Elämäntiellä Kari Kuusisto Kari Kuusisto Opas Opas oikean tien oikean tien kulkemiseen kulkemiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elämäntiellä Kari Kuusisto Kari Kuusisto Opas Opas oikean tien oikean tien kulkemiseen kulkemiseen"

Transkriptio

1 Elämäntiellä Kari Kuusisto Opas oikean tien kulkemiseen

2 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. (Joh. 17:18-19) Lukijalle Vieraillessani Herätysseuran Kirjapainolla helmikuussa 2010, sain Tapio Nousiaiselta tehtäväksi päivittää hänen vuonna 1968 julkaiseman Elämäntie-vihkosensa. Tunsin tuon niteen ennestään ja toimeksianto olikin minulle enemmän kuin mieluinen. Intoa täynnä aloitin tekstin muokkaamisen ja kuvittelin saavani sen valmiiksi tuota pikaa, mutta tehtävä ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Jouduin nimittäin samalla itsekin käymään jokaisen Pertin kirjoittaman matkaohjeen henkilökohtaisella tasolla läpi. Etsiessäni Raamatusta lisätukea moniin tekstin puhutteleviin kohtiin, pysähdyin aina samalla kysymään itseltäni; onko tämä asia totta omalla kohdallani? Voinko sanoa itse omistavani sen mistä sinulle nyt kirjoitan? Onko Kristus saanut minussa muotoa niin kuin olisi pitänyt? Kohta kohdan jälkeen jouduin tunnustamaan tappioni ja voimattomuuteni Herralle. Mutta samalla myös opin jokaisen kärsimäni tappion myötä yhä enemmän ja enemmän tuntemaan Lunastajaani Jeesusta Kristusta, joka armahti minua kelvotonta joka kohdassa. Mitä pimeämmältä elämäni jalanjäljet näyttivät, sitä kirkkaammaksi Kristuksen valo silmissäni kasvoi. Ristin työ riitti minulle ja se riittää ihan varmasti myös sinullekin. Tähän Jeesuksen täytetyn työn varaan tahdon sinutkin tämän kirjan myötä opastaa. Tervetuloa kanssani Elämäntielle, Tampereella heinäkuussa 2012 Kari Kuusisto 2 3

3 Rakas veljeni/siskoni Kristuksessa! Olen todella iloinen siitä, että olet kääntynyt seuraamaan Jeesusta. Se on aina todellinen riemujuhlan aihe myös taivaassa kun tuhlaajalapsi palaa kotiin. Kaiken juhlinnan keskellä koen myös selvän esirukouskutsun sydämessäni, koska omasta kokemuksesta tiedän että synnin houkutukset ja vanha luontosi tahtoisivat vetää sinut takaisin maailmaan. Ole kuitenkin eteesi tulevissa vastoinkäymisissä rohkea ja luota Jumalan lupauksiin. Jeesus on jo etukäteen voittanut sinustakin käydyn taistelun Golgatalla ja minä lupaan, että Hän ei koskaan tule ajamaan sinua pois luotaan, (Joh. 6:37) vaan syy mahdolliseen elämäntieltä eksymiseen on aina ihmisessä itsessään. Jumala antoi meille aivan selkeät matkaohjeet Raamatun sanassa ja lähetti vielä Pyhän Hengenkin avuksemme, mutta langennut ihminen ei haluaisi taipua Jumalan sanan alle ja siksi tappioitakin joskus tulee. Jeesus sanoi opetuslapsilleen lähetyskäskyssä: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. (Matt. 28:19-20) Jeesuksen lähetyskäskyyn viitaten rohkaisen sinua pitämään tämän vihkosen antamat neuvot kuin rakkaina elämäntien matkaohjeina Herraltamme, sekä varoituksen sanoina eksyttäjää vastaan. Kolme perusasiaa kristityn vaelluksesta: 1. Me emme pelastu omista teoistamme, vaan yksin us- kosta Jeesukseen. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef. 2:8-9) Kun Raamatun vanha käännös kehottaa ihmistä parannuksen tekemiseen etsikkoajan yhteydessä (Mark. 1:15) (Apt. 3:19) tarkoittaa se sillä nöyrtymistä ja syntiemme anteeksi pyytämistä Jumalalta. Parannuksen tekeminen ei tässä yhteydessä tarkoita sitä että meidän tulisi yrittää korjata kaikki Jumalan silmissä huonot kohdat elämästämme jotta kelpaisimme Hänelle. Ei, vaan kutsuessaan meitä yhteyteensä Hän näki kaikki vikamme, mutta niistä huolimatta ja niiden kanssa Hän hyväksyi meidät lapsikseen. Hän vanhurskauttaa pahimmankin syntisäkin ja tekee tästä taivaskelpoisen. (Matt. 9:12-13) Omaa elämäämme koskeva parannuksen teko taas on luonnollinen seuraus eli hyvää hedelmää yhteydestämme Jeesukseen, ei mitään pakkotyötä tullaksemme vanhurskaaksi koska mehän olemme jo sitä! Vaikka Jumalan Pyhä Henki ohjaakin sinua parannukseen tahtonsa mukaisesti, ei hyvillä töilläsi tai niiden tuloksilla ole mitään vaikutusta itse pelastukseesi. Niillä et sitä varmista etkä myöskään menetä. Haluan tuoda tämän perusasian heti alussa tietoosi, koska parannuksenteko käsitteenä on aiheuttanut sekaannusta ja väärinkäsityksiä kristittyjen keskuudessa sukupolvesta toiseen. Jumalan tarkoittamasta hyvästä hedelmästä on monesti tullut lakihenkinen lyömäase fariseusten käsissä, mutta ole sinä vapaa kaikesta pakosta. 4 5

4 Oman elämäsi muutosten tarkoitus on auttaa sinua elämään arjessasi siten kuin Jumala on sen tarkoittanut eli sinun itsesi ja läheistesi parhaaksi. Samalla kun ojennamme elämäämme Raamatun sanan mukaiseksi luopuen Jumalan tahdon vastaisista asioista, osoitamme kuuliaisuutemme ja rakkautemme Jeesukselle. Hän maksoi omalla verellään meistä täyden lunastushinnan, joten olkoon jokapäiväinen elämämme Kristuksen valona muille ihmisille eikä suinkaan sen pahennuksena. Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:1-2). 2. Jumala tulee aivan hyvin toimeen ilman meitäkin, mutta kutsuu silti jokaisen uskovan työhön valtakuntaansa. Kullekin meistä on Hänen globaalissa seurakunnassaan eli Kristusruumiissa ihan oma, juuri meidän mitoille ja kyvyille suunniteltu paikka. Sen vuoksi sinun ei tulisi väheksyä tai varsinkaan ylikorostaa omaa kutsumustehtävääsi vertaamalla sitä muiden tehtäviin, vaan pysy uskollisesti ja nöyrällä sydämellä aina omalla paikallasi. Näin palveltuasi saat matkasi lopulla kuulla Herraltasi tunnustuksena työstäsi: Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen. Minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon. (Matt. 25:21) Herra itse jakaa työtehtävät kullekin meistä Hänen oman suunnitelmansa ja tahtonsa mukaisesti, ei meidän itsekkään vanhan luontomme toiveiden mukaan. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi. (Joh. 8:36) 3. Olet vapaa palvelemaan Jumalaa! Jeesus vapautti meidät Golgatalla synnin orjuuden ja saatanan kahleista. Olemme siis vapaat, mutta emme kuitenkaan pakotetut palvelemaan Jumalaa! (Room. 8:15) Jos jotkut Elämäntien matkaohjeista tuntuvat sinusta vaatimuksilta joita et koskaan pystyisi täyttämään, olet ymmärtänyt evankeliumin merkityksen väärin. Olet silloin eksymässä uskonnollisuuden upottavalle suolle eli uudestaan lain alle. (Gal. 5:4) Evankeliumi siirsi meidät orjuudesta vapauteen, ei vapaudesta orjuuteen! Muista aina, että Jumala itse on se, joka saa kristityssä aikaan tahtomisen ja tekemisen. Kyse ei suinkaan ole sinun voimistasi ja tahdostasi, vaan Jumalan meissä aikaan saamasta toiminnasta. Hän itse saa meissä aikaan katumisen, parannuksen, uskon syntymisen, rakkauden muita ihmisiä kohtaan ja halun julistaa evankeliumia kun sen aika on. Ilman Hänen aloitettaan ja siunaustansa on kaikki tekemisemme Jumalan valtakunnassa 6 7

5 oman turmeltuneen luontomme pilaamaa ja täysin kelvotonta Jumalan silmissä, näyttipä se inhimillisesti katsoen sitten kuinka hyvältä tahansa. Tahtoisin tällä vajavaisella kirjoituksellani saada sinun silmäsi auki näkemään mihin meidät on kutsuttu, en missään nimessä ajaa sinua vain jonkun toisen orjuuden alaiseksi. Elämäntiellä kulkemisessa ei ole kysymys siitä mitä meidän tulee tehdä Jumalalle, vaan siitä mitä Jumala saa tehdä kauttamme muille ihmisille, jos me annamme Hänelle siihen luvan. Meidät on kutsuttu niihin hyviin tekoihin, jotka Jumala on jo etukäteen suunnitellut toteuttavansa kauttamme. On suurta armoa saada palvella elävää Jumalaa. ALKUMATKASI ELÄMÄNTIELLÄ Jotkut ihmiset eivät muista uskoontulonsa ajankohtaa, toiset osaavat kertoa jopa tarkan päivämäärän ja paikan. Jotkut kääntyvät suuressa synnintuskassa, toiset taas uskovat evankeliumin omakseen riemuiten, aivan kuten tullimies Sakkeus kohdattuaan Jeesuksen Jerikossa. (Luuk. 19:1-10) Pääasia uskoontulossasi ei kuitenkaan ole tietty ajankohta, tunnekokemukset tai joku kielilläpuhumisilmiö, vaan se, että otit Jeesuksen vastaan elämäsi Herraksi. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. (Joh. 1:12) Hän teki aloitteen kolkuttamalla sinun sydämellesi, johon sinä vastasit päästämällä Hänet sisään elämäsi Herraksi. (Ilm. 3:20) Jeesuksen luo ei kukaan voi mennä silloin kun hänelle itselleen sopii, vaan ensin meidän tulee saada Jeesukselta kutsu Hänen yhteyteensä. Siihen ihminen voi sitten vastata joko myöntävästi tai kieltävästi. Ihana nähdä, että sinä ymmärsit käyttää oman etsikkoaikasi oikein ja vastasit myöntävästi. Jeesus lähettää jokaiselle ihmiselle itse asiassa vain kahdenlaisia kutsuja. Ensin tulee edellä mainitsemani hääkutsu, johon meillä on siis mahdollisuus vastata oman tahtomme mukaan. Mutta aikojen lopulla tulee vielä käräjäkutsu viimeiselle tuomiolle, johon kukaan ei voi vastata kieltävästi. Sinne on kaikkien mentävä, sekä elävien että kuolleiden. (2 Kor. 5:10) Jeesuksen omilla ei siinä istunnossa ole enää mitään pelättävää, sillä Hän itse toimii siellä meidän välimiehenämme ja puolustajanamme. (Room. 8:1-2) Paljon huonommassa asemassa ovat silloin he jotka aikanaan vastasivat Jeesuksen hääkutsuun kieltävästi, sillä nyt he joutuvat itse kantamaan vastuun kaikista tekemisistään ja puheistaan. (Ilm. 20:11-15) (Matt. 25:31-46) Kristityn kasvaminen ihmisenä Ajan kuluessa kristitty kasvaa uskossaan hengellisestä lapsesta aikuiseksi. Uskossa kasvaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tulisit jotenkin muita paremmaksi tai pyhemmäksi, vaan sitä että tulet yhä paremmin tuntemaan oman puutteellisuutesi, syntisyytesi ja kelvottomuutesi Pyhän Jumalan edessä. Ja samalla kun itse tulet yhä pienemmäksi, saa Jeesus sinussa lisätilaa kasvaakseen itse suuremmaksi. Alamme muutoksen myötä kasvaa Kristuksen kaltaiseksi. Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. (Gal. 2:20) 8 9

6 Tämä Pyhän Hengen työ etenee jokaisella ihmisellä yksilöllisen suunnitelman mukaan, joten älä murehdi jos elämässäsi ei heti seuraavina päivinä tai viikkoina näy mitään ihmeellisiä muutoksia. Jumala tekee työtään jokaisen lapsensa elämässä aivan varmasti, mutta oman aikataulunsa mukaan. (Fil. 1:6) Joku saattaa vapautua mm. päihderiippuvuuksistaan tai tupakasta samassa hetkessä, kun taas toisella se voi viedä jopa vuosia, mutta molemmat Jumalan lapset ovat silti uskossa ja matkalla taivaaseen. Uudestisyntyneen ihmisen elämässä tulee tapahtumaan monenlaisia muutoksia. Ennen uskoontuloa moni viikonloppu saattoi vierähtää työkavereitten kanssa kapakassa tai muulla viihteellä, mutta nyt vapaapäivät kuluvatkin mieluummin kotona perheen kanssa. Ennen jaksoimme istua tv:n ääressä tuntikausia tuijottaen tyhjänpäiväisiä saippuasarjoja. Nyt sekin aika kuluu mieluummin Raamattua tutkien tai oman seurakunnan tilaisuuksissa. Vanha luontomme kiusauksineen on yhä edelleen joka päivä läsnä, mutta uudestisyntynyt ihminen ei enää haluaisi totella sitä. Tätä sisäistä ristiriitaa kutsutaan kilvoitteluksi, jossa tulee sekä voittoja että tappioita. Tämä sisäinen ristiriita johtuu siitä, että vaikka synnin kahleesi on ajat sitten Golgatalla katkaistu, itse saatana elää edelleen ja yrittää houkutella sinua takaisin puolelleen. Jos joskus huomaat punnitsevasi kompromissia jonkun vanhan helmasyntisi ja siitä kieltäytymisen välillä, niin muista, että et voi palvella kahta herraa samanaikaisesti. (Matt. 6:24) Jumala ei halua jakaa sinua vihollisensa kanssa, vaan olet joko Hänen tai saatanan omaisuutta. Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi? (Room. 6:16) ANNA MEILLE MEIDÄN JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄMME Rukous On sanottu, että rukous on kristityn hengitystä ja Raamattu ravintoa, tai että rukouksessa ihminen puhuu Jumalalle ja Raamatussa Jumala puhuu ihmiselle. Molemmat sanonnat ovat täyttä totta, joten aloita jokainen päiväsi Jeesuksen kanssa. Suo Hänelle ensimmäinen ajatuksesi aamurukouksessa, että saisit tänäänkin elää Hänen omanaan ollen muille siunaukseksi etkä kiroukseksi. Raamatussa Jeesus lupaa sinulle, että vaikeinakin päivinä Hän on tukenasi. Katso minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. (Matt. 28:20) Voit jutella Jumalalle päivittäisessä työssäsi ja missä sitten kuljetkin, sillä Hän ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. (Jer. 31:9) Hänen eteensä saat esirukouksessa kantaa myös vielä Jeesukselle vieraat läheisesi ja uskoa, että Hän ajallaan kutsuu heitäkin elämäntielle. Rukoile myös, että heidän vastauksensa Jeesuksen lähettämään kutsuun olisi myönteinen, sillä väkisin emme voi heitä pelastaa. Koska oma uskosi ei riitä kantamaan muita kanssasi taivaaseen, on esirukous lähimmäistesi puolesta parasta mitä voit tehdä heidän hyväksensä

7 Raamattu Jos sinulla ei vielä ole omaa Raamattua, osta se ensi tilassa ja lue sitä joka päivä. Paras hetki päivittäiseen Raamatun lukemiseen on aamulla ennen päivän askareita, koska siitä saa siunausta saman tien koko päivälle. (1 Piet. 2:2) Aloita Raamatun tutkimisesi Johanneksen tai Markuksen evankeliumeista. Niiden jälkeen voit siirtyä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien kautta Apostolin tekoihin ja Paavalin kirjeisiin eri seurakunnille. Vanhaan Testamenttiin on paras perehtyä vasta kunhan UT on tullut edes jonkin verran tutuksi. Vanhan ja Uuden Testamentin välisistä tulkinnoista on hyvä muistaa, että Vanhaa Testamenttia luetaan ikäänkuin Uudesta Testamentista käsin. Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus täytti Golgatalla Vanhan Testamentin monien häntä koskevien ennustusten lisäksi kaikki silloiset kultti- ja seremonialait. Nuo säädökset kivitystuomioineen eivät siten ole enään uuden liiton aikana voimassa, mutta Jumalan moraalilain eli 10 käskyä (2 Moos. 1-17) Jeesus kuitenkin sanoillaan vahvisti vielä päteväksi. Siksi sitä tulisi yhä tänäkin päivänä noudattaa ja pitää arvoisessaan kunniassa. (Matt. 5:1-7:29 / Vuorisaarna) Ota tavaksesi rukoilla ennen Raamatun lukemista ja myös sen jälkeen eli pyydä Jumalalta Pyhän Hengen johdatusta lukemiseesi ja kiitä Häntä lopuksi saamastasi ravinnosta. Ota vaari siitä, mitä ymmärrät ja käy rauhallisesti sen ohi mitä et käsitä. Jumala avaa kyllä vaikeatkin kohdat sinulle vielä joskus myöhemmin. Äläkä ahmi Raamatun sivuja kiireellä, vaan lue jokainen jae ajatuksen kanssa ja toisinaan kun ajatuksesi harhailevat ihan muualla kuin tekstissä, voi asiaa auttaa ääneen lukeminen. Raamattu on Jumalan erehtymätön ilmoitus Luota aina Raamatun sanaan enemmän kuin järkeesi, tunteisiisi tai toisten ihmisten mielipiteisiin. Punnitse kaikki kuulemasi hengelliset opetukset ja saarnat vertaamalla niitä omaan Raamattuusi. Ota kuulemasi Jumalan sanan mukainen opetus vastaan kuin Lemmenjoen pohjahiekasta löytämänäsi kultahippuna, mutta hylkää Raamatun vastainen opetus saatanan eksytyksenä. Paholainen aloittaa monesti hyökkäyksensä kristittyä kohtaan kuiskaamalla hänen korvaansa; onko Jumala todellakin sanonut? (1 Moos. 3:1). Pysyt turvallisella reitillä hengellisessä kasvussasi välttämällä sellaisia opettajia ja kirjoja, jotka opetuksessaan kyseenalaistavat Jeesuksen jumaluuden, ristin sovituksen, ylösnousemuksen tai jonkun muun Raamatun selvän ilmoituksen. (2. Piet. 3:16) Jotkut Jumalan sanasta eksyneet yhteisöt saattavat jopa korottaa jonkun toisen asian Jeesuksen edelle, mm. enkelin tai Pyhän Hengen! Pyhän Hengen ensisijainen tehtävä on kuitenkin aina kirkastaa Kristusta, ei itseään! Toinen PH:n päämissio on tuoda julki ihmiselle tämän synnit, jotta ihminen heräisi huutamaan Jeesusta avukseen. Näin on käynyt monelle ihmiselle, myös minulle, tullimies Sakkeukselle, sekä kerran ainakin 3000:lle kuulijalle Apostoli Pietarin helluntaipuheen vaikutuksesta. (Apt. 2:14-40) 12 13

8 Että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. (Joh. 17:21) Seurakuntayhteys Yhtä välttämätöntä, kuin tähän maailmaan syntyvälle lapselle on häntä rakastava perhe, on sinulle toisten uskovien mukanaan tuoma seurakuntayhteys. (Hebr. 10:25) Siellä voit turvallisesti kasvaa uskossasi ja tuoda omat lahjasi kaikkien rakennukseksi. Jumalalta saamasi sekä luonnon-, että myös armolahjat on tarkoitettu kaikkien yhteiseksi hyödyksi ja Jeesuksen nimen kirkastamiseksi, eikä vain omaksi iloksesi. Kristittyjen suhteen pätee vanha sanonta: Jos kokoat paljon puita ja sytytät ne tuleen, syntyy suuri roihu. Sitä vastoin yksi puu ei paljon lämmitä. Raamatussa Jumala siunaa yhteiset kokoontumiset seuraavasti: Missä kaksi tai kolme on koossa Minun nimessäni, siellä Minä olen heidän keskellään (Matt. 18:20). Ota myös mahdollisimman usein osaa seurakuntasi yhteiseen ehtoolliseen, sillä ehtoollisessa Jeesus itse tahtoo vuorostaan palvella ja hoitaa sinua Sanansa ja sakramenttien välityksellä. TULKOON SINUN VALTA- KUNTASI JA TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI Suun tunnustus Maailma ei pelkää mitään muuta niin paljon, kuin Jeesuksen julkisesti tunnustavia kristittyjä. Paavali kirjoittaa: jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. (Room. 10:9) Apostoli Paavali ei hävennyt evankeliumia, toisin kuin niin monet nykyajan nimikristityt. Eli jos läheisesi ja muut ihmiset eivät vielä tiedä, että sinä olet Jeesuksen seuraaja, ei sitä varmaan silloin tiedä Jumalakaan! Jeesus sanoo tästä asiasta seuraavaa: Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. (Matt. 10:32) ja joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun Hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkeliensä kanssa. (Mark. 8:38) Suun tunnustuksessa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että sinun tulisi kiivetä talosi katolle kailottamaan naapurustollesi evankeliumia, vaan siitä että tuot rohkeasti julki vakaumuksesi ja uskosi perustan jos sitä kysytään ja puolustat Jumalan sanaa ja Jeesusta, kun niitä vastaan hyökätään. Pyhä Henki kyllä ilmoittaa sinulle oikean hetken ja tavan todistuksellesi

9 Sielujen voittaminen Jumalalle Toinen muutos ihmisen uudestisyntymisessä kristityksi on se, että Jeesus tekee hänestä ihmisten kalastajan eli sielujen voittajan. (Matt. 4:19) Jeesuksen aikoinaan Simon Pietarille ja hänen veljellensä Andreaalle antama työkutsu kaikuu myös tänä päivänä meille kaikille, jotka uskomme Jeesukseen. Vastakääntyneen uskovan silmistä on omat pelastuksen ilokyyneleet tuskin vielä ehtineet edes kuivua, kun ne jo vuotavat muiden vielä pelastumattomien puolesta. Apostoli Paavali sanoi: Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2 Kor. 5:17-20) On myös monia kristityiksi tunnustautuvia, jotka kyllä puhuvat uskostaan Jeesukseen, mutta eivät omalla elämällään heijasta sitä todeksi. Joka sanoo: Minä tunnen Hänet, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. (1 Joh. 2:4-5) Ole siis aina kuuliainen Jumalan sanalle myös julkisesti (Tiit. 1:16) koska muut ihmiset seuraavat ennemmin tekojasi kuin kuuntelevat sanojasi. Näkemänsä perusteella he myös helposti päättelevät miltä pohjalta julistuksesi nousee ja onko se uskomisen arvoista vai ei. Hedelmistään puu tunnetaan. Diakonia eli palveleminen Nykyaikainen mammonan palvonnasta kärsivä yhteiskunta tarvitsee kristityiltä ennemmin käytännön tekoja kuin hurskaita sanoja. olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. (Jaak. 1:22) Anna siis Jeesuksen täyttää sydämesi lähimmäisen rakkaudella, joka johdattaa sinut hyljättyjen, leskien, vankien ja kaikkien synnin eksyttämien ihmisten luo. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta. (Jaak. 1:27) Kristityn osana tässä armonajassa on olla murrettua leipää ja vuodatettua viiniä Jeesuksen käsissä muiden ihmisten hyväksi, eli elää muiden palvelijana ja siten todistaa Herrastansa

10 Evankeliumin julistaminen Meidät uskovat on kutsuttu julistamaan evankeliumia Kristuksen veren armosta ja ristin sovituksesta, Pelastaakseni edes muutamia. (1 Kor. 9:22) Kohdatessasi ihmisiä joille haluat kertoa Jeesuksesta ja Jumalan valtakunnasta, tulee sinun muistaa että sanomamme ydin on armahduksessa, ei tuomiossa. Liian usein kuulee uskovien suusta tuomion sanoja uskosta osattomille. Apostoli Paavali varoitti tästä synnistä jo Korinttolaisia seuraavasti: sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. (1 Kor. 5:9-13) Ihmisten syntien nimeäminen ja niistä parannukseen kehottaminen kuuluu kristityillä seurakunnan sisäiseen kurinpitoon, mutta ulkopuolella oleville meidän tulee julistaa synneistä pelastavaa armoa eli evankeliumia. Tietysti uskosta osattomille tulee kertoa myös synnistä ja sen seurauksista, mutta sillä ei saa syyttää heitä. Tehtävämme on varoittaa heitä edessä olevasta ikuisesta kadotuksesta, ei tuomita sinne! Ei Jeesuskaan tullut maailmaan meitä tuomitsemaan, vaan armahtamaan. Kun Jeesuksen eteen tuotiin itse teosta tavattu syntinen nainen, ei hän ryhtynyt tätä tuomitsemaan ja syyttelemään niin kuin fariseukset ja kirjanoppineet tekivät, vaan Jeesus sanoi naiselle: En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee! (Joh. 8:11) Ensin Jeesus julisti naiselle armahduksen evankeliumin ja sen jälkeen lyhyen parannussaarnan, jossa Hän kehotti tätä korjaamaan elämänsä Jumalan tahdon mukaiseksi. Näin Hän sanoi kerran minullekin. Olkoon Jeesuksen toimintatapa esimerkkinä meille kohdatessamme päihteisiin langenneita, avionrikkojia ja muita elämässään epäonnistuneita. (Luuk. 6:37) Oma kutsumuksesi Tee kaikki palvelutehtäväsi rukoillen, että Jeesus varustaisi sinut ja kirkastaisi sinulle selvästi mitä Hän kulloinkin haluaa sinun tekevän. Monen nuoren mielestä lähteminen kaukaisille lähetyskentille tuntuu oikealta ja toisten arvostamalta uhrautumiselta, mutta onko se oikeasti Jumalan vai sinun tai peräti vanhempiesi tahto? Ei Jumala lähetä kaikkia lapsiaan ulkomaille eikä tee joka toisesta uskovasta suurta tv-evankelistaa, vaan enin osa Herran palvelijoista toimii esirukoilijana omassa muurinaukossaan. Evankelistan titteli kuulostaa myös hienolta ja siihen järjestetään nykyään monenlaisia kurssejakin, mutta kurssitodistuksilla et voi ansaita Jumalan siunausta evankelistan työhön. Oikeat Jumalan evankelistat eivät valmistu kirjekursseilla vaan Jeesuksen omassa ristin koulussa. Kun toimit Herran tahdon mukaisella paikalla, oli se sitten julkisesti näkyvä tai ei, seuraa siitä siunaus sekä sinun että myös heidän elämään joita palvelet. Syy tappioihin ja ylipääsemättömiin vastoinkäymisiin palvelutyössäsi ei koskaan ole siinä etteikö Jumala kuulisi rukouksiasi, vaan siinä, että sinä et ole kuunnellut Jumalan antamaa vastausta. Keskustele ajatuksistasi kutsumuksen osalta myös seurakuntasi vanhempien kristittyjen kanssa ennen kuin alat pakata laukkujasi

11 ANNA MEILLE ANTEEKSI MEIDÄN SYNTIMME, NIIN KUIN MEKIN Rukoile Jumalalta Pyhän hengen apua jotta voisit kääntää selkäsi kaikelle sille, jonka Jumala elämässäsi tuomitsee. Tämä on juuri sitä elämäsi ojentamista Jumalan sanan mukaiseksi, josta kerroin jo sivuilla 5 6. Jeesus, joka kyllä tietää kaikki helmasyntisi ja kiusauksesi, auttaa sinua taistelussasi koska omin voimin et niitä pysty voittamaan. (Hes. 18:21) Pyhäksi ja synnittömäksi ihminen tulee vasta taivaassa, mutta matkan sinne joudumme vaeltamaan vanhojen himojemme ja jatkuvien lankeemustemme rasittamina. Muista näissä erämaahetkissäsi, että Jeesus on jo etukäteen sovittanut Golgatalla myös kaikki tulevatkin lankeemuksesi, joten nosta aina uudestaan ja uudestaan katseesi Jeesukseen. Missä synti on suureksi tullut, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi. (Room. 5:20) Puhdas omatunto Puhdas omatunto tuo voimia ja rohkeutta kristityn vaellukseen. Normaalisti maksusuunnitelman mukaan etenevä asunto- tai joku käyttölaina ei ole syntiä, mutta tahallaan hoitamatta jätetyt verorästit, elatusmaksut tai muut maksupetokset ovat. Jos sinulla on näitä tunnollasi, sovi pian maksujärjestelyistä velkojiesi kanssa. Jokainen muukin omaatuntoa painava hoitamaton asia on kuin läpäisemätön kivimuuri ihmisen ja Jumalan välissä. Tunnustamaton synti on silloin tullut elävän siunauksen esteeksi, eikä Jumala voi käyttää sinua siunauksensa kanavana toisille ihmisille. Hän ei hylkää sinua, mutta ei voi käyttääkään sinua. Ja jos joskus aiemmin olet levittänyt lähimmäisistäsi halventavia valheita, ei ole yksin Jumalan asia antaa niitä anteeksi. Tiedät kyllä omassatunnossasi mikä kirje sinun on kirjoitettava, tai mitä sinun on kenellekin tunnustettava. Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa. (Sananl. 28:13-14) (Matt. 5:25-26) (1 Joh. 3:14-15) Sovintorippi eli syntien tunnustaminen niille joita vastaan on rikkonut, on maailman vaikein asia, tiedän tämän omakohtaisesti. Omaatuntoani raskaana painavien tekojen tunnustaminen ja sen mukanaan tuoman häpeän kantaminen teki todella kipeää, mutta se oli minun kohdallani ainoa tie päästä ahtaasta portista eteenpäin. Vasta nöyrtyminen ja anteeksipyytäminen heiltä joita vastaan olin rikkonut, palautti rauhan omaantuntooni, tosin vain hetkeksi koska lankesin kohta uudestaan. Ripittäytymiseni ei tehnyt minusta pyhää tai parempaa ihmistä, mutta sen myötä opin näkemään kuinka syvälle perisynti on minussa juurtunut ja kuinka paljon Jeesuksen armoa ja Pyhän Hengen apua joka päivä tarvitsen. Samalla se on myös opettanut minua välttämään sellaisia asioita, jotka saattavat minut kiusaukseen. Itse kullakin meistä on tunnollaan jotain sellaista mikä hävettää. Rukoile Jumalalta apua, että Hän auttaisi sinua sovinnon aikaansaamiseksi toisen ihmisen kanssa ja lähde matkaan heti kun Pyhä Henki kehottaa sinua toimintaan sovinnon aikaansaamiseksi

12 Anteeksiantaminen Oletko sinä itse pystynyt antamaan anteeksi heille jotka ovat sinua vastaan rikkoneet? Saatat vaalia sydämessäsi katkeruutta kokemastasi vääryydestä jopa lapsuudesta asti, tai olisiko kyseessä joku perinnönjako- tai avioriita? Muut asianomaiset ovat ehkä jo unohtaneet tekonsa, mutta sinä muistat ne ja kannat edelleen kaunaa heitä kohtaan. Muistathan, että Jumala on kaikille syntejään katuville armahduksessaan tasapuolinen, myös vihamiehillesi jos he ovat sitä Häneltä pyytäneet. Ja jos näin olisi käynyt, niin mikä sinä olisit heiltä anteeksiantoa pidättämään? Tehtyä ei toki enää saa tekemättömäksi ja muistot satuttaa edelleen, mutta anteeksianto on yhä tänään mahdollista ja se onkin ainoa lääke tähän sairauteen, joka saattaa sulkea meiltä jopa taivaan portit. (Matt. 5:23-26) Jos jostain syystä kannat sydämessäsi katkeruutta toista ihmistä kohtaan, lopeta lukeminen tässä kohtaa pieneksi hetkeksi ja muistele kuinka paljon itse olet saanut anteeksi Jeesukselta, joka antoi sentään oman henkensä sinun rikkomustesi edestä! Hän kantoi sen tuomion ja rangaistuksen joka sinun piti tekojesi perusteella kärsiä! Tuon viattoman uhriveren rinnalla kaikki omat saatavamme muuttuvat veloiksi ja syytöksemme armahdukseksi. Anna siis sinäkin vihamiehillesi anteeksi, niin saat sen myötä vihdoinkin rauhan myös omaan sydämeesi. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne. (Matt. 6:14-15) Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut. (Ef. 4:32) 22 23

13 ÄLÄKÄ SAATA MEITÄ KIUSAUKSEEN, VAAN PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA Raamatussa luvataan kristitylle monenlaisia vastoinkäymisiä ja kiusauksia, jotka Jumala sallii meille kasvattaakseen meitä uskossa Häneen ainoana auttajanamme. Jumala sallii ne, mutta ei itse aiheuta niitä vaan suurin osa vastoinkäymisistämme on seurausta meidän omista tai toisten ihmisten tekemistä vääristä valinnoista. Kun Jumala loi ihmisen, Hän otti tietoisen riskin antaessaan tälle vapaan tahdon itse valita oikean ja väärän väliltä. Sisimmässään ihminen kyllä tietää mikä on oikein ja mikä väärin, mutta tekee silti useimmat valintansa oman etunsa mukaisesti. Tiesitkö, että edes saatana ei voi pakottaa ihmistä tekemään syntiä vasten tahtoaan, kuten aviorikosta tai varastamista, vaan hän tekee synnin niin houkuttelevaksi että ihminen ei voi sitä vastustaa. Saatana saa jopa kiusaamansa miehen tai naisen silmissä toisen ihmisen tuntumaan niin rakastettavalta ja ihanalta, että tämä on valmis jättämään oman aviopuolisonsa ja lapsensa. -Vaikka aikoinaan lupasi vihkialttarilla rakastaa tätä myös erämaan kuivuudessakin. Tällöin ei ole kyseessä se oikea rakkaus, vaan saatanan eksytys johon moni ihminen himoissaan lankeaa. Jumala on kuitenkin sanassaan luvannut auttaa jokaista kiusattua, joka hädässään huutaa Hänen nimeänsä avukseen. (1 Moos. 3:1-6) (2 Sam. 11:2-4) Ihmisen omien synnillisten taipumusten lisäksi pahimmat nykyajan eksytykset tulevat seurakunnan sisältä päin, sillä paholainen on mestari keksimään keinoja uskovan horjuttamiseksi. Hajottamalla ensin kirkon ykseyden kiistoilla seksuaalimoraalista tai oppi- ja virkakysymyksistä, on yksittäinen ihminen helppo eksyttää uskostaan kirkon välittämän ristiriitaisen kuvan myötä. Monissa 2000-luvun seurakunnissa papit siunaavat jo myös samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteita, joka on räikeästi Raamatun ilmoituksen vastaista. Jumala kyllä rakastaa ja haluaa armahtaa ihan jokaista syntistä ihmistä, myös homoja, lesboja, valehtelijoita, avionrikkojia, varkaita, pedofiilejä, murhaajia sekä sinua ja minuakin, jos kadumme tekojamme ja käännymme pois pahoilta teiltämme, mutta Jumala ei koskaan suostu siunaamaan itse synnin tekemistä. Siitähän myös samaa sukupuolta olevien parisuhteen puolesta rukoilemisessa ja siunaamisessa on kysymys

14 Puhuttaessa Kaikkivaltiaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan, tarkoittaa se sitä, että Hän on antanut meille ihan jokaiselle mahdollisuuden pelastua synneistämme, ei sitä, että Hän hyväksyisi syntimme. Jumala on antanut tähänkin asiaan aivan selvät ohjeet, mutta osa ihmisistä ei halua taipua sen alle, vaan vääntelee Raamatun sanaa mieleisekseen ja samalla myös tuhokseen. (Ilm. 22:18-19) Tässä ei toisaalta ole mitään uutta, sillä ihminen on alusta asti pettänyt ja pakoillut Jumalaa. (1 Moos. 3:7-12) Kaikenlaisen haureuden ja huoruuden harjoittaminen on aina syntiä ihmisen omaa ruumista vastaan, joka on alun perin tarkoitettu Pyhän Hengen temppeliksi. Pyhä Henki ei kuitenkaan suostu asumaan haureuden pesässä, vaan Jumala hylkää sen (ihmisen) häpeällisiin himoihinsa. (Room. 1:24-32) (Gal. 5:19-21) (3 Moos. 18:22) (3 Moos. 20:13) Älä kuitenkaan menetä rohkeuttasi kun jonain päivänä löydät itsesi langenneena kiusaukseen. Älä jää surkuttelemaan heikkouttasi ja uskon puutettasi, vaan käännä katseesi takaisin Kristuksen puoleen ja rukoile häneltä anteeksiantoa ja apua asian korjaamiseen. Hän on uskollinen eikä koskaan hylkää kotiin palaavaa tuhlaajalastaan. Pidä tämän vuoksi lyhyet tilivälit Jumalan kanssa ja käy säännöllisesti ehtoollisella. Jätä ehtoollisalttarille kaikki lankeamisesi ja ota vastaan täydellinen anteeksiantamus ehtoollissanoissa: Herramme Jeesuksen Kristuksen leipä ja veri, sinun syntiesi edestä annettu ja vuodatettu! Syöminen ja juominen tosin eivät tätä vaikuta, vaan ne sanat, jotka tässä ovat. Joka uskoo nämä sanat, hän saa mitä ne lupaavat ja lausuvat, nimittäin syntinsä anteeksi. Missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus. (Lutherin katekismus) PELASTUSVARMUUS KRISTUSKALLIOLLA K ohtaamme toisinaan ihmisiä jotka sanovat toivovansa taivaaseen pääsyä, mutta Raamatun mukainen todistus pelastusvarmuudesta on heille vieras asia. Näillä ihmisillä ei vielä ole henkilökohtaista suhdetta kuoleman voittaneen Jeesuksen kanssa. minä tiedän Lunastajani elävän (Job. 19:25) He ovat kyllä saattaneet joskus tulla herätykseen, mutta ovatko he koskaan kääntyneet ja lähteneet seuraamaan Jeesusta? Tällainen kääntymätön ihminen on aikanaan kuullut Jumalan kutsun, mutta hän ei silloin luovuttanut koko elämäänsä ja kaikkia syntejään Jeesukselle. Näitä puoleen matkaan jääneitä uskonnollisia nimikristittyjä, eli tyhmiä neitsyitä, kuten Raamattu asian ilmaisee (Matt. 25:1-13) on nykyään kaikissa kirkkokunnissa hengettömän julistuksen ja suoranaisen eksytyksen seurauksena. Joku toinen taas arvelee olevansa Jumalan lapsi jo pelkän kasteensa perusteella, eikä sen vuoksi tarvitse enää mitään Jeesusta elämäänsä. Raamattu osoittaa tämänkin väitteen selvästi vääräksi. Jumalan lapseksi tullaan vain uudestisyntymisen kautta. Jeesus itse sanoo: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. (Joh. 3:3) Kaste tuo kyllä syntien anteeksisaamisen ja pelastuksen ihmisen saataville, mutta ne vastaanotetaan vasta uskon kautta omakohtaiseksi autuudeksi. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16:16) Moni kastettu on langennut lapsena osak

15 Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne saan aina mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani. (Ps. 71:3) (Ps. 62:7) seen tulleista siunauksista ja tarvitsee nyt Pyhän Hengen uudistusta saadakseen elämänsä takaisin raiteilleen ja päästäkseen matkansa lopulla taivaaseen. Pelastusvarmuus on sitä, kun Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. (Room. 8:16) Sen lisäksi Raamattu sanoo vielä, että kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. (Room. 8:14) Ilman Pyhän Hengen vakuutusta tai kutsumuksessasi ja elämässäsi näkyviä Hengen hyviä hedelmiä ei voi olla myös pelastusvarmuuttakaan, koska Pyhän Hengen yhteys Jeesukseen puuttuu. Tunteet ja pelastusvarmuus 2000-luvun seurakuntien kokouksissa pauhaavan ylistysbändin ja laulunsanojen mekaanisen toistamisen myötä aikaansaatu hyvä fiilis ei todista mitään Pyhän Hengen läsnäolosta, vaikka omat tunteesi ja tilaisuuden puhuja niin väittäisikin. Eksyessäsi tällaisen sielullisen eksytyksen valtaan tulee sinun heti nostaa katseesi pois omista tuntemuksistasi ja kääntää se Kristuksen ristin puoleen. Vain siellä on pelastuksesi perusta ja Pyhän Hengen osallisuus, ei omissa tunteissasi tai kokemuksissa! En sano, että kaikki ylistys on pahasta, päinvastoin, vaan haluan muistuttaa sinulle, että kristityn tulee tarkasti valvoa mille perustalle hän uskonsa rakentaa. Jumalalle mieluisin ylistys ja kiitoslaulu nousee syntisen ihmisen rinnasta silloin, kun hän on löytänyt Jeesuksen syntiensä sovittajana. Silloin taivaassakin juhlitaan meidän mukana. Vain kuolemansairaudesta parantunut osaa oikein kiittää pelastajaansa. Mutta jos haemme pelastusvarmuutta tunteistamme, jotka vaihtelevat päivittäin sään- ja terveydentilan mukaan tai vanhoista hengellisistä kokemuksis

16 tamme, rakennamme kristillisyytemme pettävälle hiekalle, joka ei kestä suuren ahdistuksen ja eksytyksen tullessa. Vältä siis sellaisia hengellisiä tilaisuuksia, jotka tehdään palvelemaan vain tunteitasi tai joistakin sairauksista parantumista. Herraa ei ensisijaisesti kiinnosta sinun ruumiillisen sairautesi parantaminen, vaan sielusi pelastus! Jos Hän kuitenkin jonkun ihmisen näissä tilaisuuksissa parantaa, tähtää Hän lahjallaan myös parantuneen sielun pelastukseen. Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi. (Joh. 5:14) Niissä kokouksissa, missä Jeesuksen nimi, syntien anteeksisaaminen ja sielun pelastus on kokoontumisen ensisijainen pääasia eikä jotkin hurmokselliset kokemukset tai parantumisihmeet, siellä varmimmin on myös Kaikkivaltias Jumala Pyhän Henkensä kautta läsnä. Kun elämässäsi tulee aika, jolloin Jeesus Kristus on ainoa vanhurskautesi, pyhityksesi ja elämän toivosi, olet päässyt Kristuskalliolle. Se on kristityn elämässä ainoa turvasatama jota maailman myrskyt eivät pysty sortamaan. Rakenna jokainen päiväsi ristillä täytetyn työn perustalle, ja olet pysyvä valveilla ja lähtövalmiina kun Herramme Jeesus Kristus vihdoin tulee noutamaan omiaan kotiin. Maran áta! Jumalan armollista siunausta ja varjelusta matkallesi elämäntiellä, T: Kari Kuusisto, Tampere Kristuskalliolla Kaiken lankeamisten, kiusausten, epäuskon ja maailman eksytysten keskellä tulee sinun aina kiinnittää katseesi vain ja yksin Kristukseen! Hän näkee sinun uskonpuutteesi ja epäilyksesi, nostaa sinut käsivarsilleen ja kantaa yli vaikeimpien aikojen. Kun katselet vuosikymmenten uskossa vaeltamisen jälkeen taaksesi jättämiä jälkiä, voit todeta niiden olleen monessa kohtaa Jumalan tahdon vastaisia ja perin kelvottomia. Mutta siitäkin huolimatta Jeesus yhä rakastaa sinua ja olet Hänelle tärkeä. Hän rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet. Ei ihmeellisenä synnin voittajana, hyväntekijänä tai uskon sankarina. Ei, vaan yhtä syntisenä kuin ristin ryöväri, jolla ei ollut mitään puolusteluja tai omia ansioita esitettävänään. Käytetyt kirjallisuuslähteet ja suositeltavaa lisälukemistoa: Raamattu 1933/38 Lutherin katekismus, 9. kirkolliskokouksen hyväksymä Thomas Wilcox / Kallis hunajanpisara Kristus-kalliosta (Ev. lut. Herätysseura) Antonio Paleario / Ristiinnaulittu Kristus ja Hänen armotyönsä (Perussanoma Oy) Urho Muroma / Pelastuksen salaisuus (Kuva ja sana 1945) Urho Muroma / Salattu elämä Herrassa (WSOY 1930) Olav Valen-Sendstad / Olenko kristitty? (Perussanoma Oy) Olav Valen-Sendstad / Sovinto (Perussanoma Oy) Uuras Saarnivaara / Kuinka on sun sielus laita? (Ev. lut. Herätysseura) Uuras Saarnivaara / Katso, tässä on tie (Ev. lut. Herätysseura) Uuras Saarnivaara / Tie synnin hädästä Jumalan rauhaan (Kustannus Oy uusi tie) Frank Mangs / Kristitty sielujen voittajana (Kuva ja Sana) Frank Mangs / Pelastuksen tie (Ristin voitto) Olavi Peltolan raamattuopetukset netissä (www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/) Tapio Nousiainen / Yksi ainoa elämä (Päivä Osakeyhtiö) Oswald J. Smith / Tuska sieluista 30 31

17 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri. (Matt. 7:24-27) Jeesus Cafe ry PL TAMPERE

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan Hei, sinä siellä! Minne olet matkalla? Opas oikean tien valintaan 2 Minne olet matkalla? ei! Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan elämäsi tarkoitusta, tai mitä sinulle ja läheisillesi tapahtuu kuoleman

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kiusaukset elämässämme

Kiusaukset elämässämme Kiusaukset elämässämme Laitoin tällaisen otsikon puheelleni sen tähden, koska tiedän, että kaikki me joudumme erilaisiin kiusauksiin elämässämme. Luulen niin, ettei meistä yksikään selviä ilman kiusauksia

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Perusta, jolle rakennamme

Perusta, jolle rakennamme Perusta, jolle rakennamme Asko Matikan opetus Lapualla 1.11.2006 Kunnon perusta on tarpeen Mökki rakennettu savimaalle 59 vuotta sitten Salaojaputkista huolimatta mökin alle päässyt vettä, ja maa on routinut

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä

Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä AIKOINAAN käytettiin leikillisenä sanontana totta Mooses. Se lienee lähtöisin politiikkojen

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Uskontunnustuksestani

Uskontunnustuksestani Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi?

Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Raamattuopetus Hervannan seurakunnassa 25.9.2012 / LM Jumalan lapsi ymmärtää että Jeesus on hänet sovittanut ja lunastanut Jumala lähetti Jeesuksen sijaiskärsijäksi,

Lisätiedot

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona

Lisätiedot

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. Vietettäessä ehtoollista sairaan luona myös muille läsnä oleville voidaan antaa ehtoollinen. Ehtoollisvälineet asetetaan valkoisella liinalla peitetylle pöydälle. Pöydälle voidaan asettaa myös risti tai

Lisätiedot

Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.mu ukkonen@gen.fi

Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.mu ukkonen@gen.fi RAKKAUS Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.mu ukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

2014 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy. Teos on toteutettu yhteistyössä Hyvä Sanoma ry:n kanssa. www.hsry.fi

2014 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy. Teos on toteutettu yhteistyössä Hyvä Sanoma ry:n kanssa. www.hsry.fi 2014 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Teos on toteutettu yhteistyössä Hyvä Sanoma ry:n kanssa. www.hsry.fi Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Pelastus kuuluu kaikille

Pelastus kuuluu kaikille 1 Roomalaiskirjeen selitys 26 Room. 10: 5 21 Pelastus kuuluu kaikille Kuten jo moneen kertaan on todettu, tässä nyt käsittelyn alla olevassa Paavalin Roomalaiskirjeessä pääteemana on se, miten ihmisestä

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) RIKAS NUORUKAINEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Matt. 19: 16-30 Eräs

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

1. Pietarin kirje 4. luku

1. Pietarin kirje 4. luku 1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran

Lisätiedot

TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)

TV7 RAAMATTUKOULU. Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) 1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen UUSI LUOMUS ELÄMÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA Mutta vanhurskasten polku

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA PITALISEN

JEESUS PARANTAA PITALISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA PITALISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - sitä ei kerrota. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesuksen

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kolossalaiskirje 1:1 2:5

Kolossalaiskirje 1:1 2:5 Hannu Väliaho 20.5.2013 Kolossalaiskirje 1:1 2:5 Lyhennyksiä: VT Vanha testamentti UT Uusi testamentti KR38 Kirkkoraamattu vuosilta 1933/38 (vanha raamatunkäännös) KR92 Kirkkoraamattu vuodelta 1992 (uusi

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot