POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen"

Transkriptio

1 TOIMINTAKALENTERI 2013 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen

2 Avoinna: ark. 9 20, la 9 17

3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun joukko innokkaita vapaa-ajankalastajia perustivat järjestön kokoamaan yhteen alueemme kalastuksen harrastajia. Näin syntyi Etelä- Pohjanmaan Kalamiespiiri Ry, jonka työtä Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri Ry nykyään hieman laajentuneena jatkaa. Koska piirin toiminta noudattaa alkuperäistä tarkoitustaan ja jäsenistö on pääosin sama, niin piirin kokous päätti, että alkuperäisen perustamisvuoden mukaan vietetään 30- vuotisjuhlat. Piirillämme on ollut tänä aikana lukuisia luottamustehtäviä keskushallinnossa ja alueellamme on järjestetty useita SM-kilpailuja. Tänä vuonna meillä tulee jälleen olemaan kaksi SM-kisaa alueellamme. Kilpailutoiminta onkin edelleen piirimme näkyvin toimintamuoto mutta se koskettaa ainoastaan murto-osaa jäsenistöstämme. Onneksi joka vuosi saamme toimintaamme mukaan uusia nuorempia jäseniä, mikä on piirimme jatkuvuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Nuorten ottaminen vähitellen mukaan hallintoon on jokaisen seuran otettava vakavissaan. Olen huomannut, että facebook on kalastuksen harrastajien ahkerassa käytössä, enkä pidä sitä ollenkaan huonona asiana niin kauan, kun kommentit pysyvät asiallisina. Kiitokset seurojen puuhamiehille ja -naisille sekä kaikille piirimme toiminnan kehittämiseen osallistuville jäsenillemme. Yhteen hiileen puhaltamalla ja yhteistyötä kehittämällä sekä erilaisten kurssien ja koulutusten järjestämisellä voimme saada jäsenmäärämme kasvuun. Pelkät kilpailut eivät siihen riitä. Jaakko Knaapila 1

4 Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n HALLITUS / TOIMIKUNNAT 2013 Puheenjohtaja: Jaakko Knaapila, SeSOnki, Asematie 108, LOUKO (06) , , jaakko.knaapila@netikka.fi Sihteeri: Veli-Matti Mäenpää, KUK, Paimentie 9, KURIKKA; (06) , , pohjanmaanvapaaajankalastajapiiri@netikka.fi Taloudenhoitaja: Tapani Pihlajamäki, ASUK, Dahlbontie 117, SÄÄSKINIEMI, , tapani. pihlajamaki@netikka.fi Piirin tili: Alavus op Kotisivut: Varapuheenjohtaja: Timo Rinta-Jaskari, LUK, Poikkikuja 18, ISOKYRÖ, , timo.rinta-jaskari@netikka.fi Hallituksen varsinaiset jäsenet: Timo Rinta-Jaskari, LUK, Poikkikuja 18, ISOKYRÖ, , timo.rinta-jaskari@netikka.fi Mikko Puro, LKV, Karvalantie 26, KARVALA, , mikko.puro@lappajarvenkalaveikot.fi Leif Heikkuri, PK, Gerbyntie 70 A VAASA , leif.heikkuri@netikka.fi Jarmo Korpinen, KUK, Pihlajamäentie 19, KURIKKA, (06) , , jarmo.korpinen@puutalokymppi.fi Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, ALAVETELI, , lars.koskiab@gmail.com Olavi Mäki, Salar, Auringontie 21, KRISTIINAN- KAUPUNKI, , olavi.antero1@gmail.com Tarmo Ojanperä, AKM,Levijoentie 758, ALAJÄRVI, , tarmo.ojanpera@peab.com Kari Pihlajamäki, ASUK, Nättyysenkuja 2, Peräseinäjoki, , kari.pihlajamaki@pp.inet.fi Kari Saarinen, JUK, Mäntykoskentie 92 A, JALASJÄRVI, , kari.saarinen@netikka.fi Jouko Nimetön, LeUK, Laukkosentie 113, HERNESMAA, , jouko.nimeton@pp.inet.fi Martti Laitala, PKM, Juuttaantie 31, UUSIKAARLEPYY, Rauno Hemminki, SSPK, Metsonpolku 3, HYLLYKALLIO , rauno.hemminki@seinajoki.fi 2

5 Varajäsenet: Seppo Keltamäki, LUK, Kasperinviita 17 B, SEINÄJOKI, , Jari Annola, LKV, Heikintie 3 B 12, LAPPAJÄRVI, (06) , Reijo Salmela VUK, Sepänkatu 6 A, VAASA, , reijo.salmela@netikka.fi Tero Pitkämö, KUK, Syväniementie 50, KURIKKA, puh , tero.pitkamo@netikka.fi Olof Skog, TUK, Harivägen 67, TERJÄRV, (06) Seppo Kuusinen Salar, Vanha Vaasantie 21, LAPVÄÄRTTI, Markku Hautamäki, AKM, Käpysentie 89, ALAJÄRVI, , markku.hautamaki@japo.fi Erkki Hietala, ASUK, Katajarinki 24, ALAVUS AS, , hietala.erkki@pp.inet.fi Juha-Matti Niemelä, JUK, Papintie 7, JALASJÄRVI, (06) , Hannes Kaukola, LeUK, Leväjärventie 142 as 1, LEHTIMÄKI, Yrjö Minkkinen, PKM, Ahmankuja 9, KOKKOLA, , minkkinen@pp.kpnetti.fi Esa Jaakkola, SSPK, Pakkamestarinkatu 17 A 1, SEINÄJOKI, , esa.jaakkola@netikka.fi TYÖVALIOKUNTA: Jaakko Knaapila, SeSOnki pj, jaakko.knaapila@netikka.fi Tapani Pihlajamäki, ASUK, tapani.pihlajamaki@netikka.fi Veli-Matti Mäenpää, KILPAILUTOIMIKUNTA: Timo Rinta-Jaskari, LUK pj, Poikkikuja 18, ISOKYRÖ, , timo.rinta-jaskari@netikka.fi Hannes Kaukola, LeUK, Leväjärventie 142 as 1, LEHTIMÄKI, Kari Pihlajamäki, ASUK, Nättyysenkuja 2, Peräseinäjoki, , kari.pihlajamaki@pp.inet.fi Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, ALAVETELI, , lars.koskiab@gmail.com Olavi Mäki, Salar, Auringontie 21, KRISTIINANKAUPUNKI, , olavi.antero1@gmail.com Leif Heikkuri, PK, Gerbyntie 70 A, VAASA , leif.heikkuri@netikka.fi Mika Latva-Nikkola, KUK, Rantatie 110, MYLLYKYLÄ, , mika.latva-nikkola@netikka.fi Markus Sällinen, KVK, Sipolanpolku 11, KOKKOLA, , markus.sallinen@carhi.fi Rami Liikaoja, JUK, Ruiskallionkatu 1 a 2, Seinäjoki ramiliikaoja@gmail.com 3

6 Tarmo Ojanperä, AKM,Levijoentie 758, ALAJÄRVI, puh , Mikko Puro, LKV, Karvalantie 26, KARVALA, , Martti Etelä-Aho, SeSonki, Takatie 11, LAPUA, , Eero Varmajoki, VUK, Pietarsaarenkatu 6 B 18, VAASA, , eero.varmajoki@luukku.com NAIS- ja NUORISOTOIMIKUNTA Marko Römpötti, SeSOnki, pj, Parkkarintie 15, JALASJÄRVI, , marko.rompotti@netikka.fi Pentti Pulkkinen, Salar, Nyskiftanintie 118, LAPVÄÄRTTI, , pulkkinen.pentti@pp.inet.fi Markus Sällinen, KVK, Sipolanpolku 11, KOKKOLA, , markus.sallinen@carhi.fi Mika Pölönen, ASUK, Perätie 12, ALAVUS, Toni Lehtola, SSPK, Tapiolantie 5 A 6, SEINÄJOKI, , joku_jossain@luukku.com Jaana Latva-Nikkola, KUK, Rantatie 110, MYLLYKYLÄ. Anna-Liisa Römpötti, SeSonki, Laaksonkuja 5, JALASJÄRVI, , annaliisa.rompotti@gmail.com KALARUOKATOIMIKUNTA: Tapani Pihlajamäki, ASUK, pj, Dahlbontie 117, SÄÄSKINIEMI, , tapani.pihlajamaki@netikka.fi Silvo Tuomela, LSK, , silvo.tuomela@gmail.com KALAVESIENHOITO yhdyshenkilö Esko Pulkkinen, Salar, Hindersvägen 20, LAPVÄÄRTTI, , vapajank@gmail.com KALENTERITOIMIKUNTA: Seppo Keltamäki, LUK pj, Kasperinviita 17 B, SEINÄJOKI, , seppo.keltamaki@netikka.fi Risto Saarinen, ASUK, Matarantie 22, ALAVUS, , risto.saarinen@ppb.inet.fi Timo Rinta-Jaskari LUK, Poikkikuja 18, ISOKYRÖ , timo.rinta-jaskari@netikka.fi Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, ALAVETELI, , lars.koskiab@gmail.com Tapani Pihlajamäki, ASUK, (laskutus) Dahlbontie 117, SÄÄSKINIEMI, , fax (06) tapani.pihlajamaki@netikka.fi 4

7 TIETOKILPAILUVASTAAVA: Jaakko Knaapila, SeSOnki, Asematie 108, LOUKO (06) , , HEITTO- JA VETOUISTELUVASTAAVA: Kari Pihlajamäki AsUK, Nättyysenkuja 2, Peräseinäjoki, , PERHOKALASTUS TOIMIKUNTA: Rauno Hemminki, SSPK, pj, Metsonpolku 3, HYLLYKALLIO, , Jukka-Pekka Tunkkari, KVK, Mäntytie KOKKOLA (06) , , jukkapekka.tunkkari@nic.fi Aimo Uuttu, LUK, ISOKYRÖ, , aimo.uuttu@netikka.fi Esa Jaakkola, SSPK, Pakkamestarinkatu 17 A 1, SEINÄJOKI, , esa.jaakkola@netikka.fi Marko Kettunen, SSPK, Tiilitehtaankatu 7 B 10, VAASA, , kettunenmarko@hotmail.com VIRKISTYSKALASTAJAEDUSTAJIEN yhdyshenkilönä toimii: Esko Pulkkinen, Salar, Hindersvägen 20, LAPVÄÄRTTI, , vapajank@gmail.com LEIKEKIRJAN PITÄJÄ: Teuvo Virolainen, ASUK, Katajarinki 1 A 2, ALAVUS, , pirjo.sahimaki@alavus.fi TIEDOTUSVASTAAVA: Juha Ojaharju, SVK, Keskustie 52, KUORTANE, , juha.ojaharju@vapaaajankalastaja.fi Pilkkiessä ja jäällä liikuttaessa on muistettava turvallisuus. Jäänaskalit ovat halpa ja hyvä henkivakuutus, kun niitä pidetään helposti ulottuvilla, yleensä kaulassa. Repun pohjalla tai takin taskussa niistä ei ole hyötyä. Tuntemattomille jäille ei kannata mennä yksin. Kaverin tai useamman kanssa meno on turvallisempaa. On muistettava, ettei kulje rinta rinnan vaan mieluummin jonossa. Etäisyyttä kalakaveriin on oltava ainakin muutamia metrejä. Mikäli joku vajoaa jäihin, pystyvät muut auttamaan. 5

8 6 Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry JÄSENSEURAT 2013 Alajärven Kalamiehet ry (AKM). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 116. Puheenjohtaja Markku Hautamäki, Käpysentie 89, ALAJÄRVI, sihteeri/taloudenhoitaja/kilpailuvastaava/seuran toimisto Tarmo Ojanperä, Levijoentie 758, ALAJÄRVI, puh , Nuoriso- ja muita vastaavia ei ole nimetty. Seura ottaa uusia jäseniä periaatteella alajärveläinen. Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry (ASUK). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 193. Puheenjohtaja: Erkki Hietala, Katajarinki 24, ALAVUS, puh. (06) , , sihteeri Paula Järvinen, Peräseinäjoentie 645, KUIVASKYLÄ, puh. (06) ; taloudenhoitaja Mauri Rapo, Luomantie 11, ALAVUS, puh , pp.inet.fi; kilpailuvastaava Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, SÄÄSKI- NIEMI, , netikka.fi, nuorisovastaava Kalervo Rapo, Rajalantie 15, ALAVUS. Uusia jäseniä otetaan. Evijärven Urheilukalastajat ry (EUK). Yleisseura. Jäsenmäärä 80. Puheenjohtaja Rauno Hämäläinen, Kirkkotie 59, EVIJÄRVI, puh ; sihteeri Janne Happo, Antintie 10, KUOPPA-AHO ; taloudenhoitaja Markku Toijala, Mäntypolku 5, KUOPPA-AHO, puh. (06) ; kilpailuvastaava: puheenjohtaja. Härmän Seudun Kalastajat (HSK). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 70. Puheenjohtaja Juha-Pekka Loikkanen, Härmäntie 22 I 14, HÄRMÄ, puh ; sihteeri Pentti Kujanpää, Katajapolku 4, YLIHÄRMÄ, puh , pentti.kujanpaa@netikka.fi; taloudenhoitaja Ari Kuikka, Knuppasmäentie 17, YLIHÄRMÄ, puh , ari.kuikka@netikka.fi; kilpailuvastaava puheenjohtaja. Uusia jäseniä otetaan. Jalasjärven Urheilukalastajat ry (JUK). Perustettu 1986, jäsenmäärä noin 277, joista nuoria noin 100. Toimintana perhokalastus, sidonta, pilkki- ja onkikisat, retket, leirit ym. Seuralla on kaksi omaa vuokrajärveä, joihin säännölliset lohikalaistutukset. Kalastus jäsenmaksulla, ei päivälupia. Yhteistyösopimuksella Lukkarinkosken kalastuspaikka. Seurapuhelin (06) , nauhoite seuran tapahtumista. Jäseniä otetaan myös lähikunnista. Mikäli kiinnostaa ota yhteys alla mainittuihin henkilöihin. Seuran toimihenkilöt: Puheenjohtaja Rami Liikaoja, JUK, Ruiskallionkatu 1 a 2, Seinäjoki, ramiliikaoja@ gmail. com; sihteeri ja perhojaoksen vetäjä Juha-Matti Niemelä, Papintie, JALASJÄRVI, puh tai ; taloudenhoitaja ja jäsenrekisteri Kari Saarinen, Mäntykoskentie 92 A, JALASJÄRVI, puh Kalakerho Salar Fiskeklubb ry/rf (SALAR), Kristiinankaupunki. Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 300. Puheenjohtaja Hannu Honkaniemi, Stenbackantie 76, Lapväärtti, , hannu.j.honkaniemi@pp.inet.fi; jäsenasiainhoitaja, seuran posti, taloudenhoitaja ja nuorisovastaava Taisto Kiviniemi, Pihlajantie 10, KRS, puh , taisto.kiviniemi@pp.inet.fi, kilpailuvastaava Erik Svahn. Uusia jäseniä otetaan.

9 Kokkolan Virkistyskalastajat ry. Seura on perustettu 1980 ja jäsenmäärä tällä hetkellä 69. Puheenjohtaja ja jäsenasiain-hoitaja Mäkelä Pasi , Ruistie 38, Kokkola, Sihteeri Möttönen Paavo , Tervaholmantie Kokkola Rahastonhoitaja Karell Mika , Puosu Kokkola, Uusia jäseniä otetaan. Kalassanet Ry, yhteystiedot: Pj Joonas Mantere p Kurikan Urheilukalastajat ry (KUK). Perustettu Jäsenmäärä 184. Puheenjohtaja Veli-Matti Mäenpää, KUK, sihteeri Jarmo Korpinen, Pihlajamäentie 19, KURIKKA, puh , rahastonhoitaja Jarmo Hakala, Teerikuja 2, KURIK- KA, puh , netikka.fi; Nuorisovastaava: kilpailuvastaava Kai Saranpää, Vehkalontie 11, KOSKEN- KORVA, puh , Seuran tilinumero POP Uusia jäseniä otetaan seuraan, ota yhteyttä seuran sihteeriin. Lakeuden Urheilukalastajat ry (LUK). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 230. Puheenjohtaja Timo Rinta-Jaskari, Poikkikuja 18, ISOKYRÖ, , sihteeri Olavi Joensuu, jäsenasiat Aimo Uuttu, , Laskut: taloudenhoitaja Veikko Kankaanpää, Rovastinpolku 9 A 2, SEINÄJOKI, , veikko.kankaanpaa@netikka.fi; Seuran tilinumero EPOP Tervetuloa toimivaan joukkoon. Lappajärven Kalaveikot (LKV). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 151. Puheenjohtaja Jari Annola, LKV, Heikintie 3 B 12, LAPPAJÄRVI, (06) , ; sihteeri ja nuorisovastaava Mikko Puro, Karvalantie 26, KARVALA, puh , mikko.puro@ lappajärvenkalaveikot.fi; taloudenhoitaja Jari Erkinheimo, Mynkelintie 10, LAPPAJÄRVI, puh. (06) , Uusia jäseniä otetaan. Lapuan Seudun Kalakerho ry (LSK) Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 112. Puheenjohtaja Pekka Kivisaari os.mäkipolku 1, Lapua puh: , pkivisaari@elisanet.fi Sihteeri Jukka Mäkiranta Urheilumajantie 4, Lapua puh , j.makiranta@suomi24.fi. Taloudenhoitaja Timo Kouhia Alanurmontie 40 B 4, LAPUA Kilpailuvastaava Harri Korpela puh Nuorisovastaava Jukka Mäkiranta. Seuran pankkitili Lehtimäen Urheilukalastajat ry (LeUK). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 88, joista nuoria 26. Toiminta lähinnä kilpailutoimintaa: pilkki, onki, uistelu sekä nuorisotoimintaa. Puheenjohtaja Erkki Yliaho, Takalantie 57, LEHTIMÄKI, puh ; sihteeri / seuran postin saaja Jouko Nimetön, Laukkosentie 113, HERNESMAA, , jouko.nimeton@pp.inet.fi; taloudenhoitaja Pirjo Nimetön, Laukkosentie 113, HERNESMAA, ; nuorisovastaava Hanski Hannes Kaukola, Leväjärventie 142, LEHTI- MÄKI, puh

10 MB-Eräkerho ry (M-BEK). Työpaikkaseura. Perustettu Jäsenmäärä 55. Puheenjohtaa Raimo Kasari, Marianrannankatu 19 B, KASKINEN, puh ; sihteeri Aki Lammi, Satamakatu 24, KASKINEN, puh ; taloudenhoitaja Matti Petäys, Roopertinkatu 83 G, KASKINEN, puh ; Uusia jäseniä otetaan. Perhonjokilaakson Perhokalastajat ry (PejoPe), Puh.joht. Pauli Salmela, Piispantie 19 as 2, KOKKOLA, ; sihteeri Vesa Rissanen, Rantakatu 15 B 11, KOKKOLA, ; tilinumero Vuonna 1999 perustettu perhokalastukseen erikoistunut aktiivinen seura, joka ottaa uusia innokkaita jäseniä. Jäsenmäärä 26. Pietarsaaren Kalamiehet ry (PKM). Jäsenmäärä 182. Pj Karl Granvik, Vuohisillantie 46 F 47, PIETARSAARI, puh Pilk Kings ry. rf. Vaasa (PK). Yleisseura. Rekisteröity Jäsenmäärä 204. Puheenjohtaja: Hannu Ala-Honkola, Kuopionkatu 1 A 3, VAA- SA, puh ; sihteeri ja taloudenhoitaja Leif Heikkuri, Gerbyntie 70 A, VAASA, puh , leif.heikkuri@netikka.fi. Seuran pankkitili: Pilk Kings ry/ Leif Heikkuri Seura ottaa uusia aktiivisia jäseniä. Reisjärven Urheilukalastajat ry jäsenmäärä 41. Pj Nyman Asko Vattuniementie REISJÄRVI Seinäjoen Seudun Onkijat (SeSOnki). Kilpaonginnan erikoisseura. Perustettu Jäsenmäärä 23. Puheenjohtaja Jaakko Knaapila, Asematie 108, LOUKO, puh , jaakko.knaapila@netikka.fi; sihteeri ja taloudenhoitaja Jalo Hemminki, Pultrantie 43, SEINÄJOKI, puh , jalo.hemminki@netikka.fi. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa aktiivinen kilpa-onginnan harrastaja koko piirin alueelta. Jäsenyys edellyttää myös seuratoimintaan osallistumista. Seinäjoen Seudun Perhokalastajat (SSPK). Perustettu Jäsenmäärä 38. Puheenjohtaja Ari-Pekka Nurmela, , sihteeri Rauno Hemminki, , Specimen Finland ry. Sipolanpolku 11, KOKKOLA, Puheenjohtaja: Markus Sällinen , markus.sallinen@float.fi. Specimen Finland on vuonna 2010 perustettu vapakalastajien erikoisseura. Toimintaamme kuuluvat erilaiset suurkalakilpailut ja modernin vapakalastuksen edistäminen. Jäseniä meillä on n.25 kpl ympäri Suomea. Otamme uusia jäseniä. Seura on kaksikielinen. Vi har verksamhet på svenska också. Suomenselän Koskikalastajat ry, Jäsenmäärä 8. Puh.joht. Tapio Erkkilä, Alkulantie 5 as 2, Ähtäri, puh , sihteeri ja rahastonhoitaja Jouko Alahautala, Siukkalantie 2, Ähtäri, puh Terjärv Sportfiskare/Teerijärven Urheilukalastajat ry (TUK). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 64. Puheenjohtaja Olof Skog, Harivägen 67, TERJÄRV, puh, ; sihteeri Stig Sandvik, Sandvigvägen 122, TERJÄRV, puh ; taloudenhoitaja: Per-Håkan Ravald, Hästbakcavägen 438, TERJÄRV, puh ; nuorisovastaava Sture Bredbacka, Bredbackavägen 95, TERJÄRV, puh Uusia jäseniä otetaan. 8

11 Toholammin Pilkkijät ry. Jäsenmäärä 53. Pj Olkkola Elmo Peltokankaantie 3 C SYKÄRÄINEN Vaasan Urheilukalastajat ry - Vasa Sportfiskare rf (VUK). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä n Puheenjohtaja Erkki Hietanen, Oltermannintie 2, ISOKYRÖ; sihteeri Hannu Ala-Mikkula, Koivupolku 3, VAASA, puh , hannu.ala-mikkula@netikka.fi; taloudenhoitaja Gunnar Nybacka, Maravägen 7, SINGSBY, puh ; Vaasan Urheilukalastajien puhelinnumero on Seuran tilinumero Tervetuloa hyvään seuraan. Vetelin Virkistyskalastajat ry. Jäsenmäärä 40. Harjupatana Asko, PATANA, , Vimpelin Kalaveikot ry. Jäsenmäärä 31. Pj Vesala Alpo, Murtoniementie 16, VIMPELI, Ähtärin Asevarikon Kerho ry:n Kalamiehet (ÄAKK). Työpaikkaseura. Jäsenmäärä 33. Puheenjohtaja Pentti Rinne, Seppäläntie 10, INHA, puh. (06) (t), (k); sihteeri ja taloudenhoitaja Paavo Lamminmäki, Myllymäentie 26, ÄHTÄRI, puh. (06) (t), (k). Uusia jäseniä otetaan. Ähtärin Urheilukalastajat ry (ÄUK). Yleisseura. Perustettu Jäsenmäärä 72. Puheenjohtaja Seppo Laine, Ähtärintie 67, ÄHTÄRI puh. (06) , ; sihteeri ja rahastonhoitaja Kimmo Kilponen, Kilposentie 22, Ähtärin-ranta, puh , kimmo.kilponen1@luukku.com; kalastus- ja kilpailuvastaava Seppo Laine, Ähtärintie 67, ÄHTÄRI puh. (06) , Uusia jäseniä otetaan. Rakennusten pohjatutkimukset Mittauspalvelut Maanrakennustöiden laadunvalvonta Kunnallistekniikan maaperätutkimukset 9

12 10 Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n VIRKISTYSKALASTAJAEDUSTUKSET kalastusalueissa vuonna 2013 Ota yhteys allaoleviin henkilöihin, jos Sinulla on pulmia kerrottavana kotivesistöistäsi. Virkistyskalastajaedustajat saavat jatkuvaa kalavesienhoitokoulutusta keskusliiton toimesta! Yhdyshenkilönä toimii: Esko Pulkkinen, Hindersvägen 20, LAPVÄÄRTTI, puh , 1. Kristiinankaupunki - Isojoki, Esko Pulkkinen, Hindersvägen 20, LAPVÄÄRTTI, puh ja Erik Svahn, Olmentie 22 A 1, TIUKKA, Varajäsen: Taisto Kiviniemi, Pihlajantie 10, KRS, Närpes - Kaskö, Esko Pulkkinen, Hindersvägen 20, LAPVÄÄRTTI, ja ja Erik Svahn, Olmentie 22 A 1, TIUKKA, Varajäsen: Volmar Kari, Snickarsvägen 9, NÄRPES. 3. Korsnäs - Malax, Alf Eriksson, Kapteeninkatu 36 B 28, VAASA, ja Reijo Salmela, Sepänkatu 6 A 3, VAASA, Varajäsen: Eero Varmajoki, VUK, Pietarsaarenkatu 6 B 18, VAASA, Korsholm, Anders Berg, Laukkatie 9 A 2, VAASA, ja Matti Risku, Markuntie 10, VAASA. Varajäsen: Hannu Harjunpää, Kylänevantie 27, SUNDOM, Norra Kvarken, Ralf Dahlin, Muurahaistie 5 C 22, VAASA, ja Atte Kantola, Brännderskärr 40, ORAVAISTEN TEHDAS. Varajäsen: Reijo Salmela, Sepänkatu 6 A 3, VAASA, Nykarleby, Arto Kivikangas, Kahlaajapolku 7, PIETARSAA RI ja Lars Koski, Gåsjärventie 174, ALAVETELI, Varajäsen: Markus Sällinen, Sipolanpolku 11, KOKKOLA, Norra Svenska, Tage Björklund, Equatorn 14 b 4, PIETAR- SAARI ja Lars Koski, Gåsjärventie 174, ALAVETELI, Varajäsen: Teija Bexar, Tastintie 115, ALAVETELI, Lohtajan seutu, Risto Kippo, Uudenkyläntie 511, LOHTAJA.

13 9. Lestijoki, Tuomo Rautio, Kumputie 3, Toholampi, Perhonjoki, Teemu Kuorikoski, Harjutie 35, KAUSTINEN ja Mika Yli-Soini, Eilantie 5, KAUSTINEN, Evijärvi - Kortesjärvi, Juha Ojaharju, Keskustie 52, KUORTANE, Järviseutu, Jari Annola, Heikintie 3 B 12, LAPPAJÄRVI, ja Kari Uusitupa, Nahkalantie 78, VIMPELI, Varajäsen: Ensio Hannula, Pajatie 24, PAALIJÄRVI, Lapuanjoki, Jaakko Knaapila, Asematie 108, LOUKO, ja Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, SÄÄSKINIEMI, Varajäsen: Kalervo Rapo, Rajalantie 15, ALAVUS AS, Alavus - Töysä - Kuortane, Jukka Kotola, Niemiskyläntie 152, RUONA, puh ja Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, SÄÄSKINIEMI, Varajäsen: Kalervo Rapo, Rajalantie 15, ALAVUS AS, Ähtärinreitti, Juha Ojaharju, Kirkkotie 10, KUORTANE, ja Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, SÄÄSKI- NIEMI, Varajäsen: Jukka Kotola, Niemiskyläntie 152, RUONA, Kyrönjoki, Jaakko Knaapila, Asematie 108, LOUKO, ja Jarmo Korpinen, Pihlajamäentie 19, KURIKKA, Varajäsen: Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, SÄÄSKI- NIEMI, PERHOKALASTUSTOIMIKUNTA TIEDOTTAA: Pohjanmaan piirille on koulutettu perhonsidontakouluttajarengas. Seurat ottakaa yhteyttä kouluttajarenkaan henkilöihin ja pyytäkää heitä rohkeasti seurojen tilaisuuksiin. Kouluttajarengas: - Jari Koskela, , Seinäjoki - Terho Rääpysjärvi, , Kokkola - Marko Kettunen, kettunenmarko@hotmail.com, , Vaasa - Toni Lehtola, toni.lehtola@netti.fi, , Seinäjoki - Rauno Hemminki, rauno.hemminki@seinajoki.fi, , Seinäjoki 11

14 KENESTÄ TALVEN 2013 PILKKIKUNINGAS? 1. Kaudella 2013 järjestetään viisi (5) osakilpailua, jotka on nimetty etukäteen ja löydät toimintakalenterista. 2. Kilpailuun lasketaan nyt mukaan kaikkien kisojen pisteet. 3. Pisteet lasketaan miesten sarjassa: jne. Viisitoista ensimmäistä saa pisteitä. Muissa sarjoissa pisteitä saa kymmenen kuten ennenkin: jne. 4. Kilpailu on avoin Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajat ry:n jäsenille. 5. Kilpailuun hyväksytään saaliskalaksi vain ahven. 6. Kilpailun järjestäjän on toimitettava kilpailutulokset viimeistään viikon kuluessa kilpailun jälkeen os. Timo Rinta-Jaskari LUK, Poikkikuja 18, ISOKYRÖ , 7. Talven pilkkikuningas-kisojen yhteistulokset julkistetaan ja mitalit jaetaan viimeisen pilkkikuningaskisan yhteydessä. 8. Kilpailun sarjat ovat: miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret alle 12 v, alle 15 v ja alle 18 v.. Pilkkikuningas osakilpailut 2013: La KRS, Blominjärvi, Salar Su Lehtimäki, Iso- Räyrinki, LeUK La Lapua, Kauhajärvi, LSK Su Kurikka/Jurva, Kivija Levalampi, KUK Su Alavus, Kuorasjärvi, LUK SM-onkikarsinnat 2013: La Peräseinäjoki, Kalajärvi, AsUK Su Seinäjoki, Kyrkösjärvi, LUK Su Koivulahti, Kyrönjoki, PK Piirinmestaruuskilpailut 2013: Pe Made, Lappajärvi, LKV Su Pilkki, Heimsjön, TUK La Lohi, Säläisjärvi, LUK Su Kilpaonki, Kalajärvi, SeSOnki Pe Heitto/soutu, Liesjärvi, ÄUK La Laituripilkki, Vaasa, VUK & PK Su Heittouistelu, Kalajärvi AsUK La Vetouistelu, Lappajärvi, LKV Su Onki, Hirvijärvi, LSK La Veneonki, Pitkä Jussin ranta, Kurikka, KUK Ke Tietokilpailu 12

15 Piirinmestaruus kilpailutuloksia 2012 Pm Moksu-Made, Lappajärvi, Kirkkoranta, Tuloksia: 1. Jukka Riihimäki HSK g, 2. Tuomas Savola LKV 10844, 3. Arto Lehto LKV 7746, 4. Esko Hämeenniemi LKV 7684, 5. Harri Korpela LSK Osanottajia 56. Joukkueet: 1. HSK g (Jukka Riihimäki 12862, Miikka Kujanpää 6386, Pentti Kujanpää 2126), 2. LKV (Tuomas Savola 10844, Rune Bodbacka 3486, Tarmo Savola 864), 3. LKV (Arto Lehto 7746, Kari Lehto 1532, Jarmo Lehto 1026), 4. LKV (Esko Hämeenniemi 7684, Tuomo Savola 2334, Elmo Savola), 5. LSK 7566 (Harri Korpela 7566, Kai Rinta-aho, Kari Mäenpää). Joukkueita 6. Pm-pilkki, Kurikka, Jurva, Kivi- ja Levalampi Tuloksia: Miehet: 1. Teemu Etelä-Aho LUK 4130 g, 2. Mika Mäenpää LUK 3953, 3. Arto Lehto LKV 3792, 4. Tero Korkeamäki LUK 3710, 5. Juha-Matti Pihlajamäki AsUK Osanottajia 80. Miesveteraanit: 1. Heino Hakomäki LeUK 3012 g, 2. Pentti Ahokas AsUK 2681, 3. Hannu Kulju PK 2535, 4. Erkki Yliaho LeUK 2196, 5. Reijo Pieniluoma AsUK Osanottajia 65. Naiset: 1. Mona Koski Salar 2061 g, 2. Satu Palomäki LUK 1873, 3. Tarja Huhtala AsUK 1796, 4. Päivi Hemminki LKV 1603, 5. Pirjo Antila LUK Osanottajia 19. Naisveteraanit: 1. Marjatta Tapio Sievi 2505 g, 2 (Pm 1.) Eija Sjöblom MB Erä 2091, 3. (Pm 2.) Marja-Leena Saarinen AsUK 1950, 4. (Pm 3.) Tuula Järvistö Salar 1375, 5. Sirpa Varpula LKV Osanottajia 16. Nuoret alle 12 v: 1. Tarmo Savola LKV 1467 g, 2. Jyri Kankaanpää AsUK 922, 3. Janne Olmari PK 595, 4. Jouni Laukkonen LeUK 426, 5. Lauri Heikkilä AsUK 146. Osanottajia 6. Nuoret alle 15 v: 1. Joonas Mäkipelto LeUK 661 g, 2. Martta Savola LKV 535, 3. Juho Laukkonen LeUK 176, 4. Leevi Luoma VUK 148, 5. Valtteri Kytölä KUK 0. Osanottajia 5. Nuoret alle 18 v: 1.Elmo Savola 871 g, 2. Tero Hakala KUK 186. Osanottajia 2. Joukkueet, miehet: 1. LUK I (Petri Vuoristo, Tero Korkeamäki, Teemu ja Tomi Etelä-Aho) g, 2. LKV (Arto Lehto, Timo Kouhia, Tuomo Savola, Jorma Varpula) 8443, 3. LUK II (Markku Koskela, Esko Nieminen, Mika Mäenpää, Juho Kotila) 8208, 4. AsUK II (Mika ja Juha-Matti Pihlajamäki, Eero Eerikäinen, Toni Hautarinne) 6357, 5. LSK (Timo Ikola, Jaakko Mäntynen, Roni Haavisto, Pekka Kivisaari) Joukkueita 13. Miesveteraanit: 1. PK (Hannu Kulju, Reijo Kajoranta, Pauli Pätäri, Aleksi Myllyaho) 6902 g, 2. LeUK I (Jarmo Mäkipelto, Mauno Seikinranta, Antto Salmela, Erkki Yliaho) 5941, 3. VUK (Eero Varmajoki, Veikko Orava, Martti Murto, Kari Helander) 5390, 4. AsUK I (Kalervo Rapo, Pentti Ahokas, Seppo Nieminen, Reijo Hietakangas) 4992, 5. MB Erä (Eero Saarivaara, Johan Sjöblom, Matti Luoma- Keturi, Matti Petäys) Joukkueita 12. Naiset: 1. Salar (Mona Koski, Raija Sakko, Tuula Järvistö) 4209 g, 2. LUK I (Paula Etelä-Aho, Satu Palomäki, Pirjo Antila) 3634, 3. AsUK I (Tarja Huhtala, Raija Pekonniemi, Heidi Pernu) 3519, 4. AsUK II (Eila Heikkilä, Merja Pihlajamäki, Marja-Leena Saarinen) 3003, 5. LKV (Hilkka Varpula, Sirpa Varpula, Anja Savola) Joukkueita 8. Nuoret: 1. LKV (Elmo Savola, Tarmo Savola, Martta Savola) 2873 g, 2. LeUK (Jouni Laukkonen, Juho Laukkonen, Joonas Mäkipelto) Joukkeita 2. Pm-lohi, Jurva, Säläisjärvi Tuloksia: Miehet: 1. Jorma Varpula LKV 2054 g, 2. Mauno Mäkinen LeUK 1064, 3. Jukka Varpula LKV 1051, 4. Hannu Koski LUK 1031, 5. Olavi Joensuu LUK Kalansaajia 10. Naiset: 1. Kirsti Palssi LUK 919 g, 2. Hilkka Varpula LKV 459. Kalansaajia 2. Joukkueet: 1. LKV Jorma, Hilkka ja Jukka Varpula) , 2. LUK 1 (Hannu Koski, Veikko Kankaanpää, Seppo Keltamäki) 1673, 3. LeUK (Sauli Vuorenmaa, Esa ja Mauno Mäkinen) 1064, 4. LUK II (Teuvo Rintamäenpää, Jari Paganus, Matti Haapamäki) 952, 5. LUK III (Arto Kettunen, Juha ja Kirsti Palssi) 919. Joukkueita 6. 13

16 Pm-kilpaonki, Hirvijärvi, Tuloksia: Miehet: 1. Teemu Etelä-Aho LSK 2 pist., 2. Tomi Etelä-Aho LSK 2, 3. Arttu Ylinen SeSOnki I 4, 4. Jarkko Autio AsUK 4, 5. Tero Korkeamäki LSK 5. Osanottajia 25. Miesveteraanit: 1. Jaakko Knaapila SeSOnki II 6 pist., 2. Seppo Nieminen AsUK 8, 3. Heikki Alanko AsUK 10, 5. Seppo Laine ÄUK 13. Osanottajia 11. Naiset: 1. Raija Pekonniemi AsUK 10 pist., 2. Kirsti Lehtiniemi KUK 11, 3. Tarja Huhtala AsUK 13, 4. Paula Etelä-Aho LUK 17, 5. Jenni Knaapila SeSOnki 21. Osanottajia 5. Nuoret: 1. Jyri Kankaanpää SeSOnki 15. Osanottajia 1. Joukkuetuloksia: 1. LSK (Teemu Etelä-Aho, Tomi Etelä-Aho, Tero Korkeamäki, Tuomas Korkeamäki) 15 pist., 2. SeSOnki II (Martti Etelä-Aho, Jaakko Knaapila, Keijo Yli-Hakuni, Kari Ylisaari) 26, 3. SeSOnki I (Simon Gray, Rami Kankaanpää, Tero Kankaanpää, Arttu Ylinen) 28, 4. KUK (Pasi Aitaneva, Ari Paukkonen, Pentti Pulkkinen, Kai Saranpää) 36, 5. AsUK (Jarkko Autio, Tarja Huhtala, Seppo Nieminen, Seppo Potila) 40,5. Joukkueita Pm-heitto/soutu uistelu, Suninsalmi, Tuloksia: 1. Jukka Rajala / Aki Tikkamäki LeUK pist., 2. Tero Kankaanpää / Juha-Matti Pihlajamäki AsUK 21770, 3. Juha Koski / Tero Lahti LUK 20940, 4) Esa Mäkinen / Erkki Yliaho LeUK 20135, 5) MIka Pihlajamäki / Mika Keskinen AsUK Osallistujia 24 venekuntaa. Pm-laituripilkki, Vaasa, Kalaranta, Tuloksia: Miehet: 1. Veikko Joensuu LUK 2810 g, 2. Johan Sjöblom MB-EK 2775, 3. Veli-Matti Tuori LUK 2570, 4. Aarne Kuhna JUK 2465, 5. Jari Iso-Oja VUK Osanottajia 45. Naiset: 1. Eira Määttä PK 2615, 2. Ritva Orava VUK 1710, 3. Mona Koski Salar 1535, 4. Eija Sjöblom MB-EK 1330, 5. Irma Ekström PK Osanottajia 7. Nuoret a 18 v: 1. Janne Olmari PK 1100, 2. William Antus PK 980, 3. Emma Pulkkinen VUK 850. Osanottajia 3. Joukkueet: 1. PK I (Eira Määttä, Raimo Valtari, Hannu Ala- Honkola) 6905, 2. JUK (Hannu Ristimäki, Kari Saarinen, Erkki Hakala) 6260, 3. LUK I (Veli-Matti Tuori, Timo Rinta-Jaskari, Seppo Keltamäki) 6205, 4. VUK III (Jari Iso-Oja, Pasi Mansikkaaho, Ritva Orava) 6135, 5. VUK II (Keitaanranta Pertti, Muurimäki Esko, Juhani Pulkkinen) Joukkueita 13. Pm-vetouistelu, Lappajärvi, Tuloksia: 1. Miika Särkiniemi / Sami Särkiniemi LKV 55 pistettä, 2. Taisto Jutila / Joni Jutila / Matias Isosomppi Evijärvi 49, 3. Jukka Rajala / Juha ja Aki Tikkamäki LeUK 48, 4. Mika Noukkala / Veijo Saarela ÄUK 47, 5. Tapio Perkkalainen / Kari Uusitalo / JUhani Koski Särkilä 46. Osallistujia 66 venekuntaa. Joukkueet: 1. Kalasiepot (Jukka Rajala, Elmeri Nahkala, Mika Noukkala) 10 pist., 2. Team Tärppi (Arto Lehto, Aimo Lammi, Ensio Hannula) 9, 3. Lahna (Janne Pitkänen, Joona Murtoniemi, Kari Uusitupa) 8, 4. Team Ilmaveivaaja (Vilho Vanhatupa, Esko Hämeenniemi, Jukka Haapakoski) 7. Joukkueita 4. Pm-perhokalastus, Kaustinen, Mosalankoski, Tulokset: 1. Mika Yli-Soini 277 kalapistettä, 2. Niko Lehto 43 kalapistettä. Osanottajia 2. Pm-heittouistelu, Kristiinankaupunki, Tuloksia: 1. Berndt Rosenlund / Gösta Sjöqvist Salar g, 2. Kim Backman / Ari Torsti Pilk-Kings 37345, 3. Rune Bergström / J-E Mattfolk Salar 36286, 4. Lasse Koski / Olavi Mäki Salar 31222, 5. Rikhard Koski / Pentti Pulkkinen Salar Osanottajia 14 venekuntaa. Joukkueet: 1. Salar (J-E Mattfolk / Rune Bergström, Paul Hautaviita / Krister Hinders) g, 2. Pilk-Kings (Ralf Dahlin / Kjell Antus, Timo Stenman / Thomas Sandås) 54126, 3. Salar (Jani Kirveskangas / Tero Mäkelä, Pentti Pulkkinen / Rikhard Koski) 51557, 4. Salar (Matts Rosengård / Jonathan Rosengård, Jari Jaakkola / Daniel Ahlström) 48639, 5. Pilk-Kings (Kassu Klubb / Kalle Heino, Ari Torsti / Kim Backman) Joukkueita 6.

17 Pm-onki, Alaveteli, Paasila Tuloksia: Miehet: 1. Timo Rinta-Jaskari LUK 2719 g, 2. Matti Ala-Lantela LKV 2508, 3. Mika Heino AsUK 1919, 4. Ari Paukkonen KUK 1721, 5. Martti Etelä- Aho LUK Osanottajia 30. Miesveteraanit: 1. Jalo Kannanniemi AsUK 1924 g, 2. Antero Tolppila KUK 1585, 3. Taisto Kiviniemi Salar 1382, 4. Jaakko Knaapila LUK 1302, 5. Heikki Alanko AsUK Osanottajia 50. Naiset: 1. Paula Etelä-Aho LUK 2231 g, 2. Tarja Huhtala AsUK 812, 3. Riitta Kantia AsUK 519, 4. Lilian Puronaho AVUK 338, 5. Satu Jokipelto-Kiiki LUK 283. Osanottajia 9. Naisveteraanit: 1. Liisa Enlund AVUK 2162 g, 2. Kirsti Lehtiniemi KUK 835, 3. Tuula Järvistö Salar 620, 4. Aune Salmela LeUK 496, 5. Hilkka Pihlajaviita Salar 482. Osanottajia 18. Nuoret a 18 v: Jere Hasunen PK 763 g. Osanottajia 1. Nuoret a 15 v: 1. Arttu Kunnaspuro Salar 1053 g, 2. Joonas Mäkipelto LeUK 836, 3. Juho Laukkonen LeUK 227, 4. Niko Saartenoja Salar 210, 5. Satu Jäntti PK 198. Osanottajia 6. Nuoret a 12 v: 1. Jouni Lauk- konen LeUK 411 g, 2. Sandra Saartenoja Salar 248, 3. Eero Ylisaari LUK 32. Osanottajia 3. Joukkueet: Miehet: 1. KUK I 5021 g, 2. LSK 4309, 3. LUK 3268, 4. Salar 2221, KUK II Joukkueita 5. Miesveteraanit: 1. LUK 2557 g, 2. Salar II 2509, 3. KUK 2270, 4. JUK 2149, 5. LeUK Joukkueita 7. Naiset: 1. LUK 2703 g, 2. Salar 1288, 3. AsUK I 1180, 4. AsUK II 910. Joukkueita 4. Nuoret: 1. Salar 1511 g, 2. LeUK Joukkueita 2. Pm-veneonki, Alavus, Kuorasjärvi, Tuloksia: 1. Jalo Kannanniemi / Heikki Alanko g, 2. Seppo Nieminen / Tarja Huhtala 14144, 3. Teemu ja Martti Etelä-Aho 13169, 4. Tero ja Jarmo Hakala 12315, 5. Seppo Potila / Jarkko Autio Joukkueita 7. Pm-tietokilpailu, Seinäjoki Yleinen: 1. Pilk Kings 14 pist., 2. LUK 11, 3. SeSOnki 5, 4. KUK I 3 ja KUK II 3. Joukkueita 5. Tiedoksi kilpailijoille! Päivitetyt SM-kilpailusäännöt löytyvät nyt SVK:n kotisivuilta => Kilpailutoiminta => Säännöt. SM-tasoisten kilpailujen tulokset löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta: Sieltä löytyvät myös kaikkien SM-kilpailujen säännöt. Piirinmestaruus- ym. vastaavien kilpailujen tulokset löytyvät täydellisinä mm. osoitteista ja järjestävien seurojen omilta nettisivuilta. Osoitteesta löytyy paljon muitakin tuloksia. Vetouistelun Pohjanmaa-Cup tulokset löytyvät osoitteesta 15

18 Keskuskatu Seinäjoki (OIKEUSTALOA VASTAPÄÄTÄ) GSM Fax Puh

19 Yli 1600 auton jättivalikoima Rinta-Joupin Autoliike Tervajoki - Vaasa - Pori - Jyväskylä - Oulu - Turku - Mikkeli - Helsinki - Rauma - Kempele - Ylivieska - Keuruu - Rovaniemi - Savonlinna 17

20 18 HUOM! Kalastuslupien tilinumerot muuttuivat (Painetussa toimintakalenterissa on vanhat numerot) Tässä uudet numerot KALASTUSLUVAT, -MAKSUT JA MAKSAMINEN Jokaisen muuta kalastusta kuin onkimista tai pilkkimistä harjoittavan vuotiaan on suoritettava kalastuksenhoitomaksu. Kalastuksenhoitomaksu 22 euroa / kalenterivuosi tai 7 euroa / 7 vrk, maksetaan Nordean tilille: FI Viehekalastusta harjoittava vuotias tarvitsee kalastustuksenhoitomaksun lisäksi joko kalastusoikeuden haltijan luvan tai hänen on suoritettava läänikohtainen viehekalastusmaksu. Läänikohtainen viehekalastusmaksu (29 euroa / vuosi tai 7 euroa / 7 vrk) maksetaan seuraaville Nordean tileille: Etelä-Suomen lääni FI Länsi-Suomen lääni FI Itä-Suomen lääni FI Oulun lääni FI Lapin lääni FI Kalastusmaksut voi suorittaa pankeissa, maksuautomaatilla, pankkien verkkomaksusovelluksilla, läänin kassoihin sekä muille asiamiehille, jotka myyvät kalastusmaksuja joko internetin välityksellä tai suoraan kuittia vastaan. Sisäministeriön kuntaluettelosta voit tarkistaa mihin lääniin kalastuskuntasi kuuluu. Maa- ja metsätalousministeriön maksuton maksupalvelu: Kalastusluvista lisää tietoa: ja Piirimme urheilukalastusseurojen kotisivuja: Usealla piirimme alueen urheilukalastusseuralla on omat kotisivut. Sivujen taso vaihtelee, mutta jokaisen seuran kotisivulta löydät kiinnostavaa asiaa ja tarpeellisia linkkejä muille kalastusaiheisille sivuille. Katso ainakin: Näiltä sivuilta löydät aina uusimmat uutiset, uusimmat kilpailutiedot ja uusimmat kilpailutulokset.

KILPAILUKALENTERI 2010 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja.

KILPAILUKALENTERI 2010 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. KILPAILUKALENTERI 2010 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. TALVIKILPAILUT TAMMIKUU Pe 01.01. ALAJÄRVI, Lappajärvi, Isoniemi

Lisätiedot

POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN

POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT 25.3.2017 LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN 1 TOMI RAUMA TUK 10430 2 MIKA MÄENPÄÄ LUK 7315 3 KARI YLISAARI LUK 6048

Lisätiedot

POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN

POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT 25.3.2017 LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN 1 TOMI RAUMA TUK 10430 2 MIKA MÄENPÄÄ LUK 7315 3 KARI YLISAARI LUK 6048

Lisätiedot

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO LAPPAJÄRVEN KALAVEIKKOJEN JÄRJESTÄMÄT JO PERINTEISET KRAATERINYKYTYKSET KÄYTIIN HIENOSSA PILKKISÄÄSSÄ.102 PILKKIJÄÄ OLI LÄHTENYT TAVOITTELEMAAN SUURIA

Lisätiedot

Nuoret 12v 1. Tuomas Jäntti PK 3955 g 2. Roni Miilumäki PK 2520 g 3. Valtteri Haapala MB-Eräkerho 1085 g 4. Oskari Haapala MB-Eräkerho 1010 g

Nuoret 12v 1. Tuomas Jäntti PK 3955 g 2. Roni Miilumäki PK 2520 g 3. Valtteri Haapala MB-Eräkerho 1085 g 4. Oskari Haapala MB-Eräkerho 1010 g Vaasassa kilpailtiin su 21.7. PM-onki Palosaaren Kivilaitureilla. Upeassa kesäsäässä kaloja narrasi 119 onkijaa. Joonas Mäkipelto näytti mallia muille 7,350 k saaliilla. Joonaksella oli myös suurin kala,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen TOIMINTAKALENTERI 2014 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen Tervehdys 30 vuotta yhtäjaksoisesti piirin ja parikymmentä vuotta keskusliiton toiminnassa mukana olleena,

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen TOIMINTAKALENTERI 2012 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen Avoinna: ark. 9 20, la 9 17 Kansikuva: Laituripilkki, Ähtärinjärvi. Kuva: Jouko Nimetön PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI 2016

TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen LUKIJOILLE Useita vuosia valmisteltu kalastuslaki astuu voimaan vuoden alussa ja asetusta kyhätään hätäisesti

Lisätiedot

Pm-Pilkki Lappajärvi Sarja: Yleinen Sija Kilpailija Seura Tulos

Pm-Pilkki Lappajärvi Sarja: Yleinen Sija Kilpailija Seura Tulos Pm-Pilkki 16.3.2008 Lappajärvi Sarja: Yleinen 1 Tapani Ojanperä AKM 13565 2 Jorma Hemminki LKV 11365 3 Sami Pykälämäki LUK 10330 4 Matti Petäys MB-Eräkerho 9885 5 Kari Uusitupa VKV 9180 6 Arto Lehto LKV

Lisätiedot

Noukkala Mika Saarela Veijo

Noukkala Mika Saarela Veijo Alajärvi-uistelu 17.5.2014 Kisassa 56 venekuntaa Kilpailun suurin kala hauki 7560 g Toni Harjun venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 17150 g pist: 17150 36 Harju Toni Rinto Toni Hauki>5

Lisätiedot

Sillanpää Juha Sillanpää Antti ja Hauki g pist: 58180

Sillanpää Juha Sillanpää Antti ja Hauki g pist: 58180 Alajärvi-uistelu 18.5.2013 Osallistujia 58 venekuntaa Suurin kala hauki 7590 g Jukka Rajalan venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 66440 g pist: 66440 1 Rajala Jukka Tikkamäki Juha ja

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen TOIMINTAKALENTERI 2011 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen Avoinna: ark. 9 20, la 9 17 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Hyvät kalakaverit, meillä on jälleen näytön paikka SM-pilkki.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen TOIMINTAKALENTERI 2015 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen Puheenjohtajalta En tiedä, voidaanko puhua takinkäännöstä vai ainoastaan siitä, että olen mies joka ei osaa

Lisätiedot

Lappajärvi-uistelu

Lappajärvi-uistelu Lappajärvi-uistelu 05.07.2014 Suurin hauki 7185 g Aimo Lammin venekunta Suurin kuha 2760 g Teijo Liiaksen venekunta Suurin ahven 535 g Tomi Palomäen venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki g pist: Tikkamäki Aki Kuha 8020 g pist: pc: 55 Alajärvi opm: 73,5

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki g pist: Tikkamäki Aki Kuha 8020 g pist: pc: 55 Alajärvi opm: 73,5 Kivitippu-uistelu 8.7 Kisassa 60 venekuntaa Suurin hauki 7940 g, Sami Viljasen venekunta Suurin kuha 1510 g, Toni Harjun venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 22470 g pist: 22470 69

Lisätiedot

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht.

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. Pohjanmaa Cup 2014 Kokonaistilanne Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. 1 4 Noukkala Mika Ähtäri ÄUK 47 22 43 55 49 38 30 262,0 2 36 Harju Toni Peräseinäjoki

Lisätiedot

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht.

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. Pohjanmaa Cup 2014 Kokonaistilanne Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. 1 4 Noukkala Mika Ähtäri ÄUK 47 22 43 55 49 38 46 35 275,0 2 36 Harju Toni

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2007 TALVIKILPAILUT

KILPAILUKALENTERI 2007 TALVIKILPAILUT KILPAILUKALENTERI 2007 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. TALVIKILPAILUT TAMMIKUU Uudenv.pvä 01.01. LAPPAJÄRVI, Isoniemi

Lisätiedot

K E S Ä K I L P A I L U T

K E S Ä K I L P A I L U T La 09.05. 20 K E S Ä K I L P A I L U T TOUKOKUU KUORTANE, Kaarankajärvi OP - Pohjola Cup I heitto/soutu-uistelu Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry. Kilpailupaikka: Kuortane, Kaarankajärvi.

Lisätiedot

K E S Ä K I L P A I L U T

K E S Ä K I L P A I L U T To 06.05. La 08.05. 18 K E S Ä K I L P A I L U T TOUKOKUU LEHTIMÄKI, Sahanranta Kesäongen avaus Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry. Kilpailupaikka: Lehtimäki, Ähtärinjärvi, Sahanranta.

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2009 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja.

KILPAILUKALENTERI 2009 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. KILPAILUKALENTERI 2009 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. TALVIKILPAILUT TAMMIKUU To 01.01. ALAJÄRVI, Paalijärvi Uudenvuodenkisa,

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008 TALVIKILPAILUT

KILPAILUKALENTERI 2008 TALVIKILPAILUT KILPAILUKALENTERI 2008 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. TALVIKILPAILUT TAMMIKUU Ti 01.01. ALAJÄRVI, Paalijärvi Uudenvuodenkisa

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

Sija Kippari Paikkakunta Seura Kuor Alaj Evij Vimp Lapp Pata Ähtä Yhteensä

Sija Kippari Paikkakunta Seura Kuor Alaj Evij Vimp Lapp Pata Ähtä Yhteensä Pohjanmaa Cup 2009 Henkilökohtainen kisa lopputulokset Sija Kippari Paikkakunta Seura Kuor Alaj Evij Vimp Lapp Pata Ähtä Yhteensä 1 Lehto Arto Lappajärvi LKV 49 49 34 46 39 55 52,5 251,5 2 Ronko Arto Mänttä

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Hauki g pist: Kuha 4135 g pist: Kangasalan Vapakalastajat pc: 55 Tampere opm: 73,93 Hauki g pist: 12548

Hauki g pist: Kuha 4135 g pist: Kangasalan Vapakalastajat pc: 55 Tampere opm: 73,93 Hauki g pist: 12548 Toisvesi 27.6.2015 Osallistujia 77 venekuntaa Suurin kalan hauki 8089 g, Mika Noukkalan venekunta Suurin kuha 3375 g, Juuso Antosen venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 16031 g pist:

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus,

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus, TV-Kisa 2/Katsastus Alavus, 28.06.2019 Yksilökilpailut Kävely, alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Takanen Tapio 124

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry TOIMINTAKERTOMUS 2016

Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 PVK Toimintakertomus 2016.doc Sivu 1/9 Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry 1. YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2016 Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry. kahdestoista (12) toimintavuosi. Perustamiskokous

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht.

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. Pohjanmaa Cup 2014 Kokonaistilanne Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. 1 36 Harju Toni Peräseinäjoki ASUK 55 49 40 34 12 48 44 46 40 282,0 2 4 Noukkala

Lisätiedot

Eerikäinen Eero, 3377 g pist: ASUK pc: 55. Hietakangas. Aleksanteri

Eerikäinen Eero, 3377 g pist: ASUK pc: 55. Hietakangas. Aleksanteri Toisvesi 26.7.2014 Osallistujia 80 venekuntaa Suurin kalan hauki 10356 g, Tero Nokelaisen venekunta Suurin kuha 3377 g, Tero Nokelaisen venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet 1 2 3 4 5 6 7

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 JOULUKUU 15.12.2018 Yleiset pilkkikilpailut Ahvenpojat Puttolanlampi, Savio Kilpailuaika: Klo 10.00-14.00 Miehet, Miesveteraanit 60 v., Naiset, Nuoret 19 v. Opastus Puttolan

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

Hauki> g pist: Kuha 4796 g pist: pc: 60 Seinäjoki opm: 74,28 Hauki 1183 g pist: Kuha 1920 g pist: 9600

Hauki> g pist: Kuha 4796 g pist: pc: 60 Seinäjoki opm: 74,28 Hauki 1183 g pist: Kuha 1920 g pist: 9600 Toisvesi 27.7.2013 Osallistujia 91 venekuntaa Suurin kalan hauki 8096 g, Erkka Lampisen venekunta Suurin kuha 3888 g, Marko Noukkalan venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet 175 Erkka Lampinen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ SML: POHJAMAA PIIRI PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ 19.7.2015 TULOKSET METSÄSTYSLUODIKKO Alkuk. Loppuk. Yhteensä 1. Raja Tiia Jalasjärvi 80 73 153 1. Rauma Sami VS-VA 94 90 184 2. Seppälä Lauri Orismala 92 86 178

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 18.6.2017 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 255 2. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 80 NUORET ALLE 15 V. 1. MIRO VALTANEN NUMMI-PUSULAN

Lisätiedot

SM-morri , Joroinen Sija Nimi Piiri Kaloja pisteitä

SM-morri , Joroinen Sija Nimi Piiri Kaloja pisteitä Sija Nimi Piiri Kaloja pisteitä 1 VAPA VARKAUS 1 ETELÄ-SAVO 1,437 9 RAMULA WALTTERI 0,878 3 KOPONEN TOMI 0,559 6 2 VAPA VARKAUS 2 ETELÄ-SAVO 0,118 22 HARTIKAINEN JAAKKO 0,000 12 PAKARINEN GABRIEL 0,118

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 13.6.2015 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 170 NUORET ALLE 15 V. 1. SIMO TORNACK KLAUKKALAN KALASTUSKERHO 750 NUORET ALLE 19 V.

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

SM-mormuska 2017 Lappalanjärvi, Kouvola tulokset

SM-mormuska 2017 Lappalanjärvi, Kouvola tulokset Miesten sarja joukkue kalat pisteet kalat pisteet kalat pisteet sija 17 Harri Nikula M MJ3 KKKS 1 2910 4 4112 3 7022 7 1 9 Ville Lehtinen M MJ2 Lempäälän KK 1 4342 1 3228 8 7570 9 2 16 Toni Stenberg M

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 1. Salla Hovatov Ruokolahden Urheilukalastajat 40g/2 837g/1 3 2. Roni Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 213g/1 381g/2 3 Nuoret 15 1. Asa Palhomaa Vapa Varkaus 1 1040g/2

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 16.7.2011 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2011 voittajat: Juha (oik.) ja Eero Tirkkonen, Jämsä Päijänteen kuha-cupin 2011 suurin kuha

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 14.-15.10.1961, Sunila-Halla ja Teuva 1. Vesa Haarala Ylivieskan Kuula 2. Ensio Kuismanen Sunilan Sisu 3. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 1. Pekka Alanen Lappajärven

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

SM-morri , Joroinen Sija Nimi Piiri Kaloja pisteitä

SM-morri , Joroinen Sija Nimi Piiri Kaloja pisteitä Sija Nimi Piiri Kaloja pisteitä 1 VAPA VARKAUS 1 ETELÄ-SAVO 1,437 9 RAMULA WALTTERI 0,878 3 KOPONEN TOMI 0,559 6 2 VAPA VARKAUS 2 ETELÄ-SAVO 0,118 22 HARTIKAINEN JAAKKO 0,000 12 PAKARINEN GABRIEL 0,118

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2016 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Hirvihaarantie 725 HIRVIHAARA Eurooppalainen metsästysammunta 29.5.2016 Yhdistelmäkilpailu

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa 27.6.2015 Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty 27.6.2015 klo 20.10 MM 1. Lehtonen Seppo JST 42 42 40 41 44 209 2. Järvinen Tarmo JST 38 43 40 44 43 208 3x10 3. Reijonen

Lisätiedot

Hirvikävelyn SM-kilpailut

Hirvikävelyn SM-kilpailut Hirvikävelyn SM-kilpailut Vesanto, 03.08.2018 Joukkuekilpailu - Kävely-joukkuekilpailu Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjois-Savo 11122 Pekkarinen Erkki 1138-568 (-7m/0m/-7m/+2m) 570

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot