Leenan kirje marraskuulla 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Leenan kirje marraskuulla 2011"

Transkriptio

1 Leenan kirje marraskuulla 2011 Tervehdys Thaimaasta / Leena Waismaan nimikkokirje 3/2011 Mootöösain eli moottoripyörätaksin kyydissä Lämpimästi terveisiä Bangkokista Thaimaa ja naapurimaansa elävät vaikeita aikoja, koska tänä vuonna monsuunisateet ovat olleet tavallista runsaampia ja myös kuun vetovoima nostattaa nousuvesiä tavallista korkeammalle. Me Bangkokin keskustan alueella töitä tekevät ja sen tuntumassa asuvat emme kuitenkaan ole juuri edes huomanneet vesiongelmia. Hiljattain Thaimaan luterilaisen kirkon ympäristö kuitenkin jo joutui veden ympäröimäksi. Vesi on kuitenkin jo häipynyt.kaupungin halki kiemurteleva Chao Praya joki virtaa tavattoman korkealla ja sen laitamilla ja joen toisella puolella on jo vaikeuksia. Tulvista voi lukea lehdistä, kuulla uutisista ja tutuilta, mutta itse keskikaupunki elää suhteellisen normaalia kiivasta ja eloisaa elämäänsä. Moniaalla näkyy talojen edustoilla hiekkasäkkejä. Niiden avulla pyritään mahdollisessa tulvatilanteessa estämään veden virtaaminen väärään paikkaan. Siinä vaiheessa kun luette kirjettäni, tilanteet ovat saattaneet jälleen muuttua. Erään paikallisen kansalaisjärjestön hätäaputalkoissa. Pakkaamme tarvikkeita jaettavaksi Ayuttayan alueen pahimmille tulvaseuduille. Vihdoinkin töissä Aloitin työt lyhyen kielikoulujakson jälkeen elokuussa. Kovasti vaatimattomaksi jäi sanavarasto,

2 mutta sillä mennään, mitä on. Haaveilen, että jaksaisin työn ohessa kotioloissa uppoutua kielenopiskeluun, mutta saattanee jäädä haaveeksi. Päivittäinen kieleni on etupäässä suomi tai englanti. Ulkosuomalais- ja turistityön pappi Jyrki Markkanen siunaa uudet työtilat. Tulkaa tutustumaan, jos käytte Thaimaassa! Työhuoneeni sijaitsee valoisassa tilassa kaupungin liikekeskustan alueella. Toimisto on yhteinen Lähetysseuran tai FELM:in - kuten täällä kutsumme englanninkielisen lyhenteen mukaan - ja Kirkon Thaimaan Ulkosuomalais- ja turistityön kanssa. Tilat siunattiin pienimuotoisesti käyttöön täkäläisten lähettien läsnäollessa Marraskuun alkupuolella vietettävään avoimien ovien päivään olemme kutsuneet suuren joukon eri yhteistyökumppaneita. Monenlaista tutustumista työkenttääni on jo ehtinyt parin kuukauden aikana tapahtua. KävinSingaporessa Thai Good News eli Hyvien uutisten seurakunnassa lyhyellä mutta vaikuttavalla käynnillä. Samoin olin Pohjois-Thaimaan Chiang Rain seudulla muutamassa pienessä vuoristoheimokylässä. Näistä kerron lisää toisessa kirjeessä. Nyt keskityn esittelemään teille Kambodzhan yhteistyökenttää. Phnom Penhissä. Kirkkosali talon alakerrassa, edusta tupaten täynnä moottoripyöriä, joilla kirkkoon on tultu. Kambodzhaan kumppaniksi Lähetysseura on tehnyt vuodesta 2000 työtä Kambodzhassa, joka on yksi maailman köyhimmistä

3 maista. Tähänastinen työ on ollut kehityshankkeisiin painottunutta. Nyt aloittelemme kirkollista yhteistyötä Kambodzhan luterilaisen kirkon kanssa. Kirkko on syntynyt vanhan kumppanimme Singaporen Luterilaisen kirkon LCS:n toimesta. Kirkkokenttä maassa on vireätä, mutta äärettömän kirjavaa. Samalla matkalla, jolla sain tutustua yhteistyökumppaneihimme, esiteltiin myös perhetyötä paikallisille papeille ja evankelistoille. Matti ja Anna Kaarina Palmu ovat tehneet pitkään perhe / avioliittotyötä Etiopiassa. Kambodzhalaisten taholta tuli pyyntö tuoda työmuoto myös heidän maahansa. Matti oli tällä kertaa matkassa ilman Anna Kaarinaa. Perhetyön idea sai tavattoman suurta kiinnostusta osakseen, tarve sille on ilmeisen suuri. Tarkoituksena on kurssittaa jatkossa paikallisia perhetyön menetelmiin, jotta he itse voivat puolestaan edelleen kouluttaa seuraavia. Hyvän paimenen kirkon pastori Daniel Ornin perhe kasvaa pian uudella jäsenelllä. Lähetyspappi Matti Palmu odottaa pääsevänsä kurssittamaan ensi syksynä tätäkin pariskuntaa. Maan pääkaupugissa Phnom Penhissä on muutama merkittävä Raamattukoulu, joissa kirkkojen työntekijät koulutetaan. Muualla maassa on pieniä raamattukouluja. Kambodzhassa ei voi välttyä miettimästä alkukirkkoa. Uusia seurakuntia/kirkkoja syntyy, hieman villistikin. Seurakunta kokoontuu aluksi enimmäkseen hyvin pienesti jonkun kotona, sitten vuokrataan talo tai alakerta. Vain noin 15%:lla kirkoista on kirkkorakennus käytössään. Kirkolla voi olla löyhä tai tiivis yhteys siihen kirkolliseen taustaan, jonka raamattukoulun työn aloittava pappi on käynyt. Raamattukoulun käynyt evankelista tai pastori saattaa valmistuttuaan esimerkiksi muuttaa takaisin omalle kotikylälleen maaseudulle ja perustaa sinne uuden kirkon (church planter). Ensiksi hänen ympärillään on ehkä korkeintaan 10 henkeä, parin vuoden päästä parhaimmillaan jo kastettua jäsentä. Ainakin eräs kirkkojen joukko järjestää suuria yhteisiä kastetilaisuuksia kerran pari vuodessa. Kastejuhlien merkeissä kokoontuessaan he saavat tunteen siitä, että kuulumme yhteen, meitä on muitakin, meitä on paljon. Maassa on syntynyt eri kirkkoja allensa kokoavia sateenvarjo-organisaatioita. Erään sellaisen, EFC:N (Evangelical Fellowship of Cambodia) kanssa mekin synnyttelemme pikku hiljaa yhteistyötä. EFC edustaa noin 46 % maan kirkoista.

4 Toisinaan vettä on liikaa, toisinaan liian vähän. Sadevesi kerätään talteen Hyvän paimenen seurakunnassa. Alue on tunnettu saviastioiden tuotannosta. Meidän yhteistyökirkollamme on kaksi seurakuntaa. Vierailimme niistä toisessa, Good Shepherd Church eli Hyvän paimenen kirkossa, maaseudun pikkukylässä Kampong Cchnangin provinssissa. Toinen seurakunnista City Church sijaitsee Phnom Penhissä ja se on opiskelijahostel-seurakunta. Pastori Vibol vaimoineen hoitaa sekä opiskelija-asuntolaa, että heidän hengellistä elämäänsä. Hyvän paimenen seurakunta Hyvän paimenen seurakunnalle on rakennettu hyvät tilat Singaporen kirkon avustuksella. Sen nuoret pastorit Daniel ja Moses vaikuttavat hyvin innostuneilta työstään ja tuntuvat rakastavan seurakuntaansa ja koko ympäröivää kylää, joka on enimmäkseen buddhalaista. Seurakuntaan kuuluu yhteensä 55 jäsentä. Päivittäisen hartauden ja viikoittaisen jumalanpalveluselämän lisäksi kirkon tiloissa opetetaan kyläläisille englantia ja tietokonetaitoja. Pastorit toimivat opettajina. Tietokoneoppilaita Krusin kylästä. Kirkot haluavat olla jakamassa hyödyllisiä taitoja sivukylillä ja vähävaraisille. Singaporen kirkon tuella kirkolla ruokitaan lämpimällä aterialla 50 lasta, joiden ruuan saanti muuten olisi köyhien kylän perheiden vaikeata järjestää vanhemmat työskennellessä pienillä riisipelloillaan. Tällaiselle tuelle olisi pastori Danielin mukaan suurempikin tarve, kuin mihin resurssit tällä hetkellä riittävät. Kaksi-kolme kertaa vuodessa seurakuntaan saapuu joukko lääkäreitä Singaporesta, Australiasta ja Hongkongista pitämään klinikkaa vapaaehtoistyönä. He viipyvät kylässä viikon, hoitavat kyläläisiä ja menevät lisäksi muutamaksi päiväksi myös johonkin lähiseudulle klinikkoineen.

5 Tulevaisuus näyttää minkätyyppistä tukea ja yhteistyötä me suomalaiset Hyvän paimenen seurakunnalle voimme tarjota. Laajemmin voimme palvella Kambodzhan kirkkoja perhetyön lanseeraamisella. Tämä kirkollinen hanke edistyy ja sen toteuttaminen tapahtuu useiden yhteistyötahojen kanssa. Kiitollisuuden aiheita riittää Joka päivä kiitän ja iloitsen siitä, että saan olla mukana tekemässä työtä ja seuraamassa kristillisen työn kasvua, ponnisteluja ja ilon aiheita täällä Kaakkois-Aasiassa. Kiitän sydämestäni rukousavustanne. Mietin usein, miten voisin olla välittämässä täällä sitä ajatusta, että Suomessa samanlaiset tavalliset ihmiset iloineen ja murheineen ovat niitä, jotka tukevat ja rukoilevat kaukaisten sisariensa ja veljiensä puolesta. Me emme tiedä, kuinka paljon nousee puolestaan rukoushuokauksia Thaimaasta, Singaporesta tai Kambodzhasta meidän suomalaisten asioiden edestä. Erityisesti toivon teiltä nyt esirukousta niiden ihmisten puolesta, joiden elämää tulvat koettelevat ja Hyvän paimenen ja City-kirkon ja niiden työntekijöiden puolesta Kambodzhassa Hyvän paimenen seurakunnan nuoria Krusin kylässä Kampong Cchnangin provinssissa. Perhetyön seminaarissa Phnom Penhissä.

6 Katunäkymä Phnom Penhistä. Leena Waismaa 679/72 Roof Garden Sukhumvit 50 Rd Phrakanong Klongtoey Bangkok 10260, Thailand Huom! Osoite muuttunut omaksi nykyiseksi kotiosoitteekseni. Edellisestä kirjeessä puuttui puhelinnumerosta viimeinen numero. Nimikkoseurakuntiani ovat Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, Tampereen Pyynikin seurakunta, Pirkkalan seurakunta ja Tampereen Tuomasmessu

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Ruokaturvan vahvistaminen, Kambodzha

Ruokaturvan vahvistaminen, Kambodzha 1 Ruokaturvan vahvistaminen, Kambodzha Kumppani Church World Service Cambodia Hankkeen kuvaus Lähetysseura tukee Church World Servicen (CWS) hanketta Kambodzhassa, jossa kaikkein köyhimpien toimeentuloa,

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

Luther Seminary in Thailand (LST)

Luther Seminary in Thailand (LST) 1 Luther Seminary in Thailand (LST) Kumppani Thaimaan ev.lut. kirkko Jumalanpalveluksen ydintä etsimässä evankelistat Hankkeen kuvaus Luther seminary in Thailand (LST) on Thaimaan luterilaisen kirkon teologinen

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Luther Seminary in Thailand raportti 2/2014, Thaimaa

Luther Seminary in Thailand raportti 2/2014, Thaimaa 1 Luther Seminary in Thailand raportti 2/2014, Thaimaa Hanke Koulutuskeskus, LST Hankkeen kuvaus Nuori kasvava kirkko tarvitsee päteviä työntekijöitä. LST näkee tärkeäksi ELCT:n työntekijöiden, opiskelijoiden

Lisätiedot

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 55/2016 175 Etiopian luterilaisen Mekane Yesus kirkon Dessien uuden kirkon ja toimintakeskuksen valmistumis- ja kirkonvihkimisjuhlaan osallistuminen sekä lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kohteisiin

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus

Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus Jyrki Jalkanen PUUTARHA&Kauppa Millaisena meidät ehkä nähdään? Vihreän ympäristön tekijöitä Terveellisen ruoan tuottajina Kaupunkien inhimillistäjinä&puhdistajana

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

The Start of the Lutheran Church in Cambodia Mission Festival of the Finnish Evangelical Lutheran Mission (FELM) June, 2012

The Start of the Lutheran Church in Cambodia Mission Festival of the Finnish Evangelical Lutheran Mission (FELM) June, 2012 Missiologinen symposiumi Haminassa 8.6.2012 lähetysjohtaja Sally Lim, Singaporen lut. kirkko (lopussa suomenkielinen lyhennelmä) The Start of the Lutheran Church in Cambodia Mission Festival of the Finnish

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Pokemon Yellow Läpipeluuopas

Pokemon Yellow Läpipeluuopas Pokemon Yellow Läpipeluuopas Kiitos kun latasit oppaasi pokelandiasta. Tämä opas on tehty huolella ja kaikki sen toiminnot tarkastettu. Toivomme että siitä on sinulle apua kun pelaat Pokemon Yellowia.

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D tytöt - c-tytöt - D-pojat - d-pojat - c-pojat - D-pojat - f-tytöt - d-pojat - f-tytöt - D-tytöt

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 20.11.2015 sivu 1 (8) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 26.11.2015 klo 17.00 HUOM AIKA Paikka Myyrmäen kirkko, kerhohuone 1 Uomatie 1, 01600 Vantaa Osallistujat

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Jeremy Rhodes 212 Silverback Drive California Springs

Lisätiedot

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

Tapani Haapalan ja Ari Muttosen kirje Kambodzhasta syyskuussa 2015

Tapani Haapalan ja Ari Muttosen kirje Kambodzhasta syyskuussa 2015 Tapani Haapalan ja Ari Muttosen kirje Kambodzhasta syyskuussa 2015 Hyvät tukijoukkomme Vantaankoskella, Lohjalla, Lauttasaaressa, Tampereella ja Kambodzhan lähetyspiirissä sekä ystävärenkaassamme! Suomi-lomamme

Lisätiedot

Elinan ja Hannun ystäväkirje 25, 8.2.2014

Elinan ja Hannun ystäväkirje 25, 8.2.2014 Elinan ja Hannun ystäväkirje 25, 8.2.2014 Elina ja Hannu Heikkilä PL 189, 53101 Lappeenranta hannu.heikkila@felm.org elina.heikkila@felm.org Elina ven. + 7 921 3328 113 Elina suom.+358 50 369 9573 Hannu

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI

TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI VAPAAEHTOISTOIMINTA KIRKOSSA vahvistaa osallisuutta seurakunnan elämässä ja toiminnassa antaa mahdollisuuksia toteuttaa seurakuntalaisuutta ja kristillisyyttä

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 337/2016 49 Ilmoitusasiat syyskuu ehdotus Merkitään tiedoksi - Pihakahvila koulutus 15.9 klo 17.30 Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 335/2016

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kokousaika: ma 16.3.2015 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Jussi Mäkelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Tapani Haapalan ja Ari Muttosen kirje Kambodzhasta maaliskuussa 2015

Tapani Haapalan ja Ari Muttosen kirje Kambodzhasta maaliskuussa 2015 Tapani Haapalan ja Ari Muttosen kirje Kambodzhasta maaliskuussa 2015 Hyvät lähettäjämme Vantaankoskella, Lohjalla, Kambodzhan lähetyspiirissä ja ystävärenkaassamme! Saimme jälleen viettää Lähetysseuran

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Säätiöt rahoittajina. Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014

Säätiöt rahoittajina. Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014 Säätiöt rahoittajina Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014 Aluksi Yksi ajatus on tarjota teille lisätietoa yhdestä rahoitusvaihtoehdosta, säätiöistä. Joskus ne toimivat tarpeeseen, sen kokoon nähden ainoana

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Vuositilasto 2006 Keskusrekisteri Johdanto... 3 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2006 väestömuutosten yhteenveto...4 Helsingin

Lisätiedot

Elämysmatkalle bangladeshilaiseen bambumajaan

Elämysmatkalle bangladeshilaiseen bambumajaan Elämysmatkalle bangladeshilaiseen bambumajaan Lähetysyhdistys Kylväjän työ Bangladeshissa Kylväjän työ Bangladeshissa aloitettiin vuonna 1976 yhden vähemmistökansan, oraonien, keskuudessa maan luoteisosassa.

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 23.2.2016 klo 17.00 18.30 Paikka Kokoonpano ja läsnäolo Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, C-rappu 2.kerros Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Säätiöt rahoittajina

Säätiöt rahoittajina Säätiöt rahoittajina Jyväskylä 9.2.2012 Aluksi Kun suunnittelimme ohjelmaa tälle päivälle, yksi ajatus oli tarjota lisätietoa yhdestä rahoitusvaihtoehdosta, säätiöistä. Joskus ne toimivat tarpeeseen, sen

Lisätiedot

Kiitos vedestä! Etiopian Sirinkassa

Kiitos vedestä! Etiopian Sirinkassa Kiitos vedestä! Etiopian Sirinkassa sijaitsevaa suojattua lähdettä käyttää runsaat kaksi sataa taloutta, yli tuhat ihmistä. Se on osa laajaa naisten asemaa parantavaa hanketta, joka hyödyttää 25 000 ihmistä.

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. 祝 贺, 愿 你 们 幸 福 快 乐 Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne 致 以 我 对 你 们 婚 姻

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Toivon Tie - Thaimaa. Sopimuskohderaportti 1/2016. Kumppani ELCT. Hankkeen kuvaus

Toivon Tie - Thaimaa. Sopimuskohderaportti 1/2016. Kumppani ELCT. Hankkeen kuvaus Toivon Tie - Thaimaa Kumppani ELCT Hankkeen kuvaus Vanhusten juhlassa jaettiin jokaiselle vanhukselle lahjaksi kylpypyyhe. Toivon tie on Thaimaan evenkelis-luterilaisen kirkon(elct) diakoniaosaston työmuoto,

Lisätiedot

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä 1 Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Lasten ja nuorten leiri päättyi jumalanpalveluksella ja lopussa jokainen sai muistoksi leirin aikana tehdyn valokuvakalenterin.

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA Tämä on esite kaikille peruspalvelujen ammattilaisille. Esitteessä käsitellään erilaisia romaniyhteisön ja pääväestön välisiä eroja, jotka on hyvä ottaa huomioon käytännön

Lisätiedot

Akaan Verkko -hanke kuvina

Akaan Verkko -hanke kuvina Akaan Verkko -hanke kuvina Kiipula Talo, jota haaveilimme yhteiseen käyttöön yhdessä saman katon alla yrittäminen, yhdistysmaailma ja hanke. Talvi 2010. Hämeenlinnalainen Pikku Pena, Pentti Nyholm oli

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan Paras on edessä

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan  Paras on edessä Ohje esittelijälle Tämän ohjaustekstin tarkoitus on auttaa sinua kertomaan lyhyesti ja vapaasti mitä valkokankaalla lukee. Tavoite on, että sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan valkokankaalta

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku.

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. KT Merja Paksuniemi Verkostotutkija Siirtolaisuusinstituutti Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Lapsuuden

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

käsivarresta 2 luuta meni poikki. Toinen huono asia oli, että 13 vuotta sitten sinä veit tytön kalastamaan veneellä, mutta et saanut kalaa ja tyttö, j

käsivarresta 2 luuta meni poikki. Toinen huono asia oli, että 13 vuotta sitten sinä veit tytön kalastamaan veneellä, mutta et saanut kalaa ja tyttö, j Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Tesoman päiväkodissa toimimme lasta kuunnellen ja kunnioittaen. Annamme lapselle turvaa, aikaa sekä mahdollisuuksia kokea ja tuntea onnistumisia

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Ihmiset voivat elää monenlaisissa liitoissa. Tässä saat tietoa neljästä eri liitosta ja siitä, mitä ne tarkoittavat. Avoliitto Kun kaksi ihmistä

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2013 sisältää tietoja Oulun ev.lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun kaupunki

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 12.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2012 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

On tarpeen, että tässä piiriliitossakin taas. vaihdetaan puheenjohtajaa, sillä muuten voi käydä. niinkuin minulle nyt, että löytää arkistosta

On tarpeen, että tässä piiriliitossakin taas. vaihdetaan puheenjohtajaa, sillä muuten voi käydä. niinkuin minulle nyt, että löytää arkistosta Etelä-Suomen Kerhopiiriliiton vuosikokouksessa Helsingissä 1970 Hyvät kutsuvieraat Arvoisat Kokousedustajat On tarpeen, että tässä piiriliitossakin taas vaihdetaan puheenjohtajaa, sillä muuten voi käydä

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot