Jari Halinen, Suomen nopein puutavara

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jari Halinen, Suomen nopein puutavara"

Transkriptio

1 81

2 Renkaiden lämmitys ennen starttia on näyttävää. Jari Halinen, Suomen nopein puutavara Mäntyharjulaisella puutavara-autoilija Jari Halisella on erittäin vauhdikas harrastus. Hän ajaa kiihdytysajon kuninkuusryhmää, yli hevosvoimaisten dragstereiden Top Fuelia. Kisassa kiihdytetään neljännesmailin eli 402 metrin matka seisovalla lähdöllä. Matka taittuu nopeimmillaan vähän alle viiden sekunnin loppunopeuden ollessa jopa yli 500 km/tunnissa. Jari ei ole vielä aivan tuota haamurajaa ylittänyt, sillä ennätys on 470 km/tunnissa. Lajin tunnetuin edustaja on mäkihyppylegenda Janne Ahonen. Jaria on pienestä pitäen kiinnostanut voima ja vauhti. Haaveena oli jo nuorena saada joskus kunnon amerikkalainen muskeliauto. Sellainen löytyikin kun sain käsiini Plymouth udan. Sen 7,2 litran koneeseen viritin 700 hevosvoimaa ja tällä autolla aloin kiertää vuonna 1984 katukiihdytyskisoja, kertoo Jari harrastuksestaan. Vuosien varrella on palkintokaappiin kertynyt useita Suomen mestaruuspyttyjä sekä himmeimpiä mitaleita eri sarjoissa sekä Pohjoismaiden mes- Mäkilegenda Janne Ahosen varikko oli Jarin vieressä. Janne on harrastanut kiihdytystä kuusi vuotta. Hän on saanut kokeneemmalta Jarilta paljon hyviä vinkkejä. Pudotusajoissa he eivät ole vielä kohdanneet. Hoikalla Jannella ei ole paljoa omia pehmusteita luiden ympärillä, niinpä hän kertoikin valtavien kiihtyvyyksien aiheuttavan mustelmia selkään. Huomaatteko, Janne hymyilee. 82

3 Vastapainoa kovalle työlle Elämään kuuluu paljon muutakin kuin työ. Vaikka metsäalan miehet ja naiset perinteisesti tekevät pitkää päivää, jää aikaa myös harrastuksille. Metsätrans aloittaa juttusarjan, jossa paneudutaan alan ihmisten vapaaajan harrastuksiin. - autoilija Polttoainepumppu syöttää 500 litraa minuutissa nitrometaania moottorille. Jari valmistautuu starttiin, vieressä Erja-vaimo. taruus. Ensimmäinen Top Fuel kisa Jarilla oli viime vuonna Saksan Hockenheimissa. Tulos oli heti hyvä, Jarin sijoittuessa kolmanneksi. Viime vuonna tuli jo yksi voittokin, Santa Podin kisassa Englannissa. Tänä vuonna kaikki palaset loksahtivat kohdalleen, sillä Jari Halinen ajaa täyden EM-sarjan Top Fuel-luokassa. Sarjaan kuu- 83

4 Joka startin jälkeen moottori puretaan täysi ja osat pestään, tarkastetaan ja vähänkin epävarmat osat vaihdetaan, sillä vahinko on todella suuri, jos kone hajoaa, kun siitä otetaan hv ulos. Amerikassa käytetään paljon osia vain yhdessä startissa varmuuden vuoksi. Näitä osia kulkeutuu Suomeenkin. Näissä osissa hinta/laatu ovat kohdillaan. Huoltotiimi toimi todella saumattomasti. Tässä kasausvaihe menossa. luu viisi osakilpailua: Alastaro, Mantorp Ruotsissa, Saksan Hockenheim ja kaksi kisaa Englannissa. Jarilla ooli pitkään haaveena päästä ajamaan kunkkuluokkaa, Top Fuelia. - Tämä on ollut pitkä projekti, että tähän pisteeseen on päästy. Budjetti on sentään aika iso. Sokerina pohjalla voisi olla Euroopan mestaruus, naurahtaa Jari. Sitä eivät sanat riitä kertomaan, muotoilee Jari vastausta kysymykseen dragsterin kiihtyvyydestä. Amerikassa on mitattu kiihtyvyydeksi jopa 8 G:tä. Heinäkuun alussa oli kauden toinen EM-osakilpailu Alastarolla. Kisaviikonloppuna perjantaina ja lauantaina ajetaan aika- Hurja kiihtyvyys Seuraava esimerkki kuvaa erinomaisesti Top Fuel-autojen hurjaa kiihtyvyyttä: Jos Kimi Räikkönen ajaisi Ferrarillaan paikallaan olevan Top Fuel auton ohi 300 km/tunnissa ja Top Fuel auto starttaisi ohitushetkellä. Niin jo neljänsadan metrin päässä Top Fuel auto suhauttaisi Ferrarin ohi. Ferrari näyttäisi liikkuvan etanan vauhtia, sillä nopeusero ohitushetkellä olisi 200 km/tunnissa. 84

5 ajoja, jotta saataisiin mahdollisimman hyvä paikka sunnuntaina ajettavaan pudotusajokaavioon. Alastarolla oli kaikkiaan 12 Top Fuel -ajokkia. Niistä karsittiin 8 sunnuntaina pudotusajoihin. Kaikkiaan viikonloppuna voi olla maksimissaan kuusi lähtöä. Vain viiden sekunnin tähden. Top Fuel luokassa ajaminen vaatii kuljettajan taakse tehokkaan ja motivoituneen tiimin. Kolmen päivän kisaviikonloppu on työntäyteinen, sillä aina startin jälkeen auton moottori hajotetaan alkutekijöihinsä ja jokainen osa puhdistetaan, tarkistetaan ja tarvittaessa vaihdetaan. Tämä kaikki tapahtuu vain viiden sekunnin tähden. Tiimissä on tärkeässä tehtävässä, koneen säätäjänä, irlantilainen säätäjä-velho, yksi par- Reaktioaika on tärkeä tässä nopeassa lajissa. Reaktioiden treenaamisella haetaan etua, sillä maalissa erot ovat vain muutamia sadasosa- usein muutamia tuhannesosasekunteja. haista alallaan Euroopassa. Meriittinään hänellä on Euroopan tensa tehtyään. Näin listasta voi sen vetää listaan kruksin osuu- mestaruus vuodelta yhdellä silmäyksellä todeta tilanteen. Tiimin työskentelyä oli ilo katsella, jokainen tiesi paikkansa, kukaan ei tehnyt turhia liiklä siitä otetaan irti lähes Kone on oltava kunnossa, silkeitä ja moottorin purkaminen hevosvoimaa viiden sekunnin ja kasaaminen tapahtuu ripeästi. Seinällä oleva tarkistuslista nollasta sataan 0,6 sekuntia. Kul- aikana. Kiihtyvyys on hurja, antaa ammattimaisen kuvan jettajalla on 7-pisteturvavyö. työnteosta. Jokainen tiimin jä- Polttoaineena käytetään nitrometaania, jonka litrahinta on 6 euroa. - Aineesta on nyt huutava pula, sillä pääosin nitrometaani tulee Kiinasta ja vaarallisen aineen valmistus on lopetettu Olympialaisten ajaksi, selvittää Jari. Nitrodragsteri kuluttaa kymmenen litraa satasella, siis sadalla metrillä, virnistää Jari. Eli kulutus on sata litraa kilometrillä. Yhdessä startissa kuluu nitrometaania lämmittelyineen Heikki Jokimies Ylämaalta kuuluu Jarin tukijoukkoihin. Heikki oli edellispäivänä päässyt kokeilemaan nitro-dragsterin kyytiä. Kyllä se säväytti, tuumi Heikki. 85

6 60 litraa. Onnistuneessa kisassa voi olla kuusi starttia, joten tästä voi laskea viikonlopun polttoainekulut. Moottori on V8 mekaanisilla ahtimilla varustettuna. Alumiinisessa lohkossa ei ole jäähdytystä. Autossa ei ole myöskään vaihteita, vaan startti tapahtuu pelkällä kytkimellä. Jarin nitro-ohjuksessa oli Alastarossa hieman liian kova kytkin, voima välittyi liian nopeasti renkaisiin ja pyörät jäivät sutimaan paikallaan. Pakoputki on noin puolen metrin mittainen ilman mitään Viimeiset tarkistukset ja nitro-dragster on valmis starttiin valmis. Turbo on suojattu, että mahdollisen räjähdyksen sattuessa osat eivät lentelisi vahingoittavasti. vaimentimia. Moottorin ääni on käsittämättömän repivä ja kova, kuulosuojaimet ovat välttämättömät sadan metrin säteellä. Vastapaino työlle Jari kertoo harrastuksen olevan hyvä vastapaino työlle. Jos minä en ole täällä, olen töissä. Tämä on ainut paikka, missä en ajattele työasioita. Meillä on täällä vaimonkin kanssa yhteistä vapaa-aikaa, jota ei muuten paljon ole. Monia asioita oppii ulkomaan reissuilla. Eipä ole normaaliiikenteessä tarvetta näyttää nopeutta, kun tietää miltä vauhti tuntuu. Kiihdytysajoissa reaktioaika on tosi tärkeä ja sitä harjoitellaan koko ajan. Hyvä reaktioaika on tärkeä avu liikenteessäkin, summaa Jari Halinen harrastuksestaan. Alastaron kisaviikonloppu ei Dunlop Hiflex Oy on mukana Jämsänkoskella FinnMetko messuilla ! Tervetuloa messuosastollemme Puistometsän päänäyttelyalueelle tutustumaan tuotteisiimme, osallistumaan kilpailuihimme ja tapaamaan meitä! Spiraaliletku josta on moneksi Flextreme 5000 Flextreme letku on kehitetty toimimaan ankarissa olosuhteissa, jotka asettavat hydrauliikkaletkulle aivan erityisiä vaatimuksia. Taivutusominaisuuksiltaan ja impulssikestävyydeltään letku onkin aivan omaa luokkaansa. Flextreme letku on nyt saatavilla Dunlop Hiflex liikkeistä ja hyvin varustetuilta jälleenmyyjiltä kautta maan. Letku soveltuu käytettäväksi yhdessä Powertrack- ja Interlock -sarjan liittimien kanssa. Letkun työpaine 350 bar. Messuosastomme numero Puistometsän päänäyttelyalueella Dunlop Hiflex toimipisteet: sekä Dunlop Hiflex jälleenmyyjät kautta maan Pääkonttori ja keskusvarasto 86

7 Jarruvarjot pakattuina ja valmiina pysäyttämään nitro-dragsteri 500 kilometrin tuntinopeudesta. mennyt Jari Halisen osalta parhaalla mahdollisella tavalla. Aika-ajoissa sijoitus oli viides, mutta hän putosi pudotusajojen ensimmäisellä kierroksella kuten Janne Ahonenkin. Juuri lehden mennessä painoon Jari Halinen palasi Saksasta Hockenheimin kisasta. Siellä Jari sijoittui viidenneksi ja on kokonaiskilpailussa niin ikään viidentenä neljän osakilpailun jälkeen. Tällä kaudella on vielä jäljellä yksi kisa Santa Podissa Englannissa. Raskaaseen työhön kevyet työkalut Siistillä varikolla paikat olivat järjestyksessä. Katettua tilaa on yli 50 neliötä. Kiihdytysajot ovat hyvin katsojaystävälliset, sillä yleisö pääsee vapaasti varikolle. Siellä voi seurata tiimien toimintaa, tutustua kalustoon tarkemmin jne. Kestävä Voimakas Aikaa säästävä Kevyt alumiinirakenne Metko Tervetuloa osastollemme 452. Jämsänkoski Jarin motorhome on 2006 Ruotsista hankittu näyttävä perävaunu. Vaunusta läytyy makuutilat koko tiimille ja varustus on muutenkin viimeisen päälle vesi- ja sähköjärjestelmineen. Kisakauden ulkopuolella vaunua vuokrataan myös ulkopuolisille. 87

8 Kuljetus Halinen Ky Osana joustavaa verkostoa Kuljetus Halinen Ky on Jarin isän jo vuonna 1955 perustama kuljetusyritys. Jari tuli osakkaaksi vuonna 1993 ja vähitellen yritys on siirtynyt hänen hallintaansa. Kalustona on elokuun alussa käyttöönotettu Sisu C600 6x4 nousutelillä ja Fullerin laatikolla varustettuna. Lisäksi on liikennetraktori jolla tehdään aurausta, vesakon niittoa ja ajetaan puuta. Jari Halinen on UPM:n avainyrittäjä HP-Logistics Oy:n kautta. Yhtiön toinen omistaja on Mäntylinja Ky, jota pyörittää Jari Pulkkinen Mäntyharjulta. HP Logistic Oy on luonut ympärilleen verkoston, johon kuuluu 6-15 autoa, joilla saadaan joustavuutta puunajoon seson- gista riippuen. Kuljetus Halinen Ky ja Mäntylinja Ky ovat HP Logistic Oy:n yrittäjäverkoston jäseniä, kuten muutkin yrittäjät. Verkoston runko koostuu yhden auton yrittäjistä, vain yhdellä on kolme autoa. Joustavuus on tavaramerkkimme, pystymme sopeutumaan monenlaisiin kysyntätilanteisiin ja reagoimaan nope- Jarin uusi SISU C600 6x4 otettiin käyttöön elokuun alussa. asti, hehkuttaa Halinen avainyrittäjänä verkostonsa mahdollisuuksia. Tämä on yksi malli, jolla me toimimme ja pärjäämme. Varmasti muunkinlaisia tapoja toi- 88

9 Jari Halinen on kisannut monesti myös oman ammattinsa kilpailuissa mm. puunkuormauksen SM -kisassa. Menestystäkin on tullut: Jari on ollut kahdesti kuormaajakisan finaalissa Lahden loppukilpailussa tuli paras sijoitus - kolmas. Muista myös www. metsatrans.com mia on, hän jatkaa. - Taksa- ja kulurakenne eivät vain vastaa toisiaan. Muutkin kuin dieselin hinta nousevat. Ja yhteiskunta luo lisää paineita kustannusten nousulle, kritisoi Jari yritystoimintansa varjopuolia ja uutta ajo- ja lepoaikadirektiiviä tarkoittaen. - Ajo ja lepoaikadirektiivistä ei ole vielä paljon kokemuksia, mutta jos joutuu vaikka tehtaalla odottamaan liian kauan tai metsäpään keliolosuhteet yllättävät, niin pitäisikö jäädä tehtaalle tai metsään yöksi? Enemmän pitäisi olla joustoja ja maalaisjärjen käyttö olla sallittua, kyseenalaistaa Jari tätä kuljetusyrittäjien toimintaa hankaloittavaa ja kustannuksia lisäävää direktiiviä. Jari on huolissaan myös kuljettajapulasta. - Ammattitaitoista puutavara-auton kuljettajaa ei tahdo löytyä. Miehen pitäisi pystyä itsenäiseen työskentelyyn, hallita ATK:ta jne. Nuoria miehiä kiinnostavat muut jutut, harmittelee Jari. - Pakko on tulevaisuuteen uskoa, muuten olisi jo heitetty pyyhe kehään. Autokuljetuksia tarvitaan aina, vaikka puu kulkisi junalla tai uittamalla, päättää Jari Halinen katsoen päättäväisesti tulevaisuuteen. 89

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10.

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10. 1. Luokassa enintään 10 kuljettajaa Tässä tapauksessa luokassa ajetaan kaksi (2) lähtöä, yksi (1) alkuerä ja yksi (1) finaali. 1.1. Alkuerä 1.1.1. Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse?

Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse? Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse? Miksi minä? Aluksen omistajalla on laivaisännän vastuu. Aluksen päälliköllä on päällikön vastuu.

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä Team Manninen Bros Honda juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman vakuuttivat ajollaan Honda Europen Espanjan leirillä. Tiedote ohessa. Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuva: Team Manninen

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt LAPPEENRANTA GP 28.4.2012 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä

Lisätiedot

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ MEKANIIKKA Nopeus ja keskinopeus 6. Auto kulkee 114 km matkan tunnissa ja 13 minuutissa. Mikä on auton keskinopeus: a) Yksikössä km/h 1. Jauhemaalaamon kuljettimen nopeus on

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Ratakasi 2014 Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Versio 2 / 27.5.2014 1. Yleistä Nämä tekniset säännöt mukailevat EFRA 1/8 I.C. Track luokan teknisiä sääntöjä. Kielikäännöksen lisäksi

Lisätiedot

Joustava voimapaketti.

Joustava voimapaketti. 1880 Joustava voimapaketti. Valinnaisesti joko kuljettajan suojakatolla tai ohjaamolla. Voimakkain Hoftracimme. Uusi 1880 on linkki pienen monitoimisen Hoftracin ja voimakkaan pyöräkuormaajan välillä.

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015 Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti Finnish Crosskart Challenge 2015 Crosskart-finaali ajettiin Kouvolassa harmaassa säässä. Päivään mahtui lukuisa määrä startteja, mutta pareittain lähteneet ajot

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

LMM KARTING TEAM. Luokkaesittelyt: - Cadet - Micro - Raket 85, Raket 95 - KF6

LMM KARTING TEAM. Luokkaesittelyt: - Cadet - Micro - Raket 85, Raket 95 - KF6 Luokkaesittelyt: - Cadet - Micro - Raket 85, Raket 95 - KF6 1. Cadet Lisenssi- ja ikävaatimus Peruslisenssi Ikä 7 9 vuotta -> Min. paino: 85kg Runko AKK:n sääntöjen mukainen Akseliväli: vapaa Renkaat:

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7 Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 Kilpailukutsu Alastaron Moottoriradalla ajettavassa Länsi-Suomen Alueen 7 Alue-Kupin osakilpailuissa noudatetaan

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari Hannu Pirinen Kehityspäällikkö, Metsä Group, puunhankinta ja metsäpalvelut 06.09.2016 Veljekset Hannonen Oy, 84 -tonninen

Lisätiedot

BC5 / 2WD LUOKKA. Radio-ohjattavien 1/6 kupla krossareiden vuoden 2014 säännöt

BC5 / 2WD LUOKKA. Radio-ohjattavien 1/6 kupla krossareiden vuoden 2014 säännöt BC5 / 2WD LUOKKA Radio-ohjattavien 1/6 kupla krossareiden vuoden 2014 säännöt BC5 / 2WD Luokka Luokassa ajetaan luokka organisaattorin määrittelemällä rungolla ja kuplan korilla. Yhteyshenkilöt Sarjaorganisaattori

Lisätiedot

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

Kemora asfalttisprint

Kemora asfalttisprint Kemora asfalttisprint 18.4.2015 OHJAAJAINFO 1. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. 2. PÄÄTOIMIHENKILÖT Tuomariston puheenjohtaja Pentti Varis Imatra Tuomarit Ilari Kumpulainen Toholampi

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Mitä on BMX-racing? Laji

Mitä on BMX-racing? Laji Mitä on BMX-racing? Laji Alun perin Californiasta -60 luvun lopussa alkanut laji, jonka motocrossista innostuneet lapset ja nuoret kehittivät halvaksi ja tehokkaaksi harjoittelumuodoksi BMX-Racing tuli

Lisätiedot

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen Henri Niskanen & Kalle Jokinen Ajoasento ja penkin paikka Peruslähtökohtana tehtaan antamat mitat, unohtamatta sitä että kuskilla on hyvä ja luonnollinen ajoasento,

Lisätiedot

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Jaakko Klang Turun seudun liikenneturvallisuustyö 26.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang 1 Pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Crosskart SM kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0

Crosskart SM kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0 1 Crosskart SM kilpailusäännöt 2017 versio 1.0 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Osallistumismaksu... 2 3. Aikataulu... 2 4. Radat... 2 5. Tapahtumien lukumäärä ja sijoittaminen... 2 6. Lisenssi ja osallistuminen...

Lisätiedot

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja TOT-RAPORTTI 8/00 Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja NN oli pysäyttänyt kuorma-autonsa lastausta varten

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon 3.10.2010 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon 3.10.2010 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon 3.10.2010 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry Paikkakunta: Alastaro Cirkuit Loimaa I OHJELMA 6.9.2010 Kilpailun säännöt julkaistaan

Lisätiedot

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Motocrossin EMX150 Euroopan mestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin viikonloppuna Saksan MM-motocross osakilpailun yhteydessä

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

LAPPEENRANTA GP 27.4.2013. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt

LAPPEENRANTA GP 27.4.2013. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt LAPPEENRANTA GP 27.4.2013 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

TUMP RATAPÄIVÄN SÄÄNNÖT

TUMP RATAPÄIVÄN SÄÄNNÖT Näiden sääntöjen tarkoitus on poistaa tarpeettomat vaaratilanteet radalla. Sääntöjen rikkoja poistetaan välittömästi radalta. Moottoriradalla harjoitteleminen on hyvää harjoitusta jokaiselle motoristille

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Rallicoss SM kilpailuissa SuperCar turbon sinetöinti ohjeistetaan seuraavasti:

Rallicoss SM kilpailuissa SuperCar turbon sinetöinti ohjeistetaan seuraavasti: Rallicoss SM kilpailuissa SuperCar turbon sinetöinti ohjeistetaan seuraavasti: - Sarjasäännön mukaisesti jokaisesta autosta katsastus tarkistaa autossa kiinni olevan ahtimen. Mikäli ahtimessa ei ole Rallicross

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty )

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty ) KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty 31.1.2019) SISÄLLYSLUETTELO 1. SÄÄNNÖT 1.1. Luokan organisaatio 1.2. The Gran Turismo ryhmäjako 1.3. Osanottajat 1.4. Sarjan pistelaskenta 1.5. Palkinnot 1.6. Tiedotus-

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Press release 2011-20-03 Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Niklas Ajon pistetili jäi vielä avaamatta 125-kuutioisten luokan MMsarjan käynnistäneessä Qatarin kisassa. Vasta 16-vuotias Ajo leikkasi Losailin

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

VOLVON puuhiiligeneraattori

VOLVON puuhiiligeneraattori VOLVON puuhiiligeneraattori Historiikkia. Jo syksyllä 1938, maailmantapahtumien alkaessa muistuttaa siitäkin, että bensiinin ja naftan saanti saattaa ehkä vaikeutua, Volvo-tehdas ryhtyi laajoihin tutkimuksiin

Lisätiedot

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein

Lisätiedot

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa TALOUDELLINEN AJOTAPA Ennakoiva ajotapa Mitä voi tehdä 10 sekunnin aikana? Ennakoiva autoilija ajattelee liikenteessä siten, että hän miettii omaa tilannettaan 10 sekunnin päähän. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017 MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti Petri Ahokas 05/2017 MID Reikäpelin SM 2017: kilpailuformaatti Mukaan 64 miestä, 16 naista Pelataan 4 pelaajan lohkoissa, 3x9 reiän ottelut Voitetusta ottelusta

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY

KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY Näkökulmaa lajiin Lisenssiurheilijoita n. 650 000 maailmanlaajuisesti 189 kansakuntaa Olympialaisten kolmanneksi suurin laji Sekä urheilija- että mitalimäärällä

Lisätiedot

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012 Poker Run keräsi vauhtiveneet Hankoon T e k s T i V e s a L e p p ä L k u V a T J u k k a p a k a r i n e n Yksi Suomen suurimmista moottorivenetapahtumista keräsi jälleen vauhtiveneet Hankoon elokuun

Lisätiedot

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Press release 2011-10-16 Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Niklas Ajon jo varmalta vaikuttanut seitsemäs sija päättyi kivuliaasti Phillip Islandin tuulisella radalla Australiassa

Lisätiedot

VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT. Priit Norak

VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT. Priit Norak VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT Priit Norak +372 5192 7800 priit.norak@robotex.ee Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Robottiluokat... 3 3 Kenttä... 3 4 Robotti... 3 4.1 LEGO-robottien lisävaatimukset... 4 5 Kilpailu...

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 12.9.2013 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on Puh. Nykyaikainen kevytmoottoripyörä on tähtiluokkaa. Luotettava Voimakas Huokea Taloudellinen K M P 1) 1) K M P (= kevytmoottoripyörä) on saanut Suomen Moottorilehden kirjoituksessa erittäin hyvän arvostelun.

Lisätiedot

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Taksi Helsinki -kuittirullat Kuittirullat, joiden taustapuolella on Taksi Helsinki -logo ja puhelinnumerot,

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

2009: Pako vapauteen

2009: Pako vapauteen 2009: Pako vapauteen Merkittävin kuluttajakäyttäytymisen trendi on Eskapismi, pakeneminen vapauteen edes hetkeksi, irti arjen ja todellisuuden paineista: Ilo Läheisyys Viihde Vapautuminen, helpotus Vaihtelu

Lisätiedot

Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen

Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen 10705 10805 TULPPASARJAT AUTOILLE Yhdesarja, malli 11001

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I

Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE

RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE RENAULT-TEHDAS Me olemme ylpeitä saadessamme edustaa merkkiä RENAULT. Olemme ylpeitä senjohdosta, että se pieni tehdas, jonka Louis Renault perusti 1898 on kahdessakymmenessäkuudessa

Lisätiedot

Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0

Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0 1 Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt 2017 versio 1.0 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Osallistumismaksu... 2 3. Aikataulu... 2 4. Radat... 2 5. Tapahtumien lukumäärä ja sijoittaminen... 2 6. Lisenssi ja

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Press release 2011-07-03 Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Niklas Ajo, 16, näytti todellisen taistelijan luonteensa 125-kuutioisten luokan kauden kahdeksannessa MM-osakilpailussa Mugellon

Lisätiedot

Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK

Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK Tutkimuksessa u haastateltiin t City Cty lehden säännöllisiä 15

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

TENGTOOLS JM EVK SM 16.- 17.8.2014 KILPAILIJATIEDOTE

TENGTOOLS JM EVK SM 16.- 17.8.2014 KILPAILIJATIEDOTE TENGTOOLS JM EVK SM 16.- 17.8.2014 KILPAILIJATIEDOTE Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 151 kilpailijaa. Kaikki kuljettajat hyväksyttiin kilpailuun mukaan. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Karsintalaji 3 LAJIKUVAUS LAJI 3: LAJI 3: 18min AMRAP. 18min AMRAP YLEINEN SARJA SKAALATTU SARJA

Karsintalaji 3 LAJIKUVAUS LAJI 3: LAJI 3: 18min AMRAP. 18min AMRAP YLEINEN SARJA SKAALATTU SARJA Karsintalaji 3 Yleinen Sarja Skaalattu sarja LAJI 3: 18min AMRAP - 50/40cal Soutu - 40 Seinäpalloheitto 9/6kg - - 30 Käsipainotempaus (vuorokäsin) 22,5/15kg - - 20m Askelkyykkykävely käsipaino pään päällä

Lisätiedot