Kuntien työelämän laadusta työhyvinvointiin ja takaisin

Transkriptio

1 Kuntien työelämän laadusta työhyvinvointiin ja takaisin Satu Kalliola 1 Yleisen keskustelun virikkeenä työvoimapula Juuri nyt maassamme ollaan huolestuneita työvoiman riittävyydestä lähitulevaisuudessa. Huolen aiheita ovat erityisesti alueittain ja toimialoittain vaihteleva pula ammattitaitoisista yksityisen sektorin työntekijöistä ja kuntien palveluksessa tehtävän työn heikko vetovoima. Valtiosektorilla julkinen keskustelu kulkee vielä toisin päin: valtion tuottavuusohjelma pakottaa tulevinakin vuosina työvoiman vähentämiseen. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta yhdessä Kuntien eläkevakuutuksen kanssa järjesti helmikuussa 2008 kuntien päättäjille ja henkilöstöjohtamisesta vastaaville sekä alan tutkijoille tarkoitetun seminaarin Kuka tekee kuntatyön tulevaisuudessa. Päättäjäseminaarin punaisena lankana kulki ajatus työhyvinvoinnista kuntien keskeisenä menestystekijänä työvoimakilpailussa. Tilanne ei ole kunnillemme täysin ennestään tuntematon. Vain vähän ennen 1990-luvun alun taloudellista laskusuhdannetta etenkin pääkaupunkiseudun kuntapäättäjät olivat huolissaan näkyvissä olleesta työvoimapulasta. Tuolloin ratkaisua lähdettiin etsimään panostamalla kunnallisen työelämän laatuun, josta haluttiin tehdä vahva valtti pätevän työvoiman saantia koskevassa kilpailussa. Oppia kuntien lähimenneisyydestä Seuraavassa tarkastelen kuntien työhyvinvointia kunnallisten työyhteisöjen parissa vuodesta 1991 työskennelleenä toimintatutkijana ja pidän näkökulmanani kysymystä, mitä voimme oppia kuntien lähimenneisyydestä. Tänä aikana työelämä on alkanut tarkoittaa lähes samaa kuin talouselämä ja työhyvinvointi on vallannut alaa työelä- 1 Satu Kalliola, YTT, professori (mvs), Tampereen yliopiston Porin yksikkö 48

2 Työpoliittinen Aikakauskirja 2/2008 Katsauksia ja keskusteluja män laadulta, joka oli tuolloin kunta-alan järjestöjen yhteinen huoli. Kuitenkin pääkaupunkiseudun alkava työvoimapula oli vain yksi, joskin merkittävä osatekijä, tuossa huolessa. Muita aiheita huoleen olivat antaneet Työelämän suhteiden neuvottelukunnan julkaisemat tutkimukset kuntien johtamisesta ja esimiestyöstä (Valtee 1987; Nakari 1988), Tilastokeskuksen työolotutkimukset 1977, 1984 ja 1990 sekä Työolokomitean mietintö Näiden tuloksista tehdyt johtopäätökset korostivat kunnallisille professionaalisille byrokratioille tuolloin ominaisia johtamisongelmia ja henkilöstön tyytymättömyyttä työoloihinsa, vaikka työtehtävien sisällöt koettiinkin mielekkäiksi. Lisäksi oman paineensa toi kuntien ja koko julkisen sektorin ikuisuusongelma: varat eivät riitä vastaamaan kaikkiin palveluodotuksiin. Tähän ongelmaan alettiin paneutumaan kuntien järjestöissä uudella tavalla, kun ne saivat aikaan vuonna 1989 ensimmäisen tuloksellisuussuosituksen. Näistä lähtökohdista Suomen Kuntaliiton edeltäjät kuntien yleisen edun valvojina, Kunnallinen työmarkkinalaitos työnantajaosapuolena ja henkilöstöjärjestöistä keskusjärjestötasolta Akava, STTK:n liitoista Tehy ja SAK:n liitoista KTV (nykyisin osa JHL:a) olivat mukana käynnistämässä toimintatutkimushanketta (Kevätsalo 1990), jonka seurantaryhmässä myös kaikilla ko. tahoilla oli edustajansa. Päärahoittaja oli Työsuojelurahasto ja toteuttaja Tampereeen yliopiston Työelämän tutkimuskeskus. Toimintatutkimuksellisella otteella pyrittiin löytämään työskentelytapoja, jotka edistäisivät yhtaikaa kuntien työelämän laatua ja tuloksellisuutta. Tutkimushanke sain nimen Laatu-projekti, osin työelämän laadusta, osin tuloksellisuuden osa-alueesta, palvelujen laadusta. Laatu-projekti jouduttiin toteuttamaan taloudellisessa laskusuhdanteessa, jonka myötä alunperin 13 osallistujakunnasta neljä jäi pois projektin alkuvaiheissa. Lisäksi osassa kunnissa tehtiin vain kysely- ja haastattelututkimuksia tai niiden edustajat tulivat mukaan projektin yhteisiin dialogifoorumeihin, työkonferensseihin. Aktiivisia toimintatutkimuksellisia kehittämishankkeita toteutettiin seitsemän vuosina Lisäksi tutkimusasetelmaan kuului työelämän laatu -kyselyn toteuttaminen sekä kunta- että kehittämiskohdetasolla. Työelämän laatu -kyselyn keskeisiin muuttujiin kuuluivat 1.Työn piirteet (työpaineet, kiire; palkka, uranäkymät; työn sisältö, tavoitteiden saavuttaminen), 2. Työyhteisön sosiaalinen toimivuus (vaikutusmahdollisuudet; sosiaalinen tuki; ristiriidat ja niiden hallinta; esimiestyö), 3. Motivaatio ja 4. Työtyytyväisyys. Valitusta työelämän laadun lähtökohdasta kehittämisen kohteeksi palvelujen tarjontamuotojen lisäksi tulee myös koko henkilöstötyön alue rekrytoinnista organisaatiorakenteen muotoiluun. Taustalla vaikuttaa ymmärrys siitä, että juuri henkilöstö tekee organisaation tuloksen. Siten työelämän laatu -käsitteen ydinalueita ovat työhön sitoutumisen mahdollistajat ja edistäjät, mm. osallistava johtaminen ja motivointi, itseohjautuvuus, ryhmätyö ja matalat organisaatiorakenteet. Loppuarviointien mukaan kunnallisten työyhteisöjen tuloksellisuutta ja työelämän voitiin kehittää rinnan. Johtopäätös perustui joihinkin uusiin asiakaslähtöisiin ja yleiseen vaikuttavuuteen pyrkiviin toimintatapoihin, joita hankkeissa oli kehitelty ja kehittämiskohteissa sekä kahdessa aktiivisen henkilöstötyön kunnassa kohonneeseen työelämän laatuun. Myönteiset tulokset korostuivat tilanteessa, jossa työelämän laatu -kyselyn tulokset muutoin laman oloissa, ilman kehittämistyötä, olivat johtaneet työelämän laadun laskuun. Tämä koski tutkimuskuntia yleensä ja kaikkia muita toimialoja lukuun- 49

3 ottamatta sivistystoimea. Taloudellisen laskusuhdanteen synkimpänä vuonna ilmestynyt projektin loppuraportti (Kasvio ym. 1994) antoi myönteisen virikkeen projektin jatkamiseen valtakunnallisena, Kunnallisen työmarkkinalaitoksen koordinoimana Laatuverkostona, joka on edelleen elinvoimainen. Yksi kunta on toteuttanut erilaisia Laatuhankkeita säännöllisin väliajoin vuodesta 1991 alkaen ja toisaalta Laatu-verkosto on tänä päivänä avoin myös yksityisen sektorin vastaavilla hankkeille. Kuukausittaisiin tutkijatapaamisiin osallistuu noin henkilöä kerrallaan. Työelämän laadusta jaksamiseen jaksamisesta työhyvinvointiin Laatu-projektin jatkuminen verkostomuodossa tapahtui rinnan Työelämän kehittämisohjelman perustamisen kanssa. Verkoston kehittämistapa katsottiin rahoituskelpoiseksi ja yhteensopivaksi valtakunnallisen ohjelman kanssa. Nyt jo kolmatta ohjelmakauttaan elävä ja muita kehittämisohjelmia itseensä sulauttanut Työelämän kehittämisohjelma Tykes on ohjelma-asiakirjoissaan säilyttänyt yhtenä tavoitteenaan työelämän laadun vaikka Tykesinkin kotisivuilla puhutaan suurelle yleisölle tutummasta työhyvinvoinnista. ( ja_kehittäminen/02_tykes/). Niin kuin yleisessä keskustelussa joskus tapahtuu, jokin käsite alkaa elää omaa elämäänsä ilman, että käsitteen käyttäjät miettivät, mitä se tarkoittaa. Näkemykseni mukaan työhyvinvointi tarkoittaa keskimääräiselle kuntapäättäjälle jatkumoa lamavuosina ajankohtaistuneelle työmääriin ja työtahtiin liittyneelle keskustelulle, joten sen lähtökohdat ovat työntekijän terveydessä ja toimintakyvyssä, siinä, että hän jaksaa eikä ole uupunut. Seuratessani siirtymää kuntien henkilöstön työelämän laadusta kohti sen työhyvinvointia olen huomannut ainakin seuraavat keskustelun vaiheet, kuitenkaan tekemättä asiasta kaiken kattavaa tutkimusta. Talouslaman vaikeat vuodet ja myös niiden jälkeiset vuodet ovat merkinneet kunnalliselle henkilöstölle erilaisia osin yhteistoimintaankin perustuvia säästötalkoita, mutta myös lomautuksia, toimintojen supistamisia sekä kieltoja ottaa sijaisia ja palkata uusia henkilöitä eläkkeelle lähtevien tilalle. Alettiin puhua henkilöstön jaksamisesta, mikä oikeasti tarkoitti ei-jaksamista, ja ääritapauksissa keskusteltiin burn-outista ja uupumisesta. Tilanne kärjistyi, koska kuntien palveluita tarvitseva ja käyttävä vähintään entinen, usein kasvava, asiakasmäärä hoidettiin aiempaa pienemmällä henkilöstömäärällä. Rinnan tilanteen kärjistymisen kautta alkoi edelleen jatkuva kiinnostus kunnallisen henkilöstön tilaan tai vointiin. Tilastokeskus ehti lamavuosien jälkeen tekemään uudet, kaikkia työnantajasektoreita koskevat työolotutkimuksensa vuosina 1997 ja 2003 ja uusin on tekeillä juuri nyt (2008). Vuosittaisia työolobarometrejä, henkilöstön käsityksiä työolojensa suunnan muutoksista, alettiin koota vuonna Ei-jaksamista ennaltaehkäisemään ja korjaamaan pyrkivät Ikäohjelma toteutettiin ja erityinen jaksamisohjelma Seuraavassa vaiheessa, työvoimapulan ollessa jo laman jälkeen taas näkyvissä suurten ikäluokkien lähestyessä eläkeikää ja EU:n edellyttäessä työllisyysasteen nostamista yleisen kilpailukyvyn vuoksi, kehittämsohjelmiin lisättiin varhaista eläköitymistä estämään pyrkivä Veto-ohjelma ( ). Em. erityisohjelmien rinnalla vuonna 1989 alkanut työkykytoiminta (TY- KY) koki oman boominsa, osana ei-jaksamisen korjaamista, ja TYKY-käsite alkoi vähitelleen korvautumaan työhyvinvoinnin käsitteellä. 50

4 Työpoliittinen Aikakauskirja 2/2008 Katsauksia ja keskusteluja Työhyvinvoinnin mahdollinen riittämättömyys työvoimakilpailussa Vaikka ajatuskulkuni työhyvinvoinnin saavuttamasta käsitteellisestä valta-asemasta on mahdollisesti kiistettävissä esimerkiksi systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin, rohkenen kuitenkin esittää vielä näkemyksen tuon valta-aseman riittämättömyydestä työvoimakilpailussa. Pidän lähtökohtanani niitä nuoria, jotka ovat etsimässä itselleen omaa ammattialaa. Viimeaikaisen opetuskokemukseni mukaan kysymyksessä voi olla vaativa sukupolvi, johon kuuluvat ovat vielä tässä vaiheessa välttyneet lamasukupolven aikaisten pätkätöiden opetuksilta. Osa heistä on joutunut kilpailemaan peruskoulun jälkeisessä kurssimuotoisessa lukiossa ja sen jälkeen on ollut edessä kilpailu opiskelupaikasta ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Heistä monet haluavat vaikuttaa ja jättää omien arvojensa mukaiset jälkensä yhteiskuntaamme. He haluavat olla oman elämänsä, ja oman työelämänsä subjekteja, eivät kasvottoman globaalin talouden objekteja. Näistä lähtökohdista heitä houkuttavien työolojen on tarjottava heille aito mahdollisuus olla subjekti. Tässä suhteessa laajasti työn uudelleenorganisointia ja osallistumismahdollisuuksia tarjoavaa johtamistapaa korostava työelämän laadun näkökulma on mahdollisesti kiinnostavampi kuin terveyslähtökohdista ponnistava työhyvinvoinnin näkökulma. Joissakin työhyvinvoinnista käydyissä keskusteluista saa sen käsityksen, että työhyvinvoinnin näkökulma on yhdistettävissä työntekijöiden näkemiseen objekteina, joiden erilaisia tarpeita työnantaja pyrkii työoloilla ja muilla järjestelyillä tyydyttämään. Sanapari henkilöstön kehittäminen vaikuttaa olevan samaa juurta: työntekijät nähdään kuin kaalinpäinä, joita aina viisaammat ravitsevat ja kastelevat erilaisin uusin opein. Paluu työelämän laatuun Vaikka Laatu-projektissa omaksutun työelämän laatu -käsitteen taustalta on myös löydettävissä tarveajattelua, käytännön toteutus yhdistettiin tänä päivänä radikaalilta kuulostavaan työpaikkademokratiaan. Työpaikkademokratia oli sopusoinnussa itsenäisesti ajattelevan, valintoja tekevän, toimivan työntekijäsubjektin kanssa. Tällaisesta lähtökohdasta henkilöstöresurssi osaa myös itse katsoa, milloin työtä on liikaa ja sanoo ei liialle työlle. Tänä päivänä työpaikkademokratia on yhteistoimintaa, mutta senkin oloissa voimme halutessamme toteuttaa Laatu-projektissa ja Laatu-verkostossa omaksuttuja taustaoletuksia. Niiden mukaan tuloksellisessa työorganisaatiossa työn ja työyhteisön tulee olla niin instrumentaalisesti, sosiaalisesti kuin henkilöstön kasvumahdollisuuksien suhteen palkitseva. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. mielekkäitä osallistumisjärjestelmiä, johtamista, palkitsemisjärjestelmiä ja urasuunnittelua. (Kasvio ym.1994, 164.) On siis huomattava, että työelämän laatu -ajattelussa palkka ja ura, työpaikan ihmissuhteet ja uuden oppimisen mahdollisuus ovat läsnä yhtaikaa. Lähteet Kasvio, Antti, Nakari, Risto, Kalliola, Satu, Kuula, Arja, Pesonen, Ilkka, Rajakaltio, Helena ja Syvänen, Sirpa (1994) Uudistumisen voimavarat. Tutkimus kunnallisen palvelutuotannon tuloksellisuuden ja työelämän laadun kehittämisestä. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitos. Sarja T-julkaisuja 14. Kevätsalo, Kimmo (1990) Kunnallishallinnon työelämän laadun ja palvelutuotannon tuloksellisuuden kehittämisen 51

5 tutkimusohjelma. Tampereen yliopisto. Työelämän tutkimuskeskus. Työraportteja 16. Nakari, Risto (1988) Henkilöstö ja esimiehet kunnallisessa työyhteisössä. Työelämän suhteiden neuvottelukunta 1987:15. Valtee, Pasi (1987) Kunnallisen työyhteisön johtaminen: esimiesten käsityksiä. Empiriisiä tutkimustuloksia kunnallishallinnon johtajien työstä, esimiesten toiminnasta ja tuottavuuskäsityksistä. Työelämän suhteiden neuvottelukunta 1986:3. 52