Sanna Lamponen. Enkelin unta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sanna Lamponen. Enkelin unta"

Transkriptio

1 Sanna Lamponen Enkelin unta

2 Enkelin unta Sanna Lamponen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN

3 I Kesäkuun alun poikkeuksellinen kuumuus sai ihmiset tuskastumaan Oslon helteisellä lentokentällä. Ilmastointi ei toiminut ja ilma tuntui seisovan paikallaan. Lento Buenos Airesiin oli reilusti myöhässä ja ihmiset alkoivat liikkua hermostuneesti pitkin lentokentän käytäviä. Joku puhui kovaan ääneen puhelimeen puhelinkopissa selvittäen asiaansa käsillään. Nuorehko nainen juoksi anteeksipyytävä ilme kasvoillaan pienen lapsen perässä ja yritti saada tämän rauhoittumaan. Osa ihmisistä oli jo kerääntynyt lippuluukulle odottamaan koneeseen pääsyä. Tina Östberg nojasi äitinsä olkapäähän tungokseen asti täydessä odotussalissa. Tinaa kuumuus ei häirinnyt. Ihmisten tuskaiset ilmeet lähinnä huvittivat häntä. Hän oli aivan liian innoissaan matkasta, jonka hänen äitinsä oli antanut hänelle 17-vuotissyntymäpäivälahjaksi, antaakseen minkään ympärillä tapahtuvan häiritä malttamatonta odotustaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Tina olisi poissa kotoa. Hän oli viettänyt tiukkoihin raameihin rajoitetun lapsuuden, eikä hänen alkanut nuoruutensa näyttänyt yhtään vapaammalta. Tina ei kuitenkaan koskaan valittanut. Hän rakasti ja kunnioitti vanhempiaan eikä koskaan kyseenalaistanut heidän pyyntöjään tai käskyjään. Tina oli aivan liian arka kapinoimaan ja tyytyi täysin elämään elämänsä sellaisena kuin se eteen tuli. Tina oli tunnollinen ja ulospäin hyvin hiljainen nuori tyttö. Hän oli vaalea kuten isänsä ja joku olisi voinut sanoa häntä arkisen näköiseksi. Tinalla oli suora ryhti ja hänen huolella hoidetut vaaleat hiuksensa ulottuivat lapaluiden alle. Tina ei 5

4 ollut pitkä, mutta hänen vartalonsa hoikkuus sai hänet näyttämään hieman todellista pitemmältä. Tina ei välittänyt siitä miltä näytti ja hän oli tottunut siihen, ettei kääntänyt katseita kulkiessaan. Hänen luonteensa ei sallinut hänen herättää huomiota suurissa ihmisjoukoissa ja hän mieluummin piiloutui kun toi itsensä esille. Tinan sanottiin tulleen joka suhteessa isäänsä, sillä hänen äitinsä Ann-Marie oli aivan toisenlainen kuin hän. Ann-Marie oli yleisen mielipiteen mukaan erikoinen ihminen. Hän oli aito, alkuperäinen aristokraatti. Hänen kaltaistaan ylhäisöä oli Norjassa enää hyvin vähän. Hän kantoi ylpeyttä, jollaista oli enää vain harvalla ihmisellä. Ann-Marie oli kaunis nainen, jolla oli ylväät pohjoisen talven vaaleat kasvot. Hän oli pitkä ja rakenteeltaan solakka. Hänen suora ryhtinsä ja koppava olemuksensa herättivät ihmisissä paheksuntaa. Hän oli ylpeä nainen, eikä hävennyt katsellaan tuomita vastaan tulevia ihmisiä. Ann-Marie oli yli viidenkymmenen mutta iästään huolimatta hyvin nuorekkaan näköinen. Hänen paksuihin vaaleisiin hiuksiinsa oli aika maalannut hopeisia nauhoja, jotka toivat elävyyttä hänen koko olemukseensa. Hän hymyili harvoin, mutta silloin kun hän niin teki, hänen poskilleen ilmestyivät pienet sirot hymykuopat ja hän näytti jopa tyttömäisen viattomalta. Ann-Marie oli kasvanut kahden lääkäri-isänsä kanssa. Hänen äitinsä oli kuollut Ann-Marien ollessa vielä nuori tyttö. Yhdessä isänsä kanssa he olivat järjestäneet kutsuja ja pitäneet yllä korkeaa profiilia, kuten sen ajan aristokraattien kuului. Ann-Marie oli hyvin varakkaasta perheestä ja korkeammasta yhteiskuntaluokasta. Hän näytti sen niin olemuksellaan kuin Tinan kasvatuksellakin. Tina oli ainut lapsi ja Ann-Marie oli tarkoin valvonut kaikkia hänen tekemisiään ja valinnut jopa hänen ystävänsä. Tästä syystä kaikki Tinan ystävät olivat va- 6

5 rakkaita, hänen tasoisiaan, kuten äidillä oli tapana sanoa. Ann-Marie oli pitkään vastustanut lasten hankintaa ja turhamaisuuttaan pelännyt lapsen saannin pilaavan hänen vartalonsa. Kuitenkin hän oli pitkän taivuttelun jälkeen suostunut, eikä hänen tarvinnut kauan raskaaksi tuloa odottaa. Raskaus oli ollut helppo ja synnytyskin oli sujunut hyvin. Ann-Marie vietti suurimman osan Tinan vauva-ajasta hoitaen itsensä samaan kuntoon, jossa oli ennen raskautta ollut. Hän ei pitänyt siitä, miten raskaus oli hänen omasta mielestään turmellut hänen vartalonsa. Heti sairaalasta päästyään Ann-Marie oli palkannut Tinalle täysipäiväisen hoitajan, eikä hän itse vaivautunut hoitamaan lastaan juuri ollenkaan. Ann-Marie ei voinut kuvitellakaan vaihtavansa lapsen kuiviin tai ruokkivansa tämän. Hän ei voinut ymmärtää naisia, jotka pilasivat kiinteän povensa rintaruokkimalla lapsiaan. Se ei sopinut Ann-Marien ajatusmaailmaan ollenkaan. Tina kiintyi hoitajaansa, joka hänen aloitettua koulussakäynnin menehtyi sydänkohtaukseen. Tina suri pitkään, eikä halunnut itselleen uutta hoitajaa. Hänen mielestään kukaan ei voinut tulla kuolleen hoitajan paikalle. Tina ei hyväksynyt ketään lähelleen pitkään aikaan. Hän sulkeutui omaan maailmaansa ja kesti vuosia, ennen kuin Tina uskalsi näyttää kenellekään tien sydämeensä. Nyt Tina ja Ann-Marie istuivat vierekkäin ahdistavan kuuman lentokentän terminaalissa eikä Tina voinut uskoa sitä todeksi. Vaikka Tina tiesi äidin suunnitelleen matkan tarkasti niin, ettei Tinalla olisi mahdollisuutta tutustua muihin ikäisiinsä ja ettei matka olisi muutenkaan hauska, Tina oli innostuneempi kuin koskaan eläessään. Ann-Marien oli tarkoitus opettaa tytölle elämää muissa maissa ja tutustuttaa Tina erilaiseen kulttuuriin. Siksi hän oli viemässä tyttärensä toiselle puolelle maapalloa, Argentiinaan. 7

6 Lentokentän särisevästä kovaäänisestä kuului pahoillaan oleva ääni, joka pyysi Buenos Airesiin matkalla olevia ihmisiä malttamaan vielä hetken. Konetta oltiin tankkaamassa ja ihmiset voisivat siirtyä koneeseen noin puolen tunnin kuluttua. Tinaa odotus ei rasittanut. Hän nautti omasta tyyneydestään ja katseli hymyillen hermostuneita ihmisiä, jotka sytyttelivät savukkeen toisensa perään. Tina kaivoi laukustaan kirjeen, jonka hänen ystävänsä Kira oli hänelle kirjoittanut. Ann-Marie ei pitänyt Kirasta ja tyttöjen ystävyys oli jotain, mistä Ann-Marie sai päänvaivaa. Hän oli kieltänyt Tinaa tapaamasta Kiraa ja uskoi, että tyttöjen ystävyys oli loppunut jo kauan aikaa sitten. Kira oli Ann-Marien mielestä huonoa seuraa, koska hän pukeutui boheemisti, korosti kasvojaan paksulla meikillä ja vastoin hyviä käytöstapoja tupakoi. Kira oli kotoisin täysin eri yhteiskuntaluokasta kuin Tina. Hänen isänsä työskenteli kalajalostamolla ja hänen äitinsä oli työskennellyt Tinan hoitajana aina kuolemaansa asti. Tina ei tiennyt Kiran ja hoitajansa sukulaissuhteesta, sillä hoitaja ei ollut koskaan puhunut omista asioistaan, eikä Kira suostunut muistelemaan menneitä. Hän oli joskus ohimennen maininnut äitinsä kuolleen, mutta Tina oli ymmärtänyt Kiran vaikenemisesta, ettei asiasta kannattanut puhua enempää. Kira kävi samaa kallista koulua kuin Tina, sillä hänen isovanhempansa olivat keränneet ja säästäneet rahaa tytön koulutusta varten, ja hänen isänsä ahersi yötä päivää tytön hyvinvoinnin eteen. Kira oli villi nuori nainen. Hänessä oli sellaista kipinää, jota Tina yritti itsestään tuloksetta löytää. Kira teki juuri niin kuin hän itse halusi, välittämättä siitä mitä muut mahtoivat sanoa tai ajatella. Kira herätti ihmisten huomion missä ikinä 8

7 liikkuikin. Tina rakasti sitä elämäniloa, jota Kirasta huokui, ja hän oli ylpeä siitä, että sai olla Kiran paras ystävä. Mikä sinua hymyilyttää? äidin kysymys herätti Tinan ajatuksistaan. Ei mikään, hän vastasi nopeasti, ja työnsi kirjeen takaisin laukkuunsa. Hänen sydämensä hypähti, kun hän ajatteli mitä tapahtuisi, jos äiti saisi tietää hänen yhä jatkuvasta ystävyydestään Kiran kanssa. Tyttöjen ystävyys oli ainut asia, mistä Tina ei suostunut luopumaan, ja häntä pelotti kiinni jääminen ja sen seuraukset. Hän tiesi uhmaavansa äitinsä tahtoa, mutta Kira oli Tinan mielestä kaiken sen arvoinen. Tina! Ei ole nuorelle naiselle soveliasta hymyillä itsekseen. Joku voi käsittää sen väärin. Äidin nuhtelevat sanat kuuluivat hiljaisena kuiskauksena erilaisia ääniä kaikuvassa lentokenttähallissa. Ann-Marie oli hyvin tarkka siitä, millaisen kuvan ulkopuolinen sai hänestä ja hänen perheestään. Kun matkustajat vihdoin saivat luvan nousta koneeseen Tinan oli vaikea peitellä innostustaan. Hän tarttui äitiään kädestä kiinni ja oli vähällä hihittää itsekseen. Pitkä, hoikka lentoemäntä johdatteli matkustajat omille paikoilleen. Tina ja hänen äitinsä olivat viimeiset matkustajat, jotka asettuivat paikoilleen ensimmäiseen luokkaan. Tinan äiti istuutui tyynen rauhallisesti paikalleen samalla kun Tina lähes lapsen lailla ryntäsi istumaan ikkunan viereen. Äiti katsoi häntä moittien, muttei sanonut mitään. Lentokoneen moottorit käynnistyivät yksi kerrallaan ja hiljainen jyrinä kantautui matkustamoon. Lentokone lähti hiljaa rullaamaan kiitorataa pitkin samalla kun lentoemännät koneen eri osissa esittelivät turvaohjeita. Tina ei malttanut irrottaa katsettaan ikkunasta, kun kone kiihdytti vauhtiaan. Valtava jännitys purkaantui hiljaiseen, tyyneen huokaukseen koneen noustua ilmaan. Tina istui pitkään ikkunassa katsoen, kuinka talot muuttuivat pieniksi tulitikku- 9

8 laatikoiksi ja Oslon ympärillä olevat tiet pieniksi nauhoiksi suuren vihreyden keskelle. Saisiko teille olla juotavaa? lentoemäntä kysyi aurinkoinen hymy kasvoillaan. Hän katseli kohteliaasti Ann-Marieta ja Tinaa vuorotellen. Minulle shampanjaa ja tyttärelleni limonadia, mikäli teiltä löytyy, Ann-Marie vastasi. Kyllä löytyy. Tässä olkaa hyvä, Lentoemäntä vastasi kohteliaasi ojentaen juomat tarjoiluvaunustaan. Lento tuntui kestävän ikuisuuden. Tina oli malttamaton ja maittava lounaskaan ei saanut häntä rauhoittumaan. Hän katseli ikkunasta ulos jatkuvasti ja kyseli toistuvasti äidiltä, milloin kone mahtoi olla perillä. Ann-Marie yritti tyynnytellä häntä ja komentaa rauhoittumaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta Tinan innostus tarttui häneenkin, ja kun he vihdoin alkoivat laskeutua Buenos Airesin lentokentälle, oli Ann-Mariekin innostuneempi ja vapautuneempi kuin aikoihin. Kun lentokone oli laskeutunut ja lentoemännät antoivat matkustajille luvan poistua koneesta, Tina ryntäsi ovelle odottamaan vuoroaan. Ann-Marie tarttui häntä kädestä ja loi häneen paheksuvan katseen. Tina korjasi ryhtinsä välittömästi ja asteli rauhallisesti lentokoneen ovesta ulos Buenos Airesin lentokentälle. Kostea ilmavirta pyyhkäisi Tinan silmälasit huuruun ja hänen oli vaikea hengittää. Hän haukkoi kuumaa ilmaa kuin syöden siitä paloja ja keräsi kaiken tahdonvoimansa saadakseen itsensä astelemaan rauhallisesti lentokentän poikki terminaaliin. Kun hän astui terminaaliin hänen oli vaikea salata pettymystään. Pölyinen ja likainen terminaali haisi pahalle ja pienet tilat olivat täynnä ihmisiä. Tinan edessä passintarkastusluukulle jonotti kymmeniä ihmisiä ja hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi ollut ihmisten tiellä ja tulisi poljetuksi jalkoihin. Kun hänen vuoronsa tuli, vihaisen näköinen 10

9 virkailija murahti hänelle jotain luukun takaa ja repäisi passin hänen kädestään. Tina odotti Ann-Marieta turvatarkastuksen jälkeen ja yhdessä he astuivat lentokentän puolelle. Lentokentän pieni odotushuone oli täynnä ihmisiä eri kansallisuuksista. Tina pani merkille arabipariskunnan, joka tuntui kehittäneen perheriidan keskellä lentokenttää. Mies läpsi naista kasvoihin ja nainen otti joka lyönnin vastaan sanaakaan sanomatta. Heidän vieressään istui hippivaatteisiin pukeutunut pariskunta, joka näytti uppoutuneen intohimoiseen suudelmaan. Tiina katsoi huvittuneena, kuinka hipit olivat löytäneet tiensä myös Argentiinaan. Rauhaa ja rakkautta julistavat kukkaislapset eivät peitelleet tunteitaan Buenos Airesin lentokentällä, vaikka hippien kulta-aika, 1960-luku, olikin jo lähestymässä loppuaan. Ann-Marie tarttui Tinaa kädestä ja kiskoi hänet ulos. Ulkona oli ahdistavan kuumaa ja kosteaa. Tina pyyhki jatkuvasti silmälasejaan, mutta ne tuntuivat menevän huuruun yhä uudestaan. Tina tunsi kuinka hänen vaatteensa liimautuivat vartaloon ja hänen oli erittäin epämiellyttävä olla. Ann-Marie vei hänet vapaan taksin luokse ja lähes työnsi hänet auton kyytiin. Matka hotellille oli pitkä ja ruuhkainen tie, vaikeakulkuinen. Tina tunsi kuinka hänen astmansa alkoi kutittaa kurkussa ja hänen oli aina vain vaikeampi hengittää. Hän kaivoi kassistaan astmalääkkeen valmiiksi, kuin odottaen kohtauksen puhkeamista. Taksimatka oli niin tukala ettei Tina ehtinyt edes seurata ikkunasta vaihtuvia maisemia. Hänen ajatuksensa pyörivät vain viileän suihkun ja alkavan hengenahdistuksen välillä. Juuri kun tilanne alkoi käydä sietämättömäksi, taksi pysähtyi merenrannalla sijaitsevan suuren hotellin eteen. Hotelli oli upea seitsemänkerroksinen rakennus, jossa oli hitunen van- 11

10 haa arkkitehtuuria yhdistettynä moderniin taiteeseen. Hotellin vanha osa oli rakennettu jo vuonna 1908, kuusikymmentä vuotta aikaisemmin, ja sitä oli uusittu pikku hiljaa turistien tuomilla rahoilla. Ann-Marie nousi taksista, maksoi kohteliaasti kuljettajalle tavan mukaan hieman ylimääräistä ja odotti, kun kuljettaja nosti matkalaukut auton takakontista. Hotellin pikkolo juoksi reippain askelin alas portaita vastaanottamaan vieraiden laukut. Pikkolo käveli edellä hotellin suureen, viileään aulaan ja pysähtyi vastaanottoon odottamaan Ann-Marieta ja Tinaa. Tina hämmästeli hotellin aulan kokoa. Hänestä tuntui että se oli suurempi kuin hänen koko koulunsa. Iso joukko turisteja istuskeli viileässä aulassa seurustellen keskenään tai lukien sanomalehtiä. Tina ei saanut silmiään irti aulan upeista kattomaalauksista. Niiden kirkkaat värit toivat hänen mieleensä kirkon freskot. Upeissa maalauksissa oli rohkeita kuvia alastomista naisista ja miehistä yhteen kietoutuneina. Ann-Marie huomasi Tinan tuijottavan säädyttömiä kuvia katossa ja nykäisi tätä kädestä. He astuivat yhdessä hissiin pikkolon jo mentyä edeltä avaamaan heille huoneen oven. Tinan ja Ann-Marien huone oli todella tilava ja viihtyisä. Huoneen sisustukseen oli käytetty vaaleanpunaisia ja valkoisia tekstiilejä ja tapeteissa oli hiukan kullanhohtoista keltaista sävyä. Hotellihuone käsitti kaksi makuuhuonetta ja ylellisen oleskelutilan. Oleskelutilan marmorilattialla oli paksu käsinkudottu persialaistyyppinen matto, joka peitti lähes koko lattian. Oleskelutilasta oli käynti suurelle parvekkeelle, josta aukesi avara näkymä merelle. Huoneen seinillä oli muutama abstrakti taulu sekä pieni säkkikankaalle käsinkudottu Argentiinan lippu. Ann-Marie maksoi pikkololle, otti laukkunsa ja valitsi itselleen huoneen. Tina otti oman laukkunsa ja meni omaan huoneeseensa purkamaan matkatavaroita. 12

11 Tina! Pura matkatavaroistasi vain ne vaatteet, joita uskot tarvitsevasi tänään, sillä huomenna jatkamme matkaa Saltaan heti aamiaisen jälkeen, äiti huusi huoneestaan. Hyvä on äiti, Tina vastasi nöyränä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä äiti oli suunnitellut heidän matkansa varalle, tai mihin äiti oli ylipäätään häntä viemässä. Ensin se oli harmittanut häntä, sillä olisi ollut mukavaa tietää mihin hän oli matkalla, mutta hänestä oli hienoa, että äiti oli suostunut viemään hänet jonnekin ja se oli pääasia. Tina elätteli toiveita, että heidän välinsä lämpenisivät tällä matkalla ja että heistä tulisi hyvät ystävät. Sellaiset kuin äidit ja tyttäret muissa Tinan tuntemissa perheissä olivat. Tina oli aina ollut täysin isänsä tyttö. Hän palvoi ja rakasti tätä koko sydämestään ja oli aivan varma, ettei koskaan edes kaipaisi äitinsä kunnioitusta ja lämpöä, ainakaan niin kauan kun hänellä oli isä. Kasvettuaan murrosikään Tina oli kuitenkin huomannut kuinka mukavaa olisi ollut puhua äidin kanssa siitä, mitä on kasvaa aikuiseksi naiseksi. Mutta äiti ei ollut koskaan paikalla ja silloinkin, kun Tina yritti ohimennen kysyä häneltä jotain, äiti onnistui väistämään kysymyksen ja jatkoi tekemisiään aivan kuin Tina ei olisi ollut läsnä. Ann- Marien välinpitämättömästä käytöksestä johtuen tämä matka oli tullut Tinalle täytenä yllätyksenä. Tina oli ollut pitkään sanaton, kun äiti ja isä olivat illallisella kertoneet hänelle tästä matkasta ja siitä, että matkalle lähdettiin vain tyttöjen kesken. Ensin hän oli ollut epävarma miten asiaan piti suhtautua, mutta hetken asiaa ajateltuaan hän oli ollut täynnä jännitystä ja intoa. Hän oli vakuuttunut siitä, että äiti oli järjestänyt tämän syntymäpäivämatkan vain saadakseen olla hänen kanssaan kahden ja parantaakseen heidän suhdettaan. Tina oli järkyttynyt. Hän ei ollut heti ymmärtänyt edes mistä äiti puhui, kun Ann-Marie oli sanonut vievänsä Tinan 13

12 tutustumaan hopeakaivokseen. Mistä ihmeestä äiti oli sellaisen keksinyt? Pelkästään se, että Ann-Marie oli herättänyt hänet kukonlaulun aikaan ja hänen ollessa vielä puoliunessa raahannut hänet taksiin, olisi riittänyt pilaamaan hänen päivänsä. Taksimatka Buenos Airesista Saltaan oli kestänyt niin kauan, että Tina ehti täysin herätä ja todeta, ettei tämä matka tainnutkaan olla mikään oikea loma. Ja nyt Ann-Marie panisi pisteen hänen päätökselleen loman pilalle menosta viemällä hänet johonkin typerään kaivokseen. Ei hän pelännyt pimeää tai pölyä, mutta paljon mieluummin hän olisi kuluttanut päivän katsellen nähtävyyksiä ja kulkien katuja pitkin tutustuen paikallisiin ihmisiin. Tina oli vakuuttunut siitä, että argentiinalaiset olivat ystävällisiä ja mukavia ihmisiä, mutta Ann- Marien mielestä heistä saattaisi tarttua jokin tauti, joten oli parasta pysyä mahdollisimman kaukana hökkeleissä asuvista ihmisistä. Saltan kylässä yli kolmasosa ihmisistä eli köyhyysrajan alapuolella. Kun kaivoksen johtaja tuli noutamaan heitä heidän hotellinsa edestä autollaan, Tina osoitti mieltään murjottamalla. Hän ei sanonut koko automatkan aikana mitään, vaikka johtaja yritti kohteliaasti kysellä häneltä englanniksi jotain. Ann-Marie vastasi Tinan puolesta kysymyksiin ja loi aina sopivan tilanteen tullen tyttöön paheksuvan katseen. Kaivoksen omistaja ja johtaja Raul Montier oli puhelias ja miellyttävä, hieman yli viidenkymmenen oleva mies. Hän oli kuitenkin erittäin lipeväkäytöksinen, mikä ärsytti Tinaa. Raulilla oli tumma paksu tukka ja tummat kulmakarvat kaartuivat yhteen hänen otsallaan. Hänellä oli mustat paksut viikset ja iän tuomat uurteet tanssivat hänen kasvoillaan, kun hän hymyili. Raul oli tukeva, mutta pyöreys teki hänestä vilpittömän oloisen. 14

13 Raul oli saanut kaivoksen perintönä. Se oli kulkenut suvussa jo useita vuosikymmeniä ja tuottanut suunnattomat varat omistajilleen. Raulilta ei ollut eläessään puuttunut mitään. Hän oli yksi Argentiinan rikkaimmista miehistä, mutta se ei ollut tehnyt hänestä koppavaa. Hän oli mukava mies, jonka oli hyvin vaikea tutustua ihmisiin. Hänellä ei ollut perhettä eikä ystäviä ja joskus hän epäili, että hänen suuri omaisuutensa karkotti kaikki ihmiset pois hänen luotaan. Siitä syystä Raul oli ollut erittäin mielissään, kun Ann-Marie oli nähnyt hotellin aulassa ilmoituksen järjestetyistä kaivoskierroksista ja soittanut hänelle. Ann-Marie oli esitellyt itsenä kohteliaasti ja pyytänyt esiteltyä kaivoskierrosta jo heti seuraavalle päivälle. Automatka oli lyhyt ja he saapuivat Tinan yhä murjottaessa suuren hopeakaivoksen luokse. Tinan oli vaikea nousta ahtaaseen ja pimeään kaivokseen johtavaan vaunuun. Hän teeskenteli saaneensa astmakohtauksen, mutta Ann-Marie tunsi tyttärensä liian hyvin ja tiesi, ettei kyseessä ollut aito kohtaus. Hän tarttui tyttöä ranteesta kiinni ja puristi niin kovaa, että tytöltä pääsi parahdus. Vaunu matka kaivoksen uumeniin kesti Tiinan mielestä aivan liian kauan, vaikka siihen meni vain muutamia minuutteja. Vaunun pysähdyttyä Tina nousi vaunusta viimeisenä. Raul tarjosi hänelle kohteliaasti kättä avuksi, mutta Tina ei edes vilkaissut häneen päin. Tina seurasi Raulin ja Ann-Marien perässä syvälle kaivoksen uumeniin. Tina oli kauhistunut nähdessään, millaisia ihmisiä kaivoksessa työskenteli. Tinan mielestä osa oli niin nuoria, että he pystyivät hädin tuskin kävelemään ja osa taas oli niin vanhoja, etteivät jaksaneet yhtäjaksoisesti heiluttaa hakkua kuin muutaman kerran. Tinaa puistatti. Hän ei tiennyt, minne olisi säälivän katseensa kääntänyt. Hän ei kuullut kaivoksen johtajan selostuksesta mitään, sillä hän ei 15

14 halunnutkaan kuulla. Hän oli jo muodostanut johtajasta oman mielipiteen eikä se ollut imarteleva. Tina ei voinut käsittää, miten joku saattoi teettää töitä pienillä lapsilla ja eläkkeelle kuuluvilla vanhuksilla. Hänen vatsaansa väänsi ja hän tunsi äkkiä itsensä huonovointiseksi. Tina yritti ehdottaa äidilleen, että he jättäisivät kaivoskierroksen kesken, sillä hän ei voinut hyvin, mutta äiti ei kuunnellut häntä vaan jatkoi kiinnostuneena johtajan puheen kuuntelemista. Tina kulki nöyränä perässä. Kun Tina vihdoin uskalsi nostaa häpeilevät kasvonsa ylös, hänen silmiinsä osui nuori poika, joka oli suunnilleen hänen ikäisensä. Pojan kasvot olivat Tinan mielestä julmat, mutta hänen silmissään oli jotenkin ilkikurinen ilme. Tina ei voinut olla hymyilemättä pojan mustan pölyn peittämille kasvoille, ja kun poika hymyili hänelle takaisin, Tina tunsi kuinka hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin. Pojalla oli puhtaat valkoiset hampaat, jotka olivat sotilaallisessa rivissä kapeiden huulien välissä. Pojalle muodostui pienet hymykuopat poskiin ja hetkessä hänen julmat piirteensä sulivat, eikä Tina enää tiennyt minne olisi punastuneet kasvonsa kääntänyt. Hän ei ollut koskaan eläessään nähnyt yhtä kaunista hymyä ja hän tunsi kuinka hänen poskensa paloivat nolostuksesta ja hänen sydämensä hakkasi kiivaasti. Kun hän oli ohittanut pojan, hän kääntyi vielä katsomaan, mahtoiko poika yhä katsoa häntä. Ilokseen hän huomasi pojan seisovan paikallaan yhä häntä tuijottaen. 16

15 II Miguel Rodriques ei koskaan ollut nähnyt mitään niin kaunista. Tosin hän oli elänyt suurimman osan elämästään hopeakaivoksen uumenissa kuten hänen isänsä, vaarinsa ja koko hänen sukunsa miespuoliset edustajat ennen häntä. Hopeakaivos oli kylän suurin työllistäjä ja kaikki kylän terveet miehet ja pojat laitettiin ansaitsemaan elantoa kaivoksen uumeniin. Nuorimmat työntekijät olivat vasta neljän vanhoja ja vanhimmat lähellä seitsemääkymmentä. Vain rikkailla oli varaa laittaa lapsensa kouluihin oppimaan ja heitä Saltassa oli vain vähän. Miguel oli jähmettynyt paikalleen kun Tina oli äitinsä kanssa kulkenut kaivoksessa hänen ohitseen. Ensin Miguel oli luullut, että hän näki harhoja. Hän luuli hahmon olevan kuollut äitinsä, joka enkelinä tuli häntä tervehtimään. Mutta kun hahmo tuli lähemmäksi, Miguel huomasi ettei kyseessä oli oikea henkilö, eikä väsymyksen tuoma harha. Tina käveli äitinsä ja kaivoksen johtajan kanssa kaivoksessa tutustumassa hopean louhintaan ja kaikki jäivät tuijottamaan heitä. Miguel tuijotti muiden mukana kaunista vaaleaa tyttöä ja oli aivan varma että tyttö oli katsonut ja jopa hymyillyt hänelle. Kun muut jatkoivat töitään, Miguel tuijotti edelleen käytävään, jonne tyttö oli hävinnyt. Miguel oli 19-vuotias jäntevä ja voimakas nuori mies. Hän eli isänsä ja vaarinsa kanssa pienessä talossa aivan kylän laidalla, joka oli noin viiden kilometrin päässä Saltan kaupungista. Miguelin äiti oli kuollut keuhkokuumeeseen Miguelin ollessa vasta lapsi. Miguel ei muistanut äidistään paljon mi- 17

16 tään, mutta isä ja vaari puhuvat hänestä joskus taukoamatta, kuin kilpaillen siitä, kumpi muisti tarkempia yksityiskohtia Mariasta ja tämän elämästä. Miguelin isä ei ollut koskaan edes seurustellut kenenkään toisen naisen kanssa, eikä hänelle hänen omien puheidensa mukaan tulisi tässä maailmassa toista naista olemaankaan. Kun Maria oli kuollut, Miguelin isä ei ollut aluksi hyväksynyt Miguelia lähelleen. Hän syytti poikaa vaimonsa kuolemasta, vaikkei pojalla ollut mitään tekemistä asian kanssa. Vaari oli ollut se henkilö, joka sai Miguelin isän takaisin järkiinsä ja palaamaan takaisin normaaliin elämään. Miguelin isälle oli aluksi Marian kuoleman jälkeen tuottanut vaikeuksia katsoa Migueliin, sillä tämä oli aina tuonut hänen mieleensä Marian. Miguelilla oli samanlaiset sirot kasvot kun äidillään. Hänellä oli tuikkivat mustat silmät, joita reunustivat tummat tuuheat ripset. Joskus lapsena häntä olikin luultu tytöksi kauniiden kasvojensa vuoksi. Äidistään poiketen Miguelilla oli suorat ja jäykät mustat hiukset, kun taas hänen äidillään oli ollut aaltoilevat, tummanruskeat hiukset. Isä sanoikin aina, että jos Miguel olisi nainen, hän olisi kopio äidistään. Eikä vain ulkonäöltään, sillä Miguel oli yhtä jääräpäinen kuin Maria ja hänessä oli samaa mukaansatempaavaa innostusta erilaisia asioita kohtaan. Miguel oli hyvin määrätietoinen ja päättäväinen ja hän olikin vannonut isälleen hankkivansa kaivoksessa niin paljon rahaa, että hän voi jonakin päivänä mennä kouluun ja myöhemmin tehdä töitä asianajajana tai lääkärinä. Hänen haaveenaan oli pelastaa kaikki kaivoksessa työskentelevät lapset ja antaa heille mahdollisuus valita toisenlainen elämä. Miguel oli oppinut lukemaan ja kirjoittamaan jo hyvin nuorena ja kaikki olivat varmoja siitä, että jos hänellä olisi tilaisuus, hänestä tulisi vaikka Argentiinan presidentti. Kyläläiset kunnioittivat häntä nuoresta iästään huolimatta ja arvostivat hänen pon- 18

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Hyppy 6.9.2013. Krista Jylhänniska

Hyppy 6.9.2013. Krista Jylhänniska Hyppy 6.9.2013 Krista Jylhänniska 2 1. INT, LENTOKENTTÄ (LÄHTÖPORTTI), AAMU Lentokentän lähtöportin odotustila on avara ja valoisa. Tilassa on istumapaikkoja useille ihmisille sekä hieman kasveja koristeena.

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

MERIHEVOSTEN SAARI. Olipa kerran kaukana, kaukana täältä aivan erityinen saari. www.muistiliitto.fi facebook.com/muistiliitto MUISTILIITTO 2014

MERIHEVOSTEN SAARI. Olipa kerran kaukana, kaukana täältä aivan erityinen saari. www.muistiliitto.fi facebook.com/muistiliitto MUISTILIITTO 2014 MERIHEVOSTEN SAARI Olipa kerran kaukana, kaukana täältä aivan erityinen saari MUISTILIITTO 2014 www.muistiliitto.fi facebook.com/muistiliitto Oppaan tekemistä on tukenut Raha-automaattiyhdistys Tekstit

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin M etsäankka Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin Tämän satukirjan avulla haluamme kertoa lapsille, miten puusta syntyy lautoja ja miten laudoista tehdään puulelu,

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin.

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin. Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kannen kuva: Hannamari Ruohonen Kannen ja typografian suunnittelu: Laura Lyytinen

Lisätiedot

Maaria Lappalainen SATUTETTU

Maaria Lappalainen SATUTETTU Maaria Lappalainen SATUTETTU Satutettu Maaria Lappalainen Kuvat: Maaria Lappalainen Ulkoasu: Lassi Kahilakoski Kustantaja: Mediapinta, 2011 ISBN 978-952-235-404-4 Luovutus Piikit selässä, terävät kuin

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30

Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Kohde: koulu Käyttäjinä: opiskelijat, opettajat, sekä muita henkilöitä Kasveina: anopinkieliä, viikunoita, traakkipuita, orkidea, isolehtistä murattia silkkikasvina(?)

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

ONNE NUIT. Unelmahuone

ONNE NUIT. Unelmahuone ONNE NUIT Unelmahuone Lempisisustuskauppa Teinin huone uusiksi Unelmien huone Chilli huone VS sivistynyt huone Sisustusvinkit Millainen huone sopii sinulle? Horoskoopit unelmien huone Ida Hyrylä Neljä

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia. ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä

Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia. ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä 8 Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä rauhoittuisi ja antaisi Blakelle tilaisuuden selvittää

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Piirrä kuvasi tauluun.

Piirrä kuvasi tauluun. Linus ja Ismenia haluaisivat tutustua sinuun. Piirrä kuvasi tauluun. Artikla 7. Jokaisella lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen. Mikä on sinun nimesi ja kansalaisuutesi? On hauska tutustua uusiin

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

Loppuraportti OPET-projekti

Loppuraportti OPET-projekti Loppuraportti OPET-projekti HENKILÖTIEDOT Johanna Jussila Omnia, Lakelan toimipiste Tel: 046-8515142 email: johanna.jussila(a)omnia.fi TYÖYKSIKKÖ Hotelli Libyan Princess Main Street, Paleochora 73001,

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B Oli kaunis päivä, aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja linnut lauloivat. Anselmi keräili kukkia niityillä. Yhtäkkiä Anselmi näki peltohiiren ja säikähti niin, että juoksi

Lisätiedot

Kymmenet käskyt. Miehille- K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kustantaja: «( to

Kymmenet käskyt. Miehille- K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kustantaja: «( to Kymmenet käskyt Miehille- «( to Kustantaja: K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kymmenen aroiokägkyä naineille miehille. Ensiinäinen käsky. Sinun tulee aina puheessasi osottaa että rakastat vaimoasi. Sinun pitää

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot