SYDÄMEN ASIA. Tässä sarjassa ihmiset kertovat tärkeistä asioista, joista on tullut heille elämäntehtävä.

Transkriptio

1 Tässä sarjassa ihmiset kertovat tärkeistä asioista, joista on tullut heille elämäntehtävä. SIRKKA SANTAPUKKI Olen kulkenut oivallusten kautta onneen Tullakseen omaksi itsekseen kouluttaja Sirkka Santapukki on joutunut katsomaan silmiin myös epämukavia tunteitaan. Tärkein oivallus on ollut vastuun kantaminen omasta hyvinvoinnista. TEKSTI SUSANNA CHAZALMARTIN KUVAT JOHANNA MYLLYMÄKI

2 25

3 SIRKKA SANTAPUKKI, 59 ASUINPAIKKA: Heinola PERHE: asuu yksin, aviopuoliso toistaiseksi ulkomailla töissä, lapset Simo, Reetta ja Seppo ovat jo perustaneet omat perheensä AMMATTI: oivalluskouluttaja KOULUTUS: erikoissairaanhoitaja, NLP Trainer JULKAISUT: Minuusvoima vapaus valita (Sun Text Oy 2006), Oivallus (Sun Text Oy 2008), Oivallus elämäsi eliksiiri (Sun Text Oy 2010) HARRASTUKSET: hiihto, avantouinti, musiikki, hyvä ruoka etenkin hyvässä seurassa MOTTO: Ihmisellä on oikeus nauttia elämästään. 26

4 TOISEN LAPSEN SYNTYMÄ aloitti viimein tapahtumaketjun, joka jatkuu yhä. Santapukin tyttärellä Reetalla todettiin pian syntymänsä jälkeen synnynnäinen sydänvika, joka vaati leikkausta. Kun tuore äiti kuunteli sairaalan käytävällä vastasyntynyt lapsi sylissään lääkärin selvitystä vaativan avosydänleikkauksen vaaroista, hän sai elämänsä toisen paniikkikohtauksen. 28 vuoden ajan jatkunut rooli alkoi murentua. Olin pelännyt itkua enemmän kuin kuolemaa. Mutta murtumisesta alkoikin tie eheytymiseen. Reetta selvisi leikkauksesta ja pääsi kotiin. Kaiken piti olla hyvin, mutta Santapukki ei ollut onnellinen. Hän ymmärsi elävänsä jonkun toisen elämää. Uhrautuvansa vääristä syistä. Erään itsetutkiskelutuokion jälkeen välähti: eihän hänen ollut pakko! Oivalsin, ettei minun tarvisisi välittää siitä, mitä muut sanoivat. He eivät maksaneet asuntolainaani eivätkä siivonneet kotiani. Miksi siis eläisin tätä epämääräistä ihmisjoukkoa varten? Kohtaus, joksi Santapukki armeliaasti hetkeä kuvailee, ei kestänyt loppuelämää, mutta jälkensä se jätti. Vähän tuon jälkeen, eräänä katkonaisen yön jälkeisenä päivänä, hän näki sohvalla makoillessaan valveunen. Siinä tyttö kulki levenevää pikitietä eteenpäin hame yllään. Santapukki luuli aluksi unen tarkoittavan Reettaa, eihän hän koskaan käyttänyt hametta. Vasta myöhemmin hän tajusi, että se oli kuin olikin hän itse. Hän kulki unessa omalla tiellään, ensimmäistä kertaa elämässään. Lapsuudessa kehittynyt uskomus itsestäni arvottomana ei ollutkaan totta. Kun Sirkka Santapukki oli aivan pieni, hänen sanavarastoonsa ei todellakaan kuulunut sana ei. Elämää hallitsi pelko. Pelko siitä, ettei kelpaisikaan. Ettei saaresta, jossa perhe asui, pääsisikään lääkäriin, kun tuli kipeäksi. Että rumat pitkät varjot, joita metsäinen koulutie oli täynnä, muuttuisivat lihaksi ja veisivät tytön. Muistan, kuinka makasin illalla sängyssä ja mietin kauhuissani aamua, kun pitäisi taas lähteä kouluun. Mahaa kivisti, ja sydän hakkasi. Eräänä päivänä sain koulussa oudon kohtauksen. Pakokauhu valtasi mieleni, ja luulin kuolevani siihen paikkaan. Minua käytettiin lääkäreillä, mutta syytä kivuilleni ja tuntemuksilleni ei löytynyt. Ei tietenkään, ymmärtää hän nyt, kun takana on pitkä ura ensin sairaanhoitajana ja sittemmin mielen ja kehon välisestä yhteistyöstä kiinnostuneena kouluttajana. Taustalla ei ollut mitään fyysistä syytä, vaan tuntemukset olivat psykosomaattista oireilua, jotka johtuivat ainaisesta torjutuksi tulemisen pelosta ja syvästä arvottomuuden tunteesta. Vaikka sain kiitosta, jännitin, kelpaisinko. Koulussa minua kiusattiin, koska olin helppo uhri. Kuljin kyyryssä enkä osannut asettaa itselleni rajoja. Nyt Santapukki tietää, että vastuu teoistaan on kannettava itse. On osattava myös sanoa ei. Piti kuitenkin tapahtua paljon, ennen kuin hän pääsi siihen pisteeseen, missä on nyt. Muita miellyttämällä Santapukki kuvitteli tekevänsä palveluksen paitsi muille myös itselleen. Hän hakeutui hoitoalalle ja sai mielihyvää siitä tunteesta, että uhrautui muiden hyväksi. Samaan aikaan hän väsyi ja kärsi epämääräisistä vatsakivuista. SANTAPUKKI MYÖNTÄÄ ALUKSI sortuneensa rajojen hakemisessaan ylilyönteihin. Hän puolusti reviiriään joskus turhankin hanakasti, vaati sellaistakin, mitä ei oikeasti halunnut. Läheiset olivat ymmällään, sillä Santapukkihan oli aina ollut vahva. Miksi hänen piti kapinoida? Olin näytellyt hyvin, kukaan ei ollut huomannut, että pohjimmiltani olin pelokas ja häpeissäni. Santapukki tunsi aluksi syvää häpeää myös siitä, että alkoi vaatia oikeuksiaan. Jotkut yrittivät manipuloida häntä pysymään kilttinä, uhrautuvana naisena, jollainen muiden oli helpompi hyväksyä. Mutta Santapukista tuli Lokki Joonatan lintu, joka nousi ahdasmielisestä yhteisöstä ja lensi kohti unelmaansa. Oli voimaannuttavaa huomata, että voisin itse muovata minäkuvaani. Lapsuudessa kehittynyt uskomus itsestäni arvottomana ei ollutkaan totta. Myös minulla oli ihmisarvo epätäydellisyydestä huolimatta. Omien terveiden rajojen löytyminen johti Santapukin yllätykseksi myös fyysiseen parantumiseen. Lapsuudesta asti vaivanneiden vatsaoireiden ja väsymyksen kadotessa hän alkoi ymmärtää, että todellinen parantuminen lähtee omasta oivalluksesta. Jos onnettomuuden nipin napin välttänyt saa säikähdyksen seurauksena pahoja rytmihäiriöitä, sydän rauhoittuu, kun ihminen oivaltaa, mistä reaktio johtuu. Jos ihminen uupuu uhrautuessaan, hän saa voimia ymmärtäessään, miksi kokee joutuvansa uhrautumaan. Mutta miksi tämä yksinkertainen asia voimaantuminen sekä hyvinvoinnin, terveyden ja onnellisuuden saaminen 27

5 oli niin tarkoin varjeltu salaisuus, ettei siitä puhuttu sen enempää koulussa kuin terveydenhuollossakaan? Sarja oivalluksia oli sysännyt Santapukin tielle, jolta ei ollut paluuta. KUN SANTAPUKKI PITÄÄ luentoa Tampereen kirjaston salissa, eri-ikäisistä naisista koostuva yleisö kuhisee. Luento kantaa nimeä Oivallusten ilta. Santapukki harppoo paikalle hyvin istuvassa kotelomekossaan, valloittava hymy kasvoillaan, ja alkaa puhua. Yleisö vuoroin nyökkäilee innostunut ilme kasvoillaan, vuoroin kuuntelee mietteliään näköisenä. Jossain vaiheessa luentoa Santapukki kehottaa kuulijoita ristimään kätensä tunne on mukavan turvallinen, huomaamaton. Sitten hän pyytää vaihtamaan käsien asentoa niin, että sormet ovat väärissä väleissä. Yleisöstä kuuluu kohahdus. Todellakin: näin pieni muutos, mutta tämä asento on epämukava, ei tunnu omalta. Juuri tällaisesta epämukavuuden tunteesta syntyy elimistöön vähitellen fyysinen reaktio, oire. Jos väärin ristityt sormet aiheuttavat kiristystä olkapäihin, ei kipulääkkeen ottaminen vaikuta pitkään. Täytyy mennä kohti epämukavuuden lähdettä ja poistaa se. Ristiä sormet oikeisiin väleihin, Santapukki selittää nyökkäileville kuulijoille. Hän huomauttaa, että ihminen on epämukavuusalueella tämän tästä, jos tarkemmin miettii. Se voi olla hyvä tai huono asia. Oivallus edellyttää epämukavia tunteita, joita epämukavuusalueella aina on. Kun oivallus vapauttaa autonomisen hermoston näistä epämukavista tunteista, syntyy onnellisuutta ja hyvinvointia. Jos epämukavia tunteita ei kuitenkaan pureta, yhtä hyvin epämukavuusalueella oleskelu voi uuvuttaa ja sairastuttaa ihmisen. Santapukki puhuu sormista mutta huomauttaa, että useimmiten epämukavuus juontaa henkisestä säröstä. Taustalla voi olla arvottomuuden tunteita ja häpeää, kuten Santapukilla itsellään, tai esimerkiksi patoutuneita vihan tunteita, ehkä kokemus epätasa-arvosta. Parantuakseen on löydettävä pahaa Toivo itsessään ylläpitää elämää. SAIRAANHOITAJANA SANTAPUKKI alkoi kokea tulleensa tiensä päähän. Viimeiset vuodet saattohoitajana vahvistivat ajatusta: ihmisille on annettu vääränlainen luottamus terveydenhoitopalveluita kohtaan. Asiantuntijan neuvot ovat toki välillä paikallaan. Akuutissa tilanteessa ihmisen henki tulee pelastaa, ja lääkkeillä on oma paikkansa. Länsimainen yhteiskunta kuitenkin perustuu pitkälti siihen, että meitä holhotaan ja neuvotaan jostain ylhäältä käsin. On luotu järjestelmä, joka lupaa pelastaa kaikki. Se ei kannusta ihmisiä ottamaan vastuuta itse omasta elämästään ja terveydestään. Kuoleman alla moni Santapukin potilaista kertoi hänelle siitä, kuinka he olivat uhranneet elämänsä muiden huolien kantamiselle ja hukuttaneet omat tunteensa. Se on Santapukin mielestä sääli, sillä tunteilla on iso rooli ihmisen hyvinvoinnissa. Pinnan alla nakertavien tunteiden tunnistaminen tasapainottaa autonomisen hermoston toimintaa. Tällöin kehomme omat hormonit, jotka ovat monin verroin lääkkeitä tehokkaampia ja joiden erittymistä autonominen hermosto säätelee, auttavat ihmistä pysymään entistä terveempänä. Kokonaan elämä ei tietysti ole koskaan omissa käsissämme. Mutta niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Kun ihminen tekee oman osuutensa, häneen syttyy toivo, joka jo itsessään ylläpitää elämää. Terveys vaatii minuusvoimaa, jota tämän vastuun ottaminen ihmisessä tuottaa. Neljätoista vuotta sitten Santapukki jätti työnsä sairaanhoitajana ja alkoi toteuttaa sydämensä ääntä: kouluttaa ihmisiä löytämään niitä samoja oivalluksen hetkiä, jotka ohjasivat hänet itsensä omalle tielleen. Hän ei halunnut luvata pelastavansa ketään. Hän halusi haastaa ihmiset ottamaan vastuuta itsestään. Löytämään elämänsä eliksiirin omasta kehostaan. tekevä tunne ja päästettävä se vapaaksi. Kukaan muu ei voi tuota tunnetta paikallistaa kuin ihminen itse. Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija, Santapukki kannustaa. Ja kun oivallus saa kuulijan ryhdin paranemaan ja kasvot hehkumaan, Santapukki tuntee kulkevansa omalla tiellään. Niin kuin tyttö hänen valveunessaan. Nyt, lähes kuusikymppisenä, hän ymmärtää vihdoin myös sen, miksi hänellä oli unessa päällään hame. SANTAPUKKI SITOO KAULAANSA hennonpunaista silkkihuivia. Vaikka ulkona on kylmää ja pimeää, hän ei luovu tyylistään. Ei nyt, kun uskaltaa vihdoin näyttää naiselliselta naiselta. Pitkälle aikuisikäänsä itse asiassa viisikymppiseksi asti Santapukki kuvitteli olevansa parempi ja uskottavampi, jos näyttäisi mieheltä ja toimisi kuin mies. Lapsuuden rämäpäiset leikit jatkuivat nuoruudessa ralliautoiluna, aikuisena Santapukki häivytti naiselliset piirteensä housuilla ja epäistuvilla paidoilla ja pysyi vahvana silloinkin, kun olisi tehnyt mieli käpertyä toisen kainaloon. Pojaksi tekeytymällä Santapukki uskoo hakeneensa isänsä hyväksyntää. Tämä oli toivonut poikaa, mutta sai sitä ennen neljä tyttöä. 28

6 29

7 Samalla tavalla ihminenkin tarvitsee säröjä sydämeensä tullakseen lujaksi. Onnellinen mies ei hyvää laulua tee, sanoi Juice Leskinenkin aikoinaan. Monia ihmisiä on auttanut oivallus siitä, että saa olla myös vajaa. Oman ihmisarvon hyväksyminen ja kunnioittaminen ja vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista suorastaan edellyttävät sitä. Kun omat säröt saavat ihmisen tuntemaan itsensä liian hauraaksi, oman tarinansa voi pyrkiä kertomaan toisin sanoin. Sanat voivat auttaa ihmistä oivaltamaan. Kysyn usein, mikä ihmiselle tulee ensimmäiseksi mieleen siitä tai tästä epämukavasta tunteesta. Kun sanoja alkaa tulla, ne voi repiä mielessään palasiksi, kunnes mieleen tuleva sana ei enää aiheuta negatiivista tunnetta. Itsestään Santapukki kertoo tarinaa 120-vuotiaana terveenä mummona. Hän ei anna uskomusten kuten sen, että sairaus voi yllättää milloin tahansa estää elämästä hyvää elämää. Se, miten hän ajattelee, luo hänen elämänsä. Minulla oli uskomus, että olisin ollut pidetympi poikana. Elin puolikkaana naisena tajuamatta, että voisin olla täysin onnellinen vain, kun hyväksyisin aidosti myös naisen itsessäni. Se, että heitin näin elämääni hukkaan, on ollut elämäni isoin itku. Naiseudessakin on Santapukin mukaan kyse autonomisesta hermostosta ja sen tasapainottamisesta. Santapukki uskoo, että kun hän hyväksyi biologisen naarautensa, elimistö alkoi Uskallan myös olla heikko nainen. tuottaa hormoneja, jotka tekivät hänestä luonnostaan aiempaa naisellisemman. Jälleen uusi oivallus, joka auttoi häntä elämään hyvää elämää. Uskon vakaasti, että naiseuden hyväksyminen ja kunnioittaminen on säästänyt minut vaihdevuosivaivoilta. Myös seksuaalisuudessa elän uutta kukoistusta. Minun ei enää tarvitse yrittää mitään, mikä ei tule luonnostaan. Tilanteen tullen uskallan myös olla heikko nainen mieheni rinnalla. EHEYS SITÄ PAITSI syntyy juuri rikkinäisyydestä. Santapukki antaa esimerkin, jonka hänen poikansa Simo Sipe Santapukki hänelle kertoi: Itämaiseen mattoon ommellaan pieni virhe, jotta matosta tulee inhimillisempi. Itämaisen ajatuksen mukaan virhekohdasta paha pääsee pois ja pyhä sisään. Pohdi tätä matka onnellisuuden ja terveyden lähteille alkaa astumalla omalle polulle. Kun löydät oman polkusi, löydät kaiken, myös sisäisen terveyskeskuksesi, joka on viralliselta nimeltään autonominen hermosto. Tuo järjestelmä tuottaa hormoniensa ja välittäjäaineidensa muodossa elämämme eliksiirin, johon ei mikään meihin ulkoa laitettu aine pysty. Autonominen hermostomme on siis kaiken lääketieteellisen hoidon ulkopuolella. Kun tutustumme itseemme siinä määrin, että opimme nauttimaan kehollemme sopivaa ravintoa, huolehtimaan elintoimintojemme tarvitsemien mikroravinteiden saannista, pitämään levon ja liikunnan sekä virikkeiden ja taukojen suhteen itsellemme tasapainoisena, autonomisen hermostomme aktivoiva ja rauhoittava puoli toimivat sopivasti tasapainossa tai sopivasti vuorotellen. Kun vaalimme myönteisiä tunteita ja hyväksymme, puramme tai ymmärrämme epämukavia tunteitamme, edistämme terveyttämme. Voit harjoitella epämukavien tunteiden purkamista miettimällä kolmen tai neljän sanan lausetta, esimerkiksi Mulla On Paha Olla. Kirjoita alkukirjaimet ylös, tässä MOPO. Kirjoita sitten noista alkukirjaimista niin monta lausetta kuin keksit: Mirjalla oli punainen Opel. Meillä oli perunat ojassa. Kirjoita, kunnes lauseet loppuvat tai tulee jokin lause jonka haluat säästää. Sait näin oivalluksen. Huomaa, mitä sinussa tapahtui. Ehkä tunnekokemuksesi muuttui? Antakaa siis itsellenne anteeksi, olkaa toisillenne lempeitä ja muistakaa syyttämisen lisäksi myös kiittää itseänne oikeina hetkinä. SIRKKA SANTAPUKKI 30