Martti Kainulainen, Lappeenranta

Transkriptio

1 Martti Kainulainen, Lappeenranta Martti Kainulainen työstää puusta, lepästä ja haavasta, mosaiikkitauluja. Puupalat hän värjää, esimerkiksi punajuuren keitinliemellä. Kainulainen on tehnyt monipuolisia mainostöitä yli kolmekymmentä vuotta, mikä on kehittänyt sommittelutaitoa ja värisilmää. Mosaiikkien aiheet hän löytää erilaisista kiinnostavista vastaan tulevista kuvista ja yleensä taiteesta. Hän on työstänyt myös tyttärentyttärensä piirroksia mosaiikeiksi. Teokset syntyvät askarteluhuoneessa ympäri vuoden työskennellen. Kainulainen tuntee taidetta, vaikka hänellä ei erityisiä taiteellisia esikuvia olekaan. Hän käy mielellään taidenäyttelyissä, vaikkapa Kiasmassa. Picasson näyttelyssä Kainulainen toteaa ajatelleensa: Eihän noissa nyt kauan mene kun ottaa leveen pensselin ja huitelee vähän aikaa, vaikka kyllähän siinä pitää oma kykynsä olla kuka niitä tekkee, eihän se keltä tahansa synny nekkään kuviot. Picassomaisia vaikutteita Kainulaisen töistä löytyykin. Nykytaiteesta hän pitää myös: Ne on semmosia oivalluksia, pittää ottaa ne ihan huumorin kannalta joskus, mut se on ihan hyvä. Kainulainen tekee myös huonekaluja ja on kokeillut kanteleiden tekoakin. Yhteislaulu ja musiikki ovat myös mieluisia harrastuksia. Hän arvostaa jokaisen erilaista ja omaa tapaa tehdä taidetta: Jokainen tekee sielullansa, Kainulainen toteaa. Marja Estola ja Hannu Leskinen-Estola, Imatra Imatralainen pariskunta Leskinen-Estola ITE-taiteilee nimestään huolimatta varsin estottomasti monella alalla. Kierrätysmuoviteokset, huovutus, maalaus ja musiikinteko kuuluvat kaikki osaamisalueisiin. He ovat myös tehneet videon huovuttamisesta ja Hannu on koostanut You Tubeen pätkiä Parikkalan Patsaspuistosta. Marja Estola on erikoislääkäri ja Hannu Leskinen-Estola AMK:n kuvataideyksikön pajamestari. Huovutus innostus alkoi Marjan aloitteesta: Hannusta se oli kauheen kivaa ja se halus kokeilla kanssa ja sit se tuli hulluks ja rupes tekeen, Marja kertoo. Yhteinen huovutusharrastus on kestänyt pari vuotta, eläinten karvojakin on materiaalina kokeiltu. Hannu sanoo huovutuksiaan kaulahuiveiksi. Sellaisina niitä on ollut myytävänä paikallisessa käsityöliikkeessäkin. Pitkät ja kapeat työt käyvät myös seinätekstiilistä. Vaihteluksi huivien tekoon Hannu tekee hauskannäköisiä örkkejä. Mistä lie alitajunnasta tulevat, hän toteaa. Yhteistä töille on huumori. Nobody is perfect -pupulta puuttuu toinen korva, muovipuusta kurkkivalla koiralla on neljä silmää ja Naismachine-työssä pakkauskotelo on saanut uhkeat säätökahvat. Suurin huovutustyö on laatikon päällä makaileva kissa, joka on tehty koirankarvoista. Hannu tekee huovutuksiaan myös intuition pohjalta. Märkähuovutusvaiheessa hän voi laittaa työhön värilänttejä, jotka vasta myöhemmin saavat merkityksensä mielikuvien pohjalta. Marja on aina tehnyt monenlaista taidetta. Hän kehittelee kankaan jämistä omia keksintöjään, pyjamansyöjiä ja nakkitekniikalla tehtyjä tuoleja, tissiliivitöistä puhumattakaan. Rintaliiveistä syntyi säilytyslokeroita ja seinävaate. Kierrätysmuovin käyttäminen on myös Marjalle mieluista. Hän opetteli kurssin verran muovin käsittelyä ja työstämistä Imatran taidekoululla. Muovi on tullu siitä, että mua hirveesti raivostuttaa heittää pois hyviä tavaroita. Mehukattipurkit varsinkin, ne on sellasta hyvää muovia, Marja kertoo. Mehukattipurkeista on syntynyt kukkalyhtyjä. Muoviveistosten runkorakenne rakentuu milloin mistäkin, kanaverkosta muovipurkkeihin. Rungon päälle Marja sulattaa muovipusseja tai muuta ohutta muovia kuumailmapuhaltimella. Veistos muotoutuu pikkuhiljaa tehdessä. Kierrätysmuovia Marja on hankkinut hevostalleilta, vaateliikkeistä, sairaalan keittiöstä ja Siwan takapihalta. Hän on kokeillut myös mm. pronssivalua, saunan pesuhuoneessa asuukin pronssinen uimalaseilla varustettu sika. Marjan työt lähtevät ajatuksesta Mitäs hauskaa vois tehdä? Sika- ja lintuinfluenssatorni muoviveistoksen aiheena on influenssa. Punainen influenssa valuu pitkin linnusta ja siasta muodostunutta eläintornia ja tukahduttaa pienempiä kulkijoita alleen. Sika on eräs Marjan lempiaiheista. Mä oon sikisti. Mä tykkään tehä sikaasioita, Marja kertoo. Olohuoneessa makailee oikean kokoinen sika, joka on sisältä valaistu. Sian perseeseen jäi aukko kun mä sitä rakensin. Hannu se vissiin keksi, että sinne vois laittaa valot sisälle. Veistos on ollut näytteillä Helsingin messukeskuksessa lääkäripäivillä. Toinen sikaveistos Informaatioähky,

2 kanaverkosta tehty sika, joka on työnnetty täyteen lääkärilehtiä sai paljon positiivista palautetta. Marjan teosten huumori ja kantaaottavuus löytyy usein teosten nimistä, kuten Koira kätkeytyy talventörröttäjien joukkoon, Pahoinpidellyt naiset karkaavat pimeydestä valoon ja Hirviö peilissäni sunnuntaiaamuna. Sekä Marja että Hannu taiteilevat ympäri vuoden. Kesällä on hyvä tehdä teoksia pihalla ja talvella tekeminen siirtyy sisätiloihin saunaan tai kylpyhuoneeseen. Leskinen-Estoloitten teokset eivät ole varsinaisesti yhteisteoksia, vaikka jonkin verran yhteistyötä niiden valmistamisessa voi olla. Kummallakin on kuitenkin niin omanlaisensa työtapa, että teokset ovat aina enemmän jommankumman omia. Marjalla on monta työtä tekeillä samaan aikaan, Hannulla pikemminkin yksi kerrallaan. Pariskunta piti Sikermiä -näyttelyn Imatran kulttuurikeskuksen käytävägalleriassa syyskuussa Heillä on myös ollut aikaisemmin näyttely, jossa oli esillä kummankin maalauksia. Atte Paju, Lappeenranta Vuonna 1965 syntynyt Atte Paju edustaa nuorisoiteä, esimerkkiä siitä, miten itse oppineisuus voi muuttua ammatiksi. Paju elättää perheensä yksityisyrittäjänä, hän pyörittää Lappeenrannassa Painoniekka paitapainoa. Paju on aidon ITE-perinteen mukaan aina ollut kiinnostunut taiteesta ja käsillä tekemisestä, grafiikan tekoa hän on harrastanutkin. Lapsuudessa ihailun kohteena olivat tädin maalaukset ja oma piirustusnumero koulussa oli aika 9 tai 10. Omanlaisensa taiteen teon Paju aloitti vuonna 2005 itse kehittämällään tekniikalla. Paju maalaa teoksensa läpinäkyvän akryylilevyn takapuolelle huonekalumaaleilla käänteisessä järjestyksessä. Ensin syntyvät ääriviivat ja sen jälkeen värit yksi kerrallaan. Paju sai ajatuksen tekniikkaansa silkkipainajan työstään huomatessaan, että voisi maalatakin yksi väri kerrallaan ja peittää lisää vähitellen, kuten silkkipainossa. Pajun teokset alkavat aiheen luonnostelusta ja piirtelemisestä, vapaata tajunnanvirtaa soudellen. Syksyisin kun silkkipainoyrityksessä on hiljaisempi tahti, Paju maalaa työpaikkansa alakerrassa, kuunnellen samalla monipuolista musiikkia. Progea, fuusiojazzia, postrockia, vanhaa folkia, konemusiikkia ja soulia voi löytää Pajun teosten synnyn taustamusiikista. Yrityksessään Paju tekee tilaustöitä asiakkaiden toiveiden mukaisesti ja maalaukset ovatkin oman luovuuden henkireikä. Paju kutsuu tyyliään naiviksi surrealismiksi. Inspiraatio voi tulla missä/mistä vain, joten hän pitääkin mukanaan muistivihkoa ideoiden tallentamiseen. Jostakin tavallisesta tilanteesta voi tulla mielikuva, joka muuttuu omaan muotoonsa teoksessa. Kuten ITEtaiteilijat 99,9 prosenttisesti Paju kertoo saavansa aiheet Omasta päästään. Paju ei halua kertoa erityisiä tarinoita teoksillaan, nimiäkin niille on vaikea keksiä. Se näkyy, mitä kuvassa on. Hän pitää Salvador Dalista, Max Ernstistä, Andy Warholista, Roy Lichtensteinista ja Kalervo Palsasta. Näiden mestareiden vaikutteita voikin halutessaan löytää Pajun töistä. Paju on kiinnostunut rumuuden kauneudesta ja töistä löytyy huumoria groteskeista aiheista huolimatta. Teoksissa on paljon sarjakuvamaisuutta ja populaarikulttuurin vaikutteita. Musiikki ja elokuvat, populaarikulttuurinkuvasto, jonka keskellä Paju on elänyt, tekee hänen teoksistaan hyvin tutun oloisia ainakin saman sukupolven ihmiselle. Pajun maalauksia on ollut esillä viime vuosina Imatran kylpylässä KUTKA-projektin yhteydessä ja Ajantappajat -taiteilijaryhmän näyttelyssä Mäntyharjulla. Tammikuussa 2013 Pajun maalauksia oli esillä yksityisnäyttelyssä Lappeenrantalaisessa HOI SIE -galleriassa. Näyttely toimi osana Keudan aikuisopiston Pekka Halosen akatemian kuva-artesaanin näyttötutkintoa. Pajun hakiessa Pekka Halosen akatemiaan hänelle myönnettiin suoraan oikeus näyttötutkintoon ilman opetukseen osallistumista. Pajua voi siis kutsua erinomaisen hyvin ITEoppineeksi kuvataiteen ammattilaiseksi.

3 Martti Hietanen, Imatra Martti Hietasen puuateljee Imatralla lähellä Venäjän rajaa on paikallisesti hyvin tunnettu. Hietasella on esillä jatkuva myyntinäyttely, esittelyn voi sopia puhelimitse. Puuseppämestarit ry. on myös pitänyt näyttelyitään Hietasen ateljeessa, ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Puunveistäjien yhdistystoiminnan kautta Hietanen on ollut näyttelyissä paitsi Suomessa myös Sortavalassa ja Unkarissa. Hietanen on ollut Espanjassa veistämässä lomillaan monena vuonna ja Kalifornian punahonkakin on tuttu veistomateriaali. Imatran terästehtaalla varsinaisen työuransa tehnyt Hietanen on nuorena käynyt taideyhdistyksen piirustuskoulua. Piirustuskoulussa hän näki kirjan Albin Kaasisesta ja sai kipinän veistämiseen. (Albin Kaasinen , liperiläissyntyinen karikatyyriveistäjä, jonka humoristiset veistokset esittävät vanhan ajan elämää.) Kaasisen vaikutus on nähtävissä Hietasen veistotyylissä. Pian kansakoulun jälkeen syntyivät Hietasen ensimmäiset puu-ukot: Kyllä mie tän oman tyylin heti sit ponjasin, en ruvennu ihan noin pikkutarkkoja tekemään (kuin Kaasinen.) Ensimmäinen ukko tuli omasta päästä, sitten piti hakkee pölkkyjä lissää, Hietanen velmuilee. Moottorisahaveistoa Hietanen kokeili 80-luvun puolivälin jälkeen. Innoitusta antoi Paavo Tiihosen esimerkki, kuten niin monille muillekin veistäjille. Hietasen veistokset ovat hyvin tunnistettavia, pienissä puu-ukoissa tavaramerkkinä ovat veikeänpyöreät silmät. Myös kiikussa istuva rehevä rouva on tyypillinen Hietasen bravuuriaihe. Hietanen on tehnyt paljon tilaustöitä ja sarjatöitä palkinnoksi erilaisiin tilaisuuksiin. Hänen veistoksiinsa voi törmätä usein antiikkiliikkeissä tai kirpputoreilla. Paras vaihe (veistossa on) kun saap rahhaa kätteen, veistelee Hietanen myös sanallisesti, mutta toteaa vakavammin: Tulisin kippeeks heti seuraavana päivänä, jos en näitä tekis. Ersso Ahlstedt, Kouvola Ersso Ahlstedtilla Kouvolassa on poikansa Pasin kanssa metallin monialayritys `Ahlligaattorin` verstas, jonka takapihalla hyppivät lystikkäät motoroidut eläinhahmot. Eräs villeimpiä ikinä vastaan pomppineista ITEveistoksista on Ahlstedtin mustamuoviturkkinen nalle, jonka hän nykäisee takapuolesta käyntiin kuin moottorisahan. Reipas nalleveistos kömpii ja hyppii hyvin karhumaisesti. Toisella tyylikkäällä moottorikonilla voi ratsastaa rodeota, jos pystyy. Paikalla käy yleisöä, etenkin lapsia katsomassa näitä liikkuvia ITEleluja. Takapihan perällä on kookkaita peltilevyistä pakotettuja ja monesta osasta koostettuja veistoshahmoja teatraalisessa ryppäässä: Eeva omenoineen ja Junnu Vainio mikrofoneineen mukanaan Miikkulainen hylkeineen vierellään kynsikäs Lordi, minitarzan ja tuhti Tarja Halonen sekä nuolella tähtäävä alaston jousinuorukainen. Näitä sivistyksen sankareita pelottelee muovilastuista sorvattu gorilla ja hirmuinen alligaattori suoraan viidakosta. (teksti Erkki Pirtola) Eini Saukkonen, Parikkala Eläköitynyt valokuvaamoyrittäjä Eini Saukkonen on kekseliäs ja omaperäinen kierrätysmateriaaliteosten luoja. Jo ennen teosten syntyä Saukkosten piha voitti Parikkalan kaunein piha-kilpailun ja valtakunnallisen ihana piha -kilpailun. Kunnan matkailuesitteessäkin yhtenä kohteena monen vuoden ajan ollut piha keräsi parhaina kesinä yli 2000 kävijää. Puutarhaa on esitelty televisiossa, puutarhakirjoissa ja monissa lehdissä. Saukkosen taideharrastus alkoi vuonna 1994, kun hän visioi uuden kodin puutarhaan tietyn kiven päälle kukkoveistoksen. Aiemmin Saukkonen oli muurannut kivistä grillin ja pöytäryhmän. Kukkoa suunnitellessa hänelle kuitenkin juolahti mieleen tehdä se lasista. Sopivat lasinpalat löytyivät ilmaiseksi lasiliikkeestä ja onnistunut teos kirvoitti lisää kokeiluja. Näyttävin Saukkosen teoksista on ylpeänkaunis värikäs riikinkukko, jonka lasisulat on kiinnitetty itse keksityllä tekniikalla. Saukkonen tekee teoksia materiaalin ehdoilla. Usein hän ei ole etsinyt tiettyä materiaalia, vaan materiaali on löytänyt hänet esimerkiksi tuttavien tarjottua hyödyttömiksi jääneitä tavaroita Saukkosen käsittelyyn. Uukuniemen kirkon kattokruunun palaneet sähkökynttilät päätyivät tikapuun pienoiksi Älynvälläys - teokseen. Koeputket taas sojottavat valaistuina siilin piikkeinä ja vieläpä soivatkin kun niitä koskettelee. Retretin näyttelyssä rekvisiittana olleesta rikkinäisestä arabian posliinista Saukkonen sai ainekset kukkoon

4 ja kanaan. Saukkosen luovuus hyödyntää materiaaleja eri tarkoituksessa kuin mihin ne on alun perin tarkoitettu juontaa juurensa ehkä sota-aikaan, jolloin oli pula kaikesta ja kekseliäisyyttä tarvittiin. Saukkosta innoittaa taiteen tekemiseen hengellisyys ja elämän tapahtumat, omakohtaiset kokemukset, joita hän käsittelee teostensa kautta. Heikki Kylliäinen, Savitaipale Kylliäinen on tehnyt kotipaikalleen Himmelitaivaan. Pihapuissa ja hänen itsensä rakentamissa pikku näyttelymökeissä roikkuu lukemattomia koristekuvia. Niissä toistuvat tietyt aiheet: kukka, lintu, hevonen, puinen ketju ja himmeli. Rakennelmien ulkopinnatkin ovat koristellut rytmikkäillä kuvioilla ja tähtikukinnoilla. Hiukan Juice Leskistä muistuttava Kylliäinen on joutunut jättämään v työnsä Taavetin betoni-elementtitehtaassa selkävamman tähden ja Himmelitaivas on syntynyt sen jälkeen herkeämättömän työn tuloksena. Hän myös tekee sarjoittain omantyylisiä puusäleisiä vateja, lampunvarjostimia sekä lelumaisia esineitä, esim. pikkusohvia pyykkipojista. Kylliäinen avaa ovet yhteen pääpaviljongeistaan: Sieltä ilmestyy valtava muovisista imupilleistä tehty himmeli. Eräässä toisessa liiterimuseossa ovat valtava `himmeli` lukemattomista puuketjuista ja -renkaista. Nämä tuntuvat nykytaiteellisilta teoksilta ja koristeellinen Himmelitaivas ympärivuotiselta joulupajalta. (Teksti Erkki Pirtola) Taisto Ukkonen, Voikkaa Nälkä on opettanut, Taisto Ukkonen toteaa kysyttäessä miten monipuoliset kädentaidot on opittu. Ukkonen aloitti jo 13 -vuotiaana savottatyöt. Hän on kasvanut käsillä tekemiseen. Kyllä mie pienenä poikana kaikkia pieniä töitä tein, mut näitä isompia mie alotin tuossa -80 -luvulla, Ukkonen kertoo. Hän on tehnyt työelämässä moninaisia tehtäviä, viimeimmäksi kalustekunnostajan ja käsityönopettajan töitä. 90- luvulla Ukkosen jäätyä eläkkeelle oman taiteen tekemisestä tuli olennainen osa jokaista päivää. Ukkonen tekee puusta kaikkea mahdollista. Isokokoisissa veistoksissa pohjatyö on tehty moottorisahalla ja siisti, viimeistelty pinta taltalla. En oikein tykkää siitä moottorisahapinnasta. Se ei ole miun mielestä hyvän näkönen. Se ei oo niiku tehdyn näkönen ollenkaan, Ukkonen toteaa. Isoissa veistoksissa aiheina ovat eläimet ja ihmiset. Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija inspiroi tekemään veistoksen Konsta Pylkkäsestä. Yksi herkimmistä aiheista on äiti ja lapsi. Se on miulle niin sellanen aihe aina. Miulta on kuollu äiti, mie jäin kymmenen vanhaks, Ukkonen kertoo. Ilmeikkäissä pienoisveistoksissa Ukkonen on myös käyttänyt oikeita ihmisiä esikuvina. Henkilöhahmoista löytyy mm. hirvensalmelainen seppä ja tilaustyönä tehty maailmanmestari Sari Essayahin muotokuvaveistos. Ukkonen on tehnyt paljon puureliefejä, joissa taltan jälki on tarkkaa ja kuvaavaa. Mie oon aina ollu sellanen Milli-Ville, hän arvioi omaa tarkkuuttaan. Lisäksi Ukkonen maalaa öljyväreillä tarkkoja, pienellä pensselillä tehtyjä luontoaiheisia töitä. Taulujen koristeelliset kehykset, jotka ovat olennainen osa maalauksia, hän valmistaa itse sarjatyönä. Mie koitan tehdä, et se on mikä se on, hän kuvaa realistisia maalauksiaan. Ukkonen pitää linnuista ja se näkyykin maalauksissa lintuaiheiden runsautena. Hän on jäljentänyt Von Wrightin veljesten teoksia, mutta muuttaa omaa työtään vaikkapa lisäämällä ylimääräisen linnun. Jotta tekemisen kirjo olisi vielä runsaampi Ukkonen on hionut korukiviä nyrkit verillä. Hän on kokeillut myös viistehiontaa omatekemillään välineillä ja korujen tekoonkin hän on tehnyt työkaluja itse. Kipsivalusta Ukkonen ei sen sijaan pitänyt tekniikan sotkuisuuden vuoksi. Hän on antanut paljon töitään lapsilleen ja muutenkin lahjoiksi. Miulla on päässä se kun mie alan tekemään, en mie oikeestaan suunnittele mitään. Se tuolta latvasta tulee sitten. Sitä aina tekee mikä sattuu sytyttämään. Mulla on tuolla höyläpenkin alla jemmassa kuivaa koivua, jos rupee kiinnostamaan, niin niistä niitä tulee, Ukkonen kertoo työskentelytavoistaan.

5 Kodin pihapiirissä on pieni verstastalo, jossa Ukkonen voi tehdä taidettaan ympäri vuoden. Aina on jotakin uutta työn alla ja päivät ovat pitkiä. Joskus työ vie niin intensiivisesti mukaansa, että tuskin syömään ehtii. Ukkonen tuntee hyvin käyttämänsä materiaalit ja työskentelee materiaalin ehdoilla. Hän pitää hyvää huolta työkaluistaan: Miul on verstas aina siisti, Ukkonen toteaakin. Käsillä tekeminen on Ukkoselle hyvin tärkeää: Ei pysy nuo sormet paikallaan. Koko ajan on tehtävä. Täähän on sellanen dementian torjunta homma. Kun koko ajan miettii, et käyttää aivoja, hän arvioi. Oleg Tihonov, Imatra Petroskoissa syntynyt Oleg Tihonov on asunut Suomessa viitisentoista vuotta. Kaupungilla mittamiehenä työskentelevä Tihonov on aina ollut taitava käsistään ja veistellyt pienempiä veistoksia ikänsä. Ostettuaan oman talon Imatran Karhumäeltä hän päätti kokeilla moottorisahaveistoa. Ensimmäistä veistosta tietenkin karhua hän veisti melkein kuukauden, mutta lopulta sai sen niin näköiseksi, että ystävän koira yritti purra sitä. Lopulta tulee karhun näköinen veisto, se on ihan ihan karhu, kun koira yrittää purra tassua. Nykyisellään useamman vuoden ja useamman sadan veistoksen jälkeen aikaa menee vain muutama tunti yksinkertaisimmissa veistoksissa. Keksiessään veistoksen aiheen Tihonov innostuu niin, että yölläkin pitää lähteä heti sahaamaan, tai ainakin piirtää luonnos. Omat aiheet ovat usein mielikuvituksellisempia kuin tilaustyöt. Menninkäiset, kirahvi tai vaikkapa venäläisten satujen innoittamat veistokset ovat vaikeampia veistää kuin peruskarhu ja vievät enemmän aikaa, mutta ovat vaivan arvoisia. Tilaustyötkin ovat mieluisia, varsinkin kun tilaaja on tyytyväinen työhön. Vaikka karhuja on syntynyt jo useita satoja, pyrkii Tihonov aina tekemään niistä erilaisia. Tihonovin positiivinen elämänasenne näkyy veistoksissa, vihaista karhua hän ei pyynnöstä huolimatta pystynyt veistämään. Hän lisää veistoksiin hauskaa rekvisiittaa, hiihtävällä karhulla on vanhat puusukset, toisella sateenvarjo tai oluttölkki tassussa ja kauniilla noidalla luuta. Tihonov haaveilee myös suuremmista veistoksista, suuremmista kuin puusta voi sahata. Lasikuitu voisi ehkä olla sopiva materiaali niiden toteuttamiseen. Erittäin ystävällinen ja leppoisa Tihonov on vaatimaton, eikä pidä itseään varsinaisesti taiteilijana. Hän viimeistelee ihmishahmoisia veistoksia moottorihiomakoneella ja puukolla vaikkapa karhun kynsiä. Jos muutaman vuoden kuluttua minä kaikki laitan moottorisahalla, sitten tulee taide, Tihonov arvioi. Ei puukolla, ei hiomakoneella, sitten minä voin sanoa: olen mestari. Joka päivä eteenpäin ja eteenpäin. Minä tykkään jos on vaikea. Sitten taide kasvaa minusta, oppii. Simo Myöhänen, Imatra Hitsaajana 40 vuotta toiminut Simo Myöhänen on tehnyt puuveistoksia vuodesta Jo koulun käsityötunnilla virinnyt mielenkiinto puutöihin muodostui rakkaaksi harrastukseksi, joka pitää mieltä kasassa. Myöhäsen kodin ohi menevältä polulta ohikulkijat ihastelevat pihan veistoksia, mistä Myöhänen on mielissään, vaikka nauraakin, ettei Ykskään näistä oo silleen taiteellinen, mie oon vaan halunnu kokeilla mitä saa aikaseks. Tyttöjäki on kiva tehä kun ne on niin kivan näkösiä. Myöhänen innostuu itsekin toisten töiden katselemisesta ja arvostaa maalaustaiteen vanhoja mestareita: Kylmät väreet oikein käy kun näkee hienoja taideteoksia. Puunveistäjistä hän pitää erityisesti Eeva Ryynäsen hempeäksi ja herttaiseksi kuvailemastaan tyylistä. Moottorisahalla ja taltalla syntyneet Myöhäsen veistokset ovat hyvin viimeisteltyjä. Erilaiset eläimet ja taitavasti veistetyt ihmishahmot syntyvät rauhalliseen tahtiin puuta tutkiskellen, kärsivällisesti ja säntillisesti. Myöhäsen tyyli on muutenkin rauhallinen ja pohdiskeleva, jopa filosofinen. Hän arvostaa luontoa ja saa siitä inspiraatiota: Myö vähätellään muurahaista tai kärpästä, mut myö ollaan oikeesti ihan samanlaisia täällä, tehhään ehkä vähän enemmän tihuja, mut ollaan ihan samas asemas. Myös ihmisten erilaisuuden hän näkee rikkautena eikä ongelmana: Mie oon sitä mieltä, et myö nähään toisemme ihan eri lailla, ihmiset näkee luonnonkin ihan eri lailla sekin on meiän onni, että myö ajatellaan eri lailla. Kuinka paljon meitä on täällä maailmassa ja myö ollaan kaikki erilaisia, se on huikee onni sekin.

6 Jaakko Äikäs ( ), Ruokolahti Jaakko Äikäs syntyi Valkjärvellä, josta tie vei evakkoon Hämeeseen ja sieltä Ruokolahdelle. Suvussa oli seppiä ja Äikäs oli poikasena apuna enonsa sepänpajassa. Kiinnostus metallin muotoiluun alkoikin kenties jo lapsuuden kokemuksista. Oman taiteen tekeminen sai innoituksen 60-luvun lopulla työväenopiston kuparinpakotuskurssilla. Äikäs työsti yksityiskohtaiset ja viimeistellyt veistoksensa kuparipellistä pala palalta, kuumentamalla ja pakottamalla. Hän ei pitänyt itseään taiteilijana vaan pikemminkin kuparinruttaajana. Ruokolahden taideyhdistystä perustamassa ollut Äikäs osallistui useisiin yhteisnäyttelyihin ammattitaiteilijoiden kanssa ulkomaita myöten. Hänellä on myös useita julkisia töitä. Kuvantekijänä saamansa huomion Äikäs koki kuitenkin ansiottomana arvonnousuna. Pikemminkin huomio johtui Äikäksen mielestä siitä, että hän käytti harvinaista materiaalia, jota monet eivät käytä. Kuparipelti on kallista ja sen työstäminen hidasta. Talvisin talonsa kellaripajassa teoksiaan työstänyt Äikäs saattoi käyttää vuodenkin luonnollisen kokoisen ihmisfiguurin tekemiseen. Äikäs on kertonut useissa lehtihaastatteluissa taiteensa tekemisestä: Ei liene kysymys niinkään luomisvoimasta kuin puuhailusta mieluisan harrastuksen parissa. Tähän ehkä kannustaa liikkuminen luonnossa, jossa tuntee useasti pienuutensa. Ehkä tällä tavalla voi myös tilittää omia tuntojaan ja purkaa sisäisiä paineitaan. Äikäksen veistosten tragikoominen huumori näkyi myös hänen lausunnoissaan: Tätä pahetta harrastan vain öisin ja pyhäpäivinä. Kunniallinen ammattini on sähköasentaja. Rakastan kuparia. Se on kiitollinen materiaali. Epäkiitollista on vain sen hinta Olen joskus ajatellut, että tekisin oikein ison työn, onhan tässä tontilla tilaa. Mutta seuratessani tuon kuparin hintakehitystä, ollenkin tullut siihen tulokseen, että taidankin seuraavaksi tehdä oikein pienen työn. Äikäs kertoi Ruokolahtelaisen haastattelussa vuonna 1980: En piirrä töistä malleja. Yksityiskohdat syntyvät työtä tehdessä. Joskus on joitakin yksityiskohtia harjoiteltava useampaan kertaan. Äikäksen veistosten aiheissa näkyvät vanhat ammatit, ihmiskohtalot ja henkilökohtaiset elämänvaiheet. Hän käsitteli itseään koskettavia humanistisia aiheita herkällä tavalla. Esimerkiksi Toivo -teos on syntynyt myötätunnosta Armenian vuoden 1988 maanjäristyksen uhreja kohtaan. Äikäksen teokset ovat myös innostaneet muiden taiteenalojen edustajia. Jaakkiman kansanopiston tanssilinjalaiset tekivät 80-luvulla tanssiteokset Syksy ja Tuska Äikäksen veistosten innoittamina. Ruokolahtelaisen haastattelussa Jaakko Äikäs kertoi teostensa sisältävän paljon omia tuntemuksia ja tekevänsä kulloinkin sitä, mikä tuntuu mieluisimmalta ja kommentoi tanssiteoksen herättämiä tunteita: Koin aivan yllättävän kokemuksen myös siinä, miten joku toinen on voinut nähdä töissä myös jopa aivan tarkkaan omia työn tekovaiheeseen liittyviä tuntemuksiani. Ja vielä yllättävämpää on se, että näitä tuntemuksia on voitu ilmaista aivan toisin luovan toiminnan keinoin, Äikäs totesi. Äikäs kertoi aina asuneensa syrjässä ja nähneensä kovaa työntekoa. Hänen mielestään jokainen mökin ukko ja akka ansaitsisi oman patsaan. Suutari, seppä, haitarinsoittaja, evakkoeukko, metsämies, sotilas, pyykkäri ja merimiehen vaimo löytyvät Äikäksen henkilögalleriasta. Haluan kuvata toivoa toivottomissakin oloissa, Äikäs summasi taiteensa perimmäisen tarkoituksen. Seija Ahtiainen, Lappeenranta Seija Ahtiaisen viidentoista vuoden aikana syntyneet betoniveistokset kansoittavat Ahtiaisten kotipihaa Muukonniemessä Lappeenrannassa. Piha on tien päässä viimeisenä, kauniilla paikalla järven rannalla. Sijainnin vuoksi ohikulkijoita ei ole ja Ahtiaisen veistokset uhkasivat jäädä hyvin säilyneeksi salaisuudeksi, mutta onnekkaiden sattumien kautta ne löytyivät yleisön ihasteltaviksi Ahtiaisen lapsenlapselta saadun vinkin perusteella.

7 Aluksi Ahtiainen aikoi vain tehdä enkelin isoäitiensä muistoksi, mutta tekeminen ei siihen jäänyt, kun uudet aiheet veivät mukanaan. Enkelin valmistuttua Ahtiainen vastasi piloillaan naapurin asiaa kysellessä tekevänsä seuraavaksi tukkijätkän. Tukkijätkä valmistui aikanaan ja totta kai tarvitsi naisen rinnalleen. Sen jälkeen lastenlasten pyynnöt muumeista ja erilaisista sarjakuva- ja satuhahmoista lisäsivät pihan kansaa. Tiivi-Taavi, Vaaleanpunainen Pantteri, Väiski Vemmelsääri, Karvinen, Viivi ja Wagner ovat syntyneet kuvista mallia katsomalla. Ahtiainen on kehittänyt itse tekniikkansa. Teoksissa on täyteaineena vuorivillaa tukirautojen ja kanaverkon välissä. Parhaimmillaan Ahtiaisen veistotaito tulee esiin näköispatsaissa. Tarja Halosen rintakuvasta Ahtiainen lähetti kuvan presidentin kansliaan ja sai kiitoskirjeen paluupostissa. Presidentin rintakuva onkin hyvin onnistunut, samoin paikallisen radiotoimittaja Jouko Nykäsen täysikokoinen näköisveistos. Työelämässä nosturikuskina jopa 76 metrin korkeudessa toimiminen on varmaankin harjaannuttanut Ahtiaisen kolmiulotteista hahmotuskykyä. Nää on miusta nii helppo tehä, eihä näis oo mittää, Ahtiainen toteaa. Sisko Löyttynen, Savitaipale Leipomoalalla ja maatilan emäntänä työuransa tehnyt Sisko Löyttynen koki kouluaikana, että luovuutta rajoitettiin. Omasta päästä ei saanut keksiä mitään. Työtä oli tehtävä kaiken aikaa, ei jonninjoutavia touhuja. Viitisen vuotta sitten Löyttynen aloitti kansalaisopistossa keramiikan teon, vaikka kynnys oli korkea. Uuden aloittaminen pelotti, mutta mielenkiintoinen harrastus vei pian mukanaan. Löyttynen pitää paljon eläimistä ja ne valikoituivatkin omantyylisen taiteen aiheiksi. Makkaratekniikalla syntyneet humoristiset eläimet kiinnittävät katseen ja naurattavat hieman vinksahtaneilla ilmeillään. Mie en tykkää siitä jos tehhään normaali elukka, pittää siinä olla jottain vähän muuta, Löyttynen kertoo. Hän kokee eläimet luotettavammaksi kumppaniksi kuin ihmiset, ymmärtäviksi ja persoonallisiksi: Mie en vois ihmisen kuvia omalle pihalle laittaa. Miusta nää on paljon sympaattisempia. Mie oon jollain tavalla niihen kanssa niiku sopusoinnussa. Löyttysen keramiikka on omannäköistänsä, ei valmiiden mallien tai kaavojen mukaan tehtyä: En nii siloteltuukaan kaipaa, niiku kaupasta ostettuu. Miun näkemys on semmonen että niissä pittää olla rosoja, niikun meissä ihmisissäkii, Löyttynen kertoo tyylistään. Uutta teosta työstäessään hän hahmottelee ensin piirtämällä mitä haluaa tehdä ja lähtee työstämään veistosta alhaalta ylöspäin. Hän on tehnyt mm. oman versionsa presidentin kissasta Rontista ja sika -veistokseen liittyy tarina veljen karkailevista sioista. Ideoiden ja inspiraation lähteitä on vaikea määritellä: Se vaan joskus tullee (idea) ja joskus ei tuu millään. Joskus tullee helposti. Löyttysen eläimet ovat hyvin luonteikkaita, jokaisella näyttää olevan oma veikeä persoonansa ja tarinansa: Miusta on liian vakavaa tää elämä. Sillä aika pitkälle pärjää että ei niin vakavasti kaikkia Löyttynen määrittelee. Vaikka uuden harrastuksen aloittaminen vaati rohkeutta, Löyttysen tekisi jo mieli kokeilla taas jotain uutta, vaikkapa maalausta. Elämä menee hukkaan jos ei ole luovuutta, Löyttynen on huomannut. Ritva Ruoppa, Imatra Ritva Ruopan keramiikkainnostus alkoi jo pienenä tyttönä itse kaivetusta savesta lintuja muotoillen. Parhaiten hänet tunnetaan keraamisen Saimaan norpan valmistajana. Vuonna 1978 järjestettiin Etelä- Karjalan tuliaisesine -kilpailu, johon Ruoppa ideoi norppa -veistoksen. Idean toteuttamisesta järjestettiin erikseen Norppa -kilpailu, jonka voitti helsinkiläinen Pirkko Pylvänäinen. Ruoppa ja Pylvänäinen kehittelivät Saimaan norpan sarjavalmistusta ja vuodesta 1979 Ruoppa on tehnyt norppia myyntiin. Aikamoista showta oli alkuvuodet, kun niitä tehtiin ja tehtiin, eikä millään ois riittäny, Ruoppa muistelee. Tähän päivään asti kolmea kokoa olevia norppia on syntynyt kymmeniä tuhansia. Ruopalla on leikekirja norpan vaiheista vuosien varrelta. Erilaisilla messuilla ja muissa tapahtumissa on pidetty norpan teon työnäytöksiä. Norpat tehdään muotilla, jolloin jokaisesta saadaan suunnilleen samankokoinen. Viimeistelyn Ruoppa tekee käsin, joten jokainen norppa on uniikki yksityiskohdiltaan. Kaikkiaan muotoilu, kuivuminen ja poltto vievät lähes kaksi viikkoa. Lisäksi Ruoppa käyttää norpat savustusuunissa, jossa ne saavat tyypillisen tumman

8 värityksensä. Ruoppa on voittanut myös 70 luvun lopulla Luumäen matkamuisto -kilpailun Taavetti ja Tiina -veistoksella. Sitten kun niitä norppia tehtiin, niin siinä sivussa tuli innostus, että pitää tehä jotai muutakin, Ruoppa kertoo. Imatra-aiheiset reliefit koskesta, sillasta ja Valtionhotellista saavat seuraa vanhoja työtapoja ja vanhan ajan elämää kuvaavista pienoisveistoksista. Myös luontoaiheet inspiroivat Ruoppaa. Hän on ehtinyt tekemään grafiikkaakin ja öljyvärimaalauksia. Konttorialalla ja kuvaamataidonopettajana työskennellyt Ruoppa on pitänyt useita näyttelyitä. Joku aihe kun tulee päähän ni sen näkee jo siinä, et miten mie alan sitä tekemään, Ruoppa kertoo pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta taiteellisesta työstään. Hänelle on tärkeää nähdä omien käsiensä jälki ja kehittää osaamistaan. Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuusyhdistys myönsi Ruopalle Vuoden taitaja - arvonimen vuonna Jouko Nikamaa, Lappeenranta Jouko Nikamaa on tehnyt humoristisia veistoksia luonnon muovaamista käkkyröistä ja oksista jo pari vuosikymmentä. Teokset ovat viimeistelemättömiä tyyliin sopivasti: Mie en oo halunnukkaan liian pitkälle silotella luontohan se on suurin taiteilija. ITE-taiteelle tyypilliseen käkkyräveistoon Nikamaa saa ideat puun muodoista: Ko tuolla mettissä ja luonnossa kulkee ni sitte näkee tuolla sellasia juttuja, hökkyröitä. Ni jotenkin sieltä se lähtee. Ja sitten ku maailmalla kulkee silmät auki ja sormet harallaan, niin sieltäki saa vaikutteita. Joskus Nikamaa tietää heti häkkyrän nähtyään, mitä siitä tulee. Joskus hän jättää häkkyrän muhittumaan, kunnes oikea ajatus löytyy, vaikkapa saunan lauteilla makoillessa. Nikamaa ryhtyi puusepäksi yli 20 vuotta sitten. Lehmät saivat lähteä navetasta ja sorvi tuli tilalle. Nikamaa on tehnyt käsitöitä lapsesta asti. Puualan yrittäjäksi ryhtyminen teki harrastuksesta ammatin ja nyt ITEtekeminen täyttää harrastuksen paikan. Veistosten työstämisestä Nikamaa saa tekemisen iloa: Kaikissa ihmisissä on luovuutta kunhan se vaan saahaan kaivettua sieltä esiin, hän toteaa. Nikamaa on tehnyt tien viereen pihan perälle veistoksille gallerianurkkauksen, jossa ne ovat vapaasti ohikulkijoiden katsottavissa. Hän ottaa veistoksillaan kantaa humoristisesti. Joutsenon liittäminen Lappeenrantaan inspiroi tekemään hirtetyn joutsenen tien viereen. Veistoksista löytyy puun lisäksi myös muita materiaaleja, kuten nauloja tai sahanteriä. TandemHuussista löytyy ainakin heinäseipäitä, paistipannu ja kattilankansi. TandemHuussin idea syntyi Ruotsin matkalla kymmenisen vuotta sitten: Siel sit menomatkalla jossain huoltoaseman baarissa käytiin kahvilla ja sitte siel ol sellanen pien vessa. Niin sillo ko piti jonottaa niin sitte tuli vaan, et pitäs olla tandemhuussi. Nikamaa pyrkii tekemään aloittamansa työn kerralla valmiiksi. Keskeneräinen työ rasittaa enemmän kuin tekemätön. Kaikilla töillä on nimet, jotka tuovat niihin lisää huumoria ja avaavat teoksen takana olevaa ideaa: Syrjähyppy, Muumio, Aatami, Muotovalio, Leposika, Toteemi, Homopari, Pääasia ja EU:n byrokraattista maatalouspolitiikkaa kuvaava EU -heinäseiväs saavat hymyn kareen kasvoille. Hulluus tuo valoa pimeään maailmaan, Nikamaa velmuilee. Lasse Partanen, Lemi Lasse Partanen aloitti moottorisahaveiston 80-luvulla vastapainoksi yksityisyrittäjän raskaalle työlle. Partanen tekee veistoksensa alusta loppuun moottorisahalla ja saa näkyviin hyvinkin pieniä yksityiskohtia. Veistosten pintakäsittelynä hän käyttää tervaamista ja liekitystä. Työtahti on nopea, veistos voi valmistua loppuun asti melkein yhdellä kerralla. Partanen arvelee taiteellisuutensa olevan perittyä maalausta harrastaneelta isältään. Käsillä tekeminen on aina ollut normaali osa olemista. Partanen on tehnyt paljon tilaustöitä, esimerkiksi Lemin partiolaisille toteemin. Lemin seudulta löytyykin paljon Partasen töitä.

9 Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Partasella on ollut enemmän aikaa veistoharrastukselle: Nyt ei määrää kello, nyt määrään ite elämää. Ilo ja positiivisuus elämässä on asennekysymys: Eihä sitä tarvii ku hymyillä murjottavas sakis, niin kohta ne hymyilee kaikki, Partanen on huomannut. Seppo Laatunen, Jaala Seppo Laatuselle puu erilaisissa muodoissaan on ollut läheinen pienestä pitäen. Metsätöissä leikkikaluina olivat pokasaha ja kirves. Sepon ensimmäinen puutaidekin syntyi halkometsässä ja sai hyvän vastaanoton: Äiti laittoi piimää neljä litraa ja talkkunajauhoa puol kiloo mukaan ja sanoi että ei anna lautasia mukaan, että tee Seppo tuokkoset sitten sieltä. Sattukin semmonen puusto siellä, että ei ollu koivuja, mistä ois tuohta saanu. No oli siel isoja haapakantoja, niin mie kirveel hakkasin syvän kulhon sinne kannon päähän. Piimät ja talkkunat sekotin sinne ja huusin, et tulkaa syömään. Isä oli semmonen jäyhä, vähän viel niiku sota rasitti, ei paljon naureskellu, mut sillon tuppas nauru tulemaan Huomasin, että ei menny sormi suuhun sillonkaan. Illalla kun tultiin kotia, niin isällä ja äitillä oli aina hauskaa kun ne katto minuun päin. Siitä se sitten alko, aika meni eteenpäin, tein aina kaikkee, puuluistimia, kirvesvarsii Isältä saadut opit puunkäsittelyyn ja työkalujen käyttöön täydentyivät äidiltä periytyneellä taiteellisella lahjakkuudella. Äiti olisi halunnut laittaa Sepon taidekouluun, mutta rahan puute esti aikeet. Luomisen vimmaa mikään ei kuitenkaan sammuttanut: Mie tykkäsin luomisesta, aina piti jotain tehä. Jotain, mitä ei muualla nähty. Se oli ain mieles valmiina, et tuonkun mie teen, ni se on hyvä. Sit kun sai sen valmiiks, niin rauha tuli siitä. Rakennusurakoitsijana toiminut Laatunen teki puutöitä vapaa-aikanaan, aina kun kerkesi. Kymmenen vuotta sitten eläkkeelle jäätyään hän on tehnyt puutaidetta päätoimisesti. Ateljee Pihkahovi valmistui Jaalaan vuonna Pihkahovissa käy muutama sata vierailijaa kesässä tutustumassa Sepon taiteeseen. Laatunen haluaa tehdä omaperäisiä teoksia. Puu on rajaton materiaali, kaikki älynväläykset ovat siitä löydettävissä, esiin kolkuteltavissa. Laatusen töillä on aina sanoma, jokin selitys, miksi hän on halunnut veistää juuri tietyn aiheen. Valmis työ, joka on sen näköinen kun on suunnitellut, antaa rauhan tunteen. Jos on huono puhumaan, niin pitää sitten tehdä käsillä se näkyväksi, Laatunen toteaa. Leo Venäläinen, Luumäki Leo Venäläinen 72 v asuu Taavetissa ja työskentelee synnyintilallaan Kannuskoskella. Hän on tehnyt elämäntyönsä puun parissa Luumäen kunnan metsätöissä. Puu on ollut peukaloissain koko ikkäin, hän sanoo itäsuomen murteella. Jotain karjalaista riemukkuutta onkin hänen veistoksissaan: Eräässä kirkkaasti väritetyssä veistoryhmässä kolme hullunkurista porsasta tanssii käärmestrokalla soittavan viulistin tahtiin. Venäläisen kesäpaikan rannassa Livonkylässä tanssii isokokoinen Kotkan ruusu kirkkaan punaisessa flamencomekossa veneilijöiden iloksi. Pikku-Leolle ei ostettu tinasotilaita pienenä, vaan puukko ja vesivärit. Hän sai veistää ja värittää itse sotilaansa puusta. Siitä lähtien veistämiskipinä on säilynyt koko iän. ITE-ura alkoi luvulla hänen osallistuessaan puuveistoskisoihin. Nyt on työn alla tanssijoita kuvaava veistos. Rakkain teoksista on Nestori Miikkulainen. Se löytyy mökkirannasta tehtynä yhdestä valtavasta puun juurakosta. Surumielinen Miikkulainen itse on veistetty kantoon herkästi. Juurista muodostuu norppia, jotka ikään kuin nousevat vedestä Miikkulaisen luokse. (Teksti Erkki Pirtola) Kimmo Laakso, Kotka Koko elämäni mie olen jotaki väsänny, Kimmo Laakso kertoo. Sota-ajan lapsena hän oppi käyttämään mielikuvitustaan omien lelujen teossa. Viisivuotiaana äidiltä saatu ensimmäinen puukko tuli löytyä polveen pystyyn, mutta se ei tahtia haitannut. Laakso muistaa hyvin lapsuutensa ja hän onkin tehnyt kronologiset muistiinpanokuvitukset keksinöistään ja kokeiluistaan. Parikymppisenä itse kehitelty moottorikelkka sai

10 myöhemmin seuraa monista muista tekniikan tuntemusta vaativista tuunauksista. Laakso on pohjimmiltaan luontainen piirtäjä, vaikka on kokeillut myös moottorisahaveistoa, betoniveistoa ja veneen rakennusta. Veneenrakennuksenkin Laakso on vaiheittain dokumentoinut omatekoiseksi kirjaksi. Maalaus on ollut hänelle tärkeää luonnollisena osana hyvän piirtäjän identiteettiä. Laakson maalausten tunnelma on ehkä voimakkaista väreistä johtuen hyvin vahva, osin melkein pelottava. Lapsenlapsille keksityt ja kuvitetut tarinat ja omatekoinen seikkailupeli ovat lisänä Laakson taiteellisessa repertuaarissa. Kotinsa pihaan Laakso rakentelee vaimonsa kanssa asetelmia, joissa on omatekoisia ja ostettuja osia. Hauska ITE deco - pihavalaisin on syntynyt sähkötyönjohtajana työkseen toimineelta Laaksolta myös. Laakson filosofia on minkä tahansa mielenkiintoisen vastaan tulevan esineen tai romun kohdalla miettiä, mitä siitä voisi tehdä. Mie oon semmonen monipuolinen, mie teen millon mitäkii, Laakso kertoo. Tekemisen pakko on luonnollinen ja jopa selittämätön osa elämää. Pertti Kuorttinen, Savitaipale Pertti Kuorttinen aloitti puutyöt pikkupoikana lovileikkaustöillä, joilla tienasi opiskelurahoja. Isänsä kuoltua hän joutui jo hyvin nuorena ottamaan vastuulleen isältä jääneen puusepänverstaan ja maatilan työt. Nyt hänellä on käytössään ammatillisesti varusteltu verstas, jossa hän työstää teoksia melkein mistä tahansa kovasta materiaalista: puusta, metallista, kivestä ja muovista. Kuorttisessa on myös keksijän ja suunnittelijan vikaa: hän on suunnitellut mm. pinottavan 3-jalkaisen jakkaran ja selkää venyttävän ergonomisen keinutuolin. Saatuaan idean uuteen teokseen Kuorttinen etsii sille oikean materiaaliratkaisun. Hän käyttää mielellään luonnonmateriaaleja, joissa on valmis muoto, josta saa ideoita. Luonnon tekemän taiteen esiin nostaminen on Kuorttiselle ollut aina tärkeä näkökulma tekemiseen. Katoin aina, kun metässä liikuin, puitten oksia ja latvoja. Puun runko ei hirveesti aina kiinnostanu. Ne on aina samanlaisia suoria. Ajatus uuteen teokseen tulee vastarannan takaa. Sen jälkeen Kuorttinen miettii Miten se laittaa sellaseen muotoon, et muutkin sen näkis. Lisäksi näyttelyssä on esillä Veijo Rönkkösen kaksoisvalotusvalokuvia.