Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2014 2015"

Transkriptio

1 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI

2 Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisbusseissa kaikki saavat kyytiä liikuttavan kätevästi ja edullisesti! Paikallisbussissa on helppo hymyillä. Matkanteko on mukavaa, leppoisaa, vikkelää ja mukanaan vievää eli samanlaista kuin eteläkarjalainen elämänmeno. Kaiken hyvän lisäksi bussi säästää sekä lompakkoa että luontoa. Hyppää sinäkin paikalliseen ja ihastu! Kokeile, jos et usko! Lippuhinnat s. 4 5 Sisällysluettelo s. 6 Aikataulukot s. 7 Poikkeusliikennöinti ja vinkkejä matkustajille s. 54 2

3 HUHTINIEMI KESÄMÄKI VOISALMI YLIOPISTO (Lappeenranta University of Tehnology (LUT), Saimaan AMK) PALLO PRISMA LENTOKENTTÄ KUUSELA KIVISALMI KARINIEMI PIKISAARI RUOHOLAMPI SAMMON- LAHDENKATU TILSALANKATU MATKAKESKUS KOULUKATU MYLLYMÄKI Anna bussin viedä mennessään. KESKUSSAIRAALA KAUKAS LAURITSALA KANAVANSUU KIISKINMÄKI MUUKONNIEMI HAKALI LAPVESI MUSTOLA HOVINPELTO ARMILAN SAIRAALA TIRILÄ 1 2 HARAPAINEN 3 3k 4 KARHUVUORI YLIOPISTO KOULUKATU KANAVANSUU MUSTOLA / KIISKINMÄKI KIVISALMI KOULUKATU HOVINPELTO YLIOPISTO KOULUKATU KIVISALMI KIVISALMI KESÄMÄKI KARHUVUORI KOULUKATU MÄNTYLÄ YLIOPISTO KOULUKATU MATKAKESKUS PIKISAARI KARINIEMI MATKAKESKUS RUOHOLAMPI KOULUKATU KESKUSSAIRAALA PYSÄKKI OSA VUOROISTA 3 Katso bussiaikataulut skannaamalla koodi!

4 PAIKALLISLIIKENTEEN LIPPUHINNAT Kertamaksut paikallisliikenteessä Aikuiset Alle 12 v. lapsi Perushinta 3,00 1,50 Viikonloppuisin ja arkipyhinä. Arkena klo jälkeen. 2,00 1,00 Paikallisliikenteen kertamaksuun sisältyy 60 minuutin sisällä vaihto-oikeus paikallisliikenteessä. Vaihto-oikeus osoitetaan ensimmäisen matkaosuuden kuittiin tulostuvalla kellonajalla. Alle 4-vuotiaat matkustavat maksutta aikuisen seurassa ja alle 12-vuotiaat lapsen lipun hinnalla. 22 matkan sarjakortit Aikuiset v. täyttäneet 35 Opiskelijat 35 Lapset ja nuoret (4 16 v.) matkan sarjakortti on voimassa 3 kk (92 vrk) ostohetkestä. Kortilla maksettuun paikallisliikennematkaan sisältyy 60 minuutin maksuton vaihto-oikeus paikallisliikennevuoroissa. Tieto tallentuu automaattisesti kortille ja uutta veloitusta ei tapahdu, mikäli vaihtoaikaa on jäljellä. Opiskelijan 44 matkan sarjakortit Sarjakortin hinta opiskelijalle on matkan sarjakortti on voimassa 3 kk (92 vrk) ostohetkestä. Kortilla maksettuun paikallisliikennematkaan sisältyy 60 minuutin maksuton vaihto-oikeus paikallisliikennevuoroissa. Kaupunkikortti Kaupunkikortit ovat säännöllisesti joukkoliikennettä käyttäville edullisin tapa matkustaa kaikissa linja-autoissa, linjatakseissa ja palvelulinjoilla kaikkialla Lappeenrannan kaupungin alueella. Aikuiset 54 Opiskelijat 43 Nuoret (12 16 v.) 35 Lapset (4 11 v.) 25 Kaupunkikortti on voimassa 30 vuorokautta ostopäivästä. Ensimmäisen kerran kortti ostetaan Matkahuollon toimipisteestä, Ratakatu 21 (ma pe klo ) tai yliopiston pääaulasta, Aalef Oy, Skinnarilankatu 34 (ma to klo 9 15 ja pe klo 9 14). Kortille voi sen jälkeen ladata lisää matkustusoikeutta 30 vuorokauden erissä uudelleen Matkahuollon ja Yliopiston toimipisteiden lisäksi linja-autoissa sekä R-kioskeissa. Kortin kelpoisuusaikana voi matkustaa rajoituksetta kaikissa linja-autoissa ja linja-takseissa Lappeenrannan kaupungin alueella. Kaupunkikortti on henkilökohtainen, joten sillä on oikeutettu matkustamaan vain henkilö, jolle kortti on rekisteröity. Kadonneesta kortista ei makseta korvausta. Löydetty kaupunkikortti pyydetään palauttamaan Matkahuoltoon, mistä korttinsa kadottanut voi sitä tiedustella. 4

5 Lemmikkieläimet paikallisliikenteen bussissa Sylissä matkustavat lemmikit voivat matkustaa maksutta, muista eläimistä veloitetaan aikuisen kertalipputaksa. Lemmikkieläimet tulee sijoittaa bussiin siten, että niistä mahdollisesti aiheutuva haitta minimoituu. Lastenvaunujen tai rattaiden kanssa liikkuvat matkustajat Lastenvaunujen tai rattaiden kanssa liikkuvat matkustavat ilmaiseksi. Paikallisliikenteen linja-autoon mahtuu kahdet lastenvaunut kerrallaan. Veteraanien bussilippu 2014 Veteraanilipun käyttöoikeuden saa Lappeenrannassa kirjoilla oleva henkilö, joka on osallistunut kutsuttuna, määrättynä tai vapaaehtoisesti vuosina käytyihin Suomen sotiin. Lippu on näyttölippu, joka esitetään kuljettajalle matkan alkaessa. Ilmaista näyttölippua vuodelle 2014 voi hakea kaupungintalon 1. kerroksesta asiakaspalvelukeskus Winkistä ma pe klo Joutsenossa lippuja voi hakea Joutsenon kirjastosta ma pe klo Matkahuollon 44- ja 22-matkan sarjakortit Matkahuollon valtakunnalliset 44- ja 22-matkan sarjakortit kelpaavat edelleen maksuksi myös paikallisliikenteessä. Huomioithan, että Matkahuollon valtakunnallisiin sarjakortteihin ja muihin tuotteisiin ei sisälly 60 minuutin maksutonta vaihto-oikeutta paikallisliikenteessä. Opiskelijalippujen erityisehdot Opiskelijalippujen osto-oikeus koskee kaikkia päätoimisia opiskelijoita. Opiskelijan ei tarvitse enää olla kirjoilla Lappeenrannassa. Osto-oikeus todistetaan voimassa olevalla opiskelijakortilla tai oppilaitoksen antamalla muulla todistuksella. Myös opiskelijan 22- ja 44-matkan sarjakortteja voi lisäladata niin R-kioskilla kuin bussissakin näyttämällä voimassa oleva opiskelijakortti latauksen yhteydessä. MUUT LIPPUHINNAT Seutulippu Seutulipun hinta lappeenrantalaisille on 70. Seutulippu on käytössä Etelä-Karjalan maakunnan alueella. Kelpoisuusaika on 30 vuorokautta ostopäivästä lukien, jona aikana voi rajoituksetta matkustaa kaikissa linja-autoissa ja linjatakseissa seutulippualueella. 5

6 Sisällysluettelo Paikallisliikenne Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 7-11 LINJAT 1,2 Kanavansuu - Keskusta yhdistelmä 12 LINJAT 1,2 Mustola - Keskusta yhdistelmä 13 LINJA1 Muukonniemi/Kiiskinmäki - Keskusta 14 LINJA2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto LINJAT 1,2 Keskusta - Lauritsala yhdistelmä 19 LINJAT 1,2 Lauritsala - Keskusta yhdistelmä 20 LINJAT 1,2 Keskussairaala - keskusta 21 LINJA3 Yliopisto -Matkakeskus- Keskusta - Kivisalmi LINJA 3K Kivisalmi - Kesämäki Merenlahti - Lappeenranta/Matkakeskus 25 LINJAT 2,3 Keskusta - Kivisalmi yhdistelmä LINJA4 Karhuvuori - Keskusta - Mäntylä LINJA5 Yliopisto - Keskusta - Matkakeskus LINJAT 1,3,5 Keskusta - Yliopisto yhdistelmä LINJA9 Keskusta - Pikisaari - Kariniemi 42 LINJAT 3, 5, 9 Keskusta - Matkakeskus yhdistelmä 44 LINJAT 3, 5,9 Matkakeskus - Keskusta yhdistelmä 45 LINJA 10 Ruoholampi - Keskusta - Keskussairaala 46 Reitti- ja pysäkkikarttoja LINJA1 Muukonniemi/Kiiskinmäki - Keskusta 22 LINJA2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto 22 LINJA3Matkakeskus-Yliopisto-Keskusta-Kivisalmi reittikartta 26 LINJA 3K Kivisalmi - Kesämäki reittikartta 26 Reitit ja pysäkit keskustassa 29 LINJA 4 Karhuvuori -Keskusta - Mäntylä 34 LINJA5 Yliopisto - Keskusta - Matkakeskus 39 LINJA9 Keskusta - Pikisaari - Kariniemi 43 LINJA 10 Ruoholampi - Keskusta reittikartta 47 Palvelulinjat keskustaajamassa P1 ja P3 keskustaajamassa 48 Palvelulinjojen P1 ja P3 reittikartta 49 Rautatieliikenne Juna-aikataulut Lappeenrannassa NOSTA KÄTTÄSI, KUN HALUAT ASTUA BUSSIIN! Pidätämme oikeuden toimivaltaisen viranomaisen luvalla tapahtuviin aikataulumuutoksiin. 6

7 Linja 1 YLIOPISTO - KESKUSTA - KANAVANSUU MUSTOLA/KIISKINMÄKI MA - PE LA SU Ka Z 45 15Z A A 45 30Z A A 45 15A 45 30Z A A 45 30Z A A 45 30Z A A 45 30Z A Z 20 15A Z 21 15A 45 45A A 45A 45A 30Z 23 15Z 45Z 15Z 00 15PZ 15Z 01 15PZ 15Z 02 15PZ 15Z Reitti: Yliopisto/Skinnarilankatu-Teknologiapuistonkatu-Teekkarikatu- Jupiterinkatu-Orioninkatu-Sammonlahdenkatu- Merenlahdentie-Helsingintie-Huhtiniemenk.- Wäinönkatu-Kornetinkatu-Kuusimäenkatu-Helsingintie- Lavolankatu- Puhakankatu-Suonionkatu-Valtakatu Taipalsaarentie-Koulukatu Z = vain keskustaan P = perjantaisin A = jatkaa Koulukadulta Keskussairaalaan Lehtitalon kautta reittiä Valtakatu-Kaukaankatu-Imatrantie Ka = Keskustasta Hovinpellon kautta Kanavansuulle SaiPan kotiotteiluihin vuorot yliopistolta. Paluu pelin loputtua. Arkisin La Su

8 Linja1 KESKUSTA - KANAVANSUU - MUSTOLA/KIISKINMÄKI 05 45MK * MA - PE LA SU 06 15K 45M K 45MK * 08 15K 45M 10MK 35A 09 15UE 45M 10MK 35A 10 15K 45M 10MK 35A 50MK * 11 15K 35A 10MK 35A 12 15M 45K 10MK 35A 50MK * 13 15M 45U 10MK 35A 14 15M 45K 10MK 35A 50MK * 15 15M 45K 10MK 35A 16 15M 45U 10MK 35A 50MK * 17 15M 45K 10MK 35A 18 15M 45K 10MK 50MK * 19 15MK 35A 10MK 20 15MK 35A 10MK 20MK * 21 15MK 35A 10MK 22 15MK 35A 05A 20MK * 23 05A 05A Reitti: Koulukatu-Oikokatu-Urheilukatu-Imatrantie-Kaukaankatu- Standertskjöldinkatu-Lauritsalantie-Yhteistyönkatu- Karjalantie-Hallituskatu-Muukontie-Suolavuorentie- Muukontie A = ajaa vain Keskussairaalaan K = Muukontieltä Kiiskinmäkeen M = Mustolaan reittiä Muukontie - Itäinen Kanavatie - Pitkäkatu U = ajetaan Muukontieltä Kiiskinmäkeen ja Muukonniemeen MK = ajetaan Keskusta - Kanavansuu - Mustola - Kiiskinmäki E= ei käy Kanavansuulla * = ajetaan Keskusta - Mustola - Kiiskinmäki -Kanavansuu - Keskusta Kanavansuulle ajetaan Kiiskinmäestä paluureitillä 8

9 Linja H 06 10K MA - PE 08 05K 30K K K SU K 05K K K 05K K K 05K K K 05K K 19 30K 30K 05K 20 30K 30K 35K 21 30K 30K 22 30K 15K 35K PK 15K PK 15K Reitti: Mustolankatu-Pitkakatu-Itäinen Kanavatie- Muukontie-Suolavuorentie-Muukontie-Hallituskatu Hyötiöntie-Karjalantie-Yhteistyönkatu-Lauritsalantie- Standertskjöldinkatu-Kaukaankatu-Imatrantie- Urheilukatu-Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu H = Ajetaan Mustolasta Kiiskinmäkeen ja Hovinpellolle, josta linja 2 reittiä Onninkadulle ja eteenpäin Standertskjöldinkatu-Kaukaank.-Keskussairaalan kautta keskustaan jatkaa Puhakank.kautta Matkakeskukseen K = Mustolasta Kiiskinmäen kautta keskustaan P = Perjantaisin 9 LA MUSTOLA-KESKUSTA- YLIOPISTO

10 Linja1 KIISKINMÄKI - KESKUSTA - YLIOPISTO EH MA - PE L E E P P 25 SU Reitti: Muukontie-Suolavuorentie-Kanavasuun kääntöpaikka- Suolavuorentie-Muukontie-Hallituskatu-Hyötiöntie- Hallituskatu-Hyötiöntie-Karjalantie-Yhteistyönkatu- Lauritsalantie-Standertskjöldink.-Kaukaankatu-Imatrantie- Urheilukatu-Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu E = ei käy Kanavansuulla H = Ajetaan Mustolasta Kiiskinmäkeen ja Hovinpellolle, josta linja 2 reittiä Onninkadulle ja eteenpäin Standertskjöldinkatu-Kaukaank.-Keskussairaalan kautta keskustaan jatkaa Puhakank.kautta Matkakeskukseen L = ajetaan Muukonniemestä linjan 1 reittiä Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu- Lavolankatu-Ratakatu-Matkakeskus P = Perjantaisin 10 LA

11 Linja1 KESKUSTA - YLIOPISTO MA - PE LA SU P P P 50 Reitti: Koulukatu -Valtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu- Lavolankatu-Helsingintie-Kuusimäenkatu-Kornetinkatu- Wäinönk.-Huhtiniemenk.-Helsingintie-Merenlahdentie- Sammonlahdenkatu-Orioninkatu-Jupiterinkatu- Teekkarikatu-Teknologiapuistonkatu- Skinnarilankatu / Yliopisto P = perjantaisin 11

12 Linjat 1,2 yhdistelmä KANAVANSUU - KESKUSTA Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja. MA - PE LA SU LINJAN NUMERO P P 30 P = Perjantaisin 12

13 Linjat 1 ja 2 MUSTOLA - KESKUSTA yhdistelmä MA - PE LA SU LINJAN NUMERO H 06 10K K 30K K K K 05K K K 05K K K 05K K K 05K K K 30K 05K K 30K 35K K 30K K 15K 35K 23 15PK 15K 00 15PK 15K Kaikki linjan 2 sunnuntaivuorot ajetaan Keskussairaalan kautta K = Mustolasta Kiiskinmäen kautta keskustaan P = Perjantaisin H = Ajetaan Mustolasta Kiiskinmäkeen ja Hovinpellolle josta linja 2 reittiä Onninkadulle ja eteenpäin Standertskjöldink.- Kaukaank.-Keskussairaalan kautta keskustaan jatkaa Puhakankadun kautta Matkakeskukseen 13

14 Linja1 KESKUSTA - MUUKONNIEMI - KESKUSTA Koulukadulta Muukonniemeen Ma - Pe Muukonniemestä Koulukadulle Ma - Pe 7.10L L = ajetaan Muukonniemestä linjan 1 reittiä Koulukatu- Valtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu-Lavolankatu- Ratakatu-Matkakeskus 14

15 Linja2 KIVISALMI ( kärki ) - KESKUSTA - HOVINPELTO Z Z Z Z Z Z 30 05Z 21 00Z 30 00Z Z 30 00Z 30 05Z 23 00Z 30Z1) 00Z 30 05Z 00 00PZ 30P MA - PE LA SU Reitti: Honkasaarenkatu-Taipalsaarentie-Kivistönkatu- Piiluvankatu-Voisalmentie-Tyysterniementie- Taipalsaarentie-Koulukatu Z = vain keskustaan P = perjantaisin 1) = vuoro jatkaa perjantaina Hovinpellolle SaiPan kotiotteluihin vuorot Kivisalmen kärjestä Arkisin La Su Paluu pelin loputtua. 15

16 Linja 2 KESKUSTA - HOVINPELTO M Ka M Ka MK MK 45 MK PMK 45 MK PMK 45 MK 01 MA - PE LA SU Kaikki sunnuntain vuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta Hovinpellolle Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Lepolankatu-Harapaisentie-Kärrinkatu- Kaakkoiskaari-Onnelantie-Onninkatu- Joukahaisenkatu-Reunakatu-Kalevankatu-Karjalantie- Asemakatu-Kartanontie-Hakalintie-Hakalinkatu-Hovinkatu- Isopällinkatu-Pienpällinkatu MK = Jatkaa Kanavansuun kautta Mustolaan ja Kiiskinmäkeen Pienpällinkatu-Läntinen Kanavatie-Muukontie-Suolavuorentie- Muukontie-Itäinen Kanavatie-Pitkäkatu-Mustolankatu- Itäinen Kanavatie-Muukontie-Suolavuorentie-Muukontie P = perjantaisin M = jatkaa Hovinpellolta Mustolaan Ka = Jatkaa Hovinpellolta Kanavansuulle 16

17 Linja H HOVINPELTO - KESKUSTA - KIVISALMI Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z K PK 05K PK 05K 01 MA -PE Sunnuntain vuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta keskustaan Reitti: Pienpällinkatu-Isopällinkatu-Hovinkatu-Hakalinkatu- Hakalintie-Kartanontie-Luukkaankatu-Asemakatu- Karjalantie-Kalevankatu-Reunakatu-Joukahaisenkatu- Onninkatu-Onnelantie-Kaakkoiskaari-Kärrinkatu- Harapaisentie-Lepolankatu-Valtakatu-Oikokatu-Koulukatu Z = vain keskustaan P = perjantaisin H = Ajetaan Hovinpellolta linjan 2 reittiä Onninkadulle, josta Standertskjöldinkatua Kaukaalle ja jatkuu linjan 1 reittinä keskustaan / Matkakeskukseen Puhakankadun kautta. (Vuoro ei liikennöi Kivisalmeen) K = ajetaan Hovinpellolta Kanavansuun ja Mustolan kautta Kiiskinmäkeen, josta linjan 1 reittiä keskustaan 17 LA SU

18 Linja2 KESKUSTA - KIVISALMI (kärki) 05 MA - PE TaLT 35TaLT S S S P P P 15 LA SU Reitti: Koulukatu-Taipalsaarentie-Tyysterniementie-Voisalmentie- Kivistönkatu-Taipalsaarentie-Kivisalmen uusi asuntoalue S = Voisalmessa Saratien kautta P = Perjantaisin Ta LT = Linjataksi ajaa Taipalsaaren sairaalalle Lähtöpaikka keskustassa Mutkakadun pysäkki 18

19 Linjat 1,2 yhdistelmä KESKUSTA - LAURITSALA MA - PE LA SU LINJAN NUMERO P P Kaikki linjan 2 sunnuntaivuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta. P = Perjantaisin 19

20 Linjat 1,2 yhdistelmä 05 30H LAURITSALA - KESKUSTA Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja P P MA - PE LA SU LINJAN NUMERO Kaikki linjan 2 sunnuntaivuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta Linja1Lauritsalasta koulun pysäkiltä Linja2Lauritsalasta Nesteen pysäkiltä P = Perjantaisin H = vuoro ajaa linjan 2 reittiä Onninkadulle, josta Standertskjöldinkatu-Kaukaankatu Keskussairaalan kautta keskustaan,josta Puhakankadun kautta matkakeskukseen 20

21 Linjat 1,2 yhdistelmä KESKUSSAIRAALA - KESKUSTA Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja MA - PE H LINJAN NUMERO P LA 00 40P 40 P = Perjantaisin H = Ajetaan Hovinpellolta linjan 2 reittiä Onninkadulle, josta Standertskjöldinkatua Kaukaalle ja jatkuu linjan 1 reittinä keskustaan ja matkakeskukseen Puhakankadun kautta (Vuoro ei jatka Kivisalmeen) Linja 10 vuorot lähtevät Imatrantien eteläpuolen pysäkiltä keskustaan Imatrantie-Kaukaankatu-Valtakatu- Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu 21 SU

22 22

23 YLIOPISTO - MATKAKESKUS - KESKUSTA Linja3 YLIOPISTO-MATKAKESKUS- KESKUSTA - KIVISALMI MA - PE T 07 25A Z 55Z Z KESKUSTA - KIVISALMI MA - PE Reitti: Yliopisto / Skinnarilankatu-Helsingintie-Lavolankatu-Ratakatu- Ratakatu/Matkakeskus-Lepolankatu-Armilankatu-Lappeenkatu- Liikenneympyrä-Koulukatu-Taipalsaarentie-Tyysterniementie- Voisalmentie-Piiluvankatu-Kivistönkatu-Taipalsaarentie- Honkasaarenkatu Z = vain keskustaan T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla A = vuoro ajaa Koulukadun kautta Keskussairaalaan. Helsingintie- Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu-liikenneympyrä-Keskussairaala- Liikenneympyrä. Linja3K KESÄMÄKI - KIVISALMI (kärki) koulupäivinä Reitti: Lentokentäntie-Lavolankatu-Puhakankatu-Suonionkatu-Valtakatu- Taipalsaarentie-Tyysterniementie-Voisalmentie-Piiluvankatu- Kivistönkatu/Kivisalmi 23

24 Linja3 KIVISALMI - KESKUSTA - MATKAKESKUS - YLIOPISTO KIVISALMI - KESKUSTA MA - PE KESKUSTA - MATKAKESKUS - YLIOPISTO MA - PE n. 10 TZ n.10t M 40M 17 25M 55M Reitti: Honkasaarenkatu -Taipalsaarentie- Kivistönkatu -Piiluvankatu-Voisalmentie-Tyysterniementie- Taipalsaarentie-Koulukatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu- Armilankatu-Lepolankatu-Ratakatu \ Matkakeskus- Ratakatu- Lavolankatu-Helsingintie-Skinnarilankatu / Yliopisto T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla Z = vain keskustaan M = vuoro lopettaa Matkakeskukseen Linja3K KIVISALMI (kärki) - KESÄMÄKI - MATKAKESKUS Reitti: Ma - Pe Koulupäivinä Kivisalmi/Honkasaarenkatu-Taipalsaarentie-Kivistönkatu- Piiluvankatu-Voisalmentie-Tyysterniementie-Taipalsaarentie- Valtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu- Lavolankatu-Ratakatu/ Matkakeskus 24

25 Linja3 MATKAKESKUS- YLIOPISTO / MATKAKESKUS - KIVISALMI MATKAKESKUS - YLIOPISTO MA - PE n.00 n n.13 n n.00 n n n n.00 n n.13 n n.00 n n.13 n n.00 n n.13 n n n Reitti keskustaan / Kivisalmeen: Ratakatu / Matkakeskus -Lepolankatu-Armilankatu- Lappeenkatu-Liikenneympyrä-Oikokatu- Koulukatu - Taipalsaarentie-Tyysterniementie-Voisalmentie Voisalmentie-Piiluvankatu-Kivistönkatu-Taipalsaarentie- Honkasaarenkatu Reitti Yliopistolle: Ratakatu / Matkakeskus -Ratakatu-Lavolankatu- Helsingintie-Skinnarilankatu / Yliopisto n. = arvoituja ohitusaikoja MATKAKESKUS - KESKUSTA - KIVISALMI MA - PE LAPPEENRANTA / MATKAKESKUS - MERENLAHTI Koulup. Koulp Koulp Y Lappeenranta / Matkakeskus 7.45 YY x Lappeenranta / Koulukatu x x Merenlahti Reitti Matkakeskuksesta lähdettäessä Ratakatu-Hietalankatu- Lappeenkatu-Oikokatu-Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu- Helsingintie-Merenlahdentie Reitti kaupunkiin tultaessa Merenlahdentie-Helsingintie-Suonionkatu Valtakatu-Koulukatu-Oikokatu-Lappeenkatu-Kauppakatu-Ratakatu/Matkakeskus Koulp = Ajetaan koulupäivinä Y= Ajetaan Koulukadulta Puhakankadun / Lavolankadun kautta YY= Ajetaan keskustaan tultaessa Koulukadulta Armilan sairaalan kautta Matkakeskukseen 25

26 26

27 Linjat 2, 3 yhdistelmä KESKUSTA - KIVISALMI T 40 MA - PE LA SU LINJAN NUMERO S S S P P P 15 Kaikki vuorot liikennöivät Honkasaarenkadulle S = Voisalmessa Saratien kautta T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla P = Perjantaisin

28 Linjat2,3 yhdistelmä KIVISALMI - KESKUSTA T T P 30P MA - PE LA SU LINJAN NUMERO Kaikki vuorot liikennöivät Honkasaarenkadulle T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla P = Perjantaisin

29 29

30 Linja4 KARHUVUORI - KESKUSTA - MÄNTYLÄ P P MA - PE LA SU Reitti: Karhuvuorenkatu-Hiessillankatu-Myllymäenkatu- Viipurintie-Kauppakatu-Lappeenkatu-Oikokatu- Koulukatu P = Perjantaisin Matkakeskuksesta tuleville lähin pysäkki Kauppakadulla Vanhan hautausmaan kohdalla. 30

31 Linja4 KESKUSTA - MÄNTYLÄ MA - PE LA SU P P Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu- Lavolankatu-Lentokentäntie- Pilotinkatu - Koppelontie-Mattilantie-Kurjentie-Mattilantie- Vaalimaantie-Rinnetie-Tunnelikatu-Mäntyläntie P = Perjantaisin 31

32 Linja4 MÄNTYLÄ - KESKUSTA - KARHUVUORI P P MA -PE LA SU Reitti: Rinnetie-Mäntyläntie-Kurjentie-Koppelontie- Pilotinkatu-Lentokentäntie-Lavolankatu- Puhakankatu-Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu P = Perjantaisin Matkakeskuksesta tuleville lähin pysäkki Kauppakadulla Vanhan hautausmaan kohdalla. 32

33 Linja4 KESKUSTA - KARHUVUORI MA - PE LA SU P P 40 Reitti: Koulukatu-Oikokatu-Lappeenkatu-Mutkakatu- Kauppakatu-Viipurintie-Ajurinkatu- Eteläkatu-Karhuvuorenkatu/Karhuvuori P = Perjantaisin Matkakeskuksesta tuleville lähin pysäkki Kauppakadulla Vanhan hautausmaan kohdalla. 33

34 34

35 Linja5 YLIOPISTO - KESKUSTA - MATKAKESKUS MA - PE LA SU Reitti: Yliopisto / Skinnarilankatu-Helsingintie- Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu - Valtakatu - Lepolankatu - Ratakatu / Matkakeskus 35

36 Linja 5 KESKUSTA - MATKAKESKUS MA - PE LA SU Reitti: Koulukatu-Valtakatu -Lepolankatu- Ratakatu/Matkakeskus 36

37 Linja5 MATKAKESKUS - KESKUSTA - YLIOPISTO MA - PE LA SU Reitti: Matkakeskus/Ratakatu-Lepolankatu- Valtakatu-Koulukatu 37

38 Linja 5 KESKUSTA - YLIOPISTO MA-PE LA SU Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu- Helsingintie-Skinnarilankatu/Yliopisto 38

39 39

40 Linjat 1,3,5 yhdistelmä KESKUSTA -YLIOPISTO MA - PE LA LINJAN NUMERO SU M M P P P P = Perjantaisin M = vuoro lopettaa Matkakeskukseen Linja 3 reitti ajetaan Matkakeskuksen kautta Yliopistolle 40

41 Linjat 1,3,5 yhdistelmä YLIOPISTO - KESKUSTA MA - PE LA SU LINJAN NUMERO A A A A A A A A A A A A A A A A A 45A 00 45A P P P 15 P = Perjantaisin A = vuoro jatkaa keskustassa Keskussairaalaan Linja 3 reitti ajetaan Matkakeskusken kautta Koulukadulle 41

42 Linja9 MATKAKESKUS KESKUSTA-PIKISAARI- KARINIEMI MA-PE MATKAKESKUS MA-PE LA LA Z MATKAKESKUS-ALAKYLÄ- KESKUSTA-KESÄMÄKI- Reitti: Kariniemi/Maininkik.-Kivisalmenk.-Voisalmentie- Tyysterniementie-Taipalsaarentie- Satamatie-Pikisaarenkatu/Pikisaari-Pikisaarenkatu- Satamatie-Taipalsaarentie-Snellmanink.-Koulukatu Z= ajetaan vain keskustaan KARINIEMI-KESKUSTA MATKAKESKUS MA-PE KESKUSTA MA-PE LA LA Reitti: Reitti: KARINIEMI - PIKISAARI - KESKUSTA- Koulukatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-Helsingintie- Suonionkatu-Puhakankatu/Marketit-Lavolankatu- Ratakatu/Matkakeskus-Vanha Viipurintie-Harapaisentie- Hietalank.-Lepolank.-Armilankatu/Armilan sairaala- Lappeenkatu-Liikenneympyrä-Koulukatu-Snellmaninkatu-Koulukatu Koulukatu-Snellmaninkatu- Taipalsaarentie- Pallon kiertoliittymä-satamatie-pikisaarenkatu/pikisaari- Pikisaarenkatu-Satamatie-Taipalsaarentie-Tyysterniementie- Voisalmentie-Kivisalmenkatu-Maininkikatu/Kariniemi 42

43 43

44 Linjat 3, 5 ja 9 yhdistelmä KESKUSTA - MATKAKESKUS MA - PE LINJAN NUMERO LA SU Linja 9 reitti :Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-Helsingintie- Suonionkatu-Puhakankatu-Lavolankatu-Ratakatu / Matkakeskus Linja 5 reitti : Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Valtakatu-Lepolankatu- Ratakatu / Matkakeskus Linja 3 reitti :Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-Armilankatu- Lepolankatu-Ratakatu / Matkakeskus 44

45 Linjat 3, 5, 9 yhdistelmä MATKAKESKUS - KESKUSTA MA - PE LA SU LINJAN NUMERO Linja Linja 9 reitti : Matkakeskus/Ratakatu-Viipurintie-Harapaisentie-Hietalankatu- Lepolankatu-Armilankatu/Armilan sairaala-lappeenkatu- Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu Linja 5 reitti : Matkakeskus/Ratakatu-Lepolankatu-Valtakatu-Oikokatu-Koulukatu Linja 3 reitti: Matkakeskus / Ratakatu-Lepolankatu-Armilankatu- Lappeenkatu -Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu 45

46 Linja 10 RUOHOLAMPI - KESKUSTA / KOULUKATU - KESKUSSAIRAALA Reitti: KESKUSTA / KOULUKATU - RUOHOLAMPI MA - PE RUOHOLAMPI - KESKUSTA MA - PE Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Helsingintie-Skinnarilankatu-- Sammonlahdenkatu-Merenlahdentie-Munterontie-Ruoholammenkatu/ Lappeen koulu-tilsalankatusalpausselänkatu-lavolantie- Merenlahdentie-Helsingintie-Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu Reitti: KESKUSTA / KOULUKATU - KESKUSSAIRAALA MA - PE KESKUSSAIRAALA- KOULUKATU MA - PE Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Urheilukatu-Imatrantie /KeskussairaalaKaukaankatu-Valtakatu-Liikenneympyrä- Oikokatu-Koulukatu KESKUSTA/KOULUKATU - RUOHOLAMPI/LAPPEEN KOULU - RUTOLA - TURKKILA MA - PE Koulupäivinä 7:40 Koulukatu 8:40 x Uus-Lavola x 7:55 Ruoholampi/Lappeen koulu 8:30 x Tilsalankatu x x Rutola x 8:10 Turkkila 8:10 46

47 47

48 Palvelulinjat keskustaajamassa Palvelulinjaa ajetaan matalalattiaisella pikkubussilla, jossa on vähintään 11 istumapaikkaa sekä tilaa pyörätuolille. Palvelulinja kiertää asuntoalueilla ja noutaa tarvittaessa kotipihalta Ajoreitti on muutenkin joustavampi kuin tavallisella linja-autolla. Linja P1: Kiiskinmäki-Mustola-Lauritsala/Kauppakeskus- Lappeenranta/Keskusta- Lauritsala/Kauppakeskus-Mustola-Kiiskinmäki Linja P3: Voisalmi-Kivisalmi-Tyysterniemi-Pallo-Keskusta/Kauppatori-Pallo-Tyysterniemi- Kivisalmi-Voisalmi Linja P1 Lauritsala Linja P3 Kivisalmi Maanantaina ja torstaina Tiistaina ja perjantaina Meno Paluu Meno Paluu Kiiskinmäki / Muukontie Saarenkatu Itäinen Kanavatie x x Piiluvankatu x x Mustolankatu x x Kivistönkatu x x Pitkäkatu 9.25 x Voisalmentie x x Läntinen kanavatie x x Sammaltie x x Hovinkatu x x Saratie 9.35 x Hakalinkatu x x Niittyvillantie x x Kartanontie x x Voisalmentie x x Asemakatu x x Mäkitervakontie x x Kauppakeskus / Lsala 9.40 x Kivisalmenkatu x x Karjalantie x x Maininkikatu x x Väinämöisenkatu x x Kariniementie 9.45 T Joukahaisenkatu x x Kivisalmenkatu x x Onninkatu x x Tyysterniementie x x Kisakatu x x Happotie 9.50 x Lepolankatu x x Tyysterniementie x x Armilankatu x x Taipalsaarentie x x Lappeenkatu x x Snellmaninkatu x x Koulukatu x I Koulukatu x x Snellmaninkatu x I Kauppatori Kauppatori x Ti Puhakankatu / Marketit To Puhakankatu / Marketit Pe Myllymäki / Marketit Ma Myllymäki / Marketit Armilan terveyskeskus T ReiseGast Oy puh

49 49

50 50

51 51

52 Matkaa Avoimiin oviin! Tutustu kotikaupunkiisi tiistaina Vieraillessasi Kaupungintalolla Avointen ovien päivässä saat ilmaisen paikallisliikenteen kertalipukkeen. 52

53 Mennään bussilla tulee taas! Mennään bussilla aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä -tapahtuma toteutetaan jälleen paikallisliikenteen reiteillä AJA ILMAISEKSI Tapahtuman tarkoituksena on tehdä julkinen liikenne tutummaksi kaupunkilaisille ja innostaa asukkaita käyttämään julkista liikennettä nykyistä enemmän. Käytä hyväksesi tämä tilaisuus jätä auto kotiin ja mene bussilla! 53

54 Kaikille kyytiä! Koulujen loma-ajat Kesäloma , syysloma , joululoma , hiihtoloma Kouluvuosi päättyy Poikkeuspäivät liikennöinnissä Pyhäinpäivänä la ajetaan sunnuntailiikenne. Itsenäisyyspäivänä la ajetaan sunnuntailiikenne. Jouluaattona ke ajetaan lauantaivuorot klo 13 saakka, jonka jälkeen ei liikennöintiä. Joulupäivänä to ei liikennöidä. Tapaninpäivänä pe ajetaan sunnuntailiikenne. Uudenvuodenaattona ke ajetaan perjantailiikenne. Uudenvuodenpäivänä to ajetaan sunnuntailiikenne. Loppiaisena ti ajetaan sunnuntailiikenne. Pitkäperjantaina pe ajetaan sunnuntailiikenne. 2. Pääsiäispäivänä ma ajetaan sunnuntailiikenne. Vapunpäivänä pe ajetaan sunnuntailiikenn Helatorstaina to ajetaan sunnuntailiikenne 54

55 Muutama vinkki paikallisliikennematkustajalle Huomioithan, että linjojen 3 ja 5 ajoajat keskustan ja yliopiston välillä ovat lähes samat. Linjalla 3 on selvästi enemmän tilaa matkustaa. Paikallisliikenteen maksuton vaihto kattaa nyt kerta- ja kaupunkiliput ja vaihtaa voi millä tahansa paikallisliikennepysäkillä. Koko paikallisliikennealue kuuluu samaan taksavyöhykkeeseen aiemman kahden sijaan. Paikallisliikenteen kertalipun hinnat ovat laskeneet ja käyttöön on otettu vielä erityisen edullinen hiljaisen ajan hinnoittelu. Vältä matkakortin lisälataamista bussissa aamuruuhkan aikana, jotta kaikki ehtisivät ajoissa perille. Löydät aikataulut kätevästi myös netistä: bussit.lappeenranta.fi 55

56 Hinta 0,5 Lipunmyynti Ratakatu 21, avoinna ma pe klo Skinnarilankatu 34, avoinna ma to klo 9 15, pe klo

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 11.8.2015 3.1.2016 Aikataulut löydät kätevästi myös netistä: bussit.lappeenranta.fi Ihastu paikalliseen. Skannaa koodi ja katso video! Lappeenrannan

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 13.8.2013-1.6.2014 Sisällysluettelo Paikallisliikenne 13.8.2013-1.6.2014 Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 1-5 LINJAT 1,2 Kanavansuu -

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 2.6. 11.8.2014 ê ê HINNAT UUDET HINNAT 1.5. ALKAEN ê LIIKUTTAVAT ê Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisliikenteessä on uudet liikuttavat hinnat. Lappeenrannassa

Lisätiedot

Keskustaajamassa 34 Palvelulinjojen P1 ja P3 reittikartta 35. Juna-aikataulut Lappeenrannassa 38-39

Keskustaajamassa 34 Palvelulinjojen P1 ja P3 reittikartta 35. Juna-aikataulut Lappeenrannassa 38-39 Sisällysluettelo Sivu Paikallisliikenne 3.6-12.8.2013 LINJA 1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 1-4 LINJA 2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto 5-7 LINJAT 1,2 Kanavansuu - Keskusta yhdistelmä 8

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 1.1. 31.5.2015 Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisbusseissa kaikki saavat kyytiä liikuttavan kätevästi ja edullisesti! Paikallisbussissa

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015 1.6. 10.8.2015 Hei, tiesitkö? Aikuisen mukana kulkevat alle 7-vuotiaat lapset matkustavat nyt maksutta! Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisbusseissa

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Sisällysluettelo Paikallisliikenne 9.8.2018-2.6.2019 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 13.8.2013-1.6.2014 Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Kanavansuu - Kiiskinmäki 7-11 LINJA2 Kivisalmi -

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT 2016

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT 2016 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT 2016 4.1. 5.6.2016 Ihastu paikalliseen. Waltti toi mukanaan uudet hinnat. Käännä sivulle 4! Waltti saapui kaupunkiin! Lappeenrannan paikallisbusseissa

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A 8.1. 3.6.2018 Korvaa aikaisemman aikataulun 10.8.2017 3.6.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus

Lisätiedot

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2018 2019 9.8.2018 2.6.2019 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut VYÖHYKE A TALVI 2019-2020 8.8.2019-31.5.2020 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan busseissa kaikki saavat kyytiä liikuttavan kätevästi ja edullisesti! Meniköhän

Lisätiedot

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut VYÖHYKE A TALVI 2019-2020 8.8.2019-31.5.2020 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2017 2018 VYÖHYKE A 10.8.2017 3.6.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018 VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018 4.6. 8.8.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2016

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2016 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2016 6.6. 15.8.2016 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Uusi Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan paikallisliikenteen

Lisätiedot

Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Liikennöijäkoodit 2

Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Liikennöijäkoodit 2 Sisällysluettelo Sivu Kaukoliikenne Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Liikennöijäkoodit 2 Lähiliikenne Lappeenranta - Hanhijärvi

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 6.6. - 15.8.2016

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 6.6. - 15.8.2016 Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 6.6. - 15.8.2016 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo 6.6. - 15.8.2016 Kaukoliikenne Sivu Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 2 Lännestä keskustaan

Lisätiedot

KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014

KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014 KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014.. EDULLISET NÄYTTÖ- JA MATKAKORTIT VARKAUS-KORTTI Kelpaa Varkauden kaupungin alueella. Voimassa 30 päivää ensimmäisestä käytöstä. Rajaton

Lisätiedot

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 1 Reitti: Koskikatu - Joutsenonkatu - Lempeenlietteentie - Karhunkalliontie - Karhunkatu - Joutsenonkatu - Paperharjuntie - Pienmustalammentie - Saimaantie -

Lisätiedot

LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN

LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN Projektipäällikkö Mika Piipponen mika.piipponen@ramboll.fi p. 0400 417 236 MILLAINEN ON PALI-AUTO Palvelulinjat ovat erityisesti ikäihmisille

Lisätiedot

Seutulippu Seutulippu on käytössä Lappeenrannassa ja pääosassa Etelä-Karjalaa.

Seutulippu Seutulippu on käytössä Lappeenrannassa ja pääosassa Etelä-Karjalaa. MATKALIPUT JOUKKOLIIKENTEESSÄ Kaupunkikortti Kaupunkikortin kelpoisuusaika on 30 vuorokautta ostopäivästä lukien. Kelpoisuusaikana voi rajoituksetta matkustaa kaikissa linja-autoissa ja linjatakseissa

Lisätiedot

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN 8.1.2018 Linja 1 Tähän linjaan ei tule muutoksia. Linja 2 Linjalla 2 on ollut ongelmia pysyä aikataulussa. Talviaikataulukauden alkaessa 10.8.

Lisätiedot

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä!

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä! VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE.8. - 4.6.16 Lataa aikataulu mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com EDULLISET

Lisätiedot

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN 2017-2018 Viikonlopun yöliikenne, linja 12 Uusi viikonlopun yövuoro (pe-la ja la-su) olisi alla olevan kartan mukainen vihreän ja punaisen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO

LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO WALTIN KÄYNNISTYSAIKATAULU Lappeenrannan paikallisliikenne 4.1.2016 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka ELYn Imatra-Joutseno-Lappeenranta

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen

Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen Lappeenrannan paikallisliikenteen vuosittaisessa asiakaskyselyssä paikallisliikenteen sisäiset vaihtoyhteydet, sekä yhteydet

Lisätiedot

WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA?

WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA? WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA? www.kotka.fi/joukkoliikenne SUURIMMAT MUUTOKSET ASIAKKAILLE Samat tuotteet ja taksajärjestelmä käytössä koko seudulla (Hamina-Kotka-Pyhtää)

Lisätiedot

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULU

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULU VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULU 6.6. - 3.6.17 Lataa aikataulu mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com

Lisätiedot

Kylmäsen Liikenteen KESÄ 2007 AIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 3.6.2007 7.8.2007 70 KYLMÄSEN LIIKENNE OY

Kylmäsen Liikenteen KESÄ 2007 AIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 3.6.2007 7.8.2007 70 KYLMÄSEN LIIKENNE OY Kylmäsen Liikenteen KESÄ 2007 AIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 3.6.2007 7.8.2007 70 0,50 euroa KYLMÄSEN LIIKENNE OY Muhostie 26 91800 TYRNÄVÄ Puhelin (08) 545 1325 Faksi (08) 545 1141 www.kylmasenliikenne.fi

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen AIKATAULU 1.1.2013- Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen Hämeenlinna Hattula Kertalippu aikuinen 3,30 lapsi (4-11v) 1,70 Vaihtolippu aikuinen 1 lapsi (4-11) 0,50 (vaihtolippu voimassa 45

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

Tarjousten avauspöytäkirja

Tarjousten avauspöytäkirja arjousten avauspöytäkirja Diaaritunnus Hankintayksikkö LAPPEENRANNAN KAUPUNKI EKNINEN OIMI ILAKESKUS Hankinta A 2612013 ULKOALUEIDEN HOIO 1.11.2013-31.10.2015 + MAHDOLLINEN OPIO 1 + 1 VUOA Kyseessä on

Lisätiedot

Aikataulut 6.6. 11.8.2016

Aikataulut 6.6. 11.8.2016 PAIKALLISLIIKENNE Aikataulut 6.6. 11.8.2016 SAVONLINNA SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE TAKSA Savonlinnan paikallisliikennealueella on voimassa tasataksajärjestelmä. Aikuisen kertamaksu on 3,30 e matkan pituudesta

Lisätiedot

PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2013

PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2013 Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki Kadut ja ympäristö Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Huhtikuu 2014 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2013 PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI

Lisätiedot

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013 RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013 Riihimäen kaupunki Katu- ja puistoyksikkö Eteläinen Asemakatu 2 11130 Riihimäki puh. (019) 758 4000 SISÄLLYSLUETTELO MATKUSTAJALLE 3 KAUPUNKILIPPU 3 KOULULAISTEN

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 5.6. - 9.8.2017 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo 5.6. - 9.8.2017 Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä

Lisätiedot

PAIKALLISLIIKENNE. Aikataulut 12.8.2016 4.6.2017 SAVONLINNA

PAIKALLISLIIKENNE. Aikataulut 12.8.2016 4.6.2017 SAVONLINNA PAIKALLISLIIKENNE Aikataulut 12.8.2016 4.6.2017 SAVONLINNA SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE TAKSA Savonlinnan paikallisliikennealueella on voimassa tasataksajärjestelmä. Aikuisen kertamaksu on 3,30 e matkan

Lisätiedot

WWW.KUOPIONALUE.FI 1

WWW.KUOPIONALUE.FI 1 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LINJAT JA AIKATAULUT Poikkeuspäivien liikenne 4 Merkkien selitykset Kuopion kaupunkiliikenne 6-61 Yhdistelmäaikataulut, Neulamäki 18-19 Yhdistelmäaikataulut, Kelloniemi

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTANAANTALINJAMERIMASKUN ALUEET TALVIAIKATAULU Voimassakouluvuodenaikana 10.1.2011 alkaen NAANTALINKAUPUNKI TLO Tervetuloa turvallisen ja mukavan palveluliikenteen kyytiin!

Lisätiedot

VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS

VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS 1 VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS KESKUSHALLINTO KAUPUNKISUUNNITTELUYKSIKKÖ Sisällys 1. Vuoden 2011 joukkoliikenteen vuosikertomus... 3 1.1. Kulunut vuosi sekä seudullinen yhteistyö ja joukkoliikennesuunnitelma...

Lisätiedot

MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6.2016-30.9.2016. Lataa aikataulut mukaasi tästä!

MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6.2016-30.9.2016. Lataa aikataulut mukaasi tästä! MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6. -.9. Lataa aikataulut mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com Sisällysluettelo

Lisätiedot

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015 TIEDOTE 20.8.2015 LAVIAN JOUKKOLIIKENNE Lavian ja Porin keskustan välistä liikennettä palvelee kaksi linjaa: Lyttylän Liikenne ajaa linjaa 68 perjantaisin ja Porin Linjat ajaa linjaa 69 maanantaista perjantaihin.

Lisätiedot

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE. www.ventoniemi.fi. Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014. PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE. www.ventoniemi.fi. Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014. PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31 RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014 www.ventoniemi.fi PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31 1 Merkkien selitykset M-P Maanantaista perjantaihin L Lauantaisin

Lisätiedot

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE IMATRAN VOIMA ON MEISSÄ

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE IMATRAN VOIMA ON MEISSÄ IMATRAN 10.8.2017-3.6.2018 PAIKALLISLIIKENNE IMATRAN VOIMA ON MEISSÄ 1 10.8.2017-3.6.2018 Reitti: Vuoksenniskantie - Rönkätie - Ratamokatu - Torikatu - Karjalantie - Kartanonkatu - Sotkulammentie - Linnansuontie

Lisätiedot

KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ

KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 4.6.2018 ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ SISÄLTÖ 1. Kouvolan kaupunki 1 2. Kouvolan joukkoliikenne 1 2.1 Matkustajavirta 1 2.2 Reittikartat 1 2.3 Lipputuotteet

Lisätiedot

PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2015

PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2015 Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki Kadut ja ympäristö Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Maaliskuu 2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2015 PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET TALVIAIKATAULU Voimassa kouluvuoden aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO Tervetuloa turvallisen ja mukavan palveluliikenteen kyytiin! Naantalissa

Lisätiedot

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen paikallisliikenne alkaen. Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen paikallisliikenne alkaen. Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus Aikataulut 4.6.2018 alkaen Pieksämäen paikallisliikenne Lataa aikataulut mukaasi tästä! Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus Sisällysluettelo Tilausajot Pieksämäellä, Mikkelissä

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/434/2015, 20.3.2015 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. A Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän

Lisätiedot

Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma

Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma Taustaa Lappeenrannan paikallisliikenteen järjestämisvastuu siirtyy 1.5.2014 Lappeenrannan kaupungille, joka ostaa kilpailutetun sopimuksen perusteella

Lisätiedot

KAARINAN PALVELULIIKENNE MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA. 1.1.2011 alkaen. Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy

KAARINAN PALVELULIIKENNE MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA. 1.1.2011 alkaen. Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy KAARINAN PALVELULIIKENNE 1.1.2011 alkaen MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy TERVETULOA KAARINAN PALVELULIIKENTEEN TURVALLISIIN JA MUKAVIIN BUSSEIHIN

Lisätiedot

Riihimäen palvelulinja

Riihimäen palvelulinja Riihimäen palvelulinja 1.1.2018-3.6.2018 www.riihimaki.fi/joukkoliikenne Palvelulinja on kaikille avoin bussilinja vie tai hakee pyydettäessä muualtakin kuin reitin varrelta, esimerkiksi kotipihasta (silloin,

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Sivu Liikennöijäkoodit 2

Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Sivu Liikennöijäkoodit 2 Sisällysluettelo Kaukoliikenne Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Sivu Liikennöijäkoodit 2 Lähiliikenne Lappeenranta - Hanhijärvi

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE.

SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE. SATAKUNNAN LIIKENNE R SATAKUNNAN LIIKENNE R AIKATAULUT 88.. 311. 2.2016 POR I - RAUMA PORI - OLKILUOTO PORI - KANKAANPÄÄ Puheli n 010 820 6200 Puinnintie 8 28360 Pori Posthaantie 11 26510 Rauma Risto Rytin

Lisätiedot

AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI

AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE 10.12.2017-3.6.2018 ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI 10.12.2017-24.3.2018 REITTIKARTTA Hennan asema E75 Helsingintie Orimattila Orionaukio BUSSILIPUT

Lisätiedot

PERUSSELVITYKSET 1:40 000 12.7.2013

PERUSSELVITYKSET 1:40 000 12.7.2013 KUNNALLISTEKNIIKKA Vesijohtoverkosto Jakelujohto, mitattu Vesihuollon toiminta-alue Lähteet: Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan Energia Oy 212-213 km,5 km 1 km 2 km 3 km LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KESKUSTAN

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Raahen. paikallisliikenteen. reittiopas

Raahen. paikallisliikenteen. reittiopas 40 40 40 40 40 40 40 30 30 30 30 30 Paikallisliikenteen linjat 12 Linja Linja Linja Linja Linja 30 Linja 40 Linja Linja Linja Linja Raahen paikallisliikenteen reittiopas Raahelippu Raahelipulla voi matkustaa

Lisätiedot

Savobus tuo paikallisliikenteen kännykkääsi

Savobus tuo paikallisliikenteen kännykkääsi Voimassa 4.6.2018 2.6.2019 Savobus tuo paikallisliikenteen kännykkääsi Löydä bussit ja pysäkit helposti! Iisalmi otti käyttöön kesällä 2017 paikallisliikenteen paikannuspalvelun, joka näyttää linjojen

Lisätiedot

Voimassa

Voimassa Voimassa 3.6.2019 31.5.2020 Savobus tuo paikallisliikenteen kännykkääsi Löydä bussit ja pysäkit helposti! Iisalmi otti käyttöön kesällä 2017 paikallisliikenteen paikannuspalvelun, joka näyttää linjojen

Lisätiedot

Kotkan paikallisliikenteen BUSSIAIKATAULUT

Kotkan paikallisliikenteen BUSSIAIKATAULUT BUSSIAIKATAULUT Kotkan paikallisliikenteen 13.8.2018 - koulujen alkuun elokuussa 2019 Maksuvyöhykkeet Pohjakartta: peruskarttarasteri Maanmittauslaitos 5/2016 2 1 Hamina-Kotka-Pyhtää -alueen joukkoliikenteessä

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 10.8.2017-3.6.2018 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä

Lisätiedot

13.8.2012-12.8.2013. Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu. Terveyskeskus-Urheilupuisto- Hirsimäki-Kulmala-Rautatieasema

13.8.2012-12.8.2013. Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu. Terveyskeskus-Urheilupuisto- Hirsimäki-Kulmala-Rautatieasema Riihimäen PALVELULINJA 13.8.2012-12.8.2013 Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu 9 POHJANKORVESTA Pohjankorpi-Kumpula-Peltosaari- Keskusta-Lasitehdas- Eteläinen koulu-rautatieasema

Lisätiedot

KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Kaupunginhallitus 22 19.01.2015 Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat 1178/00.00.00.01/2014 KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh.

Lisätiedot

KESÄAIKATAULUT 1.6.2015 12.8.2015 WWW.KUOPIONALUE.FI

KESÄAIKATAULUT 1.6.2015 12.8.2015 WWW.KUOPIONALUE.FI KESÄAIKATAULUT 1.6.201 12.8.201 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LIPUT Walttiin siirtyminen...2 Kertaliput...3 Korteille ladattavat liput...4- Maksuvyöhykkeet...6-7 Tietoa matkustamisesta...8-9 LINJAT

Lisätiedot

WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN

WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN PAIKALLISLIIKEN- TEESSÄ JA MIKKELIN SEUDUN MAASEUTULIIKENTEESSÄ Mikkelin paikallisliikenteessä

Lisätiedot

UUSI LIPPU- JA TARIFFIJÄRJESTELMÄ WALTTI 2015

UUSI LIPPU- JA TARIFFIJÄRJESTELMÄ WALTTI 2015 LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUE UUSI LIPPU- JA TARIFFIJÄRJESTELMÄ WALTTI 2015 Ramboll Finland Oy Projektipäällikkö Mika Piipponen Kotkantie 6, 48200 KOTKA Puh. 0400 417 236 mika.piipponen@ramboll.fi

Lisätiedot

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE TAKSA Savonlinnan paikallisliikennealueella on voimassa tasataksajärjestelmä. Aikuisen kertamaksu on 3,30 e matkan pituudesta riippumatta, alle 12-vuotiaiden kertamaksu on

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 6.6.2016 9.8.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE

IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE Voimassa 6.6.2016 2.6.2017 111 SISÄLLYSLUETTELO VUORO SIVU IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Keskusta-Lippuniemi-Keskusta................................... 2 1 Keskusta-Peltosalmi-Keskusta...................................

Lisätiedot

CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN

CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN Liite 1 VE 1: Pikisaari/Kahilanniemi-Koulukatu-Matkakeskus Kuva 1 Alkuperäisen suunnitelman mukainen Y-mallinen reitti, joka käy joka toisella vuorolla Pikisaaressa

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Kaukoliikenne Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Sivu Liikennöijäkoodit 2

Kaukoliikenne Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Sivu Liikennöijäkoodit 2 Sisällysluettelo Kaukoliikenne Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Sivu Liikennöijäkoodit 2 Lähiliikenne Lappeenranta - Hanhijärvi

Lisätiedot

IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Peltosalmi-Keskusta-Lippuniemi Lippuniemi-Keskusta-Peltosalmi... 3 REITTIKARTTA... 4

IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Peltosalmi-Keskusta-Lippuniemi Lippuniemi-Keskusta-Peltosalmi... 3 REITTIKARTTA... 4 SISÄLLYSLUETTELO VUORO SIVU IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Peltosalmi-Keskusta-Lippuniemi... 2 1 Lippuniemi-Keskusta-Peltosalmi... 3 REITTIKARTTA... 4 2 Jordan-Makkaralahti-Keskusta-Kangaslampi... 6 2 Kangaslampi-Keskusta-Makkaralahti-Jordan...

Lisätiedot

Minne menetkin Pirkanmaalla

Minne menetkin Pirkanmaalla Minne menetkin Pirkanmaalla Läntinen seutulippualue Perusseutulipun kuntakohtaiset hinnat euroina 1.3.2013 Kankaanpää 70 Parkano 80 Kihniö 67 Jamijärvi 67 Ikaalinen 80 Sastamala 70 Hämeenkyrö 80 Virrat

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen palvelu- ja myyntiohje asiakaspalvelutyöhön ja kuljettajille

Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen palvelu- ja myyntiohje asiakaspalvelutyöhön ja kuljettajille 1 Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen palvelu- ja myyntiohje asiakaspalvelutyöhön ja kuljettajille Tämä palvelu- ja myyntiohje on tarkoitettu kuljettajille oppaaksi lippu- ja maksujärjestelmän (Waltti)

Lisätiedot

LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne

LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne 1. Lippujärjestelmä... 2 2. Maksujärjestelmä... 2 2.1. Tilaajan vastuut, tehtävät ja oikeudet... 2 2.2. Liikenteenharjoittajan

Lisätiedot

LAPPEENRANTA PYÖRÄILYN PÄÄREITTIEN VIITOITUS LS-00 - TYÖSELITYS

LAPPEENRANTA PYÖRÄILYN PÄÄREITTIEN VIITOITUS LS-00 - TYÖSELITYS 25.6.2014 LAPPEENRANTA PYÖRÄILYN PÄÄREITTIEN VIITOITUS LS-00 - TYÖSELITYS VIITOITUSSUUNNITELMA Työssä laadittiin viitoitussuunnitelma pyöräilyn pääverkolle. Suunnitelman tavoitteena oli luoda pyöräilyn

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne

Lappeenrannan lähiliikenne Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 4.6. - 8.8.2018 Sisällysluettelo 4.6. - 8.8.2018 Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä keskustaan / Aikatauluyhdistelmä

Lisätiedot

IISALMEN PAIKALLIS- JA LÄHILIIKENNE

IISALMEN PAIKALLIS- JA LÄHILIIKENNE IISALMEN PAIKALLIS- JA LÄHILIIKENNE Voimassa 1.6.2015 3.6.2016 IISALMI POSITIIVISUUDEN ALKULÄHTEILLÄ WWW.IISALMIJATIENOOT.FI A SISÄLLYSLUETTELO VUORO SIVU IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Keskusta-Lippuniemi-Keskusta...................................

Lisätiedot

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla:

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: Tall Ship Race & n Meripäivät BUSSAKATAULUT Bus connections 12.7.-1.7.2017 Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: - edulliset hinnat käteisellä tai Waltti-kortilla - yölisää ei enää peritä - alle 7 vuotiaat

Lisätiedot

Näin käytät joukkoliikennettä Helsingin seudulla

Näin käytät joukkoliikennettä Helsingin seudulla Näin käytät joukkoliikennettä Helsingin seudulla Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Sipoo ja Kirkkonummi muodostavat yhtenäisen joukko liikennealueen, jolla on helppoa ja edullista liikkua. Yhden

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 14.8.2007 Hämeenlinna Hattula Kertalippu aikuinen 2,70 E lapsi (4-11v) 1,40 E Vaihtolippu aikuinen 1 E lapsi (4-11v) 0,50 E (Vaihtolippu on voimassa 45 minuuttia leimauksesta,

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1 Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2010 Hämeenlinna Hattula Kertalippu aikuinen 2,90 lapsi (4 11v) 1,50 Vaihtolippu aikuinen 1 lapsi (4 11v) 0,50 (Vaihtolippu on voimassa 45 minuuttia leimauksesta,

Lisätiedot

Jyväskylän palveluliikenne. Linkki-VIP PALVELULIIKENTEEN OPAS alkaen

Jyväskylän palveluliikenne. Linkki-VIP PALVELULIIKENTEEN OPAS alkaen Jyväskylän palveluliikenne Linkki-VIP PALVELULIIKENTEEN OPAS 1.9.2019 alkaen Linkki-VIP on Jyväskylän palveluliikennettä Linkki-VIP on avointa, kaikille jyväskyläläisille tarkoitettua palveluliikennettä.

Lisätiedot

Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 2-3 Lännestä keskustaan / Aikatauluyhdistelmä 4-5 Liikennöijäkoodit 6

Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 2-3 Lännestä keskustaan / Aikatauluyhdistelmä 4-5 Liikennöijäkoodit 6 Sisällysluettelo Sivu Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 2-3 Lännestä keskustaan / Aikatauluyhdistelmä 4-5 Liikennöijäkoodit 6 Lähiliikenne Lappeenranta - Ravo - Soskua 7 Lappeenranta

Lisätiedot

IMATRAN

IMATRAN IMATRAN 4.6. - 8.8.2018 PAIKALLISLIIKENNE 1 Reitti: ntie - Torikatu - Karjalantie - VT6 - Tainionkoskentie - Koulukatu - Vuoksenrannankatu - Heikinkatu - Esterinkatu - Olavinkatu - Einonkatu - Helsingintie

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 9.8.2018-2.6.2019 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä

Lisätiedot

Kylmäsen Liikenteen TALVIAIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 7.8.2006 2.6.2007

Kylmäsen Liikenteen TALVIAIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 7.8.2006 2.6.2007 Kylmäsen Liikenteen TALVIAIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 7.8.2006 2.6.2007 70 KYLMÄSEN LIIKENTEEN AJAMAT VUOROT OULU KEMPELE LIMINKA TYRNÄVÄ OULU KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI OULU LIMINKA OULU TYRNÄVÄ 0,50

Lisätiedot

IISALMEN PAIKALLIS- JA LÄHILIIKENNE

IISALMEN PAIKALLIS- JA LÄHILIIKENNE IISALMEN PAIKALLIS- JA LÄHILIIKENNE Voimassa 11.8.2014 29.5.2015 1 IISALMI POSITIIVISUUDEN ALKULÄHTEILLÄ WWW.IISALMIJATIENOOT.FI A 2 SISÄLLYSLUETTELO VUORO SIVU IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Keskusta-Lippuniemi-Keskusta...................................

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 8.8.2019-31.5.2020 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä

Lisätiedot

Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Helmikuu 2014

Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Helmikuu 2014 Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Helmikuu 2014 LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN ASIAKASKYSELY 2013 LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN ASIAKASKYSELY 2013 Päivämäärä

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä 1 YLEISTÄ... 1 2 LIPPUJÄRJESTELMÄ... 1 2.1 Nykyiset lipputuotteet... 1 2.2 Tasataksa-alueen kaupungin tukemat lipputuotteet ja asiakashinnat

Lisätiedot

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 03.06.2013-30.06.2014

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 03.06.2013-30.06.2014 SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE 03.06.2013-30.06.2014 1 REPOLANKAARI-ALTTARIKIVI- PÖLLÄNLAHTI KOULUPÄIVINÄ MAANANTAISTA PERJANTAIHIN Repolankaarelta Linja-autoasemalta Pöllänlahdesta Pöllänlahteen Repolankaarelle

Lisätiedot

Mikkelin paikallisliikenne

Mikkelin paikallisliikenne Aikataulut Mikkelin paikallisliikenne 12.8.2015 30.4.2016 Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 1A 1B RANTAKYLÄ HALLITUSTORI Hallitustori Porrassalmenkatu Raatihuoneenkatu Otavankatu Kunnanmäki Vanha Otavantie

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 Jyväskylässä 6.5.2013 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

SUOMI. Lippujen hinnat

SUOMI. Lippujen hinnat SUOMI Lippujen hinnat Kausiliput HSL-kuntien asukkaille HSL-sovelluksella liput aikuisille ja opiskelijoille B B C D B C C D B C D B C D 30 vrk kertaosto 59,70 107,50 98,00 115,80 156,40 30 vrk jatkuva

Lisätiedot

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1. Palvelun kuvaus 1(15) 1 Cityliikenteen linjat Cityliikenteen linjojen

Lisätiedot