PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry"

Transkriptio

1 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2006

2 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta sekä lähentää toisiinsa Porin Prikaatin ja sen rekrytointialueen väestöä. Kilta toimii jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä, vaalii historiallisia perinteitä ja yhteisiä muistoja. Kilta pyrkii edistämään Porin Prikaatissa palvelevien varusmiesten viihtyvyyttä. PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

3 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006 Killan 48. toimintavuosi on ollut tapahtumiltaan vilkas. Toiminnasta kantoivat edelleen päävastuun kiltamme alaosastot, joissa aikaisempien vuosien tapaan on tehty kiltatyötä monin eri tavoin. On ollut mielenkiintoista todeta kuinka toimintasuunnitelman keskeisimmät tavoitealueet heijastuvat myös alaosastojen toiminnassa. Siellä on selkeästi perinteen vaalimista ja yhteistyötä muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Luodaan jäsenistölle mahdollisuuksia osallistua tutustumisretkiin ja sitä kautta saada uutta tietoa erilaisten yritysten ja yhteisöjen toiminnasta ja palveluista. Maanpuolustustahdon ja myös -taidon ylläpitämiseen voidaan katsoa liittyvän jäsenistölle tarjolla olleet mahdollisuuden ampumaharrastuksen harjoittamiseen. Toivon innostuneen ja uusia toimintamuotoja hakevan toiminnan alaosastoissa jatkuvan ja kehittyvän edelleen. Kiltatoimintaa alaosastoissa tehdään nimenomaan jäsenistön toimesta ja jäsenistön hyväksi. Toimintavuoden tärkein toteuma on ollut Turun kasarmin pienoismallin valmistuminen. Rakennetut kaksi pienoismallia julkistettiin toukokuussa Kari Savolan suunnittelema ja Erkki Kauniston rakentama pienoismalli julkistettiin edellisen vuosikokouksen yhteydessä Porilaismuseolla. Samojen Kari Savolan suunnitelmien mukaan pienoismallitoimisto Karskelan rakentama Turun kasarmin pienoismallin kopio julkistettiin Turun Yliopiston Educarium rakennuksen aulassa. Pienoismallihanke on ollut varsin mittava. Suunnittelusta valmistumiseen kesti n. 10 vuotta ja rakentaminen oli vireillä 6 vuotta. Lopputulos on erinomainen osoitus killan tekemästä perinnetyöstä. Näin on taltioitu osa Porin Rykmentin perinnettä ja myös Turun kaupunkiympäristöön kuulunutta historiaa. Kiitos tästä onnistumisesta kuuluu erityisesti taloudelliset mahdollisuudet hankkineille Kiltamme valtuuskunnan puheenjohtajalle vuorineuvos Simo Palokankaalle ja everstiluutnantti Toivo Lehmusvirralle sekä suunnittelijalle Kari Savolalle ja rakentajalle Erkki Kaunistolle. Käynnistetty alaosastojen lippuhanke etenee toimittajan aikataulun mukaan niin että tilatut 3 lippua valmistuvat syksyyn mennessä. Pääkilta on lupautunut rahoittamaan 400 kun alaosasto hankki muun rahoituksen. Varusmiespalveluksensa aloittavien nuorten vanhemmille suunnatut tietoiskut ovat olleet ohjelmassa edelleen. Tilaisuuksissa mukana olleilta saatu palaute on ollut myönteistä ja rohkaisee edelleen jatkamaan näiden Loimaalla ja Salossa toteutettujen tilaisuuksien sarjaa. Mahdollisuuksien mukaan tilaisuuksia voidaan toteuttaa muillakin paikkakunnilla. Kiitän Killan Valtuuskunnan puheenjohtajaa, valtuuskunnan ja hallituksen jäseniä, sihteeriä ja kaikkia alaosastojen toimijoita hyvästä yhteistyöstä. Haluan osoittaa kiitokseni Porin Prikaatin komentajalle, prikaatikenraali Markku Nikkilälle, sekä koko Porin Prikaatin henkilökunnalle ystävällisestä ja kannustavasta suhtautumisesta. Kiitokset varuskuntakerhojen emännille ja Säkylän Sotilaskotiyhdistykselle, sekä Porilainen-lehden toimitukselle hyvästä yhteistyöstä. Toimintavuosi on ollut monin tavoin mielenkiintoista kiltatoimintaa. Loimaalla 20. huhtikuuta 2007 Jorma Koivisto Puheenjohtaja 2006

4 Tapahtui vuonna 2006 Loimaan alaosasto järjesti yhdessä MPK ry kanssa tulevien varusmiesten omaisille info-tilaisuuden Veteraanituvalla tammi- ja heinäkuussa 2006 Salon Seudun osasto järjesti yhdessä MPK ry:n kanssa varusmiespalvelukseen tulevien omaisten info- ja valmennustilaisuuden Salon keskustan koulussa Tilaisuudessa osanottajia 110. Salon seudun osaston vuosikokous pidettiin Softsalossa, Peltolantie 1, Muurla. Salon seudun osaston kiltaveljiä oli paikalla yhdeksäntoista. Salon seudun osasto toteutti tehdasvierailun Perttelissä Hella Lightning Finland Oy: ssä yhdessä Autojoukkojen Turun killan Salon osaston kanssa. Retkellä oli osanottajia 28. Loimaan alaosasto järjesti kiltatilaisuuden Veteraanituvalla klo alkaen. Ohjelmassa oli mm. Veteraanituvan esittely, Sotaveteraanitoiminnan esittely, MPK ry toiminnan esittely, Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Killan esittely sekä ase-esittely. Tilaisuuteen osallistui 45 henkilöä. Vääpelikerho teki tutustumisretken 4 OKO Osuuspankkien keskuspankkiin Turkuun. Loimaan alaosaston vuosikokous pidettiin Ofa Oy tiloissa. Paikalla oli 28 jäsentä. Kokouksessa palkittiin järjestettyjen palvelusammuntojen alaosaston parhaat ampujat. Salon seudun osasto vieraili Hirvensalossa Pyhän Henrikin Taidekappelissa ja Lauri Törnin näyttelyssä Liedon Vanhalinnassa yhdessä Autojoukkojen Turun killan Salon osaston kanssa. Retkellä 27 osanottajaa. Killan vuosikokous pidettiin Huovinrinteellä Kokouksen jälkeen olleessa vuosijuhlassa juhlaesitelmän piti valtiotieteen tohtori, puolustusasiainneuvos, eversti Ilkka Puukka. Loimaan alaosasto järjesti retkipäivän Tuusulaan Tutustumiskohteina olivat Suojeluskuntain Päällystökoulun perinnetilat, Syvärannan Lottamuseo sekä Ilmatorjuntamuseo. Lounas nautittiin Loma- ja kurssikeskus Onnelassa. Matka tehtiin yhteiskuljetuksella ja siihen osallistui 17 kiltalaista. PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

5 Loimaan alaosasto osallistui OKRA-näyttelyyn (maatalouskone- ja rakennusnäyttely) Oripään lentokentällä OKRAssa Killan jäseneksi liittyi 20 uutta jäsentä, joista 8 on Loimaan seudulta. Salon Seudun osasto järjesti yhdessä MPK ry:n kanssa varusmiespalvelukseen tulevien omaisten info- ja valmennustilaisuuden Salon lukiossa Tilaisuudessa oli osanottajia 44. Porin Prikaatin kotiuttamisjuhlassa ja maanpuolustusjärjestöjen puheenvuoron käytti puheenjohtaja Jorma Koivisto. Killan hallituksen jäsen Osmo Suominen oli yhdessä Porin Prikaatin edustajan kapt. Jari Väisäsen kanssa laskemassa seppeleen Karl Gustaf Polvianderin hautamuistomerkille Kurupäivänä Turun ja Loimaan Seudun kiltalaisia osallistui Varsinais-Suomen Kiltapiirin ampuma- ja maastopäivään Säkylässä Vääpelikerho teki tutustumisretken Raisio Yhtymään Raisiossa. Loimaan alaosastosta osallistui 32 henkilöä palvelusammuntoihin Huovinrinteellä. Salon seudun osasto toteutti tehdasvierailun Salon Terästyö Oy:ssä yhdessä Autojoukkojen Turun killan Salon osaston kanssa. Retkellä 27 osanottajaa. Turun alaosaston toimesta on jouluaattona asetettu kynttilät eversti Polttilan ja everstiluutnantti Kuirin sekä vuoden aikana pois nukkuneiden kiltasisarten ja -veljien haudoille. Turun alaosaston jäseniä on osallistunut muiden maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksiin mm Marsalkka Mannerheimin kuolinpäivän muistotilaisuus Turun Sankariristillä Talvisodan päättymispäivän seppeleenlaskutilaisuus Itsenäisyyden kivellä Kiltapiirin tutustumiskäynti Turun linnaan Kenraalintie-marssi Kakskerrassa

6 Kiltapiirin ammunnat Gyltössä Marsalkka Mannerheimin muistojuhla Louhisaaressa Kiltapiirin tutustumiskäynti Saaristomeren Meripuolustusalueelle Maanpuolustusjärjestöjen glögitilaisuus Heikkilän Sotilaskodissa Kiltamme alaosastot ovat olleet mukana itsenäisyyspäivänä kotipaikkakuntiensa sankarihaudoilla järjestetyissä seppeleenlaskutilaisuuksissa. Lisäksi Turun Seudun Paikallisosaston jäseniä osallistui Varsinais-Suomen Kiltapiirin itsenäisyyspäivän seppeleenlaskuun Itsenäisyyden kivellä Turussa. Turun Seudun Paikallisosasto osallistui jouluaaton kunniavartioihin Turun Sankaristillä ja Vapaus-sodan muistomerkillä Unikankareella. Maanpuolustuskiltojen Liiton valtuuston kokouksessa kiltaa edusti liittovaltuuston jäsen Eino Järvinen. Kiltamme oli tukemassa MPKL:n liittohallituksen 2.varapuheenjohtajan Heikki M Nurmen (Tykistöprikaatin Kilta) valintaa marraskuussa pidetyssä liittovaltuuston kokouksessa. Killan hallituksen jäsenet Raimo Salo ja Osmo Suominen ovat osallistuneet Varsinais-Suomen Kiltapiirin kevät-, syys- ja hallituksen kokouksiin Turussa. Turun kasarmin kasarmialueesta painettua karttaa on edelleen saatavissa Porilaismuseosta. Killan hallituksen edustajat ovat olleet pitämässä kotiuttamisoppitunteja. 6 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

7 Toiminnan arviointi vuosien toimintasuunnitelman mukaan vuoden 2006 osalta Osallistuminen Prikaatin tilaisuuksiin Killan hallituksen jäsenet ovat osallistuneet Porin Prikaatin kutsumiin tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan. Kotiuttamisjuhlassa killan edustaja on ollut mukana. Tietoiskut varusmiespalveluksen aloittavien vanhemmille Loimaan ja Salon alaosastot ovat toteuttaneet vuosittain kaksi eri tilaisuutta kummallakin paikkakunnalla. Osallistujilta saadun palautteen perusteella tiedotustilaisuus on koettu erityisen hyödylliseksi. Internetsivujen ajan tasalla pitäminen Killan internetsivut on uudistettu. Perusilmeenä on pidetty puolustusvoimien internetsivujen luonnetta ja värimaailmaa. Killan alaosastoilla on hyvä mahdollisuus tiedottaa myös omista tapahtumistaan sivuillamme. Alaosastojen aktivointi Alaosastoille on viestitty mahdollisuudesta käyttää killan internetsivuja omana viestikanavananaan. Pääkaupunkiseudulle on yritetty käynnistää hiipunutta alaosastotoimintaa. Tunnusteleva kokous pidettiin tammikuussa Killan 50 v juhlavuoden valmistelu Killan 50 v juhlavuoden 2009 järjestelyjä varten valittiin toimikunta, johon nimettiin Pekka Kinkku, Juha Niinikoski, Jari Väisänen ja Eino Järvinen. Toimikunta on tehnyt suunnitelman, johon sisältyy mm. killan historiikin täydentäminen viimeksi kuluneelta vuosikymmeneltä. 7

8 Jäsenistö Veteraanijäsenet Ainais- ja kunniajäsenet Vuosijäsenet Yhteensä Jäsenistöstä naisia Jäsenistö ikäjakauma mies nainen % 0-17 vuotiaat 2 0 0, vuotiaat , vuotiaat , vuotiaat , vuotiaat , vuotiaat ,79 yli 64 vuotiaat ,84 ei ikätietoa ,44 yhteensä ,00 kaikki yht Kunniajäsenet Kunniapuheenjohtaja: Mauno Harju Kunniajäsenet: Helge Hedman Timo Kesti Heimo Lehmus Toivo Lehmusvirta Olavi Lähteenmäki kuollut 2006 Vilho Tervasmäki Erkki Pälsi Pentti Keiramo 8 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

9 Valtuuskunta vuorineuvos Simo Palokangas prikaatikenraali Markku Nikkilä puheenjohtaja varapuheenjohtaja eversti Markku Aherto teollisuusneuvos Esko Eela ekonomi Pentti Eskola maanviljelijä Olavi Eräkunnas valtiotieteen maisteri Mauno Harju kansliapäällikkö Olli Juusela everstiluutnantti Vesa Keskinen pankinjohtaja Jukka Kianen talousneuvos Ilkka Koota yli-insinööri Gunnar Laatio varatuomari Arto Lampinen everstiluutnantti Toivo Lehmusvirta toimitusjohtaja Erkki Lepistö poliisitarkastaja Jyrki Levón professori Olavi Lähteenmäki kuollut 2006 viestintäneuvos Tapani Mikola kenraaliluutnantti Olli-Matti Multamäki johtaja Esa Mäki poliisipäällikkö Heikki Mäki yksityisyrittäjä Martti Määttänen prikaatikenraali Olli Nepponen hallituksen puheenjohtaja Altti Niinikoski vuorineuvos Timo Peltola toimialapäällikkö Tuomo Peltola everstiluutnantti Erkki Pälsi kuollut 2006 pankinjohtaja Jouko Rajala toimitusjohtaja Pertti Ratsula kenraalimajuri Olli Rekola maanviljelijä Esa Ruohola prikaatikenraali Arto Räty pankinjohtaja Arto Saarinen eversti Seppo Saikkonen kenraaliluutnantti Erkki Setälä eversti Vilho Tervasmäki kaupunkineuvos Ilkka Vainio everstiluutnantti Seppo Verronen kultaseppä Erik Vesonen toimitusjohtaja Olli Vihanto Hallitus myyntipäällikkö Jorma Koivisto puheenjohtaja majuri Pekka Kinkku varapuheenjohtaja kapteeni Jari Väisänen sihteeri yliluutnantti Kauko Anttila kauppaneuvos Arto Arvonen liikennepäällikkö Juha Niinikoski maanviljelijä Harri W. Kesti eversti Mauri Koskela yliluutnantti Petri Eskola kauppias Markku Ruisla toiminnanjohtaja Osmo Suominen toimittaja Kari Nummila rakennusmestari Raimo Salo yrittäjä Risto Palo Hallituksen ulkopuolisena rahastonhoitajana on toiminut pankinjohtaja Eino Järvinen Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kymmenen kertaa

10 Alaosastot Turku Osmo Suominen puheenjohtaja Mikko Saarinen varapuheenjohtaja Loimaa Risto Palo puheenjohtaja Petri Mustajärvi sihteeri Salo Olavi Eräkunnas puheenjohtaja Martti Määttänen sihteeri Pori Esko Keiholehti puheenjohtaja Heikki Hankimaa sihteeri Säkylä Pekka Kinkku puheenjohtaja Vääpelikerho Kalevi Suvila Matti Vainio puheenjohtaja sihteeri TOIMIHENKILÖITÄ Lipunkantajat Pääkilta: Kauko Anttila, Heimo Lehmus Turun alaosasto: Mikko Saarinen Tilintarkastajat: Markku Perttuli ja Jukka Kianen, varalla Eero Larkka ja Mikko Maunula. Jäsenrekisteri Tilistö Ky 10 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

11 Palkitsemiset Varusmiespalveluksen ansiokkaasti suorittaneita on palkittu kotiuttamisjuhlien yhteydessä. Valintaesityksen tekevät varusmiesten kouluttajat ja esimiehet. Vuosikokouksessa on luovutettu seuraavat huomionosoitukset: Kilta-ansioristi n:o 76 Rinne Jouko n:o 77 Poso Juhani Talous Vuonna 2006 on peritty seuraavat jäsenmaksut: jäsenmaksu kannatusjäsenmaksu ainaisjäsenmaksu 15,00 euroa 50,00 euroa 200,00 euroa Killan varainhankinta muodostuu valtaosin jäsenmaksuista. Jonkin verran tuottoja saadaan myymällä erilaisia tarvikkeita. Killan talous on vakaa, eikä sillä ole velkaa. 11

12 TULOSLASKELMa Varsinainen toiminta Tuotot Porilaislehdestä , ,82 Porilaislehden tuki , ,00 Yhteensä , ,82 Vapaa-ajan toiminta Turun kasarmin pienoismalli , ,63 Yleistoiminta Tuotot Tuotot tarvikevälityksestä 110,00 477,10 Yhteensä 110,00 477,10 Kulut Puhelinkulut -566,15-479,05 Toimistotarvikkeet -61,20-2,60 Pankkikulut -78,48-77,13 Postikulut -788,42-742,42 Ulkopuoliset palvelut -738,23-292,63 Kokouskulut , ,40 Huomionosoitukset ja -materiaali ,75-447,50 Tarvikevälitysostot 0,00-36,00 Muut kulut -545, ,30 Yhteensä , ,03 Varainhankinta Jäsenmaksutuotot , ,00 Tuotot historiikki 0,00 19,00 Jäsenrekisterin ylläpito -776,64-742,81 Jäsenmaksutilitykset , ,00 Yhteensä 8 702, ,19 Rahoitustuotot ja -kulut 676,46 693,76 Avustukset 0,00 0,00 Poistot -221,34-295,12 Varausten muutos 8 172, ,57 Tilikauden tulos , ,66 12 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

13 TASE Vastaavaa Aineelliset hyödykkeet Kalusto 978, ,17 Käyttöomaisuusarvopaperit 907,76 907,76 Vaihto-omaisuus Tarvikkeet 743,42 743,42 Saamiset Myyntisaamiset , ,00 Rahat ja pankkisaamiset , ,63 Yhteensä , ,98 Vastattavaa Oma pääoma Oma pääoma , ,24 Ainaisrahasto A Kuiri 84,09 84,09 Oma pääoma A Kuiri 2 742, ,73 Ylijäämä edellisiltä tilikausilta , ,53 Tilikauden tulos , ,66 Yhteensä , ,25 Varaukset Toimintavaraus , ,43 Vieras pääoma Lyhytaikainen Siirtovelat 8 069, ,30 Yhteensä , ,98 13

14 14 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

15 15

16 TOIMINTASUUNNITELMA Kilta tunnetaan prikaatin täydennys- * Teematapahtumat Jäsenistö alueella. Jäsenmäärän lisäys 5% jäsenistölle Ympäristökuntien väestö vuosittain Varusmiehet Varusmiesten vanhemmat Prikaati/Kilta -yhteistyöpohjan * Varusmiestoimikunnan tukeminen Kotiutettavat laajentaminen * Porilainen -lehti * Kiltaoppitunnit kotiutuville * Internet-sivujen ajan tasalla pitäminen * Kotiutuvien palkitseminen * Yhteistoiminta Porilaissoittokunnan kanssa * Osallistuminen Prikaatin tilaisuuksissa: valatilaisuudet, kotiuttaminen, kertausharjoitukset ym. * Tietoiskut varusmiespalveluksen aloittavien vanhemmille Valtuuskunnan rooli * Keskustelu tavoitteista ja tehtävistä Valtuuskunnan jäsenet Alaosastot toimivat aktiivisesti * Alaosastojen aktivointi Hallitus * Lippu Alaosastojen hallitukset * Alaosastojen suunnitelmat ja toimintakertomukset * Vetovastuut tilaisuuksien järjestämisestä Perinteet * Turun kasarmin historiatyön Tukijat jatkaminen Jäsenistö * Huomionosoitusten jakaminen Varusmiehet * Killan 50 v juhlavuoden valmistelu Hallitus * Yhteistyö Porilaismuseon kanssa Kiltayhteistyö * Yhteistoiminnan laajentaminen Muut vapaaehtoistyötä muiden kiltojen kanssa tekevät järjestöt Talous * Vahvistettu budjetti Hallitus Lihavoidut kohdat ovat painopistealueita vuonna PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

17 TALOUSARVIO 2007 Varsinainen toiminta Porilaislehden tuki Yhteensä Vapaa-ajan toiminta Turun kasarmin pienoismalli Yleistoiminta Tuotot Tuotot tarvikevälityksestä 150 Yhteensä 150 Kulut Puhelinkulut -600 Toimistotarvikkeet -100 Pankkikulut -90 Postikulut -800 Ulkopuoliset palvelut -500 Kokouskulut Huomionosoitukset ja -tarvikkeet Tarvikevälitysostot -250 Alaosastojen liput Muut kulut Yhteensä Varainhankinta Jäsenmaksutuotot Jäsenrekisterin ylläpito -800 Jäsenmaksutilitykset Yhteensä Rahoitustuotot ja -kulut 500 Poistot 0 Varausten muutos Tilikauden tulos

18 18 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2006

19 19

20 JÄSENREKISTERI TILISTÖ, PUH (02)

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2005 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2007 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharr

KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharr PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2003 Killan 45. toimintavuosi oli tapahtumiltaan perinteinen mutta runsas. Pääansio aktivoitumisessa on Killan alaosastoilla. Kiltatoiminta on alaosastojen toimintaa.

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2008 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2010 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2013 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2015 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2009 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2008 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2012 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2009 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2011 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Kokonjärven suojeluyhdistys ry

Kokonjärven suojeluyhdistys ry T I L I N P Ä Ä T Ö S Tilikaudelta 1.1.2014 - Rekisterinumero: 212.425 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2014 -... 3 YHDISTYKSEN TOIMINNAN ARVOSTELEMISTA VARTEN KOSKEVAT TÄRKEÄT SEIKAT...

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä.

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä. HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Helsinki.10.2009 HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SYYSKOKOUS 12.10.2009 AIKA: 12.10.2009 klo 17.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Valio OY Yhdistyksen kunniajäsenistä: - teollisuusneuvos

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2014 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2014 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2013 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS 2008 1 Yleistä Vuosi 2008 oli Tykistöprikaatin Kilta ry:n 45. toimintavuosi. Satakunnan Kenttätykistökilta ry perustettiin Niinisalossa lokakuun 27. päivänä 1963.

Lisätiedot

TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry

TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry 1 / 11 TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry Y-tunnus: 01.05.2013-30.04.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.4.2024 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.05.2013-30.04.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI

ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI Y 1637708-0 TILINPÄÄTÖS 31.12.2014 TILINPÄÄTÖS KAUDELTA 1.1-31.12.2014 Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot ja lisätiedot tilinpäätökseen 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry

PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2010 KILLAN PERUSTEHTÄVÄ Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

MK VASTAAVAA VASTATTAVAA

MK VASTAAVAA VASTATTAVAA Sairaanhoitopiiri yhteensä Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 1 029 977 625,00 962 973 150,00 Aineettomat oikeudet 2 690 352,75 3 732 308,58 Arvonkorotusrahasto 12 500,00 12 500,00 Ennakkomaksut 17 252

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 Aitovuori, Tampere 10. - 20:05:56 Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 97 97 98 98 98 585 2. Jari Lehtinen P-HA 97 93 98 99 98 97 582 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 98 95 96 96 94 576 4.

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2018 Turun Tuomaanpuiston Porilaiskonsertti; Porilaispatsaan äärellä killan valtuuskunnan pj Tapani Mikola, prikaatin komentaja Mika Kalliomaa, Turun alueosaston

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto

Lisätiedot

Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää

Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja H 1. Ltn Jarmo Järvelä P-H 99 100 96 98 97 98 588 2. Vänr Antti Puhakka Kym 98 95 97 98 100 98 586 3. Ltn Kalle Hasu Kym 95 100 95 99 97 96 582 4. Vänr Olli Kontu Var

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksen tuotot Osallistumismaksut 0,00 814,00 103,07 184,00 0,00 0,00 0,00 EA-kurssien osallistumismaksut 0,00

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA Visma Nova -kirjanpito 7.3.0.3 Sivu: 1 (1) VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS AINEET JA TARVIKKEET 1610 Isännänviirit 27,63 27,63 1620 Pöytäviirit 1 015,45 1 015,45 1630 Kunniamerkit 198,32

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2016 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut 50m kivääri

SVA mestaruuskilpailut 50m kivääri Hollola, Hälvälä 04.09.2010 10:50:13 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 99 97 99 97 99 588 2. Veli-Matti Mukari HAS 97 98 98 98 97 99 587 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 99 99 98 96 97 586

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 666,67 4

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) 19:37:16 Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeakiven ampumarata, Akaa 30. - 25m Isopistooli, sarja Y 1. Ari Meinander LAS 98 90 97 285 97 93 97 287 572 2. Marko Inovaara HlAS 94

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2017 Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. Y-tunnus 0222474-5 Kotipaikka: Helsinki Säilytä 31.12.2021 asti Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys

Lisätiedot

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 4/2011 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 24.5.2011 klo 9.00 9.15 Paikka: Nivalan, kaupungintalo valtuustosali Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Hassen Lohdutusmaratoonin ( ) tulokset. Maraton

Hassen Lohdutusmaratoonin ( ) tulokset. Maraton Hassen Lohdutusmaratoonin (26.09.2015) tulokset Maraton 1.Borenius Henrik 3.21.20 (M alle 40/1) 2.Laasonen Lauri 3.44.57 (M 60/1) 3.Ollila Veikko 3.52.29 (M 60/2) 4.Perttula Mikko 3.56.44 (M 50/1) 5.Tanskanen

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot