Oppilashuolto ja vuorovaikutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilashuolto ja vuorovaikutus"

Transkriptio

1 Oppilashuolto ja vuorovaikutus Täydennyskoulutus ja tutkimus kaupungin näkökulmasta Oulun kaupunki Oulun yliopisto Sivistys- ja kulttuuripalvelut

2 Kuvakoko 910 x 405 pikseliä Oulun kaupunki: Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden kehittämisen painopisteet 2016 Marjut Nurmivuori, perusopetus- ja nuorisojohtaja

3 Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Hyvinvointi Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu- ja kehitysympäristöissä Aktiivinen ja osallistuva lapsi, nuori ja perhe Uudenlaisten hyvinvointirakenteiden luominen Hyvät ennaltaehkäisevät peruspalvelut Asiakas- ja perhelähtöinen poikkitoiminnallinen palvelumuotoilu Alueelliset, hyvinvointia edistävät ja monituottajamalliin perustuvat palvelut Syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisy Nuorten yhteiskunta- ja koulutustakuun toteutuminen Tuen painopisteen siirtäminen kevyempiin palveluihin Hyvinvointiarviointi - Vaikuttavuuden arviointi Lastensuojelun piiriin tulevien osuus alle 18-vuotiaiden ikäluokasta laskee Lasten ja nuorten raskaimpien palveluiden kustannukset ( /alle 18v) vähenevät asteittain.

4 Siku-hyve yhteistyön toimintamallit LAPSI PERHEET HYVINVOINTI- NEUVOLA SIKU osaaminen HYVINVOINTI- KOULU OPPILAS HYVE osaaminen BYSTRÖM NUORI

5 Hallituksen kärkihanke 2016 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hallituskauden tavoite: Lasten ja perheiden hyvinvoinnin ja omien voimavarojen vahvistaminen - lapsi- ja perhelähtöisyys hallinnon rajat ylittäen - lähtökohtana lapsen etu ja perheiden monimuotoisuus - vanhemmuuden vahvistaminen - matalan kynnyksen palvelut

6

7 Opetussuunnitelma uudistuu Seija Karvonen, perusopetuksen aluerehtori

8 Keskeistä opetussuunnitelman uudistuksessa MIKSI? MITÄ? MITEN? Koulu kasvuyhteisönä ja oppimisympäristönä miten voisimme tätä kehittää? vahvistetaan koulutyön mielekkyyden kokemusta, oppimaan oppimisen taitoja vahvistetaan oppilaan minäkuvaa vahvistetaan oppilaan sosiaalisuutta kykyä toimia toisten kanssa edistetään laaja-alaisen osaamisen kehittymistä Jorma Kauppinen , Opetushallitus 8

9 Laaja-alainen osaaminen

10 Konsultoiva työ opettajan tukena ammatillisten vuorovaikutustaitojen vaatimus asiantuntijuuden hyödyntäminen rajalliset resurssit yhteistyön mahdollisuudet esimerkkinä erityiskoulujen konsultoiva tuki

11 Kuvakoko 910 x 405 pikseliä Opiskeluhuollon vaikuttavuuden tutkimus Tuula Takalo, oppilashuollon palvelupäällikkö

12 Opiskeluhuollon seuranta ja arviointi Koulutuksen järjestäjän on arvioitava opiskeluhuollon toteutumista ja vaikuttavuutta yhteistyössä kunnan opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa sekä osallistuttava ulkopuoliseen opiskeluhuoltoa koskevaan arviointiin. Arvioinnin keskeiset tulokset on julkistettava. 25 Miten vaikuttavuus on tutkittavissa? Miten hyvinvointi mitattavissa?

13 Hyvinvointi on oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja opetussuunnitelman keskeinen sisältö: oppilaan tuntemus hyvinvointi on subjektiivista yhteisöllisyyden merkitys olla mukana, kuulua porukkaan, tehdä yhdessä hyvinvointioppiminen terveyden lukutaitoa yhteistyö huoltajien ja kouluväen kanssa oppilaat tuovat vanhempansa mukanaan kouluun hyödyttävät monialaiset verkostot yhteistyö on tasavertaista, aloitteellista ja vastikkeellista

14 Hyvinvoinnin tutkimus esimerkki 1 Hyvinvointiväittämiä % Koulumme on viihtyisä 87% Koen oloni turvalliseksi 84% Minulla on ainakin yksi kaveri koulussa 89% Saan riittävästi tukea ja ohjausta oppimiseeni 81% Pidän koulunkäynnistä 74%... jne... 1 täysin samaa mieltä, 2 lähes samaa mieltä, 3 ei samaa eikä eri mieltä, 4 lähes eri mieltä, 5 täysin eri mieltä

15 Hyvinvoinnin tutkimus esimerkki 2 Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 v Kuusikkokunnissa

16 Kokemuksellisen hyvinvointitiedon keruu esimerkki 3 toimijalähtöinen arvioinnin ja kehittämisen prosessi tarjoaa konkreettisen arviointivälineen ja tulosten käsittelymahdollisuuden lasten ja vanhempien kanssa vastaa suoraan oppilashuoltosuunnitelman kokonaistarpeen arvioon tarjoaa oikeutuksen ottaa asioita puheeksi teemoittaa vahvuudet tekee tunnistettavaksi kehittämisen kohteet vastaajina oppilaat, huoltajat ja koulun henkilöstö taustalla voimaantumisteoria / -kehä, jossa keskiössä lapsi Suunnittelija Susanna Hellsten 2015 Sivistys- ja kulttuuripalvelut

17 Tutkimusnäyttöön perustuvat työ- ja arviointimenetelmät Pohdittavana: otetaanko uusia työmenetelmiä käyttöön ilman tutkimusnäyttöä? käytetäänkö toistuvasti tehottomiksi osoittautuneita työmenetelmiä? viivästyykö uusien, tehokkaiksi todettujen työmenetelmien käyttöönotto? Tutkimusnäyttönä: Vanhemmuuden tuki edistää lasten mielenterveyttä ja hyvinvointia läpi elämän Mielenterveyden edistämisellä kouluissa on keskivahva tai vahva vaikutus oppilaiden vuorovaikutus- ja tunnetaitoihin Kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck 2016, THL

18 Kiitos!

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Koulun piirteitä Koulu tavoittaa kaikki 7-15 vuotiaan lapsen ja

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.2.2016 Monialainen yhteistyö - opetustoimi 17.2.2016 1 Monialainen yhteistyö opetustoimen näkökulmasta 1) TURVALLISUUS Ulkoinen turvallisuus Oppilaitoksen puitteet Sitoutuminen

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Kohti Lapsiystävällistä Oulua

Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kokemuksellinen hyvinvointitieto Suunnittelija Susanna Hellsten Hyvinvointipäällikkö Arto Willman Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut Mitä kaikki lapset tarvitsevat

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.- Suunnitelman sisältö 1. Johdanto 2. Lasten ja nuorten hyvinvointityön periaatteet 3. Lasten

Lisätiedot

Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea.

Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. 1.2.2018-31.12.20120 Jokainen lapsi ja nuori on VIP_piirrosvideo Vaativaa erityistä

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät Itä-Suomen oppimisen tuen päivät 9. 10.11.2017 Mikkeli AVAUSSANAT Opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola Itä-Suomen aluehallintovirasto Kari Lehtola, opetustoimen ylitarkastaja 1 Kari Lehtola, opetustoimen

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon?

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? LAPE Etelä-Savo Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? Mikä nivoutuu mihin? Mitä nivoutumista pitäisi tapahtua hallinnon tasolla, mitä palveluiden tasolla, mitä kuntalaisen elämässä?

Lisätiedot

Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018

Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Tervetuloa Espoo Asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki 278 000 asukasta Kaupunki muodostuu viidestä nopeasti

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Lasten Kastehankkeen anti muutosohjelmalle. Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Pohjois-Suomen Lasten Kastehankkeen anti muutosohjelmalle. Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelut Pohjois-Suomen Lasten Kastehankkeen anti muutosohjelmalle Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipäällikkö Arto Willman Poikkitoiminnallisten palvelujen

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ

KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ KOULUYHTEISTYÖN KAKSI KÄRKEÄ Tuula Vinko /KKP Järvenpää 3.12.2014 Neljästä korista 1. USKONNON OPPITUNNIT Opetussuunnitelman mukaan EI uskonnon harjoittamista Seurakunta yhtenä oppimisympäristönä Työntekijä

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto, Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 http://www.oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset Tavoitteet Aikataulu Työryhmät Paikallisen työn tuki Luonnokset Blogi

Lisätiedot

OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus. Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus. Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Aamupäivän rakenne Uudet perusteet ja koulun kehittäminen Mistä uudistuksessa on kysymys Mitkä ovat

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto

Opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto Heidi Peltonen 11.2.2014 1 (5) Eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunta Miten kouluongelmat vaikuttavat nuorten syrjäytymiseen ja miten kouluterveydenhuollon avulla ehkäistään nuorten syrjäytymistä? Tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen

Lisätiedot

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala,

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016

Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuva työ Tietoinen ja systemaattinen työ parhaimman saatavilla olevan tiedon hyödyntämiseksi

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus MUTES RY 28.11.2013 Eija Kauppinen Opetushallitus IRMELI HALINEN Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti 7.9.2017 Vantaa 12.10.2019 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala MISTÄ LÖYTYY? Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän

Lisätiedot

Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko. perusopetukseen

Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko. perusopetukseen Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko perusopetukseen Tarton Johtajuusfoorumi 12.-13.5.2016 Tuula Nyman Kartanonrannan päiväkodin johtaja Kartanonrannan

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ MONIAMMATILLISEN KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ Keski-Uusimaa Hiiden alue Karkkila Nummi-Pusula Vihti Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Järvenpää Pornainen

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita

Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015 Itä-Suomen

Lisätiedot

Yhteisestä työstä hyvinvointia -

Yhteisestä työstä hyvinvointia - Yhteisestä työstä hyvinvointia - opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa Helsinki 31.10.2018 Kristiina Laitinen, Opetusneuvos, Opetushallitus Marke Hietanen-Peltola, Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1. Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen tilanne ja kehittämistarpeet alueellisesta näkökulmasta

Vaativan erityisen tuen tilanne ja kehittämistarpeet alueellisesta näkökulmasta Oulu 29.5.2018 VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen kick off Vaativan erityisen tuen tilanne ja kehittämistarpeet alueellisesta näkökulmasta Ohjaava opettaja Maria Laiho,

Lisätiedot

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio)

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) - Opiskeluhuollon asiakaspalautekyselyllä kerätään asiakaspalautetta yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot