Lakossa olleiden työläisten lukumäärä. Lakkojen lukumäärä. % :ssa työläisten. Vuodet. K:ssa laitosten kokonaismäärästä. Kaikkiaan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lakossa olleiden työläisten lukumäärä. Lakkojen lukumäärä. % :ssa työläisten. Vuodet. K:ssa laitosten kokonaismäärästä. Kaikkiaan."

Transkriptio

1 534 LAKOT VENÄJÄLLÄ129 Useimmissa Länsi-Euroopan valtioissa lakkotilastot on saatu oikealle tolalle vasta verraten hiljattain, vuotta sitten. Venäjällä on lakkoja koskevia tietoja olemassa vain vuodesta 1895 saakka. Meidän virallisten tilastojemme pääpuutteena paitsi sitä, että lakkolaisten on osoitettu niissä todellista pienemmäksi, on vielä se, että ne käsittävät ainoastaan tehdastarkastuksen alaisissa laitoksissa olevat työläiset. Tilastoihin eivät sisälly rautatieläisiä, vuorityöläisiä, raitioliikenteen työläisiä, aksiisitehtaissa, vuoriteollisuuden tuotantolaitoksissa y.m. työskenteleviä työläisiä koskevat tiedot. Tässä yleistiedot koko siltä ajalta, jonka kuluessa Venäjällä on laadittu lakkotilastoja: Lakkojen Kaikkiaan K:ssa laitosten kokonaismäärästä Lakossa olleiden työläisten Kaikkiaan % :ssa työläisten kokonaismäärästä , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ?

2 LAKOT VENÄJÄLLÄ 535 Missä määrin lukuja on pienennetty, näkyy esimerkiksi siitä, että peräti varovainen kirjoittaja hra Prokopovitsh esittää vuodelta 1912 toiset luvut: lakkoihin osallistui 683 tuhatta, ja toisten laskelmien mukaan tehdaslaitoksissa tuhatta ja lisäksi 215 tuhatta niissä laitoksissa, jotka eivät ole tehdastarkastuksen alaisia, s.o. yhteensä tuhatta, miltei 1V2 miljoonaa. Taloudellisten lakkojen (vuodesta lähtien) on määritelty seuraavasti: Lakkojen Lakkojen Näin muodoin Venäjän lakkoliikkeen historia jakautuu aivan selvästi neljään kauteen (puhumatta 80-luvun vuosista, jolloin olivat kuuluisat Morozovin tehtaiden lakot, mitkä jopa taantumuksellisenkin sanomalehtimiehen Katkovin mielestä merkitsivät työväenkysymyksen ilmaantumista Venäjällä): Lakkolaisia keskimäärin vuodessa l:nen kausi ( ), vallankumousta edeltänyt k au si :nen, ( 1907), vallankumouksen kausi :s, ( ), vastavallankumouksen kausi :s, ( ), nykykausi, elpymisen alku Yleensä, kaikkien 18 vuoden ajalta laskien, lakkolaisten luku on ollut meillä vuosittain keskimääräisesti Saksassa se on 14 vuoden ( ) ollut keskimäärin , Englannissa 20 vuoden ( ) keskimäärin Osoittaaksemme havainnollisesti,

3 536 V. I. LENIN mikä yhteys lakoilla on ollut Venäjällä poliittiseen historiaan, esitämme tiedot vuosilta 1907 vuosineljänneksittäin: Vuosineljännekset Lakkolaisten luku joka kolmen lanku- Val- kuukauden mouk- sen (vuosineljänneksen) alku I Il III IV I II III IV I II III IV Vallankumous I Duuma Yhteensä ra Talouden Poliitt Seuraavista tiedoista näkyy työläisten osanotto lakkoihin Venäjän eri seuduilla: Tehdaspiirit II Duuma Tehdastyöläisten Lakkolaisten Yhteensä 10 vuoden ( ) P ietarin Moskovan Varsovan Kolme eteläistä piirikuntaa Y hteensä Tästä näkyy, että Moskova on jäänyt suhteellisen paljon jälkeen ja Etelä vieläkin enemmän, samalla kun Pietarilla ja sen teollisuuspiirillä (Riika siihen luettuna) sekä Puolalla on ilmeinen etusija. Teollisuuden pääalojen kannalta katsoen lakkolaiset jakautuvat seuraavasti:

4 LAKOT VENÄJÄLLÄ 537 Tuotantoalojen ryhmät kokonaismäärä 1904 Lakkolaisten YhteensS 10 vuoden ( ) M etallityöläiset Tekstiilityöläiset Kirjaltajat, puunjalostus-, nahka- ja kemiall. teoll. työläiset Keramiikkateoll. ja ravintoaineteoll. työläiset Y hteensä Tästä näkyy, että etusija on metallityöläisillä ja että tekstiilityöläiset ovat jäljessä ja muut työläiset vieläkin enemmän. Lakkojen syiden mukaan ne ryhmitetään seuraavasti (tiedot 14 vuoden ajalta, ): poliittisista syistä 59,9% lakkolaisista; palkkakysymyksistä 24,3%; työpäivän takia 10,9%; työolojen takia 4,8%. Lakkojen menestyksen kannalta katsoen saamme seuraavan jaotuksen (kun lakkolaiset, joiden osalta lakko päättyi kompromissiin, jaetaan tasan voittaneiden ja hävinneiden kesken): Taloudellisiin lakko ih in osallistuneiden la kkolaisten luku Yhteensä 10 vuoden ( ) % % 1906 X 1907 % 1911 % 1912 % Voittaneita , , , , Hävinneitä , , , , Yhteensä , , , , Vuosia koskevat tiedot eivät ole täydelliset eikä niitä voida täysin verrata edellisiin. Lopuksi esitämme lyhyesti tiedot siitä, kuinka lakot jakautuvat erisuuruisten tuotantolaitosten kesken sekä tuotantolaitosten sijaintipaikan mukaan:

5 538 V. I. LENIN K unkin suuru u slu o ka n laitoksen jo kaisesta sadasta työläisestä Oli lakossa Tuotantolaitosten suuruusluokat Vv, , s. o. yhteensä 10 vuoden A lle 20 t y ö lä is t ä... 2,7 47, »... 7,5 89, ,4 108, ,5 160, ,8 Y li ,7 231,9 L akoista oli p ro sen teissa niiden ulkopuo lella kaupungeissa ,1 24,9 85,0 15,0 Näistä luvuista näkyy selvästi, että suuret tuotantolaitokset ovat vallitsevina lakkoliikkeessä ja että maaseudun tehtaat ovat jääneet suhteellisen paljon jälkeen. Kirjoitettu 1913 Julkaistu joulukuussa 1913 taskukalenterissa,,työmiehen opas vuodeksi /914". Kustannusliike Prlboi, Pietan Allekirjoitus: V. I. Julkaistaan kalenterin tekstin mukaan

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

FIRST loppuraportointi

FIRST loppuraportointi FIRST+ 18-19 loppuraportointi Mari Pohjola Opetushallitus 20.8.2019 Webinaarivideo Osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=zml7kbm-r2a 21/08/2019 Finnish National Agency for Education 2 Loppuraportoinnin

Lisätiedot

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy. Suomalaisista puolueista Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906. syntyi reaktiona äänioikeuden laajenemiseen ja oli vastavoima radikaalille fennomanialle (=suomalaisuudelle) halusi koota

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Blogit kunniaan 2008 -kysely Yhteenvetoraportti N=1049 Julkaistu: 28.4.2008 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka usein luet blogeja? 1. En koskaan 57 5,43% 2. Harvemmin kuin kerran viikossa 135 12,87%

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Rakentaminen Helsingissä vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä

Rakentaminen Helsingissä vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 34 2011 Rakentaminen Helsingissä vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Myönnetyt luvat asuinrakentaminen 99 343 k-m 2 1 174 asuntoa toimitilarakentaminen 15 261

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 17

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 17 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta..0 iite MIKKEIN TAIDEMUSEO - Pankalampi..0 MIKKEIN TAIDEMUSEO - Pankalampi 000 Mikkeli BY ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJAAINEN OY PUISTO 0 Siekkilänjoki 00 SOINTUKATU

Lisätiedot

matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 3 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo Opetushallitus ja tekijät Opetushallitus PL 380 0031 Helsinki www.oph.fi/verkkokauppa

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Rakentaminen Helsingissä vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä

Rakentaminen Helsingissä vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 14 2012 Rakentaminen Helsingissä vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä Myönnetyt luvat asuinrakentaminen 79 802 k-m 2 915 asuntoa toimitilarakentaminen 28 802

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4

Lisätiedot

Työtaistelutilasto. Vuosi 2006 ja 4. neljännes 2006. Vuonna 2006 lakkojen lukumäärä oli tavanomainen, mutta menetykset suuret

Työtaistelutilasto. Vuosi 2006 ja 4. neljännes 2006. Vuonna 2006 lakkojen lukumäärä oli tavanomainen, mutta menetykset suuret Työtaistelutilasto Vuosi 2006 ja 4. neljännes 2006 Vuonna 2006 lakkojen lukumäärä oli tavanomainen, mutta menetykset suuret Työtaistelut painottuivat teollisuuteen ja liikenteeseen Suomi on keskimääräistä

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1994D0984 FI 01.09.2001 007.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 20 päivänä joulukuuta 1994, eläinten terveyttä

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

NEN PAINOVOIMAMITTAUS N:o OU 10/7b

NEN PAINOVOIMAMITTAUS N:o OU 10/7b I RAUTARUUKKI Oy I RAUTUVAARAN YlVlPÄ.RISTi-)N ALUEELLI- MALMINETSINTÄ NEN PAINOVOIMAMITTAUS N:o OU 0/7b I 3.2. - 30.4.976 osa II -- TUTKIMUSALUE LAATIJA I JAKELU KUNTA LAAT.PVM HYV. SlVlOY OU ma KARTTALEHTI

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa

Lisätiedot

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te.

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te. Jou-lu 1. Et-si sa-naa vas-taa-va ku-va. Vä-ri-tä se. jou-lu-kuu-si kynt-ti-lä kink-ku jou-lu-ka-len-te-ri tont-tu jou-lu-puk-ki pa-ket-ti jou-lu-tort-tu jou-lu-ko-ris-te rii-si-puu-ro 2. Vä-rit-tä-mät-tä

Lisätiedot

Liite 1 Venäjän suuralueiden tuonti ja vienti. Venäjän suuralueiden tuonti 2003 (1 000 tonnia/v)

Liite 1 Venäjän suuralueiden tuonti ja vienti. Venäjän suuralueiden tuonti 2003 (1 000 tonnia/v) 87 LIITTEET Liite 1 n suuralueiden ja n suuralueiden 2003 (1 000 tonnia/v) 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 Kontitettu tavara Puutuotteet Kappaletavara Kuiva bulk Nestebulk 10 000

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden puuvarastot 31.12.2005 Toimittaja: Martti Aarne 7.2.2006 805 Mäntykuitupuuta yli 4 miljoonaa

Lisätiedot

Pienyritysten rakennetietoja vuodelta 2016 ja suhdannetietoja vuosilta Etelä- Savossa seutukunnittain

Pienyritysten rakennetietoja vuodelta 2016 ja suhdannetietoja vuosilta Etelä- Savossa seutukunnittain Pienyritysten rakennetietoja vuodelta 2016 ja suhdannetietoja vuosilta 2016-2017 Etelä- Savossa seutukunnittain Pienyritysten henkilöstömäärä on alle 10, vuosiliikevaihto on alle 2 milj. euroa ja palkkasumma

Lisätiedot

Alueiden taustatiedot Suomen lähialueiden taloudellista ja sosiodemografista vertailutietoa

Alueiden taustatiedot Suomen lähialueiden taloudellista ja sosiodemografista vertailutietoa Alueiden taustatiedot Suomen lähialueiden taloudellista ja sosiodemografista vertailutietoa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 599 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Alueiden

Lisätiedot

Rakentaminen Helsingissä vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä

Rakentaminen Helsingissä vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 33 2012 Rakentaminen Helsingissä vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä Valokuva: Arabianranta Virva Kuparinen Myönnetyt luvat asuinrakentaminen 45 231 k-m 2 496

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes

Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa 218 noin 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 217. Kotimaisten

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä 0 MKK pähkinänkuoressa Turun yliopiston erillislaitos Perustettu 1980 5 toimipistettä 42 työntekijää Vuonna 2011: 38 julkaisua

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

ME NAISET Lehtiluettelo

ME NAISET Lehtiluettelo ME NAISET Lehtiluettelo SISÄLLYSLUETTELO 1 Cab Irtonumerot 14 Me naiset 1 Sarjan 1 si 1957 nrot 1-12 2a si 1958 nrot 1-12 2b si 1958 nrot 1-12 2c si 1958 nrot 1-12 3a si 1959 nrot 1-12 3b si 1959 nrot

Lisätiedot

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 29.5.28 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 Tampereen saama muuttovoitto pieneni. Muuttovoittoa kertyi 927 henkilöä, kun edeltävänä vuonna voitto oli 1 331 henkilöä. Taustalla oli kotimaan

Lisätiedot

TYÖELÄKERAHASTOJEN SIJOITUSRAKENNE. 19.3.2012 Veikko Savela. I Sijoitusten kokonaismäärän kehitys

TYÖELÄKERAHASTOJEN SIJOITUSRAKENNE. 19.3.2012 Veikko Savela. I Sijoitusten kokonaismäärän kehitys 1 TYÖELÄKERAHASTOJEN SIJOITUSRAKENNE 19.3.2012 Veikko Savela I Sijoitusten kokonaismäärän kehitys Työeläkevakuuttajat TELAn jäsenyhteisöjen työeläkerahastojen sijoituskanta 31.12.2011 oli 136,3 mrd. euroa,

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2014 8/2014 10.3.2014 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 5,6 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013 28.5.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit

Lisätiedot

5.3 Vahingontekorikokset Reino Sirén

5.3 Vahingontekorikokset Reino Sirén 126 5.3 Vahingontekorikokset Vahingonteko, lievä vahingonteko (RL 35:1,3) Vahingonteko, lievä vahingonteko (RL 35:1,3) 1998 1999 2000 2001 2002 41 557 204 44 691 213 50 189 276 47 163 238 45 870 427 41

Lisätiedot

Asuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2011

Asuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2011 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 5 2012 Asuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2011 Asuntojen keskihinta 3 682 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 806 /m 2 ja rivitaloasunnoissa 3 248

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 51/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 51/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 51/214 Energiapuun kauppa, heinäsyyskuu 214 12.12.214 Jukka Torvelainen Energiapuuksi ostetun karsitun rangan osuus ja hinta nousivat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) 8642/1/03 REV 1 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) 8642/1/03 REV 1 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD) 8642/1/03 REV 1 ADD 1 EDUC 79 CODEC 518 OC 348 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston 16.

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset... 2. Aika arvot... 3. Lämmittelyharjoituksia... 4. Rytmiharjoituksia... 7. Duettoja...

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset... 2. Aika arvot... 3. Lämmittelyharjoituksia... 4. Rytmiharjoituksia... 7. Duettoja... I Perusteita Kuvien ja merkkien selitykset... 2 Aika arvot... 3 Lämmittelyharjoituksia... 4 Rytmiharjoituksia... 7 Duettoja... 11 Rumpukappaleet... 13 Simppeli... 13 Kolmijalka... 14 Antius... 15 Afro...

Lisätiedot

Kokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina

Kokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina 1 Kokkolan Tarmo, Arina Koillisma a Osuustoiminta ja KPO Maakunta Jukola Osuuskauppa Arina Eepee Pirkanmaa Satakunta Keula TOK Suur-Seutu Keskimaa Hämeenmaa PeeÄssä Suur-Savo Ympä- Eekoo ristö Osla Ympyrä

Lisätiedot

I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016 III/2016 II/2016

I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016 III/2016 II/2016 I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016 III/2016 II/2016 2512 2571 2493 2464 2482 2476 2445 2445 385 299 379 269 312 232 364 262 355 366 351 270 305 283 314 264 371 273 357 258 299 231 336 250 341

Lisätiedot

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062)

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062) 26.6.2014 FI L 186/103 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2014, kuparia sisältävien biosidivalmisteiden markkinoille saattamisesta välttämättömiin käyttötarkoituksiin (tiedoksiannettu numerolla

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Energia 2013 Kivihiilen kulutus 2012, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan viime vuoden tammi-joulukuussa

Lisätiedot

Taulukko 1. Tilastointipäivien opiskelijamäärätietoja.

Taulukko 1. Tilastointipäivien opiskelijamäärätietoja. Yhtymähallitus 94 24.08.2016 Yhtymähallitus 111 21.09.2016 Opiskelijamäärä 20.9.2016 Yh 24.08.2016 94 SAMIedun tammikuun tilastointipäivien opiskelijamäärät ovat vaihdel leet 1350 molemmin puolin vuosien

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2,8 MILJOONAA LOMAMATKAA (+ 43 %) 363

Lisätiedot

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014.

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 435 final ANNEX 1 LIITE Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014 asiakirjaan KOMISSION

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2009, 4. neljännes Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 joulukuun

Lisätiedot

Vuonna 1997 hankittiin tukkipuuta 25 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 41 prosenttia eli 10 miljoonaa kuutiometriä kuljetettiin jalostettavaksi

Vuonna 1997 hankittiin tukkipuuta 25 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 41 prosenttia eli 10 miljoonaa kuutiometriä kuljetettiin jalostettavaksi Markkinapuun kulku 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Sinikka Västilä 20.7.2000 538 Puuta virtaa Savosta Vuonna 1997 hankittiin tukkipuuta 25 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 41 prosenttia eli 10 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden

Lisätiedot

Lataa 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa - Eric Chaline. Lataa

Lataa 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa - Eric Chaline. Lataa Lataa 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa - Eric Chaline Lataa Kirjailija: Eric Chaline ISBN: 9789522541918 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.82 Mb Eläimet ovat luonnollinen osa ympäröivää

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä

Lisätiedot

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla Puun ostot ja hinnat marraskuu 1998 Toimittajat: Mika Mustonen Kaarina Linna 16.12.1998 465 Marraskuun puukauppa 3,3 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista vilkkaammaan syys lokakuu

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7

Lisätiedot

Työtaistelutilasto 2012

Työtaistelutilasto 2012 Työtaistelutilasto 2012 Työtaistelutilasto 2012 Sisältö Esipuhe 3 EK:n jäsenyrityksissä 91 työtaistelua vuonna 2012 4 Lähes kaikki lakot laittomia 5 Työtaisteluita eniten teollisuudessa 6 Työtaistelujen

Lisätiedot

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta. Puun ostot ja hinnat huhtikuu 2000 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 24.5.2000 529 Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa Puukaupan tahti on hiljenemässä kesää kohti mentäessä. Huhtikuussa metsäteollisuus

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2011, 1 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen

Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen 1 2 3 Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen opettajien tutkimusalueista. 4 Kuviossa 1 esitetään kansantaloustieteen

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 3.9.23 ESITYS 22.1.23 Liikevaihdon jakautuma 1-9/23 Joustopakkaukset 51,4 milj. euroa 42,8 % Nauhatuotteet 9,5 milj. euroa 7,9 % 12,3 milj. euroa Kuitukankaat

Lisätiedot

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009 TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 5.1.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa 218 noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli,8

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus. Kivihiilen kulutus kasvoi 18 prosenttia vuonna , neljäs neljännes

Kivihiilen kulutus. Kivihiilen kulutus kasvoi 18 prosenttia vuonna , neljäs neljännes Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2009, neljäs neljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 18 prosenttia vuonna 2009 Kivihiiltä käytettiin vuonna 2009 sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena 4,7 miljoonaa tonnia

Lisätiedot

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA Tilastoja vuosilta 1997-2018 Etelä-Karjalassa, Lappeenrannassa ja Imatralla asuvat ulkomaan kansalaiset 1997-2018

Lisätiedot

Tutkimushankkeiden riskienhallinta

Tutkimushankkeiden riskienhallinta Tutkimushankkeiden riskienhallinta Tutkimuksen tuki, yrittäjyys ja innovaatiot Jyväskylän yliopisto Kirsi Murtosaari Parityö Tutkimushankkeet: Kuvatkaa hankkeiden haasteita suunnittelu- ja toteutus- tai

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Puun ostot ja hinnat heinäkuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 28.8.1998 448 Puukauppa vilkastui heinäkuussa Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Metsäteollisuus

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Elinkeinojaosto (Valmistelija elinkeinoasiamies Aarre Damski puh )

Elinkeinojaosto (Valmistelija elinkeinoasiamies Aarre Damski puh ) Elinkeinojaosto 15 03.04.2014 Kunnanhallitus 84 22.04.2014 Valtuusto 15 16.06.2014 Kunnanhallitus 178 21.09.2015 Kunnanhallitus 201 26.10.2015 Valtuusto 50 16.11.2015 Kunnanhallitus 181 18.09.2017 JOROISTEN

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Eurokoodien tilanne. Eurokoodi 2014 seminaari Rakennusteollisuus RT ry Timo Tikanoja 9.12.2014

Eurokoodien tilanne. Eurokoodi 2014 seminaari Rakennusteollisuus RT ry Timo Tikanoja 9.12.2014 Eurokoodien tilanne Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Eurokoodien tilanne Käyttäjälle päin eurokoodien tilanne tulee jatkossa olemaan stabiili, kunnes seuraavan sukupolven eurokoodit julkaistaan n. 2020

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Energia 2012 Kivihiilen kulutus 2012, 3 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden

Lisätiedot

YIT-konsernin tilinpäätös 2001

YIT-konsernin tilinpäätös 2001 YIT-konsernin tilinpäätös 21 YIT-YHTYMÄ INSTALLAATIOT 1 OYJ OY 14.2.22 12/21 Konsernirakenne YIT-YHTYMÄ OYJ Reino Hanhinen Konsernijohto Konsernipalvelut YIT RAKENNUS OY Ilpo Jalasjoki YIT INSTALLAATIOT

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2010, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon

Lisätiedot

TILASTO: Metsämaan omistus 2013

TILASTO: Metsämaan omistus 2013 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 TILASTO: Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 T I L A S T O Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Jussi Leppänen ja Jukka

Lisätiedot

Täytyy ehtiä luennolle. Opiskelijan ajankäytön seuranta 2003 Oulun yliopisto Teknillinen tiedekunta/ Sähkö- ja tietotekniikan osasto Suvi Jutila

Täytyy ehtiä luennolle. Opiskelijan ajankäytön seuranta 2003 Oulun yliopisto Teknillinen tiedekunta/ Sähkö- ja tietotekniikan osasto Suvi Jutila Täytyy ehtiä luennolle Opiskelijan ajankäytön seuranta 3 Oulun yliopisto Teknillinen tiedekunta/ Sähkö- ja tietotekniikan osasto Suvi Jutila Opiskelijan ajankäytön seurantaaikataulu ja osallistujamäärät

Lisätiedot