SKANNAA JA KATSO SÄHKÖISESTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SKANNAA JA KATSO SÄHKÖISESTI"

Transkriptio

1 IITE L O R ENDU t 7-14 sivu SKANNAA JA KATSO SÄHKÖISESTI 7

2 8 Tervetuloa endurot Tohmajärvelle Tohmajärvellä järjestetään Suomen suurin ja mahtavin endurokisa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Tohmajärven enduroseuran aiemmin kahdesti järjestämät Tohmajärven pitäjänmestaruusajot saivat heti alkuunsa kulttimaineen harrastajapiireissä. Vuoden 2013 kisa nimettiinkin vuoden parhaak- si. Maisemia, olosuhteita ja järjestelyitä ylistettiin poikkeuksetta. Nyt vuoden tauon jälkeen tapahtuma järjestetään, jos mahdollista, vielä aiempiakin parempana. Tapahtuma kokoaa Tohmajärvelle noin 250 kuljettajaa ja suuren joukon tukijoukkoja eri puolilta maata. Toivotta- vasti myös mahdollisimman moni paikkakuntalainen ja lähitienoon asukas tulee mukaan kisatunnelmaan. Tohmajärven vaaramaisemat tarjoavat tälläkin kertaa mahtavat puitteet kilpailuille. Reittien suunnittelu ja rakentaminen ovat jälleen olleet iso urakka, joka on vaatinut seuran aktiiveilta lukemattoman tuntimäärän talkootyötä. Innostusta voi vain ihailla. Erityiskiitos tällaisen kisan mahdollistamisesta kuuluu hankkeeseen suopeasti suhtautuneille maanomistajille. Ilman heidän hyväksyntäänsä tällainen tapahtuma ei olisi mahdollinen. Aiempien vuosien hyvin tehty työ on tuonut järjestäjille yhteistyökumppanien luottamuksen. Joku voi kyseenalaistaa tämänkin tapahtuman pelkkänä ympäristöhaittana. Näköja mölyhaittaa voi suhteuttaa metsänkorjuun jättämiin jälkiin tai näinä aikoina leikkuupuimureiden ja traktoreiden sytkytykseen. Kyllä tällainen enduroharrastajien tuottama pöhinä- ja pörinäpäivä Tohmajärven rauhaan mielestäni hyvin sopii. Enduroseuran järjestämisosaaminen ja tapahtumamarkkinointi kelpaavat malliksi kelle tahansa. Nettikanavien kautta tarjoillut tiedot valmistelujen etenemisestä valokuvineen ja videoklippeineen ovat pitäneet yllä harrastajien kuin tällaisen sivustaseuraajankin mielenkiintoa ja nostattaneet tunnelmaa. Esitän Tohmajärven enduroseuran väelle ja kaikille tapahtuman onnistumisen eteen töitä tehneille suurkiitokset. Tällaisen tapahtuman tuottaminen Tohmajärvelle on ansiokas teko ja samalla hienoa kuntamarkkinointityötä. Kilpailijat, tukijoukot ja yleisö - tervetuloa ja viihtykää Tohmajärvellä! Olli Riikonen Tohmajärven kunnanjohtaja Reittimestarin terveiset Tervehdys Arvon kilpailijat, huoltojoukot, maanomistajat ja katsojat sekä kilpailun toimitsijat! Haluan toivottaa kilpailijoille menestyksekästä päivää, nauttikaa reitistä. Katsojat nauttikaa kauniista säästä ja kioskipalveluista maastokokeilla 1 ja 2. Suurkiitos maanomistajille, että olen saanut suunnitella jälleen Suomen parhaimman endurokilpailureitin. Kiitos talkooporukoille, jotka ovat olleet apuna reitin rakentamisessa. Erityiskiitos Sampo Rauma ja Konepalvelu Nenonen pyöräkoneiden ja kaivinkoneiden lainasta maansiirtotöiden osalta. Nauttikaa upeasta päivästä! Harri Pippuri Reittimestari Kilpailun johtajalta Ympäristöpäällikön terveiset Moi! Kesä alkaa vaihtua syksyyn ja taas on aika Tohmajärvi Enduron. Kelit näyttävät paranevan syksyä kohti ja niin myös Tohmajärvi Enduro kilpailu. Harri Pippuri on loihtinut reitin, jolla mitataan todellinen ajokunto ja -taito. Kiitän jo tässä vaiheessa maanomistajia ja kuntaa suopeasta suhtautumisesta kilpailua kohtaan. Toivon, että maanomistaja ja yleisö saapuvat sankoin joukoin katsomaan kilpailua, joka on jo kerran Suomen parhaana palkittu. Tavoitehan on, että aina pyritään parempaan. On helppo olla kilpailujohtajana, kun ympärillä on näin osaava organisaatio. Kiitos myös lukemattomalle joukolle talkoolaisia, jotka ovat tehneet ja tulevat kisapäivänä ja kilpailun jälkeen tekemään rahassa mittaamattoman arvokasta työtä. Oma kiitoksensa kuuluu isolle määrälle sponsoreita, jotka ovat mahdollistaneet taas kerran sen, että luokkiensa parhaitten ei tarvitse Tohmajärveltä tyhjin käsin lähteä. Toivon, että kilpailijat ja yleisö viihdytte Tohmajärvellä osallistuen ja seuraten Suo- men pisintä yhden päivän endurokilpailua. Onnea kilpailijoille ja reh- tiä kilpailumieltä! Kari Nenonen Kilpailun johtaja varikkoalueella pakollista. Niitä voi tarvittaessa ostaa kisakeskuksesta. Alueelle on varattu asianmukaiset astiat kaikille jätteille. Tupakointi on sallittu vain tupakointipaikalla. Huolehditaan kaikki omalta osaltamme siisteydestä niin kisakeskuksessa kuin maastossakin. Maastokokeilla kunnioitetaan maanomistajien panostusta antaa maansa kilpailun käyttöön. Kioskipalvelujen yhteydestä löytyy jätteille sijoituspaikat. Enduroseuran osalta kisojen jälkeinen siivous maastossa on oma ruljanssinsa. Maastokokeilta raivataan nauhat ja merkit mahdollisimman pian pois, mutta se sitten. Ensin vietämme huikean kisapäivän. Tilattu on poutaa, jopa aurinkoa. Lämpimästi tervetuloa kilpailijat, huoltajat, maanomistajat ja katsojat Tohmajärvi Enduroon Välivuosi kilpailujen järjestämisessä on johtanut sii- hen, että kilpailureitti on kokenut muutoksia. Nämä ympäristöasiat eivät juurikaan. Pidetään yhdessä huolta, että homma menee oikein. Huoltomattojen käyttö on Ympäristöpäällikkö jatkaa roskaamista kepityksen ja nauhanvedon merkeissä. Tervetuloa, nähdään! Pippurin Saikku

3 Kerhot 9 AMK: Akaan AsikMK: Asikkalan : Espoon FMS: Forssan Moottoriseura ry HeMK: Heinolan : Hämeenlinnan HMK: Helsingin HyKoKe: Hyvinkään Konekerho ry : Hyvinkään : Imatran : Joutsan : Jyvässeudun Enduroseura ry : Jämsän Seudun K-SMK: Keski-Suomen K-SMPK: Kyrösjärven Seudun Moottoripyöräkerho ry KaMK: Kainuun : Kangasalan KarkMK: Karkkilan KeMS: Keravan Motoristiseura ry KiMK: Kittilän Kitee-MC: Kiteen Moottoripyöräklubi ry KMK: Kuopion LiMK: Liperin Moottorikeho ry LosMK: Lohjan Seudun LrMP: Lappeenrannan Moottoripyöräilijät ry Marjanpoimia: Marjanpoimijat Racing-Team ry : Mäntsälän Enduroseura ry MieMK: Miehikkälän MPT: MP-Taito ry MäntsMK: Mäntsälän : Nurmijärven : Nummelan NRT: Numibia Racing Team ry : Oulun PCMK: Polar Cross : Porin : Parikkalan Seudun Motoristit ry QRF: Quad Racing Finland ry RaSMK: Rauman Seudun : Racing Club Kaipiainen ry : Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla ry RoMK: Rovaniemen SaMK: Salon : Salpausselän SyMK: Sysmän : Tohmajärven Enduroseura ry TMK: Turun TSMU: Turun Seudun Moottoriurheilijat ry : Tuusulan ValkMK: Valkeakosken : Vantaan Y-SMK: Ylä-Savon

4 10 Enduron lähtöluettelo No Lähtö- Lk Nimi aika 08:01 A3 Tarkkala Marko 08:01 A3 Nikander Roni :01 08:02 08:02 08:02 A3 Himmanen Henri Michelsson Markus Arvaja Jussi Karma Mika :03 08:03 08:03 08:04 08:04 08:04 08:05 08:05 08:05 08:06 08:06 08:07 08:07 08:07 08:08 08:08 08:08 08:09 08:09 08:09 08:10 08:10 08:10 08:11 08:11 08:11 08:12 08:12 08:12 08:13 08:13 08:13 08:14 08:14 08:14 08:15 08:15 08:15 08:16 08:16 08:16 08:17 08:17 08:17 08:18 08:18 08:18 08:19 08:19 08:19 08:20 A3 A3 A3 Helander Eemil Heikkala Niko Mukkala Janne Ahtila Antti Peltonen Anssi Henriksson Paavo Haapasalo Janne Nurmi Lari Huuskonen Jani Luukkonen Riku Kivimäki Tero Laakso Juha Tengman Otto Häkkinen Tero Leppänen Jani Halme Jari Silvo Jyri Sysiö Ville Kostamo Erno Tuominen Pasi Salo Juuso Komulainen Jani Partanen Jani Kärkkäinen Sami Lundberg Henri Tenhunen Samuli Ruokolahti Riku Karvonen Tero Mielonen Jari Virtanen Jarkko Lahti Niklas Kuitunen Jukka Haka Kimmo Immonen Aleksi Lehtonen Sami Vuoriniemi Juha Erving Marko Sundström Lasse Lampinen Mika Nikander Matti Eskola Sami Repo Jani Happonen Matti Turtiainen Pauli Sinkkonen Jukka Myllys Esko Koivula Timo Karjalainen Aleksi Laaksonen Marko Lehtinen Samu Virtanen Kimmo Kerho MP Sponsori KTM MOTOR SPORT FINLAND HMK Milwaukee Husqvarna Racing Team RACINGBIKE FINLAND TS-RACING TEAM Beta 430 TSMU Huolto-Kaksikko Racing PH Moto Racing PH Moto Racing TM 125 Vetomies TM Racing Finland Y-SMK Husaberg 125 Koskisen Peltikate Oy HeMK Husaberg 125 Silverskin RACING Kitee-MC Honda 480 ValkMK EJ-Racing Team KarkMK Team Bike Forum K-SMK Marjanpoimia Husqvarna 350 RacePros Husqvarna Husqvarna 350 Kytönen Motorsport Beta 350 AMK MOTOCENTER RACING :20 08:20 08:21 08:21 08:21 08:22 08:22 08:22 08:23 08:23 08:23 08:24 08:24 08:24 08:25 08:25 08:25 08:26 08:27 08:27 08:27 08:28 08:28 08:28 08:29 08:29 08:29 08:30 08:30 08:30 08:31 08:31 08:31 08:32 08:32 08:32 08:33 08:33 08:33 08:34 08:34 08:34 08:35 08:36 08:36 08:36 08:37 08:37 08:38 08:38 08:38 08:39 08:39 08:39 08:40 08:40 08:40 08:41 08:41 08:41 08:42 08:42 08:42 08:43 08:43 Halla-aho Jarno Silván Tero Hurme Jouni Paavola Veli-Pekka Pylväs Perttu Suonpää Sakari Lundberg Pauli Niemi Antti Mutikainen Jari Luomala Mika Kauppinen Olli Tägtström Janne Kalliokoski Kasper Vilkko Aleksi Toukola Toni Heikkilä Mikko Kettunen Joni Koivula Max V40 Pohjamo Petri V40 Paavola Mika V40 Enjala Sasu V40 Kanerva Sami V40 Vesterinen Janne V40 Salonen Sami V40 Pahlberg Niko V40 Ruokolahti Jere V40 Tuuliluoto Tommi V40 Ojala Jouni V40 Laine Jyri V40 Åberg Jari V40 Kirjavainen Harri V40 Salo Harri V40 Herola Pekko V40 Jukarainen Kimmo V40 Mannila Aku V40 Yli-Houhala Antti V40 Karhumaa Jaakko V40 Mäntynen Jouni V40 Perkola Petri V40 Kunttu Jarmo V40 Pietilä Kai V40 Oksanen Tuomo V40 Solkio Lasse V50 Tikkanen Karri V50 Svinhufvud Tero V50 Koivusaari Tapio V50 Koskinen Petri V50 Vörlin Ari V50 Kosonen Tuomo V50 Tuomisto Jussi V50 Koskinen Jarkko V50 Vikstedt Matti V50 Takala Paavo V50 Myllymaa Antti V50 Ihalainen Jari V50 Trygg Ilkka V50 Uusitalo Arto V50 Huilla Jouko V50 Leppänen Tapio V50 Salonen Pekka V50 Ventoniemi Ari V50 Seppänen Ari V50 Haka Erkki V50 Salonen Hannu V50 Lankinen Jukka Itärajan Sähkö Oy Ari Manner HARJUNTUPA Tohmajärvellä (Lahdenjoentie 49) on vuokrattavissa monenlaiseen esim. kokouksiin sekä juhliin, muistotilaisuuksiin ym. 50 henkilön täydellinen varustus, 10 henkilön puusauna, poreamme, palju, videotykki ym. Varaukset: Puh tai nenonen.jouni@gmail.com HARJUNTUPA KIOSKI Maastokoe 2 lähdössä YLEISÖ KATSELUPAIKALLA. itarajan.sahko@elisanet.fi Rautian kisatarjoukset Painepesuri Kärcher K3 Painepesuri varusteltuna auton ja pihapiirin puhdistukseen. Vakiona 6 m paineletku, autosetti (pesuharja ja 0,3 l vaahtosuutin sekä autoshampootiiviste), kotisetti (terassipesuri ja yleispuhdistusaine, suihkuputki ja Rotojet suutin. 199,79,- Hylsysarja Stanley 75-osainen hylsysarja laukussa. Monikäyttöimuri Kärcher Tehokas, ergonomisesti muotoiltu märkäkuivaimuri. Laakasuodatin, 25 l säiliö, pistoke sähkötyökalulle, imuletku 2,2 m ja puhallustoiminto. Laakasuodattimen ansiosta säiliötilavuus on maksimaalisesti hyödynnettävissä ja suodattimen vaihto on helppoa. 199,- PAIKALLINEN RAUTIA-KAUPPIAASI Lisätiedot: Ympäristö ja yhteiskunta Puhoksentie 3, Kitee, puh Palvelemme: Ma Pe La RaSMK HeMK QRF LrMP K-SMK HyKoKe KeMS TMK SyMK NRT KarkMK LosMK AsikMK RaSMK Husaberg 350 KTM 400 Husqvarna 125 Kawasaki 250 Suzuki 250 Honda 300 Husaberg 250 Sherco 300 Sherco 250 Husqvarna 450 Sherco 300 TTM Factory Racing DYNASET Hydraulics Areena Vetomies TM Racing Finland MOTOCENTER RACING RACINGBIKE FINLAND Silverskin RACING Kytönen Motorsport Silverskin RACING Team Bike Forum Vetomies TM Racing Finland TTM Factory Racing Team Freeracer RACINGBIKE FINLAND TEAM YKKÖS-MP FINMX.FI Team MP-Racing TEAM MOLITOR KITEEN PIENKONEHUOLTO OY Perämoottoreiden, moottoripyörien ja moottorikelkkojen erikoishuoltoliike Sumpputie 2 4, KITEE , MEILTÄ SAAT: U Venäjän matkat ja viisumipalvelut U Toimistotarvikkeita, värikasetit toimitusmyyntinä, passikuvat jne. TOHMAJÄRVEN MATKAPALVELU Kirkkotie 1 (Apteekin vieressä) TOHMAJÄRVI Puh. (013) , mari.pykalainen@tmp.inet.fi PALVELEMME MA PE 9 16.

5 :43 08:44 08:44 08:45 08:45 08:45 08:46 08:46 08:46 08:47 08:47 08:47 08:48 08:48 08:48 08:49 08:49 08:49 08:50 08:50 08:50 08:51 08:51 08:51 08:52 08:52 08:52 08:53 08:53 08:53 08:54 08:54 08:54 08:55 08:55 08:55 08:56 08:56 08:56 08:57 08:57 08:57 08:58 08:58 08:58 08:59 08:59 08:59 09:00 09:00 09:00 09:01 09:01 09:01 09:02 09:02 09:02 09:03 09:03 09:03 09:04 09:04 09:04 09:05 09:05 V50 Lipponen Risto V50 Heinonen Teuvo V50 Ihalainen Harri Loven Jere Seitsonen Pekka Hellman Arttu Laakso Jarno Tägtström Jouni Karjalainen Mika Åsenbrygg Janne Hyytiäinen Sampo Koskinen Mikael Kronholm Mats Nousiainen Eetu Niittymäki Tero Lauttanen Mikko Nikula Arto Poijärvi Sakari Ojala Teemu Siekkinen Jennifer Tammi Jarno Karppinen Antti Hyytiäinen Mikko Lehto Jani Hiltunen Kim Haarala Topi Engström Jonas Pajari Kari Harmoinen Antti Laankoski Niklas Hirvenoja Petteri Kekki Timo Silvo Joni Kirsi Pasi Pitkänen Joni Tuominen Antti Ylisuutari Jan-Petri Jylhä Mikko Moilanen Toni Koskela Aki Erkkilä Juha Nippula Sami Finnilä Tero Virtanen Ismo Aleksandroff Janne Vilander Petri Båga Jere Käki Henri Råberg Miika Nyman Harri Rahikkala Juha Launiainen Sampsa Karhu Sami Karikuusi Annamaria Vesterinen Esmeralda Helenius Markku Hatakka Jukka Tanskanen Jukka Raekallio Miikka Puurunen Jukka Fabritius Taneli Mäenpää Mika Miettinen Oskari Tiilikka Juha Martinpelto Roni KMK RoMK QRF Y-SMK KaMK MieMK AMK ValkMK Kitee-MC KMK MäntsMK MäntsMK KiMK PCMK HyKoKe TM 125 Husqvarna 450 Husqvarna 350 Yamaha 125 Gas Gas 300 Husqvarna 350 Sherco 250 Yamaha 125 Husqvarna 350 Gas Gas 300 JPSalonen Motorsport Team Edgecam ja Vericut DYNASET Hydraulics Areena DYNASET Hydraulics Areena PH Moto Racing Yamaha Center Tampere Yamaha Center Tampere Team MP-Racing RACINGBIKE FINLAND PH Moto Racing Team MP-Racing :05 09:06 09:06 09:06 09:07 09:07 09:07 09:08 09:08 09:08 09:09 09:09 09:09 09:10 09:10 09:10 09:11 09:11 09:11 09:12 09:12 09:12 09:13 09:13 09:13 09:14 09:14 09:14 09:15 09:15 09:15 09:16 09:16 09:16 09:17 09:17 09:17 09:18 09:18 09:18 09:19 09:19 09:19 09:20 09:20 09:20 09:21 09:21 09:21 09:22 09:22 09:22 09:23 09:23 09:23 09:24 09:24 09:24 09:25 09:25 Puolakka Antti Julku Kimmo Pönni Anttoni Lustman Jami Stenberg Kim Pyykönen Pyry-Valtteri Siivonen Jouni Hyppänen Tommi Marin Juuso Honkanen Seppo Ylikörkkö Olli Aarnio Tero Suomalainen Mika Salo Jouni Suhonen Jani Manninen Tapani Jylhä Jukka-Pekka Lähteenmäki Rami Laukkanen Sami Sillanpää Esa Hatakka Mikko Vörlin Vesa Salo Timo Rajamäki Seppo Hartikainen Timo Hytönen Olli Alahuhta Anssi Villikka Mika Noponen Petteri Rinne Jussi Lipponen Riku Siuvatti Tero Kähkölä Aarne Jokinen Pekka Manninen Seppo Elo Nelli Kuutela Kari Aittokoski Jari Suomalainen Antti Koskinen Kaisa Christensen Juha Koskela Jarmo Karila Hannu Lehti Toni Suomalainen Kimmo Soini Risto Lähteinen Antti Kuurne Kari Norring Janne Jauhiainen Jari Kirjavainen Kosti Uustalo Samuli Häyrynen Heikki Juvonen Joni Kekkonen Aarne Korhonen Jukka Sorsa Tero Vanhakarhu Toni Loimio Lasse Niemelä Kim :25 Sorola Petri :26 Korpijärvi Jouni :26 Rasinen Mika QRF LosMK KaMK HMK Y-SMK K-SMPK MPT KMK AsikMK AsikMK RoMK Y-SMK KaMK QRF LiMK Suzuki 250 Husaberg 250 Gas Gas 300 Sherco 300 Kawasaki 250 Husqvarna 310 Yamaha 450 Kawasaki 450 KTM 500 Honda 125 SaMK FMS Husqvarna Team Edgecam ja Vericut Team Edgecam ja Vericut Team Edgecam ja Vericut Milwaukee Husqvarna Racing Team A ja M Kinnunen Ky Rauta-Maatalous Tehdastie 318, Tohmajärvi Konttori: Rauta: Maatalous: Fax: Kiteentie 1, KITEE Puh Myymälä auki arkisin a.m.kinnunen@rautakauppakinnunen.fi KULJETUSLIIKE J. MÄÄTTÄ OY TAMPERE - ESPOO!!!"#$%&'()"*+ R.M. HEINO Haaveista totta Pamilonkatu 17, Joensuu Puh

6 12 Vuosiviisumit Venäjän Viisumit alk. 125 m 2 vuoden viisumit alk. 210 m Nyt 3 vuoden monikertaviisumit meiltä. Tilaa viisumi netissä: Venäjän Valamon risteilyn liput ja varaukset meiltä Avoinna: UUTTA! PASSIKUVAT Viisumitilauksen yhteydessä 0 m Myös sähköinen lähetys passitilaukseen 0 m Järnefeltintie 8, Tohmajärvi Puh , s-posti: viisumi@lampoidea.fi, faksi: Kotikisasta etua ja lisäjännitettä Suomen pisimmässä yhden päivän aikana ajettavassa endurokilpailussa on mukana kahdeksan järjestäjäseuran kuskia. Joni Kettunen (nro 611), Erno Kostamo (nro 144) ja Jari Mielonen (nro 172) ennakoivat kotikisan eduksi muun muassa tuttujen reittien suoman mahdollisuuden säästellä energiaa pahoihin paikkoihin. Niina Koukku PARTNER Tohmajärven AUTOHUOLTO Järnefeltintie 5, Tohmajärvi, puh Palvelemme: POHJOIS-KARJALAN MAALAUSYHTYMÄ KARI KÄYHKÖ ASKO KARHAPÄÄ maalausyhtyma@gmail.com b&b Savikon Kartano Savikontie 37, Kitee savikon.kartano@gmail.com puh Esmeralda Vesteriselle (nro 905) jäi edelliseltä kerralta hampaankoloon kilpailuhaluja ja häneltä onkin syytä odottaa Tohmajärven endurokisassa pirteää ajamista. Vesterinen saapuu kilpailuun intoa puhkuen, valmiina nauttimaan ajosta. Roosa Sallinen Erno Kostamo, Jari Mielonen ja Joni Kettunen odottavat hienoa kotikisaa, jonka kiittelevät tuovan omaa seuraa Suomen kartalle. Hyvillä fiiliksillä valmistaudutaan. Kotikisa on kotikisa, tiivistää Joni Kettunen paikallisten kuskien tuntemukset. Kotikisa on niin Kettuselle kuin Erno Kostamolle ja Jari Mieloselle ensimmäinen laatuaan, mutta Tohmajärven maastot ovat tulleet B-luokassa kisaaville kuskeille muuten tutuiksi. He uskovatkin paikallisille olevan etua siitä, että nämä ovat päässeet ajamaan pätkiä. Kisassa tulevaa osaa siten ennakoida sekä vauhdin että energian jakamisen puolesta. Ukot joutuvat päivän aikana koville, etenkin jos on lämmin keli, Mielonen ennustaa arvellen kisaa pitkine maastosiirtymineen kesän haastavimmaksi koko maassa. Reitin läpi ajaminen ja kilvan ajaminen on lisäksi aivan eri juttu, Kostamo huomauttaa. Kilpailun aikana miehet arvioivat kuluttavansa noin kaloria. Hurja kulutus merkitsee sitä, että kisaan valmistauduttaessa treenaamisen ohella myös tankkaukseen on kiinnitettävä huomiota. Viimeinen kierros ratkaisee paljon, joten takin ei soisi olevan tuolloin tyhjä. Vuonna 2013 keskeyttämään joutunut askolalainen Esmeralda Vesterinen Nummelan moottorikerhosta on osallistumassa Tohmajärven endurokisoihin entistä suuremmalla innolla. Sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Menohalut on kovat, Vesterinen naurahtaa. Kaksi vuotta sitten järjestetyissä kilpailuissa Vesterisen matka pysähtyi keuhkojen huonon kunnon takia. Tämän lisäksi Vesterisen kilpailuintoa lisää myös lähiaikoina vauhtia hidastaneet loukkaantumiset. Vesterinen odottaa Tohmajärven endurokisoja myös siksi, että kilpailun rata on omaa luokkaansa. Ihan sairaan hieno rata. Ovat nähneet tosi paljon vaivaa radan eteen, Vesterinen hehkuttaa. Radan hienoutta Vesterinen aikookin nauttia niin sanotusti koko rahan edestä. Tavoitteena ajajalla on tehdä parhaansa. Hyvä suoritus on verrattavissa Vesterisen mukaan voittoon. Ensikertalaisille Vesterinen antaa ohjeeksi pitää pään kylmänä. Vauhtihan se on, mikä tappaa, Vesterinen havainnollistaa. Malttia tarvitaan siis enduroradalla. Menestystä myös ratsastuksen ja kilpaveneilyn parissa Paikalliset pystyvät pärjäämään Erno Kostamo kertoo kuluneen vuoden menneen kisarintamalla mukavasti. Esimerkiksi keväisessä Päijänteen ympäriajossa Kostamo ylsi toisen päivän voittoon ja kokonaiskilpailussa toiselle sijalle. Mielonen ei ole tänä vuonna kilpaillut Suomessa vielä lainkaan, sen sijaan takana on pari kisamatkaa Venäjälle. Kettunen puolestaan on aloittanut lajissa kilpailemisen vasta tänä vuonna, ja keväällä sattunut loukkaantuminen kuului alkukesän varjopuoliin. Tohmajärvi Endurossa Kettunen ajaa ensimmäistä kertaa B-luokassa. Mukana pitää aina olla tietynlainen jännitys, mutta kotikisa tuo vielä oman lisänsä. Onhan seuraamassa paljon tuttuja ja paikallisia tukijoita, Kostamo miettii. Samalla paikalliset näkevät, että täältä löytyy kuskeja, jotka pystyvät pärjäämään, Mielonen lisää. Miehet odottavatkin paitsi hienoa kisaa myös sankoin joukoin yleisöä reitin varrelle. Hyviä paikkoja katselemiseen he luettelevat löytyvän pitkän listan, joten vauhdikasta menoa kannattaa lähteä seuraamaan koko perheen voimin. Ehkäpä joku innostuisi niin, että saataisiin uusia harrastajiakin. Kisoja odotettu kuin kuuta nousevaa Esmeralda Vesteristä kiehtoo endurossa jatkuva kehittymisen mahdollisuus. Kuva: Mika Vuorinen. Vesterinen löysi enduro harrastuksen vuonna Vesterinen aloitti harjoittelun 450cc Hondalla ajaen metsässä. Kovan uurastuksen jälkeen Vesterinen olikin jo seuraavan vuoden lopussa edustamassa Suomea naisten maajoukkueessa Six days enduron MMkisoissa Portugalissa. Lapsesta asti ratsastusta harrastanut ikiliikkuja löysi kilpaveneilyn kautta moottorin tuoman vauhdin. Vesteristä kiehtoo endurossa erityisesti kehittymismahdollisuudet. Lajin viehätys on se, että aina voi kehittyä, Vesterinen pohtii. Vesterinen voitti hevosensa Nichlaksen kanssa lukuisia kansallisia mestaruuksia, kolme kenttäratsastuksen SMkultaa ja yhden SM-pronssin, PM- ja EM-kisoistakin ratsukko sai hyviä sijoituksia. Kilpaveneilyssä Vesterinen puolestaan menestyi Seppo Reinikaisen kanssa SMtasolla ja saavutti lisäksi PMpronssia ja MM-hopeaa. Nyt endurossa uutena haasteena Vesterinen on alkanut kisata myös classic motocrossissa.

7 Tuleeko Tohmajärvellä Nikanderin ja Tarkkalan kaksintaisto? 13! A-luokassa tullaan näkemään mielenkiintoinen kohtaaminen Marko Tarkkalan ja Roni Nikanderin välillä.! Miehillä on ollut tiukkaa vääntöä aikaisemmissa kilpailuissa. Kari Sarkkinen Roni Nikander etenee vahvasti kohti A3-luokan suomenmestaruutta. Kuva: Paavo Nikander. Siellä on hienot maisemat ja kunnon EK:t. Siksi lähdenkin sinne ajamaan. Samalla saan kisatuntumaa viimeisiin SM-osakilpailuihin. Ja voitostahan Tohmajärvellä toki taistellaan. Kun miehet ovat saaneet Tohmajärveltä kisatuntumaa, SM sarja jatkuu jälleen seuraavaksi Riihimäen kaksipäi- ntie + Kilpailuluokat: A, B, V40, V50 ja C. Kilpailussa on kolme vauhdikasta maastokoetta, välissä maastosiirtymät. Kierroksella on yksi välitankkausmahdollisuus. Kilpaluokat ajavat kolme kierrosta, jolloin ajettavia maastokokeita on yhdeksän. Kokonaisajomäärä on noin 240 km. C ja V50 -luokkien reittiä on lyhennetty. Enduroradio Kilpailu kuuluu radiotaajuudella 104,8 MHz. Taajuus Saa itsekin seurata kilpailua läheltä Jo ensimmäisissä endurokilpailuissa saimme kyläläisille hyvän paikan seurata, kun reitti kulki meidän maastoissa, kiittelee yksi yhteistyöhön Tohmajärven Enduroseuran kanssa tyytyväisistä maanomistajista, Juhani Ikonen Oravaarasta. Sama meininki jatkuu nyt, kun Tohmajärvi Enduro 2015 reittejä suunniteltiin. Tälläkin kertaa on Ikosen maille nauhoitettu reitti, nyt oikein aitiopaikan eteen. Siinä voi seura- pe Arp +YSY MYÚS ASENNUS PALVELUA stie Marko Tarkkala on ensikertalainen Tohmajärvellä, mutta kiertänyt MM sarjaa useita vuosia. Beta Team Finlandin tiimipäällikkönä toimiva Marko tulee varmasti antamaan tälläkin kertaa tiukan haasteen Nikanderille. Roni on pistejohdossa, mutta lajin luonne on sellainen, että mitä tahansa voi tapahtua. Varmasti saadaan hieno kisa kun on kunnon vastus Marko Tarkkala kommentoi. Tohmajärvi Endurosta Marko odottaa ensikertalaisena innolla hyvää kisaa. ta siirtymätaipaleella olevien kuskien taitoja nousta ja laskea jyrkännettä. Ei täällä pienessä pitäjässä liikaa tapahtumia ole. Jos joku jotain järjestää, sitä pitää tukea, Juhani Ikonen sanoo. Enduroreitistä ei ole Ikosen mielestä mitään haittaa maanomistajalle. Kilpailun valmistelun aikaan ja kilpailussa sieltä pärinää kuuluu, mutta seura kyllä pitää huolen, että ylimäärästä liikettä kilpailureiteillä ei ole. Enduroreitin jälki ei ole maastolle mikään ongelma. Marko Tarkkala sanoo hakevansa Tohmajärveltä kisatuntumaa ennen Riihimäen SMosakilpailua. Kuva: Team Beta. Kilpailusta Tarkkala tiukkana haastajana Tyytyväinen maanomistaja: Kari Sarkkinen väisellä kilpailulla syyskuun lopussa. Ronin pitää sijoittua vähintään kolmanneksi varmistaakseen kauden 2015 SM kullan. rvey kas, mutta kuljettajalle mukava, kun ei tarvitse ajaa teitä pitkin vaan reitti on metsässä, Roni kommentoi. Vuoden 2013 kokemuksella Roni antaa Tohmajärven reiteille yhdestä kymmeneen asteikolla arvosanan yhdeksän. Tiukkaa vääntöä varmasti tulee. Ajetaan kova kisa ja pidetään hauskaa, Roni Nikander lähettää terveisinään. KODIN PINTOJEN AMMATTILAISELTA s 4APETIT s -AALIT s +AAKELIT s 0ARKETIT s,aminaatit s -ATOT s *A PALJON MUUTA KODIN PINTOIHIN Te Kun Tohmajärvi Enduro starttaa lauantaiaamuna kello 8.01, lähtöviivalle asettuu ehkä kisan mielenkiintoisin parivaljakko: A3-luokan SM-tittelistä vääntävät Roni Nikander (Nro 27) ja Marko Tarkkala (nro 25). Eikä kolmaskaan lähtijä saata jäädä pekkaa pahemmaksi: Tohmajärven konkari ja kisan mustaksi hevoseksi ennakoitu Henri Himmanen (nro 47) pitää varmasti Nikanderin ja Tarkkalan hereillä. Viimeksi Nikander ja Tarkkala kohtasivat Jämsässä, missä Ronin EM/SM sarjan kilpailu sujui loistavasti. Jämsän lauantain päivä tuotti Ronille voitot sekä EM, että SM kilpailussa. Lauantain kilpailussa Roni oli koko EM sarjaa ajavan joukon nopein kuljettaja. Sunnuntain kilpailussa Roni sijoittui niin EM kuin SM sarjassa sijalle 2 heti Marko Tarkkalan jälkeen. Markolla ja Ronilla oli tiukka taisto Jämsässä koko viikonlopun ajan ja eroa miesten välissä oli lauantaina n. 20 sekuntia Ronin hyväksi ja sunnuntaina n. 5 sekuntia Markon hyväksi. Aivan ongelmitta ei Nikanderin kesä ole mennyt. Alkukesästä kolaroidessa häneltä halkesi polvilumpio, mutta SM-taistossa mies on pysynyt koko ajan mukana. Tohmajärvi Enduro -kilpailussa Roni puolustaa vuoden 2013 hienon kilpailun voittoa. Odotan Tohmajärven kisaa tosi hienoissa tunnelmissa. Reitti on siellä pitkä ja ras- Ja, kun saa läheltä itsekin katsella ja toisetkin voivat tulla katsomaan. Siinä on myös hyvät paikat kuvata, Juhani Ikonen viestittää. Ikonen antaa muutenkin kiitosta enduroseuran toiminnasta. Se antaa nuorille hyvän harrastuksen, hän kiittää. Oravaarantien varrella enduroreitti kulkee muun muassa Juhani Ikosen mailla. Omistaja on tyytyväinen kun pääsee samalla hyville katselupaikoille. kuuluu koko kilpailualueella. Maasto-olosuhteet saattavat kuitenkin aiheuttaa katvealueita kuuluvuuteen. Yhteystiedot Kilpailun johtaja: Kari Nenonen Kilpailun sihteeri: Jari Ikonen , sihteeri@ tohmajarvienduro.fi Sponsorit: Harri Pippuri Turvallisuuspäällikkö: Janne Tervola , janne.tervola@gmail.com

8 14 Kotipirtti huolehtii ruoka- ja juomapuolesta Ravintola Kotipirtin väki vastaa nälkäisten vatsojen ja janoisten suiden tyydyttämisestä endurokisojen aikaan. Kisakeskukseen pystytetään teltat, joiden suojista löytyy muonituksen lisäksi anniskelualue. Niina Koukku Nina ja Make Heinonen Ravintola Kotipirtistä laskevat varautuneensa endurotapahtumassa noin ruokailijaan. Koulukeskuksen jääkiekkokaukaloon pystytettävälle alueelle he odottavat nälkäisten kuskien lisäksi huoltojoukkoja, maanomistajia, vip-vieraita sekä tietenkin yleisöä. Toivottavasti kyläläisetkin lähtevät liikkeelle vaikka jo aamupalalle, Nina Heinonen toteaa toivottaen kaikki tervetulleiksi telttojen antimien ääreen. Lauantaina tarjolla on paitsi kisaohjelmaa myös purtavaa pitkin päivää. Seisovasta pöydästä löytyy vaihtoehtoina niin kalaa kuin lihaa sekä salaatteja, keittoa ja jälkiruokaa kahveineen. Makkaran ystävätkin muistetaan. Jo perjantaina neljästä eteenpäin on tarjolla jotain nopeaa ja helposti syötävää, Make Heinonen mainitsee. Ilman muuta mukaan Nina Heinonen kertoo, ettei vastausta tarvinnut miettiä, kun Kotipirttiä kysyttiin mukaan vastaamaan endurokisojen muonituksesta. Tämä on niin pieni kylä, että kieltävää vastausta ei anneta, kun mukaan pyydetään. Mukana oltiin jo edelliselläkin kerralla, mutta ei näin suuresti. Heinoset tietävät, ettei nälkäisten suiden ruokkimisessa enduroviikonloppuna puhuta ykköskiloista. Työntekijöitäkin on hommissa lähes kymmenen henkeä. Senhän tietää, että unettomia öitä saa viettää. Tarjottavia ei ole päivässä tehty, sillä mahdollisimman paljon pyritään itse valmistamaan. Oma hommansa on myös telttojen pystytyksessä, joita on tarkoitus kasata näillä näkymin kolme tarjoamaan suojaa myös mahdollisen sateen sattuessa, vaikka aurinkoa tietysti toivotaankin. Itse kisapäivänä Nina Heinonen naurahtaa tohinaa riittävän taatusti niin keittiössä kuin kentällä olijoilla, jotta kaikki toimii saumattomasti. Illalla vuorossa on grilliruokaa. Lisäksi anniskeluluvat takaavat sen, että juomapuoltakin on tarjolla, kun muun muassa Karjalan Kannas viihdyttää kisayleisöä. Nina ja Make Heinonen ovat valmiita vaikka unettomiin öitä palvellakseen nälkäistä ja janoista enduroväkeä. Kilpailun aikataulu Ensimmäinen kilpailija lähtee kilpailukeskuksesta klo 8.01 Maastokoe 1, Jokikone: 1. kierros ensimm. kilpailija n. klo kierros ensimm. kilpailija n. klo kierros ensimm. kilpailija n. klo Maastokoe 2, Jokihydro: 1. kierros ensimm. kilpailija n. klo kierros ensimm. kilpailija n. klo kierros ensimm. kilpailija n. klo Maastokoe 3, Porakaivo Pojat: 1. kierros ensimm. kilpailija n. klo kierros ensimm. kilpailija n. klo Ei 3. kierrosta ENDUROON RUOKAA! Perjantai-iltana olemme kisakeskuksessa AAMUPALA LA KLO Sisältää: riisipuuro ja mansikkakeitto neljänviljan puuro munakas pekoni, pikkunakit, lihapullat leipälajitelma keitetyt kananmunat leikkeleet, juustot salaatti, kurkku, tomaatti ja paprika hedelmäsalaatti kahvi, tee, mehut Hinta: 10 e Jälkiruokana: kahvia ja kahvileipää Tohmajärvi LOUNAS KLO vihersalaatti ja salaatinkastike kana-pastasalaatti coleslowe salaatti keitetyt ja kermaperunat uunijuurekset lohta kermassa possunkylkeä hunaja-sinappikastikkeessa naudanrintaa tervakastikkeessa leipää ja levitteitä Hinta: 25 e KEITTOLOUNAS lohikeitto savuporo-kasviskeitto sisältää myös salaatit Hinta: 8 e Iltasuolaista klo Grilliruokaa ja myös makkaraa grillaillaan! Tervetuloa nauttimaan enduroviikonlopun herkuista! Anniskelusta klo ja klo t Talluksentie 26, Tohmajärvi Puh tai ravintolakotipirtti@gmail.com All Right Finland Beta Team Finland Rauta Maatalous A ja M Kinnunen Gainomax Joensuun Laakeri Jokihydro Jokikone Karjalan pultti Kone-Jönnit Oy Koneveijarit Tohmajärven Enduroseura ry kiittää yhteistyöstä Maanomistajia: Ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään. Taaskaan. Kilpailun pääpalkinnon sponsoroijat: Motoajo Oy, Nurmes Kesälahden Konesavotta Oy, Kesälahti Veljekset Hannonen Oy, Tolosenmäki Toropainen Oy Metsäkoneurakointi, Kitee Yrityksiä ja yhteisöjä palkinnoista ja muusta tuesta: Leipomo-ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & Kumpp. Lehto Trading Maitotila Puruskainen Motokeidas Motonet MP-Mesta Heikkinen Octane Sekä tämän lehden ilmoittajia! KIITOS! Porakaivo-Pojat Radio Andersson / Veikon Kone Kitee Raudoitus P Rintala Rautia K-maatalous Hurri RM Heino Tohmajärven kunta Tohmajärven leipomo Tokimoto Oy OFFROADpro

Inmics Talvienduro 2017 Yleiskilpailu

Inmics Talvienduro 2017 Yleiskilpailu 1 of 5 Inmics Talvienduro 2017 Yleiskilpailu No. Nimi Luokka Lisätietoja Yhteensä Ero AT 1. 46 Pohjola, Eemil A2 MK1 00:08:08.070 MK2 00:07:09.007 MK3 00:12:06.402 MK4 00:08:05.751 MK5 00:07:07.104 MK6

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Silverskin Cross Country Rodeo, Espoon moottorikerho 50 vuotta,

Silverskin Cross Country Rodeo, Espoon moottorikerho 50 vuotta, Silverskin Cross Country Rodeo, Espoon moottorikerho 50 vuotta, 6.6.2015 KILPAPARILUOKKA Pari numero nimi kerho pyörä sponsori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 38 Latostenmaa Joona RiMPKK Husqvarna 125 RacePros

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

Silverskin Cross Country Rodeo 2016

Silverskin Cross Country Rodeo 2016 Silverskin Cross Country Rodeo 2016 Lähtörivi HARRASTE-luokka Lähtö klo 10 1 1 577 Uotila Jarkko HaRT Beta 450 1 2 591 Andressoo Tavo TSMU KTM 250 1 3 818 Heiska Eerik KaMoKe Husqvarna 300 Motokeidas Racing

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Seinäjoen Moottorikerho. SM-Jäärata Kyrkösjärvi

Seinäjoen Moottorikerho. SM-Jäärata Kyrkösjärvi Seinäjoen Moottorikerho SM-Jäärata Kyrkösjärvi 2018 SM-Jäärata Seinäjoki 10.02.2018 Niclas Pöytälaakso, SeMK Puheenjohtaja Kilpailijat C80 7 Roni Niemelä SeMK Honda 146 Ossi Rantala SeMK Honda 400 Arthon

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Finnish Superbike Kemora

Finnish Superbike Kemora Race Race ( ) started at :00: 0..0 :00 Hugo-Brent Freiman Luukas Klemetti Alexandr (alex) Kyriakou Nooa Mälkiä Maria Saluste Antti Laine 0.... :0.0 :. :0.0 :. :.00 :.0 :. :. :. :. :. :. :. Eesti Eesti

Lisätiedot

Lähtöluettelo Kilpailu 49. Toukokuunajo Järjestäjä Orimattilan MK Pvm 24.05.2014 Luokka Nimi Kerho MP Sponsori A1 Aitta Niko TMK KTM RACINGBIKE FINLAND A1 Arvaja Jussi JSMK Suzuki Team Suzuki Finland A1

Lisätiedot

Finnish Superbike Kemora

Finnish Superbike Kemora Race Race ( ) started at :0:0..0 :00 Hugo-Brent Freiman Luukas Klemetti Nooa Mälkiä Alexandr (alex) Kyriakou Elias Matikainen Maria Saluste Antti Laine..0.0.0 :0.0 :0. :0. :. :. :.0 :. :0. :0. :.0 :.0

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

39 10:05:00 A1 Bergman Dick SiMK Honda :05:00 A2 Koskela Jarno OriMK KTM TEAM MOTOPALVELU

39 10:05:00 A1 Bergman Dick SiMK Honda :05:00 A2 Koskela Jarno OriMK KTM TEAM MOTOPALVELU Page 1 of 9 49. Toukokuunajo lähtöluettelo Pvm: 24.05.2014 Kilpanro Lähtöaika Luokka Nimi Kerho MP Sponsori 144 10:01:00 A3 Oikari Matti JSENS Husqvarna Team MP-Racing 38 10:01:00 A1 Latostenmaa Joona

Lisätiedot

JR 1A Sij Nro Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja KauhjMK SeMK Y-SMK KonnMK KonnMK YHT YHT Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu

JR 1A Sij Nro Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja KauhjMK SeMK Y-SMK KonnMK KonnMK YHT YHT Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu JR 1A Sij Nro Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja KauhjMK SeMK Y-SMK KonnMK KonnMK YHT YHT - 1 1 42 Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu 16 20 20 25 25 106 90 2 44 Juho-Antti Johansson KMC Yamaha 10

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Lähtöaika Kilpanro Luokka Nimi Kerho MP Sponsori

Lähtöaika Kilpanro Luokka Nimi Kerho MP Sponsori Lähtöaika Kilpanro Luokka Nimi Kerho MP Sponsori 09:01:00 34 A2 Remes Eero TuMK TM Nostinpojat TM Racing Finland 8 A3 Eriksson Toni HMK KTM RACINGBIKE KTM 09:02:00 111 A1 Ahtila Antti HlMK KTM RACINGBIKE

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

MK1 MK2 MK3 MK4 MK5 MK6 MK7 MK8 MK9 MK10

MK1 MK2 MK3 MK4 MK5 MK6 MK7 MK8 MK9 MK10 A1 111 Antti Ahtila HlMK KTM 125 2t TEAM RACINGBIKE FINLAND 00:04:31 00:09:59 00:10:24 00:12:31 00:10:33 00:04:26 00:10:54 00:10:33 00:13:41 00:11:09 01:38:41 A1 110 Roni Kytönen JSMK Husqvarna 124 2t

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Tulokset. Pvm: Aika: Iisalmen Jäärata (Poroveden Vauhtikisat) Iisalmi Ylä-Savon Moottorikerho ry

Tulokset. Pvm: Aika: Iisalmen Jäärata (Poroveden Vauhtikisat) Iisalmi Ylä-Savon Moottorikerho ry Lk: ATV Open Aika: 12.00 Sij No. Nimi Kerho Pyörä Luokka Kier Aika Aikaero Par.krs.aika Kier Km/h Ilmoittaja SM 1 16 Janne Rantala SeMK Honda ATV Open 7 08:57,249 1:16,761 6 93,811 25 2 18 Toni Sarvikas

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc 5cc erä I erä II SIJA NIMI NRO PYÖRÄ 25 25 5 1. Miska Honkanen 33 KTM 22 22 44 2. Konsta Aalto 12 KTM 2 2 4 3. Topi Koponen 71 Husqwarna 18 18 36 4. Lenni Klementti 6 KTM 15 16 31 5. Kasperi Vainio 37

Lisätiedot

Viralliset tulokset. Lk: SM JR ATV Pvm: Aika: 12:00:00. Isolontanlampi SM-Jäärata Kuhmo KonnMK/UA

Viralliset tulokset. Lk: SM JR ATV Pvm: Aika: 12:00:00. Isolontanlampi SM-Jäärata Kuhmo KonnMK/UA Lk: SM JR ATV Aika: 12:00:00 1 34 Joni Koivisto 8 00:09:46.761 00:01:14.107 5 85,895 JR ATV TamMC Honda 25 2 11 Markku Aitavaara 8 00:09:47.396 0.635 00:01:13.945 3 85,802 JR ATV OMK Polaris 20 3 30 Jukka

Lisätiedot

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat 4- Kierrosajat Avoin luokka Lähtö 1 44 Pasi Mäensivu 1:38.331 1:34.233 2:04.529 1:57.437 1:36.047 1:34.727 1:33.692 1:32.717 1:34.390 1:34.224 41 Mika Lipsanen 1:37.989 1:33.585 1:33.685 1:33.773 1:34.654

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

Orimattilan ATV / SV SM

Orimattilan ATV / SV SM Luokka ATV finaali 1 15 Järv Helari 9 Yamaha Eesti 21:20,97 0:00,00 25 2 66 Korsumäki Niko 9 Can-Am LaMK 21:30,21 0:09,24 22 3 2 Sarvikas Toni 9 Polaris SuSeMk 22:30,76 1:09,79 20 4 33 Loukko Juuso 9 Can-Am

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Kisaohjelma. Nummelan XXIII Nostotalkoot JV-Motorsport SM-Enduro 2017

Kisaohjelma. Nummelan XXIII Nostotalkoot JV-Motorsport SM-Enduro 2017 Kisaohjelma Nummelan XXIII Nostotalkoot JV-Motorsport SM-Enduro 2017 Suurkuvatuotteita, teknisten piirustusten tulostusta, kopiointia, painotuotteita ja graafista suunnittelua PAINOPALVELU NUMMELA Vihdintie

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 8 0103 5 XX 5 0106 11 0105 11 2401 10 2902 2 0603 8 XX 6 XX 8 3303 3 XX 6 1506 2 XX 9 2802 3 0501 3 0801 5 3003 11 0502

Lisätiedot

SM PISTEET 2009 JR1A EPÄVIRALLINEN

SM PISTEET 2009 JR1A EPÄVIRALLINEN SM PISTEET 2009 JR1A EPÄVIRALLINEN Sij No. Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja 8.2. 14.2. 15.2. 22.2. 1.3. 7.3. 8.3. YHT YHT-1 1 42 Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu 25 9 25 25 25 25 25 159 150 2

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

Supermoto SM Kemora Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN OPEN Toni Klem Hmk

Supermoto SM Kemora Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN OPEN Toni Klem Hmk Supermoto SM Kemora 8.6.2008 Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN 1 111 OPEN Toni Klem Hmk HUSGVARNA 450 10 22:22.414 01:06.544 7 12 2 131 OPEN Mauno

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Viralliset tulokset. Lk: SM Open Race 1 Pvm: Aika: Supermoto SM Kemora Veteli Jyväskylän Moottoriurheilijat ry

Viralliset tulokset. Lk: SM Open Race 1 Pvm: Aika: Supermoto SM Kemora Veteli Jyväskylän Moottoriurheilijat ry Lk: SM Open Race 1 Aika: 13.15 Sij No. Nimi Kerho Pyörä Luokka Kier Aika Ero Pka Kier Km/h Ilmoittaja SM 1 3 Ville Jauhiainen KonnMK/UA Husaberg Open 20 23:05,553 1:07,892 5 90,938 43/08 Husaberg Finland

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA SUOMEN MOOTTORILIITTO ry MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA 1958 EM 2. Maarata Aulis Tuominen 1959 EM 2. Maarata Antti Pajari 1961 EM 1. Maarata Timo Laine 1962 EM 3.

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

SuperMoto Vantaan Vauhtikeskus. Historic Race Finland. Results of ATV - Race 1. Pos No. Name Laps Total Tm Diff Gap Points Make Club Best Tm

SuperMoto Vantaan Vauhtikeskus. Historic Race Finland. Results of ATV - Race 1. Pos No. Name Laps Total Tm Diff Gap Points Make Club Best Tm Results of ATV - Race 1 1 35 Jussi Honka 9 12:48.860 - - 25 KTM STCR 1:16.549 2 2 Toni Sarvikas 9 12:49.906 +1.046 +1.046 22 Polaris SuSeMK 1:16.172 3 1 Markus Huttunen 9 13:02.046 +13.186 +12.140 20 Yamaha

Lisätiedot

Viralliset tulokset. Lk: Veteraanit Pvm: Aika: 12:00. Isolahden SM-Jäärata Konnevesi KonnMK/UA

Viralliset tulokset. Lk: Veteraanit Pvm: Aika: 12:00. Isolahden SM-Jäärata Konnevesi KonnMK/UA Lk: Veteraanit Aika: 12:00 1 148 Hannu Kallio 7 00:08:52.014 00:01:16.951 2 85,261 Veteraanit ValkMK KTM Kallio Racing 25 2 9 Timo Immonen 7 00:08:53.511 1.497 00:01:17.201 2 85,022 Veteraanit VRT Kawasaki

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P)

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P) ,0 km - Korjattu klo 1:10 11.29.0,0 km Apulais- 1 97 27518546 Iivo Niskanen 6:58.7 (1) 14:17. (1) () 21:40.2 0.0 2 119 2149841 Ristomatti Hakola 7:12.8 (4) 14:40.0 () () 22:07.7 +27.5 75 2529216 Lauri

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

SSL / SM-kilpailut

SSL / SM-kilpailut SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Sorted on Laps. Finnish Superbike Motopark. MiniGP. Motopark 3,516 km. MiniGP Race :00. Race (6 Laps) started at 14:45:51

Sorted on Laps. Finnish Superbike Motopark. MiniGP. Motopark 3,516 km. MiniGP Race :00. Race (6 Laps) started at 14:45:51 Race..0 :00 Race ( ) started at :: 0 Hugo-Brent Freimann Alexandr (alex) Kyriakou Luukas Klemetti Andre Köster Maria Saluste Elias Matikainen Nooa Mälkiä Antti Laine Antti Tolvanen Sulo Kallio 0..0. 0.

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Viralliset tulokset. Lk: Veteraanit Pvm: Aika: 12:20. SM Jäärata 2012 Kajaani Kajaani Kajaanin Moottorikerho

Viralliset tulokset. Lk: Veteraanit Pvm: Aika: 12:20. SM Jäärata 2012 Kajaani Kajaani Kajaanin Moottorikerho Lk: Veteraanit Aika: 12:20 1 64 Kari Grön 8 00:09:36.689 00:01:12.578 3 99,881 Vet ValkMK Aprilia 25 2 301 Raimo Mononen 8 00:09:38.797 2.108 00:01:12.807 4 99,517 Vet ValkMK Yamaha 20 3 171 Janne Tainio

Lisätiedot

Best Tm. Diff. Club : : : : : : : : : :40.532

Best Tm. Diff. Club : : : : : : : : : :40.532 Aika..0 0:00 Qualifying started at 0:00:00 0 Alexandr (alex) Kyriakou Hugo-Brent Freimann Luukas Klemetti Nooa Mälkiä Andre Köster Elias Matikainen Maria Saluste Antti Laine Antti Tolvanen Sulo Kallio

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013 Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 10. - 22:07:12 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Juho Kurki KaA 99 99 99 100 99 100 596 2. Tommi Tella JA 99 99 99 100 100 98 595 3. Teemu Mesiäinen KuusA 100 98 99 100

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi 9..206,4 km Sprintti - 0:7:00,4 km Sprintti Apulais- 2 249843 Ristomatti Hakola 2:50.44 0.00 2 4 23328468 Matias Strandvall 2:50.48 +0.04 3 5 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 2:5.65 +.2 4 0 2247565 Ari

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 31/10/2015 Time: 17:22 Best team details Tournament: Miesten Liittomylly 2015 Event: Alkukilpailu Squads: Maanantai 26.10 kello 18.00,

Lisätiedot

CUP-Finlandia Veikkaus Tour

CUP-Finlandia Veikkaus Tour CUP-Finlandia Veikkaus Tour 2009-2010 Osakisa 1 14.11. 09 Osakisa2 6.12. 09 Taivalkoski Osakisa3 20.12.09 Osakisa4 10.1. 10 Osakisa5 24.1. 10 Osakisa6 13.2.10 Osakisa7 14.2.10 1 Mika Kauhanen Puijon Hiihtoseura

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

KANGASALA ENDURO III U20 SM JA KANSALLINEN

KANGASALA ENDURO III U20 SM JA KANSALLINEN KANGASALA ENDURO III 25.2.2017 U20 SM JA KANSALLINEN SÄHKÖPYÖRÄT NO PAIN ALL GAIN www.rtechsuspension.fi AUNANKORVENKATU 2, 33840 TAMPERE 010 423 3030 2 TERVETULOA KANGASALLE Kangasala Enduro III ajetaan

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Lähtöpaikka Luokka Numero Nimi Kerho Pyörä Sponsori Lähtöpaikka Luokka Numero Nimi Kerho Pyörä Sponsori

Lähtöpaikka Luokka Numero Nimi Kerho Pyörä Sponsori Lähtöpaikka Luokka Numero Nimi Kerho Pyörä Sponsori JYHNÄHARJU CC 2017 1 A 47 Kaivolainen Joni AsikMK KTM 350 TEAM MOTOPALVELU 2 A 58 Henriksson Paavo PMK KTM 250 TTM Factory Racing 3 A 25 Huhtinen Jani MMK Yamaha 450 ARW Racing 4 A 159 Nieminen Toni VMK

Lisätiedot

MTB Tulokset: Yleinen: 6 kier. n. 30 km. M kier. n. 25 km. M kier. n. 15 km. M kier. n.20 km. Naiset 3 kier. n.

MTB Tulokset: Yleinen: 6 kier. n. 30 km. M kier. n. 25 km. M kier. n. 15 km. M kier. n.20 km. Naiset 3 kier. n. MTB 13.09.1998 Maastoajon Satakunnan mestaruuskilpailut MTB - pyörillä ajettiin 13.09 Säkylän Yrityksen isännöimänä Huovinrinteen maastossa n. 5 km mittaisella lenkillä jonka yleinen sarja ajoi kuusi kertaa

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri

Lisätiedot

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA

Lisätiedot

SISU AUTO CC SM

SISU AUTO CC SM SISU AUTO CC SM --- 9.7.2016 1 A 8 Eriksson Toni HMK KTM 350 137 KTM Motorsport 2 A 377 Stigell Henric HMK TM 250 Vetomies TM Racing Finland 3 A 100 Heimonen Joonas VMK KTM 250 137 KTM Motorsport 4 A 131

Lisätiedot

Printed huhtikuu 15, 2018 at 15:14

Printed huhtikuu 15, 2018 at 15:14 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 793,7763 97 Marjoniemi, Esa FIN KSA 2 99,64 790,9443 98 Isoaho, Markus FIN KSA 3 69,03 547,9642 103 Mattila, Sampo S FIN RM 4 60,16 477,5454 13 Relander, Patrik

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot