toisesta kerroksesta. Silmänräpäystä myöhemmin ryntäsi sisään Yrityksen Veera ja Laurilan Hurtta. Sokerit ja pullat lensivät pitkin seiniä kun kaksi kookasta koiraa räyhäsi pöydällä. Tosi isoja hirvityksiä molemmat: Veera vinttikoira ja Hurtta tanskandoggi. Ärjäisin mellastajille ja molemmat häipyivät saman tien ovesta ulos mielessään kaahailun jatkaminen. Katsoin ikkunasta ja nauroin koirille; Viirunaama istui korkealla koivun oksalla, nuoleskeli turkkiaan ja vilkaisi vain sivumennen allaan ränkyttäväiä koiria. Mutta kyllä kissankin kynnet löytää kun ollaan tosipaikan edessä. Naapurin Joppe-koira päätti näyttää Reinolan Kukkakaupan Serafiinalle kuka on kukakin. Mutta toisin kävi. Serafiina tulikin suoraan päin ja koiran kuonoon kiinni! Lähtö tuli. Serafiinalla oli pentuja ja siitä tämä hurjuus. Viirunaama kyttäsi tinttejä ja muita lintulaudan satunnaisia kulkijoita. Kun hyökkäys suoraan lintulaudalle ei tuottanut tulosta, ajatteli Viirunaama, että mitäpä jos linnut olisivat niin hölmöjä, että kävelisivät suoraan suuhun. Eivät tulleet kun lintulauta rojahti maahan lahouttaan ja kissa mukana. Viirunaama oikoi rysäyksen jälkeen koipiaan ja ontui matkaan. [kuva x 3] [ SISÄKUVIA AAPRAMIN PAJASTA. kuvat: ovp]

13 Abraham Björklundin Sukuseura ry Toimintakertomus vuodelta 1998 Vuosi 1998 oli sukuseuran kuudes toimintavuosi sekä juhla- että vuosikokousvuosi. Vuosikokous pidettiin Ylistaron Koulukeskuksessa lauantaina elokuun 1.p:nä, alkaen klo 18:00. Kokouksessa puheenjohtajana toimi Erkki Kriikku, valittiin Ossi Polari edelleen hallituksen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi Ilmari Karhu ja hallituksen ja sukuneuvoston jäseniksi seuraavat: sukuhaara hallituksen & sukuneuvoston jäsen sukuneuvoston jäsen Vallinmäet Jorma Kukila Aulis Latvala Ruokakivet Niilo Malkamäki Esko Malkamäki Kriikut Kari Lähdesmäki Erkki Kriikku Marja Luhtanen Karhut Ilmari Karhu Harri Ruohomäki Juhani Rantala Mäkiluomat Ritva Söderberg Risto Luoma Pakat Salli Punkari Aino Jaatinen Wiemerö- Pollarit Ossi Polari Margit Kukkonen Tummungit Juhani Luoma Risto Killinen Kleemolat Anne Leskelä Heikki Kuivinen Muut Matti Lehtiö Eero Arosarka Tilintarkastajiksi valittiin Jukka Kriikku ja Alpo Loukola sekä varalle: Antti Reini ja Antti Karhu. Sukujuhlaa vietettiin sunnuntaina elokuun 2.p:nä alkaen, osallistumalla Jumalanpalvelukseen Ylistaron kirkossa, jonka jälkeen sukukunnittain sytytettiin kynttilät Ylistaroon haudattujen esivenhempien haudoille. Sen jälkeen siirryttiin Kriikun myllyn alueelle vihkimään sukuseuran rakentamaa pajaa. Tilaisuuden puheen piti Erkki Kriikku. Ruokailun jälkeen Koulukeskuksessa alkoi jääjuhla, jonka juhlapuhujaksi oli lupautunut Kari Lähdesmäki, lausuntaa esitti Anneli Lähdesmäki, yksinlaulua Ylistaron seurakunnan kanttori Hanna Petäjä ja säesti myös yksinlaulut. Sukukunnat esittäytyivät ja Aviisin kirjoittajia Kerttu Kontsasta, Matti Lehtiötä ja Inkeri Saarta muistettiin Aviisin juhlanumerolla. Sukuseuran rahastonhoitaja Hilkka Puronvarsi ja sukuneuvoston jäsen Harri Ruohomäki saivat uskollisista palveluksistaan pienoisalasimet n:ot 4 ja 5. Sihteeri sai sukuvaakunareliefin, jonka Ilmari Karhu kuululla taidollaan oli veistänyt ja itse myös sen ojensi. Juhlan onnistuminen vaati pj Ossi Polarin lisäksi joukon tarmokasta väkeä: kansallispukuiset vastaanottajat Anne Leskelä ja Jorma Kukila, juhlapaikan organisoijana Heikki Kuivinen, osanottomaksujen vastaanotto ja nimilaput olivat Maria-Liisa ja Mauri Kuivisen huolena, erilaisten artikkeleiden myynnistä huolehti Hilkka Puronvarsi, Koulukeskuksen emäntä Marja-Leena Kantokoski vastasi ruokailusta apunaan Maire Luoma, Pirkko Kiviaho, Sinikka Virkkunen. Anne Leskelä ja Saara Reini olivat hoitaneet juhlapaikan koristelun. Sihteerille lankesi juhlan juontaminen. Monet muutkin auttoivat erilaisissa järjestelyissä. Koko sukujuhlapäivä oli onnistunut ja kiitettävää palautetta on saatu paljon. Vuosikokoukseen osallistui 25 sukuseuran jäsentä. Juhlapäivään osallistui 146 henkeä.

14 Sukuneuvosto on pitänyt vuoden aikana kolme kokousta: Ylistaron Kunnan Monitoimitalossa hallituksen vuosikokous, jossa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat sekä suunniteltiin sukukokousta ja -juhlaa EPOP Ylistaron aluekonttorin kokoushuoneessa, jossa sukujuhlan ohjelma tarkistettiin ja päätettiin hakea sihteerille yhdessä Karhu-Loukolan sukuseuran kanssa opetusneuvoksen nimeä ja arvoa, joka ei kuitenkaan onnistunut Ylistaron Koulukeskuksessa uuden hallituksen järjestäytymiskokous, jossa valittiin sihteeriksi edelleen Eila Kuivinen ja rahastonhoitajaksi Hilkka Puronvarsi myös edelleen. Työ-suunnittelutoimikuntaan valittiin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri. Lisäksi asioista riippuen kutsutaan lisäjäseniä kokouksiin tarpeen mukaan. Paja: oltiin Esa Kriikun metsässä karsimassa aidaksia mylly- ja paja-alueelle tehtävää aitaa varten. Talkoolaisina olivat Erkki Kriikku, Risto Luoma, Esa Kriikku, Ossi Polari ja Eila Kuivinen paja sai katon - jälleen talkoilla, jolloin Jorma Kukila ja Risto Kilinen toimivat tottuneesti kirvesmiehinä. Talkoolaisia oli suuri joukko mm.jorma Kukilan pojat jatkettiin talkoita niin, että se voitiin sukujuhlien yhteydessä esitellä vieraille Risto Luoma ja Ossi Polari muurasivat ahjon, jonka jälkeen peltiseppä oli asentamassa sille kuupan ja savupiipun. Erkki Kriikku on hankkinut pajan palkeet ja alasimen. Muita pienempiä pajakaluja on saatu lahjoituksena Oiva Viitalalta Nuormon Kourasta. LEADERIN vaatimuksesta perustettiin Kriikun myllyalueen kehittämisen ohjausryhmä Ryhmään valittiin rajoittajatahon edustajana Esko Kujala ja kohderyhmän edustajina projektin johtaja Erkki Kriikku, Esa Kriikku, Marja-Liisa Kriikku, Heikki Kuivinen, Ilmari Karhu, Harri Ruohomäki, Ossi Polari ja Eila Kuivinen sekä tiedottajaksi Marja-Liisa Kriikku. Leader-seminaareihin ovat osallistuneet Erkki Kriikku, Ossi Polari ja Eila Kuivinen. Ohjausryhmä on pitänyt vuoden 1998 aikana kolme kokousta. Sukuseuran edustajina puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat Seinäjoella Kivinavetassa Etelä- Pohjalaisten sukuseurojen kokoukseen, jossa suunniteltiin yhteistyömahdollisuuksia jopa sukumessuja. Seuran tilikausi on ollut tuotollinen. Kokonaistuotto oli 4515 markkaa. Suurin tuotto tuli sukujuhlista: 7113 mk, mutta menot siitä oli 4134 mk. Muista tuotoista kirjat ja Aviisit ovat tuottaneet eniten, 2870 mk. Mainittakoon, että paidat ovat tuottaneet 1500 mk, postikortit 1185 mk ja patalaput 420 mk. Jälleen jokainen tavalla tai toisella toimintaan osallistunut ansaitsee kiitokset. [kuva: piirros] "Me suurviljelijät, Pyärkenheimi ja minä, sanoo entinen isäntä." 51