Halvalla. Kuomu on useissa. saa hyvän elvyttäjän. testi 544. Kipparin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Halvalla. Kuomu on useissa. saa hyvän elvyttäjän. testi 544. Kipparin"

Transkriptio

1 Kipparin testi 544 Halvalla saa hyvän elvyttäjän Likaiset ja homeiset kuomut saavat monet veneilijät nostamaan kädet pystyyn. Halusimme selvittää, saako kahta vaikeaa tapausta elvytettyä kotikonstein. Kokosimme viisitoista pesuainetta ja niiden suuri vertailutesti osoitti, ettei pinttyneen lian irrottamiseen välttämättä tarvita kalliita erikoisaineita. T E K S T I J A K U V A T T I M O S A R K K I N E N A R V I O I N N I T K A R E L K A K K O J A T I M O S A R K K I N E N Kuomu on useissa veneissä se varuste, joka jää vuodesta toiseen vaille tarvitsemaansa huoltoa. Näin siitä huolimatta, että hyväkuntoisen kuomun kauden jälkeisestä huollosta selviäisi yleensä vähällä vaivalla. Lähinnä kevyellä puhdistuksella, sienellä tai pehmeällä harjalla, pelkästään makeaa vettä tai mietoa pesuaineliuosta käyttäen. Mutta jos kuomua ei pestä säännöllisesti, lika pinttyy kankaaseen ja puhdistus käy työlääksi. Kankaassa alkaa myös herkästi kasvaa hometta. Vaikka tapana olisi huoltaa kuomua säännöllisesti, huonokuntoisen sellaisen voi saada riesakseen käytetyn veneen hankkiessaan. Monilla on silloin 44 Kippari 4/2010

2 Kuomun pesuaineet vertailussa Toinen testikuomuista oli mustunut liasta sisäpuolelta, joten aineet joutuivat kovaan testiin. tyneen lian irrottamisessa. Puhdistusaineita kokeiltiin kahteen eri kuomuun. Molemmat olivat akryylikangasta, yleisimmin kuomuihin käytettävää materiaalia, jonka puhdistamiseen vertailuun valitut kuomunpesuaineet soveltuvat. Osaa niistä voi käyttää myös vinyylikankaaseen, jollaisesta on tehty monien jenk- Testissä olleet, Biotabin ja Internationalin homeenpoistoaineet toimivat tehtävässään kohtalaisesti. Yleisenä ohjeena on, että kuomu pestään ensin puhtaaksi liasta, ja sen jälkeen poistetaan home siihen tarkoitetukseen soveltuvilla aineilla. ensimmäisenä ajatuksena uuden kuomun tilaus, toiset taas vievät vanhan kuomun niiden puhdistamiseen erikoistuneeseen pesulaan. Mutta taloudestaan tarkka veneilijä on toisinajattelija ja haluaa elvyttää toivottoman tapauksen itse. Siihen ei kevyt puhdistus enää auta. Tarvitaan pinttyneeseen likaan tehoavia aineita. Markkinoilla on tähän tarkoitukseen sekä spraytuotteita että laimennettavia liuoksia. Kattavan vertailuryhmän olisi saanut poimittua yksinomaan veneenhoitotuotteista, mutta halusimme verrokeiksi myös muuhun kuin kuomujen pesuun käytettäviä tuotteita. Näihin kuuluvat pyykinpesujauheet ja -neste, kidesoodaliuos sekä maton pesijöiden ikisuosikki, mäntysuopa. Mukaan otettiin myös kaksi homeenpoistoainetta, vaikka testin pääpaino oli pintkiveneiden ja esimerkiksi Busterien kuomut. Testikuomut eivät todellakaan olleet helppoja tapauksia pikemminkin lähes toivottomia tapauksia. Jurmo Trimaran -veneen luonnonvalkoinen kuomu kasvoi sammalta, siinä oli vihertävää kasvustoa, pinttynyttä likaa ja hometta. Toisessa, Vator 22:n kuomussa ei ollut merkkejä homeesta, mutta sininen kangas oli käytännössä musta sisäpuolelta, todennäköisesti noen ja muiden ilmansaasteiden vaikutuksesta. Näistä lähtökohdista oli hyvä aloittaa pesuainetesti. Tavoitteena oli samalla jatkaa kuomujen elinkaarta. Puhdistus tosin vasta käynnistäisi projektin; kuomuissa oli ratkenneita saumoja ja kaaretkin olivat parhaat päivänsä kokeneet Testin kulku Moni projekti on viisasta aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta kuomujen pesu aloitettiin nyt puhtaalta lattialta: tasaiselle alus- E Kippari 4/

3 Kuomun pesuaineet vertailussa Kun ohjeet ovat näin selkeät, työhön on helppo ryhtyä. NaveCare ansaitsee hyvät pisteet etiketistään. talle levitettynä harjaukseen sai selvästi enemmän voimaa verrattuna siihen, että kuomut olisivat olleet paikoillaan veneessä, ja huuhtelu sujui vaivattomasti. Ennen lattialle levittämistä kuomuista irrotettiin kaaret. Jotta testi olisi mahdollisimman tasapuolinen, kaikille aineille rajattiin silmämääräisesti yhtä likaiset alueet. Pelikentäksi otettiin kuomukankaat, ei PVC-muovista tehtyjä ikkunoita, joiden pesuun voimakkaimpia aineita ei yleisesti suositella. Aineita käytettiin ohjeiden mukaisesti. Siinä missä suihkeet suihkuteltiin kankaaseen sellaisenaan, enemmistö nestemäisistä aineista laimennettiin. Jos etiketissä oli useampia laimennusohjeita, teimme vahvimman käyttöliuoksen, sillä se oli tyypillisesti tarkoitettu erittäin likaisen kuomun puhdistamiseen. Vain pyykinpesujauheiden annostusohjeita ei voitu noudattaa sellaisinaan, ne kun koskivat yksinomaan konepesua. Oli siis käytettävä oman harkinnan mukaista annostelua: jauheita ripoteltiin ruokalusikalla kastellun kankaan päälle, ja kuten muitakin aineita kokeillessa, satsi jätettiin vaikuttamaan toviksi ennen harjaamista. Käy t töva lmiit liuokset Autoglym Fabric Hood Cleaner Biotab homepesu International Textile Mildew Cleaner NaveCare kuomupesu Star brite Boat Cover Cleaner Pakkaus Hinta Etiketissä mainitut tehoaineet Laimennus Arvio Muuta Tähdet 0,65 l 38,50, sis. hoitoaineen ja sienen Ei mainittu Autojen kangaskatteiden puhdistamiseen tarkoitettu aine, jonka muiksi käyttökohteiksi on mainittu mm. veneen kuomut. Ohjeiden perusteella ainetta ei ole tarkoitettu huuhdeltavaksi. Vaahtosi runsaasti, mutta tehosi pinttyneeseen likaan heikosti. Kallis tuote siitäkin huolimatta, että samassa paketissa tulee hoitoaine ja sieni. Ei juuri apua kuomun pesussa. ) 0,5 l 9,40 Tensidejä, veden kovuuden säätöaineita, emäksisiä aineita. Ympäristöystävällisenä markkinoitava, ruotsalainen homeenpoistoaine. Testin aikana myynnissä oli ainoastaan ruotsinkielisin etiketein varustettu pullo. Melko voimakas, epämiellyttävä haju. Tehosi kohtuullisen hyvin sekä pinttyneeseen likaan että homeeseen. Suihketuotteista joukon tehokkain - ja halvin. Hyvä ostos ) ) ) 0,5 l 22,40 Natriumhypokloriitti, liuos, aktiivikloorin määrä >10 %, natriumhydroksidi Homepilkkuja valkaiseva puhdistusaine. Tunkkainen haju. Selkeät ohjeet, joissa mainittu värinkestävyyden kokeilusta pienellä alueella. Tehosi kohtalaisesti homeeseen, myös pinttyneeseen likaan. Puolen litran pullon hintaa voi pitää korkeana. Syövyttävä ) ) ) - 0,65 l n. 14 Alkoholietoksilaatti Suihke-puhdistusaine kuomuille, purjeille, peitteille ja aurinkovarjoille. Liuotinmainen haju. Lyhyen ytimekkäät ohjeet. Tehosi valkoisen kuomun vihreään kasvustoon kohtalaisen hyvin, mutta sinisen kuomun pinttyneeseen likaan vain välttävästi. Varsin kallis käyttää koko kuomuun. ) ) 0,473 l n. 22 Ei mainittu Suihke-puhdistusaine vene- ja purjepeitteille, kuomuille ja aurinkosuojille. Tarkoitettu mm. lintujen jätösten puhdistamiseen. Neutraali, pesuainemainen haju. Selkeät ohjeet. Tehosi tyydyttävästi pinttyneeseen likaan. Kallis käyttää koko kuomuun, kun alle puolen litran suihkepullo maksaa 22 euroa. Star briten tuotesarjassa on homeenpoistoon tarkoitettu suihke erikseen. ) ) + 46 Kippari 4/2010

4 Siihen käytettiin vaikeasta liasta johtuen kuurausharjaa. Käsitellyt alueet huuhdeltiin erittäin huolellisesti makealla, huoneenlämpöisellä vedellä. Samoin tehtiin harjalle kunkin aineen käytön jälkeen. Kokeilu säästää vahingoilta Kuomun pesuaineet ovat tyypillisesti vahvasti emäksisiä. Niitä käytettäessä on aina olemassa se riski, että aineet vahingoittavat saumojen ompeleita tai esimerkiksi haalistavat kankaan väriä. Siispä ennen kuin ryhtyy pesemään koko kuomua, on viisasta kokeilla pienelle alueelle huomaamattomaan kohtaan, kuinka kangas ja ompeleet pesuaineeseen reagoivat. Muutamissa pulloissa asia ilmeni etikettiä luettaessa tällaista tietoa kuluttaja arvostaa. Pienellä vaivalla voi estää suuremman vahingon. Pyykinpesussa on jo tietysti opittu se, että valkaisuaineet haalistavat värillisiä kankaita. Niin myös kuomukangasta, joten valkaisuaineita sisältäviä pesujauheita ja -aineita voi suositella käytettäväksi vain valkoisiin tai hyvin vaaleisiin kuomuihin. Riippumatta siitä, mitä ainetta pesussa käyttää, se on parasta aloittaa ohjeen miedoimmalla liuoksella. Jos sitä joutuu vahventamaan, on taas hyvä kokeilla vaikutusta pienelle alueelle. Kuomukangas ja saumojen ompeleet saattavat kärsiä myös siitä mekaanisesta rasituksesta, jota harjaus aiheuttaa. Kohtuus on siinäkin valttia. Testin aikana kävi kyllä selväksi, että voimakaskaan harjaaminen ei riitä irrottamaan pinttynyttä likaa, ellei käytössä ole tehokasta puhdistusainetta, jonka annetaan vaikuttaa riittävän pitkään. Huuhtelussa voi käyttää apuna painepesuria, mutta ei samalla tavalla läheltä tykittäen kuin esimerkiksi veneen pohjaa pestäessä. Pieni paine on armeliaampi kuomukankaalle, ompeleille ja ikkunoille. Tehokkaan pesun seurauksena kuomukankaasta irtoavat paitsi lika, myös suoja-aineet. Vesi alkaa tihkua kankaan lävitse. Palvellakseen tehtävässään kuomu on siis kyllästettävä. Millä lähtee, millä ei? Pinttyneen lian irrottaminen oli odotusten mukaisesti aineille suuri haaste. Testissä heikosti pärjänneissä oli sekä mietoja että vahvoja aineita. Jälkimmäisiin kuuluu esimerkiksi Hempelin hiljattain markkinoille tullut puhdistusaine, joka loi kyllä odotuksia hajullaan ja varoitusteksteillään, mutta osoittautui varsin tehottomaksi. Se, että etiketissä on pitkä lista tehoaineita ja varoituksia käyttäjälle, ei siis automaattisesti takaa aineen toimivuutta. Suihkuteltavat aineet eivät testiryhmää oikein vakuuttaneet. Etenkään tällaisissa tapauksissa, kun puhdistettavana on koko kuomu, niille ei juuri ole käyttöä. Pahimmillaan yli parinkymppiä maksavan sprayn tulee suihkutelleeksi tyhjäksi huomaamattaan. Turhaa tuhlausta, kun lika ei irtoa millään suihkeella erityisen tehokkaasti. Jos johonkin, niin suihke-tuotteita voisi ajatella käytettävän paikallisen lian, kuten lokin jätösten puhdistamiseen. Halvemmaksi tosin tulee tehdä liuos suihkepulloon jostain laimennettavasta pesuaineesta. Kuluttajan onneksi viidentoista aineen joukosta erottui monta hyvää tuotetta. Laimennettavien pesuaineiden parhaat pisteet ansaitsivat Bio Luvil sekä Acapella Cleaner, joka irrotti tummaa, pinttynyttä likaa loistavasti sinisestä kuomusta. Täyttä tähtipottia Acapella ei kuitenkaan ansainnut, sillä se ei erottunut edukseen vaaleaa, kasvuston värjäämää kuomua puhdistettaessa. Sen sijaan Bio Luvilin valkopyykin pesujauhe tehosi siihen aivan loistavasti. Oletettavasti sen ansiosta, että jauhe sisältää niissä yleisesti käytettyä valkaisuainetta, natriumperkarbonaattia. Tätä yleisesti ympäristöystävällisenä pidettyä ainetta myydään yksistäänkin, tahrasuolana. Natriumperkarbonaatti toimii sitä tehokkaammin, mitä lämpimämpää pesuvesi on. Testin perusteella tehoa on havaittavissa jo huoneenlämpöistä vettä käytettäessä. Monilla on siis ehkä tietämättään tehokas kuomunpuhdista- T H R U S T E R Ainutlaatuinen veneen ulkopuolinen keula-/peräpotkuri asennus jopa päivässä. optimaalinen teho ja hyötysuhde helppo asentaa pieni tilantarve hiljainen vesijäähdytetty - pitkä käyttöaika/h Maahantuonti ja tukkumyynti: Oy Kaha Ab Ansatie 2, PL 117, Vantaa Puh. (09) , Fax (09) PATENTOITU UUTUUS E

5 Kuomun pesuaineet vertailussa ja kotona, mutta kuten todettu, emme suosittele valkaisuaineita sisältäviä pesuaineita ja -jauheita värillisten kuomujen pesuun. Bio Luvilin pesujälkeä arvioidessa ei sovi sivuuttaa sitä, että jauhe sisältää valkaisuaineen ohella myös optisia kirkasteita eli fluoresoivia aineita, jotka saavat käsiteltävän kankaan näyttämään valkoisemmalta. Ympäristön kannalta optiset kirkasteet ovat hitaasti hajoavina ongelmallisia, niitä sisältäville pesuaineille ei esimerkiksi myönnetä Joutsenmerkkiä. Halvalla saa hyvän Hikinen pesu-urakka palkitsi lopulta tekijänsä. Molemmat kuomut saatiin puhdistettua niin hyvin, että ne voi palauttaa käyttöön ilomielin. Ei tosin ennen kyllästämistä ja saumojen korjausta, jotka ovat projektin seuraavat vaiheet. Mutta mitkä testin aineista ovat järkeviä ostoksia? Kun puntariin otetaan kuluttajalle olennaiset tekijät, taloudellisuus ja riittoisuus, Acapella Cleanerin haastajiksi nousevat sitä litrahin- L a imennettava t pesuaineet 303 Fabric/ PVC Cleaner Acapella Cleaner Biltema suojapeitteen puhdistusaine Bio Luvil Bio Luvil Color Pakkaus Hinta 0,95 l 15,25 1 l 17,30 1 l 4, g n g n. 3 Etiketissä mainitut tehoaineet Laimennus Arvio Muuta Ei mainittu Tahroihin sellaisenaan tai 1/1-1/30 suhteessa veteen laimennettuna. Yleispesuun 100 ml tai enemmän 4:ään litraan vettä. Puhdistusainetiiviste kankaille. Hyvät ohjeet tahranpoistoon ja yleispesuun, myös kankaan suojaamiseen. Mieto haju. Ei sisällä saippuaa, synteettisiä pesuaineita eikä liuottimia. Tehosi pinttyneeseen likaan heikohkosti, soveltuu lähinnä ylläpitohuoltoon. Myrkytön ja biohajoava Natriummetasilikaatti- 5-hydraatti 1 osa ainetta sekoitetaan 10:een osaan haaleaa vettä Venekuomujen, markiisien, peitteiden ja telttojen pesuaine. Lyhyen ytimekkäät ohjeet. Melko mieto haju. Tehosi hyvin pinttyneeseen likaan, ja tyydyttävästi vihreään kasvustoon ja homepilkkuihin. Aineen kannattaa antaa vaikuttaa muutaman minuutin, sillä näin teho paranee. Vaikka litrahinta on kalliinpuoleinen, Acapellaa voi suositella likaisen kuomun puhdistamiseen. Testivoittaja Natriummetasilikaatti, pentahydraatti 1:20, erittäin likaiseen pintaan 1:10 Nestemäinen, liuotteeton puhdistusaine veneen suojapeitteen ja puuvilla- tai nailonpurjeiden puhdistukseen. Selkeät ohjeet. Haju hieman epämiellyttävä, mutta ei voimakas. Tehosi kohtuullisen hyvin pinttyneeseen likaan ja vihreään kasvustoon. Edullinen aine, käyttökelpoinen likaisen kuomun puhdistuksessa. Hyvä ostos % zeoliittia ja happeen perustuvaa valkaisuainetta % ionittomia ja anionisia tensidejä. Alle 5 % saippuaa, fosfonaattia, polykarboksylaatteja ja optisia kirkasteita. Ohjeet vain konepesuun Pyykinpesujauhe, joka sisältää valkaisuainetta. Kannattaa kokeilla pienelle alueelle ennen koko kuomun käsittelyä. Annettiin vaikuttaa muutama minuutti ennen harjausta, ja lopuksi käsitelty alue huuhdeltiin erittäin huolellisesti runsaalla vedellä. Tehokas, valkaiseva vaikutus pinttyneeseen likaan ja homeeseen. Ei suositella käytettäväksi värillisiin kankaisiin, sillä valkaisuaine saattaa haalistaa niitä. Edullista käyttää. Myös nestemäinen Bio Luvil saatavilla % zeoliittiä, 5-15 % ionittomia ja anionisia tensidejä, alle 5 % saippuaa, fosfonaatteja ja entsyymejä. Ohjeet vain konepesuun Värilliselle pyykille tarkoitettu jauhe, joka ei sisällä valkaisuainetta. Ohjeet vain konepesuun, käytettiin samaan tapaan kuin oheista, valkaisuainetta sisältävää Bio Luvilia. Vaatii niin ikään erittäin huolellisen huuhtelun. Tehosi pinttyneeseen likaan kohtalaisen hyvin. Edullista käyttää. Myös nestemäinen Bio Luvil Color saatavilla. Tähdet 48 Kippari 4/2010 ) + ) ) ) + ) ) ) ) ) ) ) + VARAUKSIN ) ) )

6 Hempelin puhdistusaineen annosteluosa ei ollut kiinni millään seuraus on helppo arvata, kun ainetta aletaan kaataa astiaan. naltaan tuntuvasti halvemmat Bilteman puhdistusaine sekä suomalaisen Parttian kidesoodaliuos. Neljä tai viisi euroa on kohtuuhinta litran pullosta, josta riittää ainetta useisiin pesuihin. Kidesoodaliuoksen etuna on lisäksi ympäristö- ja käyttäjäystävällisyys, se ei sisällä haitallisia tehoaineita, ainoastaan natriumkarbonaattia eli soodaa. Vielä halvemmaksi tulee käyttää pyykinpesujauheita ja -nestettä. On kuitenkin pidettävä mielessä, että parhaiten menestynyt, valkaisuainetta sisältävä Formil Ultra Plus Color 1,5 l 3, % ionittomia pinta-aktiivisia aineita, alle 5 % anionisia pinta-aktiivisia aineita. Sisältää myös entsyymejä. Käsinpesuohje; 40 ml 10:een litraan vettä Nestemäinen pyykinpesuaine värillisille tekstiileille. Pesuainemainen haju. Ohjeet koskevat lähinnä koneessa tapahtuvaa pyykinpesua. Tehosi pinttyneeseen likaan välttävästi. Edullinen litrahinta, soveltuu kevyen lian puhdistamiseen ja ylläpitohuoltoon. ) ) Havu mäntysuopaliuos 1 l n. 2 Mäntyöljyn natriumja kaliumsuolat, 200g/kg Siivous: 55 ml / 10 l haaleaa vettä. Mattojen pesu: 99 ml / 10 l haaleaa vettä Mäntyöljystä valmistettu miedohko yleispuhdistusaine. Legendaarinen, mattopesupaikoilta tuttu kesäinen tuoksu. Yllä olevien laimennusohjeiden lisäksi käyttöohjeet tuholaisten torjuntaan. Tehosi pinttyneeseen likaan heikohkosti, soveltuu lähinnä ylläpitohuoltoon. Joukon halvin aine. Ainoana vertailuryhmän tuotteena Joutsenmerkki, joka myönnetään ympäristön kannalta parhaille tuotteille Pohjoismaissa. ) + Hempel Exterior Textile Clean 0,5 l n % ionittomia, pinta-aktiivisia aineita, <5 % fosfaatteja, desinfiointiaineita. 1 osa ainetta sekoitetaan 20:een osaan vettä. Jos kangas on erittäin likainen, seossuhde 1:10 Tiivistetty pesuaine ja rasvanpoistaja kankaille, jotka on valmistettu nailonista, akryylistä, polyesteristä tai puuvillasta. Pesuainemainen haju. Ohjeista selviää, mitä pitää tehdä, mutta selkeyttä jää kaipaamaan. Ei saa käyttää pinnoilla, jotka ovat arkoja emäksille, kuten alumiini ja muovi-ikkunat. Tehoaineet ja varoitukset antoivat odottaa hyvää pesujälkeä, mutta tehosi pinttyneeseen likaan vain välttävästi. Alin käyttölämpötila 5 astetta. ) ) Parttia kidesoodaliuos 1 l n. 5 Natriumkarbonaatti (sooda) 1 litra liuosta kymmeneen 5-10 litraan vettä Monikäyttöinen pesuaine, joka ei sisällä myrkyllisiä tai syövyttäviä aineita. Mieto haju. Laimennusohjeita eri käyttötarkoituksiin, mutta kankaiden pesusta ei sanota mitään. Tehosi kohtalaisen hyvin pinttyneeseen likaan. Edullinen ja riittoisa tuote kuomun yleispesuun. Hyvä ostos Saattaa jättää alumiinipinnan läikikkääksi. ) ) ) Star brite Sail & Canvas Cleaner 0,65 l n. 17 <5% fosfaatteja, ei-ioniaktiivisia aineita 1 osa ainetta neljään osaan vettä. Erittäin likaisen valkoisen materiaalin pesuun. Purjeiden ja kankaiden puhdistusaine. Pesuainemainen haju. Selkeät ohjeet, joissa mainittu kokeilusta pienelle alueelle ennen koko kuomun käsittelyä. Tehosi pinttyneeseen likaan välttävästi. Hintaa voi pitää pullokokoon nähden korkeahkona. Star briten tuotesarjassa on homeenpoistoaine erikseen. ) ) Lisätietoja 303: Rosenquist, , www. oyrosenquistab.com Acapella, International ja Biotab: Maritim, , Autoglym: Autokem, , Biltema: Biltema Suomi, , Bio Luvil: Unilever Finland, , Formil: Lidl Suomi, , Havu: Henkel Norden, , Hempel: Hempel Finland, , NaveCare: Sipoon AT-Tuote, (09) , Parttia: Parttia, (05) , Star Brite: Leke-Myynti, , E Kippari 4/

7 Kuomun pesuaineet vertailussa Bio Luvil ei sovellu värillisen kuomun pesuun. Pyykinpesujauheet eivät myöskään liukene veteen yhtä hyvin kuin nesteet, ja kuomua voi joutua huuhtelemaan useampaan kertaan runsaalla vedellä, jottei kankaaseen jäisi pesuainejäämiä vähällä ei tosin pääse muitakaan aineita huuhdellessa. Ympäristön kannalta parhaille tuotteille Pohjoismaissa myönnettävää Joutsenmerkkiä kantaa kuitenkin koko joukon taatusti tunnetuin aine, mäntysuopa. Tässä testissä, pinttyneen lian puhdistuksessa, se osoittautui varsin tehottomaksi. Edullisena ja hellävaraisena se on kuitenkin käypä aine ylläpitohuoltoon. Moneen kertaan tuli todettua, että jos testikuomujen aiemmat omistajat olisivat panostaneet kausittaiseen huoltoon, niiden ei olisi tarvinnut koskaan kokea näin rankkaa pesukäsittelyä. l Autoglymin kahden aineen pakkauksen mukana saa pesusienen, mutta se on liian kesy apulainen pinttyneen lian puhdistamiseen. Bio Luvilin pesujauhe, joka sisältää valkaisuainetta, erottui edukseen valkoisen testikuomun puhdistuksessa. Suihkepullot ovat kieltämättä helppokäyttöisiä, mutta eivät riittoisia koko kuomua käsiteltäessä. Pienehkö pullo on äkkiä suihkuteltu tyhjäksi. Suojakäsineet ja kuurausharja ovat tarpeen likaista kuomua jynssätessä. Pidä huolta kuomusta Pesuainetestissä olleet kuomut todistavat, mitä kausittaisen huollon laiminlyönnistä ajan mittaan seuraa: pinttynyttä, vaikeasti puhdistettavaa likaa, vihreää kasvustoa, hometta. Mutta millaista huoltoa uusi tai uudehko, vielä hyväkuntoinen kuomu tarvitsee, jotta se pysyisi mahdollisimman pitkään siistinä ja hyväkuntoisena? Kauden aikana kuomun ulkoisina uhkina ovat lähinnä lokit. Nuo ryökäleet kun tunnetusti pitävät kuomua yhteisvessanaan ja tulittavat sitä ulosteillaan ilmastakin. Jos mahdollista, niin ulosteet kannattaa puhdistaa kuomusta tuoreeltaan. Kuivahtaneet kakat vaativat enemmän työtä. Niihin voi suihkutella puhdistusainetta, pehmeä harja, sieni tai märkä puhdistusliina ovat hyviä apulaisia niin ikään. Jos lokeista on omassa satamassa paljon riesaa, uuden kuomun ulkopintaan voidaan levittää kyllästettä puhdistustyön helpottamiseksi. Lokkien karkottamiseen on kokeiltu jos jonkinlaisia pelättimiä. Uusimpia aseita ovat elektroniset linnunkarkottajat. Ne aktivoituvat liiketutkalla ja lähettävät korkeataajuista ääntä, jonka pitäisi karkottaa siivekkäät niin, etteivät ne enää laskeudu veneen päälle ulostamaan. Kaikilla alueilla ei lokkiongelmaa ole. Sikäli kun lokeista ei ole kiusaa, kuomua ei kesken kauden tarvitse pahemmin pestä ellei sitten säilytä venettä paikassa, jossa puista tippuu lehtiä, neulasia, koivun norkkoja ja muuta bioroskaa kuomun päälle. Aika harvoin sitä kuitenkaan joutuu irrottamaan pois veneestä kesken kauden, perusteellisempaa puhdistamista varten. Kuomun PVC-muoviset ikkunat saavat merellä ajettaessa osansa suolapitoisesta suihkusta, joten niitä kannattaa huuhdella makealla vedellä. Se ei ole suuri vaiva, mutta jää vain silti monilta tekemättä. Silloin kun kuomua ei veneillessä käytetä, sitä pidetään kaarien ympärille käärittynä ja nykyveneissä usein kannellisessa kotelossa. Näin kuomu saadaan piiloon, mutta ratkaisussa on myös huonot puolensa. Kotelot ovat ensinnäkin monissa veneissä niin ahtaita, että kuomun joutuu käärimään todella tiukaksi paketiksi, jotta se mahtuisi omaan tilaansa. Toinen ongelma seuraa siitä, kun koteloon sullotaan märkä kuomukäärö ja jätetään se sinne ties kuinka pitkäksi aikaa. Siinä on otolliset olot homeen syntymiseen. Haju voi olla aika etova, kun kosteassa muhinutta kuomua seuraavan kerran asettelee paikoilleen. Ongelmien ehkäisemiseksi kuomu pitäisi aina kuivattaa paikoillaan ennen kuin sen käärii kaarien ympärille ja sulloo koteloonsa. Kun vene sitten jää laituriin kuomulla huputettuna, niin vetoketjun voi ehkä jättää hie- 50 Kippari 4/2010

8 Voimakkaita puhdistusaineita ei tule käyttää kuomun ikkunoihin, sillä ne saattavat samentua käsittelystä. Takeltelevia vetoketjuja voi tarvittaessa elvyttää teflonrasvalla. man raolleen ja muutaman nepparin kiinnittämättä, jolloin tuuletus tehostuu. Kausihuolto ja säilytys Kauden jälkeen koittaa huollon aika. Vaikka kuomu ei kovin likaiselta näyttäisikään, se kannattaa aina irrottaa veneestä, levittää auki ja pestä kevyesti. Pesuun tarvitaan vain sientä tai pehmeää harjaa, makeaa vettä ja ehkä mietoa pesuainetta, vaikkapa mäntysuopaa. Hellävarainen pesu ylläpitohuoltona on suositeltavaa siksi, ettei kuomukangasta ja saumojen ompeleita vahingoitettaisi. Voimakasta harjausta on syytä välttää. Pesuun suositellaan yleisesti haaleaa, alle 40-asteista vettä. Pesukoneeseen kuomua ei tule missään nimessä tunkea. Myös painepesuri ja tehokkaat pesuaineet ovat tarpeettoman voimakkaita, kun kyse on hyväkuntoisen kuomun ylläpitohuollosta. Jos niitä käytetään, kankaassa olevat tehtaan suojaaineet häviävät pesuveden mukana ja kuomu on ehdottomasti kyllästettävä pesun jälkeen. Kevyen kausipesun jälkeen kuomua ei tarvitse kyllästää, ellei kauden aikana ole huomattu, että vettä tihkuu kankaan läpi. Kyllästysaineet levitetään yleensä kankaan ulkopintaan. Se onnistuu helpoiten, kun kuomu on paikoillaan veneessä. Koko kuomun sijasta kyllästysainetta voi joskus olla tarpeen levittää vain ongelmakohtaan, tyypillisimmin vettä tihkuvaan saumaan. Kuomun ikkunat pestään makealla vedellä, apuna voi käyttää mietoa saippualiuosta. Voimakkaita aineita käytettäessä ikkunat on parasta suojata roiskeilta tai ainakin huuhdella roiskeet ikkunoilta ripeästi. Ikkunoihin tulee helposti taitoksia, kun sitä kääritään kaarien ympärille ja sullotaan koteloonsa. Ajan mittaan ikkunat samentuvat. Kirkkauden palauttamiseksi on olemassa erikoisaineitakin, esimerkiksi Star briten kahden aineen hoitopaketti on todettu toimivaksi Kipparin pikatestissä numerossa 2/2001. Vetoketjuihin on puolestaan hyvä levittää pikkutuubeissa myytävää teflonrasvaa, se auttaa pitämään ne liukkaasti toimivina. Homeen ehkäisyä ajatellen on ehdottoman tärkeää, että pesty ja kuivatettu kuomu säilytetään talvella kuivassa paikassa mieluiten lämpimässä sisätilassa auki levitettynä. Vajan nurkkaan tai veneeseen käärittynä jätetty kuomu saattaa olla keväällä homeen valtaama. Kuomun tukikaaret kannattaa talvisäilytyksen ajaksi irrottaa ja samalla tarkistaa, ovatko ne hyvässä kunnossa. l Erektiohäiriötä voidaan hoitaa eri tavoin ja eri hintaan Miksi vaarantaisit terveytesi tilaamalla tuntemattomia lääkkeitä internetistä, kun lähiapteekista on usein saatavilla edullisempia rinnakkaisvalmisteita. Ota yhteys lääkäriin, jos erektioongelma häiritsee normaalia seksuaalista kanssakäymistäsi. E Actavis Oy, puh. (09)

Uudista hyväkuntoiset pinnat. julkisivut terassit kalusteet aidat puu metalli rappaus betoni muovi sisällä tai ulkona

Uudista hyväkuntoiset pinnat. julkisivut terassit kalusteet aidat puu metalli rappaus betoni muovi sisällä tai ulkona PESUAINEET Piha-aidalla kukkii home, terassi näyttää kulahtaneelta ja peltikatollekin pitäisi tehdä jotain. Armas aurinko paljastaa puhdistamista, pesua ja huoltoa kaipaavat pinnat. Huolellisella pesulla

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Laimenna Suihkuta Odota Nauti

Tuoteluettelo. Laimenna Suihkuta Odota Nauti Tuoteluettelo Laimenna Suihkuta Odota Nauti TuotekoodiEANVE TuotekoodiEANVE Puhdas Katto Laimennus: 1osaliuosta,2osaavettä IM202202 1L IM202203 5L 6 3 Puhdas Julkisivu Laimennus: 1osaliuosta,2osaavettä

Lisätiedot

Yli 20 vuotta kotimaisia laatutuotteita

Yli 20 vuotta kotimaisia laatutuotteita Yli 20 vuotta kotimaisia laatutuotteita Soft Protector Oy on kotimainen, Espoossa toimiva suoja-, hoito- ja pesuaineiden valmistaja. Olemme keskittyneet sisä- ja ulkokalusteiden ja kodin hoitotuotteisiin.

Lisätiedot

siivous- ja puhdistuskemikaalit siivous- ja puhdistuskemikaalit

siivous- ja puhdistuskemikaalit siivous- ja puhdistuskemikaalit siivous- ja puhdistuskemikaalit siivous- ja puhdistuskemikaalit 2009 2 Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava teollisuuskemikaalien ja pinnotteiden valmistaja. Solmaster -tuotteet

Lisätiedot

KEMIKAALIT SIIVOUSAINEET

KEMIKAALIT SIIVOUSAINEET Toimitilojen eri pintojen säännölliseen puhdistukseen ja hoitoon. Vahvat tiivisteet lattioiden, ikkunoiden, märkätilojen yms. puhdistukseen. Ikaroksella on täydellinen ja korkealuokkainen sarja puhdistusaineta

Lisätiedot

P E S U - J A P U H D I S T U S A I N E E T

P E S U - J A P U H D I S T U S A I N E E T P E S U - J A P U H D I S T U S A I N E E T P E S U - J A P U H D I S T U S A I N E E T Puhelin (03) 780 2363 465 019 ML Maalarinliuotin SIVU 2 l PESU- JA PUHDISTUSAINEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen

Lisätiedot

8.4 Autonhoitotuotteet

8.4 Autonhoitotuotteet 8. KEMIKAALIT 8.4 Autonhoitotuotteet 392 tilaukset@ikaros.fi KEMIKAALIT ULKOISEEN AUTONHUOLTOON KAIKENTYYPPISTEN AJONEUVOJEN PUHDISTUKSEEN Tehokkaat aineet ajoneuvojen pesuun, niin korin kuin hytin sekä

Lisätiedot

Harjoitus 7. Auton päältäpesu, sisäpuhdistus ja vahaus

Harjoitus 7. Auton päältäpesu, sisäpuhdistus ja vahaus Harjoitus 7 Auton päältäpesu, sisäpuhdistus ja vahaus Auton pesu on yksi tärkeimmistä auton säännölliseen huoltoon liittyvistä toimenpiteistä. Säännöllisellä pesulla ja kausivahauksilla auton maalipinta

Lisätiedot

Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS

Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS SIIVOUSVÄLINEET 1. siivousvaunu 2. sanko (siivoussanko) 3. jätesäkki 4. kuivain - Voit kuivata ikkunat, peilit ja lattiat. 5. lattiamoppi ja pyyhe 6. ikkunanpesin - Voit pestä

Lisätiedot

VAATTEET - Puhdistaminen

VAATTEET - Puhdistaminen VAATTEET - Puhdistaminen Uuden vaatteen pinnassa on vettähylkivä käsittely, jonka ansiosta vesi valuu pois. Lika ja normaalit pesuaineet tukkivat ajan kuluessa tämän käsittelyn ja vaatteen päällikangas

Lisätiedot

Varainhankintaa.com. Paperit( Pesuaineet( Kuvasto(1(/(2015(

Varainhankintaa.com. Paperit( Pesuaineet( Kuvasto(1(/(2015( Varainhankintaa.com Teemme varainhankintaa toimintamme kehittämiseksi. Osallistumisenne on meille tärkeää Kiittäen, Kuvasto(1(/(2015( Koulu / Joukkue / Yhdistys Paperit( Pesuaineet( 40# # säkki 25# # säkki

Lisätiedot

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29 K 4 PREMIUM Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

kemiallisesti puhdas vesi : tislattua vettä käytetään mm. höyrysilitysraudoissa (saostumien ehkäisy)

kemiallisesti puhdas vesi : tislattua vettä käytetään mm. höyrysilitysraudoissa (saostumien ehkäisy) Pesukemian perusteet Veden pesuominaisuudet 1. kostuttaa 2. liuottaa (dipoli) 3. laimentaa 4. liikkuva vesi tekee mekaanista työtä 5. kuljettaa kemiallisesti puhdas vesi : tislattua vettä käytetään mm.

Lisätiedot

WK-6 WATER KETTLE BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL

WK-6 WATER KETTLE BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WK-6 WATER KETTLE NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM VEDENKEITIN FIN KÄYTTÖOHJE Lue tämä käyttöohje huolella ennen vedenkeittimen käyttöönottoa

Lisätiedot

PYYKKIPÄIVÄ LAPSIPERHEESSÄ Hanna Pikkarainen

PYYKKIPÄIVÄ LAPSIPERHEESSÄ Hanna Pikkarainen PYYKKIPÄIVÄ LAPSIPERHEESSÄ Hanna Pikkarainen LAPSIPERHEESSÄ PESTÄÄN PYYKKIÄ USEIN Esityksestä saat vinkkejä, miten saat vauvan pyykin puhtaaksi voit toimia vastuullisesti ja ekologisesti. HARKITSE Tee

Lisätiedot

Betonilattioiden hoito-ohjeet

Betonilattioiden hoito-ohjeet Betonilattioiden hoito-ohjeet 2. syyskuuta 2013 Betonilattioiden hoito-ohjeet Yleistä Vanhoissa betonilattioissa yleisiä ongelmia ovat niiden likaantuminen, vaikea puhdistettavuus ja pölyäminen. Näiden

Lisätiedot

1. Käyttöominaisuudet Markiisikankaat ovat teknisiä tekstiilejä, joissa yhdistyvät käytännöllisyys ja kauneus.

1. Käyttöominaisuudet Markiisikankaat ovat teknisiä tekstiilejä, joissa yhdistyvät käytännöllisyys ja kauneus. Markiisikankaiden käsittelyohje 1. Käyttöominaisuudet Markiisikankaat ovat teknisiä tekstiilejä, joissa yhdistyvät käytännöllisyys ja kauneus. Kankailla on korkea suorituskyky, ne valmistetaan tiukkojen

Lisätiedot

K 5 K 5, 1.180-633.0, 2015-12-11

K 5 K 5, 1.180-633.0, 2015-12-11 K 5 Tehokas pesuri aktiiviseen kotikäyttöön. Pitkäikäinen, vesijäähdytteinen oikosulkumoottori on taloudellinen, ääneltään hiljainen ja tehokas energiankulutukseensa nähden. Se painaa ilmajäähdytteistä

Lisätiedot

PESUMERKINTÖJEN ABC. Vaatteen hoito- ohjeiden lisäksi on muistettava pesuaineen annosteluohjeet sekä pyykin lajittelu.

PESUMERKINTÖJEN ABC. Vaatteen hoito- ohjeiden lisäksi on muistettava pesuaineen annosteluohjeet sekä pyykin lajittelu. PESUMERKINTÖJEN ABC Jokaisesta vaatteesta löytyvä pesumerkintä kertoo, miten voi parhaiten välttää vaatteen kutistumisen, venymisen, nyppyyntymisen ja värien lähdön. Ennen pyykinpesua kannattaa siis uhrata

Lisätiedot

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon.

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. Huippuluokan teknologiaan perustuva Bodyfence-kalvo suojaa ajoneuvoasi ulkoiselta

Lisätiedot

K 2 HOME K 2 HOME, 1.673-223.0, 2015-11-18

K 2 HOME K 2 HOME, 1.673-223.0, 2015-11-18 K 2 HOME Pyörillä varustetussa painepesurissa on 4 metrin paineletku, suihkuputki, rotojet-suutin tuottaa pyörivän pistesuihkun, jossa yhdistyvät pistesuihkun korkea pintapaine ja viuhkasuuttimen laaja

Lisätiedot

K 4 K 4, 1.180-150.0, 2016-01-26

K 4 K 4, 1.180-150.0, 2016-01-26 K 4 Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

Bayer Garden 2011 UU U T U U T U U D U E D T E

Bayer Garden 2011 UU U T U U T U U D U E D T E Bayer Garden 2011 UUTUUDET Uutuuksia 2011: Trim-nurmikon voikukkahävite Trim-tiiviste ja -käyttövalmis spray Rikkakasvien torjuntaan nurmikoilta 500 ml tiivistettä riittää 250 m²:lle 1 litra sprayta riittää

Lisätiedot

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta

Lisätiedot

Painepesurit K 5 Premium

Painepesurit K 5 Premium Painepesurit K 5 Premium Pesurissa on taloudellinen ja kestävä vesijäähdytetty moottori. Tehokas pesuri monipuoliseen käyttöön. Letkukela pitää korkeapaineletkun järjestyksessä. Vakiovarusteet: Integroitu

Lisätiedot

Profex Lasinpuhdistaja

Profex Lasinpuhdistaja Profex Lasinpuhdistaja Lasinpuhdistusaine, sopii kaikille lasipinnoille, kiiltäville muoveille yms. Haihtuva aine, ei jätä jäämiä puhdistetuille pinnoille. Pyyhi pinta nukkaamattomalla liinalla tai kuivaa

Lisätiedot

Puhdasta korkeapaineella. Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön

Puhdasta korkeapaineella. Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön Puhdasta korkeapaineella Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön Sisältö Luonnollisesti korkeapaineella s. 3 Miten korkeapainepesuri toimii s. 4 Käyttökohteet s. 5 Suomi Miten puhdistan sammaloituneet pihalaatat

Lisätiedot

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11 K 2 CAR & HOME Kompakti ja näppärä painepesuri on erittäin monipuolisesti varusteltu. vakiona on 4 m paineletku suihkuputki ja rotojet suutin. Autosetti sisältää pesuharjan ja 0,3 l vaahtosuuttimen sekä

Lisätiedot

K 5 HOME K 5 HOME, 1.180-635.0, 2015-12-11

K 5 HOME K 5 HOME, 1.180-635.0, 2015-12-11 K 5 HOME Tehokas pesuri aktiiviseen kotikäyttöön. Pitkäikäinen, vesijäähdytteinen oikosulkumoottori on taloudellinen, ääneltään hiljainen ja tehokas energiankulutukseensa nähden. Se painaa ilmajäähdytteistä

Lisätiedot

Zen Petsivahalla käsiteltyjen pintojen hoito-ohjeet

Zen Petsivahalla käsiteltyjen pintojen hoito-ohjeet Zen Petsivahalla käsiteltyjen pintojen hoito-ohjeet Käsittele pintoja varoen muutamien viikkojen ajan, sillä tuote saavuttaa lopullisen kovuutensa ja kestävyytensä normaaliolosuhteissa noin 1 kk:n kuluttua.

Lisätiedot

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23 K 2 PREMIUM HOME Pienen kokonsa ansiosta painepesuri on näppärä käytössä ja vie hyvin vähän säilytystilaa. Varusteet: T 50 terassipesuri, jolla tasopinnat puhdistuvat kätevästi ilman roiskeita, puhditusainetiiviste

Lisätiedot

Aktiiviklooria sisältävä nestemäinen, emäksinen vaahtopesu- ja desinfiointiaine elintarviketeollisuudelle

Aktiiviklooria sisältävä nestemäinen, emäksinen vaahtopesu- ja desinfiointiaine elintarviketeollisuudelle P3-topax 66 Aktiiviklooria sisältävä nestemäinen, emäksinen vaahtopesu- ja desinfiointiaine elintarviketeollisuudelle Ominaisuudet poistaa tehokkaasti rasva- ja proteiinilikaa tuhoaa tehokkaasti bakteereja

Lisätiedot

GREENLINE. Foratia Lattianpesukapseli 2. Foratia Kylpyhuoneen pesukapseli 3. Foratia Yleispesukapseli 4. Foratia Rasvanpoistoainetabletti 5

GREENLINE. Foratia Lattianpesukapseli 2. Foratia Kylpyhuoneen pesukapseli 3. Foratia Yleispesukapseli 4. Foratia Rasvanpoistoainetabletti 5 GREENLINE Foratia Lattianpesukapseli 2 Foratia Kylpyhuoneen pesukapseli 3 Foratia Yleispesukapseli 4 Foratia Rasvanpoistoainetabletti 5 Foratia IB Imeytysjauhe 6 Foratia teline IB imeytysjauhesäkeille

Lisätiedot

UIMA-ALTAIDEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET - 2016 -

UIMA-ALTAIDEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET - 2016 - UIMA-ALTAIDEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET - 2016 - SISÄLLYS Keraamisten laattojen pesemisestä yleisesti Asennuksen jälkeinen pesu Käyttöönotto puhdistus Säännöllinen puhdistus Tahranpoisto

Lisätiedot

PUHDISTUSJA HOITO-OHJEET - 2016 -

PUHDISTUSJA HOITO-OHJEET - 2016 - PUHDISTUSJA HOITO-OHJEET - 2016 - SISÄLLYS Lasitetut keraamiset laatat Lasittamattomat keraamiset laatat Luonnonkivipinnat Terracotta ja Sannini Sementtilaatat ja hiekkakivet Buchtal luonnonkeramiikka

Lisätiedot

K 3 K 3, 1.601-812.0, 2016-01-26

K 3 K 3, 1.601-812.0, 2016-01-26 K 3 Näppärä, pystymallinen painepesuri sopii peruskäyttöön kotioloissa. Kätevä varusteiden pikaliitäntä helpottaa käyttöä. Vakiovarusteena Vario Power-suihkuputki paineen säädöllä sekä Rotojet-turbosuutin,

Lisätiedot

USEIN KYSYTTYJÄ Nano1 TUOTTEISTA. Nano1 Lasi & Keramiikka Suoja

USEIN KYSYTTYJÄ Nano1 TUOTTEISTA. Nano1 Lasi & Keramiikka Suoja USEIN KYSYTTYJÄ Nano1 TUOTTEISTA Nano1 Lasi & Keramiikka Suoja 1.Kuinka pitkään toiminnallisuus on taattu? Katso kohta 2. Koska pinnoitteet ovat kemikaali- ja UV-kestäviä, toiminnallisuus säilyy erittäin

Lisätiedot

Solmaster siivous- ja puhdistuskemikaalit. S i i v o u s - j a p u h d i s t u s k e m i k a a l i t

Solmaster siivous- ja puhdistuskemikaalit. S i i v o u s - j a p u h d i s t u s k e m i k a a l i t S i i v o u s - j a p u h d i s t u s k e m i k a a l i t Solmaster siivous- ja puhdistuskemikaalit Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava teollisuuskemikaalien ja pinnoitteiden

Lisätiedot

Kehittyneet puhdistus- ratkaisut. Kunnossapitoon, korjaukseen ja teollisuuteen

Kehittyneet puhdistus- ratkaisut. Kunnossapitoon, korjaukseen ja teollisuuteen Kehittyneet puhdistus- ratkaisut Kunnossapitoon, korjaukseen ja teollisuuteen 2271.indd 3 Oikeat ratkaisut Kaikkiin sovelluksiin Loctite 7012 Mekaanisten osien puhdistus Allaspesuaine Yleispuhdistusaine

Lisätiedot

Tuote-esite syksy 2015

Tuote-esite syksy 2015 Tuote-esite syksy 2015 Ojakylän koulun 6. luokan leirikoulu Levillä Varainhankinnan merkitys Paperitukkurin tuotteet tukevat tärkeää toimintaa. Ostamalla tuotteita paikalliselta urheiluseuralta tai koululuokalta,

Lisätiedot

HORNADY LOCK-N-LOAD SONIC CLEANER LOCK-N-LOAD MAGNUM SONIC CLEANER KÄYTTÖOHJE

HORNADY LOCK-N-LOAD SONIC CLEANER LOCK-N-LOAD MAGNUM SONIC CLEANER KÄYTTÖOHJE HORNADY LOCK-N-LOAD SONIC CLEANER LOCK-N-LOAD MAGNUM SONIC CLEANER KÄYTTÖOHJE Hornady Lock-N-Load Sonic/Magnum Sonic Cleaner poistaa ruutijäämät hylsyn sisä-ja ulkopuolelta ultraäänienergian ja erityisen

Lisätiedot

SIIVOUSTUOTTEET. Peili- ja ikkunaliina Ultimate. Keittiöliina Ruutukainen. 5tähden talousliina. 1402005, koko 40x40 cm

SIIVOUSTUOTTEET. Peili- ja ikkunaliina Ultimate. Keittiöliina Ruutukainen. 5tähden talousliina. 1402005, koko 40x40 cm Peili- ja ikkunaliina Ultimate 1402005, koko 40x40 cm Ikkunan ja peilin pesu vaatii erikoisliinan, jotta lopputulos olisi kirkas ja raidaton. Ultimate peili- ja ikkunaliinalla on loistavat ominaisuudet

Lisätiedot

ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle

ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle Säilytä puun ainutlaatuinen lämpö ja aito kosketus sisustuksesi puupinnoissa ja kodin käyttöesineissä. Puumateriaalissa yhdistyvät kauniisti luonnonläheinen ajattomuus

Lisätiedot

AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 KEMIKAALIT

AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 KEMIKAALIT AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 308010 Essex Vannehoito 0,5 L 220002 Essex Ikkunanpuhdistus 0,5 L 245002 Essex Hyönteispuhdistus 0,5 L 304002 Essex Pikavaha 0,5 L 302002 Essex Super

Lisätiedot

Erilliset ohjelmapaketit

Erilliset ohjelmapaketit Erilliset ohjelmapaketit Baby Eco Home XL Hygiene & Kids Medic fi-fi M.-Nr. 09 579 560 Sisällysluettelo Ohjelmien valinta...3 Ohjelmapaketit...4 Linkous...5 Ohjelmanvalintataulukko...6 Ohjelman kulku...10

Lisätiedot

AKTIIVISTA PUHDISTUSTA BIOTEKNOLOGIAN AVULLA

AKTIIVISTA PUHDISTUSTA BIOTEKNOLOGIAN AVULLA aktiiviset bakteerit ja entsyymit AKTIIVISTA PUHDISTUSTA BIOTEKNOLOGIAN AVULLA Nilfisk Biobact on ympäristöystävällinen puhdistusaine, jonka teho perustuu mikrobeihin ja entsyymeihin. BIOBACT CLEAN YLEISPUHDiSTUSAINE

Lisätiedot

Tuotteen edut sinulle Huippulaatua oikeaan hintaan Mieto mutta hyvin toimiva Erittäin edullinen käyttää (laimennus 1:10) Miellyttävä pehmeä vaahto

Tuotteen edut sinulle Huippulaatua oikeaan hintaan Mieto mutta hyvin toimiva Erittäin edullinen käyttää (laimennus 1:10) Miellyttävä pehmeä vaahto Tuotteen edut sinulle Huippulaatua oikeaan hintaan Mieto mutta hyvin toimiva Erittäin edullinen käyttää (laimennus 1:10) Miellyttävä pehmeä vaahto Helppo huuhtoa Hellä, luonnolliset tuoksut Hypoallerginen

Lisätiedot

Turvallisemmat vaihtoehdot vaarallisille kotitaloustuotteille

Turvallisemmat vaihtoehdot vaarallisille kotitaloustuotteille Turvallisemmat vaihtoehdot vaarallisille kotitaloustuotteille Turvallisempi vaihtoehto -miksi? Vaarallisten kotitaloustuotteiden riskit (video) Käytä turvallisinta tuotetta Lue tuoteselosteet Käytä hajuttomia

Lisätiedot

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta

Lisätiedot

Alkalinen, pinta-aktiivisia aineita sisältävä pesuaine Peretikkahappo pohjainen desinfektioaine pesukoneisiin taipuisille endoskoopeille.

Alkalinen, pinta-aktiivisia aineita sisältävä pesuaine Peretikkahappo pohjainen desinfektioaine pesukoneisiin taipuisille endoskoopeille. Dr. Weigert pesuaineet endoskooppipesukoneisiin Tuotenumero DRW405033 DRW407535 Tuotenimi MediClean Forte, 1 x 5 l kanisteri. Neodisher endo Sept PAC, 1 X 4,75l kanisteri. Alkalinen, pinta-aktiivisia aineita

Lisätiedot

Puhdasta ympäristön ehdoilla. Soledo Green -erikoispuhdistusaineet ratkaisevat rakennusjäämien puhdistushaasteet ympäristöystävällisesti.

Puhdasta ympäristön ehdoilla. Soledo Green -erikoispuhdistusaineet ratkaisevat rakennusjäämien puhdistushaasteet ympäristöystävällisesti. Puhdasta ympäristön ehdoilla Soledo Green -erikoispuhdistusaineet ratkaisevat rakennusjäämien puhdistushaasteet ympäristöystävällisesti. Betonijäämistä eroon ilman happoja Me Soledolla valmistamme, kehitämme

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste

Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste P3-topax 56 Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste OMINAISUUDET Erinomainen poistamaan mineraalisaostumia Poistaa hyvin rasvaa ja proteiinia Erittäin tehokas matalissa konsentraateissa Parannellut

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine kaikille vanteille (ml. kevytmetallivanteet).

Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine kaikille vanteille (ml. kevytmetallivanteet). KEMIKAALIT AUTONHOITO AUTONHOITOAINEET Ajoneuvojen pesuun, vahaukseen, kiillotukseen ja pintojen hoitoon Kaikentyyppisten ajoneuvojen pesuun ja pintojen hoitoon. Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine

Lisätiedot

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 400

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 400 Lyhyt käyttöohje Cafitesse 400 stop BREWING heißes wasser B-2264 empty low temperature empty Käyttöohje Cafitesse 400 - LED-merkkivalot LED (vihreä) LED (keltainen) LED (punainen) LED (punainen) stop BREWING

Lisätiedot

PESU-JA PUHDISTUSAINEET; JÄTESÄKIT JA ROSKAPUSSIT SEKÄ MUUT SIIVOUSTARVIKKEET

PESU-JA PUHDISTUSAINEET; JÄTESÄKIT JA ROSKAPUSSIT SEKÄ MUUT SIIVOUSTARVIKKEET Hengitysliitto ry 7.5.2014 PESU-JA PUHDISTUSAINEET; JÄTESÄKIT JA ROSKAPUSSIT SEKÄ MUUT SIIVOUSTARVIKKEET Tarjouspyyntöä koskevat lisätietopyynnöt ja niihin annetut vastaukset. HUOM. Hankinnasta julkaistaan

Lisätiedot

UUSI! Ihonhoito ja hygienia kannattaa... Kädet ovat tärkein työkalu. Pidetään niistä siis hyvää huolta!

UUSI! Ihonhoito ja hygienia kannattaa... Kädet ovat tärkein työkalu. Pidetään niistä siis hyvää huolta! UUSI! Ihonhoito ja hygienia kannattaa... Kädet ovat tärkein työkalu. Pidetään niistä siis hyvää huolta! Kädet joutuvat päivittäin tekemisiin monien rasittavien tekijöiden kanssa. Esim. ärsyttävät aineet,

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

cleandoctor.fi RugDoctor SteamPro höyrypesurin käyttöohje

cleandoctor.fi RugDoctor SteamPro höyrypesurin käyttöohje 1 cleandoctor.fi RugDoctor SteamPro höyrypesurin käyttöohje 1 Pesukoneen kuori kestävää muovia 2 Likavesisäiliö (17) 3 Kantokahvasyvennys 4 Johto 5 Painemittari 6 Pidike likavesisäiliölle 7 Varoitusvalo

Lisätiedot

Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön

Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön snmix.fi OSIENPESU AUTOT JA KULJETUS TEOLLISUUS Palvelua parhaissa merkeissä S&N Osakeyhtiö on satavuotisen historian omaava teknisen tukkukaupan monialayhtiö.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 3: Siivous ja ympäristö Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä:

Lisätiedot

K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A

K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KÄSIHYGIENIA www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on johtava yksityinen pohjoismainen teollisuuskemikaalien

Lisätiedot

NB HOME. Design & Quality. 2012 Nordblast Ltd 1

NB HOME. Design & Quality. 2012 Nordblast Ltd 1 NB HOME Design & Quality 2012 Nordblast Ltd 1 1. ONNittElut valinnasta Nordblast NB Home soodapistooli on uskomattoman kätevä ja monipuolinen laite ammattilaisten ja harrastelijoiden käyttöön. Saat kokea

Lisätiedot

BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE

BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE PITKÄIKÄINEN SUOJA PINNOILLE KÄYTTÖKOHTEET: Lattiapinnat kuten puu-, laatta-, kivi- ja muovipintaiset lattiat Metallipinnat Posliiniset ja keraamiset

Lisätiedot

Painepesurit K 2 Premium Home

Painepesurit K 2 Premium Home Painepesurit K 2 Premium Home Kompakti pyörillä varustettu pesuri on kevyt liikutella ja vie vähän säilytystilaa. Kodin puhdistusvarustus mukana. Vakiovarusteet: Puhdistussetti Integroitu suodatin Adapteri

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

Fouling? Don t fight it. Release it. Hempel 2013 Silic One Brochure 148x210+3 FI.indd 1

Fouling? Don t fight it. Release it. Hempel 2013 Silic One Brochure 148x210+3 FI.indd 1 Fouling? Don t fight it. Release it. Hempel 2013 Silic One Brochure 148x210+3 FI.indd 1 Tutustu HEMPELin uusimpaan innovaatioon ja teknologiseen läpimurtoon uusi silikonipohjainen kasvillisuutta hylkivä

Lisätiedot

Terrassimarkiisi Nordic Light FA40 Asennus Käyttö Puhdistus ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS. Terassimarkiisi Nordic Light FA40

Terrassimarkiisi Nordic Light FA40 Asennus Käyttö Puhdistus ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS. Terassimarkiisi Nordic Light FA40 ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS Terassimarkiisi Varmista, että pinta, johon kiinnität markiisin, on riittävän tukeva. Laho puu, rapautunut rappaus tai tiili ja ohuet paneelit eivät sovellu kiinnityspinnaksi.

Lisätiedot

Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö/mr 23.1.2014

Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö/mr 23.1.2014 Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö/mr 23.1.2014 TAIPUISIEN TÄHYSTIMIEN PUHDISTUS JA DESINFEKTIO Taipuisien tähystimien puhdistus tulee aloittaa välittömästi käytön jälkeen. Työntekijän suojavaatetuksena

Lisätiedot

Hoito-ohjemerkintöjen problematiikkaa. 26.10.2011 Finnclean Auli Pylsy Standardisoimisyhdistys TEVASTA ry/ c/o Finatex

Hoito-ohjemerkintöjen problematiikkaa. 26.10.2011 Finnclean Auli Pylsy Standardisoimisyhdistys TEVASTA ry/ c/o Finatex Hoito-ohjemerkintöjen problematiikkaa 26.10.2011 Finnclean Auli Pylsy Standardisoimisyhdistys TEVASTA ry/ c/o Finatex Miksi problematiikkaa? Ne ovat ohjeita, jotka on tarkoitettu noudatettaviksi jotta

Lisätiedot

Pyhän Henrikin katedraali

Pyhän Henrikin katedraali Pyhän Henrikin katedraali Veistosten puhdistaminen ja retusointi Rakennusentisöintiliike Ukri Oy Titti Pyörälä 2014 SISÄLLYSLUETTELO KOHDE 3 YLEISTÄ 3 VAURIOT 4 PUHDISTAMINEN 8 RETUSOINTI 9 2 TILAAJA Pyhän

Lisätiedot

Vainio Lifestyle. Turpeen salaisuus. Personoidut liikelahjat. Esittely 2

Vainio Lifestyle. Turpeen salaisuus. Personoidut liikelahjat. Esittely 2 Tuotekuvasto 2011 Esittely 2 Vainio Lifestyle Haluamme tarjota tuotteita joiden raaka-aineet ovat korkealuokkaisia ja ympäristöystävällisiä. Vainio Lifestyle pakkausten ulkoasussa korostuu tuotteiden puhtaus,

Lisätiedot

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet SALAMANTERI OS200 Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Asennus... 3 4. Laitteen kuljetus ja siirto... 3 5. Käyttöpaneeli... 4 6. Käyttö... 4 7. Puhdistus ja

Lisätiedot

AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa

AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa Uusi BIO-SET-yhdistäjä Potilaille, jotka käyttävät AVONEX ia (beeta-1a-interferoni) BIO-SET is a Trademark of BIODOME beeta-1a-interferoni

Lisätiedot

Emäksinen, klooripitoinen ja silikaattia sisältävä pesuneste elintarviketeollisuuden laitteistojen ja pintojen pesuun

Emäksinen, klooripitoinen ja silikaattia sisältävä pesuneste elintarviketeollisuuden laitteistojen ja pintojen pesuun P3-ansep ALU Emäksinen, klooripitoinen ja silikaattia sisältävä pesuneste elintarviketeollisuuden laitteistojen ja pintojen pesuun KUVAUS soveltuu erityisesti alumiinipinnoille erinomaiset pesevät ominaisuudet

Lisätiedot

50 vuotta. Käsien puhdistusja hoitotuotteet

50 vuotta. Käsien puhdistusja hoitotuotteet 50 vuotta Käsien puhdistusja hoitotuotteet KÄSIHYGIENIA Dreumex on yksi johtavista käsihygieniatuotteiden ja ratkaisujen valmistajista Euroopassa. Tuotteista löytyy juuri oikea ratkaisu likaisille käsille.

Lisätiedot

SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi

SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi SUPI-SAUNATUOTTEET Löydä oma löylytunnelmasi Supi-sarjan tuotteilla luot saunaasi tunnelmaa ja suojaat sen kauniisti. Samalla saunasi pysyy pitkään helppohoitoisena. Löydä Supi-perheestä monipuoliset tuotteet

Lisätiedot

GROJET A u t o n h o i t o t u o t t e e t Kehitetty ja testattu Erityisesti Suomen vaativiin olosuhteisiin TUOTEKUVASTO

GROJET A u t o n h o i t o t u o t t e e t Kehitetty ja testattu Erityisesti Suomen vaativiin olosuhteisiin TUOTEKUVASTO GROJET A u t o n h o i t o t u o t t e e t Kehitetty ja testattu Erityisesti Suomen vaativiin olosuhteisiin TUOTEKUVASTO Sisällysluettelo Yritysesittely sivu 3 Harjattomien ja harjakoneiden Pesuaineet

Lisätiedot

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN IVB 5 & 7 Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä. Putki ja suuttimet voidaan säilyttää koneen päällä

Lisätiedot

39. Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät 12.-13.3.2013 Paasitorni, Helsinki. Hygieniahoitaja Heli Lankinen Kotkan kaupunki

39. Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät 12.-13.3.2013 Paasitorni, Helsinki. Hygieniahoitaja Heli Lankinen Kotkan kaupunki 39. Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät 12.-13.3.2013 Paasitorni, Helsinki Hygieniahoitaja Heli Lankinen Kotkan kaupunki Perehdytys ja käyttökoulutus Vastuu koneen oikeaoppisesta käytöstä on osastolla

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,

Lisätiedot

HAIR DRYER TRAVEL. Move HD 2509

HAIR DRYER TRAVEL. Move HD 2509 HAIR DRYER TRAVEL Move HD 2509 DA HU FI CS NO SV IT PT NL SL LT EL BG RU E F B D C A 3 DANSK 05-08 SUOMI 09-12 NORSK 13-16 SVENSKA 17-20 ITALIANO 21-24 PORTUGUÊS 25-28 NEDERLANDS 29-32 MAGYAR 33-36 ČESKY

Lisätiedot

1. Yleispuhdistusaine

1. Yleispuhdistusaine Liite 1. 1/16 Tarjoaja ja puh.nro: Valkeakoski ja Akaa / pesu- ja puhdistusaineet, henkilöhygieniatuotteet, siivousvälineet, suojakäsineet, jätesäkit, konetiski- ja huuhtelukirkasteaineet Mikäli kaikkia

Lisätiedot

Pisla Group Member. Pisla MARKIISIT. Pisla viimeistelee pihan.

Pisla Group Member. Pisla MARKIISIT. Pisla viimeistelee pihan. Pisla Group Member Pisla MARKIISIT Pisla viimeistelee pihan. PISLA MARKIISIT Pisla markiisi on tehokas aurinkosuoja, jonka alla voi turvallisesti nauttia kesän lämmöstä. Se suojaa myös pihakalusteiden

Lisätiedot

Siemens Pure kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com

Siemens Pure kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com Siemens Pure kuulokojeiden käyttöohje www.kuulotekniikka.com Sisällysluettelo Kuvaus Pure kuulokojeista sivu 3 Pure kuulokojeen pariston vaihto sivu 4 Tilanneohjelmat ja kuulokojeen virtakytkin sivu 5

Lisätiedot

Käyttöohje. Pesuaineen automaattinen annostelulaite AWD 10. fi-fi. Lue ehdottomasti tämä käyttöohje

Käyttöohje. Pesuaineen automaattinen annostelulaite AWD 10. fi-fi. Lue ehdottomasti tämä käyttöohje Käyttöohje Pesuaineen automaattinen annostelulaite AWD 10 Lue ehdottomasti tämä käyttöohje fi-fi ennen laitteen asennusta, liittämistä ja käyttöönottoa. Näin vältät mahdolliset vahingot ja laitteesi rikkoutumisen.

Lisätiedot

HOITOTUOTTEET. Urheilu ja fitness

HOITOTUOTTEET. Urheilu ja fitness HOITOTUOTTEET Urheilu ja fitness URHEILUVAATTEIDEN PESUAINE Puhtaat ja raikkaat vaatteet Zebla Urheilupesulla. Miksi vastapestyt urheiluvaatteet alkavat haista niin nopeasti? Hajumolekyylit vaatteissa

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET Purus Kouru

ASENNUSOHJEET Purus Kouru ASENNUSOHJEET Purus Kouru! Lue asennusohjeet huolellisesti ennen asennusta. Asennus valtuutetun LVI-asentajan toimesta. Pidätämme oikeuden muutoksiin jotka liittyvät tuotantoon, muotoiluun sekä rakenteellisiin

Lisätiedot

Päivittäinen käyttö vaatii kylpyhuoneen hanalta paljon. Varmistaaksemme, että kaikki mallistomme hanat täyttävät tiukat laatu- ja

Päivittäinen käyttö vaatii kylpyhuoneen hanalta paljon. Varmistaaksemme, että kaikki mallistomme hanat täyttävät tiukat laatu- ja Kylpyhuoneen hanat Päivittäinen käyttö vaatii kylpyhuoneen hanalta paljon. Varmistaaksemme, että kaikki mallistomme hanat täyttävät tiukat laatu- ja kestävyysstandardimme, riippumaton instituutti testaa

Lisätiedot

21,- Moderni klassikko! Helmikuu 2016 Tarjoukset voimassa 29.2.2016 saakka. Somthin Else on nyt entistäkin hellävaraisempi ja tehokkaampi!

21,- Moderni klassikko! Helmikuu 2016 Tarjoukset voimassa 29.2.2016 saakka. Somthin Else on nyt entistäkin hellävaraisempi ja tehokkaampi! Helmikuu 2016 Tarjoukset voimassa 29.2.2016 saakka Moderni klassikko! Somthin Else on nyt entistäkin hellävaraisempi ja tehokkaampi! Somthin Else on entistäkin hellävaraisempaa (ph 5,2) niin käyttäjälle

Lisätiedot

Nostalgia puuöljyillä käsiteltyjen huonekalujen hoito-ohjeet

Nostalgia puuöljyillä käsiteltyjen huonekalujen hoito-ohjeet Nostalgia puuöljyillä käsiteltyjen huonekalujen hoito-ohjeet Nostalgia Puuöljyillä käsitellyn puisen huonekalun peruspuhdistukseen riittää kuivapuhdistus pölypyyhkeellä tai neutraaliin astianpesuaineliuokseen

Lisätiedot

Cederroth First Aid Ensiapu silmävammoihin

Cederroth First Aid Ensiapu silmävammoihin Cederroth First Aid Ensiapu silmävammoihin Oikeiden tuotteiden avulla voi t todennäköisesti pelastaa näkösi Todistetusti tehokkaampi kuin keittosuolaliuos neutraloimaan emäksisiä ja happamia roiskeita.

Lisätiedot

Tuotekuvasto nro 1/2016

Tuotekuvasto nro 1/2016 Supersankaririn nimi Tuote-esite syksy 2015 Tuotekuvasto nro 1/2016 Ryhmä Sinä olet Supersankari Tutustuminen tähän tuotekuvastoon kannattaa, sillä Paperitukkurin varainhankinta mahdollistaa vuosittain

Lisätiedot

faxe-lattiaöljyt Julkisiin tiloihin ja koteihin

faxe-lattiaöljyt Julkisiin tiloihin ja koteihin faxe-lattiaöljyt Julkisiin tiloihin ja koteihin kestävyyttä ja tyyliä miellyttävä kävellä ja katsella Kiinnostus puulattioiden öljykäsittelyyn on Suomessa kasvamassa. Suosituimpia kohteita ovat julkiset

Lisätiedot

Dansand. Joint Filling Sand Tuotetietoja, patentoitu täyttöhiekka kiveyksille

Dansand. Joint Filling Sand Tuotetietoja, patentoitu täyttöhiekka kiveyksille Dansand Joint Filling Sand Tuotetietoja, patentoitu täyttöhiekka kiveyksille Ehkäise rikkaruohoja ympäristöystävällisesti ja luonnollisesti Dansand Joint Filling Sand pitää kiveykset puhtaina rikkaruohoista

Lisätiedot

Komposiitti- ja valumarmorialtaat

Komposiitti- ja valumarmorialtaat Komposiitti- ja valumarmorialtaat SISÄLLYS Komposiittialtaat sivut 3-9 Valumarmorialtaat sivut 10-17 Erikoismitta valumarmorialtaat sivut 18-19 komposiittialtaat Komposiittialtaat: kestää kylmää ja kuumaa

Lisätiedot

K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A

K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KÄSIHYGIENIA www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on yksi Pohjoismaiden johtavista teollisuuskemikaalien

Lisätiedot