Tiedoksi ^fd^i ^'. ^ / i~

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "7.5.2015 Tiedoksi ^fd^i ^'. ^ / i~"

Transkriptio

1 <S%äp> VALTIOVARAINMINISTERIÖ.^y Kunta- ja aluehallinto-osasto IITIN KUNTA.. Asianro ^öf^_ ^L^fW^l Päätös Saapunut _^Z_/.. _.S^/20/^ -/-/20.. 7/-^ Tiedoksi ^fd^i ^'. ^ / i~ /^?, ^^ ^ T Iitin kunta Rautatienkatu 20 PL KAUSALA PÄÄTÖS IITIN KUNNAN MAAKUNNANVAIHTOESITYKSENHYLKÄÄMINEN Hakemus Lainsäädäntö Perustelu Iitin kunta ehdotti valtiovarainministeriöön saapuneessa kirjeessään, että se siirrettäisiin Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan. Ehdotuksessaan kunta katsoo, että sen suuntautuminen on siirtynyt entistä enemmän länteen ja etelään, kun samaan aikaan Kymenlaakson alueella on tapahtunut suuntautuminen Etelä- Karjalaan ja Etelä-Savoon. Kunnan strateginen asema ja taloudelliset sekä väestöpoliittiset intressit edellyttävät maakunnan vaihdon harkitsemista. Maakuntajaosta säädetään maakuntajakolaissa( 1159/1997). Lain l :n l momentin mukaan maakunnaksi määrätään alue, johon kuuluvat kunnat muodostavat toiminnallisesti ja taloudellisesti sekä alueen suunnittelun kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Lain perustelujen mukaan maakunnan alueen määräämisessä käytettävät keskeiset kriteerit ovat asiointi- ja palveluyhteydet, työseäkäyntiliikenne, kuntien yhteistoiminta, laaja-alueislin kuntayhtymiin kuuluminen, elinkeinoelämän yhteydet, yhdistystoiminta-alueet sekä kulttuuri-ja historialliset perinteet. Maakuntajakolain kriteereistä Iitin osalta Päijät-Hämeeseen osoittavat kuntien yhteistoiminta ja laaja-alueisiin kuntayhtymiin kuuluminen. Kymenlaaksoon osoittavat asiointi-japalveluyhteydet, työssäkäyntiliikeime, elinkeinoelämän yhteydet, yhdistystoiminta-alueet sekä kulttuuri- ja historialliset perinteet. Erityisen painava seikka on, että Iitin keskustaajama Kausala on toiminnallisesti osa Kouvolan kaupunkiseutua. Vaikka aluehallintojärjestelmään kohdistuu sekä yksittäisiä että laajempia muutostarpeita, ei Iitin kunnan siirtäminen Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan täytä voimassa olevan maakrntajakolain l :n l momentin säännöksen ja sen vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisia vaatimuksia. Valtiovarainministeriö Snellmaninkatu 1 A, Helsinki PL 28, Valtioneuvosto fi Puh (vaihde) Faksi vaitiovaramministerio@vm. fi - ---*-" Y-tunnus r SUOMEN VALTIO 1111 "TS".l 11

2 2(2) Päätös Valtioneuvosto on hylännyt Iitin ehdotuksen maakuntajaon muuttamisesta 7 päivänä toukokuuta Valitusosoitus Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimmalle hallinto-oikeudelle osoitenavallaja toimitettavalla valituskirjelmällä. Valituskirjelmän on oltava korkeimman hallinto-oikeuden kirjaamossa, Unioninkatu 16, PL 180, Helsinki, 30 päivän kuluessa siitä, kun päätös on saatu tiedoksi. Valituskirjelmässä on ilmoitehava valittajan nimi, kotikunta ja yhteystiedot sekä valituksen kohteena oleva päätös, päätökseen haettava muutos ja haettavan muutoksen perusteet Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko 7 Finanssineuvos s/ ^-;'. Teemu Eriksson Liite Tiedoksi Muistio Kymenlaakson liitto Päijät-Hämeen liitto

3 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta-ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson Muistio UTIN KUNNAN MAAKUNNANVAIHTOESITYKSEN HYLKÄÄMINEN (VM/2013/ /2011) Iitin kunnan esitys Iitin kunta ehdotti, että se siirrettäisiin Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan. Ehdotus saapui valtiovarainministeriöön l. Ehdotuksessaan kunta katsoo, että sen suuntautuminen on siirtynyt entistä enemmän länteen ja etelään, kun samaan aikaan Kymenlaakson alueella on tapahtunut suuntautuminen Etelä-KarjalaanjaEtelä-Savoon. Kunnan strateginen asema ja taloudelliset sekäväestöpoliittiset intressit edellyttävät maakunnan vaihdon harkitsemista. Esityksen mukaan Iitin kuntayhteistyö suuntautuu voimakkaasti Päijät-Hämeeseen sosiaali-ja terveydenhuollon yhteistyön myötä. Kymenlaakson ulkopuoliset kuntayhtymät käyttävät kunnan bruttotalouden menoista lähes 50 %. Kymenlaakson suuntaan palveluyhteistyön osuus on 5, 3 % Päijät-Hämeeseen suuntautuvan palveluyhteistyön arvosta. Asian tulleessa vireille kuntarakenteen uudistamisprosessit olivat alussa ja niiden edistymistä odotettiin ennen asian ratkaisemista. Tämän vuoksi asian valmistelu on kestänyt tavanomaista kauemmin. Käsittelyaikana Iitin kunnan palveluyhteistyö on suuntautunut entistä voimakkaammin Päijät-Hämeeseen. Työssäkäynti Päijät-Hämeeseen on kasvanut viime vuosina. Ostovoiman siirtymät tapahtuvat enemmän Kouvolaan kuin Lahden suuntaan, kaikista ostoksista noin puolet tapahtuu omassa kunnassa. Kunta katsoo Päijät-Hämeen olevan kuitenkin kasvuurallaja Kymenlaakson enemminkin taantuvassa kehityksessä. Iitin kunnan tavoitteena on tulevaisuudessa painottua läntiseen ja pääkaupunkiseudun rakenteeseen, eikä niinkään itään. Kunnassa nähdään, että maakuntarakenteen uudistaminen on välttämätöntä kuntarakenteen uudistuessa. Maakuntajakolaki Maakuntajaosta säädetään maakuntajakolaissa( 1159/1997). Lain l :n l momentin mukaan maakunnaksi määrätään alue, johon kuuluvat kunnat muodostavat toiminnallisesti ja taloudellisesti sekä alueen suunnittelun kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Saman pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvosto päättää maakuntien lukumäärän, alueet ja nimet asianomaisia maakuntien liittoja ja kuntia kuultuaan. Ennen esittelyä valtioneuvostolle asiasta on pyydettävä alueiden käytön suunnittelusta vastaavan ministeriön lausunto.

4 Lausunnot ja vastine Lain perustelujen mukaan maakunnan alueen määräämisessä käytettävät keskeiset kriteerit ovat asiointi-ja palveluyhteydet, työssäkäyntiliikenne, kuntien yhteistoiminta, laaja-alueisiin kuntayhtymiin kuuluminen, elinkeinoelämän yhteydet, yhdistystoiminta-alueet sekä kulttuuri-ja historialliset perinteet. Iitin esityksestä pyydettiin lausunnot ympäristöministeriöltä ja muilta ministeriöiltä, joiden toimialaan muutos saattaisi vaikuttaa, aluehallinnon viranomaisilta, joiden toimialaan muutos saattaisi vaikuttaa, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen liitoilta sekä molempien maakuntien kunnilta. Seuraavassa on lyhyt yhteenveto lausunnoissa esitetystä. Oikeusministeriö katsoi, että oikeudenhoito on mahdollista järjestää, jos painavat syyt vaativat Iitin siirtämistä. Siirrolla olisi vaikutus vaalipiirijakoonja sitä kautta se voisi vaikuttaa myös kansanedustajan paikkojen jakautumiseen vaalipiireittä! n. Sisäministeriö ei vastustanut siirtoa. Siirron aikataulutuksessa tulee kuitenkin ottaa huomioon kuntamuutosten aiheuttamat moninaiset vaikutukset. Näiden vaikutusten selvittämiseen ja mahdollisiin toimenpiteisiin tulee varata riittävästi aikaa. Valtiovarainministeriön vero-osasto ei pitänyt maakunnan vaihdosta tarkoituksenmukaisena. Mikäli siirto kuitenkin päätetään toteuttaa, tulisi tieto päätöksestä olla Verohallinnossa kesäkuun loppuun mennessä, jotta tarvittavat tietqjärjestelmämuutokset ehditään toteuttaa seuraavan vuoden alkuun mennessä. Työ-ja elinkeinoministeriö katsoi, työssäkäynnistä edelleen suurin osa suuntautuu Kymenlaaksoon, vaikka työssäkäynti Päijät-Hämeessä on kasvanut viime alkoina. Sosiaali-ja terveydenhuolto suuntautuu Päijät-Hämeeseen. Ministeriö katsoi, että kunnan sijainti mahdollistaa suuntautumisen myös Päijät-Hämeeseen. Ympäristöministeriö katsoi, että Iitti suuntautuu Kymenlaaksoon asiointi-ja palveluyhteyksien, työssäkäyntiliikenteen, kuntien yhteistoiminnan, laaja-alueisiin kuntayhtyrniin kuulumisen ja elinkeinoelämän yhteyksien osalta. Yhdyskuntarakenteen näkökulmasta Iitin keskustaajama Kausala on toiminnallisesti osa Kouvolan kaupunkiseutua. Sosiaali-ja terveysministeriö ei näe estettä Iitin siirtämiselle Päijät-Hämeen maakuntaan. Puolustusministeriöllä, opetus-ja kulttuuriministeriöllä, maa-ja metsätalousministeriöllä sekä liikenne-ja viestintäministeriöllä ei ollut huomautettavaa esitykseen. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus katsoi Iitin kuuluvan Pohjois-Kymenlaakson aluerakenteeseen. Kunnan keskustaajama Kausala liittyy toiminnallisesti ja yhdyskuntarakenteeltaan Kouvolaan. Liikenneasioiden hoidon kannalta ELY-keskus pitää maakunnan vaihdosta hankalana. Keskuksen mukaan litin vesihuolto ja jätehuolto ovat osa Kymenlaakson järjestelmiä, ympäristönsuojeluja rakennusvalvontatehtävät ovat Iitin ja Kouvolan yhdessä hoitamia, mutta maaseutuhallinnon yhteistyö on siirtymässä Päijät-Hämeen suuntaan.

5 Kymenlaakson liitto esitti, että Iitti jatkaisi osana Kymenlaaksoa. Iitti ja Kouvola muodostavat seutukunnan, joka on yhtenäinen työssäkäynti-ja asiointialue. Aluerakennetta, liikennejärjestelmää, elinkeinopolitiikkaa ja ammatillista koulutusta on kehitetty seutukunnan kuntien yhteistyössä. Pendelöintiä on mnsaasti - Kouvolasta litissä käy työssä 418 ihmistä ja litistä Kouvolassa 574. Iitin pendelöinnistä Kouvolaan suuntautuu 46 % ja muualle Kymenlaaksoon 2 %. Päijät-Hämeeseen Iitin pendelöinnistä suuntautuu 38 %. Iitin muuttoliikkeestä Kouvolaan suuntautuu 33 % lähtö-ja tulomuutostaja Päijät-Hämeeseen %. Iitin asioinnista Kouvolaan suuntautuu noin 2/3. Sosiaali-ja terveyspalveluissa Iitin yhteistyö suuntautuu Päijät-Hämeeseen. Päijät-Hämeen liitto ei näe esteitä siirron toteuttamiselle. Iitti suuntautuu sosiaali-ja terveydenhuollossa Päijät-Hämeeseenja työssäkäynnin sekä asioinnin osalta Kymenlaaksoon. Kymenlaakson pelastuslaitos katsoo Iitin kuuluvan selkeästi Kymenlaakson pelastuslaitoksen alueeseen. Maakuntajaolla laitos ei katso olevan juurikaan merkitystä pelastusta ime n kannalta. Kymenlaakson kunnista Kouvola vastusti Iitin esitystä, mutta muilla maakunnan kunnilla ei ollut huomautettavaa esitykseen. Päijät-Hämeen maakunnan kunnat suhtautuivat lausunnoissaan myönteisesti Iitin ehdotukseen. Valtion aluejakoneuvottelukunta maakuntaan. ei puoltanut Iitin kunnan siirtämistä Päijät-Hämeen Iitin kunta antoi vastineen lausunnoista, joissa suhtauduttiin kriittisesti esitykseen. Vastineessaan kunta toteaa esittäneensä osallistumista Lahden seudun kuntarakenneselvitykseenja näin pitävänsä maakunnan vaihtamista pysyvänä. Esitys perustuu tulevaisuuteen eikä niinkään tämän päivän aluerakenteeseen, johon kriittiset arviot esityksestä perustuvat. Sosiaali-ja terveydenhuollon yhteistyö on keskeistä palvelujen järjestämisessä. Valtionhallinnon palveluiden merkitys asioinnissa on vähäinen Ja siksi niiden hakeminen Lahden suunnasta ei ole merkittävä muutos. Vaalipiirin muutos vahvistaa kunnan näkemystä Päijät-Hämeeseen liittymisestä. Aluerakenteen kehittämisessä kunta hakee rajat ylittävää yhteistyötä. Pitemmällä aikavälillä työmatkaliikenteen kehitys kääntyy nykyistä enemmän Lahden suuntaan. Kunta katsoo, että maakunnan vaihdos voidaan toteuttaa. Iitti toimitti lisäksi päivätyt lisäpemstelut, joissa se katsoo, ettei Kausala ole osa Kouvolan toiminnallista kaupunkiseutua. Samalla kunta toteaa urheiluseurojenja eräiden muiden yhdistyksien suuntautuvan Päijät-Hämeeseen. Maakuntajaon kriteerien toteutuminen Asiointi-ja palveluyhteydet Saatujen selvitysten mukaan Iitin asukkaiden asiointi suuntautuu enemmän Kymenlaaksoon kuin Päijät-Hämeeseen, johon se esityksen mukaan haluaisi liittyä. Puolet

6 Työssäkäyntiliike nne Kuntien yhteistoiminta asioinnista tapahtuu Iitissä, mutta kunnan ulkopuolisesta asioinnista ja palvelujen käytöstä suurin osa kohdistuu Kymenlaaksoon ja erityisesti Kouvolaan. Työssäkäynti kunnan ulkopuolella suuntautuu tällä hetkellä enemmän Kouvolaan kuin Päijät-Hämeen suuntaan. Työssäkäyntiliikenne Kouvolan kanssa on kaksisuunlaista niin, että myös Kouvolasta käydään työssä Iitissä. Työssäkäyntiliikenteen suunnassa on tapahtunut muutosta niin, että entistä suurempi osa siitä suuntautuu Päijät-Hämeeseen. Toistaiseksi tämä kriteeri osoittaa kuitenkin Kymenlaaksoon. Iitin kunta on valinnut sosiaali-ja terveydenhuollon yhteistyösuunnaksi Päijät- Hämeen ja Uudenmaan. Kunta on keskittänyt käytännössä kaiken tämän alan palvelujen järjestämisen yhteistyösuhteisiin Päijät-Hämeen suuntaan. Kunnalla on yhteistyötä myös Kymenlaakson suuntaan, mutta kokonaisuutena kunnan yhteistyön painopiste on Päijät-Hämeen suunnassa. Päijät-Hämeen suuntaan tehtävä yhteistyö on taloudellisesti paljon merkittävämpää kuin Kymenlaakson suuntaan tehtävä yhteistyö ja se on myös asukkaiden palvelujen kannalta keskeistä. Laaja-alueisiin kuntayhtymiin kuuluminen Iitti kuuluu Päijät-Hämeen sosiaali-jaterveysyhtymäänja Etevan kuntayhtymään Kymenlaakson ulkopuolella. Kymenlaaksossa Iitti kuuluu maakunnan liittoon. Kymenlaakson pelastuslaitokseen kuuluminen on jossain määrin rinnastettavissa laajaalueiseen kuntayhtymään kuulumiseen. Tämä kriteeri osoittaa voimakkaampaa liittymää Päijät-Hämeeseen kuin Kymenfaaksoon. Elinkeinoelämän yhteydet Yhdisty sto im inta-alueet Iitti kuuluu Kouvolan kauppakamarin alueeseen, Iitin yrittajäjärjestö kuuluu aluejärjestössä Kymen yrittäjiin ja Elinkeinoelämän keskusliiton alueorganisaatiossa Iitti kuuluu Kaakkois-Suomen alueeseen. Nämä osoittavat, että elinkeinoelämän yhteydet suuntautuvat Kymenlaaksoon voimakkaammin kuin Päijät-Hämeeseen. Iitin alueella toimivia yhdistyksiä kuuluu Suomen Metsästäjäliiton Kymen piiriin. Kennelliiton Kymen Kennelpiiriin, Kymenlaakson liikuntaan, Kymenlaakson reserviläispiiriin ja Eläkeläisten keskusliiton Kymen piiriin. Iitissä toimivat Martta -kerhot kuuluvat Kymenlaakson Martat r. y:hyn. Httiläisiä urheiluseuroja kuuluu Päijät- Hämeen Liikunta ja Urheiluun. Iitin Hevosystäväinseura ry toimii Päijät-Hämeen suunnalla. Muut hevosalan järjestöt toimivat Kymen-Karjalan hevosjalostusliitossa.

7 Edellisestä voidaan päätellä, että yhdistystoiminnan osalta Iitti suuntautuu enemmän Kymenlaaksoon kuin Päijät-Hämeeseen. Kulttuuri-ja historialliset perinteet Yhteenveto kriteereistä Murteen osalta Iitti kuuluu hämäläismurteiden alueeseen ja niissä Kaakkoishämäläisten murteiden alueeseen ja edelleen ns. Iitin ryhmään, johon kuuluvat myös muut Pohjois-Kymenlaakson alueet. Toisen maailmansodan jälkeen Iitti on kuulunut Kymen lääniin ja muihin vastaaviin aluejaotuksiin. Kymenlaakson nykyinen maakunta on entisen Kymen läänin länsiosa. Terveydenhuollon aluejaotuksissa Iitti on kuulunut Lahden kanssa samoihin aluejakoihin, kuten tuberkuloosipiiriinja keskussairaalapiiriin. Ennen toisen maailmansodan päättymistä Iitin kunta kuului Uudenmaan lääniin, kuten nykyisin Kouvolan kaupunkiin kuuluvat Anjalan, Elimäen, Jaalanja Kuusankosken kunnat. Kulttuuri ja historialliset perinteet kiinnittävät Iitin nykyisin vahvemmin Kymenlaaksoon kuin Päijät-Hämeeseen. Maakuntajakolain kriteereistä Iitin osalta Päijät-Hämeeseen osoittavat kuntien yhteistoiminta ja laaja-alueisiin kuntayhtymiin kuuluminen. Kymenlaaksoon osoittavat asiointi-ja palveluyhteydet, työssäkäyntiliikenne, elinkeinoelämän yhteydet, yhdistystoiminta-alueet sekä kulttuuri-ja historialliset perinteet. Erityisen painava seikka on, että Iitin keskustaajama Kausala on toiminnallisesti osa Kouvolan kaupunkiseutua. Maakuntajakolain kriteerien mukaan Iitin kuntaa ei tule siirtää Päijät-Hämeen maakuntaan. Päätösesitys Iitin kunnan esitys maakunnan vaihtamisesta hylätään.

8

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015 IITIN KUNNAN MAAKUNNANVAIHTOESITYKSEN HYLKÄÄMINEN (VM/2013/00.01.01.00/2011) Iitin kunnan esitys Maakuntajakolaki

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

Päätöksen ehdotetaan tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021.

Päätöksen ehdotetaan tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021. Valtiovarainministeriö Muistio Liite 1 Finanssineuvos Teemu Eriksson 29.8.2019 MUISTIO MAAKUNTAJAKOPÄÄTÖKSEEN 1 Päätösehdotus Iitin, Joroisten, Heinäveden, Kuhmoisten ja Isonkyrön kunnat ovat esittäneet,

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki Päätös Etelä-Suomi Nro 27/2012/1 Dnro ESAVI/321/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Altia Oyj:n Rajamäen tehtaiden vanhan

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin lausunto Iitin kunnan esityksestä maakuntajaon muuttamiseksi

Kouvolan kaupungin lausunto Iitin kunnan esityksestä maakuntajaon muuttamiseksi Kouvolan kaupunki 1 (5) Valtiovarainministeriö PL 28 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/2013/00.01.01.00/2011 Kouvolan kaupungin lausunto Iitin kunnan esityksestä maakuntajaon muuttamiseksi Iitin kunta

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Ampumarataa koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Tervola Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta Huolto-osasto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3)

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3) Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8871, 8875, 9400, ML2013:0018,ML2013:0063, ML2013:0065,ML2012:0190, ML2012:0216,ML2013:0017, ML2014:0118 22.1.2016 AA Sakatti Mining Oy PL38 99600 SODANKYLÄ

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE. Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti

ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE. Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti 18.6.2008 Sisällysluettelo Työryhmän tausta ja tehtävät... 2 Aluejakotyöryhmän työskentely... 3 Valtion aluejaotuksissa huomioon

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1497/ /2013 Suvi Savolainen

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1497/ /2013 Suvi Savolainen VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 11.6.2015 VM/1497/00.01.01.00/2013 Suvi Savolainen ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISESTA VIHDIN KUNNAN JA ESPOON KAUPUN- GIN VÄLILLÄ Esitys Esityksen perustelut

Lisätiedot

TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3 MUISTIO

TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3 MUISTIO 1 (2) Seinäjoen kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys 8.9.2014 TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3 MUISTIO Aika: Torstai 4.9.2014 klo 14.30 16.15 Paikka: Seinäjoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

VM/2284/ / Kolarin kunta

VM/2284/ / Kolarin kunta VM/2284/00.01.01.00/2018 20.12.2018 Kolarin kunta Kolarin kunnanvaltuuston 6.11.2018 päätöksen mukaan Kolarin kunta esittää kuntarajan muuttamista Kolarin kunnan ja Kittilän kunnan välillä. Kolarin kunnan

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki

SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 411 417 SISÄLLYS N:o Sivu 411 Laki Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan

Lisätiedot

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna Itä-Suomi Päätös Nro 40/2012/2 Dnro ISAVI/31/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2012 ASIA HAKIJA Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Etelä-Suomi Päätös Nro 1/2011/4 Dnro ESAVI/494/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 13.12.2006 antamassa päätöksessä nro 173/2006/3 rakentamistöiden

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011

Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 ASIA Aluehallintoviraston 10.11.2010 antaman vesialueen ruoppausta ym. vesialueelle rakentamista koskevan

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM!1593/00.01.01.01/2011

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM!1593/00.01.01.01/2011 r J. VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM!1593/00.01.01.01/2011 Kunta ja aluehallintoosasto 30.12.2011 Kerimäeri kunta Mikkelin kaupunki Punkahaijun kunta Puurnalan kunta Svon1innan kaupunki Sulkavan kunta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni-Kursanlammen luonnonravintolammikon ympäristölupa, Sodankylä Lapin Villitaimen Osuuskunta Vapaudentie

Lisätiedot

Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 3.5.2018 141/00.01.01/2017 Rakltk 9.5.2018 20 Nähtävillä 21.5. 20.6.2018 Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Rakennuslautakunta www.iitti.fi Rautatienkatu

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 HAKIJA Säviän vesiosuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Nilakan Kärväslahteen

Lisätiedot

Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen

Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen PÄÄTÖS Nro 77/2014/1 Dnro ISAVI/27/04.08/2014 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2014 ASIA Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen vakuuden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Niiranen 3. Vastauksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema

Lisätiedot

Taulukko 2. Sammalniemen leiri- ja kurssikeskuksen maasuodattamon valvontanäytteiden tulokset vuosilta 2006-2011

Taulukko 2. Sammalniemen leiri- ja kurssikeskuksen maasuodattamon valvontanäytteiden tulokset vuosilta 2006-2011 PÄÄTÖS Nro 139/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/70/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2012 ASIA HAKIJA Sammalniemen Leiri- ja kurssikeskuksen jätevesien käsittelyjärjestelmä ja jätevesien

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 101. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 101. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 35/2014/1 Dnro ESAVI/287/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA FinnHEMS Oy:n ympäristönsuojelulain 101 :n mukainen hakemus Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vihdin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Asia on ratkaistu Itä-Suomen ympäristölupaviraston istunnossa 17.12.2009. Itä-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tilastokeskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marja Tammilehto-Luode 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Etelä-Suomi Päätös Nro 74/2010/4 Dnro ESAVI/241/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala Kaakkois-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pohjois Karjalan Ympäristöterveys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Elina Felin 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Soinin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Stefan Sundberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

TERVEYSMINISTERIÖ 9.2.2005

TERVEYSMINISTERIÖ 9.2.2005 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ PÄÄTÖS 9.2.2005 STM/316/2005 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN PÄÄTÖS ERÄIDEN RAUTATIELIIKEN- TEESSÄ TYÖSKENTELEVIEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖPAIKKOJEN TYÖSUOJELU- VALVONNAN SIIRTÄMISESTÄ

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 2 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/038/000205/2014 Aika: 2.6.2014 13:00-14:35 Paikka: Lappeenranta, Technopolis Skinnarila, kokoustila Suvorov 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Silja Mäkelä 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 23.1.2014 Erityisen kuntajakoselvitysalueen kunnat Joensuu www.joensuu.fi

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Karjalan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Juuso Hieta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Turunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot