Työtön. Matti Kortteinen ja Hannu Tuomikoski. Tutkimus pitkäaikaistyöttömien. selviytymisestä

Transkriptio

1

2

3 Työtön

4 Matti Kortteinen ja Hannu Tuomikoski Työtön Tutkimus pitkäaikaistyöttömien selviytymisestä Julkaistu yhteistyössä STAKESin ja Kansaneläkelaitoksen kanssa KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI HELSINKI

5 Tämän teoksen julkaisemiseen on saatu Suomen Kirjasäätiön myöntämää valikoivaa tuotantotukea HANKI JA JÄÄ -sarja Taitto: Kustannus Oy Tamara Press Matti Kortteinen & Hannu Tuomikoski, 1998 ISBN X Painettu Karisto Oy:n kirjapainossa Hämeenlinna 1998

6 Esipuhe T ämän kirjan juuret ovat 1990-luvun alussa. Taloudellinen lama nosti työttömyyden äkillisesti historiallisiin ennätyslukuihin. Samalla hyvinvointivaltion rahoitusperusta ajautui vaikeuksiin. Tilanne pakotti pohtimaan uudella tavalla kansakunnan strategisia valintoja. Samalla syntyi pelkoja ja uhkakuvia siitä, millaista tulevaisuutta kohden olemme menossa. Tämä tutkimus kuvaa osaltaan tuolloisten strategisten valintojen seurauksia. Tutkimuksessa selvitetään, millä tavalla työttömät - erityisesti pitkäaikaistyöttömät - ovat Suomessa selviytyneet. Aineistot kattavat ajan eri tavoin vuodesta 1987 vuoteen Tutkimus on syntynyt läheisessä yhteistyössä molempien kirjoittajien kesken. Matti Kortteinen on kantanut päävastuun tarina-aineistojen ja Hannu Tuomikoski tilastollisten aineistojen analyysista. Vuoden 1996 kysely on suunniteltu ja suoritettu yhdessä. Tutkimus perustuu Suomen Akatemian, Kansaneläkelaitoksen ja STAKESin (Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen) yhteiseen rahoitukseen. Kiitämme myös Suomen tietokirjailijoiden liittoa apurahasta. Teoksen tai osia siitä ovat lukeneet Marko Elovainio, Matti Heikkilä, Katri Hellsten, Teela Jyrkinen-Pakkasvirta, Jouko Karjalainen, Antero Kiianmaa, Marketta Rajavaara, JP Roos, Juha Siltala, Jussi Simpura ja Matti Virtanen. Haluamme kiittää heitä monista huomautuksista, jotka ovat pakottaneet tutkimuksen perus-

7 linjan ja useiden erillisten kohtien aiheellisiin selventämisyrityksiin. Kiitämme lämpimästi Marjo Janssonia, Allan Tuomaalaa, Leila Hölttää ja Jaana Mäki-Tikkalaa avusta isojen ja vaikeiden aineistojen käsittelyssä. Helsingissä Tekijät

8 Sisällys Esipuhe JOHDANTO II TERVEYS Irtisanominen, nöyryytys ja häpeä Työttömyys ja sairastavuus Sairastavuus ja sosiaalinen epäluottamus Yhteenveto: kysymys sosiaalisen epäluottamuksen taustasta IHMISSUHTEET Sosiaalinen ankkuroituminen: yhteiskunnalliset vs. yhteisölliset suhteet Yhteisöllinen ankkuroituminen vs. yksilöitynyt kulttuuri Markkinalogiikasta lahjan logiikkaan Yhteenveto: ajatus sosiaalisen syrjäytymisen sisällöstä IV TALOUS Johdanto Yksinpärjäämisen ongelma Yhteisöllisen selviytymisen ongelma Yhteenveto V JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Työttömien selviytyminen Huono-osaisuuden kasautuminen Sosiaalipoliittinen ongelma Viitteet Liite: Tutkimuksen menetelmät ja aineistot Kirjallisuus

9

10 1 Johdanto "Toivottavasti saan rahaa pääsiäiseksi. Jääkaapissa on kaksi perunaa ja 1 lihaliemikuutio, purkki persikoita ja kukkarossa 70 penniä rahaa. Seuraava käyntini Pelastusarmeijassakin on vasta kahden viikon kuluttua." "Me olemme kyllä nähneet todellista nälkää, lapset ovat kyllä saaneet ruokaa koulussa, mutta kun sielläkin on vähennetty ruokakuluja niin ei sielläkään saa enää vatsaansa täyteen, monta kertaa ei lämmintä ruokaa ole riittänyt vaan on täytynyt tyytyä maitoon ja pariin leipäpalaan. Meidän perheen ruoka koostuu pääasiassa perunasta, kauraryynistä, lenkkimakkarastakin tehdään 4 ateriaa. Lihaa ei pysty ostamaan, silloin tällöin tarjousjauhelihaa. Maitoa jatkamme vedellä. Leipää pyrin leipomaan itse. Monta kertaa ei ole mitään keitettäväksi kuin kauraryyniä. Tämä on kyllä hyvää laihdutuskuuria, mieskin painaa enää vain 52 kg, itse olen laihtunut 1 0 kg. Onneksi olen saanut ystävi Itä marjoja ja sieniä ja mehu ja. Äitini, joka saa itse pientä eläkettä on joskus maksanut puhelinlaskun ja tuonut ruokaa, kun on kuullut, että taas on kaapit tyhjät. Nyt kun vuoden alusta kiristyi toimeentulotuki, niin enää ei oteta huomioon menoksi puh.kuluja, ei vaateostoja, ei

11 10 TYÖTÖN lehden vuosikertaa (meille ei kyllä ole lehteä tullutkaan), ei tv-lupaa, ei tiehoitomaksuja. Ainoat mitkä otetaan huomioon on sähkölasku. Lääkärikulujakaan ei enää huomioida. Miten tästä voi jatkaa eteenpäin? Ruoka ei ole kovin monipuolista, on varmaan puutetta vitamiineista yms:sta. Meidän perheellä kaikilla on huimausta, pahoinvointia, päänsärkyä ja väsymystä, joka ei ole normaalia." (nimim. Kuinka kauan tämmöinen voi jatkua?) "Menetimme työpaikkamme mieheni kanssa noin vuotta sitten, minä ensin ja mieheni 112 vuotta myöhemmin. Nyt saamme toimeentulotukea ja mieheni saa työttömyyskorvausta. Saamme ruokaa vaatteisiin ja laskuihin mk kuukaudessa. Vuokran ja sähkön maksaa sos.toimisto. Puhelin- ym. laskut joudumme maksamaan tuosta mk:sta. Ruokaan jää hyvin vähän rahaa. Yöt kierrämme kauppojen roskalaatikoita. Sieltä löydämme aika paljon syötävää ruokaa, mm. kaikki leivät. Meillä on pakastin, johon voimme pakastaa. joskus joudun monta tuntiakin yöllä paistamaan lihaa pakkaseen, sillä roskisruoka on heti valmistettava. Mutta kyllä joskus löytyy mikropakkauksia, joissa on myyntiaikaakin jäljellä." (nimim. Emme ole ronkeleita) Tällä tavoin suomalaisten työttömien arkea kuvataan teoksessa "Kirjeitä nälästä" (Hänninen ja Karjalainen 1994). Julkaisu on kooste 200 kirjeestä, jotka on saatu nälkää kokeneilta. Teosta seuranneessa julkisessa keskustelussa tekstiä arvosteltiin mm. esittämällä, että kirjeet eivät edusta suomalaisia työttömiä ja että niiden perustalta syntyy tämän vuoksi harhaanjohtava yleiskuva. Tutkijat puolustautuivat korostamalla, että puheenvuorot ovat itsessään tärkeitä sen ymmärtämiseksi, kuinka vakavia ongelmat pahimmillaan ovat. Avoimeksi kuitenkin jäi se, kuinka syvää ja laajaa inhimillistä hätää lama ja työttömyys on Suomessa synnyttänyt.

12 1 Johdanto 11 Yhteiskunnallinen tausta Lama kymmenkertaisti pitkäaikaistyöttömyyden Suomessa (Santamäki-Vuori 1996, 11). Vaikka taloudellinen nousu on vuoden 1994 jälkeen kääntänyt kokonaistyöttömyyden laskuun, pitkäaikaistyöttömien määrässä ei ole tapahtunut suurtakaan alenemista (ks. kuvio 1). Yli vuoden työttöminä olleita on vuonna 1997 jo reilusti yli 30 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista. Lisäksi on otettava huomioon, että tosiasiallinen pitkäaikaistyöttömyys on Santamäki-Vuoren mukaan kuitenkin vielä tätäkin suurempi ongelma. "Jos yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrään lisätään [ työllistämis ]toimenpiteiden piirissä olevat pitkäaikaistyöttömät sekä ne pitkäaikaistyöttömät, joiden työttömyys on al- Kuvio 1. Kokonaistyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden kehitys , Kokonaistyöttömyys Pitkäaikaistyöttömät

13 12 TYÖTÖN kanut uudelleen tukityön tai muun tilapäistyön jälkeen, päädytään normaalimäärittelyyn nähden arviolta ehkä kaksinkertaiseen pitkäaikaistyöttömien määrään" (Santamäki-Vuori 1996, 58). Kirjoittajan mukaan "tämä arvio on ehkä jopa liian maltillinen, jos sen suhteuttaa Ruotsin tilanteeseen". Täsmällistä arviota on vaikea esittää, mutta olennaista on, että useamman vuoden ajan työttömyyttä poteneita on paljon suurempi osuus kuin, mitä pelkkä yhtäjaksoiseen yli vuoden työttömyyteen perustuva laskenta osoittaa. "Voidaan arvioida, että tästä löyhemmin määritellystä pitkäaikaistyöttömyydestä aiheutuva työttömyysaste on Suomessa kymmenen prosentin tuntumassa" (mt., 58). Santamäki Vuoren arvion mukaan tässä mielessä pitkäaikaistyöttömiä on siis jo noin puolet kaikista työttömistä eli karkeasti arvioituna ihmistä. Santamäki-Vuoren tutkimuksen ydinkysymys on siinä, "missä määrin pitkäaikaistyöttömyydestä on ylipäätään pystytty irtautumaan" (mt., 11). Tulos on synkkä: kiertoa on hyvin niukalti. "Tulosten mukaan alle 1/10 pitkäaikaistyöttömistä onnistui kestävämmin irtautumaan työttömyydestä [vuosien aikana] ja oli pääosin normaalityössä vuoden 1994 jälkipuoliskolla. Sen sijaan melkein 2/3 oli myös tuolloin pääosin työttömänä altistuen suurelle riskille syrjäytyä pysyvästi työmarkkinoilta. Noin puolet heistä oli alle 40-vuotiaita ja 314 oli ollut töissä välittömästi ennen pitkäaikaistyöttömäksi tuloa" (mt., 3). Sama tulos on vahvistunut myöhemmissä tutkimuksissa: mm. erilaisten työllistämistoimien vaikutukset ovat olleet varsin vähäisiä. Pitkäaikaistyöttömyys uhkaa muuttua pysyväistyöttömyydeksi (ks. esim. Mustonen 1998). Mittasuhteiltaan 1990-luvun tilanne muistuttaa suuresti ja 70-lukujen taitetta. Myös tuolloin työmarkkinoille syntyi voimakas epätasapaino, kun työvoiman kysyntä maataloudessa

14 ! _J?hdanto 13 supistui. Työmarkkinat kuitenkin tasapainottuivat voimakkaan maassa- ja maastamuuton kautta. Yli suomalaista muutti pysyvästi Ruotsiin. Nyt tällaista mahdollisuutta ei ole. Maan sisällä ei ole sellaista voimakasta kasvualaa, joka vetäisi pitkäaikaistyöttömät töihin. Korkea työttömyys on lisäksi yleiseurooppalainen ongelma. Tässä on tilanteen rakenteellinen erikoisuus, joka näyttää patoavan työttömyyden aiempaa pysyvämmin korkealle tasolle. Kysymys on siitä, miten tämä ns. ylijäämäväestö selviytyy ja mikä olisi viisasta sosiaalipolitiikkaa. Tämä on lähiajan keskeisimpiä sosiaalisia ja sosiaalipoliittisia ongelmia. Ellei sen ratkaisemisessa onnistuta, on pelättävissä, että suomalaiseen yhteiskuntaan on syntymässä uudenlaisia luokkajakaja ja halkeamia. Kysymys sosiaalisista seur auksista Työttömyyden seurauksia koskevissa tutkimuksissa 1980-luvun lopulla havaittiin, että työttömyys laskee psyykkistä hyvinvointia, mutta kehitys ei ole kasautuvaa: pahoinvointi ei kasva määrättä työttömyyden jatkuessa vaan vakiintuu tietylle tasolle palautuakseen ennalleen uudelleen työllistymisen yhteydessä (ks. Lahelma 1989). Tulosten pohjalta alettiin arvostella sitä ideaalityyppiä, joka tuoiloisessa julkisessa keskustelussa oli työttömistä rakentunut (surkea, uloslyöty, huono-osainen). Tällainen mielikuva oli tutkimusten mukaan empiirisesti väärä (Tuomikoski 1992) ja työttömiä vahingollisesti leimaava. (Ks. Vähätalo 1996.) Nyt voi kysyä, voiko nämä aiemmat tulokset ja päätelmät yleistää ja siirtää 1990-luvun pitkittyneen joukkotyöttömyyden oloihin. Matti Heikkilä on tutkinut sosiaalisten ongelmien ja taloudellisen muutoksen välistä yhteyttä Suomessa (Heikkilä 1995). Heikkilän mukaan on järkevää olettaa, että taloudellinen kasvu - yhdessä hyvinvointivaltion harjoittaman tulontasauksen kanssa - luo edellytyksiä yksilölliselle elintasolle. "Tämä mikrotason elintaso tarjoaa puolestaan välineitä hallita tai välttää aineellista ahdinkoa sekä psykososiaalisia ongelmia." (Mt., 3) Päin-

15 14 TYÖTÖN vastaisen muutoksen voi olettaa tuottavan päinvastaisia tuloksia: taloudellinen turvattomuus ja ahdinko (mm. työttömyys) todennäköisesti tuottaa erilaisia psykososiaalisia ongelmia, jotka sittemmin vaativat sosiaalipoliittisia toimia. Heikkilän tutkimus perustuu tilastollisiin aikasarjoihin. Osa muuttujista kuvaa kotitalouksien toimeentulovaikeuksia 1, osa psykososiaalisia ongelmia2 ja osa kansalaisten suhdetta hyvinvointivaltioon3. Selittävinä muuttujina olivat henkeä kohti laskettu bruttokansantuote vuoden 1990 rahan arvossa sekä työttömyysaste. (Mt.,4.) Heikkilän tiivistyksen mukaan "[u]seimpien ongelmien kehitys tarkastelukaudella on nouseva. Osan kohdalla määrällinen lisäys ajoittuu vuosikymmenen alun ns. lamavuosiin (esim. ulosotot, konkurssit, pakkohuutokaupat, häädöt ja panttilainat). Kuitenkin monen ongelman kohdalla kehitys on koko vuosikymmenen ollut nouseva ja tässä mielessä riippumaton yleisestä talouskehityksestä (esim. toimeentulotuki, osa häädöistä, verojen ulosperinnät, alkoholikuolemat ja huostaanotot)." (Mt., 5.) Psykososiaalisten ongelmien määrällinen muutos oli kuitenkin päinvastainen kuin oletettiin: sikäli kuin muutosta lamavuosina on ilmennyt, ongelmat ovat vähentyneet. "Psykososiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet trendinomaisesti taloudellisen kasvun myötä. Tämä tulos käy yksiin niin Raunion (1983) kuin Narisenkin (1993) päätulosten kanssa. Riippuvuus on vahvimmillaan viivästettynä. Kysymys ei ole kausaalisesta yhteydestä. Tätä vahvistaa yhteyksien heikkeneminen trendipuhdistetussa aineistossa erityisesti itsemurhien ja avioerojen kohdalla. Kuitenkin trendipuhdistettu osa aineistosta antaa tukea sille havainnolle, että (makro)talouden kääntyessä alamäkeen myös eräät psykososiaaliset ongelmat (alkoholikuolemat, huostaanotot, henkirikokset) kääntyvät laskuun." (Mt., 9.) Psykososiaaliset ongelmat ovat lisäksi varsin vähän riippuvaisia työttömyysasteen muutoksista. "Työttömyyden... muutos... se-

16 1 Johdanto 15 littää yllättävän huonosti yksilötason psykososiaalisten ongelmien esiintyvyyttä." (Mt., 10.) Tältä osin tutkimuksen päätulos on, että "taloudellinen kasvu lisää ja lasku vähentää psykososiaalisia ongelmia vaikutuksen ollessa yleensä viivytetty." (Mt., 11.) Työttömyyden sosiaalisia seurauksia ajatellen tulos näyttää saavan tukea myöhemmistä, samaa ajanjaksoa koskevista tutkimuksista. Pekka Martikaisen ja Tapani Valkosen mukaan "kuolleisuuden kehitys on ollut laman aikana jonkin verran myönteisempää kuin sitä ennen" (1995, 73). Edelleen: "Laman vaikutusten arvioinnin kannalta on erityisen merkittävää, että kuolleisuus itsemurhiin on vähentynyt vuodesta Laman vaikutusten olisi pitänyt ilmetä nopeimmin ja selvimmin juuri itsemurhakuolleisuudessa." Heikkilä on korostetun varovainen vetäessään johtopäätöksiä ja pohtiessaan tulostensa merkitystä. Ennen sosiaalisia tai sosiaalipoliittisia päätelmiä tulos pitäisi Heikkilän mukaan kyetä tulkitsemaan, so. pitäisi pystyä arvioimaan, mitkä ovat aitoja syy-seuraus-yhteyksiä ja mitä kautta ne lyövät itsensä lävitse. Yksi tulkinnallinen mahdollisuus on viitata tulonjakoa koskeviin tutkimuksiin. Niiden mukaan mitään varsinaista repeämää yhteiskunnallisessa eriarvoisuudessa ei ole toistaiseksi päässyt syntymään. Lama on näkynyt ihmisten tuloissa niitä vähentäen, mutta lasku on ollut - karkein piirtein - tasaista. Tulonjakorakenne on säilynyt suurin piirtein ennallaan, tulotaso on vain laskenut kautta linjan. (Uusitalo 1997.) Jo valmiiksi alimmilla portailla olevat luonnollisesti laskevat alimmiksi, mutta olennaista on, että mitään isoa yhteiskunnallista haikeamaa tai luokkajakoa ei tulotilastojen valossa ole ilmennyt. Tulkintaa voisi vielä täydentää viittaamalla uusimpiin tuloksiin suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän muutoksista. Laajan, leikkauksien vaikutuksia koskevan tutkimuksen perustulos on selvä: kaikista supistuksista huolimatta suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä toimii vielä varsin hyvin. Se on - poikkeukset poislukien - kyennyt tarjoamaan kohtalaisen tai väittävän toimeentulon niillekin, joita lama on kohdellut kaltoin. (Ks. Heikkilä ym ) Näiden tulosten mukaan suomalainen yhteiskunta on siis sel-

17 16 TYÖTÖN vinnyt lamasta varsin tyydyttävästi. Tältä perustalta näyttää myös siltä, ettei ainakaan toistaiseksi ole vakavia perusteita puhua suomalaisen yhteiskunnan halkeamisesta tai uuden köyhälistön syntymisestä. Tällainen päätelmä on kuitenkin mahdollista kiistää. Tarkastelujen ja aineistojen luonne estää täysin tuotettavien johtopäätösten tekemistä. Heikkilä varoittaa viisaasti: "Tuloksia arvioitaessa on syytä pitää alati mielessä muuttujien eritasoisuus. Sosiaaliset ongelmat ovat pääsääntöisesti yksilötason havaintoihin perustuvia, kun taas mm. kansantuote ja työttömyysaste ovat aggregoituja suureita. Niin sanotun ekologisen virhepäätelmän välttäminen merkitseekin, että yhteiskuntatason riippuvuuksista ei johdeta vastaavia riippuvuuksia yksilötasolla." (Heikkilä 1995, 4.) Ongelman voi ilmaista myös konkreettisemmin. Kuvatuissa tutkimuksissa työttömyyden vaikutuksia on tutkittu mittaamalla työttömyysastetta tiettynä aikana ja tutkimalla sen yhteyttä erilaisten ongelmien määrään vastaavana aikana. Tarkastelut osoittavat, että työttömyysprosentin noustessa psykososiaaliset ongelmat vähentyvät. On kuitenkin täysin mahdollista, että työttömyys tuottaa pahentuvia vaikeuksia siitä kärsiville. Kun työttömät muodostavat vähemmistön ja ongelmien määrää kuvataan summaamalla kaikki yhteen, työttömien tilanne voi peittyä työllisen enemmistön tilanteen alle. Tämä on kuitenkin mahdollista vain jos työllisen enemmistön kehitys on myönteistä ja työttömän vähemmistön kielteistä. Tämä tuo esiin toisen loogisen tulkinnan edellä esitetyille tuloksille. Sen mukaan suomalainen yhteiskunta on polarisoitumassa: työllisen enemmistön tilanne voi kohentua, samalla kun pitkittyvä työttömyys lisää vähemmistön vaikeuksia ja kasaa heille sosiaalisia ongelmia. Halkeaminen ei vain ilmene, jos tutkimuksissa käytetään sellaisia muuttujia, jotka on saatu summaamalla kaikkien tilanne yhteen. Myös tämän tulkinnan tueksi on mahdollista viitata joihinkin empiirisiin, nimenomaan työttömiä koskeviin tuloksiin. Esimerkiksi Martikainen ja Valkonen toteavat em. tutkimuksessaan, että "[v]uosina työttömyyttä kokeneiden miesten kuolleisuus,

18 --- 1 Johdanto 17 ikä, koulutus, sosiaaliryhmä ja sukupuoli vakioituina oli jaksolla ,4-kertainen vuosina työssä olleisiin verrattuna" (mt., 74). Martikainen ja Vaikanen tulkitsevat tulostaan mm. viittaamalla työttömien mahdolliseen valikoitumiseen: keskimääräistä useammin työttömiksi päätyvät sellaiset ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi sairaita ja joiden kuolleisuus on tästä syystä korkeampaa. Jos näin on, työttömyys ei sinällään tuota kasvavaa kuolleisuutta, se vain valikoi heikommat syrjään. Tekijöiden mukaan ainakin osa työttömien ylikuolleisuudesta selittyy tältä perustalta. Ongelma jää kuitenkin avoimeksi: "on tärkeää seurata työttömyyden ja laman vaikutusta pitemmällä aikavälillä" (mt., 76). On myös mahdollista viitata työttömyystutkimuksen pitkään kansainväliseen perinteeseen, jossa on suurin piirtein riidatta päätelty, että "[t]yöttömille kasaantuu terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Mielenterveyden häiriöt, fyysiset sairaudet, itsemurhat ja laaja-alainen henkinen pahoinvointi ovat työttömille yleisempiä kuin työssä käyvillä." (Kalimo ja Vuori 1992, 29) Vastaavanlaisiin tuloksiin työttömyyteen liittyvistä taloudellisista, sosiaalisista ja terveydellisistä ongelmista on päädytty myös useissa suomalaisissa tutkimuksissa (Koskela ym. 1993, Vähätalo 1996, Marski 1996, Huuhka ym. 1996). Tältä perustalta on myös vakavia syitä pelätä suomalaisen yhteiskunnan olevan polarisoitumassa väestön hyvinvoinnin osalta. Ainakin voi liioittelematta sanoa, että kysymys 1990-luvun joukkotyöttömyyden sosiaalisista seurauksista on vielä monella tapaa avoin. Kysymys sosiaalipolit iikan sisällöstä Julkisen talouden päädyttyä rahoituskriisiin 1990-luvun alussa keskeisimmät sosiaalipoliittiset keskustelut ovat koskeneet supistuksia. Sikäli kuin kysymys ei ole ollut yksin taloudellisesta

19 18 TYÖTÖN argumentaatiosta, leikkauksia on perusteltu viittaamalla mm. "sosiaalipolitiikan epäsuotuisiin kannustinvaikutuksiin". 4 Keskeinen ajatus on se, että "palkkatyön ulkopuolella olevien toimeentuloturva on mitoitettu niin hyväksi, että siirtyminen ansiotyöhön ei ole kannattavaa keskitasoa alemmilla palkoilla" (Heikkilä 1997, 4). Tämän pelätään johtavan siihen, että työttömät jäävät elämään ylimitoitetun sosiaaliturvan varaan sen sijaan, että tarttuisivat tarjolla oleviin töihin. Tämäntyyppiset pelot ovat tuottaneet yrityksiä epäsuotuisten kannustinvaikutusten poistamiseksi. Tämä on "jä*stelmien monimutkaisista kytkennöistä johtuen hankalaa. Lisäksi voidaan... olettaa, että mikäli keinoksi valitaan sosiaaliturvan saantiehtojen kiristäminen, syntyy muutoshetkellä aina nettomenetyksiä joidenkin väestöryhmien tai kotitalouksien kohdalla. Mikäli toimenpiteet vielä kohdistuvat suojaverkon alimpiin tasoihin, on riskinä köyhien määrän lisääntyminen ainakin väliaikaisesti." (Heikkilä mt.) Linjauksen perusteiksi on viitattu työmarkkinoiden joustavoittamisen tarpeeseen. Joko avoimena tai piilevänä vertailukohtana on Yhdysvallat, jossa työttömyysaste on merkittävästi eurooppalaista alempi. Tämä -näin ajattelutapa etenee -liittyy sikäläisten työmarkkinoiden ominaispiirteisiin: kun miniidipalkkoja ei ole ja työttömyysturva on heikko, ihmisten on selvitäkseen pakko tarttua myös matalapalkkaisiin ja tilapäisiin töihin. Näitä löytyy ennen muuta kasvavalta palvelualalta. Hyvinvointivaltion ylläpitoon liittyvät säädökset ja hyvä sosiaaliturva estävät- tämän tulkinnan mukaan -saman positiivisen kehityksen Suomessa. Saattaa siis olla, että taloudellinen nousu ja siihen liittyvä kotimarkkinoiden vilkastuminen on jo nyt tuottanut tilanteen, jossa töitä on kasvavasti tarjolla, varsinkin palvelualoilla. Tarjolla olevat tehtävät ovat palkkatasoltaan varsin heikkoja. Myös työsuhdeturva ja tehtävien pysyvyys on huonompi kuin mihin on Suomessa totuttu. Vaarana on, että uusi kasvuala ei saa tarvitsemaansa työvoimaa, koska väki saa paremmat edut muualta. Toiseksi sosiaalipoliittisessa keskustelussa on viitattu siihen, millaisia ovat pysyvöityvän työttömyyden sosiaaliset seuraukset pidemmällä aikavälillä. Jos osa väestä tottuu elämään ilman palk-

20 1 Johdanto 19 katyötä, heidän keskuuteensa todennäköisesti syntyy sellaisia ajattelu- ja käyttäytymistapoja, jotka oikeuttavat ja normaalistavat heidän poikkeavan elämäntapansa. Kun toisaalta tiedämme, että työttömyys on keskittynyt alueellisesti, on vaarana, että tällainen elämäntapa kehittyy paikoin hallitsevaksi. Asuinseudun korkea työttömyys saattaa ohjata uusien sukupolvien kasvamista ao. alueella. Tätä kautta kyseinen elämäntapa voi vähitellen muuttua ylisukupolviseksi, so. aidoksi osakulttuuriksi, joka eroaa virallisesta palkkatyöeetoksesta ja sen tausta-arvoista. Jos näin käy, on vakavia perusteita puhua suomalaisen yhteiskunnan kulttuurisesta halkeamisesta ja kokonaan uudentyyppisten sosiaalipoliittisten ongelmien synnystä. Oli ajattelutavasta mitä mieltä hyvänsä, se joka tapauksessa näyttää viime vuosina nousseen yhä tärkeämmäksi. Linjaus yrittää ratkaista ns. ylijäämäväestön ongelman tavalla, joka on yhteensopiva julkisen rahoituskriisin kanssa. Lisäksi ajattelutavalla on oma rakennepoliittinen perustelunsa. Näistä syistä se on vähitellen noussut myös virallista keskustelua ja politiikkaa hallitsevaksi näkemykseksi.5 Peter Taylor-Goobyn (1992) mukaan Isossa-Britanniassa käytiin merkittävä keskustelu juuri tästä teemasta ns. riippuvuuskulttuurin nimikkeen alla ja 1980-luvuilla. Tuloksena sosiaaliturvan saantiehtoja tiukennettiin ja tasoa laskettiin. Politiikka perustui oletukseen siitä, että julkisten sosiaalietuuksien kaventaminen pakottaa ihmiset joko hakemaan töitä tai ajaa perheet ja suvut pitämään huolta omistaan. Kyseinen politiikka on Taylor-Goobyn mukaan kuitenkin suurelta osin toiminut tavoitteidensa vastaisesti. Sen perustana on ollut ideaalityyppinen käsitys kansalaisyhteiskunnasta. Oletettiin, että on olemassa p rhe tai suku, joka voi kantaa sosiaalipoliittista vastuuta. Kun tämä oletus ei osunut oikeaan, kun perheet olivatkin heikkoja tai hajonneita, politiikka toimi pahimmillaan tavoitteidensa vastaisesti tai suorastaan pahensi niitä ongelmia, joiden ratkaisemiseen oli alun perin pyritty. Tätä kautta Taylor-Gooby esimerkiksi selittää katulasten ja -nuorten määrän kasvua Isossa Britanniassa.

21 20 TYÖTÖN Työmarkkinoiden joustavuutta korostava kannustava sosiaalipolitiikka ei näytä myöskään Suomessa nojaavan kunnolliseen empiiriseen näyttöön. Matti Heikkilä on käynyt lävitse leikkausten perusteluita ja toteaa, että kysymys on 'aidosta aatteesta' ainakin siinä mielessä, että "argurnentaatiotapojen lähtökohtaiset olettamukset ovat vaikeasti toteennäytettävissä" (1997, 27). Leikkauksia ja kannustavuuteen tähtääviä muutoksia "onkin viety lävitse muulla tavalla kuin tutkimuksellisesti perustellen" (sama). Perusteluina käytetään yksittäisiä esimerkkejä, joiden yleinen kantavuus on kyseenalainen. Koko keskustelu kantaa voimakkaasti uusklassisen talousteorian tai sosiaaliliberaalin yhteiskuntafilosofian leimaa. On jopa mahdollista epäillä ja kysyä, eikö tällaisen filosofian tai aatteellisen virtauksen valta-asema jo sinällään kuvaa suomalaisen yhteiskunnan halkeamista. Ainakin muutos hyvinvointivaltion rakentamisen ja laajentamisen aikaan on selvä (vrt. Kuusi 1961, ks. Karisto ym. 1998). On mahdollista kysyä, voisiko kannustavuuspuhe olla hyväosaisten aate, jonka avulla he - tai heidän edustajansa -perustelevat itsellensä edullista politiikkaa, so. säästöjen kohdistamista heikompiin. Jos yhteiskunta on samalla polarisoitumassa, kuvatun poliittisen linjauksen valta-asema jo itsessään kuvaa suomalaisen - tai laajemmin eurooppalaisen - yhteiskunnan halkeamista. Kysymys on-tämän ajattelutavan mukaan -sen sosioekonomisen halkeamisen aatteellisesta ja poliittisesta vastinparista, jota edellä on kuvattu. Kokoavasti voi sanoa, ettei nyt tarjolla olevan tutkimustiedon nojalla ole mahdollista sanoa, miten asia on, kumpi tai mikä käsitys osuu oikeaan. Vaarana on, että tärkeitä sosiaalipoliittisia ratkaisuja tehdään pääosin aatteellisten uskomusten varassa. Tutkimusongelma ja aineistot Edellä esitetyn keskustelun voi vetää yhteen toteamalla, että on ainakin kaksi perustavaa ongelmaa. Ensimmäinen koskee sitä, onko pitkittyvä työttömyys tuottamassa huono-osaisuuden uu-

22 1 Johdanto = denlaista kasautumista vaiko ei. Toinen liittyy kysymykseen kansalaisyhteiskunnan toimintatavasta, so. siitä, millä tavoin pitkäaikais- tai pysyväistyöttömät osaansa sopeutuvat, millaista arvo- tai asenneilmastoa he asettuvat kantamaan. Se, millaista sosiaalipolitiikkaa pidetään parhaana, riippuu ratkaisevasti siitä, miten näihin kysymyksiin vastataan. Tutkimuksen kannalta olennaista on havaita, että peruskysymykset ovat - tavatlomasta poliittisuudestaan huolimatta - empiirisiä ongelmia, so. kysymyksiä, joihin on mahdollista vastata keräämällä ja analysoimalla havaintoaineistoja. Tässä on tämän tutkimuksen keskeinen tavoite. Ongelmana on selvittää, millä tavalla luvun suomalaiset työttömät - ennen muuta pitkäaikaistyöttömät - selviytyvät. Jo kysymyksenasettelu kertoo siitä, että tutkimuksen näkökulma on toinen kuin mihin sosiaalipoliittisissa arviointitutkimuksissa yleisimmin on totuttu. Tavallista on, että työttömyyttä koskevat tutkimukset jäsentyvät tavalla tai toisella tietyn sosiaalipoliittisen järjestelmän näkökulmasta. Kysytään esimerkiksi työttömyysturvajärjestelmän muutoksen vaikutuksia. Tässä tutkimusta jäsentävä ajattelu lähtee kansalaisten näkökulmasta. Tutkimuksessa kysytään sitä, millaisia selviytymistapoja ihmiset itse arjessaan rakentavat ja tältä perustalta arvioidaan, millaista apua he tarvitsevat. Sikäli kuin sosiaalipoliittisia järjestelmiä lainkaan arvioidaan, niitä tarkastellaan tästä näkökulmasta. Lähestymistapa soveltuu hyvin sellaiseen sosiaalipoliittiseen ajatteluun, joka korostaa, että parhaimmillaan sosiaalipolitiikka voi auttaa ihmisiä auttamaan itseään. Näkökulman perusta on ennen muuta eettinen. Tässä tutkimuksessa lähdetään siitä, että sosiaalitutkimuksen tehtävänä on auttaa inhimillisten kärsimysten vähentämisessä. Keinona on tutkia sitä, mistä ihmiset kärsivät. Keskustelu politiikan arvoista ja keinoista voidaan perustaa myös tähän. Tällaisessa tutkimuksessa Työttömän tarina -aineisto on tärkeä. Vuosina työttömille järjestettiin kirjoituskilpailu, jossa heiltä tiedusteltiin, miten he ovat selvinneet (Laaksonen ja Piela 1993). Aineistossa on vastausta tähän kysymykseen.

23 22 TYÖTÖN Aineisto tarjoaa rikkaan kuvauksen työttömien arjesta, mutta samalla sen käyttöön liittyy ongelmia. Kun kysymys on kirjoituskilpailusta, osallistujat eivät muodosta edustavaa otosta työttömistä. Tämä merkitsee, että aineiston perustalta ei ole mahdollista tehdä päätelmiä ilmiöiden yleisyydestä. Sen perustalta on kuitenkin mahdollista erottaa toistuvuutta ja tätä kautta rakentaa erilaisten selviytymistapojen malleja. Niiden esiintyvyyttä ja yleisyyttä on mahdollista tarkastella muunlaisten aineistojen avulla. Vuonna 1996 suoritettiin tässä tarkoituksessa erillinen kyselytutkimus (N = 4 134, ks.liite 1). Sen avulla koeteltiin tarina-aineiston ja seuranta-aineistojen perustalta syntyneitä kysymyksiä ja teorioita. Kyselytutkimuksen etuna on aineiston edustavuus, jolloin yleisyyttä koskevat päätelmät ovat suhteellisen luotettavia. Ongelmat liittyvät aineiston poikkileikkaukselliseen luonteeseen. Tiettynä hetkenä tehdyn mittauksen nojalla on hankala arvioida ajan ylitse tapahtunutta muutosta. Tämä vaikeuttaa varsinkin luotettavia, syy-yhteyksiä koskevia päätelmiä. Tästä syystä tutkimusaineistoja on täydennetty seurantatutkimuksella, joka perustuu vuonna 1987 suoritetun haastattelututkimuksen väestöotoksen seurantatietoihin. Tätä kautta on syntynyt monipuolinen tutkimusaineisto, jossa eri aineistotyypit täydentävät toisiaan ja paikkaavat toistensa puutteita. Aineistojen analyysi, raportin rakenne ja sisältö perustuvat näkökulmaan, jonka tarkempi sisältö on raportoitu toisaalla (Kortteinen 1992 ). Tässä riittää, kun nostetaan esiin keskeinen tulos: tulokseksi on syntynyt yksi iso työttömien selviytymistä kuvaava tarina, jossa on monia eri versioita. Luvuissa 2-5 tämä tarina esitetään rinnan kahdella eri kielellä: toisaalta työttömien itsensä kirjoittamien tarinoiden kautta ja toisaalta kvantitatiivisena analyysina. Liikkeelle lähdetään siitä mistä työttömätkin, so. irtisanomisesta.

24 II Terveys 1. Irtisanominen, nöyryytys ja häpeä Irtisanotuksi tuleminen on nöyryyttävää. Tämä koskee yhtäläisesti kaikkia, sukupuolesta ja sosioekonomisesta ryhmästä riippumatta. Kysymys on niin vallitsevasta kokemistavasta, että jopa sellaiset kertojat, jotka oman arvionsa mukaan ovat suoriutuneet töistään huonosti, saattavat nousta irtisanomistilanteessa ankaraan vastarintaan. Pohjana on nimenomaan tilanteen tai kohtelun nöyryyttävyys. Luottoneuvottelija, yksinäinen mies, 34 v., ei lapsia "Kului kuukausi ja sitten tulikin vakava paikka. To imitusjohtaja pyysi minua huoneeseensa. Paikalla olivat myös lähin esimieheni eli tuotantopäällikkö, sekä luottamusmies. Minä olin läsnä syytetyn ominaisuudessa. Kerrattiin minun tekemisiäni. Johtaja luki työtehotilastoja tulkiten niitä minulle epäedulliseen suuntaan juuri sen verran kuin tilastot antavat myöten. Olin kuulemma muodostunut yhdistykselle niin raskaaksi kiviriipaksi että minut oli laitettava pois. Yhdistyksen talous ei kestäisi minun jatkuvaa läsnäoloa. Suorasukaisesti toimitusjohtaja T kyseli minulta, että 'eikö minua hävetä', miksi minä 'pelleilen' tällä tavoin ja niin edespäin... Sitten hän sanoin, että minun on irtisanouduttava välittömästi. Muuten asia vietäisiin oikeuteen. Va ikka asia