PARISUHTEEN JA SEKSUAALISUUDEN MUUTOKSIA RASKAUDEN AIKANA JA NIIHIN LIITTYVÄ TUKI

Transkriptio

1 PARISUHTEEN JA SEKSUAALISUUDEN MUUTOKSIA RASKAUDEN AIKANA JA NIIHIN LIITTYVÄ TUKI Kelppe-Räsänen Elina Nieminen Suvi Opinnäytetyö, syksy 2003 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Kelppe-Räsänen, Elina & Nieminen, Suvi. Parisuhteen ja seksuaalisuuden muutoksia raskauden aikana ja niihin liittyvä tuki. Helsinki, syksy s. 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, terveysala, terveydenhoitaja (AMK). Opinnäytetyössä kuvataan ensimmäistä lastaan odottavien parien kokemuksia parisuhteen ja seksuaalisuuden muutoksista raskauden aikana. Tarkoituksena on saada tietoa odottavien vanhempien tuen tarpeesta parisuhteen ja seksuaalisuuden muutoksissa. Tarkoitus on myös kartoittaa, ovatko he saaneet tarpeeksi tukea äitiyshuollon henkilökunnalta ja millaista tuki on ollut tai millaista he haluaisivat sen olevan. Aiheen esille nostaminen on tärkeää, etteivät tulevat vanhemmat jää mahdollisten ongelmiensa kanssa yksin. Keskustelu seksuaalisuuden ja parisuhteen muutoksista tulisi olla luonnollinen osa raskauden aikaista äitiysneuvola seurantaa. Aineisto kerättiin tekemällä kyselyjä yhdellä Helsingin terveysasemalla, kahdella eri perhevalmennuskerralla. Kohderyhmänä oli ensimmäistä lastaan odottavat vanhemmat. Perhevalmennuksissa pidimme alustuksen aiheestamme, jossa kerroimme aiheen keskeiset käsitteet, sekä työmme tarkoituksen. Alustuksen tarkoituksena oli herättää vastaajien mielenkiinto aiheeseen. Tiedot kerättiin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella. Analysoimme aineistomme sisällönanalyysillä. Sisällönanalyysin avulla tehdyssä luokittelussa yhdistäväksi kategorioiksi muodostuivat muutokset parisuhteessa, muutokset yhdynnöissä sekä tuki ja siihen kuuluva tieto. Näitä kolmea kategoriaa yhdistää raskaus. Tutkimukseen osallistuneet parit kokivat parisuhteensa yleisesti parantuneen raskaudenaikana. He kokivat yhdyntöjensä muuttuneen raskauden myötä, mihin vaikutti esim. pelko yhdynnän vaikutuksesta sikiön hyvinvointiin. Naiset kokivat, etteivät he olleet saaneet tarpeeksi tukea ja siihen kuuluvaa tietoa parisuhde- ja seksuaalisuusasioihin neuvolasta ja miehet kokivat saaneensa tukea riittävästi. Parit kokivat saaneensa neuvolasta esim. emotionaalista tukea ja kannustusta keskinäisiin keskusteluihin. He haluaisivat saada lisää tietoa esim. yhdynnän vaikutuksesta sikiöön. Asiasanat: raskaus; parisuhde; seksuaalisuus; muutokset; terveydenedistäminen; äitiysneuvolatyö; kvalitatiivinen tutkimus; puolistrukturoitu kysely.

3 ABSTRACT Kelppe-Räsänen, Elina and Nieminen Suvi. Changes in Relationship and Sexuality during Pregnancy and Support in the Situation., Helsinki, Autumn 2003, Language: Finnish, 79 pages, 4 Appendices. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. The study describes what kind of changes couples who are expecting their first child experience in their relationship and sexuality during the pregnancy. The purpose is to gather information about the parents need for support in the changes in their relationship and sexuality. The purpose is also to find out if they get enough support from the prenatal care and whether this support matches their expectations. The aim is to deal with the subject, so that parents who might encounter some problems are not left alone. Discussing the changes in relationship and sexuality should be a natural part of prenatal care. The material was gathered by conducting surveys at a health care center in Helsinki on two different occasions. The target group included parents who are expecting their first child. The parents were offered presentations in the family training session in order to raise their interest in the subject. The key points of the study were introduced and the purpose of the whole project explained. The questionnaire was half structured and the results were studied using content analysis. The answers were grouped into three categories: relationship, intercourse, and information/support. The common nominator for all the three categories is pregnancy. The respondents felt that their relationship in general had improved during pregnancy. They felt that their intercourses had been affected the pregnancy. For example they were afraid that they might hurt the foetus. Women felt that they had not received enough information and support from the prenatal care. Men on the other hand were satisfied with the support. Couples had recieved e.g. emotional support and they had been advised to discuss the matter together. They hoped to get more information e.g. on how the intercourse affects the foetus. Key words: Pregnancy; relationship; sexuality; health education; qualitative research; health promotion; inquiry Filed and stored at: Diaconia Polytechnic library, Helsinki.

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 6 2 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT 8 3 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Raskaus Naisen sopeutuminen raskauteen Miehen sopeutuminen raskauteen Parisuhde Parisuhde raskauden aikana Parisuhteen sopeutuminen perhesuhteeksi Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen Seksuaalisuus Seksuaalisuus raskaudenaikana Seksuaalisuuden muutoksia raskauden eri vaiheissa Terveyden edistäminen Terveydenhoitaja terveydenedistäjänä Terveydenhoitajan työ Terveydenhoitajan työ äitiysneuvolassa Neuvolan antama tuki vanhemmuuteen kasvussa Perhevalmennus osana äitiysneuvolatoimintaa Aikaisempia tutkimuksia Kokemuksia raskaudesta Äitiysneuvolapalvelut ja perhevalmennus 38 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Aikataulu Tutkimuksen metodologiset lähtökohdat Vastaajien taustatiedot Aineiston analyysi 43

5 4.5 Tutkimuksen eettisyys Tutkimuksen luotettavuus 45 5 TUTKIMUSTULOKSET Parisuhteen muutokset Tunteet parisuhteessa Parisuhteen toimivuus Suhde puolisoon Yhdynnät Pelot Tavat Asennot Halukkuus Aktiivisuus Tuki ja siihen kuuluva tieto Parisuhteeseen saatu tuki Seksiin saatu tuki Seksiin liittyvä tuen tarve Toiveet menetelmistä tuen saantiin Tuen kokeminen tarpeettomaksi 53 6 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELU 54 7 POHDINTA Kehittämisehdotukset Jatkotutkimusehdotuksia 62 LÄHTEET 63 LIITTEET Liite 1 Tutkimuslupa 69 Liite 2 Alustus perhevalmennukseen 69 Liite 3 Kyselylomake 74 Liite 4 Vanhemmille jaettu aineisto 75

6 1 JOHDANTO Äitiysneuvolassa toimivan terveydenhoitajan olisi osattava tukea asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti. Seksuaalisuuden ja parisuhteen tukeminen on tärkeä osa äitiysneuvolatyötä, varsinkin ensimmäistä lastaan odottavan parin odotusaikana. Mielestämme raskauden aikaisia muutoksia parisuhteessa ja seksuaalisuudessa ei äitiysneuvolatyössä huomioida tarpeeksi. Äitiysneuvolan terveydenhoitajien tulisi antaa mahdollisuus asiakkaille käsitellä seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen liittyviä asioita avoimesti neuvolakäynneillä, niin heidän halutessaan. Haluamme tulevina terveydenhoitajina saada tietoa raskauden aikaisista parisuhteen ja seksuaalisuuden muutoksista, sekä niihin liittyvästä tuen tarpeesta, jotta voisimme tulevassa työssämme palvella asiakkaita kokonaisvaltaisemmin. Lukemastamme teoriatiedosta olemme saaneet käsityksen siitä, kuinka tiiviisti parisuhde ja seksuaalisuus liittyvät raskauden aikaiseen hyvinvointiin. Raskauden seurannassa on tärkeää ottaa huomioon koko odottava perhe, koska koko perheen hyvinvointi vaikuttaa äidin ja sitä kautta tulevan lapsen hyvinvointiin. Raskaus on luonnollinen tila ja se vaikuttaa usein myös seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen. Kiinnostuksemme tutkia raskauden aikaisia muutoksia parisuhteessa ja seksuaalisuudessa nousi molempien havainnoista siitä, että parisuhteesta ja seksuaalisuudesta puhuminen on usein vähäistä äitiysneuvolassa. Ihmissuhteet ja seksuaalisuus ovat tärkeä osa hoitotyötä, mutta ne sivuutetaan ja varsinkin seksuaalisuus jätetään usein huomiotta. Hoitotyön lähtökohtana tulisi kuitenkin olla ihmisen yksilöllisten tarpeiden kaikkinainen huomioiminen. Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus, että tieto siitä, miten raskaus vaikuttaa parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen, on merkittävää käytännön äitiysneuvolatyössä. Koulutuksessammekin parisuhde- ja seksuaalisuusasioiden käsittely on jäänyt vähäiseksi. Omien harjoittelukokemustemme mukaan äitiysneuvolatyössäkin on suhteellisen vähän tietoa siitä, millaisia muutoksia tulevat vanhemmat kokevat parisuhteessaan ja seksuaalisuudessaan raskauden aikana ja millaista tukea he terveydenhoitajaltaan kaipaisivat. Tällaisesta tiedosta on mahdotonta saada totuudenmukaista kuvaa, ilman raskaana olevien parien kokemuksia. Haluamme nostaa

7 7 aiheen esille, etteivät tulevat vanhemmat jää mahdollisten ongelmiensa kanssa yksin. Mielestämme keskustelu parisuhteen ja seksuaalisuuden muutoksista tulisi olla luonnollinen osa raskauden aikaista äitiysneuvolatyötä. McFarlane ja Rubenfeld (1993) toteavat, että on huolestuttavaa, joskaan ei yllättävää, että niin maallikot kuin terveydenhuollon ammattilaisetkin suosivat pääasiassa seksuaalisuuden fysiologista puolta. Päähuomio näyttää kohdistuvan fysiologisiin toimintoihin ja fyysiseen tyydytykseen. Näkökulmaa seksuaalisuuteen tulisi laajentaa fysiologisista toiminnoista kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan, eli ihmisen seksuaaliseen eheyteen. Seksuaalinen eheys ei ole pelkästään fysiologinen tai psyykkinen tarve, vaan vaikuttaa koko ihmiseen hänen fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja henkiseen tai hengelliseen minäänsä. (McFarlane & Rubenfeld 1993, 212.) Seksuaalisuus on nimenomaan ihmisille ominainen piirre, koska siihen liittyy muutakin kuin pelkkä sukupuoli ja parittelukyky. Seksuaalisuutta voidaan kuvata yksilön tunteeksi omasta naiseudestaan tai miehisyydestään, sukupuolisuudestaan. Yksilön näkemys omasta sukupuolisuudestaan vaikuttaa hänen persoonallisuuteensa ja sosiaaliseen käyttäytymiseensä, näkemykseen omasta itsestä ja itseilmaisuun sekä ihmissuhteisiin. Seksuaalista eheyttä eli yksilön seksuaalista terveyttä edistää se, että yksilö hyväksyy seksuaalisuutensa ja suhtautuu siihen myönteisesti. (McFarlane & Rubenfeld 1993, 213.)

8 8 2 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata tulevien vanhempien omakohtaisia kokemuksia raskauden aikaisista muutoksista parisuhteessa ja seksuaalisuudessa, sekä heidän tarvettaan saada äitiysneuvolan terveydenhoitajalta tukea näihin asioihin. Tutkimus toteutettiin tekemällä kyselyjä tuleville vanhemmille. Niissä kartoitettiin tulevien vanhempien raskauden aikana kokemia muutoksia parisuhteessa ja seksuaalisuudessa, sekä sitä, millaista tukea he ovat saaneet terveydenhoitajaltaan äitiysneuvolassa tai perhevalmennuksessa. Tavoitteena oli tuoda esiin tulevien vanhempien kokemat muutokset, sekä heidän tarvitsemansa ja saamansa tuki parisuhdeja seksuaalisuusasioihin terveydenhoitajalta. Tutkimustehtävät 1. Millaisia muutoksia tulevat vanhemmat kokevat parisuhteessaan ja seksuaalisuudessaan raskauden aikana? 2. Millaista tukea ja tietoa tulevat vanhemmat ovat saaneet parisuhde- ja seksuaalisuusasioihin raskauden aikana? 3. Millaista tukea ja siihen kuuluvaa tietoa tulevat vanhemmat kokevat tarvitsevansa parisuhde- ja seksuaalisuusasioihin raskauden aikana?

9 9 3 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 3.1 Raskaus Raskaus alkaa munasolun hedelmöittymisestä ja täysiaikaisena se kestää vuorokautta eli raskausviikkoa. Naisen ja perheen kannalta raskautta voidaan tarkastella nelivaiheisena prosessina. Tässä prosessissa otetaan huomioon raskauden aiheuttamat biologiset, psykologiset ja sosiaaliset muutokset, jotka ovat erilaisia raskauden eri vaiheissa. Havahtumisvaiheen katsotaan alkavan raskauden alusta ja kestävän viikolle 12. Tällöin on tyypillistä epätasapaino ja tunteiden myllerrys. Myös kehossa tapahtuvat muutokset järkyttävät naisen tasapainoa, koska raskauden vaikutuksesta moni elimistön toiminnoista muuttuu. Alkuraskauden lisäoireina voi olla väsymystä ja pahoinvointia. (Eskola & Hytönen 1997, 128.) Raskauden aiheuttamat fysiologiset ja hormonaaliset muutokset vaikuttavat naiseen siten, että hänen mielialansa vaihtelevat. Naisella voi olla masennuskausia ja hän voi kokea erilaisia fyysisen pahanolon tunteita. Raskauden ensimmäinen vaihe on miehelle vielä hyvin epämääräinen, sillä mitään ulkoisia merkkejä ei ole naisessa havaittavissa. (Gotzsche, Lier & Munck, 1980, 30.) Paavilaisen (2003, 74) tutkimuksen mukaan isätkin kokevat uupumusta ja ponnistelevat omalla tavallaan sekä käyvät kamppailua jaksamisensa kanssa raskauden aikana. Tulevien isien jaksaminen horjui riittämättömyyden tunteiden vuoksi, koska miehet näkivät kumppaninsa tuen tarpeen, mutta olivat kyvyttömiä antamaan tukea. Tulevat isät kokivat puolison olon vaikuttavan omaan olotilaansa. Mies on raskauden aikana oikea henkilö antamaan tukea puolisolleen, mutta hänellä saattaa olla kuitenkin vaikeaa eläytyä näihin tunteisiin, ja siten tarjota oikeanlaista tukea naiselleen. Sopeutumisvaihe kestää viikolle 20 asti, jolloin on tunnusomaista rauhallisuus ja naisen pyrkimys vähentää raskauden alun epätasapainoa. Naisen somaattiset oireet, kuten väsymys ja pahoinvointi, sekä psyykkiset oireet, kuten tunteiden ailahtelu, masennus ja ahdistuneisuus vähenevät. Tässä vaiheessa on aikaa keskittyä raskauteen ja omaan terveydenhoitoon.

10 10 Keskittymisvaihe kestää viikolle 32 asti. Tässä vaiheessa sikiö kasvaa nopeasti ja näkyvästi, sikiön liikkeet tuntuvat ja kohtu kasvaa sekä paino lisääntyy. Vaiheelle tyypillisesti kiintyminen lapseen korostuu, koska raskaus alkaa näkyä ja tulee näin konkreettisemmaksi myös miehelle, sillä hän voi tuntea lapsen koskettelemalla naisen vatsaa. (Eskola & Hytönen 1997, 142.) Ennakointi- ja valmistautumisvaihe kestää lapsen syntymään. Vaiheelle tyypillisiä somaattisia oireita ovat ummetus, tihentynyt virtsaamistarve, unettomuus, selkäkivut ja turvotukset. Naisen huomio kohdistuu nyt yhä enemmän tulevaan synnytykseen. Ahdistusta saattaa aiheuttaa epävarmuus synnytyksen kulusta, pelko synnytyskivusta, itsekontrollin menettämisestä ja lapsen vaurioitumisesta. Paavilaisen (2003, 74) mukaan raskauden viimeiset kriittiset, ennakoimattomat ja raskaat viikot painavat myös tulevia isiä. Voimia koettelevat epäilyn hetket omasta selviytymisestä ja mieleen voi tulla kauhukuvia sekasortoisesta tulevaisuudesta, sekä lähestyvästä synnytyksestä. Raskauden lopulla myös koetaan parisuhteessa voimakasta yhteenkuuluvuutta. Tätä aikaa kuvaillaankin usein parisuhteen onnelliseksi ja tasapainoiseksi ajanjaksoksi. (Eskola & Hytönen 1997, 248.) Erilaiset raskauden mukanaan tuomat muutokset, vaikka ne tapahtuvatkin pääosin naisessa, siis tulevassa äidissä, vaikuttavat myös tulevaan isään. Tähän liittyen Säävälän, Keinäsen ja Vainion tekemässä Isä neuvolassa (2001, 12) julkaisussa kerrotaan myönteisestä viimevuosina tapahtuneesta ajattelutavan muutoksesta seuraavasti: Aiemmin odotusaika miellettiin vain raskaana olevaa äitiä koskevaksi tilaksi, joka ei juuri kosketa tulevaa isää. Viime aikoina on kuitenkin huomattu, että raskausaika on myös miehelle monella tavalla kriittinen kausi, jonka aikana kasvetaan ja sopeudutaan lapsen tuloon liittyviin elämänmuutoksiin. Toisin kuin äidille odotusaika on isälle ennen kaikkea psyykkinen prosessi, koska isän kannalta tärkeät fyysiset muutokset tapahtuvat hänen ulkopuolellaan. (Säävälä ym. 2000,12) On kuitenkin todettu, että myös miehelle voi ilmaantua samanlaisia raskausoireita kuin hänen puolisollaankin; pahoinvointia, painonnousua, rintakipua, päänsärkyä sekä unettomuutta. (Esko 1984, 48; Hirvonen 2002, 16; Kaila-Behm 1997, 23.) Strickland (1987, ) on todennut myös, että puolison raskauden loppuvaiheessa 70 %:lla miehistä esiintyi yksi tai useampi oire. Yleisimpiä oireita olivat unettomuus, päänsärky, irrallisuuden tunne, levottomuus ja lisääntynyt ruokahalu. Oireiden kokonaismäärä oli

11 11 suurempi, jos raskautta ei oltu suunniteltu. Miehet, jotka odottivat ensimmäistä lastaan, eivät olleet alttiimpia oireille, kuin isät, joilla oli aikaisempaa kokemusta isyydestä. Oireiden määrä oli myös yhteydessä lisääntyneeseen emotionaaliseen stressiin. Muutokset puolison ulkonäössä, käyttäytymisessä ja seksuaalisuudessa vaikuttavat isän kokemusmaailmaan ja kukin isä reagoi muutoksiin omalla yksilöllisellä tavallaan. Monet raskauteen liittyvät, puolison tai lapsen hyvinvointiin uhkaavat riskitekijät saattavat myös vaikuttaa isään voimakkaasti. Tällaisissa tilanteissa odottaville isille on tyypillistä ahdistus ja ulkopuolisuuden tunne, sekä ristiriitaiset ja epävarmuuden sävyttämät tunnetilat, jotka ovat usein suoraan verrannollisia odottavan äidin mielialoihin tai fyysiseen vointiin. Varsinkin sellaisilla isillä, joiden puolisoilla on ollut keskenmenoja tai joiden puolison raskaus on alkanut mahdollisten hoitojen avulla, on havaittavissa lisääntynyttä pelokkuutta raskausaikana. (Säävälä ym. 2000, 12.) Naisen sopeutuminen raskauteen Koko naisen elämä on sopeutumista uusiin muutoksiin omassa kehossaan, ensin murrosikä, sitten raskaus ja lopuksi vaihdevuodet. Ne liittyvät olennaisena osana naisen identiteettiin ja persoonallisuuden kehittymiseen. Äitiys on yksi kehitysvaihe, yksi osa persoonallisuutta. Raskauden aikana muuttuva olemus aiheuttaa epävarmuutta, voimakasta tuen tarvetta ja samalla kuitenkin iloista syventymistä äidin ja sikiön välillä. Mielialojen vaihtelut kuuluvat normaaliin raskauteen, mutta ne eivät yhtään helpota tilannetta parisuhteessa. Nainen haluaa läheisyyttä ja toisaalta hän tarvitsee yksinäisyyttä. Tämä tunteiden ja tarpeiden ristiriita suhteessa puolisoon voi herättää naisessa monenlaisia, negatiivisiakin tunteita. (Heikkilä 1999, ) Raskaana olevan naisen kyky kestää raskauden aiheuttamia muutoksia ja vaivoja riippuu mm. ympäristön tuesta. Tuleva äiti voi myös kehittää omaa persoonallista voimantunnettaan, itsensä voimistamista ja vahvan sisäisen voiman tunteen kokemista. Tätä kutsutaan voimaantumiseksi eli empowermentiksi, tällainen voimavaraistamisajattelu korostaa yksilön vahvoja puolia ja kykyjä. Voimaantuminen eli sisäinen voimantunne on ihmisen omaa kykyä tyydyttää omat tarpeensa, ratkaista omat ongelmansa ja saada voimavaroja käyttöönsä. (Heikkilä-Laakso & Heikkilä 1997,

12 12 341, ; Miettinen & Pelkonen 2000, 39.) Nainen tarvitsee lisäksi asiallista tietoa raskautta seuraavilta henkilöiltä. Ennen kaikkea suhde tulevan lapsen isään on ensiarvoisen tärkeä voimavara. Jos ympäristö avuliaasti ja empaattisesti suhtautuu äitiin, voivat oireet lievittyä ja äiti kestää niitä paremmin. Äidiksi tuleminen on kehitysvaihe, jonka aikana on hyvä tunnustella omaa oloaan ja keskustella siitä neuvolan terveydenhoitajan kanssa. (Heikkilä 1999, 19.) Melkoisetkin mielialan vaihtelut kuuluvat aivan normaalina osana raskauteen. Odottajan ailahteleva mieli kertoo henkisestä kasvusta, naisesta on kasvamassa äiti. Valmius äitiyteen ei synny kenelläkään automaattisesti. Äidiksi kehittymiseen vaikuttavat naisen omat lapsuudessa saamat hoivakokemukset, jotka muokkaavat hänen sisäistä äitikuvaansa. Ympäristön tuki auttaa naista selkiyttämään tätä kuvaa. (Etzell ym. 1998, , 150; Manneri 2002, 56.) Vartalon muuttuminen voi surettaa raskaana olevaa naista ja hän saattaa tuntea itsensä rumaksi. On tärkeää, että nainen kuulee mieheltään olevansa yhä sievä ja haluttava. (Manneri 2002, 59.) Paavilaisen (2003, 68) tekemän tutkimuksen mukaan käsitys muuttuvan kehon viehätyksestä oli kytkeytyneenä kumppanin käsitykseen, ja miehen myönteinen asenne auttoi naista hyväksymään oman kehonsa muutoksen. Naiselle oman kehon tunteminen hyväksytyksi oli yksi tekijä raskauden myönteiseksi kokemisessa. Äidit suhtautuivat vartaloonsa vakavasti, eivätkä tahtoneet sietää kumppaneidensa hyväntahtoisiakaan kommentteja ulkomuodostaan Miehen sopeutuminen raskauteen Raskauden alku, ensimmäiset fyysiset muutokset kumppanissa, sikiön ensi liikkeet ja lopulta synnytys toimivat katalysaattoreina miehen henkisessä prosessissa isäksi. Isyys, vanhemmuus, on merkittävä osa aikuisen miehen identiteettiä. Isyys on merkittävä osa miehuutta, vaikkakin se on vain osa sitä. Aikuisuuteen, niin miehuuteen kuin naiseuteenkin liittyvät nykyään itsestään selvänä työ ja ura, parisuhde ja seksuaalisuus, mutta vanhemmuudelle ja siihen valmistautumiselle jäävä tila on vähentynyt tai muuttunut suorituskeskeiseksi. (Haukkamaa, 2000, 1481.)

13 13 Kari Haukkamaa (2000, 1481) kirjoittaa, että kumppanin raskauden myötä tuleva isä joutuu kohtaamaan sen, että hänen naisestaan tulee äiti, oman äidin kaltainen. Tapahtuman piilotajuiset merkitykset testaavat miehen aikaisempaa kehitystä ja asettavat ratkaistavaksi kysymyksen, kuinka tuleva isä kykenee yhdistämään mielessään puolisonsa naiseuden, sensuaalisuuden ja äitiyden ilman liian ahdistavia kytkentöjä omaan äitiin. Tämän kysymyksen ongelmat voivat näkyä mm. puolisoiden välisinä ristiriitoina, eriasteisena seksuaalisena estyneisyytenä tai pakona muiden naisten luo. On mahdollista, että jotkut isäksi tulevat miehet eivät kestä raskaana olevan vaimonsa tarvitsevuutta. Naiset saattavat vaatia odotusaikana miehiltä sellaista tukea, jota nämä eivät osaa antaa, varsinkin jos kyseessä on nuori isä. Mies voi olla huolissaan vaimostaan ja tuntea samoja asioita kuin nainenkin, mutta kun mies ei tunne raskautta ruumiissaan, parisuhde voi olla lujilla. Miehelle voi kehittyä tunne, että lapsi on uhka hänelle. (De Rita 2002, 30.) Kari Haukkamaa (2000, 1482) kertoo muutoksen isyyteen olevan suuri haaste miehelle. Jo raskauden aikana ja myös lapsen synnyttyä isä on ulkopuolinen: sikiö on äidin kohdussa, ja imettäessään ja vauvan kanssa ollessaan äiti kohdistaa intensiivisen huomionsa tähän. Tämä sivullisuus voi ylittää miehen mielen keinot, jolloin seurauksena saattaa olla yritys helpottaa tilannetta syrjähyppyjen tai miesporukoihin vetäytymisen avulla. Perhevalmennus voi tarjota tulevalle isälle mahdollisuuden sivullisuuden vähentymiseen ja kypsyyttä kohdata tulevia mullistavia tapahtumia. Mies voi kokea naisen muuttuneen ja ihmettelee, ettei enää tunne partneriaan. Tämä luo usein kitkaa parisuhteeseen ja tilanne vaatii huomattavaa joustavuutta mieheltä. Tulevan isän voi olla välillä vaikea ymmärtää kumppaninsa tunnemyllerrystä, koska hän ei itse käy lävitse samanlaisia fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia kuin äiti. Miehen ei tulisi ottaa kumppaninsa tunnepurkauksia henkilökohtaisesti, itseensä kohdistuvana arvosteluna. Olisi hyvä, jos tuleva isä jaksaisi kuunnella, ymmärtää ja lohduttaa, sekä tarjoaisi turvaa ja läheisyyttä (Manneri 2002, 56.) Paavilaisen (2003, 74) tutkimuksen mukaan ärtyisyys ja kiukkuisuus saattavat provosoida riidan. Miehet jakoivat voimiaan vaimolleen esimerkiksi osoittamalla aikaisempaa selvemmin kiintymystään ja huomiota, tai pidättymällä leikinlaskusta ja arvostelusta. Isät ponnistelivat pystyäkseen olemaan aikaisempaa kärsivällisempiä ja yrittivät sietää vaimonsa ailahtelevuutta.

14 Parisuhde Parisuhteella tarkoitetaan kahden eri tai samaa sukupuolta olevan ihmisen välistä, kiintymykseen tai seksuaalisuuteen perustuvaa suhdetta, jonka puitteissa he joko asuvat yhdessä tai tapaavat toisiaan säännöllisesti. Parisuhde voidaan määritellä vakituisena suhteena, joka voi olla avioliitto, avoliitto tai sellainen vakituinen sukupuolisuhde, jossa parin osapuolet eivät asu yhdessä. Tässä tutkimuksessamme käsittelemme heteroseksuaalista parisuhdetta. Heteroseksuaalisen parisuhteen muodostamisen yhtenä tarkoituksena on siirtää yksilön perintötekijät seuraavaan sukupolveen. (Palo & Palo 1999, 180; Kontula & Haavio-Mannila 1993, ) Jokaisessa yhteiskunnassa on perheitä ja yhteistä niille on tavallisesti se, että perhe näyttää olevan keskeinen yhteiskunnan rakennetta ylläpitävä tekijä. Yleisin suomalainen perhemuoto on miehen ja naisen muodostama yhteisö, jossa on yksi tai useampia lapsia. Perhe voi olla myös kahden aikuisen, miehen ja naisen, avo- tai avioliitossa elävien talous, jolloin heidän välillään on parisuhde. (Paananen 1990, 8.) Viime vuosikymmeninä ei parisuhteessa elämisen yleisyydessä eikä parisuhteen aloittamisiässä ole tilastojen mukaan tapahtunut suuria muutoksia. Vaikka myös muut elämisen muodot, esim. yksinasuminen, yhteisöasuminen, yhdessä erikseen eläminen ym. ovat lisääntyneet, väestön valtaosa elää kuitenkin parisuhteessa. Parisuhteessa eläminen aloitetaan yleensä avioliiton sijasta avoliitossa, joka voi myöhemmin johtaa avioliittoon. (Ritamies & Miettinen 1996, 7.) Pitkäaikainen parisuhde ei kuitenkaan ole itsestään selvyys, vaan molemmilla osapuolilla on oltava tahtoa sen säilyttämiseksi ja vaalimiseksi. Siihen ei riitä vain yhteinen hotelli viikonloppu tai ravintolailta. Se on jatkuvaa yhteyden säilyttämistä arjessa. Se on tietoisuutta siitä, että elää parisuhteessa, joka ei hoidu kaiken muun sivussa. Voimakas parisuhdetta ylläpitävä tekijä ovat yhteiset lapset, sillä parisuhde voi päättyä helpommin, ellei yhteisiä jälkeläisiä ole. Toisaalta voi käydä niinkin, että parisuhde heikkenee lapsen synnyttyä; lapsesta tulee ikään kuin kiila vanhempien väliin. Lapset ovat huono syy tyytyä epätyydyttävään parisuhteeseen, mutta he ovat hyvä syy löytää motivaatiota parisuhteen parantamiseen ja hoitamiseen. Parisuhteiden säilyttämiseksi olisi kiinnitettävä huomiota sen hyviin, eikä huonoihin puoliin, mutta tästä huolimatta suomalaisista virallistetuista parisuhteista peräti joka toinen päättyy eroon. Tämä on surullista, sillä vakituisella parisuhteella ja

15 15 etenkin avioliitolla näyttää olevan useita myönteisiä vaikutuksia suhteen molempiin osapuoliin. Paitsi että he elävät pidempään kuin naimattomat, heidän mielenterveytensä on parempi ja heidän tulonsa ovat suuremmat. Vakituinen parisuhde lisää seksuaalista aktiivisuutta ja tuottaa enemmän tyydytystä kuin muunlainen suhde. (Palo & Palo 1999, ; Laurila, Reinholm & Toppari 2002, 5, 15.) Jokainen parisuhteen osapuoli tuo tahtomattaankin parisuhteeseen mukanaan oman, perheensä ja sukunsa historian. Teemat omasta taustasta nousevat ja alkavat elää myös parisuhteessa. Ihmisillä on taipumusta valita itselleen kumppani, joka herättelee näitä keskenjääneitä teemoja. Alussa jokainen näkee kumppanissaan sekä haasteen että mahdollisuuden kehittyä ja kehittää itsessään niitä puolia, jotka ovat jääneet varjoon. Kuitenkin tosiasia on, että jokaisessa parisuhteessa sen molemmat osapuolet törmäävät itseensä. Siirtymällä suhteesta toiseen ihminen pakenee vain itseään. (Laurila, Reinholm & Toppari 2002, 5.) Parisuhteen kehitystä voidaan kuvata monilla erilaisilla jaoilla ja määrityksillä. Tolkki- Nikkonen (1990) kuvaa kirjassaan parisuhteen viisi vaiheisena. Ensimmäinen vaihe on tunnesiteen eli kiintymyksen ja huolehtimisen muodostuminen, joka tapahtuu esim. rakastumisessa. Toisessa vaiheessa luodaan yhteinen sosiaalinen todellisuus eli rakennetaan yhteinen viitekehys kommunikaation avulla. Kolmannessa vaiheessa ratkotaan ongelmia yhdessä, sekä luodaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tehtäviä. Neljäs vaihe on vastavuoroisuus, jossa puolisot yhdessä arvioivat suhdettaan ja sen jatkuvuutta. Viimeisenä vaiheena parisuhteen kehitykseen kuuluu intimiteetti. Intimiteetti merkitsee sitä että, puolisot jakavat tunteensa ja fantasiansa. (Tolkki Nikkonen 1990, 20.) Erel & Burman (1995, 108) kuvaavat parisuhteen kehityksen seuraavasti. Parisuhteen alussa parit kokevat yhteensulautumista toisiinsa ja ovat yleensä suhteeseensa tyytyväisiä. Yhteensulautumisen jälkeen siirrytään erillistymisen vaiheeseen, johon puolisot tulevat usein eri aikaan. Tähän vaiheeseen kuuluu usein myös lasten hankinta ja muita tärkeitä tapahtumia esim. työelämän aloittaminen. Tälle ajalle on tyypillistä, että parisuhde tyytyväisyys laskee, mutta toisaalta he toteavat, että vanhemmuus lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta parisuhteessa.

16 16 Halu pitää suhdetta yllä on parisuhteen kestämisen perusedellytys. Suhde vaatii jatkuvaa psyykkistä työskentelyä pysyäkseen hyvänä ja syventyäkseen. Halu suhteen ylläpitämiseen ilmenee monin tavoin. Siihen kuuluu esim. kokemusten jakaminen, toisen maailmaan eläytyminen ja toisen tukeminen vaikeuksissa. Näiden arkipäiväisten asioiden lisäksi ovat myös romanttiset tekijät tärkeitä suhteen ylläpitämisessä. Niihin kuuluu mm. ajan ja huomion antaminen toiselle, asioiden tekeminen yhdessä ja intiimiys, fyysinen läheisyys ja seksuaalisuus. (Ronkainen ym.1994, 65.) Harju-Kivinen (1995, 46) korostaa tutkimuksessaan, että parisuhteen ylläpito edellyttää molempien puolisoiden yhteistyötä. Syyttelyn sijaan kannattaa puolisolleen kertoa avoimesti omista toiveistaan ja tunteistaan. Tolkki-Nikkonen (1994, 70-76) toteaa teoksessaan, että naiset ovat miehiä tyytymättömämpiä parisuhteeseensa. Samaa asiaa kuvataan myös toisessa teoksessa kirjoittamalla, että miehet ovat keskimäärin naisia tyytyväisempiä avioliittoonsa. (Junkkari & Junkkari 1996, 123.) Perheen sisällä voikin olla havaittavissa kaksi liittoa: naisen kokema ja miehen kokema. (Tolkki-Nikkonen 1994, ) Parisuhdetyytyväisyyteen vaikuttavat useat tekijät. Esim. Suhteen sisäiset tekijät, persoona (itsetunto, tunnetaidot ja seksuaalisuus), omat lapsuuden kokemukset, vanhemmuus ja ulkoiset tekijät. Näihin on mahdollista vaikuttaa erilaisin keinoin: opettelemalla itsetuntemusta, tulemalla tietoiseksi tyytyväisyyttä aiheuttavista tekijöistä ja viestimällä niistä parille. Tämän vuoksi onkin tärkeää opetella viestintä- ja ristiriitojen ratkaisutaitoja, sekä työstää mahdollisia pulmia henkisesti ja hankalimmissa tapauksissa terapian avulla. Helpointa olisi työstää parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä ennen kuin ongelmat pahenevat, mutta siihen ei parilta aina löydy valmiutta. (Määttä 2000) Parisuhde raskauden aikana Raskaana olevat naiset eivät ole vain äitiysneuvolan asiakkaita tai edes pelkästään tulevia äitejä. Yleensä he ovat myös rakastavassa parisuhteessa eläviä naisia. Raskaus voi olla tämän suhteen molemmille osapuolille tilaisuus uusien asioiden löytämiseksi omasta itsestään ja suhteen toisesta osapuolesta. Naisen raskaus ja parin suhde sen

17 17 aikana muovaavat olennaisella tavalla isyyttä ja äitiyttä. Jos lapsi on toivottu ja vanhemmuutta odotetaan innokkaasti, on helpompaa antaa lapselle suurempi psykologinen tila elämässä. (Ronkainen ym. 1994, 68.) Kalvaksen (1998, 53) tekemässä tutkimuksessa hyvä parisuhde koettiin hyvän raskauden edellytykseksi. Yhdessä suunniteltu raskaus, jota elettiin yhdessä, suuntautuen yhteisiin tulevaisuuden odotuksiin lujitti naisten mielestä parisuhdetta. Miehet huomioivat enemmän ja erilailla raskaana olevia puolisoitaan. Paavilaisen (2003, 73) mukaan, jos odotus oli molempien toive, parisuhteen onni muuttui toisenlaiseksi tai lisääntyi, jos mahdollista. Kumppanin olemassaolon korvaamattomuus korostui perheen suurentuessa sekä työn ja vastuun kasvaessa. Raskausajan tunne-elämän muutokset ja haasteet vaikuttavat parisuhteessa koettuihin tunteisiin. Jos kumppaneiden on vaikeaa avautua toisilleen, raskaus saattaa olla aikaa, jolloin pienet ärsyttävät tekijät muuttuvat suuren luokan kriiseiksi. Raskausaika on erinomainen kasvualusta parisuhteen ongelmille. Monien tutkimusten mukaan noin neljänneksellä naisista on odotusaikana vaikeuksia parisuhteessaan. Jos tulevista vanhemmista toinen on hermostunut ja onneton, toisen on vaikea häntä tukea. Jos molemmat ovat ahdistuneita, tuen mahdollisuus vähenee entisestään. (Kitzinger 1985, 146; Väisänen 2001, 40.) Harju-Kivisen (1995, 42) tutkimuksen mukaan puutteet kommunikoinnissa puolisoiden välillä, voivat aiheuttaa ristiriitoja ja väärinkäsityksiä, jotka voitaisiin välttää keskustelemalla asioista. Aina ongelmien välttäminen ei ole mahdollista, eikä edes tarpeellista. Ongelmien läpikäyminen voi myös rakentaa ja vahvistaa suhdetta, mikäli parilla on toimiva vuorovaikutussuhde Parisuhteen sopeutuminen perhesuhteeksi Raskauden alkaessa nainen ja mies siirtyvät elämään eri maailmoissa. Mies saattaa huomata, että naisesta on tullut psyykkisesti arvaamaton ja haavoittuva. Nainen puolestaan saattaa pitää miestä ymmärtämättömänä, rakkaudettomana ja jopa julmana. Miehestä voi tuntua, että naisen kanssa on mahdotonta keskustella järkevästi ja että nainen on kiinnostunut yksinomaan tulevasta vauvasta. (Kitzinger 1985, 146.) Harju- Kivisen (1995, 36) tutkimuksen mukaan puolisot kokevat lapsen odotuksen eri tavoin. Naiselle raskaus aika saattaa olla merkityksellisempi kuin miehelle. Jo raskausaikana

18 18 nainen sitoutuu henkisesti lapseensa, kun taas miehelle lapsen saaminen saattaa konkretisoitua vasta lapsen syntymässä. Lapsen odotus on puolisoiden yhteinen tehtävä ja se muuttaa parisuhdetta vähitellen perhekeskeiseen suuntaan. Isän tuntemukset odotusaikana ja myös vuorovaikutus lapsen kanssa on paljolti äidistä riippuvaisia, sillä ne perustuvat siihen, mitä äiti tuntemuksistaan kertoo ja niihin havaintoihin, mitä isä itse äidin käyttäytymisen muutoksista tekee. Odottavalle äidille on tärkeää se henkinen tuki, jota puoliso voi hänelle antaa. Isät usein myös vastaavat tähän tuen tarvitsevuuteen. (Goetzsche, 1980.) Anne ja Toivo Rönkä (1994, ) toteavat leikillisesti kirjassaan isän viisaus, isän tärkeimmäksi kotityöksi tunnetyön. Tunnetyöllä he tarkoittavat äidin tunneperäistä tukemista puolisona ja tulevana vanhempana. Heidän mukaansa naiset pitävät miehen antamaa henkistä tunnetukea vielä paljon tärkeämpänä kuin miehen osallistumista kotitaloustöihin. Puolisoiden olisi kehitettävä suhdettaan siten, että heidän kahdenvälinen suhteensa kasvaisi kolmiosuhteeksi, jossa olisi tilaa ja turvaa lapselle, hänen tarpeilleen ja kasvulleen. Raskaudenaikaiseen kehitykseen kuuluu myös se, että tuleva äiti ja isä alkavat rakentamaan uutta ja arvokasta suhdetta tulevaan lapseen. (Etzell, Korpivaara, Lukkarinen, Nikula, Pekkarinen, Peni & Värmälä 1998, , 150; Haukkamaa 2000, 1482.) Joillekin pareille raskauden muodostama siirtymäkausi voi olla erityisen hankalaa aikaa. Raskaus aika voi aiheuttaa paineita parille, jotka eivät ehkä ole pitäneet avioliiton solmimista mitenkään tärkeänä, mutta jotka avioituvat olosuhteiden pakosta kenties nyt, kun vauvakin on tulossa. Myös parille, jolle uran luominen on ollut molemmille tärkeää tai parille, joka yllättäen tulee raskaaksi, raskauden hyväksyminen ei välttämättä olekaan helppoa. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan nopeaa sopeutumista ja toinen osapuoli tai molemmat voivat tuntea joutuneensa ansaan, vaikka he samalla usein olisivatkin iloisesti yllättyneitä.(kitzinger 1985, 146.) Odotusvaiheen aikana nainen ja mies käyvät läpi suhteita omiin vanhempiinsa, erityisesti äitiin. Kasvu tyttärestä äidiksi ja pojasta isäksi muuttaa näitä suhteita. (Etzell, Korpivaara, Lukkarinen, Nikula, Pekkarinen, Peni & Värmälä 1998, , 150;

19 19 Kitzinger & Bailey 1992, 15.) Harju-Kivinen (1995, 35) kertoo tutkimuksessaan erityisesti naisille olevan ominaista, että he pohtivat raskautensa aikana omaa lapsuuttaan ja suhdetta omiin vanhempiinsa Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen Työn ja perheen yhteensovittaminen on nykyään ajankohtainen kysymys monessa perheessä. Työ ahmaisee ison osan aikuisen ajasta aiheuttaen osaltaan huonoa omaatuntoa siitä, että puoliso, lapset, vanhemmat tai ystävät jäävät monien mielestä liian vähälle huomiolle. Neljännes miehistä ja viidennes naisista kokee, että on usein viettänyt työn vuoksi perheensä kanssa vähemmän aikaa kuin haluaisi. Se millainen ratkaisu ongelmaan löydetään, riippuu siitä kenen näkökulmasta asiaa katsotaan. (Pelkonen 2002, 18.) Lainsäädännössämme on jatkuvasti tehty muutoksia perheen ja työn yhdistämisen hyväksi. Myös työelämä on muuttunut viime vuosikymmenien aikana ja nämä muutokset ovat vaikuttaneet myös siihen, miten lapsiperheiden arki sovitetaan yhteen työelämän yhä kasvavien vaatimusten kanssa. Muutos näkyy myös siinä, että perheen perustaminen ja työelämään siirtyminen ajoittuivat aikaisemmin elinkaaren samaan vaiheeseen, mutta nyt näyttäisi siltä, että työelämän vaatimukset asetetaan tärkeysjärjestyksessä etusijalle, ensin ura, sitten perhe-elämä ja lapset. (Pelkonen 2002, 19.) Tätä tukee myös Huttusen esittämä (2001) toteamus, jonka mukaan opiskelujen loppuun saattaminen, työpaikan ja kodin hankinta ovat nostaneet ensisynnyttäjien keskiiän 29-vuoteen. Hänen mukaansa neuvolahenkilökunta ja terveydenhuollon ammattilaiset suhtautuvat varauksella nykyiseen kehitykseen, sillä biologisesti ja lääketieteellisesti lapset tulisi hankkia hyvissä ajoin. Pelkonen (2002, 19) kirjoittaa, että lapsiperheiden isät ja äidit ovat mukana työelämässä useammin kuin miehet ja naiset keskimäärin Suomi poikkeaakin monista Euroopan maista naisten kokopäiväisen työssä käynnin yleisyyden suhteen. Alle kolmivuotiaiden lasten äideistä joka kolmas käy ansiotyössä, mutta sitä vanhempien lasten äideistä valtaosa on työelämässä (70 %). Isyys ei sen sijaan vaikuta miesten työssäkäyntiin, vaan he käyvät töissä yhtä yleisesti lapsen iästä riippumatta. Lapsiperheiden vanhemmat

20 20 tekevät pitkää työviikkoa, heidän yhteenlaskettu työaikansa viikossa on selvästi pidempi kuin lapsettomilla pariskunnilla. Työn ja perheen yhteensovittamiseksi on lainsäädännössä luotu puitteet, jotka tarjoavat niin äideille kuin isillekin mahdollisuuden jäädä pois määräajaksi työelämästä. Lainsäädäntö mahdollistaa vapaan, mutta päätös vapaan käytöstä ja sen jakamisesta tehdään aina perheen keskuudessa. Päätös siitä, miten tai kumpi vanhemmista vapaita käyttää, riippuu kunkin perheen tilanteesta, tarpeesta, mahdollisuuksista ja toki myös asenteista. (Pelkonen 2002, 26.) Menestyksellinen työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen vaatii yhteistyötä, johon osallistuvat niin työnantajat, työntekijät, työmarkkinajärjestöt sekä yhteiskunnalliset päätöksentekijät. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ei kaiketi koskaan muutu helpoksi. Näin siksi, että laeista ja työelämän käytännöistä huolimatta asiaan liittyy aina inhimillinen elementti. On kyse kunkin työntekijän läheisimmistä ja elämän yhdestä ydinalueesta. Tämä antaa toivoa siitä, että työntekijät rohkenevat pitää kiinni omista, parisuhteensa ja lastensa oikeuksista silloin, kun sen aika on. (Romanov 2002, 30, 33.) 3.3 Seksuaalisuus Tässä tutkimuksessa käsittelemme seksuaalisuutta osana miehen ja naisen välistä suhdetta. Sana seksuaalisuus yksin voi merkitä useita eri asioita. Se mitä seksuaalisuudella tarkoitetaan, eroaa sukupuolen mukaan. Naisen ja miehen seksuaalisuutta pidetään erilaisena ja eroja perustellaan erilaisella fysiologialla ja roolilla suvunjatkamisessa. Naiselle seksuaalisuus yleensä merkitsee kokonaisvaltaisempaa kokemusta, kuin miehelle, jossa yhdistyvät ympäristö, tunteet sekä erilaiset käyttäytymismuodot. Vaikkakin esimerkiksi Junkkari (2001, 158) kirjassaan toteaa, ettei naisten ja miesten seksuaalisessa halukkuudessa sinällään olekaan sosiobiologisia eroja, eivätkä miehet luonnostaan ole sen seksuaalisempia kuin naiset, vaan seksuaalisuus kehittyy molemmilla sukupuolilla aivotoiminnan ja ympäristön normien ja odotusten vuorovaikutuksessa.