Irti. massasta. Ulla Ahvenniemi Kuvat Lilli Haapala ja Anna Karrilan kotialbumi

Transkriptio

1 Irti Ulla Ahvenniemi Kuvat Lilli Haapala ja Anna Karrilan kotialbumi massasta Anna Karrila on syöpäsolujen tutkija, voimanoston maailmanmestari, vahvempi kuin juuri kukaan ja sittenkin usein heikko. Kun ei osaa olla niin kuin muut, voi aina yrittää olla paras. 16

2 Kahdessa vuodessa voimanoston kokeilusta maailmanennätyksiin. Kun joku epäilee, että olen käyttänyt dopingia, otan sen kehuna. Ai olenko niin hyvä vai! Anna Karrila nauraa. 17

3 TTaas se yksi käsi on pystyssä. Opettaja katsoo ala-asteen kuudetta luokkaa. Eikö kukaan muu nyt voisi viitata. Käsi alkaa heilua, tietysti se alkaa. Kohta Anna Karrila ei malta enää istua vaan kurottaa pulpetin päälle ja huitoo. Mitä parempi Anna on koulussa, sitä huonommin hänellä menee kavereiden kanssa ja sitä nopeammin hän juoksee urheilukentän ympäri. Viimeistään 12-vuotiaana tajusin, että olen erilainen kuin muut. Olen kääntänyt sen aina niin, että olen hyvä sellaisena kuin olen. Hyvä hän on ollutkin. Useimmiten paras. Viimeksi syksyllä, kun voitti neljä raakavoimanoston maailmanmestaruutta ja teki uuden maailmanennätyksen naisten 82,5 kilon sarjassa: penkillä maaten ylös 122,5 kiloa rautaa. Nyt rannekorussa lukee strong, vahva, ja Anna Karrila, 25, miettii, onko hän oikeastaan koskaan heikko. Ei kyllä tule mieleen. Syöpäsolujen ja lihasten kasvattaja Ensimmäiseksi aamulla Anna Karrila juoksee. Voimanoston takia ei olisi mikään pakko, mutta hän ei osaa olla juoksematta. Matka kotoa yliopistolle Turun keskustaan kestää puoli tuntia. Sen jälkeen on suihkun, puuron ja proteiinijuoman vuoro. Luennot alkavat yleensä kahdeksalta: lastentauteja, ihosairauksia, keuhkotauteja. Puolentoista vuoden kuluttua lääketieteen lisensiaatin tutkinto on valmis. Luentojen jälkeen alkaa työpäivä. Soluviljelylaboratoriossa odottavat syöpäsolut. Ensi töikseen Anna antaa niille pipetillä ravintoliuosta. Syöpäsolut ovat vähän kuin tamagotsi-lemmikit koululaiselle: niitä pitää hoitaa ja pitää hengissä. Vitsi kun olisin päässyt tekemään tätä lukiolaisena! Olisin ollut hulluna innosta, jos olisi ollut oma, ihana syöpäviljelmä. Syöpätutkimus on Annan akateemista maailmaa. Siinä maailmassa hän on valkoinen takki päällä ja kuuluu tutkimusryhmään, joka tutkii markkinoilla olevien lääkkeiden yhteisvaikutuksia syöpäsoluihin. Tutkimus on Annan palkkatyötä ja samalla väitöskirjaan johtavaa tutkimusta. Illalla on toisen maailman, levypainojen, polvisiteiden ja magnesiumjauheen vuoro. Kahtena päivänä kolmesta Anna menee kuntosalille. Menisi useammin, elleivät lihakset tarvitsisi välipäiviä. Jos salilta ei malta pysyä välillä pois, rikkoo paikkansa ja rikkoo joka tapauksessa. Voimanostossa tulee ennemmin tai myöhemmin nivelkuluma tai jokin vamma. Painot ovat hirveän isoja eikä voi ruveta miettimään, meneekö selkä, kun kiskaisen tämän. Jos miettii, ei varmasti jaksa nostaa. Pitää mennä uskalluksella. Anna ei mieti vaan uskaltaa. En ole koskaan ollut sen tyyppinen, että säästelisin itseäni. Ei mekkopakkoa Rannekorussa lukee strong, vahva. Anna ei keksi, onko hän missään heikko. Lapsuudestaan Anna Karrila muistaa lähinnä raivareitaan. Varhaisimmassa niistä hän on puolitoistavuotias ja juuri muuttanut äidin ja isän kanssa Yhdysvalloista Turkuun. Kun päiväkodissa joku lapsista piirtää Minni Hiiri -pehmon kenkiin, Anna huutaa raivosta. Kun Anna täyttää kaksi vuotta tammikuussa 1990, perhe asuu jo Espoossa. Syntymäpäivänään Anna laulaa uudessa päiväkodissa laulua Tuiki tuiki tähtönen ja raivostuu, kun toinen lapsi haluaisi leikkiä hänen lempilelullaan. Olin varmaan aika persoonallinen lapsi. Kolmevuotiaana Annasta tulee isosisko. Pikkuveli Alexin ristiäisissä Anna vasta raivoaakin. Isä on sanonut, että olin ihan ylivilkas. Riehuin ja pompin, kunnes satutin itseni. Tarpeeksi paruttuani aloin taas riehua. Anna tietää, mitä tahtoo, ja viisivuotiaana hän tahtoo mustat kumisaappaat: Anna ja nuoruuden juoksukaveri Uruk vielä pentuna. Yhdentoista laudaturin ylioppilas keväällä Osasin ne asiat. Mutta tein työtä, en ole kone. Kisakireänä body fitness -aikoina. Dieetillä kävin koko ajan ylikierroksilla. 18 Kodin Kuvalehti 3/2013

4 Vastusta pitää olla. Anna Karrila rakastaa kilpailua, mutta kilpailee eniten itseään vastaan. Pistän itseni täysillä siihen mitä teen. Puhdasta elatusnestettä laminaarikaapissa käsiteltäville syöpäsoluille. En halua heittää aivoja narikkaan, vaikka olisin kuinka tosissani urheilun suhteen. hän kuvittelee niiden olevan moottoripyöräsaappaat. Äiti yrittää panostaa tyttömäisyyteen, ostaa sitkeästi Annalle mekkoja. Isä haluaa panostaa uraansa ja lähtee professoriksi Yhdysvaltoihin. Vanhempien avioero ei Annaa haittaa. Isä on lempeää äitiä tiukempi kasvattaja ja pitää raivoissaan sätkivää tytärtään sylissään vaikka väkisin. Isä on vahva mies ja Annan sankari, mutta ehkä parhaimmillaan etäisänä. Eikä isä mihinkään häviä. Lauantaiaamuisin lastenohjelmien jälkeen Anna ja Alex puhuvat hänen kanssaan puhelimessa. Anna kertoo silloin lempiohjelmistaan, taistelevista Turtles-kilpikonnista ja reteistä prätkähiiristä. Siitäkin, että pelaa jalkapalloa poikien joukkueessa, mutta pojat eivät syötä palloa tytölle. Anna vaihtaa tyttöjen joukkueeseen, mutta ei viihdy. Huomasin jo silloin, että en ole porukkasielu. Äiti yrittää vielä. Anna luulee pääsevänsä telinevoimisteluun, mutta äiti viekin hänet joukkuevoimisteluun. Aikansa Anna odottaa rekille menoa ennen kuin tajuaa, että tyttömäinen voimistelu ei muuksi muutu. Äkkiä pois. Taistelu itseä vastaan Koulu ei ala mitenkään lupaavasti. A niin kuin Anna on jo liikaa. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen Anna itkee aapisen päällä, kun ei osaa tehdä läksyjään. Kouluun mennessä pohjani oli täysin nolla, en tuntenut edes aakkosia. Alku oli hankalaa. Äiti on töissä terveyskeskuslääkärinä, ja vielä alakoulussa Anna on koulun jälkeen kavereiden kanssa. Aikaa kuluu myös läksyihin. Anna tekee ne aina kunnolla. Kuudenteen luokkaan mennessä kaikissa lukuaineissa on todistuksessa kymppi. Opettajat eivät kokeiden perusteella oikein muuta voi antaa, vaikka jotkut ehkä tahtoisivat. Anna on nimittäin rasittava oppilas. Hän on liian äänekäs ja liian innokas, ja eräs opettaja kertoo sen koko luokalle. Kun Anna kirjoittaa tunnilla ennen koepäivää muistiinpanoja, opettaja kiivastuu, repii Annan paperit ja syyttää lunttaussuunnitelmista. Jälkeenpäin ymmärrän tämän opettajan kohdelleen minua niin, että sitä voi pitää koulukiusaamisena. Silloin vain mietin, että kai sitten tein väärin. Opettaja ei ole ainoa, joka ei ehkä pidä Annasta. Häntä ei suoranaisesti kiusata, mutta muut oppilaat puhuvat pahaa. Anna ei tiedä, miksi, mutta arvelee sen liittyvän viittaamiseen. Innokkuutta pidetään pätemisenä. Viimeistään yläasteella minua on todella inhottu. Olen ajatellut, että jos joku ei pidä minusta, se on sen ihmisen menetys. Kaverit vähenevät vähitellen. Anna ei heitä kaipaa. Seitsemännellä luokalla hän alkaa seurustella ja välitunnit ja vapaaaika kuluvat poikaystävän kanssa. Lisäksi on yleisurheilu. On mahtavaa taistella itseään, sekunteja ja senttejä vastaan. Koulun jälkeen Anna ei enää ole kavereiden kanssa vaan juoksee, tekee läksyjä ja lukee Atlas-tietosanakirjasarjaa. Aivojen toiminta kiinnostaa, ja Anna päättää, että tahtoo psykiatriksi. Poikaystävä estelee. Poikaystäväni sanoi, että kun kaikki yleensä vihaavat minua, ei kannata ruveta psykiatriksi. Anna arvelee hänen olleen oikeassa. Kaikki kiehtovat solut Anna Karrilalla ei ole tapana katua menneitä. Mutta jos uudelleen voisi valita, hän aloittaisi totisen treenaamisen vähän Viimeistään yläasteella minua on todella inhottu. Jos joku ei pidä minusta, se on sen ihmisen menetys. myöhemmin. Ehkä jaloissa olisi nyt jäljellä enemmän nopeita lihassoluja, joista olisi hyötyä maastavedossa. Sen sijaan niitä kului turhan paljon kenttää ympäri juostessa, itselle väärässä lajissa. Kodin Kuvalehti 3/

5 Murrosiässä Anna ei nimittäin pysy pienenä juoksijatyttönä. Hän kehittyy fyysisesti ikäisiään myöhemmin, mutta kun kehittyy, onkin isokokoinen. Siksi hän harjoittelee entistä enemmän, pääsee juoksussa nuorten maajoukkuevalmennettaviin. Sitten iskee ylikunto. Juoksu vaihtuu kilpakävelyyn ja 20- otteluun. Anna inhoaa liian laihaa vartaloaan mutta laihduttaa, jotta pärjäisi. Kävelystä tulee kaksi nuorten suomenmestaruutta ja tilapäinen syömishäiriö. Samaan aikaan Anna urakoi koulussa, Olarin lukion luonnontiedeluokalla. Hän voittaa valtakunnallisen biologiakilpailun ja pääsee Suomen edustajaksi biologiaolympialaisiin Kanadaan. Niihin lukiessaan Anna löytää solujen toiminnan. Olen aina rakastanut karhukaisia, ameboja ja sanikkaisten elämänkiertoa. Lukiossa innostuin solubiologiasta ja aloin haaveilla syöpätutkimuksesta. Onnellisimmillaan Anna on koulussa iltaisin. Silloin hän tekee muutaman muun oppilaan kanssa labratöitä, mittaa nautojen ihosta eristettävän proteiinin, gelatiinin, sähkönjohtavuutta tai valon heijastumista lasinpalasista. Ylioppilaskirjoituksissa Anna kirjoittaa yksitoista ainetta. Hän saa kaikista laudaturin. Kun valkolakkista Annaa keväällä 2008 haastatellaan ennätysmäisistä laudatureista sanomalehteen, hän ei sano pyrkivänsä Turkuun lukemaan lääketiedettä vaan menevänsä lukemaan sitä ja menee, parhailla pisteillä. Hän haluaa oppia lisää soluista ja aivoista. Ja treenata omat solunsa ja aivonsa huippuunsa. Sairasta kilpailua Älykäs, se Anna Karrila varmasti on. Mutta on hän ollut myös älytön. Hänen kaksi maailmaansa ovat törmänneet monta kertaa. Akateeminen Anna tietää, että olisi tärkeää pystyä liikkumaan sen verran, mikä on terveyden kannalta hyvä. Urheiluhullu Anna ei pysty siihen. Minulle tavoittelemisen arvoista on Oppiminen on Annalle helppoa. Mutta sitä hän ei ole oppinut, että massasta ei saa erottua. vain kehittyminen ja kilpailu. Silloinkin, kun se on terveydelle haitaksi. Syksyllä 2009 Anna seisoo luonnottoman ruskeana Lahden messuhallin lavalla. Käsissä on tekokynnet ja kaksi suurta pokaalia. Anna on juuri voittanut nuorten body fitnessin ja aikuisten classic bodybuildingin SM-kultaa. Kropasta erottuu jokainen lihassäie, ja hauis on niin suuri, että käsi ei taivu raapimaan niskaa. Nesteenpoiston jälkeen painoa on 55,5 kiloa. Arvostan vieläkin sitä, että sain itseni dieetillä niin rasvattomaan kuntoon. Ihailen kurinalaisuuttani, mutta se naisellisuus oli liikaa. Enkä minä kisakireänä enää terveeltä ja vahvalta näyttänyt. Terveeksi Anna ei myöskään oloaan tunne. Hormonihäiriöihin hän on jo tottunut, mutta sydämen rytmihäiriöt pelästyttävät. Hän ei käytä nesteenpoistolääkkeitä, mutta liialla saunomisella ja juomattomuudella saa itsensä huonoon kuntoon. Keväällä 2011 taas yhden tiukan dieetin jälkeen alkaa uniapnea. Hengitystiet menevät tukkoon, jos Anna vaipuu syvään uneen. Siksi hän ei vaivu vaan nukahtelee ja torkkuu vain. Annan on myönnettävä, että äiti on ollut oikeassa: dieetit ovat jo vaarallisia, niissä on pakko pitää taukoa. Toisaalta hänen on saatava kilpailla. Uusi laji löytyy läheltä. Yhdysvaltoihin muutettuaan isä alkoi harrastaa penkkipunnerrusta, ja Annakin päättää kokeilla. Hän aloittaa suoraan kuntosalin kisoista ja voittaa ne. Sen jälkeen on mitattava voimiaan myös kyykyssä ja maastavedossa. Kehitys on niin huimaa, että Anna tahtoo sitä lisää. Kehittymisen ja riskien ottamisen raja menee dopingissa. Anna sanoo, että käyttäminen olisi helppoa ja kiinni jääminen omaa tyhmyyttä. Kasvuhormonin käytön testaaminen on niin vaikeaa ja testejä on ihan liian harvoin. Voimailulajeissa käytetään paljon dopingia. Dopingin aiheuttamat muutokset ovat kuitenkin pysyviä. Minä haluan nähdä, mihin asti pääsen ilman. Hiljaa rivissä Anna Karrila on tottunut tekemään parhaansa. Niin hän tekee nytkin lappaessaan lautaselle kalaa ja salaattia lihasten ravintoaineeksi ja yrittäessään keksiä, onko missään heikko tai huono. Lukiossa tuli kerran ruotsin kokeesta ysi. Se oli Annasta kehno suoritus, hän ei todella osannut paremmin. Mutta että suorastaan heikko... Anna ilahtuu, kun keksii. Pyöräily! Siinä olen aina ollut tosi huono. Sain apupyörät pois vasta ekalla luokalla. Inhoan ja pelkään pyöräilyä. Mutta kai senkin oppisi, jos oikein koettaisi. Enää Anna ei saa yliopistolla parhaita arvosanoja, ei edes yritä. Hän ei vaivaudu lukemaan nippeliasioita ulkoa. Riittää, että ymmärtää asiat ja oppii kokonaisuudet. Oppiminen on helppoa. Kun Anna lukee asiat kerran, hän oppii ne. Kaikkein parhaiten hän oppii, kun keskustelee aiheesta. Mutta sitä Anna ei ole oppinut, että hänen tyylinsä ei sovi muille. Massasta ei saa erottua. Ei saanut lapsena koulussa ja vielä vähemmän saa aikuisena lääkiksessä. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana lääketieteellisessä Anna huomasi tutun asian. Tajusin, että taas minua inhotaan. Sen jälkeen olen yrittänyt parantaa asiaa. Koetan kysyä luennoilla vain, jos innostun kauheasti jostakin jutusta. Jos tuntuu, että on ihan pakko saada tietää lisää. Silti vielä viime vuonna tuli kutsu professorin huoneeseen. Joku oli tehnyt Annasta valituksen: hän oli ollut luennoilla liian aktiivinen. Uniapnean vuoksi hän tosin myös nukkuu luennoilla tämän tästä. Siitä ei valita kukaan. Mies talossa Syksyn kisakausi loppui joulun alla. Sen jälkeen Anna on voinut elää vapaammin, mennä vaikka kädenvääntöharjoituksiin välittämättä siitä, että lihakset kipeytyvät. Näin peruskuntokauden alussa painoa on 84 kiloa, kesään mennessä Anna tähtää 95 kiloon. 20 Kodin Kuvalehti 3/2013

6 Nyt on tulossa äijempi vaihe, kun kerään voimaa. Mutta kyllähän nainen tuntee itsensä kauniiksi, kun syksyn kisakaudella paino laskee ja lihakset paljastuvat. Joskus Anna on pelännyt, että ei löydä pysyvää ihmissuhdetta. Nuoruuden kaksi pitkää seurustelusuhdetta kestivät kumpikin melkein viisi vuotta. Niiden jälkeen tuntui entistä vaikeammalta löytää mies, joka ymmärtäisi Annan molempia intohimoja, urheilua ja akateemisuutta. Ei ole ihan vähän vaadittu, että mies kestää täydellisyyden tavoitteluani. En myöskään ottaisi miestä, joka ei itse menestyisi missään. Vähimmäisvaatimus on, että mies on minua vahvempi ja isokokoisempi. Tahdon, että hän on perheen pää, ei sylikaveri. Vuosi sitten syksyllä voimanostokisoissa sellainen mies tuli juttelemaan. Hän kertoi kilpailevansa itsekin voimanostossa ja olevansa akateeminen urheilija. Rupesi heti iskemään, oikein mainosti itseään, Anna nauraa. Seurustelu alkoi siitä. Kämppä on muuttunut kodiksi, kun mieskin asuu siellä. Yritän panostaa tähän melkein ainoaan ihmissuhteeseeni. Käymme yhdessä salilla ja pyrin siihen, että joka päivä edes vähän aikaa vain olisimme. Silloin kun ovat vain, Anna ja mies katsovat kotona netistä videoita. Tai sitten he makaavat sängyllä ja lukevat samaa sarjakuvaa, nyt alkuperäistä Batmankokoelmaa. Mauri Kunnaksen Piitleskirjaa mies lukee Annalle ääneen. Tätä et tiennyt minusta! Itken todella helposti. Musiikki saa liikuttumaan niin, että välillä hävettää. Joulun alla kuulin lapsikuoromusiikkia ja itkin valtoimenaan. Myös elokuvia katsoessa itken usein, Disneyn leffat ovat varmimpia. Vastikään katsoimme poikaystävän kanssa kotona Bambin. Silloin sai rauhassa itkeä. Vahvoilla ja heikoilla Kun on nostanut tarpeeksi monta kymmentä tuhatta kiloa rautaa ja tehnyt tutkinnon tai mieluummin kaksi, Anna Karrila haluaisi lapsia. Silloin hän aikoo tehdä juuri niin kuin hänen vanhempansakin ovat tehneet: ei pakota lapsiaan mihinkään. En tiedä, miksi minusta on tullut näin tavoitteellinen. Lapsista en kuitenkaan tee mitään suoritusteni jatkeita. Minun elämäni on minun elämäni, ja jonkun muun elämä on sen elämä. Anna itse tosin seuraa monessa isäänsä. Hän sanoo ymmärtävänsä yhä paremmin, miten välttämätöntä isän on ollut päästä maailmalle, luomaan uraa ja käyttämään kaikkia lahjojaan. Isä on minulle esikuva. En halua heittää hukkaan sitä matemaattisloogista lahjakkuutta ja perimää, jonka olen isältä saanut. Siksi luen nyt myös tilastotiedettä. Mitä hienompi koulutus ja laajemmat taidot, sitä vapaampi Anna on. Se on tärkeää. Etenkin, kun sittenkin on jotakin, jossa hän ei ole vahvoilla. Taidan olla sosiaalisissa tilanteissa tosi huono. En halua tahallaan ärsyttää tai käyttäytyä tökerösti. Silti käyttäydyn, enkä huomaa sitä. En tarkoita pahaa. Mutta turha sitäkään on murehtia. Minulla on hirveän vahva suorituspohja, voin tutkijana olla hyödyksi yhteiskunnalle. Jos en pärjää joidenkin kanssa, voin mennä muualle. Luotan, että minulle on paikka jossakin. Tänä iltana Anna löytää taas paikkansa salilta. Urheilupiireissä minua pidetään suhteellisen älykkäästi käyttäytyvänä. Se on tosi kiva asia. Maasta vetämällä nousee 185 kilon tanko, kyykätessä niskan takana on 175 kiloa rautaa. Aina voi olla vielä parempi. Joskus Anna miettii, näkevätköhän muut, että hänkin on ihminen. Ihan varmasti olen aina ollut outo. Mutta olen ihan tyytyväinen siitä. Kodin Kuvalehti 3/