Tampereen Ursan tähtinäytöstoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen Ursan tähtinäytöstoiminta"

Transkriptio

1 Tampereen Ursan tähtinäytöstoiminta Tähtiopaskurssin sisältö Yleistä Tampereen Ursasta Tähtitornin järjestyssäännöt Tähtioppaiden tehtävät Järjestys ja turvallisuus Siisteys ja siivous Avaimet ja lukitukset Videovalvonta Näytökset Sunnuntainäytökset Tilausnäytökset Rahaliikenne, maksut ja tositteet Kirjamyynti Kuvun käyttö ja mahdolliset ongelmatilanteet Kaukoputkien käyttö Apuvälineet ipad Tulostus Auditorion ja portaikon maalaukset Yleistä ja historiaa Tähtinäytännöt ovat olleet yhdistyksen merkittävä toimintamuoto heti yhdistyksen perustamisesta (v. 1950) lähtien. Ensimmäiset tähtinäytännöt pidettiin perustamisvuoden syksyllä tähtitorninmäellä Kaupissa vanhan vesitornin pihalla. Siihen aikaan puusto oli vielä taimikkovaiheessa ja näkyvyys lähes joka puolelle oli erittäin hyvä. Kaukoputkena käytettiin 50/600 mm linssikaukoputkea, jonka messinkinen putkiosa ja puinen jalusta ovat edelleen olemassa. Linssistö on valitettavasti kadonnut. Tampereen Ursa sai tähtitornitilat vanhan vesitornin katolle vuonna Tähtinäytöstoiminta jatkui näissä tiloissa hyvin aktiivisesti nykyisen vesitornirakennuksen ja sen päälle rakennettuun tähtitorniin siirtymiseen asti. Nykyinen vesitorni ja sen yhteyteen rakennettu tähtitorni valmistui vuonna Yhdistyksen ensimmäinen kiinteä kaukoputki hankittiin pankkilainalla. Kaukoputken hinta oli markkaa ja yhdistyksen aktiivit takasivat ja jopa maksoivat lainan lyhennykset omasta pussistaan silloin kun yhdistyksellä ei ollut varaa eräpäivinä. Kaukoputki oli professori Yrjö Väisälän valmistama. Se uudistettiin jo vuonna 1973, jolloin siihen rakennettiin jatkoa ja laajennuskappale ja objektiiviksi tuli 150/2063 mm akromaatti. Muutostyö tehtiin osaksi ensimmäisen objektiivin rakenteellisten virheiden vuoksi ja osaksi siksi, että kaukoputkea käytettiin Yrjö Väisälän johtamaan tutkimukseen. Kaukoputken mittakaava muutostyön jälkeen oli 100 /mm, joten tähtikuvien kohteiden väliset etäisyydet saatiin mitattua suoraan millimetrimitalla negatiiveista. Tämä Väisälän tekemä kaukoputki on näytteillä yhdistyksen toimitilan katossa. 1

2 Tampereen kaupunki rakensi tähtitornitilat nimenomaan tähtinäytöstoimintaa varten ja luovutti ne yhdistyksen käyttöön sopimuksella, että niin kauan kuin tähtinäytöksiä järjestetään niin kauan myös tähtitorni on yhdistyksen vapaassa käytössä. Rakennuksen siirryttyä Tampereen Veden hallintaan (toisin kuin monet muut kaupungin omistamat kiinteistöt ovat siirtyneet Tilakeskukselle), sopimus on edelleen pidetty voimassa ja tästä sopimuksesta yhdistys pitää kiinni. Yhdistyksen taloudelle tähtinäytöstoiminta on myös ratkaisevan tärkeää. Sunnuntai-iltojen yleisölle tarkoitetut tähtinäytökset ja jossain määrin myös tilausnäytökset ovat tuoneet tärkeän kassavirran yhdistykselle. Ilman sitä emme olisi pystyneet uudistamaan tornia ja hankkimaan uusia havaintovälineitä. Koululuokkien ryhmävierailut tornilla on kuitenkin hinnoiteltu siten, että saamme katettua näytöksestä aiheutuvat kulut ja se on siis osa alkuperäistä sopimustamme Tampereen kaupungin kanssa. Vuonna 2009 uudistimme kuvun. Vanha sinkitystä pellistä ja rautaputkista rakennettu kupu oli tullut tiensä päähän jo monia vuosia aikaisemmin. Tähtinäytösten toteutuminen oli usein kiinni siitä, kuinka raavaita miehiä sattui yleisönjoukkoon, jotta kupu saatiin käännettyä ja jopa luukut avattua. Joskus se ei onnistunut ja silloin näytöstä ei voitu pitää. Uuden kuvun rakentamiseen saimme Kulttuurirahasto Pirkanmaan rahastolta ja Tampereen kaupunki myönsi avustuksen keväällä Ennen määrärahan myöntämistä yhdistyksen aktiivit tekivät merkittävästi lobbaustyötä hankkeen etenemiseksi. Rahoituksen ratkettua (yhdistys käytti muualta saadun rahoituksen lisäksi omaa rahoitusta noin euroa) uudistustöihin päästiin käsiksi näytöskauden päätyttyä keväällä Uusi kupu saatiin valmiiksi juuri ja juuri ennen elokuun tähtiyötä, jolloin pidettiin ensimmäinen tähtinäytös uudessa kuvussa. Tähtinäytöksen ohjelma Tähtinäytösten ohjelma noudattelee yleensä jo vakiintuneeksi muodostunutta kaavaa. Näitä kaavoja on oikeastaan kaksi: toinen sunnuntai-illan yleisölle tarkoitettuun näytökseen ja toinen tilausnäytöksiin. Sunnuntai-illan tähtinäytös Tähtitornin ja WC-käytävän ovet avataan kello Yleisö otetaan vastaan toimitilamme ovella, jossa myös pääsymaksu kerätään. Selkeällä säällä yksi oppaista on kuvussa kaukoputken ääressä näyttämässä ajankohtaisia kohteita. Riippuen yleisön määrästä, kohdetta vaihdetaan jos kaikki kuvussa olleet vierailijat ovat sitä katsoneet. Jos vierailijoita on runsaasti ja tornilla on riittävästi oppaita, kattotasanteelle voidaan siirtää jokin pienemmistä kaukoputkista ja näyttää sillä joitakin muita kohteita. Kattotasanteella esitellään myös kulloinkin näkyvissä olevia tähdistöjä tai tähtikuvioita. Selkeällä säällä ei ole tarkoituksenmukaista esittää auditoriossa mitään ohjelmaa, ellei paikalla ole kolmatta tai neljättä tähtiopasta ja häntä ei tarvita yleisön ohjaamisessa eikä kattotasanteella. Tehtävien jaossa pitää käyttää omaa harkintaa mutta auditoriossa esitettävä ohjelma on aina prioriteetiltaan alemmassa asemassa kuin oikean tähtitaivaan esittely. Pilvisellä ja sateisella säällä luonnollisestikaan ei voida näyttää kohteita kaukoputkella. Tällöin voidaan esitellä kaukoputkilaitteistoa, kertoa kaukoputken toiminnasta ja vastailla yleisön esittämiin kysymyksiin. Auditoriossa esitetään Stellariumilla ajankohtaista tähtitaivasta teemalla Mitä olisimme nähneet jos ei olisi ollut pilvistä. Esityksen pituus pidetään lyhyenä, maksimissaan 20 minuuttia. Jos yleisön mielenkiintoa 2

3 vielä riittää, pienen tauon jälkeen voi esittää Celestialla jonkinlaisen kiertomatkan planeettakuntaan tai ajaa valmis skripti riippuen tähtioppaan taidoista. Tilausnäytökset Tilausnäytösten ohjelma poikkeaa hieman sunnuntai-illan näytöksestä. Ryhmä otetaan vastaan alaovella ja kävellään portaita pitkin ylös tähtioppaan samalla selostaen portaikon maalaukset. Aikaa tähän saa kulumaan helposti puolikin tuntia jos opas on selostuksessaan perusteellinen ja ryhmä kyselee runsaasti. Portaikon esittelyn jälkeen ilta jatkuu kaukoputken ääressä ajankohtaisia kohteita katsoen ja sen jälkeen auditoriossa Stellarium tai Celestia esityksillä. Jos ryhmän kanssa on sovittu jokin esityksen aihe, pidetään siitä kiinni. Näytösmaksu peritään sopivassa kohdassa illan aikana. Jos jostakin syystä vieraileva ryhmä on jouduttu jakamaan kahdeksi joukoksi, silloin toisen joukon ohjelma on käänteinen. Kirjamyynti Sunnuntainäytösten yhteydessä oppaat voivat myydä varastossa olevia kirjoja. Pöydälle esittelyyn ei kuitenkaan pitäisi lastata kaikkia mahdollisia kirjoja vaan vain muutaman kirjan valikoima, mielellään hinnaltaan edullisimmasta päästä, esimerkiksi Tähdet vuosikirja. Esillä pidetään vain yksi kirja kustakin nimikkeestä ja kirjojen kansiin pitää olla liimattu (posti-it) hintalappu yleisöhinnalla. Jäsenhinta on alempi ja sitä ei tarvitse kirjojen hintatiedossa olla, vaan se näkyy Ursan kirjamyyntiluettelossa. Jos näytöksissä on vain yksi opas, kirjamyyntiä ei pitäisi järjestää kuin korkeintaan tilaisuuden lopussa. Suomen tähtitaivas -julisteet on ollut suosikki myyntiartikkeli. Yleistä Vaikka tässä on kerrottu yleisistä näytösten ohjelmista, niin tähtioppailla on vapaus muunnella sitä oman osaamisensa ja vierailevan ryhmän toiveiden mukaan. Esimerkiksi pilvisellä säällä voidaan kaukoputken suurennustehoa demota suuntaamalla kaukoputki johonkin lentoestevaloon. Nykyisin kaukoputki on sen verran matalalla, että varsinaisia maakohteita sillä ei pystytä näyttämään. Tähtioppaiden tehtävät Tähtitornille pitää tulla riittävän ajoissa, jotta näytösvalmistelut ehdit tehdä ja tarkistaa laitteet hyvissä ajoin ennen näytöksen alkua. Tähän liittyy myös se, että alaovi pidetään lukittuna ja avataan vasta 5 minuuttia aikaisemmin ennen näytöksen virallista alkamisaikaa. Tällä turvataan oppaiden valmistautumiseen tarvittava työrauha. Domen avaaminen ja sulkeminen Valmistautumiseen sisältyy käytettävien laitteiden käyttöönotto ja toimintakunnon tarkistaminen. Erityisesti luukkujen nostoon käytettävät vaijerit on syytä silmämääräisesti tarkistaa ennen kuin luukkuja avataan. Vaijerien kireys tarkistetaan näpäyttämällä kireämmällä puolella olevaa (nosto)vaijeria. Jos siitä 3

4 lähtee selkeä sointuva ääni, vaijeri on riittävän tiukalla. Alapuolella oleva (sulkemis)vaijeri voi olla löysemmällä ja näpäytys ei tuota ääntä. Jos molemmat vaijerit ovat löysällä, vaijereita on kiristettävä. Kiristämistarpeesta pitää ilmoittaa tornin huollosta vastaavalle henkilölle jo siinä vaiheessa kun vaijerin kireys on selvästi löystynyt. Vaijerien venyminen on normaalia ja sen vuoksi niiden kireys on tarkistettava suhteellisen usein. Löystyneet vaijeri vaurioituvat sopivan kireitä vaijereita useammin. Luukkujen avaaminen ja sulkeminen onnistuu vain kun kupu on tietyssä asennossa, sillä avausmoottorit saavat virransyötön liukuharjojen kautta. Liukuharjojen liitinlevyt ovat piilotettu pohjoisseinällä olevan moottorin suojalevyn taakse. Kuvun itäseinällä on maalarinteippi pala ja vastaava pala on kiertyvässä kuvussa. Palat ovat kohdakkain kun liukuharjat ovat oikeassa kohdassa ja nostomoottorien käyttäminen on mahdollista. Luukkua avataan niin paljon kun kohteiden näyttämiseen tarvitaan. Aivan auki luukkua tarvitsee avata hyvin harvoin. Aivan auki avattaessa on syytä tarkkailla luukun avautumista. Yläluukun saavuttaessa alimman asentonsa, alaluukku tökkää siihen ja taipuu kaarelle. Tällöin avaaminen on keskeytettävä ja alaluukkua on vedettävä hieman takaisin. Tämän jälkeen sen voi avata yleensä ongelmitta. Talvella lumisateen jälkeen luukku avataan ennen kaukoputken suojapeitteiden poistamista. Vastaavasti kaukoputki on suojattava ennen luukun sulkemista. Tätä järjestystä on noudatettava sen vuoksi, että jos luukkuja liikuteltaessa kuvun sisään putoaa lunta, se ei aiheuta ongelmia tai jopa riko kaukoputkea tai jalustaan liitettyjä laitteita. Jos sää on kirkas ja käytetään kaukoputkea, ensimmäisen kohteen valitseminen, suuntaaminen ja uudelleen kalibrointi tehdään ennen näytöksen alkua. Suuntaamisesta ja uudelleen kalibroinnista on kerrottu enemmän jalustan käyttöohjeessa. Oppaat sopivat keskenään illan kohteista, joiden tulisi olla aina ajankohtaisia tai muutoin mielenkiintoisia. Kaukoputken ääressä oleva opas voi kehitellä itselleen jonkinlaisen ohjelmarungon tai teeman valitessaan näytettävät kohteet. Valituista ja näytettävistä kohteista pitäisi pystyä kertomaan hieman enemmän kuin pelkästään sen nimi tai luettelotunnus. Näytöksen päätyttyä, tähtitorni suljetaan, kaukoputket ja muut käytetyt laitteet palautetaan säilytyspaikkoihinsa. Lisäksi tehdään tarvittavat siivoukset kaikkialla tiloissamme. Jos kuvun käyttämisessä ilmenee ongelmia, ensisijaisesti noudatetaan erillistä ohjetta kuvun ongelmatilanteista. Jos ongelmaa ei ole käsitelty ohjeessa, on otettava yhteyttä tähtitornin huolloista vastaavaan henkilöön. Missään tapauksessa luukkuja ei saa jättää auki eikä avoimen luukun peitteellä suojaaminen onnistu. Torni on sen verran korkealla, että vähäinenkin tuuli repii kaikki suojapeiteviritykset auki ja silloin on vaarana, että laitteistomme kastuvat. Kaukoputken käyttö Ohjeet kaukoputken ja jalustan (AP900) käytöstä on julkaistu erikseen. Kaikkien oppaiden on tutustuttava siihen ennen kaukoputken käyttökoulutusta ja palattava kertaamaan aina kun hieman pitempi väli, esimerkiksi syksyllä kesätauon jälkeen on laitteiden käytössä kulunut. Kaukoputki ja jalusta on suojattu suojapeitteellä ja hupulla. Koska varsinainen suojahuppu on suhteellisen herkästi vaurioituva, sitä suojaamaan ja eristystä parantamaan on kaukoputki suojattava ensin suojapeitteellä. Suoja peite ja suojahuppu on ehdottomasti laitettava tähtinäytösten ja kaukoputken 4

5 käytön jälkeen paikoilleen. Suojapeitteitä asetettaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että ne eivät ole kontaktissa lämmittimen suojakuoren kanssa. Jos ja kun tähtinäytöksiä joudutaan pitämään aikoina, jolloin sää ei mahdollista kaukoputken käyttöä, on syytä harkita onko tarpeellista poistaa suojapeitettä ja -huppua lainkaan. Suojien paikoillaan pitämistä voi perustella ohjeistuksella, jonka mukaan kaukoputki tulee pitää suojattuna silloin, kun kaukoputkea ei voi käyttää. Talviaikana ja erityisen kosteina aikoina kesälläkin, kaukoputkea ja jalustaa lämmitetään kannatinpilariin kiinnitetyllä pienitehoisella lämmittimellä. Lämmittimen tarkoituksena on nostaa suojapeitteen alla lämpötilaa muutamalla asteella, jolloin kosteuden tiivistyminen kaukoputken ja jalustan pinnalle estyy. Lämmittimen tehoa ei saa nostaa niin suureksi, että kaukoputken lämpötila kohoaa noin 5 C kuvun lämpötilaa suuremmaksi. Tähtioppaiden ipad Yhdistys on hankkinut tähtioppaiden käyttöön kaksi ipad-laitteta. Niihin on asennettu näytökseen valmistautumiseen käytettäviä ohjelmia ja sellaisia sovelluksia, joista voi löytää yleisöä kiinnostaviin kysymyksiin vastauksia. Niitä ei ole tarkoitus räplätä kaiken aikaa vaan pitää ne käyttövalmiina todellista ja perusteltua käyttöä varten. Rahaliikenne ja tositteet Yksi oppaista toimii kassanhoitajana ja perii näytökseen tulijoilta pääsymaksut. Saaduista lipputuloista ja myydystä kirjallisuudesta on pidettävä kirjaa (tositteeseen merkitään kirjan nimike ja yksikköhinta) ja laskettava myös kävijät. Näitä tietoja hyväksi käyttäen täytetään tähtinäytöstilityslomake, johon tiedot merkitään. Kävijämäärä ja tulot merkitään myös toimintakalenteriin ko. tiedoille varattuihin sarakkeisiin. Ennen tähtinäytöstä kassanhoitaja laskee alkukassan ja merkitsee sen tilityslomakkeelle. Näytöksen päätyttyä lasketaan loppukassa ja merkitään se lomakkeelle. Muista merkitä myös päivämäärä ja oma nimesi. Tilausnäytöksien osalta on helpotettu rahankäsittelyä siten, että jos vieraileva ryhmä maksaa näytösmaksun tasarahalla, niin silloin sen maksun voi laittaa erilliseen kirjekuoreen kassaa laskematta. Kirjekuoreen kuitenkin täytyy lisätä täytetty näytöksen tulotosite, asiakkaalle annettu kuitin jäljennös ja kirjekuoren päälle merkitään vierailevan ryhmän nimi, päivämäärä ja näytösmaksun suuruus. Kirjekuori pannaan kassalippaaseen. Edellä esitetty pätee siis vain silloin kun maksu on tasaraha! Jos maksuun joutuu antamaan vaihtorahaa, silloin alkukassa täytyy laskea ja loppukassa täytyy merkitä tositteeseen kuten tähänkin asti. Luonnollisestikaan kassan laskemista ei milloinkaan pidä tehdä yleisön nähden! Tähtitornilla kelpaa vain käteinen raha. Käyttökelpoista korttimaksulaitetta meillä ei ole. Tämä asia on kuitenkin kaiken aikaa kehittelyn alla ja jossain vaiheessa me joudumme laitteen hankkimaan. Siitä käyttöohjeineen kerrotaan sitten myöhemmin kun laite tornille ilmaantuu. Kassaa on aina vartioitava, sitä ei saa jättää hetkeksikään valvomatta ja yleensä kassalaatikon kansi on pidettävä kiinni ja lukittuna silloin kun ei oteta vastaan maksuja. Henkilökohtaisten taukojen pitämistä 5

6 varten oppaiden tulisi vaihdella tehtäviä. Kassan laskemista ja kassalippaan kätkemistä ei tule tehdä yleisön nähden. Loppukassa ilmoitetaan yhdistyksen taloudenhoitajalle tekstiviestillä. Näytösmaksut Näytösmaksut on julkaistu yhdistyksen nettisivulla. Ne voi tarkistaa sieltä ja tarkistus on tehtävä ainakin kauden ensimmäisellä näytöskerralla mihin opas osallistuu. Näytöskaudella 2014/2015 sunnuntai-illan näytöksiin sisäänpääsymaksut ovat 5 (18 v. ja sitä vanhemmat), 2 (8 17 v.) Epäselvissä tapauksissa voi kysyä henkkareita tai käyttää harkintaa. 7 v. ja sitä nuoremmat lapset pääsevät vanhemman henkilön seurassa ilmaiseksi. Näytösmaksuista päätetään vuosittain ennen syysnäytäntökauden alkamista, joten ne tulee varmistaa nettisivuilta. Tilausnäytösten kohdalla maksusta sovitaan näytöstä varattaessa. Järjestyksen ylläpitäminen Tähtitornilla ei tietääkseni ole esiintynyt pahempia järjestyshäiriöitä. Sellaiseen oppaiden kuitenkin pitäisi varautua, ainakin henkisesti. Jos joku henkilö käyttäytyy häiritsevästi, siitä tulee huomauttaa hänelle ja tarvittaessa kehottaa poistumaan. Jos jonkinlaista vastustelua tai uhkailua henkilön puolelta esiintyy, kynnys soittaa (112) virkavalta apuun pidetään hyvin matalana. Jos esiintyy pienintäkään viitettä järjestyshäiriöistä, uhkailusta tai häiriköinnistä, muut tähtioppaat voivat videoida tapahtumat kännyköillään. Sanomattakin on selvää, että missään vaiheessa oppaat ei saa provosoitua väittelemään tai uhkailemaan vaan tilanne yritetään selvittää rauhallisesti keskustellen. Yleinen turvallisuus Oppaat joutuvat huolehtimaan myös yleisestä turvallisuudesta. Jyrkissä ja kapeissa portaissa putoamisen vaara on ilmeinen, joten ryntäilyä ja juoksemista ei tule sallia. Jos lapsityhmässä tällaista pyrkii esiintymään, siitä on huomautettava lapsiryhmän valvojalle tai opettajalle. Myös lasten suora kieltäminen ja ohjeistus tornilla käyttäytymisestä on oppaiden velvollisuus tilanteen niin vaatiessa. Erityisen riskialtis paikka on kuvussa portaiden vieressä oleva kapea lattiakaista. Siellä seisomista ei tule sallia, sillä siinä on mitä ilmeisin putoamisvaara. Ylipäätään tornissa oleva opas joutuu ohjeistamaan yleisöä tukkimasta portaikkoa ja istumasta valaisimien päällä. Valaisimet eivät missään tapauksessa kestä istumista. Kupua käännettäessä on myös varoitettava yleisöä nojaamasta seiniin ja käsien laittamista pyörivän kuvun ja kiinteän seinän väliin. Vaikka kupu ei ole kovin painava, niin pyörivät pyörät voivat aiheuttaa litistymistä, nirhaumia ja ruhjeita jos käsi joutuu huonoon paikkaan. Tupakointi on tähtitornilla ja koko vesitornirakennuksessa kielletty! Tämä koskee myös kattotasannetta. Jos opas havaitsee tupakointia tiloissamme, siitä tulee huomauttaa ja tarvittaessa pyytää henkilöä poistumaan piha-alueelle tupakoinnin ajaksi. Määräys tupakoimattomuudesta on tullut Tampereen Vedeltä ja perustuu paloviranomaisten tarkastamaan turvallisuus- ja pelastussuunnitelmaan. 6

7 Avaimet Jokaiselle tähtioppaalle pyritään järjestämään avain tähtitornille. Joskus se ei onnistu, sillä avaimia on vain rajallinen määrä. Avainten haltijoista pidetään listaa Tampereen Ursan sisäisillä sivuilla, jotka vaativat kirjautumisen. Tunnukset sisäisille sivuille kerrotaan tähtiopaskurssin yhteydessä. Avain ei ole savutettu etu, vaan tähtioppaan passivoituessa (näytöskaudessa hän ei ole toiminut oppaana kertaakaan tai ei ole osallistunut muihin yhdistyksen tilaisuuksiin nimenomaan oppaana tai työntekijänä) oikeus avaimeen poistuu. Se on luovutettava välittömästi, kun hallituksen edustaja sitä pyytää. Avaimen haltijoilla on oikeus käyttää tornia havaintolaitteineen havaintojen tekemiseen, silloin kun se ei ole varattu muuhun tarkoitukseen. Muille kuin avainten haltijoille järjestetään tilaisuuksia havainnointiin kirkkaalla säällä ennalta ilmoitetuin ehdoin. Oppaalle luovutetulla avaimella pääsee yhdistyksen tiloihin ja WC-käytävään. Sillä ei pääse vesilaitoksen tiloihin ja vesilaitoksen puolella on kaikissa ovissa hälytyslaitteet. Sisätilojen avaimia (kaksi sarjaa) säilytetään tietokonehuoneen seinällä olevassa avainkaapissa. Sen numerokoodi kerrotaan tähtiopaskurssilla. Avainten käytön jälkeen avainkaappi suljetaan ja jokaista numero koodipyörää on siirrettävä satunnainen määrä. Yleisönäytöksissä avainkaappi pitää olla suljettuna kaiken aikaa ja siten, että avauskoodi ei paljastu. Tietokonehuone pidetään lukittuna silloin kun siellä ei asioida. Noudata huolellisuutta avainten säilyttämisessä. Oppaiden henkilökohtaisia tähtitornin avaimia ei saa luovuttaa eikä lainata kenellekään milloinkaan ja missään olosuhteissa. Jokainen opas on omalla henkilökohtaisella varallisuudellaan tästä vastuussa. Sama luovutus- ja lainauskielto pätee myös yhdistyksen tilojen avaimiin: niitä ei saa luovuttaa tuntemattomille tai tunnetuillekaan yhdistyksen jäsenille elleivät he ole tähtioppaita. Lisäksi erityisellä avaimien luovutuskieltolistalla on kolme henkilöä. Luovutuskielto pätee myös avainkotelon ja tietokonehuoneen numerokoodeja! Videovalvonta Tornilla on kattava ja tallentava videovalvonta, jonka tallenteita tutkitaan vain siinä tapauksessa, että sille on perusteltu tarve. 7

8 Tapahtumakalenterin ylläpito Tapahtumakalenteri, jota tähtioppaat joutuvat täydentämään, löytyy osoitteesta Se vaatii kirjautumisen ja käyttäjätunnus ja salasana kerrotaan tähtiopaskurssilla. Tapahtumatietoja pääsee täydentämään klikkaamalla sarakkeessa "Tapahtuma:" olevaa näytöksen nimeä. Se avaa syöttösivun jonka avulla voi tietoja täydentää. Tähtinäytökseen tulevaopas lisää nimensä (mielellään nyt heti) niihin näytöksiin kenttään "Tähtioppaat/toteuttajat:" kysymysmerkin kohdalle oman nimensä tai nimikirjaimet. Tämä tieto on julkinen ja näkyy kenelle tahansa. Kun tähtinäytös on pidetty, palataan lomakkeeseen samalla tavalla kuin aikaisemminkin ja kirjoitetaan kenttään "*Lisätiedot*:" oppaina toimineiden nimet ja mahdollisesti illan aikana kertyneet pääsylippu- ja kirjanmyyntitulot. Lisätiedot-sarakkeessa olevan tiedon perusteella maksetaan matkakorvaukset ja oikeutetaan hankkimaan kirjallisuutta (tai välineistöä) näytöskauden jälkeen. Jos merkintöjä ei ole, matkakorvauksia ja oikeutta kirjallisuuden hankintaan ei synny! Joku paikalla olleista oppaista voi tehdä tämän kaikkien puolesta yhdistyksen läppärillä tai esityskoneella. Lisäksi näytöksessä käyneiden ihmisten lukumäärä merkitään kenttään "Osallistujamäärä". Lukumäärään lasketaan myös jäsenet ja vapaalipuilla näytöksissä käyneet. Tiedot talletetaan tietokantaan klikkaamalla "Tallenna" näppäintä. Jos tietoja ei halua tallentaa, suljetaan vain välilehti. Ohjeita ja osoitteita Ohjeita itseopiskeluun löytyy osoitteesta Ohjeita täydennetään ja lisätään sitä mukaan kun niitä saadaan valmiiksi. Erityisesti AP900GTOkayttoohjeita.pdf ja Ohjeita kuvun ongelmatilanteisiin Ovat tähtinäytösten kannalta erittäin tärkeitä. 8

9 Liite 1 Tähtioppaiden muistilista Tähtinäytökseen valmistautuminen - Katso riittävästi etukäteen tähtikarttaohjelmasta tai muista lähteistä mitä taivaalla näkyy näytöksen aikaan. Parhaita kohteita yleisölle ovat selkeät ja kirkkaat kohteet. - Tilausnäytöksen tapauksessa huomioi ryhmän kiinnostuksen kohteet/aiheet jos niitä on mainittu varauksessa - Saavu tornille jo tunti etukäteen valmistelemaan näytös ja tarkistamaan laitteiden toiminta. Näytöksen valmistelu tornilla - Avaa torni ja kohdista kaukoputki jo etukäteen yhteen näytettävistä kohteista. Samalla tulet testanneeksi, että kaikki toimii. - Avaa esitystilan tietokoneelle haluamasi näytösohjelma. Laita kankaalle näkymään esityksen aloituskuva (esim. Illan tähtitaivas) - Hae kassalipas ja valmistele vastaanottotiski kävijöitä varten. Laita pöydälle myös esitteitä, jos niitä on. Laske ja kirjoita ylös tilityslomakkeeseen pohjakassan suuruus - Sovi työnjako näytösparisi kanssa (tilausnäytöksissä voi olla vain yksi näyttäjä) - Sunnuntainäytöksissä avaa alaovi. Tilausnäytöksissä menkää/mene alaovelle ennen sovittua aikaa ja jättäkää ovi lukkoon jos mahdollista. Näytöksen aikana ja päätyttyä Sunnuntain yleisönäytös: - Etusijalla on aina tähtien näyttäminen kaukoputkella jos sää sallii. Mikäli keli näyttää todella hyvältä hälyttäkää paikalle etukäteen listattu lisäopas, ellei hän ole jo saapunut paikalle. Tällöin yksi päivystää alhaalla tiskillä ja kaksi muuta näyttävät tähtiä/kohteita tornissa ja tasanteella. - Puolipilvisenä/pilvisenä iltana yksi päivystää tiskillä ja toinen esittää näytösohjelmilla asiaa kävijöille. Mahdollisuuksien mukaan yritetään näyttää pilvien välistä joitain kohteita - Näytöksen lopuksi laske loppukassan suuruus ja kirjoita se tilityslomakkeeseen - Laita kaukoputki säilytysasentoon ja lukitse torni ja muut ovet - Mikäli roskakori on täynnä vie pussi mukanasi pois (jos olet autolla) Tilausnäytökset: - Etusijalla on aina tähtien näyttäminen kaukoputkella jos sää sallii - Puolipilvisenä/pilvisenä iltana esitetään näytösohjelmilla asiaa kävijöille. Mahdollisuuksien mukaan yritetään näyttää pilvien välistä joitain kohteita - Näytöksen lopuksi laske loppukassan suuruus ja kirjoita se tilityslomakkeeseen - Laita kaukoputki säilytysasentoon ja lukitse torni ja muut ovet - Mikäli roskakori on täynnä vie pussi mukanasi pois (jos olet autolla) Muuta: Listaa ylös ja ilmoita mikäli huomaat, että jotain tarvitsee hankkia tai laitteissa on vikaa! 9

10 Liite 2 Usein esitettyjä kysymyksiä Tähtioppaille usein esitetään samoja tai samantyyppisiä kysymyksiä. Kokemuksen myötä tähtioppaille kehittyy jonkinlainen näkemys siitä, minkä tyyppiset kysymykset vierailevaa ryhmää kiinnostaa. Silti on olemassa joukko kysymyksiä jotka toistuvat ryhmistä ja vuodesta toiseen. Vaikka useimpiin kysymyksiin on olemassa lyhyt vastaus, niin se ei aina ole paras vaihtoehto, vaan tähtioppaan pitäisi osata kertoa hieman laajemmin käsiteltävästä aiheesta. Melko varmasti jokaisen tähtioppaalle esitetään sellainen kysymys, johon hän ei osaa vastata. Tällöin oikea vastaus on: En tiedä. Jos kysymykseen lähtee kehittelemään jonkinlaista epätarkkaa vastausta tai jopa keksii itse jotain aivan älytöntä, tästä yleensä jää kiinni. Kasvojen menetys tällaisessa tilanteessa on todella ikävää. Se ei ole tähtioppaiden eikä yhdistyksen etu. Joskus yleisön joukossa on henkilöitä, jotka esittävät jonkin vaikean kysymyksen tai jopa hieman väärän väitteen päätarkoituksenaan nolata asiaa tuntematon tähtiopas, ja ennen kaikkea tuoda esille omaa tietämystään. Tällaisessa tapauksessa En tiedä -vastaus on ainoa oikea. Vaikean kysymyksen voi myös yrittää siirtää paikalla olevalle kokeneemmalle tähtioppaalle, joko välittömästi tai opas voi opastaa kysyjää kysymään sitä toiselta oppaalta. Alla on joitakin usein esitettyjä kysymyksiä. K: Kuinka kauas (tällä) kaukoputkella näkyy? V: Kaukoputken keräämä valon määrä, taustataivaan valosaaste, kohteen himmeys ja etäisyys määrittävät sen mitä kaukoputkessa näkyy. Näin ollen kirkas kohde näkyy kauempaa kuin himmeä kohde ja pimeässä paikassa näkyy himmeämpiä kohteita kuin valosaasteisilla paikoilla. Tampereen Ursan pääkaukoputken (Celestron 1100) pääpeilin halkaisija on 280 mm. Tällöin visuaalisessa havaitsemisessa himmeimmät tähtimäiset näkyvät kohteet ovat kirkkaudeltaan 14 m. Tämä pätee vain jos kohde on lähes keskitaivaalla, valosaasteen määrä on vähäinen tai sitä ei ole, ja havaintokeli ja ilmakehän läpinäkyvyys ovat hyviä. Lähempänä horisonttia olevat kohteet menettävät kirkkaudestaan noin 1 m. Andromedan galaksi (kirkkaus noin 3,5 m ja etäisyys 2,5 miljoonaa valovuotta), joka näkyy pimeässä paikassa paljain silmin, näkyisi pääkaukoputkella noin 250 miljoonan valovuoden etäisyydeltä tai jopa hieman kauempaa. Sekään ei olisi etäisyyden yläraja, vaan jotkut kvasaarit näkyisivät jopa usean miljardin valovuoden etäisyydeltä. Esimerkiksi meidänkin kaukoputkella näkyvä Neitsyen tähdistössä oleva kvasaari 3C 273 (kirkkaus 12,9 m ). Se sijaitsee noin 2,5 miljardin valovuoden etäisyydellä. Kvasaari on kirkkain tunnettu, jonka absoluuttinen kirkkaus on 26,7 m. Tämä merkitsee sitä, että kvasaari on noin 4000 miljardia kertaa kirkkaampi kuin Aurinko. Kvasaari on hyvin kaukainen galaksi (näkyvät tähtimäisinä kohteina), jonka ytimessä on supermassiivinen ja hyvin aktiivinen musta aukko. Kvasaarit etääntyvät meistä maailmankaikkeuden laajenemisen vuoksi ja josta syystä niillä on hyvin suuri punasiirtymä. Edellä mainittu kvasaari 3C 273 on luokiteltu blasaariksi, joka on kvasaarien erityinen alajoukko. Sen kirkkaus vaihtelee päivistä vuosikymmeneen jaksoissa ja erityisesti se on radiokvasaari. 10

11 Huomautus! Jos aikaisemmin ei ole ollut puhetta valovuodesta, niin tässä yhteydessä on syytä kertoa mikä ja kuinka pitkä matka se on (10 13 km). Jos kirkkausluokitusta ei ole kerrottu, niin siitäkin voisi mainita jotakin. Kuten näette, juttua avaruuden ihmeistä tulisi helposti koko illan esitelmäksi yhdestä kysymyksestä, joten usein on pakko rajoittaa vastauksen tarkkuutta ja sumentaa jaettavaa informaatiota. Käsiteltävien aiheiden ketju on saatava jostakin kohtaa poikki. K: Kuinka paljon tämä laitteisto maksaa? V: Jos on kysymys pääkaukoputkesta ja jalustasta, niin silloin hinnaksi voi ilmoittaa noin euroa, Ikharos + SW HEQ5 SynScan hinnaksi noin 2000 euroa. Ilmoitetut hinnat voi pyöristää sopivasti, sillä kysyjä on usein kiinnostunut vain suuruusluokasta. K: Kuinka kaukana Jupiter, Saturnus tai jonkin muu kaukoputkessa näkyvä kohde on? Tähtioppaiden tulisi valmistautua tähän kysymykseen jokaisena tähtinäytöskertana erikseen. Lisäksi olisi hyvä pitää saatavilla taulukkoa, tablettia tai läppäriä, josta voi nopeasti löytää mutia numerotietoja ja esimerkiksi Jupiterin neljän suurimman kuun nimet ja järjestys missä ne näkyvät. 11

Ohjeita kuvun ongelmatilanteisiin

Ohjeita kuvun ongelmatilanteisiin Ohjeita kuvun ongelmatilanteisiin Ennen jokaista käyttökertaa, tähtitornia käyttävän tulee tarkistaa, että 1. luukun avausvaijerit ovat ehjiä ja ne kulkevat oikein rissa- ja taittopyörien yli. Jos havaitset

Lisätiedot

Asiointipalvelun ohje

Asiointipalvelun ohje Asiointipalvelun ohje Yleistä 1. Kirjautuminen 2. Yhteystiedot 3. Vastaustavan valinta 1. Yleistä 2. Palkkatietojen lataaminen tiedostosta 4. Lomake 1. Yleistä 2. Linkit ja vastaajan tiedot 3. Lomakekäsittely

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

MOODLE TUTUKSI. Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008

MOODLE TUTUKSI. Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008 2008 MOODLE TUTUKSI Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. ALOITUSNÄKYMÄ... 4 2. TUTUSTUMINEN... 5 3. KESKUSTELUT... 8 4. VIESTIT... 10 5. CHATIT... 10 6. TIEDOSTOJA OMALTA

Lisätiedot

Android. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Android 4.0.3 Ice Cream Sandwichissä.

Android. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Android 4.0.3 Ice Cream Sandwichissä. Y K S I K Ä Ä N A S I A K A S E I O L E M E I L L E LI I A N P I E NI TAI M I K Ä Ä N H A A S T E LI I A N S U U R I. Android Sähköpostin määritys Määrittämällä sähköpostitilisi Android-laitteeseesi, voit

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen

Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen Palopaikan dokumentointi vrk. Tuomas Teräväinen 27.11.2018 Luennon sisältö Alkuvaiheen kuvat Kalusto Ilmakuvaus Paikkatutkinta Piirrokset Tallenteiden säilyttäminen 2 Alkuvaiheen kuvat Joskus ratkaiseva

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

CEM DT-3353 Pihtimittari

CEM DT-3353 Pihtimittari CEM DT-3353 Pihtimittari Sivu 1/5 CEM DT-3353 Pihtimittari Ongelma Mittarin ohjelmisto ilmoittaa NO DATA vaikka tiedonsiirtokaapeli on kytketty tietokoneen ja mittarin välille, mittarissa on virta päällä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 18.2.2004: Lukitusturvallisuus LUKITUKSEN LÄHTÖKOHDAT Lukitus suunnitellaan tarvetta vastaavaksi eli

Lisätiedot

Harri Koskenranta 24.2. 2005

Harri Koskenranta 24.2. 2005 FYYSINEN TURVALLISUUS T-110.460 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 24.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 24.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT

Lisätiedot

Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä. Käyttöohje

Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä. Käyttöohje Henri Kinnunen Seppo Tompuri Tero Malkki Matti Heiskanen Tommi Rönkönharju Tuomas Valkeapää Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä Käyttöohje Sisällysluettelo TÄSTÄ OHJEESTA...2 KIRJAUTUMATON

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 13.4. 2015

ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 13.4. 2015 ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 13.4. 2015 Sisältö ARVI-menettelyn perusteet... 1 Arvioinnin syöttäminen... 2 Arvion lähettäminen TE-toimistoon... 5 Sovelluksen sulkeminen... 6 Virhetilanteiden

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU ------- SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU Käyttäjän opas ver. 106865-4, 6.2.2014 Sisältö 1 Salauspalvelun toimintaperiaate... 1 2 Salauspalvelun käyttö... 2 2.1 Avausviestin lähettäminen... 2 2.2 Vastaanottajan

Lisätiedot

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikun käyttäminen 1 Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikku liitetään tietokoneen USB-porttiin. Koneessa voi olla useita USB-portteja ja tikun voi liittää mihin tahansa niistä. USB-portti

Lisätiedot

1. JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS

1. JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS YRITTÄJÄNAISTEN KESKUSLIITTO 12.4.2006 JÄSENREKISTERISTÄ REKISTERIVASTAAVALLE Sisään jäsenrekisteriin osoitteella: www.yrittajanaiset.fi/yhdistykset - kirjoita yhdistyksen tunnus ja salasana, kysy keskusliitosta.

Lisätiedot

AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA

AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA TURVALLISUUSOHJE 2016 1 Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostorjunta Sisällysluettelo 1 Liikkeiden omaisuusrikostentorjunta... 2 2 Rakenteellinen murtosuojaus ja ulkoalueet...

Lisätiedot

OHJE KERÄYKSEN VASTUUHENKILÖLLE. Luethan ennen keräystä!

OHJE KERÄYKSEN VASTUUHENKILÖLLE. Luethan ennen keräystä! OHJE KERÄYKSEN VASTUUHENKILÖLLE Luethan ennen keräystä! Sisältö 4 5 SEURANTALOMAKKEEN PALAUTTAMINEN 5 Keräyskohde Eväät elämään on suomalaisen lähetysjärjestö Fidan vuosittainen keräys maailman köyhimpien

Lisätiedot

Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4

Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4 SUOJAUKSET TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 22.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 Lähialue TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA Asiakaspalvelu Työtilat

Lisätiedot

UTIFLEET-VARAUSJÄRJESTELMÄ KÄYTTÄJÄN OHJE. Gospel Flight ry

UTIFLEET-VARAUSJÄRJESTELMÄ KÄYTTÄJÄN OHJE. Gospel Flight ry UTIFLEET-VARAUSJÄRJESTELMÄ Gospel Flight ry Versio 1.0 Hyväksytty Tekijä 1.11.2005 Tarkastanut 1.11.2005 Hyväksynyt Juha Huttunen 3.11.2005 Helia UTIFLEET-TIETOJÄRJESTELMÄ 2 SISÄLLYS 1 SOVELLUKSEN KÄYTTÖOIKEUDET

Lisätiedot

Tervetuloa tutustumaan Seure Keikkanetti -mobiilisovellukseen!

Tervetuloa tutustumaan Seure Keikkanetti -mobiilisovellukseen! Tervetuloa tutustumaan Seure Keikkanetti -mobiilisovellukseen! Lataa Seuren Keikkanetti -mobiilisovellus puhelimeesi tai tablettiisi sovelluskaupastasi. Ilmainen sovellus toimii Android- ja ios-käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas Kotikisojen järjestämisen opas 2 Kilpailun järjestämisen perusteet... 3 Kilpailukutsut... 3 Ottelupaikan järjestäminen... 3 Yksi vai kaksi ottelualuetta?... 3 Toimitsijapöydät... 3 Punnitus... 4 ATK-ohjelma

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sisältö 1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 3 1.1 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ASUMISTA VARTEN... 3 1.1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.2 VELVOITTAVUUS... 3 1.1.3 YHTEISET ALUEET... 3 1.1.4 JÄTEHUOLTO... 3 1.1.5 PYSÄKÖINTI... 3

Lisätiedot

Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN

Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Oppilaiden ennakkokäsityksiä avaruuteen liittyen Aurinko kiertää Maata Vuodenaikojen vaihtelu johtuu siitä,

Lisätiedot

VOIMISTELUN SM 2015 - LIPUNMYYNTI

VOIMISTELUN SM 2015 - LIPUNMYYNTI VOIMISTELUN SM 2015 - LIPUNMYYNTI Lippuna toimii ranneke (värikoodit seuraavalla sivulla) Asiakas voi itse laittaa rannekkeen käteensä Lipuilla pääsee paikkanumeroimattomille paikoille kaikkiin kolmeen

Lisätiedot

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön ipadin käyttö 1. Käynnistä ipad oikeassa yläreunassa olevasta painikkeesta. 2. Valitse alareunasta nuoli Avaa. Vedä sormella nuolesta eteenpäin palkin verran eli pyyhkäise. Tietoturva Käyttöön tarvitaan

Lisätiedot

Elisa Yritysnumeropalvelun tavoitettavuuspalvelu Pääkäyttäjän ohjeet

Elisa Yritysnumeropalvelun tavoitettavuuspalvelu Pääkäyttäjän ohjeet Elisa Yritysnumeropalvelun tavoitettavuuspalvelu Pääkäyttäjän ohjeet Tavoitettavuusasetusten hallinta Oma Elisa -käyttöliittymällä Koska sovellusta kehitetään jatkuvasti, pidättää Elisa Oyj oikeudet muutoksiin.

Lisätiedot

Erotuomareiden TASO-ohjeistus

Erotuomareiden TASO-ohjeistus Erotuomareiden TASO-ohjeistus 1 Järjestelmään kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://taso.palloliitto.fi Ensimmäisellä kirjautumiskerralla tunnukset ovat: Käyttäjätunnus: Oma nimi, esim.

Lisätiedot

spiraaligalaksi on yksi tähtitaivaan kauneimmista galakseista. Sen löysi Charles Messier 1773 ja siksi sitä kutsutaan Messierin kohteeksi numero

spiraaligalaksi on yksi tähtitaivaan kauneimmista galakseista. Sen löysi Charles Messier 1773 ja siksi sitä kutsutaan Messierin kohteeksi numero Messier 51 Whirpool- eli pyörregalaksiksi kutsuttu spiraaligalaksi on yksi tähtitaivaan kauneimmista galakseista. Sen löysi Charles Messier 1773 ja siksi sitä kutsutaan Messierin kohteeksi numero 51. Pyörregalaksi

Lisätiedot

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja.

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja. Pikaopas Microsoft Excel 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Komentojen lisääminen pikatyökaluriville Pidä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta. Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille

Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta. Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille 2 Sisällys 1 Verkkoneuvonnan käyttämiseen liittyvät tekniset vaatimukset... 3 2 Palveluun kirjautuminen: Uudet

Lisätiedot

Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa

Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa - Ohjeet ryhmien ja luokkien hyvinvointikyselyjen toteuttamiseen sähköisesti - Toimintamalli kehitetty osana pääkaupunkiseudun LAPE-hanketta

Lisätiedot

Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa)

Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa) Ilmoittautumis järjestelmän otsikko alue Jokaisella tapahtumalla on otsikko-osa joka on samanlainen joka puolella sovellusta. Tämä Judokilpailuissa käytetty otsikko-osa koostuu viidestä linkistä, joita

Lisätiedot

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen 1.8.2011 Tarjolla mielenkiintoisia havaintohankkeita Grazissa, Itävallassa, pidettiin tammikuun

Lisätiedot

Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä

Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä Yleistä Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä on tarkoitettu kaupungin asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja kaupungin työntekijöiden työkaluksi varattessa kaupungin

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi.

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. JYVÄSKYLÄN SEUDUN Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. Lomakkeella voit lisätä tapahtuman tapahtumiin, harrasteisiin tai molempiin. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2 SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJEET TAKSIAUTOILIJAT SISÄLLYS 1. Palveluun rekisteröityminen... 2 2. Palveluun kirjautuminen... 2 3. Etusivu... 2 4. Autojen lisääminen... 3 5. Kuljettajaryhmät ja niiden perustaminen...

Lisätiedot

AVAINTURVALLISUUSOHJE 2010

AVAINTURVALLISUUSOHJE 2010 AVAINTURVALLISUUSOHJE 2010 Avainturvallisuus on tärkeä osa lukituksella aikaansaatua suojausta. Avainturvallisuus muodostuu avainhallinnasta ja säilytyksestä, valitusta avainturvallisuustasosta sekä avaimen

Lisätiedot

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Käyttöohje ARFM- hankkeessa jatkokehitetylle SoftGIS-työkalulle Dokumentti sisältää ohjeistuksen osallistavan suunnittelun työkalun käyttöön. Työkalu on käytettävissä

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Käyttöohje. Ticket Inspector. Versio 1.0. Sportum Oy

Käyttöohje. Ticket Inspector. Versio 1.0. Sportum Oy Käyttöohje Ticket Inspector Versio 1.0 Sportum Oy 10.5.2017 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Kirjautuminen ensimmäisellä kerralla / PIN-koodin unohtuessa... 3 3. Tunnistautuminen... 4 4. Päänäkymä...

Lisätiedot

Tikon ostolaskujen käsittely

Tikon ostolaskujen käsittely Toukokuu 2014 1 (8) Toukokuu 2014 2 (8) Sisällysluettelo 1. Käyttäjäasetukset... 3 2. Yleiset parametrit... 3 3. Kierrätysasetukset... 3 4. palvelimen tiedot... 4 5. lähetyksen aktivointi... 5 6. Eräajot

Lisätiedot

Talotietojen päivittäminen

Talotietojen päivittäminen Talotietojen päivittäminen www.seurantalot.fi-sivustolle Pikaohje seurantalojen omistajayhdistyksille 17.6.2015 Suomen Kotiseutuliitto 1 Ohjeen sisältö Palveluun kirjautuminen s. 3 Talosivu s. 4 Tietojen

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Sisäänkirjaus Uloskirjaus. Yritystieto

Sisäänkirjaus Uloskirjaus. Yritystieto Sisäänkirjaus Uloskirjaus Yritystieto Kustannusarvio PartSmart Siirrä PartSmart tiedosto Näytä PartSmart ostoslistat Lataa PartSmartHinnasto Tuotteet Lisävarusteet SNOW ATV PWC Öljytuotteet Öljyt, Snow

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot

Ohjeistus Auditorion laitteiden käyttämiseksi.

Ohjeistus Auditorion laitteiden käyttämiseksi. Ohjeistus Auditorion laitteiden käyttämiseksi. Jatkuu seuraavalla sivulla Huomioi ensimmäiseksi nämä asiat: Kuvassa näkyvissä liitinlaatikoissa tulisi olla kaikki johdot paikallaan. Mikäli jokin kuvassa

Lisätiedot

Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje

Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje 2008 1 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Liikkeiden omaisuusrikostentorjunta... 3 2. Rakenteellinen murtosuojaus ja ulkoalueet... 3 3. Valvontajärjestelmät... 3

Lisätiedot

Edustusoikeuden muutos pelaaja. PalloVerkko

Edustusoikeuden muutos pelaaja. PalloVerkko pelaaja PalloVerkko SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Järjestelmään kirjaudutaan omalla Pallo ID:llä, joka löytyy mm. Pelipassista (8-numeroinen numerosarja, joko 2:lla tai 3:lla alkava) Jos pelaaja ei ole aiemmin kirjautunut

Lisätiedot

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö LIITE 18 KOLA 11.4.2017 Kurinpitomenettely Toimintatapa ja kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta ja muuta Kasvatuskeskustelu PoL 35 a (Kurinpitotoimet)

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

ORGANISAATION KIRJAUTUMINEN TURVASIRU.FI-PALVELUUN

ORGANISAATION KIRJAUTUMINEN TURVASIRU.FI-PALVELUUN ORGANISAATION KIRJAUTUMINEN TURVASIRU.FI-PALVELUUN Organisaatiot kuten eläinsuojeluyhdistykset kirjautuvat KIRJAUTUMINEN ORGANISAATIOT-osiosta: http://www.turvasiru.fi/pet/turvasiru.jsp Organisaatioiden

Lisätiedot

OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ ENNEN OTTELUA JA OTTELUN AIKANA

OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ ENNEN OTTELUA JA OTTELUN AIKANA SUOMEN PALLOLIITTO TASO-tulospalveluohje 2018 / FUTSAL 10/2018 OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN Palloliiton kauden 2018 futsalsarjojen tulospalveluissa käytetään Taso-järjestelmää. Ottelun

Lisätiedot

Fingridin säätösähkötarjousohje. Vaksin käyttöohjeet 20.5.2015

Fingridin säätösähkötarjousohje. Vaksin käyttöohjeet 20.5.2015 Fingridin säätösähkötarjousohje Vaksin käyttöohjeet 20.5.2015 Yleistä Tämän ohjeen mukaisesti osapuoli voi jättää säätötarjouksia Fingridin ylläpitämille säätösähkömarkkinoille Osapuolella tulee olla säätösähkömarkkinoille

Lisätiedot

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,

Lisätiedot

Mittalaite ja puhelin on laitettu toimimaan automaattisesti yhdessä, sinun tulee seurata puhelimen antamia ohjeita mittauksen suorittamiseen.

Mittalaite ja puhelin on laitettu toimimaan automaattisesti yhdessä, sinun tulee seurata puhelimen antamia ohjeita mittauksen suorittamiseen. TIETOA MITTAUKSESTA VERENPAINE Olet saanut käyttöösi Beurer-mittalaitteen ja puhelimen. Mittalaitteella mitataan verenpaine ja syke. Mittauksen jälkeen puhelin lähettää mitatut arvot hoitajalle. Käsittele

Lisätiedot

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö Moodle opiskelijan opas Verkko oppimisympäristön käyttö Marko Jarva 21.1.2009 Sisällysluettelo 1 Aloitusnäkymä... 3 1.1 Kirjautuminen... 3 2 Kurssin sivu... 4 2.1 Aiheet ja näkymä... 4 3 Omat tiedot...

Lisätiedot

OHJEET KERÄYSYHDYSHENKILÖLLE. Luethan ennen keräystä!

OHJEET KERÄYSYHDYSHENKILÖLLE. Luethan ennen keräystä! OHJEET KERÄYSYHDYSHENKILÖLLE Luethan ennen keräystä! Sisältö Keräyksen tiedot 2 Keräyksen hallintoon liittyviä ohjeita 2 Keräyslippaat ja niiden valvonta 2 Kerättyjen rahojen tilitys 3 Seurantalomakkeen

Lisätiedot

2. Koetilan palvelin. 4. Varatietokoneet ja -kuulokkeet. 6. Kokelaan tikkuja osallistujille, varapäätelaitteille ja varalle

2. Koetilan palvelin. 4. Varatietokoneet ja -kuulokkeet. 6. Kokelaan tikkuja osallistujille, varapäätelaitteille ja varalle Valvojan ohje Nämä ohjeet koskevat koetilanteen valvontaa. Ennen koetilaisuuden alkua koetila ja kokelaiden suorituspaikat on valmisteltu lukioihin rehtoreille lähetettyjen ohjeiden mukaisesti. Koetilaan

Lisätiedot

Käsikirjan paperiversiota ei enää ylläpidetä ohjeen päivämäärän jälkeen. Viimeisimmät versiot ohjeista löydät ohjelman Help-ruudulta.

Käsikirjan paperiversiota ei enää ylläpidetä ohjeen päivämäärän jälkeen. Viimeisimmät versiot ohjeista löydät ohjelman Help-ruudulta. 2 Käsikirjan paperiversiota ei enää ylläpidetä ohjeen päivämäärän jälkeen. Viimeisimmät versiot ohjeista löydät ohjelman Help-ruudulta. Sisällys 1 Yleistä... 3 1.1 Kirjanpitolain uudistus 2016... 3 Liitetietotosite...

Lisätiedot

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran Ohjeet. Sivu 1/7 Tämä ohje on tarkoitettu Ristijärven metsästysseuran jäsenille. Ohjeen tarkoitus on opastaa kuinka seuran jäsenet saavat Jahtipaikat.fi verkkosivustolla olevan metsästyskartta sovelluksen

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

MAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille

MAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille MAJA- KANSIO Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille SIJAINTI Linkki Google Maps palveluun: https://goo.gl/maps/gvyk9nvxuqm2 Linkki Kansalaisen karttapaikkapalveluun: http://bit.ly/2cjallm

Lisätiedot

Ohjeet Google kalenteriin. Kirjaudu palveluun saamillasi tunnuksilla

Ohjeet Google kalenteriin. Kirjaudu palveluun saamillasi tunnuksilla Ohjeet Google kalenteriin Kirjaudu palveluun saamillasi tunnuksilla Valitse käyttämäsi kalenteri Kalenterivaihtoehtojen vieressä oleva värillinen ruutu ilmaisee näytetäänkö kalenterin tiedot. Tapahtuman

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Mobiili-HelleWin lyhyt käyttöopas

Mobiili-HelleWin lyhyt käyttöopas Mobiili-HelleWi Mobiili-HelleWin lyhyt käyttöopas 17.8.2018, Tampere Mika Perkiömäki Tuula Tikka Tunnukset Jotta voit käyttää Hellewin sähköistä mobiilipäiväkirjaa, tarvitset itsellesi tunnukset. Tunnukset

Lisätiedot

Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet

Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet Oma Elisa -palvelu Vaihderatkaisun hallinta Koska sovellusta kehitetään jatkuvasti, pidättää Elisa Oyj oikeudet muutoksiin. Sovelluksessa saattaa olla toiminteita

Lisätiedot

Käyttöopas Ajanvaraus

Käyttöopas Ajanvaraus Käyttöopas Ajanvaraus Tarjoa asiakkaillesi mahdollisuus varata aikojasi kellon ympäri Sisällys Kalenterin käyttö osana arkea 3 1. Luo aukioloaikoja Luo aukioloaikoja 4 Viikkoaikataulupohja 6 2. Varaukset

Lisätiedot

WinhaWille-opas opiskelijoille

WinhaWille-opas opiskelijoille WinhaWille-opas opiskelijoille Sisällys Esittely 2 Sisäänkirjautuminen 2 Omien tietojen tarkistaminen ja muuttaminen 3, 4 Omien suoritusten ja opiskelusuunnitelman seuraaminen 5 Ilmoittautumiset 6 HOPS:n

Lisätiedot

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Käyttöohje InnoGIS- hankkeen aikana kehitetylle pilottiversiolle Dokumentti sisältää pilottiversiona toimivan kyselyn laatimiseen ja vastaamiseen liittyvän ohjeistuksen.

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen yrjo.maattanen@phnet.fi helpottamiseksi puh. 050 413 0820 4.11.2009 1. Yleistä SuLVInet on SuLVI:n aloitteesta avattu sivusto LVI-alan kehittäjäfoorumiksi.

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä

Lisätiedot

Cygnus tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa

Cygnus tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa Cygnus 2013 -tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa 24. 28.7.2013 Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot -jaosto Esitys perjantaina 25.7.2013 Esityksen diat on muutettu 13.8.2013 tekstitiedostoksi. Siihen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. CITIZEN ECO-DRIVE Satellite Wave Malli: CC2006. Aurinkopaneeli on kellotaulun alla

KÄYTTÖOHJE. CITIZEN ECO-DRIVE Satellite Wave Malli: CC2006. Aurinkopaneeli on kellotaulun alla KÄYTTÖOHJE CITIZEN ECO-DRIVE Satellite Wave Malli: CC2006 Aurinkopaneeli on kellotaulun alla Vähäisen varaustilan varoitusmerkit Ominaisuudet Ennen käyttöönottoa: Lataa kellon akku täyteen asettamalla

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Koskilinjat Oy Panu Toropainen SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...I 1. TÖIHIN SISÄÄN JA ULOS KIRJAUTUMINEN...1 1.1. Työlle kirjautuminen...2 1.2. Vikailmoituksen tekeminen...5

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ohje 1 (13) SÄHKÖINEN ASIOINTI

Ohje 1 (13) SÄHKÖINEN ASIOINTI Ohje 1 (13) Sähköisen asioinnin linkin kautta pääset kirjautumaan sähköisiin palveluihin henkilöhohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Valitse tunnistustapa => Pankkitunnistus Ohje 2 (13) Valitse pankki,

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Kokoelmakilpailu Lomakeohje, Laji.fi-sarja 1. Rekisteröityminen

Kokoelmakilpailu Lomakeohje, Laji.fi-sarja 1. Rekisteröityminen 1. Rekisteröityminen Kirjaudu palveluun sivuston oikeasta yläkulmasta luomalla itsellesi Laji.fi - tunnus tai kirjautumalla Facebook- tai Google-tunnuksilla. Laji.fi-tunnuksella rekisteröityminen 1. Valitse

Lisätiedot

FAQ, Rekrytointimoduuli

FAQ, Rekrytointimoduuli 1 FAQ, SISÄLTÖ FAQ, Rekrytointimoduuli... 2 Miten rekrytointipohjat löytyvät?... 2 Miksi rekrytointilistauksessa eivät näy kaikki rekrytoinnit tai juuri luomani uusi rekrytointi?... 2 Miten voin muokata

Lisätiedot

HRTM58. Windows 10 Resurssienhallinta

HRTM58. Windows 10 Resurssienhallinta Windows 10 Resurssienhallinta 1 Sisällysluettelo Resurssienhallinta...3 Resurssienhallintaa käytetään tiedostojen ja kansioiden hallintaan...3 Vasen sarake...5 Tietojen muuttaminen...8 Tapa 1: Hiiren 2.

Lisätiedot

Tikon kassamaksujen käsittely

Tikon kassamaksujen käsittely Lokakuu 2012 1 (14) Käyttöohje Lokakuu 2012 2 (14) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1. Turvakoodisarjojen käsittely... 4 1.1. Turvakoodisarjan selausnäyttö... 4 1.2. Turvakoodisarjan ylläpitonäyttö... 4

Lisätiedot

Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa

Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa HUOM! Nämä ohjeet koskevat vain tilausmatkojen ryhmänkerääjiä! 1. Tee ryhmällesi varaus Tee varaus ryhmälle tai suunnitellulle

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE

WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE Sisällys Täysi-ikäinen opiskelija... 1 ehops... 4 Tuntimerkinnät... 5 Opiskelijan työssäoppiminen Wilmassa... 7 Pankkiyhteys ateriakorvauksiin... 9 Työssäoppiminen alkaa...

Lisätiedot