Uusi asunto-osakeyhtiölaki voimaan ensi vuonna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi asunto-osakeyhtiölaki voimaan ensi vuonna"

Transkriptio

1 Jussi Savio Uusi asunto-osakeyhtiölaki voimaan ensi vuonna Uusi laki täsmentää osakkeenomistajan ja yhtiön vastuita. Uudistetun asunto-osakeyhtiölain on tarkoitus tulla voimaan aikaisintaan Tämän vuoksi lakiuudistus ei todennäköisesti vaikuta kevään 2010 yhtiökokouksiin. Uuden lain keskeisenä tavoitteena on selventää yhtiön ja osakkeenomistajan välisen vastuun rajoja kunnossapitovastuun, osakkeenomistajan muutostöiden sekä edellä mainittuihin liittyvän päätöksenteon osalta. Voimassa oleva asunto-osakeyhtiölaki valmisteltiin luvuilla. Tämän jälkeen osakkeenomistajien teettämät muutostyöt ovat yleistyneet. Lisäksi sekä rakennustapa että rakennustekniikkaa ja rakentamista koskevat vaatimukset ovat kehittyneet ja lisääntyneet. Nämä ovat ne keskeiset asiat, jotka ovat aiheuttaneet tarvetta lainsäädännön uudistamiselle. Kunnossapito Kunnossapitovastuuta koskevia perusperiaatteita ei ole katsottu tarpeelliseksi muuttaa. Yhtiö vastaa ulkopuolisten rakenteiden ja osakkeenomistaja sisäpuolisten rakenteiden kunnossapidosta. Osakkeenomistaja vastaa hallinnassaan olevista, lähtökohtaisesti huoneiston käytön perusteella kuluvista rakenteista ja pinnoista. Näiden tilojen osalta korostetaan tilojen huolellista hoitoa. Osakkeenomistajan tekemistä muutos- ja korjaustöistä huoneistossa on ilmoitettava hallitukselle. Näistä ilmoitusvelvollisuuden alaisista korjaus- ja muutostöistä voidaan sulkea pois huoneistossa suoritetut maalaus- ja tapetointityöt. Muutos- ja korjaustöistä on ilmoitettava taloyhtiölle kirjallisesti riittävät tiedot, ja hallituksen on käsiteltävä ilmoitus ilman aiheetonta viivästystä. Lisäksi hallituksella on oikeus tarvittaessa huolehtia muutos- ja korjaustyön riittävästä valvonnasta. Osakkeenomistaja on velvollinen maksamaan valvontakustannukset. Työt on suoritettava hyvän rakennustavan mukaisesti. Yhtiö on vastuussa tiettyjen asennuttamiensa perusjärjestelmien kunnossapidosta (lämmitys, vesi, sähkö, ilmastointi) Lisäksi yhtiökokousmenettelyyn vaikuttava merkittävä uudistus on se, että yhtiökokouksessa pitää vuosittain käsitellä seuraavan viiden vuoden aikana odotettavissa olevaa kunnossapitotarvetta. Yhtiökokouskutsuaika on muuttumassa kahdeksi viikoksi. Yhtiövastikeperuste Uudessa laissa yhtiövastikkeen maksuvelvollisuutta koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että osakkeenomistajan maksuvelvollisuutta voidaan muuttaa yhtiökokouksen päätöksellä mm. seuraavissa tapauksissa: Hissin asennukseen liittyvien kustannusten osalta vastiketta perittäisiin sitä enemmän mitä korkeammalla huoneisto sijaitsee. Osakkeenomistajan omalla kustannuksellaan suorittamasta, yhtiön hyväksymästä kunnossapito- ja muutostyöstä yhtiölle myöhemmässä rakennustyössä koituva säästö voitaisiin hyvittää osakkeenomistajalle. Tasamaksuerä: jos huoneistoon hankitaan esimerkiksi uusi ulko-ovi, kukin huoneisto maksaisi ulko-oven eikä kustannuksia tarvitsisi jyvittää osakkeiden lukumäärän mukaan. Vastikkeen osalta voidaan mainita myös se, että uuden omistajan vastuu vanhan omistajan maksulaiminlyönneistä on jatkossa 6 kuukautta aikaisemmin noudatetun 3 kuukauden sijasta. Edellytyksenä erääntyneelle vastikkeelle on kuitenkin se, että tästä on mainittu isännöitsijäntodistuksessa. Vahingonkorvausvastuu Asunto-osakeyhtiölakiin ehdotetaan säännöksiä yhtiön ja osakkeenomistajan vahingonkorvausvastuusta silloin, kun vahinko on aiheutettu asunto-osakeyhtiölakia rikkomalla. Yhtiön johdon vastuuseen ei ehdoteta olennaisia muutoksia. Osakkeenomistajaa voitaisiin vaatia vastuuseen vain virheellisestä tai puutteellisesta kunnossapidosta tai muutostyöstä aiheutuneesta vahingosta. Tilintarkastus Tilintarkastuslain mukaan asunto-osakeyhtiö ei voi valita tilintarkastajaksi maallikkotilintarkastajaa alkavalle tilikaudelle. Lakiehdotus sisältää nykyistä maallikkotilintarkastuskäytäntöä vastaavat säännökset toiminnantarkastuksesta. Toiminnantarkastaja voidaan tietyin edellytyksin valita yhtiössä, jossa ei ole valittu / tarvitse valita (alle 30 huoneistoa) KHT- tai HTM-tilintarkastajaa tai tilintarkastajan rinnalle. Uutiskirje

2 M - Itella Oyj Grant Thornton kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta. Grant Thornton tackar sina kunder och samarbetspartners för det gångna året. Rauhallista joulua ja menestystä vuodelle 2010! God jul och gott nytt år 2010! Grant Thornton Finland Oy on KHT-yhteisö, jonka palveluksessa on noin 50 tilintarkastus-, vero- ja niihin liittyviä palveluita tarjoavaa asiantuntijaa. Olemme yli 100 maassa toimivan Grant Thornton -organisaation jäsen. Kaikki Grant Thornton -toimistot ovat itsenäisiä, paikallisia yrityksiä, joita yhdistävät asiantuntemus yrittäjä vetoisista yrityksistä sekä yhteiset tarkastus metodit Grant Thornton. All rights reserved. Toimitus ja taitto: Oy Preesens Ab Paino: Jyväskylän Siirto-Paino Oy Helsinki Revico Grant Thornton Oy Paciuksenkatu 27, PL 18, Helsinki Puhelin (09) Tampere Idman Vilén Grant Thornton Oy Pellavatehtaankatu 19 A, PL 552, Tampere Puhelin (03) Turku Advico Grant Thornton Oy Veistämönaukio 1 3, Turku Puhelin

3 Uutiskirje 4/2009 Joulukuu 2009 Verotus ja taantuma Maamme ajautui vuoden 2008 lopulla taloudelliseen taantumaan, joka kääntyi lamaksi vuoden 2009 alkuvuoden aikana. Tänä aikana Suomen bruttokansantuote laski merkittävästi, jota ei ole tapahtunut useinkaan itsenäisyytemme aikana. Vielä ei ole tietoa, koska talous kääntyy taas nousuun, vaikka ensimmäiset positiiviset uutiset bruttokansantuotteen laskun pysähtymisestä onkin jo saatu. Kansantaloustieteilijät ovat kuitenkin varoitelleet, että Suomi toipuu taantumasta muita maita hitaammin, koska viennin merkitys kansantaloudellemme on suuri. Talouden kääntymistä odoteltaessa olisikin aika poistaa tiettyjä verotuksen epäkohtia, jotka vaikuttavat nyt erityisesti taantuman aikana. Verojärjestelmää laadittaessa ei ole otettu mitenkään huomioon, että samoja säännöksiä joudutaan soveltamaan sekä korkeasuhdanteessa että taloudellisessa taantumassa. Tietyt säännökset voivat taantumassa saada erityisen merkityksen ja ne koetaan epätarkoituksenmukaisiksi. Yksi esimerkki tällaisista säännöksistä on ns. konsernitukisäännös, jonka merkitys taantumassa on korostunut. Toinen esimerkki on ns. tulolähdejaottelu, joka taantumassa johtaa yleensä epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen. Yritys voi esimerkiksi talousvaikeuksien vuoksi joutua myymään taseessa olevaa omaisuutta, jota on verotuksessa käsitelty ns. henkilökohtaisessa tulolähteessä. Myynnistä syntynyt luovutusvoitto muodostaa yhtiölle verotettavaa tuloa, vaikka myyntivoiton jälkeen yhtiön toiminnallinen tulos voi olla edelleen merkittävästi tappiollinen. Ongelmia muodostuu myös, jos henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluvaa omaisuutta joudutaan realisoimaan tappiolla. Tappio vahvistetaan henkilökohtaiseen tulolähteeseen, eikä sitä voida vähentää elinkeinotulolähteen tuloksesta tai vahvistaa osaksi elinkeinotulolähteen tappiota. Vaarana on myös se, että tällaisessa tilanteessa tappio jää kokonaisuudessaan vähentämättä. Edellä mainituissa tilanteissa verotuksen säännökset eivät mitenkään huomioi yhtiötä liiketoimintaa harjoittavana kokonaisuutena, mikä johtaa siihen, että osa myyntihinnasta joudutaan käyttämään veron maksuun. Näin maksuvalmiuden turvaamisen näkökulmasta yritys ei saavuta kaikilta osin niitä tavoitteita, joita omaisuuden myynnillä tavoiteltiin. Hallitusohjelmassa hallitus asetti tavoitteeksi luoda Suomeen maailman parhaat yrittäjyyden olosuhteet. Nyt veropoliittisissa keskusteluissa nämä tavoitteet on unohdettu ja lähdetty puhumaan myös mahdollisista veronkiristyksistä. Tästä osoituksena on mm. keskustelut noteeraamattomasta osakeyhtiöstä jaetun osingon verotuksesta, pääomatuloverokannan mahdollinen nosto ja työperusteisen osingon uudet säännökset. Koska joulun alla saa esittää toivomuksia, niin toivoisin, että hallitus toteuttaisi niitä lupauksia, joita se on aikanaan antanut. Yksi konkreettinen toimi yrittäjyyden olosuhteiden parantamiseksi olisikin poistaa tulolähdejaottelu, josta aina aika ajoin on syntynyt keskustelua. Lisäksi myös hallituksen veropoliittinen keskustelu olisi heikennysten sijaan tarkoituksenmukaista suunnata yrittäjyyttä ja elinkeinoelämän kasvua vahvistaviin teemoihin. Rauhaisaa joulun aikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2010! Marko Vehniä veroasiantuntija, KHT

4 Joakim Rehn, KHT Muutoksia tilintarkastukseen? Elämme odotusyhteiskunnassa, odottaen koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aikaisemmin tehty kiinnostaa meitä yhä vähemmän. Tällaisessa yhteiskunnassa kiinnostus tulevaan ohittaa menneen, ja kuka tahansa voi saada koska tahansa maailman huomion. Hyvänä esimerkkinä on aiemmin tuntematon Spotify, josta on nyt tulossa maailman suosituin musiikkipalveluiden tarjoaja. Kirjanpito on pitkälti menneisyyden tapahtumien kirjaamista, ja osa tilintarkastusprosessista on vastaavasti menneisyyden tarkastamista. Pienempien yritysten velvoitteisiin laatia tilinpäätös sekä suorittaa tilintarkastus kaavaillaan EU:ssa kevennyksiä, mikä on aiheuttanut vilkasta keskustelua. Suomessa totuttu järjestelmä, joka velvoittaa kaikki yritykset laatimaan tilinpäätöksen sekä suorituttamaan tilintarkastuksen, ei ole enää maailmalla vallitseva tapa eikä yleisesti hyväksyttävää. Yhdysvallat ei koskaan ole täysin omaksunut tätä käytäntöä, ja Euroopassakin on syntynyt paineita keventää raportointivelvoitteita. Kansainvälisen kilpailun ja muiden seikkojen takia on jatkuvasti korotettu tilintarkastusvelvollisuuden rajoja. Muutoksia ISA-standardeihin, vaihtoehtoja tilintarkastukselle Viime vuosien aikana on tehty merkittäviä muutoksia kansainvälisiin tilintarkastusstandardeihin (ISA-standardit). Muutokset ovat olleet luonnollisia vastauksia muuttuvaan ympäristöön, mutta standardeja on myös selkeytetty (clarityprojekti). Muita varmennusmenetelmiä koskeviin standardeihin on toistaiseksi tehty hyvin vähän muutoksia. Nyt tämä asia on korjaantumassa, sillä vuosien aikana tullaan kehittämään muita varmennusmenetelmiä koskevia standardeja. Yleisesti on katsottu, että ISA-standardien mukainen tilintarkastus on dokumentointivaatimuksineen aivan liian raskas prosessi pienille ja keskisuurille yrityksille. Vaihtoehtoja tilintarkastukselle ovat: 1. Yleisluontoinen tarkastus ja muut varmennuspalvelut (Review and Assurance Services) 2. Tarkastus, joka käsittää sovitut toimenpiteet (Agreed-upon Engagement) 3. Kokoamistoimeksianto (Compilation Engagement) Yleisluontoinen tarkastus on rajoitetumpi kuin tilintarkastus, ja annettava lausunto on niin sanottuun negatiiviseen varmuuteen perustuva. Sovittuja toimenpiteitä käsittäviä toimeksiantoja voidaan käyttää esimerkiksi pankin tarkoituksiin yhtiön varaston tarkastukseen. Kokoamistoimeksiannoissa kirjanpitäjä tai tilintarkastaja käyttää asiantuntemustaan taloudellisen informaation keräämisessä, luokittelemisessa ja yhdistämisessä. ISA-standardit pk-sektorin tilintarkastuksissa Mielestäni on myös tärkeää pohtia, miten ISA-standardeja voidaan järkevästi soveltaa pk-yrityksissä. Pitäisikö pk-yrityksiä tilintarkastaa? Monien mie- lestä voidaan saavuttaa riittävä varmuus muutenkin kun noudattamalla ISA-standardien mukaisia menetelmiä. Näitä ajatuksia eivät kuitenkaan tue viimeaikaiset julkaisut ja selvitykset. Clarity-projektin jälkeen odotus oli, että uudet ISA-standardit olisivat periaatelähtöiseen menetelmään pohjautuvia ja että niitä voitaisiin yleisesti soveltaa kaikkiin tilintarkastuksiin. Kritiikkiä ISA-standardeista on kuultu muun muas sa siitä, että ne on suunnattu listatuille yhtiöille, sääntelijät ovat vaikuttaneet kehitystyöhön, ohjeistus on kasvanut ja ammatilliselle arvostelukyvylle on jätetty vähemmän tilaa. Lisäksi varsinkin pk-sektorin tilintarkastusten kustannusten arvellaan nousevan. Mielestäni tilintarkastuksen tulisi aina olla lähtökohtaisesti samansisältöinen, riippumatta siitä, onko tarkastuksen kohteena listattu tai listaamaton yhtiö. Tilintarkastuksen tulisi aina merkitä sitä, että tarkastuksen kohteena olevan tilinpäätöksen oikeellisuudesta on saatu riittävä varmuus. Lopuksi En ole ehkä alussa mainitsemani odotusyhteiskunnan prototyyppi, joka jatkuvasti odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mielestäni tilintarkastajien suorittama taloudellisen tiedon oikeellisuuden ja luotettavuuden varmennus on meillä Suomessa toimiva ja kustannustehokas tapa turvata taloudellisen informaation käyttäjien tarpeet. Voidaan myös kysyä, onko vallitseva taloudellinen ajankohta oikea tilintarkastuksesta luopumiseen. Uutiskirje

5 Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja ja Jussi Rautiainen, toimitusjohtaja Robit Rocktools palvelee asiakkaitaan 55 maassa, ja maailmanlaajuinen kasvu jatkuu Robit Rocktools valmistaa porakruunuja ammattikäyttöön, asiakkainaan rakennus-, kaivos- ja louhosala ympäri maailman. Ammattitaidon pohjana on Suomen kovan kallioperän inspiroima osaaminen. Robit Rocktools menestyy suomalaisena yrityksenä alalla, jolla kilpailu on maailmanlaajuista ja kovaa. Hyvällä, tasalaatuisella tuotteella pärjää, ja tuotteet voi valmistaa Suomessa, kun työvoimakustannusten osuus on riittävän pieni, Robit Rocktoolsin hallituksen puheenjohtaja Harri Sjöholm vahvistaa. Valmistamme kaiken Suomessa yhdessä alihankkijoidemme kanssa, ja olemme ylpeitä siitä. Robit Rocktoolsilla on kaksi tuotelinjaa: kallioporaus ja maaporaus. Kallioporaus kattaa sovellukset, joita käytetään muun muassa kaivoksissa, avolouhoksissa, tunnelien rakentamisessa ja rakennuskivilouhoksissa siis kun maata räjäytetään ja louhitaan. Maaporauslinjan tuotteita tarvitaan, kun maahan porataan reikiä paaluille, vesi- tai lämpökaivoille, maaperätutkimuksessa jne. Tällä alueella Robit on vahva maailmanlaajuisesti ja hätyyttelee jo johtoasemaa. Robit aloitti toimintansa vuonna 1985 ja suuntautui alun alkaenkin kansainväliseen toimintaan. Uusia mark- kinoita on valloitettu maa kerrallaan edustajaverkkoa apuna käyttäen. Vain Venäjällä ja Suomessa on tytäryhtiöt myyntiä hoitamassa. Yli kuilun myyntiin panostaen 2000-luvulla Robit Rocktools on kasvanut nopeasti. Nyt tuotteita viedään jo 55 maahan. Runsaan vuoden aikana uusia maita on tullut lisää lähes kymmenen. Noin 60 prosenttia viennistä suuntautuu Eurooppaan, mutta Aasia ja Afrikka ovat vahvoja kasvualueita. Tiivis ja jatkuva yhteistyö loppukäyttäjien kanssa on olennainen osa toimintastrategiaa. Kun vuonna 2008 nähtiin, että taantuma on tulossa, Robitissa päätettiin panostaa myyntiin ja tuotannon tehostamiseen. Palkkasimme uusia kansainvälisen kaupan myyjiä niin, että nyt kahdeksan kaveria kiertää maailmaa jatkuvasti, toimitusjohtaja Jussi Rautiainen kertoo. Kun kukin myyjä on asiakaskäynneillä satana päivänä vuodessa, ja se kerrotaan kahdeksalla, saadaan kahdeksansataa asiakaskäyntipäivää vuodessa, ja päivään voi mahtua useita käyntejä. Myyjät kiertävät maailmaa tavaten asiakkaita enimmäkseen yhdessä edustajien kanssa. Samalla kuulostellaan asiakkaiden tarpeita, jotka eri puolilla maailmaa vaihtelevat jo maaperän ja ilmastonkin vuoksi. Noin prosenttia tuotteista räätälöidään. Kansainvälisessä tuotekehitysryhmässä on edustajia 15 maasta; se pitää osaltaan huolen siitä, että asiakkaiden muuttuvat tarpeet pysyvät tiedossa. Messut ovat olennainen osa markkinointia. Vuosittain osallistutaan noin kymmeneen messutapahtumaan eri puolilla maailmaa. Robit Rocktools Toimii Lempäälässä Tampereen lähellä Henkilöstön määrä n. 30 Liikevaihto 2008 n. 16 miljoonaa euroa Tuotelinjat kallioporaus ja maaporaus, porakruunut 80 % tuotannosta vientiin, 55 maahan

6 Nopea kasvu taittui vaan ei romahtanut Robit Rocktools työllistää noin 30 henkeä, joista vain puolet toimii tuotannossa. Liikevaihto vuonna 2008 oli 16,1 miljoonaa euroa, ja liikevaihdon kasvu on 2000-luvulla ollut prosenttia. Vuonna 2009 liikevaihto notkahtaa hieman alaspäin, mutta kasvun uskotaan pian jatkuvan. Siksi omia tiloja laajennetaan juuri. Täällä Lempäälässä teemme vain teknisesti vaativimman vaiheen eli nastareikien porauksen sekä nastojen kiinnityksen porakruunuun ja lämpökäsittelyn. Sorvauksen ja jyrsinnän niin kuin monet muutkin palvelut ostamme niihin erikoistuneilta osaajilta. Alihankkijamme ovat paikallisia, noin 150 kilometrin säteellä Tampereen seudusta. Uusien tilojen lay-out ja materiaalivirtasuunnittelu tehtiin yhteistyössä Tampereen Teknillisen Yliopiston kanssa. Tavoitteena on, että näissä tiloissa pystymme taantuman jälkeen tup- laamaan tuotannon. Samalla on tarkoitus kolminkertaistaa liikevaihto niin, että tuotannon läpi virtaa noin 50 miljoonan tuotanto, Jussi Rautiainen määrittelee. Muutamana viime vuonna kasvuvauhtimme oli niin kovaa, että rakennusprojektia ei olisi voinut hoitaa samaan aikaan. Nyt on hyvä tilaisuus siihen. Keskitytään ydinosaamiseen Robit Rocktools on ulkoistanut kaiken taloushallinnon samoin kuin ne tuotannon osat, joihin ei itse kannata panostaa. Henkilöstö keskittyy tuotannon vaativimpiin osiin sekä tuotekehitykseen ja markkinointiin. Kaikessa pyritään ostamaan parasta palvelua, mitä tarjolla on. Tilintarkastustoimistomme on oltava tottunut moderniin, sähköiseen toimintaan. Tarvitsemme myös konsultointia eri aiheista ja apua muun muassa investointi- ja kassalaskelmiin. Näissä Grant Thornton on ollut hyvänä apuna; kasvu on vaatinut huolellista työtä, ennusteita kassavirrasta, omasta pääomasta ja niin edelleen, Harri Sjöholm kertoo. Myös veroasioissa olemme saaneet tarvitsemaamme konsultointia. Tavoitteenamme on kuitenkin kannattava kasvu, ei verotuksen optimointi, joten fokus on aina kasvussa, ei missään kikkailussa. Verot maksetaan niin kuin kuuluu. Myös henkilöstö saa osansa menestyksestä; bonusjärjestelmä koskee kaikkia ja tulospalkkioita jaetaan neljännesvuosittain aina kun jaettavaa on.

taantumassa johtaa yleensä epäoikeudenmukaiseen

taantumassa johtaa yleensä epäoikeudenmukaiseen Uutiskirje 4/2009 Joulukuu 2009 Verotus ja taantuma Maamme ajautui vuoden 2008 lopulla taloudelliseen taantumaan, joka kääntyi lamaksi vuoden 2009 alkuvuoden aikana. Tänä aikana Suomen bruttokansantuote

Lisätiedot

Läpinäkyvyysraportti. Idman Vilèn Grant Thornton Oy

Läpinäkyvyysraportti. Idman Vilèn Grant Thornton Oy Läpinäkyvyysraportti Idman Vilèn Grant Thornton Oy Header 2 1 Oikeudellinen muoto ja omistussuhteet Idman Vilén Grant Thornton Oy on suomalainen osakeyhtiö. Yhtiön omistavat henkilöinä sen palveluksessa

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 SISÄLLYS ALKUSANAT 6. PAINOKSEEN 5 EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖ JA SEN HALLINTO 17 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asunto-osakeyhtiölain soveltamisala 17 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö?

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys

Lisätiedot

Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri

Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010 Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri SKH Isännöinnin taustat Perustettu vuonna 1982 Työntekijöitä n. 50 hlöä Isännöintikohteita pääkaupunkiseudulla n. 200, joissa asuntoja

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 12.10. 2011 Pekka Luoto, Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä

Lisätiedot

Idman Vilén Grant Thornton Oy, Läpinäkyvyyskertomus

Idman Vilén Grant Thornton Oy, Läpinäkyvyyskertomus Idman Vilén Grant Thornton Oy, Läpinäkyvyyskertomus Kesäkuu 2015 1 Oikeudellinen muoto ja omistussuhteet Idman Vilén Grant Thornton Oy on vuonna 1927 perustettu osakeyhtiömuotoinen KHT-yhteisö. Yhtiön

Lisätiedot

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 Sisällys Alkusanat 5 1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asuntoosakeyhtiölain soveltamisala 16 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista

Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto UUDISTUKSEN AIKATAULU Työryhmän mietintö 5/2006 6/2008 - luonnos hallituksen

Lisätiedot

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliiton suurin aluejärjestö 10150 jäsentä Jäsenistö pääosin asunto-osakeyhtiöitä

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015 8.4.2015 1 Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % tilikauden voitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2014 olivat 519,1 miljoonaa euroa, tilikauden voitto 2014 oli 305,3

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja Sisällys ESIPUHE 5 Lyhenteet 15 Säädökset 17 Kirjallisuus 19 I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja yhtiövastike 1 Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet 23 Soveltamisala

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa (Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys) Suomen Kiinteistöliiton suurin

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 16.11. 2011 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä rakennustapa

Lisätiedot

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua?

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? 1. AsOy vastaa siitä, että huoneistot soveltuvat käyttötarkoitukseensa. 2. Osakkaan, vuokralaisen tai muun huoneiston haltijan ilmoitus heikosta sisäilman

Lisätiedot

TOIMINNANTARKASTUS. Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus

TOIMINNANTARKASTUS. Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus TOIMINNANTARKASTUS Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus Toiminnantarkastus Asunto-osakeyhtiöissä ja yhdistyksissä on oltava yhtiökokouksen valitsema toiminnantarkastaja, jos sillä ei ole tilintarkastajaa.

Lisätiedot

Revico Grant Thornton Oy. Läpinäkyvyyskertomus. Joulukuu 2014

Revico Grant Thornton Oy. Läpinäkyvyyskertomus. Joulukuu 2014 Revico Grant Thornton Oy Läpinäkyvyyskertomus Joulukuu 2014 Revico Grant Thornton Läpinäkyvyyskertomus 2014 2 1 Oikeudellinen muoto ja omistussuhteet Revico Grant Thornton Oy on vuonna 1993 perustettu

Lisätiedot

Usein kysyttyä PRH. Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/ usein_kysyttya.html#prh.ukk.item_2 11.9.

Usein kysyttyä PRH. Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/ usein_kysyttya.html#prh.ukk.item_2 11.9. Usein kysyttyä PRH Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/ usein_kysyttya.html#prh.ukk.item_2 11.9.2015 K: Voiko yhdistyksen kokouksessa äänestää valtakirjalla? V:

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous Lassila & Tikanoja Oyj 16.3.2017 Lassila & Tikanoja Oyj 1 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET Lassila & Tikanoja Oyj 2 Nordea Bank AB:n edustamat Kohta 10 Hallituksen jäsenten

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

Suomen Tilintarkastajat ry luonnos kommentoitavaksi 2.5.2016

Suomen Tilintarkastajat ry luonnos kommentoitavaksi 2.5.2016 Tämä tilintarkastuskertomusmalli on laadittu uudistetun ISA 700:n liitteessä olevan esimerkin 1 ja hallituksen esityksen (HE 70/2016) tilintarkastuslain muuttamisesta pohjalta. Tässä mallissa toimintakertomus

Lisätiedot

Yrityksen talouden seuranta, tilintarkastajan näkökulma

Yrityksen talouden seuranta, tilintarkastajan näkökulma Yrityksen talouden seuranta, tilintarkastajan näkökulma Arto Saarinen, KHT 23.4.2013 1 YRITYKSEN TALOUDEN SEURANTA Sisältö Mitä hallituksen tulisi muistaa yrityksen talouden seurannasta Hallituksen rooli

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa KORJAUS- JA KUNNOSSAPITOVASTUU Asunto-osakeyhtiölaki määrittää yhtiön ja osakkeenomistajan

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki Isännöintiliitto Uusi asunto-osakeyhtiölaki Tietoa taloyhtiön päättäjille Osakkaat yhtiökokoukseen.... Lisää suunnitelmallisuutta ja avoimuutta... Taloyhtiön vuoden kohokohta on yhtiökokous. Tarkoitus

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Toiminnantarkastus, miten se tehdään?

Toiminnantarkastus, miten se tehdään? Toiminnantarkastus, miten se tehdään? Taloyhtiötapahtuma 6.4.2016, Messukeskus Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Suomen Kiinteistöliitto Tutkimus- ja kehityspalvelut Kiinteistöliitossa 2 T&K-palvelut

Lisätiedot

METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT. Seuratoiminnan peruskoulutus 14.3.2012 Kuopio Lasse Heikkinen

METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT. Seuratoiminnan peruskoulutus 14.3.2012 Kuopio Lasse Heikkinen METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT Seuratoiminnan peruskoulutus 14.3.2012 Kuopio Lasse Heikkinen Yhdistyksen velvollisuudet Yhdistyslaki asettaa rekisteröidyn metsästysseuran toiminnalle monia velvoitteita.

Lisätiedot

METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT

METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT Seuratoiminnan peruskoulutus 9.4.2013 Kuopio Lasse Heikkinen Yhdistyksen velvollisuudet Yhdistyslaki asettaa rekisteröidyn metsästysseuran toiminnalle monia velvoitteita.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Yhtiökokousmenettelyyn liittyviä muutoksia Yhtiökokous (6 luku) YHTIÖKOKOUS Varsinainen

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2012

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin. HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto VYY:n järjestökoulukset Kirjanpito ja taloushallinto SISÄLTÖ Lainsäädännön asettamat velvoitteet Kirjanpito Tilinpäätös ja toimintakertomus Toiminnantarkastus Materiaalin säilytys Vahingonkorvausvelvollisuus

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

MAATILAYRITYKSEN OSAKEYHTIÖIT- TÄMINEN. ProAgria Etelä-Suomi ry Simo Solala yritys- ja talousasiantuntija 050 595 1059 simo.solala@proagria.

MAATILAYRITYKSEN OSAKEYHTIÖIT- TÄMINEN. ProAgria Etelä-Suomi ry Simo Solala yritys- ja talousasiantuntija 050 595 1059 simo.solala@proagria. MAATILAYRITYKSEN OSAKEYHTIÖIT- TÄMINEN ProAgria Etelä-Suomi ry Simo Solala yritys- ja talousasiantuntija 050 595 1059 simo.solala@proagria.fi Yksityinen maatalouden harjoittaja Harjoittaa liiketoimintaa

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksen tehtävät ja vastuut Hallituksen tehtävät ja vastuut Taloyhtiötapahtuma 2016 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies UUSI ASUNTO- OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA Simo Vihemäki, lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa YLEISTÄ Aikataulu Hallituksen esitys (HE 24/2009) annettu eduskunnalle 27.3.2009 Lain voimaantulo 1.7. 2010

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä

Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä Oulu 22.9.2015 Historiaa Päätöksenteko Laajakaistalle asettavat rajoitukset Hankinnan ja käytön rahoitus Laajakaistavastike Kiinteistöliitto

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-Oy Säästöpurje 19.03.2015 16:26:25 1(14) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.03.2015 Toiminimi: Asunto-Oy Säästöpurje Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

Merkittäviä muutoksia tilintarkastuskertomukseen

Merkittäviä muutoksia tilintarkastuskertomukseen TILINTARKASTUSKERTOMUS UUDISTUU 30.8.2016 Merkittäviä muutoksia tilintarkastuskertomukseen Tilintarkastuskertomus uudistuu sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti lainsäädännön ja kansainvälisten tilintarkastusstandardien

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2014 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi, ruotsiksi Fastighets Ab Fiskehamnen Tio i Helsingfors ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma Sisältää esim. yritysmuodon valinnan, talouden ja markkinoinnin suunnittelun,

Lisätiedot

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Tausta Isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö (AOYL 7 luvun

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2017 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2017, klo 13.00 Paikka Läsnä Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki Liitteessä 3 luetellut

Lisätiedot

Maailmanlaajuiset asiantuntijapalvelumme

Maailmanlaajuiset asiantuntijapalvelumme Maailmanlaajuiset asiantuntijapalvelumme käytössäsi Meillä on vankka kokemus eri kokoluokkien ja toimialojen neuvontapalveluista Olemme luotettava ja riippumaton kumppani kaikissa yrityskauppoihin ja -järjestelyihin

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski 05.10.2015 09:39:26 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski

Lisätiedot

TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA. Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto

TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA. Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto 8.6.2017 Sisältö Tutkinto- ja valvontauudistus EU-sääntely Tulevia muutoksia Suomen Tilintarkastajat

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador

Lisätiedot

Vastikkeet taloyhtiössä

Vastikkeet taloyhtiössä Vastikkeet taloyhtiössä Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto OSAKKEENOMISTAJAN VASTIKKEENMAKSUVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiön erityispiirre Asoy:ssä pääasiallinen tulolähde Keskeinen

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2013

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli ja kotipaikka Turku.

Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli ja kotipaikka Turku. KIINTEISTÖ OY TURUN MONITOIMIHALLI LUONNOS 4.6.2012 YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli ja kotipaikka Turku. 2 TOIMIALA Yhtiön toimialana

Lisätiedot

Sanna Alakare TILINPÄÄTÖKSEN LUOTETTAVUUS

Sanna Alakare TILINPÄÄTÖKSEN LUOTETTAVUUS Sanna Alakare TILINPÄÄTÖKSEN LUOTETTAVUUS 24.4.2019 Suomen Tilintarkastajat ry Noin 1 450 jäsentä: HT-, KHT-, JHT- ja JHTT-tilintarkastajia sekä muita talouden ammattilaisia noin 90 % tilintarkastajista

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 Yhteiskunnallinen yritys ja muut yritysmuodot Henkilöyhtiöt Toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiöt Normaali osakeyhtiö Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea: yrityksen perusajatus Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma: liikeidea käytäntöön Sisältää esim. yritysmuodon

Lisätiedot

Tulosjulkistus

Tulosjulkistus Tulosjulkistus 15.2.2019 Hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen Tulos 2018 tappiollinen erityisesti kiinteistöjen arvojen laskun johdosta - operatiivinen tulos parani 2 Q4/2018: ulkopuolinen arvonmääritys

Lisätiedot

KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS

KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS Kenttätie 16 A 1 90130 Oulu Puhelin: 045 2786 465 Sähköposti: toimisto@domoisannointipalvelu.com KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS Olen tutustunut AOYL:n II osan 4 ja 5

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Asunto-osakeyhtiön toimielimet Hallituksen toiminta Kokoontuminen ja päätöksenteko

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus Q3 2010 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Heinä-syyskuu 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto 18,7 (15,9) M, kasvua 17,3 % Jatkuvien

Lisätiedot

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 16.3.2010

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 16.3.2010 Fiskars Oyj Abp Varsinainen yhtiökokous 16.3.2010 Fiskarsin yritysarvo (EV) MEUR 1600 1400 1200 1000 800 600 Fiskarsin operations liiketoiminta Wärtsilän shares osakkeet 400 200 0 Fiskarsin liiketoimintojen

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET. Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET. Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku Kokemuksista yleisesti Alkuvaiheen kritiikki laantunut Remontti-ilmoitukset Hallituksen työmäärä ja

Lisätiedot

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa osoitteessa Ponssentie

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2003 klo 10.00 1(6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 - Kolmas vuosineljännes odotusten mukainen - Liikevaihto 17,0 milj. euroa, laskua

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta

Lisätiedot