PALVELUMUOTOILU YKSITYISESSÄ JA JULKISESSA TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA

Transkriptio

1 PALVELUMUOTOILU YKSITYISESSÄ JA JULKISESSA TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA Liiketaloustiede, markkinoinnin progradu tutkielma Laatija: Anna-Maria Moisio-Varpela Ohjaaja: KTT Arja Lemmetyinen KTT Tuula Mittilä Pori Turun kauppakorkeakoulu Turku School of Economics

2 Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck-järjestelmällä.

3 Sisällys 1 JOHDANTO Tutkimuksen tarkoitus ja ajankohtaisuus Tutkimusongelma ja rajaukset Tutkimuksen tieteenfilosofia ja metodologia Tutkielman rakenne IKÄÄNTYNEIDEN JULKINEN JA YKSITYINEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Ikääntyneiden määritelmä Ikääntyneiden erityispiirteet palveluiden asiakkaina Tehostettu palveluasuminen Yksityinen ja julkinen sektori tehostetun palveluasumisen tuottajana Suomessa PALVELUMUOTOILU Palvelumuotoilun taustaa Palveluiden erityispiirteet Yhteistuottaminen ja arvon yhdessä luominen Palvelumuotoilun käsitteitä Palvelumuotoilun määrittelyä Palvelumuotoilu tässä tutkimuksessa Asiakasymmärrys Yhteissuunnittelu Kontaktipisteet Palvelumuotoilun soveltuminen ikääntyneiden tehostettuun palveluasumiseen EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Vertaileva tutkimus Teemahaastattelu Tapausten valinta ja rajaus Haastattelun toteutus Laadullisen aineiston analyysi VERTAILUN TULOKSET Tulosten tarkastelu... 41

4 5.2 Ihmiset Asiakas Asiakastiedon hankinta Muut asiakkaat Henkilökunta ja rekrytointi Toimintatavat Asiantuntijayhteistyö Toiminnan muuttuminen Ideointi ja vertailukehittäminen Ympäristö Esineet LOPUKSI Johtopäätökset Teoreettiset johtopäätökset Manageriaaliset implikaatiot ja käytännön johtopäätökset Tutkimuksen arviointi Jatkotutkimusehdotuksia Yhteenveto LÄHTEET LIITTEET Kuviot Kuvio 1 Tutkielman rakenne (Opinnäytetyöpakki) Kuvio 2. Väestöllinen huoltosuhde Suomessa (Väestötilastot 2012) Kuvio 3 Teoreettinen viitekehys... 26

5 5 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tarkoitus ja ajankohtaisuus Tämän tutkielman tarkoitus on vertailla yksityisen ja julkisen palveluntarjoajan palvelumuotoilua ikääntyneiden tehostetussa palveluasumisessa. Palvelumuotoilu on edelleen kehittymässä oleva tutkimus- ja osaamisala. Siinä käytetty teoria ja yhtenäinen kieli ovat edelleen vajavaisia, vaikka kehitystä on tapahtunut. Tarkka rajaus ja sovellettavat metodit ovat edelleen avoinna. Osittain palvelumuotoilulle on ollut tarpeen luoda kokonaan uusi kieli, joka elää mukana palveluympäristön muutoksessa. Oleellinen tekijä hajanaisuuteen on ollut kansalliset tutkimukset eri puolilla maailmaa; Saksassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa sekä yhä vahvemmin myös Suomessa. Yhteisten foorumeiden ja keskustelualueiden avulla on pyritty parantamaan yhteistyötä ja edistämään palvelumuotoilun kehitystä. Täysin aukoton palvelumuotoilun määritelmä ei edelleenkään ole ja tämän vuoksi se tarjoaa myös mielenkiintoisen tutkimuksen kohteen. Jotta palvelumuotoilua yksityisen ja julkisen sektorin välillä voidaan vertailla, tuleekin palvelumuotoilu ensin määritellä. Tässä tutkimuksessa käytetty palvelumuotoilun määritelmä tehdään useita eri lähteitä yhdistelemällä. (Goncalves & Saco 2008, 10; Maffei, Mager & Sangiorgi 2005, 5; Moritz 2005, ) Palvelumuotoilun merkitystä voidaan tarkastella palveluiden merkityksen näkökulmasta. Palveluiden osuus bruttokansantuotteesta (BKT) kasvaa vuosi vuodelta, ja tällä hetkellä suurin osa Suomen taloudesta tulee jo palveluista. Niiden osuus Bkt:stä Suomessa on yli 65 % ja monissa läntisissä EU-maissa luku vaihtelee jo 70 75% välillä. Yhdysvalloissa ja Australiassa luku on jo yli 80 %. Voimmekin puhua jälkiteollisesta ajasta, elämme nykyään palveluiden maailmassa. Edellä mainitut luvut eivät kuitenkaan vielä kerro koko totuutta palveluiden määrästä sillä moni teollisuuden ala kätkee sisäänsä paljon palveluliiketoimintaa, joka ei näissä mittareissa näy. Palvelumuotoilun merkittävyyttä voidaan tarkastella koko palvelutalouden kasvun kautta. (Tuulaniemi, 2011, 12, ) Tänä päivänä tarvitsemme yhä enemmän palveluita liikkumiseen, kommunikointiin, asioiden mahdollistamiseen ja avuksi maksamiseen, oppimiseen sekä vapaa-aikaan. Myös odotukset palveluita kohtaan ovat kasvaneet, sekä julkisella että yksityisellä puolella. Enemmistö kehittyneissä yhteiskunnissa on vaurastunut ja kilpailu tullut osaksi kaikkea tarjontaa. Palvelut tarjoavat yritykselle keinon erottautua kilpailijoistaan, sillä palvelusuhdetta asiakkaaseen ei voi kopioida. Yksittäisten tavaroiden tai palveluiden sijaan, asiakkaat etsivät yhä enemmän kokonaisratkaisuja, jotka helpottavat heidän elämäänsä. Tämän vuoksi koko palvelukokonaisuuden, eli palvelupaketin tulee olla tark-

6 6 kaan mietitty ja palvelumuotoilu tarjoaa tähän uudenlaista näkökulmaa. (Tuulaniemi, 2011, ) Ikääntyneet on valittu tutkimuksen kohteeksi sillä ikääntyneiden ihmisten lisääntyvä palveluntarve on hyvin ajankohtainen. Jo vuonna 2030 väestöennusteiden mukaan joka viides suomalainen on täyttänyt 65 vuotta ja yli 75 vuotiaiden määrä on kaksinkertaistunut nykyisestä. Suomessa ikääntyneiden osuus väestöstä kohoaa tulevina vuosina nopeimmin muihin Euroopan maihin verrattuna. Muut EU-maat seuraavat Suomea noin 15 vuoden viiveellä, mikä tarkoittaa, että monet ikääntyneitä koskevat haasteet tulevat Suomeen muita aiemmin (Parkkinen 2002, 2; Väestötilastot 2012). Kyse on siis nopeasti kasvavasta joukosta. Sotien jälkeiset suuret ikäluokat vanhenevat ja toisaalta ihmiset myös elävät yhä vanhemmiksi odotetun eliniän yhä kohotessa. Vuoteen 2060 mennessä yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä lähentelee 50 % koko väestöstä. Kun tiedetään, että ikääntyneet ihmiset ovat monien palveluiden suurimpia käyttäjiä, arvioidaan, että terveys-, liikunta- ja kauneuspalveluiden kysyntä kasvaa entisestään ostovoiman lisääntyessä. Kulutustottumusten muutoksen odotetaan suosivan erityisesti hyvinvointipalveluja. Myös kansalaisten oma vastuu hyvinvoinnistaan korostuu resurssien riittämättömyyden vuoksi. Tulevaisuuden ikääntyneiden arvioidaan vaativan toisenlaisia palveluita kuin nykyisin. Halutaan enemmän virikkeitä ja lisäpalveluita ja niistä ollaan valmiita maksamaan. Palveluissa korostuu asiakkaan oma valinta. Palvelusetelit tulevat yleistymään ja niiden myötä myös yksityisen sektorin palvelujen kysyntä kasvaa. Tämä lisää myös kilpailua alalla, mikä entisestään nostaa myös palveluiden arvon merkitystä menestymisen kannalta. (Hennala, L., 2010, 62; Noppari & Koistinen, 2005, 11 13; Ikääntyneiden sosiaali-ja terveyspalvelut 2005, 2007, ) Vaikka palvelumuotoilun merkitys yksityiselle sektorille on selkeämmin havaittavissa, ei sen merkitystä myöskään julkisella sektorilla tule väheksyä. Julkinen sektori tarjoaa usein palveluitaan suurelle joukolle ihmisiä rajoitetulla budjetilla. Vaikka palvelumuotoilulla ei tavoitella varsinaisesta liikevaihdon lisäämistä, voidaan saatavilla olevaa rahoitusta palvelumuotoilun avulla venyttää riittämään paremmin. (Blackman, Hollins & Shinkins, 2003.) Julkisen ja yksityisen palveluntuottajan eroja on kartoitettu myös useissa aiemmissa tutkimuksissa. Näitä tutkimuksia kuvaavaa on tulosten ristiriitaisuus. Lähes poikkeuksetta tutkimustulokset eivät tarjoa yksiselitteisiä paremmuuseroja julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välille, oli kyse sitten laatutekijöiden tai taloudellisuuden mittaamisesta. Niissä tutkimuksissa, joissa yhtenäisiä samansuuntaisia tuloksia paremmuudesta on saatu, ovat tulokset usein ristiriidassa muiden tutkimusten tuloksiin. Osaltaan tutkimusta hankaloittavat erilaiset toimintamallit ja kustannusten jakautuminen, mikä tekee vertailusta ongelmallista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2010) kattavassa raportissa koskien yksityistä ja kunnallista palveluasumista saatiin tuloksia, joissa tietyt yksityiset organisaatiot vaikuttaisivat useimpien tarkasteltujen tekijöiden suhteen olevan muita

7 7 vertailukohteita paremmalla tasolla. Osassa tarkasteltuja tekijöitä tulokset olivat kuitenkin hyvin ristiriitaisia. Yksi julkisen puolen haasteista on toiminnan monimutkaisuus ja taustalla vaikuttavat ristiriitaiset intressit, jotka osaltaan toimivat palveluiden kehittämisen esteenä. Tutkimusta aloitettaessa oli tiedossa, että julkisella puolella on monia haasteita palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Toisaalta aiemmat ristiriitaiset tulokset tarjoavat mielenkiintoisen pohjan vertailevalle tutkimukselle. Vertailulla päästään arvioimaan ovatko erot todellisia vai mielikuviin perustuvia, ja voidaan löytää hyviä käytäntöjä jaettavaksi. Erityisesti hyvinvointialalla, kilpailutuksen ja monituottajaajattelun myötä arvioinnin tarkoitukset ja tavoitteet ovat moninaistuneet. Vertaileva arviointi julkisten ja yksityisten palveluntuottajien välillä tarjoaa vastauksia tulevaisuuden haasteisiin tehostetun palveluasumisen osalta. Vertailun tarve on olemassa sekä alueellisella, että valtakunnallisella tasolla. Tässä tutkimuksessa ei pyritä antamaan kattavaa kuvausta julkisen ja yksityisen sektorin eroista tehostetussa palveluasumisessa, vaan tarjotaan yksi vertaileva näkökulma lisää monipuoliseen arviointikenttään. Palvelumuotoilun näkökulma on uusi ja kiinnostava, ja vastaa tarpeeseen palveluiden arvioinnin ulottamisesta palvelujärjestelmän kaikille tasoille. (Kansola, Lappalainen, Lappeteläinen & Wiili-Peltola 2011; Kivisaari, Kokkinen, Lehto, Saari, 2009, 16.) 1.2 Tutkimusongelma ja rajaukset Tutkimuksessa haetaan vertailun kautta vastausta kysymykseen: Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä on julkisen ja yksityisen tehostetun palveluasumisen palvelumuotoilussa? Tutkimusongelmaa käsitellään seuraavien osaongelmien kautta: Mitä on ikääntyneiden tehostettu palveluasuminen? Mitä on palvelumuotoilu? Tutkimuksen tavoitteena on ensin tarkastella ikääntyneiden tehostettua palveluasumista ja palvelumuotoilun käsitettä, ja sen jälkeen vertailla palvelumuotoilun toteutumista tehostetussa palveluasumisessa julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä. Palvelumuotoilun ollessa edelleen verrattain uusi asia, ei sitä varsinaisesti löydy vielä markkinoiltakaan (THL, 2009, 35). Tämän vuoksi, tässäkin tutkimuksessa pohditaan myös palvelumuotoilun tuomia mahdollisuuksia, joita vertailevan tutkimusotteen toivotaan tuovan. Palvelumuotoilun hyödyntämistä ikääntyneiden tehostetussa palveluasumisessa tarkastellaan kontaktipisteistä käsin, eli niissä hetkissä, joissa asiakas on kontaktissa palveluun eri aisteillaan.

8 8 Työ keskittyy teorian osalta palvelumuotoiluun aineettomien palveluiden osalta, ja sähköisten tietojärjestelmien ja erilaisten liittymien suunnittelussa käytetty palvelumuotoilu on rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Palvelumuotoiluajattelu on mukana myös teollisuudessa ja fyysisissä tuotteissa, joissa se kuitenkin toteutuu hieman eri muodossa. Tässä työssä keskitytään tarkastelemaan palvelumuotoilua osana ikääntyneiden tehostettua palveluasumista. 1.3 Tutkimuksen tieteenfilosofia ja metodologia Yksiselitteistä vastausta sille, mitä tiede on, on lähes mahdoton antaa. Niiniluoto (1999, 13) määrittelee tieteen sekä tieteellisen tutkimuksen tulosten, että tieteellisen tutkimusprosessin kautta. Ensimmäisellä tarkoitetaan luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevien tietojen systemaattista kokonaisuutta, ja jälkimmäisellä tällaisten tietojen tarkoituksellista ja järjestelmällistä tavoittelua. Tiede ei ole deskriptiivinen termi, joka voidaan määritellä vain sillä mitä se on, tai ei ole, vaan sen ymmärtäminen edellyttää tieteenfilosofiaan ja metodologiaan perehtymistä. Tutkimustyö on ihmiselle erityinen tapa ymmärtää maailmaansa. Se ei ole oma irrallinen alueensa, vaan sen mitä tutkimme, ja miten ymmärrämme tutkimuksen lopputulokset, voidaan aina katsoa liittyvän omaan elämäämme. Tutkimuksen etiikan voidaankin katsoa rakentuvan suhteessa ihmisen elämään, eikä sitä voi tarkastella irrallisena osana. (Varto 1992, ) Myös tässä tutkimuksessa ympäröivä elämismaailma on vaikuttanut tutkimuskohteen valintaan. Sekä tutkijan kiinnostuksen kohteet henkilökohtaisessa elämässä, että aiheen yhteiskunnallinen ajankohtaisuus toimivat innoittajina aiheen tutkimiseen. Empiirisessä, eli kokemusperäisessä tutkimuksessa, tutkimuksen tekeminen, eli tutkimusprosessi ja sen tärkeimmät vaiheet voidaan yksinkertaistaa eri vaiheisiin joita ovat: ongelman asettaminen, ongelman täsmentäminen ja tutkimusstrategian laatiminen, aineiston kerääminen, aineiston kuvaaminen, aineiston analyysi, johtopäätösten teko, tutkielman tai raportin laatiminen ja lopuksi tutkimustulosten julkaiseminen. Vaiheet eivät kuitenkaan aina seuraa toisiaan tässä järjestyksessä, vaan tutkimuksen luonteeseen kuuluu myös palaaminen taaksepäin aiempiin ratkaisuihin. Tutkimusta voidaan tarkastella myös kolmiona, jonka jokaisessa kulmassa on yksi keskeinen osa: ongelma, aineisto ja menetelmä. Nämä osat ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään ja niiden tulisi myös vastata toisiaan tutkimuksessa. Tutkimusongelma toimii yleensä tutkimuksen lähtökohtana, ja menemä ja aineisto valitaan sen mukaisesti. Kvalitatiivisessa, eli laadullisessa, tutkimuksessa varaudutaan kuitenkin siihen, että tutkimusongelma voi muuttua tutkimuksen aikana ja voidaan puhua yleisemmin tutkimustehtävästä, joka asetetaan

9 9 tutkimuksen aluksi, ja jota kehitetään tutkimusongelmaksi tutkimuksen edetessä. (Hirsijärvi, Remes & Sajavaara, 1997, ; Niiniluoto, 1999, 25; Uusitalo, 1999, ) Tieteellisessä tutkimuksessa tulee huomioida myös tiedon luonnetta koskevat filosofiset kysymykset. Tutkimus sisältää aina piileviä taustaoletuksia, jotka tulee huomioida tutkijan tehdessä valintoja. Näiden filosofisten taustasitoumuksien ja filosofisten perusoletusten ymmärtäminen on tutkimustyössä tärkeää. Empiirisen tutkimuksen lähtökohtina pidetään usein joko positivistista tai fenomenologista tutkimusta, jotka voidaan liittää myös termeihin kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen. Näiden sisällä voidaan eritellä ontologiaan, epistemologiaan, logiikkaan ja teleologiaan liittyviä filosofisia valintoja. Burrelin ja Morganin (1979, 3) mukaan nämä perusolettamuksen voidaan jakaa lähestymistapojen mukaan subjektivistiseen tai objektivistiseen. Tässä tutkimuksessa lähestymistapaa voidaan pitää subjektivistisena, koska tutkittavaa ilmiöitä tutkitaan toimijoiden kautta. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivista, eli laadullista tutkimusta. Kuvaavaa kvalitatiiviselle tutkimukselle on aineiston koonti luonnollisissa ja todellisissa tilanteissa ja tiedon kerääminen usein ihmisten kautta. Metodit valitaankin usein tämän mukaisesti, ja aineiston hankinnassa suositaan tutkittavien näkökulmia esiin tuovia menetelmiä. Tässä tutkimuksessa käytetty teemahaastattelu tukee edellä mainittuja piirteitä. Kuten tässäkin tutkimuksessa, kvalitatiivisessa tutkimuksessa kohdejoukko valitaan tarkoituksenmukaisesti, eikä satunnaisotannalla, ja kaikkia tapauksia käsitellään ainutlaatuisina ja tulkitaan sen mukaisesti. Analyysissä käytetään sekä deduktiivista, että induktiivista analyysiä ja lähtökohtana on aineiston monitahoinen tarkastelu. (Burrel & Morgan 1979, 3.) Laadullisen tutkimuksen kohteena on yleensä elämismaailma, jolla tarkoitetaan ihmistä ja ihmisen maailman muodostamaa kokonaisuutta. Toisin kuin luonnollinen maailma, elämismaailma muodostuu merkityksistä. Laadullisessa tutkimuksessa elämismaailmaa tarkastellaankin merkitysten maailmana, jossa tutkija on osa merkitysyhteyttä. Tutkijan tapa ymmärtää tutkittavat kysymykset vaikuttaa oleellisesti koko tutkimiseen. Tämän takia laadullisessa tutkimuksessa korostuukin tehtyjen valintojen perustelu. Tutkittavan kohteen olemassaolo tulee eritellä ontologisesti, josta tulokseksi saadaan ihmistä tutkittaessa ihmiskäsitys ja maailmaa kokonaisuutena tutkittaessa maailmankäsitys. Ontologian voidaan katsoa esittävän kysymyksiä todellisuuden luonteesta, ja epistemologian käsittelevän tietämisen alkuperää ja luonnetta, sekä tiedon muodostamista. (Hirsijärvi ym., 1997, 125, 165; Varto 1992, 24, 26, 30.) Burrelin ym. (1979, 3 7) näkemyksen mukaisesti tutkimus noudattaa ontologisesti nominalismia, jossa havainnot ovat yksilön tajunnasta riippuvaisia ja epistemologisesti antipositivismia, jossa tieto on subjektiivista ja perustuu kokemukseen. Tutkimuksen tieteenfilosofista taustaa voidaan myös pitää interpretivistisenä, joka antipositivismin tapaan on vastapari positivismille. Interpretivismi on laaja-alainen tieteenfilosofian suuntaus, joka on tyypillisesti käytössä laadullisessa tutkimuksessa. Se korostaa tulkin-

10 10 nallisuutta ja tulkintojen tekemistä tiedon tuottamisessa. Tässä tutkimuksessa aineiston keruun menetelmäksi valittu teemahaastattelu, sekä kahden kohteen vertaileva tutkimusmalli, vaikuttavat osaltaan myös edellä mainittuihin tieteenfilosofisiin valintoihin, koska jo teemahaastattelu itsessään korostaa ihmisten tulkintoja asioista, sekä asioille annettuja merkityksiä ja niiden syntymistä vuorovaikutuksessa. (Hirsijärvi ym., 1999, 123; Jyväskylän yliopisto; Lor, 2011, 6-7; Sarajärvi & Tuomi, 2002, 77.) Selkeä tutkimusmetodi toimii edellytyksenä sille, että aineiston havainnot voidaan erottaa tutkimuksen tuloksista. Metodilla tarkoitetaan niitä käytäntöjä ja operaatioita, joiden avulla tutkija tuottaa havaintojaan. Lisäksi se määrittää ne säännöt, joita noudattaen havaintoja voidaan edelleen muokata ja tulkita. Metodin tulee vastata tutkimuksen teoreettista viitekehystä. Tällä tarkoitetaan sitä, että mikäli halutaan tutkia esimerkiksi ilmiön taustalla olevia merkityksiä, ei voida antaa vastaajille valmiita vaihtoehtoja vaan aineiston tulee olla vastaajan vapaasti, omin sanoin kertomaa. Metodi on myös hyvä valita niin, että se mahdollistaa aineiston yllättävyyden, eli ettei se rajaa etukäteen pois mahdollisesti kiinnostavia näkökulmia. (Alasuutari 2011, ) Tutkimukseen valittu teemahaastattelu tukee hyvin haluttua tarkoitusta uusista näkökulmista, kun tutkittavasti kohteesta ei ole etukäteen tarkkaa tietoa, ja aineistosta halutaan nousevan esiin monipuolisia vastauksia. 1.4 Tutkielman rakenne Tutkielma rakentuu kuudesta pääluvusta ja noudattaa kuviossa 1 esitettyä tutkielman rakennetta. Kuvio 1 Tutkielman rakenne (Opinnäytetyöpakki)

11 11 Kuten kuviosta 1 ilmenee, ensimmäinen luku on johdanto, joka käsittelee tutkimuksen aihealuetta, tutkimusongelmaa ja sen valintaa sekä metodologisia valintoja. Keskeisiä käsitteitä ja tutkimuksessa tehtyjä rajauksia ja valintoja käsitellään tarkemmin aina jokaisessa pääluvussa. Tutkielman kontekstina toimiva ikääntyneiden julkinen ja yksityinen tehostettu palveluasuminen esitellään luvussa kaksi. Luku koostuu keskeisten käsitteiden määrittelystä sekä avaa lukijalle tutkimuksen aihepiiriä. Palvelumuotoilua käsitellään luvussa kolme, jossa määritellään palvelumuotoilun käsitettä, sekä tehtyjä valintoja tämän tutkielman osalta. Luvussa myös esitellään tutkimuksessa käytetty palvelumuotoilun teoreettinen viitekehys, sekä sidotaan palvelumuotoilu osaksi kontekstina toimivaa ikääntyneiden tehostettua palveluasumista. Koska kyseessä on laadullinen tutkimus, on tutkimuksen toteuttamisen kuvaus erityisessä osassa arvioitaessa tutkimuksen luotettavuutta. Tutkimuksen toteuttamista onkin käsitelty erillisessä pääluvussa, joka keskittyy tutkimuksen empiirisen osuuden kuvaukseen. Empiirisestä tutkimuksesta saatuja tuloksia tarkastellaan luvussa viisi, joka keskittyy yksityisen ja julkisen tehostetun palveluasumisen palvelumuotoilun vertailuun. Viimeisessä pääluvussa analysoidaan saatuja tuloksia ja tehdään niistä johtopäätöksiä. Saadut tulokset sidotaan aiempaan tutkimustietoon sekä tämän tutkimuksen teoriaan. Tuloksissa huomioidaan eri tulkintamahdollisuudet ja vastataan tutkimusongelmaan. Lisäksi tarkastellaan tutkimuksen luotettavuutta ja jatkotutkimusehdotuksia.

12 12 2 IKÄÄNTYNEIDEN JULKINEN JA YKSITYINEN TEHOSTET- TU PALVELUASUMINEN 2.1 Ikääntyneiden määritelmä Ikääntyneiden määrittely ei ole aivan yksinkertaista, sillä ikääntyneet ryhmänä on hyvin heterogeeninen. Myöskään ilmaisut eivät ole vakiintuneet, vaan päinvastoin, ikääntyneitä henkilöitä kuvaavien ilmaisujen määrä on kasvamassa. Yleisesti ikääntyneistä puhutaan silloin kun kyseessä ovat yli 65-vuotiaat, mikä Suomessa on yleinen eläkeikä. Eliniän odotteen koko ajan noustessa, on kuitenkin aiheellista kysyä, onko edes järkevää etsiä yhtä yleistä ilmaisua neljä vuosikymmentä käsittävälle joukolle. Myös aiemmissa tutkimuksissa, joissa sopivaa termiä on kyselty itse kyseisiltä henkilöiltä, vastausten kirjo on ollut hyvin moninainen. Yleisesti ottaen ikäihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään seniorikansalaisiin ja vanhuksiin, joista ensimmäinen viittaa vuotiaisiin, ja jälkimmäinen yli 75 vuotiaisiin. Varsinaisen vanhuuden katsotaan gerontologisten tutkimuksissa alkavan 80-vuotiaana. Ikäihmiset ja ikääntyneet ovat termeinä yleisesti käytettyjä näistä molemmista joukoista, ja termiä ikääntyneet käytetään tässäkin tutkimuksessa. (Helander, 2006, 16 20; Krokfors 2009, 89.) Suuret ikäluokat Suomessa määritellään vuosina syntyneiksi, sillä toisen maailmansodan jälkeen, näinä vuosina syntyvyys oli hyvin korkea. Suomessa suuret ikäluokat ovat muita maita selkeämpi ryhmä, sillä korkea syntyvyys on keskittynyt lyhyemmälle ajalle (Kuvio 2). Yleisesti länsimaissa voidaan suurina ikäluokkina kuitenkin pitää syntyneitä, joista yhä suurempi osa on myös siirtymässä ikääntyneiden ryhmään. Tämän suuren ryhmän siirtyminen ikääntyneiksi ja ikääntyneiden palveluiden kuluttajiksi ei voi olla vaikuttamatta palveluiden kehittämisen tarpeisiin.

13 13 Kuvio 2. Väestöllinen huoltosuhde Suomessa (Väestötilastot 2012). Kuvion 2 tulkitsemisessa on oleellista huomata ikääntyneiden osuuden merkittävä kasvu suhteessa alle 15-vuotiaiden osuuteen. Vaikka myös lasten ja eläkeläisten kokonaismäärä kasvaa, oleellisempaa palveluiden tuottamisen kannalta on erityisesti ikääntyneiden, eli yli 65-vuotiaiden osuuden jyrkkä kasvu vuodesta 2015 eteenpäin. Tätä vuotta voidaan yleisesti pitää rajana, jonka jälkeen valtaosa edellä mainituista, sodan jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista siirtyy ikääntyneiden ryhmään. (Ikääntyneiden sosiaali-ja terveyspalvelut 2005, 2007, ) Markkinoinnin kannalta ryhmän tekee erityisen mielenkiintoiseksi sekä sen koko, että henkilöiden taloudellinen tilanne. Ikäluokka eroaa muista myös siinä, että aiemmat sukupolvet ovat hyväksyneet roolinsa ikääntyneinä helpommin, kun suuret ikäluokat taas haluavat uudistaa ajattelua ja tehdä asiat omalla tavallaan. Uudella ikääntyneiden sukupolvella on erilainen kuluttaja-asenne kuin heitä edeltäneillä. Tämä vaikeuttaa entisestään ryhmän määrittelyä, joka ennen on ikääntyneiden osalta onnistunut suhteellisen helposti. Enää tietyn ikäisiä ihmisiä ei voida suoraan pitää esimerkiksi eläkeläisinä, sillä moni haluaa jatkaa työelämässä vielä virallisen eläkeiän jälkeen. Vaikka ikääntymisen tuomia muutoksia voidaankin nykyään vähentää ja siirtää myöhemmäksi, on totuus kuitenkin, ettei niiltä voida kokonaan välttyä. Tämän vuoksi on mahdollista löytää tiettyjä yhtenäisiä tekijöitä, jotka toteutuvat myös suurten ikäluokkien siirtyessä ikääntyneiden ryhmään. Näiden tekijöiden ymmärtäminen ja tunnistaminen osana palveluiden kehittämistä tulevaisuudessa, on tärkeää palveluiden menestymisen kannalta. (Dann, 2007, ; Karisto, 2007, 92 94; Krokfors 2009, 91.)

14 Ikääntyneiden erityispiirteet palveluiden asiakkaina Vaikka ikääntyneitä ei olekaan helppo määritellä yhdeksi ryhmäksi, voidaan erottaa tiettyjä yhtenäisiä tekijöitä, jotka erottavat ikääntyneet nuoremmista ryhmistä ja vaikuttavat heidän tarpeisiinsa sekä käyttäytymiseensä. Ikääntyneiden palveluissa tulee kiinnittää huomiota erityisesti toimintakyvyn eri ulottuvuuksien kattavaan arviointiin. Arviointi tulisi suorittaa moniammatillisena yhteistyönä, sekä yhteistyönä asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa. Ikääntyneiden kohdalla asiakkaan perhe ja muut tärkeät ihmiset on syytä ottaa mukaan palveluiden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Eri toimijoiden välinen saumaton yhteistyö takaa asiakkaalle toimivan ja laadukkaan palvelukokonaisuuden. Oleellista on myös hyödyntää jo olemassa olevaa tutkimustietoa ja hyviä käytänteitä. (Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008, 26, 30 31; Moschis 2002, 520.) Vahva yhteissuunnittelun korostaminen ikääntyneiden palveluissa tukee osaltaan palvelumuotoilun vahvempaa tuomista osaksi suunnittelua. Ikääntymisprosessin eroavaisuudet voidaan jakaa fysiologisiin, sosiaalisiin ja psyykkisiin tekijöihin. Fysiologisia tekijöitä ovat esimerkiksi kehon toimintaan liittyvät muutokset, kuten näön ja kuulon heikkeneminen sekä erilaiset sairaudet. Fyysiseen toimintakykyyn vaikuttaa sekä vanhuksen oma toimintakyky, että toisaalta ympäristön mahdolliset ongelmat. Yksilölliset erot fyysisessä toimintakyvyssä ovat suuria ja muutosten alkamisaika vaihtelee toimintojen ja yksilöiden välillä. Lähes kaikissa aisteissa tapahtuu heikkenemistä, sekä näkö-, kuulo-, maku-, haju- että tuntoaistit heikkenevät. Ikääntymiseen fysiologisiin muutoksiin liittyvät myös sorminäppäryyden ja ranteiden liikkuvuuden heikentyminen sekä reaktioajan piteneminen ja oppimisen hidastuminen. (Eloranta & Punkanen 2008, ) Sosiaaliseen ikääntymiseen liittyvät erilaiset roolit, joita ihminen omaksuu, kuten isovanhemmuus tai eläkeläisenä olo. Luonnollisesti nämä roolit eivät ole sidottuja mihinkään tiettyyn ikään, mutta niiden voidaan katsoa olevan ominaisia ikääntyneiden ryhmälle. Psykologisella ikääntymisellä tarkoitetaan muun muassa ihmisen omaa kokemusta iästään, näkeekö itsensä vanhana vai vielä nuorena ihmisenä. (Moschis 2002, 520.) Ihmisten elinolosuhteet muuttuvat ja usein tiettyyn ikään liittyy tiettyjä muutoksia elämässä. Ikääntyneillä henkilöillä esimerkiksi leskeksi jääminen, tai pienempään asuntoon muuttaminen ovat tavanomaisia elinolosuhteen muutoksia, jotka vaikuttavat myös henkilön tarpeisiin. Koska ikääntyminen sisältää usein monia elinolosuhteiden muutoksia, sen vaikutukset myös palvelutarpeissa, näkemyksissä ja suhtautumisessa markkinointiin ovat selkeät. (Moschis 2002, 520.) Tutkimuksissa on nostettu esiin tiettyjä asioita, jotka erottavat ikääntyneet asiakkaat nuoremmista ryhmistä. Ikääntyneiden on todettu muun muassa säästävän ja investoivan enemmän kuin nuoremmat ryhmät. Tämä vaikuttaa myös siihen, että ikääntyneillä on

15 15 usein käytössään enemmän rahaa jolloin myös luksustuotteiden ja palveluiden käyttö on suurempaa. Tämä onkin vallitseva ajatus, kun palveluita suunnitellaan tulevaisuuden ikääntyneille. Ajattelutapa on kuitenkin osittain ristiriidassa tutkimusten kanssa, joiden mukaan merkittävin pienituloisten ryhmä ovat ikääntyneet yksin asuvat naiset. Eron selittää se, että ikääntyneiden ryhmä on jakautunut, ja hyvätuloiset osaavat paremmin käyttää ja hakea heille suunnattuja palveluita. Näin ollen hinnalla tai tarjouksilla ei ole niin suurta merkitystä ikääntyneelle asiakkaalle, merkityksellisempää on, että he kokevat saavansa vastinetta rahoilleen. Ikääntyneet myös pitävät ostamista enemmän sosiaalisena tapahtumana kuin nuoremmat ryhmät, ja siksi edellyttävät myös itse tapahtumalta enemmän. Tämä näkyy esimerkiksi haluna saada henkilökohtaista huomiota palvelutilanteessa, sekä erityispalveluiden tarpeena. (Jakosuo 2010, 22; Moschis 2002, ; Cameron, Gill & White 2011, 163.) Ikääntyneet asiakkaat ovat myös hyvin mukavuudenhaluisia ostajia, ja haluavat asioiden tapahtuvan kätevästi ja sujuvasti, mielellään valmiiksi tuotettuna palveluna. Ikääntyneiden asiakkaiden on todettu myös valittavan vähemmän ollessaan tyytymättömiä. Palveluntuottajille tämä saattaa olla erityisen ongelmallista, sillä tyytymätön asiakas saattaa vain jättää palaamatta uudelleen asiakkaaksi, tai välittää huonoa kuvaa palveluntarjoajasta, ilman, että palveluntarjoaja edes tietää, mikä on mennyt vikaan. Ikääntyneiden asiakkaiden ollessa palveluiden suuri kuluttajaryhmä ei palveluntarjoajilla ole varaa olla täyttämättä heidän tarpeitaan ja korjaamatta mahdollisia epäkohtia. Erityisesti tämä tulee huomioida hoivapalveluissa, joiden suurimpia kuluttajia ikääntyneet ovat. (Moschis 2002, ; Cameron ym. 2011, 163.) Hoivapalveluissa korostuu myös asiakkaan riippuvuussuhde palvelun tarjoajaan. Tämä tulee huomioida myös palveluntarjontatilanteessa. Cameronin, Gillin ja Whiten (2011) tutkimuksessa nousi esiin, etteivät ikääntyneet ihmiset, jotka olivat jollakin tapaa riippuvaisia palveluntarjoajasta, olleet halukkaita kritisoimaan palveluntarjoajaa, vaan tästä pyrittiin puhumaan hyvin kunnioittavasti. Esimerkiksi fysiologisten muutosten vuoksi, ikääntynyt asiakas saattaa usein joutua tietynasteiseen riippuvuusasemaan palveluntarjoajasta. Jotta palveluita voidaan todella kehittää ja saatuun palautteeseen luottaa, tulee tämä riippuvaisuussuhde ja sen vaikutukset myös huomioida. Myös vähemmän aktiivisten vanhusten tyytymättömyys saattaa jäädä huomioimatta, mikä osaltaan johtaa palveluiden heikentymiseen, tai niiden kehittämisen estymiseen. Tämä asettaa myös omat haasteensa palvelumuotoilulle. (Hare 2003, 252; Moschis 2002, ; Cameron ym. 2011, 163.)

16 Tehostettu palveluasuminen Tehostetulla palveluasumisella tarkoitetaan asukkaan ympärivuorokautista palvelua ja huolenpitoa asumispalveluyksikössä, sekä sitä tukevia palveluita kuten henkilökohtaista avustamista sekä asunnossa, että sen ulkopuolella erilaisten päivittäisten toimintojen, kuten harrastusten, ulkoilun ja vierailuiden osalta. Lisäksi se sisältää erilaiset siivoushygienia- ja turvapalvelut sekä asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet. Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu ikääntyneille henkilöille, jotka eivät toimintakykynsä vuoksi selviä omassa kodissaan vaan tarvitsevat palveluasumisympäristön jossa henkilökuntaa on ympäri vuorokauden. (Tehostetun palveluasumisen sääntökirja, Sitran julkaisut, 2011.) Ikäihmisten palvelujen laatusuositus (2008) linjaa lisäksi, että myös tehostettuun palveluasumiseen on sisällytettävä mahdollisuus toimintakykyä ja kuntoutumista edistävään hoitoon ja palveluun. Kaupunki tai kunta määrittelee kilpailutusta tehdessään palveluiden sisällön ja laatutason, joka usein perustuu laatusuosituksiin. Myös vastuunjako ja kustannusten jakautuminen määritellään etukäteen. (Palveluasumisen järjestäminen ja kilpailuttaminen 2012, 46; Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008, 31.) Kun kunta järjestää asiakkaalle hänen tarvitsemiaan palveluita, asiakkaalle on laadittava hoito- ja palvelusuunnitelma tarvittavista palveluista ja tukitoimista. Suunnitelman laativat kunnan viranomaiset yhdessä asiakkaan ja tarvittaessa hänen omaisensa tai laillisen edustajansa kanssa. Palvelutarpeen määrittelyssä keskeistä on asiakkaan toimintakyvyn arviointi. Toimintakyvyn arvioinnilla pyritään löytämään sekä yksilön kannalta tarpeellista tietoa, että kunnan tasolla hyödynnettävää tietoa. Tiedon avulla kunta voi kehittää ja tuottaa vanhuspoliittisia ratkaisuja ja palvelurakenteita. Oleellisessa osassa toimintakykyä arvioitaessa ovat väestörakenne ja sen muutokset, elin- ja palveluympäristö, ikäihmisten terveydentila ja toimintakyky sekä palvelujärjestelmän toimivuuteen ja tehokkuuteen liittyvät tekijät, joita on jo esitelty aiemmin. (Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote, 2006; Palvelutarpeen arviointi määräajassa, 2011.) 2.4 Yksityinen ja julkinen sektori tehostetun palveluasumisen tuottajana Suomessa Julkinen ja yksityinen ovat moniulotteisia käsitteitä, jotka voidaan määritellä eri tavoin. Kiinnostus organisaatioiden jakamiseen tällä perusteella on ollut olemassa jo pitkään ja osaltaan se on saanut myös kritiikkiä liiasta yleistämisestä eri toimijoiden välillä. Pelkästään kuuluminen julkiseen tai yksityiseen sektoriin, ei määrittele koko organisaation toimintaa. (Perry & Rainey 1988, 182.) Kuitenkin mielikuvat ja niitä vahvistavat tutkimukset pitävät edelleen mielenkiintoa yllä yksityisen ja julkisen sektorin vertailua koh-

17 17 taan. Järjestöt ja yritykset yhdessä muodostavat yksityisen palveluntarjoajan, joka tuottaa yhteensä noin neljäsosan sosiaalipalveluista. (SVT, Sosiaaliturva 2007, 25.) Yksi ongelma yksityisten palveluntuottajien määrittelyssä on ryhmän sirpaleisuus. Sen sisälle kuuluu hyvin erikokoisia, voittoa tuottavia tai tuottamattomia toimijoita, jotka voivat olla joko yrityksiä tai järjestöjä. (Hoiva 2020, 35.) Tässä tutkielmassa ero julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä tehdään ostopalveluajatteluun perustuen, eli niin sanotun tilaaja-tuottajamallin mukaisesti. Järjestöpohjaiset palveluntarjoajat katsotaan tässä tutkimuksessa yksityisiksi, sillä ne osallistuvat julkisen tahon järjestämään kilpailutukseen yksityistä vastaavasti. Jako noudattaa myös monissa muissa tutkimuksissa, sekä kuntien palvelujaottelussa, käytössä olevaa jakoa. Toisaalta tässä tutkimuksessa ei erikseen keskitytä palveluiden voittoa tavoittelevaan osaan, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, ettei jaottelussa ole tarpeen ottaa kantaa voittoa tuottavaan, tai tuottamattomaan määrittelyyn. Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollossa julkisen ja yksityisen sektorin välinen suhde on erityisen mielenkiintoinen. Sektorit eivät varsinaisesti kilpaile keskenään vaan toimivat rinnakkain, mikä perustuu terveydenhuollon julkisen rahoituksen kaksikanavaisuuteen. Näin ollen kilpailua ei varsinaisesti käydä asiakkaista vaan osaavasta henkilökunnasta, imagosta ja julkisten varojen säästämisestä. Nämä kaikki osa-alueet voidaan nähdä erityisen mielenkiintoisina myös palvelumuotoilun näkökulmasta. Tilaaja-tuottajamallissa asiakas saattaa olla kunta, joka toimii palvelun tilaajana. Näin ollen voidaan nähdä, että myös syyt palveluiden kehittämiseen ovat hyvin erilaiset kuin maksavista asiakkaista kilpailtaessa. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta monenlaiselle kehittämiselle. (Kivisaari ym., 2009, 12.) Palveluasuminen on kasvanut merkittävästi aina 1990-luvulta saakka, jolloin laitoshoitopaikkoja vähennettiin. Kuntien yhdistäminen, sekä muodostuneet yhteistoimintaalueet ovat lisänneet palveluiden tilaamista ja myös yksityisten palveluntarjoajien määrän kasvua. Kuntien ulkoistetut palvelut ovat kasvaneet erityisesti 2000-luvulla. Palveluita ostetaan sekä muilta kunnilta ja kuntayhtymiltä, että yksityiseltä ja niin kutsutulta kolmannelta sektorilta. Kun palveluita tuottaa eri toimijoiden verkosto, joko yksityinen tai julkinen tuottaja, puhutaan monituottajamallista. Yksityisiin tuottajiin voidaan toiminnallisuuden ja kilpailutuksen kannalta laskea myös kolmannen sektorin toimijat, kuten tässä tutkimuksessa. Olennaisena tekijänä on, että tilaajan ja tuottajan roolit erotetaan toisistaan ja ostopalvelujen tilaajana toimii julkinen taho, kuten kunta. (Loikkanen & Nivalainen 2010, 49; Kehittyvät tilaaja-tuottajamallit suomalaisissa kaupungeissa 2011, 14; Finne-Soveri, Lilja, Noro, Sinervo, Sulander, Syrjä, Taimio & Tynkkynen, 2010, 20.) Yksityisellä sektorilla on valtakunnallisesti erityisen tärkeä rooli juuri tehostetun palveluasumisen tuottajana. Siinä missä suurin osa laitoshoidosta Suomessa on julkisen

18 18 sektorin tuottamaa, on yksityisten tehostetun palveluasumisen tuottajien osuus julkisia suurempi. (Kansola 2011, 12.)

19 19 3 PALVELUMUOTOILU 3.1 Palvelumuotoilun taustaa Palvelumuotoilun määrittelyä voidaan pitää haastavana. Se on kasvava osaamisala, ja kiinnostus siihen sekä Suomessa, että maailmalla kasvaa jatkuvasti. Tällä hetkellä tarjolla on kuitenkin verrattain vähän kirjallisuutta, minkä vuoksi kokonaiskuva palvelumuotoilusta on usein jäänyt hahmottamatta. Palvelumuotoilu on uusi tapa yhdistää vanhoja asioita, ja näistä elementeistä ja toteutustavoista erikseen löytyy runsaasti kirjallisuutta. (Tuulaniemi 2011, ) Palvelumuotoilun on syntynyt 1990-luvun alussa, jolloin itse termi otettiin käyttöön. Vahvimmin palvelumuotoilun kehitykseen vaikuttaneena voidaan pitää Birgit Mageria, joka on myös Euroopan ensimmäinen palvelumuotoilun professori luvulle tultaessa palvelumuotoilu levisi ympäri Eurooppaa ja Service Design Network (SDN) perustettiin ja laajennettiin osaksi myös koulutusta koskevaa keskustelua. Suomessa ensimmäinen Pro gradu koskien palvelumuotoilua tehtiin vuonna (Tuulaniemi 2011, ) Ymmärtääkseen palvelumuotoilua, tulee ymmärtää myös palveluita ja niiden erikoislaatuisuutta ja ominaisuuksia. Palvelua tarkasteltaessa voidaan huomata sen koostuvan tietyistä piirteistä, jotka liittyvät sekä tuotantoprosessiin, että palvelun lopputulokseen. Palvelumuotoilun kannalta oleellista tekijöitä; palveluiden erityispiirteitä, yhteistuottamisen käsitettä, sekä palvelumuotoilun peruskäsitteitä käsitellään seuraavaksi. (Koivisto 2011, 43, 49; Sangiorni, 2012.) Palveluiden erityispiirteet Palveluiden määrittely ei aina ole yksiselitteistä. Koska palvelut ovat ajassa tapahtuvia prosesseja joiden olemukseen kuuluu aineettomuus, on myös niiden suunnittelu haastavampaa. Lähtökohtana suunnittelussa on asiakkaan ongelma, johon pyritään löytämään ratkaisu, jolloin palvelun lopputulos toimii varsinaisena ratkaisuna, ja näin ollen tuottaa asiakkaalle arvoa. Palveluiden määrittelyssä voidaan käyttää perusteena sekä sitä mitä palvelut ovat, että toisaalta, mitä ne eivät ole. Sekä tavarat, että palvelut voidaan mieltää tuotteiksi. Liiketaloudellisesti voidaan ajatella, että sekä palvelut, että tavarat ovat molemmat hyötyä tuottavia vaihdon välineitä. Myös monet tavarat voidaan mieltää palveluiksi, mikäli niiden lopullinen hyöty tai tarkoitus on palvelunomainen. Palveluista voidaan erottaa kolme kuvaavaa pääpiirrettä, jotka niihin pätevät. Näistä ensimmäinen kuvaa palvelua prosessina, joka koostuu toiminnoista tai sarjasta toimintoja. Voidaan

20 20 myös puhua sarjasta monimuotoisia kokemuksia. Toiseksi, palvelut ainakin tiettyyn pisteeseen saakka tuotetaan ja kulutetaan samanaikaisesti. Kolmantena, asiakas osallistuu palvelun syntymiseen oheistuottajana. Näiden kolmen lisäksi palveluista yleensä tunnistetaan asioita kuten laadun mittaamisen hankaluus, varastoimattomuus, aineettomuus ja se, ettei niitä voi omistaa. On kuitenkin hyvä huomata, että myös aineettomien palveluiden osalta palvelumuotoilu voi koskea niin myös aineellisia elementtejä kontaktipisteiden kautta. Lisäksi palveluiden perusominaisuuksina voidaan pitää niiden tuotannon ja kuluttamisen lisäksi markkinoinnin samanaikaisuutta. Tässä tutkimuksessa keskitytään palveluun aineettomien palveluiden osalta, joskaan raja ei enää nykyisin ole kovin selvä, palveluiden ja tavaroiden limittyessä kokonaisuuksiksi ja tuotteiksi. (Grönroos, 2000, 51 53; Blackman, Hollins & Shinkins; Lehtinen & Niinimäki, 2005, 8 9, Moritz 2005, 29.) Palveluille tyypillinen piirre on myös niiden heterogeenisyys. Tällä tarkoitetaan sitä, että kahden palvelutapahtuman ei voida koskaan katsoa olevan täysin samanlaisia. Tämä johtuu nimenomaan palveluiden tuotantoprosessista, jossa on mukana useita tekijöitä, kuten palveluyrityksen henkilöstö, asiakas sekä mahdollisesti muut asiakkaat sekä palveluyrityksen alihankkijat. Vaikka palvelukonsepti itsessään olisi standardisoitu, sen tapauskohtainen soveltaminen ja toteuttaminen on aina ainutkertaista. (Ojasalo & Ojasalo 2008, 21.) Yhteistuottaminen ja arvon yhdessä luominen Yhteistuottaminen on erityisesti palveluille ominainen piirre, joka perustuu palvelun yhtäaikaiseen tuottamiseen ja kuluttamiseen. Palveluiden yhteistuottamisen voidaan määritellä olevan se aste, jolla asiakas on mukana palvelun tuottamisessa ja toimittamisessa. Vargo ja Lusch (2004) näkivät, että markkinoinnissa tulisi olla vahva fokus prosessin jatkuvuuteen ja tämän prosessin osana, asiakas on aina mukana arvonluomisessa. He nostivat esiin tutkimuksessaan näkökulman asiakkaan osallisuudesta arvonluomiseen. Perinteisestä näkökulmasta poiketen, Vargo ja Lusch esittelivät asiakkaan roolin arvon oheisluojana. Tämä poikkeaa perinteisistä näkökulmista, joissa asiakas on ensisijaisesti ollut arvonluomisen kohde, eikä toimija, ja joka perustui tuotteiden valmistamisen näkökulmaan, jossa asiakkaan ja tuottajan rooli haluttiin pitää selkeästi erillään. Tämä ei suinkaan ollut täysin uusi näkökulma, mutta se oli pitkään jäänyt tuotteisiin perustuvan liiketoiminta-ajattelun varjoon. Edellä mainittu uudenlainen näkökulma sisältyy palvelulähtöiseen ajatteluun (engl. Service Dominant Logic), jossa markkinointi ajatellaan prosessina, eikä yksittäisenä myyntitapahtumana. Tätä näkökulmaa ja ymmärrystä asiakkaan arvonluomisen prosessista voidaan pitää yhtenä palvelumuotoilun kes-