NEWS FC KUUSYSI VALITTIIN SAMI HYYPIÄ AKATEMIAAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NEWS FC KUUSYSI VALITTIIN SAMI HYYPIÄ AKATEMIAAN"

Transkriptio

1 NEWS SYYSKUU 2011 FC KUUSYSI r.y FC KUUSYSI VALITTIIN SAMI HYYPIÄ AKATEMIAAN FC Kuusysi on valittu Sami Hyypiä Akatemian varsinaiseksi yhteistyöseuraksi vain seitsemän muun suomalaisen taso- ja laatukriteerit täyttävän suomalaisseuran kanssa. Muut valitut yhteistyöseurat ovat HJK, KäPa, Honka, Ilves, Jazz, VPS ja Jippo. Lisäksi ehdollisiksi kumppaneiksi on valittu TPS ja Inter joiden alle 12-vuotiaiden toimintamalli täytyy selkiyttää. Kumppanuus perustuu vuotiaiden pelaajien kehityksen seurantaprosessiin sekä valmentajien täydennyskoulutusprosessiin. Myös tyttöpuolella on oma vastaava projekti. Valintakriteereinä kumppanuuteen ovat 1998, 1999, 2000 ja 2001-ikäluokkien menestys turnauksissa ja sarjoissa, menestys piirien virallisissa taitokilpailuissa, ammattivalmennus juniori-ikäluokissa sekä yhtenäinen pelaajapolku pienistä junioreista omaan edustusjoukkueeseen vähintään miesten Kakkosessa. FC Kuusysi saavutti tuoreeltaan menestystä mm. kansainvälisissä turnauksissa Norjassa (P98) sekä Pietarissa (P01). Taitokilpailuissa seura on saavuttanut vuosittain kymmeniä mitaleita Piirin virallisissa kilpailuissa ollen Uudenmaan piirin johtavia seuroja. FC Kuusysissä nuorten ikäluokkien valmennus on ammattivalmentajien käsissä. Eerikkilän Urheiluopistossa sijaitseva Sami Hyypiä Akatemia aloitti toimintansa helmikuussa 2011 jalkapallon valmennus- ja kehityskeskuksen (VKK) nimellä. Akatemia on perustettu Suomen Palloliiton toimintastrategian ja vuosina toteutetun lajiprosessin lähtökohdista. Tavoitteena onkin kehittää suomalaista jalkapalloa kohti kansainvälistä kärkeä yhdessä suomalaisen jalkapalloyhteisön ja muiden yhteistyötahojen kanssa. FC Kuusysin P00 joukkueen pojat osallistuivat Eerikkilässä järjestettyyn pilottileiriin Leirillä pojat pääsivät tekemään erilaisia taitorasteja sekä testauksia. Leirin päätteeksi pojat pelasivat HJS:n samanikäisiä poikia vastaan.

2 MIESTEN KAUSI KAHTA KIERROSTA VAILLE PAKETISSA NAISILLA YLÄLOPPUSARJA KÄYNTIIN MALLIKKAASTI Kuva FC Kuusysi Kausi alkaa vääjäämättä lähestyä loppuaan, sillä pelaamatta on enää kaksi sarjakierrosta. Miehet katkaisivat kolmen ottelun tappioputkensa kukistamalla FC Kiffenin Urheilukeskuksen hyväkuntoisella nurmella ansaitusti 2-1 (2-0). Sarjataulukossa valkoiset kiilasivat neljännelle paikalle ja viimeisen kahden ottelun tavoitteena onkin kerätä tarvittavat pisteet, jotta asemat säilyisivät. Sarjan kärjessä Klubi 04, Gnistan ja MP ovat karanneet tavoittamattomalle karkumatkalle, mutta muuten tasaisessa keskikastissa lopulliset sarjasijoitukset voivat vielä heitellä laidasta laitaan. Myös sarjan häntäpäässä ensi kauden Kakkosen paikoista taistellaan tiukasti, sillä vielä on viisi mahdollista putoajaa jo varmojen lähtijöiden KäPan ja MPS:n seuraksi ensi kauden Kolmoseen. Miesten viimeisissä peleissä on kokoonpano ja kenttäryhmitys elänyt aika lailla, varoitustilien täyttymisten, ulosajojen ja loukkaantumisten takia. Osittain näidenkin takia pelaamisen rytmi on ollut hieman kadoksissa ja voitot ovat olleet tiukassa. Tasaiset kamppailut kääntyivät tappioiksi, mutta silti joukkueen ilme on läpi kauden ollut positiivinen. Syksyn kelien saapuessa harjoittelua on hieman kevennetty, jotta pehmeät kentät ja pitkän kauden tuoma rasitus ei karsisi pelaajistoa enää enempää. Kaksi viimeistä peliä tullaan hoitamaan kunnialla ja varmasti Kyykkä on myös omalta osaltaan mukana putoamistaistelussa, koska se kohtaa vielä LPS:n ja Atlantiksen, joille molemmille pisteet ovat kullan arvoisia. Seuraava kotiottelu FC Kuusysi - LPS SU kello 16 Kisapuisto Kuva Jonna Kallio FC Kuusysin naisten Ykkösen Ylempi loppusarja on lähtenyt käyntiin erittäin mallikkaasti. Avauskierroksella naisjoukkue kaatoi ONS, Oulusta lukemin 4-1, seuraavalla kierroksella jäi naislauman alle TuWe Turusta lukemin 3-6. TuWe pelin jälkeen asetelmat olivat erittäin herkulliset, sillä naisten joukkue johti ylempää loppusarjaa tässä vaiheessa. GBK Kokkolasta saapui naisten vieraaksi ja ottelu pelattiin kotijoukkueelle tuntemattomalla Mukkulan nurmella. Tasainen vääntökamppailu päättyi harmittavasti onnettaren selänkääntöön. GBK vei pisteet lukemin 1-2. Arkivihollinen JyPK saapui Lahteen syyskuun 10.päivä ja Kyykättäret olivat valmiina iskuun. Radiomäellä käyty matalatempoinen kamppailu päättyi tasalukemiin 2-2. Kevätkierroksen A-lohkon voittajan Klubin vieraaksi Kuusysi matkusti menneenä viikonloppuna ja jälleen joukkue pääsi takaisin voittojen tielle. Kuusysi naulasi tulostauluun lukemat 1-4. Jäljellä on kaksi ottelua; FC Sportia ja FC Viikinkejä vastaan. Sarja on äärimmäisen tasainen. Kuusysi on kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä sijalla neljä. Kaikki kärkipään joukkueet ovat kahden pisteen sisällä. Nähtäväksi jää kuinka jännittävässä sarjassa käy! Seuraava kotiottelu FC Kuusysi - FC Viikingit LA kello 15 Kisapuisto tekonurmi

3 KUUSYSIN TOIMISTOLLE TEHOKAS TYÖHARJOITTELIJA FC Kuusysin toimistolla aloitti elokuussa 2011 uusi työharjoittelija Anja Heikkinen. Heikkinen on toiminut FC Kuusysin P00 poikien taustavoimissa jo usean vuoden ajan, nyt Heikkinen tuo osaamistaan toimistolle. Työharjoittelu on osana Heikkisen uudelleen kouluttautumista. Anjan tapaat toimistolla toimiston aukioloaikoina tai kentän reunalla pallojen perässä. LINDGREN JA SAASTAMOINEN TALENTTILEIRILLÄ FC Kuusysin naisten pelaajat Taru Lindgren ja Vera Saastamoinen ovat valittuina Palloliiton Talenttiryhmä 2013 kolmannelle kokoontumiselle Eerikkilän Urheiluopistoon kokoontuvalle leirille on valittu Tarun ja Veran lisäksi 10 muuta vuosina syntynyttä talenttipelaajaa. Leirin valintaperiaatteina on ollut lahjakkuus ja onnistumiset omassa seurajoukkueessa sekä maajoukkueissa kuluvalla kaudella. Ryhmää valmentaa naisten A-maajoukkueen valmentaja Andrée Jeglertz, U19 valmentaja Marianne Miettinen ja U18&17 valmentaja Marko Saloranta. Saastamoinen jatkoi suoraan leiriltä TU19 EM-karsintaturnaukseen. EM-karsinnat pelataan Suomessa Avausottelussa Suomi hävisi Valko-Venäjälle lukemin 1-0, toisessa ottelussa Suomi kaatoi Färsaaret lukemin 3-0. Torstaina pelataan Hämeenlinnassa vielä Skotlanti - Suomi ottelu. Saastamoinen pelasi Färsaari-ottelussa ensimmäisen puoliajan, luoden jo ottelun kuudennella minuutilla vaarallisen iskupaikan. Vera Saastamoinen Taru Lindgren LIITY FC KUUSYSIN FACEBOOK-yhteisöön, tiedät missä mennään ja miten!

4 FC KUUSYSIN KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET FC Kuusysin perinteiset kauden päättäjäiset järjestetään perjantaina tutuksi tulleesssa Lahden konserttitalon Felix Krohn-salissa. Juhlan ensimmäisessä osiossa ovat leikkimaailmaikäiset ja toisessa tutusti vanhemmat juniorit sekä miesten ja naisten joukkueet. Juhlassa palkitaan ikäluokista pelaajia sekä erityismaininnoin kaudella menestyneitä pelaajia. Joukkueille tarkemmat tiedot päättäjäisistä tulee lähempänä tapahtumaa. P02 POJAT MUKANA HJK CUP-KUTSUTURNAUKSESSA FC Kuusysin 2002 syntyneet pojat olivat mukana todella kovatasoisessa kutsuturnauksessa Helsingissä syyskuuta. HJK CUP keräsi 12 joukkueen turnaukseen ikäluokan parhaimmistoon kuuluvat joukkueet kotimaasta ja lisämausteensa ruotsalaiset Brommapojkarna ja Djurgården sekä virosta saapunut JK Tammeka. Kuusysi arvottiin samaan alkulohkoon Brommapojkarnan, Turun Nappulaliigan ja Tuusulan Palloseuran kanssa. Ensimmäisessä ottelussa TuNL vei tasaisen kamppailun nimiiinsä niukasti 1-0. Sen jälkeen pojat pääsivät haistelemaan kansainvälistä pelitempoa ja totesivat Brommapojkarnan paremmuuden lukemin 5-1. Alkulohkon viimeisessä pelissä Kuusysi pelasi avauspuoliajan loistavasti ja johti TuPS:aa tauolla jo 3-0, mutta toisella puoliajalla taas Tuusula hallitsi ja kiri ottelunsa lopulta tasalukemiin 3-3. Turnauksen toisena päivänä Kuusysin taisteli sijoista Päivä lähtikin käyntiin mallikkaasti kun HJK:n toinen joukkue kaatui 2-0. Tämän jälkeen kohdattiin uudestaan TuPS ja tällä kertaa tuloksena oli 0-3 tappio. Kun VPS kellisti turnauksen viimeisessä pelissä Kuusysin 2-1, oli loppusijoitus turnauksessa yhdestoista. Todella hyvätasoisessa turnauksessa Kuusysin peliesitykset olivat ajoittain toiveita herättäviä ja turnauksen lopulta voittanutta Brommapojkarnaa lukuun ottamatta kaikki joukkueet olivat voitettavissa. Turnaus toimi pojille loistavana opintomatkana ja antaa varmasti lisäpuhtia harjoitteluun.

5 TYTTÖJEN UUSIIN JOUKKUEISIIN MAHTUU MUKAAN FC Kuusysi käynnisti elokuussa kaksi uutta tyttöjoukkuetta. Tilausta näille on selkeästi ollut, sillä molempiin ryhmiin on ilmoittautunut alusta lähtien jo toistakymmentä uutta jalkapalloilijattaren alkua. Joukkueita perustettiin 2001 syntyneille tytöille sekä syntyneille tytöille. Mukaan mahtuu kuitenkin vielä lisää uusia tyttöjä. Ryhmät harjoittelevat syksyn ajan kerran viikossa Patoniityn nurmella. Lisätiedot joukkueista FC Kuusysin internet-sivuilta tai nuorisopäällikkö Jenni Hannulalta. TALVIFUTISKOULUT KÄYNNISTYIVÄT FC Kuusysin perinteiset talvifutiskoulut käynnistyivät viikolla 37. Niissä opetellaan futiksen alkeita, unohtamatta mukavia leikkejä, kisoja ja pelejä. Harjoitusten lisäksi ohjelmassa on myös kolme kertaa kauden aikana pelejä muiden koulujen joukkueita vastaan minisarjan merkeissä, sekä keväällä lopputurnaus Lahden Suurhallissa! Koulu on tarkoitettu vuonna 2003 syntyneille ja sitä nuoremmille tytöille ja pojille. Vilttiin ei tarvitse kenenkään jäädä, sillä kaikki pääsevät mukaan! Talvifutiskouluihin on ilmoittautunut lähes 200 uutta peluria. Mukaan mahtuu vielä! Ilmoittautumiset suoraan kouluille. Talvifutiskoulut kokooontuvat kerran viikossa aina kevääseen asti (lukuunottamatta koulujen lomaaikoja). Lisätietoja futiskouluista voit lukea FC Kuusysin kotisivuilta. MYYNNISSÄ FC KUUSYSIN SATEENVARJOT Kuusysin E11 pojat kartuttavat ensi kevään ulkomaan pelireissun rahastoa. NYT MYYNNISSÄ 69-LOGOLLA PAINETTUJA SATEENVARJOJA. HINTA: 25 euroa kappaleelta Varjo on sinivalkoraidallinen / valkoisella pohjalla on sininen 69-logo (logon halkaisija on 8 cm). Sateenvarjo on reilun kokoinen / halkaisija on 130 cm.varjoja myynnissä rajoitettu erä. Tilaukset/kyselyt: FC Kuusysi E11 pojat: Satu Luomaa satu.luomaa@netti.fi /

6 SUOMEN URHEILUOPISTO LASTEN JA NUORTEN LAJILEIRIT VIERUMÄELLÄ 2011 Keke Armstrongin syksyn futiskoulu Mestarivalmentaja Keith Keke Armstrongin futiskoulussa pääset mukaan ammattimaiseen valmennukseen. Taitoharjoittelun ja tiukkojen pelien lisäksi futiskoulujen ohjelmassa on oheistoimintaa, oppitunteja ja muuta mukavaa yhdessäoloa. Taitoharjoittelun pääpainopiste on maalinteossa, joten tule sinäkin syyslomalla Vierumäelle laittamaan verkot tötterölle! Vietä syysloma Vierumäellä! Keke Armstrongin futiskoulu T/P 9 14-v. 250 Hinta sisältää majoituksen täysihoidolla ja ammattitaitoisen valmennuksen. Ryhmäjako iän ja pelikokemuksen perusteella. Huom. Maalivahdeille on omia harjoitteita kenttäharjoitusten yhteydessä. Lisätiedot ja varaukset: > lomailijat ja liikkujat > lapset ja nuoret > lajileirit ja kurssit victoria.aittajoki@vierumaki.fi puh. (03) puh. (03) /vaihde

7 GUIDE UMBRO

8 KAUPPAKESKUS KARISMA Lisää p tkua peliin TARJOAA KAUPPAKESKUS KARISMA. kauppakeskuskarisma.fi Lahden seudun houkuttelevin kauppakeskus avataan jouluksi 2011.

9 INTERSPORT KESKUSTA MAMMA MARIA

10 HARTWALL HELMI SÄÄSTÖPANKKI Kas, siinä surffaa rahastosijoittamisen asiantuntija! Poikkea osoitteeseen: Helmi Säästöpankki Pitää huolta omistaan.

11 LEHDEN TOIMITUS Jenni Hannula Sami Kollanus JULKAISUPÄIVÄT ( materiaalin viimeinen toimituspäivä) ( materiaalin viimeinen toimituspäivä) Lehden toimituksella on oikeus muuttaa julkaisupäiviä

Sami Hyypiä Akatemia

Sami Hyypiä Akatemia Sami Hyypiä Akatemia Kenelle Toiminta koskee yhteistyöjakson ensimmäisenä vuonna lapsiurheiluvaiheessa 2005, 2004, 2003 ja 2002- syntyneitä poikia ja tyttöjä. Yhteistyöjakson toisena vuonna toimintaan

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti. Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia

Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti. Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia Miksi kokonaisvaltaisen kehittymisen seuranta konsepti I? Yksilön kehittämisnäkökulma Faktaa Oman osaamisen tasosta

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012 Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012 D12 / TD12 ALUEKARSINTA 20 JOUKKUETTA 2 X 10 JOUK. LOHKOA (PIIREITTÄIN) ALUESARJA KUMMANKIN KARSINTALOHKON 1.-5. YKKÖNEN 20 JOUKKUETTA KUMMANKIN KARSINTALOHKON 6.-10.

Lisätiedot

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia on aktiivinen ja innostunut jalkapalloilijatar, antaen harjoituksissa sekä peleissä 100%. Pelissä keskikentän moottori on kauden aikana pyörittänyt

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

Jalkapallon Maire-liiga

Jalkapallon Maire-liiga 2018 Jalkapallon Maire-liiga jari.kujala@kouvolanjalkapallo.fi Kouvolan jalkapallo 2.3.2018 Kortteliliigan (Maireliiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT v. 2011 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu vain helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2011 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia

Lisätiedot

Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho

Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere 16.1.2015 Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho Miesten Ykkösen seuravierailut 2014 Tavoite Miesten Ykkösen seurojen kehitystarpeiden tunnistaminen ja niihin

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

NEWS VIII MASTO CUP PELATTIIN HYMYSSÄ SUIN

NEWS VIII MASTO CUP PELATTIIN HYMYSSÄ SUIN NEWS ELOKUU 2011 FC KUUSYSI r.y. 2011 VIII MASTO CUP PELATTIIN HYMYSSÄ SUIN Lahdessa pelattiin järjestyksessään kahdeksas Masto Cup turnaus 6.-7.8.2011. Viikonvaihteen aikana Lahdessa (sekä Nastolassa)

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta:

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta: ILVEKSEN HUIPPUPELAAJAN POLKU ILVEKSEN TAITOKOULUJEN JA JUNIORIEDUSTUSJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 2012 (2006 2004 syntyneet) HALUATKO SINÄ MUKAAN? Ilves käynnistää jälleen syksyllä 2012 F7 ikäluokassa (vuonna

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

FC KUUSYSI r.y. NEWS LOKAKUU 2011. FC KUUSYSI r.y. 2011

FC KUUSYSI r.y. NEWS LOKAKUU 2011. FC KUUSYSI r.y. 2011 NEWS LOKAKUU 2011 FC KUUSYSI r.y. 2011 FC Kuusysin juniorit menestyivät jälleen Uudenmaan Piirin taitokilpailuissa FC Kuusysin tyttö- ja poikajuniorit menestyivät 5.-9.10.2011 järjestetyissä Uudenmaan

Lisätiedot

Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta

Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta varmasti! Haka juniorit järjestivät yhteistyössä Fc Hakan ja Aito Säästöpankin kanssa hiihtoloman futiskoulun innokkaille tulevaisuuden tähdille Valkeakosken

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013 1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

KAUSI TÄHÄN ASTI. Polttavat kysymykset. Taitokoulun huono hyödyntäminen!!?? Omalla ajalla tehty harjoittelu? Pelataan paljon pelataanko liikaa?

KAUSI TÄHÄN ASTI. Polttavat kysymykset. Taitokoulun huono hyödyntäminen!!?? Omalla ajalla tehty harjoittelu? Pelataan paljon pelataanko liikaa? KAUSI TÄHÄN ASTI Harjoittelussa talvikaudella Fysiikkaa kahdessa harjoitteessa/vko + Pasilan treenit Palloharjoitukset 2 Killeriä + alakerta ja Futsal Hippoksella Pääpaino edelleen pallollisten yksilötaitojen

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 218 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 216 22 hyväksyttiin liittokokouksessa Tampereella huhtikuussa 216 Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA 2012-2013 Sarjojen pelaamisaikataulu toteutetaan siten, että C-tytöt pelaavat pääsääntöisesti parittomilla viikoilla huomioiden D-tyttöjen turnaukset, jotka pelataan parillisilla

Lisätiedot

NEWS FC KUUSYSI JA ORIMATTILAN PEDOT YHTEISTYÖHÖN

NEWS FC KUUSYSI JA ORIMATTILAN PEDOT YHTEISTYÖHÖN NEWS HELMIKUU 2011 FC KUUSYSI r.y. 2011 FC KUUSYSI JA ORIMATTILAN PEDOT YHTEISTYÖHÖN Kuva Jenni Hannula FC Kuusysi ja Orimattilan Pedot ovat solmineet yhteistoimintasopimuksen kausille 2011 ja 2012. Sopimuksen

Lisätiedot

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (SPL Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA Pallokissat.fi Tervetuloa Kuopioon! Loppiaisena 2013 sadat tyttöfutaajat pelaa yli 100 ottelua Kuopio- ja Kuplahallissa. Toinen TalviRonaltiina turnaus

Lisätiedot

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen United -piirijoukkue kutsutaan

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

Jalkapallon Kaslink liiga

Jalkapallon Kaslink liiga 2015 Jalkapallon Kaslink liiga jukka.latva@saunalahti.fi Kouvolan jalkapallo 4.2.2015 Kortteliliigan (Kaslink liiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) Sarjojen järjestelyistä kaudella 2017 vastaa Tampereen piiri Kenttä- ja erotuomariasettelut tapahtuvat oman piirin kautta. Ikäluokat: Etelä-Länsi -liigat pelataan

Lisätiedot

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 POJAT. D12 pojat

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 POJAT. D12 pojat Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 - yhteinen tarkoittaa yhteissarjaa Uudenmaan piirin joukkueiden kanssa - piireittäin tarkoittaa että kummallakin piirillä omat sisäiset sarjansa POJAT KEVÄT KILPASARJAKARSINTA

Lisätiedot

VEIKKAUSLIIGAN OTTELUOHJELMAN RAKENTAMINEN KAUDELLE 2018

VEIKKAUSLIIGAN OTTELUOHJELMAN RAKENTAMINEN KAUDELLE 2018 VEIKKAUSLIIGAN OTTELUOHJELMAN RAKENTAMINEN KAUDELLE 2018 1. SARJAJÄRJESTELMÄ Sarjajärjestelmästä ja sen alaisista kohdista päättää Palloliitto Veikkausliigan näkemykset huomioiden. 1.1. Sarjan formaatti

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2017

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2017 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2017 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 2016 2020 hyväksyttiin liittokokouksessa Tampereella huhtikuussa 2016 Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen

Lisätiedot

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015 20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus

IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus 23.-24.8.2008 IkU Cup saatiin jälleen kerran pelailla loistavassa säässä, vaikka koko kesän kestäneet vesisateet hieman loivatkin uhkakuvia järjestäjien harteille. Kentät

Lisätiedot

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...

Lisätiedot

Miesten Kolmosen, Nelosen ja Vitosen osanotonvarmistus on tehtävä erillisellä lomakkeella joka toimitetaan seuroille mennessä.

Miesten Kolmosen, Nelosen ja Vitosen osanotonvarmistus on tehtävä erillisellä lomakkeella joka toimitetaan seuroille mennessä. KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT v. 2010 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu vain helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2010 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

Keski-Suomen valmennuskeskus / tehtävä ja rooli

Keski-Suomen valmennuskeskus / tehtävä ja rooli Isännän Ääni Mikkeli 5.2.2016 Keski-Suomen valmennuskeskus / tehtävä ja rooli Pelaajakehitys Valmennuskeskukset K-S valmennuskeskuksen alue 5 piiriä (Vaasa, Keski- Pohjanmaa, Keski-Suomi, Itä- Suomi, Kaakko)

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ. Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_

NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ. Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_ NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_2016-17 Nuorten UUSI kilpailujärjestelmä Miksi? Pyrkimys siihen, että urheilullinen ajattelu ja pelaajien valmennusohjelma ohjaisi

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu

VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu SHA TOIMINTA Sami Hyypiä Akatemia on perustettu Suomen Palloliiton toimintastrategian

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

7. MASTO CUP PELATTU. www.fckuusysi.fi

7. MASTO CUP PELATTU. www.fckuusysi.fi ELOKUU 2010 7. MASTO CUP PELATTU kuva: Pasi Reinisalo FC Kuusysin tyttöjoukkueiden järjestämä Masto Cup saatiin tyytyväisin mielin päätökseen. Elokuun 7. ja 8. päivä pelatussa turnauksessa oli loppujen

Lisätiedot

Ottelut ja turnaukset 2012

Ottelut ja turnaukset 2012 Ottelut ja turnaukset 2012 Viikkari-turnaus 28-29.4 FC Loviisa HooGee Haukat Harmaa (4 0) Tups Musta FC Loviisa (2 0) FC Loviisa FC Honka United Musta (3 0) Tups Musta FC Loviisa (8 2) HooGee Haukat Valkoinen

Lisätiedot

TUUSULAN PALLOSEURAN TURNAUKSEN JÄRJESTÄMISOHJEET

TUUSULAN PALLOSEURAN TURNAUKSEN JÄRJESTÄMISOHJEET TUUSULAN PALLOSEURAN TURNAUKSEN JÄRJESTÄMISOHJEET 1 SISÄLLYS 1 TUUSULAN PALLOSEURAN TURNAUSOHJEET... 3 2 TURNAUKSEN VALMISTELU... 3 2.1 Kenttävaraukset... 3 2.2 Turnauslupa... 3 2.3 Turnaussäännöt... 4

Lisätiedot

Valmennuksen kuulumiset NJS P07 VANHEMPAINILTA

Valmennuksen kuulumiset NJS P07 VANHEMPAINILTA Valmennuksen kuulumiset NJS P07 VANHEMPAINILTA 5.9.2017 Yleistä P07 joukkueen valmennuksesta Tällä hetkellä poikia on mukana 66kpl. Valmentajia 10 (11) + Samu tulossa mukaan kilparyhmän valmentajaksi Syyskierroksen

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

Futsalin INTERSPORT-liiga

Futsalin INTERSPORT-liiga 2018-2019 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kujala Kouvolan jalkapallo 2018-2019 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi

Lisätiedot

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

SHA TOIMINNAN INFO S18-K19 PELAAJIEN VANHEMMAT

SHA TOIMINNAN INFO S18-K19 PELAAJIEN VANHEMMAT SHA TOIMINNAN INFO S18-K19 PELAAJIEN VANHEMMAT 1. SHA toiminta 2. SHA Vuosikello + kehittymisen seurantatapahtumien kuvaus 3. SHA perustoiminnan kustannukset 1. SHA TOIMINTA SHA toiminta SHA ja SPL rooli

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

Vuoden 2014 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2014 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2014 31.12.2014 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat

SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat Valmentajat ja vanhemmat 17.00-18.30 SHA yleisinfo (Kyösti) Potentiaalinen pelaaja syntyy tekemisen tuloksena (Hannele) Tutkimustuloksia ulkomailta

Lisätiedot

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

SAMI KOLLANUS - TYÖMYYRÄ KENTÄLLÄ JA TOIMISTOSSA

SAMI KOLLANUS - TYÖMYYRÄ KENTÄLLÄ JA TOIMISTOSSA SYYSKUU 2010 SAMI KOLLANUS - TYÖMYYRÄ KENTÄLLÄ JA TOIMISTOSSA kuva: Pasi Reinisalo FC Kuusysin pitkäaikaisen toimistotyöntekijän, Päivi Ahosen siirtyessä toisen yrityksen palvelukseen, on Kuusysin toimistolle

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

FUTSALIN SARJA- JA ERILLIS- MÄÄRÄYKSET 2014-2015

FUTSALIN SARJA- JA ERILLIS- MÄÄRÄYKSET 2014-2015 FUTSALIN SARJA- JA ERILLIS- MÄÄRÄYKSET 2014-2015 1. Yleistä Sarja- ja erillismääräykset ovat sääntökokoelma, jotka ohjaavat Pohjois-Suomen piirin futsal-sarjojen pelaamista. Erillismääräykset ovat sellaisia

Lisätiedot

IPS RY Toimintasuunnitelma 2016

IPS RY Toimintasuunnitelma 2016 IPS RY Toimintasuunnitelma 2016 Junioritoiminta kaudella 2016 Kaudella 2016 seuralla tulee olemaan erilaisia projekteja, millä pyritään kehittämään seura yhden askeleen eteenpäin. Isoin projekti on seuratoiminnan

Lisätiedot

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

Futsalin INTERSPORT-liiga. Kouvolan jalkapallo

Futsalin INTERSPORT-liiga. Kouvolan jalkapallo 2019-2020 Futsalin INTERSPORT-liiga Kouvolan jalkapallo 2019-2020 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin.

Lisätiedot

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut:

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut: VEIKKAUSLIIGA Jalkapallon Veikkausliigassa on kuuma kausi menossa ja Suomen mestaruuden voi syksyllä pokata mikä joukkue tahansa. Alkukauden aikana on nähty huikeita suorituksia tulevaisuuden supertähdiltä,

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

Näin pelataan seuraseminaari

Näin pelataan seuraseminaari Näin pelataan seuraseminaari 16.2.2017 Näin pelataan seuraseminaari Rauma 16.2.2017 Pelaajien liikkuminen Pelaajien liikkumista saman seuran saman ikäluokan joukkueissa ei ole rajoitettu! Kaksoisedustus

Lisätiedot