Yhteisiltama ensimmäisen koulupäivän jälkeen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteisiltama ensimmäisen koulupäivän jälkeen"

Transkriptio

1 - arjen taitojen kurssi Koulutuskeskus Sedu, Ilmajoentie Heini Rintamäki Emilia Uusi-Ranta syksy 2013 Sisällys Yhteisiltama ensimmäisen koulupäivän jälkeen Ryhmäytymispäivä Kurssiohjelma viikoittain Muistiinpanoja eri tehtävistä

2 Yhteisiltama ensimmäisen koulupäivän jälkeen - Keskusteluleikki paria vaihtaen o Annetaan aihe, mistä pari keskustelee Kerro itsestäsi 5 asiaa Kerro kotipaikkakunnastasi Mitä teit kesällä? Mikä on lempivärisi? Millaista musiikkia kuuntelet? Kerro vapaa-ajastasi, esim. harrastatko jotain? Keitä perheeseesi kuuluu? Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi? Kerro vähän elokuvasta. - Lankakerä (nimi kierros) - Jonoon järjesty (Pituuden, syntymäpäivän, kengän koon, Hiusten pituuden tai värin, käden koon, paidan värin mukaan) - Minä pidän: ringissä kaikilla selkä keskelle päin. Huudetaan esim. keiden lempiväri on punainen ja ne kaikki kääntyvät keskelle joiden lempiväri on punainen (ryhmän koosta riippuen sanotaan myös oma nimi).

3 Ryhmäytymispäivä Alkuleikit kaikki yhdessä - Kun katseet kohtaa paikan vaihto hetki tämän jälkeen kun vaihdetaan paikkaa kaveri kohdatessa sanotaan moi ja oma nimi - Tuo minulle (kivi, käpy, joku lehti, joku kukka, vettä, vaatekappale, keppi) - kolikkoleikki - Lopuksi draamasta tuttu läpsy (jos aikaa) Rastirata (ulkona) 1. Kuvasuunnistus 2. Langan sytytys 3. Veden kanto 4. Maton kääntäminen 5. Tietokilpailu 6. Paikasta A paikkaan B koskematta maata 7. Luonnon materiaaleista kestävä pallo 8. Kisa pallon heittelystä kenen pallo pysyy pisimpään ehjänä Vara rastit: Sokeripalatorni 2 jalkaa, 3 kättä ym. Rastirata (sisälle, jos sataa) 1. Maton kääntäminen 2. Tietokilpailu 3. Paikasta A paikkaan B koskematta maata 4. 2 jalkaa, 3 kättä ym. 5. Sokeripalatorni 6. Kuvasuunnistus

4 Rasti: kuvasuunnistus Tarvikkeet: A 4, puuvärit, lyijykynä, alusta, pyyhekumi Ryhmän saapuessa paikalle he etsivät piirretyn kohteen yhdessä ja kertovat rastin ohjaajalle, mistä kohtaa piirros on. Sen jälkeen ryhmä piirtää yhdessä uuden kohteen, joka jää ratkaistavaksi seuraavalle ryhmälle. (Ensimmäiselle ryhmälle Heini ja Emilia ovat piirtäneet kohteen, viimeinen ryhmä piirtää kuvan Heinin ja Emilian etsittäväksi.) Jokaisella rastilla ollaan 10 minuuttia vaikka tehtävä olisi vielä kesken tai jo aikaisemmin suoritettu loppuun. Rasti: langan sytytys Tarvikkeet: tulitikut, villalankaa, kepit Ryhmän saapuessa paikalle ryhmäläisille annetaan ohjeeksi kerätä luonnosta sytytysmateriaalia. Tarkoitus sytyttää materiaalit niin, että lanka saadaan poikki liekin osuessa siihen. Edeltävältä rastilta tuodulla vedellä tuli sammutetaan. Jokaisella rastilla ollaan 10 minuuttia vaikka tehtävä olisi vielä kesken tai jo aikaisemmin suoritettu loppuun. Rasti: veden kanto Tarvikkeet: Ämpäreitä Ryhmän saapuessa paikalle heille kerrotaan, että tavoitteena olisi saada ämpäri mahdollisimman täyteen vettä. Vain käsillä saa kantaa vettä ja yksi kerrallaan. Ryhmä ottaa täytetyn ämpärin mukaan seuraavalle rastille. Jokaisella rastilla ollaan 10 minuuttia vaikka tehtävä olisi vielä kesken tai jo aikaisemmin suoritettu loppuun.

5 Rasti: maton kääntäminen Tarvikkeet: Matto/Peite Ryhmäläisten tehtävänä on kääntää matto nurin päin niin, ettei kukaan ryhmäläinen kosketa maata. Kaikkien täytyy pysyä maton päällä koko ajan tavalla tai toisella. Jos joku tippuu matolta pois tai koskettaa maata tehtävä on aloitettava alusta. Ohjaaja voi tarvittaessa antaa ryhmälle vinkkejä maton kääntämiseen ja kannustaa kokeilemaan eri vaihtoehtoja. Jokaisella rastilla ollaan 10 minuuttia vaikka tehtävä olisi vielä kesken tai jo aikaisemmin suoritettu loppuun. Rasti: paikasta A paikkaan B koskematta maata Tarvikkeet: A4 papereita Ryhmän tehtävänä on siirtyä annetun materiaalin esim. A4 papereitten avulla paikasta A paikkaan B koskematta maata. Materiaalia annetaan vähemmän kuin on osallistujia. Jokaisella rastilla ollaan 10 minuuttia vaikka tehtävä olisi vielä kesken tai jo aikaisemmin suoritettu loppuun. Luonnon materiaaleista kestävä pallo Tarvikkeet: Kaikki mitä ryhmä itse löytää Ryhmäläisten tehtävänä on tehdä luonnon materiaaleista mahdollisimman kestävä pallo. Pallon koolla ei ole väliä. Pallon kestävyydestä kilpaillaan kaikille viimeisellä rastilla. Pallo kuljetetaan mukana viimeiselle rastille asti. Jokaisella rastilla ollaan 10 minuuttia vaikka tehtävä olisi vielä kesken tai jo aikaisemmin suoritettu loppuun.

6 Kilpailu pallon kestävyydestä Kun kaikki ryhmät ovat tulleet tälle rastille pallo mukanaan, he muodostavat omassa ryhmässään muodostelman, jossa alkavat heitellä palloa toisilleen niin kauan kunnes pallo hajoaa täysin. Kaikki ryhmät aloittavat heittelyn yhtä aikaa. Tietokilpailu Tarvikkeet: Kysymys paperi ohjaajalle, vastauspaperit, kyniä 1. Mitä eläimiä Imolta löytyy? ( Lehmiä, Sikoja, Lampaita) 2. Mitkä ovat kaksi lypsymenetelmää Imon pihattonavetassa? (lypsyrobotti, lypsyasema) 3. Mikä on Ilmajoen uimahallin nimi A.Pore B.Pärske vai C. Molskis 4. Paljonko Ilmajoella on asukkaita? A. vähän yli B vai C. vähän vajaat Mikä Speltti on? A. Hernelajike B.Viljalajike C. Perunalajike 6. Mikä metsälauha on? A. Perhonen B. Ilmastotyyppi C.Heinäkasvi 7. Mitä tarkoittaa karju? A. Urossika B. Kanahäkki C. Lammaskarsina 8. Kuinka monta lypsylehmää Suomessa oli v suunnilleen? A B C Mihin Lietelantaa käytetään? A. Eläinten ruokintaan B. peltojen lannoitukseen c. Siemen viljan säilöntään 10. Mikä seuraavista ei ole lehmärotu? A. falabella (maailman pienin hevosrotu) B. Ayrshire C. Itä- Suomen karja D. Pohjois-Suomen karja Rastilla oleva ohjaaja kerää vastauspaperit ja tarkistaa että niissä on ryhmäläisten nimet. Kaikkien rastien jälkeen käydään oikeat vastaukset yhdessä läpi. Jokaisella rastilla ollaan 10 minuuttia vaikka tehtävä olisi vielä kesken tai jo aikaisemmin suoritettu loppuun.

7 Sokeripalatorni Tarvikkeet: palasokeri, mitta Ryhmä suunnittelee yhdessä miten sokerinpaloista saisi rakennettua mahdollisimman tukevan ja korkean tornin/rakennelman. Tornista saa tehdä niin leveän kuin haluaa, mutta täytyy muistaa, että palojen on riitettävä tuomaan myös korkeutta. Lopuksi tornin korkeus mitataan. Jos torni kaatuu, kasaaminen on aloitettava alusta. Jokaisella rastilla ollaan 10 minuuttia vaikka tehtävä olisi vielä kesken tai jo aikaisemmin suoritettu loppuun. Kehonosa leikki ryhmissä Ohjaajan tehtävä on sanoa ryhmälle eri tehtäviä. Ohjaaja voi valita ryhmän koon mukaan heille tehtävät, mitä pystyvät tekemään. Esim. lattiaa saa koskea yhteensä 5 jalkaa (5-7 hlö) 2 kättä ja 5 jalkaa (5-7 hlö) 7 kättä ja 4 jalkaa (5-7) 3 pyllyä, 6 kantapäätä, 3 selkää (paitsi jos ryhmässä 5 henkeä 2 selkää) 4 päätä, 4 kättä, 8 jalkaa jatkuu vielä

8 Kurssiohjelma viikoittain 1. viikko: Tutustumista toisiimme - Esittelemme itsemme ja kurssin - Käymme läpi keitä solussa asuu ja jokainen kertoo jotain itsestään - Ryhmäytysleikkejä o Ringissä nimi ja adjektiivi (esim. Laura laiska) o Noppaleikki - Järjestyssäännöt o Ensin pareittain mietitään kolme sääntöä o Sen jälkeen kokoamme kaikkien säännöt ja päätämme yhdessä niistä 3-5 tärkeintä asuntolan sääntöä o Tehdään sopimus, jonka jokainen allekirjoittaa o Mietitään myös, että mitä jos sääntöjä rikotaan? - Draamasta tuttu: kun katseet kohtaavat jonkun kanssa -> vaihdetaan sen kanssa paikkaa -> kontaktin otto - Esittelyä ja keskustelua Ilmajoesta, mitä voit täällä tehdä, mitä täällä on? - Täytetään harrastuskysely- ja kuinka käytän vapaa-aikani lomakkeet - Ryhmän omia toiveita kurssin suhteen - sosiometriaan perustuva leikki - Palaute/keskustelua illasta - Yhteinen iltapala? 2. viikko: Talous ja siisteys - Fiilisrinki - Keskustelua siivoamisen sujuvuudesta asuntolassa - Siivouslistan laatiminen - (Yhteisten tilojen siivous, jos sotkua) - Käymme läpi pyykinpesuun liittyviä asioita (lajittelu,pesumerkit,silitys) - Kauppaleikki Jokaiselle parille annetaan kuvitellusti 10 euroa rahaa ostoksia varten. Parit miettivät, mitä ns.järkevää rahalla saisi ostettua. He listaavat tuotteet ja miettivät niille hinnan. - Fiilisrinki 2 (palaute) - Yhteistä tekemistä, jos jää aikaa?

9 3. viikko: Ruoka ja terveys - Fiilisrinki - yhdessä kaupassa käyminen - Valmistetaan ryhmän kanssa yhdessä mietitty ns.halpa ruoka. (Johon ei mene paljon aineksia ja rahaa) 4.viikko: Ensiapu ja päihteet - Fiilisrinki - Keskustelua ensiapukokemuksista - Mikä on kolmen K:n ohje? - Keskustelua,kysymyksiä: verenvuoto nenästä, palovammat, nyrjähdykset, isoimmat haavat - Kylkiasento ja hengitysteiden avaaminen - Heimlich-ote - Kolmioliinan ja sideharsojen käytön opettelua pareittain (pää, paineside ja nilkan sitominen) - Lavastettu onnettomuustilanne (puolet näyttelee ja toinen puoli auttaa) - Keskustelua päihteistä - Päihdetietoutta pelin tms. muodossa - Miksi on hyvä nukkua? Aiheesta kerätään faktoja kartongille. Jokainen kirjoittaa ainakin yhden! 5.viikko: Liikunta - Fiilisrinki - Sokkomustekalaa - Pacman - Suunnittelemme jokaisen solun kanssa, mitä kukin solu haluaa tehdä - Rentoutuminen (pallohieronta) Ohjaamme alkuleikkejä sekä lopuksi rentouttavan pallohieronnan

10 6.viikko: Fiilisviikko (ammattiosaajat liikkeelle- kampanja) Kaikki solut yhdessä koko viikon - MA 30.9 Pingis- sähly- ja biljardi turnaus Ep-opistolla yhdessä kymppiluokan kanssa - TI 1.10 E-P:n opiston asuntolakurssilaiset Imolle ja siellä yhteistä tekemistä - KE 2.10 Koskenkorvalle yleisurheilukentälle siellä kolmiottelu: saappaanheitto, pituushyppy, 60 m juoksu. Porukka jaetaan jonkun logiikan mukaan kahtia eli ns. kaksi eli sarjaa esim. alle 165 cm ja yli 165 cm. Kaikki osallistujat palkitaan - TO 3.10 Ilkan rannassa asuntolakurssin päätösilta. Osaa henkilökuntaa on myös kutsuttu. Ohjelmassa The-peli- leikki sekä kalastuskisa mahd. henkilökunnan ja kaikkien solujen kesken.

11 Muistiinpanoja eri tehtävistä Elämän pelikortit Tarvikkeet: MLL:n Terve minä aineiston pdf- tiedostosta leikatut pelikortit. Kortteja voidaan monistaa useampia kappaleita. Pdf -tiedosto: Kesto: 30 minuuttia Tehtävä: Kortteja on viidessä eri ryhmässä. Tunnistaminen on helpompaa, jos kortit monistetaan erivärisille papereille. Ryhmät ovat: 1. Lähiviikkojen päällimmäinen tunne 2. Sosiaaliset taidot 3. Fyysiset ominaisuudet 4. Psyykkiset ominaisuudet 5. Taidot Jokaiselle jaetaan viisi korttia, yksi kustakin ryhmästä. Opiskelijat saavat keskenään vaihdella kortteja, kunnes jokaiselle jää viisi sellaista korttia, joiden ominaisuudet kokee omikseen. Tehtävä on hyvä tehdä esimerkiksi yhteisen pöydän ääressä tai ringissä. Ylimääräisiä kortteja voi olla pöydällä, josta niitä voi käydä myös vaihtamassa. Kun ominaisuudet ovat löytyneet, voidaan jakaa uudet kortit ja etsiä viisi sellaista ominaisuutta, joissa haluaisi kehittyä. Harjoitus puretaan siten, että jokainen kertoo itsestään korttien avulla. Korttien avulla kerrotaan esimerkiksi miten ominaisuudet näkyvät omassa elämässä. Tavoite: Tutustua syvemmin toisiin ja kertoa itsestä muille. Kortit auttavat paitsi huomaamaan ja tunnistamaan omia taitoja ja ominaisuuksia, myös kertomaan itsestään asioita, joita ei välttämättä muuten tulisi mainittua. Elämänkaari Tarvikkeet: Kynät, paperia Kesto: 10 minuuttia + esittely 2 minuuttia/ryhmäläinen Tehtävä: Jokaiselle ryhmäläiselle annetaan paperi ja kyniä. Opiskelija laittaa paperin vaakatasoon ja piirtää siihen koko paperin läpi kulkevan janan. Janalle merkitään oman elämän tärkeitä tapahtumia ja vuosilukuja joko piirtäen tai kirjoittaen. Tämän jälkeen opiskelijat esittelevät itsensä ja oman elämänkaaren muille. Tavoite: Janojen avulla opitaan tuntemaan toisia ja samalla tunnistetaan oman elämän tärkeitä tapahtumia ja kohokohtia. Värikkäät laput Tarvikkeet: Post-It -lappuja Kesto: 10 minuuttia Tehtävä: Ohjaaja pyytää opiskelijoita kirjoittamaan erivärisille Post-It -lapuille mieleen tulevia fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin liittyviä sanoja ja lauseita. Jokaiselle

12 aiheelle on oma väri. Sanat ja lauseet kiinnitetään seinälle ja ne luokitellaan näihin kolmeen pääryhmään. Opiskelijat voivat myös kirjoittaa lappuihin kysymyksiä, joihin haluavat vastauksen kurssin aikana. Ohjaaja voi päättää, kirjoitetaanko ensin vain fyysisestä ja myöhemmin sosiaalisesta ja psyykkisestä hyvinvoinnista, kun kurssin edetessä päästään niihin aiheisiin. Lopuksi käydään keskustelemalla läpi aihekokonaisuuksia. Tavoite: Tutustuttaa opiskelijat kolmeen aihealueeseen, joita kurssilla käsitellään. Saada nuoret ymmärtämään jo pääpiirteittäin mitä asiat tarkoittavat. Ohjeita unen saantiin Välineet: Kynät, paperia Kesto: 15 minuuttia Tehtävä: Ohjeista opiskelijat kirjoittamaan vinkkejä siitä, miten he saavat unen päästä kiinni. Mitä he tekevät ennen nukkumaanmenoa? Entä nukkumaan mennessä? Mitä keinoja he käyttävät saadakseen unta? Lopuksi käydään kaikkien vinkit läpi. Tavoite: Käydä läpi nukkumiseen liittyviä toimintoja ja sitä kautta antaa nuorille vinkkejä unensaannista ja nukkumaanmenosta. Alkoholi- ja tupakkapohdintaa Tarvikkeet: Kynät, liitteenä oleva moniste (Liite 1) Kesto: 20 minuuttia Tehtävä: Alkoholi -ja tupakkapohdinnassa mietitään sekä omaa alkoholinkäyttöä ja tupakanpolttoa, että yleisesti niiden vaikutuksia. Käykää läpi kysymykset ja pohtikaa alkoholin ja tupakan vaikutuksia lyhyellä ja pitkällä aikatähtäimellä. Keskustelkaa myös liikenteessä ajon ja alkoholin yhteensopivuutta. tavoite: Tavoitteena on saada nuori pohtimaan alkoholin ja tupakan vaikutuksia. Tupakkaan menevän rahan laskenta vuodessa saattaa herätellä nuorta käyttämään rahansa viisaammin. Tärkeää on ottaa esille myös humalassa ajaminen. Ihmissuhdeverkosto (moniste sosiaalisen vahvistamisen kurssilta) Kuuntelen sinua Kesto: 5 minuuttia Tehtävä: Muodostetaan parit. Parit voivat istua toisiaan vastakkain rauhallisessa tilassa niin, että pystyvät keskittymään toistensa kuuntelemiseen. Parit sopivat kumpi aloittaa. Toinen kertoo ensin itsestään n. 1-2min ajan ja toisen tehtävä on vain kuunnella, mitä toinen kertoo. Kuuntelija ei saa kommentoida eikä havainnoida ilmeillä toisen kertomuksia. Tämän jälkeen parit vaihtavat osia. Tavoite: Tavoitteena on harjoitella kuuntelemista ja toisen kohtaamista. Havainnoidaan itseä kuuntelijana ja puhujana.

13 Julkkisleikki Tarvikkeet: Pieniä lappuja, joihin ohjaaja on valmiiksi kirjoittanut julkkisten/ piirroshahmojen nimiä. Kesto: 7 minuuttia/pieni ryhmä Tehtävä: Ohjaaja teippaa jokaisen opiskelijan selkään lapun, jossa on julkkiksen/ piirroshahmon nimi niin, että teipattava henkilö ei itse sitä näe. Sen jälkeen kierrellään tilassa ja yritetään selvittää omaa hahmoa kysellen muilta KYLLÄ ja EI kysymyksiä. Esimerkiksi: Onko minulla blondit hiukset? tai Olenko nainen? Leikki loppuu, kun kaikki ovat selvittäneet oman hahmonsa. Tavoite: Rohkaista opiskelijoita toimimaan kaikkien kanssa ja siten saada kaikki mukaan yhteiseen toimintaan. Kuumailmapallo Tarvikkeet: Liitutaulu tai iso paperi, kyniä, Post-it lappuja Kesto: 25 minuuttia Tehtävä: Ohjaaja jakaa post-it lappuja pinkan kaikille. Ohjaaja piirtää ison kuumailmapallon (kuvassa malli), jossa on pallo, kori ja köydet niin, että väliin jää tilaa liekeille. Ensimmäiseksi käsitellään pallo-osa. Opiskelijat miettivät yksin tai ryhmissä asioita, jotka tuottavat asuntolassa iloa ja jokainen asia kirjoitetaan omalle lapulle. Aikaa siihen on noin viisi minuuttia. Sen jälkeen jokainen kertoo, mitä lapuilleen on kirjoittanut. Ohjaaja kiinnittää laput kuumailmapalloon niin, että samankaltaiset asiat ovat lähekkäin. Iloa tuottavat asiat nostavat palloa ylöspäin. Sen jälkeen pohditaan ääneen, ketkä asuntolassa tuottavat iloa. Näitä henkilöitä ohjaaja kirjoittaa koriin. Ohjaaja kannustaa miettimään henkilöitä mahdollisimman laajasti, esimerkiksi siistijä ja talonmies, opettajat yms. Köydet ovat yhteen hiileen puhaltamisen merkkejä. Tähän kuuluu esimerkiksi säännöt ja muut yhteiset tavat. Ohjaaja kirjoittaa niitä köysiin sitä mukaa, kun opiskelijat luettelevat niitä. Tuli nostaa kuumailmapallon ilmaan. Ohjaaja pyytää miettimään asioita, mikä pitää iloa ja innostusta yllä, eli mikä pitää pallossa olevat asiat ilmassa. Niitä asioita voidaan kirjata esimerkiksi pallon ja korin väliin kuvaamaan tulilieskoja. Tavoite: Miettiä millainen on asuntola, jossa on mukava olla ja mikä siellä tuottaa iloa. Ideapaja asuntolan toimintaan Tarvikkeet: Kynät, paperia Kesto: 15 minuuttia Tehtävä: Muodostetaan parit. Tarkoituksena on keksiä asuntolan vapaa-aikaan toiminta, johon kaikki voivat osallistua. Se voi tapahtua ulkona tai sisällä, liittyä esimerkiksi ruoanlaittoon tai liikuntaan ja se voi kestää tunnin tai vaikka koko illan. Siihen voi kuulua jokin teema tai se

14 voi olla jokin yhteisöllinen tempaus. Paperille ideoidaan mahdollisimman tarkasti kaikki mitä toimintaan liittyy. Ohjaaja kertoo kuinka kauan on aikaa tehdä ideapajaa. Kun ideat ovat valmiita, ne esitellään ja ohjaaja kerää ne itselleen. Voidaan myös äänestää paras idea. Mahdollisuuksien mukaan ohjaaja yrittää toteuttaa toimintoja asuntolassa tulevaisuudessa, yhdessä nuorten kanssa. Tavoite: Saada opiskelijoiden mielipiteitä kuuluviin asuntolassa järjestettävistä vapaa-ajan toiminnoista. Reseptien etsintä Tarvikkeet: Vanhoja keittokirjoja, lehtiä, tulostettuja ruokaohjeita tai mitä vaan mistä löytyy ruokaohjeita, saksia, liimaa, kyniä Kesto: 20 minuuttia Tehtävä: Ohjaaja jakaa kurssilaisille paperit ja laittaa ruokaohjeita pöydille. Ohjaaja ohjeistaa kurssilaisia etsimään ruokaohjeita, joita he haluavat/osaavat valmistaa ja liimaavat ne sitten paperillensa. Terveellisiin ruokiin voidaan pyrkiä. Kurssilaiset voivat etsiä esimerkiksi kaksi hyvää ohjetta tai alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan. Jos kurssilaisilla on jo omia ideoita, he voivat kirjoittaa ohjeet tai mahdollisuuksien mukaan käydä netissä etsimässä ne. Lopuksi käydään ohjeet läpi ja mietitään ovatko ruoat terveellisiä ja mitä niissä voisi muuttaa, jotta niistä tulisi terveellisempiä. Mahdollisuuksien mukaan parhaita ohjeita voidaan kokeilla ja kokata esimerkiksi valmistamalla yhteisen iltapalan. Tavoite: Ohjeita läpi käymällä nuoret saavat ideoita omaan ruoan valmistukseensa ja ymmärtävät millainen ruoka on terveellistä ja mitä ruokia on parempi syödä harvemmin. Siivousta päivittäin, viikoittain ja kuukausittain Tarvikkeet: Kynät, liitteenä oleva moniste (Liite 4) Kesto: 20 minuuttia Tehtävä: Jaa nuorille monisteet. He täyttävät monisteet miettien, mitä oman huoneen siivoukseen kuuluu päivittäin/viikoittain/kuukausittain. Myös yleiset tilat käydään läpi. Keskustelkaa siitä, mitä jokapäiväiseen siivoukseen asuntolassa kuuluu, mitä taas viikoittaiseen ja kuukausittaiseen siivoukseen. Lopuksi voitte käydä läpi myös siivouskomeron ja käydä läpi esimerkiksi pesuaineen annostelua ja imurin käyttöä. Tavoite: Nuoret oppivat päivittäisiä/viikoittaisia/kuukausittaisia siivoustapoja ja hyödyntävät sitä myös asuntolassa. Siivoussuunnitelma omaan soluun Tarvikkeet: Kynät, paperia Kesto: 15 minuuttia Tehtävä: Samaan soluun kuuluvat tekevät siivoussuunnitelman yhdessä. Jos jollain opiskelijalla ei ole ryhmässä muita samassa solussa asuvia, voi hän tehdä sen yksin. Opiskelijat suunnittelevat paperille, kuka siivoaa mitäkin ja koska. Esimerkiksi joka maanantai joku imuroi keittiön ja muut yhteiset tilat solussa ja vuoro vaihtuu viikoittain. Joku muu taas vie

15 roskat ja vuoro vaihtuu. Tiskaako jokainen omat tiskinsä ja onko vuorot päivittäiset? Paperille tehty suunnitelma voi olla taulukkomuotoinen. Huomioon voi ottaa sen, mitä kuuluu päivittäiseen ja viikoittaiseen siivoamiseen. Lopuksi suunnitelmat voidaan viedä haluttaessa omaan soluun ja siitä voidaan keskustella huonetovereiden kanssa. Tavoite: Kiinnittää huomiota solujen siivoamiseen ja edistää niiden viikoittaista siivousta. Jätteiden lajittelu Tarvikkeet: Eri roskiksia Kesto: 20 minuuttia Tehtävä: Vierailkaa asuntolan keittiön roskiksilla ja/tai roskakatoksessa. Käykää läpi lajittelut. Mitä ovat biojätteet? Mitä kuuluu pahveihin? Entä paperiin? Metalliin? Käykää kaikki läpi vuorotellen ja kannusta lajitteluun. Halutessasi voit pitää pienen testin ja kerätä eri roskalajeja pöydälle tai lattialle. Tee testi ja kysele mikä roska lajitellaan mihinkin roskikseen. Tavoite: Opetella jätteiden lajittelua. Pesutietoa: Valkopyykki: jopa 95 astetta, mutta 60 astetta hyvä Lakanat ja pyyhkeet: 60 astetta (pölypunkit katoaa) Kirjopyykki: 40 astetta, korkeintaan 60 Puuvilla: astetta Villa: 40 astetta Silkki: 40 astetta Pellava: korkeintaan 60 astetta Hoito-ohjemerkit Tarvikkeet: Kynät, liitteenä oleva moniste. (Liite 5) Kesto: 15 minuuttia Tehtävä: Monisteella on hoito-ohjemerkkejä. Kurssilaiset nimeävät merkit. Lopuksi käydään merkit läpi. Myös päällä olevien paitojen, pipojen yms. hoito-ohjemerkkejä voidaan tutkailla. Tavoite: Opetellaan hoito-ohjemerkkejä, jotta kurssilaiset osaavat vastaisuudessa pestä vaatteensa oikealla tavalla. Vastaukset kuviin: Silitysrauta Vesipesu kielletty Käsinpesu enintään 40 C Hienopesu enintään 40 C Valkopesu enintään 95 C Kuivaus tippuvana Kuivaus narulla Rumpukuivaus kielletty Rumpukuivaus Konepesua kestävä villa

16 9. Hyviä sivustoja / vinkkejä Kirjoja: Nuoren aika Marjo Aaltonen, Tuija Ojanen, Riitta Vihunen & Marika Vilén. Ryppäästä ryhmäksi Mikko Aalto. Itsetuntemus & vuorovaikutustaidot:. Itsetunto kohdilleen! Harjoituksia itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen oppimiseen Maasola, Miina & Toivakka, Sari. Nettisivuja: MLL:n nukkumispäiväkirja sekä liikuntapäiväkirja: Mukavia hetkiä. Kouluttajan tukipaketti/ Ulla Sauvola: Lisää tietoa aiheista:

17 Liitteet Alkoholi- ja tupakkapohdintaa Liite 1 Oletko juonut alkoholia? Jos juot alkoholia, kuinka se sinuun vaikuttaa? Miten humala vaikuttaa mopolla tai autolla ajamiseen? Jos alkoholia juo pitkään, kuinka sen vaikutus ihmisessä näkyy? Poltatko tupakkaa? Paljonko sinulla menee rahaa siihen viikossa? Kerro tämä luku 52. Paljonko sinulla siis menee tupakkaan vuodessa? Mitä saisit tällä rahalla? Jos tupakkaa polttaa pitkään, kuinka sen vaikutus ihmisessä näkyy? 1. Siivousta päivittäin, viikoittain ja kuukausittain liite 4 Huoneeni siivoukseen kuuluu päivittäin: Viikoittain: Kuukausittain: Miten siivota päivittäin/viikoittain, että seuraavat yleiset tilat pysyvät siistinä? Keittiö: Olohuone: WC:

18 1. Hoito-ohjemerkit

19

Käsikirja asuntolapassin ohjaajalle

Käsikirja asuntolapassin ohjaajalle Käsikirja asuntolapassin ohjaajalle Emilia Mäkelä/ opinnäytetyö 11/2012 Kuvat: Emilia Mä Kuvat: Emilia Mäkelä 2 Sisältö 1. Asuntolapassin ohjaajalle 3 2. Johdanto 4 3. Tutustumis- ja ryhmäytymisharjoitteita

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Poikaryhmä. Ohjelmarunko

Poikaryhmä. Ohjelmarunko Poikaryhmä Ohjelmarunko 1. Tutustumiskerta 2. Kuka minä olen? 3. Kaverit 4. Tunteet 5. Pojasta mieheksi 6. Onnistumiset ja epäonnistumiset 7. Päättäjäiset Ryhmän kokoontuminen noudattaa aina tiettyä kaavaa.

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään jako kahteen -menetelmällä. Toinen ryhmistä on Nikotiiniryhmä ja toinen Ilman nikotiinia -ryhmä.

Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään jako kahteen -menetelmällä. Toinen ryhmistä on Nikotiiniryhmä ja toinen Ilman nikotiinia -ryhmä. HARJOITUS: Nuuskarastit 4.-5. luokkaisille 2-3 rastia Tarvitset: - 4-6 pöytää/pulpettia - maalarinteippiä - Mitä sinulle tulee mieleen sanasta nuuska? -kysymyspaperit - Kolme väittämää nuuskasta -paperit

Lisätiedot

Näin käytät kortteja:

Näin käytät kortteja: Näin käytät kortteja: Näitä kortteja voi käyttää puheeksi ottamisen ja keskustelun tukena. Kortit on jaettu neljään eri teemaan: Faktat Kysymykset Väittämät Päihteettömyys ja hyvinvointi. Tulosta korttisivut

Lisätiedot

Lasten mielipiteiden kuuleminen

Lasten mielipiteiden kuuleminen Lasten mielipiteiden kuuleminen Tämän materiaalin tarkoituksena on antaa ohjaajille menetelmiä lasten mielipiteiden kuulemiseen. Harjoitusten avulla kerho ja harrastustoimintaa pystytään kehittämään entisestään

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke

SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke SOSIAALISET TAIDOT Tukioppilaskoulutus 12.12.2016/OSAVA-hanke Nimen vaihto kättelyllä Kuljetaan ympäri luokkatilaa Kun kohtaat jonkun, kättelet ja sanot oman nimesi. Toinen tekee samoin. Henkilön, jota

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki Sivistystoimi

Kokemäen kaupunki Sivistystoimi Esioppilaan itsearvionti Lomakkeet 1- Ohje Esiopetuksessa kehitetään lasten edellytyksiä itsearvointiin. Lapsia rohkaistaan kuvaamaan, mistä he esiopetuksessa pitävät, missä he ovat omasta mielestään onnistuneet

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT 1. ENSIMMÄINEN TUNTI: tiistai 19.9. klo 11.00 11.45 Kaikille 9.luokkalaisille yhtä aikaa luokassa X! n. klo 11.00, n. 15 20 min LÄMMITTELY/VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN MINDMAP

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu)

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) Vinkki! MAPPAsta www.mappa.fi löytyy haulla matematiikkaa ulkona valmiita tuntisuunnitelmia

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua Klassikkotuotekortit RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2018 Maistuva muistipeli Ryhmä jakautuu kahteen joukkueeseen. Ensimmäinen joukkue istuu pöydän toisella puolella ja toinen joukkue vastapäätä. Jaa korttiparit

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Sisältö Työn räätälöinti on työn mukauttamista yksilöllisin edellytyksin Työelämän pelisäännöt ja työelämätaidot SWOT-analyysi: Mitä työpaikallani työntekijältä

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

Ryhmien ideoimia harjoitteita Kepeli-ohjaajakoulutuksessa

Ryhmien ideoimia harjoitteita Kepeli-ohjaajakoulutuksessa Ryhmien ideoimia harjoitteita Kepeli-ohjaajakoulutuksessa 7.11.2017 Rytmirinkula rullaa (1 chili) Tarvikkeet: rytmirinkula Ryhmä (noin 4-7 hlöä) menee rytmirinkulan sisään. Yksi saa vuorollaan olla rinkulan

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen Luonnon aakkoset YM, AI, kielet pareittain tai pienissä ryhmissä aakkoskortit, pyykkipojat

Lisätiedot

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Tämän materiaalipaketin avulla voit käsitellä Nexus-kyselyn teemoja ja tuloksia esimerkiksi hopsryhmässä. Ohje: Tulosta tämä tiedosto yksipuoleisena joko A4-koossa

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen.

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Voisin kuvitella ostavani tavaroita tai vaatteita kirpputorilta. Jos tarvitsen jonkin tavaran jota käytän

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

Prosenttikäsite-pelin ohje

Prosenttikäsite-pelin ohje 1(5) Prosenttikäsite-pelin ohje Yksi neljäsosa kakkua Tässä pelissä opitaan yhdistämään * murtoluvun kuva ja sanallinen kuvaus sekä murtolukumerkintä * murto- ja desimaali- sekä %-luvun merkinnät. 0,25

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Seguinin lauta A: 11-19

Seguinin lauta A: 11-19 Lukujen syventäminen Kun lapsi ryhtyy montessorileikkikoulussa syventämään tietouttaan lukualueesta 1-1000, uutena montessorimateriaalina tulevat värihelmet. Värihelmet johdattavat lasta mm. laskutoimituksiin,

Lisätiedot

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Kielipuntari Porttitehtävät Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Piirrokset: Anniina Hankkio, Anna-Riitta Jussila Taitto:

Lisätiedot

IHMINEN: kehonosat ja elimet

IHMINEN: kehonosat ja elimet IHMINEN: kehonosat ja elimet AIHE: S1: Kasvu ja kehitys (OPS 2014) IKÄLUOKKA: alkuopetus TAVOITTEET: Opetuskokonaisuudelle asetettuja käsitteellisenä tavoitteena on ihmisen kehonosien mieleen palauttaminen

Lisätiedot

Kurssin runko. Sisältö Kesto h Ajankohta Toteuttaja. ASUNTOLAKURSSI Asikkala, Hollola, Orimattila Päivitetty 2.8.2012

Kurssin runko. Sisältö Kesto h Ajankohta Toteuttaja. ASUNTOLAKURSSI Asikkala, Hollola, Orimattila Päivitetty 2.8.2012 Kurssin runko Asuntolakurssi on järjestyssääntöjen mukaan pakollinen kaikille asuntolassa asumisen aloittaville asukkaille. Kurssin kokonaisuus on 38 tuntia, joista 9 tuntia on lähiopetusta ja 11 tuntia

Lisätiedot

OHJATUSSA OLOHUONEESSA OPITAAN, OIVALLETAAN JA KASVETAAN YHDESSÄ

OHJATUSSA OLOHUONEESSA OPITAAN, OIVALLETAAN JA KASVETAAN YHDESSÄ OHJATUSSA OLOHUONEESSA OPITAAN, OIVALLETAAN JA KASVETAAN YHDESSÄ HARJOITUKSIA OHJAAJILLE TUEKSI TOIMINNAN TOTEUTTAMISEEN Yhden Vanhemman Perheiden liitto 1 Hyvä olohuoneen ohjaaja Tähän oppaaseen olen

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

10. Kerto- ja jakolaskuja

10. Kerto- ja jakolaskuja 10. Kerto- ja jakolaskuja * Kerto- ja jakolaskun käsitteistä * Multiplikare * Kertolaatikot * Lyhyet kertotaulut * Laskujärjestys Aiheesta muualla: Luku 14: Algoritmien konkretisointia s. 87 Luku 15: Ajan

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Kipinä-uraohjausmalli. Minna Kattelus Opinto-ohjaaja

Kipinä-uraohjausmalli. Minna Kattelus Opinto-ohjaaja Kipinä-uraohjausmalli Minna Kattelus Opinto-ohjaaja Ohjausideologia Kipinä-uraohjausmallin taustalla Kipinä-uraohjausmallin pohjana on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen sekä sosiodynaaminen lähestymistapa

Lisätiedot

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA LISÄÄ LIIKUNTAA PÄIVÄÄN JA VIIKKOON VANHEMMAT UIVAT UI KESÄKSI KUNTOON - KAMPANJAN MERKEISSÄ KUUKAUDEN AJAN, TAVOITELLEN VESILIIKUNTAMINUUTTEJA

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014)

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014) Talven kasvit AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014) IKÄLUOKKA: esiopetusikäiset, sopii myös 1. vuosiluokalle TAVOITTEET: Opetuskokonaisuuden käsitteellisiin tavoitteisiin kuuluu metrin käsitteeseen

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot