Äitiyden kielletyt tunteet. Vauvakuumeen arvoitus. Kenen on oikeus lisääntyä. Yhdeksän ja puolen pisteen vuosi. Elämä jatkuu lapsettomanakin

Transkriptio

1 Väestöliitto 4/07 Vauvakuumeen arvoitus Kenen on oikeus lisääntyä Yhdeksän ja puolen pisteen vuosi Elämä jatkuu lapsettomanakin Äitiyden kielletyt tunteet

2 Tässä numerossa Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Ensimmäinen vuosikerta Päätoimittaja Helena Hiila 3 Pääkirjoitus Toimitussihteeri Paula Alkio 4 Vauvakuumeen arvoitus Jatkuva kuume vai salaman isku Ulkoasu ja taitto Innocorp Oy Toimitusneuvosto Anne Alitolppa-Niitamo Paula Alkio Raisa Cacciatore Helena Hiila Elina Korhonen Keijo Markova Anna Rotkirch Riitta Salonen Päivi Seppälä Pirjo Somerkivi Jaana Syrjälä Ritva Åberg 7 Kolumni Pikkulapsiperheen roolisirkus onko seksuaalisuudelle sijaa? 8 Lapsi ei hidasta nuoren perheen menoa 10 Terve lapsi voi hyvin aikuisenakin 12 Kenen on oikeus lisääntyä? 14 Ei se määrä, vaan se laatu munasoluissakin Lempeämmät hoidot valtaavat alaa. 16 Yhdeksän ja puolen pisteen vuosi Kahden äidin yhteinen odotus Toimituksen osoite Kalevankatu 16 A PL 849, Helsinki Puh. (09) pari.perhe@vaestoliitto.fi Tilaajapalvelu Tilaukset ja osoitteenmuutokset Kaarina Happo, (09) kaarina.happo@vaestoliitto.fi ISSN X (Painettu) ISSN (Verkkolehti) Kansikuva Gorilla/Hanna Hentinen Kustantaja Väestöliitto ry Elämä jatkuu lapsettomanakin 20 Adoptioperheet tarvitsevat tietoa ja tukea 21 Iäkkäät isät herättävät keskustelua 22 Äitiyden kielletyt tunteet Myyttien äidinrakkaus suurennuslasin alla 24 Palveluja yhden vanhemman perheille 26 FPA Intia: Tavoitteena terveet ja onnelliset nuoret 28 Venäläinen kasvatus uskoo sivistyksen voimaan 29 Peruskoulun seksuaalikasvatus 2000-luvun Suomessa - Pojilla edelleen heikot tiedot 31 Seksin maantieteen suunnistajat löysivät etsimänsä Toivottoman rankasta aiheesta syntyi toivo Painopaikka Edita Oy 2 l Pari & perhe 4/2007

3 Pääkirjoitus Lapsi tekee perheen Mun mummoni muni mun mammani, mun mammani muni mun. Äitiys on naisen elämässä punainen lanka, joka yhdistää sukupolvet toisiinsa. Mutta onko äitiys sama nyt kuin isoäidin aikaan? Lasten merkitys perheen määrittäjänä on entistä vahvempi. Tämä on keskeinen tulos Väestöliiton uusimmassa perhebarometrissä Mikä on minun perheeni, jossa verrataan ihmisten perhekäsitystä kymmenen vuotta sitten saatuihin tuloksiin. Suomalaiset arvostavat edelleenkin perhettä elämänsä tärkeimpänä asiana. Mielenkiintoista on, että monien mielestä vasta lapsi tekee parisuhteesta perheen. Eikä edes parisuhdetta tarvita, yhtälailla myös yksinhuoltaja lapsineen on oikea perhe. Ei oikeastaan ole ihme, että vauvakuume vaivaa monia. Ennen lapsia vain tuli oli vauvakuumetta tai ei. Vauvat eivät synny enää spontaanisti, vaan heidän saamistaan voidaan harkita, siirtää ja suunnitella. Milloin, järkevästi ajatellen, on sopiva aika? Opinnot ainakin pitää saada ensin päätökseen, oikeastaan pitäisi jo olla työelämässä, uskaltaako pätkätyöhön hankkia lasta, entä asunto? Näin puhuu järki. Elämähän on joka tapauksessa epävarmaa, sanoo tunne. Vauvakuumetta tarvitaan, jotta päätös voidaan tehdä puoleen tai toiseen. Paras hoito vauvakuumeeseen on saada vauva! Noin 15 prosenttia naisista ei koskaan saa lasta. Määrän uskotaan tulevaisuudessa kasvavan. Vain pieni osa lapsettomuudesta on toivottua. Useimpien kohdalla lapsettomuus on monien asioiden summa: oikeaa partneria ei osunut kohdalle, aika ei koskaan tuntunut olevan kypsä, toisella tai molemmilla puolisoilla on lapsettomuu- teen lääketieteellinen syy. Vuosittain uutta paria hakee lääketieteellistä apua lapsettomuuteen, ja prosenttia hoidoista johtaa lapsen syntymiseen. Mutta elämä jatkuu lapsettomanakin, kuten tässä lehdessä haastateltu pariskunta kertoo. Perhe merkitsee suomalaiselle useimmin läheisyyttä, vastuuta muista ihmisistä ja yhdessä olemista ja henkistä turvaa. Yhä useampi katsoo, että suhteen virallistamista ei tarvita, ellei ole mitään erityistä syytä esimerkiksi lasta. Ideologiset syyt, kuten avioliiton kokeminen vanhanaikaisena instituutiona, ovat vaihtuneet käytännön syihin. Usein vasta lapsi saa vanhempansa naimisiin. Aivan kuten isoäidinkin aikaan. Helena Hiila Ota talteen! Väestöliitto tarjoaa eri alojen ammattilaisille seksuaaliterveyteen, perhetyöhön, lääketieteelliseen genetiikkaan ja monikulttuurisuuteen liittyvää koulutusta. Lisäksi liitto järjestää kaikille avoimia seminaareja, koulutustilaisuuksia ja ryhmätoimintaa. Katso ensi vuoden tilaisuudet ja seminaarit lehden keskiaukeamalla olevasta koulutuskalenterista. Pari & perhe 4/2007 3/2007 l 3

4 Teksti Anna Rotkirch Vauvakuumeen arvoitus Sana vauvakuume on levinnyt suomen kieleen viime vuosikymmenien aikana. Kun ihminen ottaa pienen vauvan äidiltä omaan syliinsä, voi hän tarjota selitykseksi vauvakuumetta. Ja päinvastoin, jos nuori pari ei halua hankkia lapsia, he voivat viitata vauvakuumeen puuttumiseen. Väestöliiton vuoden 2002 Perhebarometrissä selvitettiin lapsettomien, vuotiaiden suomalaisten syitä olla hankkimatta lapsia. Tällöin kaksi viidestä kyselyyn vastanneesta ilmoitti, ettei hänellä tai puolisolla ole vielä ollut vauvakuumetta. Tunteet siis näyttävät osittain ohjaavan lasten hankintaa, eikä esimerkiksi se, että lasten hankkiminen kuuluu asiaan. Eräs vapaaehtoisesti lapseton nainen totesi vastauksessaan: Minulla ei ole koskaan, missään elämäni vaiheessa ollut vauvakuumetta ja olen sitä aina välillä ihmetellytkin. Olen kokenut, että lapsia nyt vaan on olemassa, mutta he eivät herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Ei myönteisiä eikä kielteisiä. Erittäin lapsirakas, lapseton ystäväni kysyi minulta kerran, eikö tuollainen pieni vauva herätä sinussa mitään hoivaamisen ja hellimisen tunteita? Vaikka kuinka yritin, niin ei. Ihmiset käyttävät ilmaisua vauvakuume hyvin eri merkityksissä. Eräs nainen, joka ei aikaisemmin ollut ajatellut lasten hankkimista, kertoi ryhtyneensä leikittelemään ajatuksella ja tarkkailemaan vauvoja entäs jos minäkin -katseella. Hänellä oli vauvakuumetta. Mies taas kertoi tunteneensa vauvakuumetta, kun partneri oli sairaalassa synnyttämässä. Jotkut päinvastoin huomauttivat, että oikea vauvakuume ei ole leikin tai jännittämisen asia, vaan se liittyy arkaan ja syvälliseen suruun siitä, ettei voi saada lasta. Vauvakuume kannattaa mieltää jatkumoksi, jonka toisessa päässä on tuore uteliaisuus vauvoja ja omaa lisääntymistään kohtaan ja toisessa tahattoman lapsettomuuden aiheuttama kärsimys. Jatkumon keskellä on enemmän tai vähemmän vahva kaipuu tulla vanhemmaksi tai saada lisää lapsia. Sukupuolittunut tunne Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksella tänä vuonna tehdyssä kyselytutkimuksessa selvitettiin vuotiaiden suomalaisten kokemuksia vauvakuumeesta. Tällöin vauvakuume määriteltiin vahvaksi haluksi saada oma lapsi. Tulosten mukaan sekä miehet että naiset ovat kokeneet vauvakuumetta. Sukupuolten välillä on kuitenkin selviä eroja: Yksi viidesosa naisista ja kaksi viidesosaa miehistä ei ollut koskaan kokenut voimakasta halua saada omaa lasta. Kuitenkin lähes puolet kyselyyn vastanneista sekä naisista että miehistä oli kokenut yhden tai muutaman kerran vauvakuumeeseen viittaavaa tunnetta (naisista 49,8 ja miehistä 44,9 %). Sen sijaan 28,5 % naisista oli kokenut useita kertoja vauvakuumetta, mutta miehistä vain 12,7 %. Myös sukupolvien välillä on eroja vauvakuumeen kokemisessa. Vauvakuumetuntemuksia olisi voinut odottaa kertyvän iän myötä, mutta kyselytulosten mukaan näin ei kuitenkaan ole, vaan vauvakuumeen kokeminen on yleisintä vuotiailla. Voi toki olla, että vuotiaat ovat jo unohtaneet nämä tuntemukset, kun taas lastenhankintapohdinnat ovat vielä ajankohtaisia heitä nuoremmille. 4 l Pari & perhe 4/2007

5 Pari & perhe 4/2007 l 5

6 Kuva: Kirsikka Bonsdorff Anna Rotirch Nuorten tartunta? Moni asia viittaa siihen, että vauvakuumeen poteminen on tyypillisempää nuoremmille kuin vanhemmille sukupolville luvun alkupuolella syntyneille, avioliitossa eläville ihmisille vanhemmuus oli itsestäänselvyys. He myös saivat lapset nuorempina kuin nykyään. Lasten hankkimista ei tarvinnut harkita pitkään, ennen kuin ne jo olivat osa elämää, halusi sitä tai ei. Päinvastoin, naisia opetettiin varomaan ja pelkäämään raskaaksi tulemista, etenkin väärän miehen kanssa. Kuten eräs toisen maailmansodan jälkeen syntynyt nainen totesi: Minun on lähes mahdotonta tajuta, että jotkut ihan tarkoituksella, vaivojaan säästämättä ja keinoja kaihtamatta pyrkivät tilaan, jota itse jo sangen varhain opin pitämään julmana, mutta väistämättömänä kohtalona. Nykyään ihmiset voivat suurelta osin päättää itse vanhemmaksi tulemisestaan. Tämä tarkoittaa, että uskonnon, perinteiden ja yhteisöllisten normien sijasta ihmisten tunteet ja mieltymykset ohjaavat päätöksentekoa entistä enemmän. Miksi hankkia lapsia, jos elämässä on monia muitakin kiinnostavia asioita? Voi siis olla, että vauvakuume on vahvistunut ja levinnyt tunteena samalla, kun sitä kuvaava sana on yleistynyt kielessämme. Väestöntutkimuslaitoksen syntyvyyttä tutkiva hanke pyrkii ratkomaan juuri tätä arvoitusta: mistä vauvakuume tulee ja miten se ilmenee? Meillä on toistaiseksi kuvauksia enimmäkseen naisilta, vaikka osittain samoja piirteitä löytynee myös miesten tarinoista. Jatkuva tai yllättävä kuumeilu Vauvakuumeen näyttäisi syntyvän kahta eri reittiä. Osa ihmisistä on aina tuntenut suurta tarvetta hoivata, ja vauvat vetävät heitä magneetin tavoin puoleensa. Naiset kertovat silloin vauvakuumeilleensa aina lapsuudesta tai teinivuosista lähtien. Olen kuumeillut jo kauan ja minulla on hirvittävän suuri halu olla äiti. Kun seitsemäs syntymäpäiväni lähestyi, äitini kysyi minulta, mitä haluaisin lahjaksi. Sanoin, että muuta en toivo kuin, että meille tulisi oikea vauva. Vauvakuume voi tulla myös täydellisenä yllätyksenä. Naiset kuvaavat tätä tunnetta salamaksi, iskuksi tai jopa tsunamiksi. Näissä tapauksissa nainen on usein vanhempi eikä hän ole suunnitellut tulevansa äidiksi. Olin aina suhtautunut toisten vauvoihin viileän kunnioittavasti: ymmärsin niiden olevan tärkeitä, mutta en tuntenut sitä kuumetta, minkä näin valtaavan lähes kaikki muut naiset niiden vaikutuspiirissä. Kun olin täyttänyt 28 vuotta, aloin tuntea sisälläni, keskellä rintakehää, voimakasta tunnetta, jota en ole tuntenut sitä ennen enkä sen jälkeen. Se toi mukanaan hyvin voimakkaita ajatuksia omista lapsista. Toisaalta naisella voi jo olla muutama lapsi, eikä perheeseen ole ajateltu hankkia lisää lapsia. Tällöin vauvakuume voi iskeä kolmannen tai neljännen lapsen kohdalla, eli silloin kun suunniteltua kiintiötä halutaan nostaa. Nainen saattaa törmätä ystävien, sukulaisten tai oman puolisonsa ihmettelyyn: miksi lapsia pitää hankkia noin aikaisin tai noin myöhään; miksi asia on sinulle niin tärkeä; emmekö voi odottaa vielä muutaman vuoden tai emmekö voisi vihdoin nauttia rauhallisesta elämästä ilman pieniä lapsia? Vauvakuumeen yhtenä tarkoituksena näyttäisikin olevan läheisten ihmisten vakuuttaminen lapsen tarpeellisuudesta. Tosin naiset usein käyvät tätä keskustelua ennen kaikkea itsensä kanssa. Moni nainen kuvaili käyneensä eräänlaista kamppailua ruumiin tuntemusten ja järjen välillä. Vauvakuume laantuu, kun ruumis ja järki ovat jälleen samaa mieltä esimerkiksi, kun nainen on tullut raskaaksi tai päinvastoin, kun hän on lopullisesti päättänyt, että ei haluakaan (lisää) lapsia. l Kirjoittaja on Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen erikoistutkija ja perhetiimin vetäjä. Lainaukset ovat suomalaisten naisten kirjoituksista vauvakuumeesta. Vauvakuumetta käsittelevä tutkimusraportti ilmestyy vuonna l Pari & perhe 4/2007

7 Raisa Cacciatore Lastenpsykiatri ja tietokirjailija, joka on toiminut Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan asiantuntijalääkärinä vuodesta 1998 Kolumni Pikkulapsiperheen roolisirkus onko seksuaalisuudelle sijaa? Jumppatunti jää taas väliin. TV:stä tulisi urheiluruutu, mutta vauva itkee. Kiva teatteri, mutta sinnekään ei pääse. Oi ei, talvi tuli ja puutarhakalusteet on vielä parvekkeella! Aika ei enää riitä luovaan laiskuuteen, eikä lauantaiaamuna herätä puoliltapäivin oman kullan suukkoihin. Ollaan solahdettu pikkulapsiaikaan. Elämänympyrät menevät uusiksi ja totutut tavat muuttuvat. Eniten muuttuu ehkäpä oma itse: keho rehevöityy ja lapset roikkuvat siinä kiinni. Ennen oli tarkkaa, että tukka oli hyvin - nyt kauppareissulla riittää, että on pipo päässä. Päivällä, töissä kukin ehkä pääsee pätemään urallaan. Kovat arvot ja kalenteri täynnä muuta, paitsi aikaa parisuhteelle, lasten ajalle, vanhemmuudelle. Kotona Äiti, äiti!, Isä, isä! huutojen säestyksellä pohditaan lasten parasta. Vanhemmuus voi olla hämmentävän pehmeää ja vierasta. Tai yllättävän ronskia ja konkreettista. Se juurruttaa rutiineja. Se myös kiristää pinnaa. Isänä ja äitinä joutuu nöyrtymään keskeneräisyyteensä. Lapset on varmaankin keksitty siksi, ettei aikuisista tulisi liian päteviä! Jos muualla kiitetäänkin, kotona kohtaa rajallisuutensa. Kun kaikkea ei ehdi tai jaksa, kannattaa itseltään kysyä, mikä on oikeasti tärkeää? Arki imaisee, ellei sille laita rajoja. Aina löytyy kaappi tai lattia, joka vaatisi huoltoa. Renkaat on vaihdettava, mutta onko auton pakko kiiltää? Vauvan kanssa on valvottava, joten kannattaako iltarientoihin enää revetä? Parisuhdekeskustelu ilta yhdentoista jälkeenkö on se ainoa hetki, jolloin aikuiset kohtaavat, sovitaan työmenot, lapsiasiat ja hankinnat. Flirttaillaanko samalla? Toimiiko se esileikkinä? Kun perhe-elämä on vaativaa, on mietittävä mikä minut ja perheeni todellisuudessa pitääkään pystyssä? Lapsiperheen arki on usein sitä positiivista stressiä, joka antaa enemmän kuin ottaa. Toisaalta valvomiset voivat johtaa siihenkin, ettei näistä vuosista jälkeenpäin muista mitään. Siksi kannattaa panostaa elämänhallintaan. Se tarkoittaa tasapainoa elämän haasteiden, voimavarojen ja oman itsensä kanssa. Työuraminä, vanhempi-minä, kumppani-minä ja yksilö-minä ovat kaikki yhtä tärkeitä rooleja ja elämän osa-alueita. Näihin kaikkiin olisi panostettava yhtä lailla. Niitä kaikkia olisi arvostettava. Oman unen määrä ja ajoittaiset irtautumiset kokonaisrumbasta ovat tärkeitä yksilö-minälle. Työura-minä on selkeä: saa palkkaa ja palautetta, kun tekee sovitun määrän suoritteita. Saa yhteisössä aseman ja tuntee rakentavansa yhteistä hyvää. Mutta kuka kehuisi isää tai äitiä vanhempana? Turhan usein osoittellaan vikoja, niin itsessä kuin toisessa. Sen sijaan kumppania kannattaisi kiitellä kaikista onnistumisista, joita hän lapsiaan huoltaessaan tekee. Jos taas on yksi aamu tai ilta kohtuudella pulkassa, se on hurraa-huudon väärti. Vanhemmuuskin kaipaa positiivista vahvistamista, ettei siitä tule suorittamista hiki otsalla. Ja miten helposti vanhemmuus nielaisee koko kodin. Seksille ei ole tilaa: päivällä ei ole aikaa ja yöllä ei jaksa. Pikkunyytit synnyttävät isä- ja äitimyytit. Sitten ollaan niin äitii ja isii, ettei edes kehtaa sekstailla. Lapsentuoksuinen kohellus ja korvatulehdus eivät herätä haluja, ja oma kehokin voi olla vanuttunut, onkohan se edes haluttava? Seksuaalisuus voi alkaakin ottaa alaansa ihan muissa piireissä. Jotta näin ei kävisi, parisuhteen seksuaalisuuteen ja kumppani-minään kannattaa panostaa. Tärkeää on säilyttää positiivinen ajattelutapa kumppanista. Jos toisen poissa ollessa miettii, mitä tämä ei ole tehnyt, on tehnyt tai hänen pitäisi tehdä, on itse jo aika ikävällä mielellä vastaanottamassa tulijaa. Aikaa rakkauden osoituksille ja rakastelullekin järjestyy, kun niiden arvon löytää. Rakastelun ei pitäisi olla suorittamista, vaan rakkaudesta kertomista sanoin ja teoin. Silloin uupuneetkin voivat löytää toistensa sanoista ja sylistä hellän turvan, löytämällä positiivisen seksuaalisuuden, joka synnyttää, elämää ja lisää yhteenkuuluvuutta. l Pari & perhe 4/2007 l 7

8 Teksti ja kuva Ilona Hiila Lapsi ei hidasta nuoren perheen menoa Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut tasaisesti. Suomalainen nainen synnyttää esikoisensa keskimäärin kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla. Kymmenen vuotta nuoremmat äidit alkavat olla harvinaisia. On kuitenkin pariskuntia, jotka haluavat lapsensa nuorena. Kun odotin Lukasta mietin muutaman kerran, mihin olen oikein ryhtynyt. Nyt kuulostaa hassulta, mutta silloin mietin jopa sitä, että pääsenkö ikinä Roskildemusiikkifestivaaleille. 24-vuotiaat Maija Muraja ja Teemu Hyytiäinen saivat esikoispoikansa Lukaksen puolitoista vuotta sitten. Keskimääräistä nuoremmasta iästään huolimatta, he kokevat olleensa valmiita lapsensaantiin. Tuntuu hassulta olla jollain tapaa erikoisessa asemassa, sillä vanhemmuus tuntuu ihan normaalilta. Mielestämme ei ole mitään outoa siinä, että meillä on nyt 1,5-vuotias Lukas, Muraja ja Hyytiäinen toteavat. Monet parit lykkäävät lastenhankintaa taloudellisten syiden vuoksi: halutaan saada ensin opinnot valmiiksi, vakituinen työpaikka sekä mukava asunto. Maija Muraja kuitenkin kokee, etteivät taloudelliset huolet paina mieltä. Jo ennen Lukasta elimme ilman suurempia hankintoja. En myöskään pelkää työnsaannin vaikeutuvan, sillä uskon asioiden menevän omalla painollaan, Muraja kertoo. Oma ikä tuli Maija Murajalle kysymykseksi lähinnä odotusaikana. Kun odotin Lukasta mietin muutaman kerran, mihin olen oikein ryhtynyt. Nyt kuulostaa hassulta, mutta silloin mietin jopa sitä, että pääsenkö ikinä Roskilde-musiikkifestivaaleille. Nyt uskon, että sekin mahdollista jos sitä todella haluaa. Elämä avoinna myös vauvan kanssa Vaikka Muraja ja Hyytiäinen eivät suunnitelleet lastenhankintaa, oli Lukas toivottu lapsi. Molemmilla oli halu saada lapsia verrattain nuorena, ja esikoispoika oli iloinen yllätys. Ymmärrän, että monet haluavat elämän olevan valmista` ennen lastenhankintaa. Itseäni ei tulevaisuus huoleta ja toisaalta on myös kutkuttava ajatus, ettei meillä ole riippakiviä kuten asunto- ja autolainaa. Voimme suunnitella tulevaisuuttamme vapaasti, Muraja kertoo. Pariskunta on pohtinut myös pidempiaikaista oleskelua tai vaihtovuotta ulkomailla. Mielestämme ulkomaille muutto onnistuu hyvin myös koko perheen voimin. Thaimaa tai Australia ovat houkuttelevia vaihtoehtoja, Hyytiäinen ja Muraja toteavat tulevaisuuden suunnitelmistaan. Opiskelu ja äitiys on Murajan mielestä helppo yhdistää, vaikka taloudellinen tilanne voisi olla parempi. Tottakai rahaa olisi aina kiva olla enemmän, mutta en usko yhteiskunnalla olevan vastuuta kaikesta. Olen jo nyt todella kiitollinen esimerkiksi asuntotuesta, Muraja kommentoi opiskelijaäidin taloudellista asemaa. Pois muumilandiasta Vaikka perhe vie nykyään suuren osan Murajan ajasta, pitää hän tärkeänä, että aikaa riittää läheisille ystäville. Läheisimmät ystävät ovat pysyneet matkassa mukana ja koen olevani vieläkin se sama Maija kuin aikaisemmin. Tottakai puhun ystävilleni Lukaksesta, mutta toisaalta olen sanonut, että repikää minut pois muumilandiasta, jos näytän juuttuvan liikaa vauvapuheisiin, Muraja nauraa. Nettifoorumit ovat monelle vanhemmalle tärkeä paikka kohdata samassa tilanteessa olevia ihmisiä, mutta Maija Muraja ei ole kokenut tarpeelliseksi etsiä ikäisiään äitejä internetistä. Hän tosin kertoo olevansa mukana virtuaaliyhteisössä, jossa käyttäjiä yhdistää lasten 8 l Pari & perhe 4/2007

9 Maija Murajalla ja Teemu Hyytiäisellä oli halu saada lapsia verrattain nuorena. Nyt 1,5 -vuotias Lukas-poika olikin heille iloinen yllätys. ikä; jokainen äiti on saanut esikoisensa samana vuonna. En ole kokenut tarvetta hakea yhteyttä samanikäisiin äiteihin, sillä minulla on paljon kolmikymppisiä ystäviä, joilla on myös lapsia. Heidän kanssaan voin puhua lapsiasioista eikä nuori ikäni ole korostunut keskusteluissa. Toisaalta nykyään nuoruus pitkittyy kolmenkympin yli enkä usko, että ystäväni kokevat itseään vanhoiksi, Maija Muraja pohtii. Myös Teemu Hyytiäinen vieroksuu ajatusta lähteä etsimään isäkavereita internetistä. Nuorena on ehkä vähemmän kaavoihin kangistunut. Nuoruuden elinvoima ja rohkeus auttavat keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa. Omat ystävät riittävät. Voin keskustella heidän kanssaan myös Lukakseen liittyvistä asioista, Hyytiäinen toteaa. Nuoruuden elinvoima auttaa jaksamaan Kysyttäessä, mitä eroja Muraja kokee suhteessa vanhempiin äiteihin, menee hän mietteliääksi. En tiedä onko eroja niin paljon. Ehkä fyysinen jaksaminen on konreettisin ero kaksikymppisen ja nelikymppisen äidin välillä, Muraja miettii ja kertoo, ettei itse ole ollut Lukasta hoitaessaan koskaan suunnattoman väsynyt. Maija Murajan mielestä nuoren iän parhaat puolet tulevat esille muutoskyvyssä. Nuorena on ehkä vähemmän kaavoihin kangistunut. Nuoruuden elinvoima ja rohkeus auttavat keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa. Jaksan yhdistää lastenhoidon, opiskelun ja omat jutut. Toisaalta ymmärrän, jos joku haluaa keskittyä asioihin erikseen ja hankkia lapsia vasta opintojen jälkeen. Muraja ja Hyytiäinen kokevat hienoksi myös sen, että ovat vielä suhteellisen nuoria Lukaksen tullessa täysi-ikäiseksi. Onhan se hauska ajatus, että siinä vaiheessa kun kavereiden lapset kakkaa vaippoihinsa, me istutaan Lukaksen kanssa baarissa, Hyytiäinen nauraa. l Pari & perhe 4/2007 l 9

10 Teksti Tiina Kirkas Terve lapsi voi hyvin aikuisenakin Terve lapsi on terve aikuinen, hallituksen terveyden edistämisen politiikkaohjelman johtaja Maija Perho sanoo. Ohjelman avainsanoja ovatkin ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen. Terve lapsuus on arvo sinänsä, mutta asialla on Maija Perhon mielestä myös yhteiskunnalliset ulottuvuutensa. Terve lapsi on terve aikuinen. Suomalaiset ikääntyvät, eikä meillä ole varaa menettää tulevaa työvoimaamme. Hallituksen terveyden edistämisen politiikkaohjelmassa terveys mainitaan myös Suomen menestyksen kilpailutekijäksi. Terve lapsi on siis sijoitus tulevaisuuteen, vaikka ajatus harvoin todentuu teoiksi valtion tai kuntien budjettineuvotteluissa. Ohjelman tarkoituksena on viestiä, että terveyttä edistävät toimenpiteet ovat sijoituksia, jotka tuottavat hyvinvointia ja säästävät myöhemmin kalliilta raskailta hoidoilta. Esimerkiksi yksi lasten psykiatrinen hoitopaikka maksaa vuodessa kymmenen terveydenhoitajan palkan, Perho vertaa. Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelman avainsanoja ovatkin ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen. Tavoitteena on myös koota hyviksi koetut käytännöt yhteen ja jakaa ne muiden hyödynnettäviksi. Kohderyhmänä ovat muiden muassa kuntien päättäjät ja virkamiesjohto. Esimerkiksi Järvenpään kaupunginvaltuusto päätti panostaa kouluterveydenhuoltoon ja neuvolatoimintaan, vaikka se maksaa. Siellä oli hyviä kokemuksia terveyskeskuksissa toimivista psykiatrisista sairaanhoitajista, jotka kykenivät ohjaamaan potilaat aikaisempaa nopeammin tarvittavaan hoitoon. Muualla odotetaan yhä jonoissa. Valtioneuvoston marraskuun alussa käsittelemä terveyden edistämisen politiikkaohjelma keskittyy ennen kaikkea työtätekevään ja ikääntyvään aikuisväestöön, kun taas lasten, nuorten sekä perheiden hyvinvointia pohditaan omassa politiikkaohjelmassaan. 10 l Pari & perhe 4/2007

11 Lasten lihavuus huolettaa Monet aikuisten terveysongelmat ovat silti myös lasten todellisuutta. Ensimmäisenä Maija Perholle tulee mieleen lasten lisääntyvä ylipaino. Lasten liikunta ja ravitsemus eivät ole tasapainossa. He syövät liikaa makeaa ja rasvaista sekä liikkuvat liian vähän. Esimerkiksi arkiliikunta on jäänyt vähälle, ja vanhemmat kuljettavat lapsia liiankin avuliaasti autolla kouluun. Perheiden ruokailu- ja liikuntatottumuksissa onkin parantamisen varaa, hän muistuttaa. Monet asiat kilpailevat nykyään lapsen ajasta. On eri asia, leikkiikö lapsi päivisin vai pelaako hän tietokoneella. Lasten hartia- ja niskakivut ovatkin jo lisääntyneet. Lapsella on kuitenkin luontainen halu ja tarve liikkua, joten Perho kiinnittäisi huomiota myös lasten liikkumisen edellytyksiin. Millaisia ovat leikkikentät? Ovatko koulujen pihat kaikille avoimia lähiliikuntapaikkoja? Aktivoivatko ne liikkumaan? Entä onko nuorille tekemistä? Kunnat ja niiden eri toimijoiden yhteistyökyky ratkaisee, syntyykö terveyttä edistävistä olosuhteista lapsia ja nuoria palveleva kokonaisuus. Terveyden edistäminen mielletään liian kapeasti vain terveys- ja sosiaalisektorin asiaksi. Silti myös esimerkiksi liikunta, kevyen liikenteen väylät, kulttuuri, ympäristön suunnittelu ja kaavoitus vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin ylläpitää ja edistää terveyttään, Perho huomauttaa. Perhekeskeistä terveydenhoitoa Lapsen mielenterveysongelmat Maija Perho kytkee kotiin ja varsinkin avioerotilanteissa vanhempien kykyyn ottaa lapsi huomioon. Eli jääkö lapsi kiistakapulaksi, ja kuinka paljon aikuisten riitaa hän on jo joutunut kokemaan. Myös työelämän paineet vaikuttavat lapseen. Perho kaipaakin työpaikoille ja Lasten liikunta ja ravitsemus eivät ole tasapainossa. He syövät liikaa makeaa ja rasvaista sekä liikkuvat liian vähän. perheisiin elämänkaaren mukaista joustoa, jonka lainsäädäntö jo sallii. Monilla lapsilla on suuri turvallisen aikuisen nälkä, hän toteaa ja viittaa myös niin sanottuihin curling-vanhempiin, jotka eivät osaa ohjata mahdollisesti vanhemmalla iällä hankkimaansa ainokaistaan kohtaamaan pettymyksiä lapselle itselleen turhauttavin seurauksin. Vaikeimpia ovat kuitenkin lastensuojeluun päätyvät lapset, joiden vanhemmilla on päihteiden käyttöä ja omia mielenterveyden ongelmia. Perhon mielestä lasten auttamiseksi tarvitaan monitahoinen verkosto, joka huolehtii hoitoa tarvitsevista mutta ennen kaikkea ehkäisee ongelmat ennakolta. Neuvoloissa on otettava puheeksi lapsen psyykkiseen kehitykseen liittyvät asiat sekä tuettava parisuhdetta ja kypsään vanhemmuuteen kasvamista. Perho kannattaa perhekeskeistä terveydenhoitoa, jossa terveydenhoitajan Lasten auttamiseksi tarvitaan monitahoinen verkosto, joka huolehtii hoitoa tarvitsevista mutta ennen kaikkea ehkäisee ongelmat ennakolta. ammattitaidon lisäksi perheet voivat tukeutua psykologien asiantuntemukseen, vanhempien vertaisryhmiin ja isät omaan toimintaansa. Alan järjestöillä on myös paljon annettavaa vanhempien ja vanhemmuuden tukemisessa, Perho muistuttaa. Vastaavasti päiväkodeissa ryhmäkokoja ei saa vippaskonstein suurentaa, ja kouluissakin lasten on päästävä terveydenhoitajan puheille ihan jo tavallisten kasvukipujen kanssa. Nuorille tietoa seksuaaliterveydestä Lapsi on terve, kun hän leikkii, ilmaisee itseään ja kokee olonsa turvalliseksi. Nuorella terveys liittyy enemmänkin sukupuoli-identiteettiin ja itsetuntoon eli siihen, onko hän sinut itsensä kanssa, Maija Perho pohtii. Hän on kuitenkin huomannut nuorten olevan hämmentyneitä siitä, missä vaiheessa mitäkin pitää tehdä ja epäilee syyksi median ja internetin tarjoamia malleja. Nuoret haluavat olla aikuisia liian aikaisin. Seksuaaliterveyden edistämisen kannalta huolestuttavinta on Perhon mielestä kuitenkin klamydia-tartuntojen lisääntyminen, mikä kertoo suojautumisen puutteesta. Nuoret kaipaavat Perhon mielestä lisää uskottavasti tuotettua tietoa lisääntymis- ja seksuaaliterveydestä. Vanhempien ja koulun terveystiedon lisäksi esimerkiksi Väestöliitto on ammattitaitonsa ja innovatiivisuutensa puolesta hyvä sitä jakamaan. l Pari & perhe 4/2007 l 11

12 Teksti Tiina Kirkas Kenen on oikeus lisääntyä? 1970-luvulle asti ei-toivottujen suomalaisten lisääntymistä estettiin avioliitto- ja sterilisaatiolainsäädännöllä. Nykyään laki rajoittaa nais- ja miesparien yhteistä vanhemmuutta. Lisääntymisoikeus on paljolti naisen oikeutta hankkia tai olla hankkimatta lapsia, eikä siitä säädetä kansainvälisissä asiakirjoissa. YK:n ihmisoikeussopimus sitä vastoin takaa avioliittoikäisille miehille ja naisille oikeuden avioitua ja perustaa perhe, mikä käytännössä tarkoittaa lasten hankkimista. Nyky-Suomessa lisääntymisoikeuteen ja lasten hankkimiseen puututaan mm. aborttia, sterilisaatiota, hedelmöitymishoitoja ja adoptiota koskevissa laeissa. Esimerkiksi abortin tai sterilisaation saa omasta pyynnöstä lääkärinlausunnon perusteella terveydellisin ja sosiaalisin syin. Pysyvästi mielisairailta voidaan kuitenkin huoltajan hakemuksesta estää lasten hankkiminen, ja asiasta päättää Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Nykyinen laki ei salli rekisteröidyssä suhteessa elävien nais- ja miesparien yhteistä adoptiota. He voivat olla esimerkiksi pariskunnan toisen osapuolen biologisen lapsen yhteishuoltajia, mutta ei-biologisella äidillä tai isällä ei ole oikeutta juridiseen vanhemmuuteen. Vastaavasti yksin elävälle naiselle voidaan antaa hedelmöityshoitoja, mutta rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli ei ole syntyneen lapsen juridinen vanhempi. Avioliitolle laki säätää 18-vuoden ikärajan, ja sitä nuoremmat tarvitsevat oikeusministeriön erityisluvan. Samoin lähisukulaisten keskinäiset avioliitot on kielletty. Vastaava kielto kirjattiin jo vuoden 1929 avioliittolakiin, jossa sitä perusteltiin moraalisin ja rotuhygieenisin syin: sukulaisavioliitosta syntyvät lapset voisivat olla usein suvustaan huonontuneita. Samainen laki kielsi myös tylsämielisiä ja mielisairaita solmimasta avioliittoa. Kahden synnynnäisesti kuuromykän avioituminen oli sitä vastoin luvanvaraista. Perinnöllisesti kaatumatautisten (epileptikkojen) avioliitot oli kielletty jo vuonna 1734, mutta uudessa laissa avioitumisen ehdoksi asetettiin sterilisaatio eli suvunjatkamiskyvyn poistaminen. Säädös oli voimassa vuoteen 1970 asti. Lakia valmistellut komitea olisi estänyt tai ehdollistanut avioliiton myös spitaalisilta, tuberkuloosia sairastavilta, alkoholisteilta, syntymäsokeilta ja impotenteilta. Ei-toivotut olkoot lisääntymättä Vaikka muutama vuosikymmen sitten avioliiton ja lisääntymisen kytkös oli nykyistä vahvempi, kaikille avioliiton esteiden kirjaaminen lakiin ei riittänyt. 12 l Pari & perhe 4/2007

13 Suomessa 1920-luvulta alkaen tiedemaailmaa ja lääkärikuntaa innoittaneet rotuhygieeniset ajatukset välittyivätkin vuoden 1935 sterilisaatiolakiin, jonka perimmäisenä tavoitteena oli estää suomalaisen rodun kannalta ei-toivottavan aineksen lisääntyminen. Erityisenä ongelmana pidettiin heidän luonnottoman voimakasta sukuviettiään, joka oli saatava jopa pakkokeinoin aisoihin. Eduskunnassa lähes yksimielisesti hyväksytyn lain mukaan [t]ylsämielinen (idiootti), vähämielinen (imbesilli) ja mielisairas voidaan määrätä tehtäväksi suvun jatkamiseen kykenemättömäksi, jos on syytä varoa, että sellainen vajaakelpoisuus periytyisi hänen jälkeläisiinsä, tai jos on todennäköistä, että hänen lapsensa jäisivät hänen tällaisen vajaakelpoisuutensa takia huoltoa vaille. Vajaamielisyyden käsite luvuilla oli silti häilyvä ja paljolti yksittäisten asiantuntijalääkärien päätännässä, ja stigman saivat helposti kaikki senaikaisen ihannekansalaisen normista poikkeavat yksilöt. Vuosina sterilisoitiin noin 900 ihmistä, joista kolme neljästä viranomaisten ja lääkäreiden vaatimuksesta. Lopuista puolet oli epileptikkoja, jotka mieluummin teettivät sterilisaation ja elivät säällisessä avioliitossa kuin moraalisesti tuomittuina susipareina. Yli 80 prosenttia sterilisoiduista oli naisia. Sterilisaatiolaki pyrki toisaalta myös kannustamaan soveliasta ainesta lisääntymään, ja ihanteeksi määritettiin vähintään kolme lasta. Laki ei esimerkiksi sallinut sterilisaatiota naisen omasta tahdosta, vaikka raskaus tai synnytys olisi todistettavasti vaarantanut hänen henkensä. Vuoteen 1950 asti myös abortti oli laiton. Sterilisaatiolaki uudistettiin vuonna 1950, ja seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana operaatioita tehtiin , joista 80 prosenttia lääketieteellisin perustein. Silti ihmistä sterilisoitiin rotuhygieenisin perustein eli geneettisesti sopimattomina lisääntymään. Vasta vuoden 1970 sterilisaatiolaista poistettiin maininnat rotuhygieenisistä perusteista. l Suomalaisten perhekäsitykset muuttumassa Vasta lapset tekevät perheen Ydinperhe edustaa suomalaisille edelleen tärkeää ihannetta ja käytäntöä, mutta muut perhemuodot ovat nousemassa sen rinnalle. Suomalaisten suvaitsevaisuus erilaisia perheitä kohtaan on lisääntynyt kymmenessä vuodessa. Lasten asema perheen määrittäjänä on entistä vahvempi: monen mielestä vasta lapset tekevät perheen. Biologinen sukulaisuus määrittää perhettä enemmän kuin esimerkiksi vahva tunnesuhde. Avioliitosta ja perheestä haetaan entistä enemmän suojaa ja turvaa sekä kuulumista johonkin. Nämä tiedot selviävät tuoreesta Väestöliiton julkaisemasta vuoden 2007 Perhebarometrista Mikä on minun perheeni? suomalaisten käsityksiä perheestä vuosilta 2007 ja 1997, jonka on tehnyt tutkija TtM Pirjo Paajanen. Ydinperhe arvostettu, muut perhemuodot nousussa Ydinperhe puolustaa edelleen asemiaan, mutta avoliitosta on tullut lähes tasavertainen elämisen muoto avioliiton kanssa. Yksinhuoltajien perheet sekä samaa sukupuolta olevien parien perheet ovat kasvattaneet hyväksyttävyyttään. Lapset ovat vahvempi perheen määrittäjä kuin parisuhde. Yllättävin muutos vuosien 1997 ja 2007 vastauksissa on se, että entistä harvempi pitää lapsetonta avio- tai avoparia perheenä. Kolme yleisintä avioitumisen syytä ovat avioliiton tuoma turva, ajan kypsyys avioitumiselle sekä halu osoittaa suhteen pysyvyyttä. Avioliitosta ja perheestä haetaan entistä enemmän suojaa ja turvaa itselle ja lapsille. Ehkä taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu, pätkätyöt ja työelämän hektisyys sekä epävarmuus ovat lisänneet turvallisuuden hakemista perheestä ja avioliitosta. Huolta ja murhetta perhe merkitsee noin 16 prosentille vastaajista, joiden joukossa on eniten kolmen ja sitä useamman lapsen vanhempia. Paajanen Pirjo. Mikä on minun perheeni? suomalaisten käsityksiä perheestä vuosilta 2007 ja Hinta 20 + toimituskulut. Tilaukset Väestöliiton Väestöntutkimuslaitokselta: puh. (09) tai sähköpostilla mika.takoja(at)vaestoliitto.fi. l Pari & perhe 4/2007 l 13

14 Teksti Anna Kopteff Ei se määrä, vaan se laatu munasoluissakin Kevyet hedelmöityshoidot vähentävät ikäviä haittavaikutuksia ja raskausajan riskejä Lapsettomuushoidot elävät muutosten aikaa. Uudet kevyet ja yksilöllisesti äideille räätälöidyt hedelmöityshoidot yleistyvät kovaa vauhtia. Potilaiden kokemukset lempeästä hoidosta ovat olleet myönteisiä, ja jopa aiemmin pitkän hoidon läpikäyneet äitikokelaat ovat hämmästyneet hoitojen eroista. Ensin oma hormonitoiminta sammutetaan, ja sitä seuraa päivittäisten hormonipistosten sarja. Näin jatketaan, kunnes munasolut ovat kypsiä. Tätä kaavaa noudattelee perinteinen koeputkihoito. Nyt hoidot ovat muuttumassa pikavauhtia yhä kevyempään ja yksilöllisempään suuntaan. Potilaan omaa hormonitoimintaa ei sammuteta kokonaan, jolloin tarvittava lääkemäärä on pienempi kuin perinteisessä hoidossa. Lisäksi tavoitteena on saada vähemmän soluja kuin perinteisellä hoidolla, selventää ylilääkäri Eero Varila Väestöliiton Tampereen klinikalta. Lempeässä hoidossa ei tuoteta mahdollisimman paljon munasoluja, vaan munasoluista yritetään saada hyvälaatuisia. Poikkeavasta solusta raskaus alkaa huonosti ja keskenmenot lisääntyvät. Voimakas stimulaatio voi vaikuttaa epäedullisesti munasolujen laatuun, nimenomaan solujen perimään. Lempeällä stimulaatiolla saadaan vähemmän poikkeavia soluja, Varila huomauttaa. Eero Varila Lapsi halvemmalla ja helpommin Kevyen hedelmöityshoidon tarkoitus on saada aikaan lapsi mahdollisimman välillä riskeillä ja kohtuullisella hinnalla. Lapsen hinnaksi raskaassa hoidossa on laskettu euroa, kun taas kevyessä hoidossa euroa. Suomessa hoitoihin saa yhteiskunnan tukea. Raskaammassa hoidossa terveet naiset voivat saada hoidosta vaihdevuosioireiden tapaisia sivuvaikutuksia. Yksi vakavimmista on hyperstimulaatio, jossa munasarjat turpoavat liian suuriksi ja potilaan nestetasapaino häiriintyy. Yleisimmät oireet ovat vatsan turpoaminen, painonnousu, vatsakivut ja hengenahdistus. 14 l Pari & perhe 4/2007

15 Lempeään hoitoon liittyvät sivuvaikutukset ovat vähäisiä, ja hyperstimulaation riski on erittäin pieni. Klinikan on kuitenkin rukattava hoitoaikatauluja, koska kevyt hedelmöityshoito toteutetaan naisen kuukautiskierron ehdoilla. Vastaanottoaika on siksi löydettävä nopeasti. Keskenmenon riski vähenee Tampereella lempeämpi hoitomenetelmä otettiin käyttöön Potilaat ovat itse ruvenneet tiedostaman paremmin myös hoitoihin liittyvät riskit, ja sen vuoksi haluavat kevyemmän stimulaation. vuonna 2004, jolloin Varilasta tuli Väestöliiton Tampereen klinikan ylilääkäri. Nyt klinikalla menetelmään on siirrytty lähes kokonaan. Kokemukset ovat olleet pelkästään myönteisiä. Hoito voidaan toteuttaa yksilöllisemmin ja turvallisemmin kuin perinteinen, pitkän kaavan mukainen hoito. Ja silti raskaustulokset ovat kummallakin menetelmällä samaa luokkaa, Varila toteaa tyytyväisenä. Hoidoista prosenttia johtaa lapsen syntymiseen, ja luku on sama pitkällä ja lyhyellä hoitokaavalla. Varilan mukaan kevyillä hoidoilla keskenmenon riski on kuitenkin jonkin verran pienempi. Hoitojen erot hämmästyttävät Varilalla on kokemuksia kevyemmistä hoidoista jo vuodelta 1999, jolloin lempeät stimulaatiot, eli antagonistit tulivat käyttöön. Niiden avulla hoito voidaan toteuttaa kontrolloidusti, jolloin solut kerätään silloin, kun ne ovat kypsiä. Lempeä hoito ei kuitenkaan lopeta naisen omaa hormonitoimintaa kokonaan, toisin kuin perinteinen hoito. Potilaat ovat kokeneet hoidon ilman muuta helpommaksi. Ne, jotka ovat käyneet aiemmin läpi pitkän hoidon, ovat usein todella hämmästyneitä siitä, miten suuri ero on. Potilaat ovat itse ruvenneet tiedostaman paremmin myös hoitoihin liittyvät riskit, ja sen vuoksi haluavat kevyemmän stimulaation, Varila kertoo. l Bioanalyytikko Kaisa Salminen vetää alkion siirtokatetriin kohtuun siirtämistä varten. Kun vauva viipyy lapsettomuuden tutkimus ja hoito Tahaton lapsettomuus on yhä useamman parin ongelma. Arviolta joka kuudes lasta toivova pari joutuu tilanteeseen, jossa raskaus ei ole alkanut vuodenkaan yrittämisen jälkeen. Joillakin pareilla voi olla lapsia nykyisessä tai aiemmassa parisuhteessaan, mutta uusi raskaus antaa odottaa itseään. Vuosittain noin uutta paria hakee lääketieteellistä apua lapsettomuuteen. Hoitoon hakeutuvat parit tarvitsevat sekä perusteellista lääketieteellistä neuvontaa että psyykkistä tukea koko hoitoprosessin ajan. Väestöliiton uusi tietovihkonen Kun vauva viipyy lapsettomuuden tutkimus ja hoito (38 s.) kertoo raskauden alkamiseen ja jatkumiseen vaikuttavista tekijöistä, naisesta ja miehestä johtuvista lapsettomuuden syistä sekä tarvittavista tutkimuksista. Siinä käydään läpi erilaiset käytössä olevat hoitomuodot hormonihoidoista uusimpiin koeputkihedelmöityshoitoihin sovellutuksineen sekä annetaan tietoa saatavilla olevasta psyykkisestä tuesta ja vaihtoehtoisista ratkaisumalleista. Julkaisu kertoo myös lapsettomuuden herättämistä tunteista sekä vaikutuksista parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen. Julkaisun on kirjoittanut dosentti Maija Tulppala ja toimittaneet dosentti Anne-Maria Suikkari ja biologi Sirpa Mäkinen. Tilaukset Väestöliitosta, puhelimella (09) tai sähköpostilla aija.vaisanen@vaestoliitto.fi. Hinta 10 euroa + postituskulut. l Pari & perhe 4/2007 l 15

16 Teksti ja kuva Tiina Kirkas Elämä jatkuu lapsettomanakin Kun Rautakallio-Hokkasen perheeseen ei syntynyt lasta, pariskunta suuntasi katseensa eteenpäin. Satu Rautakallio-Hokkanen ja Pertti Hokkanen eivät enää päätoimisesti pohdi lapsettomuuttaan. Neljä vuotta hormonihoitoja, koeputkihedelmöityksiä, toivon viriämistä ja sen jälkeistä pettymystä riittivät. Kun kaikki oli kokeiltu, ei jäänyt sijaa jossittelulle. Haluan, että asioilla on alku ja loppu. Emmekä me muutenkaan harrasta asioiden vatkaamista, Satu sanoo. Kotona pitkä prosessi päättyi, kun vierashuoneesta tehtiin työhuone. Satu ryhtyi myös opiskelemaan, ja Pertti keskittyi töihinsä. Kun kaikki oli takanapäin, oli löydettävä elämälle uutta sisältöä. Ei saanut jäädä haikailemaan syntymättömän lapsen perään. Hoidot huipakkaa aikaa Nyt nelikymppiselle, seitsemisen vuotta sitten avioituneelle parille lapsettomuus ei tullut yllätyksenä. Jotenkin osasimme odottaa, sillä jo seurusteluaikana tiesimme, ettemme ole enää nuoria. Päätimme silti yrittää, Pertti kertoo. Myöskään Sadulle lasten saaminen sormia napsauttamalla ei ollut itsestään selvää, sillä hänen tädillään ei ollut lapsia. Vasta teini-ikäisenä tosin tajusin, että hän olisi kyllä halunnut lapsia muttei vain saanut. Kummallekin oli silti selvää, että jos lasta ei luonnonmenetelmällä kuulu, turvaudutaan lääketieteeseen. Pian selvisikin, että Satu sairasti naisilla varsin yleistä endometrioosia eli kohdun limakalvon sirottumatautia. Se oli lopulta todennäköisin selitys neljä vuotta kestäneiden hedelmättömyyshoitojen tuloksettomuudelle. Oli se silti huipakkaa aikaa, Satu toteaa, vaikkei nyt jälkikäteen muista muuta kuin laskeneensa kolmen kuukauden ajanjaksoja hoidosta toiseen. En minä silloin pohtinut olevani lapseton. Minä vain keskityin piikittämään itseäni. Pertti taas koki itsensä lähinnä käveleväksi spermapankiksi, joka lääkärin vastaanotolla tönättiin vessaan hoitamaan hommansa. Oli se kohtuullisen brutaalia touhua miehen kannalta, varsinkin julkisella puolella. Minä olisin halunnut nähdä, mitä Sadulle tehdään sekä tietää, miten hoidot häneen vaikuttavat, mitä riskejä niihin 18 l Pari & perhe 4/2007

17 liittyy ja miten hän voi. Kyse oli kuitenkin meidän yhteisestä asiastamme. Pertti myös muistaa, kuinka uuden hoitojakson myötä syntynyt toivo ja lopulta sen sammuminen alkoivat kerta toisensa jälkeen uuvuttaa. Samoin kotona oli riidan tullen pysähdyttävä harkitsemaan, oliko kyse todellisesta asiasta vai siitä, että jommastakummasta tuntui kurjalta. Kumpikin oli kuullut pareista, jotka hoitojen aikana olivat päätyneet eroon. Oli se tietenkin kova paikka, kun tunnepuoli heitti laidasta laitaan. Silti piti vain jaksaa olla riittävän kylmäpäinen ja löytää toimiva tapa ratkaista asiat rikkomatta suhdetta, Pertti toteaa. Huumorilla eteenpäin Vasta hoitojen loputtua Satu ja Pertti kertoivat sukulaisille, ettei lasta kannattanut odottaa. Sitä ennen he olivat yhteisestä päätöksestään pysyneet asiasta vaiti. Ajattelimme, että onnistuessamme ei ole kenenkään asia tietää, miten lapsi on saanut alkunsa. Toisaalta meillä ei ollut myöskään tarvetta puhua, Pertti kertoo. Äitimme tietenkin vihjasivat mutta eivät silti kysyneet suoraan. Sukulaiset eivät edes uskaltaneet, Satu lisää. Satu kuitenkin hakeutui jossain vaiheessa lapsettomien oman yhdistyksen Simpukan tapaamiseen, ja myöhemmin Endometrioosiyhdistykseen, jonka toiminnassa hän on yhä aktiivisesti mukana. Jo hoitojen aikana Satu ja Pertti ehtivät harkita myös adoptiota, mutta varsinkaan Pertti ei innostunut ajatuksesta: hän halusi lapsen nimenomaan Sadun kanssa. Maailman köyhyysongelma ei ratkea tuomalla tänne lapsia, hän toteaa. Satu ei sinänsä vastusta adoptiota mutta on harkinnut kansainvälistä kummiutta itselleen sopivampana tapana toimia. Muutoin Sadulla ja Pertillä ei ole vaikeuksia kohdata muiden lapsia ja iloita heidän puolestaan. Satu ei edes ymmärrä, miksi muiden onni olisi häneltä pois. Lapsiperheiden todellisuus on tosin minulle täysin tuntematonta, mutta meillä on vastaavasti oma maailmamme. Toki Satu ja Pertti aika ajoin pohtivat, mitä elämässä jäi saavuttamatta ilman lapsia. Pertti olisi halunnut turvata jatkuvuutensa, Satu olisi niin ikään toivonut voivansa jättää itsestään jonkin jäljen. Toisaalta meillä on kohtuullinen määrä vapautta ja ainakin teoreettinen mahdollisuus viettää loppuelämämme Kreikan saaristossa, Pertti pohtii. Välillä me myös sanomme toisillemme, että tätäkään emme olisi voineet tehdä, jos meillä olisi ollut lapsia. Aika lailla viljelemme mustaa huumoria, Satu lisää. l KYSY me vastaamme Painaako huoli lapsista ja nuorista, heidän kasvustaan ja kehityksestään? Tai askarruttaako parisuhde ja sen hyvinvointi? Väestöliiton asiantuntijat vastaavat lukijoiden kysymyksiin tällä palstalla, antavat tukea ja apua ja ohjaavat tarvittaessa eteenpäin. Lähetä kysymyksesi osoitteella: Väestöliitto, Pari & Perhe, PL 849, Helsinki tai sähköpostitse pari.perhe@vaestoliitto.fi. Voit myös tutustua Väestöliiton nettisivuilla oleviin nuorten ja miesten kysymyksiin tai parisuhdesivuilla oleviin artikkeleihin ja saada niistä tukea ja apua pulmiisi. Väestöliiton sivut löytyvät osoitteesta KYSYMYS Tuli tuossa mieleen lisääntymisen genetiikasta se, että naisen ikääntyessä hänen munasolujensa genetiikka saattaa itse asiassa kärsiä. Kysymys kuuluu: muuttuvatko lasten saamat geenit huonommiksi, kun synnyttäjien ikä on noussut? Eli olemmeko heikentämässä koko ajan tulevien sukupovien geeniperimää? Huolestunut isä Kiitos kysymyksestänne. Munasolujen laatu kyllä heikkenee naisen iän myötä. Koska kaikki munasolut ovat jo valmiina tyttövauvan syntyessä, niin mitä kauemmin munasolut ovat varastossaan, sitä todennäköisempää on, että niihin voi tulla erilaisia perimän muutoksia elämän aikana. Myöhemmällä iällä elimistön omat munasolujen korjausmekanismit eivät myöskään toimi yhtä hyvin kuin nuorena. Näin naisen iän myötä sellaisten munasolujen määrä nousee, joissa on jokin perimän häiriö. Yksi tällainen häiriö on ylimääräinen kromosomi 21, jonka seurauksena syntyy Down syndrooma lapsi. Kuitenkin suurin osa munasoluissa olevista poikkeavuuksista on luonteeltaan sellaisia, että raskaus ei ole lainkaan mahdollinen. Luonto karsii pois sellaiset viat, joilla ei ole elinmahdollisuuksia. Niinpä Downin syndrooma onkin käytännössä ainoa jälkeläisissä ilmenevä vanhentuneiden munasolujen seuraus. Tämän riski nousee 40 ikävuoden jälkeen. Eli vastaus kysymykseenne heikennämmekö geeniperimäämme, kun lykkäämme lasten saamista myöhemmäksi on, emme, ainoastaan lasten saaminen muuttuu paljon vaikeammaksi. Anne-Maria Suikkari, ylilääkäri Väestöliiton klinikat, Helsinki Pari & perhe 4/2007 l 19

18 Teksti Kirsikka Bonsdorff Adoptioperheet tarvitsevat tietoa ja tukea Adoptio on ollut tämän syksyn kuuma puheenaihe. Viestintäministerin adotiovanhemmuus on nostanut pintaan jyrkkiäkin mielipiteitä, joita ei vasta synnyttäneelle tohdittaisi sanoakaan. Sisarukset nauttivat kesäpäivästä vanhassa Porvoossa. On hyvä, että adoptiosta puhutaan julkisuudessa. Adoptioon liitetään vielä paljon virheellistä tai vanhentunutta tietoa. Silloin, kun aihe nousee esiin alleviivaamatta, kuvituksen kautta tai muiden aiheiden kuten harrastus- tai parisuhdejuttujen yhteydessä, adoptio kytkeytyy luonnollisella tavalla perheiden monimuotoisuuteen, sanoo Adoptioperheet ry:n perhevapaalla oleva toiminnanjohtaja Anu Uhtio. Meillä on taipumus ajatella, että kun lapsi on saatu Suomeen ja hyvään kotiin, loppu hyvin kaikki hyvin. Adoptiolapsilla on kuitenkin erityistarpeita, Uhtio muistuttaa. Lasten kanssa työskenteleviä ammattilaisia voi olla vaikea lähestyä, jos he eivät tiedä etteivät tiedä. Esimerkiksi päivähoidossa voidaan monin tavoin tukea lapsen sopeutumista ja kiinnittymistä perheeseensä, kun perheen ja henkilökunnan välillä on avoin keskusteluyhteys ja henkilökunnalla tietoa aiheesta. Yhteiskunnallisen vaikuttamistyön ja tiedon tarjoamisen lisäksi vertaistuki on tärkeää. Samalta alueelta adoptoineiden perheiden keskinäiset tapaamiset ovat erityisen tärkeitä lapsille. Jokaisen ihmisen on saatava edes joskus olla ympäristössä, jossa hän kuuluu enemmistöön, Anu Uhtio pohtii. Samat oikeudet kaikille lapsiperheille Töitä adoptiolasten ja -perheiden oikeuksien turvaamiseksi on tehty Suomessa jo ainakin 20 vuotta. Asiat edistyvät, Suomi on kansainvälisen adoption lilliputtimaa Suomessa on noin ulkomailta adoptoitua, kun esimerkiksi Ruotsissa heitä on noin Suomeen kansainvälisen adoption kautta saapuvien lasten määrä kasvaa kuitenkin jatkuvasti. Adoptiolasten määrä vaihtelee vuosittain, sillä perhettä vailla olevia lapsia pyritään ensin auttamaan syntymämaassa. Yhteiskunnalliset muutokset lapsen kotimaassa heijastuvat myös adoptiotoimintaan. Eniten lapsia on saapunut Venäjältä, viime vuosina paljon myös Kiinasta. Suomessa syntyneitä lapsia adoptoidaan vuosittain noin Kansainvälisiä Adoptioita järjestävät Pelastakaa lapset ry, Interpedia sekä Helsingin kaupunki. mutta kehitys on ollut verkkaista, sanoo Uhtio. Lainsäädännössä ja käytännöissä on vielä puutteita, jokunen kummallisuuskin. Adoptiolapsi ja -vanhempi voivat mennä naimisiin keskenään. On aika eriskummallista, että tällainen kohta on katsottu tarpeelliseksi lisätä lakiin. Se pitää poistaa, Uhtio puuskahtaa. Adoptioprosessin onnistuminen riippuu myös asuinpaikasta. Useissa kunnissa neuvontajonot saattavat olla kohtuuttoman pitkiä ja lapsensaanti pitkittyä. Jos kunta ei ole ostanut palveluntarjoajalta kaikille pakollisia adoptioneuvontapalveluja, perheet eivät lainkaan voi saada Suomessa syntynyttä lasta. Suomessa adoptioäideillä ei automaattisesti ole oikeutta palkalliseen kolmen kuukauden jaksoon perhevapaan alussa, ja adoptiovanhemmilla vanhempainrahakausi on 63 päivää lyhyempi kuin biologisilla vanhemmilla. Tukia määriteltäessä ei pidä lähtökohtaisesti ajatella, että adoptiovanhemmuus on jotakin muuta kuin biologinen. Ensimmäiset ulkomailta Suomeen adoptoidut perustavat jo omia perheitään. Miltähän heistä mahtaa tuntua, kun he lukevat Kelan opasta tuoreille vanhemmille? Tuntevatko he olevansa toisen luokan kansalaisia, Uhtio heittää kysymyksen ilmaan. Adoptioperheiden yhdistys ajaa vastaavaa kolmen vuoden kotihoito-oikeutta adoptiovanhemmille kuin biologisilla vanhemmilla jo on. Anu Uhtio painottaa, ettei yhdistyksen tavoitteena ole patistaa kaikkia kotiin kolmeksi vuodeksi. Perheiden valinnanvapautta tulee kuitenkin lisätä. Kaikille lapsiperheille on tarjottava tukea ja osoitettava luottamusta samalla tavalla riippumatta siitä, onko heidän lapsensa perheeseen syntynyt vai adoptoitu. l 20 l Pari & perhe 4/2007

19 Teksti Tuure Hurme Kun isyyden merkitykseen on herätty 2000-luvulla aivan uudenlaisella tarmolla, on käyty keskustelua myös iäkkäistä isistä. Harva yli 45-vuotias nainen ryhtyy lapsentekoon, mutta miehelle se on mahdollista huomattavasti vanhempanakin. Iäkkäät isät herättävät keskustelua Mielipiteitä esitetään puolesta ja vastaan. Jotkut saattavat mollata yli 60-vuotiaina isiksi tulevia edesvastuuttomuudesta, koska heillä on riski kuolla lapsen ollessa vielä nuori. Jotkut kertovat lapsena hävenneensä tavallista iäkkäämpiä vanhempiaan. Toiset taas ihmettelevät arvostelijoiden pyrkimyksiä asettaa epäeettisiä "isyysikärajoja". Ei isyyttä voi kieltää. Syyskuussa Ilta-Sanomien päivän kysymyksenä oli, että "onko yli 60-vuotias sopiva tuoreeksi isäksi". Vain 26 prosenttia vastasi myöntävästi. Siis peräti kolmella neljästä vastaajasta oli kielteinen kanta yli 60-vuotiaiden isyyteen! Mielipide on tuomitseva, voisi jopa sanoa ikärasistinen. Tutkija Merja Korhosen mukaan adoptiokäytänteet paljastavat meikäläisen ikänormin. Vaikka sitä ei ole laissa säädetty, yli 45-vuotiaat eivät yleensä saa adoptiolapsia. Tämä kertoo siitä, mikä yhteiskunnassamme on yleinen, hyväksytty ikänormi vanhemmaksi ryhtymiselle, sanoo Joensuun yliopiston psykologian laitoksen tutkija. Normista huolimatta isän korkea ikä ei tutkijan mukaan ole välttämättä ongelma paitsi ehkä isälle itselleen. Nuori isä ei vielä ajattele elämän ja isyyden rajallisuutta, mutta vanhempaa miestä se saattaa askarruttaa. Kun miesten keskimääräinen elinikä on noin 75 vuotta, seitsemän vuotta vähemmän kuin naisten, niin esimerkiksi 60-vuotiaina isäksi tulevat ovat jo tietoisia elämän rajallisuudesta. Mitä jos itselle sattuu äkillisesti jotain ikävää? Kuinka lapsen silloin käy? Muuten korkea ikä voi olla positiivinen voimavara. Elämänkulun näkökulmasta isän korkeasta iästä tuskin on haittaa. Iän myötä ihminen usein tasapainottuu ja seestyy, niin mikäs siinä. Myös niin sanottu generatiivinen vanhemmuus kyky ja halu kantaa vastuuta seuraavasta sukupolvesta vahvistuu vanhentumisen myötä. Mies on aiempaa valmiimpi toimimaan jälkipolven hyväksi. Yleensähän isäksi tullaan juuri silloin, kun sosiaaliset kellot kutsuvat miehiä uran luomiseen. Vanhemmuuden kannalta tämä on ristiriitaista. Lapsen näkökulmasta isän ikää tärkeämpää on isäsuhteen laatu. Ei lapsi iästä sinänsä välitä, jos suhde isään on muuten hyvä. l LAPSETTOMUUDEN HOITOA KOKEMUKSELLA Väestöliiton klinikat Oy tarjoaa monipuoliset palvelut lapsettomuuden perustutkimuksista uusimpiin lapsettomuuden hoitomenetelmiin. Hyvät hoitotulokset perustuvat huolelliseen lapsettomuuden syiden selvittämiseen, henkilökuntamme pitkään työkokemukseen ja jatkuvaan laaduntarkkailuun. Helsingissä: Fredrikinkatu 47 A, puh Oulussa: Kiviharjuntie 11, Medipolis, puh Turussa: Maariankatu 3 A, puh Tampereella: Biokatu 6, Finn-Medi 1, puh VÄESTÖLIITON KLINIKAT OY HELSINKI, OULU, TURKU, TAMPERE Pari & perhe 4/2007 l 21

20 Teksti ja piirros Kristiina Janhunen Äitiyden kielletyt tunteet VTM Kristiina Janhunen toimii tutkijana ja koordinaattorina Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Äitiyden kielteiset tunteet -tutkimushankkeessa. Myytti 1: Yksi äiti riittää lapsen huoltamiseen ja kasvattamiseen. Äidit ovat selvinneet tehtävästään maailman sivu, joten ei lapsesta voi aivan kauheasti vaivaa olla. Äitiyteen sisältyy tunteita, ajatuksia ja käyttäytymistä, joiden pelätään olevan sopimattomia ja joista on vaikea puhua. Raivo, epäonnistumisen kokemukset ja itsekkäät halut saattavat tuntua äideistä kielletyiltä ja luonnottomilta ja niitä halutaan peitellä ja vältellä. Seurauksena voi olla turhia itsesyytöksiä ja patoutuneita pelkoja. Pahimmassa tapauksessa äiti ei uskalla hakea apua edes silloin, kun hänen tai lapsen terveys on vaarassa. -suuttumus, raivo ja joskus jopa viha, ne ovat kiellettyjen tunteiden listalla äitinä kun olet. 29-vuotias kolmen lapsen äiti Väestöliiton Perheverkko ja Väestöntutkimuslaitos kutsuivat kesällä äitejä kirjoittamaan ja kertomaan, minkälaisia negatiivisia kokemuksia heidän äitiyteensä on kuulunut. Kirjoituksia tuli 60:lta erilaisessa elämäntilanteessa olevalta äidiltä: nuorilta, vanhoilta, akateemisilta, yksinhuoltajilta, uusperheiden äideiltä, maalta ja kaupungista. Kirjoitusten taustalla lymyää koukeroisia käsityksiä ja odotuksia siitä, minkälaisia äitien tulisi olla. Äitien kirjoitusten pohjalta valmistuu vuodenvaihteessa julkaisu, jonka yhtenä päämääränä on purkaa epärealistinen äitimyytti täydellisestä uhrautuvaisesta ja onnellisesta äitihahmosta. Tunsin suunnatonta toivottomuutta, häpeää, yksinäisyyttä sekä pettymystä itseeni. En saa lastani nukkumaan, olen huono äiti. Lisäksi tunsin syyllisyyttä, että tunsin näitä tunteita. Minunhan piti olla niin hyvä ja onnellinen äiti. 27-vuotias yhden lapsen äiti, naimisissa Äitimyytin lonkerot kietoutuvat niin arkikäytäntöihin, äiti lapsi-suhteeseen kuin äidin tunne-elämäänkin: äidin tulisi olla automaattisesti onnensa kukkuloilla, äitiydestä suoriutumista mitataan imettämisessä ja lapsen hyvinvoinnissa. Äitien tulisi olla loputtoman motivoituneita keittämään soseita ja viihdyttämään pienokaisiaan. Lopulta kielteisissä tunteissa purkautuu turhautuneisuus siitä, ettei odotuksiin ole ylletty eikä äitinä ole tuntunutkaan siltä miltä pitäisi. Jotenkin mielessä on ihanne, millainen pitäisi olla ja se turhauttaa, kun ei pysty itse yltämään omiin ihanteisiinsa. Uusperheen äiti Äitimyytin lonkerot poikki Tulevassa julkaisussa katkotaan äitimyytin lonkerot yksi kerrallaan. Äidiksi tuleminen ei tarkoita yksinhuoltajaksi tulemista, kirjaimellisesti ymmärrettynä. Ihminen syntyy avuttomana ja tarvitsee useita vuosia tauotonta hoivaa. Tähän pitkään jatkuvaan tarpeeseen ei ole voi vastata vain yhdellä käsiparilla. Esiteollisissa yhteisöissä lapsen hoivaamiseen ja kasvattamiseen osallistui tyypillisesti monta apuäitiä ja -isää. Ihminen onkin ns. cooperative breeder eli sananmukaisesti yhteistyössä lisääntyvä. Nykyisin erilaiset hyvinvointipalvelut ja teknologia koettavat helpottaa äitien arkea. Silti isät ja lähipiiristä erilaisiksi kummeiksi, apuäideiksi ja apuisiksi muovautuvat henkilöt ovat usein korvaamattomia. Meidän molempien vanhemmatkin käyvät aivan liian harvoin ja auttavat vähän. Niinkuin minä olisin joku ihmenainen, joka ei apua kaipaa. 27-vuotias kahden lapsen äiti, naimisissa. Myytti 2: Äidinrakkaus on ehdotonta, tasapuolista ja se syttyy heti lapsen syntymästä (tai jo odotusaikana). Myyttinen äidinrakkaus on yksi läpäisevimmistä ja samalla vaietuimmista (väärin)käsityksistä. Aihe nousee pintaan äitien kirjoituksissa toisinaan selkeästi ja toisinaan rivien välistä. Hyvin selkeästi paljastuu, että todellisuudessa rakkaus ei syty tilauksesta, ja toisinaan raivo tai välinpitämättömyys tukahduttaa sen. 22 l Pari & perhe 4/2007