Päättäjä Matti Pohjola. Yli puolet länsieurooppalaisista yrityksistä on nostanut digitalisaation keskeiseen rooliin. Kuinka Suomessa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päättäjä Matti Pohjola. Yli puolet länsieurooppalaisista yrityksistä on nostanut digitalisaation keskeiseen rooliin. Kuinka Suomessa?"

Transkriptio

1 3 Kaesan Kotileipomo on kehittynyt tukeutumalla paikallisiin perinnetuotteisiin ja uusiin investointeihin. 8 Finnveran kaupan rahoitukseen myöntämät takaukset ja takuut vahvistavat yrityksen kilpailukykyä. nro Päättäjä Matti Pohjola Yli puolet länsieurooppalaisista yrityksistä on nostanut digitalisaation keskeiseen rooliin. Kuinka Suomessa? 6 Vientikauppa Tana Oy Kaiken, mikä ei kuulu strategiseen osaamiseemme, olemme ulkoistaneet kumppaniverkostollemme. 9

2 Pääkirjoitus Suunnannäyttäjä Kaapista ulos! Olemme fokusoineet toimintaamme niin, että aktiivisuutemme asiakkaiden suuntaan lisääntyy entisestään. Olemme myös muokanneet organisaatiomme tukemaan paremmin tätä tavoitetta. Haluamme kohdata yritykset, jotka eivät välttämättä muuten löytäisi meitä, mutta joiden menestystä rahoitusratkaisumme voivat edesauttaa. Haluamme vaikuttaa omalta osaltamme Suomen talouden nousuun. Asiakas- ja sidosryhmätyö ja sen hyvä hoitaminen on ollut meillä kaikilla aina ykkösprioriteettina. Muutoksen myötä aktivoidumme kertomaan palveluistamme niille yrityksille, jotka eivät aiemmin ole meitä tunteneet. Lähdemme hakemaan kontakteja itse ja rakentamaan aidosti peliä yhdessä yritysten ja muiden Team Finland -joukkueen pelaajien kanssa. Meillä on selkeä ja yksinkertainen tavoite: tuoda palveluita ja tietoa saataville huomattavasti entistä paremmin sekä yritys- että sidosryhmäkenttään ja nimenomaan omalla aktiivisella jalkatyöllä. Omaa sydäntäni lähellä oleva suomalaisten kasvuhakuisten ja -kykyisten yritysten metsästys on jo käynnistetty valtakunnallisella roadshowlla, joka siis toteutetaan yhdessä muiden Team Finland -toimijoiden ja alueellisten kumppaneiden kanssa. Joulukuun ensimmäisellä viikolla takana on 14 paikkakuntaa. Tästä se lähtee kaapista ulos! Titta Mantila rahoitusjohtaja, Finnvera Oyj Nuoret leipuriyrittäjät hakevat kasvua Kuhmossa toimivan Kaesan Kotileipomo Oy:n nuoret yrittäjät haluavat kehittää yrityksestään valtakunnallisen ja nykyaikaisen leipomon, joka nojaa perinteisiin tuotteisiin. teksti ja kuvat Martti Huusko Marianne Huusko (27) ja Henriikka Huusko (24) ovat omistaneet yrityksensä kolme vuotta. He rakentavat leipomostaan modernia yritystä, joka keskittyy kainuulaisiin rönttösiin, piirakoihin sekä ruis- ja spelttitikkuihin. Molemmat nuoret naiset kirjoittivat ylioppilaaksi Kuhmon yhteislukiosta ja opiskelivat sen jälkeen Helsingissä mielessään aivan muut alat. Marianne opiskeli Metropoliassa kulttuurituotantoa ja Henriikka liiketaloutta Haaga-Heliassa. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun sisaruksille tarjoutui vuonna 2011 tilaisuus ostaa Kuhmossa vuodesta 1968 toiminut leipomo. Sukupolvenvaihdoksesta ei ollut kysymys, vaikka yrityksen oli perustanut Lentiirassa Mariannen ja Henriikan isomummu Elsa Heikkinen. Leipomon toimintaa olivat jatkaneet vuonna 1983 perustajan tyttäret. Toiminta jatkui Kaesan Kotileipomon nimellä, kun yritys muutti yritystalo Monitorin teollisuustiloihin. Syyskuussa 2011 yritys siirtyi isotädeiltä Huuskon sisarusten omistukseen. Tunnettuutta kamarimusiikin voimalla Kaesan Kotileipomo on kehittynyt koko toimintansa ajan tukeutumalla paikallisiin perinnetuotteisiin. Kaesan Kotileipomo Oy Leipomo, joka valmistaa perinteisiä rönttösiä, piirakoita, ruisleipää ja leivonnaisia sekä uutuutena ruis- ja spelttitikkuja. Liikevaihto 1,3 miljoonaa euroa vuonna 2014 Henkilöstöä 17 Tunnetuimpia tuotteita ovat pääkaupunkiseudullakin tutut rönttöset sekä piirakat, leivät, kukot ja erilaiset kahvileivät. Uutena tuoteryhmänä tuotannossa ovat nyt 2000-luvulla kehitetyt leipätikut. Hyvänä apuna markkinoinnissa on ollut yli 40 vuoden ajan Kuhmon Kamarimusiikkifestivaali. Kamarimusiikkivieraiden mukana on levinnyt tieto kaikkialle Suomeen ja ulkomaillekin kuhmolaisten leipomotuotteiden herkullisesta eksotiikasta. Parin toimintavuoden jälkeen Marianne ja Henriikka Huusko päättivät ryhtyä kehittämään leipomoaan. Tehoa tuotantoon Marraskuun 2014 lopulla leipomo muutti uusiin tiloihin aivan Kuhmon keskustaan. Samalla saatiin tehokäyttöön myös noin euron koneinvestoinnit. Investointien 2 info

3 Suunnannäyttäjä Omaan myymälään panostetaan, sillä se tuo jo noin kolmanneksen koko liikevaihdosta. Rönttösiä ja piirakoita valmistuu vauhdilla pinnavaunu-uunin paistosta viimeisteltäviksi. Suunnannäyttäjä Varhain aamulla tuotteet laitetaan leipomon myymälään esille. Henriikka Huusko vastaa leipomon tuotannosta. Leipomyrittäjät Henriikka ja Marianne Huusko panostavat tuotannon kehittämiseen. Taustalla uusi pinnavaunu-uuni. Kotileipomon ja sen tytäryhtiön, ravintola Neljän Kaesan, toimintoja järjestettiin uudelleen. Entisen tavaratalorakennuksen saneeratuissa tiloissa leipomolle on varattu 550 neliötä. 150 neliömetrin alueelle sijoittuu uusi myymälä ja kahvila. Uudistuksen yhteydessä Neljä Kaesaa muuttui lounasja tilausravintolaksi. Yrittäjät haluavat panostaa oman myymälän kehittämiseen, sillä sen myynti on jo nyt noin kolmannes koko leipomon liikevaihdosta. Kaesan Kotileipomon ja sen tytäryhtiön parikymmentä työntekijää ovat pääosin nuoria. Henkilökunnan keski-iäksi Henriikka Huusko laskee noin 30 vuotta. Mukavaa on, että meillä on myös kokeneempia työntekijöitä. Heiltä löytyy leipomotyössä tärkeää erityisosaamista, kokemusta ja vuosien tuomaa ammattitaitoa. Katso video osoitteessa: ytimen muodostavat paistoa parantavat kiviarina- ja pinnavaunu-uunit. Tuotantoon tuo reippaasti lisää tehoa uusi piirakkalinja. Silti leipomon tuotannosta vastaava Henriikka Huusko korostaa leivonnassa käsityön osuutta. Jokainen rönttönen ja piirakka on edelleen käsin rypytetty! Uusien toimitilojen remontti haukkasi melkoisen osan kehittämishankkeen budjetista. Markkinoinnista vastaava Marianne Huusko laskee muutostöiden vieneen noin euroa. Näin Kaesan Kotileipomo panostaa toimintansa kehittämiseen tänä vuonna noin miljoona euroa. Finnvera on ollut vuodesta 2011 lähtien yrittäjäsisarusten tukena. Isomummun perustaman leipomon osto oli mahdollista Finnveran ja pankin lainarahoituksen turvin. Finnvera oli tärkeä palikka, kun rakensimme yritysoston rahoituspakettia. Samalla tavoin Finnveran ja Kainuun ELY-keskuksen rahoituspäätösten jälkeen oli myös nyt toteutetulle investoinnille helpompi saada muuta rahoitusta, Henriikka ja Marianne Huusko toteavat. Leipomon toiminnan jatkuminen Kuhmossa ei ollut aivan itsestään selvää. ELY-keskuksen alueellisen kehittämisrahan ja investointituen määrä oli kuitenkin Kainuussa 35 prosenttia. Tämä tietenkin helpotti päätöstä jatkaa toimintaa juuri Kuhmossa, vaikka matka Etelä-Suomen suurille markkinoille onkin pitkä, Marianne Huusko sanoo. Uusi konsepti käyttöön Joulumarkkinoiden kynnyksellä tapahtuneen muuton myötä Kaesan Elsa Heikkinen perustaa leipomon Lentiirassa. Leipomo muuttaa pian Kuhmon keskustaan Elsa Heikkisen tyttäret Anja Heikkinen ja Helena Malinen leipomoyrittäjiksi. Muutto yritystalo Monitorin teollisuustiloihin ja nimen muuttuminen Kaesan Kotileipomoksi Sisarukset Marianne ja Henriikka Huusko ostavat yrityksen. Kehittämisinvestoinnit ja uusiin tiloihin siirtyminen info

4 Päättäjä Päättäjä Digitalisoi kaikki ja heti Tietotekniikkaa on opittava hyödyntämään paljon nykyistä tehokkaammin. Muuten putoamme teollisen internetin kehitysvauhdista. teksti Jukka Nortio kuva Sarri Kukkonen Yritysten on nostettava digitalisaatio strategiansa keskeiseksi muutosvoimaksi. Kaikki, mikä voidaan, kannattaa digitalisoida, sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Matti Pohjola. Pohjola julkaisi syyskuun alussa Teknologiateollisuuden tilaaman raportin Suomi uuteen nousuun ict ja digitalisaatio tuottavuuden ja talouskasvun lähteinä. Digitalisaatiolla lisää liikevaihtoa Digitalisaatio koskee kaikkia liiketoimintaprosesseja taloushallinnosta asiakassuhteisiin. Pelkät laajakaistayhteydet ja verkkosivut eivät riitä, Pohjola sanoo. Yritysten digitalisaatio on Suomessa pitkälti passiivista tietotekniikan käyttöä. Harvalla yrityksellä toiminnanohjaus tai sähköinen kauppa ovat tuoneet selkeän tehokkuusnousun tai lisänneet liikevaihtoa. Meillä on parannettavaa tietotekniikan hyödyntämisessä. On vaara, että jämähdämme paikoilleen, kun muut painavat kaasua. Yli puolet länsieurooppalaisista yrityksistä on nostanut digitalisaation keskeiseen rooliin strategiassaan. En tiedä, kuinka moni suomalaisyritys on tehnyt näin, Pohjola tuumaa. Pk-sektori aidosti mukaan Digitalisaatio liittää yhteen teollisen valmistuksen ja siihen liittyvän palvelutuotannon. Pioneeriyritykset, kuten Kemppi, Rocla, Kone ja Ponsse, ovat tehneet tätä työtä menestyksellisesti jo vuosikaudet. Niiden liikevaihdosta jopa yli puolet on muuta kuin laitteita ja ohjelmistoja: huoltoa, etävalvontaa, rahoituspalveluita ja asiakkaiden prosessien suunnittelua. Monissa pk-yrityksissä ajatellaan, että digitalisaatio koskee vain isoja yrityksiä ja kuluttajasektoria. Digitalisaatio koskee jokaista yritystä ja toimialaa. Pk-sektorin yritysten on syytä ottaa nyt mallia isommista, Pohjola kannustaa. Kansainvälisiltä menestyjiltä kannattaa matkia tehokkaampia prosesseja ja toiminnan joustavuutta nopeasti muuttuvilla markkinoilla. Prosessiosaamisessa automaation hyödyntäminen tuotannosta logistiikkaan ja taloushallinnosta asiakaspalveluun on avainasemassa. On suuri vaara, että suuret kansainväliset toimijat ottavat teollisen internetin markkinat haltuunsa seuraavan 5 10 vuoden aikana. Meidän on lähdettävä liikkeelle nyt, jos haluamme olla tässä kehityksessä mukana. Teollisen internetin toimijan ei tarvitse olla teollinen yritys. Palvelu- tai ohjelmistoalan toimija voi kehittää yhtä lailla uusia toimintatapoja ja palveluita teollisuuden tarpeisiin. Tämä on korkean arvontuotannon markkina, jossa käydään kovaa kilpailua. Osaaminen pitää kohdentaa teollisen internetin palveluihin, Pohjola kannustaa. Yhteisellä visiolla menestykseen Vuonna 2020 internetiin on kytketty arvioiden mukaan jopa 50 miljardia laitetta: autoja, paperikoneita, trukkeja ja kanavasulkuja. Tämä esineiden internet on talouden kasvun keskeinen moottori, jonka hyödyntäminen on vasta alkumetreillä. Jotta saamme tästä kehityksestä oman osamme, meidän pitää toimia suunnitelmallisesti ja yhdessä. Suomelta puuttuu selkeä visio. Meillä on kaikenlaisia cleantech- ja biotalousvisioita. Taloushistoria kuitenkin opettaa, että tulevaisuus rakennetaan yleiskäyttöisillä teknologioilla. Kun yksi käyttää, niin toistenkin kannattaa käyttää samaa tekniikkaa. Tämä pätee digitalisaatioon samalla tavalla kuin 1930-luvulla sähköön, Pohjola sanoo painokkaasti. Sanottua Digitalisaatio on keskeinen muutosvoima ainakin seuraavat pari vuosikymmentä. Tietotekniikka kyllä hankitaan, mutta hyötyjä ei saada, koska organisaatioiden toiminta ei muutu. Meillä on hyvät edellytykset pärjätä, sillä meillä on osaamista ja ihmisiä. Digitalisaatio lisää kaikkien tuottavuutta ja tehokkuutta, ei pelkästään huippuosaajien. 6 info

5 Kasvava yritys Kilpailukykyä kaupan rahoituksella teksti Diana Törnroos kuva Thinkstock Konepajasta menestyneeksi palveluviejäksi Kaatopaikkajyristä ja jätemurskaimista tunnettu Tana luopui omasta tuotannostaan. Keventynyt organisaatio ja verkostokumppanuudet toivat eväät kovaan kansainväliseen kasvuun. teksti Tuomas Lehtonen kuvat Petri Blomqvist Vientikauppa Paranna kilpailukykyäsi vientimarkkinoilla Finnveran takauksella ja takuulla Ostajalle ennakkomaksun takaus Valmistusaikainen rahoitus viejälle Maksuaikaa ostajalle Finnvera voi tarjota yhdessä pankkien kanssa monipuolisia ratkaisuja kaupan rahoituksen pullonkauloihin, kun yrityksellä on edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Tapoja on kolme. Kun yritys tekee toimitussopimuksen, ostaja maksaa yritykselle usein ennakkomaksun esimerkiksi 30 prosenttia kauppasummasta. Valistunut ostaja vaatii ennakkomaksulle kuitenkin pankkitakauksen. Finnvera voi jakaa tähän liittyvää riskiä yhdessä pankin kanssa. Yritys saa ennakkomaksun, ja valmistus pääsee alkamaan. Ennakkomaksut tuppaavat nykyisin olemaan kuitenkin aiempaa alempia, ja maksuerät ovat hyvin takapainotteisia. Valmistukseen jää rahoitusvajetta, jota pyrimme täyttämään valmistusaikaisella rahoituksella: pankki myöntää esimerkiksi lyhytaikaisen luoton, josta Finnvera takaa osan. Yritys saa näin rahoitusta valmistuksen ajaksi. Kolmas tapa on asiakasrahoitus. Siinä kotimaisen yrityksen ulkomaiselle asiakkaalle järjestetään maksuaikaa yhdessä kauppakumppaneiden pankkien kanssa. Tämä tapahtuu joko maksuajallisella remburssilla tai vekselisarjalla, joissa Finnvera on takuun antajana riskiä jakamassa. Viejän ulkomainen asiakas saa maksuaikaa, ja kotimainen yritys saa rahansa jo tavarantoimituksen yhteydessä. Näin voimme edistää suomalaisten yritysten ulkomaankauppaa. Asiantuntijana rahoituspäällikkö Timo Brigatti Finnvera Vuonna 1971 perustettu jyväskyläläinen Tana Oy on yksi suomalaisen konepajateollisuuden valopilkuista. Taantumasta häkeltymättä yritys kasvattaa vuosi toisensa jälkeen liikevaihtoaan ja markkinaosuuttaan. Tanan hallituksen puheenjohtaja Kari Kangas uskoo myynnin kasvavan kuluvalla tilikaudella yli 20 prosenttia. Tuotteista 95 prosenttia matkaa Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan. Kankaan mukaan Tanan vientitoiminnan onnistuminen on pitkälti kiinni maakohtaisten jälleenmyyjien osaamisesta ja mahdollisuudesta järjestää asiakasrahoitus. Arvoketjussa jokainen hakee käyttöpääomatehokasta toimintamallia. Asiakkaat ovat tottuneet saamaan konevalmistajilta konerahoitusta. Etenkin, kun kilpailijoinamme ovat isot toimijat, kuten Caterpillar. Tana tarvitseekin taustalleen paljon pääomaa. Finnveran yritys- ja vientirahoitus sekä lainatakaukset ovat olleet Tanalle tärkeitä yritystoiminnan käynnistymisestä lähtien. Viime aikoina Finnvera on myöntänyt luottovakuutuksia jälleenmyy- Kari Kangas kertoo, että energiapuuhakkurit ovat kuuluneet Tanan valikoimaan vuodesta 2012 lähtien. 650-hevosvoimainen hakkuri on integroitu kuorma-autoon. Tana Oy Kehittää ja markkinoi kaatopaikkajyriä, kiinteän jätteen repijöitä, energiapuuhakkureita sekä koneiden älykkäitä ohjaus- ja valvontajärjestelmiä. Henkilöstöä 25, työllistää verkoston kautta 200 Liikevaihto: 16 miljoonaa euroa (2013), 20 miljoonaa euroa (2014) 8 info

6 Vientikauppa Petteri Tiainen (vas.) valmistelee simulaattoria, jolla voidaan testata jätteenmurskaimen ohjausjärjestelmän toimivuus ja turvallisuus. Kari Kangas kertoo, että ohjausjärjestelmät voidaan asentaa asiakkaiden koneisiin verkon ylitse. Myös testaus voidaan tehdä toimistossa. Vastaajana tuotehallintapäällikkö Mirva Salenius Finnverasta Rahoitus jillemme, kun kaupallinen luottovakuutusyhtiö ei ole pystynyt kattamaan riskiä. Kanttia muuttumiseen Moni suomalainen asemoi Tanan perinteiseen konepajateollisuuden kenttään. Veikkaus menee kuitenkin metsään; vuonna 2008 Tana muutti strategiaansa ja lopetti oman tuotannon. Nykyään Tana-brändiä kantavat kaatopaikkajyrät, kiinteän jätteen repijät ja energiapuuhakkurit kootaan Toijala Worksin tehtaalla Akaassa. Keskitymme koneidemme käyttämiin älykkäisiin ohjaus- ja valvontajärjestelmiin sekä elektroniikkaan. Kaiken, mikä ei kuulu strategiseen osaamiseemme, olemme ulkoistaneet kumppaniverkostollemme, Kangas kertoo. Tana ei luopunut vain tehdashalleistaan ja haalaripukuisista asentajistaan. Koneiden myynnistä ja huolloista vastaavat nykyään 70 maakohtaista dealeria, ja osa suunnittelustakin on ulkoistettu. Tanan oma organisaatio on kutistunut 25 työntekijään. Oma henkilöstö vastaa tuotekehityksestä ja tekee yhteistyötä kumppaniverkoston kanssa. Pitkään toimineelle konepajayritykselle ei ollut helppoa luopua suuresta organisaatiosta ja siirtyä valmistajasta palvelujen tarjoajaksi. Loikkaan vaadittiin henkistä kanttia ja uskallusta. Halusimme hakea kasvua ja vähentää kiinteitä kuluja. Valmistus sitoi valtavasti pääomaa, joten päätimme ulkoistaa sen vähitellen. Nyt taseemme loppusumma on alle puolet liikevaihdosta ja nettokäyttöpääomamme alle 20 prosenttia. Kapasiteettimme ei lopu kesken, ja toimitusajatkin ovat liki puolet kilpailijoita lyhemmät, Kangas sanoo tyytyväisenä. Ratkaisu Finnvera voi vakuuttaa vientikaupat luottotappioiden varalta, jotka johtuvat useimmiten ostajayrityksen maksukyvyttömyydestä tai -haluttomuudesta tai ostajayrityksen sijaintimaasta. Finnvera voi tarjota vakuutusta kaikkiin luottokelpoisiin maihin ja luottokelpoisille ostajille sekä pitkän että lyhyen maksuajan vientikauppoihin. Poikkeuksena ovat EUmaihin ja muihin läntisiin teollisuusmaihin suuntautuvat lyhyen maksuajan (alle 2 vuotta) vientikaupat, joita Finnveralla on mahdollisuus vuosina vakuuttaa vain rajoitetusti. Vapaus luoda uutta Muutoksen myötä Tanan kassa on vahvistunut ja johdolta on vapautunut aikaa liiketoiminnan kehittämiseen. Yritys on käyttänyt vapautuneet resurssit täysin uudenlaisen palvelutuotteen luomiseen. Mikä tahansa työkone voidaan liittää can-väylän avulla koneohjausjärjestelmäämme ja linkittää samaan prosessiin meidän tuotteidemme kanssa. Ohjelmistollamme voidaan kerätä kattavasti tietoa työkoneiden toiminnasta ja hyödyntää tietoa liiketoimintaprosessien tehostamiseen. Tietoa saadaan esimerkiksi polttoaineen kulutuksesta ja koneen tehoista. Tanan loikka uuteen organisaatiorakenteeseen on ollut menestys. Kangas haluaakin rohkaista muita yrityksiä vastaaviin irtiottoihin. Oikeilla siirroilla voi todistetusti päästä jyräävän hyvään kasvuvauhtiin. Joukkovelkakirjalainasta uusi väylä rahoitukseen Finnvera on voinut lokakuun alusta lähtien merkitä EU-määritelmän mukaisten pienten ja keskisuurten yritysten joukkovelkakirjalainoja. Valtioneuvostolta saaduilla valtuuksilla Finnvera voi tehdä merkintöjä enintään 300 miljoonalla eurolla. teksti Marjo Seppälä kuva Laura Oja Minkälainen rahoitusmuoto on joukkovelkakirjalaina? Mirva Salenius: Joukkovelkakirjalainassa joukko lainan antajia tai sijoittajia merkitsee lainaa tarvitsevan yrityksen liikkeeseenlaskemaa joukkovelkakirjalainaa yhtäläisin ehdoin. Tästä rakenteesta johtuen lainan koko on tyypillisesti miljoonia tai jopa kymmeniä miljoonia euroja. Pienemmät rahoitustarpeet hoidetaan yleensä kahdenvälisin lainoin tai muilla rahoitusmuodoilla. Minkälaisia yrityksiä ja hankkeita Finnvera voi merkinnällä rahoittaa? MS: Yrityksen tulee olla EU:n pk-määritelmän täyttävä pieni tai keskisuuri yritys, jonka liiketoiminnan voidaan arvioida olevan kannattavaa. Finnveran joukkovelkakirjarahoitus soveltuu yrityksen yleisiin rahoitustarpeisiin, kuten toiminnan laajentamiseen ja kehittämiseen, investointeihin tai pääomarakenteen järjestämiseen liittyviin tarpeisiin. Mitä muuta joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskemista harkitsevan yrityksen tulisi ottaa huomioon? MS: Finnvera merkitsee joukkovelkakirjalainaa markkinahintaan. Finnvera ei voi toimia joukkovelkakirjan ainoana merkitsijänä. Finnveran osuus toteutuneista merkinnöistä voi olla enintään 50 prosenttia. Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskeva yritys tarvitsee liikkeeseenlaskua varten järjestäjän, joka yleensä on pankki tai pankkiiriliike. Järjestäjä perii käytännön toimista aiheutuvat niin kutsutut transaktiokustannukset yritykseltä. Finnveran saama valtuus oikeuttaa merkinnän tekemiseen ainoastaan joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta, joten se ei koske jälkimarkkinoilta ostettavia joukkovelkakirjoja eikä joukkovelkakirjalainoihin sijoittaviin rahastoihin tehtäviä sijoituksia. Kuinka Finnvera käsittelee hankkeet ja mihin rahoitusmuotoa harkitsevan tulee olla yhteydessä? MS: Finnvera tekee hankekäsittelyn yhteydessä normaalin yritystutkimuksen, jonka pohjalta päätös Finnveran osallistumisesta voidaan tehdä. Joukkovelkakirjalainarahoitusta harkitseva voi olla yhteydessä Finnveran pk-rahoituksen kasvu- ja kansainvälistyminen -tiimiin. Lisätietoja: 10 info

7 Rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Vaihde Puhelinpalvelu Sähköposti Pääkonttorit Helsinki Kuopio Toimipisteet Helsinki Joensuu Jyväskylä Kajaani Kuopio Lahti Lappeenranta Mikkeli Oulu Pori Rovaniemi Seinäjoki Tampere Turku Vaasa Aiheuttaako rahanpuute kasvukipuja? Jätä yhteydenottopyyntö Edustusto Pietari Julkaisija: Finnvera Oyj, Eteläesplanadi 8 (PL 1010), Helsinki Toimitus: Tuula Surkka, puh Osoitteenmuutokset: osoite@finnvera.fi Taitto: Alma 360 Painopaikka: Erweko Oy Jakelu: Yritykset ja sidosryhmät

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Rahoitusratkaisuja vientiin

Rahoitusratkaisuja vientiin Rahoitusratkaisuja vientiin Monipuolisia vienninrahoituspalveluja vientiyrityksille ja rahoittajille Finnvera edistää suomalaista vientiä tarjoamalla yrityksille sekä vientiä rahoittaville pankeille monipuolisia

Lisätiedot

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012 1 Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 Finnveran rahoitus kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille vuonna 2010 Rahoituskanta 902,1 milj. vientitakuiden vastuukanta 201,2

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 27.11.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan

Lisätiedot

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Agenda Finnvera Oyj ja avainluvut Finnveran rooli kv-kasvun rahoituksessa Vientikaupan

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Rahoitusta yritystoiminnan

Rahoitusta yritystoiminnan Rahoitusta yritystoiminnan alkuun Finnverasta rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen Suunnitteletko yrityksen perustamista? Hyvä liikeidea, yrittäjävalmiudet ja huolellinen suunnittelu auttavat liiketoiminnan

Lisätiedot

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Finnveran rahoituspalvelut toimintaansa aloittavalle yritykselle Päivi Kiuru, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää

Lisätiedot

Finnvera kasvun ja viennin rahoittajana

Finnvera kasvun ja viennin rahoittajana TechnoGrowth TG 2.0: Sawosta Maailmalle Pre-event Finnvera kasvun ja viennin rahoittajana Y-Paja, Iisalmi Heidi Nousiainen, rahoituspäällikkö Heidi.nousiainen@finnvera.fi Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

Yksikään hyvä hanke ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia.

Yksikään hyvä hanke ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Yksikään hyvä hanke ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Yrityksen elinkaari Finnveran monipuoliset rahoituspalvelut yrityksen eri vaiheisiin. Liiketoiminnan aloittaminen - Lainat ja

Lisätiedot

Vienti vetämään. Suomen ja suomalaisten menestyminen maailmalla. Oulu Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj

Vienti vetämään. Suomen ja suomalaisten menestyminen maailmalla. Oulu Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj Vienti vetämään Suomen ja suomalaisten menestyminen maailmalla Oulu 10.5.2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj 2 Pk-yrityksen ulkopuolisen rahan lähteet Lähde: Pk-barometri 1/2017 Kasvuhakuiset

Lisätiedot

Kasvun, kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen rahoittaja. Lohjan elinkeinopäivä 12.5. Markus Laakkonen

Kasvun, kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen rahoittaja. Lohjan elinkeinopäivä 12.5. Markus Laakkonen Kasvun, kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen rahoittaja Lohjan elinkeinopäivä 12.5. Markus Laakkonen 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 16.5.2 Luottamuksellinen

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan tyypillisimmät haasteet Mihin

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 21.3.2012 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 21.3.2012 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 21.3.2012 Vesa Mäkinen Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus yrityskaupoissa

Lisätiedot

Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä

Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä Varsinais-Suomen Teknologiateollisuus ry:n tilinpäätöskokous 19.3.2009 Esityksen sisältö:

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 1.4.2014

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 1.4.2014 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Juha Ketola 1.4.2014 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera lyhyesti Finnveran rahoitus yrityskaupoissa

Lisätiedot

Ulkomaankaupan maksutavat ja Finnveran vientitakuut yrityksen riskienhallinnassa

Ulkomaankaupan maksutavat ja Finnveran vientitakuut yrityksen riskienhallinnassa 1 Ulkomaankaupan maksutavat ja Finnveran vientitakuut yrityksen riskienhallinnassa KIVI 2009 - Kotka 3.11.2009 Erno Ihto, kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö,

Lisätiedot

Finnvera lyhyesti. Pertti Lähdeaho Finnvera Oyj

Finnvera lyhyesti. Pertti Lähdeaho Finnvera Oyj 1 Finnvera lyhyesti Pertti Lähdeaho Finnvera Oyj 2 Finnveran rooli Edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä Rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, muutoksiin, kasvuun ja kansainvälistymiseen Lainoja,

Lisätiedot

Finnveran rooli yrityksen viennissä ja kansainvälistymisessä. Team Finland kiertue - Lapista maailmalle Rovaniemi 5.9.

Finnveran rooli yrityksen viennissä ja kansainvälistymisessä. Team Finland kiertue - Lapista maailmalle Rovaniemi 5.9. Finnveran rooli yrityksen viennissä ja kansainvälistymisessä Team Finland kiertue - Lapista maailmalle Rovaniemi 5.9.2018 Erno Ihto Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö

Lisätiedot

Tämä on Finnvera. Imatra 27.3.2013 Markku Liira

Tämä on Finnvera. Imatra 27.3.2013 Markku Liira Tämä on Finnvera Imatra 27.3.2013 Markku Liira Finnvera Oyj Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera ja sen tytäryhtiö

Lisätiedot

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Jukka Suokas, Finnvera ESIR-info 8.12.2016 1 [pvm] Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera ja

Lisätiedot

Kasvua Venäjältä - kansainvälistymisseminaari KiVi 2009 Hämeenlinna 24.3.2009 Erno Ihto, Kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus

Kasvua Venäjältä - kansainvälistymisseminaari KiVi 2009 Hämeenlinna 24.3.2009 Erno Ihto, Kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus 1 Kasvua Venäjältä - kansainvälistymisseminaari KiVi 2009 Hämeenlinna 24.3.2009 Erno Ihto, Kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus Finnvera 2 Edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä Rahoitusratkaisuja

Lisätiedot

Finnvera Oy 3.6.2014. aaj Teijo Kuusela

Finnvera Oy 3.6.2014. aaj Teijo Kuusela Finnvera Oy 3.6.2014 aaj Teijo Kuusela Asialistalla Yleistä Finnverasta Avainluvut Liiketoiminta-alueet Rahoitusperiaatteita Omitusjärjestelyistä 3.6.2014 [Alatunniste] 2 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama

Lisätiedot

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Messukeskus 25.8.2015 Unto Väkeväinen Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia

Lisätiedot

Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia.

Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo 26.3.2019 Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö

Lisätiedot

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla EMV:n uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Unto Väkeväinen Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Esityksen sisältö:

Lisätiedot

Maksutavan ja rahoitusratkaisun valinta - riskien hallintaa sekä kilpailukeino

Maksutavan ja rahoitusratkaisun valinta - riskien hallintaa sekä kilpailukeino Maksutavan ja rahoitusratkaisun valinta - riskien hallintaa sekä kilpailukeino 1 28.11.2016 Maksuehdon ja rahoitusratkaisun määrittävät Markkinatilanne Vastapuoli Kaupan kohde Viennin kohdemaa Oma näkökulma

Lisätiedot

Finnveran rahoitusmahdollisuudet Venäjän liiketoiminnassa KiVi 2009 Turku 12.11.2009 Jari Mehto 16.11.2009

Finnveran rahoitusmahdollisuudet Venäjän liiketoiminnassa KiVi 2009 Turku 12.11.2009 Jari Mehto 16.11.2009 1 Finnveran rahoitusmahdollisuudet Venäjän liiketoiminnassa KiVi 2009 Turku 12.11.2009 Jari Mehto Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten

Lisätiedot

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa HALLITUN KASVUN SALAISUUS JOUKO HAVUNEN Vaasa 8.5.2018 KASVUYRITYSTUTKIMUKSEN UUDET NÄKÖKULMAT NYT EI SAA ENÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ, JOTKA TOIMIVAT KASVAVILLA TAI TAANTUVILLA ALOILLA. PITÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ,

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset 2016 pk-yritysbarometri Alivaltiosihteeri Petri Peltonen Työ- ja elinkeinoministeriö 1 Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus yrityskannasta (%) Voimakkaasti

Lisätiedot

Finnveran ratkaisuja vientikauppaan. Aluejohtaja Juha Ketola

Finnveran ratkaisuja vientikauppaan. Aluejohtaja Juha Ketola Finnveran ratkaisuja vientikauppaan Aluejohtaja Juha Ketola 9.5.2017 Yksikään kannattava vientikauppa ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 27.3.2015 Kuopio Moderaattorina Jukka Turunen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen 9.00

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 25.3.2015 Lappeenranta Moderaattorina Markku Hokkanen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Finnvera-rahoitus 21.1.2015 Leppävirta. Rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen

Finnvera-rahoitus 21.1.2015 Leppävirta. Rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen Finnvera-rahoitus 21.1.2015 Leppävirta Rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen?

Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen? TIEDOT JULKAISUVAPAITA 3.6. KLO 9.00 Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen? Vientikaupan rahoitusbarometri 8 Finnvera, Keskuskauppakamari ja Kansainvälinen kauppakamari ICC 3.6.8 Tutkimuksen

Lisätiedot

Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta. Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT

Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta. Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT Finnveran palvelut Pk-yritysrahoitus (3 mrd ) Lainat ja takaukset Viennin

Lisätiedot

SOTE-yritysten kasvu. Helsinki 2.4.2014. Sari Maaranen, rahoituspäällikkö, Lahden aluekonttori p. 029 460 2211

SOTE-yritysten kasvu. Helsinki 2.4.2014. Sari Maaranen, rahoituspäällikkö, Lahden aluekonttori p. 029 460 2211 SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen Helsinki 2.4.2014 Sari Maaranen, rahoituspäällikkö, Lahden aluekonttori p. 029 460 2211 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää

Lisätiedot

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa. Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa. Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani 16.5.2019 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut vientiin ja kansainvälistymiseen KiVi 2009 Pori 11.11.2009 Jari Mehto 18.11.2009

Finnveran rahoituspalvelut vientiin ja kansainvälistymiseen KiVi 2009 Pori 11.11.2009 Jari Mehto 18.11.2009 1 Finnveran rahoituspalvelut vientiin ja kansainvälistymiseen KiVi 2009 Pori 11.11.2009 Jari Mehto Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut pk-yrityksille. Jari Mehto 21.11.2014

Finnveran rahoituspalvelut pk-yrityksille. Jari Mehto 21.11.2014 Finnveran rahoituspalvelut pk-yrityksille Jari Mehto 21.11.2014 Finnveran palvelut Pk-yritysrahoitus Vientikauppojen rahoitus Pääomasijoituksia Rahoitamme liiketoimintaa, jolla on kannattavuuden edellytykset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Rahoittajan näkökulma metsä- ja biotalouteen

Rahoittajan näkökulma metsä- ja biotalouteen Rahoittajan näkökulma metsä- ja biotalouteen Lieksan Puuakatemian järjestämä PUUN KÄYTÖN LAAJA-ALAISTAMINEN -seminaari 20.5. 21.5.2014 Hannu Puhakka, Finnvera Oyj Finnveran tavoitteet Cleantech-sektorilla

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Ostajariski ja rahoitus viennissä: uhka vai mahdollisuus?

Ostajariski ja rahoitus viennissä: uhka vai mahdollisuus? Ostajariski ja rahoitus viennissä: uhka vai mahdollisuus? RIIHIMÄEN-HYVINKÄÄN KAUPPAKAMARIN FINANSSILOUNAS 25.1.2018 Hotel Sveitsi, Hyvinkää Erno Ihto Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen

Lisätiedot

Grow, go global! Teollisuuden Survival Kit Kasvun ja kansainvälistymisen selviytymispaketti. Finnvera Oyj Anneli Soppi

Grow, go global! Teollisuuden Survival Kit Kasvun ja kansainvälistymisen selviytymispaketti. Finnvera Oyj Anneli Soppi Grow, go global! Teollisuuden Survival Kit Kasvun ja kansainvälistymisen selviytymispaketti Finnvera Oyj Anneli Soppi Finnveran rahoitustoiminta Asiakkaat Paikalliset pienyritykset Kotimarkkinayritykset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 0 0 0 0 60 70 Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

LÖYTYYKÖ KAUPPAA JA KASVUA MAAILMALTA? - Sisäpiiritietoa viennistä ja vientimarkkinoista

LÖYTYYKÖ KAUPPAA JA KASVUA MAAILMALTA? - Sisäpiiritietoa viennistä ja vientimarkkinoista LÖYTYYKÖ KAUPPAA JA KASVUA MAAILMALTA? - Sisäpiiritietoa viennistä ja vientimarkkinoista TEAM FINLAND-KIERTUE, KOUVOLA 4.5.2017 Timo Vuori, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Keskuskauppakamarin

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen. 1 8.11.2016 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 8.11.2016 Luottamuksellinen

Lisätiedot

Finnvera. Yrittäjien aamukahvit Sodankylä

Finnvera. Yrittäjien aamukahvit Sodankylä Finnvera Yrittäjien aamukahvit 6.2.2019 Sodankylä Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö

Lisätiedot

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitusperiatteista lyhyesti Finnvera yritysjärjestelyjen

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014

Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014 Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera ja sen

Lisätiedot

Ajankohtaista Finnverasta Vesa Mäkinen 24.9.2014

Ajankohtaista Finnverasta Vesa Mäkinen 24.9.2014 Ajankohtaista Finnverasta Vesa Mäkinen 24.9.2014 Finnveran alueet ja toimipisteet 1.9.2014 Etelä-Suomi Helsinki Sisä-Suomi Jyväskylä, Tampere Lounais-Suomi Pori, Turku Kaakkois-Suomi Lahti, Lappeenranta,

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 7 7 14 14 1 15 65 6 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan?

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Team Finland talo 14.9.2017 Janne Koivuniemi Finnvera Oyj Finnveran rooli pk-yritysten rahoituksessa Finnvera tarjoaa rahoituspalveluita erityisesti

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen 2 [pvm] 3 [pvm] Finnveran rahoitusperiaatteet 4 [pvm] Finnveran rahoitusperiaatteet Pk-yritykset Painopisteenä on

Lisätiedot

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä: OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut vientiin ja kansainvälistymiseen

Finnveran rahoituspalvelut vientiin ja kansainvälistymiseen Finnveran rahoituspalvelut vientiin ja kansainvälistymiseen 1 Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä Täydentää rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnveran pk-rahoitus - esimerkkejä rahoitusratkaisuista

Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnveran pk-rahoitus - esimerkkejä rahoitusratkaisuista Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnveran pk-rahoitus - esimerkkejä rahoitusratkaisuista 1 31.10. Finnveran rahoitusperiaatteet Pk-rahoitus Finnvera Oyj on valtion

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

Omistusjärjestelyjen rahoitus 9.11.2011 Satu Mäkelä

Omistusjärjestelyjen rahoitus 9.11.2011 Satu Mäkelä Omistusjärjestelyjen rahoitus 9.11.2011 Satu Mäkelä 2 Yleistä Finnverasta Omistusjärjestelyjen yleisyys ja tavallisimmat ongelmat Mihin Finnvera kiinnittää huomiota omistusjärjestelyjä rahoittaessaan Esimerkkejä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 62 69 Uusimaa 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 3 1 7 1 1 1 0 62 2 Pk-yritysbarometri, syksy 1 alueraportti, 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Keskeisimmät rahoitusperiaatteet

Keskeisimmät rahoitusperiaatteet 1 Keskeisimmät rahoitusperiaatteet Kannattavuus Kumppanuus Vaikuttavuus Kannattavuus turvaa liiketoiminnan jatkuvuuden ja rahoituksen takaisinmaksun. Myöntämämme rahoitus on vieraan pääoman ehtoista ja

Lisätiedot

Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli

Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli 3.11.2010 Luotettava kumppani kansainvälistymisessä Kilpailukykyä ennakoinnilla Maailmanlaajuinen verkosto Konsultointipalvelut kansainväliseen

Lisätiedot

Yrittäjäpolvenvaihdos. Merja Hautaniemi apulaisaluejohtaja

Yrittäjäpolvenvaihdos. Merja Hautaniemi apulaisaluejohtaja Yrittäjäpolvenvaihdos Merja Hautaniemi apulaisaluejohtaja 2 Finnvera edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä Rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen. lainoja, takauksia

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 219 Seuturaportti, Kainuu 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6119 Kainuu, n=3-3 Kajaani, n= Kehys-Kainuu, n=26-1 -2-1 - - 1 2: Suhdannenäkymät

Lisätiedot

Rahoituspalvelut Kiinaan FECC 5.6.2007. Rahoituspäällikkö Leena Tonttila

Rahoituspalvelut Kiinaan FECC 5.6.2007. Rahoituspäällikkö Leena Tonttila Rahoituspalvelut Kiinaan FECC 5.6.2007 Rahoituspäällikkö Leena Tonttila Esityksen sisältö Finnvera Finnvera lyhyesti Viejän rahoittaminen Saatavien vakuuttaminen Ostajan rahoittaminen Etabloituminen, toiminnan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021 Eduskunnan talousvaliokunnalle, toukokuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj 1 Finnveran päätehtävät 2 Finnvera

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Jykesin palvelut yrittäjille Yrittäjä työllistää seminaari 23.11.2016 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Startia Yrittäjille seminaari 5.11.2012 Tom Siegfrids, Finnvera Oyj

Startia Yrittäjille seminaari 5.11.2012 Tom Siegfrids, Finnvera Oyj Startia Yrittäjille seminaari 5.11.2012 Tom Siegfrids, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. Hannu Puhakka

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. Hannu Puhakka Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja Hannu Puhakka 16.5.2016 2 [pvm] 3 [pvm] Pk-rahoituksen painopistealueet - yritysten yleisimmät muutostilanteet ja niihin liittyvät rahoitustarpeet Yrityksen

Lisätiedot

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Kalle Åström

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Kalle Åström Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Kalle Åström 3.11.2017 Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera ja sen tytäryhtiö Suomen Vientiluotto

Lisätiedot

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012 Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta Mika Lautanala 13.12.2012 Finnvera: Rahoitusta investointeihin ja käyttöpääomaan Rahoitus Lainat yrityksen investointiin tai käyttöpääomaan (vain pk yrityksille)

Lisätiedot