Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke Opetusvirasto Projektipäällikkö Eeva Ahtee Tutkija Anna Anttila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Opetusvirasto 18.3.2015. Projektipäällikkö Eeva Ahtee Tutkija Anna Anttila"

Transkriptio

1 Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke Opetusvirasto Projektipäällikkö Eeva Ahtee Tutkija Anna Anttila

2 Hyvä vapaa-aika -hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaa-ajan vaikutuksesta nuoren hyvinvointiin, oppimiseen ja peruskoulun jälkeisiin valintoihin. Kehittää nuorisotyötä yhdessä nuorisoasiainkeskuksen, koulujen ja nuorten kanssa. Tukea nuoria omien vahvuuksiensa ja kiinnostuksen kohteittensa löytämisessä ryhmänä ja yksilöinä.

3 HANKKEEN PERUSASIAT 5 yläkoulua eri puolilta kaupunkia 6 kohdeluokkaa ja näille 6 vertailuluokkaa aloittaneet syksyllä 2013 seitsemännen luokan Samat oppilaat mukana koko yläkoulunsa ajan, nyt 8.-luokkalaisia Jokaisella hankkeen kohdeluokalla on oma ohjaaja ja jokaisella nuoriso-ohjaajalla 2 kohdeluokkaa

4 Suutarila Puistola Tuomarinkylä Jakomä ki Itä-pakila Malmi Kaarela Länsi-pakila Pukinmäki Mellunkylä Pitäjänmäki Oulunkylä Maunula Latokartano Ha aga Myl lypuro Vanhakaupunki Pasila Vartiokylä Munkkiniemi Herttoniemi Reijola Vallila Vuosaari Östersundom Taka-töölö Kallio Kulosaari Vironniemi Kampinmalmi Lauttasaari Ullanlinna Helsingin kaupunkimittausosasto, alueen kunnat ja HSY, 2012 Laajasalo Jakomäki & Ylä-Malmi Työttömät ja ulkopuoliset Mirkka Kesti-Helia Helsinki 11,6 % (6) Meilahti & Pitäjänmäki 11,6-13,9 (10) Hanna Peltola 8-11,5 (7) Porolahti Jaakko Rautavaara 5-7,9 (11)

5 ALUEIDEN ERILAISUUS TYÖTAPOJEN ERILAISUUS Meilahden ja Pitäjänmäen koulujen nuoret: Meilahdessa nuoret harrastavat paljon, tulevat kauempaa kouluun ja liikkuvat paljon vapaa-ajallaan. Pitäjänmäessä nuorisotalo koulun pihapiirissä, yhteistyö luontevaa. Jakomäen ja Ylä-Malmin koulujen nuoret: Ohjaaja tuntee alueen ja avannut nuorille mahdollisuuden olla mukana alueen tapahtumissa (matalan kynnyksen harrastustoiminta Operaatio Pulssi). Harrastamisen kulttuuri perheissä vaihtelee, harrastamisen tutuksi tekeminen myös vanhemmille. Jakomäessä tapahtuu paljon ja suosittu projekti-/tutkimuskohde. Porolahden koulun nuoret: Polarisaatio: Toisilla menee tosi hyvin, toisilla tarve kohdennetulle työlle. Nuoret eivät käy taloilla, joten koulu kohtaamisen paikka

6 HANKE TUKEE NUOREN OMAN JUTUN LÖYTÄMISTÄ Ilmaiset harrastusmahdollisuudet eivät tee autuaaksi : 103 nuoresta 32 aloitti uuden harrastuksen/ kokeili pidempään Myös vanhemmat maksaneet uusia harrastuksia Uusia harrastuksia: uinti, kuntosali, pianon soitto, parkour, ratsastus, valokuvaus, tanssi, sulkapallo, voimistelu, lukeminen. Harrastamisen kulttuuri perheissä raha ei ratkaise vaan vapaaajanvieton perinne. Ohjaajien vahvalla ammattitaidolla uusi harrastuskulttuuri tutuksi. Matalan kynnyksen harrastuksiin ohjaamisen eri vaiheet: kiinnostus, miten toteutetaan, missä, miten pääsee paikalle ja kenen kanssa, rutinoituminen ja pitkäkestoisuus.

7 YHTEISTYÖ KOULUJEN KANSSA Nuoriso-ohjaaja koulussa: Välituntitoiminta Paussitoiminta Harrastushakutunti Retki-, teema- ja juhlapäivät Ryhmäytykset (myös uudet oppilaat) Vanhempainilta, nuorten järjestämänä Nuoriso-ohjaajan tunti, luokan sisustaminen Luottamuksen rakentuminen: avaimet, oma postilokero, välituntivalvonta, omat tunnukset koulun tietojärjestelmiin Me voidaan tehdä ihan mitä vaan! ehdotus ei vie kauhean pitkälle.

8 NUORISO-OHJAAJAN TEHTÄVÄT KOULUSSA HYVÄ VAPAA-AIKA HANKKEESSA: Toiminta: Nuori: Koulu, opettajat: Nuorisotoimi, nuoriso-ohjaajat: Ryhmäytykset Nuori osana ryhmää/ koululuokkaa. Nuoret toimivat ryhmänä paremmin. Nuoriso-ohjaajat tietävät koulun nuoret. Välituntitoiminta, Paussitoiminta Retki-, teema- ja juhlapäivät Harrastushakutunti/ Operaatio Pulssi Nuoriso-ohjaajan tunti Nuorella on mahdollisuus ohjattuun virkistäytymiseen koulutyön vastapainoksi. Tutustuu nuoriso-ohjaajiin. Saavat tukea ryhmänä toimimiseen. Tietoa vapaa-ajan mahdollisuuksista ja mahdollisuus vaikuttaa oman alueensa harrastustoimintaan. Mahdollisuus viikoittain kysyä ja jutella vapaa-aikaan, harrastuksiin ja nuoren elämään liittyvistä asioista. Keventää välituntivalvojan tehtävää. Oppitunnit rauhallisempia, kun nuorilla mahdollisuus purkaa energiaa ja olla kavereiden kanssa. Nuoriso-ohjaajien ryhmänohjaustaidot tukevat myönteisen toimintakulttuurin luomista. Keventää opettajien työtä, kun tiedetään milloin ja ketkä tulevat kertomaan harrastusmahdollisuuksista. Nuorille henkilö, joka voi neuvoa vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Mahdollisuus näyttää palasia siitä toiminnasta, mitä vapaa-ajalla ja nuorisotoimen piirissä voi tehdä. Nuorisotyöntekijät tutummiksi, madaltaa kynnystä osallistua muuhun toimintaan. Saavat tietoa, millaista harrastustoimintaa alueen nuoret haluavat. On tavattavissa siellä, missä nuoret ovat ja missä nuoret toivovat nuoriso-ohjaajan olevan. Ruuti Mahdollisuus vaikuttaa lähiympäristön ja koulun asioihin. Väline, jolla voi kuulla nuorten näkemyksiä. Väline, jolla voi kuulla nuorten näkemyksiä. Muuta mahdollista: Nuorten järjestämä vanhempainilta Nuoret mukana vanhempainillassa juttelemassa vanhempien kanssa. Mahdollisuus tuoda esiin ne asiat, joita haluaa yhteisesti keskustella. Uudenlainen tapa tavata vanhemmat ja nuoret yhdessä. Mahdollisuus tavata vanhempia. Nutanurkkaus koululla Nuorten oma tila koululla. Keventää välituntivalvojan tehtävää, kun nuorilla oma tila. Paikka, jota nuoriso-ohjaajat voivat käyttää.

9 LUOTTAMUS o Kaikki kohdeluokkien nuoret tunnetaan o Ohjaaja saatavilla, kuulolla, tervehtii o Myönteisen tunnistamisen menetelmät Ohjaajille kerrottu omista vahvuuksista, joita ei haluta kouluyhteisön tietoon

10 MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN Keskeiset piirteet ovat Toimiminen arkiympäristöissä: ei erillisten osallisuuden tilojen tai toimintojen luomista Voimavarakeskeisyys: lapsille ja nuorille tärkeiden asioiden tunnistaminen ja tunnustaminen Yhteisöllisyys ja ennaltaehkäisy: ei ongelmien osoittamista ja yksilöiden leimaamista Ammatillisen tuen myönteisen luonteen korostaminen: aikuisten kiinnostus ja tuki Myönteisen tunnistamisen näkökulmassa on kyse arjen siteitä tukevan toimijuuden tunnistamisesta sekä lasten ja nuorten osallisuuden tukemisesta arkiympäristöissä. Lähde: Riikka Korkiamäki, Myönteinen tunnistaminen esittelyteksti Lisätietoja: SPARG-tutkimusryhmä: Tutkijatohtori Riikka Korkiamäki, puh Akatemiatutkija Kirsi Pauliina Kallio, puh

11 HANKKEEN TUTKIMUSKYSYMYKSET: 1. Miten perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa nuorten harrastusmahdollisuuksiin? 2. Miten hyvin nuoret tietävät harrastusmahdollisuuksista? 3. Miten vapaa-ajan ja harrastamisen tuki vaikuttaa nuoren elämäntapoihin, koulunkäyntiin ja jatkoopiskelusuunnitelmiin? 4. Miten nuoren vapaa-ajan tukeminen vaikuttaa perheisiin / nuoren ja hänen vanhempiensa välisiin suhteisiin? 5. Miten moniammatillisuus / moniammatillinen tuki parantaa palveluohjausta ja -tietoisuutta?

12 Kohdeluokkien poikavaltaisuus pienentynyt Kohdeluokilla 54 % poikia (N=65) Vertailuluokilla 49 % poikia (N=55)

13 KOTIKIELI KOHDELUOKILLA MUU KUIN SUOMI % suomi venäjä viro somali joku muu, mikä KOTIKIELI VERTAILULUOKILLA USEIMMITEN SUOMI %

14 KEVÄÄN 2015 PAINOPISTEET KIUSAAMINEN/SYRJINTÄ Kysely nyt nimettömänä. 12 % kokenut omalla luokalla kiusaamista tai syrjintää, myös opettaja tai muu henkilökunta (19 %) kiusaa. (Tilanne ). PAIKAT Selvitetty, missä nuoret haluavat tavata nuoriso-ohjaajan. Suosituin paikka on koulu.

15 Oman luokan oppilaat eivät kiusaa tai syrji vastaajaa (N=120): ,57% 4 38,26% 3 Kaikki kohde vertailu ,43% 0,0 1,74% Täysin eri mieltä. Eri mieltä. Vaikea sanoa. Samaa mieltä. Täysin samaa mieltä.

16 Koulun opettajat ja muut työntekijät eivät kiusaa tai syrji vastaajaa (N=120): ,58% ,09% Kaikki kohde vertailu 2 14,29% 1 3,36% 1,68% Täysin eri mieltä. Eri mieltä. Vaikea sanoa. Samaa mieltä. Täysin samaa mieltä.

17 KOULUSSA TAI KOULUN ALUEELLA JÄRJESTETTÄVÄ VAPAA-AJAN TOIMINTA KIINNOSTAA KOHDELUOKKALAISIA ENEMMÄN KUIN VERTAILULUOKKALAISIA (N=117) % % Kaikki Kohde Vertailu 1 9% en mielelläni osallistu siihen, koska en halua tulla koulun alueelle vapaa-ajallani saatan osallistua siihen osallistun siihen mielelläni, koska haluan tulla koulun alueelle myös vapaa-ajallani

18 Luokkakaverin/luokkakavereiden kanssa vapaa-ajalla oleminen kohdeluokilla vähentynyt : Kevät % 1 15% 2 25% 3 35% 4 En koskaan. 8% Erittäin harvoin. 19% Joskus. Erittäin usein. Joka päivä. 6% 3 38% 73 % Syksy %

19 Luokkakaverin/luokkakavereiden kanssa vapaa-ajalla oleminen vertailuluokilla lisääntynyt : Kevät En koskaan. 4% Erittäin harvoin. 6% Joskus. Erittäin usein. 39% 5 9 Joka päivä. 2% Syksy %

20 KOHDELUOKKALAISTEN SUOSIKKIAINEET HISTORIA, ENGLANTI JA MATEMATIIKKA 5% 1 15% 2 25% 3 35% Historia Englanti Matematiikka Terveystieto Kemia Suomi toisena kielenä S2 Maantieto Äidinkieli ja kirjallisuus Venäjä Uskonto Ruotsi Oppilaanohjaus Fysiikka Biologia Joku muu, mikä? Viro Vietnam Somali Saksa Ranska Kiina Espanja Elämänkatsomustieto 5% 5% 3% 3% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 2% 19% 25% 3

21 VERTAILULUOKKALAISTEN SUOSIKKIAINEET HISTORIA, MAANTIETO JA ENGLANTI 5% 1 15% 2 25% 3 Historia Maantieto Englanti Äidinkieli ja kirjallisuus Terveystieto Kemia Biologia Venäjä Ruotsi Matematiikka Joku muu, mikä? Viro Oppilaanohjaus Vietnam Uskonto Suomi toisena kielenä S2 Somali Saksa Ranska Kiina Fysiikka Espanja Elämänkatsomustieto 2% 2% 2% 4% 4% 4% 6% 6% 6% 9% 15% 19% 24%

22 KOHDELUOKKALAISTEN SUOSIKKI TAITOAINEET LIIKUNTA, KOTITALOUS JA MUSIIKKI 5% 1 15% 2 25% 3 35% 4 45% 5 Liikunta 46% Kotitalous 22% Musiikki 1 Tietotekniikka 6% Käsityö, tekstiili 6% Kuvataide 5% Käsityö, tekninen 3% Joku muu, mikä? 2%

23 VERTAILULUOKKALAISTEN SUOSIKKI TAITOAINEET MYÖS LIIKUNTA, KOTITALOUS JA MUSIIKKI 5% 1 15% 2 25% 3 35% 4 45% Liikunta 38% Kotitalous 29% Musiikki 13% Kuvataide 7% Joku muu, mikä? 4% Tietotekniikka 4% Käsityö, tekninen 4% Käsityö, tekstiili 2%

24 KOULURUOKA maittaa kohdeluokkalaisille hieman paremmin kuin vertailuoppilaille 45% 4 41% 35% 32% 3 25% 2 23% Kaikki kohde vertailu 15% 1 5% 4% en syö kouluruokaa koskaan syön kouluruokaa harvoin syön kouluruokaa usein syön kouluruoan joka päivä

25 Arvosanani eli numeroni koulussa ovat yleensä Kaikki Kohde Vertailu 2 1 erittäin huonoja melko huonoja melko hyviä erittäin hyviä

26 Olen poissa koulusta Kaikki Kohde Vertailu 2 1 erittäin usein melko usein melko harvoin erittäin harvoin

27 Peruskoulun jälkeen vertailuluokkalaiset menossa lukioon, kohdeluokkalaiset myös ammattikouluun. 13 % 21 % 25 % 30 % 2 % 3 % 2 % 55 % Vertailuluokat ammattikouluun, mille linjalle? lukioon töihin, minne? "strippi klubille" jonnekin muualle, minne? "kaksoistutkinto" En tiedä vielä 49 % Kohdeluokat

28 ALUSTAVIA HUOMIOITA Kohdeluokilla opettajien mukaan yhteishenki on vahvistunut. Vertailuluokilla epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Vielä 8.-luokalla nuoret mielestään erinomaisia koululaisia (82 %) miten käy 9.llä? Harrastamattomuus on sekä rahan, ajan että tottumuksen puutetta. Kaupallinen kuluttaminen suosittua vapaa-ajalla. Nuorten mielestä tähän asti parasta hankkeessa ovat olleet yhteiset retket elokuviin, pikaruokaravintoloihin ja taistelupelipaikkoihin. Onko nuorisotyön avulla etsitty uusi harrastus nuoren oma juttu?

29 ALUSTAVIA HUOMIOITA Etsin ja kokeilen -vaihe hyväksi. Päämäärättömyyden tärkeys. Luova rajojen ylittäminen moraalikysymyksissä tärkeää nuoruudessa. Luottamus Toivo Jatkuvuus Nuoreen tutustumisen myötä löytyvä yksilöllisyys ja sen arvostaminen yhteisöllisyyden ohella. Omaan tahtiin tekeminen ja vapaa hengailu tärkeää vastapainoa harrastuksille ja koululle. Myös hyvää vapaa-aikaa.

30 OIKEUDENMUKAISUUS ja yhdenvertaisuus nuorille tärkeää. Vertailuluokan oppilas: no ei olla tehty mitää joka ärsyttää mua nii paljon mun iskänki mielestä on väärin et me ei saada mitää oikeesti miks ei vois antaa lapsille tasapuolisesti koska aina pälätetää tasa-arvosta mut täähän on tosi tasa-arvosta jooh... me tehää näit testei vaikka kuinka monta vuodessa ja ne pääseee vaa leffaa ja keilaan ilmaseks ja sit ne kertoo siit meille... mutta onneks mul on omaaki rahaa tehä kaikkee.

31 YHTEYSTIEDOT Netti: vapari.munstadi.fi Facebook: Hyvä vapaa-aika Eeva Ahtee Projektipäällikkö , Anna Anttila Tutkija , Nuoriso-ohjaajat: Mirkka Kesti-Helia Jakomäki & Ylä-Malmi , Jaakko Rautavaara Porolahti , Hanna Peltola Meilahti & Pitäjänmäki ,

Harrastukset ja vapaa-aika nuorten tulevaisuuden mahdollistajina

Harrastukset ja vapaa-aika nuorten tulevaisuuden mahdollistajina Sosiologipäivät 2015: Harrastukset ja vapaa-aika nuorten tulevaisuuden mahdollistajina Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Projektipäällikkö Eeva Ahtee Tutkija Anna Anttila Hyvä vapaa-aika

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017

Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Anna Anttila, tutkija (FT, kulttuurien tutkimus) Eeva Ahtee, projektipäällikkö (KM) 20.11.2014 Hyvä vapaa-aika -hanke 2013 2017 Tavoitteena on: Saada

Lisätiedot

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke

Lisätiedot

Hyvä vapaa-aika. -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017

Hyvä vapaa-aika. -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja 2013 2017 Suutarila Puistola Tuomarinkylä Jakomäki Itä-pakila Malmi Kaarela Länsi-pakila Pukinmä ki Mellunkylä Pitäjänmäki Oulunkylä Maunula Latokartano Ha aga Myl lypuro

Lisätiedot

Harrastamisen mahdollisuudet yhdenvertaisiksi

Harrastamisen mahdollisuudet yhdenvertaisiksi Harrastamisen mahdollisuudet yhdenvertaisiksi Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Projektipäällikkö Suvi Ervamaa, suvi.ervamaa@hel.fi Tutkija Anna Anttila, anna.anttila@hel.fi Nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke

Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Tutkija Anna Anttila HVA:N TAVOITTEET Saada tietoa vapaa-ajan vaikutuksista hyvinvointiin, oppimiseen ja jatkoopiskelusuunnitelmiin Kehittää uuden

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava koulu nuorisotyöntekijä koulussa

Yhteisöllinen ja osallistava koulu nuorisotyöntekijä koulussa Yhteisöllinen ja osallistava koulu nuorisotyöntekijä koulussa 9.12.2014 Merikeskus Vellamo, Kotka Tutkija Anna Anttila Nuoriso-ohjaaja Jaakko Rautavaara Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013

Lisätiedot

Sivistys- ja henkilöstötoimi. Valtuustoseminaari 15. 16.11.2012 Ritva Viljanen

Sivistys- ja henkilöstötoimi. Valtuustoseminaari 15. 16.11.2012 Ritva Viljanen Sivistys- ja henkilöstötoimi Valtuustoseminaari 15. 16.11.2012 Ritva Viljanen Nuorten syrjäytyminen pääkaupunkiseudulla 14 400 nuorta (15 29 -vuotiaita) kateissa (23 % koko maan syrjäytyneistä nuorista)

Lisätiedot

Miksi harrastaminen kannattaa. Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke

Miksi harrastaminen kannattaa. Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke Miksi harrastaminen kannattaa Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Tutkija, FT Anna Anttila HVA:N TAVOITTEET Saada tietoa vapaa-ajan vaikutuksista hyvinvointiin, oppimiseen ja jatkoopiskelusuunnitelmiin

Lisätiedot

Projektipäällikkö Kirsi Autio Tutkija Anna Anttila

Projektipäällikkö Kirsi Autio Tutkija Anna Anttila Projektipäällikkö Kirsi Autio Tutkija Anna Anttila Hankkeen tutkimuskysymykset: 1. Miten perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa nuorten harrastusmahdollisuuksiin? 2. Miten hyvin nuoret tietävät harrastusmahdollisuuksista?

Lisätiedot

ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste

ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste Soveltuvuusluokkaverkko 1.8.2016 alkaen ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste oppilas määrä Ehdotus 1.8.2016 luokka-aste oppilasmäärä Aurinkolahden pk, 7-9 Teknologia 7.-9. 32 Teknologia

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

MATKALLA HYVÄÄN VAPAA-AIKAAN

MATKALLA HYVÄÄN VAPAA-AIKAAN MATKALLA HYVÄÄN VAPAA-AIKAAN Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 tutkija Anna Anttila NUORISOTYÖTÄ KOULUUN HYPOTEESI 2013 Oman luokan oppilaiden kanssa myös vapaa-ajalla oppilaat tutuiksi,

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Pisterajat 2006-2015 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Pisterajat 2006-2015 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Pisterajat 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 86. E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 72 72 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 70. M Kevät

Lisätiedot

Pisterajat 2006-2014 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Pisterajat 2006-2014 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Pisterajat 2006-2014 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä

Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta Kuntamarkkinat 13.9.2018 Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Miksi turvallisuustutkimus? Kaupunkitasoisia vertailuja tehdään Suomessa ja

Lisätiedot

Opetusviraston ja Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyötä. Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan kokous

Opetusviraston ja Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyötä. Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan kokous Opetusviraston ja Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyötä maahanmuuttajataustaisten nuorten parissa Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan kokous 28.4.15 Opetusviraston peruspalvelut maahanmuuttajataustaisille

Lisätiedot

TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan

TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan Ohjelmassa: *Työelämään tutustuminen TET *Suomen koulutusjärjestelmä *Ammattikoulut ja lukiot *Päättöarviointi Työelämään tutustuminen eli TET Hyvä keino hankkia

Lisätiedot

HUOLEN ARVIOINTI LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESSÄ. Avohuollon sosiaalityön yksikkö Etelä-Itäinen Herttoniemen-Itäkeskuksen toimipiste

HUOLEN ARVIOINTI LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESSÄ. Avohuollon sosiaalityön yksikkö Etelä-Itäinen Herttoniemen-Itäkeskuksen toimipiste HUOLEN ARVIOINTI LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESSÄ Avohuollon sosiaalityön yksikkö Etelä-Itäinen Herttoniemen-Itäkeskuksen toimipiste Herttoniemi Itäkeskus toimipiste alueena Alueellamme asuu n. 80.000

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

tilastoja Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäiset eläkkeensaajat yleisimmin eläkkeellä työkyvyttömyyden vuoksi

tilastoja Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäiset eläkkeensaajat yleisimmin eläkkeellä työkyvyttömyyden vuoksi HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS tilastoja 2010 5 Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäisten pääasiallisena toimeentulon lähteenä ovat ansiotulot. Kuitenkin pieni, mutta kasvava joukko työikäisiä

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio

Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Kumppanuuskyselyn tulokset Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Vastaajat ja toimintasektori yksityinen 11 kolmas sektori julkinen Kysely 0.-30..013, yhteensä vastaajaa eli % kohderyhmästä Vapaat

Lisätiedot

KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus yhteensä Alueelliset

KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus yhteensä Alueelliset Aleksis Kiven peruskoulu 4 3 3 Alppilan yläasteen koulu 4 1 1 Arabian peruskoulu 4 2 2 Aurinkolahden peruskoulu 1 2 4 6 Brahenpuiston koulu 11 11 Eläintarhan ala-asteen koulu 4 2 2 Haagan peruskoulu 3

Lisätiedot

Vanhempainilta 30.5.2016. Aurinkokiven koulu Sari Silander Hanna Kurjenluoma

Vanhempainilta 30.5.2016. Aurinkokiven koulu Sari Silander Hanna Kurjenluoma Vanhempainilta Aurinkokiven koulu Sari Silander Hanna Kurjenluoma 2 Lukuvuosi 2016 uusi ops Mitä uutta se meille tuo? 3 Laaja-alainen osaaminen Kaiken koulussa tapahtuvan oppimisen tavoitteena on oppilaan

Lisätiedot

PAUNUN KOULU KOELISTA SYKSY 2014 31.8.2014. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2

PAUNUN KOULU KOELISTA SYKSY 2014 31.8.2014. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2 VIIKKO 37 Ma 8.9. Pe 12.9. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2 8C 9-10 MA3 8D 9-10 BG1 8E 9-10 AI1 9B (LEL) AI1 RE1 8F 9-10 AI2 Pe 12.9. MATEMATIIKKA luokka

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä

Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä Sanomalehtien Liiton sanomalehti opetuksessa -kysely opettajille Kartoitimme Sanomalehtien Liitossa opettajien kokemuksia sanomalehden opetuskäytöstä, Sanomalehtiviikosta

Lisätiedot

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27% Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Pisterajat Vuosi

Pisterajat Vuosi Pisterajat 2006-2013 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62 60 62 Syksy

Lisätiedot

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

Lisätiedot

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen Valtakunnallinen koululaiskysely: Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM Operatiivinen johtaja Janne Jauhiainen,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 RANUAN KR. KANSANOPISTO REISJÄRVEN KRISTILLINEN OPISTO Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Kysely koski lasten ja nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita Pirkkalassa (esi- ja perusopetus sekä lukio). Vastaajia oli 924, joista tyttöjä 52,3%

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen

Lisätiedot

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 22 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-325-0 Painettuna ISSN 1455-7231

Lisätiedot

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park 3.4.2019 Karakallion

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

e-oppiminen Simo Veistola Toimitusjohtaja simo.veistola@e-oppi.fi 050-431 8578

e-oppiminen Simo Veistola Toimitusjohtaja simo.veistola@e-oppi.fi 050-431 8578 e-oppiminen Simo Veistola Toimitusjohtaja simo.veistola@e-oppi.fi 050-431 8578 sähköisen oppimisen edelläkävijä Sähköisten oppimateriaalien kustannustalo Perustettu v. 2011, Tj. Simo Veistola, FT, Forssan

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi

Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi 3.10.17 3.10.17 Facta.9.17, lv 17-18 16,3 u %.9.16 eet Alueella asuvat koulutulokkaat eli kouluun 83,7 % v. 11 Aurinkolahden peruskoulu Itäkeskuksen peruskoulu Keinutien ala-asteen koulu Kontulan ala-asteen

Lisätiedot

Hyvä vapaa-aika parasta oppia. Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke

Hyvä vapaa-aika parasta oppia. Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke Hyvä vapaa-aika parasta oppia Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Tutkija Anna Anttila 21.9.2016 Sisältö 1. Hankkeen tavoitteet 2. hyödyt 3. tähänastiset tulokset 4. Mikä on hankkeen

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 RANUAN KR. KANSANOPISTO REISJÄRVEN KRISTILLINEN OPISTO Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Kaupunginosien kehittäjäverkon kokous Kaupunginosien aika kaupunginosien tulevaisuuden pohdintaa

Kaupunginosien kehittäjäverkon kokous Kaupunginosien aika kaupunginosien tulevaisuuden pohdintaa Kaupunginosien kehittäjäverkon kokous 18.1.2017 Kaupunginosien aika kaupunginosien tulevaisuuden pohdintaa HS 8.10.2016 sivu A6 Yleiskaava 2016 kaavaehdotuksen kartta PATOLA Kustaankartano OULUNKYLÄ Tutustu

Lisätiedot

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen Välittämisen koodi RoadShow 10.3.2015 Seinäjoki Elina Stenvall, tutkija Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn)

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) A1: Itäinen ja kaakkoinen alue Nykyinen kielitarjonat Ehdotus kieliohjelmaksi 1.8.16/

Lisätiedot

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Ryhmänohjaajan tuokio Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus 19.4.2016 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain

Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi Kevät Lkm 30 039 23 178 29 194 29 012 28 912 29 076 28 322 28 309 28 092 27 100 Syksy Lkm 16 923 5 969 6 114 5 766 5 680

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

Nuotta-valmennus toimiva työväline nuoren kohtaamiseen Suomen Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen

Nuotta-valmennus toimiva työväline nuoren kohtaamiseen Suomen Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen Nuotta-valmennus toimiva työväline nuoren kohtaamiseen Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen Nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Taustaa Nuorisokeskustoiminnan lähtölaukaus oli Euroopan

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

Työpaikat Helsingissä 2007

Työpaikat Helsingissä 2007 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2010 tilastoja 20 Työpaikat Helsingissä 2007 Puolet Helsingin seudun työpaikoista pääkaupungissa Helsingissä oli vuoden 2007 lopussa yhteensä 385 356 työpaikkaa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Arvosanajakaumia syksy

Arvosanajakaumia syksy jakaumia syksy 2014 1 Koko maa Äidinkieli, suomi Naiset 111 4,4 339 13,4 482 19,1 634 25,1 573 22,7 333 13,2 56 2,2 2528 4,0 Miehet 47 2,1 159 7,1 292 13,0 450 20,1 599 26,7 586 26,1 109 4,9 2242 3,4 Yhteensä

Lisätiedot

2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015

2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015 2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015 Helsinkiläisistä äänioikeutetuista 75,1 prosenttia äänesti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Se on hiukan vähemmän kuin vuonna 2011, jolloin äänestämässä kävi 75,5

Lisätiedot

Mitä omaishoidon tuki on?

Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki Mitä omaishoidon tuki on? Tuen edellytykset Kuka voi olla omaishoitaja? Hoidon tarpeen arviointi Hoitopalkkiot Lakisääteinen vapaa Jaksamista tukevat palvelut Tuen hakeminen 2 Mitä omaishoidon

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle 1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Uudenlaista oppimista Mitä tämä tarkoittaa tuleville 7. luokkalaisille? Vanhempainilta Kaarilan koulu

Uudenlaista oppimista Mitä tämä tarkoittaa tuleville 7. luokkalaisille? Vanhempainilta Kaarilan koulu Uudenlaista oppimista Mitä tämä tarkoittaa tuleville 7. luokkalaisille? Vanhempainilta Kaarilan koulu 9.1.2018 Kaarilan koulun historiaa Keskustelu läntisen alueen oppikoulun perustamisesta alkoi keväällä

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste

Lisätiedot

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 30 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2004 Helsingin kaupunki, kaupunkimittausosasto 030/2004 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot