Kokous todettiin päätösvaltaiseksi päätösasioiden kohdalla.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokous todettiin päätösvaltaiseksi päätösasioiden kohdalla."

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA Aihe Ihmisoikeusvaltuuskunnan (IOV) 15. kokous Aika Maanantaina klo Paikka Suuren valiokunnan kokoushuone Läsnä 22 jäsentä, Rautio (pj), Hakala (siht), Kouros, Rönty, Mäkeläinen + kolme ministeriöiden edustajaa Kokouksen asialista: 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin päätösvaltaiseksi päätösasioiden kohdalla. Päätös-/keskusteluasiat 2. IOV:n 13. kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen (liite) Pöytäkirja hyväksyttiin. 3. Ajankohtaista perus- ja ihmisoikeuksista; kuultavana ulkoasiainministeriön ja oikeusministeriön edustajia Ulkoasiainministeriön ihmisoikeustuomioistuin- ja sopimusasioiden yksikkö Yhdistyneet kansakunnat Näyttää siltä, että YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen kansallinen ratifiointi saatetaan loppuun vuoden 2016 puolella. EU on ollut ensimmäistä kertaa vammaisyleissopimusta valvovan komitean tarkastelussa. Komitean loppupäätelmät ja suositukset EU:lle luvattiin jakaa koko valtuuskunnalle. Ihmisoikeussopimuksia koskeviin raportointimenettelyihin on tulossa muutoksia. Menettelyjä yksinkertaistetaan mm. siten, että valtioille osoitetaan kohdennettuja kysymyksiä. Lisäksi raporttien sanamäärää rajataan. Näin ollen esimerkiksi kansalaisjärjestöjen antamien rinnakkaisraporttien merkitys korostuu. Tällä hetkellä ihmisoikeuksiin kohdistuu kansainvälisillä areenoilla heikentämispyrkimyksiä. Esimerkiksi YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmalliselle määräaikaistarkastelulle (UPR) tyypillisiä poliittisia piirteitä haluttaisiin ulottaa myös sopimusvalvontaelinten toimintaan. Euroopan unioni ja Euroopan neuvosto Euroopan unionin tuomioistuin katsoi ratkaisussaan 2014, että EU:n liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen ei olisi EU-oikeuden mukaista. Tällä hetkellä odotetaan komission ehdotusta jatkotoimenpiteistä.

2 Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta koskevat uudistukset ovat tuottaneet tulosta, käsiteltävänä olevien tapausten määrä on vähentynyt. Kysymykset ja kommentit Tiedusteltiin, miksi viittomakielisiä ei lueta kielivähemmistöksi Euroopan neuvoston sopimusjärjestelmässä. Ministeriön edustajan mukaan lisäpöytäkirja Euroopan neuvoston alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevaan eurooppalaiseen peruskirjaan olisi yksi mahdollisuus viittomakielisten oikeuksien paremmaksi huomioimiseksi. Kysyttiin lisäksi, miten kansalaisjärjestöjen kommentit huomioidaan valtion raporteissa nyt, kun raportointimenettelyä on uudistettu. Vastauksen mukaan järjestöillä on mahdollisuus antaa kommentteja raporttiluonnoksiin. Tästä saatu palaute on ollut hyvää. Järjestöt voivat luonnollisesti raportoida yhä edelleen myös suoraan sopimusvalvontaelimille. Ulkoasiainministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikkö Hallituksen vaihtuminen ei ole tuonut ihmisoikeuspolitiikan linjauksiin merkittäviä muutoksia. Perusdokumentit, eli ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategia ja valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko ovat edelleen voimassa ja viitoittavat työn kulkua. Erityisiä painopisteitä ovat naisten ja tyttöjen oikeudet. Myös uskontojen väliseen dialogiin kiinnitetään huomiota. Yksikköön on saatu uusi vahvistus, tasa-arvosuurlähettiläs, joka keskittyy sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistyöhön. Poliittisessa toiminnassa määrärahat pysynevät melko samansuuruisina. Määrärahaleikkaukset tulevat kuitenkin todennäköisesti vaikuttamaan ministeriön kehitysyhteistyötoimintaan. Muuta ajankohtaista: - Syyskuun loppupuolella järjestetyssä YK:n ihmisoikeusneuvoston kokouksessa Suomi edisti mm. alkuperäiskansojen osallisuutta alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevän asiantuntijaryhmän (EMRIP) toiminnassa - Euroopan yhteistyö- ja turvallisuusjärjestön inhimillisen ulottuvuuden kokouksessa Suomi oli järjestämässä vammaisten oikeuksiin, päätöslauselmaan (naiset, rauha ja turvallisuus) ja romaninaisiin liittyviä sivutapahtumia - Uskonnon- ja mielipiteenvapauteen liittyvät kysymykset nousevat ihmisoikeuspolitiikassa esille vahvasti, samoin kyberturvallisuuteen liittyvät kysymykset. Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö Perus- ja ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkosto nimetään lähipäivinä. Perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma valmistelu käynnistyy, kun verkosto aloittaa toimintansa ja oikeusministeriön suunnitelmissa on, että toimintaohjelma laaditaan vuoden 2016 aikana. Teemoissa tulee todennäköisesti painottumaan ainakin ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus sekä yhdenvertaisuus. Muita kuulumisia: 2

3 - Kunnille sekä Saamelaiskäräjille järjestetään yhdenvertaisuuskoulutusta - Oikeusministeriössä yhdistetty tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat - ETNOn uudelleenasettaminen herättänyt paljon kiinnostusta - Saamelaisasioissa tilanne on kiristynyt. Saamelaiskäräjälakia aiotaan edelleen viedä eteenpäin, sillä se sisältää merkittäviä osallistumisoikeuden parannuksia. ILO 169 -sopimuksen (kansainvälisen työjärjestön yleissopimus itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoista) ratifiointiprosessi on myös edelleen vireillä, mutta hallitus ei ole tehnyt päätöstä jatkon osalta. - Pohjoismainen saamelaissopimus on neuvotteluvaiheessa. Tarkoituksena on, että syntyisi moderni sopimus. - Hallituksen kertomusta kielellistä oikeuksista valmistellaan parhaillaan Kommentit ja kysymykset Uskonnottomien rooli katsomusten kentässä tulisi huomioida paremmin. Ihmisoikeudet ovat ihmisten, eivät instituutioiden oikeuksia. Perus- ja ihmisoikeusindikaattorit olisi sisällytettävä perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaan. Tasa-arvo-ohjelmaa ja perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaa tulisi integroida paremmin yhteen. Saamelaiskysymys herätti runsaasti keskustelua. Viitattiin mm. korkeimman hallintooikeuden antamiin ratkaisuihin saamelaiskäräjien vaaliluettelosta. Huomautettiin, että korkein hallinto-oikeus tuo oikeussuojaa viranomaispäätöksille, eikä puutu oikeuksiin. Tuotiin myös esille, että ratkaisuja on tarkasteltava kriittisesti. Todettiin, että ilmapiiri saamelaisasioissa on kärjistynyt ja että saamelaismääritelmästä vallitsee eriäviä tulkintoja. Kysyttiin myös, miten saamen kielilain valmistelussa edetään. Oikeusministeriön edustajan mukaan saamen kieltä koskevasta laista on tehty selvitystä. Laki ei ole kieleltään ajankohtainen. Ministeriöiden edustajat valottivat myös neuvottelukuntien tilannetta. Asetusta yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnasta ei vielä ole, mutta siitä on tarkoitus tehdä hyvin avoin. Keskustelu ihmisoikeusasioiden neuvottelukunnan asettamisesta on käynnissä. 4. Perus- ja ihmisoikeustutkimuksen kehittäminen Suomessa lyhyt katsaus järjestetyn Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin 30-vuotisjuhlaseminaarin ja sen yhteydessä pidettyihin PYVI/IOK:n tutkimuspäivien antiin - Timo Koivurova kertoo Juhlaseminaarin järjestelyjen yhteydessä tehtiin tutkimuskartoitus, jossa selvitettiin, mitä aukkoja perus- ja ihmisoikeustutkimuksessa on ja mitä teemoja tutkijat ja asiantuntijat pitävät keskeisinä. Tietoja kerättiin lumipallo-otannalla. Seminaari oli kaksipäiväinen, jotta saatiin aikaa verkostoitumiselle. Saamelaistutkijoiden näkökulmaa tuotiin myös esiin. Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutti on luvannut järjestää perus- ja ihmisoikeustutkimuspäivät vuonna Ihmisoikeuskeskus ja Pohjoisen ympäristö- ja 3

4 vähemmistöoikeuden instituutti puolestaan käynnistävät selvityksen perus- ja ihmisoikeustutkimuksesta. 5. Ehdotus ihmisoikeusvaltuuskunnan kannanotoksi: perus- ja ihmisoikeudet turvattava kaikessa valtioneuvoston toiminnassa (liite) Puheenjohtaja kertoi kannanoton sisällöstä. Työvaliokunta on käsitellyt ehdotusta kokouksessaan Puheenjohtajan mukaan muutamia kommentteja saatiin valtuuskunnan jäseniltä sähköpostitse ennen kokousta. Kannanotto pyritään pitämään yleisellä tasolla ja sen kohteena on valtioneuvosto sekä suuri yleisö. Valtuuskunta katsoi tämänhetkisen tilanteen edellyttävän, että kannanotossa kiinnitetään huomiota saamelaisten oikeuksiin ja että siinä painotetaan saamelaisten kielen ja kulttuurin kehittämistä sekä turvaamista. Lisäksi päätettiin lisätä maininta vihapuheesta. Tuotiin esiin myös muutamia täsmennyksiä. Kannanotto hyväksyttiin esitetyin muutosja lisäysehdotuksin. Tiedotusasiat 6. IOK:n tiedotteet - seuraavan ihmisoikeusvaltuuskunnan asettaminen eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian sisäinen työryhmä käynnistänyt toimintansa - tilaisuudet Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin 30- vuotisjuhlaseminaari Rovaniemellä lounastietoisku kansanedustajille annetut lausunnot lausunto koskien valtioneuvoston asetusluonnosta perus- ja ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkostosta oma-aloitteinen lausunto koskien luonnosta hallituksen esitykseksi tuomioistuinlaiksi ja siihen liittyvästä koulutustyöryhmän mietinnöstä tuomareiden koulutuksen kehittämiseksi yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat YK:n ohjaavat periaatteet; lausunto koskien luonnosta Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen selitysmuistioksi lisäksi lausuntoja kansainvälisiin kyselyihin koskien mm. vammaisten ja ikääntyneiden henkilöiden oikeuksia: - keskeiset tapaamiset ja matkat kansainvälinen oikeusasiamies-symposium, Ankara (SR) valtakunnansyyttäjänviraston edustajien vierailu IOK:ssa FRA:n hallintoneuvoston kokous (SR) tapaaminen Euroopan neuvoston kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevan puiteyleissopimuksen neuvoa-antavan komitean kanssa perustuslakivaliokunnan vierailu EOA + IOK ENNHRI:n vammaistyöryhmän tapaaminen, Zagreb (KK) 4

5 tapaaminen THL:n edustajien kanssa lisäksi syksyn aikana järjestötapaamisia koskien pääsy oikeuksiin - teemaa FRA Meeting with National Stakeholders, Wien (SR) UN Forum on Business and Human Rights, Geneve (KK) ENNHRI:n yleiskokous, Utrecht muuta kotimaan katsauksesta toivotaan palautetta 7. IOV:n jäsenten tiedotteet Yhdysvallat on nyt ainoa valtio, joka ei ole YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen sopimusosapuoli. Kynnys ry järjestää Helsingin yliopiston kanssa yhden päivän koulutuksen yhdenvertaisuuslaista. Perus- ja ihmisoikeusfoorumi järjestetään marraskuussa. 8. Työvaliokunnan kokousmuistio (liite) 9. Kokouksen päättäminen Kokous päättyi klo 15:41. Tulevat kokoukset IOV:n kokoukset Työvaliokunnan kokoukset Seurantajaoston kokoukset ma ma ma TBC Suuri valiokunta Auditorio Tervaleppä Koulutusjaoston kokoukset ke Vaahtera Vammaisjaoston kokoukset TBC Ihmisoikeusvaltuuskunnan tehtävänä on: - käsitellä laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä perus- ja ihmisoikeusasioita; - hyväksyä vuosittain Ihmisoikeuskeskuksen toimintasuunnitelma ja keskuksen vuotuinen toimintakertomus; - toimia perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä. 5

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen Ihmisoikeuskeskus Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen 1 Kansallinen ihmisoikeusinstituutio (NHRI) YK:n yleiskokouksen 1993 hyväksymien ns. Pariisin periaatteiden mukainen hallituksen lailla perustama

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA 8.12.2014 IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA Aihe Ihmisoikeusvaltuuskunnan (IOV) 12. kokous Aika Maanantaina 8.12.2014 klo 13.30 16.00 Paikka Suuren valiokunnan kokoushuone Läsnä 25 jäsentä, Rautio (pj),

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA

PÖYTÄKIRJA IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA 9.3.2015 IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA Aihe Ihmisoikeusvaltuuskunnan (IOV) 13. kokous Aika Maanantaina 9.3.2015 klo 13.30 16.00 Paikka Suuren valiokunnan kokoushuone Läsnä 21 jäsentä, Rautio (pj),

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

IHMISOIKEUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 IHMISOIKEUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Hyväksytty Ihmisoikeusvaltuuskunnan kokouksessa 5.9.2016 2 1 IHMISOIKEUSKESKUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET VUONNA 2017 1.1 Suunnittelun lähtökohdista Lakimääräiset

Lisätiedot

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 09.12.2013

PÖYTÄKIRJA 09.12.2013 PÖYTÄKIRJA 09.12.2013 IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA Aihe Aika Paikka Läsnä Ihmisoikeusvaltuuskunnan (IOV) 8. kokous Maanantaina 9.12.2013 klo 13.30-16.00 + glögitilaisuus Pikkuparlamentin auditorio 18 jäsentä

Lisätiedot

O 17/2017 VP KANSALLINEN PERUS- JA IHMISOIKEUSTOIMINTAOHJELMA

O 17/2017 VP KANSALLINEN PERUS- JA IHMISOIKEUSTOIMINTAOHJELMA LAUSUNTO Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö 13.9.2017 Johtaja Johanna Suurpää, neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunta 19.9.2017 O

Lisätiedot

Julkaistu 14.6.2013 klo 10.57, päivitetty 5.9.2014 klo 9.57. Helppoa osallistumista?

Julkaistu 14.6.2013 klo 10.57, päivitetty 5.9.2014 klo 9.57. Helppoa osallistumista? OSALLISUUS Leena Heinämäki, tutkijatohtori, Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti, Arktinen keskus, Lapin yliopisto Heta Heiskanen, tutkija, Tampereen yliopisto Julkaistu 14.6.2013 klo

Lisätiedot

Ihmisoikeuskeskus. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Ihmisoikeuskeskus. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Ihmisoikeuskeskus Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1. Ihmisoikeuskeskus, ihmisoikeusvaltuuskunta ja kansallinen ihmisoikeusinstituutio 1.1. Ihmisoikeuskeskus Ihmisoikeuskeskuksen toiminnan tavoitteena

Lisätiedot

Ihmisoikeuskeskus. Toimintasuunnitelma vuosille

Ihmisoikeuskeskus. Toimintasuunnitelma vuosille Ihmisoikeuskeskus Toimintasuunnitelma vuosille 2012-2013 1. Ihmisoikeuskeskuksen perustaminen, ihmisoikeusvaltuuskunnan asettaminen ja niiden lakisääteiset tehtävät 1.1. Ihmisoikeuskeskus Ihmisoikeuskeskuksen

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUS- JA IHMISOIKEUSYHTEYSHENKILÖIDEN VERKOSTOSTA 1 Yleistä Valtioneuvosto hyväksyi 22.3.2012 kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman, jonka perusteella oikeusministeriö

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

IHMISOIKEUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE IHMISOIKEUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 2 1 IHMISOIKEUSKESKUS, IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA JA KANSALLINEN IHMISOI- KEUSINSTITUUTIO 1.1 Ihmisoikeuskeskuksen tehtävät Ihmisoikeuskeskuksen tehtävänä

Lisätiedot

Ihmisoikeuskeskus. Toimintasuunnitelma vuosille

Ihmisoikeuskeskus. Toimintasuunnitelma vuosille Ihmisoikeuskeskus Toimintasuunnitelma vuosille 2012-2013 1. Ihmisoikeuskeskuksen perustaminen, ihmisoikeusvaltuuskunnan asettaminen ja niiden lakisääteiset tehtävät 1.1. Ihmisoikeuskeskus Ihmisoikeuskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 694/9B/

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 694/9B/ Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Diaarinumero Päiväys 694/9B/15 17.2.2015 Viite Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Ihmisoikeuskeskukselle 6.2.2015 lähettämä lausunto- ja kuulemispyyntö. Asia Ihmisoikeuskeskuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Pöytäkirja 12.12.2012

Pöytäkirja 12.12.2012 Pöytäkirja 12.12.2012 IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA Aihe Aika Paikka Läsnä Ihmisoikeusvaltuuskunnan (IOV) 4. kokous Tiistaina 12.12.2012 klo 14-16 + Glögitilaisuus Pikkuparlamentin auditorio kts. liite, sekä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Puheenjohtaja avasi kokouksen. Kokous ei ollut päätösasioiden kohdalla päätösvaltainen.

PÖYTÄKIRJA Puheenjohtaja avasi kokouksen. Kokous ei ollut päätösasioiden kohdalla päätösvaltainen. PÖYTÄKIRJA 01.09.2014 IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA Aihe Ihmisoikeusvaltuuskunnan (IOV) 11. kokous Aika Maanantaina 1.9.2014 klo 13.30 16.00 Paikka Suuri valiokunta Läsnä 21 jäsentä, Kouros (pj), Vainio, Hakala

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 12.5.2014. 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 12.5.2014. 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 12.5.2014 IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA Aihe Ihmisoikeusvaltuuskunnan (IOV) 10. kokous Aika Maanantaina 12.5.2014 klo 13.30 16.00 Paikka Kokouksen asialista: 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta 4804/9B/ Asia Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta

Eduskunnan perustuslakivaliokunta 4804/9B/ Asia Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta Eduskunnan perustuslakivaliokunta Diaarinumero Päiväys 4804/9B/14 8.12.2014 Viite Perustuslakivaliokunnan kutsu 14.11.2014 Asia Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta Ihmisoikeuskeskus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta 45/

Eduskunnan perustuslakivaliokunta 45/ Eduskunnan perustuslakivaliokunta Diaarinumero Päiväys 45/2017-1 18.9.2017 Viite Perustuslakivaliokunnan Ihmisoikeuskeskukselle 30.8.2017 lähettämä lausunto- ja kuulemispyyntö. Asia Ihmisoikeuskeskuksen

Lisätiedot

Diaarinumero. Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta 2014 HE VNS 6/2014 vp

Diaarinumero. Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta 2014 HE VNS 6/2014 vp Eduskunnan hallintovaliokunta Diaarinumero Päiväys 246/9B/15 21.1.2015 Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta 2014 HE VNS 6/2014 vp Viite Hallintovaliokunnan Ihmisoikeuskeskukselle

Lisätiedot

Nuorisopalvelut PL 23 Pöytäkirja 4/15 38201 Sastamala. Nuorisovaltuuston kokous

Nuorisopalvelut PL 23 Pöytäkirja 4/15 38201 Sastamala. Nuorisovaltuuston kokous Sastamalan kaupunki Nuorisopalvelut PL 23 Pöytäkirja 4/15 38201 Sastamala Nuorisovaltuuston kokous Aika: TIISTAINA 17.3.2015 klo 16.00 Paikka: Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.) Aino

Lisätiedot

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Järjestöneuvos, Kuurojen maailmanliiton kunniapuheenjohtaja Liisa Kauppinen Kansainvälinen vammaisseminaari ihmisoikeuksista 12.3.2008 Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Naistenpäivä vuonna

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta. Valtioneuvoston periaatepäätöksellä hyväksytyn kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman

Eduskunnan perustuslakivaliokunta. Valtioneuvoston periaatepäätöksellä hyväksytyn kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu & Poliittinen osasto OIK-40 Krista Oinonen POL-40 Janina Hasenson LAUSUNTO 18.09.2017 HEL7M0598-37 Eduskunnan perustuslakivaliokunta Viite O 17/2017 vp Asia Kansallinen

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... KESKEISET LYHENTEET... xxiii

Sisällys. Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... KESKEISET LYHENTEET... xxiii vii Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... LÄHTEET... xiii xv KESKEISET LYHENTEET... xxiii I JOHDANTO... 1 1. Teoksen painopistealueista ja keskeisistä näkökulmista... 1 2. Keskeisiä käsitteitä...

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 6/2016

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 6/2016 PÖYTÄKIRJA 1 (6) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 6/2016 Aika Torstai 16.6.2016, kello 17.33 19.47 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, Kokoomuksen ryhmähuone Luottamushenkilöjäsenet: Veronica

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 5055/9B/14 9.12.2014. Viite Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kutsu 1.12.2014

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 5055/9B/14 9.12.2014. Viite Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kutsu 1.12.2014 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Diaarinumero Päiväys 5055/9B/14 9.12.2014 Viite Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kutsu 1.12.2014 Asia Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 PÖYTÄKIRJA 1 (5) Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 Aika klo 16.05 17.15 Paikka Läsnä Helsingin seudun liikenne (HSL), Opastinsilta 6 A, 2. krs, kokoushuone ReittiOpas, Helsinki Janina Himberg,

Lisätiedot

37 ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN TALOUSARVION TOTEUTUMAVERTAILU AJALTA 1.1.-30.4.2012

37 ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN TALOUSARVION TOTEUTUMAVERTAILU AJALTA 1.1.-30.4.2012 Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5 / 2012 12.6.2012 37 ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN TALOUSARVION TOTEUTUMAVERTAILU AJALTA 1.1.-30.4.2012 38 SOUKAN KAPPELIN VUOKRAAMINEN MAJAKKA-SEURAKUNNALLE 1.8.2012-31.12.2014

Lisätiedot

Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa Sote ohjausryhmän kokous 17.12.2014

Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa Sote ohjausryhmän kokous 17.12.2014 Aika: 26.3.2015 klo 14.00 14.30 Paikka: Läsnä: Kirkonkranni, Ala-Kuljun katu 1 A, D-rappu, Seinäjoki sähköpostijakelun mukaisesti 1. Kokouksen avaus / todetaan läsnäolijat Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 1 Kokoustiedot Aika: 7.5.2014 klo 9.10 12.02 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Nimi: Opiskelijanumero: Rikosoikeus / aineopinnot Eurooppalainen ja kansainvälinen rikosoikeus -opintojakso (1,5 op) sl 2013

Nimi: Opiskelijanumero: Rikosoikeus / aineopinnot Eurooppalainen ja kansainvälinen rikosoikeus -opintojakso (1,5 op) sl 2013 1 Rikosoikeus / aineopinnot Eurooppalainen ja kansainvälinen rikosoikeus -opintojakso (1,5 op) sl 2013 Vaihtoehtoinen 1. kuulustelu ma 9.12.2013 klo 10.00 12.00 Aikaa kuulustelun suorittamiseen on tasan

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Sote-asiakastietojen käsittely

Sote-asiakastietojen käsittely Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset

Lisätiedot

8.9.2010 VANH 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 13 VANH 13 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 13

8.9.2010 VANH 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 13 VANH 13 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 13 3/2010 8.9.2010 Asiat VANH 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 13 VANH 13 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 13 VANH 14 VANHUSTENVIIKON 3.-10.10.2010 OHJELMAN SUUNNITTELU 14 VANH 15 MUUT ASIAT 15 3/2010

Lisätiedot

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KERTOMUS VUODELTA 2014 (K 3/2015 vp)

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KERTOMUS VUODELTA 2014 (K 3/2015 vp) EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES Helsinki 18.9.2015 Dnro 3909/5/15 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KERTOMUS VUODELTA 2014 (K 3/2015 vp) Eduskunnan oikeusasiamies 95 vuotta Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2016-01 1 / 5

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2016-01 1 / 5 1 / 5 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 17.00 18.00 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 läsnä / poissa Osanottajat Asioiden esittelijä: Ylikangas Kimmo,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20

Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20 VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20 Paikka: Terveyskeskus/ Vanha alasairaala, Kokoustila Kapseli, Alasairaalankatu 3, 37100 Nokia Läsnä: Vilho Siltanen puheenjohtaja Pentti

Lisätiedot

Opetushallitus www.oph.fi 1990/9B/15 6.5.2015. Viite Avoin verkkokysely lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta

Opetushallitus www.oph.fi 1990/9B/15 6.5.2015. Viite Avoin verkkokysely lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta Opetushallitus www.oph.fi Diaarinumero Päiväys 1990/9B/15 6.5.2015 Viite Avoin verkkokysely lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta Asia Lukion opetussuunnitelman perusteiden päivittäminen Opetushallitus

Lisätiedot

Oikeusasiamiehestä kidutuksen vastainen valvontaelin

Oikeusasiamiehestä kidutuksen vastainen valvontaelin Petri Jääskeläinen Oikeusasiamiehestä kidutuksen vastainen valvontaelin Valinnainen pöytäkirja Eduskunta hyväksyi 5.4.2013 lain, jolla saatetaan kansallisesti voimaan Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kidutuksen

Lisätiedot

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto. Kunniavaltuuskunta TEHTÄVÄT Kunniavaltuuskunnan tehtävänä on auttaa ylioppilaskuntaa edistämään jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa

Lisätiedot

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009 Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009 Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö 4.12.2008 Erikoistutkija Olli Poropudas

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja

Nuorisovaltuuston pöytäkirja Pöytäkirja 7/11 1 (5) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika Maanantai 13.6.2011 klo 16:53 19:23 Paikka Kaupungintalon kahvio, Raatihuoneenkatu 9, 06150 Porvoo Asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen sihteerin

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

33 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajat Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jari Kärkkäinen ja Jari Malkamäki.

33 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajat Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jari Kärkkäinen ja Jari Malkamäki. Hallituksen kokous 1 (5) Aika 9.4.2016 klo 9.00 Paikka Valteri- koulu, Onerva, Jyväskylä Läsnä Jaana Aaltonen puheen Outi Ahonen Elina Blundin poissa Cecilia Hanhikoski poistui kohdan 45 käsittelystä Jari

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Aika Keskiviikko 23.4.2014 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

Sisällys. Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet

Sisällys. Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet III V XIV Johdanto 1 1 Teoksen kohde ja tarkoitus 1 2 Keskeisiä käsitteitä 3 2.1 Mitä tarkoitetaan EU-oikeudella? 3 2.2

Lisätiedot

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 5009/9B/ Viite Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kutsu

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 5009/9B/ Viite Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kutsu Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Diaarinumero Päiväys 5009/9B/14 8.12.2014 Viite Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kutsu 27.11.2014 Asia Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta

Lisätiedot

rajayhteistyötä koskevan lainsäädännön nykytila - saamenkieliset palvelut

rajayhteistyötä koskevan lainsäädännön nykytila - saamenkieliset palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelujen rajayhteistyötä koskevan lainsäädännön nykytila - saamenkieliset palvelut Viveca Arrhenius 25.2.2015 EU-oikeudet Vapaan liikkumisen direktiivi 2004/38; unionin kansalainen

Lisätiedot

Diaarinumero. Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta 2014 HE VNS 6/2014 vp

Diaarinumero. Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta 2014 HE VNS 6/2014 vp Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta Diaarinumero Päiväys 721/9B/15 13.2.2015 Ihmisoikeuskeskuksen lausunto valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta 2014 HE VNS 6/2014 vp Viite Ulkoasiainvaliokunnan Ihmisoikeuskeskukselle

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005 1(5) Aika 17.8.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Susiluoto Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, kohdasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0119 (COD) 7756/16 JUSTCIV 56 FREMP 59 CODEC 403 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2012 70 Tarkastuslautakunta AIKA 25.04.2012 klo 17:00-18:50 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Syrjinnän sääntely ja työelämä

Syrjinnän sääntely ja työelämä 1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...

Lisätiedot

SÄÄTIÖLAIN UUDISTAMISTYÖRYHMÄ 26.1.2012

SÄÄTIÖLAIN UUDISTAMISTYÖRYHMÄ 26.1.2012 1 SÄÄTIÖLAIN UUDISTAMISTYÖRYHMÄ 26.1.2012 HANKESUUNNITELMA Oikeusministeri on 5.1.2012 asettanut säätiölain uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus uudeksi säätiölaiksi. Työryhmän toimikausi

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk ( 9 osittain, 10 14) vpj. Matti Kangas /vas jäs. Mikko Alatalo /kesk ( 1 11, 12 osittain) Leena Harkimo /kok

Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk ( 9 osittain, 10 14) vpj. Matti Kangas /vas jäs. Mikko Alatalo /kesk ( 1 11, 12 osittain) Leena Harkimo /kok LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 64/2005 vp Tiistai 25.10.2005 kello 12.00-13.06 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk ( 9 osittain, 10 14) vpj. Matti Kangas /vas jäs. Mikko Alatalo /kesk ( 1 11,

Lisätiedot

Terveysoikeuden tiedonlähteet

Terveysoikeuden tiedonlähteet Terveysoikeuden tiedonlähteet Lain valmistelu Lainsäädäntö - Oikeustapaukset o Finlex, Edilex, Suomenlaki.com o Eduskunta o Valtioneuvosto, ministeriöt o Oikeuslaitos, Korkein oikeus, kho.fi o Muut virastot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 18.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 18.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 211 Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 2013-2014 HEL 2012-017228 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudeksi 2013-2014 vammaisneuvoston ja valita siihen

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin huomiot kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelusta

Suomen Punaisen Ristin huomiot kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelusta Oikeusministeriölle Suomen Punaisen Ristin huomiot kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelusta Suomen Punainen Risti kiittää mahdollisuudesta toimittaa näkemyksensä seuraavan kansallisen

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 4 11.5.2016 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 4 11.5.2016 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 19.35 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalon 3.krs kokoushuone, Rauhankatu 14 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous. Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.)

Nuorisovaltuuston kokous. Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.) Sastamalan kaupunki Nuorisopalvelut PL 23 PÖYTÄKIRJA 2/15 38201 Sastamala Nuorisovaltuuston kokous Aika: KESKIVIIKKONA 11.2. KELLO 16.00 Paikka: Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.) Aino

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 8

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 8 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 8 Vanhusneuvosto 13.05.2015 AIKA 14:00-15:20 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTON TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 10 7 KATSAUS KUNNAN TOIMIELIMIEN

Lisätiedot

Kv-päivät 2013, Levi. Ihmisoikeusperustaisuus korkeakoulujen kehitysyhteistyössä. Esimerkkinä North-South-South hanke

Kv-päivät 2013, Levi. Ihmisoikeusperustaisuus korkeakoulujen kehitysyhteistyössä. Esimerkkinä North-South-South hanke Kv-päivät 2013, Levi Ihmisoikeusperustaisuus korkeakoulujen kehitysyhteistyössä Esimerkkinä North-South-South hanke Katarina Frostell Ihmisoikeusinstituutti Åbo Akademi kfrostel@abo.fi 02-2154751 Åbo Akademi

Lisätiedot

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Verkkokoulutus 2.6.2016 Mari Ahonen-Walker, TPY Esityksen rakenne 1. Valtakunnallisen vaikuttamistyön näkökulmat & ajankohtaiset painopisteet 2. Vaikuttamistyön hyvät

Lisätiedot

YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON YLEISMAAILMALLINEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTELU - UPR SUOMEN TOINEN KANSALLINEN RAPORTTI

YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON YLEISMAAILMALLINEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTELU - UPR SUOMEN TOINEN KANSALLINEN RAPORTTI YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON YLEISMAAILMALLINEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTELU - UPR SUOMEN TOINEN KANSALLINEN RAPORTTI 29.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO A. RAPORTIN KANSALLISESTA VALMISTELUSTA 4 B. IHMISOIKEUKSIEN EDISTÄMISEN

Lisätiedot

Pöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 31.5.2016

Pöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 31.5.2016 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2016 26 Aika Maanantaina 23.5.2016 klo 17 Paikka Läsnä Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa Jukka Hautala Kirsi Herranen-Somero Marja Himanka,

Lisätiedot

Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen. Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto Kevät Nousiainen

Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen. Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto Kevät Nousiainen Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto 24.4.2009 Kevät Nousiainen Tasa-arvoelinten/lakien yhtenäistäminen Euroopassa Rotusyrjintädirektiivi

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.02.2015 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 11.02.2015 keskiviikko klo 17:30-19:55 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu

Lisätiedot

HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion yhteiskuntaopin opetussuunnitelmatyötä varten.

HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion yhteiskuntaopin opetussuunnitelmatyötä varten. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lukion opetussuunnitelma / yhteiskuntaoppi Tammikuu 2015 HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion yhteiskuntaopin opetussuunnitelmatyötä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta

Lisätiedot

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu 1 SYYSKOKOUS 2012 Aika ke 24.10.2012 klo 18.00 18.25 Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Läsnä Päivi Putkuri, Harri Lemmetyinen, Marja Luopa, Jaana Oravainen,

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11.12. 2012 Kirkkovaltuusto 5/2012 53-65 /2012

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11.12. 2012 Kirkkovaltuusto 5/2012 53-65 /2012 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika 11.12.2012 klo 18.00-19.30 Paikka Rusk seurakuntakeskus Läsnä: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Hartman Taina varapuheenjohtaja Himala Milja Hovi Anna Hurme-Kouki Päivi Kankare

Lisätiedot

Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen

Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen Ympäristölautakunta 128 13.11.2012 Ympäristölautakunta 96 26.08.2015 Kaupunginhallitus 224 14.09.2015 Ympäristölautakunta 173 09.12.2015 Kaupunginhallitus 13 11.01.2016 Kaupunginhallitus 143 06.06.2016

Lisätiedot

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 6 RELEX 111 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3447. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,15.

Lisätiedot

L A H J A K I R J A. Sissolan pihapiirin muodostavat seuraavat tilat rakennuksineen;

L A H J A K I R J A. Sissolan pihapiirin muodostavat seuraavat tilat rakennuksineen; L A H J A K I R J A LAHJAN ANTAJA Ilomantsin kunta Y-tunnus 0167589-4 Soihtulantie 7, 82900 Ilomantsi LAHJAN SAAJA Sissosten Sukuseura ry Rekisterinumero 185.552 LAHJOITUKSEN KOHDE Sissolan pihapiirin

Lisätiedot

Vähemmistövaltuutetun vuosi 2010 Minoritetsombudsmannens år 2010. 15.6.2011 Maria Swanljung

Vähemmistövaltuutetun vuosi 2010 Minoritetsombudsmannens år 2010. 15.6.2011 Maria Swanljung Vähemmistövaltuutetun vuosi 2010 Minoritetsombudsmannens år 2010 15.6.2011 Maria Swanljung Espoolaisia nuoria puhumassa syrjinnästä Lisää koulumateriaalia saameksi Valtio osoitti saamenkielisten oppimateriaalien

Lisätiedot

Ylöjärven seurakuntakeskus, kahvion laajennus (lammastarha)

Ylöjärven seurakuntakeskus, kahvion laajennus (lammastarha) YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja LÄHETYSTYÖN JOHTOKUNTA 1/ 2016 Aika 13.1.2016 klo 18, aloitellaan kahvilla klo 17.45 Paikka Ylöjärven seurakuntakeskus, kahvion laajennus (lammastarha) Paikalla: Antila

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen! Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)

Lisätiedot

HE 83/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista. esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä

HE 83/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista. esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista annetun lain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnalle

Lisätiedot

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot

Saaristotoimikunta 30.05.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016

Saaristotoimikunta 30.05.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 Saaristotoimikunta 30.05.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 26 Kokouksen avaus 27 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 28 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 29 Pöytäkirjantarkastus 30 Saaristokysely 2016

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 2941 50521 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/16 PÖYTÄKIRJA AIKA

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 2/2012 1(5) Hallituksen kokous Aika 26.1.2012 klo 17.00 Paikka Itä-Suomen yliopisto, AU101 Osallistujat: Petri Makkonen Jenni Soininen Eeva Kalliomaa Petteri Lauronen Iina Ahokas Mira Tahvanainen

Lisätiedot