Opas kesätyöntekijöille. Kaupunki tarjoaa elämäsi töitä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opas kesätyöntekijöille. Kaupunki tarjoaa elämäsi töitä."

Transkriptio

1 Opas kesätyöntekijöille Kaupunki tarjoaa elämäsi töitä.

2 Tervetuloa Tampereen kaupungin kesätyöntekijäksi! Onneksi olkoon työpaikastasi ja lämpimästi tervetuloa Tampereelle! Työpaikkasi, Tampereen kaupunki, on Pirkanmaan suurin työnantaja noin työntekijän voimin. Työtehtävien kirjo on erittäin laaja, erilaisia tehtävänimikkeitä on noin 950 kappaletta. Kuulut siis sangen monipuoliseen joukkoon! 2 Työ kaupungilla on työtä kaupunkilaisten hyväksi. Yhdessä me teemme Tampereen kaupungin: Tuotamme ja järjestämme palveluja yli kaupunkilaiselle, jonka lisäksi palvelemme myös ympäröivää seutukuntaa eri tavoin. Kaupungilla tehtävä työ on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta työtä. Tämä opas on tarkoitettu juuri sinulle, Tampereen kaupungin kesätyöntekijä! Oppaasta saat tietoa esimerkiksi palvelussuhteeseen kuuluvista seikoista, kuten työajasta, vapaista ja työturvallisuudesta. Oppaan tehtävä on myös johdattaa sinut tiedon lähteille. Lisätietoa saat esimieheltäsi, työkavereiltasi, kaupungin intranetistä sekä henkilöstölehdistä ja -tiedotteista. Muista kysellä! Niina Pietikäinen Vs. Henkilöstöjohtaja

3 Opas kesätyöntekijöille SISÄLLYSLUETTELO Tervetuloa Tampereen kaupungin kesätyöntekijäksi!... 2 TEKIJÖIDEN TAMPERE... 4 Kaupunkistrategia... 4 Tampereen kaupungin organisaatio... 5 Kaupungin toimialueet... 6 TYÖHÖN TULLESSA... 7 Työsopimus... 7 Koeaika... 7 Kulunohjaus ja työajan seuranta... 7 Henkilökortti... 8 Perehdytys... 8 TÖISSÄ KAUPUNGILLA... 8 Kesätöissä asiakaspalvelijana... 8 Työaika... 9 Palkka korvaus tehdystä työstä... 9 Työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet... 9 Salassapito ja julkisuus... 9 Tiedotustoiminta Oppisopimus HENKILÖSTÖEDUT Henkilöstön kehittäminen ja koulutus Henkilöstöruokailu Liikunta- ja virkistystoiminta YHTEISTOIMINTA Yhteistoiminta Työsuojelu Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Luottamusmiesjärjestelmä LOMAT JA VAPAAT Vuosiloma Muu virkavapaa tai työvapaa Sairauden sattuessa VAKUUTUSTURVA Ryhmähenkivakuutus Tapaturmavakuutus PALVELUSSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Irtisanomisaika Työtodistus LISÄTIETOJA Julkaisija: Tampereen kaupungin hallinto- ja henkilöstöryhmä. Valokuvat: Ari Järvelä, Timo Aaltonen, Sampsa Hakulinen ja Sanna-Maria Röör. Painopaikka: Esa-Print, 2009 Ulkoasu: Atomi 3

4 TEKIJÖIDEN TAMPERE Tampereen kaupunki perustettiin , kun Kustaa III allekirjoitti kaupungin perustuskirjan. Kaupunki kohosi kosken rannalle Pyhäjärven ja Näsijärven väliin. Koski leimasi myös kaupungin elinkeinoja ja kehitystä. Kosken partaalle syntyneestä Tampereesta muodostui teollisuuskaupunki. 4 Nykyään Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki, jossa asuu yli asukasta. Teollisuuskaupungista on muotoutunut monipuolinen ja vetovoimainen kasvukeskus, joka sijainnillaan, palveluillaan, opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksillaan, kulttuuritarjonnallaan sekä monipuolisilla työpaikoillaan houkuttelee uusia asukkaita Tampereelle. Kaupunkistrategia Uutta kaupunkistrategiaa valmistellaan parhaillaan ja se valmistuu syksyllä Strategia tullaan ulottamaan vuoteen 2020 asti. Strategiassa tuodaan esiin kaupungin toimintaa ohjaavat arvot ja periaatteet. Arvojen ja periaatteiden tulee ilmetä kaikessa kaupunkiorganisaation toiminnassa. Tutustu kaupungin eri strategioihin! Ne löydät mm. kaupungin www-sivuilta

5 Tampereen kaupungin organisaatio Tampereen kaupunki on noin työntekijän kokoinen organisaatio. Suurin toimialue on hyvinvointipalvelut, jossa työskentelee lähes 2/3 osaa kaupungin henkilöstöstä. Hyvinvointipalvelut pitää sisällään sekä sosiaali- ja terveyspalvelut että kasvatus- ja opetuspalvelut. Tampereen kaupungilla on pormestarijohtoinen hallintomalli. Pormestarimallissa kaupunginvaltuusto valitsee päätoimisena luottamushenkilönä toimivan pormestarin ja neljä apulaispormestaria omaksi toimikaudekseen. Lisätietoja löydät intranetistä. Kunnallisen organisaation erityispiirre on luottamushenkilöjärjestelmä. Sen lisäksi, että kaupungilla työskentelee erilaisia viranhaltijoita ja työntekijöitä, kuuluvat myös luottamushenkilöt olennaisena osana kaupungin organisaatioon. Luottamushenkilöt ja kaupungin henkilöstö työskentelevät yhteistyössä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tärkein luottamushenkilöelin on joka neljäs vuosi yleisillä vaaleilla valittava kaupunginvaltuusto, jossa on 67 jäsentä. Valtuusto käyttää kaupungin ylintä päätösvaltaa. Se valitsee myös kaupunginhallituksen, joka johtaa kaupungin hallintoa, valmistelee kaupunginvaltuustossa käsiteltävät asiat ja huolehtii valtuuston päätösten täytäntöönpanosta sekä valvoo kaupungin etua ja edustaa kaupunkia. Näiden lisäksi luottamushenkilöelimiä ovat erilaiset lautakunnat ja jaostot. Lisätietoja kaupungin johto- ja hallintosäännöistä sekä luottamushenkilöelinten kokoonpanoista saat intranetistä. Tampereen kaupunki > yhteensä noin työntekijää > yhteensä noin 950 nimikettä > yksi työntekijä / 13 tamperelaista > henkilöstön keski-ikä 44,5 vuotta > henkilöstöstä vakinaisia 81 % > määräaikaisia ja sijaisia 19 % > henkilöstön koulutustaso on korkea > palkkauskustannukset sivukuluineen noin Henkilökunta toimialueittain Konserniohjaus ja päätöksenteko 3 % Liikelaitokset 21 % 617 miljoonaa euroa vuodessa. Palvelukeskukset 2 % Yhdyskuntatuotanto 2 % Hyvinvointipalvelut 72 % 5

6 Kaupungin toimialueet. Tarkastuslautakunta Keskusvaalilautakunta KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS PORMESTARI Tarkastustoiminta Sisäinen tarkastus KAUPUNGINHALLITUKSEN JAOSTOT Suunnittelujaosto Henkilöstöjaosto TILAAJALAUTAKUNNAT KONSERNIHALLINTO 6 Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta Osaamis- ja elinkeinolautakunta Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta Ikäihmisten palvelujen lautakunta Hallinto ja henkilöstö Yhdyskuntalautakunta apulaispormestari apulaispormestari apulaispormestari apulaispormestari Kaupunkikehitys hyvinvointipalvelujen tuotannon ohjaus liiketoiminnan ohjaus Talous ja strategia palvelusopimukset Tilaajaryhmä HYVINVOINTIPALVELUT KONSERNI- PALVELUT SISÄISET LIIKELAITOKSET ULKOISET LIIKELAITOKSET Avopalvelut Laitoshoito Erikoissairaanhoito Päivähoito ja perusopetus Toisen asteen koulutus Sara Hildénin taidemuseo johtokunta johtokunta johtokunta johtokunta johtokunta johtokunta TAMK johtokunta hallitus Kulttuuri- ja vapaaaikapalvelut Taloushallinnonpalvelukeskus Hallintopalvelukeskus Tampereen Ateria (jk) Tampereen logistiikka (jk) jk = johtokunta Infratuotanto (jk) Suunnittelupalvelut Katu- ja vihertuotanto Auto- ja konekeskus Tampereen Tilakeskus (jk) Tampereen kaupungin Liikennelaitos (jk) Tampereen Sähkölaitos (jk) Tampereen Vesi (jk) Tampereen Tietotekniikkakeskus (jk) Tullinkulman Työterveys (jk) Tampereen Aluepelastuslaitos

7 TYÖHÖN TULLESSA Työsopimus Ennen kuin aloitat työsi kaupungilla, sinulle laaditaan työsopimus. Työsopimus on työelämän perussopimus, jonka työntekijä ja työnantaja solmivat. Siinä määritellään työntekijän palkkaus, työaika sekä muita palvelussuhteen ehtoja. Työsopimus tehdään kirjallisena ja sen allekirjoittavat sekä työntekijä että työnantaja. Mennessäsi tekemään työsopimusta, ota mukaan verokorttisi ja pankkitilisi numero, jotta palkanmaksu voi alkaa sujuvasti. Koeaika Työsopimuksessa työntekijä ja työnantaja voivat sopia koeajasta. Kesätyöntekijöillä koeaika on enintään puolet työsopimuksen kestosta. Esim. jos työsuhde kestää kaksi kuukautta, voisi koeaika olla enintään yhden kuukauden. Koeaikana työsopimuksen voi purkaa molemmin puolin asiallisin perustein. Tällöin irtisanomisaikaa ei tarvitse noudattaa. 7 Kulunohjaus ja työajan seuranta Suuri osa kaupungin työntekijöistä kuuluu Timecon-kulunohjauksen toimintapiiriin. Timecon-kulunvalvontatunnistetta käytetään työajan seurantaan ja kulunvalvontaan. Mikäli kuulut Timecon-kulunohjauksen piiriin saat kulunvalvontatunnisteen käyttöösi. Useimmissa yksiköissä on nimetty henkilö, joka huolehtii tunnisteen hankinnasta ja opastaa sen käytössä.

8 8 Henkilökortti Kaupungin henkilöstön henkilökortti on osa kaupungin kulunvalvontaa ja turvallisuutta. Henkilökunnan on käytettävä sitä niissä tiloissa, joissa se on osoitettu asianomaisin kyltein. Kuvallinen henkilökortti hankitaan esimiehen luvalla Hallintopalvelukeskus HALOsta. Tilauksia voi tehdä vain nimetyt yhdyshenkilöt. Valokuvaukset suoritetaan tiistaisin klo 9-11 kaupungin keskusvirastotalon aulassa, Aleksis Kiven katu C, pääovesta vasemmalle. Kortin saa valokuvauksesta suoraan mukaansa. Perehdytys Uutena työntekijän olet oikeutettu perehdytykseen. Päävastuu perehdytyksestä on esimiehelläsi. Perehdytys on kuitenkin sekä perehdyttämistä että perehtymistä. Sen lisäksi, että esimiehesi ja työkaverisi perehdyttävät sinua kaupunkiin työnantajana, palvelussuhteen etuihin, vaatimuksiin sekä omiin työtehtäviisi, perehdyt myös itsenäisesti edellä mainittuihin asioihin. Kumpikin perehdytyksen muoto on tärkeä osa työuran alkua. Kesätyöntekijöille pyritään myös järjestämään joka kevät kesätyöntekijöiden aloitusinfo. Tilaisuuteen ilmoittaudutaan intranetissä. Myös perehdyttämisestä saat lisätietoa intranetistä. TÖISSÄ KAUPUNGILLA Kesätöissä asiakaspalvelijana Hyvästä asiakaspalvelusta jää palvelun vastaanottajalle positiivinen mielikuva. Parhaimmillaan asiakaspalvelu on silloin, kun asiakkaalle jää mielikuva, että palvelu ylitti hänen odotuksensa. Asiakaspalvelun laadukkuus on erittäin tärkeää Tampereen kaupungin maineen muodostumisessa, siksi palveluhalukkuus on avainasia Tampereen tekijälle! Ota asiakas vastaan tervehtimällä ja katsomalla silmiin. Hymy on helpoin tapa osoittaa ystävällisyyttä. Kiinnitä huomiota myös äänensävyysi. Anna riittävästi aikaasi. Älä sano, ettet tiedä, vaan selvitä asia. Muista siisti ulkoasu ja hyvät käytöstavat. Ole oma-aloitteinen, silloin sinua on helppo lähestyä. Sinä itse voit tehdä palvelusta erinomaista! Työaika Työaikana työntekijän on oltava työpaikallaan työnantajan käytettävissä. Työaikamuotoja on erilaisia. Toimistotyöaika on 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Työpäivien pituus voi vaihdella tai päivät voivat olla tasapituisia. Yleistyöajassa säännöllinen työaika on enintään 9 tuntia vuorokaudessa ja 38 tuntia 15 minuuttia viikossa. Työnantaja voi myös järjestää viikkotyöajan siten, että se on keskimäärin 38 tuntia 15 minuuttia enintään 6 viikon ajanjaksossa.

9 Jaksotyöaika tarkoittaa sitä, että työaika toteutetaan aina etukäteen laaditulla työvuoroaikataululla. Päivittäisen työaikasi näet työnantajan tekemästä työvuoroluettelosta. Liukuvaa työaikaa käyttävät ne viranhaltijat ja työntekijät, joiden säännöllinen työaika on kaupungin henkilöstöjohtajan päätöksellä järjestetty liukuvaksi. Palkka korvaus tehdystä työstä Kaupungin palvelukseen otetulla on oikeus saada palkkaa siitä päivästä lukien, kun hän on ryhtynyt tehtäviään hoitamaan. Kesätyöntekijän palkka määräytyy joko tuntipalkkaisten työehtosopimuksen tai erillisen kesätyöntekijöitä koskevan ohjeistuksen mukaisesti. Tämän lisäksi työntekijä voi saada erityisiä työaika- ja olosuhdelisiä. Kuukausipalkkaisten kesätyöntekijöiden palkanmaksupäivä on kunkin kuukauden 30. päivä. Tuntipalkkaisilla palkanmaksu on joka toisen viikon tiistai. Työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet Oikeuksiisi työntekijänä kuuluvat työ- ja virkaehtosopimusten mukainen palkka, oikeus lakien ja sopimusten antamaan suojaan, oikeus järjestäytymiseen sekä terveelliseen ja turvalliseen työympäristöön. Työntekijänä sinun tulee suorittaa oma työsi huolellisesti, noudattaa työnjohdon antamia ohjeita, kieltäytyä työnantajan kanssa kilpailevasta toiminnasta, pitää liike- ja ammattisalaisuudet sekä huomioida työnantajan etu. Työnantajan oikeuksiin kuuluu työhönotto-oikeus ja oikeus johtaa tehtävää työtä. Työnantajan tulee noudattaa lakeja ja sopimuksia, kohdella työntekijöitä tasapuolisesti, huolehtia työturvallisuudesta sekä edistää hyvää työilmapiiriä, työntekijän työssä suoriutumista ja ammatillista kehitystä. Voit tutustua työlainsäädäntöön intranetissä. Salassapito ja julkisuus Kaupungin työntekijänä saat tietoosi kaupunkia ja sen henkilöstöä, asiakkaita, sopimuskumppaneita tai muita yhteistyötahoja koskevia salassa pidettäviä tietoja. Näitä tietoja et saa kertoa sivullisille palvelussuhteen kestäessä etkä sen päätyttyä ilman asianomaisen suostumusta tai lain velvoitetta. 9

10 Tiedotustoiminta Sähköinen koko kaupungin kattava ja ajankohtainen tiedotuskanava on kaupungin intranetsivut, Kaupungin ulkoisesta viestinnästä vastaa kaupungin oma viestintäyksikkö. Sisäistä viestintää puolestaan hoitavat viestintäyksikön ohella henkilöstöyksikkö ja oman alueensa osalta toimintayksiköt. HENKILÖSTÖEDUT Henkilöstön kehittäminen ja koulutus Tampereen kaupunki panostaa henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen. Oppivan kaupungin periaatteen mukaisesti kaupunki haluaa tarjota henkilöstölleen monipuolista koulutusta. Kaupunki sekä järjestää koulutuksia että kannustaa henkilöstöään omaehtoiseen opiskeluun. 10 Tampereen kaupungin henkilöstölehti Vilkku tulee jokaiselle kaupungin työntekijälle kotiin. Mikäli et saa lehteä, ota yhteys palkanlaskijaasi. Lehdestä on olemassa myös nettiversio, jonka löydät intranetistä. Yksiköillä ja toimialueilla on lisäksi omia tiedotuslehtiä, ilmoitustauluja ja tiedotteita. Oppisopimus Tampereen kaupunki kannustaa työntekijöitään kehittämään ammattitaitoaan oppisopimuksella. Oppisopimus on työnantajan ja työntekijän välinen määräaikainen työsopimus, jonka aikana työntekijä hankkii uutta kaupungin töissä tarvittavaa ammattitaitoa. Lisätietoja saat intranetistä. Henkilöstöruokailu Tampereen kaupunki on mahdollistanut henkilöstölleen työnantajan tukeman kohtuuhintaisen ja täysipainoisen aterian eri ruokailupaikoissa. Henkilöstöruokailumahdollisuuksia on eri oppilaitoksissa, sairaaloissa ja muissa laitoksissa. Lisäksi on erillisiä henkilöstöravintoloita. Kaupunki tukee henkilöstöruokailua maksamalla osan ruokailukustannuksista. Muista ilmoittaa erikoisruokavaliostasi ruokailupisteeseesi. Useimmissa ruokailupaikoissa voidaan yleisimmät erikoisruokavaliot ottaa huomioon. Lisätietoja henkilöstöruokailusta saat intranetistä ja henkilöstöravintoloista. Liikunta- ja virkistystoiminta Kaupunki on neuvotellut erilaisten liikunta- ja virkistyspaikkojen kanssa siitä, että kaupungin työntekijät saavat alennuksia esimerkiksi kuntosalikäynneistä, teattereista ja uimahalleista. Käytä etua hyväksesi! Lisätietoa saat intranetistä.

11 YHTEISTOIMINTA Yhteistoiminta Kaupungin ja henkilöstön yhteistoiminnalla on tarkoitus edistää kunnallisen palvelutuotannon tuloksellisuutta ja parantaa henkilöstön työelämän laatua. Tähän pyritään luomalla henkilöstölle vaikutusmahdollisuuksia omaa työtään ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun. Yhteistoiminta mahdollistaa henkilöstön osallistumisen omaa työtään, työnsä toteuttamista ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun. Yhteistoiminnassa käsitellään mm. henkilöstön asemaan vaikuttavat olennaiset muutokset työtehtävissä ja siirrot tehtävästä toiseen, palvelutoiminnan muutokset, tutkimus- ja kehittämishankkeet, olennaiset laitehankinnat, periaatteet henkilöstön kehittämisestä ja työkykyä ylläpitävästä toiminasta sekä tasa-arvoasiat. Yhteistoiminta käsittelee myös työnantajan ja työntekijöiden välisiä työsuojelua koskevia asioita. Työsuojelu Työsuojelun päämääränä on luoda työolot sellaisiksi, ettei työntekijä joudu alttiiksi tapaturmille eikä työperäisille sairauksille. Tavoitteena on paitsi fyysisesti ja psyykkisesti turvallinen ja terveellinen, myös viihtyisä ja kehittävä työympäristö. Työsuojelua toteutetaan parantamalla työoloja teknisten, ergonomisten ja työhygienisten keinojen, valistustyön, koulutuksen, neuvonnan sekä opastuksen avulla.

12 12 Näiden lisäksi ennakoivan työsuojelutyön tavoitteena on estää etukäteen vaarallisen työympäristön syntyminen. Tällaisia keinoja ovat suunnittelun ja hankintojen yhteydessä työsuojeluorganisaatiolta pyydetyt lausunnot. Työsuojeluvaltuutetut ja joillakin työpaikoilla valitut työsuojeluasiamiehet ovat henkilöstön valitsemia luottamushenkilöitä. Lisätietoja saat omalta esimieheltäsi. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Tampereen kaupunki on laatinut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Tasa-arvolakiin perustuvan tasa-arvosuunnitelman tavoitteena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Tasa-arvotyön pitää olla jatkuvaa ja arviointi tehdään vuosittain. Tasa-arvosuunnitelman toteutumista seuraa ja valvoo kaupungin yhteistyöryhmä. Kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoituksena on henkilöstön ja palveluiden kehittäminen niin, että erilaisuutta hyväksytään ja osataan huomioida entistä paremmin. Luottamusmiesjärjestelmä Luottamusmiesjärjestelmän avulla valvotaan virka- ja työehtosopimusten sekä muiden solmittujen sopimusten noudattamista. Lisäksi järjestelmän avulla varmistetaan, että työntekijän ja työnantajan väliset erimielisyydet selvitetään tarkoituksenmukaisesti, nopeasti ja oikeudenmukaisesti sekä ylläpidetään työrauhaa. Luottamusmiehet toimivat tiedonvälittäjinä työnantajan, ammattijärjestöjen ja edustamiensa henkilöiden välillä. Pääluottamusmiehistä useimmat ovat päätoimisia. Mikäli sinulle syntyy palvelussuhteen ehtoihin liittyviä ongelmia (aiheena esim. palkkaus, työaika, vuosiloma, lomakorvaus, irtisanominen, sairausloma, perhevapaa ja virka-/työloma), etkä työpaikalla pääse esimiehen kanssa neuvotellen ratkaisuun, käänny työpaikkasi oman järjestön luottamusmiehen puoleen. Luottamusmies selvittää erimielisyydet esimiehesi kanssa. Mikäli näissä neuvotteluissa ei päästä ratkaisuun, luottamusmies voi siirtää asian pääluottamusmiehen hoidettavaksi. Viime kädessä erimielisyydet ratkotaan pääsopijajärjestöjen ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen välisissä neuvotteluissa. Luottamusmiehen tehtävänä on valvoa jäsenistön etua mm. suunnittelussa, kehittämishankkeissa ja organisaatiomuutoksissa. Luottamusmies neuvottelee myös paikallisia palkka- ja muita sopimuksia. Luottamusmiehet edustavat seuraavia työntekijäjärjestöjä: JYTY Tampere (Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto) JUKO (Julkisen alan koulutetut) JHL (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) TNJ (Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö) KTN (Tekniikan ja peruspalvelujen neuvottelujärjestö) Pääluottamusmiehet tavoitat Satakunnan toimistosta, Satakunnankatu 22 G.

13 LOMAT JA VAPAAT Vuosiloma Vuosiloman pituus määräytyy täysien lomanmääräytymiskuukausien lukumäärän, henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan oikeuttavan palvelusajan ja palvelussuhteen pituuden mukaan. Lomanmääräytymisvuosi alkaa 1.4. ja päättyy Pääsääntöisesti lomaa kuluu viisi päivää viikossa. Oheisista taulukoista voit laskea vuosilomasi pituuden lomanmääräytymisvuoden päättyessä. Tuntipalkkaisten ja opettajien loman määräytymisestä on omat säännökset asianomaisissa virka-/työehtosopimuksissa. Loman pituus määräytyy alla olevan A-taulukon mukaan, paitsi silloin jos kysymyksessä on lomakorvaus tai viranhaltija/työntekijä on työssä lomavuoden lomakautena enintään 5 työpäivää, jolloin loma määräytyy taulukon B mukaan. Vuosiloma annetaan työnantajan määräämänä ajankohtana, jolleivät työnantaja ja työntekijä sovi loman pitämisestä toisin. Vuosiloman ajalta maksetaan pääsääntöisesti varsinainen kuukausipalkka. Tapaukset, joissa henkilöllä ei ole kokemuslisään oikeuttavaa palvelusaikaa, eli suurin osa kesätyöntekijöistä. Täysiä lomanmääräytymiskuukausia Taulukko A Vuosilomapäivät Täysiä lomanmääräytymiskuukausia Taulukko B Vuosilomapäivät Muut lomataulukot löydät intranetistä,

14 14 Palvelussuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada lomakorvaus pitämättömiltä vuosilomapäiviltä. Lomakorvaus lasketaan pääsääntöisesti jakamalla kuukausipalkka luvulla 20,83 ja kertomalla se pitämättömien vuosilomapäivien lukumäärällä (taulukosta B-kohta). Lisäksi jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta ansaitaan 4, 5 tai 6 %:n suuruista lomarahaa, joka lasketaan normaalisti lomanmääräytymisvuotta seuraavan heinäkuun varsinaisesti kuukausipalkasta. Kesätyöntekijällä, jonka palvelussuhde päättyy ennen em. heinäkuuta, lomaraha lasketaan palvelussuhteen päättymistä edeltävän täyden kalenterikuukauden varsinaisesti kuukausipalkasta. Muu virkavapaa tai työvapaa Palkallista virka- tai työvapaata myönnetään mm. avioliiton solmimista tai parisuhteen rekisteröintipäivää, lähiomaisen hautajaisia ja asevelvollisuuskutsuntapäivää varten. Työnantaja voi myöntää harkintansa mukaan myös muusta syystä virka- tai työvapaata. Sairauden sattuessa Sairastumisesta tulee ilmoittaa viipymättä esimiehelle. Esimies voi myöntää sairauslomaa enintään kolme päivää, pidemmistä sairauslomista tulee esittää lääkärintodistus. Sairauslomalta maksetaan varsinainen palkka 60 kalenteripäivältä ja 2/3 varsinaisesta palkasta seuraavilta 120 kalenteripäivältä. Lisäksi voidaan harkinnan perusteella maksaa enintään 2/3 varsinaisesta palkasta enintään 185 kalenteripäivän ajalta. Edellytyksenä sairausajan palkan saamiselle on, että palvelussuhde on kestänyt keskeytymättä vähintään 60 päivää ennen sairauslomaa. Mikäli palvelussuhde ei ole kestänyt vähintään 60 päivää ennen sairauslomaa, maksetaan sairausajan palkkaa 14 kalenteripäivän ajalta. Työssä aiheutuneesta työtapaturmasta, sairaudesta tai ammattitaudista maksetaan kunkin tapaturman johdosta täydet palkkaedut 120 päivältä sekä 2/3 seuraavilta 120 päivältä. VAKUUTUSTURVA Ryhmähenkivakuutus Ryhmähenkivakuutus antaa taloudellista tukea kaupungin palveluksessa olleen työntekijän kuoltua hänen puolisolleen ja alle 18-vuotiaille lapsille tai vuotiaille opiskeleville lapsille. Tuki on kertakorvaus, jota haetaan henkivakuutusyhtiö Retrosta. Tapaturmavakuutus Kaupungin henkilökunta on vakuutettu työajalla tai työmatkalla tapahtuvien tapaturmien varalta. Työtapaturmasta tulee ilmoittaa viipymättä esimiehelle.

15 15 PALVELUSSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Irtisanomisaika Kesätyöntekijöiden työsuhteet ovat määräaikaisia. Määräaikainen työsopimus päättyy automaattisesti määräajan kuluttua. Kun palvelussuhde päättyy, tulee työntekijän palauttaa kaikki työnantajan omaisuus, kuten henkilökortti, avaimet, puhelin ja työvälineet. Työtodistus Palvelussuhteen päättyessä työntekijä saa pyynnöstä työtodistuksen. Työnantajalle on varattava kohtuullinen aika tämän toimittamiseen. Työtodistukseen kirjataan palvelussuhteen kestoajat ja työtehtävien laatu. Hallintopalvelukeskus HALO toimittaa työtodistukset tilauksesta. Tilaus tehdään ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Tilauksen voit tehdä sekä intranetin että Internetin kautta. Tilauksen voit tehdä myös puhelimitse. Tarvittaessa työtodistukseen voidaan merkitä myös palvelussuhteen päättymisen syy sekä arvio työtaidosta, ahkeruudesta ja käytöksestä. Nämä tarkennukset on pyydettävä omasta työyksiköstä.

16 Lisätietoja 16 Henkilöstöyksiköstä tai Hallintopalvelukeskus HALOsta. Tampereen kaupungin intranet löytyy osoitteesta ja kaupungin internet-sivut osoitteesta Tampereen kaupunki Aleksis Kiven katu C, PL 487, Tampere puhelin

OPAS KESÄTYÖNTEKIJÖILLE

OPAS KESÄTYÖNTEKIJÖILLE OPAS KESÄTYÖNTEKIJÖILLE TERVETULOA TAMPEREEN KAUPUNGIN KESÄHARJOITTELIJAKSI! Onneksi olkoon työpaikastasi ja lämpimästi tervetuloa Tampereelle! Työpaikkasi, Tampereen kaupunki, on Pirkanmaan suurin työnantaja

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Uuden henkilöstön opas. Tervetuloa Tampereen tekijäksi. Kaupunki tarjoaa elämäsi töitä.

Uuden henkilöstön opas. Tervetuloa Tampereen tekijäksi. Kaupunki tarjoaa elämäsi töitä. Uuden henkilöstön opas Tervetuloa Tampereen tekijäksi. Kaupunki tarjoaa elämäsi töitä. Tervetuloa Tampereen kaupungin tekijäksi! Onneksi olkoon työpaikastasi ja lämpimästi tervetuloa Tampereen kaupungille.

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

UUDEN TYÖNTEKIJÄN OPAS

UUDEN TYÖNTEKIJÄN OPAS UUDEN TYÖNTEKIJÄN OPAS TERVETULOA TAMPEREEN KAUPUNGIN TEKIJÄKSI! Onneksi olkoon työpaikastasi ja lämpimästi tervetuloa Tampereen kaupungille. Työpaikkasi on Pirkanmaan suurin työnantaja noin 15 000 työntekijän

Lisätiedot

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 22.1.2013 Liiketoiminnan ohjaus 2 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjä

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen tekijäksi.

Tervetuloa Tampereen tekijäksi. Uuden henkilöstön opas Tervetuloa Tampereen tekijäksi. Kaupunki tarjoaa elämäsi töitä. Tervetuloa Tampereen kaupungin tekijäksi! Onneksi olkoon työpaikastasi ja lämpimästi tervetuloa Tampereelle. Työpaikkasi,

Lisätiedot

Sähköinen talousraportointi Tampereen kaupungilla

Sähköinen talousraportointi Tampereen kaupungilla Sähköinen talousraportointi Tampereen kaupungilla Toteutus Tableau-ohjelmistolla Tampereen kaupunki Konsernihallinto, controller Riikka Hannelius 1 Tampereen kaupungin organisaatio 1.6.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO

Lisätiedot

Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi

Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema Minna Pirttijärvi 1 Luottamusmiehen tehtävät Osallistua tarvittaessa työsuojeluvaalien järjestämiseen sekä henkilöstöedustuksen nimeämiseen edustukselliseen

Lisätiedot

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu

Lisätiedot

Tampereen kaupungin laskutusosoitteet ja uudet OVT tunnukset alkaen 20.01.2011

Tampereen kaupungin laskutusosoitteet ja uudet OVT tunnukset alkaen 20.01.2011 Tampereen kaupungin laskutusosoitteet ja uudet OVT tunnukset alkaen 20.01.2011 Verkkolaskuosoitteemme: alla mainittu organisaatiokohtainen OVT tunnus. Välittäjämme (Liaison Technologies Oy) tunnus: 003708599126.

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

Lapsinäkökulmaa Tampereella

Lapsinäkökulmaa Tampereella Lapsinäkökulmaa Tampereella Lapsipolitiikkaa Lapsiasiamiestyötä Osallisuutta Tampereen toimintamalli Tilaaja tuottajamalli Uudistuksen avainasiat: uudistaa poliittista johtamista toimiva tilaaja tuottajamalli

Lisätiedot

Vuosilomaa koskevat määräykset tulevat voimaan 1.4.2012.

Vuosilomaa koskevat määräykset tulevat voimaan 1.4.2012. Vuosilomaa koskevat määräykset tulevat voimaan 1.4.2012. 104 Vuosiloman pituus 1 mom. Vuosiloman pituus määräytyy 102 :ssä tarkoitettujen täysien lomanmääräytymiskuukausien lukumäärän sekä vuosisidonnaiseen

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

Tulokasopas. Käyntiosoite: Rantalantie 6, 81720 Lieksa PL 13, 81701 Lieksa Puh. 04010 44000 Fax (013) 525 050 Kirjaamo@lieksa.fi www.lieksa.

Tulokasopas. Käyntiosoite: Rantalantie 6, 81720 Lieksa PL 13, 81701 Lieksa Puh. 04010 44000 Fax (013) 525 050 Kirjaamo@lieksa.fi www.lieksa. Tulokasopas 1 Tulokasopas Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto xx.xx.2016 Tulokasopas 2 TERVETULOA LIEKSAN KAUPUNGIN PALVELUKSEEN Esitän parhaimmat onnittelut uudesta työpaikastasi ja samalla toivotan

Lisätiedot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön kehittäminen

Kaupunkiympäristön kehittäminen Kaupunkiympäristön kehittäminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Organisaatiorakenne Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Henkilöstöjaosto Tarkastustoimikunta Sisäinen tarkastus

Lisätiedot

Tampereen kaupungin hallintoelinten pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen

Tampereen kaupungin hallintoelinten pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen TAMPERE Tampereen kaupungin hallintoelinten pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen Tampereen kaupungin hallintoelinten tarkastetut pöytäkirjat oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen lukuun ottamatta

Lisätiedot

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus?

Lisätiedot

4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti.

4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti. 109 Lomapalkkaa, lomakorvausta ja lomarahaa koskeva yleismääräys 1 mom. Virkapalkat/kuukausipalkat 2 mom. Tuntipalkat 1) Viranhaltijan/kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka määräytyy 110 :n mukaisesti,

Lisätiedot

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt LIEKSAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 6/1994 ============================================================ LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.9.1994

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi

Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi Kehysorganisaation näkökulma 3.12.2013 tilaajapäällikkö Lauri Savisaari Kehysorganisaatio? KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

TAMPERE TOIMII. Kaupungin toimintamalli ja organisaatio

TAMPERE TOIMII. Kaupungin toimintamalli ja organisaatio TAMPERE TOIMII Kaupungin toimintamalli ja organisaatio Näin Tampere toimii Tampereen kaupunki on edelläkävijä kuntien toimintamallien kehittämisessä. Uudistumisella vastataan toimintaympäristön kasvaviin

Lisätiedot

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA SOPIMUS SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 334/2007 (jatkossa yhteistoimintalaki) mukaan työnantajan tulee antaa henkilöstölle oikea-aikaisesti riittävästi

Lisätiedot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Työelämän juridiset pelisäännöt Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA Yleistä Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat 30.8.2013 allekirjoittaneet työllisyys- ja kasvusopimuksen vuosille 2013 2016/2017. Tällä

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

Tampereen kaupungin laskutusosoitteet ja uudet OVT tunnukset alkaen 1.1.2012

Tampereen kaupungin laskutusosoitteet ja uudet OVT tunnukset alkaen 1.1.2012 Tampereen kaupungin laskutusosoitteet ja uudet OVT tunnukset alkaen 1.1.2012 Verkkolaskuosoitteemme: alla mainittu organisaatiokohtainen OVT tunnus ja y tunnuksemme on 0211675 2. Välittäjämme (Liaison

Lisätiedot

KESKEISET TOIMINTAPERIAATTEET TYÖNTEKIJÄNÄ

KESKEISET TOIMINTAPERIAATTEET TYÖNTEKIJÄNÄ KESKEISET TOIMINTAPERIAATTEET TYÖNTEKIJÄNÄ Yleinen vastuu työn tekemisestä 1. Työntekijän on työskenneltävä työsopimuksen mukaisesti vastuuntuntoisesti sekä Suomen lakia noudattaen kansalaisuudesta riippumatta.

Lisätiedot

Perehdyttämisen tarkistuslista

Perehdyttämisen tarkistuslista Perehdyttämisen tarkistuslista Yrityksen nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti, verkkosivut Työpaikan nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti Perehdytettävä Perehdyttäjä Perehdyttämisaika alkaa

Lisätiedot

Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja

Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011 Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/fi/paketti Heta henkilöstötyöryhmä

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5)

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5) OPETUSHENKILÖSTÖ JA VUOSILOMA Opetushenkilöstö jakautuu useampaan ryhmään sen mukaan minkälainen työaikajärjestelmä ryhmälle on sovittu. Seuraavassa käsitellään

Lisätiedot

Työehtosopimus yliopistoissa

Työehtosopimus yliopistoissa Työehtosopimus yliopistoissa Voimassa 1.3.2010 29.2.2012 Voidaan irtisanoa päättymään 28.2.2011, jos vuoden 2011 palkankorotuksista ei päästä sopimukseen. Tämän jälkeen jatkuu vuoden kerrallaan, ellei

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1 ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖLLISTÄMISEN ASKELEET 1/4 Yhdistys lähtövalmiiksi työnantajana 1. Allekirjoitusoikeudet, päätöksenteko, ry 2. Arvio rahoista 3. Y-tunnus 4. Hallitus

Lisätiedot

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN SIIRTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE (HUS) 1 Yleistä Selvitystyö sosiaali-

Lisätiedot

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3

Lisätiedot

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja

Lisätiedot

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle 1 Yleistä 2 Luovuttava ja vastaanottava organisaatio 3 Siirron aikataulu

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN TYÖNANTAJA MUUTOKSET KUNNASTA KUNTAAN KUNTAYHTYMÄSTÄ KUNTAAN KUNNASTA KUNTAYHTYMÄÄN KUNNASTA LIIKELAITOKSEEN KUNNASTA OSAKEYHTIÖÖN

Lisätiedot

Työsopimus ja koeaika. Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola

Työsopimus ja koeaika. Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola Työsopimus ja koeaika Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola 23.5.2017 1 2 Työsopimus Työnantaja Työntekijä (henkilökohtaisuus) Sopivat Työn tekemisestä Työnjohto ja työn valvonta työnantajalla Työn vastikkeellisuus

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...3

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino:Lönnberg 2017 Vähittäiskaupan

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Tervetuloa töihin! TIETOA PEREHTYMISEN JA PEREHDYTTÄMISEN TUEKSI

Tervetuloa töihin! TIETOA PEREHTYMISEN JA PEREHDYTTÄMISEN TUEKSI 2015 Tervetuloa töihin! TIETOA PEREHTYMISEN JA PEREHDYTTÄMISEN TUEKSI Sisällys PALVELUSUHTEESI... 3 TYÖSOPIMUKSESI... 3 Työsopimus tai virkamääräys... 3 Koeaika... 3 Työ- ja virkaehtosopimukset... 3 TYÖHÖNTULOTARKASTUS...

Lisätiedot

Terveydenhoitajana työelämään. Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila

Terveydenhoitajana työelämään. Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila Terveydenhoitajana työelämään Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila Työsi pääehdoista sovitaan työ- ja virkaehtosopimuksilla Työ- ja virkaehtosopimukset tehdään sopimusaloittain

Lisätiedot

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. 1 (6) KVTES 2012 2013: keskeiset materiaaliset muutokset Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. Palkkausluku (luku II) Palkkausluvun sisältöä

Lisätiedot

Kaupunki palveluinnovaatioiden moottorina

Kaupunki palveluinnovaatioiden moottorina Kaupunki palveluinnovaatioiden moottorina Palveluinnovaatiot kasvun lähteenä seminaari 2.5.2011 Tampereen yliopisto Kari Hakari kehitysjohtaja T A M P E R E E N K A U P U N K I Toimintamallin uudistus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen 14.2.2013

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen 14.2.2013 HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) Jakelussa mainituille ELÄKKEELLE SIIRTYMINEN JA ELÄKKEELLÄ OLEVAN PALKKAAMINEN 1 Vanhuuseläkkeelle siirtyminen Tämä ohje korvaa henkilöstökeskuksen 7.1.2010 antaman ohjeen

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee

Lisätiedot

Perehdyttämisen tarkistuslista

Perehdyttämisen tarkistuslista Perehdyttämisen tarkistuslista Yrityksen nimi Perehdytettävä Perehdyttäjä Julkaisija: Työturvallisuuskeskus TTK, palveluryhmä Taitto: Pen&Pen Oy Paino: Painojussit Oy 8., uudistettu painos 2014 ISBN 978-951-810-532-2

Lisätiedot

Diaesitys ARI WIGELIUS, järjestöasiantuntija Sähköliitto

Diaesitys ARI WIGELIUS, järjestöasiantuntija Sähköliitto Diaesitys 29.3.2019 - ARI WIGELIUS, järjestöasiantuntija Sähköliitto MIKÄ SE SÄHKÖLIITTO SITTEN ON? Sähköliitto muodostuu noin 33 000 jäsenestä, joista reilu viisi tuhatta on oppilasjäseniä. Sähköliitto

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry Luottamusmiessopimus Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry 1 Luottamusmiessopimus KirVESTES liite 11 (s. 181-187) 3 Pääluottamusmies ja luottamusmiehen varamies ja 4 Luottamusmiesten asettaminen (s.181-182)

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen Henkilöstöpalvelut 14.11.2016 Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan 1.2.2017 alkaen Asian käsittely Yhteistyötoimikunta 1.12.2016 Hallintolautakunta 13.12.2016

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA 1 Sopimuksen tarkoitus 2 Sopimuksen sisältö Tällä paikallisella sopimuksella Järvenpään kaupunki

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2018-31.1.2020 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2018 31.1.2020 SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus... 3 2 Esimies... 3 3 Työsopimus... 3 4 Työehdot...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVUOKRAUS/TYÖSUHDEOPAS. terveydenhuoltoala sosiaaliala

HENKILÖSTÖVUOKRAUS/TYÖSUHDEOPAS. terveydenhuoltoala sosiaaliala HENKILÖSTÖVUOKRAUS/TYÖSUHDEOPAS terveydenhuoltoala sosiaaliala Sisällysluettelo Tervetuloa Kuhilaan työntekijäksi!... 3 KUHILAS TYÖNANTAJANA... 4 PALKANMAKSU... 5 Ylityöt...6 Lomakorvaus, lomalisä ja lomaraha...6

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt Suomalainen työmarkkinajärjestelmä perustuu sopimiseen. Sopimuksia: Työsopimus TES eli työehtosopimus Paikallinen sopiminen Työsuhteen tunnusmerkit TYÖSOPIMUS Työsopimus on työntekijän

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ERÄIDEN VUOSILOMAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA

TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ERÄIDEN VUOSILOMAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA Yleiskirjeen 9/2019 liite TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ERÄIDEN VUOSILOMAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Tällä työehtosopimuksella muutetaan kunnallisen

Lisätiedot

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset

Lisätiedot

, , , ,5 48,75 52

, , , ,5 48,75 52 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen

Lisätiedot

Tampereen kaupungin pormestarimalli - Kokemuksia ja näkemyksiä mallista ja sen toimivuudesta

Tampereen kaupungin pormestarimalli - Kokemuksia ja näkemyksiä mallista ja sen toimivuudesta Tampereen kaupungin pormestarimalli - Kokemuksia ja näkemyksiä mallista ja sen toimivuudesta Helsingin kaupungin demokratiaryhmä 8.9.2011 Kari Hakari kehitysjohtaja T A M P E R E E N K A U P U N K I Pormestarimalliin

Lisätiedot

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä

Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä 3.5.2017 Markus Sädevirta Specialist Counsel, OTT Työnhakijasta kerättävät tiedot Tarpeellisuusvaatimus: Työnantaja

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Työehtosopimusosapuolet voivat sopia edellä olevasta poiketen seuraavaa:

Työehtosopimusosapuolet voivat sopia edellä olevasta poiketen seuraavaa: 1 Luottamusmiessopimus 6.11.2012 1 Sopimuksen soveltamisala Tämä sopimus koskee Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n jäseniä sekä niiden palveluksessa olevia työntekijöitä, jotka kuuluvat jäsenenä tämän

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet

Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet Hallintosääntö 17 luku Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet Valtuusto päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista. Valtuusto voi päättää perusteista erillisellä

Lisätiedot

Toimihenkilöohjesääntö

Toimihenkilöohjesääntö Toimihenkilöohjesääntö 1 Toimihenkilöt ja toimikaudet Yhdistyksellä voi olla toimihenkilöitä. Toimihenkilöt valitsee hallitus. Yhdistyksen toimihenkilöiden työsuhteet ovat toistaiseksi voimassa olevia

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

4) terveyskeskuksella terveyskeskusta, jossa opiskelija suorittaa syventävän käytännön harjoittelun

4) terveyskeskuksella terveyskeskusta, jossa opiskelija suorittaa syventävän käytännön harjoittelun SYVENTÄVÄN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN PERIAATTEET Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan hammaslääketieteen laitos, Itä Suomen yliopiston terveystieteellisen tiedekunnan hammaslääketieteen yksikkö,

Lisätiedot

Tampere toimii. Kaupungin toimintamalli ja organisaatio. Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Kirsi Koski

Tampere toimii. Kaupungin toimintamalli ja organisaatio. Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Kirsi Koski Tampere toimii Kaupungin toimintamalli ja organisaatio Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Kirsi Koski 1 Sisällys Kaupungin organisaatio, toimijat ja niiden tehtävät Toimintamallin kuvaus 2 3 Kaupungin organisaatio,

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2018 PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 19.02.2018 26 Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 9 Voimaantulo 1.4.2018

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain (162/2005) ja tämän sopimuksen mukaan.

Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain (162/2005) ja tämän sopimuksen mukaan. 2 LUKU VUOSILOMAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Määritelmät Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain (162/2005) ja tämän sopimuksen mukaan. Niihin henkilöihin, joihin sovelletaan opetus- ja tutkimushenkilöstön

Lisätiedot

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa 13.2.2012 Henkilöstö- ja lakiasiat Jaana Sirkiä 13.2.2012 1 Helsingin yliopiston yhteistoimintasopimus Yhteistoiminnan tavoitteena on edistää ja tiivistää työnantajan

Lisätiedot

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2018 31.1.2020 SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus... 3 2 Työsopimus... 3 3 Työehdot... 3 4 Irtisanomisaika... 3 5 Palkat...4 Vaativuustasot...4 Lisät...5

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4

Lisätiedot