PROJEKTISTA YRITTÄJYYTEEN

Transkriptio

1 PROJEKTISTA YRITTÄJYYTEEN Petri Pikkarainen Opinnäytetyö, syksy 2006 Diakonia- ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 2 Tiivistelmä Petri Pikkarainen. Projektista yrittäjyyteen. Järvenpää, syksy 2006, 37 s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (Amk) Tutkimukseni aiheena on Projektista yrittäjyyteen. Tutkimuksessani tarkastelen erilaisia yrittämisen mahdollisuuksia Järvenpään Jampassa toimineelle Jennit ja Jussit projektille. Jennit ja Jussit -projekti kesti syksystä 2004 kevääseen Projektin tarve tuli esille, kun Järvenpään kaupunki karsi kotihoidon palveluja ja muutti tarjoamansa palvelut lähinnä kotisairaanhoidollisiksi. Kaupungin tarjoamien palveluiden piiristä jäivät pois ne vanhukset, jotka eivät käyttäneet kotisairaanhoidon palveluja. Projektin avulla tuettiin asiakkaina olleiden vanhusten kotona asumista tarjoamalla siivous- ja asiointipalveluja asiakkaille. Tein työharjoitteluni kyseisessä projektissa syksyllä Haastattelin osaa projektin asiakkaista esittämällä heille viisi avointa kysymystä. Kysymysten tarkoituksena oli selvittää asiakkaiden tyytyväisyys projektissa saamiinsa palveluihin sekä mahdolliset kehittämishaasteet. Opinnäytetyössäni tarkastelen kotihoidon tilannetta Itä-Suomen läänin alueella. Kyseinen kysely oli tehty entisen Kuopion läänin alueella luvun lopussa. Opinnäytetyössäni käyn läpi eri yritysmuotojen riskejä ja uhkia, mutta myös yritysten tuomia mahdollisuuksia Jennit ja Jussit -projektia huomioiden. Avainsanat: kotihoito, vanhukset, yrittäjyys, projekti

3 3 Abstract Petri Pikkarainen. From project to business. Järvenpää, Autumn Language: Finnish. 37 pages, 2 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Järvenpää Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. The theme of this study is from project to business. In my study I observe different kinds of possibilities to make business based on a project called Jennit and Jussit located in Jamppa in Järvenpää. Jennit and Jussit-project was carried out from the autumn 2004 to the spring A need for this project came up while Järvenpää city cut off home help services and offered only health care services at home. Clients who did not need health care services at home were left out of services. The project supported older clients at home and services were like cleaning and small shopping. I did my practical training in the project in the autumn 2005 and interviewed some of the clients with five open questions. The purpose of the questions was to find out clients satisfaction to offered services and need for developments in clients point of view. In my final thesis comes up the situation of homecare in Järvenpää city. In my final thesis I observe the situation of homecare in Finland and I compare the results of my interviews to the results of other interviews. These interviews were carried out in the area of Kuopio in the beginning of In my final thesis I observe risks and threats of different forms of enterprises but also opportunities that they offer, 0considering also the project Jennit and Jussit. Keywords: homecare, old people, business, Project

4 4 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS 1. JOHDANTO OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET VANHUSTEN KOTONA ASUMISESTA Vanhukset Suomessa ja Järvenpäässä Kotihoidon yleiset tavoitteet HOIVAYRITTÄJYYS Hoivayrittäjyyden hyvät ja huonot puolet Hoivayrittäjyyden kasvu Hoivayrittäjyyden erityispiirteet ERILAISET YRITYSMUODOT Osuuskunta ja sen perustaminen Toiminimi Sosiaaliset yritykset KOTIHOIDOSTA Vanhustyön tutkimukseen perehtyminen Järvenpään kotihoidon tilanne Jennit ja Jussit projekti Tutkimusprosessin esittely Asiakas haastattelujen tulokset Työntekijöiden haastattelu SWOT- Analyysi hankkeesta Strengths - vahvuudet Weaknesses - heikkoudet Opportunities - mahdollisuudet Threats - uhat POHDINTA...31 LÄHTEET... Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. LIITTEET...35

5 5 Liite 1. Asiakkaille tehdyt kyselyt ja niiden vastaukset...35 Liite 2. Työntekijöille tehdyt kyselyt ja niiden vastaukset...37

6 6 1. JOHDANTO Olin syksyllä 2005 Työ, työyhteisö ja johtaminen -opintojaksonharjoittelussa Järvenpään Jampassa projektissa nimeltä Jampan Jennit ja Jussit. Projekti on päättynyt maaliskuun 2006 loppuun mennessä ja nyt haluttiin tietää, mitä mieltä asiakkaat ovat olleet palveluista ja mitä projekti on tarjonnut. Projektin päätyttyä siitä tehtiin loppuyhteenveto, johon opinnäytetyöni liitetään osaksi. Projektin kohderyhmänä toimi Jampan, Saunakallion ja Sorron alueilla eri asumismuodoissa asuvat ensisijaisesti eläkeläiset ja vajaakuntoiset sekä muut palveluja tarvitsevat. Haastattelemani asiakkaat olivat pääsääntöisesti eläkkeellä olevia naisia. Asiakkailla oli terveyden kanssa ongelmia ja siksi esimerkiksi kotona siivoaminen tai kaupassa käynti itsekseen enää sujunut. Haastatelluilla ei myöskään ollut sellaisia sukulaisia tai muita läheisiä, jotka olisivat voineet asioissa auttaa. Syksyllä 2004 ennen varsinaisen projektin alkamista tehtiin asiakkaiden luona haastattelukierros, jossa selvitettiin asiakkaiden avun tarvetta. Haastattelun tekivät Järvenpään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat. Tulosten perusteella projektin palveluiksi muodostuivat kotona siivoaminen, kaupassa käynti, ruuanlaitto ja ikkunoiden pesu. Projektin oli tarkoitus tuottaa yritystoimintana ja siksi haastattelin asiakkaita kysymällä, mitä mieltä he olisivat, jos palvelun hinta tulisi nousemaan. Kotihoitopalvelut ovat ajankohtainen aihe nyt, kun kaikkia palveluja karsitaan. Muutenkin aihe on ollut esillä, koska asiakkaille ole enää aikaa muuhun kuin pelkkiin hoidollisiin toimenpiteisiin jos niihinkään. Kotipalvelutyö on tärkeää työtä niille, jotka sitä tarvitsevat. Usein vanhus tai apua tarvitseva on yksin, mikä lisää käynnin merkitystä entisestään pelkästään sosiaalisena kanssakäymisenä.

7 7 2. OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää, Jenni ja Jussit -projektista saisi yrityksen. Opinnäytetyössä oli tarkoitus kartoittaa projektin erilaisia yritysmuotoja. Projektin työntekijät ja asiakkaat on myös huomioitu yrittäjyyttä silmällä pitäen haastattelemalla asiakkaita ja työntekijöitä kyseisestä asiasta. Kotihoitoyritystä perustettaessa on otettava huomioon kunnan tarpeet, tässä tapauksessa on selvitettävä se mitä vastaavaa Järvenpään kunnalla ja sen yrittäjillä on tarjota. Opinnäytetyöni on osa projektin loppuraporttia. Projekti loppui maaliskuun 2006 lopussa. Siksi päättötyöni tavoitteena oli tuoda esille projektin jatkomahdollisuudet ja tässä tapauksessa erilaiset yritysmuodot ja niiden mahdollisuudet projektin jatkona. Opinnäytetyössäni haastattelin projektin työntekijät ja osan asiakkaista. Molempien mielipiteet olivat tärkeitä. 3. VANHUSTEN KOTONA ASUMISESTA 3.1 Vanhukset Suomessa ja Järvenpäässä Suomessa on tarkasteltu yhä useammin vanhusväestön määrän lisääntymistä. Ennusteiden mukaan Suomessa vuonna 2030 on yli 65-vuotiaita noin 26,5 % koko väestöstä, kun vuonna 1996 heitä oli vain 14 %. Kodinhoidon tarvetta tarkastellessa on tärkeää arvioida apua tarvitsevien vanhusten määrää ja vanhusten määrän kasvua. Vanhuksen tullessa 75 vuoden ikään on avun tarpeen kotona selviytymisessä ennustettu kasvavan. Esimerkiksi vuoden 1987 tehdyn väestötutkimuksen mukaan vuotiaista 52 % ja yli 84-vuotiaista 63 % tarvitsevat kotiolosuhteissaan ollessaan toisten apua (Rissanen, 1998, 9-10.) Yksilökohtaiset erot ovat suuria vanhusten toimintakyvyissä. Avuntarve vähenee muun muassa sillä jos vanhuksella on käytettävissään oikeanlaiset apuvä-

8 8 lineet tai asunto. Avuntarpeeseen on myös osittain arvioitu vaikuttavan sukupuoleen. Yksin asuvien naisten onkin arvioitu saavan kotipalvelua vaikeammin kuin yksin asuvien miesten. Esimerkiksi Gredt Sundströmin (1991, 93) tutkimuksessa pohjoismaisista vanhuksista tuli esille, että naisille ei riitä pelkkä yksin asuminen kotiavun saamiseen, vaan heiltä vaaditaan myös huonokuntoisuutta, kun taas miehille on riittänyt pelkkä yksinasuminen perusteeksi kotiavulle. Avuntarpeen ero onkin perusteltu niin, että miehet ovat olleet kyvyttömämpiä tekemään kotitöitä. (Rissanen, 1998, 9-10.) Vuonna 1986 tehdyn elinkeinotutkimuksen mukaan miehet kuitenkin selvisivät paremmin kotitöistä kuin naiset. Kysymykset elinkeinotutkimuksessa liittyivät selviytymiseen elintarvikeostoksista, ruuanlaitosta, pyykistä, siivouksesta, riisuuntumisesta ja peseytymisestä. Yli 65-vuotiaista miehistä yli puolet ja naisista alle puolet selviytyi kaikista edellä mainituista kotitöistä. Ruuanlaitossa naiset kokivat selviytyvänsä miehiä paremmin. Yli 85- vuotiaista miehistä 22 % ja vain 13 % naisista katsoi selviytyvänsä kaikista kotitöistä. (Rissanen, 1998,10). Tulevaisuuden kotihoidon tarpeeseen vaikuttavat erityisesti omaisten ja yksityisten yritysten antaman avun ja hoidon määrässä tapahtuvat muutokset. Erilaisten järjestöjen ja vapaaehtoistyötekijöiden antaman avun muutosten merkitys kotihoidon tarpeelle on todennäköisesti vähäisempi, sillä vapaaehtoistyön ja järjestötoiminnan mahdollisuuksia on arvioitu heikoiksi kaikista vaativimmassa huolenpidossa. Jos järjestöt järjestävät ammatillisena, palkallisena ja maksullisena työnä, on järjestötoiminnan osalta tilanne aivan erilainen, koska usein on vaikeaa saada ammattitaitoista työntekijää. (Rissanen, 1998,10). 3.2 Kotihoidon yleiset tavoitteet Vanhuspolitiikan avulla on pyritty antamaan suosituksia vanhusten palvelujen tuottamiseen ja toteuttamiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö linjasi suositukset suomalaisen vanhuspolitiikan lähtökohdat ja tavoitteet ideologisesti vuoteen 2001 hyvin vanhuslähtöisesti. Vanhuuspolitiikan tavoite- ja strategiasuunnitelmassa oli viisi teema- aluetta joihin keskityttiin. Teemat olivat työelämä, toimeentulo, asuminen ja elinympäristö, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä osallis-

9 9 tuminen, koulutus ja kulttuuri. Keskeisimpiä tavoitteita olivat kotona asuminen ja lähiympäristöstä saatu tuki. Avohuollon kehittämistä ja palvelujen monimuotoistamista painotettiin. Yhteistyötä paikallisella tasolla järjestöjen ja vapaaehtoisten kanssa korostettiin samalla, kun kiinnitettiin huomiota myös yksityiseen palveluntuotantoon kunnallisia palveluja täydentävänä (Vanhuspolitiikka vuoteen 2001, 1996). Mietintöä kritisoitiin ylioptimistisuudesta ja arveltiin, että sillä ei ollut toteutumisperusteita. Karisto (1996, ) on tutkimuksessaan arvioinut, että ehdotukset olivat poliittisia suosituksia, joiden toteutuminen edellytti yhteiskunnallisia reunaehtoja, kuten julkisen talouden kehittymistä. Epäiltiin, että yhteiskunnassa ei löytyisi sellaista konsensusta, jonka avulla näin laajoja ja kattavia toimenpiteitä voitaisiin toteuttaa. Niiden toteutuminen ei myöskään ollut millään tavalla varmistettavissa. Vanhustenhuollon konkreettiseen toteutumiseen ja eri tahon toimijoiden yhteistyöhön kuntatasolla olisi odotettu kannanottoja. (Tenkanen 2003, sivu19.) Laitospaikkojen vähentäminen ja avopalvelujen lisääminen on ollut vanhushuollon tavoitteena (Palvelurakennetyöryhmän muistio 1992). Kotona asumisen hyvissä puolissa korostettiin esimerkiksi tuttua elinympäristöä ja paikallisia palveluja. Tavoitteena vanhuspolitiikassa oli, että 90 % 75-vuotiaista asuisi kotona vuoteen 2001 mennessä. Tavoitteen toteutuminen oli miesten osalta onnistunut jo vuonna 1991, mutta naisten osalta vielä vuonna 1995 tavoite oli vaiheessa ja luku ylitettiin vielä yli 10 %:lla. Palvelurakenteen muutoksista kertovat raportit tuovat kuitenkin esiin varsin selvästi sen, että vastaavia avopaikkoja ei ole järjestetty, vaikka laitospaikkoja onkin lakkautettu. (Uusitalo, Parpo ja Hakkarainen 2000, ) Pulaa on syntynyt sekä laitos- että avohoidon palveluista. Se onkin johtanut vanhustenhuollossa vaikeaan tilanteeseen. Kasvava tarve on luonut paineet pääasiassa kunnalliseen kotihoitoon, jossa ei ole tarpeeksi resursseja vastata tarpeeseen. (Tenkanen, 2003, 20 21).

10 10 Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että vanhukset haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään. Yhteiskunnan kannalta sitä on myös pidetty edullisempana vaihtoehtona, mutta taloudellisia laskelmia avopalvelujen kustannusesityksestä ei ole esitetty riittävästi. Pelkkä taloudellisten arvojen yksipuolinen käyttö vanhusten hoidossa ja palveluissa johtaa koviin ja vanhuutta väheksyviin arvoihin. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että vanhukset ja iäkkäät ihmiset saavat usein sosiaali- ja terveyspalveluja vasta sitten, kun jonkin asteinen toimintavajavuus on jo syntynyt. Julkisten palvelujen saannin kiristyminen on johtanut siihen, että vain huonokuntoisimmat saavat palveluita. (Uusitalo ym. 2000, 96 97). Ehkäiseviä palveluja ei ole ja erikoissairaanhoitoon pääseminen on vaikeutunut. Juuri ennalta ehkäisevä työ on todettu keskeiseksi vanhusten kotona selviytymistä tukevaksi toiminnaksi. Ehkäisevät kotikäynnit on yksi keino selvittää vanhusten avun tarvetta ja antaa ohjausta ja neuvontaa. (Heikkinen, Kauppinen ja Laukkanen 2003, Tenkanen, 2003, 21). Kaikilla osa-alueilla on huomattu puutteita, kun on tehty tutkimusta vanhusten toimintakyvyn tukemisesta. On huomattu, että kun fyysinen toimintakyky heikkenee myös sosiaaliset suhteet kärsivät. Mahdollisuudet osallistua erilaisiin harrastus- ja virkistystoimintaan vähenevät iän myötä ja niitä ei myöskään ole riittävästi saatavilla. Palvelujärjestelmiä onkin kritisoitu siitä, että niiden logiikka ei huomioi yksittäistä asiakasta riittävästi, vaan ne toimivat järjestelmän ehdoilla. (Tenkanen, 2003, ) Palvelut ovat joidenkin tutkijoiden mukaan aiheuttaneet asiakkaille jopa riippuvuutta. Myös asiantuntijavaltaa epäillään. Avoimempia ja joustavampia lähestymistapoja kaivataan vanhusten palvelujen tarjontaan järjestelmäkeskeisen vallankäytön sijaan. Tästä näkökulmasta vanhusten asemaa ei ole riittävästi huomioitu palvelujen käyttäjinä ja osallistujina oman elämänsä suunnitteluun. (Tenkanen, 2003, ) Vanhusten kannalta kotihoito ei ole vielä kehittynyt sillä tavoin, että he voisivat valita kotona asumisen vaihtoehdoksi palveluasumiselle tai laitoshoidolle. Kotiin saa apua vaihtelevasti asuinpaikasta ja palvelujärjestelmistä riippuen, mikä ai-

11 11 heuttaa eriarvoisuutta vanhenevan väestön keskuudessa. Laitospaikkoja on supistettu ja niin epäilläänkin, että laitoshoito on siirtynyt palvelutaloihin. Palvelu- ja ryhmäasumisen kehittyminen on saattanut johtaa siihen, että vanhuksille tarjotaan palveluasuntoja tai ryhmäasumista kotiin tuodun avun sijasta. (Tenkanen, 2003, ) Kotihoidon suhteellinen kattavuus on vuosina tilastojen mukaan vähentynyt 43 %, kun taas palveluasuminen on lisääntynyt 173 % (Uusitalo, Parpo ja Hakkarainen 2000, 79). Haja-asutusalueilla järjestettäviä palveluja kotiin on todennäköisesti vähentänyt palvelutalojen ja muiden vanhusten asumispalveluiden lisääntyminen. Palveluasuntojen sijainti taajamissa pakottaa usein vanhukset pois tutusta asuinympäristöstään muuton takia. Vanhuksille on todettu olevan erityisen tärkeitä oma koti ja tutuksi tullut asumisympäristö. Toisaalta erilaiset väliasumismuotoiset palvelut lisäävät vanhusten valintamahdollisuuksia, mutta eivät poista kotihoidon tarvetta. Ulkopuolisten antama tuki on tärkeää vanhuksen sopeutuessa uuteen asuinympäristöön. (Tenkanen, ) 4. HOIVAYRITTÄJYYS 4.1 Hoivayrittäjyyden hyvät ja huonot puolet Hoivayrittäjyyttä lähdetään aluksi määrittelemään hoivan ja yrittäjyyden käsitteillä, koska siitä ei ole yksiselitteistä ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Esimerkiksi Nykysuomen sanakirjassa siitä kerrotaan seuraavaa: hoiva tarkoittaa hoitoa, vaalintaa ja huolenpitoa. Hoivatyö on ihmistyötä, mikä erottaa sen esimerkiksi koneilla tehtävästä työstä. Sen lähikäsitteitä ovat terveydenhuoltoon liitetty hoito, esimerkiksi hoitokoti ja hoivakoti ja sosiaalipalvelujen perinteinen käsite huolenpito (Rissanen & Sinkkonen, 2004, 12). Hoiva ja sen määrittely on kulttuurisidonnaista. Suomalaisessa yhteiskunnassa hoiva sisältyy sekä yksityiseen että julkiseen toimintaan. Useimmiten hoiva on kuitenkin sidottu ammatilliseen toimintaan osana pohjoismaista hyvinvointival-

12 12 tiota. Vaikka omaishoito on edelleenkin keskeinen hoivan muoto esimerkiksi lasten ja vanhusten hoidossa, on tämä tehnyt perheiden ja omaisten antaman hoivan osittain melko näkymättömäksi. Välittäminen ja vastuunotto hoivan saajasta ovat muun muassa hoivaan liitettyjä ulottuvuuksia. Näin yksilöiden väliseen hoivasuhteeseen on liitetty toisinaan ainakin osittainen epätasainen valtasuhde. Yrittäjyydessä asiakas tulkitaan usein rationaaliseksi päätöksentekijäksi tai valitsijaksi, ei alisteiseksi toimijaksi, hoivayrittäjyydessä taasen alisteisuus ja valtasuhde ovat ongelmalliset. (Rissanen & Sinkkonen, 2004,12 13). Hoivan saajina voi olla monta erilaista asiakasta. Jollakin asiakkaalla voi olla rajallinen henkinen, sosiaalinen ja fyysinen toimintakyky, esimerkiksi osalla saattokodin asukkaista. Asiakkaina voi olla myös sellaisia, jotka elävät omaa elämäänsä aktiivisesti esimerkiksi pelkän siivouspalvelun kautta. Mahdollista onkin, että hoivayrittäjyys on yksi keino valtaistaa asiakkaita toteuttamaan itseään sekä kehittämään ja käyttämään voimavarojaan. (Rissanen & Sinkkonen, 2004,12 13). Yrittäjyys on toinen vaikeasti määriteltävä käsite hoivayrittäjyydessä. Siitä on myös useita eri määritelmiä, kuten Pia-Lena Leskisen tutkimus 1999 yrittäjyyden tarkastelu historiallisesti ja eri tieteenalojen näkökulmasta osoittaa. Kantasanana yrittäjyydessä on yrittää ja se kuvaa tietynlaista ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistapaa. Ajatteluna yrittäminen on päämäärätietoista ja tahtovaa. Toimintana yrittäminen on ihmisen pyrkimystä, ahkerointia ja ponnistelua asettamiinsa tavoitteisiin tai valitsemiinsa päämääriin. Se on myös pyrkimystä hankkia toimeentulo itselleen ja luoda työpaikkoja mahdollisesti myös muille. (Rissanen & Sinkkonen, ) Yrittäjyys on yrittäjänä toimimista ja oman yrityksen perustaminen yksi yrittäjyyden keskeinen tunnusmerkki. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on ollut kauan yksityistä toimintaa, mutta omistajana on ollut usein joku kolmannen sektorin toimija, esimerkiksi yhdistys tai säätiö, tai yksityisyrittäjinä toimivat ammatinharjoittajat, esimerkiksi lääkärit tai hammaslääkärit. Ulkoinen ja sisäinen yrittäjyys on toisaalta usein erotettu. Ulkoinen yrittäjyys merkitsee toimimista itsenäisenä omistavana yrittäjänä. Sisäisellä yrittäjyydellä tarkoitetaan yrittäjämäistä ajatte-

13 13 lu-, toiminta- ja suhtautumistapaa minkä tahansa työyhteisön jäsenenä. (Rissanen & Sinkkonen, 2004, 14 15). Erilaisissa uusimmissa julkaisuissa on käytetty termiä hoivapalvelu sosiaali- ja terveyspalvelujen yläkäsitteenä, mutta esimerkiksi Mikko A. Salo 1998 on määritellyt hoivapalvelut niin, että ne ovat osa sosiaali- ja terveyspalveluja. Hoivapalvelut helpottavat yksilön selviytymistä jokapäiväisessä elämässä Salon mukaan. Hänen mukaansa nämä palvelut perustuvat vuorovaikutukseen ja niihin kuuluvat hyvinvointia parantavat palvelut ja hoito, kodinhoito, asumispalvelut ja avustava hoito sekä sosiaalis- emotionaalinen tuki. (Rissanen & Sinkkonen, 2004, 14 15). Tiivistäen hoivayrittäjyydellä tarkoitetaan yrityspohjaista toimintaa, jonka pääasiallisia toimialueita ovat eri asiakasryhmien asumispalvelut sisältäen avo- ja laitospalvelut, kotihoidon, joka kattaa kotipalvelun ja kotisairaanhoidon, sekä lasten päivähoidon, myös lasten päiväkotiyritykset. (Rissanen & Sinkkonen, 2004, 14 15). 4.2 Hoivayrittäjyyden kasvu Tilastot yksityisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta ovat kehittyneet kattavammiksi vasta 2000-luvulla, mikä osoittaakin uutuutta suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Yksityisten palvelujen tuottajien arviointiin antavan noin viidenneksen kaikista sosiaali- ja terveyspalveluista vuonna Yksityisten sosiaalipalvelujen määrä on kasvanut erityisesti viime vuosina. Yksityisiä toimijoita oli 724 vuonna 1994 ja jo 3143 vuonna Vuoden 2002 lopussa sosiaalialan yrityksissä oli 8000 ja järjestöissä työtekijää (Stakes ). Terveyspalvelujen määrä on ollut viime vuosina kasvussa, vaikka määrä onkin vaihdellut luvulla. Yleisimmät toimialat ovat fysioterapia, lääkärinvastaanottotoiminta ja hammashoito. Itsenäisiä ammatinharjoittajia oli noin 7500 ja kokonaismäärä terveyspalveluja antavista yrityksistä vuonna 2001 oli noin

14 Kasvu on todennäköistä myös tulevaisuudessa (Rissanen & Sinkkonen, 2004,15). 4.3 Hoivayrittäjyyden erityispiirteet Hoivayrittäjyydessä on sen muusta yrittäjyydestä erottavia erityispiirteitä, joiksi tulkitaan pienyrittäjyyden, naisyrittäjyyden, eettisyyden ja ammatillisuuden kietoutuminen yrittäjyyteen, markkinoiden epätäydellisyys sekä valtion ja kuntien suorittama ohjauksen tietyt tyypit, jotka eivät kohdistu samassa muodossa ja samassa määrin muuhun yrittäjyyteen. (Rissanen & Sinkkonen, 2004, ) Pienyrittäjyys on ainakin vielä yksi hoivayrittäjyyden ominaisuus. Esimerkiksi raportoidussa 456 hoivayritystä käsittävässä kyselyssä vain yhdessä oli yli 50 työntekijää ja valtaosa (85 %) työllisti päätoimisesti 1-9 ihmistä. Pienyritysten kohtalo onkin yksi tulevaisuuden kysymyksistä ja se, miten niille käy suomalaisessa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. Kansainväliset kokemukset esimerkiksi Ruotsista ja Englannista osoittavat, että myös hoiva-alalle voi syntyä isoja yrityksiä tai perinteiset esimerkiksi kiinteistöhoitoon keskittyneet yritykset laajentavat toimintaansa alalle. Esimerkkejä on Suomestakin esimerkiksi ISS Care Partner. (Rissanen & Sinkkonen, 2004, ) Suomessakin on noussut esille naisten työllistymisen uusina mahdollisuuksina yrittäjyys ja itsensä työllistäminen. Esimerkiksi kauppa- ja teollisuusministeriö on pyrkinyt edistämään sitä viimeksi TE- keskustan naisyrittäjäneuvojilla ja naisyrittäjien mentorointiohjelmilla. Naisten yritystoiminnassa on säilynyt kaksi tyypillistä erityispiirrettä, vaikka se onkin kasvanut ja monipuolistunut talouden muuttuessa. Naiset toimivat mieluummin yksittäis- kuin työnantajayrittäjiä. Lisäksi naisten yritystoiminta keskittyy vain muutamalle palveluajalle, joista hoivayrittäjyys on yksi keskeinen. Naisyrittäjyydestä on vähemmän tietoa kuin yrittäjyydestä yleensä. Naisyrittäjyydestä onkin Suomessa vasta luvulla kehitetty tiedonkeruuta. (Rissanen & Sinkkonen, 2004, 21 22) Itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisäksi pyrkimys kahden tärkeän elämänalueen, perheen ja työn, joustavaan yhdistämiseen on naisten usein mainitse-

15 15 ma yrittäjäksi ryhtymisen tärkein motiivi. Naisten suurimmat ongelmat ja ristiriidat liittyvätkin juuri perheen ja työn yhdistämiseen. Edellisten lisäksi naisille yrittäjyydestä seuraavia henkisiä kustannuksia voivat olla vapaa-ajan niukkuus ja riittämättömyyden tunne. Esimerkiksi Anne Kovalainen ( ) toteaa, että naisyrittäjien ongelmat saattavat olla miesyrittäjiä enemmän sukupuolisidonnaisia ja ongelmaksi on todettu myös se, ettei naisia kannusteta ja kasvateta yrittäjyyteen. (Rissanen & Sinkkonen, 2004, 21 22) Rahoituksen vaikea saatavuus on ollut naisyrittäjien suurimpia kokemia ongelmia varsinkin aloitusvaiheessa. Osittain siihen liittynee naisten yritysten toimialat. Oikeiden verkostojen luominen on myös toinen vaikeus yrittäjyyden kannalta, sillä yleensä naisten verkostot muodostuvat ystävistä ja sukulaisista, eivätkä yrityksen kannalta tärkeistä ihmisistä. Lisäksi ongelmaksi saattaa muodostua naisten toimialoille sopivan yrittäjäkoulutuksen puute. Ammatillinen koulutus ja taito liittyvät yleensä naisyrittäjillä muuhun kuin yritystoimintaan. Ongelmaa onkin yritetty ratkaista viime vuosina erilaisilla yrittäjäkursseilla. Sitten onkin törmätty uuteen ongelmaan: naisyrittäjien vaikeuteen järjestää aikaa osallistuakseen kurssille. (Rissanen & Sinkkonen, 2004, 21 22) 5. ERILAISET YRITYSMUODOT Mahdollisuuksia yritystoiminnan perustamiseen on monia. Voi perustaa uuden yrityksen, ostaa jo valmiiksi toimivan yrityksen tai alkaa niin sanotuksi franchising-yrittäjäksi. Vaihtoehtoja uuden yrityksen perustajalle on useita, esimerkiksi toiminimi, avoinyhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö ja osuuskunta. Liiketoiminnan kannalta kaikki edellä mainitut yritysmuodot ovat hyviä. Tärkeintä onkin miettiä, mihin yritystoiminnalla pyrkii tai pyritään. Toiminimi on paras ratkaisu silloin, jos yrityksen on tarkoitus turvata toimeentulo yhdelle henkilölle ja hänen perheelleen. Yritystoiminta on mahdollista aloittaa kolmella eri tapaa, jotka ovat perustamalla uusi yritys, ostamalla toimiva yritys tai ryhtymällä franchisingyrittäjäksi. Uuden yrityksen perustajalle on useita vaihtoehtoja, esimerkiksi: toiminimi, avoinyhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö ja osuuskunta. Liiketoiminnan kannalta kaikki yritysmuodot ovat hyviä vaihtoehtoja. Tärkeintä on miettiä, mihin

16 16 yritystoiminnalla pyritään. Toiminimi on esimerkiksi silloin paras, kun ajattelee asiaa niin, että yrittämisen tarkoitus on turvata yhdelle henkilölle ja hänen perheelleen riittävä tulotaso. (Kuosmanen 2006, 7). 5.1 Osuuskunta ja sen perustaminen Osuuskunta on yhteisöyritys, jonka tarkoituksena on jäsentensä taloudenpidon ja elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenomistajat osallistuvat sen toimintaan ja käyttävät hyväkseen osuuskuntansa palveluja. Henkilöjäseniä tai yrityksiä voi kuulua osuuskuntaan. Osuuskunnan perustamiseen tarvitaan kuitenkin vähintään kolme henkilöä. Kun jäseniä on vähintään seitsemän eri talouksissa asuvaa, on jäsen osuus alle 15 %, jolloin jäsentä ei työttömyysturvalain mukaan lueta yrittäjäksi eli hän ei menetä työttömyyspäivärahaoikeuttaan. (Kuosmanen 2006, 8). Osuuspääoman muodostavat jäseniltä perittävät osuusmaksut jotka ovat kaikille osakkaille samansuuruiset. Lakisääteistä vähimmäispääomaa ei ole, vaan maksun määrä vaihtelee jäsenmäärän ja osuuskunnan säännöissä määritellyn osuusmaksun suuruuden mukaan. Osuuskunta vastaa henkilöjäsenten osalta työnantajavelvoitteista jäsenen työllistyessä. Myös pienyritykset voiva verkostoitua perustamalla osuuskunnan, jolloin osuuskunta hoitaa yrittäjien mainonnan, laskutuksen, kirjanpidon ja päivystyksen. Osuuskunnan kokouksissa päätetään osuuskunnan tilin päätöksen mukaisen ylijäämän jakamisesta jäsenille tai sen muusta mahdollisesta käytöstä. (Kuosmanen 2006, 8). Sääntöjen mukainen hallitus ja tilintarkastajat valitaan ylintä päätösvaltaa käytetäen jäsen ja ääni- periaatteella osuuskunnan kokouksessa. Hallitus valitsee puheenjohtajan ja yleensä myös toimitusjohtajan. Ellei säännöissä ole erikseen muuta mainittu, jäsenet vastaavat osuuskunnan sitoumuksista vain sijoittamallaan pääomalla. (Kuosmanen 2006, 8).

17 Toiminimi Toiminimi on yksinkertaisin tapa aloittaa yritystoiminta, silloin voi toimia yksityisenä elinkeinoharjoittajana. Yksityinen toiminimi ei ole erillinen oikeushenkilö. Yrittäjälle itselleen kuuluu vastuu päätöksenteosta ja toiminimeen koskevista asioista. Elinkeinon harjoittaja omistaa henkilökohtaisesti liikkeensä tai ammattiinsa kuuluvan omaisuuden. Vero- ja kirjanpitolain säädäntö edellyttävät kuitenkin, että yksityisliikkeen varat ja velat pidetään erillään yrittäjän yksityisistä varoista ja veloista. Kuten muutkin yritykset myös toiminimi yritys voi palkata muita työntekijöitä. (Kuosmanen 2006, 7). Toiminimen soveltuvuus on myös sellaisissa tilanteissa hyvä, joissa esimerkiksi aviopuolisot työskentelevät yhdessä toisen puolison yrityksessä. Usein sivutoiminen yrittäminen kannattaa aloittaa toiminimellä. Yritystoiminnan aloittaminen toiminimellä on nopeaa ja yksinkertaista. (Kuosmanen 2006, 7). Toiminimeä ei veroteta erikseen, vaan sen tulos (veronalaiset tulot vähennettynä vähennyskelpoisilla menoilla) jaetaan elinkeinoharjoittajan pääomatuloksi ja ansiotuloksi elinkeinotoimintaan kuuluvan nettovarallisuuden perusteella. Tuloksesta pääomatuloa on 20 % nettovarallisuudesta, loppuosan ollessa ansiotuloa. Elinkeinoharjoittaja voi halutessaan valita vaihtoehdon, jossa pääomatuloa on ainoastaan 10 % nettovarallisuudesta. Pääoma tulo lasketaan vuotuisena tuottona, jolloin tilikauden pituus vaikuttaa pääomatulon määrään. Jos tilikauden pituus on esimerkiksi 18 kk, on 30 % tuloksesta on pääomatuloa. (Kuosmanen 2006, 9). Pääoma- ja ansiotulo jaetaan puolisoiden kesken silloin jos puolisot harjoittavat yhdessä elinkeino toimintaa. Pääomatulo jaetaan niiden osuuksien perusteella, jotka puolisoilla on elinkeinotoimintaan kuuluvaan nettovarallisuuteen. Ansiotulo sen sijaan jaetaan puolisoiden työpanosten suhteessa. (Kuosmanen 2006, 9).

18 Sosiaaliset yritykset Sosiaaliset yritykset harjoittavat uudentyyppistä yritystoimintaa Suomessa. Sosiaalisella yrittämisellä nähdään olevan tarvetta suomalaisessa yhteiskunnassa lähinnä työttömyyden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. Sosiaalinen yritystoiminta on markkinaorientoitunutta liiketoimintaa, joka on luotu parantamaan vajaakuntoisten ja muiden heikossa työllisyysasemassa olevien sosiaalista tilannetta. ( Sosiaalisen yrityksen määritelmä.) Sosiaalisen yrityksen lähtökohtana on normaali yritystoiminta. Sen tulee löytää markkinat, joilla se voi toimia kannattavasti. Yritystoiminnan muoto voi olla mikä tahansa, mutta yritys ei tee voittoa jakaakseen sitä omistajilleen, vaan voitto käytetään toiminnan vahvistamiseen sekä työntekijöiden työllistymisen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Voitto on keino, ei päämäärä ( Sosiaalisen yrityksen määritelmä.) Sosiaaliset yritykset tarjoavat uudenlaisen mahdollisuuden työllistää niitä, joilla on erityisiä vaikeuksia löytää töitä niin sanotuilta kovan rahan markkinoilta. Ne sijoittuvat suojatyökeskusten ja tavallisten yritysten välimaastoon. Ne pyrkivät tarjoamaan pysyviä työpaikkoja - eivät kuntoutusta - vajaakuntoisille, vammaisille, pitkäaikaistyöttömille ja maahanmuuttajille. ( Sosiaalisen yrityksen määritelmä.) Suurin ero sosiaalisten yritysten ja perinteisten suojatyökeskusten välillä on vajaakuntoisen kohderyhmän asemassa ja osallistumisessa. Sosiaalisissa yrityksissä on myös muita työntekijöitä, usein enemmistönä, ja eri työntekijäryhmät ovat tasaveroisessa asemassa. Palkkaa maksetaan normaalien työmarkkinasopimusten mukaisesti, vähintään kansallisen minimipalkan mukaan. Vajaakuntoisten työntekijöidenkään toimeentulo ei saisi perustua pääosin avustuksille. Sosiaaliset yritykset tarjoavatkin todellista työtä ja vaativat myös kaikilta työntekijöiltään kunnon työpanoksen. ( Sosiaalisen yrityksen määritelmä.)

19 19 Sosiaalinen yritys voi sekä toimia väylänä kohti avoimia työmarkkinoita että tarjota pysyviä työpaikkoja vaikeasti työllistyville henkilöille. Sosiaaliset yritykset ovat nousseet työllistymisen keinoina esille muun muassa Suomen työllisyyspolitiikan toimintasuunnitelmassa ja Equal -yhteisöaloiteohjelman kansallisessa asiakirjassa. Suomessa on käynnissä kuusi Equal -hanketta, jotka kehittävät tätä yritysmuotoa liiketoiminnan ja sosiaalisen tehtävän näkökulmista. ( Sosiaalisen yrityksen määritelmä.) 6. KOTIHOIDOSTA 6.1 Vanhustyön tutkimukseen perehtyminen Perehdyin vanhustyön tutkimukseen joka oli tehty Itä-Suomen läänin alueella, siinä kartoitettiin vanhusten halukkuutta ostaa kotiapua. Haastattelu oli tehty vuosien välisenä aikana. Haastattelun perusteella noin kolmannes vanhuksista olisi valmis ostamaan apua hoivayritykseltä, jos kunnan palvelua ei olisi riittävästi saatavilla useimpien avun muotojen osalta. Eniten vastaajat olivat kiinnostuneita ostamaan siivousapua ja kuljetuspalveluita esimerkiksi lääkäriin tai kylään. Vähiten vanhukset ostaisivat apua hoivayritykseltä ruokailuun tai ruuan valmistukseen. Tähän tulokseen vaikutti todennäköisesti se, että vanhusten oli mahdollista ostaa valmis ateria ateriapalvelusta. Vähän yli puolet (52 %) tutkimukseen osallistuneista ei ostaisi yhtäkään avun muotoa hoivayritykseltä, vaikka he eivät saisi käyttämäänsä apua kunnalta. Mielenkiintoinen kysymys on, miten he selviytyisivät ja menettelisivät ilman kunnalta tulevaa apua. (Rissanen, 1999,127). Vanhemmat vastaajat olivat halukkaampia ostamaan apua hoivayrityksiltä. Ainut poikkeus oli kuljetuspalveluiden ostaminen, jota nuoremmat vastaajat ostaisivat vanhempia vastaajia mieluummin. Tulokseen vaikuttanee vastaajan fyysinen terveydentila. Enemmän apua tarvitsevien yli 84 vuotiaiden on pakko etsiä apua myös hoivayrityksiltä, jos kunnan palveluja ei ole saatavilla. Erot ikäryhmien välillä olivat kuitenkin melko vähäisiä eivätkä saaneet tilastollista merkitsevyyttä jo aineiston pienen koon vuoksi. (Rissanen, 1999,127).

20 20 Naiset ja miehet erosivat kuljetusten ja asiointiavun ostohalukkuudessa. Miehet olivat naisia halukkaampia ostamaan kuljetuspalveluja ja asioimisapua yksityiseltä hoivayritykseltä. Kunnan sosiaali- ja terveyspalvelun asiakkaina naiset saivat kuitenkin miehiä useammin kunnalta asioimisapua. Mahdollisesti tulokseen vaikuttaa asiointiin liittyvät perinteet. Esimerkiksi asiointi eri virastoissa tai pankissa on vanhimmilla sukupolvilla perinteisesti kuulunut miehen tehtäviin. (Rissanen, 1999, ). Tutkimuksessa käsiteltiin keskeisesti aineiston koon vuoksi siivousta. ja siinä vanhukset saivat useimmiten siivousapua kerran kuussa kunnalta, mutta he arvioivat ostavansa sitä hoivayritykseltä useimmiten kerran kuukaudessa tai harvemmin. Tulevaisuudessa on tärkeää selvittää eri avunmuotojen ostohalukkuuden määrää suhteessa avuntarpeeseen. Mahdollisesti myös joitakin muita avunmuotoja kuin siivousta ostettaisiin kunnan apua harvemmin. (Rissanen, 1999, ). 6.2 Järvenpään kotihoidon tilanne Järvenpään kotihoidon on tarkoitus antaa henkilökohtaista hoitoa ja hoivaa vanhuksille, vammaisille, sairaille ja pitkäaikaissairaille sekä huolehtia kotona selviytymistä edistävien tukipalvelujen järjestämisestä. Ympärivuorokautisten palvelujen tarkoituksena on tukea ja edistää kotona selviytymistä mahdollisimman kauan. Asiakkaaksi hakeutuminen tapahtuu ottamalla yhteyttä oman alueen kotihoitoon, joka tekee puhelimessa kartoituksen palvelujen tarpeesta. Järvenpäässä toiminta on jaettu kahteen eri alueeseen eli pohjoiseen ja eteläiseen. Toiminnoista vastaavat kunkin alueen kotihoidon ohjaajat. Kotihoito toimii Järvenpäässä yhdistettynä kotihoitona, johon sisältyy sekä kotipalvelu- että kotisairaanhoito. Kotihoidossa työskentelee noin 60 työntekijää, he ovat pääasiassa hoitoalan koulutuksen saaneita työntekijöitä. Kotihoidolla on myös käytettävissä lääkäri-,