RIITTÄVÄT TUKIPALVELUT JA IHMINEN LÄHELLÄ

Transkriptio

1 RIITTÄVÄT TUKIPALVELUT JA IHMINEN LÄHELLÄ Vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asuminen ja asumispalvelutarpeet Luoteis-Pirkanmaalla ASPA-selvityksiä 1/2011 Virva Malinen ISBN ISSN (painettu) ISSN (pdf) Painopaikka: Solver palvelut Oy Etukannen kuva: Arttu Korpela Takakannen kuva: Päivi Tuomisto

2 Itse asun tällä hetkellä yksin kerrostalossa enkä tarvitse asumispalveluja. Yksin asumisessa on monia hyviä puolia joista itsekin nautin. Mutta kohtaan niitä samoja haittoja joita muutkin yksinasujat kohtaavat. Niistä suurimpana yksinäisyys. Yksinäisyys ei ole kellonajasta riippuvaista. Mutta se on minua lähinnä iltaisin ja pitkinä viikonloppuina ja juhlapyhinä. Olen kuitenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa että minulla on tukena vanhemmat ja sisaret sekä päivätoiminnassa käynnit, muutamat ystävät ja MTT. Jotakin kuitenkin arjestani jää puuttumaan. Se on tukihenkilö, jonka kanssa jakaa arjen kuulumisia. Aika kuluisi hänen kanssaan mielellään myös yhdessä liikkuen. Olenhan aina ollut aktiivinen liikkuja. Ja tiedän myös kuinka tärkeä merkitys sillä on mielenterveyden ja virkeyden kannalta. Viime viikolla minua onnisti vihdoin. Sain kauan kaipaamani tukihenkilön SPR:n ystäväpalvelun kautta. Ystävä, joka pitää sinua kädestä ja sanoo väärät sanat, on parempi kuin se, joka pysyy poissa. -Sirkka-Liisa Uusitalo-

3 Tiivistelmä Riittävät tukipalvelut ja ihminen lähellä. Vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asuminen ja asumispalvelutarpeet Luoteis-Pirkanmaalla Tekijä: Asumispalvelusäätiö ASPA / Virva Malinen Vuosi: 2011 Sivumäärä: 93 Asumispalvelusäätiö ASPA selvitti vuotiaiden vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asumista ja asumispalvelujen tarvetta Ikaalisissa, Kihniössä ja Parkanossa. Selvitys toteutettiin yhteistyössä kuntien sosiaalitoimien, palvelujen tuottajien ja järjestöjen kanssa. Tulosten pohjalta laadittiin toimenpidesuositukset, joiden avulla kunnat voivat kehittää asumispalvelujaan yksilöllisempään, nykyaikaisempaan ja paremmin asiakkaiden tarpeita vastaavaan suuntaan. Tietoa alueen vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisesta kerättiin kohderyhmälle suunnatulla asiakaskyselyllä. Kyselyn tueksi haastateltiin 16 vastaajaa. Haastateltaviksi valittiin vastaajia, jotka olivat ilmoittaneet muuttotarpeen ja lisäpalvelujen ja/tai lisäavun tarpeen. Vammaispalvelutyöntekijöille, mielenterveystyöntekijöille ja järjestöille suunnatulla toimijakyselyllä kerättiin kehittämisehdotuksia asiakkaiden vastauksista nousseisiin tarpeisiin. Toimijakyselyyn saatiin 19 vastausta. Asiakaskyselyyn vastasi 119 kohderyhmään kuuluvaa henkilöä. Puolet vastauksista tuli parkanolaisilta, 39 % ikaalislaisilta ja kihniöläisiltä 11 %. Suurimmat vastaajaryhmät olivat kehitysvammaiset (47 vastausta) ja mielenterveyskuntoutujat (31 vastausta). Noin puolet vastaajista kokee, että heillä on asumisessaan haittoja. Suurimmiksi haitoiksi vastaajat nimesivät tekemisen puutteen ja yksinäisyyden, uloslähtemisen ja asioihin tarttumisen vaikeuden, asunnon huonon sijainnin ja ylivoimaisilta tuntuvat kotityöt. Vajaa puolet vastaajista kokee tarvitsevansa nykyistä enemmän apua arjen toimiin. Vastaajat tarvitsevat enemmän apua etenkin kodin ulkopuolisissa toimissa, kuten vapaa-ajan vietossa ja harrastuksissa, mielekkään toiminnan löytämisessä, asioinnissa ja kodin ulkopuolella liikkumisessa. Kotona vastaajat tarvitsevat enemmän apua kodinhoidossa, pukeutumisessa ja peseytymisessä sekä ruoan laitossa. Hieman yli puolet vastaajista määritteli tarvitsevansa enemmän palveluja. Eniten vastaajat kaipasivat lähimmäisen apua sukulaiselta, tuttavalta tai vapaaehtoistyöntekijältä. Lisäksi vastaajat toivoivat saavansa henkilökohtaista apua ja kuljetuspalveluja enemmän. Kolmannes vastaajista ilmoitti välittömän tai lähitulevaisuuteen sijoittuvan muuttotarpeen. Heistä lähes puolet oli kehitysvammaisia vastaajia. Selvityksen perusteella ohjausryhmä laati seuraavat toimenpidesuositukset: 1. Monipuolisten ja yksilöllisten asumispalveluratkaisuja kehittäminen 2. Itsenäisen asumisen tukeminen ja kotiin vietävien palvelujen turvaaminen 3. Päivä- ja työtoiminnan kehittäminen 4. Harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan lisääminen ja osallistumisen tukeminen 5. Kokonaisvaltaisen, pitkän tähtäimen asumisen suunnitteluun panostaminen

4 Sisällys 1 Johdanto 1 2 Selvityksen tausta ja lähtökohdat Valtakunnallinen näkökulma selvitykselle Valtakunnallisten suunnitelmien vaikutus Pirkanmaalla 5 3 Vammaisten ihmisten asuminen ja palvelut Asumispalveluja määrittelevä lainsäädäntö Asumispalvelujen laatusuositukset tavoitetilan kuvaajina Asumispalvelujen järjestämisratkaisuja Päivä- ja työtoiminta Yhteenvetoa 17 4 Vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien palvelut Luoteis-Pirkanmaalla Asumispalvelut Luoteis-Pirkanmaalla Kuntien vammaispalvelut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin palveluja Vammaisneuvostot Alueen järjestö- ja harrastustoiminta 24 5 Selvityksen toteutus Asiakaskysely Henkilökohtaiset haastattelut Toimijakysely 32 6 Asiakaskyselyn ja haastattelujen tulokset Kyselyyn vastanneiden taustatiedot Vastaajien nykyinen asuminen Asunnon sijainti, asuintoverit ja ihmissuhteet asumistyytyväisyyden takana Puolella vastaajista asumisessaan haittoja Vastaajien käyttämät palvelut ja lisäpalvelujen tarve Lisäapua tarvitaan etenkin kodin ulkopuolisiin toimiin Tyytyväisyys palveluihin ja palveluista tiedottamiseen Kolmanneksella vastaajista muuttotarvetta Toiveena oma asunto nykyaikaisessa asumisyksikössä Lapsuudenkodissa/ vanhempien kanssa asuvat vastaajat 62

5 7 Toimijakyselyn tulokset Asumisen ja palvelujen haasteet ja kehittämisen kohdat Seudullinen yhteistyö asumispalvelujen kehittämiseksi Lisäavun tarpeeseen vastaaminen Asiointiapu ja vapaa-ajan toiminnan kehittäminen Kotona asuvat nuoret ja ikääntyvät asiakkaat ja omaisten tukeminen Avuntarpeen muutokseen vastaaminen tulevaisuudessa Yhteenvetoa 76 8 Lopuksi Yhteenvetoa selvityksen tuloksista Pohdintaa 81 9 Toimenpidesuositukset Lähteet 91 LIITE 1: Asiakaskysely LIITE 2: Haastattelurunko LIITE 3: Toimijakysely

6

7 1 Johdanto Viime syksynä ilmestyi kotimainen elokuva, mikä kertoi Kellokosken Prinsessasta, Anna Lappalaisesta. Lappalainen eli 92-vuotisesta elämästään yli puolet Kellokosken mielisairaalassa. Viimeisiksi vuosikseen hänet siirrettiin Nikkilänmäen mielisairaalaan taloudellisista syistä. Lappalainen eli elämänsä kuvitellen olevansa Prinsessa ja Kellokosken sairaalan hän ajatteli olevan kesäpalatsinsa. Nikkilänmäelle muuttoon liittyvää eroahdistusta hän purki toteamalla olevansa valmis muuttamaan talvipalatsiinsa. Laitos oli hänen asuinpaikkansa yli viidenkymmenen vuoden ajan. Elokuvasta selvisi, että vaikka Prinsessa asui laitoksessa, koki hän sen silti kodikseen. Hänellä oli kuninkaallisten kuvia huoneensa seinällä ja oma rauha yhden hengen huoneessaan. Koti oli hänelle tärkeä paikka siinä missä meistä jokaiselle. Koti on paikka, missä haluaa ja saa olla omassa rauhassa, siellä on yksityisyyttä. Kotona saa olla ja elää haluamallaan tavalla, siellä voi puuhailla ja sen voi sisustaa oman näköisekseen turvapaikaksi. Tähän meillä jokaisella on oikeus, vai onko? Vammaiset ihmiset haluavat asua kuten muutkin. He haluavat oman kodin, missä saavat itse päättää omista asioistaan. Vammaisten ihmisten palveluista ja asumisesta puhuttaessa ajatus asumisen tavanomaisuudesta ja tarpeellisuudesta saattaa hämärtyä. Vammaisia ihmisiä ei aina nähdä yksilöinä, vaan ryhmänsä edustajina, jotka tarvitsevat ryhmämuotoista asumista ja myös palvelut ryhmänä. Asuminen ja palvelut liitetään liian usein yhteen, vaikka niitä tulisi tarkastella erillisinä osa-alueina. Asumista tukevien palvelujen tulisi mahdollistaa itsenäinen asuminen. Vammaisella ihmisillä tulee myös olla oikeus päättää missä ja kenen kanssa asuu ja mistä asumiseensa saa tukea. Palvelujen suunnittelussa käyttäjäkunnan omat näkemykset tulee ottaa huomioon ja rakentaa yksilöllisiä palveluratkaisuja. Palveluratkaisuissa tulee huomioida vammaisen ihmisen elämä kokonaisuudessaan, sillä itsenäinen ja hyvä elämä koostuu muustakin kuin asumisesta. (Nurmi-Koikkalainen 2009, ) Tämä selvitys antaa yhden näkökulman ajankohtaiseen ja puhuttelevaan aiheeseen, vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asumiseen. Raportissa kerrotaan asiakkaiden äänellä heidän näkemyksistään ja kokemuksistaan asumisestaan ja saamistaan palveluista Luoteis-Pirkanmaan seutukunnan alueella. 1

8 2 Selvityksen tausta ja lähtökohdat Itsenäinen elämä on yksi Suomen vammaispoliittisen ohjelman peruskivistä. Itsenäisen elämän käsitteeseen liittyy kiinteästi hyvä asuminen. Tavoitteena on, että esteettömiä, joustavasti toiminnallisia ja helposti muunneltavissa olevia asuntoja on riittävästi tarjolla. Asunnon toimivuus mahdollistaa vammaisen ihmisen asumisessa entistä suuremman omatoimisuuden ja lisää hänen hyvinvointiaan. Asumiseen liittyvissä perusratkaisuissa on tavoitteena löytää tasapaino omatoimisuuden ja turvallisuuden välille. Esteetön asuminen lisää myös turvallisuutta. Itsenäistä elämää tukevien ratkaisujen tulee ulottua kodin lisäksi myös muuhun toiminta- ja elinympäristöön. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010, ) Vammaisten ihmisten yksilöllisen asumisen kehittämisessä ja tukipalvelujen järjestämisessä on kyse perusoikeuksista ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta. Vammaispalvelujen haaste on laitoshoidon purkaminen ja siirtyminen yksilöllisempiin asumispalveluihin. Tavoitteena on, että vammaiset ihmiset asuvat tulevaisuudessa samoin kuin muutkin kansalaiset. (Niemelä & Brandt 2008, 3.) Suomi allekirjoitti YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen vuonna Sopimus tuli voimaan seuraavana vuonna. Tähän mennessä 127 maata on allekirjoittanut sen Suomen lisäksi. Sopimuksessa vahvistetaan vammaisille ihmisille kuuluvia oikeuksia, kuten oikeutta laadukkaaseen elämään ja itsenäiseen päätöksentekoon. Sopimuksen 19 artikla velvoittaa valtioita varmistamaan sen, että vammaiset ihmiset saavat itse valita asuinpaikkansa ja sen, kenen kanssa ja missä asuvat. Vammaiset ihmiset eivät sopimuksen mukaan ole velvoitettuja käyttämään tiettyjä asuinjärjestelyjä. Lisäksi vammaisten ihmisten saatavilla tulee olla valikoima kotiin annettavia asumispalveluja. Tarjolla tulee olla myös muita yhteiskunnan tukipalveluja, kuten elämistä ja osallisuutta tukeva ja eristämistä ja erottelua estävä henkilökohtainen apu. Yhteisön kaikkien palvelujen tulee olla yhdenvertaisesti saatavilla ja niiden tulee vastata tarpeita. (Euroopan unionin neuvosto 2009.) Yksilöllisempiin asumispalveluihin siirtyminen on maailmanlaajuisesti tunnistettu vammaispoliittinen haaste. Eriytetyt asumispalveluyksiköt eivät ole hyväksyttävä ratkaisu, vaan tavoitteena tulee olla erilaiset palvelut ja tuki, henkilökohtainen apu kotiin ja asumiseen, syrjäytymisen ehkäisy, osallisuuden tukeminen ja yleisten palvelujen esteettömyys ja saavutettavuus. (Viitala, Wiinikka & Åkerblom 2007, 9 10.) 2

9 2.1 Valtakunnallinen näkökulma selvitykselle Sosiaali- ja terveysministeriö aloitti 1990-luvun alussa kehitysvammaisten ihmisten asumista koskevan palvelurakenneuudistuksen. Tavoitteena oli laitoshuollon purkaminen, palvelurakenteen kehittäminen avopainotteisemmaksi ja kehitysvammaisten ihmisten kotona asumisen tukeminen. Tämän seurauksena palvelujärjestelmässä on tapahtunut muutos siten, että palvelut ovat avopainotteisempia, vaikka tilanne ei vielä olekaan tyydyttävä. Esteetön ja toimiva asunto sopivassa ympäristössä vähentää erityispalvelujen tarvetta. Tavoitteena on kehittää vammaisten ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin sopivia asumisratkaisuja. Erityisratkaisuista on kansantaloudellista hyötyä: asukas selviää vähemmällä avulla ja omaiset ja henkilökunta kuormittuvat vähemmän kun tilat vastaavat tarpeita. (Viitala, Wiinikka & Åkerblom 2007, 7.) Simmons ja Watson (teoksessa Niemelä & Brandt 2008, 72) esittävät ajatuksen ketään ei tule pitää liian vammaisena asumaan omassa kodissaan. Tämä voisi toimia yleisenä ohjenuorana palveluja järjestettäessä. Vuonna 2005 käynnistyi Kunta- ja palvelurakenneuudistus (Paras) ja sitä koskeva laki tuli voimaan Uudistuksen tavoitteena on taata kaikille suomalaisille yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Kunnilta tämä uudistus vaatii toimivaa ja eheää kuntarakennetta, palvelurakenteiden vahvistamista ja palvelujen järjestämistä nykyistä laajemmalla väestöpohjalla, kuntien välistä yhteistyötä ja uusia toimintatapoja. Kuntaja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain seurauksena on kehitysvammahuollon palvelujen organisointia uudistettu. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) määrittelee sosiaali- ja terveyshuollon yleiset kehittämistavoitteet ja toimenpiteet vuosille Kaste -ohjelma on strateginen ohjausväline suomalaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan johtamiseen. Päätavoitteena on lisätä osallisuutta ja vähentää syrjäytymistä, lisätä terveyttä ja hyvinvointia ja parantaa palvelujen laatua, vaikuttavuutta, saatavuutta ja kaventaa alueellisia eroja. Tavoitteiden saavuttamiseksi pyritään ennaltaehkäisemällä ongelmia ja puuttumalla niihin mahdollisimman varhain, varmistamalla alan henkilöstön osaaminen ja riittävyys ja luomalla sosiaali- ja terveydenhuollon ehyet palvelukokonaisuudet ja hyvät toimintamallit. 3

10 Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO ilmestyi vuonna Sen lähtökohtana ovat ihmis- ja perusoikeudet ja yhteiskunnan valtavirtaistamisperiaatteen mukainen kehittäminen. Ohjelma sisältää toistasataa konkreettista vammaispoliittista toimenpidettä tarjoten tuen ja suunnan kunnalliselle ja alueelliselle vammaispolitiikalle. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.) Hallituksen helmikuussa 2008 hyväksymässä asuntopoliittisessa toimenpideohjelmassa painotetaan, että muita heikommassa asemassa olevien väestöryhmien asumistilannetta tulee parantaa. Vammaisten ihmisten ja muiden erityisryhmien asuntotilanteen parantamiseksi ja asuntotarjonnan lisäämiseksi tulee lisätä rahallisia panostuksia etenkin heikompien ryhmien asuntotarjonnan kohentamiseksi. Toimenpideohjelmassa todetaan myös, että kustannussäästöjä saavutetaan laitoshoidon vähentyessä. (Ympäristöministeriö 2008.) Asuntopoliittiseen toimenpideohjelmaan liittyen valtioneuvosto teki tammikuussa 2010 periaatepäätöksen, jossa se linjasi ohjelman kehitysvammaisten ja muiden vaikeavammaisten asumisesta ja siihen liittyvien palvelujen järjestämisestä vuosina Ohjelman keskeinen ajatus on laitospaikkojen vähentäminen nopeasti, suunnitelmallisesti ja hallitusti, nuorten ja aikuisten kehitysvammaisten henkilöiden lapsuudenkodeista muuttamisen mahdollistaminen ja asuntojen tuottaminen pitkäaikaisesta laitoshoidosta muuttaville kehitysvammaisille ihmisille. Asumisohjelman tavoitteena on mahdollistaa vammaisille ihmisille yksilöllinen asuminen, mikä vahvistaa heidän osallisuuttaan ja yhdenvertaisuuttaan yhteisössä ja yhteiskunnassa. (Valtioneuvosto 2010.) Laitospaikkojen vähentämisen lisäksi asunnontarvetta lisää se, että vammaiset nuoret haluavat muuttaa entistä aikaisemmin lapsuudenkodistaan. Toisaalta myös vammaisten henkilöiden vanhempien ikääntyminen aiheuttaa oman paineensa, ikääntyneet vanhemmat eivät enää pysty tai jaksa hoitaa vammaista lastaan kotona. Tämän asiakasryhmän tarkkaa asuntotarvetta on hankala arvioida. (Ympäristöministeriö 2009, 12.) Psykiatrian palvelujärjestelmä kamppailee samanlaisten ongelmien ja ratkaisujen kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman mukaan Suomen psykiatrinen sairaanhoito on muihin länsimaihin verrattuna 4

11 laitoskeskeistä. Suunnitelmaksi asetettiin avohuollon kehittäminen ja psykiatristen sairaalapaikkojen vähentäminen 35 prosentilla vuoteen Edellytyksenä tälle on mielenterveyspalvelujen avopalvelujen vahvistaminen ja monipuolistaminen. (Mieli työryhmä 2009.) Laitoshoitopaikkojen vähentäminen ja yksilöllisten asumispalveluratkaisujen kehittäminen lisäävät asumista tukevien palvelujen tarvetta kuntatasolla. Asiakkaat tarvitsevat esimerkiksi lyhytaikaista hoitoa, henkilökohtaista apua ja vammaispalvelulain mukaista palveluasumista. Myös perhe- ja kotihoidon tarve voi kasvaa ja päivätoimintaa tarvitaan enemmän. Kuntien perustehtävänä on järjestää vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien tarpeen mukainen asuminen ja sitä tukevat palvelut. Tämän edellytyksenä on se, että kunnan päättäjillä on riittävästi tietoa vammaisuuden ja erilaisten toimintarajoitteiden merkityksestä ja mahdollisuus hankkia tarvittavaa asiantuntemusta päätöstensä tueksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen kuntaliitto 2003,15.) Erityisryhmien asumiseen tarvitaan erilaisia asumisratkaisuja, jotta asukkaiden yksilölliset vaatimukset voidaan huomioida. Kaikissa asumisratkaisuissa asukkailla tulee olla riittävästi yksilöllistä asumistilaa ja mahdollisesti yhteisessä käytössä olevia tiloja asumisratkaisun toteuttamistavasta riippuen. Tavallisessa asuntokannassa olevien asuntojen kohdalla pitää varmistua siitä, että asunnon lähiympäristö tukee asukkaan itsenäistä suoriutumista. (Ympäristöministeriö 2009, 26.) 2.2 Valtakunnallisten suunnitelmien vaikutus Pirkanmaalla Valtioneuvoston periaatepäätöksen pohjalta Pirkanmaalla on laadittu alueellinen suunnitelma kehitysvammaisten kuntalaisten yksilöllisiin asumisratkaisuihin ja laitoshoidon hallittuun vähentämiseen vuosina Suunnitelman perusteella yhä useampi kehitysvammainen ihminen asuu tulevaisuudessa lapsuudenkotinsa tai laitoksen sijaan ympärivuorokautisia asumispalveluja tuottavissa yksiköissä. Kehitysvammaisten ihmisten laitoshoitopaikkoja on tarkoitus vähentää 287:stä 155:een seuraavan viiden vuoden aikana. Muutos mahdollistuu perustamalla tai rakentamalla uusia asumispalveluyksikköjä. Suunnitelman mukaan Pirkanmaalle tulisi ohjelmakauden aikana noin 320 uutta asuntoa. (Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 2010.) 5

12 Pirkanmaan sairaanhoitopiirille on myönnetty rahoitusta Kaste-ohjelmasta osana vammaispalvelujen valtakunnallista kehittämishanketta palvelurakenteen kehittämiseksi Tavoitteena on hallittu kehitysvammahuollon palvelurakennemuutoksen läpivieminen yhdessä kuntien kanssa. VammaisKasteen kehitystavoitteina on 1) luoda vammaispalveluista selkeä ja tarkoituksenmukainen kokonaisuus, 2) mahdollistaa yksilölliset ja käyttäjän tarpeiden mukaisesti toteutetut palvelut, jotka tukevat vammaisten henkilöiden yksilöllistä elämistä ja asumista sekä edistävät heidän osallisuuttaan ja 3) riittävä ja osaava henkilöstö vammaisalalla. Kehittämisteemoina toimivat vammaispalvelujen rakenteiden uudistaminen, palveluohjaus ja -suunnittelu, yksilöllinen asuminen, henkilökohtainen apu ja osaamisen vahvistaminen. Pirkanmaalla on meneillään myös Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Pitkäaikaisen perhehoidon kehittämishanke RAY-rahoituksella vuosille Hankkeen tarkoituksena on kehittää uusia asumisen vaihtoehtoja nuorille aikuisille ja aikuisille kehitysvammaisille perhehoidon toimintamallin avulla. Myös psykiatrian palvelujärjestelmän puolella on suunniteltu laitoshoitopaikkojen vähentämistä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on tällä hetkellä 359 nuoriso- ja aikuispsykiatrista paikkaa 23:llä osastolla. Tämä tarkoittaa 0,75 psykiatrista sairaansijaa 1000 asukasta kohden. Käytännössä laitospaikkojen vähentäminen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella tarkoittaa 70 sairaalapaikan vaiheittaista vähentämistä. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että vapautuva henkilöstöresurssi kohdennetaan avohoitoon tehostamaan vakavien psykiatristen häiriöiden hoitoa ja vahvistamaan konsultaatiopalveluja. Lisäksi avohoito tarvitsee tuekseen tehostetun hoidon jaksoja lähellä kuntoutujan omaa asuinympäristöä. Mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuja asumispalveluja on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella noin 1,6 paikkaa 1000 asukasta kohden. Oleellista mielenterveyskuntoutujien kuntoutuksessa kuntoutujan itsensä ja kotikunnan kannalta on, että kuntoutuja sijoittuu tarpeitaan vastaavaan asumispalveluyksikköön ja mielellään omaan kuntaansa. (Lehtinen, Kuronen & Alanen 2010, 2, ) Pirkanmaalla kunnat ovat ratkaisseet mielenterveyspalvelujen järjestämisen ilman yhteistä strategiaa. Näin ollen palvelut ovat pirstoutuneet sairaanhoitopiiriin, yhteistoiminta-alueille, kuntiin ja yksityisille palvelujen tuottajille. Kukaan ei vastaa palvelukokonaisuuksista tai ohjaa ja valvo niiden oikeaa käyttöä. Lisäksi ongelmana Pirkanmaalla ovat avohoidon epätasainen resursointi ja käyttö sekä palveluasumisen tarpeen arvi- 6

13 oinnin laatu ja sen epätasaisuus. Palvelutalossa asuvia asiakkaita ei myöskään seurata säännöllisesti. Näistä seuraa palveluasumisen ylikäyttöä tai käyttöä, mikä ei vähennä laitoshoidon tarvetta. (Kuntamaisema Oy 2011.) Tämän selvityksen tarkoituksena on saada yleiskuva kolmen pirkanmaalaisten kunnan Parkanon, Ikaalisten ja Kihniön alueen vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja luoda suuntaviivoja siihen, miten palveluja tulisi kehittää vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Tulosten pohjalta laadittuja toimenpidesuosituksia kunnat voivat hyödyntää päätöksenteossaan toimintaa kehittäessään. 7

14 3 Vammaisten ihmisten asuminen ja palvelut Vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asumista ja asumista tukevia palvelujen järjestämistä säätelee Suomen lainsäädäntö sekä erilaiset vammaisten oikeuksia ja yhdenvertaisuuden toteutumista koskevat kansainväliset sopimukset. Näiden lisäksi asumisen ja palvelujen tarkoituksenmukaisen järjestämisen tueksi on laadittu asumisen laatu- ja kehittämissuosituksia. Vammaispalvelujen ideologinen tausta perustuu normaalisuuden periaatteelle, joka osaltaan heijastuu myös vammaislainsäädännön periaatteisiin ja lähtökohtiin. Tavoitteena on vammaisen ihmisen elämän normalisointi, tasa-arvoinen kohtelu ja yhtenevät yhteiskunnassa selviytymisen mahdollisuudet ei-vammaisten ihmisten tavoin. Vammaisten ihmisten palveluja koskevassa päätöksenteossa tulee yhdenvertaisuuden periaatteen olla avainasemassa. (Jääskeläinen 2007, ) 3.1 Asumispalveluja määrittelevä lainsäädäntö Keskeiset vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asumista ja sitä tukevia palveluja määrittelevät lait ovat laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (vammaispalvelulaki 1987/380), laki kehitysvammaisten erityishuollosta (kehitysvammalaki 1977/519) ja mielenterveyslaki (1990/1116). Nämä lait kuuluvat erityislainsäädäntöön ja ne ovat toissijaisia yleislainsäädäntöön nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä sovelletaan niissä tapauksissa, kun henkilö ei saa hänelle sopivia ja riittäviä palveluja minkään muun lain nojalla. Erityislainsäädännön lisäksi vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien asumista ja palveluja määrittävät yleislainsäädäntöön kuuluvat lait. Näistä asumisen kannalta keskeisin on sosiaalihuoltolaki (1982/710). Sosiaalihuoltolaki määrää kunnan velvollisuudesta järjestää sosiaalihuoltoon kuuluvat palvelut sisällöllisesti ja laajuudeltaan sellaisina, kuin tarve kunnassa on. Asumispalvelut tulee järjestää niille henkilöille, jotka tarvitsevat erityisestä syystä apua tai tukea asunnon tai asumisensa järjestämisessä. Sosiaalihuoltolaissa määritellään asumispalvelut ja laitoshuolto määrärahasidonnaisiksi palveluiksi. Sosiaalihuoltoasetuksessa todetaan, että asumispalveluja järjestetään palveluasunnoissa ja tukiasunnoissa, 8

15 joissa yksilön itsenäistä asumista tai siihen siirtymistä tuetaan sosiaalityöllä ja muilla sosiaalipalveluilla. Laitosmuotoisessa asumisessa puolestaan henkilölle on hoidon ja huolenpidon lisäksi pyrittävä järjestämään turvallinen ja kodinomainen, virikkeitä antava elinympäristö, joka antaa mahdollisuuden yksityisyyteen ja edistää yksilön kuntoutumista, omatoimisuutta ja toimintakykyä. Laitoshoito voidaan järjestää lyhytaikaisena tai jatkuvana päivä- tai yöhoitona taikka ympärivuorokautisena hoitona. Laitoksessa voidaan järjestää myös itsenäistä asumista tukevaa ja kuntouttavaa toimintaa. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Vammaispalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle palveluasuminen, kohtuulliset kuljetuspalvelut saattajapalveluineen, päivätoimintaa, henkilökohtaista apua, asunnon muutostyöt, asuntoon kuuluvat laitteet ja välineet sekä tulkkipalvelut. Nämä ovat niin kutsuttuja erityiseen järjestämisvastuuseen kuuluvia palveluja, joita kunta ei voi evätä määrärahojen puitteissa, mikäli henkilö vammansa tai sairautensa johdosta tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla on aina erityinen velvollisuus järjestää vaikeavammaisen ihmisen palveluasuminen, mikäli hän ei ole jatkuvan laitoshoidon tarpeessa. Vaikeavammaisella tarkoitetaan henkilöä, joka tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisissä toiminnoissaan jatkuvaluontoisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin erityisen runsaasti. Vammaispalvelulain mukainen asumisen järjestäminen tapahtuu tarjoamalla henkilölle palveluasumista, turvaamalla hänen tarvitsemansa asunnon muutostyöt tai järjestämällä itsenäinen asuminen asuntoon tarvittavien tarpeellisten välineiden, koneiden ja laitteiden avulla. Vammaispalvelulaki uudistui Uudistuksen myötä lakiin kirjattiin asiakkaan oikeuksia vahvistavia menettelysäännöksiä palvelutarpeen selvittämisestä, palvelusuunnitelman laatimisesta ja palveluja koskevan asian viivytyksettömästä käsittelystä. Tärkein uudistus koski kuitenkin vaikeavammaisten henkilökohtaisen avun järjestämistä, josta tuli aiemmasta poiketen kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva, asiakkaalle maksuton palvelu. Tämän lisäksi tärkeänä uudistuksena voidaan pitää myös vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden vahvistamista. 9

16 Kehitysvammalaissa säädetään erityishuollon antamisesta ihmiselle, jonka kehitys ja henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluja. Erityishuollon tarkoituksena on edistää kehitysvammaisen ihmisen suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, hänen omintakeista toimeentuloaan ja sopeutumistaan yhteiskuntaan sekä turvata hänen tarvitsemansa hoito ja huolenpito. Kehitysvammalaki takaa kehitysvammaiselle henkilölle sellaiset yksilölliset palvelut ja tukitoimet, joita hän tarvitsee sekä kotona että kodin ulkopuolella. Erityishuollon toteuttamista varten on laadittava yksilöllinen erityishuolto-ohjelma. Se määrittää kehitysvammalain mukaiset palvelut, jotka kunnan on järjestettävä kehitysvammaiselle henkilölle. Erityishuoltona annettujen palveluiden tulee olla asiakkaalle ilmaisia. Yksilöllistä erityishuolto-ohjelmaa toteutettaessa tulee pyrkiä siihen, että sellaisen henkilön asuminen, joka ei voi asua omassa kodissaan, mutta ei ole laitoshuollon tarpeessa, järjestetään muulla tavoin. Vammaispalvelulain uudistuksen seurauksena vammaispalvelulaista tuli ensisijainen kehitysvammalakiin nähden. Muutos oli kuitenkin lähinnä periaatteellinen ja kehitysvammaiselle ihmiselle voidaan edelleen järjestää palveluja kehitysvammalain nojalla, mikäli vammaispalvelulain nojalla järjestettävät palvelut eivät ole riittäviä tai sopivia. Mielenterveyslaki säätää kunnan tai kuntaliitoksen velvollisuudeksi huolehtia siitä, että mielenterveyspalvelut on järjestetty sisällöllisesti ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin alueellinen tarve edellyttää. Palvelut on järjestettävä ensisijaisesti avomuotoisina ja omaaloitteista hoitoon hakeutumista ja itsenäistä suoriutumista tukien. Mielenterveystyöhön kuuluvat mielisairauksia ja mielenterveyshäiriöitä poteville henkilöille sairauden vuoksi annettavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Lisäksi mielenterveystyöhön kuuluu väestön elinolosuhteiden kehittäminen siten, että elinolosuhteet ennaltaehkäisevät mielenterveydenhäiriöiden syntyä, edistävät mielenterveystyötä ja tukevat mielenterveyspalvelujen järjestämistä. Mielisairautta tai muuta mielenterveyshäiriötä potevalle henkilölle on riittävän hoidon ja palvelujen lisäksi järjestettävä mahdollisuus lääkinnälliseen tai sosiaaliseen kuntoutukseen liittyvään tuki- ja palveluasumiseen siten kuin siitä on säädetty. 10

17 3.2 Asumispalvelujen laatusuositukset tavoitetilan kuvaajina Erityisryhmien asumista ja siihen liittyviä palveluja tukemaan ja määrittämään on laadittu laatu- ja kehittämissuosituksia. Näitä ovat Vammaisten ihmisten asumispalvelujen laatusuositus, Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja koskeva kehittämissuositus ja Laatusuositus kehitysvammaisten henkilöiden asuntojen rakentamiseksi vuosiksi Laatusuositusten tavoitteena on toimia kunnissa tehtävän päätöksenteon tukena antaen välineitä, näkemyksiä ja suuntaviivoja ja toimia tavoitetilan kuvauksena asumisen ja asumista tukevien palvelujen osalta. Laatusuositukset eivät sisällä kuntia sitovia normeja, vaikka ne perustuvatkin lainsäädäntöön. Suositusten lähtökohtana on asiakaslähtöisyys ja asumisen monimuotoisuus. Tavoitteena on luoda yhdenvertaisuuden toteutumisen edellytykset ja parantaa vammaisten ihmisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia. Vammaisten ihmisten asumispalvelujen laatusuosituksen mukaan vammaisten ihmisten tarpeet tulee huomioida kuntasuunnittelussa ja päätöksenteon tukena tulee käyttää kunnan vammaispoliittista ohjelmaa. Ympäristö tukee kuntalaisten sosiaalista kanssakäyntiä ja helpottaa palvelujen saavutettavuutta, tämän vuoksi kaavoituksessa, rakentamisessa ja ympäristön muuttamisessa tulee huomioida ihmisten toimintakyvyn erilaisuus. Kunnan asuntokantaa uudistettaessa huomioidaan toimintarajoitteisten ihmisten tarpeet ja esteettömiä asuntoja tulee kunnassa olla riittävästi. Kunnan palvelut suunnitellaan ja toteutetaan siten, että ne sopivat kaikille kuntalaisille heidän toimintarajoitteensa huomioiden. Yksilöllisillä palveluilla pyritään kuntalaisten yhdenvertaisuuteen ja toimintakyvyltään erilaisten kuntalaisten asumista tukevat palvelut toteutetaan yksilöllisesti ja käyttäjän tarpeiden mukaisesti, apuna tässä käytetään asiakkaan ja kunnan edustajan yhteistyönä laatimaa palvelusuunnitelmaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2003.) Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja koskeva kehittämissuosituksen lähtökohtana on, että kunnassa on riittävä määrä asumis- ja kuntouttavia palveluja ja ne vastaavat tarpeisiin. Asumispalveluihin liittyvät kiinteästi kuntouttavat palvelut ja käytetty asumisratkaisu on kuntoutujan kannalta tarkoituksenmukainen. Vaikeasti toimintarajoitteisen kuntoutujan toimintakyky pyritään säilyttämään ennallaan ja mahdollisuuksia laadukkaaseen elämään edistetään ja kuntoutujaa aktivoidaan osallistumaan ympäröivään yhteiskuntaan ja sosiaalisten verkkojen säilymistä tuetaan. Asumispalveluyksiköt 11

18 ovat kodinomaisia ja pitkäaikaiseen asumiseen sopivia. Ainoastaan poikkeustapauksissa huoneessa asuu useampia ihmisiä. Kuntoutujan yksityisyyden tulee säilyä. Kuntoutujan asuntoon liittyvät tarpeet eroavat lopulta hyvin vähän muun väestön tarpeista. Asumispalveluyksikössä huomioidaan laatuun liittyvät tekijät kaikin puolin, esimerkiksi henkilöstön määrässä. Lisäksi kuntiin luodaan mielenterveystyön kokonaissuunnitelman osana asumispalvelujen arviointijärjestelmä. Palvelukokonaisuuksia arvioidaan järjestelmällisesti. Jokaisessa yksikössä on oma laadunhallintajärjestelmänsä ja asiakaspalautetta kerätään säännöllisesti ja hyödynnetään systemaattisesti. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007.) Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta on laatinut Laatusuosituksen kehitysvammaisten henkilöiden asuntojen rakentamiseksi vuosiksi Suosituksen lähtökohtana on yksilöllisen asumisen mahdollistaminen normaalissa asuinympäristössä siten, että kehitysvammainen henkilö voi valita asuntonsa ja sen kenen kanssa hän asuu. Suosituksen lähtökohtana toimii ajatus siitä, että asunto on enemmän kuin huone. Asunnon tulee täyttää yleiset asunnon tunnuspiirteet: henkilökohtaiset tilat, oma eteinen, keittiö/keittonurkkaus (minimissään varaus keittotilalle), kylpyhuone, erillinen makuutila, oleskelutila, henkilökohtaiset säilytystilat, parveke/piha, tarvittava sosiaalija turvatekniikka. Muita yksilöllisen asumisen tunnuspiirteitä ovat oma postilaatikko/- luukku, ovikello ja oma nimi ovessa. Asuntojen rakentamisen lähtökohtana tulee olla kehitysvammaisten yksilölliset asumisen tarpeet, tilojen tulee olla esteettömiä ja turvallisia ja asuntojen helposti muunneltavissa. (Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 2010.) 3.3 Asumispalvelujen järjestämisratkaisuja Asumispalveluja kuvaava sanasto on moninaista ja kirjavaa eikä virallisia tai yhteneviä määritelmiä ole. Termejä käytetään sekaisin tai jatkojalostetaan eli kehitellään itse uusia termejä, kuten esimerkiksi tehostettu hoito ja kuntouttava palveluasuminen. Yksiköt voivat käyttää keskenään eri käsitteitä vaikka palvelu ja asuminen ovat samantyyppisiä. Toisaalta samalla termillä voi kuvata myös kahta täysin erilaista asumispalveluratkaisua. 12

19 Asumisratkaisut sijoittuvat janalle, jonka toisessa päässä on itsenäinen asuminen ja toisessa ääripäässä laitoshoito. Näiden välissä on asumispalvelujen lisäksi monenlaista muuta palvelua. (Salmi 2006, 14.) Asiakkaan tai omaisen näkökulmasta voi olla hämmentävää etsiä sopivaa asuinpaikkaa epäselvien tai abstraktien määritelmien vuoksi. Asumispalvelu käsitteenä on sisällöllisesti laaja. Sosiaalihuoltolain 22 :n mukaan asumispalvelulla tarkoitetaan palvelu- ja tukiasumisen järjestämistä. Lain 23 :n mukaan asumispalveluja annetaan henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee tukea tai apua asunnon tai asumisensa järjestämiseen. Sosiaalihuoltolaissa asumispalvelu on yläkäsite, joka jakautuu palveluasumiseen ja tukiasumiseen. Vammaisten ihmisten palveluasumisesta puhuttaessa tarkoitetaan vammaispalvelulain ja -asetuksen mukaista vaikeavammaisten ihmisten oikeutta kunnan järjestämään palveluasumiseen. (Salmi 2006, 14.) Palveluasuminen on tarkoitettu niille ihmisille, jotka puutteellisen toimintakykynsä vuoksi tarvitsevat jatkuvaa päivittäistä apua. Palveluasumisen toteuttamistapoja on erilaisia: yksittäisessä asunnossa, palveluasumisryhmissä, palvelutalossa tai muussa asumisyksikössä. (Niemelä & Brandt 2007, 37.) Oleellista palveluasumisessa on, että asukkaalla on toimiva asunto ja asukkaan oikeudet ja velvollisuudet. Lisäksi hän saa riittävästi lisäpalveluja ja tukea. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2003, 10.) Tukiasumista tai tuettua asumista ei ole lainsäädännössä tarkasti määritelty. Yleensä sillä tarkoitetaan suhteellisen itsenäistä asumista, jossa henkilö asuu omistus-/vuokraasunnossa ja saa asumiseensa tarvittavan määrän tukea. Tarvittaessa henkilöä avustetaan asunnon hankinnassa. Kehitysvammalain perusteella asuminen useimmiten järjestetään ryhmäasumisena, vaikka se voitaisiin järjestää yksilöllisestikin. Pääasiallisesti kehitysvammaiset ihmiset asuvat asumisyksiköissä, joissa asuminen ja palvelut liittyvät kiinteästi toisiinsa. (Ympäristöministeriö 2009, 25.) Kehitysvammaisten ihmisten asumisesta puhuttaessa ovat käytössä termit tuettu, ohjattu ja autettu asuminen. Tuetun asumisen tavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisen ihmisen yksilöllinen asuminen: asukas pääsääntöisesti huolehtii itse arkiaskareistaan, mutta hän saattaa tarvita apua raha-asioissa tai ennakoimattomissa tilanteissa. Ohjattu asuminen on tarkoitettu kehitysvammaisil- 13

20 le ihmisille, jotka tarvitsevat jonkin verran jatkuvaa huolenpitoa. Autettu asuminen on suunnattu niille kehitysvammaisille ihmisille, joilla avuntarve on ympärivuorokautista ja perustarpeiden alueella. (Niemelä & Brandt 2007, 39.) Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen kehittämissuosituksessa asuminen on jaettu tuettuun asumiseen, palveluasumiseen ja tehostettuun palveluasumiseen. Näistä itsenäisin asumismuoto on tuettu asuminen, jolloin kuntoutuja asuu omassa asunnossa tai kunnan järjestämässä tukiasunnossa. Kuntoutuja saa asumiseen tukea itsenäisen elämisen mahdollistamiseksi. Palveluasuminen on usein yhteisöllistä asumista ryhmäasunnossa ja kuntoutusmetodeista riippuen myös tavallista palveluasumista itsenäisessä asunnossa. Henkilöstöä on paikalla päivisin. Toiminnan painopisteenä on monipuolinen kuntoutus ja asiakkaan toimintakyvyn ja sosiaalisten suhteiden vahvistaminen. Tehostettu palveluasuminen on yhteisöllistä asumista ryhmäasumisessa. Se on tarkoitettu vaikeasti toimintarajoitteisille mielenterveyskuntoutujille, jotka tarvitsevat jatkuvaa hoivaa, huolenpitoa ja ympärivuorokautista tukea päivittäisistä toiminnoista selviytyäkseen. Asuminen tapahtuu yhteisöllisesti ryhmäasunnossa ja henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, ) Vammaisen ihmisen asuminen voidaan järjestää myös perhehoitona, mikä tarkoittaa henkilön kasvatuksen, hoidon tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä muussa yksityiskodissa kuin henkilön omassa. Tavoitteena on tarjota vaikeavammaiselle henkilölle kodinomainen asuminen, mahdollisuus läheisiin ihmissuhteisiin, perusturvallisuudentunne ja sosiaalisen kehityksen tukeminen. Perhehoitoa järjestetään tavallisessa perheessä tai ammatillisena perhehoitona. (Niemelä & Brandt 2007, ) Alentuneen toimintakyvyn, sairauden tai vamman vuoksi kotona hoitoa tai huolenpitoa tarvitsevan ihmisen hoito voidaan järjestää myös kotona pitkä- tai lyhytaikaisesti omaishoidon tuen turvin kunnan määrärahojen puitteissa. Tuolloin hoidettavan omainen tai läheinen henkilö vastaa hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palvelujen avulla. Omaishoidon tuen saajalle kuuluvat vapaapäivät järjestetään intervalli- eli tilapäishoidon avulla esimerkiksi jossakin asumispalveluyksikössä. 14