Rusto ja luu / Heikki Hervonen 2012/ Biolääketieteen laitos/ anatomia Solubiologia ja peruskudokset-jakso/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rusto ja luu / Heikki Hervonen 2012/ Biolääketieteen laitos/ anatomia Solubiologia ja peruskudokset-jakso/"

Transkriptio

1 Rusto ja luu / Heikki Hervonen 2012/ Biolääketieteen laitos/ anatomia Solubiologia ja peruskudokset-jakso/ Rusto Ominaisuuksia Esiintyminen - tukeva silti joustava aikuisella kylkirustot, hengitystiet sikiön tukiranka - liukas nivelpinnat - nopeasti kasvava sikiön tukiranka korvautuu luulla epifyysilevyt korvautuvat lopulta luulla - menestyy heikossa verenkierrossa sikiön tukiranka merkitystä luunmurtuman paranemisessa Histogeneesi: - mesenkyymi tiivistyy - mesenkyymisolut menettävät ulokkeensa, pyöristyvät ja joutuvat lähelle toisiaan. - matriksin eritys alkaa solujen (kondroblastien) väliin, mikä loitontaa niitä erilliset solut - kypsälle rustolle tyypilliset soluryhmät syntyvät kun yksittäisen solun tytärsolut eivät enää erkanekaan toisistaan samalla vauhdilla kun aiemmin Ruston kehittyminen mesenkyymistä Mesenkyymisolukko Ulokkeet häviävät rustosoluista ja kudos tiivistyy Rustosolut valmistavat soluväliainetta ja erkanevat toisistaan Rustosolut jakautuvat, tytärsolut muodostavat ryhmiä Hyaliiniruston rakenteesta: rustokalvo, perichondrium - vastaa ruston kasvusta ja ylläpidosta - ulompi sidekudoksinen osa; kondrogeeniset solut sisemmässä, soluisessa osassa - tuottaa uutta rustoa entisen pinnalle appositionaalinen kasvu Kun kondrosyytit sijaitsevat lakuunoissa - matrixtuotanto - solujen jakautuminen - solujen suureneminen interstielli kasvu = uuden ruston tuottaminen ruston sisällä Perichondriumista appositionaalinen kasvu Interstitiaalinen kasvu tapahtuu ruston sisällä -Rustosolut jatkavat jakautumistaan solumäärä lisääntyy -Tytärsolut -jatkavat matrix tuotantoa matrixmäärä lisääntyy Rustokalvon ulompi, sidekudoskerros Uusi matrix erottaa tytärsolut toisistaan Rustokalvon sisempi, chondrogeeninen kerros, josta uusia soluja ruston pinnalle. =Matrixia erittyy solujen väliin tytärsolut jäävät samaan lacunaan Uusi matrix erottaa tytärsolut toisistaan Perichondriumin pinnalla on fibroottinen osa ja syvemmällä kondrogeeninen osa. Tämän alla vastasyntyneet kondrosyytit ovat alkaneet valmistaa matrixia. Syvemmällä kudoksessa nähdään ryhmiä, jotka syntyvät kun ruston sisällä olevat kondrosyytit jakaantuvat syntyy isogeenisiä ryhmiä.

2 Kondrosyytin tuma on pyöreä, sytoplasmassa näkyy lipidipisaroita. Solun ympärillä näkyvä kirkas alue johtuu kutistumisesta. Soluväliaine - Territoriaalinen ja interterritoriaalinen matrix - Kollageeni II ( ja IX); kondronektiini - Kondroitiinisulfaatti- ja kerataanisulfaattiproteoglykaani- hyaluronihappo aggregaatit - Negatiiviset varaukset - sitovat elektrolyyttejä (Na+) ja vettä - hylkivät toisiaan elektrostaattisesti joustavuus Rustosolut ovat lacunoissaan, matriksissa kaksi vyöhykettä N=Nucleus Kutistumisesta johtuva tyhjä tila IM=Interterritoriaalinen matrix TM=Territoriaalinen matrix Lipidipisara Nivelrusto on hyaliinirustoa: - Jousto/paineen kesto - Nivelpinnoilla ei rustokalvoa vähäinen kitka, hyvät liukuominaisuudet - Rustokalvon puute johtaa siihen, että nivelrusto ei voi uudistua appositionaalisesti - Uusiutuu ainoastaan vähäisessä määrin interstitiellisti, sidekudos useimmiten apuna syyrusto - Alla luinen epifyysi ja etenevä ruston kalkkeutumisvyöhyke altistaa nivelrikolle, artroosille. Elastinen rusto - korvalehti, kurkunpää. Vaihtelevan kokoiset elastiset säikeet tulevat esille matrixisssa erikoisvärjäyksillä Syyrusto - Rustosolujonot sijaitsevat tiiviin, järjestynen sidekudoksen kollageenikimppujen väleissä - Vähäinen soluväliaine rustosolujen ympärillä - Nikamavälilevy, nivelkierukat, symphysis pubis, jänteiden kiinnityskohdat luuhun Nivelrusto Nivelrikon alkuvaihe Rustosoluja kuolee ja rustomatrix vaurioituu Rustosolujen kuolema Kalkkeutunut rusto Ruston alainen luu Rustomatrix halkeaa ja hajoaa Nivelneste pääsee halkeamaan Syyrustoa jänteen ja luun välimaastossa Rustosolut muodostavat jonoja sidekudossäikeiden väliin Syyrustoa Nivelrikon paheneminen C=Rustosoluja Paksuuntunut luu Osteoblasteja Jänteen sidekudosta Mineralisaatiovyöhyke Mineralisoitunut syyrusto Rustosoluja kuolee lisää ja rustomatrix vaurioituu enemmän Rusto pyrkii kasvamaan tuloksena syyrustoinen arpi Rustosolut lisääntyvät Syvä halkeama rustorajan läpi luuhun asti Nivelneste Osteoklasteja Syyrustoinen tulppa Verenkierron mukana luuytimen puolelta tulee korjaavia soluja Sidekudosta/ syyrustoinen arpi

3 Paljastunut luun pinta, jossa paikallisia nekrooseja Nivelrikon lopputilanne Luukudos reagoi: paksuuntumista, onteloita (kystoja) ja osteofyyttejä Rustonalainen luukysta Halkeama ja nivelnesteen vuoto luuhun Syyrustoa Osteofyytti Paksuntunut ruston alainen luu Reaktiivista uudis Luuydinfibroosia Luukudos: Synty: 1) Sidekudossyntyinen (intramembranous) luun muodostus Esim. kallon luun muodostuminen - Mesenkyymi tiivistyy kalvomainen rakenne - Solut säilyttävät ulokkeillaan yhteyden toisiinsa - Osteoidin (orgaaninen matrix) eritys (osteoblastit) - Matriksin mineralisaatio primaarinen (woven) luu, syntyy nopeasti - Primaarinen luu korvataan paremmin järjestäytyneellä lamellaarisella luulla (remodelling) - Edellytyksenä on hyvä verenkierto Luun kehittyminen mesenkyymistä Mesenkyymin tähtimäiset solut ovat yhteydessä toisiinsa Tulevien luusolujen tiivistymä soluyhteydet säilyvät Osteosyytit jäävät luuväliaineen sisään, yhteys säilyy. Uudet osteoblastit asettuvat luun pinnalle. Rustosyntyinen (endochondral) luun muodostus ks. myöhemmin Epäkypsä ja kypsä luu - Kun synnytetään nopeasti ei ole aikaa näpertelyyn - tällöin tuotetaan kiireesti vähemmän järjestäytynytta kudosta l. primaarinen luu (punottu luu = woven bone). - Heti kun on mahdollista primaarinen luu korvataan sekundaarisella, kypsällä luulla. Kypsälle luulle on tyypillistä lamellaarinen rakenne, niin tiiviissä luussa kuin hohkaluussa!

4 Sidekudossyntyisen luun ensimmäinen luusäle on primaarista, punottua (woven) Mesenkyymiä Osteoblasteja Verisuonia Lopulta myös hohkaluun rakenne on lamellaarinen Primaarista luukudosta Osteosyytti Kalkkeutunut luumatrix Young et al.:wheater s Lamellaarista Lamellaarista Kypsän luun muokkaus - Hohkaluusta voidaan muokata tiivistä : osteoblastit kurovat hohkaluun ontelon umpeen kerros kerrokselta alkaen ulkoreunoilta. Ontelossa oleva verisuoni jää hiussuonena keskelle. - Tiivistä muokataan siten, että osteoklasti poraa luuhun tunnelin, uudissuoni ja osteogeeniset solut seuraavat. Osteoblastit kurovat tunnelin kerros kerrokselta umpeen suonen ympärille Osteoklastin poraamaan kanavaan muodostetaan osteoni 1.Osteoblastia seuraa hiussuoni ja progenitorsolukko 3. Samankeskeiset lamellit kurovat tilaa umpeen 2. Verisuonta seuranneista progenitorsoluista erilaistuneet osteoblastit asettuvat ontelon seinämille Netter: Ciba 4. Verisuoni säilyy keskellä Collection 5. Haversin kanava uuden osteonin lamellien sisällä Luukudoksen rakenteesta: Solut: - Osteoprogenitor solu - periosteumissa ja endosteumissa - Osteoblasti - luun pinnolla tekemässä - Osteosyytti - muodostuneen luumatriksin sisällä lakuunoissaan - Osteoklasti - luuydinperäinen, hajoittava solu Matrix: - Kollageeni I + hydroksiapatiitti + glycosaminoglykanit - Osteonektiini, osteokalsiini, osteopontin jne. - matriksin glykoproteiineja, jotka liittävät mineraalin muihin rakenteisiin Luukalvo, periosti ja sisäkalvo, endosti: - osteoprogenitorsolut appositionaalinen kasvu ulommat ja sisemmät kehälamellit - tärkeässä asemassa luunmurtuman paranemisessa

5 Putkiluun seinämän rakenne Periostin alaiset kehälamellit Periosti Välilamellit Hiussuonia Haversin kanavissa Ravintovaltimo Luuydintä Tiiviin luun histologinen rakenne Poikkileikkauksessa näkyvät Haversin kanavat osteonien keskellä Volkmannin kanavat Netter: Thew Ciba Collection Osteoni Luuytimen sinusoideja H=Haversin kanava Hohkaluu: - Kaarevia, haarautuvia ja toisiinsa liittyviä luupalkkeja (lamellaarista! ) - Palkkien välissä onteloita verenkierto (myös luuydin) Tiivis luu: - Osteonissa: - keskellä Haversin kanava, jossa verisuoni - saman keskeiset luulamellit osteosyytteineen - yhdessä lamellissa kollageenisäikeet samansuuntaiset, mutta vastakkaiset viereisille - osteosyytit yhteydessä toisiinsa ulokkeillaan - Osteonin synty: osteoklasti poraa tunnelin verisuonet ja osteogeeniset solut seuravat osteoblastit asettuvat reunoille ja tekevät osteonin uloimmat lamellit ensin tunneli umpeutuu ja verisuoni jää keskelle = luun uudistumisprosessi (remodelling) - Välilamellit - (interstitial) ovat uudistumissajääneitä vanhojen osteonien osia - Kehälamellit ovat tulosta periostin ja endostin alla tapahtuvasta appositionaalisesta kasvusta Epifyysilevyn vyöhykkeet ja tapahtumat: Reservirusto: - lepotilassa olevaa rustokudosta Lisääntymisvyöhyke: - hyvä ravitsemus - interstitielli kasvu, solut lisääntyvät nopeasti, matriksia muodostetaan - muodostuu solupylväitä Hypertrofiavyöhyke: - yhä heikompi ravitsemus mitä kauemmaksi mennään - solut kypsyvät (suurenevat) - solut alkavat degeneroitua (turpoavat) - solut kuolevat ja matrix kalkkeutuu Epifysilevyn histologiset kerrokset Epifyysin rustoa Reservikerros Proliferaatiokerros Maturaatiokerros Hypertrofiakerros Matriksin kalkketuminen Luun muodostus Verisuonten tunkeutuminen Netter: The Ciba Collection Luutumisvyöhyke: - rustosta jäljellä vain kalkkeutunut matrixranka - luun ydinontelon sidekudoksen ja verenkierron mukana saapuvat muodostavat solut alkavat tehdä primaarista kalkkirangan päälle - primaarinen, epäkypsä luu remodelling lopulta lamellaarinen luu

6 Luunmurtuman paraneminen: - murtumassa aina runsas verenvuoto hematoma - Tulehdusvaihe: granulaatiokudos tunkeutuu hematomaan verisuonet, mesenkyymisolut, fibroblastit, neutrofiilit, makrofagit. Viikon kuluttua ensimmäistä hentoa luunmuodostusta. Murtuman paraneminen I Luusolut kuolleet Luuydin Tiivis luu Kollageenin muodostusta Päiviä Periosti Osteosyytti Uudet verisuonet ja granulaatiokudos järjestelevät verihyytymää Kuolleita osteosyyttejä Elävää - Korjausvaihe: Samalla kun hyytymää edelleen resorboidaan hyvän verenkierron alueilla alkaa luunmuodostus. Huonon verenkierron alueilla syntyy sidekudosta ja rustoa kallus. Myös osteoklastit poraavat kohti vauriota ja tuovat verenkierron ja osteogeenisiä soluja mukanan. Rustossa tapahtuu endochondraalinen luutuminen. - Muokkausvaihe: aluksi hätäisesti tehty primaarinen luu resorboidaan ja tilalle tehdään kypsää. Alkuun syntyvä liian paksu luu muovataan kuormituksen mukaan. Murtuman paraneminen II Periostin läpi tulevat verisuonet Viikkoja Periostin alaista epäkypsää Endostin tuottamaa epäkypsää Epäkypsää Rustoa Kuukausia Osteoklasti Rustosyntyinen luutuminen (endochondral) esim. sikiön putkiluun rustomallin luutuminen (myös epifyysilevyn tapahtumat ovat rustosyntyisen luun muodostusta) Putkiluun kehitys ruston kasvu Perichondrium Prichondrium - paikalla on ennestään rustokudosta - rustomallin pinnan perichondrium muuttuu periostiksi ja sen alle syntyy hyvässä verenkierrossa ohut luukerros (luukalvosin) (tässä kohdassa tapahtuu sidekudossyntyinen luunmuodostus). - rustosolujen ravinnonsaanti heikkenee, ne reagoivat suurenemalla (hypertrofioituvat) Hyaliinirustoa Hyaliinirustoa Rustomalli kasvaa rustokalvon alta (appositionaalisesti) ja kudoksen sisältä interstitiellisti rustosolujen jakautuessa ja tuottaessa soluväliainetta Gray s Anatomy, 33. painos Periosteum Diafyysiin periostin alle ilmaantuu ohut luutunut kalvosin (sidekudossyntyinen luun muodostus) Rusto sen alla alkaa kalkkeutua ja solut hypertrofioituvat

7 - rustomatriksiin alkaa kertyä kalkkia - kalkkeutunut matrix johtaa ravinnon saannin heikentymiseen edelleen - rustosolut kuolevat, jäljelle jää vain kalkkeutunutta rustorankaa - verisuonet ja mesenkymaaliset luusoluiksi lopulta erilaistuvat solut (ja tulevat luuydinsolut) tunkeutuvat paikalle ja alkavat luukudoksen tuotannon. Tämä rustomallin sisällä tapahtuva prosessi on rustosyntyistä luun muodostusta. Gray s Anatomy, 33. painos Putkiluun kehitys - luutuminen Luukalvosin kasvaa ja kuolleeseen rustoon tunkeutuu verisuonia ja muodostavia soluja, jotka alkavat muodostaa kalkkeutuneen rustorangan jäänteiden päälle (rustosyntyinen luun muodostus) Epifyysiin ilmaantuu verisuonia Primaarisen luutumiskeskuksen prosessi laajenee luun päitä kohti Putkiluun luutumisen seuraava vaihe on epifyysin luutuminen alkaen keskellä olevasta luutumistumakkeesta. Viimeisessä vaiheessa tapahtuu sitten kasvulevyn, epifyysilevyn luutuminen, mikä päättää myös putkiluun pituuskasvun. Rustosta jää jäljelle ainoastaan nivelrusto. Putkiluun kehitys,epifyysin luutuminen Gray s Anatomy, 33. painos Kalkkeutunutta rustoa Epifyysin luutumiskeskus Epivyysin verisuonet Kasvava rusto Kalkkeutunut rusto Luun muodostus rustomatriksin jäänteiden päälle Nivelrusto Epifyysin Metafyysi Diafyysi 1) Alkutilanne: Periosti lisää jatkuvasti kehälamelleja pinnalle 3) Osteoblastit rakentavat uudet osteonit Luuta resorboidaan jatkuvasti sisäpuolelta Tiiviin luun uusiutumista 5) Osteoblastit rakentavat taas uudet osteonit Osteonit siirtyvät kun luu kasvaa paksuutta Netter: The Ciba Collection Kehälamelleja on muodostunut lisää 2) Osteoklastit poraavat käytäviä 4) Osteoklastit poraavat uudet käytävät Myös sisäpuolelle syntyy uusia kehälamelleja Valmiiksi luutuneessa tiiviissä luussa tapahtuu jatkuvaa muovautumista. Putkiluu kasvaa periostin toiminnan kautta jatkuvasti paksuutta ( uudet kehälamellit), jolloin osteonit jäävät jälkeen ja ne pitää uusia. Tämä toistuu uudelleen ja uudelleen

RUSTO JA LUU. Solubiologia ja peruskudokset-jakso/ Biolääketieteen laitos/ anatomia HEIKKI HERVONEN

RUSTO JA LUU. Solubiologia ja peruskudokset-jakso/ Biolääketieteen laitos/ anatomia HEIKKI HERVONEN Putkuluun pään kudosta. Solubiologia ja peruskudokset-jakso/ Biolääketieteen laitos/ anatomia RUSTO JA LUU HEIKKI HERVONEN Luku 1 RUSTO JA LUU Elimistön tukiranka koostuu pääosin rusto- ja luukudoksesta.

Lisätiedot

Sidekudos. Sidekudos. Makrofagi. Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä)

Sidekudos. Sidekudos. Makrofagi. Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä) Luento III Sidekudos Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä) j j Maksan Kuppferin soluja Syntyvät luuytimessä promonosyyteistä Kulkeutuvat veren mukana eri kudoksiin Saadaan näkyviin vitaaliväreillä

Lisätiedot

Kateenkorvan histologiaa. Lymfanodulus (follikkeli), jossa itukeskus ja B-soluvaippa

Kateenkorvan histologiaa. Lymfanodulus (follikkeli), jossa itukeskus ja B-soluvaippa Mikroskopiatyö 3: Solubiologia ja peruskudokset 2013 Lymfaattinen kudos, rusto ja luu- sekä lihaskudos /MA/ Biolääketieteen laitos / Anatomia Ennakkotehtävät: Mikroskopiatöissä riittää runsaasti haasteita

Lisätiedot

Kateenkorvan histologiaa. Lymfanodulus (follikkeli), jossa itukeskus ja B-soluvaippa

Kateenkorvan histologiaa. Lymfanodulus (follikkeli), jossa itukeskus ja B-soluvaippa Mikroskopiatyö 3: Lymfaattinen kudos, rusto ja luu- sekä lihaskudos/ 2012/ Solubiologia ja peruskudokset/ Biolääketieteen laitos / Anatomia Ennakkotehtävät: Mikroskopiatöissä riittää runsaasti haasteita

Lisätiedot

2. Luu. Luun kollageeniverkkoa (SEM, Tyrannosaurus rex) Luun kollageeniverkkoa (SEM, ihminen)

2. Luu. Luun kollageeniverkkoa (SEM, Tyrannosaurus rex) Luun kollageeniverkkoa (SEM, ihminen) 2. Luu Jäykin sidekudostyyppi väliaineen ansiosta Väliaine 1. Orgaaninen komponentti 35 % väliaineen massasta osteokollageenisäikeet (tyypin I kollageenia eniten), verkostona sementtiaine: mukopolysakkarideja,

Lisätiedot

SOLUISTA KUDOKSIKSI. Veli-Pekka Lehto, M.D., Ph.D. Patologian osasto/haartman instituutti/helsingin yliopisto 6.5.2015

SOLUISTA KUDOKSIKSI. Veli-Pekka Lehto, M.D., Ph.D. Patologian osasto/haartman instituutti/helsingin yliopisto 6.5.2015 SOLUISTA KUDOKSIKSI Veli-Pekka Lehto, M.D., Ph.D. Patologian osasto/haartman instituutti/helsingin yliopisto 6.5.2015 Prof. Ismo Virtanen, 1949-2010 Kudos - määritelmä tissue (e), vävdad (r) tietyn tyyppisten

Lisätiedot

Luu ja luuntiheys; luustomuutokset NF1:ssä. Tommi Kuorilehto LT 19.8.2006. Sisältöä

Luu ja luuntiheys; luustomuutokset NF1:ssä. Tommi Kuorilehto LT 19.8.2006. Sisältöä Luu ja luuntiheys; luustomuutokset NF1:ssä Tommi Kuorilehto LT 19.8.2006 Sisältöä Luu kudoksena rakenne, solut, muut rakenneosat luun kehitys toimintaa Luuntiheys määrittely, merkitys osteoporoosi D-vitamiini

Lisätiedot

löyhä eli areolaarinen sidekudos 3 komponenttia solut

löyhä eli areolaarinen sidekudos 3 komponenttia solut Sidekudos Sidekudos B. Sidekudos 1. kehittyy alkion mesodermista löyhä eli areolaarinen sidekudos komponenttia solut mesenkyymi, mukoosinen sidekudos, varsinainen löyhä sidekudos, rasvakudos, verkkomainen

Lisätiedot

Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin

Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin Marja-Kaisa Koivula FT, dosentti, sairaalakemisti 22.5.2014 Esityksen sisältö Mitä luun aineenvaihdunnalla tarkoitetaan? Mitä ovat

Lisätiedot

Itseopiskelun polttopistetehtävät 2012: 1. Solun kalvorakenteet ja kalvokierto/heikki Hervonen

Itseopiskelun polttopistetehtävät 2012: 1. Solun kalvorakenteet ja kalvokierto/heikki Hervonen 1. Solun kalvorakenteet ja kalvokierto/heikki Hervonen 1. Aineiden ja materiaalin soluunotto voi tapahtua mm. solukalvosta syntyvien kalvorakkuloiden kautta. a. Miten fagosytoosi ja pinosytoosi eroavat

Lisätiedot

POLTTOPISTE- TEHTÄVÄT

POLTTOPISTE- TEHTÄVÄT Solubiologia ja peruskudokset-jakso/ biolääketieteen laitos/ anatomia ITSEOPISKELUN POLTTOPISTE- TEHTÄVÄT HEIKKI HERVONEN Solubiologia ja peruskudokset jaksolla ei tarvitse osata piirtää yhtä hyvin kuin

Lisätiedot

Tervetuloa. Nivelristeilylle viihtymään ja viisastumaan!

Tervetuloa. Nivelristeilylle viihtymään ja viisastumaan! Suomen Nivelyhdistys ry Tervetuloa Nivelristeilylle viihtymään ja viisastumaan! Nivelrikko mikä se on ja mitä se meille merkitsee?! Esko Kaartinen Ortopedi Miksi nivelrikosta ylipäätänsä pitää väkeä valistaa?

Lisätiedot

Mesenkymaalisten kantasolujen induktio luuta muodostaviksi osteoblasteiksi biomateriaalilla

Mesenkymaalisten kantasolujen induktio luuta muodostaviksi osteoblasteiksi biomateriaalilla Mesenkymaalisten kantasolujen induktio luuta muodostaviksi osteoblasteiksi biomateriaalilla Pro Gradu tutkielma Lääketieteellisen teknologian instituutti Tampereen yliopisto Katriina Joensuu Lokakuu 2006

Lisätiedot

Mikroskopia 2: Verisively, sidekudos Solubiologia ja peruskudokset 2013 Heikki Hervonen/MA, Biolääketieteen laitos /Anatomia.

Mikroskopia 2: Verisively, sidekudos Solubiologia ja peruskudokset 2013 Heikki Hervonen/MA, Biolääketieteen laitos /Anatomia. Mikroskopia 2: Verisively, sidekudos Solubiologia ja peruskudokset 2013 Heikki Hervonen/MA, Biolääketieteen laitos /Anatomia Tavoitteet: - tunnistaa eri sidekudostyyppejä ja niissä esiintyviä soluja histologisessa

Lisätiedot

Seraquin. Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille

Seraquin. Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille Seraquin Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille Nivelrikko Tavallisin syy koiran nivelperäiseen kipuun ja ontumiseen 20 % kaikista koirista sairastaa Suomessa 110 000 nivelrikkoista koiraa lonkkanivelet,

Lisätiedot

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö n Luukudos ja luun elinkaari n Osteoporoosin

Lisätiedot

Kuva: istockphoto. Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina.

Kuva: istockphoto. Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina. Kuva: istockphoto Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina. 1 2 Ihmisen tukirangan muodostavat luut, nivelet ja rustot. Luiden liitoskohdassa

Lisätiedot

Lyhyt saapaskipsi. Opetustuokio Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Henri Perälä & Riikka Pulkkinen

Lyhyt saapaskipsi. Opetustuokio Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Henri Perälä & Riikka Pulkkinen Lyhyt saapaskipsi Opetustuokio Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijoille Henri Perälä & Riikka Pulkkinen Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelujen osaamisala Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK) KEMI

Lisätiedot

ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje

ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje HUOM! Käyttäjän tulee lukea käyttöohje ennen käytön aloittamista. 1. YLEISKUVAUS Kapasiteetti Max. haarukoiden korkeus Min. haarukoiden korkeus Haarukoiden pituus Vaunun

Lisätiedot

Luuston kasvuhäiri ja liikuntaelinten sairauksia

Luuston kasvuhäiri ja liikuntaelinten sairauksia Luuston kasvuhäiri iriöt t ja muita tuki- ja liikuntaelinten sairauksia Anu Lappalainen Pieneläinsairauksien insairauksien Erikoiseläinl inlääkäri SPL:n kasvattajakurssi 24.2.2006 Termejä dysplasia = kasvuhäiri

Lisätiedot

Rustotuumorit. IAP Turku 13.5.2016 Mikko Rönty Fimlab, Tampere

Rustotuumorit. IAP Turku 13.5.2016 Mikko Rönty Fimlab, Tampere Rustotuumorit IAP Turku 13.5.2016 Mikko Rönty Fimlab, Tampere Rustotuumorit yleistä Suurimpia primäärien luutuumoreiden ryhmiä Tyyppipiirre on kasvainsolujen tuottama kondroidi matriksi (soluväliaine)

Lisätiedot

Osteoporoosin lääkehoito

Osteoporoosin lääkehoito 47. Osteoporoosin lääkehoito Osteoporoosin lääkehoito Luu on metabolisesti aktiivinen kudos, joka muodostuu orgaanisesta aineksesta (kollageeni, mukopolysakkaridit ja mukoproteiinit) sekä mineraaleista.

Lisätiedot

Allograftiluun prosessointi kudospankkituotteeksi

Allograftiluun prosessointi kudospankkituotteeksi Allograftiluun prosessointi kudospankkituotteeksi Pro Gradu tutkielma Lääketieteellisen teknologian instituutti Tampereen yliopisto Huhtikuu 2006 Suvi Haimi Kiitokset Tämä pro gradu tutkielma suoritettiin

Lisätiedot

Intraosseaaliyhteys. Anest el, lastenanest ja tehoh erityispätevyys Kati Martikainen OYS SULAT 2014 Tampere

Intraosseaaliyhteys. Anest el, lastenanest ja tehoh erityispätevyys Kati Martikainen OYS SULAT 2014 Tampere Intraosseaaliyhteys Anest el, lastenanest ja tehoh erityispätevyys Kati Martikainen OYS Luu ja luuydin Luukalvo: sidekudoksinen lihasten, jänteiden, kalvojen ja rustopintojen kiinnityskohta Luun paksuuntuminen

Lisätiedot

Eläinfysiologia ja histologia

Eläinfysiologia ja histologia Eläinfysiologia ja histologia II. Luento Loppukuulustelun vaatimukset ja tenttipäivät Luennoidut asiat + Campbell, Biology 8.painos: sivut 850-996 ja 1047-1119 1119 9.painos: sivut 896-1041 ja 1091-1163

Lisätiedot

Gastrulaatio neurulaatio elinaiheet

Gastrulaatio neurulaatio elinaiheet sammakko (Xenopus) Gastrulaatio neurulaatio elinaiheet Heti gastrulaation jälkeen: chorda selkäjänne mesodermi jakautuu kolmeen osaan: selkäjänteen aihe (notochorda), paraksiaalinen mesodermi, lateraalimesodermi

Lisätiedot

HIIREN RUSTOSOLUVILJELYMALLIN PYSTYTTÄMINEN

HIIREN RUSTOSOLUVILJELYMALLIN PYSTYTTÄMINEN Opinnäytetyö (AMK) Bio-ja elintarviketekniikka Laboratoriotekniikka 2014 Natalia Habilainen-Kirillov HIIREN RUSTOSOLUVILJELYMALLIN PYSTYTTÄMINEN Pharmatest Services Oy OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN

Lisätiedot

LUPAOSAKASLUETTELO (ns. yhteislupa) Liite hirvieläinten pyyntilupahakemukseen Sivu 1

LUPAOSAKASLUETTELO (ns. yhteislupa) Liite hirvieläinten pyyntilupahakemukseen Sivu 1 LUPAOSAKASLUETTELO (ns. yhteislupa) Liite hirvieläinten pyyntilupahakemukseen Sivu 1 Jos hakijoita on useampi kuin yksi (henkilö tai metsästysseura/-seurue), nimetään yksi hakijaksi ja kaikista metsästysoikeuden

Lisätiedot

YogaSource. Kappale 4. Luusto ANATOMIA & FYSIOLOGIA RYT 200 LUUSTO YOGASOURCE FINLAND 2016 LUUSTO 1

YogaSource. Kappale 4. Luusto ANATOMIA & FYSIOLOGIA RYT 200 LUUSTO YOGASOURCE FINLAND 2016 LUUSTO 1 Kappale 4 Luusto YOGASOURCE FINLAND 2016 LUUSTO 1 Kappale 4 - LUUSTO YLEISTÄ Aikuisen ihmisen kehossa on 206 luuta. Suurin osa luista on parillisia - toinen parillisista luista on kehon oikealla puolella

Lisätiedot

Luutuumorit IAP Turku Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY

Luutuumorit IAP Turku Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY Luutuumorit IAP Turku 7.5.2010 Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY Luutuumori tiimi älä tee diagnoosia yksin Ortopedi Radiologi Onkologi Geneetikko ja Patologi -kliiniset tiedot/löydökset -natiivi-rtg,

Lisätiedot

VERISUONTEN KALKKEUTUMISEN YHTEYS LUUNTIHEYTEEN POSTMENOPAUSAALISILLA NAISILLA

VERISUONTEN KALKKEUTUMISEN YHTEYS LUUNTIHEYTEEN POSTMENOPAUSAALISILLA NAISILLA VERISUONTEN KALKKEUTUMISEN YHTEYS LUUNTIHEYTEEN POSTMENOPAUSAALISILLA NAISILLA Petteri Elomaa Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Kliininen laitos/naistentaudit

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Luuston tehtävät Luuston rakenne Luuston muodostuminen ja uusiutuminen Luuston ja hampaiden hyvän huollon merkitys Luustoterveyden kulmakivet

SISÄLTÖ. Luuston tehtävät Luuston rakenne Luuston muodostuminen ja uusiutuminen Luuston ja hampaiden hyvän huollon merkitys Luustoterveyden kulmakivet LUUSTO 2018 SISÄLTÖ Luuston tehtävät Luuston rakenne Luuston muodostuminen ja uusiutuminen Luuston ja hampaiden hyvän huollon merkitys Luustoterveyden kulmakivet LUUSTON TEHTÄVÄT Tukiranka Hampaat (syöminen)

Lisätiedot

Lääketeollisuuden investoinnit Suomeen

Lääketeollisuuden investoinnit Suomeen Lääketeollisuuden investoinnit Suomeen Jäsenkysely 2014 Kyselyn toteutus Toteutettiin jäsenkyselynä ensimmäisen kerran keväällä 2014. Yritysten ylintä johtoa pyydettiin antamaan oma näkemys Suomesta investointikohteena.

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Tutkimme tunnillamme naudan sisäelimiä jotta olisimme käytännössä saaneet nähdä ja kokeilla miten elimet toimivat.

TUTKIMUSRAPORTTI. Tutkimme tunnillamme naudan sisäelimiä jotta olisimme käytännössä saaneet nähdä ja kokeilla miten elimet toimivat. TUTKIMUSRAPORTTI Tutkimme tunnillamme naudan sisäelimiä jotta olisimme käytännössä saaneet nähdä ja kokeilla miten elimet toimivat. KEUHKOT JA SYDÄN Meidän ryhmämme aloitti tutkimuksen keuhkoista ja sydämestä.

Lisätiedot

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli

Lisätiedot

1 / 11. Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto. Pikaopas Maxwelliin. ARK-A2500 DA-alkeet Elina Haapaluoma, Heidi Silvennoinen Syksy 2015

1 / 11. Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto. Pikaopas Maxwelliin. ARK-A2500 DA-alkeet Elina Haapaluoma, Heidi Silvennoinen Syksy 2015 1 / 11 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto Pikaopas Maxwelliin Miksi Maxwell? 2 / 11 Enemmän säätövaraa kuin Brazilissa. Varsinkin jos on harrastanut valokuvausta, Maxwell voi olla hyvä

Lisätiedot

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014 Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille

Lisätiedot

Luennon 5 oppimistavoitteet. Soluseinän biosynteesi. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia. Solun organelleja. Elävä kasvisolu

Luennon 5 oppimistavoitteet. Soluseinän biosynteesi. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia. Solun organelleja. Elävä kasvisolu Luennon 5 oppimistavoitteet Soluseinän biosynteesi Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia saat listata puuaineksen muodostumisen vaiheet. Ymmärrät, kuinka soluseinän tapahtuu. saat lyhyesti kuvata soluseinän

Lisätiedot

TW- EAV510 / TW- EAV510 AC: IPSeC- Ohjeistus

TW- EAV510 / TW- EAV510 AC: IPSeC- Ohjeistus TW- EAV510 / TW- EAV510 AC: IPSeC- Ohjeistus IPSec- yhteys kahden TW- EAV510/TW- EAV510AC laitteen välille HUOM! Jos yhteyttä käytetään 3G/4G/LTE- verkon yli, pitää käytössä olla operaattorilta julkiset

Lisätiedot

Sidekudos ja rasvakudos

Sidekudos ja rasvakudos Sidekudos ja rasvakudos Solubiologia ja peruskudokset opintojakso Sidekudos = solut + soluväliaine (ECM) ECM = perusaines + säikeet Fibril = fibrilli/rihma/ säie -> fiber = syy/ säie fibroblasti makrofagi

Lisätiedot

Moodle HOPS-työskentelyn tukena

Moodle HOPS-työskentelyn tukena Moodle HOPS-työskentelyn tukena Ohjeita alueen tilaamiseen Tilatessasi Moodle-aluetta HOPS-ryhmällesi, voit tilata täysin tyhjän alueen, jonne rakennat itse kaikki tarvittavat työkalut ja materiaalit.

Lisätiedot

Käyttökuntoon saattamisen jälkeen TruScient sisältää 0,2 mg/ml dibotermiini alfaa (rhbmp-2)

Käyttökuntoon saattamisen jälkeen TruScient sisältää 0,2 mg/ml dibotermiini alfaa (rhbmp-2) 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI TruScient 0,66 mg implantaattipakkaus koiralle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi injektiopullo kylmäkuivattua kuiva-ainetta sisältää: Dibotermiini alfaa (rhbmp-2)* 0,66

Lisätiedot

Steroidi- ja Wnt-signaloinnin välinen vuoropuhelu ihmisen osteoblastisissa soluissa

Steroidi- ja Wnt-signaloinnin välinen vuoropuhelu ihmisen osteoblastisissa soluissa Steroidi- ja Wnt-signaloinnin välinen vuoropuhelu ihmisen osteoblastisissa soluissa Laura Mäkelä Pro gradu -tutkielma Soveltavan biotekniikan koulutusohjelma/ Eläinbiotekniikan pääaine, Molekyylibiologian

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA MITÄ ROKOTUKSIA? Muistatko mitä rokotuksia olet saanut ja minkä viimeiseksi? Miten huolehdit koulun jälkeen rokotuksistasi? Mikrobit uhkaavat elimistöä Mikrobit voivat olla bakteereita,

Lisätiedot

P-Frami sopimusasiakkaan käyttöohje

P-Frami sopimusasiakkaan käyttöohje TALON KÄYTTÄJÄT - 1- ja 2- kerros ammattikorkeakoulun henkilökunta (+vieraspysäköinti) - 1-kerrokseen kulku sekä pohjois- että eteläpäästä - 2-kerrokseen suositellaan kulkua pohjoispäästä (kierrerampin

Lisätiedot

SÄÄRIMURTUMAN YDINNAULAUKSESTA TOIPUVAN POTILAAN KOTIHARJOITTEITA

SÄÄRIMURTUMAN YDINNAULAUKSESTA TOIPUVAN POTILAAN KOTIHARJOITTEITA SÄÄRIMURTUMAN YDINNAULAUKSESTA TOIPUVAN POTILAAN KOTIHARJOITTEITA Sannamari Pylväinen Jenni Reinikka Opinnäytetyö Elokuu 2014 Fysioterapeuttikoulutus TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Fysioterapeuttikoulutus

Lisätiedot

TimeEdit henkilökunnan ohje

TimeEdit henkilökunnan ohje TIMEEDIT-OHJE 1 (13) TimeEdit henkilökunnan ohje TIMEEDIT WEB... 2 TYÖJÄRJESTYKSET... 2 TYÖJÄRJESTYKSET NÄKYMÄT JA HAKUEHDOT... 4 VARAA TILA... 5 VARAA AUTO... 6 NÄYTÄ OMAT VARAUKSET... 6 TEE POISSAOLOILMOITUS...

Lisätiedot

Nivelkierukan ja nivelruston mekaanisten ominaisuuksien karakterisointi vetomittausten avulla

Nivelkierukan ja nivelruston mekaanisten ominaisuuksien karakterisointi vetomittausten avulla Nivelkierukan ja nivelruston mekaanisten ominaisuuksien karakterisointi vetomittausten avulla Juuso Honkanen Pro gradu -tutkielma Fysiikan koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto, Sovelletun fysiikan laitos

Lisätiedot

MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT

MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT PÄÄTTÄÄ? LASTEN OIKEUDET LASTEN YLIOPISTO Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa 13.3.2010 ALOITUS Yhteiskuntatiede ja sosiaalityö Lasten oikeudet Lapset päättäjinä

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

HISTOLOGISTEN KUDOSTEN TUNNISTUSOPAS

HISTOLOGISTEN KUDOSTEN TUNNISTUSOPAS Amanda Harmaala & Karoliina Kehus HISTOLOGISTEN KUDOSTEN TUNNISTUSOPAS Opiskelumateriaali bioanalytiikan tutkinto-ohjelman opiskelijoille HISTOLOGISTEN KUDOSTEN TUNNISTUSOPAS Opiskelumateriaali bioanalytiikan

Lisätiedot

Luubiopsian histomorfometrinen tutkimus metabolisten luusairauksien diagnostiikassa

Luubiopsian histomorfometrinen tutkimus metabolisten luusairauksien diagnostiikassa Katsaus Inari Tamminen, Hannu Kantola ja Heikki Kröger Luubiopsian histomorfometrinen tutkimus metabolisten luusairauksien diagnostiikassa Luubiopsioiden kvantitatiivista histomorfometriaa käytetään luun

Lisätiedot

L2TP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille

L2TP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille TW- LTE- REITITIN: L2TP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille Esimerkissä on käytetty kahta TW- LTE reititintä L2TP LAN to LAN - yhteydellä voidaan luoda VPN- verkko, jossa liikenne on sallittu molempiin

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Helmi-koulutus Tuen lomakkeet

Helmi-koulutus Tuen lomakkeet Helmi-koulutus Tuen lomakkeet Anna-Riikka Kivikoski Marika Korpinurmi 1 Tampere siirtyy sähköisiin lomakkeisiin syksyllä 2016 Helmi-toiminnanohjausjärjestelmässä avataan henkilökunnan käyttöön 31.8. sähköiset

Lisätiedot

Kuva: istockphoto. Materiaali on tarkoitettu biologian, terveystiedon ja/ tai liikunnanopettajien hyödynnettäväksi opetusmateriaalina.

Kuva: istockphoto. Materiaali on tarkoitettu biologian, terveystiedon ja/ tai liikunnanopettajien hyödynnettäväksi opetusmateriaalina. Kuva: istockphoto Materiaali on tarkoitettu biologian, terveystiedon ja/ tai liikunnanopettajien hyödynnettäväksi opetusmateriaalina. 1 2 Ihmisen tukirangan muodostavat luut, nivelet ja rustot. Luiden

Lisätiedot

String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (1/2) String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (2/2) Luentoesimerkki 4.1

String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (1/2) String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (2/2) Luentoesimerkki 4.1 String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (1/2) Vertailuja tehdessä törmätään usein tilanteeseen, jossa merkkijonoa (esimerkiksi merkkijonomuuttujaa) pitää vertailla toiseen merkkijonoon. Tällöin tavanomainen

Lisätiedot

Haavan paranemisen eri vaiheet ja miten akuutin haavan paraneminen eroaa kroonisen haavan paranemisprosessista?

Haavan paranemisen eri vaiheet ja miten akuutin haavan paraneminen eroaa kroonisen haavan paranemisprosessista? Haavan paranemisen eri vaiheet ja miten akuutin haavan paraneminen eroaa kroonisen haavan paranemisprosessista? 15.5.2019 PORVOO VERMAN Sirpa Arvonen Haavahoitaja, esh, jalkojenhoidon at IHON TEHTÄVÄT:

Lisätiedot

DBX-LUUNKORVIKEVALMISTEIDEN KÄYTTÖ KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA VUOSINA 2005 2007

DBX-LUUNKORVIKEVALMISTEIDEN KÄYTTÖ KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA VUOSINA 2005 2007 DBX-LUUNKORVIKEVALMISTEIDEN KÄYTTÖ KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA VUOSINA 2005 2007 THE USE OF DBX DEMINERALIZED BONE MATRIX IN KUOPIO UNIVERSITY HOSPITAL DURING THE YEARS 2005 2007 Aapo Talonpoika

Lisätiedot

4A 4h. KIMMOKERROIN E

4A 4h. KIMMOKERROIN E TURUN AMMATTIKORKEAKOULU TYÖOHJE 1/5 A h. KIMMOKERROIN E 1. TYÖN TAVOITE 2. TEORIAA Tässä työssä muista töistä poiketen tärkein tavoite on ymmärtää fysikaalisten suureiden keskinäistä riippuvuutta toisistaan

Lisätiedot

Tärkeimpien solutyyppien tunnistaminen kudosleikkeissä immunohistokemiallisilla värjäyksillä

Tärkeimpien solutyyppien tunnistaminen kudosleikkeissä immunohistokemiallisilla värjäyksillä Tärkeimpien solutyyppien tunnistaminen kudosleikkeissä immunohistokemiallisilla värjäyksillä Mikael Niku 28.2.2006 Kuvissa on naudan kudoksia, joita on värjätty immunohistokemialla erilaisia vasta aineita

Lisätiedot

Sääriluun distaali- ja varsiosan mineraalimäärä, -tiheys ja geometriset ominaisuudet 40-85-vuotiailla pikajuoksijoilla

Sääriluun distaali- ja varsiosan mineraalimäärä, -tiheys ja geometriset ominaisuudet 40-85-vuotiailla pikajuoksijoilla Sääriluun distaali- ja varsiosan mineraalimäärä, -tiheys ja geometriset ominaisuudet 40-85-vuotiailla pikajuoksijoilla Jaana Hautakangas Gerontologian ja kansanterveyden pro gradu -tutkielma Jyväskylän

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

Uudenkaupungin edusta. Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000

Uudenkaupungin edusta. Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000 Uudenkaupungin edusta Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000 Kuvia sisääntuloväylien varrelta Uuteenkaupunkiin tulee kolme väylää Hylkimyksen väylä on eteläisin, suojaisin ja veneilijöiden

Lisätiedot

Valo voi heijastua ja taittua eri tavalla. Joskus valon taittumisen tai heijastumisen avulla näemme jotain, joka ei oikeasti ole siellä...

Valo voi heijastua ja taittua eri tavalla. Joskus valon taittumisen tai heijastumisen avulla näemme jotain, joka ei oikeasti ole siellä... LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: OPTISIA HARHOJA 1. Alkusanat Optiset harhat ovat illuusioita, jotka johtavat harhaan ihmisen näköaistia ja aivoja. Jos me haluamme ymmärtää optisia harhoja, meidän

Lisätiedot

Blastula. Munasolun vakoutumistyypit (itseopiskeluun liittyen) 2. Meroblastisen vakoutumisen jälkeen (lintu, matelija, kala)

Blastula. Munasolun vakoutumistyypit (itseopiskeluun liittyen) 2. Meroblastisen vakoutumisen jälkeen (lintu, matelija, kala) Munasolun vakoutumistyypit (itseopiskeluun liittyen) HOLOBLASTINEN Blastula 1. Holoblastisen vakoutumisen jälkeen a) Sammakko: vakoutuminen blastomeerit solujaot morula blastula (blastokysti), huom. pinta-ala

Lisätiedot

LUUKUDOKSEN JA OSTEOPOROOSIN KUVANTAMISMENETELMÄT SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS

LUUKUDOKSEN JA OSTEOPOROOSIN KUVANTAMISMENETELMÄT SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS Saimaan ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala, Lappeenranta Fysioterapian ko. Sara Suikkanen ja Johanna Tuosa LUUKUDOKSEN JA OSTEOPOROOSIN KUVANTAMISMENETELMÄT SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS Opinnäytetyö

Lisätiedot

Kuvapankki Imagebank Independent

Kuvapankki Imagebank Independent SIVU 1/(8) Kuvapankki Imagebank Independent 1. Kirjautuminen palveluun 2. Kategoriat 2.1 Kategorian muokkaus 2.2 Uuden kategorian lisäys 2.3 Kategorioiden järjestely 3. Kuvat 3.1 Uuden kuvan lisääminen

Lisätiedot

LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus

LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus Lymfosytoosin määritelmä veren lymfosyyttien määrä >3.5 x 10 9 /l lymfosyyttien kohonnut %-osuus erittelyjakaumassa voi johtua joko

Lisätiedot

Windows Live SkyDrive - esittely

Windows Live SkyDrive - esittely Windows Live SkyDrive - esittely Microsoftin SkyDrive on pilvipohjainen tiedostojen säilytys- ja jakopalvelu. SkyDrive tarjoaa 25 Gb ilmaista säilytystilaa tiedostoille ja valokuville. Voit käyttää SkyDriven

Lisätiedot

MAA10 HARJOITUSTEHTÄVIÄ

MAA10 HARJOITUSTEHTÄVIÄ MAA0 Määritä se funktion f: f() = + integraalifunktio, jolle F() = Määritä se funktion f : f() = integraalifunktio, jonka kuvaaja sivuaa suoraa y = d Integroi: a) d b) c) d d) Määritä ( + + 8 + a) d 5

Lisätiedot

RAVITSEMUKSELLINEN OHJAUS OSANA NIVELREUMA-ASIAKKAAN FYSIOTERAPEUTTISTA OHJAUSTA

RAVITSEMUKSELLINEN OHJAUS OSANA NIVELREUMA-ASIAKKAAN FYSIOTERAPEUTTISTA OHJAUSTA RAVITSEMUKSELLINEN OHJAUS OSANA NIVELREUMA-ASIAKKAAN FYSIOTERAPEUTTISTA OHJAUSTA Hanna Lehtonen ja Katarina Mieskonen Opinnäytetyö Marraskuu 2013 Fysioterapian koulutusohjelma Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Lisätiedot

360 asteen kuvan tekeminen

360 asteen kuvan tekeminen 360 asteen kuvan tekeminen 1. Kuvaus kopterilla Kuvaa kopterilla samasta paikasta kuvia joka suuntaan. Kuvissa pitää olla peittoa, eli jokaisessa kuvassa näkyy hieman viereisen kuvan aluetta Kuvaus kannattaa

Lisätiedot

Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen.

Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen. 1 Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen. (HUOM!): Toteutussuunnitelmat otetaan käyttöön vasta 2015 OPSista lähtien. (Connect

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

SIDEKUDOS. Solubiologia ja peruskudokset Biolääketieteen laitos/ Anatomia HEIKKI HERVONEN

SIDEKUDOS. Solubiologia ja peruskudokset Biolääketieteen laitos/ Anatomia HEIKKI HERVONEN Solubiologia ja peruskudokset Biolääketieteen laitos/ Anatomia SIDEKUDOS Tiivistä järjestäytynyttä sidekudosta. Kerr: Atlas of Functional Histology. Mosby HEIKKI HERVONEN Luku 1 SIDEKUDOS Sidekudos muodostaa

Lisätiedot

Elinsiirrot. Luennon rakenne. LsN, OTT, MA, dos. Salla Lötjönen Oikeusministeriö. Taustatietoja Lainsäädännöstä. Pohjoismaista vertailua

Elinsiirrot. Luennon rakenne. LsN, OTT, MA, dos. Salla Lötjönen Oikeusministeriö. Taustatietoja Lainsäädännöstä. Pohjoismaista vertailua Elinsiirrot LsN, OTT, MA, dos. Salla Lötjönen Oikeusministeriö Luennon rakenne Taustatietoja Lainsäädännöstä Elinsiirto kuolleelta luovuttajalta Elinsiirto elävältä luovuttajalta Pohjoismaista vertailua

Lisätiedot

Kondrodystrofisten koirarotujen kyynärvarren ja -nivelen kasvuhäiriö kirjallisuuskatsaus. Katri Ollila

Kondrodystrofisten koirarotujen kyynärvarren ja -nivelen kasvuhäiriö kirjallisuuskatsaus. Katri Ollila Kondrodystrofisten koirarotujen kyynärvarren ja -nivelen kasvuhäiriö kirjallisuuskatsaus Katri Ollila Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma 2015 Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin

Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin 4.12.2012 Erityisasiantuntija Joni Penkari, OPH Mikä on opintopolku? Mitä uusi korkeakouluhaku tarkoittaa hakijalle? Miten opintopolku vie korkeakouluopiskelijaksi?

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

LIEVÄ KYYNÄRNIVELEN KASVUHÄIRIÖ AMERIKANSTAFFORDSHIRENTERRIEREILLÄ RÖNTGEN- JA TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUS

LIEVÄ KYYNÄRNIVELEN KASVUHÄIRIÖ AMERIKANSTAFFORDSHIRENTERRIEREILLÄ RÖNTGEN- JA TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUS LIEVÄ KYYNÄRNIVELEN KASVUHÄIRIÖ AMERIKANSTAFFORDSHIRENTERRIEREILLÄ RÖNTGEN- JA TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUS Lisensiaatin tutkielma Noora Raussi Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen

Lisätiedot

LANNERANGAN JA REISILUUNKAULAN LUUN MINERAALIMASSA LIEVÄSSÄ POLVINIVELRIKOSSA POSTMENOPAUSAALISILLA NAISILLA

LANNERANGAN JA REISILUUNKAULAN LUUN MINERAALIMASSA LIEVÄSSÄ POLVINIVELRIKOSSA POSTMENOPAUSAALISILLA NAISILLA LANNERANGAN JA REISILUUNKAULAN LUUN MINERAALIMASSA LIEVÄSSÄ POLVINIVELRIKOSSA POSTMENOPAUSAALISILLA NAISILLA Sara Suikkanen Fysioterapian Pro Gradu tutkielma Syksy 2014 Terveystieteiden laitos Jyväskylän

Lisätiedot

LUUN HISTOMORFOMETRISET LÖYDÖKSET SUOLILUUN HARJUSSA JA REISILUUN YLÄOSASSA NIVELRIKKOPOTILAILLA

LUUN HISTOMORFOMETRISET LÖYDÖKSET SUOLILUUN HARJUSSA JA REISILUUN YLÄOSASSA NIVELRIKKOPOTILAILLA 1 LUUN HISTOMORFOMETRISET LÖYDÖKSET SUOLILUUN HARJUSSA JA REISILUUN YLÄOSASSA NIVELRIKKOPOTILAILLA Ville Hatakka Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta

Lisätiedot

E-kirjat. ja uusi Ellibsin käyttöliittymä

E-kirjat. ja uusi Ellibsin käyttöliittymä E-kirjat ja uusi Ellibsin käyttöliittymä Miksi e-kirja? Tablettien yleistyessä luettavat kirjat kulkevat kätevästi mukana Tekstin kokoa voi säätää oman mieltymyksen mukaisesti, fonttiakin voi halutessaan

Lisätiedot

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Mitä kolesteroli on ja mihin sitä tarvitaan? Eläinperäiset elintarvikkeet Maksa Elimistön oma kolesterolin tuotanto Kolesteroli D-vitamiinin tuotantoon

Lisätiedot

Hengityshiston itseopiskelutehtäviä

Hengityshiston itseopiskelutehtäviä Hengityshiston itseopiskelutehtäviä HEIKKI HERVONEN Kuva Netter. The Ciba Collection LUKU 1 Hengityshiston itseopiskelutehtäviä 1. Nenä, nenäontelo ja nenän sivuontelot, nielu ja larynx (RP6p s665-670;

Lisätiedot

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus

Lisätiedot

Miten harjoittelua tulisi muuttaa, kun ikää tulee lisää? Käytännön vinkit ja harjoitteet ammattilaisilta

Miten harjoittelua tulisi muuttaa, kun ikää tulee lisää? Käytännön vinkit ja harjoitteet ammattilaisilta Tarvitseeko höntsääjä oheisharjoittelua? Miten harjoittelua tulisi muuttaa, kun ikää tulee lisää? Käytännön vinkit ja harjoitteet ammattilaisilta Tarvitseeko höntsääjä oheisharjoittelua? - Taito (tasapaino,

Lisätiedot

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista. OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon

Lisätiedot

PIENNIVELTEN nivelrikon leikkaushoidot

PIENNIVELTEN nivelrikon leikkaushoidot PIENNIVELTEN nivelrikon leikkaushoidot TARVITAAN SIIS VEISTÄ PIENNIVELTEN LEIKKAUSMENETELMIÄ Puhdistus- ja pehmytkudosleikkaukset Luudutusleikkaukset Tekonivelleikkaukset Kudosteknologinen vaihtoehto Puhdistus-

Lisätiedot

Näkökohtia osteoporoosista. Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri

Näkökohtia osteoporoosista. Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri Näkökohtia osteoporoosista Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri Osteoporoosin määritelmä Osteoporoosissa alttius pienienergiaisille murtumille on lisääntynyt luukudoksen mikrorakenteen

Lisätiedot

Massaeditorikoulutus 8.12.2015. KANSALLISKIRJASTO - Kirjastoverkkopalvelut

Massaeditorikoulutus 8.12.2015. KANSALLISKIRJASTO - Kirjastoverkkopalvelut Massaeditorikoulutus 8.12.2015 Massaeditoinnin toimintaperiaate Kokoelman tai hakutuloksen tietueet (itemit) voidaan eksportoida CSV-tiedostona omalle työasemalle taulukkomuodossa CSV:tä muokataan Libre/OpenOfficen

Lisätiedot

L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N. #Työ2.0

L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N. #Työ2.0 L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N #Työ2.0 O N L U PA J O H TA A R O H K E A S T I JOHTAMISEN KANNALTA OLEELLISTA ON miettiä koko yhteiskunnan etua olla innostava esimerkki antaa tilaa uudelle O N L U

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää

Lisätiedot

Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille

Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille Kieku-info virastoille 9.6.2015 OPH:n monitoimitila, Helsinki Lari Nikoskelainen, ERP hankepäällikkö Esittäjän nimi 9.6.2015 kehitysprojekti

Lisätiedot

Nivelrikkoisen liikunta

Nivelrikkoisen liikunta Nivelrikkoisen liikunta Jari Arokoski, dos. Nivelristeily Tukholmaan 17.-19.4.2016 Nivelen kuormitusta vaimentavat passiiviset rakenteet Kudos Vaimentuminen (%) Nivelkapseli / synovium Nivelneste 0 35

Lisätiedot

ULTRAÄÄNIHOIDON VAIKUTUS SÄÄRILUUN RASITUSMURTUMIEN PARANEMISEEN

ULTRAÄÄNIHOIDON VAIKUTUS SÄÄRILUUN RASITUSMURTUMIEN PARANEMISEEN ULTRAÄÄNIHOIDON VAIKUTUS SÄÄRILUUN RASITUSMURTUMIEN PARANEMISEEN Eemeli Kaartinen Opinnäytetyö Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Fysioterapian koulutusohjelma Fysioterapeutti (AMK) 2016 Opinnäytetyön

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot