ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2012 30.04.2013"

Transkriptio

1 ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS Espoon Palloseuran Jääkiekko ry on Suomen Jääkiekkoliiton Sinettiseura (sinetin nro 44), jonka toiminnassa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton strategiaa. Seurassa toimi kauden aikana juniorijoukkueet kahdessatoista eri ikäluokassa eli G-junioreista (2005 syntyneet) aina A-junioreihin ( syntyneet) saakka. Lisäksi seurassa toimi ikämiehille tarkoitettu joukkue (yli 45v) sekä kiekkokoulu vuosina syntyneille. Kiekkokouluun osallistui yli sata lasta. Kiekkokoululaisille jaettiin seuran päättäjäisten yhteydessä mitalit ja kunniakirjat näytöspelien jälkeen. Niitä olivat jakamassa Espoon Bluesin liigajoukkueen pelaajat. Seura ylläpiti seuran jäsenille tarkoitettua varustepörssiä. Pörssin tuottoja oli mahdollista käyttää vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen tätä tarkoitusta varten hyväksyttyjen toimintaperiaatteiden mukaisesti. Seura päätti lahjoittaa seuralle kauden jäljelle jääneet varusteet Espooseen perustetulle Ice Hearts toiminnalle. EPS Jääkiekko järjesti Espoon kaupungin Jääsporttis -iltapäiväkerhon perjantaisin. Iltapäiväluistelu oli tarkoitettu kaikille myös seuraan kuulumattomille halukkaille. Seuran jäsenmäärä oli kauden aikana noin SEURAN JOHTO JA TOIMINTA Vuosikokouksessa ( ) seuran puheenjohtajaksi valittiin Jari Salminen. Varapuheenjohtajaksi johtokunta valitsi keskuudestaan Matti Hämäläisen. Kaikki ikäluokat eivät asettaneet edustajaa seuran johtokuntaan. Seuran toimihenkilöt olivat kokopäivätoiminen valmennuspäällikkö Juha Paananen sekä osapäivätoimiset urheilupäällikkö Petro Koivunen, toimistonhoitaja Seidi Saarela ja tiedotuspäällikkö Jaakko Kjellberg. Johtokunta kokoontui kauden aikana 8 kertaa. Kauden aikana tarkistettiin ja täydennettiin seuran ohjeistuksia. Tehtiin myös päätös selvittää sääntöjen uudistamista ulkopuolisen juristin avulla. Valmentajat kokoontuivat urheilu- ja valmennuspäällikön johdolla keskustelemaan seuran valmennustoiminnan kehittämisestä kaksi kertaa seminaarimuotoisiin tilaisuuksiin, jotka olivat jatkoa edellisellä kaudella järjestetyille vastaaville tilaisuuksille. Lisäksi valmennuspäällikkö ylläpiti valmentajakerhoa, joka kokoontui tarpeen mukaan erilaisilla kokoonpanoilla. Espoon Kiekkoilun Tuki ry:n varsinaisessa yhdistyksen kokouksessa päätettiin palata vanhaan ja ottaa EPS Jääkiekko ry mukaan hallitukseen. Hallitukseen valittiin Jari Salminen. Espoon Kiekkoilun Tuki kokoontui kerran kuussa. Seuran puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö ovat osallistuneet Suomen Jääkiekkoliitto ry:n toimintaan aktiivisesti seuran edustajina. Eri koulutuksiin osallistuivat myös muut toimihenkilöt.

2 2 JÄSENISTÖ Kauden Blues päättäjäiset pidettiin Linnanmäellä Tilaisuudessa palkittiin perinteisesti jokaisesta joukkueesta vähintään kolme pelaajaa. Lisenssin maksaneita pelaajia Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:ssä oli kauden päättyessä noin 530, valmentajia noin 60, joukkueiden johto- ja huoltotehtävissä toimi noin 75 henkilöä Kauden aikana täydennettiin ikäluokkia halukkailla mukaan tulijoilla ja lähtijöitä oli myös muutama. 3 VALMENNUSTOIMINTA Kauden valmennuksen painopistealueet olivat luistelutaidon ja syöttöpelaamisen lisäksi pelin opettamisessa seurassa laadittujen valmennuksen linjausten mukaisesti. Samoja asioita harjoiteltiin valmennuspäällikön johdolla vapaaehtoisilla tekniikkajäillä. Tekniikkajäät olivat tarjolla kaikille halukkaille ikäluokissa. Keskimääräinen ryhmäkoko kasvoi jo lähelle kahtakymmentä per ryhmä. Useiden ikäluokkien vastuuvalmentajat avustivat valmennuksessa. Valmentajien taitotason ylläpitämiseen ja kohottamiseen panostettiin kauden aikana. Liiton uusittuja valmennuskursseja oli tarjolla runsaasti. EPS maksoi valmennuspäällikön hyväksymät valmentajien kurssit. Valmennustiedon ja laadun kohottamiseksi espoolaiset valmennuspäälliköt jatkoivat Espoolaisen Jääkiekkovalmentajien kerhon pitämistä. Kerho kokoontui koulutuksen merkeissä 8 kertaa kauden aikana. EPS valmentajien osallistuminen ko. tilaisuuksiin oli edelleen hyvää tasoa. Henkilökohtaisen taidon opettamista, pelikäsityksen parantamista ja oheisharjoittelun tärkeyttä korostettiin valmennuspäällikön ja valmentajien yhteisissä ja kahdenkeskeisissä palavereissa. Varsinaista asioiden opettamista, kehittymisen huomioimista ja siihen liittyvää henkilökohtaista palautteen antamista pyrittiin lisäämään. Jääkiekon MM-kisojen aikana pidettiin kansainvälinen seminaari johon osallistuivat valmennuspäällikkö ja urheilupäällikkö. Maalivahtivalmennuksen koordinaattori yhdessä maalivahtivalmentajien kanssa jatkoivat suunnitelmallista työtä maalivahtien kanssa. Nuoremmilla maalivahdeilla oli mahdollisuus osallistua erillisille maalivahtijäille kauden aikana viikoittain. Vanhempien maalivahtien kouluttaminen tapahtui lähinnä heidän omilla jäillä jääpulasta johtuen. Kesä-, elo- ja joulukuussa pidettiin maalivahtileirit. Laukojina toimivat seuran omat vanhemmat junioripelaajat. Valmennuspäällikkö osallistui sinettiseurojen valmennuspäälliköille ja pääkaupunkiseudun alueen valmennuspäälliköille järjestettyihin tilaisuuksiin. Lisäksi espoolaiset valmennuspäälliköt kokoontuivat seitsemän kertaa kauden aikana. Espoolaiset valmennuspäälliköt vastasivat myös Blues -98 ja keväällä myös Blues -99 tehojäiden suunnittelusta ja harjoitusten vetämisestä. Näihin tehoryhmiin kutsuttujen EPS taustan omaavien pelaajien määrä oli merkittävä. EPS pelaajia osallistui myös alueen tehojäille, joissa tarkkailtiin koko eteläisen alueen parhaita 1999 ja 2000 syntyneitä pelaajia ja maalivahteja. Hyvät sarjasijoitukset toivat myös näihin tarkkailu - ja harjoitustilaisuuksiin suuret osallistujapositiot. Kiekkokoulu oli edellisten vuosien tapaan kahdesti viikossa (lauantaisin ja sunnuntaisin) syyskuun

3 alkupuolelta huhtikuun lopulle. Kiekkokoulun loppunäytös ja päättäjäiset pidettiin Espoonlahden Forum-hallissa Kouluun osallistui kauden aikana yli sata lasta ( syntyneitä), Kiekkokoulun toiminnasta vastasi valmennuspäällikkö, muina valmentajina toimi kiekkokoululaisten vanhemmista valittu ryhmä. Kauden lopulla kiekkokoulusta perustettiin ikäluokka, joka samalla aloitti oman toimintansa. Lähes kaikki kiekkokoulussa olleista 2005 syntyneistä halusivat aloittaa ikäluokkajoukkueessa. 4 KILPAILUTOIMINTA Juniori-ikäluokat (C2-D2) osallistuivat pääkaupunkiseudun alueen sarjoihin. C2 (1998 synt) osallistuivat yhdellä ja D1-D2 ( ) osallistuivat kahdella joukkueella kahdella eri tasolla (AAA liiga ja AAA div/aa). Sarjoihin ilmoittauduttiin C2 G ( ) ikäluokissa 25 joukkueella. Vanhemmassa päässä (C-A juniorit) osallistuimme neljällä joukkueella liiton alaisiin kansallisiin sarjoihin. Vaikka lähes joukkueellinen pelaajia oli siirtynyt perustettuihin Blues C ja Blues C2 joukkueisiin olivat tulokset siltikin sarjasijoituksillakin mitattuna hyvät. EPS 98 Red joukkue selvitti tiensä loppukaudeksi alueen ylimmälle tasolle AAA liigaan ja D1 ikäluokassa EPS 99 Red jäi juuri ja juuri finaaleiden ulkopuolelle AAA- divisioonassa. EPS 00 Red taisteli kovassa AAA- liigassa mainiosti seitsemänneksi.. Myös alemmilla sarjatasoilla pelanneet EPS White- joukkueet pärjäsivät hyvin, mikä osoittaa tason laajuutta ja sitä, että myös muita ikäluokan joukkueita on valmennettu tasokkaasti. Nuoremmatkin juniorit tarjosivat kovia vastuksia aivan alueen kärkijoukkueille ja pystyivät voittoihin monista ns. yhdistelyjoukkueista. Myös turnauksissa tuli menestystä useilla eri tasoilla. C2 -F1 ikäluokissa tähdennettiin että jokainen pelaaja pelaisi sellaisella sarjatasolla (sarjat AAA/AA/A) ja sellaisissa peleissä joissa vastustajat olisivat samalla taito- ja fyysisellä kehitystasolla kuin kukin meidän pelaajamme. Painotettiin myös, että valmentajat pitäisivät yllä jatkuvaa pelaajatarkkailua joka mahdollistaisi siirtymiset ryhmästä toiseen (Red/ White ). Näin pyrittiin siihen että myös hieman myöhemmin kehittyvät voisivat säilyttää mahdollisuuden pyrkiä ikäluokan kovimpaan joukkueeseen, ja useat motivoituneet pelaajat saisivat eri tasoisia haasteita. Haluamme edelleen, että kaikki olisivat kuitenkin yhtä samaa ikäluokkajoukkuetta mahdollisimman pitkälle.. Nuoremmissa ikäluokissamme on kaksi tasavahvaa pelijoukkuetta. Leijonaliiga ikäluokat (F2-G) osallistuivat kaikki neljällä - kuudella tasavahvalla joukkueella alueen sarjoihin ja turnauksiin. Kauden päätteeksi tehtiin useita turnausmatkoja. Pelaajamme osallistuivat myös Espoo Select toimintaan. Sarjataulukot sekä tulokset löytyvät jääkiekkoliiton tulospalvelusivuilta. Seura osallistui espoolaisen valtakunnallisen tason A-, B-, ja C-junioreiden edustusjoukkueiden toimintaan yhdessä muiden espoolaisten kasvattajaseurojen kanssa. Toiminta oli organisoitu Kiekko- Espoo Juniorit ry:n kanssa, jonka jäsen EPS Jääkiekko ry on. Kiekko-Espoo Juniorit ry:n hallitus muodostui kasvattajaseurojen edustajista. Kauden aikana tehtiin päätös lopettaa Kiekko-Espoo juniorit ry ja fuusioida se osaksi Blues Juniorsia. Uuden seuran toiminta alkaa kaudella TURNAUKSET Kauden aikana järjestettiin seuraavat turnaukset Espoonlahdessa: Päivämäärä Ikäluokka Paikka Espoonlahti Espoonlahti

4 Espoonlahti Espoonlahti 6 LEIRITOIMINTA Kesäkuun leiritoiminta järjestettiin Forumin ollessa vuosihuollossa Leppävaarassa. Perinteinen Lappi- leiri jouduttiin peruuttamaan Sallasta jääongelmien takia mutta saatiin siirrettyä Rovaniemen Lappi Areenalle Lapin Urheilupuistoon. Leirille osallistui kaksikymmentä poikaa ja tyttöä 2000 ja 2001 ikäluokista. Elokuun leirit pidettiin taas Espoonlahden Forum-hallissa. Ruokailut hoideltiin neuvottelutiloissa ja varusteet voitiin jättää hallille kuivumaan yöksi. Valmennuspäällikkö osallistui nuorempien ikäluokkien leirien suunnitteluun ja harjoitusten vetämiseen vastuuvalmentajien kanssa. 7 TIEDOTUSTOIMINTA 8 TALOUS Kausijulkaisu valmistui ja jaettiin ennen joulua. Julkaisun tekemisestä vastasivat Kari Sarkkinen ja Ville Hytönen ja sen jakelun hoiti ikäluokka -00. Seuran sisäinen tiedotus on hoidettu kuukausittain pidetyissä johtokunnan kokouksissa ja sähköpostitse sekä seuran nettisivuilla. Seuran hallintoon ja kehittämiseen liittyvien asioiden tiedottamisesta ikäluokille ovat vastanneet ikäluokkavastaavat johtokunnan jäsenet. Joukkueiden sisäisestä tiedottamisesta ovat vastanneet joukkueenjohtajat tai vanhempainkokouksen nimeämät tiedotusvastaavat. Valmennuspäällikkö ja seuran puheenjohtaja kävivät eri ikäluokkien vanhempainkokouksissa ja kiekkokoulun infotilaisuuksissa kertomassa seuran toimintaperiaatteista, valmennuksellisesta linjauksesta ja Nuori Suomi-ohjelmasta. Seuran talous ja sen hoito oli kauden aikana vankalla pohjalla. Seuran hallinnon toiminnan tarvitsemat varat saatiin aikaisempien vuosien tapaan jäämaksutuotoista (Forumin jäänhinnan ja Kiekkoilun Tuen veloitushinnan erotus) sekä kahviotuotoista. Toki jäämaksutuotot olivat paljon pienemmät kuin aikaisemmin, koska ns. kaupungin jäätä oli todella vähän verrattuna aikaisempiin vuosiin, johtuen Laaksolahden kaupungin hallin sulkemisesta jouluna Ikäluokilta ei peritty nk. seurakorvauksia yleiskulujen kattamiseksi. Jäsenmaksu oli 30 euroa. Lisäksi seura on saanut Espoon kaupungin toiminta-avustusta, vuokra-avustusta ja koulutusavustusta valmentajien kurssittamiseen. Espoon kaupungin myöntämät avustukset olivat suuremmat kuin alun perin niiden ajateltiin voivan olla, joten seura teki ylijäämäisen tuloksen. Myös Suomen Jääkiekkoliitto avusti seuraa toimintatuella. Alueen järjestämien koulutusten kustannukset katettiin Jääkiekkoliiton Sinettiseuroille varaamista avustuksista. Lopuista kustannuksista vastasi seura. Joukkueet ovat hoitaneet oman toimintansa vanhemmilta kerätyillä kuukausimaksuilla ja sen lisäksi mm. myymällä mainoksia kausijulkaisuun, pelipaitoihin sekä erilaisilla oheismyynneillä turnausten aikana Seura vuokrasi Espoon kaupungilta Espoonlahden Forum-jäähallin kahviotilat sekä kaikki hallin mainostilat. Hallimainosten myynnistä on maksettu arvonlisäveroa. Kahvilan hoitaminen talkootyönä on ollut seuran joukkueiden tehtävä. Seuran kahviotoiminta on tuloverovapaata toimintaa verottajan päätöksen mukaisesti. Kahvilan myynnistä on maksettu

5 9 MUUTA arvonlisäveroa. Seura järjesti joulutauolla U-16 ikäluokan maaottelun Suomi-Sveitsi yhdessä Jääkiekkoliiton kanssa. Iltapäivisin toimiva luistelukerho kokoontui arkisin kerran viikossa perjantaisin klo , lokakuun lopulta maaliskuun puoleen väliin. Luistelukerho oli tarkoitettu kaikille alle 14-vuotiaille lapsille, ei ainoastaan seuran jäsenille. Toiminnasta vastasi valmennuspäällikkö. Espoon kaupunki vastasi suurelta osin jää- ja valmennuskuluista. Loput kulut katettiin keräämällä osallistujilta pieni kertamaksu. Jääkiekkoliiton pipolätkätoimintaa tarjottiin kerran viikossa, kunnes Laaksolahden halli suljettiin. Sen jälkeen toimintaa tarjottiin vähintään joka toinen viikko. Toiminnan käytännön järjestelyistä vastasi ikäluokka -97. EPS Jääkiekko ry Johtokunta

ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2010 30.04.2011

ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2010 30.04.2011 Espoon Palloseuran Jääkiekko ry 1 (5) 28.06.11 ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2010 30.04.2011 Espoon Palloseura on Suomen Jääkiekkoliiton Sinettiseura (sinetin nro 44), jonka toiminnassa

Lisätiedot

ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2011 30.04.2012

ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2011 30.04.2012 ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2011 30.04.2012 Espoon Palloseura on Suomen Jääkiekkoliiton Sinettiseura (sinetin nro 44), jonka toiminnassa noudatetaan Nuori Suomi ohjelman periaatteita.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2011-30.4.2012

Toimintasuunnitelma 1.5.2011-30.4.2012 Toimintasuunnitelma 1.5.2011-30.4.2012 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2011 30.4.2012 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoista eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 1.5.2010-30.4.2011 1 (1) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2010 30.4.2011 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoista eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

TOIMENKUVAKARTTA SEURAN JOHTO

TOIMENKUVAKARTTA SEURAN JOHTO TOIMENKUVAKARTTA POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS TOIMENKUVAN SISÄLTÖ / Puheenjohtaja Johtokunnan kokoon kutsuminen ja seuran toiminnan johtaminen Seuran toiminnan kehittäminen Vastaa

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1

ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1 ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 YLEISTÄ Tulevalla kaudella EVU jatkaa panostusta toiminnan laatuun. Valmennuspäällikön tehtävien tarkentaminen ja keskittyminen pääsääntöisesti

Lisätiedot

KJT:n URHEILUTOIMINTA KAUDELLA 2011-2012

KJT:n URHEILUTOIMINTA KAUDELLA 2011-2012 TIEDOTE vko 13 KJT:n URHEILUTOIMINTA KAUDELLA 2011-2012 KJTn johtavana ajatuksena urheilutoiminnassa on tarjota tavoitteellisen huippu-urheilun edellytykset ja samalla taata, että kaikille löytyy mielekkään

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

JÄÄHALLIEN TAPAHTUMAT 2011-2012

JÄÄHALLIEN TAPAHTUMAT 2011-2012 JÄÄHALLIEN TAPAHTUMAT 2011-2012 aika Tapahtuma paikka klo aika järjestäjä yhteyshenkilö puh. sähköposti Vuosi 2011 elo 12.-14.8.2011 LIONS 98 CUP Matinkylä II ja III 8:00-21:00 Matinkylän Blues ry 12.-14.8.2011

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013 1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;

Lisätiedot

Toimihenkilöiden tehtävät. Liedon Pallo

Toimihenkilöiden tehtävät. Liedon Pallo Toimihenkilöiden tehtävät Liedon Pallo Simo Lamminen 2015 Yleistä Liedon Pallo ja sen joukkueissa toimivat toimihenkilöt pyrkivät kaikessa seuratoiminnassaan noudattamaan seuran hallintotapaa ja Suomen

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Tukea jääkiekon harrastamiseen

Tukea jääkiekon harrastamiseen Tukea jääkiekon harrastamiseen Tukea jääkiekon harrastamiseen TPS Juniorijääkiekon perheiden on mahdollista hakea tukea harrastamiseen TPS sää7ön ja Me-sää7ön rahastosta ja Suomen Jääkiekkoliitolta. toukokuu

Lisätiedot

Esittely. Pekka Roilas Synt. 1989, Lappeenranta Koulutus: Seuravalmentaja

Esittely. Pekka Roilas Synt. 1989, Lappeenranta Koulutus: Seuravalmentaja 2015-2016 EPS:stä yleisesti EPS on perustettu vuonna 1970. Jääkiekkojaosto muodostettiin 1980, josta muodostui Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Toiminta keskittyy Espoonlahden urheilupuiston alueelle,

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Seuran vuosikokous 30.8.2010 Esityslista 1. Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Jari Salminen avasi kokouksen kello 18:05. 2. Kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa sekä ääntenlaskijat

Lisätiedot

Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari

Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari Lappeenranta 26.4.2014 Janne Mellin Janne Mellin 43-vuotias (s. 1971) Rehtori, Tuusula KJT Hockey ry:n hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Jyväskylän Pallokerho ry

Jyväskylän Pallokerho ry Jyväskylän Pallokerho ry Historia: Jyväskylän Pallokerho Perustettu 1952 Seuran perustamisen päätavoitteena on saada Jyväskylän jalkapalloilu nousemaan siitä aallonpohjasta, mihin se on mahdollisimman

Lisätiedot

JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE

JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE Limingan Kiekon joukkueet toimihenkilöineen kuuluvat Limingan Kiekko Ry:n alaisuuteen. Yhdistyksen päättävä elin on seuran kevät- ja syyskokous. Näiden välissä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Hallitus ja toimihenkilöt Airtime ry:n johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Hannes Björninen, sihteerinä ja varapuheenjohtajana Jukka Mäennenä ja rahastonhoitajana Vesa Ulvila.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

Urheilutoiminta 2011-2014

Urheilutoiminta 2011-2014 Toimenpiteet joilla vahvistetaan urheilutoiminnan osuutta Kiekko- Nikkarien toiminnassa. Painopiste: 1. Urheilutoiminnan linjaus ja joukkueiden kauden suunnittelu sekä läpivienti seuran linjauksen mukaisesti

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS

JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS SUOMEN JÄÄPALLOLIITTO ry SJPL Kristina Koskela kilpailu@finbandy.fi puhelin 020 7964 322 JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS 2010 Tämä joukkueenjohtajaopas antaa joukkueenjohtajalle perustietoa seuratoiminnasta sekä

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti.

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. YLEISTÄ Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. Vuonna 2018 pyrimme edelleen lisäämään joukkueiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 26.10.2015 versio 4.1. Toimintaperiaatteet

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 26.10.2015 versio 4.1. Toimintaperiaatteet Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 26.10.2015 versio 4.1 Toimintaperiaatteet 2 Toimintaperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 1.1 Seuran toiminnan tarkoitus 3 1.2 Seuran toiminnan pääperiaatteita

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuosi 2014 on seuran kahdestoista varsinainen toimintavuosi. Vuosille 2013 2015 tehtiin päätös palkata AC Kirkkonummi- ACK ry:lle oppisopimuksella kokopäiväisesti toimiva

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005 1(5) Aika 17.8.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Susiluoto Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, kohdasta

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 VUOSIKOKOUS 21.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen 3. Sinettivelvoitteet

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2016-2017 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään

Lisätiedot

Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle

Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2017-2018 1. Mäntsälän Jää-Tiikerit Ry Mäntsälän Jää-Tiikereiden tavoitteena on edistää jääurheilua ja tarjota hyvät mahdollisuudet jääkiekon harrastamiseen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori NJS A TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015 31.10.2016 NJS A- joukkue toimii Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n (NJS) alaisuudessa. NJS A joukkueessa pelaa kaudella 2015-2016, 1996,-97, -98 syntyneet pojat sekä

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

JUNIORI-JUKURIT RY TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄNKUVAUKSET

JUNIORI-JUKURIT RY TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄNKUVAUKSET JUNIORI-JUKURIT RY TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄNKUVAUKSET This document is the property of Jukurit. It can neither be reproduced or distributed to any third parties without its written authorization. 2014

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja FC Honka Kauden 2016-17 perustamiskokous 8.10. Kisakallio, Lohja Kokouksen esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien (2) valinta 3. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT GBK:n juniorijoukkueissa

JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT GBK:n juniorijoukkueissa JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT GBK:n juniorijoukkueissa On tärkeää, että jokaisella joukkueella on joukkueenjohtaja. Joukkueenjohtaja on usein jonkun pelaajan vanhempi. Hyvin toimivassa jalkapallojoukkueessa

Lisätiedot

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio FC Honka 09 Sporting Vanhempien info 30.9.2017 Kisakallio Agenda Kauden 2016-2017 kertaus Kauden 2016-2017 talousyhteenveto Kauden 2017-2018 suunnitelmia Kauden 2017-2018 talousarvio Toimihenkilöiden valinnat

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

EKS EKS-10 Joukkueen Perustamiskokous Laaksolahden neuvottelutilat

EKS EKS-10 Joukkueen Perustamiskokous Laaksolahden neuvottelutilat EKS 2010 EKS-10 Joukkueen Perustamiskokous 14.12.2016 Laaksolahden neuvottelutilat KOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Heinolan Kiekko Ry. Strategia 2012-2015

Heinolan Kiekko Ry. Strategia 2012-2015 Heinolan Kiekko Ry Strategia 2012-2015 Heinolan Kiekko Ry - Visio HYVÄ IHMINEN! Heinolan Kiekko Ry - Missio KASVATTAA HYVIÄ IHMISIÄ KAUKALOON JA SEN ULKOPUOLELLE! Heinolan Kiekko Ry Arvot AVOIMUUS REILU

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu erä Sarjaan ilmoittautuminen 9.6. Etelä-Suomen (E- S) E (enemmän ja vähemmän pelanneet), E-S D Pj 9.6.2017 mennessä

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Rovaniemen Urheiluratsastajat ry. 4.1.2013 RoUr hallitus

Toimintasuunnitelma Rovaniemen Urheiluratsastajat ry. 4.1.2013 RoUr hallitus Toimintasuunnitelma Rovaniemen Urheiluratsastajat ry 4.1.2013 RoUr hallitus Toimintasuunnitelma 2013 Rovaniemen Urheiluratsastajat ry Yleistä Rovaniemen Urheiluratsastajat tukee ratsastusharrastajia Rovaniemen

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat Joukkueenjohtajan vastuut Joukkueenjohtajan vastuulla on huolehtia toimenkuvakartassa määriteltyjen tehtävien suorittamisesta vuosikellon tai seuran johdon erikseen määrittelemien

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

BJR C2 BLUE PERUSTAMISKOKOUS 2014-2015

BJR C2 BLUE PERUSTAMISKOKOUS 2014-2015 BJR C2 BLUE PERUSTAMISKOKOUS 2014-2015 Perustamiskokous Aika: Tiistaina 20.5.2013 klo 17.00-18:30 paikka: Matinkylän harjoitushallin Yläpesä kokoustila ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

ILVES OSUUSPANKKI SANTA CLAUS -TURNAUS 2011

ILVES OSUUSPANKKI SANTA CLAUS -TURNAUS 2011 ILVES OSUUSPANKKI SANTA CLAUS -TURNAUS 2011 F03 - turnausohjeet Yleistä Turnaus järjestetään Tampereen Sentteri-jäähallissa torstaina 29.12.2011. Turnaukseen osallistuu 16 joukkuetta, jotka on jaettu neljään

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen kesäkauteen / Valmentajat Maksut & Varainkeruu 2012 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Tavoite, Haaste ja Harraste joukkueet / Anton Toimintamalli

Lisätiedot

PÄÄTÖS 21.11.2014. Seura A

PÄÄTÖS 21.11.2014. Seura A PÄÄTÖS 21.11.2014 Seura A Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C-nuorten Aluesarjan (lohko XX) ottelusta B A (XX.XX.2014) seura B:n tekemän vastalauseen yhteydessä ilmitulleen seura

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

KJT:n URHEILUTOIMINTA KAUDELLA

KJT:n URHEILUTOIMINTA KAUDELLA TIEDOTE 24.2.2012 Sivu 1 / 8 KJT:n URHEILUTOIMINTA KAUDELLA 2012 2013 KJT:n johtavana ajatuksena urheilutoiminnassa on tarjota tavoitteellisen huippu-urheilun edellytykset ja samalla taata, että kaikille

Lisätiedot

Nimi ja Postinumero Postitoimipaikka osoite, johon järjestön/seuran virallinen posti osoitetaan

Nimi ja Postinumero Postitoimipaikka osoite, johon järjestön/seuran virallinen posti osoitetaan LIIKUNTALAUTAKUNTA Lisätiedot, liikuntavirasto p. 044 703 8033. ERITYISLIIKUNTAJÄRJESTÖN/-SEURAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS VUODEN 2011 TOIMINNAN PERUSTEELLA Hakemus on toimitettava: Oulun kaupungin kirjaamo

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013 Koivukylän Palloseura ry P02 Ikäluokan Toimintasuunnitelma kaudella 2013 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2012 31.10.2013. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtajat :Sanna Heikurinen, Terhi Perkiö

Lisätiedot

Titaani Juniorit - Jäsenmäärä

Titaani Juniorit - Jäsenmäärä Titaani Juniorit ry Titaani Juniorit ry Historiaa Ennen vuotta 1974 jääkiekkoa pelattiin Sunilan Sisussa Jääkiekkoon erikoistuva Titaanit ry perustettiin 1974 Titaani Juniorit ry eriytyi Titaanit ry:stä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Kauden Pelicans D2-07 Lahti Turkoosi vanhempainkokous Taitovalmentajan/Valmennusvastaavan terveiset (Urheilutoiminta) 10.9.

Kauden Pelicans D2-07 Lahti Turkoosi vanhempainkokous Taitovalmentajan/Valmennusvastaavan terveiset (Urheilutoiminta) 10.9. Kauden 2019 2020 Pelicans D2-07 Lahti Turkoosi vanhempainkokous Taitovalmentajan/Valmennusvastaavan terveiset (Urheilutoiminta) 10.9.2019 JuniorPelicans Muut toiminnot Kiekkoleirit Jääleirit, MV-leirit

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot