Ravintola Dado- pyhäjokisten yhteinen olohuone

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ravintola Dado- pyhäjokisten yhteinen olohuone"

Transkriptio

1 P Y H ÄJOEN K UU LUM ISET L A U A N T A I V I I K K O 6 P Y H Ä J O E N L U K I O N T U O T TA M A J O U K KO J U L K A I S U Ravintola Dado- pyhäjokisten yhteinen olohuone MALVIINA IMPOLA Suvi ja Mikko Salmela ovat varmasti tuttuja koko Pyhäjoen kylälle. Piakkoin neljä vuotta täyttävä ravintola Dado on suosittu kohtaamispaikka, niin pyhäjokisille kuin ulkopaikkakuntalaisillekin. Ajatus konkurssiin joutuneen Nuotan henkiin herättämisestä lähti Mikolta ja perheen ystävältä, Vesa-Matilta Vesi-Matti Topparilta. Aikaisemmin kahvilayrittäjänä toiminut Suvi lähti yritykseen mukaan. Kauppakirjat Dadosta tehtiin Suvin ja Mikon kuopuksen, Oskarin, syntymäpäivänä 4. helmikuuta vuonna Yrittäjäpariskunta ei kokenut baarin perustamista vaikeaksi, olihan sellainen kylällä ollut jo aikaisemmin. Sille oli selvästi tilausta, Mikko muistelee Dadon alkuvaiheita. Dadon nimi tulee espanjan kielestä. Nuottaa sanottiin aikoinaan Noppahotelliksi. Käymme Espanjassa perheen kanssa joka vuosi vähintään kerran lomailemassa. Otimme sitten selvää, mikä noppa on espanjaksi. Sehän oli dado, Mikko kertoo. Yrittäjänä olemisessa on paljon hyviä puolia, mutta se ei aina ole ruusuilla tanssimista: Päivät ovat pitkiä ja työtä on paljon. Se on niin kuin 24/7 hommaa. Aamulla kun herää, miettii heti, että mitä tekisi tai mitä tilaisi. Vaikka Dado on kuuluisa myös erittäin hyvistä karaokelaitteistaan, pyrkii se olemaan muutakin kuin pelkkä karaokebaari. Ravintolassa esiintyy silloin tällöin pieniä ja vähän suurempiakin laulajia ja esiintyjiä. Yhteis- työtä tehdään myös erilaisten järjestöjen, esimerkiksi SPR:n kanssa. Dadossa järjestetään niin naamiaisia kuin tavallisia kokouksia. Meidän baari on siitä hyvä, että sitä pystyy muuttamaan niin moneen tilanteeseen, kehuu Suvi. Erityisesti nuoria Dadon meininki on kiinnostanut, mutta ikäskaala on laaja: Ajatus on se että Dado on koko kansan kuppila. Yläikärajaa ei ole. Ravintolahotelli Dado Dado alkaa uudistaa itseään pikkuhiljaa. Koko kiinteistö, jossa Dado on, on nyt Salmeloiden omistuksessa. Yläkerran asuntoja on alettu remontoida hotellikäyttöön ja ruokalistaa uudistetaan. Fennovoima julkaisi päätöksensä ydinvoimalan tulosta Pyhäjoelle jonkin aikaa sitten. Salmelat näkevät voimalan tulon hyvänä mahdollisuutena yritykselleen. Ajatus Dadon laajentamiseen lähti juuri ydinvoimalan päätöksestä. Majoitusmahdollisuuksia Pyhäjoella on todella vähän, joten ajatus hotellin perustamisesta vaikuttaa tarpeelliselta. Yläkerran remonttia tehdään parasta aikaa. Meillä on siellä kaksi yksiötä, kaksio ja kaksi 4 huoneen asuntoa ja keittiö. Pienimuotoista majoitusta on tarjolla jo maaliskuun alusta, Suvi listaa. Huoneet ovat täysin kalustettuja ja sisältävät samat mukavuudet, joita muissakin hotelleissa on, kuten nettiyhteydet. Aikaa ja rahaa remontti vie, mutta yrittäjät kertovat sen olevan vaivan arvosta. Laajennusta on suunniteltu pidemmäl- le ja majoitusta on tulossa mahdollisesti vieläkin enemmän: Kunhan saamme asioita naksahtamaan kohdalleen. Remonttia Salmelat kertovat tekevänsä omin voimin, mutta totta kai apua tarvitaan putkija sähköhommissa. He ovat pyrkineet käyttämään paikallisia firmoja mahdollisimman paljon. Lisätietoja tulevista asunnoista saa Dadon nettisivuilta ja asunnoille on valmistumassa maaliskuussa myös omat nettisivut. Hotellihankkeen yhteyteen on tarkoitus rakentaa myös lisää liiketiloja muita yrittäjiä varten. Pariskunta kertookin Eurajoelta tulleiden vieraiden kauhistelleen Pyhäjoen vähäistä liiketila- ja majoitustarjontaa: Suunnitteilla on Pyhäjoen mittakaavassa oleva kauppakeskus. Saman katon alle pyritään saamaan mahdollisimman monta yrittäjää, jo rakennusvaiheessa. nista saakka. Tällä hetkellä á la carte ruokia valmistellaan vain isommille ryhmille tilauksesta. Eri kulttuureihin ja kieliin pyritään valmistautumaan muun muassa tulokkaiden omalle äidinkielelle ja englanniksi käännetyillä ruokalistoilla. Yrittäjät kertovat Suomen alkoholilain olevan hyvin tiukka. Esimerkiksi Virossa on mahdollista ottaa ostetut juomat mukaansa valomerkin jälkeen. Suomessa tämä ei ole mahdollista. On siis myös käännettävä Suomen alkoholilaki mahdollisimman monelle kielelle, jotta ikäviltä välikohtauksilta ja väärinymmärryksiltä vältyttäisiin. Uuden Dadon myötä grillin kohtalo on vaakalaudalla: Jos ja kun hotellihanke etenee, meillä on suunnitteilla, että keittiön paikkaa täytyy vaihtaa. Vanha keittiö alkaa vedellä viimeisiään ja uuden keittiön paikalla ei ole mahdollisuutta grilliluukulle. Grilliruoan ystävien ei kannata kuitenkaan hermostua, sillä tulevasta ravintolasta saa samoja hampurilaisia ja ranskalaisia kuin nykyisestäkin. Bileitä ja urheilua Monenlaisia tapahtumia on tulossa Dadoon: Pääsiäisenä on diskoa ja Bad ja Ryyd tulevat uusintavierailulle. Ystävänpäivänä järjestetään naamiaiset ja 18. helmikuuta on jääkiekkoilijoiden ykköskohokohta Hockey Night. Silloin on aina mökki täynnä ja kivat kekkerit. Maaliskuun puolelle on suunnitteilla joku DadoStar artisti, pitkästä aikaa. Illan viettojen ja ravintolatoiminnan lisäksi Dadolla on oma sählyvuoro, johon hyväksytään kaikenkuntoiset ja ikäiset pe- laajat: Suurin piirtein 18-vuotiaita ja vanhempia otetaan mukaan, mutta toki nuorempiakin. Peli on kuitenkin sen verran kovaa. Yrittäjäpariskunta kertoo Dadossa olevan aina hyvä meininki: Monet ovat sanoneet, että tuntuu kuin tulisi kaverin olkkariin käymään, kun tulee Dadoon. Meille on mukava tulla. Parhainta muistoa tai kommellusta on vaikea valita. Mitähän kommelluksia voisi tulla, kun hitsari ryhtyy baarimikoksi! Mikko nauraa. Lopulta hyviksi muistoiksi mainitaan ainakin kekkereiden ja venetsialaisten järjestäminen talkooporukan kanssa: Vaikka ne on raskaita järjestää, niissä on silti oma juttunsa. Piakkoin neljä vuotta täyttävä ravintola Dado on suosittu kohtaamispaikka. Suvin ja Mikon lisäksi Dadossa työskentelevät Maria Huiskonen, tuleva ravintolapäällikkö, Jenna Sipilä, japanin kielen taituri ja portsarit Joni Hänninen ja Jussi Vapahtaja Toppari. Silloin tällöin Dadossa pyörii myös muutama ekstratyöntekijä. Kiireisintä aikaa on pikkujouluaika ja kesä. Uudistusten myötä Dadossa on tiedossa paljon uusia työpaikkoja, vastaanottovirkailijoista siivoajiin. Suvi ja Mikko nostavat hattua pyhäjokisille siitä, kuinka fiksusti, hyväntuulisesti ja siististi he käyttäytyvät baarissa: Me ollaan tällä seudulla yksi ravintola, josta tulee vähiten ilmoituksia poliisille. Riidat ja muut asiat selvitetään keskustelemal- la hyvässä hengessä. Pyhäjokiset ottavat ulkopaikkakuntalaisetkin tosi hyvin vastaan. Hitaasti ja rauhallisesti Kaikki tuntuu nyt vielä olevan odottavin mielin, pariskunta kertaa vielä. Ydinvoimalaan on alettu valmistautua rauhallisesti ja harkiten. Yrittäjien vierailu ydinvoimapaikkakunta Eurajoelle avasi silmät ihan uudella tavalla. Eurajoella neuvottiin aloittamaan uudistukset mahdollisimman hyvissä ajoin. Väkeä on todella tulossa paljon, Mikko kauhistelee. Aika moni pitää meitä kylällä jo hulluina, mutta varmaan ajattelevat nyt, että me ollaan vielä hullumpia. Että eihän nyt vielä ainakaan kymmeneen tai viiteen vuoteen ala tapahtua mitään ydinvoimalaan liittyen. Mutta kyllä me ollaan Mikon kanssa sitä mieltä, että syksyllä on alettava toimia. Mahdollisille tie- ja maatyöläisille on tarkoitus olla jo majapaikka. Vuoden tai jopa puolen vuoden päästä pitäisi olla jo jonkinlaista seinää pystyssä, Suvi sanoo. Jos kuitenkin kävisi niin, että ydinvoima lopetettaisiin kokonaan tai sen tulo Pyhäjoelle peruttaisiin, Suvi ja Mikko eivät hätääntyisi: Me ollaan edetty todella hitaasti ja viisaasti, mutta koko ajan kuulolla. Meillä ei tulisi takapakkia asuntojen suhteen. Eletään ja haistellaan, että mitä tapahtuu. Kiiruhtakaa hitaasti, ystävän sanoja lainatakseni. Ruokaa! Juomaa! Itse ravintolan remontin ajankohtaa ei ole vielä päätetty: Suunnitteilla on laajempi bubi ja erikseen tex mex -tyyppinen ravintola. Ravintola soveltuisi myös lapsiperheille, sillä baari erotettaisiin siitä muun muassa eri sisäänkäynneillä. Dadoon on tulossa á la carte lista, joka sisältää alku-, pää- ja jälkiruoat. Myös lounaat alkavat, joka tarkoittaa ihan tavallista kotiruokaa seisovasta pöydästä. Lounasta Dadosta saa arkisin kello ja samaan aikaan on myös grilli avoinna. Pitsaa ja grilliruokaa tarjoillaan viikonloppuisin. Tulevaa á la carte listaa on kehuttu ja sitä on tultu kokeilemaan ihan Japa- Vesa-Matti Toppari, Suvi ja Mikko Salmela Dadon alkuaikoina vuonna 2008.

2 sivu 2 P y h ä j o e n K u u l u m i s e t Suklaan orjat Pyhäjoen kunnan uudet kotisivut Jokainen tietää sen maun. Suussa sulavan, tumman täyteläisen ja vaaleamman pehmeän. Se on tietenkin suklaa. Suklaa on monipuolinen herkku: sitä voi käyttää leivonnaisten täytteenä, kakun kuorrutukseen sekä koristeluun. Ja tietenkin voi mutustaa koko levyn paljaaltaan, jos siltä tuntuu. Herkullisen maun lisäksi suklaalla on myös positiivisia terveysvaikutuksia. Sopivan pieninä annoksina suklaa, erityisesti tummasuklaa, ehkäisee veritulppien syntymistä sekä kiihdyttää aivojen serotoniinituotantoa, mikä kohottaa mielialaa. Suklaa on siis täydellinen lohtu meille masentuneille suomalaisille kylminä ja pimeinä talvi-iltoina, jolloin tekee mieli vain käpertyä sohvan nurkkaan peiton alle. Suklaa on syntisen hyvää syntisen kaikissa merkityksissä. Se, mikä tuottaa meille mielihyvää ja hivelee makunystyröitä, pääasiassa tuotetaan Länsi-Afrikassa lapsityövoimalla. Länsi-Afrikassa tuotetaan noin 70 % maailman kaakaosta. Kaakaoviljelmillä on arvioitu työskentelevän yli miljoona lapsityöläistä tai lapsiorjaa, jotka joutuvat työskentelemään vaarallisissa oloissa ja käyttämään haitallisia torjunta-aineita ilman suojavarusteita. Pahinta tilanne on Norsunluurannikolla. Nykyään viljelmät ovat suurentuneet, ja ne vievät enemmän tilaa asukkaiden omilta ruokaviljelyksiltä. Samalla ne köyhdyttävät maaperää sekä luonnon monimuotoisuutta. Lapsityöongelmaan on kuitenkin vaikea puuttua. Suklaanvalmistajat harvemmin omistavat omia kaakaoviljelmiä, vaan he ostavat kaakaomassan alihankkijoilta. Tämän vuoksi heidän on vaikea valvoa, mitä viljelmillä tapahtuu. Toisaalta suklaanvalmistajilla ei ole ollut suurta hinkua tietää, mitä pelloilla tapahtuu, ennen kuin vasta viime vuosina, jolloin viljelmien karu totuus alkoi saada huomiota. Luonnollisestikin täysipalkkainen työntekijä aiheuttaisi enemmän kuluja viljelmällä, jolloin myös suklaan hintaa täytyisi nostaa. Tämä taas voisi pienentää suklaan menekkiä ja tuottaisi tappiota suklaanvalmistajille. Nyttemmin suklaanvalmistajat puhdistavat imagojaan sertifikaateilla. Kraft Foods, joka tunnetaan Marabou-suklaan valmistajana, on hankkinut Rainforest Alliancen, ja lupaa, että suklaasta 30 % on tuotettu ihmisoikeuksia kunnioittaen. Fazerin tavoite on, että kaikki sen suklaa tuotetaan vuoteen 2017 mennessä World Cocoa Foundationin periaatteiden mukaan: kannattavuudesta, hyvinvoinnista ja elinympäristöstä huolehtien. Tavoite. Milloin se todella toteutuu? Harva potee suklaan syönnistä huonoa omaatuntoa, vaikka tietää, miten se on tuotettu. Kaupan hyllyillä on usein muiden suklaiden vieressä myös Reilun kaupan suklaata. Reilu kauppa lupaa, että sen suklaan tuotannossa ei käytetä lapsityövoimaa ja työntekijät saavat kohtuullisen palkan. Tämä näkyykin siinä, että suklaan hinta on lähes puolet korkeampi muihin verrattuna. Se on tietenkin hyvä, jos raha kerran menee työntekijöille. Reilu kauppa voisi kuitenkin panostaa tuotevalikoimaansa. Reilun kaupan mukaan sillä on jo laaja valikoima, mutta useimmiten - ainakin pienemmissä marketeissa - ainut Reilun kaupan suklaa on tummasuklaa. Muiden merkkien suklaita saa puolet halvemmalla aina Daim-suklaasta hedelmä- ja pähkinäsuklaisiin. Arvata saattaa, ostaako kuluttaja ennemmin hyvin tuotettua vai hyvän makuista suklaata makeanhimoonsa. Harva potee suklaan syönnistä huonoa omaatuntoa, vaikka tietää, miten se on tuotettu. Onko lapsityövoima meille täysin vieras käsite? Tuskin. Ennemminkin täysin absurdi. Ihmiset kyllä näkevät uutisista, miten kurjaa ja kauheaa lapsityö on. Se kuitenkin tuntuu aika kaukaiselta ei täällä hyvinvointi-suomessa kukaan näänny nälkään. Siitä pitää viime kädessä sosiaalitoimiston luukku huolen. Uutisilla ja dokumenteilla voi kyllä saada huonon omantunnon aikaan. Jopa päättämään, että ainakin vähentää omaa suklaan kulutusta - ellei sitten laita suoraan pannaan koko tuotetta. Parin päivän kuluttua kaupassa ei edes huomaa, kuinka suklaalevy sujahtaa ostoskärryyn. Miksi näin? On aivan järkyttävän helppoa unohtaa, miten suklaa on tuotettu, kun muut ympärillä vetävät suklaata ilman rajoituksia. Ja jos jotain rajoituksia on, ne johtuvat todennäköisemmin kuluttajan yrityksestä elää terveellisemmin tai muokata kroppaansa mieleisemmäksi, kuin hyvästä tahdosta lapsityöläisiä kohtaan. Suklaan voisi korvata muilla herkuilla - tai edes suosia sitä Reilun kaupan tummaa suklaata. Viime kädessä kuluttaja päättää, mitä tuotetaan. Jos suklaata ei ostettaisi niin valtavia määriä, suklaan tuotanto vähenisi ja oloja Afrikassa voitaisiin parantaa, edes hiukan. Miksei omatunto jo kolkuta? Pysyvästi. Kirjoittaja opiskelee Pyhäjoen lukiossa ISMO IMPOLA Pyhäjoen kunnan Internet-sivusto uudistuu. Vanha, vuodesta 200 käytössä ollut ulkoasu korvataan uudella, selkeämmällä ulkoasulla. Uusia sivuja on työstetty viime syksystä lähtien. Taustaa Pyhäjoen alkuperäiset Internet-sivut julkaistiin vuonna Tuolloin sivut olivat Raahen kaupungin palvelimilla. Vuonna 2003 toteutetussa uudistuksessa kotisivut siirtyivät kunnan omalle palvelimelle. Dado on suosittu kohtaamispaikka, niin pyhäjokisille kuin ulkopaikkakuntalaisillekin. Vuonna 200 sivusto sai tähän saakka käytössä olleen ohjelmistonsa ja ulkoasunsa. Kunnan sivut siirtyivät lähialueiden kuntien vuonna 2003 perustaman PVP Oy:n eli Poh- janmaan Verkkopalvelut -nimisen osakeyhtiön palvelimille. Ohjelmistoa päivitettiin vuonna Tähän ohjelmistoon ei kuitenkaan ole enää saatavilla päivityksiä. Osaltaan tämä vaikutti syksyllä tehtyyn päätökseen uudistaa kotisivut. Palautetta nykyisistä sivuista on annettu vähän, joten se ei ole sivuston uudistumiseen juuri vaikuttanut. Uudistukset Erityisesti hakuvalikkojen käyttäjäystävällisyys lisääntyy, kertoo Pyhäjoen sivistystoimenjohtaja Antero Tervonen. Uusilla sivuilla on nyt mahdollista hakea sisältöä jostain tietystä sivuston osasta, toisin kuin tähän saakka. Käyttäjäystävällisyys lisääntyy paitsi hakuvalikkojen myös sivurakenteen osalta. Sivusto kertoo selaajalle, missä tämä milloinkin on, toteaa Tervonen. Rakenne muuttuu aikaisempaa selkeämmäksi, ja sisältö löytyy mielekkäämmin järjesteltynä. Uusi ulkoasu onkin aikaisempaa ilmeikkäämpi. Sisältö itsessään ei kuitenkaan pitkälti uudistu; vain vanhoja pöytäkirjoja poistetaan uudistuksen myötä. Uudella etusivulla on kuvia Pyhäjoen merkittävistä paikoista; esille ovat päässeet muun muassa kunnantalo, Etelänkylän silta ja Annalan kotiseutumuseo. Uutena ominaisuutena voi kotisivujen tekstin kokoa halutessaan suurentaa. Merkittävimmin muuttuukin sivuston tekninen puoli: tulevaisuudessa sivuston ylläpito on aiempaa yksinkertaisempaa. Selaajalle tällä ei kuitenkaan ole merkitystä. Kuinka onnistunut uudistus on? Sehän jää sitten käyttäjien arvioitavaksi, vastaa Tervonen. Kunnan nettisivut löytyvät osoitteesta 82.$,/87 9,,.2//$ 0D 7L.H 7R 3H 3DODSDLVWL SHUXQDW VDODDWWL <VWlYlQSlLYlQV\GlQSLKYL NHUPDSHUXQDW VDODDWWL NDUNNL.DODSLKYL PXXVL VDODDWWL %URLOHULODVDJQHWWH VDODDWWL 3LQDDWWLNHLWWR PXQD SXROXNNDSXXUR

3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Kylien kokoontumisajot vetivät väkeä koolle Pyhäjoella YHTEISÖhautomo-hanke kutsui Pyhäjoen kylät jälleen yhteiseen tapaamiseen torstaina Ilta oli jatkoa marraskuussa Yppärin metsästysmajalla pidetylle kokoontumiselle. Liminkakylälle Keskikylän koululle kokoontui paukkupakkasesta välittämättä reippaat 20 kyläläistä jokaiselta kylältä. Ilta aloitettiin tutustumiskierroksella, jossa sanoin ja kuvin kerrottiin jotain itsestään. Tulevaisuuden haaveet osoittautuivat monella hyvin samanlaisiksi. Tässä piileekin yksi kylätoiminnan voimavara yhteisten toiveiden varaan on helppo rakentaa yhteistä toimintaa. Ideariihi osoitti, että kylillä toivotaan lisää keskinäistä yhteistyötä. Helppoja kanavia kanssakäymisen lisäämiseen olisivat mm. kylien väliset kisat sekä erilaiset retket ja tapahtumat. Myös naapurikylän järjestämiin tapahtumiin voitaisiin osallistua nykyistä enemmän. Kylät voisivat myös yhteistuumin esittäytyä vaikkapa Pyhäjoen messuilla ja kesämarkkinoilla ja tuoda siellä esille paikallista toimintaa ja kylillä olevaa osaamista. YHTEISÖhautomo-hanke on mielellään kylien apuna retkien ja uusien tapahtumien järjestämisessä, lupasi Nina Kurunlahti. Kylätarinoista ja niiden taltioimisesta myös kuvalliseen muotoon virittyi innokas keskustelu. Marjo Luokkanen Pyhäjoen kunnasta kertoi, että kirjastossa kokoontuu Raaheopiston Tarinatupa joka toinen torstai Seija Viljanmaan johdolla. Tarinatupa on maksuton ja kaikille avoin. Lähes vuosittain on myös julkaistu perinneantologia, joka on syntynyt niin ikään Raahe-opiston kirjoittajapiirissä kirjastolla Pirkko Böhm-Sallamon johdolla. Kirjoittajapiiristä saadun innostuksen pohjalta on myös tehty ihan omia perinnekirjoja, joista viimeisin ilmestyi ennen joulua Leena Alatalon kirjoittamana. Meku-Jussi Paarmuskana käsittelee Liminkakylän elämää muutama vuosikymmen sitten. Valmiita kanavia on siis jo olemassa ja niitä kannattaa hyödyntää. Niin ikään vanhan ajan ruokaperinteen, vanhojen työtapojen ja leikkien toivottiin säilyvän jälkipolville. Näiden teemojen ympärille voitaisiin hyvin rakentaa vaikkapa työpaja-tyyppisiä oppimispäivä, ideoi illassa mukana ollut Anu-Maarit Moilanen Koti maalla hankkeesta. Asiasta innostuneet voivat olla suoraan yhteydessä Anu-Maaritiin (anu-maarit.moilanen@msl.fi) Illan päätteeksi sovittiin, että YHTEISÖhautomo- ja Koti maalla hankkeet järjestävät kylien ja Pyhäjoen kunnan kanssa Mitä kuuluu kylät? tapahtuman Annalassa. Tapahtuman ideana on lisätä positiivisessa hengessä kylien ja kunnan yhteistyötä ja löytää sille uusia kanavia. Lisäksi illan aikana käydään läpi kylien ja kunnan ajankohtaiset kuulumiset ja ideoidaan yhteisvoimin jatkoa. MONITOIMITALON VUOROT PERUTTU VANHOJEN TANSSIEN TAKIA TO :N VUOROT KLO 1.00 ALKAEN PE 17.2 KAIKKI LOHKOT KOKO PÄIVÄN KUNTOPIIRI PERUTTU PERJANTAINA 17.2 (SALI MUUSSA KÄYTÖSSÄ) KUNTOLAATIKKO-ARVONTA SUORITETTIIN Taas oli kiitettävä määrä liikuntasuorituksia kirjattu syksyn aikana! Nyt kuntolaatikoista löytyvät uudet vihkot, jotka osallistuvat kesän polkupyöräarvontaan. Jatketaan siis ahkeraa liikkumista! Kauniita ulkoilukelejä toivottaa, Titta Hinkula vapaa-aikatoimesta! ARVONTAPALKINNOT SAIVAT: Kieli on arvokas soitin odottamassa henkeä, joka siihen puhaltaa. Se on täynnä merkitystä, joka voi paljastaa elämän ja onnen. Silti sitä käytetään enimmäkseen roskaan: tervehdyksiin, oluen tilaamiseen, ilmojen pitelystä jankuttamiseen. Jonninjoutavat jupinat, turhat ja tarpeettomat sanat, ilkeät ja väärämieliset sanat ovat samoja sanoja, joita on täynnä myös Vuorisaarna ja Goethen tuotanto. Mustetahrat ja ääniaallot voidaan panna kuljettamaan mitä vain jos moraalia ja taitoa riittää, tai sitten puuttuu. Janne Saarikivi, PARNASSO 1/2012 Potkukelkka Kalevi Huiskonen Selkäreput Matti Heikkilä (Pirttikoski) Leena Pyhäluoto (Kirkonkylä) Juomalaukut Anna-Liisa Viirret (Rajaniemi) Hilkka Sakkoa (Kirkonkylä) Iida Impola (Yppäri) Palkinnot voi noutaa kunnantalon neuvonnasta ma-pe klo: 10-1 helmikuun loppuun mennessä. Potkukelkan lunastus hoituu erikseen soittamalla vapaa-aikatoimistoon p Onnittelut voittajille! Juomapullot Kaarina Heikkilä (Yppäri) Tapio Karjaluoto (Rautiperä, Yppäri) Tuula Sarpolalle (Pirttikoski) Ossi Suonvierelle (Parhalahti) MUISTATHAN myös Lumella Liikkuen -hiihtokampanjamme ! Hae itsellesi vapaa-aikatoimistosta/kunnantalon neuvonnasta Lumella liikkuen suorituskortti, josta näet tarkemmat osallistumisohjeet. Kaikkien suorituskortin palauttaneiden kesken arvotaan palkintoja!

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset MIELIPIDE Kuulumisten mielipiteet Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli konekirjoitusliuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoitettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mielipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mitään. Nimimerkkikirjoituksia julkaisemme vain todella poikkeustapauksissa. Kaikkien kirjoitusten mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitusten valinta, otsikointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta. Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla suoraan päätoimittajalle osoitteeseen sari.rintamaki@pyhajoki.fi Mielipiteen voi lähettää myös faksilla tai postin kautta Pyhäjoen Kuulumiset, Koulutie 8, Pyhäjoki

5 P y h ä j o e n K u u l u m i s e t Pyhäjoen kirjaston vuoden lainaajat HEIKKI LAHNAOJA Pyhäjoen kirjaston Vuoden lainaajiksi nimettiin tänä vuonna Lainan päivänä tiistaina kolme yläkoululaista, Katja Keskitalo (7. luokka), Iida Korpela (8. luokka) ja Lauri Soronen (9. luokka). Syksyllä 2011 otimme käyttöömme yläkoulun lukudiplomin. Syksyllä yläkoululaisille järjestettiin kaksi kilpailua, joilla etsittiin ja saatiin diplomilistalle nimi (Sanapommi!) ja kuvitus. Lukudiplomin käyttöönoton kunniaksi halusimme muistaa yläkoululaisia, ja koska diplomia suoritetaan kolmella luokkaasteella, päätimme valita myös kolme Vuoden lainaajaa. Katja Keskitalo, Iida Korpela ja Lauri Soronen kiittelevät Pyhäjoen kirjaston palveluja. Vaikka nuoria kirjaston käyttäjiä on paljon, nämä kolme Aiemmat Vuoden lainaajat: yläkoululaista ovat jääneet kirjaston väen mieleen erityisen 200 Simosen perheen lapset aktiivisina lainaajina Pirkko Tuikkala 2007 Raimo Korpela Vuoden lainaaja on nimetty 2008 Iikkalan ryhmis Pyhäjoella vuodesta 200 al2009 Seija ja Heikki Viljanmaa kaen. Viime vuonna Vuoden lai2010 Kati Koutonen naajaksi valittiin alakoululainen 2011 Tytti Karsikko Tytti Karsikko. <RXDUHP\VXQVKLQH P\RQO\VXQVKLQH <RXPDNHPHKDSS\ ZKHQVNLHVDUHJUH\ <RXQHYHUNQRZ GHDU KRZPXFK,ORYH\RX sivu +HOPLNXXVVD 3\KlMRHQNLUMDVWRVVD 0DLMD /LLVDDKMDQPDDODXNVLDMD $XQH$LQDOLQODVLW LWl $YRLQQD PD WR WL NH SH XXNLQWLH 3\KlMRNL SXK ZZZ S\KDMRNL IL NLUMDVWR 7HUYHWXORDWXWXVWXPDDQ PYHÄJOEN KUNTA KUULUTUS Pyhäjoen kunnanhallitus päätti laittaa vireille MRL 97 :n mukaisen rakentamiskehotusmenettelyn korttelin 133 tonteille 1 ja 2. Kunnanhallitus lähettää rakentamiskehotuksen saaville rakentamattomien tonttien omistajille erillisen kirjallisen tiedotteen asiasta. Rakentamiskehotus koskee kahta rakentamattoman asuintontin omistajaa. Kunnanhallitus kuuluttaa rakentamiskehotuksen vireilletulosta Pyhäjoen Kuulumiset lehdessä, kunnan internet sivuilla ja kunnan ilmoitustaululla. Tonttien omistajia kuullaan ja heitä tiedotetaan asiasta kirjeellä hallintolain mukaisesti Kunnanhallitus -$$..2 NXOODOOHRQQHOOLVWD\VWlYlQSlLYllMD UDNNDXGHQWl\WHLVWlKllSlLYll -XWWD ' 8.$,1$/$,6(1-$26/$91$ <+7<((1.216(77, VX NOR -RNLNDUWDQRVVD 9DSDDSllV\ 7HUYHWXORD

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset MIELIPIDE Homo-Haavisto ja Nikotiini-Niinistö kilpasilla Suomen presidentinvaali vitun homoa" presidentiksi, vuosimallia 2012 on nyt enemmän tai vähemmän onnellisesti saatettu loppuun. Aiheesta on raikui ratkaisuun johtanut syy pitkin lukion käytäviä. Ehkä sittenkin ihan hyvä, että kyseessä kirjoitettu ja keskusteltu taas olivat ainoastaan nuorisovaalit. kerran aivan järjettömiä määriä. Nykyään on muotia kovaan Päätin silti, että minunkin ääneen kuuluttaa omaa ehdo- on vielä jauhettava vähän paskaa, mutta hieman eri näkökulmasta. Kuljin vaalien aikaan Pyhäjoen lukion käytävillä mietiskellen kastaan. On olemassa myös ihmisiä, joilta ei välttämättä haluaisi kuulla heidän poliittisia mielipiteitään. Olen saanut huomata, että järjettömät ää- nuorisovaaleista nousevaa nestysmotiivit eivät rajoitu aikastaan. mekkalaa. Äänioikeutettuna noastaan nuorisovaaleihin. ihmettelin, kuinka politiikasta todennäköisesti mitään tietämättömille alaikäisille oli järjestetty mahdollisuus "äänestää". Esimerkiksi sosiaalinen media on täynnä ihmisiä, jotka ylpeilevät äänestävänsä "presidentinvaaleissa" heteroita tai Eniten hämmästelin kuitenkin homoja. Täynnä ihmisiä, jotka varsinkin toisen kierroksen eivät ainakaan äänestä mitään aikana opiskelijoiden innokkuutta rahaan uskovia optimistiko- todellakin käydä siellä koomuslaisia tai eräänlaisessa äänestyskopissa. kuplassa eläviä Vihreitä. Jostain syystä satuin kysymään Käsittääkseni presidentin- eräältä nuorisovaaleissa vaaleissa olisi kuitenkin ensi- Harri Haataja vastaäänestäneeltä lukiolaiselta näkemystä kahdesta jäljellä olevasta ehdokkaasta. Niinistöä sijaisesti tarkoitus äänestää presidentiksi oman ajatusmaailmansa omaavaa yksilöä, ei oli tullut äänestäneeksi. seksuaalista suuntautumista Ei kuulemma halunnut "mitään tai tiettyä puoluetta. Ihmisten olisi jo korkea aika päivittää ajatteluaan: homoseksuaalisuus ei ole sairaus. Sen sijaan sairaudeksi luokittelisin pikemminkin homofobian. Sivariudellakaan ei ole mitään merkitystä presidentin viralle, sillä sotatilanteessa presidentin käskyvalta on ollut tapana luovuttaa armeijan komentajalle. Usein myös jonkun tietyn puolueen äänestäminen periytyy suvussa. Tapa on todella vanhanaikainen, naurettava ja lapsellinen, eikä edusta millään tapaa demokratiaa. Edellä mainituilla asioilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ehdokas pätevä presidentiksi vai ei, eivätkä ne saisi vaikuttaa päätöksentekoon äänestystilanteessa. Kirjoittaja opiskelee lukiossa 2. vuosikurssilla. Ilmoittautuminen Juoksukouluun alkaa Juoksukoulu starttaa taas. Jos et viime vuonna päässyt mukaan, niin nyt sinulla on mahdollisuus osallistua viime keväältä tutuksi tulleeseen urheiluseurojen tarjoamaan valtakunnalliseen SUL:n juoksukouluun. Juoksukoulu on tarkoitettu aikuisille ja kestää 4 viikkoa. Tarkat päivämäärät ovat 10.4, 14.4,21.4 ja.. Vuosi sitten kouluun osallistui 14 innokasta juoksukoululaista. Juoksukoulusta aloittelijat saavat tarvittavat tiedot ja taidot turvalliseen liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Kokeneimmillekin, jo liikunnalliset elämäntavat omaaville juoksukoulusta on hyötyä. Sain hyviä vinkkejä harjoittelun monipuolistamiseen ja uutta intoa varsinkin lihaskuntoharjoitteluun. Kuntopiirin ei tarvitse aina olla tylsää vatsa ja selkälihasten tekemistä, kertoo yksi juoksukoulun osallistujista. Toinen jo juoksua harrastanut taas kertoi tekniikkaharjoitusten olleen se, mitä hän koulusta tuli hakemaan. Juoksukoulun ensimmäisessä osassa käydään läpi Suunnon esittelijän kanssa perusteet sykemittarin käytöstä. Kuten jokaiseen osioon, myös ensimmäiseen kertaan kuuluu teoriaosuuden lisäksi myös juoksuharjoituksen teko käytännössä, joten juoksukoulua varten tarvitset säänmukaiset liikuntavarusteet ja hyvät lenkkikengät. Mikäli et omista hyviä kenkiä, on kouluun osallistuvilla hyvä mahdollisuus hankkia ammattilaisen opastamana jalallensa oikeanlaiset lenkkikengät -20% alennuksella Oulaisten Urheilu-Pajalasta, joka on yksi juoksukoulun paikallisista yhteistyökumppaneista. Juoksutekstiileistä saa -2% alennuksen. Toinen paikallinen yhteistyökumppani on luontaistuoteliike Katruusa, joka tarjoaa juoksukoululaisille magnesiumit hintaan -20% juoksukoulun ajan. Juoksukoulun neljän yhteisen kokoontumisen aikana käydään läpi myös perusteet lihashuollosta, ravinnosta, motivoitumisesta ja harjoittelun rytmityksestä. Juoksukoulun hinta 6 euroa maksetaan etukäteen seuran tilille. Koulu järjestetään, mikäli osallistujia on vähintään. Juoksukoulun kokoontumiset ovat lauantaisin klo , lukuun ottamatta aloituspäivää 10.4, jonka tarkempi kellonaika ilmoitetaan myöhemmin. Lisätietoa juoksukoulusta sivulta Seuran muita tapahtumia voit seurata osoitteesta Yhteyshenkilönä ja juoksukoulun valmentajana toimii seuran harraste ja kuntoliikuntavastaava Essi Ruotsalainen. Essillä on useamman vuoden kokemus lasten ja nuorten valmentamisesta ja hän on työskennellyt myös kuntosaleilla ohjaten LesMills -ryhmäliikuntatunteja. Ohjaaja kertoo olevansa erittäin motivoitunut ottamaan vastaan haasteen harrasteliikunnan kehittämisestä Pyhäjoella ja lupaa, ettei kukaan lähde juoksukoulusta kotiin tylsistyneenä! Tervetuloa mukaan!

7 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Seurakunta tiedottaa Kuollut: Anna Adele Tuikkala e. Rautio Etelänkylältä 93 v 7 kk 11 pv Sirkku Maija Tuhkala e. Jurvelius Pohjankylältä s. 63 v 24 pv Avioliittoon vihitty: Joel Kristian Nuorala ja Eeva Riitta Tuulikki Impola Kastettu: Luukas Erkki Johannes Kestilä, Laura Olga Elina Kestilä Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Kinkerit Etelänkylässä Kaija Anttilalla ti klo 19 Perhekerho Sarpatissa ke 1.2 klo 12. Mäenlaskua, makkaranpaistoa sisällä. Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo Kinkerit Yppärin ylipäässä Arja ja Valtteri Ilolalla to klo 19 Avoin raamattupiiri seurakuntatalolla torstaisin klo 18. Yhteisvastuutempaus kirkon ympäristössä su alkaen perhejumalanpalveluksella klo 11. Ruokana hernekeitto ja laskiaispullat. Kts. erillinen ilmoitus. TULOSSA: -Perhekerho Sarpatissa ke klo 12. M&I lastenvaateesittely, Anne Aarnio. -Ystäväkerho seurakuntatalolla ke klo 12. Raahen ja Saloisten kerho vierailee. Kinkerit jatkuvat. Aiheena Jumalan luomistyö - jaksanko uskoa? Kinkerit seuraavasti: - Saaren alueella Pohjankylällä kinkerit Eila ja Pekka Tirilällä to 1.3. klo 19 - Mökkikinkerit Rajaniemessä Helli ja Matti Koskelalla to 1.3. klo 13 (huomaa aika) -Etelänkylässä Kaija Anttilalla ti klo 19 -Yppärin ylipää Arja ja Valtteri Ilolalla to klo 19 -Yppärin alapuoli Päivi ja Kimmo Niemelällä ti klo 19 -Parhalahdella Leena ja Martti Mattilalla to klo 19 -Mökkikinkerit Matti ja Helli Koskelan mökillä Rajaniemessä to 1.3. Kellonaika ilm. myöhemmin. Kinkeripaikkaa etsitään: Pohjankylän Saaren alueelta. Jos voit ottaa tämän vuoden kinkerit pitääksesi, voit ottaa yhteyttä Jukka Maliseen p Nuoret: -Camera Obscura -arvokasvatuslabyrintti Pyhäjoella seurakuntatalolla Varsinainen kohderyhmä on yläasteikäiset. Yhteistyössä Pyhäjoen kunta ja Saaren koulu. Palvelun tarjoaa NMKY. Vapaa tutustuminen kaikille torstaina 16.2 klo 18. -Raahe-gospel 2.2. Myös kaikki rippikoululaiset osallistuvat! RY: Seurat su klo 16 ry:llä (Erkki Hyväri, Pekka Nissilä) Ompeluseurat pe klo 19 ry:llä Raamattuluokka la klo Pekka Impolalla Pyhäkoulu su klo 12 Erkki Impolalla ja Hannu Simosella Kirkkoherranvirasto p avoinna ma 8-12, ti 12-16, ke Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p tai seurakuntapastori Kai Juvila p Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta: Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen yhdistys ry. Äijäkööri kokoontuu Iltaruskoon ma klo 18. Tervetuloa. Harmaahapsien mieslaulajat kokoontuvat jo klo 17 samana iltana. Tervetuloa harjoittelemaan! Ti 14.2 klo 12 Päiväkahvit Iltaruskossa (huom paikka). Vieraaksemme saapuu kirjastotoimenjohtaja Heikki Lahnaoja. Vuoden 2012 jäsenmaksuja kerätään. Arvontaa. Tervetuloa! Ti klo 12 Hallituksen kokous Iltaruskossa. Kesäretken teemme Rovaniemelle. Lisätiedot ja varaukset p / Anna-Liisa. Kaatuneitten omaiset. Sääntömääräinen vuosikokous ke 1.2. klo 13 Puhtolassa. Johtokunta kokoontuu jo klo Kahvitellaan samalla. Arvontaa. Tervetuloa! MLL:n perhekahvila tiistaisin kello monitoimitalon kahviossa, myös salin 1. lohko käytössä. Ti 14.2 Ystävänpäivä- kahvitarjoilu. Ti 21.2 laskiaispullan leivontaa. Ti 28.2 Hiustenleikkuuta. Ti 13.3 Avoin kerho. Ti 20.3 Kirpputori. Kahvilaan voit tulla sinä äiti, isä, mummu, pappa lastesi tai lastenlapsiesi kanssa. Lapset saavat leikkiä toisten lasten kanssa, ja aikuiset voivat vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia. Kahvilasta voi myös ostaa kahvia ja pullaa pikku rahalla, yhdistys tarjoaa mehut lapsille. Pirttikosken Maaseutunaiset ry. Päiväkahvit Kökkätuvalla ma klo 12 alkaen. Arvontaa ja kahvia ystävänpäivän merkeissä. Lauletaan talvisia lauluja. Emäntinä Hilkka ja Elisa. Pyhäjoen maa- ja kotitalousnaiset. Kökkä Kerttu Pietilällä ke 1.2. klo Tervetuloa! Pyhäjoen Martat ry. Marttojen vuosikokous pidetään päiväkoti Kivitaskussa ke klo 18 alkaen. Tilaisuudessa myös arvontaa. Kaikki Martat ja Marttojen toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Pyhäjoen Sotaveteraanit, puolisot, lesket ja kannattajajäsenet. Kahvitilaisuus Jokikartanossa pe klo 13. Mukana vapaa-aikaohjaaja Titta Hinkula. Arvontaa. Tervetuloa! Liikuntapäivä veteraanikonsertti Raahessa ke 1.3. Lisätiedot ja ilmoittautumiset puh tai Jukka Kestille mennessä. Kalenteri *Kirjastossa helmikuussa Aune Ainalin lasitöitä ja Maija- Liisa Rahjan maalauksia: ma, to 11-16, ti, ke, pe * Ma klo seurakuntatalolla musiikkiopiston oppilaskonsertti * La klo 14 teatterimatka Kuopioon: suurmusikaali Katrina. Hinta 0 sis. matka ja teatterilippu. Lähtö Pyhäjoki Shell 7.30, Raahe mh 8.00, Vihanti St Ilm. Raaheopistolle puh , Järj. Raaheopistolaiset ry. * Raahesalin lippuja voi ostaa Pyhäjoen kirjastosta * Zumba monitoimitalossa maanantaisin klo 17:30-18:30 * Lisää tapahtumia: P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Rintamäki Arvo Helanti TAITTAJAT Malviina Impola Meri Pahkala kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Fax (08) Taittaja: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Seuraava lehti (nro 7) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 6: 1810 kpl >> vko 7: 1810 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%) >> 0,3 /pmm, toistohinta 0,30 /pmm, minimikoko 3 pmm >> puoli sivua: 100 >> koko sivu: 10 >> järjestöpalsta: 30 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Minna Lattunen)

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma?

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? EHDOLLE ASETTUMINEN 1. Päätä lähteä ehdolle 2. Saa kaveri mukaan 3. Kysy apua 4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? 5. Ehdolleasettumislomake 6. Kampanjoi 7. Tule valituksi! 1. PÄÄTÄ LÄHTEÄ EHDOLLE

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta Tekninen lautakunta 2/2011 Kokousaika Perjantaina 25.2.2011 klo 15.00 - Kokouspaikka Virastotalo, Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 Kokouksen

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari.

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 20.1.2018 VIIKKO 3 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Presidentinvaalit 2018 Tuula Haatainen Pekka Haavisto Laura Huhtasaari Merja Kyllönen Sauli Niinistö Nils Torvalds

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

LAUANTAI 4.2.2012 VIIKKO 5 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. opettajana Pyhäjoella 70 -luvulta asti. roolia tarvitse ottaa.

LAUANTAI 4.2.2012 VIIKKO 5 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. opettajana Pyhäjoella 70 -luvulta asti. roolia tarvitse ottaa. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 4.2.2012 VIIKKO 5 Pauli Rautio PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU opettajana Pyhäjoella 70 -luvulta asti JEMINA BÄCKMAN Pyhäjoella vuosia opettajana toimineelle Pauli

Lisätiedot

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki 1 ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie 2 00820 HELSINKI Kokousaika Tiistaina 30.10.2012 kello 18.00 Kokouspaikka Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, 00830 Helsinki

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä.

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä. TOUKOTIEDOTE 2017 Tässä tiedotteessa on 7 sivua : Kutsu ykkösten äideille, kuukauden hyve: Vastuullisuus ympäristöstä, Toukokuun aikataulu, Kesäohjelmaa KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE Ekaluokkalaisten äidit kutsutaan

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Leikitään! karoliina räty johanna saarinen

Leikitään! karoliina räty johanna saarinen Leikitään! karoliina räty johanna saarinen Teoskokonaisuus Karoliina Räty, Johanna Saarinen ja Ensi- ja turvakotien liitto, 2014 Toimittanut Karoliina Räty ja Johanna Saarinen, 2014 Sävel ja sanat kansanlauluja

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot