Sisällys. Policy Policy Pääkirjoitus. 4 Puheenjohtajalta Tehokkaasti onnellinen. 5 Mitä kuka häh? VOOlaiset lenkkipoluilla

Transkriptio

1

2 Sisällys 30. vuosikerta 3 Pääkirjoitus 4 Puheenjohtajalta Tehokkaasti onnellinen 5 Mitä kuka häh? VOOlaiset lenkkipoluilla 6 Laitokselta Uutena laitoksella 8 Suomen eduskuntavaalit Atlantin takaa katsottuna Yhdysvaltalainen näkökulma vaalien lopputulokseen 10 Bye-bye Bärre Maailmanpolitiikan linjan pääsykoekirja vaihtuu 11 Ympäristöystävällisyys on kova arvo Nykymuotoisen markkinatalouden kestämättömyydestä 13 Molitva, kao zar na mojim usnama je... Mitä Suomi sai 10 miljoonalla eurolla? 14 Diplomaatiksi? Valtio-opin seniorit kertovat diplomaatin ammatista 16 Konfliktin jälkeen Ihmisoikeustarkkailija Leena Avoniuksen haastattelu 18 Policy 30 v. Maailmanloppu nyt ja taas 20 Tähän asti kaikki hyvin Monikulttuurinen Ranska ja lähiöiden viesti 22 Kulttuuri Jos lyöt vielä kerran - perheväkivalta sanoituksissa 23 Klixin korvat Päätoimittajat: Emmi Hänninen Anna Rissanen Julkaisija: Valtio-opin opiskelijat ry PL54 Unioninkatu 37 Ulkoasu ja taitto: Emmi Hänninen Anna Rissanen Kirjoittajat: Annika Ahtiainen Charlotta Falenius Emmi Hänninen Antti Kallio Vappu Kaarenoja Antti Kirkkala Antti Lehtinen Laura Lindgren Anna Merrifield Outi Nieminen Anna Rissanen Teivo Teivainen Tanja Vaari Sini Virtanen Kansi: Jouni Hopia Kuvaajat ja kuvittajat: Leena Avonius Charlotta Falenius Jouni Hopia Laura Lindgren Annika Rauhala Internet: Painopaikka ja painos: Limes ry:n graafiset laitokset, kpl. Irtonumero: 3 Kestotilaus: 12 / vuosi Palaute ja tilaukset: policy@voo.fi ISSN: Paperi: Galerie One Silk 100g Kansi: Galerie One Silk 150g

3 pääkirjoitus Viisujen politiikkaa Iranin ydinaseohjelmaan viitanneen Israelin euroviisun Push the buttonin esittäminen uhattiin kieltää sen poliittisuuteen vedoten. Viron edustaja valmistautui ottamaan kantaa Viron ja Venäjän välejä hiertäneeseen patsaskiistaan. Irlannin euroviisu käsitteli Euroopan nykyisyyttä kiisteltyyn menneisyyteen, vuoden 1968 Prahan kevääseen, viittaavin säkein They may crush the flowers, but they can t stop the spring. Politiikka on yritetty eristää Euroviisujen ulkopuolelle omaksi saarekkeekseen, jotta maanosaa sisäisesti repivät kiistat eivät häiritsisi Euroopan kattavien karnevaalien ilonpitoa. Silti politiikka tunkeutuu valoefektien, kimalteiden ja sanomaltaan hauraiden kertosäkeiden läpi, rivien väleistä. Euroviisut olivat alunperin osa laajamittaista Euroopan yhtenäistämisprojektia: Euroopan yhteisön tavoitteena oli luoda taloudellisesti ja poliittisesti yhtenäinen Eurooppa, jota lujittamaan tarvittiin kulttuurista yhtenäisyyttä. Yksi eurooppalaisen kulttuurin arkkitehtien ideoista oli laulukilpailun perustaminen, jossa kutakin valtiota edustaisi omaleimainen, silti eurooppalainen esitys. Ukrainan tämän vuoden edustajan esittämä dilemma Aha, to dance or not to dance tuskin askarruttaa Euroopan yhtenäistämisvastarinnan kanssa kamppailevia valtioiden johtajia. Silti idän ja lännen välillä tasapainotelleiden keskisten Itä-Euroopan maiden kansalaisille Ukrainan menestyminen Euroviisuissa voi vahvistaa sidettä myös Euroopan unioniin. Yhdentekeviltä vaikuttavat kertosäkeet eivät ole täysin vailla merkitystä. Yhteinen eurooppalainen identiteetti on kuitenkin kaukana euroviisuista huolimatta. Serbian viisuvoitto sai huonosti menestyneen Länsi-Euroopan takajaloilleen. Vanhojen viisuvaltioiden valitukset Itä-Euroopan ristiinäänestämisestä ja uhkaukset laulukilpailun boikotoinnista paljastavat, että osa valtioista pitää yhä itseään uusia tulokkaita eurooppalaisempana. Euroviisut eivät siis ole onnistuneet yhtenäistämään mannerta, jonka ulkorajat ovat epäselvät. Euroviisujen tulostaulukko voidaan nähdä heijastelevan Euroopan unionin vanhojen jäsenvaltioiden pelkoja vallan valumisesta itään. Kuten yleisen valtio-opin laitoksen uusi johtaja Teivo Teivainen toteaa (Uutena laitoksella, s. 6), kaikilla ilmiöillä on poliittinen ulottuvuus - niin myös Euroviisuilla. Hyvää kesää kaikille! Anna Rissanen ja Emmi Hänninen toimivat vuoden 2007 Policyn päätoimittajina. Molemmat ovat toisen vuoden valtio-opin opiskelijoita.

4 Puheenjohtajalta Tehokkaasti onnellinen Olen viime aikoina pohdiskellut paljon tehokkuutta ja tuottavuutta. Millainen on tehokas yhteiskunta tai tuottava opiskelija? Pohdintani eivät kuitenkaan ole edenneet vielä kovinkaan pitkälle, sillä ajatusketjuni tyssää aina yhteen ja samaan ongelmaan: miten määritellään onnellisuus, ja miten se asettuu suhteessa näihin edellä mainittuihin käsitteisiin? Suomalainen yhteiskunta on tällä hetkellä suuren murroksen kynnyksellä, kun väestörakenteen muutos ja elinkeinorakenteen muutospaineet tulevat hetki hetkeltä ajankohtaisemmaksi. Yhtä radikaaleja muutoksia koettiin viimeksi jatkosodan jälkeen, kun väestö muutti maaseudulta kaupunkeihin työn perässä, ja lapsia syntyi ennätysvauhtia. Tällä hetkellä muutoksen ydin löytyy täysin vastakkaisesta suunnasta, sillä lapsia ei tunnu syntyvän tarpeeksi edes pääministerin aneluista huolimatta. Elinkeinorakenne puolestaan muuttuu koko ajan palveluvaltaisemmaksi. Ja kaiken tämän keskellä Suomen pitäisi vielä kasvattaa kansainvälistä kilpailukykyään. Jotta näistä suurista haasteista selvittäisiin, on useasta eri suunnasta peräänkuulutettu entistä tehokkaampaa ja tuottavampaa yhteiskuntaa. Mitä tämä TT sitten tarkoittaa opiskelijalle? Meidän pitäisi heti lukion jälkeen tietää, mitä haluamme isona tehdä, opiskella kiltisti aikataulussa ja siirtyä sulavasti koulun penkiltä työmaailmaan mahdollisimman nopeasti tietysti. Palkinnoksi saamme tehdä töitä vähintään 65-vuotiaaksi. Periaatteessa edellä mainitut seikat ovat järkeenkäypiä yhteiskunnan toimivuuden kannalta, mutta silti en ole valmis niitä täysin allekirjoittamaan. Karrikoidaanpa hieman: Olli Opiskelija istuu päivät pitkät kirjastossa nenä kiinni kirjassa, suorittaa tenttejä tenttien perään ja valmistuu yliopistosta yhteiskunnan iloksi ennätysnopeasti työelämään. Ongelmaksi vain muodostuu se, että työelämään siirtyessä Ollilla ei ole työkokemusta, eivätkä erilaiset teoriamallitkaan oikein tunnu järkeenkäyviltä oikeassa elämässä. Äänestyskertojakin on takana vasta kolme, ja silti pitäisi valtiotieteen maisterina tuntea yhteiskuntamme toiminta perinpohjaisesti. Kaiken lisäksi TT ei ole oikeastaan tehnyt Ollista kovinkaan onnellista, päinvastoin. Yhteiskuntatieteellinen koulutusmalli ei ole putki, jonka läpi tarvottuaan opiskelija on valmis astumaan siihen oikeaan yhteiskuntaan. Ennemminkin näkisin koulutusmallimme polkuna, jolta on hyvä välillä poiketa tutkailemaan, miltä se oikea elämä näyttää kuitenkin tietysti niin, että opiskelu säilyy tärkeimpänä ohjaavana tekijänä. Hankkipa kokemuksia sitten työelämästä, ainejärjestötyöstä tai vaikka matkustelemalla, ne ovat kaikki yhtä hienoja mahdollisuuksia. Uskallan väittää, että tällöin yhteiskunta saa myös haluamansa TT:n lisäksi onnellisemman kansalaisen ja vieläpä määräajassa. Mutta mitä kaikkea se onnellisuus sitten voikaan pitää sisällään? Henkilökohtaisesti aion jatkaa asian selvittelyä senkin uhalla, että elokuun tedari jäisi tänä kesänä väliin. Hyvää kesää VOOlaiset, ja tervetuloa riemukkaaseen joukkoon, uudet fuksit! Syksyllä nähdään! Outi Nieminen Kirjoittaja toimii Valtio-opin opiskelijat ry:n puheenjohtajana vuonna 2007.

5 Mi t ä ku k a h ä h? VOOlaiset lenkille! Se lähti lentoon SPJ-kurssin lounastauolla ja kehkeytyi pikkuhiljaa toteutuskelpoiseksi ideaksi. Sen tarkoituksena oli saada VOOlaiset juoksemaan yhdessä, niin Jormien kuuluisat futarit kuin satunnaiset liikkujatkin. Tarvittiin kuitenkin tavoite: juostava Helsinki City Run. Tavoite oli kuitenkin yhtä juoksutapahtumaa laajempi - sitäpaitsi juokseminen on erittäin tylsää yksin. VOOlaiset oli saatava liikkeelle yhdessä, helposti ja edullisesti. Pääasia oli, että mahdollisimman moni kävisi lenkeillä edes kokeilemassa; kaikkien ei tarvinnut tähdätä reilun 21 kilometrin rääkkiin. VOO vei ideaa eteenpäin haastamalla koko valtsikan, VOOn seniorit, laitoksen sekä kylterit. Lenkkikerhon treenikausi huipentui lauantaina juostuun puolimaratoniin. HCR:lle osallistui yhteensä noin 6500 juoksijaa. Harmittavan moni VOOlainen kuitenkin perääntyi juuri vapun tienoilla, kun pupu meni pöksyyn tai Karhu suuhun. HCR oli myös urheiluvastaavan ensimmäinen juoksutapahtuma. Vaikka juoksun loppupuoli meni aika dramaattisesti, oli puolimaraton kaiken kaikkiaan loistava kokemus. Reitin varrella oli aivan mahtava fiilis, ja harmitti ainoastaan niiden puolesta, jotka viime tingassa peruivat osallistumisensa. Puolimaratonin maaliin selviytyminen ei todellakaan ole niin vaikeaa kuin ihmiset kuvittelevat. Jos ei jaksa, voi välillä vaikka kävellä juoksijan joukkoon kuului niin huippujuoksijoita kuin sunnuntaisauvakävelijöitäkin. Ainoastaan hyvään aikaan tähtääminen vaatii hyvää harjoittelua ja valmistautumista, maaliin kyllä pääsee. Kynnys osallistua ja yrittää tuntuu olevan paljon mahdottomampi kuin matka lähdöstä maaliin. Myös itselläni kesti monta vuotta saada aikomukset ja puheet toteen ja todella osallistua. Pakkohan se oli, kun itse oli haasteen takana! Kiitos kaikille VOOn lenkkikerhoon osallistuneille juoksijoille. Palaute on ollut positiivista, joten lenkit jatkunevat myös syksyllä uusien innokkaiden fuksien kanssa. Onnittelut vielä kaikille puolimaratoniin osallistuneille VOOlaisille, sennuille ja muiden ainejärjestöjen edustajille. Elokuussa Helsinki City Maratonille? Nti Urheiluvastaava Kummaa juttua... Miksi matkapuhelimessani on Toimisto? Kuka on puhelimessani oleva Ohjaaja? Miksi puhelimeni on valmis synkronoimaan Lifeblogia? Entä jos Ohjaaja synkronoi Toimistossa koko puhelintani? Onko minulla enää mitään sanavaltaa siihen, mitä mobiilissani tapahtuu?! Kylläpä hämmentää. Työelämä? Haluan torille töihin. Olen hintojen herra, ja mummot syövät kädestä. Suomen suvessa ei koskaan sada, ja lokitkin ovat aamuisin hiljaa. Aina tasatunnein vaan näykkivät lihapiirakkaa, jonka Osmo on eilen jättänyt laiturille. Ja aah niitä japanilaisia kameroissaankin niillä on soittoääniä. Se on niin leppoisaa, kun saa palkankin suoraan tiskin alta, kun työviikko on ainoastaan kuusipäiväinen, ja kun työ ei ole harmaata nähnytkään. Lauantaiaamuisin jaksaa Phil Collins -darrassakin vääntäytyä oranssiin katokseen. Serkun kummin kaiman tyttöjä on kojut pullollaan, ja rahastaakin saa, vaikka ikää tuskin on vielä litraakaan euroa on kipuraja, jota ei saisi ylittää verojen pelossa. Sillähän ostaa muuten vaikka käytetyn avobemarin Saksasta, jolla sitten on hyvä riiata koko kesä. Laitetaanko saman tien pari litraa herneitä, kun on niin makeita? ja tulorajat bioastiaan. Kui et sää lährits toril Opi ammattilaiselta Vappupäivä. Sänkyyn liimautunut krapulainen avomies pitäisi saada siivoamaan. Vähintäänkin haastava tehtävä liekö edes mahdollinen? Yritän innostaa ja olla ymmärtäväinen. Sitten uhkailla ja leikkiä marttyyria. Se pirulainen nukahtaa. Keinoni ovat ehtyneet. Yhtäkkiä muistan ajatella: mitä Tallinkin siivooja nyt tekisi? Ryntään makuuhuoneeseen, lausun päättäväisesti tutut taikasanat ei saa enää kölliä, ei köllitä nyt! ja kiskon rotjakkeen säälimättä ylös. Ihme on tapahtunut! Krapulainen avomies tarttuu heti imurin varteen ja siivoaa kiltisti monta tuntia. Näin Itämeri opettaa. Fuksiristeilyn satoa

6 LAITOKSELTA Uutena laitoksella Kirjoitaessani tätä Perussa ihmettelen, mitä mahtaa olla edessä, kun parin kuukauden kuluttua aloitan työt yleisen valtio-opin laitoksella. Listaan tähän joitakin satunnaisia pähkäilyjä senkin uhalla, että tutustuttuani paikan päällä laitoksen toimintaan ne saattavat pian tuntua auttamattoman rajoittuneilta tai tietämättömiltä. Pankkisiirroista demokratiaan Yksi suurimmista haasteista minulle on se, kuinka olla mukana luomassa innostavaa ja demokraattista oppimiskulttuuria. Olen viime vuosina tutustunut brasilialaisen kasvatusfilosofin Paulo Freiren tuotantoon. Vaikka olen itse ammentanut Freireltä inspiraatiota ennen kaikkea globaaleiden valtasuhteiden pedagogisen ulottuvuuden tutkimiseen, hänen kirjoistaan löytyy tärkeitä oivalluksia myös koulujen ja yliopistojen tilanteesta. Yksi freireläisen perinteen kritisoimista ajattelumalleista on koulutuksen näkeminen analogisena pankkitoiminnalle. Siinä oppilaat saavat opettajilta valmista tietoa, jonka siirto on yhdensuuntainen prosessi, siis hieman pankkisiirtojen tapaan. Teivo Teivainen yliopiston rappusilla vuonna (Kuva: Annika Rauhala) Haluan olla luomassa sellaista ympäristöä, jossa opettajien ja opiskelijoiden roolit eivät ole liian tiukasti rajattuja siten, että opettajat jakavat tietoa opiskelijoille, joiden rooli on passiivisesti vastaanottaa sitä. Opettaessani viime vuosina Perussa ja Kanadassa olen usein kokenut oppivani kursseillani niiltä, jotka ovat muodollisesti olleet opiskeilijoitani. Toivonkin löytäväni Helsingistä innostavan ympäristön, jossa voin opettajana mieltää itseni ainakin osittain myös opiskelijaksi. Toki opettajan ja eri vaiheissa olevien opiskelijoiden rooleissa on myös eroja, eikä täydellistä roolien katoamista tietenkään voi tavoitella. Vaikka perinteisellä luennoimisella voi olla oma tärkeä roolinsa, toivon voivani olla mukana edistämässä muiden oppimismuotojen kehittämistä laitoksella. Koska laitos on valittu opetuksen huippuyksiköksi, minulla on varmaankin opetusmuotojen suhteen enemmän opittavaa kuin annettavaa. Yksi mieleeni tullut haaste on tehdä tenttikirjojen lukemisesta mahdollisimman mielekästä. Tein laitoksen sähköpostilistalla aloitteen siitä, että kaikista laitoksen opintovaatimuksissa olevista kirjoista laaditaan vähintäänkin muutaman rivin julkinen perustelu siitä, miksi juuri se kirja on opintovaatimuksissa. Käsittäkseni tämä käytäntö auttaisi tenttijöitä siinä, että sen avulla voisi paremmin suhteuttaa kyseisen kirjan

7 osaksi koko opetusohjelmaa. Uskoakseni se myös lisäisi motivaatiota lukea kyseisiä kirjoja. Sekä opiskelijoita että kaikkia muitakin voisi myös kannustaa antamaan tarvittaessa kriittistä palautetta kyseisistä perusteluista. Mikäli opiskelijoilla olisi tenttikirjojen, ja toki kaikkien muidenkin mahdollisten teemojen, ympärillä lukupiirejä, olisi syytä pohtia, miten laitos voisi kannustaa niiden toimintaa mahdollisimman hyvin. Erilaisuuden mielekkyys Opettajien ja opiskelijoiden yhteistyön parantamisen lisäksi yksi suurimmista haasteista etenkin tulevassa laitosjohtajan roolissani lienee laitoksen eri linjojen välisten suhteiden parantaminen. Kauas Peruunkin on joskus kantautunut huhuja ajoittaisista Yksi yhteistä oppimista edistävä toiminta on ohjelmalliset juhlat. Minulla oli 1990-luvun alkupuolella tapana järjestää kekkereitä, joissa oli musiikin ja muun heilumisen lomassa erilaisia akateemiseen tutkimukseen perustuvia interventioita. Politics and Erotics -iltapäiväbileissä esimerkiksi feministisosiologi Sari Näre ja sosiobiologiaan kallellaan oleva Alkon biokemisti Peter Eriksson väittelivät kiivaasti miesten ja naisten tasa-arvosta ja silloinen Turun yliopiston yliassistentti Heikki Patomäki piti kulttimaineeseen nousseen esitelmän otsikolla How to make political theoretical sense of the slogan make love, not war. Hieman samassa hengessä olen mukana järjestämässä maailmanpoliittisia rock-iltamia. Mikäli Ravintola Kaisaniemessä keskiviikkona järjestättävästä avaustapahtumasta tulee onnistunut, iltamia voisi pitää sopivin väliajoin jatkossakin. Niistä ja muista vastaavista tilaisuuksista voisi myös kehitellä tapaa lisätä laitoksen ja VOOn yhteistyötä. Laitoksen sisäisen hengen lisäksi ohjelmalliset juhlat ovat yksi keino esitellä julkisesti laitoksella tehtävää tutkimusta. Kun viime vuonna kuulin tulleeni valituksi maailmanpolitiikan professoriksi, sanoin puolileikilläni joillekin tuleville kollegoilleni, että maailmanpolitiikka kattaa jotakuinkin kaiken, koska melkein kaikilla ilmiöillä on sekä maailmaulottuvuus että poliittinen ulottuvuus. Ja täsmensin vielä, että älkää sitten voivotelko, kun alan tuoda maailmanpolitiikan hengessä Suomeen perulaisia rock-bändejä. Kaisaniemen iltamissa on pääesiintyjänä fuusiorokkia soittava perulainen La Sarita, joka on monta vuotta ollut yksi ehdottomista lempiyhtyestäni. Eri osapuolten tulee olla avoimia ei vain ymmärtämään ja sietämään toisiaan vaan olemaan valmiita myös muuttamaan oppimisprosessissa omia näkemyksiään. jännitteistä. Eri linjojen väliset suhteet saattavatkin olla yksi laitoksen suurimmista pulmakysymyksistä lähivuosina, mutta minulla ei ole vielä riittävää kokonaiskuvaa, että osaisin muodostaa mainitsemisen arvoisia mielipiteitä asian eri ulottuvuuksista. Yksi hieman yleisluontoisempi ajatus tulee kuitenkin mieleen. Portugalilaisella oikeusteoreetikolla, jota voisi laajan oppineisuutensa vuoksi myös kutsua politiikan tutkijaksi, Boaventura de Sousa Santosilla on kiehtova kääntämisen käsite. Olen ollut Perussa ja muualla (tänä vuonna esimerkiksi Keniassa) hahmotelemassa sitä, kuinka tuon käsitteen hengessä voidaan rakentaa tiloja, joissa eri kansalaisliikkeet voivat kääntää omia toimintamallejaan, arvostuksiaan ja tavoitteitaan toisille ymmärrettäviksi. Siis kuinka esimerkiksi radikaalit feministit ja ammattiyhdistysaktiivit voivat kääntämisen avulla löytää uusia mielekkäitä tapoja toimia yhdessä. Kääntämisen henkeen kuuluu, että eri osapuolet ovat avoimia ei vain ymmärtämään ja sietämään toisiaan vaan olemaan valmiita myös muuttamaan oppimisprosessissa omia näkemyksiään. Voisin kuvitella, että hieman samassa hengessä olisi mahdollista edistää laitoksen eri tahojen yhteistyötä. Voisimme kehitellä tapoja tehdä tutkimustamme ja sen motiiveja ja tavoitteita toisillemme aiempaa paremmin ymmärrettäväksi. Vaikka lähtökohdat voivat joissakin tapauksissa olla kovastikin erilaisia, tätä erilaisuutta voisi yrittää mieltää mielekkääksi. Politiikan tutkijoille poliittistenkin arvostelmien erilaisuuden hahmottamisen luulisi olevan ainakin periaatteessa kiinnostavaa. Voisi esimerkiksi kuvitella, että ainakin periaatteessa niille, joiden tutkimuksen lähtökohdat ovat kriittisiä vaikkapa uusliberalismiksi kutsuttua mallia kohtaan, olisi hyödyllistä oppia kunnolla ymmärtämään niitä, joiden tutkimuksessa arvoasetelmat ovat erilaiset ja päinvastoin. Olisiko laitoksen sisäisten seminaarien lisääminen vai joku muu paras tapa luoda sellaista laitosta, jossa koemme voivamme eroistamme huolimatta oppia yhdessä? Juhlintaa ja interventioita Toivonkin, että mahdollimman moni VOOlainen ja laitoksen muu väki tulee tutustumaan La Saritan energiseen esiintymiseen, jonka ohella siis luvassa erilaisia maailmanpoliittisia debatteja ja muuta ohjelmaa. Tervetuloa myös juuri ennen Kaisaniemen iltamia samana keskiviikkona 30.5 kello 16 yliopiston suureen juhalasaliin, jossa on lyhyen virkaanastujaispuheeni jälkeen luvassa viinitarjoilu. Teivo Teivainen Kirjoittaja on maailmanpolitiikan professori ja aloittaa yleisen valtio-opin laitoksen johtajana syksyllä Keskiviikkona järjestetään Ravintola Kaisaniemessä Maailmanpoliitiset rock-iltamat, jotka ovat samalla Teivo Teivaisen virkaanastujaisjuhlat. Esiintyjinä perulainen La Sarita ja Pelle Miljoona. Kaikki VOOlaiset ovat tervetulleita!

8 Teksti: Antti Kirkkala Suomen eduskuntavaalit Atlantin takaa katsottuna Vaikka Suomen eduskuntavaalit eivät herättäneet huomiota yhdysvaltalaisissa tiedotusvälineissä, politiikan tutkimuksen professori Matthew Wilson arvioi niiden kuitenkin vaikuttavan Yhdysvaltojen ja Suomen välisiin suhteisiin. Miltä Suomen vaalit näyttivät Atlantin takaa katsottuna? Jäivätkö ne kokonaan huomiotta vai nähtiinkö ne osana laajempaa eurooppalaista trendiä, jonka myötä vasemmistopuolueet ovat saaneet kärsiä vaalitappioista niin Ruotsissa, Saksassa kuin Ranskassakin? Onko Suomen transatlanttisiin suhteisiin tulossa merkittäviä muutoksia uuden hallituksen kaudella? Vielä syksyllä näytti siltä, että tämän vuoden eduskuntavaaleista olisi muodostumassa yllätyksettömät välivaalit, joiden jälkeen Keskustan ja sosiaalidemokraattien johtama hallitus jatkaisi toiselle kaudelle ilman suurempia muutoksia. Näin ajatteli myös Helsingin Sanomien vaaliblogia pitänyt politiikan toimittaja Unto Hämäläinen. Kevään edetessä kuitenkin alkoi näyttää yhä enemmän siltä, että hallituspuolueiden suosio ei ollutkaan yhtä vankalla pohjalla kuin oli oletettu. Mitä tapahtui? Ratkaisiko vaalit SDP: n kömpelöksi parjattu kampanja sekä SAK:n porvarimainos, vai onko Suomen vaalitulos nähtävä osana Euroopan yli pyyhkivää konservatiivipuolueiden voittojen aaltoa? Konservatiivien nousu Euroopassa Yhdysvalloissa Dallasissa, Teksasin osavaltiossa sijaitsevan Southern Methodist Universityn vaaleihin ja yleisen mielipiteen muutoksiin erikoistunut politiikan tutkimuksen professori Matthew Wilson toteaa, että Suomen vaalit eivät yleisesti ottaen ylittäneet uutiskynnystä Yhdysvalloissa. Valitettavasti noin 99% amerikkalaisista ei ollut edes tietoisia Suomen vaaleista. Poliittiset tapahtumat Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Venäjällä saavat kohtuullisen määrän huomiota medialta täällä, mutta yleensä vain Eurooppaan erikoistuneet tutkijat tai alueen elinkeinoelämässä mukana olevat henkilöt seuraavat politiikkaa myös pienemmissä Euroopan valtioissa. Wilsonin mukaan Suomen vaaleja seuranneiden keskuudessa tulokset nähtiin osana viime aikoina esiintynyttä laajempaa trendiä, joka on johtanut konservatiivipuolueiden vaalivoittoihin useassa maassa. Saksa, Ranska ja Ruotsi ovat esimerkkejä tästä kehi-

9 tyksestä. Myös Britannian henkihievereissä ollut konservatiivipuolue on viime aikoina osoittanut elonmerkkejä. Wilson toteaa, että vastauksena konservatiivipuolueiden suosioon useat vasemmistopuolueet Euroopassa ovat luopuneet perinteisestä sosialistipuolueimagostaan ja pyrkineet kohti poliittista keskustaa. Suomessa SDP:n vaalikampanjassa siirryttiin kuitenkin päinvastoin enemmän vasemmalle. SAK:n kömpelö mainoskampanja, joka käsittääkseni kuvasi pahan kapitalistin riistämässä työläisiä, toi mieleen vanhan koulukunnan luokkataistelukeskeisen politiikan, joka on heikkenemässä Euroopassa. Tämä karkotti vasemmistolta paljon äänestäjiä, Wilson analysoi. Toivo toimivasta dialogista Nicolas Sarkozyn vaalivoitto Ranskassa on nähty mahdollisuutena lämmittää Irakin sodan jäädyttämiä suhteita Ranskan ja Yhdysvaltojen välillä. Sarkozy on ilmeisen suosittu sekä republikaanien että demokraattien keskuudessa, mutta miten kuvaan sopii Suomen uusi hallitus? Uskon, että keskustaoikeistolaisen hallituksen valinta lupaa hyvää Suomen ja Yhdysvaltojen suhteille. Niin suuri osa Euroopan vasemmistosta on muodostunut amerikanvastaiseksi, että yhteisten arvojen pohjalta Washingtonin kanssa dialogiin valmiina olevien konservatiivien voitot ovat toki tervetulleita, vaikka he eivät olisikaan talousliberaaleja. Ranskan vaalitulokseen on ollut tyytyväinen myös demokraattipuolue, sillä Sarkozyn valinnan nähdään enteilevän Ranskan ulkopolitiikkaa, joka koostuisi muustakin kuin pelkästä amerikkalaisvastaisuudesta. CFE eli vuonna 1990 solmittu sopimus tavanomaisten aseiden rajoittamisesta Euroopassa, ohjuspuolustus, jatkuvat kiistat demokratiasta sekä Viron tilanne ja mahdollisesti myös kiista Kosovon asemasta ovat heikentäneet Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä suhteita. Wilsonin mukaan Suomen strategisen sijainnin vuoksi maiden välisten suhteiden kehittäminen saattaa saada Yhdysvaltain johdossa yhä enemmän huomiota. Yhdysvaltain suhteet Venäjään ovat viime aikoina muuttuneet yhä Noin 99% amerikkalaisista ei ollut edes tietoisia Suomen vaaleista. viileämmiksi, joten Yhdysvaltoihin ja sen yleisiin ulkopoliittisiin tavoitteisiin myönteisesti suhtautuvien liittolaisten hankkiminen Venäjän rajan tuntumasta on entistä tärkeämpää. Vaikka Suomen vaalit eivät olleetkaan mediahitti Yhdysvalloissa, ilmassa on siis silti varovaista toiveikkuuta siitä, että Irakin sodan synnyttämä eripura vanhan Euroopan ja Atlantin takaisen hallituksen välillä voitaisiin vähitellen jättää taka-alalle. Yhdysvallat ja Eurooppa kuuluvat samaan arvojen, intressien ja vastuun yhteisöön. Roolimme maailmassa eivät ole samoja, mutta ne ovat erottamattoman lähellä toisiaan ei vain valintojemme vaan myös luonteemme vuoksi, totesi Euroopan ja Euraasian suhteista vastaava apulaisulkoministeri Daniel Fried toukokuun alussa Berliinissä Europa Forum Programille pitämässään puheessa. Samansuuntaiset vaalitulokset eri puolilla Eurooppaa antanevat EU:lle yhä paremmat mahdollisuudet olla yhtenäisenä mukana tässä kumppanuudessa.

10 Teksti: Vappu Kaarenoja Bye-bye Bärre Ensi vuonna Klixllä saattaa haahuilla VOOlaisia, jotka eivät ole lukeneet Erkki Berndtsonin teosta Politiikka tieteenä. He eivät ole tuijotelleet kirjan psykedeelisiä, turkoosein ja liiloin kuvioin koristeltuja kansia. He eivät osaa hymyillä tarkkaavaiselle lukijalle. Maailmanpolitiikan pääsykoekirja on vaihtunut. Olen Kannustimen valmennuskurssilla rohkaisemassa marxilaisen valtioteorian äärellä tuskailevia politiikan tutkimuksen kokelaita. Bärren kanssa vietetyt iäisyydet palautuvat elävästi mieleeni katsellessani toivon ja epätoivon rajoilla kamppailevia ihmisiä. Olen iloinen, etten ole yksi kurssilaisista, ja tunnen sympatiaa heitä kohtaan. Kannulassa ahkeroi kuitenkin myös ihmisiä, jotka herättävät minussa häiritsevää hämmennystä: nämä ihmiset haluavat opiskella valtiooppia, mutta eivät lue Bärreä. Ajatus saa minut melkein pois tolaltani. Pää- tän lähteä Snellmaniaan selvittämään valtio-opin laitoksen henkilökunnan näkemyksiä pääsykoekirjan vaihtumisesta. Aurinkoinen sää on houkutellut Erkki Berndtsonin ja Markku Kiviniemen Snellmanian pihalle. Miehet keskustelevat hyväntuulisina keskenään. Kerään hetken rohkeutta, ja pyydän Bärreltä kommenttia pääsykoekirjan vaihtumiseen. Hän on ystävällinen mutta varovainen sanoissaan: Vanhan pääsykoekirjan kirjoittajana olen tietenkin jäävi asiassa. En osallistunut kokouksiin, joissa asiasta päätettiin. Hän toteaa oman teoksensa olevan joiltain osin aika vanhentunut. Miehet viittovat laitosta kohti ja kehottavat minua menemään esimerkiksi Tuomas Forsbergin puheille. Leijonan luolassa Harhailen laitoksella etsien Forsbergia. Käytävää pitkin tallustaa Mikko Mattila seurassaan minulle tuntematon herrasmies. Kysyn kaksikolta vinkkejä, ja paljastuu, että tuntematon herrasmies osaa vastata kysymyksiini: hän on yliopistonlehtori Jan-Erik Johanson, joka on kuulunut kymmenen vuotta valtio-opin valintalautakuntaan. Valintalautakunta hyväksyy Maailmanpolitiikan uusi pääsykoekirja jakaa mielipiteet. muodollisesti uudet opiskelijat. Laitoksen sisäpiiriläisenä hänellä on tuntumaa muutokseen. Historiallinen päätös tehtiin johtoryhmän kokouksessa. Pöytäkirjassa lukee: Erkki Berndtson poistui kokouksesta, ja Kyösti Pekonen ryhtyi johtamaan puhetta. Hallinnon ja organisaatioiden ja politiikan tutkimuksen linjoilla pääsykoekirjana päätettiin esittää säilytettäväksi Erkki Berndtsonin kirjaa Politiikka tieteenä, 5. tai uudempi painos. Maailmanpolitiikan tutkimuksen linjan pääsykoekirjaksi päätettiin esittää kirjaa J.R. McNeill & William McNeill: Verkottunut ihmiskunta. Johansonin mukaan kirja vaihdettiin, koska bärressä on todella vahva yleisen valtio-opin politiikan tutkimuksen näkökulma. Alalinjojen osuus jäi niukaksi, kertoo Johanson. Hallinnon linjan pääsykoekirjaa ei vaihdettu samalla perusteella, koska sopivaa teosta ei löydetty. Talous- ja sosiaalihistorian ja maailmanpolitiikan pääsykokeissa kuulustellaan sama teos. Päällekkäisyydestä ei tiedetty kirjaa valittaessa. Tieto olisi tuskin vaikuttanut päätökseen. Pohdin, tuntevatko tulevat mappilaiset ja tasolaiset epäluonnollisen suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Johanson ei usko muutoksen vaikuttavan maailmanpolitiikan linjan suosioon. Minusta kuitenkin tuntuu, että useita vuosia maailmanpolitiikka 10

11 opiskelemaan yrittäneillä on kiusaus osallistua politiikan tutkimuksen tai hallinnon pääsykokeeseen. Kannustin järjestää tänä keväänä kaksi tehokurssia politiikan tutkimuksen linjalle. Toisaalta kirjan vaihtuminen ehkä kannustaa abeja hakemaan maailmanpolitiikan linjalle heidän ei tarvitse kilpailla vuosikausia bärren kanssa eläneiden pääsykoekonkareiden kanssa. Lopun alku? Mullistus maailmanpolitiikan linjalla ehkä enteilee sitä, että kirja vaihdetaan lähivuosina muillakin linjoilla. Se harmittaa minua. Olen kiintynyt vanhaan pääsykoekirjaan. Politiikka tieteenä on kaunotar, joka yhdistää VOOlaiset yli vuosikurssirajojen. Eikö mikään ole pyhää!? Viime vuonna maailmanpolitiikkaa opiskelemaan pyrkinyt Maarit Olkkola yrittää tänä vuonna uudestaan. Hänen mukaansa uusi pääsykoekirja on hyvin erilainen kuin Politiikka tieteenä: Verkottunut yhteiskunta on yleissivistävämpi ja esittelee politiikan teorian sijaan maailmanhistoriaa. Kuinka suhtautua ihmisiin, joiden aivot eivät ole muovautuneet intensiivisen lukuprosessin seurauksena Berndtsonin ajattelutavan muotoisiksi? Pelottavien muutosten esteeksi Bärren tulisi kirjoittaa uudistettu laitos klassikkoon. Lisäksi hän voisi kehitellä maailmanpolitiikan ja hallinnon linjoille special editionit. Päivitetty Politiikka tieteenä säilyköön elinvoimaisena ja rakastettuna ikuisesti. Kirjoittaja on maailmanpolitiikan ensimmäisen vuoden opiskelija. Berndtsonin kirjalla ei ole tunnearvoa tuleville maailmanpolitiikan linjalaisille. Teksti: Annika Ahtiainen Ympäristöystävällisyys on kova arvo Markkinatalous on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään, talousjärjestelmän jatkuvuuden turvaamisessa. Uhkana on luonnon resurssien loppuminen, ellei uusia ekologisesti kestävämpiä kulutuksen muotoja kehitetä. Kulutusyhteiskunta rakentuu illuusiolle luonnon resurssien loppumattomuudesta. Kuluva vuosisata asettaa maailman haasteen eteen: ihmisten on kehitettävä uusia, ekologisesti ja ajallisesti kestäviä kulutuksen muotoja. Muutoksen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että markkinatalouden aika olisi ohitse. Tulevaisuuden markkinataloudessa voittoa saadaan ympäristöä kunnioittamalla. Jokainen koskaan merivettä juonut tietää, ettei suolainen vesi vie janon tunnetta. Vesi maistuu hetken miellyttävältä kunnes kitalaki tuntuu kaksin verroin kuivemmalta. Tässä tilanteessa maailma on nyt. Teollisesta vallankumouksesta 1700-luvulta alkanut ihmiskunnan ja kulutuksen lähes eksponentiaalinen lisääntyminen on toistaiseksi parantanut ihmisten elämänlaatua. Ikävä kyllä sampoa ei ole keksitty; talouskasvu ei voi jatkua loputtomiin. Raaka-aineiden, kasvun edellytysten, rajaton jalostaminen ihmiskäyttöön on perimmiltään ruokkivan käden lyömistä. Raha ratkaisee, mutta miten? Rooman Klubin 1972 julkaisema raportti Kasvun rajat nosti kansainvälisen huomion kohteeksi väestö- ja talouskasvun ja maapallon luonnon kantokyvyn välisen jyrkän ristiriidan. Samaa julistusta on yrittänyt 1970-luvulta asti viedä eteenpäin ns. vihreä liike.ympäristönäkökulman huomioimisesta taloudellisessa toiminnassa onkin viimeisten vuosikymmenten aikana ollut paljon puhetta. Teot ovat kuitenkin jääneet vähäisiksi. Toistaiseksi sekä kuluttajille että yrityksille on ollut rahallista hyötyä vaurauden kasvattamista ympäristön kustannuksella. Tämä ei ole mikään uutinen. Harvoin kuitenkaan kyseenalaistetaan hyötyajattelun taustalla olevia oletuksia. Ympäristöä kuormittava markkinatalous on järkevää vain, jos se toimii pitkällä aikavälillä. Kuten taloustieteilijä E.F. Schumacher on kirjoittanut merkkiteoksessaan Pieni on kaunista, mikään ei ole taloudellisesti merkityksellistä, ellei sen jatkuvuutta 11

12 voida varmistaa joutumatta mahdottomuuksiin. Tämän päivän markkinatalous ei ole kestävällä pohjalla, mutta se voisi olla. Kysynnän ja tarjonnan säännöt pätevät myös ekologisesti kestävässä kaupankäynnissä; markkinatalouden hyödyt voidaan haluttaessa saavuttaa ilman korjaamattomia haittoja. Kohti uudenlaista talousmallia Markkinatalouden kritikoiminen ympäristön liiallisesta kuormittamisesta on ollut tyypillistä vihreille yhteiskuntaliikkeille. Samalla markkinatalouden kritiikkiin on liittynyt myös vasemmistolaisia piirteitä: oikeus puhtaaseen elinympäristöön on yhdistetty ihmisten (ts. työväestön) muihin sosiaalisiin oikeuksiin. Nämä yhteiskunnalliset liikkeet ovat antaneet ymmärtää, että markkinatalous on jo periaatteellisesti sovittamattomassa ristiriidassa kestävän kehityksen kanssa. Markkinat tuottavat sen, mitä kysytään ja ihmisethän haluavat aina lisää omistusta, materiaa, kulutusta. Tällaista ajattelutapaa ei voi hyväksyä kyseenalaistamatta. Se kertoo uskosta sekä taloudelliseen että biologiseen determinismiin, siihen että talousjärjestelmä ja ihminen lajina ovat kykenemättömiä muutokseen. Markkinoiden oivallisin korjausmerkanismi on kuitenkin joustavuus. Esimerkiksi kodinkoneiden energiatehokkuus ja käytännöllisyys ovat parantuneet 1950-luvulta tähän päivään hyödyttäen kaikkia kaupankäynnin osapuolia. Mikään muu tuotannon tapa ei kykene markkinatalouden tavoin sekä jatkuvaan muutokseen että tuottamaan samalla hyötyä sekä tuottajille, kuluttajille että koko yhteiskunnalle. Se on uudenlaisen markkinatalouden kivijalka. Tulevaisuuden ennustamista Muutosalttius tekee kapitalismista potentiaalisesti mahdollista myös tulevaisuuden yhteiskunnissa. Käytännössä tulevaisuuden markkinatalous on sekoitus uutta, vanhaa ja lainattua: se ei pyri niinkään kulutuksen vähentämiseen kuin sen rakenteen muuttamiseen. TIME-lehti on hahmotellut tulevaisuuden kulutuskäyttäytymistä ilmastonmuutosreportaasissaan (15/2007). Lehden mukaan esimerkiksi kierrättämällä, paperi- ja muovituotteita välttämällä ja yksinkertaisempaan elämään tyytymisellä voitaisiin välttää ekokatastrofit. On selvää, että jos kuluttajat omaksuisivat tällaiset asenteet, yritysten olisi vastattava kulutuskysyntään. Mutta ovatko kuluttajat valmiita haasteeseen? On selvää, etteivät ihmiset halua täysin luopua ostamisesta. Jo ajatuksena markkinataloudesta luopuminen olisi kohtalonlyönti länsimaiselle yhteiskuntajärjestykselle, joka perustuu palkkatuloihin ja niiden vaihtamiseen markkinahyödykkeisiin. Hedonismi, nautinnon tavoittelu, voidaan kuitenkin kanavoida eri tavoin: kohti materiaalisia hyödykkeitä tai elämyksiä. Elämykset rasittavat keskimääräisesti vähemmän luonnon kantokykyä kuin jalostukseen perustuvat hyödykkeet eivätkä tee elämästä sen yksinkertaisempaa. Molemmilla tavoilla saavutetaan samat hyödyt, instrumentti vain on erilainen. Politiikan tutkija Inglehart on teoretisoinut, että valtion vaurauden (BKT/ capita) kasvaessa elämän laadun tärkeys kasvattaa merkitystään suhteessa materiaalisten etujen tavoitteluun. Vuosien 1985 ja 2002 välillä on Suomessakin ollut havaittavissa elämyksellisten kulutusmenojen lisääntymistä. Tilastokeskuksen kulutustutkimusten mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikamenot lisääntyivät tällä aikavälillä noin 27 %, ja hotelleihin ja ravintoloihin käytetty rahamääräkin lähes 5 %. Tämän kehityksen on jatkuttava, jotta kestävä kehitys takaisi markkinatalouden tulevaisuuden. Siksi onkin kontraproduktiivista, että samalla aikavälillä myös esimerkiksi liikenne- (n. +30 %), energia- ja asumismenot (n. +71 %) kasvoivat huikeasti. Muutosvaiheen markkinahaitat Ympäristöongelmien kärjistyminen, taloudellisen hyödyn tavoittelu ja ennen kaikkea saastuttajamaine, pelko huonosta julkisuuskuvasta, ovat jo saaneet monia yrityksiä ajattelemaan vihreästi. Esimerkiksi yhdysvaltalainen kauppaketjujätti Wal-Mart aikoo rakentaa kauppojensa katoille aurinkopaneeleita ja valvoa alihankkijoidensa pakkausmenetelmiä. Usein yrityksiä ei kuitenkaan ole helppoa saada laajentamaan horisonttia. Pitkän aikavälin sijoitukset kaatuvat vangin ongelma -tyyppiseen kilpailutilanteeseen, jossa pitkän aikavälin sijoitus tuottaa taloudellista etua tänään vain, jos myös kilpailijat investoivat tulevaisuuteen. Tarvitaankin valtion puuttumista vapaiden markkinoiden toimintaan, jotta yritykset uskaltavat sijoittaa energiatehokkaaseen tekniikkaan ja ympäristöystävällisiin tuotteisiin. Jos talouselämän toimijoilla on uskoa vihreiden tuotteiden elämyksellisten tai materaalisten vetovoimaan, yritysten ja tutkimuslaitosten kannattaa investoida tuotekehitykseen. Muutos alkaa ruokkia itseään ja kestävää talouskasvua. Käytännössä valtio puuttuu markkinoiden vapaaseen hinnanmuodostukseen verotuksen ja lainsäädännön keinoin. Kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä, jotta vaikutukset olisivat globaaleja. Kuluvan vuosisadan aikana markkinatalous tulee muuttamaan muotoaan. Sen taustalla oleva ympäristömatematiikka on hyvin yksinkertaista: vähennyslaskussa luonnonvarat miinus väestön- ja talouskasvu tuloksena on negatiivinen luku. Markkinatalouden on taattava jatkuvuutensa; kyse ei ole enää muutoksen todennäköisyydestä vaan sen ajoituksesta. Toimintansa ekologisia seurauksia ajattelevat yritykset toimivat itsekkäistä syistä: ympäristön huomioiminen kannattaa taloudellisesti pitkällä aikavälillä. Samalla yritykset kantavat vastuun yritystoiminnan ulkoisvaikutuksista. 12

13 Teksti: Antti Kallio Molitva, kao zar na mojim usnama je... Suomi järjesti historian suurimmat Euroviisut, joihin upposi yli kymmenen miljoonaa euroa valtion ja yritysten rahaa. Mitä me sillä saimme? Push the button. Maailmanpoliittista väriä Euroviisuihin toi Israelin esiintyjä Teapacks. Vaikka tie finaaliin ei auennutkaan, viittaukset terroriin, itsemurhapommittajiin ja mielipuolisiin hallitsijoihin tulivat selviksi. Turvallisuusorganisaation mieliksi kappale ei aiheuttanut isompia tunnekuohuja. Yhdeksän kertaa. Euroviisufanien urakka kesti neljä kokonaista päivää. Semifinaalin yleisölle avoimet harjoitukset aloitettiin keskiviikkona, jonka jälkeen näytöksiä oli yhteensä kahdeksan huipentuen lauantai-illan finaaliin. Voittajakappale esitettiin neljän päivän aikana yhteensä yhdeksän kertaa. Vaikka juontajat tekivät parhaansa, Things are getting very exciting! ja Are you ready to move on with the show? -hehkutukset upposivat loppuvaiheissa vain ekstaasiin vajonneisiin hardcore-faneihin. Sähköä. Tunnelma Hartwall Areenalla oli kirjaimellisesti sähköinen. Onneksi ilmastonmuutoksen vastustajia ei näkynyt paikalla, sillä kuuden generaattorin kulutus oli päivää kohden litraa polttoöljyä. Erityishuomion sai vaijereiden varassa liikkunut hämähäkkikamera, joka hipoi useaan otteeseen permannolla istuneiden katsojien hiuksia. Tekniikan miehet ainakin vakuuttivat, että kamera on täysin heidän hallinnassaan. Varustus katossa oli myös silmiä hivelevä. Lumenluojat olivat valmiina, sillä muutaman sentin kerros painavaa räntää olisi riittänyt aiheuttamaan vaaratilanteen. Jaana ja Mikko. Ihastuttava juontajaparimme näytti epäilevälle kansalle, miten homma hoidetaan. Erityisesti Mikko hauskuutti yleisöä jo harjoituksissa veivaamalla spiikit sujuvasti venäläistenkin katsojien kanssa, eikä Jaanankaan accent grave niin vakava ollut. Suurin haaste on kuitenkin edessä. Viestinnän laitokselta saatujen tietojen mukaan gradu on vielä pahasti vaiheessa. Järjestelyt. Lentokenttätasoisista turvatarkastuksista huolimatta järjestelyt Hartwall Areenalla sujuivat erinomaisesti. Yksi syy tähän saattoi olla huhu, jonka mukaan ihmisten tuli saapua paikalle viimeistään 30 minuuttia ennen esityksen alkua. Monet jättivät myös kameransa kotiin, kun kuvaaminen kiellettiin etukäteen. Kumpaakaan edellä mainituista ohjeista ei tosin tarvinnut noudattaa paikan päällä. Yhdysvaltalainen stand up -koomikko. Ennen Euroviisu-finaalia ja - semifinaalia yleisöä hauskuutti Club for Five, joka soitti a cappella -musiikkia ilman instrumentteja. Yleisön valloitti myös 15 vuotta Suomessa asunut amerikkalainen stand up -koomikko. Hän ihmetteli, kuinka Suomessa suunnitellaan krapulakin etukäteen, kun muissa maissa se pyritään ensisijaisesti välttämään. Koripallo-ottelussa hämmästys oli suuri, sillä kentällä oli lähes pelkästään valkoihoisia pelaajia. Hän myös kummasteli, miksi muualla maailmassa George W. Bushin valinta presidentiksi on ällistyttänyt ihmisiä. Mitä voi odottaa kansalta, joka valitsee Arnold Schwarzeneggerin Kalifornian kuvernööriksi? Flopit. Ennen finaalin alkua Hartwall Areenan screeneillä pyöri kooste kaikista Suomen aiemmista Euroviisuesiintymisistä. Moni haukkoi henkeään ja pystyi vain toteamaan, kuinka kaikkea on yritetty ennen Lordin täysosumaa. Harjoituksissa joulupukki oli korvattu entisillä viisuesiintyjil- 13

14 lä. Päähuomion veivät Nolla-Kojo sekä Mikko Leppilammen englanninkieliseen kysymykseen suomeksi vastannut Katri Helena. Yleisö. Euroviisut nyt vaan on niin homo juttu kuin olla voi, euroviisumusiikkiin keskittyvässä helsinkiläisessä Con Hombres -ravintolassa työskentelevä Patric Scauff totesi STT:lle. Useat esiintyjät pyrkivätkin tavoittamaan kohderyhmänsä yleisön joukosta. Alkoholi. Olutseura antanee voimakkaan tukensa tämän vuoden voittajalle. Belgradissa ihmiset menevät sekaisin. He juovat litroittain alkoholia, mikä on hyvä, sillä niin aion minäkin tehdä. Olen ylpeä, että järjestämme viisut ensi vuonna, Marija sanoi Taloussanomille. Hartwall Areenan yläkatsomoon kiirehtinyt suomalaisyleisökin tiesi, miten huimaus ja korkeanpaikankammo unohdetaan. Pari viskiä vielä, niin emäntä uskaltaa vaikka mitä, Seinäjoelta saapunut kisaturisti kertoi. Ruotsalainen pettymys. Karsinta, karsinta, karsinta, karsinta ja vielä andra chansen. Voiko yli kaksi miljoonaa ruotsalaista olla väärässä? Kyllä, sillä ennätysmäärällä puhelinääniä Viisuvoittaja Serbia järjestää vuoden 2008 Euroviisut Belgradin uudella koripalloareenalla. Melodifestivalenin voittanut The Ark hävisi jopa maaottelun Suomelle. Ilmankos yhtyeen keulakuva Ola Salo puhui sontakilpailusta ja teknisistä ongelmista. Hanna. Suurella itseluottamuksella hienosti esiintynyt Hanna Pakarinen poistui esityksensä jälkeen ulkoilmaan ikään kuin olisi siirtynyt laulunsa osalta sanoista tekoihin. Hän ei kuitenkaan lähtenyt kotiin, eikä todennäköisesti edes imemään hermosauhuja nortista. Syy lienee Hartwall Areenan paahtava kuumuus, joka sai esiintyjien lisäksi yleisön hikoilemaan. Molitva. Eurooppa on maallistunut viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta Marija Šerifović, 22, osoitti rukouksella olevan edelleen tehoa. Upea kappale toi ansaitusti voiton Serbialle, joka osallistui ensimmäistä kertaa Euroviisuihin itsenäisenä maana. Viimeksi balladi saavutti ykkössijan vuonna Teksti ja kuva: Laura Lindgren ja Anna Merrifield Diplomaatiksi? Ainakin joidenkin valtio-oppia opiskelevien mielessä lienee joskus vilahtanut ajatus diplomaatin ammatista. Mitä tämä juhlalliselta kalskahtava nimike pitää sisällään? Kaksi valtio-opin seniorijäsentä kertoo, miten he päätyivät diplomaateiksi. Tie diplomaattiuralle Suomessa aukeaa ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssin (Kavaku) kautta. Pääasiallisesti uusia virkamiehiä rekrytoidaan diplomaateiksi kerran vuodessa. Siitä, miten Kavakulle pääsee tai ei pääse, on monta urbaania legendaa, alkaen yleistietokokeessa kysytystä porojen lukumäärästä aina psykologisten testien kiemuroihin. Hakijoita toki testataan useaan otteeseen, mutta valtsikalaisittain normaali yleissivistys riittää, kun hakijan työkokemus, asenne ja motivaatio ovat muuten kohdallaan. Tämän jutun kirjoittajista kumpikaan ei tunnusta haaveilleensa vaippaikäisestä asti diplomaatin urasta ystäväkirjoihin raapustettiin eläinlääkäriä ja tutkimusmatkailijaa. Opiskeluilta halusimme molemmat laajaalaisuutta, ja niinpä löysimme itsemme valtiotieteellisestä tiedekunnasta yleisen valtio-opin laitokselta vuonna Opintomme se, mitä ainejärjestöriennoilta ehdimme keskittyivät kansainväliseen politiikkaan, ja sivuaineina luimme mm. kansainvälistä oikeutta, viestintää, kansantaloustiedettä, kehitysmaatiedettä sekä Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Toinen meistä väänsi gradunsa Itämerestä yhteistyöalueena, toinen monenkeskisen investointisuojasopimuksen neuvotteluista. Kumpikin myös tutustui ulkoministeriöön korkeakouluharjoit- 14

15 telijana. Valmistumisen jälkeen työllistyimme yksityiselle sektorille, toinen uutistoimisto Reutersille ja toinen Nokialle. Joidenkin vuosien työssäolon jälkeen kummassakin meistä kyti kuitenkin ajatus kansainvälisestä urasta ulkoasiainhallinnossa. Haimme toisistamme tietämättä samalle Kavakulle syksyllä 2004, ja meidät hyväksyttiin huhtikuussa 2005 alkaneelle 30 hengen kurssille. Parin vuoden pituinen Kavaku-koulutus sisältää luentoja, vierailuja, ryhmätöitä sekä usean kuukauden harjoittelujaksot niin ministeriön eri osastoilla kuin ulkomaanedustustossa. Kun harjoittelujakso on suoritettu hyväksyttävästi, kurssilaiset vakinaistetaan, ja he pääsevät diplomaattiuralle me valmistuimme ulkoasiainsihteereiksi huhtikuussa Käytännössä kavakulaiset paiskivat koulutuksensa aikana töitä siinä missä muutkin ulkoministeriön työntekijät. Diplomaatin arki? Toinen kirjoittajista palasi helmikuun alussa New Yorkista Suomen pysyvästä YK-edustustosta ja työskentelee nyt ministeriön kehityspoliittisella osastolla. New Yorkissa, kuten muuallakin ministeriössä, viime vuotta leimasi EU-puheenjohtajuus. Kokemus oli kiireestä huolimatta hieno ja ainutlaatuinen vuoden 2006 jälkeen Suomi on seuraavan kerran EU:n puheenjohtajana vuonna 2020! Toinen kirjoittaja puolestaan on elokuussa lähdössä perheineen Tunisiaan muutaman vuoden komennukselle. Ulkoministeriössä työskentelevän elämää rytmittää parin, kolmen vuoden välein vaihtuvat tehtävät kotimaassa ja ulkomailla. Vaikka säännöllisin väliajoin "alusta aloittaminen" voi olla stressaavaa, on se mielestämme yksi ammatin ehdottomista eduista. Muita etuja ovat myös mahdollisuus työskennellä todellisella näköalapaikalla, mikäli on kiinnostunut kansainvälisistä suhteista, sekä työtehtävien laajuus. Ehkä vähän pateettisestikin voi myös motivoitua siitä, että diplomaattina tekee töitä Suomen ja kaikkien suomalaisten hyväksi pyrkimällä tekemään maailmasta paremman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman. Jotain työn mielekkyydestä kertovat myös hakijamäärät kullekin kurssille on viime vuosina ollut yli 800 hakijaa. Työn haittapuolia ovat alhainen palkkaus jopa huomattavasti heikompi kuin eri ministeriöissä keskimäärin sekä se, että siirtymisvelvollisuus saattaa viedä suomalaisdiplomaatin myös sellaiseen maahan tai tehtäviin, jotka eivät häntä erityisesti houkuttele. Jatkuva muuttaminen saattaa myös rasittaa diplomaatin perhettä enemmän kuin häntä itseään, eikä puolison työllistyminen kussakin kohdemaassa ole aina helppoa. Haasteet on hyvä tiedostaa, mutta ainakin toistaiseksi työn hyvät puolet näyttäisivät peittoavan sen heikkoudet. Kanssamme samalla Kavakulla ollut Keijo Karjalainen, hänkin yleisen valtio-opin laitoksen kasvatti, kiteyttää diplomatian syvimmän olemuksen tankarunoon: Diplomatia luetaan lopusta päin aita edessä joko pieni tai suuri, työnä ylittäminen. Millainen kirjoittajien Kavaku on tilastojen valossa? 70 % pääsi kurssille ensi yrittämällä. Yli puolen palkka laski Kavakulle tultaessa, kun taas 21 % kertoi palkkansa nousseen. Kirjoittajat Laura Lindgren ja Anna Merrifield Kiinan muurilla. 2/3 kurssilaisista on naisia. Keski-ikä kurssin alkaessa oli 29 vuotta. Koulutus: suurin osa valtio-/yhteiskuntatieteilijöitä, joitakin juristeja, muutama humanisti. Kiinnostuitko? Alustavan aikataulun mukaan vuonna 2008 alkavan Kavakun hakukierros käynnistyy loppukesällä Lisätietoja: formin.finland.fi. Anna Merrifield (o.s. Peltola) on valmistunut valtio-opin laitokselta vuonna 2000 pääaineenaan kansainvälinen politiikka. Laura Lindgren on valmistunut valtio-opin laitokselta vuonna 2000 pääaineenaan kansainvälinen politiikka. Keijo Karjalainen on valmistunut valtio-opin laitokselta vuonna 2002 pääaineenaan valtio-oppi. 15

16 Teksti: Tanja Vaari Kuva: Leena Avonius Konfliktin jälkeen Valtiotieteen tohtori Leena Avonius tutkii globaaleja ihmisoikeusdiskursseja Indonesiassa Helsingin yliopiston Aasian ja Tyynenmeren tutkimuksen laitoksella. Hän osallistui Acheh Monitoring Missionin (AMM) tarkkailuoperaatioon Acehin maakunnassa ja tekee vapaaehtoistyötä Suomen Amnestyn Indonesian maakordinaatiossa. Policy haastatteli Avoniusta ihmisoikeustarkkailijan työstä. Miten päädyit ihmisoikeustarkkailijaksi? Sisäministeriö otti minuun yhteyttä, sillä minulla oli alueasiantuntemusta Indonesiasta ja kokemusta ihmisoikeusasioista. Suomessa kaikki tarkkailijat rekrytoidaan sisäministeriön kautta, mutta tarkkaa rekrytointimenettelyä ei vielä ole luotu. Saksassa ja Ruotsissa ollaan näissä asioissa pidemmällä. Mikä oli Acehin tarkkailuoperaation mandaatti? Ihmisoikeustarkkailija Leena Avonius Länsi-Acehissa partiointimatkalla syrjäiseen kylään. AMM:n mandaatti oli kirjattu jo rauhansopimukseen, ja sitä rajoitettiin vielä Indonesian hallituksen ja EU:n välisissä tarkentavissa neuvotteluissa. Meidän oli mahdollista puuttua vain rauhansopimuksen allekirjoittamisen (elokuu 2005) jälkeisiin tapahtumiin. Missioon osallistuivat EU-maiden lisäksi Norjan, Sveitsin ja viiden ASE- ANin maan edustajat. Aasialaisten mukanaolon ansiosta missio ei näyttäytynyt ainoastaan eurooppalaisten interventiona, jolloin se olisi saattanut luoda negatiivista asennoitumista. Lisäksi he toivat joukkoon lisää kielellistä ja kulttuurista osaamista. Mitä ihmisoikeustarkkailija tekee? Olin tarkkailija, sillä ihmisoikeustarkkailijoita ei ollut eroteltu erikseen, vaikka Suomi olisi näin halunnut. AMM:lla oli 11 aluetoimistoa Acehissa. Itse olin länsirannikolla sijaitsevassa aluetoimistossa, johon ihmisten oli mahdollista tulla kertomaan ongelmistaan. Toimistolla päivystämisen lisäksi kiertelimme autoilla läheisissä ja syrjäisemmissä kylissä päivittäin. Näin ihmisille taattiin mahdollisuuus kertoa meille omista ongelmistaan. Meille ei kerrottu vain ihmisoikeusloukkauksista vaan myös pienemmistä ongelmista. Koska paikalliset viranomaiset olivat olleet osallisina konfliktissa, luottamus heihin ei ollut suuri, ja ihmisillä oli suuri tarve kertoa ongelmistaan jollekin. Tsunamituhoalueilla välitimme tietoa myös siellä toimiville avustustyöntekijöille. Alueella oli ollut voimassa hyvin tiukat liikkumisrajoitukset, eikä heillä välttämättä ollut ollut mahdollisuutta saada paljoakaan tietoa rauhanprosessin etenemisestä. Lisäksi järjestimme säännöllisiä kokouksia konfliktin osapuolten välillä vähintään kerran kahdessa viikossa sekä alue- että provinssitasolla. Ensimmäiset kuukaudet näissä koko- 16

17 uksissa keskityttiin aseistariisuntaan. AMM toimi tapaamisissa moderaattorina, mutta tarkoitus oli saada osapuolet käsittelemään ongelmia keskenään. Kansainvälinen missio ei saisi koskaan tehdä itseään liian tarpeelliseksi, vaikka osapuolet alussa olisivatkin halunneet AMM:in toimivan ikään kuin tuomarina osapuolten esittämien syytteiden suhteen. Kun Indonesian hallitus ja GAM olivat vain muutama viikko sitten jahdanneet toisiaan kalashnikovit kourassa, luottamus täytyi rauhanprosessissa rakentaa uudestaan. Muuttiko operaatioon osallistuminen kuvaasi siviilikriisinhallinnasta? Käytännön nähtyäni kuvani on muuttunut realistisemmaksi; olen ymmärtänyt kuinka rajalliset auttamismahdollisuudet ovat. Toisaalta olen nähnyt myös runsaasti kehittämismahdollisuuksia. Rekrytointipolitiikkaa tulisi ehdottomasti kehittää. Tarvitaan ihmisiä, joilla on erilaisia taitoja. Ihmisoikeuksia ajatellen olisi tärkeää, että tarkkailijat tietäisivät kansainvälisten sopimusten lisäksi myös maan omasta lainsäädännöstä esimerkiksi Indonesialla on oma ihmisoikeuslainsäädäntönsä. Tähän on mahdollisesti kaukaiselta tuntuvia kansainvälisiä sopimuksia helpompi vedota esimerkiksi silloin, kun ihminen on pidätettynä. Siviilikriisinhallinta tarvitsee tietysti myös ihmisiä, jotka tietävät, miten yhteiskunta ja kulttuuri toimivat. Nyt ymmärrän myös sen, miten tärkeää on vaikuttaa siihen, että mission En usko, että kansalaisjärjestöistä mandaatti kirjataan rauhansopimukseen mahdollisimman yksiselitteisesti, ja miten tärkeä mandaatti on mission onnistumiselle. Minkälaista yhteistyötä teitte muiden tahojen kanssa? Teimme yhteistyötä paikallisten ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Ihmiset halusivat todella osallistua rauhanprosessiin, mutta paikallisilta järjestöiltä puuttui usein rahoitus projekteilleen. Se oli sääli, sillä heillä oli todella hyviä ideoita. Me emme kuitenkaan voineet heitä auttaa kansainvälisen tarkkailumission on parempi olla sekaantumatta rahoituskuvioihin, eikä se olisi ollut mandaattimme mukaista. Nyt rahoittajia on kuitenkin alkanut löytyä. Yksi ongelma oli, että tsunamialueille oli syydetty valtavat määrät rahaa, eikä tätä voitu käyttää toiseen tarkoitukseen, vaikka rahaa olisi siis ollut. Rannikkoalueet, joihin tsunami iski, olivat alun perin vauraampia kuin konfliktin pahiten runtelemat alueet. Vaarana olikin, että nyt syntyisi uusia on siviilikriisinhallintaan. vastakkainasetteluita eri alueiden välille. Tämä vaikeuttaisi rauhanprosessia huomattavasti. Nyt rahoituksen löytäminen on siis kuitenkin helpottunut, ja tilanne on muuttumassa tasapuolisemmaksi. Paikalliset ihmisoikeusjärjestöt olivat myös hyviä tietolähteitä meille konfliktin suhteen ja tekivät tärkeää työtä tarjotessaan tarvitseville oikeusapua. Kuka on mielestäsi paras taho lähettämään tarkkailijoita? Kuka on oikea valinta tämäntyyppiseen missioon on täysin konfliktikohtaista. Esimerkiksi Indonesian hallitus tuskin olisi huolinut YK:ta Acehin rauhansopimusta tarkkailemaan vuoden 1999 Itä-Timorin tapahtumien vuoksi. Yksittäisen maan missiot ovat kuitenkin ongelmallisia. Vaikka kansalaisjärjestöjä taas nykyään on paljon välittäjinä rauhanneuvotteluissa kuten Crisis Management Initiative Acehin tapauksessa, en usko, että heistä on siviilikriisinhallintaan. Järjestöllä ei ole tarpeeksi painoarvoa. Heidät on liian helppo potkaista ulos kuten kävi sveitsiläiselle NGO: lle edellisten Acehin rauhanneuvotteluiden jälkeen.

18 POLicy 30 v. Maailmanloppu. Nyt. Policy täyttää tänä vuonna 30 vuotta - ainakin yhden laskutavan mukaan. Tällä palstalla julkaistaan juttuja vuosien varrelta. Kati Reijonen ennusti maailmanloppua vuoden 1980 ensimmäisessä numerossa. Oikeastaan maailmanlopun olisi jo pitänyt tulla. Miksi se siis ei vieläkään ole tullut? Maan pitäisi olla nyt autio ja tyhjä, niin kuin se oli silloin, miljardeja vuosia sitten, kun kaikki alkoi. Kuinka on mahdollista, että me olemme yhä täällä? Järkevästi ajatellen maapallolla ei enää pitäisi olla muuta kuin raunioita, loputtomasti raunioita, ja niiden yllä kuoleman henki. Kymmenen vuotta, kaksikymmentä vuotta, vuosikymmeniä ihmiskunta on roikkunut lopullisen tuhon syövereiden partaalla. Miksi se ei vieläkään ole pudonnut sinne? Kohtalonkellot ovat kumisseet ihmiskunnalle jo vuosia. Vuonna 1969 arveli YK:n silloinen pääsihteeri U Thant ihmiskunnalla olevan kymmenisen vuotta aikaa ratkaista vanhat riitansa ja luoda globaalinen toveruus varustelukilvan hillitsemiseksi, elinympäristön suojelemiseksi, väestöräjähdyksen pysäyttämiseksi ja tarvittavien kehitysponnistelujen aikaansaamiseksi. Tuo kymmenen vuotta on jo kulunut, ja unelma globaalisesta toveruudesta vaikuttaa tänään, kolmannen maailmansodan uhatessa, kaukaisemmalta kuin vuosikymmen sitten. Meidän siis pitäisi juuri nyt olla siinä U Thantin Kolmannen maailmansodan uhatessa unelma globaalista toveruudesta vaikuttaa kaukaiselta. ennustamassa tilanteessa, jossa maailmaa jäytävät ongelmat ovat kasvaneet niin huimaaviin mittoihin, että ne ovat meidän sääntelemättömissämme. Epäilemättä ongelmat ovat huimaavissa mitoissa, ja nyt se myöskin yleisesti tiedetään. Synkän maineen saavuttaneen Rooman klubin aloitteesta tehty tutkimus, joka 70-luvun alussa ilmestyi kirjana nimeltä Kasvun rajat, ravisteli nuokkuvat ihmiset lopullisesti hereille keskelle karmeaa 18

19 todellisuutta. Kasvun rajat löi vasten kasvoja kylmillä totuuksilla ihmiskunnan kohtalontilanteesta, ja vähitellen alkoi tavallinenkin ihminen käsittää elävänsä maailmassa, jossa luonnonvarat hälyttävästi hupenevat, ihmiset lisääntyvät kuin sopulit ja jossa puhdas, koskematon luonto on tosiasiassa enää vain himmenevä muisto hämärästä menneisyydestä. Käy sääliksi pientä ihmistä, joka tässä nopean ja tehokkaan tiedonvälityksen maailmassa joutuu hennoilla hartioillaan kantamaan globaalisten ongelmien mieletöntä taakkaa. Kun avaa television tai silmäilee sanomalehteä taikka kuuntelee radiosta iltauutiset, ryöpsähtää silmille koko maailman toivoton kurjuus. Tiedotusvälineiden tulitukselta ei voi suojautua. Ne murskaavat omien pikku pulmiensa parissa askartelevan ihmisen unelmat seesteisestä tulevaisuudesta. Ne pakottavat päivästä toiseen katselemaan kammottavia kuvia öljyyn tahriutuneista vesilinnuista, nuijalla murskatuista hylkeenpäistä ja sairaista lapsista, jotka ovat imeneet elimistöönsä elohopeaa jo äitinsä kohdussa. Ne välittävät lukemattomiin pikku olohuoneisiin vietnamilaisäidin kyyneleet, kaukaisten sotien jylinän ja nälkiintyneen kamputsealaislapsen apaattisen tuijotuksen. Pakeneminen on vaikeaa. Pieni ihminen tempautuu väkisinkin kiihkeästi pyörivän kuolemankarusellin pyörteisiin, keskelle eriasteisia katastrofeja, onnettomuuksia ja mullistuksia. Tässä kaaoksessa hänen pitäisi säilyttää harkintakykynsä ja toiveikkuutensa tuudittautumatta kuitenkaan turhan optimistisuuden auvoisaan olotilaan. Sopivassa määrin, kuitenkaan lankeamatta fanaattisuuteen hänen tulisi vastustaa sitä ja kannattaa tätä antamatta ennakkoluuloille sijaa ajatuksissaan, ja pyrkien jatkuvasti tarkastelemaan tilannetta kylmän objektiivisesti. Ihmiseltä vaaditaan paljon. Huoli ihmiskunnan tulevaisuudesta nakertaa sydänjuurta. Maailma tänään, tänä ympäristövuonna 1980, on ankea paikka. Ekokatastrofin uhka väreilee synkkänä maapallon yllä. Ydinvoimaloiden ääriviivat piirtyvät uhkaavina taivasta vasten. Tehtaiden myrkkyäsyöksevät savupiiput työntyvät uhmaavasti kohti taivaalla roikkuvia saastepilviä. Peruskalliossa on plutoniumia, ilmakehän otsonikerros Maailma tänään, tänä euroviisuvuonna ohenee, happi häviää järvistä, meriin valuu tonneittain öljyä, kaloissa on elohopeaa, elefantit kuolevat sukupuuttoon ja Rooman Colosseum rappeutuu hiljalleen saastehuurujen syövyttämänä. Kati Reijonen Kirjoittaja opiskeli valtio-oppia Helsingin yliopistossa 27 vuotta sitten. Maailmanloppu. Taas. Kati Reijosen kirjoituksessa voi kuulla tuomipäivän kellot. Hän ihmetteli, miksi maailmanloppu ei ollut vieläkään tullut olihan jo vuosi Erityisen huolissaan hän oli pienen ihmisen kyvystä kannatella nopeutuneen tiedonvälityksen taakkaa hennoilla harteillaan. Reijosen maailma oli kuten hän itse totesi ankea paikka. Se ei lopulta poikkea paljoakaan omastani. 2007, on ankea paikka. Kohtalonkellot ovat kumisseet jo vuosia. Sternin raportti on aikamme Kasvun rajat. Viestin tulkinta ei ole olennaisesti muuttunut: maailmanloppu tulee. Toiveikkaana muistelen aikaa, jolloin iltaisin kuunneltiin radiouutisia. Toista se on nykyään. Internet syövyttää mieliämme. Roskapostit myyvät potenssilääkkeitä, ja kaikki Reijosen mainitsemat kuvat vietnamilaisäidin kyyneleistä ja nuijituista hylkeenpäistä ovat napinpainalluksen päässä. Google, tuo aikamme oraakkeli, ei kaunistele. Pieni ihminen tempautuu jälleen kerran kuolemankarusellin pyörteisiin. Pieneltä ihmiseltä vaaditaan paljon. Huoli ihmiskunnan tulevaisuudesta nakertaa jälleen sydänjuurta. Maailma tänään, tänä euroviisuvuonna 2007, on ankea paikka. Ekokatastrofin uhka väreilee yhä synkkänä maapallon yllä. Kuudennen ydinvoimalan ääriviivat piirtyvät uhkaavina taivasta vasten. Suomalaiset paperitehtaat saastuttavat kolmannessa maailmassa. Peruskallio on pumpattu täyteen ydinjätettä, otsonikerros on pian vain muisto, kalat ovat pian elohopeaa ja Rooman Colosseum jatkaa rappeutumista saastehuurujen syövyttämänä. Maailmanlopun ennustajalla on aina kuuntelijoita. Erilaisia pelkoja ja totuuksia värittämällä voidaan saada aikaan teatraalinen vaikutus ja aito kalman tunnelma. Kati Reijonen onnistui tässä vuonna Vuodella ei kuitenkaan ole suurempaa merkitystä, koska järkevästi ajatellen maapallollahan ei enää pitäisi olla muuta kuin raunioita, loputtomasti raunioita, ja niiden yllä kuoleman henki. Antti Lehtinen Kirjoittaja opiskelee valtio-oppia Helsingin yliopistossa. 19

20 Teksti ja kuva: Charlotta Falenius Tähän asti kaikki hyvin Monikulttuurinen Ranska ja lähiöiden viesti Vapaus, veljeys ja tasa-arvo muodostavat ihanteen, joka ei kosketa Ranskan lähiöiden arkea. Kulttuuri tarjoaa yhden keinon turhautuneisuuden purkamiseen tilanteessa, jossa hallinto ei osaa vastata vähemmistöjen tarpeisiin. Champs Elysée ja algerialaistaustaisen Zinedine Zidanen koristama mainos heinäkuussa Vapaus, veljeys ja tasa-arvo muodostavat ihanteen, joka ei kosketa Ranskan lähiöiden arkea. Kulttuuri tarjoaa yhden keinon turhautuneisuuden purkamiseen tilanteessa, jossa hallinto ei osaa vastata vähemmistöjen tarpeisiin. Pariisin ja sen lähiöiden katukuva ei ole pitkään aikaan jos koskaan koostunut vain stereotyyppisistä, Marianne-muotin mukaisista ranskalaisista. Nykyään monimuotoinen ranskalaisuus rakentuu perinteisiksi miellettyjen Hexagonin asukkaiden lisäksi entisistä siirtokunnista muuttaneiden arabien ja mustien vähemmistöistä, jotka muodostavat joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 20% väestöstä. Ranskan monikulttuurisen yhteiskunnan arki verhoaa kuitenkin todellisuuden, jonka pinnan alla kytee ristiriitoja. Mathieu Kassovitz kiteytti tilanteen vuonna 1995 ilmestyneen La Haine (suom. Viha) -elokuvansa avausmantraan: Tähän asti kaikki hyvin. Toista maailmansotaa seuranneiden kolmen taloudellisen kasvun vuosikymmenen (Les trente glorieuses) jälkeen Ranska ajautui öljykriisin saattelemana säästölinjalle esimerkiksi sosiaaliturvan osalta. Tämä heijastui vähäosaisiin kansanosiin ja on luonut kauaskantoista sukupolvien yli siirtyvää turhautumista jo valmiiksi virittyneeseen tilanteeseen. Kassovitz on kertonut, että La Haine -elokuvan aiheen lähteenä oli toiminut vuoden 1986 yliopistomellakoita seurannut tapahtuma, jossa poliisit mukiloivat arabitaustaisen, 22-vuotiaan Malik Oussekinen kuoliaaksi. Tapauksessa kulminoituivat yhteiskunnassa piilevät ennakkoluulot ja patoutumat. Vähemmistöt tuntevat tulevansa syrjityiksi ja jääneensä yhteiskunnan ytimen ulkopuolelle. He ilmaisevat turhautuneisuutensa niin väkivaltaisilla mellakoilla kuin provokatiivisen kulttuurisen ilmaisun kautta. Yhteiskunnallinen rakenne nähdään useissa yhteyksissä aikapommina, joka vain odottaa laukeamistaan. Kantaaottavan rapin kehto Aiheeltaan edelleen hämmästyttävän ajankohtainen La Haine ottaa kantaa vähemmistöön kuuluvien nuorten asemaan ja päämäärättömään elämään. Elokuvan päähenkilöiden juutalaisen Vinzin, arabitaustaisen Saïdin ja mustan Hubertin arkipäivän kuvaus ei paljasta vain yhteiskunnan etnistä kirjoa vaan korostaa myös tapaa, jolla ja 70-luvuilla rakennetut suurten kaupunkien HLM-lähiöalueet (1) tuottavat kansalaisia vailla päämäärää. Näillä työttömyydestä ja köyhyydestä kärsivillä asuinalueilla asuu edelleen yli 14 miljoonaa ranskalaista, usein ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisia, joiden ilmaisunmuodot rajoittuvat sosiaalistavan ympäristön tarjoamiin keinoihin. Kassovitzin elokuva ei tarkastele postkoloniaalisen Ranskan lähiöiden etnisiin kriiseihin kärjistyvää tilannet- 20