KOKO PERHEEN SUUN HOITO. Verkkoperhevalmennus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOKO PERHEEN SUUN HOITO. Verkkoperhevalmennus"

Transkriptio

1 KOKO PERHEEN SUUN HOITO Verkkoperhevalmennus

2 SUUN SAIRAUDET JOHTUVAT BAKTEEREISTA 1/2 Yleisimmät suusairaudet, hampaiden reikiintyminen ja ientulehdukset, ovat bakteereiden aiheuttamia sairauksia. Ientulehdus kehittyy kun ienrajaan kertyy bakteeripeitettä eli plakkia. Plakkia voi olla joskus vaikea nähdä, plakkivärjäyksellä plakki saadaan näkyviin. Plakkiset hampaat tuntuvat kielellä karheilta ja likaisilta. Ientulehduksen selvin merkki on ienverenvuoto. Kuva 1. Plakkiväri paljastaa plakin. Kuva 2. Ientulehdus oireilee ienverenvuotona.

3 SUUN SAIRAUDET JOHTUVAT BAKTEEREISTA 2/2 Hampaan reikiintymisen aiheuttavat suun bakteerit. Yleisimmin reikiintymistä aiheuttaa Streptococcus mutans bakteeri, jonka nimi usein lyhennetään Str. mutans. Str.mutans -bakteeri elää hampaan pinnalla. Bakteereita on erityisesti hampaan pinnalle kertyvässä vaaleassa plakissa. Bakteerit tarvitsevat hiilihydraatteja, etenkin sokeria, ravinnokseen. Kun bakteerit saavat sokereita, ne tuottavat happoa hampaan pinnalle. Bakteerit hajottavat hampaan pinnan tuottamallaan hapolla, näin hammas reikiintyy. Str.mutans -bakteeri voi tarttua lapselle sylkikontaktissa.

4 ODOTTAVAN PERHEEN SUUN TERVEYS 1/3 Odotusaikana on hyvä hetki parantaa omia terveystottumuksia. Lapsi omaksuu vanhempien terveystottumukset. Vanhempien esimerkillä on suuri vaikutus siihen miten lapsi omaksuu suunhoito tottumukset rutiiniksi. Aikuisen hampaiden hoidossa tärkeimmät asiat ovat suun puhdistus ja ravitsemustottumukset. SUUN PUHDISTUS OHJEET AIKUISELLE: Harjaa hampaat kaksi kertaa päivässä Puhdista hammasvälit kerran päivässä Käytä hammastahnaa jossa fluoridipitoisuus on 1450ppm Käytä aterioiden jälkeen täysksylitoli tuotteita KUVA 3. Kuva suunhoito välineistä

5 ODOTTAVAN PERHEEN SUUN TERVEYS 2/3 RAVITSEMUSOHJEET AIKUISELLE: Älä napostele. Syö säännöllisesti 5-6 ateriaa päivässä Vältä mehuja ja sokeria tai hedelmäsokeria sisältäviä janojuomia. Juo janoon vettä. Syö joka aterialla kasviksia, marjoja tai hedelmiä Valitse täysjyvätuotteita Käytä vähärasvaisia maitotuotteita Syö kalaa 2-3 kertaa viikossa Käytä kasviöljyjä ja kasvispohjaisia rasvoja Vältä suolan käyttöä Älä syö päivittäin punaista lihaa, makkara- ja lihavalmisteita KUVA 4. Ateriakello. Esimerkki ateriarytmistä. Voit lukea lisää suomalaisista ravitsemussuosituksista täältä: THL, Syödään yhdessä ruokasuositukset lapsiperheille, 2019

6 ODOTTAVAN PERHEEN SUUN TERVEYS 3/3 TEHÄTÄVÄ1: Tarkastele perheesi ravintotottumuksia. Syöttekö ateriarytmin mukaisesti 5-6 kertaa päivässä? Syöttekö yhdessä? Onko ravinnossa tarpeeksi kasviksia, marjoja ja hedelmiä? Jos ravintotottumuksissa on korjattavaa, niin mikä asia olisi helpoin korjata heti? Muuta yksi asia kerrallaan. Kaikkea ei tarvitse muuttaa yhdellä kerralla. TEHTÄVÄ2: Tarkastele omia hampaiden hoitotottumuksiasi. Harjaatko 2 kertaa päivässä? Käytätkö fluoritahnaa? Puhdistatko hammasvälejä? Käytätkö täysksylitoli tuotteita? Jos suun hoitotottumuksissasi on jotain korjaamista, niin mikä olisi helpointa muuttaa nyt heti? Muuta yksi asia kerrallaan. Kaikkea ei tarvitse muuttaa yhdellä kerralla.

7 ODOTTAVAN ÄIDIN SUUN TERVEYS Raskaus vaikuttaa odottavan äidin suun terveyteen. Raskauden aikaiset hormonaaliset muutokset altistavat ientulehdukselle. Raskausientulehdus saattaa kehittyä, vaikka suussa olisi vain vähän plakkia. Tämä johtuu raskausajan hormonitoiminnan vaikutuksesta. Huono suuhygienia raskausaikana lisää raskausientulehduksen riskiä. Ientulehdus oireilee ienverenvuotona, ikenien arkuutena, ja turvotuksena sekä punoituksena. Ientulehdus paranee harjaamalla hampaat sekä puhdistamalla hammasvälit. Raskausientulehdus voi hyvästä omahoidosta huolimatta vaivata vielä imetyksen ajan, mutta paranee kuitenkin kun hormonitoiminta palautuu ennalleen.

8 LAPSEN HAMPAIDEN REIKIINTYMISEN EHKÄISEMINEN 1/6 Str.mutans -bakteeri voi tarttua lapselle sylkikontaktissa. On erittäin tärkeä estää bakteerin tarttuminen lapselle. Bakteerin tarttuminen estetään välttämällä sylkikontaktia lapsen kanssa. Lapsi saa str.mutans -bakteerin usein äidiltä, mutta kaikkien lasta hoitavien tulee välttää sylkikontaktia. Sylkikontaktia vältetään käyttämällä eri lusikkaa. Älä maista lapsen lusikasta ruuan lämpötilaa. Käytä mieluummin rannetta lämpötilan mittaamiseen tai toista lusikkaa. Huomioi myös muut tilanteet joissa sylkikontaktia voi tulla. Ksylitolin käyttö voi heikentää bakteerin tarttumiskykyä. Tutkimuksissa erityisesti huoltajan säännöllinen ksylitolin käyttö vähensi bakteerin tarttumista lapselle.

9 LAPSEN HAMPAIDEN REIKIINTYMISEN EHKÄISEMINEN 2/6 Bakteerin tarttumista tulee välttää riittävän pitkään. Erityinen riskivaihe bakteerin tarttumiselle on noin 2- vuotiaana, koska silloin lapselle puhkeaa maitoposkihampaat. Sylkikontaktia tulee välttää koko lapsuuden ajan.

10 LAPSEN HAMPAIDEN REIKIINTYMISEN EHKÄISEMINEN 3/6 Ravitsemuksella on suuri merkitys suun terveydelle. Pienen vauvan ravitsemus on aluksi lapsentahtista. Vauvan ravintona on äidinmaito tai äidinmaidonkorvike. Noin 1-vuotiaana lapsi alkaa syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa. Taaperoikäisellä tulee olla säännöllinen ateriarytmi. KUVA 5. Ateriarytmi.

11 LAPSEN HAMPAIDEN REIKIINTYMISEN EHKÄISEMINEN 4/6 Kiinnitä huomiota taaperoikäisen ruuan laatuun; tarjoa paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Vältä ylimääräistä sokeria. Älä anna lapselle mehuja. Tarjoa lapselle janoon vettä. KUVA 6. Ruokakolmio.

12 LAPSEN HAMPAIDEN REIKIINTYMISEN EHKÄISEMINEN 5/6 Ravinnon lisäksi on tärkeä huolehtia hampaiden puhdistuksesta. Suussa on vähemmän bakteereita kun hammaspinnat ovat puhtaat. Nostamalla lapsen ylähuulta voit nähdä etuhampaiden pinnalle kertyneen plakin. Kuva 7. Ylähuulen nostaminen, kuvassa lapsen puhtaat hampaat.

13 LAPSEN HAMPAIDEN REIKIINTYMISEN EHKÄISEMINEN 6/6 Aloita hampaiden harjaus heti ensimmäisten hampaiden puhjettua. Aloita harjaan totuttelu viimeistään 6 kk iässä, vaikka hampaita ei vielä olisikaan puhjennut. Lapsi tottuu hammasharjaan helpoiten 6 kk iässä. Käytä harjauksessa kerran päivässä lasten fluoritahnaa, jonka fluoridipitoisuus on 1000 ppm. Toinen harjaus tehdään ilman tahnaa. Laita tahnaa vain pieni sipaisu, koska pieni lapsi ei osaa vielä sylkeä. Kun tahnaa on vain vähän, ei ole vaarallista vaikka lapsi nielee tahnavaahtoa. Kuva 8. Tahnasipaisu harjalla.

14 OHJEITA LAPSEN HAMPAIDEN HARJAAMISEEN

15 LAPSEN HAMPAIDEN PUHKEAMINEN 1/2 Hampaiden puhkeamisen rytmi on hyvin yksilöllinen ja rytmissä on suurta vaihtelua. Ensimmäinen hammas voi puhjeta jo 4 kk iässä. Viimeisintään ensimmäinen hammas puhkeaa 1 v 2 kk iässä. Lähes aina ensimmäinen hammas puhkeaa alaleukaan, mutta tässäkin voi olla poikkeuksia. Viimeisenä puhkeaa toiset maitoposkihampaat noin 2- vuotiaana. Noin 3-vuotiaana lapsella on täysimaitohampaisto. Hampaita on yhtä monta kuin sormia ja varpaita eli 20. KUVA 9. Maitohampaiston kehitys.

16 LAPSEN HAMPAIDEN PUHKEAMINEN 2/2 Hampaiden puhkeamisen yhteydessä voi ilmetä erilaisia oireita; ienharjanne voi olla punoittava ja turvottava. Kuolaaminen voi lisääntyä. Lapsi voi koittaa hangata kutiavia ikeniä nyrkillä tai lelulla. Lapsi voi olla ärtyisämpi, itkuisempi ja ruokahalussa voi ilmetä muutoksia. Joskus voi ilmetä myös kuumetta. Hampaita usein puhkeaa kuumeen aikana, mutta puhkeava hammas ei ole syynä kuumeeseen. Kutiavia ikeniä on hyvä helpottaa puruleluilla. On olemassa myös viilennettäviä puruleluja. Ne voi viilentää jääkaappikylmäksi. Älä anna lapselle jäädytettyä purulelua, se on liian kylmä vauvalle.

17 IMETYS Rintaruokinta on suositeltavaa myös hampaiden ja suun terveydelle: Äidinmaidosta vauva saa tärkeitä vasta-aineita Imetys stimuloi lapsen leukojen ja purentalihasten kasvua sekä auttaa normaalin purennan kehittymistä Imetys suojaa infektioilta kuten vaikeilta hengitystietulehduksilta, ripulilta ja korvatulehduksilta. Imetystä kannattaa jatkaa riittävän pitkään. Alussa imetys on lapsentahtista. Tutustu myös lapsivuodeaika- ja imetys verkkoperhevalmennukseen. Yli 1-vuotiaalla lapsentahtinen imetys saattaa lisätä riskiä maitohampaiden reikiintymiseen. Etenkin yöllä tapahtuva, usein toistuva imetys yli 1- vuotiaalla on hampaille haitallista. Äidinmaito ei itsessään aiheuta reikiä, mutta yli 1-vuotiaalla tiheä imetys toimii samoin kuin jatkuva napostelu.

18 TUTTI JA TUTTIPULLO 1/2 Kaikki lapset eivät tarvitse tuttia. Jos lapsi tarvitsee tuttia, valitse anatominen tutti. Anatominen tutti on tuttiosaltaan litteä ja taipuisa. Anatominen tutti taipuu suussa samoin kuin rinnanpää imetyksessä. Tuttia kannattaa käyttää vain silloin kun se on tarpeen; nukahtaessa ja lohtuna. Ylimääräistä, ns. huvitutin, käyttöä tulee välttää. Tutin vaihtoväli on 1-2 kk. Käytössä on hyvä olla useampi tutti kerralla. Tarkista aina tutin imuosa vetämällä tutista. Jos tutin imuosa on vähänkään rikki, niin vaihda tutti ehjään. Pienen vauvan tutit steriloidaan päivittäin keittämällä 5min. Purista tutin imuosasta vesi pois ja jäähdytä tuttia ennen vauvalle antamista. Jos tutti tippuu lattialle, se huuhdellaan vedellä tai keitetään. Älä puhdista tuttia koskaan omassa suussa.

19 TUTTI JA TUTTIPULLO 2/2 Tuttipullo on ruokailuväline. Tuttipullosta tarjotaan vain maitoa ja vettä. Älä koskaan anna lapselle sokerisia juomia tuttipullosta. Sokeristen juomien tarjoaminen voi johtaa vakavaan maitohampaiden reikiintymiseen.

20 NOKKAMUKI Nokkamuki vaihe olisi suotava pitää mahdollisimman lyhyenä. Siirry tavalliseen mukiin tai lasiin heti kun se on mahdollista. Tarjoa nokkamukista mielellään vain vettä, tämä voi auttaa lyhentämään nokkamukin käyttö vaihetta.

21 LISÄTIETOA Lisätietoa voit lukea: Helsingin yliopisto, Puhtaat hampaat, THL, Syödään yhdessä ruokasuositukset lapsiperheille, Hammaslääkäriliitto, Hampaiden kehittyminen ja puhkeaminen, Käypä hoito suositus, Hampaassa reikä- eikä! (Karieksen hallinta ja hampaan paikkaushoito) KIITOS!

Odottavien perheiden suun terveyden huolto

Odottavien perheiden suun terveyden huolto Odottavien perheiden suun terveyden huolto Sisältö Ravinto Hampaat Puhdistus Karies Imetys Hampaiden puhkeaminen Lasten suunhoito Ksylitoli Fluori Tutti ja purenta Hammashoito Karviaisessa RAVINTO Äidin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä MITEN IMETYS JA SUUN TERVEYS TUKEVAT TOISIAAN?

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä MITEN IMETYS JA SUUN TERVEYS TUKEVAT TOISIAAN? Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä MITEN IMETYS JA SUUN TERVEYS TUKEVAT TOISIAAN? Kuva:Heidi-Maria Haaranen Imetyksellä on todettu myönteisiä vaikutuksia leukojen ja purennan kehitykseen.

Lisätiedot

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016 Raskauden aikainen suun terveys Raskaus ja suun terveys Odottavan äidin suun terveys Raskaus, perhe ja suut Sikiön suun terveys Tupakointi Ravinto Hampaiden puhdistus Suun hoitotoimenpiteet raskausaikana

Lisätiedot

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO Esitteitä 2008:8 ISSN 1236-2123 ISBN 978-952-00-2602-8 (PDF) Tämä esite on saatavilla verkosivuiltamme useilla kielillä. Sitä voi kopioida ja jakaa vapaasti. SUUN JA HAMPAIDEN HOITO Voit itse pitää huolta

Lisätiedot

Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa

Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa Ensimmäistä lastaan odottavalle perheelle kunnan on lakisääteisesti järjestettävä vähintään yksi suun terveydentilan ja hoidon tarpeen arvio, jonka tekee

Lisätiedot

ODOTTAVAN PERHEEN SUUN HOITO

ODOTTAVAN PERHEEN SUUN HOITO 1 ODOTTAVAN PERHEEN SUUN HOITO Odotusaikana on hyvä muuttaa koko perheen tavat ja tottumukset sellaisiksi, että ne mahdollistavat lapselle hyvän suun terveyden RAVINTO äidin monipuolinen ravinto on parasta

Lisätiedot

Valio Oy RAVINTO JA HAMMASTERVEYS

Valio Oy RAVINTO JA HAMMASTERVEYS RAVINTO JA HAMMASTERVEYS HYVÄN HAMMASTERVEYDEN PERUSTEET Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio

Lisätiedot

Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas

Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas Lukijalle Suun terveyteen liittyvät terveystavat vakiintuvat jo varhaislapsuudessa. Suun terveydellä on merkitys ihmisen kokonaisterveydelle. Monet

Lisätiedot

Ravinto ja hammasterveys

Ravinto ja hammasterveys Ravinto ja hammasterveys Hyvän hammasterveyden perusteet Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMAT 2013-2016

LASTEN JA NUORTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMAT 2013-2016 perusturva ja terveydenhuolto terveydenhuolto 4/2014 LASTEN JA NUORTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMAT 2013-2016 Riskiseulonta Tehostettu ehkäisyohjelma Purenta/ oikominen Odottavat vanhemmat neuvolaterveydenhoitaja

Lisätiedot

Odottavan perheen suun terveys

Odottavan perheen suun terveys Vinkkejä lapsiperheen suun hoitoon Onnea vauvauutisen johdosta! Lapsen odotus on hyvä aika muuttaa koko perheen tavat ja tottumukset sellaisiksi, että ne mahdollistavat lapselle hyvän suun terveyden. Vanhempana

Lisätiedot

Suun omahoito-opas on toteutettu osana Savon Vammaisasuntosäätiön Lastuprojektia. Suun omahoito-opas on Savonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.

Suun omahoito-opas on toteutettu osana Savon Vammaisasuntosäätiön Lastuprojektia. Suun omahoito-opas on Savonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Suun omahoito-opas ALKUSANAT Suun omahoito-opas on toteutettu osana Savon Vammaisasuntosäätiön Lastuprojektia. Suun omahoito-opas on Savonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Suun omahoito-oppaassa käsitellään

Lisätiedot

Suunterveys Johdattelua aiheeseen. Hannu Hausen Suomen Hammaslääkäriliitto

Suunterveys Johdattelua aiheeseen. Hannu Hausen Suomen Hammaslääkäriliitto Suunterveys Johdattelua aiheeseen Hannu Hausen Suomen Hammaslääkäriliitto Hampaiden reikiintyminen on merkittävä kansanterveysongelma, joka käy kalliiksi sekä yhteiskunnalle että yksittäisille kansalaisille

Lisätiedot

Onni on terve suu OPAS SUUN OMAHOITOON

Onni on terve suu OPAS SUUN OMAHOITOON Onni on terve suu OPAS SUUN OMAHOITOON Opas suun omahoitoon Lähes kaikki suun sairaudet ovat ehkäistävissä ja hoidettavissa potilaan ja suun terveyden ammattilaisen hyvällä yhteistyöllä. Koska monet suun

Lisätiedot

Neuvolaikäisen suun terveys

Neuvolaikäisen suun terveys Yhteisiä tavoitteita Neuvolaikäisen suun terveys Tiina Joensuu HLT Pohjoisen alueen Kaste Fyysinen ja psykososiaalinen kehitys Ravitsemus ja ruokailutottumukset Painon hallinta Hygienia Imemistottumukset

Lisätiedot

SUUHYGIENIA oikein alusta alkaen

SUUHYGIENIA oikein alusta alkaen SUUHYGIENIA oikein alusta alkaen Suuhygienia ja hyvä hampaiden hoito ovat tärkeitä elämän alkumetreiltä alkaen. Suun hyvinvointi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yleiskuntoomme ja terveyteemme. PL 15, 00131

Lisätiedot

Sisältö. 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali 3. Hyödyllisiä linkkejä

Sisältö. 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali 3. Hyödyllisiä linkkejä Suun hyvinvointi Aineiston on koonnut Sari Kyytinen, Ehkäisevän suun terveydenhuollon osatoiminnasta vastaava hammaslääkäri, Palokan th ky sari.kyytinen@palokkatk.fi Sisältö 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali

Lisätiedot

NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS

NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS Muista minut aamuin illoin! NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS TERVEELLISET SUUNHOITOTOTTUMUKSET SISÄLLYS Vanhempien terveystottumukset heijastuvat lapseen 3 Maitohampaiden puhkeaminen 4 Hampaiden harjaus 6 Karies

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO SUUN JA HAMPAIDEN HOITO www.eksote.fi Voit itse pitää huolta suun ja hampaiden terveydestä syömällä terveellisesti, harjaamalla hampaasi kaksi kertaa päivässä fluorihammastahnalla ja käymällä säännöllisesti

Lisätiedot

Kissaa on suuhun katsominen. Kissojen hampaidenhoito-opas

Kissaa on suuhun katsominen. Kissojen hampaidenhoito-opas Kissaa on suuhun katsominen Kissojen hampaidenhoito-opas Kissa ei osaa hoitaa hampaitaan Aikuisella kissalla on 30 hammasta. Hampaan näkyvää osaa kutsutaan kruunuksi ja ikenen alla olevaa osaa juureksi,

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

- Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi?

- Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi? Tervettä elämää munuaissairauden kanssa - Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi? Suuhygienisti, sairaanhoitaja Heidi Hänninen Tays/Suu- ja leukasairauksien poliklinikka Suun terveys osana

Lisätiedot

Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus.

Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus. Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus. Vanhempien tulee valvoa lastensa hampaiden hoitoa aina yläkouluikään asti. Suomalaisten

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO

RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO - PIKAOPAS - Ruokavalio raskauden aikana (Valio 2017.) MIKSI? Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa äidin omaan hyvinvointiin sekä kohdussa kasvavan sikiön hyvinvointiin,

Lisätiedot

Miksi suuta pitää hoitaa?...3 Kun muistisairaus todetaan...4 Suun puhdistus...5 Terveellinen ruokavalio...7 Kuiva suu...9 Suun sieni-infektio...

Miksi suuta pitää hoitaa?...3 Kun muistisairaus todetaan...4 Suun puhdistus...5 Terveellinen ruokavalio...7 Kuiva suu...9 Suun sieni-infektio... Miksi suuta pitää hoitaa?...3 Kun muistisairaus todetaan.....4 Suun puhdistus......5 Terveellinen ruokavalio......7 Kuiva suu....9 Suun sieni-infektio....11 Proteesien puhdistus.12 Tietoa suun hoidosta

Lisätiedot

Suun terveydenhoidon

Suun terveydenhoidon Suun terveydenhoidon OMAHOITO-OPAS HUOMIO SUUHUN -oppaasta löydät tietoa aftojen hoidosta sammaksesta hammastapaturmista huuliherpeksestä kuivan suun hoidosta pahanhajuisesta hengityksestä suupielten haavaumista

Lisätiedot

Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille

Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään suun ja hampaiden terveyttä sekä siihen vaikuttavia

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Imeväisiän ruokavalio

Imeväisiän ruokavalio Imeväisiän ruokavalio Perusta terveelliselle ruokavaliolle muodostetaan jo imeväisiässä. Nälän, kylläisyyden ja tyytyväisyyden havainnointi ja tunnistaminen ovat tärkeitä tekijöitä pienen imeväisen ruokailussa.

Lisätiedot

Cloetta Fazer Makeiset Oy taustatiedote 11.11.2008

Cloetta Fazer Makeiset Oy taustatiedote 11.11.2008 Cloetta Fazer Makeiset Oy taustatiedote 11.11.2008 Ksylitoli tänään: edut ja käyttösuositukset Asiantuntijahammaslääkäri Helinä Keskinen Ksylitolin terveysvaikutukset - Mitä eroa on ksylitolipurukumilla

Lisätiedot

NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN

NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN OPAS NEUVOLOILLE 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 3 2 ODOTTAVA PERHE 4 2.1 Bakteeritartunta 4 2.2 Ksylitolin käyttö 4 3 LAPSEN SUUN HOITO 6 3.1 Maitohampaiden kehitys

Lisätiedot

Hampaat ja hammashoito. Oma nimi Työn päivämäärä

Hampaat ja hammashoito. Oma nimi Työn päivämäärä Hampaat ja hammashoito Oma nimi Työn päivämäärä Sisällys Sisällys... 1 1 Helli hampaitasi hetki päivässä... 2 Nuoret aikuiset välinpitämättömiä... 2 Hammaslanka ikenien ilo... 3 Suu vaahdossa valkoiset

Lisätiedot

RUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019

RUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019 RUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019 IMEVÄISIKÄISEN LAPSEN RAVINTO Useimmille lapsille äidinmaito riittää ainoaksi ravinnoksi puolen vuoden ikään D-vitamiinia

Lisätiedot

Suun terveyden edistäminen neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asetuksessa

Suun terveyden edistäminen neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asetuksessa Suun terveyden edistäminen neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asetuksessa Hanna-Mari Kommonen TtM, suuhygienisti Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Esityksen sisältö Suun terveyden edistäminen

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHOITO OSANA TERVEYSTARKASTUSTA

SUUN TERVEYDENHOITO OSANA TERVEYSTARKASTUSTA SUUN TERVEYDENHOITO OSANA TERVEYSTARKASTUSTA VINKKEJÄ TERVEYSTARKASTUKSEN TEKIJÄLLE SUU JA HAMPAAT Tässä oppaassa käydään läpi yleisimpiä riskejä suun terveydelle ja kerrotaan asioita, joita voitte hyödyntää

Lisätiedot

Ksylitoli viisas valinta. Marjo Tipuri

Ksylitoli viisas valinta. Marjo Tipuri Ksylitoli viisas valinta Marjo Tipuri 14.3.2019 Ksylitoli viisas valinta Yleistä ksylitolista Käyttösuositukset Historiaa lyhyesti Opiskelijoiden ksylitolin käyttö Miksi ksylitolia? Mitä ksylitoli on?

Lisätiedot

Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle!

Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle! Terve Suu Koko perheen lahja uudelle elämänalulle! Megaklinikan suun bakteeri-infektion hallintaohjelma odottavalle perheelle. (HLLTimo Heinonen, HLL Kimmo Kaihovaara, HLL Jan Pettersson, HLL Omar Al.Soufi,

Lisätiedot

RASKAUDEN VAIKUTUKSET SUUN TERVEYTEEN. Jemina Lesonen ja Pauliina Pääkkönen 2015 Opinnäytetyö

RASKAUDEN VAIKUTUKSET SUUN TERVEYTEEN. Jemina Lesonen ja Pauliina Pääkkönen 2015 Opinnäytetyö RASKAUDEN VAIKUTUKSET SUUN TERVEYTEEN Jemina Lesonen ja Pauliina Pääkkönen 2015 Opinnäytetyö RASKAUSHORMONIEN VAIKUTUKSET SUUHUN Hormonitoiminnan muutokset raskauden aikana Suun ph laskee, suu happamoituu

Lisätiedot

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta

Lisätiedot

Lapsen suun terveyden edistäminen. Opas päivähoitohenkilökunnalle

Lapsen suun terveyden edistäminen. Opas päivähoitohenkilökunnalle Lapsen suun terveyden edistäminen Opas päivähoitohenkilökunnalle Virpi Mäntylä Teksti ja kuvat: Virpi Mäntylä Tämä opas on osa opinnäytetyötä Oulun seudun ammattikorkeakoulu 2012 Suun terveydenhoidon

Lisätiedot

perustettu vuonna 1927

perustettu vuonna 1927 perustettu vuonna 1927 RAVINNON MERKITYS Ravinto ja liikunta Kova liikuntaharrastus yhdessä puutteellisen ruokavalion kanssa voi olla riski kasvulle, kehitykselle ja terveydelle!!! Energian riittämättömän

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA

ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA Kirsi Partanen ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA Ohjausmateriaali lasten vanhemmille sekä terveydenhoitajan työn tueksi Sosiaali- ja terveysala 2014 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu

Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä 18.10.2016 Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 2016 https://www.thl.fi/fi/web/elintavat-jaravitsemus/ravitsemus/syodaan-yhdessaruokasuositukset-lapsiperheille

Lisätiedot

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Hygienia ja puhtaus Hygienia on aikuisen ja lasten henkilökohtaista hygieniaa sekä työympäristön-, lelujen ja elintarvikkeiden puhtautta. Hygienian tehostaminen päivähoidossa

Lisätiedot

Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille OPETTAJAN OPAS

Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille OPETTAJAN OPAS Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille OPETTAJAN OPAS 1 Hei opettaja! Tässä tehtävävihkossa käsitellään suun ja hampaiden terveyttä sekä

Lisätiedot

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet 2.1. Koripallovalmennuksen tukitoimet Kehittymisen pyhä kolmiyhteys HARJOITTELU KEHITYS Kuormitus-kolmion pinta-alan kasvua eli harjoittelun lisääntymistä

Lisätiedot

Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka

Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä 5.9.2018 Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka Terve Suu Toimiva purentaelimistö Ehjät hampaat Ehjät ja oireettomat tukikudokset

Lisätiedot

Leikki-ikäisen ruokavalio

Leikki-ikäisen ruokavalio Leikki-ikäisen ruokavalio Makumieltymykset ja ruokailutottumukset kehittyvät varhain ja säilyvät usein aikuisuuteen saakka. Näin ollen juuri lapsuus on tärkeä ajankohta tehdä terveyttä edistäviä ruokavalintoja.

Lisätiedot

Puhtaat hampaat. www.helsinki.fi/hammas/puhtaathampaat

Puhtaat hampaat. www.helsinki.fi/hammas/puhtaathampaat Raskaus ja suunterveys Jo raskautta suunniteltaessa on suositeltavaa panostaa terveyttä edistäviin keinoihin sekä muuttaa omia elämäntapojaan terveellisemmiksi, sillä äidin suun terveydentilalla on vaikutusta

Lisätiedot

Suunnitelma lasten ja nuorten ehkäisevän suun terveydenhuollon toteuttamisesta

Suunnitelma lasten ja nuorten ehkäisevän suun terveydenhuollon toteuttamisesta Odottavan perheen ravinto- ja suun terveys 1.Lastaan odottava perhe Shg terv.hoitajalta ajanvaraus vaikuttava määrittäminen hml, shg - puutteet ruokailu ja suuhygieniatavoissa - ongelmakohtien osoittaminen

Lisätiedot

Lapsen syömään oppimisen tukeminen lasten ruokailusuositukset

Lapsen syömään oppimisen tukeminen lasten ruokailusuositukset Lapsen syömään oppimisen tukeminen lasten ruokailusuositukset Arja Lyytikäinen Ravitsemuskoordinaattori/Sapere hankkeen johtaja arja.lyytikainen@ksshp.fi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri/ Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Asiaa vanhemmille Keski-Suomen Urheiluakatemia/Swimming JKL ry 27.11.2014 Kaisa Kähärä Laillistettu ravitsemusterapeutti, Liikunnanohjaaja AMK Ravinto vaikuttaa: Vireystilaan

Lisätiedot

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä.

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä. Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä. Hampaasi ovat tärkeät Tarvitset hampaitasi joka päivä kun syöt, naurat ja puhut. Ehjät hampaat ja terve suu ovat tärkeitä hyvän elämän edellytyksiä. Mene

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 32 LAUSUNTO ALOITTEESTA KSYLITOLIPASTILLIEN KÄYTTÖÖNOTOSTA HELSINGIN PÄIVÄKODEISSA JA KOULUISSA Terke 2010-2781 Esityslistan asia TJA/32 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Elintavat raskaus- ja imetysaikana. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Elintavat raskaus- ja imetysaikana. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Elintavat raskaus- ja imetysaikana Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Aiheet: Ravitsemus Vitamiinit Lääkkeet Liikunta Suun terveys Päihteet Raskaus- ja imetysajan ravitsemus

Lisätiedot

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänystävällinen, terveellinen ravinto 12.9.2017 Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänliiton ravitsemussuositus Sydänterveyttä edistävä eli sydänystävällinen ruoka on kaikille suositeltavaa

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvinvoiva lapsi Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa Varhaiskasvatuspalvelut 2015 Työryhmä: Ahlsved Matias, tartuntataudeista vastaava hoitaja, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

SUUPALAT OMAHOITOSI TUEKSI

SUUPALAT OMAHOITOSI TUEKSI SUUPALAT OMAHOITOSI TUEKSI SISÄLLYS SUUN OMAHOITO... 3 Hampaiden harjaus... 3 Harjaustekniikka... 5 Hammasvälien puhdistaminen... 9 Hammasproteesien puhdistaminen... 12 RAVINNON VAIKUTUS SUUN TERVEYTEEN...

Lisätiedot

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro!

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Su(u)n vuoro! Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Tupakkatuotteet vahingoittavat koko elimistöä. Tupakointi aiheuttaa useita sairauksia sekä vaikeuttaa monien sairauksien hoitoa ja heikentää

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

05/2011 SISÄLTÄÄ TÄRKEÄÄ TIETOA LEMMIKKISI HAMPAIDENHOIDOSTA. -hammashoitosarja

05/2011 SISÄLTÄÄ TÄRKEÄÄ TIETOA LEMMIKKISI HAMPAIDENHOIDOSTA. -hammashoitosarja 05/2011 SISÄLTÄÄ TÄRKEÄÄ TIETOA LEMMIKKISI HAMPAIDENHOIDOSTA -hammashoitosarja Koiran ja kissan hampaiden hoito Miksi lemmikkien hammashoito on tärkeää? Ientulehdus on koiran ja kissan tavallisimpia tauteja.

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Puijon Diabetesyhdistys Ry

Puijon Diabetesyhdistys Ry Puijon Diabetesyhdistys Ry 1 Johdanto 2 Diabetes ja suun terveys 2.1 Näin voit ehkäistä suun sairauksia 3 Ientulehdus ja hampaiden kiinnityskudossairaus eli parodontiitti 4 Hampaiden reikiintyminen eli

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Raskausdiabeteksen. ravitsemushoito

Raskausdiabeteksen. ravitsemushoito Raskausdiabeteksen ravitsemushoito Raskauden aikana verensokeri voi kohota, jos insuliinin eritys haimasta ei lisäänny normaalilla tavalla tai insuliinin teho kudoksissa on heikentynyt. Hyvät ruokavalinnat

Lisätiedot

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus.

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus. Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus Töölön sairaala TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Topeliuksenkatu 5, Helsinki Vuodeosasto puh. 09-47187442

Lisätiedot

SUHAT 2012 / verkostopäivä Thea Mandelin Shg, Kirkkonummi. Ryhmäneuvolasta yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Ryhmäneuvola -case

SUHAT 2012 / verkostopäivä Thea Mandelin Shg, Kirkkonummi. Ryhmäneuvolasta yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Ryhmäneuvola -case SUHAT 2012 / verkostopäivä 16.2.2012 Thea Mandelin Shg, Kirkkonummi 1 Ryhmäneuvolasta yhteisöllisyyttä ja vertaistukea Ryhmäneuvola -case Toiminnan kehittämishanke SUHAT-INNO:n Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Ruokailu ja ravitsemus ikääntyessä. Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, KSSHP, 2019

Ruokailu ja ravitsemus ikääntyessä. Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, KSSHP, 2019 Ruokailu ja ravitsemus ikääntyessä Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, KSSHP, 2019 Ruuan ja ruokailun hyvinvointivaikutukset LIIKUNTA UNI RUOKAILU ilon ja nautinnon lähteenä LEPO Ruoka ravintona

Lisätiedot

Tavallisimmat ongelmat Suomessa

Tavallisimmat ongelmat Suomessa Terveyttä ravinnosta Ursula Schwab FT, dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemustiede, Itä-Suomen yliopisto Medisiininen keskus / Kliininen ravitsemus, KYS

Lisätiedot

Toimintamalli odottavien perheiden suun terveyden edistämiseksi Perusturvaliikelaitos Saarikan suun terveydenhuollolle

Toimintamalli odottavien perheiden suun terveyden edistämiseksi Perusturvaliikelaitos Saarikan suun terveydenhuollolle Toimintamalli odottavien perheiden suun terveyden edistämiseksi Perusturvaliikelaitos Saarikan suun terveydenhuollolle Marita Ifemeni Opinnäytetyö.. Ammattikorkeakoulututkinto SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2. Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.2018 Sisältö Ruokakasvatus mitä ja miksi? Lapsen ruokaportaat Terveyttä ruoasta

Lisätiedot

tapaan huolehtia monipuolisista ruokavalinnoista, säännöllisestä ateriarytmistä ja energiantarvetta

tapaan huolehtia monipuolisista ruokavalinnoista, säännöllisestä ateriarytmistä ja energiantarvetta Kasvisruokavaliot Kasvisruokavalioissa tulee sekaruokavalion tapaan huolehtia monipuolisista ruokavalinnoista, säännöllisestä ateriarytmistä ja energiantarvetta vastaavasta ruokamäärästä. Kun lapsi tai

Lisätiedot

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS XGEVA (denosumabi) POTILASOPAS SISÄLLYS Sisällysluettelo 2 Miksi saat XGEVAa 3 Ennen XGEVA-hoitoa sekä hoidon aikana 5 Raskaus ja imetys 8 XGEVAn haittavaikutukset 8 Mitä on hyvä muistaa 10 Anna tämä kortti

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

4 RAVINNOSTA TERVEYTTÄ

4 RAVINNOSTA TERVEYTTÄ II Terveyden voimavaroja 4 RAVINNOSTA TERVEYTTÄ s. 42 54 1 Ravinnosta terveyttä Ravitsemussuosituksen pääperiaatteet (tuntityöskentely) Ravitsemussuosituksen noudattamisen terveydellinen merkitys (tuntityöskentely)

Lisätiedot

Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo

Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo Kohti imetystä Keho valmistautuu imetykseen Jo raskauden alusta alkaen rinnat alkavat valmistautua imetykseen. Rinnat kasvavat, maitoa erittävä

Lisätiedot

MITÄ RUOKAA VAUVALLE? Opaslehtinen alle yksivuotiaan ravitsemuksesta

MITÄ RUOKAA VAUVALLE? Opaslehtinen alle yksivuotiaan ravitsemuksesta MITÄ RUOKAA VAUVALLE? Opaslehtinen alle yksivuotiaan ravitsemuksesta 1 Tämä opas on tarkoitettu Teille vanhemmille, joille alle yksivuotiaan ravitsemukseen liittyvät asiat ovat ajankohtaisia. Opaslehtiseen

Lisätiedot

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva

Lisätiedot

Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä

Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä Jyväskylä 31.8.2016 Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä Heli Kuusipalo 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 1 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 2 Terveyttä edistävä ruokavalio VRN

Lisätiedot

Karieksen hallinnan uudet tuulet. Hannu Hausen

Karieksen hallinnan uudet tuulet. Hannu Hausen Karieksen hallinnan uudet tuulet Hannu Hausen 20.2.2014 Aiheita Karieksen hallinta pähkinänkuoressa Hampaiden harjaus Uudet ravitsemussuositukset Pieni vilkaisu hampaiden reikiintymisen kehityssuuntiin

Lisätiedot

HOITO. Mitä raskausdiabetes on? Hoidon tavoitteet : Miten raskausdiabetes todetaan?

HOITO. Mitä raskausdiabetes on? Hoidon tavoitteet : Miten raskausdiabetes todetaan? Raskausdiabetes Mitä raskausdiabetes on? Raskausdiabetes on sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka puhkeaa raskauden aikana, koska äidin insuliinintuotanto ei riitä kattamaan raskaudenajan lisääntynyttä tarvetta.

Lisätiedot

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus

Lisätiedot

Eväitä ruokapuheisiin

Eväitä ruokapuheisiin Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille

Lisätiedot

KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara

KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara 1 VALTION RAVITSEMUSNEUVOTTELUKUNTA Perustettu 1954 nimellä Valtion ravitsemustoimikunta Asettajana maa- ja metsätalousministeriö Asetetaan

Lisätiedot

TerveysInfo. Aftat Lehtinen kertoo aftojen oireista ja hoidosta.

TerveysInfo. Aftat Lehtinen kertoo aftojen oireista ja hoidosta. TerveysInfo suu Aftat Lehtinen kertoo aftojen oireista ja hoidosta. Hakusanat: hoito, suu, sairaudet, oireet Diabeetikon suunhoito Lehtisessä kerrotaan diabeetikon suunhoidosta. Hakusanat: hampaidenhoito,

Lisätiedot

ALAKOULUIKÄISEN 7 8-VUOTIAAN LAPSEN SUUN TERVEYS -OPAS VANHEMMILLE. Avi Heikkinen

ALAKOULUIKÄISEN 7 8-VUOTIAAN LAPSEN SUUN TERVEYS -OPAS VANHEMMILLE. Avi Heikkinen ALAKOULUIKÄISEN 7 8-VUOTIAAN LAPSEN SUUN TERVEYS -OPAS VANHEMMILLE Avi Heikkinen Anna Heikkinen ja Heidi Tuomaala 2015 Sisällys Hyvät vanhemmat ja huoltajat... 3 Vanhemman vastuu... 4 Lapsen kasvu ja pysyvien

Lisätiedot

Inkeri Liinaharja/ Uudenmaan Martat 2017

Inkeri Liinaharja/ Uudenmaan Martat 2017 I NNOSTUTA A N UUDESTA SO R MIRUO KAILU T UTUKSI Inkeri Liinaharja/ Uudenmaan Martat 2017 MITÄ ON SORMIRUOKAILU? Sormiruokailussa lapsen annetaan syödä itse Lapsi pääsee tutustumaan ruokaan kaikin aistein

Lisätiedot

projekti ( ) kotona asuvalle muistisairaalle ja omaiselle Tarja Puustinen projektipäällikkö muistaevaat.fi psmuisti.fi muistiliitto.

projekti ( ) kotona asuvalle muistisairaalle ja omaiselle Tarja Puustinen projektipäällikkö muistaevaat.fi psmuisti.fi muistiliitto. Tarja Puustinen projektipäällikkö projekti (2014 2017) kotona asuvalle muistisairaalle ja omaiselle muistaevaat.fi psmuisti.fi muistiliitto.fi RAVITSEMUSSUOSITUKSET IKÄÄNTYNEILLE Valtion ravitsemusneuvottelukunta

Lisätiedot

YLI 100 VUOTTA SUOMALAISTA TUOTEKEHITYSTÄ

YLI 100 VUOTTA SUOMALAISTA TUOTEKEHITYSTÄ YLI 100 VUOTTA SUOMALAISTA TUOTEKEHITYSTÄ Lapsiperheiden suosikit, Oxygenol Xylitol -hammastahnat, on valmistettu Suomessa. Samoin moni niiden pääraaka-aine tulee Suomesta. Suomen Hammaslääkäriliitto suosittaa

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten suun terveydenhoito: Lapset tervesuisina täysi-ikäisyyteen

Lasten ja nuorten suun terveydenhoito: Lapset tervesuisina täysi-ikäisyyteen Lasten ja nuorten suun terveydenhoito: Lapset tervesuisina täysi-ikäisyyteen Itä-Savon Sairaanhoitopiirin ky PTH Hammashuolto Savonlinna, Sulkava, Enonkoski Hammashuolto 2015 1 Lasten ja nuorten suun terveydenhoito

Lisätiedot

URHEILIJAN ravitsemusopas

URHEILIJAN ravitsemusopas URHEILIJAN ravitsemusopas Olympiajoukkueen ravitsemuskumppani Hyvällä ruoalla hyviin tuloksiin Laadukas, järkevästi koostettu ruokavalio Järkevästi koostetun ruokavalion avulla urheilijat voivat: Urheilijan

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot