Markkinatilanne. Nordea news

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Markkinatilanne. Nordea news"

Transkriptio

1 nordea International private banking Investmentnews nr 93 maaliskuu 1 Markkinatilanne Mielestämme oli järkevää palauttaa kaikkien omaisuuslajien painotus neutraaliksi vuoden 9 lopussa markkinoilla vallitsevan epävarmuuden vuoksi. Osakkeita koskeva näkemyksemme on aiempaa konservatiivisempi. Korkopuolella olemme yrittäneet saada korkeampaa tuottoa ottamatta turhia riskejä. Olemme palauttaneet myös Yhdysvaltojen dollarin painotuksen neutraaliksi vuoden alun ylipainon jälkeen. Yleiskatsaus Markkinat ovat takkuilleet viime aikoina useiden epäsuotuisten suuntausten vuoksi, jotka ovat voimistuneet vuoden alun jälkeen. Tulosten positiivista kehitystä ovat varjostaneet Yhdysvaltojen vaisu talouskasvu, Kreikan valtionvelkaa ja muita talousvaikeuksissa olevia EU-maita koskevat pelot ja Kiinan kotimaan talouskasvun jäähdyttämiseen tähtäävä politiikka. Lisäksi markkinoita huolestuttavat edelleen pitkällä aikavälillä keskuspankkien ja valtioiden elvytyksen lopettamisen ajoitus ja tehokkuus. Valuutat Pidettyämme dollarin vähän aikaa ylipainossa olemme palauttaneet sen painon jälleen neutraaliksi. Olemme myös laskeneet Englannin punnan ylipainosta alipainoon. Muut valuutat ovat neutraalipainossa tai lähellä sitä. Tämänhetkinen rahoitusvaluuttasuosituksemme eurosijoittajille on 7 % euroissa, % Sveitsin frangeissa ja 1 % Englannin punnissa. vertailuindeksin duraation ylittävälle tasolle. Pidämme valtionlainat alipainossa ja korkealuokkaiset yrityslainat ylipainossa. Tanskalaisten kiinteistöluottolainojen paino on edelleen neutraali. Olemme lisäksi kasvattaneet vaihtovelkakirjalainojen ja eurooppalaisten high yield -joukkolainojen osuutta rahastojen kautta. Osakkeet Osakkeiden paino palautettiin neutraaliksi viime vuoden lopussa. Maantieteellistä jakaumaa ei ole muutettu paljoakaan, vaikkakin olemme leikanneet omistuksiamme Aasian kehittyvillä markkinoilla, jotka ovat kuitenkin edelleen hieman ylipainossa. Muutoin pidämme Yhdysvallat ja Japanin edelleen S&P 5 EPS estimates neutraalipainossa 11 ja Euroopan hieman alipainossa. Sektoreista rahoitus on palautettu alipainoon sen oltua helmikuuhun asti väliaikaisesti neutraalipainos- 1 EPS estimate, 1 month forward sa. Muista 9 sektoreista suosimme kulutustavaroita ja -palveluja, perusteollisuutta ja terveydenhuoltoa, 8 kun taas yhdyskuntapalvelut ja teollisuustuotteet ja -palvelut 7 ovat eniten alipainossa. USD/share Jørgen Jakobsen Chief Strategist Nordea Bank S.A. Joukkolainat Palautimme korkotuotteet neutraalipainoon viime joulukuussa, ja duraatio on nostettu takaisin hieman tilaa investment news helposti sähköpostitse: kirjaudu 5 sisään tai ota Jan-1 yhteyttä Jul salkunhoitajaasi. Dec-3 Jul-5 Dec- Jun-8 Nov-9 Nordea news Uudet strukturoidut tuotteet Käytössäsi on maailman parhaiden salkunhoitajien ammattitaito Nordea haluaa palvella kansainvälisiä asiakkaita Vahvaa kehitystä finanssikriisistä huolimatta Leading indicator, % OECD:n johtavat indikaattorit & OECD kasvu OECD leading indicator & OECD growth OECD leading indicator; y/y change OECD GDP, y/y change NORDEA Investment News Maaliskuu 1 1 Growth, %

2 pääkirjoitus Kuten huomaatte lukiessanne tätä Investment Newsin numeroa, olemme päättäneet siirtää osakkeet lievästä ylipainosta neutraalipainoon. Myös joukkolainapainomme on neutraali. Tämä ei johdu siitä, että olisimme menettäneet luottamuksemme talouden elpymiseen tai siitä, että pelkäisimme inflaation pikaista kiihtymistä. Uskomme edelleen, että elpyminen vaikka se onkin hauras on hyvässä vauhdissa, emmekä usko lyhyiden korkojen nousevan lyhyellä aikavälillä. Luottoriskit, etenkin valtioihin liittyvät, ovat kuitenkin jälleen ajankohtaisia. Uskomme, että Kreikan ongelmat ratkaistaan ja siten myös ongelmat muissa Etelä-Euroopan maissa, kuten Portugalissa ja Espanjassa. Epävarmuus ja volatiliteetti jatkuvat kuitenkin siihen asti kunnes ongelmat on ratkaistu. Jos ongelmia ei vastoin odotuksia saada ratkaistua, seuraukset ovat todella vakavat. Sillä aikaa on kuitenkin muita hyviä sijoitusmahdollisuuksia, ennen kaikkea valuutoissa. Olemme jo pitkään olleet sitä mieltä, että etenkin Ruotsin kruunu ja Norjan kruunu ovat olleet aliarvostettuja, ja molemmat valuutat ovatkin vahvistuneet huomattavasti vuoden 1 alussa. Lisäksi olemme suositelleet niin kutsuttuja strukturoituja tuotteita, joissa sijoittaja saa mahdollisuuden osallistua markkinoiden mahdolliseen nousuun pienellä riskillä. Toimme markkinoille kolme uutta tällaista tuotetta tämän vuoden helmikuussa, ja lisää on tulossa. Lisäksi haluan mainita Multi-manager-tuotteemme, josta kerrotaan lisää sivulla 7. Tässä tuotteessa yhdistyvät Nordean konservatiivinen riskienhallinta ja omaisuuslajihajautus sekä maailman parhaat salkunhoitajat. Se on hyvä lisä vahvistamaan sijoittajan salkkua. Olette varmaan hyvin perillä siitä, että Nordea on selviytynyt finanssikriisistä tähän mennessä hyvin. Vuoden 9 tulos julkistettiin 1. helmikuuta 1. Se todisti tämän trendin, tulos oli vahva ja luottotappiot hyvin hallinnassa. Lopuksi haluan mainita uuden strategisen liikkeen, jolla aiomme suunnata toimintaamme entistä enemmän Saksan ja Luxemburgin private banking -markkinoille. Uskomme, että tarjoamamme palvelut houkuttelevat asiakkaita myös näillä markkinoilla. Tähän mennessä kehitys on ollut erittäin suotuisaa. Tästä osa-alueesta vastaava Luxemburgissa toimiva tiimi esitellään sivulla 8. Pitkän ja kylmän talven jälkeen haluan päättää tämän kirjoituksen toivottamalla teille kaikille hyvää kevättä. Terveisin Jhon Mortensen nordea private banking investment news Toimittaja: jorgen.jakobsen@nordea.lu Nordea Bank S.A. P.O. Box 5 L15 Luxembourg Tel Fax nordea@nordea.lu Nordea Bank S.A. Luxemburg, Zweigniederlassung Zürich Postfach CH-83 Zürich Tel +1 1 Fax nordea@nordea.ch Nordea S.A. julkaisee Investment News - sijoitusuutiset Nordea A/S:n luvalla. Nordea A/S toimii sijoitusyhtiönä Isossa-Britanniassa SFA:n sääntöjen mukaisesti. Investment Newsin ainoana tavoitteena on tiedottaminen. Materiaalin kopioiminen mekaanisesti, valokuvaamalla tai muilla keinoin on kielletty. Julkaisua ei missään tapauksessa saa tulkita siinä mainittujen arvopapereiden myynti- tai ostosuositukseksi. Sen sisältämät tiedot ovat peräisin luotettaviksi uskotuista lähteistä, mutta Nordea Bank S.A. ei voi taata tietojen oikeellisuutta. Nordea -konsernin yhtiöillä voi olla pitkätai lyhytaikaisia sijoituksia tässä julkaisussa mainittuihin arvopapereihin tai niiden johdannaisiin. On mahdollista, että yksittäiset Nordea-konsernin työntekijät eivät yhdy tässä julkaisussa esitettyihin suosituksiin tai mielipiteisiin. NORDEA Investment News Maaliskuu 1

3 Pilvet varjostavat talousnäkymiä -5 Leading indicator, % OECD leading indicator & OECD growth OECD leading indicator; y/y change OECD GDP, y/y change kokonaiskuva - Growth, % -15 Kysyimme Investment Newsin joulukuun 9 numerossa, näkyykö kasvua, ja tuo kysymys on edelleen polttava ja ajankohtainen. Vaikka mediassa on jo iloittu tärkeimpien talouksien nousseen taantumasta, kestävästä maailmantalouden elpymisestä ei ole vielä selviä todisteita Talouskasvun tärkein moottori on kulutus, joka yleisesti ottaen on riippuvainen tuloista. Kuluttajien tärkein tulonlähde on työ. Työttömyysaste on Yhdysvalloissa nyt hieman alle 1 %. Tilastoissa eivät kuitenkaan näy henkilöt, joilla ei ole töitä mutta jotka eivät täytä työttömän määritelmää (ei työtä mutta on etsinyt aktiivisesti töitä viimeksi kuluneen neljän viikon aikana). Jos määritelmä täyttyisi, nämä henkilöt näkyisivät työttömien kokonaismäärässä. Kun heidät lasketaan mukaan, töitä vailla on Yhdysvalloissa arviolta huolestuttavat 17 %. Työttömät eivät kuluta Nekin yhdysvaltalaiset, joilla on vielä töitä, eivät ole kovin motivoituneita kuluttamaan, koska pankeista ei saa lainaa (mikä vaikuttaa huomattavasti pienten yritysten kykyyn palkata työntekijöitä) ja Fed on ilmoittanut, että se suunnittelee lopettavansa asuntomarkkinoiden tukemisen. Lisäksi monet yritykset irtisanovat väkeä, joten turvallinen työpaikka on vain kaukainen muisto. Tämä cocktail ei ole omiaan vauhdittamaan kotimaista kulutusta. Useiden Euroopan maiden talous on uhattuna ja todennäköisesti vielä heikkenee, jos asialle ei tehdä pian jotain. Jos Kreikka ja muut retuperällä olevat EU-maat täytyy pelastaa, näissä maissa joudutaan tekemään rajuja säästötoimia, mikä väistämättä jarruttaa kulutusta ainakin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Työttömyys lisääntyy kahdessa suurimmassa euroalueen maassa eli Saksassa ja Ranskassa sekä myös Britanniassa, joka on suurimmista EU-maista kärsinyt pahimmin finanssikriisistä. Toivon pilkahdus näkyy idässä Kun Yhdysvaltojen ja Euroopan tilanteessa ei juuri ole hurraamista, kasvuun uskovat optimistit toivovat kehittyvien markkinoiden käynnistävän maailmanlaajuisen elpymisen. Erityisesti Kiina on perinyt lamaantuneelta Yhdysvalloilta kasvun veturin manttelin. Vahva kasvu, kotimaisen luotonannon jyrkkä kasvu ja kiinteistöjen rajusti nousseet hinnat ovat kuitenkin saaneet viranomaiset huolestuneiksi % BKT:n kasvu GDP growth Germany Japan USA inflaatiosta. Keskuspankki ilmoitti äskettäin, että se suunnittelee nostavansa pankkien varantovaatimuksia ja rajoittavansa luotonantoa selvänä tarkoituksenaan hillitä kulutukseen ja omaisuuteen kohdistuvia hintapaineita. Jotkut analyytikot odottavat myös keskuspankin nostavan pian korkoja. Sen lisäksi että luotonannon supistuminen heikentää kotimaan kulutusta, se saattaa myös tukahduttaa kotitalouksien ja teollisuuden kysyntää niin paljon, että teollisuushyödykkeiden, kuten metallien, hinnat romahtavat. Kiinalaiset ovat tähän asti ostaneet niitä aggressiivisesti, ja hintojen lasku heikentäisi raaka-aineita vievien maiden talouksia. Näistä maantieteellisistä huolenaiheista huolimatta tärkein noususuhdanteen kestävyyteen vaikuttava tekijä on se, milloin keskuspankit ja valtiot lopettavat elvytystoimensa. Vaikka kasvu onkin jo joissakin kehittyvissä maissa luultavasti riittävää tämän prosessin aloittamiseen jo nyt (sillä vältettäisiin inflaatiopaineet pitkällä aikavälillä Kiinan tapaan), suurimpien länsimaiden tilanne ei ole yhtä hyvä. Jos näissä maissa nostetaan korkoja liian aikaisin, riskinä on se, että orastava maailmantalouden elpyminen alkaa kangerrella ja edessä on uusi taantuma. Toistaiseksi elpyminen näyttää pohjimmiltaan hauraalta. NORDEA Investment News Maaliskuu 1 3

4 joukkolainat ja valuutat Kreikka ja EU yrittävät bluffata toisiaan Kreikka tarvitsee kunnianhimoisia tavoitteita, mutta niiden saavuttaminen on kaikkea muuta kuin varmaa. EU tarjoaa todennäköisesti Kreikan kituvalle taloudelle tukea, mutta se haluaa myös Kreikan tekevän itse kovia talouspolittisia päätöksiä. Portugalin tilanne on parempi, mutta se tarvitsee samankaltaisen piristysruiskeen kuin Kreikka. Espanjan ja Irlannin ongelmat taas ovat luonteeltaan syklisempiä. Kreikan taloustragedia on pahentunut viime aikoina, ja valtionlainojen tuottotasot ovat nousseet ennätyksellisen korkealle. Pelot tartunnasta ovat levinneet muihin haavoittuviin maihin, kuten Portugaliin, Espanjaan, Irlantiin ja jopa Italiaan. On hyvin epävarmaa, selviääkö Kreikka ongelmistaan yksin, ja yleisesti odotetaan Saksan ja Ranskan kaltaisten ystävien rientävän apuun. Portugalilla on vastaavanlaisia ongelmia kuin Kreikalla, mutta sen talous ei ole yhtä pahasti epätasapainossa ja sillä on vähemmän velkaa. Joukkolainajakauma Olemme nostaneet joukkolainat yksilöllisesti hoidetuissa salkuissamme alipainosta neutraalipainoon ja pidentäneet duraatiota,5 vuodella,3 vuoteen, mikä on hiukan vertailuindeksin duraatiota enemmän. Korkoinstrumenteista alipainotamme valtionlainoja ja ylipainotamme yrityslainoja. Pidämme tanskalaisten kiinteistöluottolainojen painon neutraalina, ja suosimme niissä pitkiä, ennenaikaisesti lunastettavissa olevia joukkolainoja, joiden kuponkikorko on 5 %. Bonds Equity Cash 13% 5% 57% 5% Paha tilanne mutta ei akuuttia hätää Kreikan ja Portugalin ongelmat ovat selkeästi vaikeammat kuin Espanjan, Irlannin tai Italian. Espanjan valtiontalous oli kohtuullisessa kunnossa ennen taantumaa. Julkinen sektori oli ylijäämäinen ja valtiontalouden velka oli reilusti alle %. Vaikka vaihtotaseen vaje oli valtava, se johtui lähinnä ulkomaisten investointien siivittämästä rakennusbuumista. Espanjassa on erittäin korkea työttömyysaste ja sen työmarkkinat ovat joustamattomat. Kumpaankin asiaan pitää kiinnittää pikaisesti huomiota. Maan ongelmat ovat kuitenkin paljolti syklisiä, ja sillä tuskin on taantuman jälkeen sen suurempia haasteita kuin muillakaan mailla. Europe US Japan Growth Markets Irlannissa asuntomarkkinoiden nousu ja romahdus olivat vieläkin jyrkempiä kuin Espanjassa ja kotimaan tilanne oli vaikea jo ennen maailmankaupan luhistumista. Näiden yhteisvaikutus söi yli 1 % maan BKT:stä. Hallitus on kuitenkin reagoinut nopeasti ja ryhtynyt leikkaustoimiin jättimäisen julkisen talouden vajeen supistamiseksi. Tällä hetkellä emme suosittele Kreikan valtionlainoja sijoituskohteena. Irlannin tai Espanjan valtionlainat ovat todennäköisesti parempia kohteita sijoittajille, jotka haluavat hyötyä kriisistä. Valuutat Pidämme Yhdysvaltain dollarin painon neutraalina suhteessa euroon, koska dollari on vahvistunut huomattavasti Kreikan talouskriisin myötä. Pohjoismaisista valuutoista näemme sekä Norjan että Ruotsin kruunussa nousupotentiaalia, Ruotsin kruunussa vieläkin enemmän kuin Norjan kruunussa. Olemme laskeneet Englannin punnan painon yksilöllisesti hoidetuissa salkuissamme neutraalista alipainoon, ja uskomme puntaan kohdistuvan yhä paineita siihen asti kunnes tulevat vaalit ovat ohi. Rahoitus Olemme muuttaneet rahoituskorimme koostumusta edellisen Investment Newsin jälkeen. Suosittelemme nyt koria, jossa euron osuus on 7 % (+1 %), Sveitsin frangin % ( %) ja Englannin punnan 1 % (+1 %). sijoitukset rahoitus trendiennusteet viitelainojen tuotot ja odotukset SEK DKK EUR.3.1 3% 1% 7% EUR GBP CHF nyt EUR/USD 1.35 EUR/GBP.97 EUR/CHF 1.3 EUR/JPY 1.9 EUR/DKK 7. EUR/NOK 8.7 EUR/SEK 9.7 USD/JPY kk ennuste nyt USA 1 vuotta 3. 3 kk.5 saksa 1 vuotta kk. britannia 1 vuotta.5 3 kk. 3 kk ennuste nyt ruotsi 1 vuotta kk.9 tanska 1 vuotta kk 1. norja 1 vuotta kk.3 3 kk ennuste NORDEA Investment News Maaliskuu 1

5 osakkeet Ristiriitaisia trendejä Osakekurssit ovat heilahdelleet vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana voimakkaammin kuin ennustimme vuoden alussa. Tulokset ovat edelleen kohentuneet, mutta markkinoiden tunnelmia ovat latistaneet huomattavasti valtionvelkoja koskevat ongelmat erityisesti Etelä-Euroopan maissa. Tässä ristiriitaisessa tilanteessa osakkeet kannattaa mielestämme pitää neutraalipainossa. Tulokset Ensiksi hyvät uutiset. Vuoden 9 viimeisen neljänneksen tulokset ylittivät odotukset etenkin Yhdysvalloissa. Joissakin tapauksissa liikevaihdon kasvulla on ollut tulosta parantava vipuvaikutus. Tämän vuoden vertailuluvut näyttävät imartelevilta, koska viime vuoden ensimmäinen neljännes oli useimmille yrityksille hyvin vaikea. Uskomme, että myös kevään seuraavasta tuloskaudesta tulee tästä syystä hyvä. Positiivinen sivuvaikutus on ollut se, että yritykset ovat olleet aiempaa halukkaampia harkitsemaan fuusioita ja yritysostoja. Joissakin tapauksissa on nähty jopa kilpailevia tarjouksia, mikä on osoitus yritysten laajentamisinnosta. Lisäksi Yhdysvalloissa julkistetut omien osakkeiden ostot vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana ovat olleet kymmenen kertaa suuremmat kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Välimerellä puhaltaa hyinen tuuli Vaikka valtavat valtionvelat ja budjettivajeet eivät suinkaan tulleet markkinoille yllätyksenä, hämmästyimme hieman finanssimarkkinoiden voimakasta reaktiota. Huomio on kiinnittynyt erityisesti Etelä-Eurooppaan, mutta muillakin mailla saattaa olla edessään sama tilanne lähitulevaisuudessa. Valitettavasti kokemus on opettanut, että velkakriisiä ei ole helppo ratkaista. Nykyiset vaikeudet jatkuvat todennäköisesti vielä jonkin aikaa ja voivat osoittautua hyvin ongelmallisiksi osakemarkkinoille. Julkisella kulutuksella on ollut merkittävä osuus taantuman taltuttamisessa, mutta nyt joidenkin valtioiden on elvytyksen sijaan leikattava menojaan saadakseen budjettinsa tasapainoon. Se todennäköisesti heikentää kokonaiskysyntää. USD/share S&p 5 eps odotukset S&P 5 EPS estimates EPS estimate, 1 month forward Jan-1 Jul Dec-3 Jul-5 Dec- Jun-8 Nov-9 ja kotitalouksilla on yleisesti vähän velkaa, säästämisaste on korkea ja väestörakenne hyvin suotuisa. Yksityinen kulutus kasvaa näissä maissa ja siivittää OECD leading indicator & OECD growth kotimaista talouskasvua, mikä vähentää riippuvuutta viennistä. Suurin riski kehittyville markki- 1 noille sijoittamisessa on, että aiemmissa maailmantalouden myllerryksissä niillä on ollut taipumusta 5 jäädä jälkeen kehittyneempien maiden kehityksestä. Jos näin käy tällä kertaa, se olisi mielestämme hyvä tilaisuus -5 kasvattaa näiden markkinoiden ylipainoa. Tällä hetkellä suosikkejamme OECD leading ovat indicator; erityisesti y/y change Aasia -1 ja Latinalainen Amerikka, OECD GDP, kun y/y taas change Itä-Eurooppaan suhtaudumme -15 hieman varovaisemmin. Leading indicator, % Growth, % Punnittuamme kohentuneiden tulosten positiivisia vaikutuksia ja hallitusten väistämättömiä säästötoimia keskenään olemme päättäneet palauttaa osakkeet neutraalipainoon. Kehittyvät markkinat houkuttelevin alue Olemme edelleen sitä mieltä, että pitkän aikavälin osakesijoittajien kannattaa pitää kehittyvät markkinat ylipainossa. Näiden maiden näkymissä on paljon syytä optimismiin. Esimerkiksi yrityksillä % GDP growth Germany Japan USA NORDEA Investment News Maaliskuu 1 5

6 omaisuuslajijakauma Pohjois-Amerikka Eurooppa Pohjoismaat Japani Politiikan varjossa Kuluneella tuloskaudella yli 75 % S&P 5 -indeksin yhtiöistä ylitti odotukset. Talousalan mediassa huomion varastivat kuitenkin finanssi- ja rahapolitiikan uutiset. 5% 5% tasapainoinen salkku 1% 1% 5% 1% % % % Kehittyvät markkinat Bonds Bonds Bonds JVK Osakkeet Käteinen Equity Equity Equity Cash Cash Cash 13% osake salkku 5% 57% 5% 13% 13% 5% 5% Europe US Japan Growth Markets 57% 57% 5% 5% Europe Europe Eurooppa US Japani Kehittyvät markkinat US US Japan Japan Growth Growth Markets Markets Tuloskasvu oli kahdeksan ja liikevaihdon kasvu neljän peräkkäisen neljänneksen ajan negatiivista, mutta tällä tuloskaudella S&P 5 -indeksin yhtiöt pääsivät vihdoinkin takaisin plussalle. Elpyminen vaikuttaa melko vakaalta, mutta se ei ole vielä näkynyt työllisyystilastoissa ja työttömyysaste on huolestuttavan korkea sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Lisäksi uusia huolia aiheuttavat Etelä-Euroopan maiden huimat alijäämät, jotka ovat synnyttäneet pelkoja valtioiden velkojen laiminlyönnistä. Huomion keskipisteenä on ollut Kreikka, mutta huolet ongelmien tarttumisesta koko alueeseen ovat levinneet laajalle. Samaan aikaan rahoitussektoriin on kohdistunut paineita, kun presidentti Obama on vaatinut alan tiukempaa sääntelyä ja Kiina on kiristänyt kotimaisten pankkien varantovaatimuksia. NEUTRAALI Osakkeet 5% JVK % Käteinen 1% SUOSITUKSET NEUTRAALi Eurooppa (sis. Pohjoismaat) % us 5% Japani 5% Kehittyvät markkinat 1% Olemme vähentäneet jonkin verran osakkeiden painoa, ja osakkeiden, joukkolainojen ja käteisinstrumenttien paino on nyt neutraali. Maantieteellisistä alueista suosikkimme on edelleen kehittyvät markkinat, kun taas Euroopan painoa olemme vähentäneet. Yhdysvallat on hieman ylipainossa ja Japani edelleen neutraalipainossa. Joukkolainoissa valtionlainat ovat alipainossa ja yrityslainat ylipainossa. Tanskalaisten kiinteistöluottolainojen paino on edelleen neutraali. Olemme lisänneet salkkuun vaihtovelkakirjalainoja ja eurooppalaisia high yield -lainoja. Duraatio on hieman vertailuindeksin duraatiota pidempi. EUR EUR GBP GBP CHF CHF Kotiutimme voittoja Englannin punnan ylipainosta ja laskimme sen alipainoon. Kaikkien muiden vertailuvaluuttojen paino on neutraali. EUR GBP CHF Elpyminen on vielä haavoittuvalla pohjalla ja markkinat reagoivat nopeasti uutisvirtaan, joten sijoitussalkku kannattaa tasapainottaa turvallisten sijoitusten ja sellaisten sijoitusten kesken, jotka tuottavat hyvin, vaikka talouskasvu pysyisi laimeana. Yleisesti ottaen odotamme markkinoiden liikkeiden olevan vuonna 1 epäyhtenäisempiä kuin vuonna 9, koska sijoittajat etsivät terveitä ja kasvavia yrityksiä sen sijaan että yrittäisivät napsia voittoja kaikkein heikoimmin menestyneistä osakkeista. Vaikka osakkeita koskeva näkemyksemme on aiempaa konservatiivisempi, olemme valmiita kasvattamaan osakeallokaatiotamme kurssien laskiessa. Euroalueen nykyinen kriisi on jälleen kerran hyvä peruste sijoittaa turvallisimpiin valtionlainoihin. Olemme sijoittaneet myös vaihtovelkakirjalainoihin ja eurooppalaisiin high yield -lainoihin. Ne muodostavat vain pienen osan korkopositiostamme, mutta tarjoavat paljon korkeampaa tuottoa kuin korkealuokkaisimmat valtionlainat. Duraatiomme on hieman vertailuindeksin duraatiota pidempi. Nykyinen omaisuuslajijakaumamme on esitetty viereisessä sarakkeessa. NORDEA Investment News Maaliskuu 1

7 nordea news Uudet strukturoidut tuotteet Tuomme tässä kuussa markkinoille kolme uutta strukturoitua tuotetta, joista kaksi on sidottu valuuttakursseihin ja yksi osakeindeksiin. Valuuttakurssisidonnaiset tuotteet perustuvat näkemykseen, että Sveitsin frangi heikkenee kahden vuoden aikana suhteessa euroon ja Ruotsin kruunuun. Tämä näkemys vastaa Nordean virallisia ennusteita, joiden mukaan Sveitsin frangi heikkenee seuraavien kahden vuoden aikana. Kumpikin tuote on pääomasuojattu. Osakeindeksiin sidotun tuotteen kohdeindeksi on EURO STOXX 5. Laina erääntyy viimeistään kolmen vuoden kuluttua, mutta se voidaan lunastaa takaisin ennenaikaisesti vuoden tai kahden vuoden kuluttua, jos EURO STOXX 5 -indeksi on pysynyt ennallaan tai noussut aloitustasolta. Jos laina lunastetaan takaisin ennenaikaisesti, sijoittajalle maksetaan takaisin nimellipääoma sekä houkutteleva lisätuotto. Bonus on vieläkin parempi, jos EURO STOXX 5 on laskenut 1 % kolmen kuukauden kuluessa liikkeeseenlaskusta. Siinä tapauksessa lisätuotto on kaksinkertainen. Lisätietoja näistä tuotteista saat sijoitusjohtajaltasi. Multi-manager-salkunhoito Käytössäsi on maailman parhaiden salkunhoitajien ammattitaito Nordean multi-manager-salkunhoidossa sijoitusstrategiamme yhdistyy maailman parhaiden salkunhoitajien asiantuntemukseen. Jani Laitinen, Portfolio Manager, Nordea Bank S.A. Multi-manager-konseptin keskeinen idea on sijoittaa maailman parhaisiin rahastoihin. Löytääkseen nämä menestyjät oma multi-manager-tiimimme analysoi yli 1 Eurooppaan rekisteröityä rahastoa, jotka sijoittavat useisiin eri omaisuuslajeihin. Mahdollisiksi sijoituskohteiksi valitaan vain sellaisia rahastoja, joiden salkunhoitajat ovat luokkansa parhaita omalla erikoisalueellaan. Multi-manager-salkkuja on kolmenlaisia: konservatiivisia, tasapainotettuja ja aggressiivisia. Salkunhoidon kulmakivi on odotetun tuoton ja riskin selkeä määrittäminen tietylle sijoitusajalle. Multi-manager-salkkuihin liittyvää riskiä seurataan tarkasti, jotta voimme varmistaa, että sijoittajan odotukset täytetään. Valintaprosessi Yksittäisten salkunhoitajien valinta perustuu tarkkoihin määrällisiin ja laadullisiin kriteereihin. Etsimme kvantitatiivisen analyysin avulla eri ajanjaksoilla parhaiten tuottaneet rahastot sekä tutkimme niiden tuoton vakauden. Valitessamme salkunhoitajia arvioimme kunkin salkunhoitotiimin laatua ja esimerkiksi seuraavia seikkoja: onko tiimillä kilpailuetua? Onko todennäköistä, että tiimi on jatkossa luokkansa paras? Multi-manager-tiimimme valitsee tämän kaksiosaisen seulontaprosessin perusteella parhaat salkunhoitajat eli ne, joiden hoitoon voimme uskoa asiakkaidemme varat. Nordean oma sijoituskokemus ja huolellisesti valitut huippusalkunhoitajat ovat mainio yhdistelmä. Otimme tämän konseptin käyttöön vuonna 9, ja multi-manager-salkkuun sijoittaneet ovat jo saaneet keskimääräistä parempaa tuottoa. NORDEA Investment News Maaliskuu 1 7

8 nordea news Nordea haluaa palvella kansainvälisiä asiakkaita Nordea Bank S.A. Luxemburg on perustanut kansainvälisen yksikön, joka on osa pankin kasvavaa private banking -toimintaa Luxemburgissa. Uutta yksikköä, joka aloitti toimintansa vuoden 9 loppupuolella, johtaa Christoph Müller. Yksikön tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa Luxemburgin markkinoilla ja saada uusia kansainvälisiä asiakkaita sekä EU-maista että niiden ulkopuolelta. Christoph Müller, Head of International Clients Nordea Bank S.A. Yksikkö perustettiin, koska Nordea on jo pitkään halunnut panostaa entistä voimakkaammin Luxemburgin markkinoille ja tukea kasvustrategiaansa hankkimalla uusia kansainvälisiä asiakkaita. Se pönkittää myös Nordean jo ennestään hyvää mainetta private banking -palvelujen tarjoajana Euroopassa. Uutinen on otettu vastaan erittäin positiivisesti, ja uudet luxemburgilaiset ja kansainväliset asiakkaat ovat jo ottaneet käyttöön Nordean laadukkaita varallisuudenhoidon tuotteita ja palveluja. Uusi yksikkö tuo Nordean korkealaatuisen asiakaspalvelun ja asiakaslähtöiset sijoitusstrategiat yhä vaivattomammin muiden eurooppalaisen saataville. Nordean kasvustrategia tukee Luxemburgin tavoitetta säilyttää asemansa EU:ssa ensisijaisena sijoitusmaana yksityishenkilöiden varallisuudenhoitopalvelujen tarjoajille. Vuoden 9 vuosikertomus Vahvaa kehitystä finanssikriisistä huolimatta Finanssikriisistä ja kansainvälisestä taantumasta huolimatta Nordean tulos oli jälleen vahva vuonna 9. Tuotot yhteensä kasvoivat 11 prosenttia 9 73 miljoonaan euroon. Tulos ennen luottotappioita kasvoi 18 prosenttia 51 miljoonaan euroon. Christian Clausen, President and Group CEO of Nordea Rahoituskate kasvoi edelleen volyymikasvun ja luottoriskien uudelleenhinnoittelun seurauksena kohentuneiden luottomarginaalien ansiosta. Nordea pystyi vahvan asemansa tukemana jatkamaan toimintaansa entiseen tapaan tärkeimpien asiakkaidensa kanssa ja vastasi asiakkaiden kysyntään finanssikriisistä huolimatta. Nordea noudattaa hallitun kasvun strategiaa vuonna 1 ja siitä eteenpäin hyödyntääkseen liiketoimintansa vahvaa virettä ja pankin vahvaa asemaa. Makrotaloudellinen tilanne on parantunut ja paranee edelleen, mutta siihen liittyy yhä epävarmuutta. Nordea pitää edelleen riskit tiukasti hallinnassa ja valmistautuu pääoman käyttöä ja likviditeettiä koskevien säännösten muutoksiin, sanoo konsernijohtaja Christian Clausen. Hän korostaa, että hallitun kasvun strategia vie Nordeaa luontevasti eteenpäin vuonna 7 aloitetulla matkalla. Tuolloin esiteltiin konsernin visio erinomaisesta Nordeasta sekä yhdeksän strategista hanketta, joilla tuetaan kannattavaa orgaanista kasvua. 8 NORDEA Investment News Maaliskuu 1

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Markkinaympäristö talouden fundamentit edelleen kunnossa Maailmantalouden kasvu on edelleen vahvaa, joskin hidastunut viime vuodesta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet

Lisätiedot

OSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto

OSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto OSAKEMARKKINAKATSAUS Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 15.3.2017 Osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2017 Näkymät vuodelle 2017 haasteelliset erityisesti Yhdysvalloissa Trumpin valinnan

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016 Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n

Lisätiedot

INVESTMENTNEWS NR 95 ELO-SYYSKUU 2010

INVESTMENTNEWS NR 95 ELO-SYYSKUU 2010 NORDEA INTERNATIONAL PRIVATE BANKING INVESTMENTNEWS NR 95 ELO-SYYSKUU 21 Markkinatilanne Kasvuodotukset ovat heikentyneet monessa keskeisessä taloudessa, ja olemmekin siirtyneet aiempaa defensiivisempään

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Markkinatilanne. nordea private banking. nr 91 SY YS K U U 2009

Markkinatilanne. nordea private banking. nr 91 SY YS K U U 2009 nordea private banking Investmentnews nr 91 SY YS K U U 2009 Markkinatilanne Viimeksi julkaistun Investment Newsin jälkeen osakepainomme on vaihdellut neutraalin ja ylipainon välillä. Tätä kirjoitettaessa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti 27.9.2007 Vesa Ollikainen Osakkeissa jälleen parhaat tuotot 124 120 Euroopan osakkeet 116 112 108 Maailman osakkeet 104 Euro-rahamarkkina 100 Euro-valtionobligaatiot

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016 Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen

Lisätiedot

Allokaatiomuutos Alexandria

Allokaatiomuutos Alexandria Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016 Markkinakatsaus Syyskuu 2016 Talouskehitys Talouden makroluvut vaihtelevia viime kuukauden aikana, kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia yllätyksiä kehittyneiden talouksien osalta Euroopan keskuspankki

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

Markkinatilanne. Nordea news

Markkinatilanne. Nordea news nordea International private banking Investmentnews nr 97 maalis-huhtikuussa 2011 Markkinatilanne in luonnonkatastrofi, jatkuva geopoliittinen epävarmuus ja kasvavat inflaatiopaineet ovat pakottaneet meidät

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 2 Taantumapelot heiluttaneet markkinoita 3 Osakkeiden nousu tasaantunut Ristiriitaisia viestejä Taloudesta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Markkinakatsaus. tammikuu 2017

Markkinakatsaus. tammikuu 2017 Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Helsingin seudun kauppakamari 16.11.2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Teemat 1. Finanssikriisin uusi vaihe uhkaa katkaista maailmantalouden

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2016

Markkinakatsaus. Elokuu 2016 Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan

Lisätiedot

Markkinatilanne. Nordea news

Markkinatilanne. Nordea news nordea private banking Investmentnews nr 9 Joulukuu 9 Markkinatilanne Omaisuuslajijakaumaa ei ole muutettu edellisen Investment Newsin jälkeen. Ylipainotamme edelleen osakkeita ja vastaavasti alipainotamme

Lisätiedot

Makrokatsaus. Toukokuu 2016

Makrokatsaus. Toukokuu 2016 Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 22.10.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 20.10.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,90 SEB Finlandia SEB 4,90 Eurooppa 5,48 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Markkinakatsaus. joulukuu 2016

Markkinakatsaus. joulukuu 2016 Markkinakatsaus joulukuu 2016 Talouskehitys Maailman BKT kasvun odotetaan olevan 3,1 prosenttia 2016, vuosille 2017-2018 kasvun odotetaan olevan vähän kovempi. Taloudellisiin ennusteisiin liittyy kuitenkin

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Markkinakatsaus Helmikuu 2018

Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).

Lisätiedot

Euro & talous 4/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Euro & talous 4/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/2011 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 19.9.2011 1 Aiheet Maailmantalouden näkymät heikentyneet Suomen Pankin maailmantalouden kasvuennustetta laskettu Riskit

Lisätiedot

Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011

Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa. Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Kansainvälinen sijoitusstrategia Ylös, alas vai vaakalentoa Investment Strategy and Advice Syyskuu 2011 Markkinat reippaassa pudotuksessa Omaisuuslajien kehitys, viimeiset 12 kk 2 Osakkeet eivät saavuttaneet

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä OP Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta OP Vuosi 2016 sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä 2 Maailmantalouden kasvu on hidasta

Lisätiedot

Markkina romuna milloin tämä loppuu?

Markkina romuna milloin tämä loppuu? FIM ON PALANNUT! Olemme jälleen henkilöstön omistama, riippumaton, suomalainen varainhoitotalo - jatkamme työtämme aktiivisena ja kantaaottavana sijoittajan pankkina Vesa Engdahl / 18.11.2008 Markkina

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015 Markkinakatsaus Syyskuu 2015 Talouskehitys Suomen vienti hienoisessa kasvussa heinäkuussa Pk-yritysten työllistämisnäkymät ovat Suomessa parantuneet keväästä Euroopan keskuspankki (EKP) valmis tarvittaessa

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Suomen Kauppakeskusyhdistyksen vuosiseminaari Kansallismuseon auditorio Helsinki 25.10.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Eräiden maiden kokonaistuotanto

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 11.8.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 8.8.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,03 SEB Finlandia SEB 4,17 SEB Finland Small Cap SEB 0,86 Eurooppa

Lisätiedot

Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun

Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun 1 Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun Tommi Kokkarinen Head of Credit Pohjola Varainhoito 8.5.2012 Rahamarkkinat/Valtiolainat - Matala korkotaso pakottaa hakemaan tuottoja muualta 2 Korot ennätysalhaalla,

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin)

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) 1 HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) SIJOITTAMISEN PERIAATTEITA Sijoittaminen tapahtuu rahastojen kautta käyttäen vähintään kahta varainhoitajaa.

Lisätiedot

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003 TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

nr 100 joulukuu 2011 odotuksia turvasatamasijoituksina. Pidämme valtionlainat Viimeaikaisista satunnaisista toivonpilkahduksista 12

nr 100 joulukuu 2011 odotuksia turvasatamasijoituksina. Pidämme valtionlainat Viimeaikaisista satunnaisista toivonpilkahduksista 12 nordea International private banking Investmentnews nr joulukuu 2 Markkinatilanne Rahoitusmarkkinoiden lyhyen aikavälin näkymät eivät ole parantuneet edellisen Investment News -julkaisun numeron jälkeen.

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 10.3.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Osakemarkkinat ylipainossa Alexandria Cautious 10.3.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,11 Suomi 7,01 Finlandia 5,40 Finland Small Cap

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito 2 Suomalainen pitää osakesijoittamista lottoamisena Professori Vesa Puttonen, Helsingin kauppakorkeakoulu,

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2016

Markkinakatsaus. Marraskuu 2016 Markkinakatsaus Marraskuu 2016 Talouskehitys Donald Trump voitti yllättäen presidenttivaalit Yhdysvalloissa Trump sanoi mm. uudelleenrakentavansa maan infrastruktuurin ja on aiemmin puhunut verojen leikkaamisesta

Lisätiedot

Syksyn 2008 markkinanäkymät. Kaj Forsström 10.9.2008

Syksyn 2008 markkinanäkymät. Kaj Forsström 10.9.2008 Syksyn 2008 markkinanäkymät Kaj Forsström 10.9.2008 Nordea Investment Management Kansainvälinen Pohjoismainen Suomalainen 157 / 26 Mrd Eur 550 / 70 henkilöä Erikoistuneet sijoitustiimit Useita sijoitusprosesseja

Lisätiedot

Markkinakatsaus Joulukuu 2017

Markkinakatsaus Joulukuu 2017 Markkinakatsaus Joulukuu 2017 Talouskehitys Yhdysvalloissa veropaketin odotetaan lähiaikoina menevän läpi Kongressin edustajahuoneen äänestyksessä. Tämän jälkeen on tarkoitus äänestää senaatissa ja lopulta

Lisätiedot

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Sijoittajilla jo viiden vuoden juhlat! 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus 3 Tulokset ja talous edelleen ylämäessä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. helmikuu 2017

Markkinakatsaus. helmikuu 2017 Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista

Lisätiedot

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel/Strasbourg 25. helmikuuta 2014 Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin Euroopan komissio on tänään julkistanut talven 2014 talousennusteensa. Sen mukaan talouden

Lisätiedot

Makrokatsaus. Syyskuu 2016

Makrokatsaus. Syyskuu 2016 Makrokatsaus Syyskuu 2016 Levottomuutta markkinoilla syyskuussa Osakemarkkinoiden kokonaiskehitys polki syyskuussa jokseenkin paikallaan ajoittaisista levottomista jaksoista huolimatta. Rahoitusmarkkinatoimijat

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2017

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2017 Markkinakatsaus Maaliskuu 2017 Talouskehitys Talousluvut ovat viime aikoina olleet hyvin vahvoja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Euroalueella inflaatio nousi kahteen prosenttiin, hälventäen deflaatiopelkoja

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Nordean yrityslainarahastot suosikkimme tässä markkinatilanteessa

Nordean yrityslainarahastot suosikkimme tässä markkinatilanteessa Nordean yrityslainarahastot suosikkimme tässä markkinatilanteessa Arvopaperin aamuseminaari 8. toukokuuta 2012 Miia Hukari Nordea Rahastoyhtiö Oy Korkosijoittajan näkymät Hidas talouskasvu ja matala korkotaso

Lisätiedot

Markkinakatsaus Tammikuu 2018

Markkinakatsaus Tammikuu 2018 Markkinakatsaus Tammikuu 2018 Talouskehitys Vuosi 2017 maailmantaloudessa osoittautui yllättävän vahvaksi etenkin kehittyneissä talouksissa, mikä näkyi myös keskuspankkien talouskasvuennustemuutoksissa

Lisätiedot

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja

Lisätiedot

laskumarkkinaralli. Valuutat Palautimme Yhdysvaltain dollaripainon

laskumarkkinaralli. Valuutat Palautimme Yhdysvaltain dollaripainon #90 Toukokuu 2009 NORDEA BANK S.A. Nordea News Vuosi alkoi vahvasti Kuukauden rahasto Uusi strukturoitu tuote Sijoittaminen pohjoismaisiin osakkeisiin Markkinatilanne Yleiskatsaus Nostimme osakkeet neutraalipainoon

Lisätiedot

Markkinakatsaus: - riittävän hyvä

Markkinakatsaus: - riittävän hyvä Markkinakatsaus: - riittävän hyvä Juha Kettinen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2016 Viimeinen vuosi nousujohteista kautta linjan Source: ThomsonReuters 2 Osakkeet yhä 2015 huippujen alapuolella Lähde:ThomsonReuters/Nordea

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2016

Markkinakatsaus. Lokakuu 2016 Markkinakatsaus Lokakuu 2016 Talouskehitys IMF nosti euroalueen kasvuennustettaan 1,7 prosenttiin kuluvalle vuodelle, ensi vuoden kasvun kuitenkin ennustetaan hidastuvan 1,5 prosenttiin. Euroalueella Brexit

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne 1 2013 Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Euroalueen velkakriisin syveneminen lisäsi epävarmuutta ja heikensi rahoitusmarkkinoiden toimintaa loppukeväästä 2012 lähtien. Epävarmuus ja rahoitusolojen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 29.9.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 26.9.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,83 SEB Finlandia SEB 4,00 SEB Finland Small Cap SEB 0,83 Eurooppa

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 1 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Maailmantalouden näkymät kohentuivat vuoden 13 jälkipuoliskolla. Finanssi kriisin jälki on kuitenkin pitkä. Erityisesti euroalueella tuotanto on edelleen alhaisella

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 24.11.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 21.11.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,53 Suomi 5,02 SEB Finlandia SEB 5,02 Eurooppa 8,06 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 1-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 1 / 2014 Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 World Economic

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

Markkinakatsaus Kesäkuu 2017

Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Talouskehitys Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella Macronin puolue otti selvän voiton. Macronille tullee enemmistö parlamentissa, mikä on talouden kannalta

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita

Lisätiedot

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi

Lisätiedot