Huhhuh. Aika menee nopeasti. Jälleen puoli vuotta kulunut Koulun lehden viime painoksesta, jonka kasit tekivät valinnaisissa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huhhuh. Aika menee nopeasti. Jälleen puoli vuotta kulunut Koulun lehden viime painoksesta, jonka kasit tekivät valinnaisissa."

Transkriptio

1 1

2 2 Pääkirjoitus Huhhuh. Aika menee nopeasti. Jälleen puoli vuotta kulunut Koulun lehden viime painoksesta, jonka kasit tekivät valinnaisissa. Kesä tulee, aurinko porottaa ja tulee lämmin. Lumet on jo sulaneet ja nurmikko alkaa vihertää. Vielä pitäisi panostaa loppuvuodesta kun yhteishaku on tehty ja ysit jännittävät tuloksia. Seiskat saavat ensimmäisen kesätodistuksen yläkoulussa ja kasit valmistelevat numeroita ensi vuoden päättötodistukseen ja osa aineista loppuu jo tänä vuonna. Ysit lähtevät eteenpäin, kaseista tulee koulun vanhimmat ja uudet seiskat ympäri kaupunkia tulevat kouluun. Lehden teko on ollut ihan mukavaa vaikkakin paljoa ei ole tullut tehtyä Valittavista aineista tämä kuitenkin on selvästi yksi parhaista eli siis kannattaa kokeilla.

3 3 Sisällys Pääkirjoitus Sami Lindroos Tiia Piili Lassi Muttonen Takatukka tekee miehen Alpi Roisko Counter Strike Aati Ojala, Kaarle Kolehmainen & Netta Hakkarainen Kaurialan koulun muutokset Marianna Salo RAY Miska Laine Mitä tekisit jos Julia Lundberg, Netta Hakkarainen & Marianna Salo Top 5 popcorn faktat Aati Ojala Top 5 listat toimitus Kaurialan kuivat vitsit toimitus Tehtävät Ilmari Huhtanen Kiitos Ilves Joonas Lohjelm Willen winkit Alpi Roisko Jokaista tarvitaan Veera Aaltonen Sarjakuvia Sarjakuvakurssi

4 4 Tiia Piili Viime laskiaistiistaina koulullamme kävi vieras, moninkertainen kilpa-aerobic maailmanmestari Tiia Piili. Vierailun aihe oli Zest. Zestin tarkoitus on, kannustaa nuoria uskomaan omiin kykyihinsä, ja taitoihinsa. Zest ohjaajia ovat Veikka Gustafsson, Tiia Piili, Lenni- Kalle Taipale, Eva Whalström, Pamela Tola, Tommy Lindgren, Jani Toivola, Jani Toivola ja Samppa Lajunen. Piili kertoi esimerkiksi kuinka tärkeää on uskoa omiin kykyihinsä ja harjoitella ahkerasti päästäkseen taviotteeseen. Ennen päätavoitteita tulee olla pienempiä välitavoitteita joista pitää iloita ja niitä pitkin tulee kavuta kohti päätavoitetta. Tämä laittoi todella miettimään. Yleensä tavoitteet asetetaan liian korkealle, eikä mietitä välitavoitteita, ja niiden merkitystä. as Minun mietteeni Zest- tapahtumasta:

5 5 Kun luin tulevasta Zest vierailusta koulun ilmoitustaululta mietin sen hyväksi puoleksi vain, että sen ansiosta ei tarvitsisi mennä matikan tunnille. Tapahtuman aikana kuunnellessani Tiian puhetta tulevaisuudesta ja tavoitteiden asettelusta sain kuitenkin vastauksia muutamaan tulevaisuutta koskevaan kysymykseen. Mielestäni Tiian esitys oli hyvä ja runsas. Siitä oli varmasti hyötyä monelle joilla on ongelmia tavoitteiden asettelussa ja tulevaisuuden suunnittelussa, kuten minulla. Tiia Piili koulun liikuntasalissa

6 6 Aluksi olisi hyvä aloittaa pienellä takatukan informaatiolla: Takatukka eli niskatukka (niskatukka nimeä käyttää vain säälittävät ihmiset) on hiustyyli, joka on sivulta ja edestä lyhyt, mutta takaa se on aivan järjettömän pitkä (riippuu kyllä omistajasta). Takatukasta käytetään myös lempinimiä mm. tacis, piiska, jörgen, rotisko, ruoska ja muita omakeksimiä lempinimiä. Takatukka oli muodissa 1980-luvulla, mutta se on tullut uudestaan muotiin Takatukka on suosittu erityisesti jääkiekossa, mutta jotkut säälittävät salibandy- ja jalkapallopelaajat yrittävät kasvattaa takatukkaa mutta kuitenkin huonolla tuloksella. Takatukka sopii jääkiekkoon, koska tukka viilettää upeasti kovassa lajissa kypärän alla. Takatukkaan liittyy myös usein hauskoja ja viisaita sanontoja. Näitä ovat mm. Etsitkö seksuaalista suuntautumista? Kokeile takatukkaa!, Tukka takana, elämä edessä!, Takatukka tekee miehen ja Takatukka on miehen mitta. Heinäkuussa 2010 uusi laki Iranissa järkytti varmaan monen miehen. Naurettava laki oli, että Iranissa ei saa olla miehillä tätä upeaa hiustyyliä, takatukkaa. Tämä kielto tuli voimaan, koska Iran halusi torjua länsimaisen kulttuurivyöryn. Myös tässä koulussa voi havaita takatukkatapauksia. Kenelläkään opettajista ei ole valitettavasti takatukkaa mutta oppilaista takatukka on monella ihmisellä, erityisesti jääkiekon pelaajilla. Takatukkaa nähdään todella paljon julkisuudessa esimerkiksi TV-sarjoissa. Agentti Angus MacGyver (alhaalla kuvassa oikealla) omistaa takatukan, josta jokainen suomalainen mies voi vain haaveilla. Jääkiekkoon takatukan muotiin toi tsekkiläinen NHL-tähti Jaromir Jagr, joka ihastutti jääkiekko kansan kiharalla ja pitkällä takatukalla.

7 7 Myös naisilla on oma mielipide takatukista. Takatukat ovat mielestäni yliarvostettuja! Ei se miehen arvostusta kasvata millään tavalla, ellei sen pituudella halua korvata jotain puuttuvaa pituutta! kertoo eräs 9. luokkalainen tyttö. Naisilla ja tytöillä on yleensä tarve silittää tai suoristaa takatukkaa, jos se menee kiharalle. Takatukkaa kannattaa pestä sampoolla joka päivä ja kannattaa käyttää muutaman kerran viikossa hoitoainetta, koska se saa takatukan kiiltämään ja saa sen myös ihanan tuntuiseksi, josta tytöt varsinkin pitävät. Sitä voi suoristaa myös oman maun mukaan. Aina suihkun jälkeen kannattaa kammata takatukka siistiksi.

8 8 Counter Strike eli kynäri, on Valve Corporationin kehittämä sotapeli. Counter Strikessä on kaksi joukkuetta Counter Terrorists (=vastaterroristit) ja Terrorists (=terroristit). Terroristien tehtävänä on tuhota paikat A tai B, Counter Terroristien pitää yrittää estää se. Myös Counter Terroristeilla on tehtävänä pelastaa panttivankeja. Molemmilla joukkueilla on ulkoisesti erilaisia hahmoja, jonka voi itse kartan alussa valita. Hahmoilla ei ole muuta kuin kosmeettista merkitystä. Suurin osa aseista on molempien joukkueiden ostettavissa, mutta molemmilla joukkueilla on mahdollisuus ostaa 6 asetta, joita toinen joukkue ei voi ostaa. Plussat +Hyvät nettipeli mahdollisuudet +Kentät ovat hyviä Miinukset -Huonot grafiikat -Pelattavuus ei ole hyvä -Epäuskottava KOULUARVOSANA: 6½

9 9 CS-naisten näkökulmasta : Naisten näkökulma on ihan erilainen kuin miesten. Naiset eivät todellakaan jaksa hakata CS:ää 24h/7 niin kuin korostan OSA miehistä tekee toisin sanoen loput pelaa codia, nii ja loput nörtit pelaa molempia! Kuvassa naisellinen Laura Laalo pelaa CS:ää suu auki ja kieli ulkona. Mut toisaalta kyllä se peli naisillekin sopii.. Ja myöntämättä siihen jää koukkuun ja se on ihan hyvä peli. Paitsi noi idiootit (pojat) tappaa kaikki saman tien, kun peli alkaa!

10 10 KAURIALAN KOULUN MUUTOKSET Tullessani Kaurialan kouluun seitsemännelle luokalle, olin iloinen päästessäni eroon ala-asteen tiukoista säännöistä. Ala-asteella piti olla kaikki välitunnit ulkona ja koulualueen sisäpuolella, välitunteja oli vain kaksi päivässä, ruokalaan mentiin ja sieltä lähdettiin yhdessä luokan kanssa, kännykkää ei saanut käyttää Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Yläasteella asiat muuttuivat niin paljon rennommiksi, että aloin jopa pitää koulunkäynnistä vähän. Ollessani 7.-luokalla koulunalueelta sai poistua, aulassa oli limsaautomaatteja ja varsinaisia turhia sääntöjä ei ollut. Kahdeksannella luokalla säännöt tiukentuivat hieman. Seitsemäsluokkalaisten tervetulojuhla oli edellisvuotistakin tylsempi ja joulujuhlassa istuttiin pelkällä lattialla. Vähitellen edellisvuotiset pienet seiskaluokkalaiset alkoivat muuttua kypsemmiksi ja järkevimmiksi nuoriksi, jotka tulisivat ensi vuonna olemaan koulun vanhimpia. 8.-luokka oli varmaankin se eniten ihmisiä muuttanut lukuvuosi yläasteen aikana. Yhdeksännen luokan alkaessa monet olivat valmiita panostamaan viimeiseen vuoteen. Panostus unohtui nopeasti, kun koulun uudet muutokset selvisivät. Koulun alueelta ei saa enää poistua, jälki-istunnon uhalla. Limsa-automaatit ovat poissa. Kännykät ovat kiellettyjä oppituntien aikana. Joillain ei ole ruokavälitunnin aikana parempaa tekemistä, kuin varastella muiden tavaroita ruokalan aulasta. Mielestäni on erittäin mielenkiintoista, että tällaiseksi keskitysleiriksi muutettu koulu asettaa jokaisen kolon viereen välituntivalvojan ja pienentää koulun aluetta, mutta ruokalan aulassa ei ole ketään opettajaa vahtimassa ja pitämässä järjestystä yllä. Ei ihme, että oppilaat kapinoivat tunneilla ja lopettavat koulunkäynnin eteen työskentelyn. Muutenkin koulunalueelta poistumisen kieltäminen hankaloitti opiskelua. Varmasti opettajista on mukavaa tulla autolla kouluun salkut kädessä, mutta itse asun niin lähellä koulua, ettei autolla kulkeminen tulisi kysymykseenkään. Tämän takia on hieman kivuliasta kantaa joka aamu seitsemän eri aineen kirjat (joita joissain aineissa on jopa kaksin kappalein) kouluun. Ennen pystyin ottamaan aamulla puolet kirjoista mukaan ja hakemaan loput puolet ruokavälitunnilla, mutta nykyään siitä joutuu istumaan puoli tuntia. Entäs sitten kouluruokailu? Luulevatko opettajat todellakin meidän oppilaiden selviävän seitsemän tunnin päivästä lautasellisella puuroa?! Ennen oli niin helppoa käydä hakemassa kaupasta jotain lounaaksi, jos koulussa oli huonoa ruokaa. Nykyään joudut kärvistelemään vatsa solmussa aamusta iltapäivään asti, jos ruoka on ollut huonoa. Ja tietenkin tätä tekstiä lukevat opettajat vain naureskelevat: Hehheh ainahan ne valittaa kouluruoasta, ei mitään väliä. No eipä varmaan paljoa naurattaisi jos teidän

11 11 jauhelihakeitossanne olisi yksi pala jauhelihaa, kolme hiusta, puoliksi mädäntyneitä perunanpaloja ja pilaantuneita keittojuureksia. Ymmärtäisin, jos näin olisi käynyt YHDEN oppilaan keiton kanssa, mutta koko pöytäseurueemme keitot olivat juuri tuollaisia. Jos koulun asioista päättävien ihmisten mielestä oppilaat viihtyvät paremmin koulussa, kun he ovat nälissään, nikotiinipuutteessa yms. niin väärässä ovat. Lisäksi kaikki kouluaikana tapahtuvat vierailut (lukio, ammattikoulu, yritykset, liikuntatunnit) ja oppilaiden henkilökohtaiset menot (lääkärikäynnit, mopokorttikokeet) ovat kovin hankalasti välituntivalvojien kontrolloitavissa. Miten tästä onkin tullut näin vaikeaa vuoden 2010 syksystä lähtien? Olisiko edellisvuosina ( ) tullut yhtäkään tapausta, jossa tavarat varastetaan ruokalasta lähes päivittäin viikkojen ajan? Tai tapausta, jossa oppilas jää kiinni koulun vessassa tupakoinnista, kun koulun alueelta ei saa poistua? Tai tapausta, jossa jollain oppilaalla on reilut viisi tuntia jälki-istuntoa yhden viikon ajalta? Tahtoisin siis tietää, miksi koulusta piti tehdä ala-asteen ja keskitysleirin yhdistelmä. Eivätkö asiat ennen olleet paljon paremmin? Itse tykkäsin vanhasta systeemistä enemmän, mutta enpä minä tai kukaan muukaan oppilas voi asiaan mitenkään vaikuttaa. Pakko kestää viimeiset kuukaudet. Sääliksi käy seiskaluokkalaisia. Mutta onneksi asia ei häiritse itseäni enää montaa viikkoa, syyslukukausi ja alkukevätkin olivat jo tarpeeksi turhauttavia.

12 12 RAY RAY on asettanut pelinestolaitteet kaikkiin pelipisteisiinsä, joissa alaikäiset voivat pelata. Pelipisteet on lisäksi rajattu ikärajatarroin ja sijoitettu mahdollisimman helposti valvottavaan paikkaan. Valvonnasta huolehtivat RAY:n yhteistyökumppanit. RAY vastaa tehtävän onnistumisesta tarjoamalla työkaluja ja koulutusta valvonnan tueksi. Pelipisteiden henkilökunnasta koulutukseen liittyvän lopputestin on läpäissyt vuoden 2009 loppuun mennessä noin työntekijää. Ikärajamuutos, K18, pelipisteissä heinäkuuhun mennessä Arpajaislaki määrittää ikärajat rahapelaamiselle. Uuden arpajaislain mukaan rahapelaaminen on kielletty alle 18- vuotiailta. Tämä koskee myös pelaamista vanhempien seurassa. Laki astui voimaan RAY:n kohdalla ikärajat astuvat voimaan siirtymäajan jälkeen, joka myönnettiin RAY:lle muutostöitä varten. Siirtymäajalla RAY myös varmistaa, että ikärajojen valvontaan on olemassa parhaat mahdolliset edellytykset. Ikäraja astuu RAY:n pelipisteissä voimaan sitä mukaa, kun pelipisteessä on tehty tarvittavat muutostyöt, kuitenkin viimeistään 1. heinäkuuta 2011.

13 13 Ikärajat omissa pelisaleissa RAY:n omissa pelisaleissa (Pelikioski, Potti, Täyspotti, Club RAY ja Gold Dust) ikäraja on 18 vuotta. Asiakaspalvelupisteet on niissä sijoitettu niin, että henkilökunnan on helppo valvoa ikärajoja. Grand Casino Helsingissä ikäraja tarkistetaan aina asiakkaan rekisteröitymisen yhteydessä. Ikärajakäännytyksiä tehdään kymmeniä tuhansia vuosittain. RAY:n omissa pelisaleissa ikäraja tarkistettiin vuonna 2009 lähes kertaa. Ikärajojen automaattinen valvonta Pelaajien ikärajavalvontaa parantaa entisestään korttimaksaminen, jonka yhteydessä järjestelmä tarkistaa pelaajan iän. RAY tarjosi ensimmäistä kertaa mahdollisuuden korttimaksamiseen vuonna Vuoden 2010 alussa korttimaksaminen on mahdollista noin automaatissa.

14 14 Mitä tekisit jos. haastattelussa 7A:n pojat heräisit Che Guevaran vierestä? - *HILJAISUUS* voittaisit lotossa 7miljoonaa? - ostaisin karkkia sinulla olisi tunti elinaikaa? - pelaisin CS:ää paras kaverisi muuttaisi Norjaan? - JES joutuisit olemaan opettajan kanssa viikon? -tappaisin itseni sun meikit leviäis? - VOI EI..itkisin et pääsisi jatko-opiskelemaan? -menisin kotiin saisit valita yhden ruoan mitä voisit syödä koko loppu elämäsi? -mäkki> 1 juusto jos joutuisit menemään kouluun alasti? - se olis helmi jäisit luokallesi? -en mtn löytäisit lompakon täynnä rahaa? -käyttäisin ne koulun kioski lopetettaisiin? - ei siel oo mtn hienoo muutenkaa SIEL ON SIPSII

15 15 Mitä tekisit jos haastattelussa Justus Paajanen 7G Heräisit Che Guevaran vierestä? -hyppäisin sillalta voittaisit lotossa 7 miljoonaa? -ostaisin kaikkee sinulla olisi tunti elinaikaa? -tekisin mitä en oo tehny paras kaverisi muuttaisi Norjaan? -pitäisin edelleen yhteyttä joutuisit olemaan opettajasi kanssa viikon? -esittäisin kilttiä jäisit röökistä kii? -en mitään talosi palaisi? -ostaisin vakuutusrahoilla jotain saisit poistua koulun alueelta? -menisin pizzalle saisit valita yhden ruoan mitä söisit koko loppu elämäsi? -pizza joutuisit vuodeksi autiolle saarelle -tekisin kodin sinne jos joutuisit menemään kouluun alasti? -menisin kouluun alasti kouluun tulisi koulupuvut? -käyttäisin sitä löytäisit lompakon täynnä rahaa? -tuhlaisin ne kusisit housuun koulussa? -lähtisin kotiin koulun kioski lopetettaisiin? -kävisin enemmän Manussa kouluruokailusta tulisi maksullinen? -toisin eväät

16 16 Mitä tekisit jos haastattelussa Joni Nippe Vehmanen Heräisit Che Guevaran vierestä? -pelästyisin ihan sikana Voittaisit lotossa 7 miljoonaa? -lähtisin juomaan VETTÄ Sinulla olisi tunti elinaikaa? -joisin tietysti ALKOHOLITTOMIA juomia paras kaverisi muuttaisi Norjaan? -en mitää? jäisit röökistä kii? -nauraisin talosi palaa? -grillaisin sun meikit leviäis? -tappaisin itteni et pääsisi jatko-opiskelemaan? -lonnisin saisit poistua koulun alueelta? -menisin haukkaamaan RAIKASTA happea saisit valita yhden ruoan mitä voisit syödä koko loppu elämäsi? -nakit ja muusi joutuisit vuodeksi autiolle saarelle?.- ottaisin aurinkoa jos joutuisit menemään kouluun alasti? - juoksisin k**** heiluen Haastattelua jouduttiin muokkaamaan Rullen sääntöjen mukaan.

17 17 Top 5 popcorn faktat 1. Jokainen maissinhyvä sisältää vähän vettä. Tämän ansiosta jyvistä syntyy herkullista rouskuteltavaa. Kuumennettaessa vesi laajenee, minkä vuoksi jyvä räjähtää ja sen sisukset pursuavat ulos. 2. Yhdysvalloissa popcornin kulutus laski merkittävästi 1950-luvulla. Kysyntää söi television yleistyminen, mikä sai ihmiset käymään yhä harvemmin elokuvissa. Mikrouunit ja mikropopcornit palauttivat paukkumaissin kysynnän. 3. Maailman vanhin popcorn löytyi Yhdysvaltain Uudessa Meksikossa sijaitsevasta luolasta. Ikää vuosikertaraksulla oli vuotta. 4. Keskivertoamerikkalainen syö reilut 64 litraa popcornia vuodessa. 5. Jotkut intiaaniheimot uskoivat esi-isiensä henkien asuvan maissinjyvissä. Henget suuttuivat kun niiden asumuksia kuumennettiin liikaa, ja niiden raivo sai jyvät räjähtämään. Lähde: Juttu perustuu Iltalehdessä ja Time-lehdessä julkaistuihin juttuihin.

18 18 Top 5 lista TOP 5 MANUN BLOKKAAJA 1. Wille 2. Soile 3. Olavi 4. Jari tuominen 5. Saara Martikka Tätä juomaa ei sitten suositella lapsille! TOP 5 MANUSSA KÄVIJÄT 1. Mikko Nieminen 2. Mikko Kaila 3. Aksel Holma 4. Eppu Sopenperä 5. Valtteri Rantama TOP 5 MANU TUOTTEET 1. ES 2. Pirkkapatukka 3. Lasipullo-kokis 4. Kinkku-juustocroissant 5. 2 ES Top 5 oppiaineet 1. Kotitalous 2. Liikunta 3. Valo-kurssi 4. Kuvaamataito 5. Tekninen työ Top 5 harrastukset 1.Jääkiekko 2.Jalkapallo 3.Salibandy 4.Lentopallo 5.CoD Top 5 opettajat 1. Eppu Sopenperä 2. Kaapo Salminen 3. Wille Ruotsalainen 4. Markku Tuominen 5. Hannele Myllyntausta

19 19 Kaurialan kuivat vitsit Kuuro kysyi sokealta - Näitkö kun välähti? Sokea vastasi kuurolle - En, mutta kuulitko kun jyrähti? - Mikä on postimiesten ja ilotyttöjen ammattitauti? - Jakomielitauti. Mitä yhteistä on ufoilla ja viisailla blondeilla? - Sellaisista aina kuulee, mutta niitä ei koskaan näe. Miksi blondin aivot ovat rusinan kokoiset? - Ne ovat pahasti turvoksissa. Miten yksikätisen blondin saa alas puusta? - Vilkuttamalla hänelle. Ruoka oli vanhentunut keskuskeittiössä. Ruokaan liimattiin lappu, jossa luki: Varusmiehille sekä eläimille ja koululaisille. Ruotsalainen sotalaiva oli partioimassa, kun se näki edessäpäin valoa. Kapteeni käski ottaa radiolla yhteyttä tuohon toiseen laivaan. - Olette kurssillamme, väistäkää! - Ei, teidän on väistettävä, kuului vastaus. Kapteeni hämmästyi ja suutahti: - Täällä puhuu kapteeni. Siirtykää heti kurssiltamme. - Me emme aio väistää, kuului taas vastaus. Nyt kapteeni suuttui tosissaan. - Väistäkää heti! Tämä on sotalaiva! - Väistäkää itse. Tämä on majakka. Matkustajakoneessa oli samanaikaisesti suomalainen, ruotsalainen, norjalainen, britti sekä ranskalainen muiden matkustajien lisäksi. Stuertin ikävä velvollisuus oli kertoa matkustajille koneen syöksyvän maahan, ellei painoa kevennetä nopeasti. Hetkeäkään epäröimättä britti avasi koneen oven ja hyppäsi alas huutaen God save the Queen, eläköön Britannia! Tilanne parani hetkellisesti, mutta painoa oli edelleen vähennettävä. Ranskalainen päätti uhrautua ja hypättyään hän huusi Eläköön vapaus, veljeys ja tasa-arvo, eläköön Ranska! Vielä oli kuitenkin yhden matkustajan poistuttava koneesta. Norjalainen katsoi suomalaista ja tämä norjalaista, molemmat tempaisivat yhteistuumin ruotsalaisen ulos koneesta huutaen Eläköön pohjoismainen yhteistyö!

20 20 SANA- RISTIKKO * VIHJEET 1. Saksaksi: anders-sein. Sanonta: on rikkaus 2. synonyymi sanalle tyhmä. Myös nallen nimi. 3. Auto Bild lehden mukaan maailman laadukkain automerkki. Japanilainen. Kirjoita siten miten lausutaan. Ei ole Toyota! 4. Väline, jolla voi kaivaa maata. 5. pitkäjalkainen hämähäkki 6. esim. Pörssi- 7. Ei-kovin-yleinen sana, joka käsittää mm. autotiet, vesiverkostot, sähköverkostot. 8. sama kuin siat. 9. NO MIETI! 0. Eläin, joka elää suomessa. Pitää marjoista ja hunajasta *. Synonyymi sanalle urpo. Sana EI ole tyhmä, TYHMÄ! +. Maailman suurin perheomisteinen, viinoja valmistava yhtiö.yhtiö on kuuluisa rommeistaan. Joitain tuotteita Breezer ja Superior.

21 21 SUDOKU

22 22 RATKAISUT I 5 N 4 L F 1 E R I L A I S U U S R A K A 2 U R P O 6 K U R S S I I I T O R * U 3 H Y N D A I 9 K O 8 P O S S U T R U U 0 K A R H U U A R + B A C A R D I

23 23 KIITOS KAUDESTA ILVES Ilveksen kausi päättyi tänä vuonna suhteellisen nolosti. Runkosarjan ylivoiman ykkönen Jyp tiputti Ilveksen suoraan neljässä ottelussa otteluvoitoin 4-0. Oli Ilveksen kaudessa paljon hyvääkin sillä Ilves nousi lähes viimeiseltä sijalta sääli playoffien kautta varsinaisiin playoffeihin. Ensimmäisellä kierroksella Ilves tiputti Hpk:n otteluvoitoin 2-0. Tässä otteluparissa Hpk oli ennakkosuosikki mutta Ilves näytti kaikille epäilijöille, että vaikka runkosarja oli heikko esitys niin osaa Ilves siitä huolimatta pelata edelleen. Ilves on ollut menestystä playoffeissa entuudestaan sillä Ilves on saavuttanut 16 kultaa, 9 hopeata ja 12 pronssia. Ilveksen suurilla faneilla kuten Alpi Roiskolla, Jerry Pihlajalla ja Miikka Olanderilla on tällä hetkellä meneillään suruaika. Osa Ilveksen huonosta Playoff menestyksestä saattoi johtua kokemattomista nuorista jääkiekkoilija-lahjakkuuksista.

24 24 1. Muista liikenteessä katsoa ensin vasemmalle, sitten oikealle ja taas vasemmalle, enne kuin ylität tien tai käännyt risteyksessä! 2. Lukeminen kannattaa aina, koska esimerkiksi mitä enemmän luet, sitä paremmin kirjoitat. 3. Ensi vuoden ysiluokkalaiset: Menkää ihmeessä vapaaehtoiseen TETharjoitteluun, sillä sen avulla näkee työelämää ja saa hyvin kesätyöpaikan. Willeä harmittaa, kun hänellä ei ollut sellaista mahdollisuutta. 4. Nauttikaa oppilaat ja opettajat kesästä, sillä taas kun koulu alkaa, joudutte valitettavasti kestämään minua. 5. Opiskelkaa ahkerasti kieliä, koska silloin on paremmat mahdollisuudet kommunikoida ulkomaalaisten ihmisen kanssa esimerkiksi WoWissa ja saa helpommin töitä. 6. Alle 18-vuotiaat: Älkää juoko energiajuomia, koska niissä on haitallisia kemikaaleja ja myrkkyjä, jotka eivät ole terveellisiä keholle. 7. Älä pelaa pelikoneita kesäisin, vaan mene pelaamaan ulos kavereiden kanssa polttopalloa. Willen Witsi: Nikita Hruštšov meni kolhoosille ja kysyi ja leikillisesti maanviljelijältä: Mitenkäs menee?. Maanviljelijä vastasi: Hyvin menee, leikillisesti.

25 25 Jokaista tarvitaan Monella meistä oli suuri valinta edessä yhteishaun koittaessa. Piti tietää, mitä seuraavaksi. Meillä on jo iso vastuu itsestämme ja elämästämme. Pitää pärjätä itse, eikä äiti tai isä ole turvamassa selustaa jatkuvasti. Osa meistä lähtee uuteen kaupunkiin opiskelemaan, toiset jäävät Hämeenlinnaan. Kauaksi opiskelemaan hakevat luultavasti muuttavat omilleen tai asuntolaan, toisten jäädessä vielä äidin lihapatojen ääreen. Kun muualla olevalta koululta tulee hyväksymiskirje, ei pahemmin voi miettiä että olenko valmis muuttamaan pois kotoa?. Omilleen muuttaminen on varmasti suuri muutos, jossa radikaalein ero on luultavasti yksinäisyys ja se, että ruoka tehdään itse - mutta verrattuna herätyksiin aamu viideltä että ehtii junaan, se kuulostaa ihan hyvältä. Ammattikoulu, kymppiluokka, oppisopimus, lukio ja ammattistartti. Vaihtoehtoja riittää. Joku ei tiedä yhtään mitä haluaa elämältään, toisella on selvät suunnitelmat tulevaisuuden varalle. Ja vaikka suunnitelmat olisivat selvät, ne varmasti muuttuvat vuosien varrella enemmän tai vähemmän. Niin sanottu amis vs. lukio kiista ei ikinä lopu, vaikka onkin hölmö kinastelun aihe. Lukio ei ole ammattikoulua arvokkaampi ja asia on samoin myös toisin päin. Lukio on oiva valinta sellaiselle, joka ei tiedä yhtään mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä, kolme mietintävuotta tulee varmasti tarpeen. Lisäksi yleissivistävänä kouluna lukio antaa hyvän lähtökohdan jatko-opinnoille. On myös ammattialoja, joihin päätyäkseen on oltava ylioppilas; esimerkiksi lääkikseen päästäkseen täytyy olla yo-tutkinto. Jos siis tuntee halua ja kiinnostusta opiskelemiseen lukemalla, on lukio oiva paikka. Joskus törmää tilanteeseen, jossa lukiolaiset halveksuvat ja väheksyvät ammattikoululaisia. Ei ehkä ihan loppuun asti harkittua; esimerkiksi ammattikoulun parturikampaaja-linjalle tarvitaan parempi keskiarvo kuin moneen lukioon, samoin on myös eläintenhoitajaksi pyrkivien kohdalla. Ammattikoulunkin kautta voi päätyä opiskelemaan yliopistoon, jos myöhemmin niin haluaa. Onneksi koulutusjärjestelmäämme on muutettu niin, että opiskelumahdollisuudet ovat monipuolistuneet. Kaikki on siis vielä mahdollista. Ajallaan me löydämme paikkamme. Kaikkia meitä tarvitaan.

26 26

27 27

28 Kaurialan yläkoulu KOULUN LEHTI HAASTATTELUJA SUDOKU VITSEJÄ SANARISTIKKO MITÄ TEKISIT JOS TOP 5 LISTOJA SARJAKUVIA TAKATUKKA KOLUMNI AJANKOHTAISASIOITA CS ARVOSTELU

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä YSILUOKKA Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Sisältö ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät mitä sukupuolten välinen tasaarvo tarkoittaa Suomessa, mitä tasa-arvoon liittyviä haasteita

Lisätiedot

AL KEMIAA. Olet saanut käsiisi laboratorio ja AL KEMIAA ON WINNOVAN PROSESSI JA KEMIANTEKNIIKAN OPISKELIJOIDEN LAHJOMATON ÄÄNITORVI

AL KEMIAA. Olet saanut käsiisi laboratorio ja AL KEMIAA ON WINNOVAN PROSESSI JA KEMIANTEKNIIKAN OPISKELIJOIDEN LAHJOMATON ÄÄNITORVI AL KEMIAA AL KEMIAA ON WINNOVAN PROSESSI JA KEMIANTEKNIIKAN OPISKELIJOIDEN LAHJOMATON ÄÄNITORVI Olet saanut käsiisi laboratorio ja prosessialan opiskelijoiden oman lehden, joka on järjestyksessään jo ensimmäinen

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! Kenfin Bridge toteuttaa vuosina 2012-2014 orpojen ja haavoittuvaisten lasten tukihankkeen Busiassa, Länsi -Keniassa. HANKKEESSA LAPSET SAAVAT: KOULUMAKSUN KOULUPUVUN KOULUMATERIAALIN

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

I-MONIKKO. Heljä Uusitalo

I-MONIKKO. Heljä Uusitalo I-MONIKKO Heljä Uusitalo YKSIKKÖ JA MONIKKO Kun puhut yhdestä ihmisestä, asiasta tai esineestä, käytät yksikköä. Koira haukkuu autossa. Kun ihmisiä, asioita tai esineitä on monta, käytät monikkoa. Koirat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA Suomen Lasten Parlamentti Me olemme Suomen Lasten Parlamentin hallituksesta. 9-13 -vuotiaat lapset ympäri Suomea vaikuttavat joka viikko sellaisissa asioissa, jotka itse kokevat

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS. JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto TAVOITE

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS. JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto TAVOITE Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä ja ihmisarvosta.

Lisätiedot

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ LEIKATA LEIKKAUTTAA PESTÄ PESETTÄÄ TEHDÄ KAMPAUS KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA LETIT PONINHÄNTÄ

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot