Kolme miljardia on liikaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kolme miljardia on liikaa"

Transkriptio

1 Ilkka: Sankelo: Keskusta piilottelee Alden linjaa Ilkka: Kolme miljardia on liikaa Soini ei kannata leikkausten ja veronkorotusten runttaamista kertarysäyksellä Ilkka: Katainen tivasi oppositiolta omia leikkauslistoja Ilkka: Pääkirjoitus: Sukupuolikortti nousee usein esiin, kun nainen häviää politiikassa Pohjalainen: Pääkirjoitus: Tiukan talouden kannattajat ovat kortilla Keskipohjanmaa: mielipide: Hallitus ajaa koulutusta alas Sankelo: Keskusta piilottelee Alden linjaa ILKKA Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Janne Sankelo kummeksuu keskustan eurooppapuolueen, liberaaliryhmä Alden linjauksia maataloustukien leikkaamisesta maailmanlaajuisesti ja siirtymisestä markkinasuuntautuneeseen maatalouteen. Hänen mukaansa tämä ei ole linjassa keskustan maatalouspolitiikastaan antaman kuvan kanssa. Jokainen ymmärtää, ettei tämä ole hyväksi suomalaiselle talonpojalle. Onkin syytä saada lisää tietoa siitä, kuinka suuren osuuden näistä leikkauksista keskusta kohdistaisi Suomeen ja muualle Euroopan Unionin alueelle. Keskusta näyttäisi nyt piilottelevan Alden linjaa maailmanlaajuisen sanahelinän takana. Sankelon mukaan suomalainen maatalous toimii sellaisissa olosuhteissa, että tukijärjestelyt ovat tarpeellisia myös tulevaisuudessa. Tukien leikkaaminen tasaisesti juustoleikkurilla koko maailmasta samanaikaisesti ei myöskään ole realismia. Kolme miljardia on liikaa Soini ei kannata leikkausten ja veronkorotusten runttaamista kertarysäyksellä JUHA STÅHLE HELSINKI Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini palasi eilen pari viikkoa kestäneeltä Brasilian ja Yhdysvaltojen matkaltaan flunssassa ja korvat lukossa. Mikä muuttuu, kun eduskuntaryhmäsi puheenjohtaja vaihtui? Johtamistyyli. Se oli muutoksen taustalla. Politiikan sisältö ei muutu. Jari Lindström nähdään sovittelevana tyyppinä. Numerot olivat Pirkko Ruohonen Lernerille kunniakkaat. Se olisi ollut eri asia, jos tulokseksi oli tullut 345. Vaalit puhdistavat ilmaa, mutta ne ovat siitä ikäviä, että joku aina häviää. Ruohonen Lerner kertoi, että hänet kaatoi myyräntyö? Tiesitkö siitä? No tuota. Koskaan ei saa lähteä vastustajan terminologiaan mukaan. Myyräntyö on kielteinen käsite. Jos sitä lähdetään itse vahvistamaan, niin se ei ole viisasta. Pirkko meni tähän mukaan, ja sitten vielä Kaj Turunen ilmoitti olevansa työmyyrä. Siinä oli kaksi virhettä. Kyllähän kilpailua on ollut sanoisinko vuoden verran. Siinä haetaan ihan kylmästi asemia tuleviin eduskuntavaaleihin. Jätitkö Pirkko Ruohonen Lernerin yksin miesten syötäväksi? En. Ilmoitin etukäteen kantani. Onko niin, että työmies Matti Putkonen voittaa aina, vaikka ei ole ehdollakaan? Heh heh. Tuo on mystifiointia. Tietysti, jos Matilta kysyt, niin voi sillä lailla ollakin. Kumpaa kannatat, kolmen miljardin veronkorotusten ja leikkausten jaksottamista vai kertarysäystä? En kannata kertarysäystä. Se tappaisi orastavan kasvun ja veisi hapen taloudesta. Mutta lyhennettävä on.

2 Rakenteita on pakko uudistaa. Ihan ensimmäiseksi: Kuntapuolella ei saada mitään aikaan, ennen kuin viiden vuoden irtisanomissuoja lopetetaan. Onko kolme miljardia oikea summa? Kolme on liikaa. Puolitoistakaksi miljardia pitää löytyä tässä kehysriihessä. Se on ensi vuoden sopeutustarve. Niin mä sen tekisin, jos saisin tehdä. Keskusta esittää kansallista kasvu ja työllisyysohjelmaa. Lähdetkö mukaan? Keskusta luulee, että se on jo voittanut vaalit, vaikka yhtään ääntä ei ole annettu. Keskusta ja kokoomus ajavat porvarihallitusta, sehän näkyy jo puusilmällekin. Käydään ensin vaalit. Milloin eduskuntavaalit ovat? Se riippuu siitä, pysyykö Jutta Urpilainen jakkaralla. Jos pysyy, niin vaalit tulevat normaalisti. Jos ei pysy, ja jos puoluetta rupeaa vetämään ilman päivänkään kansanedustajan kokemusta valtiovarainministerinä Antti Rinne, niin eihän siitä mitään tule Mitä odotat eurovaalikamppailulta? Jussi Halla ahon Lieksan vaalitilaisuudessa tunteet jo kuumenivat. Sehän kuuluu asiaan, että asioista saa ja pitää keskustella. Maahanmuutto ei ole koskaan ollut mun agendan kärkipäässä. Pidän tärkeänä, että siitäkin asiasta Suomessa puhutaan. Kyllä mä hyppään mukaan auttamaan ja jollakin tavalla styyraamaan. Aiotko mennä styyraamaan Halla ahon tilaisuuksiin? Kaikkiin, joihin kutsutaan. Kenenkään tontille en mene. Luuletko, että Kreikan auttamisesta nousee iso vaaliteema Suomessa? Jos ei nouse, niin nostetaan. Kreikka on EU:n puheenjohtajamaa. Katainen tivasi oppositiolta omia leikkauslistoja STT HELSINKI Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) odottaa, että myös oppositiopuolueet kertovat avoimesti, mitä veroja ne olisivat valmiita korottamaan tai mitä menoja leikkaamaan, jotta valtion velkaantumisen tahti saataisiin taittumaan. Katainen jatkoi keskustan ja perussuomalaisten kovistelua pääministerin haastattelutunnilla Ylen Radio Suomessa sunnuntaina. Kataisen mielestä avoimuus opposition taholta olisi kansalaisten kannalta reilua ja oikeudenmukaista. Jos oppositiopuolueet eivät halua tehdä sitä, niin sitten on tietysti hyvä kysymys, miksi eivät uskalla kertoa omaa vaihtoehtoaan, hän sanoi. Kataiselta kysyttiin, millaisiin leikkauksiin suomalaisten kannattaisi varautua. Hän ei ryhtynyt ennakoimaan konkreettisia päätöksiä, mutta varoitteli, että tulossa on tosi kovia toimia. Hallitus päättää näillä näkymin noin kolmen miljardin sopeutumistoimista kevään kehysriihessään. Katainen ei osannut sanoa, miten todennäköistä on, että päätösten voimaantuloa jaksotettaisiin useammalle vuodelle Aiemmin viikolla Katainen tivasi oppositiopuolueilta kantaa siihen, ovatko ne jaksottamisen puolella. Keskusta jätti vastaamatta. Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Jari Lindström sanoi omana mielipiteenään, että jaksottaminen on paikallaan. Katainen ei nähnyt ongelmaa siinä, että nykyinen hallitus päättäisi veronkorotuksista tai leikkauksista, joista osa tulisi voimaan vasta vaalien jälkeen. Hallitus tekisi päätöksiä seuraavan hallituksen puolesta. Kataisen mielestä demokratian kannalta olennaista on, että hallitus ja eduskunta tekevät ne päätökset. Milloin päätökset sitten astuvat voimaan, on Kataisen mukaan tarkoituksenmukaisuuskysymys. Katainen otti myös kantaa Euroopan keskuspankin rooliin. Hän ei lähtisi laajentamaan sitä hintavakauden ylläpitäjästä työllisyyden ja kasvun tukijaksi, mitä esimerkiksi eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) on puoltanut. Se kuulostaa hyvin yksinkertaiselta lääkkeeltä, mutta siihen sisältyy erittäin paljon riskejä.

3 Kataisen mielestä EKP:n mandaatin muuttaminen on erittäin tarkan harkinnan paikka. Itse en kannata, hän sanoi. Sukupuolikortti nousee usein esiin, kun nainen häviää politiikassa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen Lerner menetti viikko sitten maanantaina paikkansa kansanedustaja Jari Lindströmille. Eduskuntaryhmä valitsi Lindströmin ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi äänin Pirkko Ruohonen Lerner ei pystynyt peittelemään pettymystään. Välittömästi valinnan jälkeen hän kertoi tiedotusvälineille, että Jari Lindströmin kannattajat olivat tehneet asian eteen pitkäaikaista myyräntyötä muun muassa ryhmän kokouksissa. Suomenmaa lehti kyseli valtiopäivien avajaisissa tiistaina kansanedustajilta, onko perussuomalaisten valinta merkki siitä, että miehet edelleen jyräävät politiikassa. Pirkko Ruohonen Lerner ei edes yön yli nukuttuaan ollut päässyt yli pettymyksen tunteistaan. Aika usein käy niin, että naiset väistyvät. Ilman muuta miehillä on paljon helpompaa politiikassa ja myös liikemaailmassa. Se on tosiasia. (suomenmaa.fi 5.2.) Peruste sai kansanedustajakollegoilta vain harvakseltaan tukea. Keskustan kansanedustaja Eeva Maria Maijala oli sitä mieltä, että menestyäkseen politiikassa naisen on oltava miehiä vahvempi ja osaavampi. Saman puolueen Anne Kalmarin mielestä puolueen epäonnistuminen on helpompaa kaataa naisen päälle. Entiselle eduskunnan puhemiehelle, ministerille ja presidenttiehdokkaalle Riitta Uosukaiselle (kok.) naisnäkökulma ei ollut tullut mieleenkään. Hänen mielestään vapaat henkilövalinnat ovat olennainen osa demokratiaa. Kansanedustaja Jörn Donner (r.) totesi, että sukupuolinäkökulma ei kuulu tasa arvoiseksi pyrkivään yhteiskuntaan Entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) mielestä yksittäistapauksia ei pidä tulkita trendiksi. Ehkä realistisimman arvion esitti keskustalainen Elsi Katainen, jonka mielestä naiseus ei ole enää itseisarvo politiikassa. Miehet eivät enää arkaile naisten ohittamisessa. Ihan reilusti voidaan tuoda miesehdokas naisen tilalle. Ei ole sellaista hienotunteisuutta, että mies ei voisi haastaa naista. Naiskortin esiin nostaminen on vanhakantaista ja tasa arvon kannalta riskialtista politikointia, jonka soisi jo kuuluvan historiaan. Nainen ei useimmiten tule valituksi korkeaan luottamustoimeen naiseudestaan huolimatta tai sen ansiosta vaan pelkästään kyvykkyytensä perusteella. Yhteiskunnassa on toki epätasa arvoa, mutta nykyään enimmäkseen aivan muualla kuin sukupuolten välillä. Jos sukupuolikortti nousee esiin aina tappion hetkellä, olisi loogista, että se nousisi esiin myös voiton hetkellä. Nainen siis tulisi valituksi vain siksi, että on nainen. Tuskin kukaan haluaa paluuta niin epädemokraattiseen ja sovinistiseen ajatteluun. Tiukan talouden kannattajat ovat kortilla Kovin vähiin ovat käyneet ne poliittiset voimat, jotka olisivat valmiita panemaan valtion velkaantumisen kuriin ja tasapainottamaan tulot ja menot tiukalla talouslinjalla. Uusi tilanne on syntynyt kahdesta syystä, jotka liittyvät päähallituspuolueiden kokoomuksen ja demarien kannatukseen. Ensimmäinen on se, että demarien kannatus laahaa historiallisen alhaalla, eikä puolueen kantti kestä edes keskustella kolmen miljardin tasapainotustoimista ensi vuodelle. Puheenjohtajapelikin vaatii oman veronsa. Toinen syy piilee siinä, että myös kokoomuksen kannatus on pudonnut, eikä se kykene enää sanelemaan hallituspolitiikan ehtoja demareille vaikka haluaisi. Kokoomuksessa olisi epäilemättä halua edetä Sasin ja Vapaavuoren linjalla, eli tasapainotuksesta ei pitäisi nytkään tinkiä.

4 Negatiivinen kierre on synnyttänyt kauhun tasapainon, jossa molempien on pakko taipua kompromisseihin, ja ne vain pahentavat valtiontalouden tilaa lyhyellä ja pitkällä tähtäyksellä. Eduskuntavaalit ovat vuoden päässä, joten ilmassa on jo vahvasti ajanpeluun makua. Siksi vallalle on päässyt ajatus, että kolmen miljardin tasapainotus jaksotetaan monelle vuodelle. Näin siksi, ettei heikkoja talouskasvun merkkejä nujerreta liian tiukalla talouspolitiikalla. Hämmästyttävän helposti näyttää unohtuvan hallituksessa ja oppositiossakin, että se mikä lykätään eteenpäin, on joskus vastassa siellä edessäpäin. Valtiontalouden tilannetta voi verrata yrityksen perustamiseen. Kun uusi yritys aloittaa, sen taloustilanne on lähes aina alussa pakkasen puolella. Se on hinta siitä, kun pitää luoda vankka pohja, jonka varassa ajan mittaan kannattavuus nousee plussalle. Kriittisin asia Suomessa on nyt luottamus talouden linjaan. Siksi myös presidentti Sauli Niinistön evästykset pitää ottaa vakavasti. Hän varoitti hallitusta ulottamasta omia päätöksiään seuraavalle hallituskaudelle. Pitkän ajan luottamusta Suomen kykyyn hoitaa talouttaan ei synny sillä, että tämä hallitus tekee sitoumuksia seuraavan puolesta. Suomi on jo pitkään harrastanut toiveajattelua ja on tekemässä uudelleen sitä virhettä, että uskotaan maailmantalouden vetävän Suomenkin nousuun. Nollakasvua parempaa ei kuitenkaan ole saatu, vaikka monet muut maat ovat porskuttaneet kohtalaisesti. Suomen ongelma on ennen muuta se, että valtion menot ovat paisuneet tolkuttomasti taantumankin vuosina. Julkiset menot ovat jo rumissa lukemissa, pian 60 prosentissa bruttokansantuotteesta. On täysin selvää, että noin pulskeaa julkista sektoria ei voida pitää yllä mitenkään. Tilanne on täysin epäterve. Kun kasvu antaa odottaa itseään vielä ehkä useita vuosia, ainut keino on sopeuttaa menot tuloihin kovalla kädellä ja tietoisena siitä, että kasvu kärsii. On otettava uusi alku: julkiset menot mahdollisimman pian kuriin ja kilpailukykytekijät kuntoon. Velaksi ei voida määräänsä pitempään elellä. Hallitus ajaa koulutusta alas Mielenkiintoista seurata hallituksen linjauksia koulutuksen järjestämisessä Suomessa. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) oli innostunut siitä, kuinka Suomessa yrityksiä voitaisiin synnyttää nopeasti. Suomen kasvuyritysten syntyminen korkean teknologian alueelle on ollut mahdollista vain hyvän ja tasa arvoisen koulutusjärjestelmän ansiosta. Nyt hallitus Kataisen ja Jutta Urpilaisen (sd.) johdolla on päättänyt ajaa kertakaikkisesti koulutuksen Suomesta alas säästämällä Suomen hengiltä. Näennäiset säästöt koulutuksessa ovat iskeneet Kokkolaan. Kun ammattikorkeakoulu pakotettiin tekemään leikkauksia, politikointi teki leikkauksista suorastaan surkuhupaisia. Vetovoimaisimpia koulutusaloja mittareiden mukaan olivat sosiaalialan ammattikorkeakoulukoulutus ja englanninkielinen terveydenhoitoalan koulutus. Jälkimmäinen lakkautettiin ja ensimmäinen siirrettiin Ylivieskaan. Ylivieska on hyvä ja hieno paikka, mutta ei silti kiinnosta ainakaan Kokkolan ja sen ympäristön nuoria, vaan opiskelu tulee tapahtumaan VaasaSeinäjokietelä akselilla. Siis päätös oli väärä. Myös konetekniikan lopettaminen ammattikorkeakoulussa antaa alueen teollisuudelle väärän kuvan. Konetekniikan insinöörikoulutus on tuottanut osaavia insinöörejä Kokkolan teollisuuden tarpeisiin ja laajemmastikin. Viimeisin irtisanomisuutinen

5 tulee Oulusta, jossa sata ihmistä saa lähteä Oulun ammattikorkeakoulun palveluksesta. Tämä hallitus tullaan muistamaan siitä, kuinka varuskunnat lakkautettiin, poliisit irtisanottiin, koulutus alasajettiin, sosiaali, terveysja kuntapalvelut yksityistettiin. Suurin virhe tapahtuu siinä, kun luullaan, että meillä kaikilla työttömillä on varaa maksaa tulevaisuudessa yksityisistä palveluista. Koulutuksen suhteen olisi voitu tehdä toisin. Kun tulevaisuudessa luokkakoot tippuvat, oltaisiin resursseja voitu suunnata ulkomaille tapahtuvaan myyntikoulutukseen. Markkinat olivat jo valmiina, onhan/olihan Suomi koulutuksen mallimaa. Ensimmäiset merkit koulutuksen tulosten heikkenemisestä ovat jo olemassa. Lakkautetut kyläkoulut muiden koulujen ohessa ympäri Suomen tekivät niin hyvää työtä, että Suomi oli pitkään Pisa kärkimaa. Tilanne on nyt toisin. Kari Kalliokoski KOKKOLA

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA Suomen Markkinointitutkimusseura 18.11.2014 Juho Rahkonen POLIITTINEN YLEISTILANNE MARRASKUUSSA 2014 Vielä muutama vuosi sitten

Lisätiedot

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80 Vaalikysely 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 30.6.2011 1 30.6.2011 T2622-2626 Jari Pajunen Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus- ja

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät

Lisätiedot

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu Luottamuspuntari tammikuu 0 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 0 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar TNS Oy:n erikseen rekrytoitu viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista

Lisätiedot

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee Tutkimusosio Julkaistavissa.7. Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee 1 Enemmistö suomalaisista suhtautuu varauksellisesti hallituksen taloutta koskeviin

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:21:05 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Mitkä puolueet maan hallitukseen? Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Suomen MTK yhdistysten luottamushenkilöneuvoston koulutus- ja neuvottelupäivät Kylpylähotelli Peurunka

Keski- ja Itä-Suomen MTK yhdistysten luottamushenkilöneuvoston koulutus- ja neuvottelupäivät Kylpylähotelli Peurunka Katsaus maan ja maaseudun tilanteeseen ja tulevaisuuteen Keski- ja Itä-Suomen MTK yhdistysten luottamushenkilöneuvoston koulutus- ja neuvottelupäivät Kylpylähotelli Peurunka 31.1.2014 Lähtökohdat vuodelle

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?"

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä? Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?" TIISTAINA 29.3.2011 klo 18:00 20:00 Arktikum-talon Polarium-salissa, (Pohjoisranta 4, Rovaniemi) Suomi ei lukeudu jäämeren rantavaltioihin,

Lisätiedot

SDP suosituin puolue hallitukseen

SDP suosituin puolue hallitukseen TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),

Lisätiedot

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA Tammikuun alussa Lappeenrannan Insinöörien puheenjohtaja Reijo Mustonen havahtui käydessään Ympäristöministeriön www-sivuilla, jossa ilmoitettiin

Lisätiedot

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta Valinnanvapaus on hyvästä, mutta päävastuun palveluiden tuottamisesta tulee olla julkisella sektorilla Kysymystä yksityisen panoksen

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:29:41 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Valtiovarainministerin budjettiehdotus

Valtiovarainministerin budjettiehdotus Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

Osallistu Toivonliikkeen kyselyyn

Osallistu Toivonliikkeen kyselyyn Osallistu Toivonliikkeen kyselyyn 353 Total Responses 353 Completed Responses 0 Partial Responses 540 Survey Visits Q1 Ikä Answered: 351 Skipped: 2 4.84% 2.28% 29.34% 63.53% 0-25 25-50 50-75 +75 Q2 Mikä

Lisätiedot

Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa

Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Juha Tarkka Suomen Pankki Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Profiileja Risto Rytistä Mauno Koivistoon 8.6.2015 Julkinen 1 Risto Ryti pääjohtaja 1923-1940, 1944-1945 Pankkimiehestä poliitikoksi Talvisodan

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

Heinäkuu 2009 SDP Kokoomus Keskus Vasem RKP Perus KD Vihreät muu ei ei ta misto suoma osaa äänes liitto lainen sanoa täisi puolue

Heinäkuu 2009 SDP Kokoomus Keskus Vasem RKP Perus KD Vihreät muu ei ei ta misto suoma osaa äänes liitto lainen sanoa täisi puolue TALOUSTUTKIMUS OY 20090728 13:48:37 TYÖ 5824.00 TAULUKKO 4001 np N-LUVUT itsellenne viisi mieluisinta Mieluisin ehdokas Esko Aho 1242 68 209 597 20 27 56 100 22-118 25 Martti Ahtisaari 1547 346 257 132

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu NELJÄ TUULTA KESKUUDESSAMME Päihdeongelmat Noin 2800 ihmistä kuoli vuonna 2012 päihteiden

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK

Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK 21.1.2019 Kyselyn taustatiedot: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen yli 18-vuotiaiden, Suomessa

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4979 Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area Q1. Yleisesti ottaen, onko Suomen

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

Radikaali eduskuntauudistus 1906

Radikaali eduskuntauudistus 1906 Naiset eduskunnassa Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen Helsingin työväenopisto 2.10.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta osallisuuden kanavana

Vapaaehtoistoiminta osallisuuden kanavana Vapaaehtoistoiminta osallisuuden kanavana Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden syysseminaari 29. - 30.10.2014 Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Vapaaehtoistyön nostaminen politiikkaan

Lisätiedot

Uraanikaivoskiistat ja suomalaisten käsitykset uraaniasioista Uraanikaivoksia vastustavan väen seminaari ja tapaaminen Kolilla

Uraanikaivoskiistat ja suomalaisten käsitykset uraaniasioista Uraanikaivoksia vastustavan väen seminaari ja tapaaminen Kolilla Uraanikaivoskiistat ja suomalaisten käsitykset uraaniasioista Uraanikaivoksia vastustavan väen seminaari ja tapaaminen Kolilla 3-5.8.2007 Tapio Litmanen Akatemian tutkijatohtori Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteen

Lisätiedot

Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että sovittuun voi luottaa. Nyt.

Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että sovittuun voi luottaa. Nyt. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että sovittuun voi luottaa. Hallituspuolueiden puheenjohtajat tekivät toisin kuin aiemmin kertoivat tunnepitoisissa ja periaatteellisissa asioissa. Perussuomalaiset/Timo

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus 2011

Presidentinvaalitutkimus 2011 Presidentinvaalitutkimus 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 28.07.2011 1 28.7.2011 T2627-2630 Jari Pajunen, Tuomo Turja Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus-

Lisätiedot

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Niin, miksi? Pysäyttää inflaatio; inflaatio oli 1945 pahimmillaan 80 % vuodessa Saada harmaa talous

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

Naiset eduskunnassa. Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto

Naiset eduskunnassa. Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto Naiset eduskunnassa Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto 13.11.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät 1863-1906:

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:39:58 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Mihin tarvitaan omistajia?

Mihin tarvitaan omistajia? OHJELMA Mihin tarvitaan omistajia? Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman julkistus Avaussanat Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma

Lisätiedot

20-30-vuotiaat työelämästä

20-30-vuotiaat työelämästä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Vaasan hallintouudistus

Vaasan hallintouudistus Page 1 of 5 Mobiiliversio Aseta kotisivuksi Tilaa Pohjalainen Päivän ilmoitukset Lounaspaikka Löydä läheltäsi Tapahtumakalenteri Ajoneuvot Asunnot Työpaikat Treffit Markkinat Kirjaudu Unohtuiko tunnus?

Lisätiedot

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin?

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin? A3.2.2. Parlamentti, presidentti, hallitus 12.2.2015 (VARES) Diamond 1) Demokratian toteutumisen vaikeus Latinalaisessa Amerikassa 2) Suhteellisen vaalitavan vaikeus Etelä-Afrikassa ja Namibiassa Jyränki

Lisätiedot

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Äänestystutkimus. Syksy 2006 Äänestystutkimus Syksy Lokakuu Tilaukset: SAK puh. + SAK Äänestystutkimus syksy ÄÄNESTYSTUTKIMUS TNS Gallup Oy on tutkinut SAK:n toimeksiannosta äänestysikäisen väestön äänestysaikeita ja suhtautumista

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen 14.3.2017 1.Ennakkoäänestys Ennakkoon äänestäneiden osuuden kasvu ei ennusta korkeampaa äänestysprosenttia Ennakkoon äänestäneiden

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) IKÄRYHMIEN LÄHEMPI TARKASTELU Ikäryhmien lähempi tarkastelu

Lisätiedot

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot