TALOUSARVION 2015 TAVOITTEIDEN JA TUNNUSLUKUJEN RAPORTOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSARVION 2015 TAVOITTEIDEN JA TUNNUSLUKUJEN RAPORTOINTI"

Transkriptio

1 1 TALOUSARVION 2015 TAVOITTEIDEN JA TUNNUSLUKUJEN RAPORTOINTI 1. Väkiluvun kehitys Taulukko 1. Iisalmen seurakunnan väkilukutilastot ja koko vuosi Jäsenmäärä Muutos, hlö(edellisen vuoden tilanteeseen) Muutos, % -0,5-0,3-0,3-0,5-1,9 1-0,8 Kirkosta eronneet Kirkkoon liittyneet netto Kastetut lapset Kuolleet netto Muutto seurakuntaan Muutto seurakunnasta netto Iisalmen seurakunnan väliluku alentui 83 henkilöllä. Alentuminen oli hieman suurempaa kuin aikaisempina vuosina. Alentuminen selittyy kirkosta eroamisella, kuolleiden suuremmalla määrällä suhteessa kastettuihin ja muutto tappiolla. Edelliseen vuoteen nähden kirkosta eroaminen on ollut hieman vähäisempää, koska vuosittaista kohua kirkon tilasta tai muusta toiminnasta ei ole ollut. Vuoden 2015 alusta heinäkuun loppuun mennessä Iisalmen kaupungin väkiluku aleni 83 hengellä ollen Kirkkoon kuulumisprosentti Iisalmessa oli kesäkuussa ,6. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

2 2 2. Vuoden 2015 talousarvion toteutuminen Taulukko 2. Toisen pääluokan toteutuma ajalla ja vuosien toteutuma prosentteina TOT-% TAL.ARVIO YLITYS/ALI- TUS TOT-% TOT-% TOT-% TOIMINTATULOT (ulkoiset) , ,51 59,6 59,9 63,8 PALKAT JA PALKKIOT , , ,16 49,3 50,3 51,2 HENKILÖSIVUKULUT , , ,05 48,5 49,7 53,1 HLÖKORV./KORJAUSERÄT PALVELUJEN OSTOT , , ,59 38, ,5 VUOKRAT , , ,60 68,2 66,6 101,7 OSTOT TILIKAUDEN AI- KANA , , ,48 44,5 45,3 41,4 ANNETUT AVUSTUKSET , , ,06 12,1 11,6 9,9 MUUT TOIMINTAKULUT 1.835, ,00 839,46 68,6 (sisältyy toimintamenot ulkoiseen kohtaan) (sisältyy toimintamenot ulkoiseen kohtaan) TOIMINTAMENOT (ulkoiset) , , , ,1 42,8 Toimintakate (ulkoinen) , , ,89 40,8 39,7 39,9 TOIMINTAKATE , , , ,1 30,5 TYÖALAKATE YHTEENSÄ , , , ,1 24,6 Iisalmen seurakunnan toisen pääluvun ulkoisen toimintakatteen toteumaprosentti on 40,8, joka on noussut edellisestä vuodesta prosentilla. Tulojen toteutuminen on aikaisempien vuosien tasolla. Palkkausmenot ovat toteutuneet suunnitellusti. Palvelujen ostojen toteutuma on parantunut aikaisemmista vuosista. On odotettavissa, ettei tällä menokohdalla jää enää yhtä paljon varoja käyttämättä kuin aikaisempina vuosina. Muilla menoalueilla toteutuma on aikaisempien vuosien tasolla. Menojen toteutumisessa on muistettava, että hankinnat eivät jakaudu tasaisesti kalenterivuoden sisällä. Kokonaisuudessa menokehitys on ollut samansuuntainen kuin edellisenä vuotena vastaavaan aikaan. Työalakohtaiset tiedot ovat liitteessä 1. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

3 3 3. Työalakohtaiset arviot Tilanne Työala 201 Jumalanpalveluselämä Vuoden 2015 painopisteet Painopisteid en toteutumisar vio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukuje n toteutumises ta v (2014) Painopisteet vuodelle Jumalanpalveluselämän suunnitelman toteuttaminen: uusien vapaaehtoisten mukaan saaminen, ehtoollisavustaja koulutus 2. Perhemessujen kehittäminen yhdessä lapsityön työalojen kanssa 3. Piispantarkastuksen messu maaliskuussa 2015 Jumalanpalveluselämän kehittämistä on jatkettu vuonna Vastuuryhmiä on toiminut 7 kpl. Ne ovat kokoontuneet yhteisiin tilaisuuksiin yhdessä työntekijöiden kanssa kaksi kertaa. Vastuuryhmät ovat osallistuneet aktiivisesti jumalanpalvelusten toteuttamiseen. Ehtoollisavustajakoulutusta on pidetty kolme kertaa. Piispantarkastuksen messussa seurakuntaneuvoston jäsenet olivat vastuuryhmänä. Jumalanpalvelustyöryhmä on kokoontunut kaksi kertaa. Perhemessuja on pidetty noin kerran kuukaudessa Kustaa Aadolfin kirkossa. Niiden toteuttaminen on porrastettu lapsityön kirkkojen kanssa siten, että perhemessujen ja lapsityön kirkkojen väliin jää riittävä väliaika, vähintään kaksi viikkoa. tp ts ts ts pääjumalanpalvelukset osallistujia muut jumalanpalvelukset osallistujia jumalanp. yhteensä osallistujat yhteensä Tilaisuuksia Osallistuneita Tilaisuuksia Osallistuneita Tilaisuuk- Osallistuneita yht. yht. sia yht. Pääjumalan palvelukset Muutos Muutos % -6-13, % 27 % Osallistuja/ tilaisuus Ehtoollisvieraita yhteensä Muut jumalanpalvelukset Muutos Muutos % % 44 % 44 % 45 % Osallistuja/ tilaisuus Arvio talousarvion toteutumisesta % v (2014) Kaikki jp:t yhteensä Muutos Muutos % 10 3,4 1 % 12 % 12 % 5 % Osallistuja/ tilaisuus Jumalanpalvelusten kokonaiskävijämäärät ovat hieman nousseet, vaikka jumalanpalvelusten määrä laski 10 %. Päiväjumalanpalvelusten kävijöiden määrä laski huomattavasti, mutta muiden jumalanpalvelusten määrä kasvo voimakkaasti. Talousarvion toteutuma: 43,7 % (54,7) (kts liite 1)) Talousarvio on toteutumassa suunnitellusti. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

4 4 Tilanne Työala 202 hautaan siunaaminen Vuoden Hautaamiseen, kuolemaan ja iankaikkisuuteen liittyvän kristillisestä uskosta painopisteet nousevan merkityksen ja sisällön korostaminen. 2. Toiminnan ja resurssien yhteen sovittaminen Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v (2014) Arvio talousarvion toteutumisesta % v (2014) 3. Perhekeskeisten toimintatapojen kehittäminen: työkokoukset, koulutukset Ensimmäinen tavoitetta on toteutettu aikaisempien vuosien linjausten mukaan. Toimintaa ja resursseja on yhteen sovitettu siten, että hautaukset on hoidettu olemassa olevilla resursseilla. Papiston kesken on pidetty ryhmätyön ohjausta, jossa on puhuttu resursseista ja työn rajaamisesta. Perhekeskeistä toimintatapaa on työkokouksissa suunniteltu ja myös toteutettu käytännön työssä. tp ts ts ts hautaan siunaamiset osallistujia keskiarvo /siunaus Tilaisuuk-sia Osallistu- Tilai- Osallistu- Tilaisuu- Osallistu- neita yht. suuk-sia neita yht. ksia neita yht. Hautaan siun. keskiarvo /siunaus Uurnan saatot Hautaan laskut Hautauksien määrä on noussut viidenneksellä edellisen vuoden tasosta. Uurnasaattojen ja hautaan laskujen määrät ovat olleet aikaisempien vuosien tasolla. Tuhkauksen suosion on kasvamassa. Talousarvion toteutuma: toimintakate 51,2 % (48,4) Kts. liite 1 Talousarvio toteutuu suunnitelman mukaisesti. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

5 5 Tilanne Työala 203 muut kirkolliset toimitukset Vuoden Kasteen, avioliittoon vihkimisen, konfirmaation kristillisen luonteen ja painopisteet sisällön korostaminen sekä ehtoollisen sisällön ja merkityksen opettaminen. 2. Toiminnan ja resurssien yhteen sovittaminen Painopisteiden toteutumisarvi o ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Perhekeskeisten toimintatapojen kehittäminen: työkokoukset, koulutukset Ensimmäinen tavoitetta on toteutettu aikaisempien vuosien linjausten mukaan. Toimintaa ja resursseja on yhteen sovitettu siten, että muut kirkolliset toimitukset on hoidettu olemassa olevilla resursseilla. Papiston kesken on pidetty ryhmätyön ohjausta, jossa on puhuttu resursseista ja työn rajaamisesta. Perhekeskeistä toimintatapaa on työkokouksissa suunniteltu ja myös toteutettu käytännön työssä. tp. ts ts ts Ehtoollisenviettoja Osallistujia Kasteet Osallistujia Kirkolliset vihkimiset Osallistujia Avioliiton siunaamisia siviilivihkimisiä Tilaisuuksia Osallistuneita yht. Tilaisuuksia Osallistuneita yht. Tilaisuuksia Osallistuneita yht. Kasteet Aviol. vihkimiset Aviol. siunaamiset Kodin siunaamiset Arvio talousarvion toteutumisesta % v (2014) Yksityinen ehtoollisenvietto Messujen ehtoollinen Ehtoollinen muiden jumalanpalvelusten ja hartaustilaisuuksien yhteydessä Ehtoollisen vietto yhteensä Kasteiden ja avioliittoon vihkimisten määrät ovat hieman laskeneet edellisen vuoden tasosta. Ehtoollisen vietto on säilynyt aikaisempien vuosien tasolla. Talousarvion toteutuma: toimintakate 46,3 % (47,50) Kts. liite 1 Talousarvio on toteutumassa raamien mukaan. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

6 6 Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tilanne Työala/seurakunta Aikuistyö Vuoden Luterilaisen identiteetin vahvistaminen raamattuluentosarjoja/-päiviä, painopisteet miesten ja naisten päivä/tapahtumia järjestämällä. 2. Kynnyksen edelleen madaltaminen seurakunnan toimintaan osallistumiseen esim. järjestämällä aviopareille parisuhdepäiviä ja miehille erityyppisiä tilaisuuksia/ tapahtumia unohtamatta henkilökohtaisen kohtaamisen merkitystä. 3. Kirkon piirissä toimivien järjestöjen ja herätysliikkeiden tukeminen ja uusien toimintamuotojen etsiminen yhteistyössä niiden kanssa esim. järjestämällä raamattu-, sielunhoito-, ja seurakuntapäiviä. 1 Kevätkaudella oli neljä raamattuluentoa ja yksi katekismusluento Sanan ja rukouksen iltojen yhteydessä. Helmikuun naistenpäivät (pääluennoitsija Saara Kinnunen) ja huhtikuun raamattupäivät (Kari Valkonen) saavuttivat suuren suosion (n osallistujaa). 2. Ns. esikartanotyössä kynnystä oli madaltamassa miesten saunailtojen saavuttama suuri suosio osallistujaa/kerta). Parisuhdeilta järjestettiin naistenpäivien yhteyteen helmikuussa (90 osallistujaa). 3.Em. naistenpäivien ja huhtikuun raamattupäivien lisäksi on kevätkaudella käynyt vierailijoita varsinkin ns. viidennen herätysliikkeen eri ryhmittymistä. Myös Rauhanyhdistyksellä ja Herättäjäyhdistyksellä ovat olleet perinteiset nimikkojumalanpalveluksensa. Tunnusluvut v tp tp ts ts ts Tunnusluvut Osallistujia ka Ryhmiä Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta % v (2014) Tällä hetkellä on toimivia raamattu-, rukous-, keskustelu- yms. ryhmiä yhteensä 12, joissa osallistujia on ollut keskimäärin 13 henkilöä. Ks. edellä ryhmien ja henkilöiden määristä. Tunnusluvut ovat toteutuneet lähes suunnitellusti. Ryhmien luonne on ollut hyvin erilainen toiminnan ja sen sisällön sekä osallistujien hengellisen taustan suhteen. Yleisenä piirteenä voisi huomioida tiettyä kaksijakoisuutta: on sekä eräänlaista esikartanotyötä että syvällisempää luterilaiseen oppiin ja Raamatun sisältöön ja sen sanomaan paneutumista. Toimintamenojen osalta on toteutunut 55,9 % (44,9 %.) Loppuvuonna mm. raamattupäivät lokakuun lopulla, Sanan rukouksen iltojen ja miesten saunailtojen vierailevat luennoitsijat aiheuttavat kustannuksia, joihin on myös varauduttu. Arviolta talousarvio toteutunee n. 95 %. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

7 7 Tilanne Työala 205 Muut seurakuntatilaisuudet Vuoden Henkilökohtaisen kohtaamisen painottaminen painopisteet 2. Kokemusten vaihtaminen työyhteisössä, toimintatapojen kehittäminen 3. Olemassa olevan toiminnan ja resurssien yhteen sovittaminen Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Toiminnan toteuttamisessa otettiin huomioon ensimmäinen tavoite. Työkokouksissa vaihdettiin kokemuksia ja kehitettiin toimintatapoja. Yleisen seurakuntatyön toiminnan määrän ei enää laskenut kuten aikaisemmin on tapahtunut. Toiminnan määrän lasku perustui työvoimaresurssien laskuun ja papiston jaksamisen tukemiseen. Tunnusluvut v tp ta ta ta Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v tilaisuus lkm hlö lkm hlö lkm hlö yht. lkm hlö yht. yht. yht. ehtoollishartaus hartaustilaisuus juhla keskustelusarja kinkerit musiikkitil muu tilaisuus onnittelukäynti piiri opiskelijatilaisuus raamattuopetus 2 64 seurat tapahtuma/avoimet ovet tilaisuuksia yht lkm yht tilaisuus lkm hlö yht. lkm hlö yht. lkm hlö yht. ehtoollishartaus hartaustilaisuus juhla keskustelusarja kinkerit musiikkitilaisuus muu tilaisuus onnittelukäynti piiri raamattuopetus seurat tapahtuma/avoimet ovet yhteensä Työalan toiminnan taso on pysynyt aikaisemman vuoden tasolla. Toiminnan taso ei ole enää laskenut. Hartaustilaisuuksien määrä noussut aikaisemmasta vuodesta, kun pyyntöihin on vastattu enemmän. Muiden tilaisuuksien, onnittelukäyntien ja kinkerien määrät ovat alentuneet. Uusia toimintamuotoja tai tapoja ei aloiteta vuoden 2015 loppupuolella. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

8 8 Arvio talous arvion toteutumisesta % v (2014) Talousarvion toteutuma: toimintakate 54,2 % (45,2) Kts. liite 1 Talousarvio on toteutumassa raamien mukaan Tilanne Työala/seurakunta 210/Tiedotus ja viestintä Vuoden 2015 painopisteet 1. Valtakunnallisen verkkoprojektin käyttöönotto ja koulutus 2. Rovastikunnan viestintäkyselyn tulosten toteuttaminen 3. Viestinnän tuki piispantarkastuksessa Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Julkistettiin helmikuussa Iisalmen seurakunnan uudet, valtakunnalliseen verkkohankkeen verkkosivut - Aloitettiin viikoittaiset julkaisut ilmaisjakelulehti Töllöttimen etusivun kulmassa - Toteutettiin seurakuntien yhteistä viestintää mm. pääsiäisestä, kesäajantapahtumista ja tiekirkoista - Aloitettiin uusi blogiyhteistyö Iisalmen Sanomien kanssa Seurakunnan arjesta tilinp. ta ta ts ts Viestintäkoulutuksiin osallistuminen, lkm Kotisivuilla käyntien määrä Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Valtakunnalliseen verkkokeskusteluun osallistuminen, hlö/lkm Toteutuvat suunnitelmien mukaan. Talousarvio on arviolta toteutunut suunnitellulla tavalla ja määrärahat riittävät näillä näkymin vuoden suunniteltuihin tarpeisiin. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

9 9 Tilanne Työala/seurakunta Vuoden 2015 painopisteet Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Musiikkityö 1. Kirkkokonsertit musiikkitapahtumat (kirkkokonserttien arvostuksen kasvattaminen suuren yleisön keskuudessa hyvän suunnittelun ja tiedottamisen avulla). 2. Flyygelin hankkiminen Pyhän Ristin kirkkoon. 3. Valtakunnalliset kanttoripäivät Oulussa. Kirkkokonsertteja on järjestetty alkuvuodesta kuusi kappaletta, mikä on linjassa edellisvuosien kanssa. Konsertti-ilmoitteluun on kiinnitetty enemmän huomiota ja pyritään käyttämään hyväksi mahdollisimman monia ilmoituskanavia. Flyygeliä ei hankita tänä vuonna. Hannu Virpi ja Kari Haikarainen osallistuivat helmikuussa Oulun kanttoripäiville, joiden teemana oli Alakko nää mua? tp ts ts ts ts Musiikkitilaisuudet: Musiikkitil kävijät: Kuorot ja lauluryhmät: Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Musiikkitilaisuuksien määrä tulee olemaan linjassa edellisvuosien kanssa, viime vuonna konsertteja oli 19 kpl ja musiikkitilaisuuksia yhteensä 30 kpl. Kävijämääriin toivotaan tietysti lisäystä, mutta määrät pysynevät edellisvuosien tasolla. Kuoroja toimi keväällä 2015 yhteensä 5 kpl sekä yksi soitinryhmä. Syksyllä aloittaa toimintansa uusi lapsikuoro. Toteutunee 95 %. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

10 10 Tilanne Työala 230 Pikkulapsityö Vuoden 2015 painopisteet Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta Kotikäynnit ½ -vuotiaiden perheisiin 2. Pikkulapsityön kehittäminen. Vauvan ja hänen perheensä tarpeiden ja seurakuntaan kohdistuvien odotusten huomioiminen. 3. Lasten Jumalanpalveluselämän kehittäminen ja ylläpitäminen. Kotikäynnit ½-vuotiaiden perheisiin ovat toteutuneet hyvin. Vauvakirkko sekä Lastenkirkot kerran kuussa Kangaslammin kappelissa, Vanhan kirkon kappelissa sekä Pyhän Ristin kirkossa toteutuivat suunnitellusti. Tunnusluvut v Kotikäynnit Kastetut Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Kotikäyntityö on toteutunut odotetusti.. Noin 85% ehdotetuista kotikäynneistä toteutui. Arvio talousarvion toteutumisesta v Talousarvion toteuma on 48,5% Tällä hetkellä näyttää, että talousarvio toteutuu suunnitellulla tavalla. Tilanne Työala 231 Päiväkerhotyö Vuoden 2015 painopisteet Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta Yhteiskunnan tuomien muutosten huomioiminen lapsityössä. Nykyisten toimintamuotojen tarkastelu ja uusien toimintamuotojen/tapojen käynnistäminen tarvittaessa. 2. Lapsen ja hänen perheensä hengellisyyden vahvistaminen ja tukeminen. 3. Päiväkerhotyön tunnetuksi tekeminen seurakuntalaisille juhlavuoden kunniaksi. Päiväkerhotyö on alkanut Suomessa 70 vuotta sitten. Syksyllä-2013 Iisalmen kaupungin kanssa aloitettu yhteistyö varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan parissa Lippuniemessä jatkui kevääseen saakka. Yhteistyö on ollut pääosin hyvää. Toimintaa suunnitellaan ja kehitetään päivähoidon kanssa yhdessä ja kerho jatkuu syksyllä Yhteistyö kaupungin varhaiskasvatuksen ja kolmannen sektorin kanssa sekä seurakunnan työalojen kesken on tärkeää jatkossakin. Tulevaisuudessa on hyvä pohtia mm. koululaisten ip-kerhotoimintaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Keväällä 2015 päiväkerhotyön kevätjuhlat pidettiin 70v. juhlalounaan merkeissä. Perheiltä saatu palaute juhlasta oli hyvää. Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Kehittämishaasteena voidaan pitää perhejumalanpalvelusten kehittämistä niin, että perheitä saataisiin osallistumaan jumalanpalveluksiin enemmän. Päiväkerholaisten lukumäärä 102 Kerhoryhmiä 12 Työntekijöitä 7 Olemme asettaneet koko vuoden määrälliseksi tavoitteeksi 12 kerhoryhmää ja 125 päiväkerholaista. Ryhmien osalta tavoite toteutui, päiväkerholaisten lukumäärä jäänee hiukan alle tavoitteen. Talousarvion toteutuma on 48,1% Tällä hetkellä näyttää, että talousarvio toteutuisi suunnitellulla tavalla. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

11 11 Tilanne Työala 232 Pyhäkoulutyö Vuoden 2015 painopisteet Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta Pyhäkoulumuotojen- ja lasten Jumalanpalveluselämän ylläpitäminen ja kehittäminen 2. Pyhäkoulunohjaajien tukeminen ja kouluttaminen pyhäkoulutyössä 3. Päivähoidon uskontokasvatuksen tukeminen ymmärtäen erilaiset arvomaailmat varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä. Päivähoidon työntekijät kokoontuivat säännöllisesti yhdessä vapaaehtoisten ja lapsityönohjaajan kanssa suunnittelemaan pyhäkoulujen ja uskontokasvatushetkien toteutuksia. Pyhäkouluhetkiä päivähoidossa ovat ohjanneet kolme vapaaehtoista sekä seurakunnan ja päivähoidon työntekijät Lapsityönohjaaja on käynyt kutsuttaessa päivähoidossa opastamassa pyhäkouluhetkien ohjaamiseen sekä vieraillut säännöllisesti useissa eri päivähoidon ryhmissä. Pyhäkouluryhmät kokoontuivat suunnitellulla tavalla. Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Pyhäkouluryhmät 9 (joista lastenkirkkoja 3) 2. Pyhäkoululaiset 3. Pyhäk.opettajat 8 Pyhäkouluryhmiä 7 (joista lastenkirkkoja 3) Pyhäkoululaisia: Vapaaehtoisia Pyhäkoulunohjaajia 8. Pyhäkouluryhmien osalta määrälliset tavoitteet ylittyivät. Pyhäkoululaisten määrä ei ollut tiedossa kesäkuussa 2015 vakituisen työntekijän vuorotteluvapaan vuoksi. Päivähoidon sisällä pidettyjä pyhäkouluja ei kirkkohallituksen ohjeen mukaan tilastoida. Talousarvion toteutuma oli 35,4%. Tässä vaiheessa toteuma jäi siis hieman alle puolenvälin, tähän vaikuttanee työntekijän vuorotteluvapaa. Näillä näkymin talousarvio tullee toteutumaan suunnitellusti työntekijän palatessa töihin. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

12 12 Tilanne Työala/seurakunta 233 Varhaisnuorisotyö / Iisalmi Vuoden 2015 painopisteet Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta Perheet 2. Kerhonohjaaja- ja isoskoulutuksen yhdistäminen 3. Toiminnan sopeuttaminen talouden raameihin ja henkilöstö- resursseihin 1. Perheitä kohdattu eri tilanteissa mm. kerhojen yhteyksissä, tapahtumissa ja projekteissa. 2. Koulutukset yhdistyivät ohjaajakoulutukseksi. (ilmoittautui. 41 hlö, joista kerhonohjaajaksi 10 hlö) 3. Työntekijöiden väheneminen nuorisotyössä vaikuttaa toiminnan laajuuteen. Tunnusluvut v Kouluvierailut 3 - kouluvierailut vähentyneet työntekijäresurssien vähentymisen vuoksi. 2. Toimintaan osallistuneet - Retket ja leirit 48 - Viikkotoiminta kirjoilla - keskimäärin 98 kävijää Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Koulutuksen suorittaneet 1. Kouluvierailujen vähäinen määrä on harmillista. Koulutyö on vähentynyt aiemmasta huomattavasti. 2. Viikkotoiminnassa on ollut väkeä hyvin. Tavoitteeseen päästään. 3. Ilmoittautuminen heinä-elokuussa 2015 Toteutuu talousarvion puitteissa. Tilanne Työala/seurakunta 235 rippikoulutyö / Iisalmi Vuoden Perheet painopisteet 2. Hartaus ja jumalanpalvelus elämä rippikoulussa 3. Rippikoulusunnuntain (tammikuussa) kehittäminen Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Perheitä kutsuttu erityisesti rippikoulusunnuntaihin, vanhempainillat keväällä ja leireillä sekä vanhempia kutsuttu mukaan toteuttamaan konfirmaatiota rippikoulun te tapäivä ko. aiheesta tänä vuonna oli näytelmä, kehitetään joka vuosi Tunnusluvut v rippikoululaisten määrä 206, rippikoulujen määrä 9 Arvio tunnuslukujen ilmoittautui 205, rippikoulujen määrä 9 toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Toteutunee talousarvion mukaan. Metsäpirtin pitopalvelun kustannukset nousseet, yksi leiri oli Hyvärilässä (kustannukset suuremmat), vastaavasti Marjoniemessä ja Hirsikankaalla oma emäntä, jolloin kustannukset edullisemmat. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

13 13 Tilanne Työala/seurakunta 236 nuorisotyö / Iisalmi Vuoden 2015 painopisteet Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Perheet 2. Kerhonohjaaja- ja isoskoulutuksen yhdistäminen 3. Viikkotoiminta Toiminnassa on otettu entistä enemmän huomioon koko perhe. Kerhonohjaaja- ja isoskoulutuksen yhdistyminen ohjaajakoulutukseksi etenee suunnitellusti. Viikkotoiminnan kehittäminen hakee vielä uusia muotoja. Tunnusluvut ta Retkille ja leireille 350 osallistuneita 2. Viikkotoiminta 1300 Avoimet + nuortenillat 3. Uusia isoskoulutuksessa mennessä toteutunut 260, koko vuoden osalta toteutuu mennessä totutunut 771, kokovuoden osalta toteutunee 3. Koulutukseen ilmoittautuminen ( ) ilm 41, ei toteudu toteutuu hyvin Tilanne Työala/seurakunta 237 Erityisnuorisotyö Iisalmen seurakunta Vuoden 2015 painopisteet 1. Toiminnan kehittäminen ja ideointi paikallisella seutukunnallisella tasolla 2. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa, yhteistyömahdollisuuksien luominen. Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Perheet, ennaltaehkäisevä näkökulma Uusien toimintatapojen kehittäminen ja juurruttaminen vie aikaa, olemme mukana useissa eri työryhmissä nuorten asioissa. Yhteistyötä tulee syventää, erityisesti yhtymän seurakuntien kasvatuksen osalta, tämä toisi mahdollisesti lisäresursseja paikalliselle tasolle. ts kouluvierailut 6 (toteutuu) 2.retket, leirit 50 (ei toteudu) 3.viikkotoiminta 50 ( ylittyy reilusti ) 5. keskustelut / tapaamiset nuoren asioissa 50 (30.6. tilanne 61kpl) ei toteudu Toteutuneen Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

14 14 Tilanne Työala 238 Perhekerhotyö Vuoden 2015 painopisteet 4. Yhteiskunnan tuomien muutosten huomioiminen lapsityössä. Nykyisten toimintamuotojen tarkastelu ja uusien toimintamuotojen/tapojen käynnistäminen tarvittaessa. 2. Lasten ja aikuisten hengellisyyden vahvistaminen ja tukeminen (mm. lapsityön jumalanpalvelusten kehittäminen). 3. Perhekerhon rakenteellinen ja sisällöllinen kehittäminen entistä perhelähtöisemmäksi. Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Perhekerhojen suosio näyttää pysyvän ennallaan vaikka perhekerhotyyppistä toimintaa tarjoaa Iisalmessa myös ns. kolmas sektori. Molempien palveluntuottajien toiminta painottuu hieman eri asioihin ja näin ollen perheet voivat käyttää molempien tarjoamia palveluita ilman päällekkäisyyksiä. Iltaperhekerhon suosio on pysynyt ennallaan. Alkukesästä järjestettiin perheretki Ähtäriin. Retki kokosi linjaautollisen erilaisia perheitä. Perheiltä saatu palaute perheretkistä on erittäin positiivista. Tämä työ nähdään erityisen tärkeänä perheitä tukevana toimintana. Kehittämishaasteena on edelleen lapsityön jumalanpalvelusten kehittäminen entistä perhelähtöisemmäksi. Perhekerhoja 5 Aikuisia 53 Lapsia 97 Aikuiset ja lapset yhteensä 150 Tavoitteeksi on asetettu 130 kerholaista, 50 aikuista, 80 lasta ja 5 perhekerhoa. Tällä hetkellä näyttää, että määrälliset tavoitteet hieman ylittyvät. Talousarvion toteuma on 47,2% Tällä hetkellä näyttää, että talousarvio toteutuu suunnitellulla tavalla. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

15 15 Tilanne Työala/seurakunta 241 Diakonia Vuoden 2015 Huolehdimme heikommista ja kohtaamme kaikki tasavertaisina painopisteet Ihmisen kohtaaminen perheyhteisössään ja muussa verkostossaan Vapaaehtoistyön kehittäminen Vapaaehtoistehtävien tarjoaminen yli työalarajojen Vanhustyön kehittämisen suunnittelun aloittaminen Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Työtä on toteutettu painopisteiden mukaisesti, joskin vapaaehtoistyön kehittäminen on vaatinut odotettua enemmän työntekijän resurssia. Vapaaehtoistyö on saatu toimimaan hyvin ja sen kehittämistä ja organisointia jatketaan edelleen. Vanhustyötä ei juurikaan ole pystytty eikä todennäköisesti pystytä uudelleen arvioimaan ja aloittamaan uuden kehittämistä tämän vuoden aikana. Tunnusluvut v Asiakaskontaktit 473 ( 750 / ½ vuotta) 2. Annetut avustukset ,24 ( / ½ vuotta) 3. Kerhotoiminnoissa kohdatut hlöt 912 (1000 / ½ vuotta) Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Asiakaskontaktit ovat vähentyneet. Syytä on vaikea arvioida, toisaalta yksi asiakas vie enemmän aikaa kuin ennen (edelleen lisääntynyt moniongelmaisuus) toisaalta työtä on tietoisesti suunnattu uuden kehittämiseen ja yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa niin seurakunnan työalojen sisällä kuin ulkopuolisten yhteistyökumppaneidenkin kanssa. Asiakaskontaktien määrään vaikuttaa osaltaan myös Iisalmen yhteisen ruokaavun toiminta; Asiakkaat osaavat mennä sinne, jolloin taloudellista auttamista ei tältä osin enää kysytä seurakunalta. Tämä on hyvä asia, sillä näin työntekijöiden aikaa vapautuu muun tyyppiseen kohtaamiseen. Avustuksissa tunnusluku toteutuu suunnitellusti, joskin painetta avustusten lisäämiseen näyttää olevan, syynä edelleen jatkuva yhteiskunnallinen lama ja heikko taloustilanne. Kuitenkin on syytä pysytellä suunnitelulla tasolla ja tiukentaa avustusten antamista loppuvuodesta. Kerhotoiminnoissa tunnusluvut näyttävät ylittyvän. Arvio talousarvion toteutumisesta v Talousarvio toteutuu kokonaistasolla suunnitellusti. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

16 16 Tilanne Työala/seurakunta Perheneuvonta / Iisalmi Vuoden 2015 painopisteet Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Tavoitteena on kristilliseltä pohjalta toimien auttaa ja tukea ensisijaisesti vaikeuksissa olevia pariskuntaa ja perheitä. Toiminta on ollut painopisteiden mukaista. -kävijöitä on ollut 55 moduulin verran Talousarvio alittuu, mikäli käynnit eivät lisäänny selkeästi toisella vuosipuoliskolla. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

17 17 Tilanne Työala/seurakunta 243 Sairaalasielunhoito, Iisalmen seurakunta Vuoden 2015 painopisteet 1 Sielunhoidollisten keskustelujen käyminen ja sielunhoitoryhmien järjestäminen laitoksissa entisessä laajuudessaan. Kiinnitetään erityistä huomiota omaisten kohtaamiseen. 2. Hartaushetkien ja ehtoollisen viettojen järjestäminen laitoksissa entiseen tapaan. 3. Hoitohenkilökunnan tukeminen työnohjauksen ja koulutuksen avulla. Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Sairaalasielunhoitoa toteutetaan v painopisteiden mukaisesti. Sielunhoidolliset keskustelut 450 Hartaushetket 170 Ehtoollishartaudet 35 Annetut työnohjaustunnit 30 Tunnusluvut v Ryhmien kokoontumiskerrat 30 Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Kesäkuun loppuun mennessä tunnusluvut toteutuivat seuraavasti: Sielunhoidolliset keskustelut 217 Hartaushetket 61 Ehtoollishartaudet 17 Annetut työnohjaustunnit 20 Ryhmien kokoontumiskerrat 17 Sairaalasielunhoidon tunnusluvut toteutuvat suunnitelmien mukaisesti. Alkuvuoden tunnusluvuissa ei ole huomioitu vapaaehtoisten työpanosta, koska tilastot kerätään vapaaehtoisilta vuoden lopussa. Sairaalasielunhoito toteutuu talousarvion raameissa vuonna 2015 Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

18 18 Tilanne Työala 255 Sielunhoito Vuoden 2015 painopisteet 1. Sielunhoidon toteuttaminen osana seurakunnan perustyötä 2. Sielunhoidon näkökulman tiedostaminen ns. läpäisyperiaatteella seurakunnan toiminnoissa 3. Vapaaehtoisten kouluttaminen Painopisteiden Ensimmäistä ja toista tavoitetta on toteutettu aikaisempien vuosien tapaan. toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v tp tilaisuus osallistujia tilaisuus tilaisuus tilaisuus keskustelu/ tapaaminen hartaudet Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v käynnit ja vierailut yksityinen ehtoollinen yht tilaisuus osallistuji tilaisuu osallistuj osallistu tilaisuus a s ia ji keskustelu/ tapaaminen hartaudet käynnit ja vierailut yksityinen ehtoollinen yht Tunnusluvut ovat aikaisempien vuosien tasoa. Vierailujen määrät kasvoivat hieman kun taas yksitysiten ehtoollisten määrä aleni. Palvelevan papin puhelimesssa on soitettu ja vastaanotettu puheluja keskimäärin 8-10 kpl/ kuukausi. Soitettujen puhelujen kesto yhteensä oli noin 14 min/kuukaudessa. Arvio talous arvion toteutumisesta % v (2014) Koko vuoden osalta toiminta jäänee alle tunnuslukujen. Toimintakate on 52,3 % (50 %). Talousarvio toteutuu suunnitellusti. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

19 19 Tilanne Työala/seurakunta Lähetystyö / Iisalmen seurakunta Vuoden 2015 painopisteet 1. Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 2. Lähetystyö, perheet, lapset ja nuoret Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta Tiedottaminen Vapaaehtoistyötä on kehitetty suunnitelmallisesti, järjestämällä koulutuksia ja työyhteisöpäivä Lähetyskirpun henkilökunnalle. Työtä on tehostettu esimerkiksi yhdistämällä kaksi lähetyksen kirpputoria samaan toimitilaan. Vapaaehtoisten määrä on ollut nousussa. Vapaaehtoisia on ollut eri työaloilla, ja näyttää siltä että työalojen raja-aidat ovat madaltuneet. Työmme on jalkautunutta ja olemme integroituneet hyvin yhteisön toimintoihin, mm. muotinäytös torilla. (eri yhteistyötahot). Lähetystyö on ollut mukana lapsityön kirkkohetkissä muonituspuolella sekä perhekirkossa lähettien paluujuhlassa pyhäkoulun puitteissa toukokuussa. Lapsityön toukokuun aiheena oli lähetystyö, jolloin Lähettilapset-pahvi; Daniel ja Samuel vierailivat päiväkodeissa lähetyssihteerin ja lastenohjaajien kanssa. Lähetystyön materiaalit olivat lastenohjaajien vapaassa käytössä vierailujen aikana. Koko perheen juhannusjuhlassa aiheena oli Kirkon Ulkomaanavun Suvivirsikampanja ja hyväntekeväisyys. Iisalmen alakoihin järjestettiin postimerkkien keräyskilpailu, joka on myös arvokas ja helppo tapa tehdä lähetystyötä. Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Rippikouluissa lähetys oli myös mukana jokaisella rippikouluryhmällä. Vapaaehtoistyöntekijät 80 hlöä. Päiväkotivierailut ja Taaperokirkko: pyhäkouluhetki lähetyksestä Kouluvierailut 11. Rippikoulutunnit n. 18h. Lähetystyön talousarvio on toteutunut seuraavasti: 28,3 %. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

20 20 Tilanne Työala/seurakunta Kansainvälinen diakoniatyö, 270 / Iisalmen seurakunta Vuoden 2015 painopisteet Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta v Aineellisten avustustarpeiden kartoittaminen ulkomailla sekä Suomessa asuvat ulkomaalaiset (saapuvat pakolaiset). 2. Inkerin kirkon kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen 3. Tiedottaminen Iisalmeen saapuvien pakolaisten aineellinen avustaminen on toteutunut yhteistyössä diakonia- ja lähetystyön sekä SPR:n ja Zonta-naisten kanssa. Rahallinen avustaminen Kirkon Ulkomaanavulle on toteutunut suunnitelmien mukaan. Juhannusjuhlassa oli vahvasti esillä Kirkon Ulkomaanavun Suvivirsi kampanja: Kambodzhan Battambangin alakoulun peruskorjaus oli keräyskohteena. Talousarvion toteutuma on 11,1 % Talousarvio toteutunee suunnitellusti. Tilanne Työala 290 Muu seurakuntatyö Vuoden 2015 painopisteet Iisalmen seurakunnan vuoden 2015 rovastikunta maksu nousee huomattavasti, 6030 e. Muutoksen taustalla on siirtomäärärahoista luopuminen. Edellisen vuosien säästöjä ei enää käytetä seuraavan vuoden menoihin. Muutos ei vaikuta Iisalmen seurakunnan talousarvioon, koska seurakunnan raamia on korotettu ylityksen verran. Painopisteiden toteutumisarvio ajatellen koko vuotta 2015 Tunnusluvut v Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta % v (2015) Talousarvion valmistelu vaiheessa kehittämistoimenpiteisiin varatut varat ( e arvio) on sijoitettu työalan menokohtaan Tavoitteet ovat toteutumassa. Tunnuslukuja ei ole. Toimintakate 75,7 5 (26,10) Talousarvio toteutuu suunnitelmien mukaan. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

21 21 Tilanne Työala 295 Seurakuntaneuvosto 1. Luottamushenkilöiden koulutus: uusi vaalikausi alkaa Vuoden Iisalmen seurakunnan toiminnan painopisteiden hakeminen painopisteet 3. Iisalmen seurakunnan toiminnan hoitaminen ja kehittäminen Painopisteiden Iisalmen seurakunnassa järjestettiin omaa luottamushenkilökoulutusta. toteutumisarvio ajatellen koko Helmikuussa oli yhteinen tutustumispäivä työntekijöiden ja vuotta 2015 luottamushenkilöiden kesken. Seurakuntaneuvoston kahdessa kokous pidettiin koulutustuokioita. Seurakunnan toiminnan painopisteiden hakeminen toteutuu talousarvion laatimisen yhteydessä syksyllä Seurakunnan toiminnan kehittäminen toteutuu kolmen valmisteluryhmän toiminnan kautta, joilla korvattiin johtokunnat. Ryhmät aloittivat toimintansa osin alkukesästä Tunnusluvut v Ei ole. Arvio tunnuslukujen toteutumisesta v Arvio talousarvion toteutumisesta % v (2014) Toimintakatteen toteutuma on e 35,7 % (40,9) Talousarvio toteutuu suunnitelmien mukaan. Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

22 22 Liite 1 Taulukko. Työalojen varojen käyttöaste suhteessa vuoden 2015 talousarvioon toimintakate (ulkoinen) TALOUSAR- VIO YLITYS/ALITUS TOT-% ED. TP toteuma toiminta kate ulkoinen % kokonais katteesta talousarviotoiminta kate ulkoinen % kokonais katteesta TOTEUMA JUMALANPALVE- 201 LUSELÄMÄ 59769, ,61 43, ,1 % 7,1 % HAUTAAN SIU- 202 NAAMINEN 51077, , ,6 % 5,2 % MUUT KIRKOLLI- 203 SET TOIMITUKSET 41521, ,7 46, ,1 % 4,6 % 204 AIKUISTYÖ 17282, ,99 55, ,9 % 1,6 % MUUT SEURAKUN- 205 TATILAISUUDET 46693, ,51 54, ,4 % 4,5 % TIEDOTUS JA VIES- 210 TINTÄ 19537, ,72 42, ,0 % 2,4 % 220 MUSIIKKI 40164, ,04 49, ,1 % 4,2 % MUU LAPSI- JA 230 NUORISOTYÖ 9590, ,14 48, ,5 % 1,0 % 231 PÄIVÄKERHO 89963, ,94 48, ,7 % 9,7 % 232 PYHÄKOULU 21004, ,11 35, ,1 % 3,1 % VARHAISNUORISO- 233 TYÖ 51225, ,79 37, ,6 % 7,1 % 235 RIPPIKOULU 49809, , ,6 % 8,3 % 236 NUORISOTYÖ 65165, ,15 56, ,4 % 6,0 % ERITYISNUORISO- 237 TYÖ 5164, ,35 39, ,3 % 0,7 % 238 PERHEKERHOTYÖ 35599, ,77 47, ,8 % 3,9 % 241 DIAKONIA , ,01 48, ,6 % 11,6 % 242 PERHENEUVONTA 4928, ,6 33, ,3 % 0,8 % 243 SAIRAALASIELUN- HOITO 37096, ,17 45, ,9 % 4,2 % 246 ROVASTIKUNTA- TYÖ , , ,7 % 0,0 % 255 SIELUNHOITO 52815, ,58 53, ,7 % 5,1 % 260 LÄHETYS 35640, ,47 28, ,8 % 6,5 % 261 LÄHETYS, tunnisteet , , ,2 % 0,0 % 270 KANSAINVÄLINEN DIAKONIATYÖ 1985, ,2 11, ,1 % 0,9 % 290 MUU SEURAKUN- TATYÖ 11831, ,24 75, ,6 % 0,8 % 295 SEURAKUNTANEU- VOSTO 6238, ,54 35, ,3 % 0,9 % SEURAKUNNALLI- NEN TOIMINTA YHTEENSÄ , ,9 40, ,8 % 100,0 % Iisalmen seurakunta p. (017) etunimi.sukunimi@evl.fi Ilvolankatu 14b, IISALMI f. (017)

23 1 TALOUSARVIO V SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VV Seurakunnallinen toiminta Iisalmen seurakunnan 2. pääluokan talousarvio rakentuu aikaisempien vuosien linjoille. Talousarvio on reaalisesti vuoden 2015 tasolla. Yhteissumma on , joka ylittää raamin 5412 eurolla (raami e). Raami on alentunut edelliseen vuoteen nähden e. Lasku johtuu Kiel-maksun alentumisesta 28 prosentista 24 prosenttiin. Vuosien raamit ovat vuoden 2016 tasolla. Henkilöstömenoissa vuoden 2016 talous- ja toimintasuunnitelma rakentuu edellisen vuoden talousarvioehdotukseen. Uusien virkojen tai toimien perustamista ei ehdoteta, koska Ylä-Savon seurakuntayhtymän vuoden 2015 talousarvio on euroa alijäämäinen ja vuoden 2016 talousarvio alijäämä on euroa. Ehdotus ei sisällä myös henkilöstömenojen leikkauksia. Palkkojen nousuksi on arvioitu 0,4 %. Nuoriso- ja rippikoulutyöhön on varattu 4 kesänuorisotyötekijälle 2,5 kk ajaksi palkkausmäärärahat. Papiston kesälomien sijaiselle on varattu 4 kk palkkausmäärät ja sairaalasielunhoitoon kesäteologin palkkausrahat noin 1,5 kk. Iisalmen seurakunnan talousarvio on laadittu niiden painopisteiden mukaan, jotka seurakuntaneuvosto päätti edellisen talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Ne ovat perhetyö, kohtaaminen, vapaaehtoistoiminta ja jumalanpalveluselämän kehittäminen.

24 2 201 Jumalanpalveluselämä Toiminta-ajatus: Jumalanpalvelus on sekä historiallisesti että sisällöllisesti seurakunnan keskeisin toimintamuoto. Siinä kolmiyhteisen Jumalan sana ja pyhä sakramentit ovat rikkaimmin läsnä ja niiden kautta Hän kutsuu ihmistä pelastavaa armonsa yhteyteen ja hoitaa häntä vahvistaen hänen uskoaan. Painopisteet vuodelle Uusien vapaaehtoisten mukaan saaminen jumalanpalveluselämään mm. Suurella Sydämellä ohjelman avulla 2. Jumalanpalveluselämän jatkosuunnitelman laatiminen 3. Jumalanpalveluselämän koulutus ja kouluttautuminen Painopisteet vv Tunnusluvut 1. Vapaaehtoistoiminta 2. Jumalanpalveluselämän koulutus 3. Jumalanpalveluselämän jatkosuunnitelman toteuttaminen tp ts ts ts ts pääjumalanpalveluk set osallistujia muut jumalanpalvelukset osallistujia jumalanp. yhteensä osallistujat yhteensä Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2015/2016 Jumalanpalvelusten kokonaislukumäärää on laskettu 10:llä (päiväjumalanpalvelukset -5 ja muut jumalanpalvelukset -5). Tavoitteena on vakiinnuttaa vapaaehtoistoiminta osana jumalanpalveluselämää ja saada mukaan uusia vapaaehtoisia. Tulevan toimintavuoden aikana on pohdittava, miten jumalanpalveluselämän toteuttaminen kytketään osaksi vapaaehtoistoiminnan kehittämistä. Talous 2016 on samalla tasolla kuin 2015.

25 3 202 hautaan siunaaminen Toiminta-ajatus: Kirkollinen hautaaminen korostaa ihmisen arvoa myös kuolemassa. Kantava ajatus nousee uskosta Jumalan luomistyöhön. Jumalan kuvana ihminen on kuolematon ja lunastukseen turvautuen odotamme tulevaa ruumiillista ylösnousemusta ja iankaikkista elämää. Painopisteet Vuodelle Hautaamiseen, kuolemaan ja iankaikkisuuteen liittyvän kristillisestä uskosta nousevan merkityksen ja sisällön korostaminen. 2. Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden 3. Työskentelytapojen kehittäminen: uurnan hautauksen yleistyminen Painopisteet vv Kohdat 1-3 vuoden 2016 mukaan. Tunnusluvut tp tp ts ts ts ts kuolleet srk:n jäsenet hautaan siunaamiset osallistujia keskiarvo /siunaus Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2015/2016 Hautaan siunaamisen asema odotetaan säilyvän aikaisempien vuosien tasolla. Tunnusluvut ovat samat kuin aikaisemmin. Uuranlaskut ovat lisääntymässä. Toimintaresurssit ovat edellisen vuoden tasolla. Toimituspalkkioiden määrää ei ole alennettu, koska niiden tarve vaihtelee vuosittain (sairaslomat, lomien jaksotus ym.vast). Talous 2016 on samalla tasolla kuin 2015.

26 4 203 muut kirkolliset toimitukset Toiminta-ajatus: Kaste, konfirmaatio ja avioliittoon vihkiminen ovat keskeisiä ihmiselämän käännekohtia. Ne ovat luonteeltaan jumalanpalveluksia. Niissä Jumala antaa ihmiselle siunauksensa ja ihmisen puolelta ne ovat Jumalan siunauksen pyytämistä ja sen vastaanottamista. Ehtoollisessa puolestamme ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus tarjoaa ihmiselle itsensä j a s o v i t u s t y ö n s ä v ä l i t y k s e l l ä s y n t i e n a n t e e k s i a n t a m u k s e n l a h j a n u s k o s s a vastaanotettavaksi. Painopisteet Vuodelle Kasteen, avioliittoon vihkimisen, konfirmaation ja ehtoollisen kristillisen luonteen, merkityksen ja sisällön korostaminen 2. Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden 3. Työskentelytapojen kehittäminen Painopisteet vv Kohdat 1-3 vuoden 2016 mukaan. Tunnusluvut tp tp ts ts ts ts Ehtoollisenviettoja Osallistujia Kasteet Osallistujia Kirkolliset vihkimiset Osallistujia Avioliiton siunaamisia siviilivihkimisiä Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2015/2016 Kasteiden määrän ennakoidaan pysyvän vakaana edellisen vuoden tasolla. Kirkosta eroaminen heijastuu kasteissa siten, että kummien löytäminen perheissä on vaikeutunut. Kirkollisten vihkimisten määrää on laskettu 10:llä (aikaisemmin 55), ja osallistujien määrää 400:lla (aikaisemmin 3200). Taustalla on vihkimisten laskun määrä, joka alentunut 50 % viimeisten 10 vuoden aikana. Muutetut luvut ovat lähempänä toteutumaa. Toimituspalkkioiden määrää ei ole alennettu, koska niiden tarve vaihtelee vuosittain (sairaslomat, lomien jaksotus ym.vast). Työalan toimintamenot ovat samalla tasolla kuin vuoden 2015 tts. Talous 2016 on samalla tasolla kuin 2015.

27 5 204 Aikuistyö Toiminta-ajatus: Aikuistyön tehtävänä on huolehtia kristillisen sanoman julistamisesta ja Jumalan sanan opettamisesta aikuisväestölle sekä auttaa kasvamaan seurakuntayhteyteen ja löytämään oman identiteetin ja kutsumuksen kristittynä Painopisteet Vuodelle Luterilaisen identiteetin vahvistaminen raamattuluentosarjoja/-päiviä, miesten ja naisten päivä/tapahtumia järjestämällä. 2. Kynnyksen edelleen madaltaminen seurakunnan toimintaan osallistumiseen esim. järjestämällä aviopareille parisuhdepäiviä ja miehille erityyppisiä tilaisuuksia/ tapahtumia unohtamatta henkilökohtaisen kohtaamisen merkitystä. 3. Kirkon piirissä toimivien järjestöjen ja herätysliikkeiden tukeminen ja uusien toimintamuotojen etsiminen yhteistyössä niiden kanssa esim. järjestämällä raamattu-, sielunhoito-, ja seurakuntapäiviä. Painopisteet vv Luterilaisen identiteetin vahvistaminen luentosarjoja ja teematapahtumia järjestämällä. 2. Kynnyksen madaltaminen seurakunnan toimintaan osallistumiseen ja samalla aikuistyön niveltäminen yleisen seurakuntatyön kokonaistoiminnan uudistamiseen ottaen huomioon suppenevat talous- ja työvoimaresurssit, 3. Kirkon piirissä toimivien järjestöjen ja herätysliikkeiden tukeminen ja uusien toimintamuotojen etsiminen yhteistyössä niiden kanssa. Tunnusluvut tp ta ts ts ts Tunnusluvut Osallistujia ka Ryhmiä Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2015/2016: Ryhmät ovat pääasiassa vapaaehtoisten vetämiä. Raamibudjetointimallin käyttöönotto on tuonut aikuistyön toimintamäärärahoihin huomattavaa tiukennusta vuosille 2015 ja Talous 2016 on samalla tasolla kuin Tästä alle ei voida enää mennä toiminnan kärsimättä.

28 6 205 Muut seurakuntatilaisuudet Toiminta-ajatus: Muut seurakuntatilaisuudet käsittävät merkkipäivävierailut ja -juhlat, seurat, kotikäyntityön, kinkerit, hartaushetket ja muun vastaavan toiminnan, joiden kautta seurakunta pyrkii tavoittamaan ihmisiä Jumalan etsivän ja hoitavan armon piiriin Painopisteet Vuodelle Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden 2. Työskentelytapojen kehittäminen ja kokemusten vaihtaminen työyhteisössä 3. Olemassa olevan toiminnan säilyttäminen Painopisteet vv Samat kuin 2016 Tunnusluvut tp tp ta ta ta tilaisuus lkm hlö lkm hlö lkm lkm lkm yht. yht. ehtoollishartaus hartaustilaisuus juhla keskustelusarja kinkerit musiikkitil muu tilaisuus onnittelukäynti piiri opiskelijatilaisuus seurat raamattuopetus tapahtuma/avoimet ovet tilaisuuksia yht osallistujia yht Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2015/2016 Tavoitteissa on otettu huomioon seurakunnan yleisistä painopisteistä kohtaaminen. Tunnusluvut eivät enää laske, koska suurin lasku on tapahtunut aikaisemmin. Tavoitteena on2016 vakiinnuttaa vuoden 2015 toiminnan taso. Talous 2016 on samalla tasolla kuin 2015.

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Äänestysprosentti 15,0 (18,2) Iisalmi 12,4 (15,5) Lapinlahti 15,2 (19,7) Pielavesi 20,4 (23,6) Sonkajärvi 19,7 (19,9) %Varpaisjärvi 18,1 (22,6) S i s ä l l y s l u

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja LAPSI ON OSALLINEN Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja KIRKON VARHAISKASVATUS ON Kristillisestä uskosta ja siihen liittyvistä arvoista nousevaa kasvatuksellista vuorovaikutusta Kasvatus- ja kastekumppanuutta

Lisätiedot

TALOUSARVIO V SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VV

TALOUSARVIO V SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VV 1 TALOUSARVIO V. 2017 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VV. 2018 2019 2. Seurakunnallinen toiminta Iisalmen seurakunnan seurakuntatyön (PL 2) vuoden 2016 talousarvio on koottu työntekijöiden esitysten

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTA-AJATUS Varpaisjärven seurakunnan tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja, kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 TAVOITTEIDEN JA TUNNUSLUKUJEN RAPORTOINTI

TALOUSARVION 2016 TAVOITTEIDEN JA TUNNUSLUKUJEN RAPORTOINTI 1 TALOUSARVION TAVOITTEIDEN JA TUNNUSLUKUJEN RAPORTOINTI 1. Väkiluvun kehitys Taulukko 1. Iisalmen seurakunnan väkilukutilastot 1.1-30.6. ja koko vuosi 1.1.- 30.6. 1.1.- 30.6. 2015 1.1.- 30.6. 2014 1.1.-

Lisätiedot

TALOUSARVIO V SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VV

TALOUSARVIO V SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VV 1 TALOUSARVIO V. 2018 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VV. 2019 2020 2. Seurakunnallinen toiminta Iisalmen seurakunnan seurakuntatyön (PL 2) vuoden 2018 talousarvio on koottu työntekijöiden esitysten

Lisätiedot

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012 Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 212 Kastetut 646 Seurakuntaan muuttaneet 5 32 Kirkkoon liittyneet 286 Lisäys yhteensä 5 964 Kuolleet 463 Seurakunnasta muuttaneet 5 455 Kirkosta eronneet 768 Vähennys

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

SASTAMALAN SEURAKUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

SASTAMALAN SEURAKUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA SASTAMALAN SEURAKUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 SASTAMALAN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO 2015 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 1. Yleisperustelut

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Kasvatuksen strategia 2016

Kasvatuksen strategia 2016 Kasvatuksen strategia 2016 1 Kasvatuksen strategia helmikuu/2016 Kasvatuksen strategian tarkoituksena on olla toimiva, muunneltavissa oleva työrukkanen kristillisen kasvatuksen tekemisessä näkyväksi seurakunnan

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 1. PERUSTEHTÄVÄ Diakoniatyön perustelut löytyvät sekä Raamatusta, että Kirkko järjestyksestä. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.

Lisätiedot

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 337/2016 49 Ilmoitusasiat syyskuu ehdotus Merkitään tiedoksi - Pihakahvila koulutus 15.9 klo 17.30 Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 335/2016

Lisätiedot

Raahen kaupunki Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 2940 Nuorisovaltuusto :40:15

Raahen kaupunki Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 2940 Nuorisovaltuusto :40:15 Raahen kaupunki Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 2940 Nuorisovaltuusto 14.9.2016 10:40:15 Selite TP 2015 TA 2016 TOT 06/2016 Raami LTK:n es. TA Muut toimintatuotot 2 556 TOIMINTATULOT (ulkoiset)

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4

Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4 Vuositilasto 2014 Vuositilasto 2014 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2014

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6/2014 Aika Paikka 3.6.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Jäsentiedot Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain

Jäsentiedot Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain Vuositilasto 2017 Vuositilasto 2017 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2017 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2017 5 Läsnä olevan väestön

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUKSET 2015 YHTEENVETO LAPINLAHDEN SEURAKUNTA 2015

TOIMINTAKERTOMUKSET 2015 YHTEENVETO LAPINLAHDEN SEURAKUNTA 2015 TOIMINTAKERTOMUKSET 2015 YHTEENVETO LAPINLAHDEN SEURAKUNTA 2015 Seurakunnan toimintavuotta vaivasi työntekijäpula loppuvuodesta, kun sekä vs. diakoni että vt. nuorisotyönohjaaja jättivät tehtävänsä kesken

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Jäsentiedot

Jäsentiedot Vuositilasto 2016 Vuositilasto 2016 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2016 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2016

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Jäsentiedot Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain

Jäsentiedot Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain Vuositilasto 2018 Vuositilasto 2018 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2018 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2018 5 Läsnä olevan väestön

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017 Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta Talouden kuukausiraportti 1 9/ Kouvolan kaupunki Kuukausiraportti 1 9/ ketju Lasten ja nuorten palvelut Ismo Korhonen ed. Lasten ja nuorten palvelut Toimintatulot

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Jäsentiedot

Jäsentiedot Vuositilasto 2015 Vuositilasto 2015 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2015 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2015

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

SUOSITUS TOIMITUSPALKKIOISTA

SUOSITUS TOIMITUSPALKKIOISTA 1 Soveltamisala 1 mom. Suosituksen tarkoitus Kirkon työmarkkinalaitos sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. ja Kirkon alat ry suosittavat, että seurakunnat maksavat toimituspalkkiota

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet

Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet Vanhemmuuden ja parisuhteen tukemisessa pitkät perinteet. Jo 70-luvulta asti järjestetty ennaltaehkäisevää kurssitoimintaa Seurakunnat paikallisesti

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

1) hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen talous- ja toimintasuunnitelmaksi 2015 2017 seuraavin tarkistuksin:

1) hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen talous- ja toimintasuunnitelmaksi 2015 2017 seuraavin tarkistuksin: 417/2014 42 Talous- ja toimintasuunnitelma 2015-2017 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää (1) hyväksyy talous- ja toimintasuunnitelman 2015 17 kokouksessa esitetyin tarkistuksin; (2) talousarvion vuodelle

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet suunnitellaan yksilöllisesti yhteistyössä

Lisätiedot

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET...

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET... Yhdessä Pyhässä ja arjessa Hollolan seurakunnan strategia 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 1. Kaksi kuntaa 1.1. Hollolan kunta 1.2. Hämeenkosken kunta 2. Hollolan seurakunta 2.1.

Lisätiedot

STRATEGIA 2020. Seurakunta koostuu jäsenistään, me kaikki yhdessä olemme Saarijärven seurakunta.

STRATEGIA 2020. Seurakunta koostuu jäsenistään, me kaikki yhdessä olemme Saarijärven seurakunta. STRATEGIA 2020 Seurakunta koostuu jäsenistään, me kaikki yhdessä olemme Saarijärven seurakunta. Herran siunaus menestyksen antaa, omin voimin sitä ei voi lisätä. Sananlaskut 10:22 1. SAARIJÄRVEN SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

ARKKUHAUTA paikka kuntalainen ulkopaikkakuntalainen HAUTASIJA, hallinta-aika 25 v HAUTAPAIKKA, hallinta-aika 50 v

ARKKUHAUTA paikka kuntalainen ulkopaikkakuntalainen HAUTASIJA, hallinta-aika 25 v HAUTAPAIKKA, hallinta-aika 50 v 30 HAUTAPAIKKA 3A -TOIMENPIDEHINNASTO 2019 ARKKUHAUTA paikka kuntalainen ulkopaikkakuntalainen HAUTASIJA, hallinta-aika 25 v. 55 260 HAUTAPAIKKA, hallinta-aika 50 v. 80 560 UURNAHAUTA SIROTTELUALUE (ei

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus tarkastusaika 26.1.2015 Pöytäkirja on tarkastettu ja pöytäkirjan sivut varmennettu nimikirjaimillamme

Pöytäkirjan tarkastus tarkastusaika 26.1.2015 Pöytäkirja on tarkastettu ja pöytäkirjan sivut varmennettu nimikirjaimillamme Esityslista/Pöytäkirja 1/2015 Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistai 20.1.2015 Itsearviointi klo 17.00-18.30 seurakuntaneuvoston kokous 18.35-20.19 Paikka seurakuntatalon alasali, Ilvolankatu 14b, 74100

Lisätiedot

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Rahan henki Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä 14.11.2015 Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Kirkon tehtävä Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa

Lisätiedot

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008. 1. Taustaa

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008. 1. Taustaa Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008 1. Taustaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon maahanmuuttajatyö rohkaisee kirkkoa ja seurakuntia kutsumaan yhteyteensä Suomeen muualta tulleita

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Väestötilastot Porin ev.lut. seurakuntayhtymä

Väestötilastot Porin ev.lut. seurakuntayhtymä Väestötilastot 217 Porin ev.lut. seurakuntayhtymä Vuositilastot 217 Vuositilasto 217 sisältää tietoja Porin seurakuntayhtymän väestönmuutoksista ja avioliitoista sekä avioeroista. Tilastot perustuvat Kirjuri-järjestelmän

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Esiintyjien matkakorvauksia, mm. Draamaryhmä Toivo

Esiintyjien matkakorvauksia, mm. Draamaryhmä Toivo Talousarvion perustelut 2015 Keltinmäki/Muut seurakuntatilaisuudet 1032050000 20.5.2014 ep TOIMINTATUOTOT 312900 Korttituotot 100 Kohtalokas Valinta - kortin myynti 318000 Leirimaksut 350 Retriitin osallistumismaksut

Lisätiedot

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b)

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 1 AIKA PAIKKA Sivu / 20.4.2016 klo 18.00 alkavan iltakoulun päätyttyä. Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Väestötilastot Porin ev.lut. seurakuntayhtymä

Väestötilastot Porin ev.lut. seurakuntayhtymä Väestötilastot 2015 Porin ev.lut. seurakuntayhtymä Vuositilastot 2015 Vuositilasto 2015 sisältää tietoja Porin seurakuntayhtymän väestönmuutoksista ja avioliitoista sekä avioeroista. Tilastot on ajettu

Lisätiedot

Pihlavan seurakuntaneuvosto 5/ 2013. 28.5.2013 klo 18.00 19.40

Pihlavan seurakuntaneuvosto 5/ 2013. 28.5.2013 klo 18.00 19.40 1 PIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 5/ 2013 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 28.5.2013 klo 18.00 19.40 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, puheenjohtaja Harinen Seppo Kause

Lisätiedot

Opas kastejärjestelyihin

Opas kastejärjestelyihin Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa teille onnea ja Jumalan siunausta lapsen syntymän johdosta. Tämän vihkosen kautta tahdomme auttaa Teitä kastejuhlan valmistelussa. Jyväskylän

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2017

Talousarvio vuodelle 2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2017 KV 12.11.2014 42, 43 Liite 2 Talousarvio vuodelle 2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2017 JOHDANTO... 1 Kirkkoherran tervehdys... 1 Toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi... 2 Talousarvio

Lisätiedot

2 Talousarviossa hyväksyttyjen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden raportointi

2 Talousarviossa hyväksyttyjen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden raportointi 0 2 Talousarviossa hyväksyttyjen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden raportointi 2.1. Seurakuntatyö 2.1.1. Iisalmen seurakunta Kirkkoherran puheenvuoro Kulunut vuosi oli toiminnallisesti aikaisempien

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri.

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri. 206 KÄLVIÄN SEURAKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 026101 SEURAKUNTANEUVOSTO Johtaa kirkkolainsäädännön mukaisesti seurakunnan toimintaa, edistää hengellistä elämää ja toimia seurakunnan perustehtävän toteuttamiseksi

Lisätiedot