Egypti. Kauppaselvitys Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Egypti. Kauppaselvitys Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista"

Transkriptio

1 Kauppaselvitys Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista Egypti Egyptin makroekonominen tilanne parani merkittävästi viime vuosikymmenen aikana seurauksena vuosikymmenen alussa käynnistetystä talouden rakennesopeutusohjelmasta. Taloudellinen kehitys alkoi kuitenkin hidastua 1990-luvun lopulla ja uuden vuosikymmenen alussa. Hidastumiseen vaikuttivat mm. Luxorin turistisurmat sekä Aasian talousongelmat. Juuri kun 18 kuukauden taloudellisessa alas menossa oli alkanut ilmetä elpymisen merkkejä tapahtui syyskuun 11:nnen katastrofi, joka vaikutti suoraan Suezin kanavan liikenteen ja viennin sekä ulkomaisten investointien vähenemiseen. Kun siitä alkoi näkyä toipumisen merkkejä, alkoi uusi taloudellinen notkahdus Irakin pitkään ennustetun ja lopulta toteutuneen sodan johdosta. Epävirallisen arvion mukaan Irakin sodan aiheuttamat taloudelliset menetykset Egyptille ovat noin 8 miljardia USD. Egyptin suurena haasteena on integroitua taloudellisesti maailman markkinoille. Se edellyttää tuotannon kehittämistä kilpailukykyiseksi. Egypti panostaa voimakkaasti viennin lisäämiseen ja ulkomaisten investointien houkuttelemiseen. Maan talouspolitiikan keskeisenä tavoitteena on myös löytää tasapaino toisaalta taloudellisten uudistusten ja taloudellisen kasvun sekä sosioekonomisen tasapainon välillä. Egypti ratifioi vuoden 2003 huhtikuussa Egyptin ja EU.n välisen assosiaatiosopimuksen. Egyptin ulkomaankauppa Egyptin ulkomaankauppa on vahvasti tuontivoittoinen. Ulkomaankauppa kasvoi tasaisesti viime vuosikymmenen aikana, muodostaen 137 % kasvun 10 vuodessa.

2 2 Egyptin viennin alueellinen jako prosenttiosuuksina vuonna 2002 USA (40,4 %) EU-maat (28 %) Arabimaat (14 %) Aasia (13 %) Euroopan ei-eu-maat (4 %). Egyptin tuonnin alueellinen jako prosenttiosuuksina vuonna 2002 EU-maat (37 %) USA (25 %) Aasia (14 %) Euroopan ei-eu-maat (9 %) Arabimaat (6 %) muut (5 %) Australia (2 %) ex-neuvostoliitto (2 %) Egyptin viennin rakenne on yksipuolinen ja tuotantoaste alhainen. Vientituotteiden osuudet suuruusjärjestyksessä vuonna 2002 ovat valmistuotteet (44 %) öljy- ja mineraalituotteet (29 %) erittelemätön vienti (16 %) puolivalmisteet (7 %) raaka-aineet (3 %) puuvilla (1 %) Egyptin tuontituotteiden osuudet suuruusjärjestyksessä vuonna 2002 puolivalmisteet (25 %) raaka-aineet (22 %) investointitavarat (21 %) kulutustavarat (19 %) erittelemätön tuonti (9 %) polttoaineet, öljy- ja mineraalituotteet (4 %) Egyptin kauppa Vuosi Vienti M$ Tuonti M$ 4,957 4,608 5,345 5,128 4,445 6,388 7,078 6,643 12,811 14,106 15,565 16,899 17,008 17,861 16,441 14,644

3 3 Egypti antaa etuisuuksia yrityksille, jotka investoivat maataloussektoriin, tehdas kaivos- ym. teollisuuteen, turismiin, infrastruktuuriin ja muuhun rakennustoimintaan, IT-sektoriin, lääketeollisuuteen, joint venture -yrityksiin ja ympäristönsuojelusektoriin. Egyptin ja Suomen välinen kauppa Viime vuosina Egypti on ollut Etelä-Afrikan, Arabiemiirikuntien liiton ja Israelin ohella Suomen tärkeimpiä vientimaita Afrikan ja Lähi-idän alueella. Suomen ja Egyptin välinen kauppa on noudattanut samaa kaavaa kuin muukin Egyptin ulkomaankauppa. Kauppa on hyvin epäsuhtaista, Suomen Egyptiin viennin ollessa arvoltaan huomattavasti tuontia suurempi. Suomen viennin pääartikkelit ovat sahatavara, paperi ja paperijalosteet, televiestintälaitteet sekä muut teollisuuslaitteet ja koneet. Egyptin vähäisestä tuonnista suurin osa on koostunut alumiinituotteista sekä tekstiilituotteista. Suomen viennin arvo Egyptiin kasvoi tasaisesti 1990-luvulla nousten noin 200 milj euroon vuonna Vuonna 2001 Suomen (samoin kuin koko EU:n) vienti Egyptiin kuitenkin laski. Tuonti Egyptistä Suomeen kasvoi nopeasti vuoteen 1997 saakka mutta kääntyi yleistä trendiä voimakkaammin tappiolliseksi vuosina kääntyen jälleen v.2000 nousuun. Kasvussa on esiintynyt hyvinkin suuria prosentuaalisia muutoksia, mikä johtuu tuonnin vaatimattomista volyymeista (esim. vuonna 2000). Egypti - Suomi Vuosi Vienti M Tuonti M 122,8 108,5 150,2 170,0 187,4 200,5 159, ,7 9,1 12,1 5,0 3,7 7,7 7,9 9 Egyptin ja EU:n välinen kauppa EU on Egyptin suurin kauppakumppani, jonka vienti Egyptiin muodostaa lähes 40 % Egyptin koko kaupasta, USA:n kaupan muodostaessa noin 30 % Egyptin koko kaupan volyymista. EU on suurin viejä Egyptiin ja toiseksi suurin tuoja, USA:n jälkeen (vuonna 2001 Egypti oli 32:s EU:n viennin kohdemaiden listalla). Viime vuosikymmen aikana EU:n ja Egyptin välinen kauppa on lisääntynyt 75 %:lla, yltäen 10 miljardiin euroon vuonna Tehdasvalmisteet ja puolivalmisteet muodostavat pääosan 55 % EU:n viennistä Egyptiin, jonka jälkeen tulevat raaka-aineet ja muut vientituotteet 37 %. Egyptin viennistä EU:hun vuonna 2002 noin 40 % muodostuu öljystä ja muista polttoaineista, ja muiden erinäisten valmiiden tavaroiden osuus noin 30 %.

4 4 Egypti - EU Vuosi * * tammisyyskuu 2002 Vienti Tuonti

5 5 MEDA I -rahoitus Välimeren kumppanimaille vuosille oli 3.4 miljardia euroa, josta 17 % (enemmän kuin millekään muulle Välimeren maalle) oli korvamerkattu Egyptille. MEDA II - rahoitus Välimeren maille vuosille ,3 on miljardia euroa. Meda-rahoituksen käytössä Egyptin osalta on ollut runsaasti viiveitä, niinpä Meda-rahoituksen maksatukset ovat toteutuneet vain 39,88 % sitoumuksiin nähden vuosina Kaupan tulevaisuuden näkymät Potentiaalisia Suomen vientikaupan kohteita jatkossa on löydettävissä telekommunikaatio- ja energia-alalla (mm. vaihtoehtoiset lähteet) sekä ympäristöteknologiassa. Myös teollisuuden koneiden ja laitteiden sekä atk-alan tuotteiden markkinoihin kannattaa perehtyä. Vauraan yläluokan suosimilla kulutustavaroilla saattaa myös olla menekkiä. Jäsenyys kv. järjestöissä Egypti on mm. YK:n, WTO:n, COMESA:n, D-8-maiden, AU:n ja NEPAD:n jäsen. EU:n ja Egyptin välinen assosiaatiosopimus on vielä ratifioimatta. Lisätietoja: Ulkoasiainministeriö Afrikan ja Lähi-idän osasto Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikkö PL 176, Helsinki Puhelin: (09) (vaihde) Sähköposti:ali-41@formin.fi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016. 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016. 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2012 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2016

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

LIITE 2 TAUSTATIETOJA VIENTI- JA TUONTIVOLYYMIEN KEHITTYMISESTÄ

LIITE 2 TAUSTATIETOJA VIENTI- JA TUONTIVOLYYMIEN KEHITTYMISESTÄ LIITE 2 TAUSTATIETOJA VIENTI- JA TUONTIVOLYYMIEN KEHITTYMISESTÄ SISÄLTÖ Suomen ja Kiinan välisen kaupankäynnin volyymeja euroina Suomen ja Kiinan välisen kaupankäynnin volyymeja tonneina ja TEU:ina LVM:n

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa

Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa 2016 Terveysteknologian kauppa 2016 1 Suomen terveysteknologian vienti ylitti 2 miljardia euroa vuonna 2016 Tuotteiden vienti kasvoi lähes 10% Tuotekaupan ylijäämä oli 1,0 miljardia

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen kaupan barometri Kevät 11 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: 1 1 8 mrd. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 9, 6,7,815,16 3 5 6 7 8 9 1 Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus Tavaroita

Lisätiedot

Pellervon Päivä. Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel

Pellervon Päivä. Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel Pellervon Päivä Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel EU-maatalouskaupan tasapaino Maataloustuotteiden jako alaryhmiin Mikä on oleellista? Tuotteiden jalostusasteen

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 23.9.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009 Ennusteen taulukkoliite 20.3.2007 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2007 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008 Ennusteen taulukkoliite 26.9.2006 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2006 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko

Lisätiedot

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v. 2004-2011(1-3) 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Taloudelliset ulkosuhteet Aasia maailmantaloudessa - merkitys Suomelle Kasvumarkkinat Toimintaympäristö ja kauppajärjestelmän

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö

Lisätiedot

Keski-Aasia. - Stanit muutoksessa

Keski-Aasia. - Stanit muutoksessa Keski-Aasia - Stanit muutoksessa Kuva: Afghanistan and Central Asia Research Information Indiana University, Bloomington, Indiana 2 Keski-Aasia - stanit muutoksessa Kazakstan, Kirgistan, Tadžikistan, Turkmenistan,

Lisätiedot

Luomurehumarkkinoiden uudet mahdollisuudet ja hyödyt kotieläintiloille. Hankkija-Maatalous Oy Terhi Kujala 08.06.2011

Luomurehumarkkinoiden uudet mahdollisuudet ja hyödyt kotieläintiloille. Hankkija-Maatalous Oy Terhi Kujala 08.06.2011 Luomurehumarkkinoiden uudet mahdollisuudet ja hyödyt kotieläintiloille Hankkija-Maatalous Oy Terhi Kujala 08.06.2011 Arvot Agrimarketin vastuullisuuden perustana Agrimarket Suomen suurin viljakauppias

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012-2013

Kaupan näkymät 2012-2013 Kaupan näkymät 212-213 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 21 Yht. 118,5 mrd. euroa (pl. alv) 13 % 12 % 3 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58 % Lähde:

Lisätiedot

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry 2.10.2014 Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry Kaikki asiakkaastasi! Sen lisäksi, että sahat tuottavat trendikästä tuotetta,

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa Samuli Rikama Pk-yritysten viennin kehitys eri maissa, osuus tavaraviennistä 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Tanska Hollanti Saksa Ruotsi Suomi 2011

Lisätiedot

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

TIETOISKU 15.12.2014 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012

TIETOISKU 15.12.2014 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012 BKT asukasta kohden vuonna 2012 ( ) 50 000 TUOTANTO LASKI VARSINAIS-SUOMESSA VUONNA 2012 40 000 47 957 Bruttokansantuote laski vuonna 2012 huomattavasti Varsinais-Suomessa, kuten muissakin Etelä- Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista viljakauppa-asiaa

Ajankohtaista viljakauppa-asiaa Ajankohtaista viljakauppa-asiaa Valtakunnallinen siemen- ja viljantuotantoseminaari Varsinais-Suomen kylvösiemenyhdistys Loimaan ammatti- ja aikuisopisto Minna Oravuo, vilja-asiamies, MTK EU:n viljamarkkinat

Lisätiedot

Energiatalous. Energian tuotanto ja käyttö, uusiutuvat ja uusiutumattomat energialähteet

Energiatalous. Energian tuotanto ja käyttö, uusiutuvat ja uusiutumattomat energialähteet Energiatalous Energian tuotanto ja käyttö, uusiutuvat ja uusiutumattomat energialähteet Energialähteet 1960 n. 60 % kotimaista (puuta ja vesivoimaa); 1985 omavaraisuus 29 % kulutus kasvoi, hiilen ja öljyn

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 0 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 6 0 mrd. Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus 00 00 00 006 00 008 00 00 0 0 Tavaravienti

Lisätiedot

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Suomi on saari (pois lukien Venäjän vienti) -> 90 % Suomen viennistä kulkee satamien kautta Yritysten sijaintipaikkaan ja toimintaedellytyksiin vaikuttavat

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 62 69 Uusimaa 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 3 1 7 1 1 1 0 62 2 Pk-yritysbarometri, syksy 1 alueraportti, 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,

Lisätiedot

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Ulkomaankauppa 2004:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvon muutos yritysten kokoluokittain 2003/2002 1-9,

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.02.2013. Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain 2009-2013

Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.02.2013. Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain 2009-2013 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.2.213 TYÖTTÖMYYSTIETOJA LAHDESTA JA STA VERTAILU (tammikuun lopun edot 29-213) Työttömyysaste oli Lahdessa laman seurauksena lähes 17 vuodenvaihteessa 29-21,

Lisätiedot

Sadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK

Sadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Sadonkorjuujuhlat Viljamarkkinat Muutoksessa Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Viljamarkkinat muutoksessa Viljamarkkinat ennen Nykytilanne y Muuttuvat maailman markkinat Eurooppa muutoksen kourissa Itämeren

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Venäjän BKT kasvoi enää 1.4% (1-6/2013) Vuonna 2007 kasvu oli 8.5% Kari Liuh to Kari Liuhto Venäjän kaupan professori Turun kauppakorkeakoulu Turun kauppakorkeakoulun alumnitapaaminen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 29.8.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN

Lisätiedot

Metallien jalostuksen rakennekatsaus. heinäkuu 2015

Metallien jalostuksen rakennekatsaus. heinäkuu 2015 Metallien jalostuksen rakennekatsaus heinäkuu 215 TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY / THE FEDERATION OF FINNISH TECHNOLOGY INDUSTRIES METALLINJALOSTAJAT RY / ASSOCIATION OF FINNISH STEEL AND METAL PRODUCERS Postiosoite

Lisätiedot

Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa

Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa BoF Online 2008 No. 1 Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa Heidi Schauman Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys

Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Suomen ja Venäjän välinen liikenne 2020 ja 2030 Ennuste talouden ja liikenteen kehityksestä Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys Kymenlaakso liikenteen

Lisätiedot

ULKOMAAN- KAUPPA. Taskutilasto

ULKOMAAN- KAUPPA. Taskutilasto ULKOMAAN- KAUPPA 2000 Taskutilasto Tullihallituksen tilastojulkaisut Ulkomaankauppa Osa 1 Tuonnin ja viennin vuositilasto yhdistetyn nimikkeistön, CN, mukaan nimikkeittäin/maittain ja maittain/nimikkeittäin

Lisätiedot

Talotekniikan vienti lisääntyi 13 % ja tuonti 25 % vuonna 2000

Talotekniikan vienti lisääntyi 13 % ja tuonti 25 % vuonna 2000 1 (5) Talotekniikan vienti lisääntyi 13 % ja tuonti 25 % vuonna Talotekniikkatuotteiden ulkomaankaupan tase oli viime yli miljardi markkaa voitollinen, koska vienti kasvoi 8,1 miljardiin markkaan ja tuonti

Lisätiedot

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013 Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle Logistics 2013 Suomen ulkomaankauppa alueittain 2012, %-osuudet Tavaravienti, 56,8 mrd euroa Tavaratuonti, 59,2 mrd euroa Yhdysvallat 6.3 % Muu

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin. 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin. 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Taloudellinen kehitys 2010 Markkinoiden kehitys Kilpailukyvyn kehittäminen Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio

Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Juha Tarkka Tieteiden yö 13.01.2005 Suhteellisen edun periaate ulkomaankaupassa Yksinkertainen väite: vapaan kilpailun oloissa kunkin

Lisätiedot

Tekstiilien vienti ja tuonti

Tekstiilien vienti ja tuonti Tekstiilien vienti ja tuonti Tekstiilien tavaravienti ja -tuonti / sisältö Tavaravienti vs. vientiliikevaihto..3 Tekstiilin ja muodin tavaraviennin tuoteryhmät...4 Keskeiset havainnot: Tekstiilien tavaravienti-

Lisätiedot

Lähi-itä markkina-alueena Ulkoasiainministeriö, Afrikan ja Lähi-idän osasto Osastopäällikkö Jarno Syrjälä

Lähi-itä markkina-alueena Ulkoasiainministeriö, Afrikan ja Lähi-idän osasto Osastopäällikkö Jarno Syrjälä Lähi-itä markkina-alueena Ulkoasiainministeriö, Afrikan ja Lähi-idän osasto Osastopäällikkö Jarno Syrjälä Saudi-Arabia Suurlähettiläs Pekka Voutilainen, Riad Egypti Suurlähettiläs Tuula Yrjölä, Kairo Afrikan

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi Raportin on laatinut FiHTAn toimeksiannosta Harri Luukkanen, Eco-Intelli Ky, 29.8.. 1 Yhteenveto kokonaiskehityksestä Lääkintälaitteiden vienti jatkuu aikaisemmalla korkealla tasolla Useimmat viennin pääryhmät

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2014/0083(NLE) 5.9.2014 LAUSUNTOLUONNOS kansainvälisen kaupan valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR 1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Jalkineiden vienti ja tuonti. Toukokuu 2017

Jalkineiden vienti ja tuonti. Toukokuu 2017 Jalkineiden vienti ja tuonti Toukokuu 2017 Jalkineiden vienti ja tuonti / sisällysluettelo Tekstiili- ja muotialan tuoteryhmät viennin ja tuonnin tilastoissa Keskeiset huomiot 1. Vaatteiden vienti ja tuonti

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

Korkean teknologian ulkomaankauppa 2008

Korkean teknologian ulkomaankauppa 2008 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2009 Korkean teknologian ulkomaankauppa 2008 Korkean teknologian vienti EU-maihin jatkoi kasvuaan Suomesta vietiin ulkomaille korkean teknologian tuotteita 11,5 miljardin

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 7.2.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009 Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7. Energiahankkeiden vaikutus Itämeren turvallisuustilanteeseen Dosentti, erikoistutkija Alpo Juntunen MpKK, strategian, Helsinki 0 Suomenlahti ja Itämeri ovat olleet

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle EK:n työmarkkinasektori Talouskriisi koettelee ahtausalaa Viennin ja tuonnin putoamisen vuoksi myös ahtausala on kärsinyt heikosta taloustilanteesta

Lisätiedot