Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle."

Transkriptio

1 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: Paikka: klo 18 alkaen. Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski. Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Alpo Vilenius ja Hannu Kivi- Mannila. Toiminnanjohtaja toimi kokouksen sihteerinä. 3. Osallistujien kirjaaminen Kokouksessa läsnä olleet piirihallituksen jäsenet on lueteltu liitteessä Kokouksen laillisuus Sääntöjen 11 :n mukaan kokouskutsu on ilmoitettava jäsenille vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta. * Kokouskutsu oli ilmoitettu sähköpostitse Kokous todettiin lailliseksi. 5. Kokouksen päätösvaltaisuus Sääntöjen mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtaja ja vähintään 1/3 muista jäsenistä on läsnä. * Hallituksen kokoonpano on puheenjohtaja ja 27 jäsentä Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 11 piirihallituksen jäsentä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

2 6. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi seuraavilla lisäyksillä: 11.6 Käsitellään Ilmavoimien Soittokunnan Tukiyhdistyksen jäsenyys 11.7 Keskustelu reservipiirien hallinnosta (Tikkakosken reserviläisten esitys). 7. Kokouksen 2/2013 pöytäkirja ( ) Pöytäkirja todettiin jaetuksi ja hyväksyttiin. 8. Ilmoitusasiat 8.1 Toiminnanjohtajan katsaus Keski-Suomen maanpuolustusjuhlan järjestelyihin Juhla järjestetään Keuruulla lauantaina Juhlapaikkoina ovat vanhan kirkon sankarihautausmaa, urheilukenttä ja Multiantie ohimarssin suorituspaikkana. Reservipiirien ja MPK:n esittelypaikka on vapaa-aikatalo Kipinän pihassa. Pääjuhla järjestetään lukion juhlasalissa. 8.2 ResL:n ansiomitalien hakeminen vuonna Määräaika hakemuksille on mennessä piirin toiminnanjohtajalle. 8.3 Pioneerirykmentin ampumaradan jatkokäytön suunnitelma Työryhmä on asian johdosta kokoontunut muutaman kerran. Tavoitteena on tämän vuoden aikana saada aikaiseksi alueen käytöstä suunnitelma. Kyse on ampumaurheilukeskuksesta, joka palvelisi metsästäjiä, reserviläisiä urheiluampujia ja tarvittaessa puolustusvoimia tai muita yhteiskunnassa toimivia tahoja, joilla on tarvetta harjoituttaa ampumataitoaan. Lisäksi tavoitteena on saada aikaiseksi riittävät suoritusolosuhteet mahdollisimman pian SM-tason ja vuoden kuluttua kansainvälisten ampumaurheilutapahtumien järjestämiseen. Asiasta tiedotetaan julkisuuteen toukokuun lopussa. 8.4 Piirin sotahistoriallinen matka peruttiin liian vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Lähtijöitä oli vain Kauko Ikäheimonen kertoi, että kansallisen veteraanipäivän kuljetukset pohjoisesta Keski-Suomesta toteutettiin piirihallitusten maaliskuussa tekemien päätösten mukaisesti.

3 9. Reserviläisliton jäsenkehityksen ryhmätyö ja sen purku Käydyn keskustelun perusteella koottiin yhdistelmä erilaisista ajatuksista aiheen suhteen. Lausunto on liitteenä Piirin omien aseiden hankintaprosessin tilanne Yhteistoimintasopimus Tikkakosken reserviläiset ry:n kanssa esiteltiin ja asiasta käytiin keskustelua. (LIITE 3) hyväksyi esitetyn luonnoksen varsinaiseksi sopimukseksi piirin hankkimien aseiden hallinnan luovutuksesta Tikkakosken Reserviläiset ry:lle. Aseet ovat saapuneet ja ne ovat Tikkakosken Reserviläiset ry:n hallussa. Niiden numerot on toimitettava tiedoksi piiritoimistoon. 11. Muut asiat Aseiden käytölle laaditaan alkavan kesän aikana ohjeistus ensimmäisten käyttökokemusten pohjalta Viro-toiminta Keski-Suomen Maanpuolustusjuhlan ajaksi on Sakala Malevsuojeluskunnan edustajia kutsuttu piirin vieraiksi. Päätökset vastuuhenkilöistä: - ilmoitus aluetoimistoon henkilöistä toiminnanjohtaja - kuljetus Helsinki-Keuruu-Helsinki Pioneerirykmentin tuki/toiminnanjohtaja - vieraiden vastuullinen isäntä Jouko Hyppönen - majoituspaikka Hotelli Keurusselältä mökki varaus/ toiminnanjohtaja - ruokailut juhlapäivänä kutsuvieraille järjestettävässä lounastilaisuudessa Wilma-markkinat Viitasaarella Varapuheenjohtaja Kauko Ikäheimonen selosti järjestelyt. Ilmoittautuminen muistettava hoitaa MPK:n järjestelmään Terwasoutu - liittojen yhteinen kokoustapahtuma Oulussa Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisurheiluliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton ja Maanpuolustusnaisten liiton yhteinen syyskokoustapahtuma järjestetään Oulussa Kokoushotellina toimii Radisson Blu Hotel. Keskusteltiin piirin edustuksesta kokouksessa. Ilmeni, että yhdistyksissä on halukkuutta lähteä ko. kokoukseen.

4 11.4 Sähköpostiyhteyksien aktivointi ja tarkistukset ajantasalle Keskusteltiin keinoista, joilla jäsenyhdistykset saisivat käyttöönsä jäsenkentästään mahdollisimman kattavan sähköpostiosoitteiston, jota voisi hyödyntää myös piiritasolla. Lisäksi odotetaan Reserviläisliiton uuden jäsenrekisterin valmistumista tänä vuonna Herrashenkilökilpailu Jämsässä Kilpailu järjestetään seurakunnan leirikeskuksessa Särkisaaressa. Jämsän Seudun reserviläiset toivoivat aktiivista markkinointia ja runsaasti osallistujia Ilmavoimien Soittokunnan tukiyhdistyksen jäsenyys Keski-Suomen Reserviläispiiri ry irtisanoutuu Ilmavoimien Soittokunnan tukiyhdistyksen jäsenyydestä Keskustelu reservipiirien/reserviläispiirin hallinnosta Tikkakosken reserviläisten edustajat halusivat ottaa esille toiminnanjohtajan roolin suhteessa piirin hallinnon kuluihin. Heidän mielestään toiminnanjohtajan tehtävän hoitamiseen on löydettävissä henkilö, joka tekee tehtävän kustannuksetta. Lisäksi he näkivät tehtävän pelkästään sihteeripalveluna, josta ei tarvitse maksaa. Säästyneillä varoilla hankittaisiin piirille reserviläiskiväärejä. Jämsän Seudun reserviläiset toivat keskusteluun näkökulman, jossa todettiin piirin olevan hallinnoiva elin ja toimivia elimiä ovat jäsenyhdistykset. Piirin hallinto on hoidettava kunnolla niin, että kaikki laaditut dokumentit ovat asianmukaisesti tehtyjä ja säilyvät tallessa ja tulevat aikanaan arkistoiduiksi Maakunta-arkistoon. Piirien hallinto on muutakin kuin pöytäkirjoja ja hyvästä hallinnon hoitamisesta piirin on oltava valmis myös maksamaan. Keskustelun yhteenvetona todettiin, että nyt esille nousseet mielipiteet ovat evästystä jo aiemmin tiedossa olleille valmistelutyöryhmille. Niille annetaan työrauha tehdä syksyyn mennessä piirihallituksille päätösehdotuksia. Työryhmät ovat - piirien nykyinen puheenjohtajisto - piirien nykyiset toiminnanjohtajat Kari Löfgren ja Tapio Paappanen. 12. Seuraava kokous kokoontuu seuraavan kerran

5 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Jouko Hyppönen puheenjohtaja Tapio Paappanen sihteeri Pöytäkirja tarkastettu Hannu Kivi-Mannila pöytäkirjantarkastaja Alpo Vilenius pöytäkirjantarkastaja LIITTEET 1. Osanottoluettelo piirihallituksen kokouksiin 2. Ryhmätyömuistio jäsenkehityksestä 3. Hallintasopimus reserviläiskivääreistä Tikkakosken Reserviläiset ry:n kanssa

6 LÄSNÄOLO KOKOUKSISSA TKOSKI KEURUU TKOSKI Hallitus PIIRIN PUHEENJOHTAJA Jouko Hyppönen X X X HANKASALMEN RESERVILÄISET RY 1. Jani Lamminniemi EI EI EI 2. Sami Hintikka EI EI EI JYVÄSKYLÄN SEUDUN RESERVILÄISET RY 3. Kari Laitinen EI EI EI 4. Jami Siukola EI EI EI JÄMSÄN SEUDUN RESERVILÄISET RY 5. Isto Vaheri X X X 6. Alpo Vilenius X EI X 7. Juhani Hyppönen EI EI EI KESKI-SUOMEN TYKISTÖKILTA RY 8. Risto Ryymin EI EI EI KEURUUN SEUDUN RESERVILÄISET RY 9. Hannu Kivi-Mannila X X X 10. Pasi Isojärvi EI EI EI 11. Joonas Röppänen X X X KONNEVEDEN RESERVILÄISET RY 12. Veli-Pekka Poikolainen X EI EI 13. Jussi Hintikka EI EI EI 14. Ulla Mehto-Hämäläinen X X EI LAUKAAN RESERVILÄISET 15. Panu Heikkinen X X X LIEVESTUOREEN RESERVILÄISET RY 16. Martti Hokkanen X X EI SAARIJÄRVEN RESERVILÄISET RY 17. Esko Janhonen EI EI EI 18.$Jesper$Kristiansson X X EI 19. Voitto Virnes EI EI EI TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY 20. Keijo Häkkinen X EI X 21. Joonas Häkkinen X X X 22. Arto Lehikoinen X X X 23. Jooas Liukko EI EI EI 24. Jouni Pasanen EI X X VIITASAAREN RESERVILÄISET RY 25. Kauko Ikäheimonen X X X 26. Milla Rossi EI EI EI 27. Väinö Saastamoinen X X X YHTEENSÄ PAIKALLA

7 PIIRIHALLITUKSEN RYHMÄTYÖ LIITE 2 RESERVILÄISLIITON JÄSENKEHITYKSEEN 1. Miksi jäsenkehitys on notkahtanut? - ihmisten vapaa-ajasta käydään kovaa kilpailua eri järjestöjen kesken - kannettu vesi ei kaivossa pysy, jos omaa halukkuutta olla mukana toiminnassa ei ole, niin jäsen lähtee - oman yhdistyksen toiminta ei välttämättä vastaa odotuksia, toiminta ei ole riittävän monipuolista - ammuntojen harrastusmahdollisuus on jatkossa vaikeampaa kun puolustusvoimat sulkee ampumaratoja ja ympäristöviranomaiset kiristävät ampumaratamääräyksiä - jäsenkehitys on ollut nousujohteista 1990-luvulta lähtien, jäseninä ovat jo kaikki sellaiset, jotka ovat reserviläistoiminnasta kiinnostuneita 2. Minkälaisia keinoja löydettäisiin jäsenkehityksen kasvulle? - kaikkiin yhdistyksiin avoin jäsenyys, siinä nähtiin myös omat riskinsä - monilla paikkakunnilla on sellaisia yhdistyksiä, joissa on vain muutama jäsen, tällaisten yhdistysten herättäminen - järjestetään piirikohtainen jäsenhankintakilpailu, esille nostettiin ajatus uusien jäsenten pisteytyksestä kilpailussa jäsenen ikään perustuen seuraavasti: alle 25 v 5 pistettä alle 30 v 4 pistettä alle 40 v 3 pistetä alle 50 v 2 pistettä alle 60 v 1 pistettä yli 60 v 0 pistettä ikäpisteytyksen myötä jäsenhankinta keskittyisi erityisesti nuoriin - nukkuvat jäsenet pitäisi saada heräämään - yleisötapahtumissa pitää olla paljon esillä (messut, markkinat) - ylennysjärjestelmän pitäisi olla nykyistä kannustavampi, ylennyksiä muillekin kuin sijoitetuille - palkitsemisjärjestelmän kehittäminen - asehankintojen tukeminen, piirikohtaisten aseiden käytöstä tiedottaminen ja ampumatapahtumien järjestäminen - reserviläiset voisivat yleisötapahtumissa myydä ilmaisia kurssipäiviä MPK:n kursseille, koska MPK:n toiminta ei edellytä reserviläisyyttä. Muistion laati Keski-Suomen Reserviläispiirin toiminnanjohtaja piirihallituksen ryhmätyön purkukeskustelun perusteella. Tapio Paappanen Tapio Paappanen

8 LIITE 3 SOPIMUS RESERVILÄISASEIDEN LUOVUTTAMISESTA RESERVILÄISYHDISTYKSEN HALLINTAAN SOPIMUSOSAPUOLET Keski-Suomen Reserviläispiiri ry JYVÄSKYLÄ Tikkakosken Reserviläiset ry LUOVUTETTAVAT ASEET Neljä kappaletta Arsenal SAR-M1 mallista reserviläiskivääriä varusteineen HALLINNAN LUOVUTUS Keski-Suomen Reserviläispiiri ry luovuttaa aseet Tikkakosken Reserviläiset ry:n hallintaan ja vastuulle. Aseet merkitään Tikkakosken Reserviläiset ry:n yhteisölupaan. ASEIDEN OMISTUSOIKEUS Aseiden omistusoikeus säilyy Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:llä. ASEIDEN KÄYTTÖ Keski-Suomen Reserviläispiiri ry päättää aseiden käytöstä. Tikkakosken Reserviläiset ry vastaa, että aseita käytetään ainoastaan piirin päättämällä tavalla. Luovutettavia aseita saa käyttää vain reserviläisammunnoissa. ASEIDEN SÄILYTYS JA HUOLTO Tikkakosken Reserviläiset ry sitoutuu säilyttämään aseita huolellisesti kaikkien säilytystä koskevien määräysten, päätösten ja ohjeiden mukaisesti sekä huoltamaan ne jokaisen käytön jälkeen. ASEIDEN HALLINTAOIKEUDEN LUOVUTUS KOLMANNELLE OSAPUOLELLE Tikkakosken Reserviläiset ry ei saa luovuttaa aseiden hallintaoikeutta kolmannelle osapuolelle ilman Keski-Suomen Reserviläispiirin piirihallituksen kirjallista lupaa.

9 KORVAUSVASTUU Tikkakosken Reserviläiset ry on velvollinen korvaamaan Keski-Suomen Reserviläispiirille vahingon, jonka se on aiheuttanut huolimattomuudellaan tai aseiden hallintaan liittyvien sopimusten, päätösten ja määräysten vastaisella toiminnallaan. AIKA JA PAIKKA Jyväskylässä ALLEKIRJOITUKSET KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY Jouko Hyppönen puheenjohtaja TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY Keijo Häkkinen puheenjohtaja

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/13 Aika: 11.12.2013 klo 18.58 19.34 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.58. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 6/12 Vanha piirihallitus Aika: 19.12.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Torstai 18.9.2014 klo 18.23 20.32 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski KÄSITELLYT ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen

Lisätiedot

6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 Aika: 11.12.2013 klo 19.35-19.58 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA 5/15 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen 9.12.2015 kello 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Isto

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2012 Aika: 7.3.2012 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.21. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan sihteeri

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014 KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014 1. Yleistä Vuosi 2014 oli vuonna 5.2.1959 perustetun piirin 55. toimintavuosi. Piiri oli esillä ja osallistui - Pioneerirykmentin viimeiseen paraatiin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00.

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: 1.2.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/2012 Aika: 19.9.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEISEN TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3/2013 AIKA: 9.10.2013 KLO 16.30-17.14 PAIKKA: LÄSNÄ: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski Jouko Hyppönen, Santeri Heinonen, Petri Ruotsalainen,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 12.3.2015 sivu 1 (5) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 12.3.2015 kello 18.45 20.54 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat:

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 13.10.2015 kello 18.00 19.33 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013 Kokousaika klo 14.00-15.05 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1 Läsnä: Georg Bergström Juha Ilonen, puheenjohtaja Kaarlo Kuntsi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen Kokousaika keskiviikko 6.5.2015 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika: 4.3.2014 klo 18.15 20.28 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.15. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 Piirihallitus Gummeruksenkatu Jyväskylä 28.9.

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 Piirihallitus Gummeruksenkatu Jyväskylä 28.9. KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Aika: 24.9.2015 klo 18.10 21.01 Paikka: Laukaan Tupaswilla Oy 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA (1) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA (1) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA (1) Aika: Keskiviikko 23.3.2016 klo 17.00 17.38 kahvitus klo 16.45 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja Kari Hentunen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.20

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.20 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2013 Aika: 18.9.2013 klo 19.20 21.24 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho Ennen kokouksen alkua reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suominen ja toiminnanjohtaja Olli Nyberg

Lisätiedot

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 KOKOUSTIEDOT MAASEUTUJAOSTON KOKOUS Aika: klo 9.00 12.15 Paikka: Kukkaismäen maaseutumatkailutila, Jämsän Juokslahti,

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 30.1.2017 klo 18.30 20.30 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 10/2011 Sivu 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika tiistaina klo 17.00 20.10 Paikka Anjalan seurakuntatalo Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016 SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomenlinnan Upseerikerho ry ja sen kotipaikka on Suomenlinna Helsingin kaupungissa. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä

Lisätiedot

Radisson Blu Hotel, Oulu, Hallituskatu 1, Oulu

Radisson Blu Hotel, Oulu, Hallituskatu 1, Oulu Aika tiistai klo 16.37-19:20 Paikka Radisson Blu Hotel, Oulu, Hallituskatu 1, 90100 Oulu Kokouksen osanottajat Jäsen Fischer Erwin, puh.joht. Suorsa Angela, varapuh.joht. Awad Jamal 16:37-18:45 El Hassane

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 20.9.2017 klo 19.00 20.20 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2016 1 TIKKAKOSKEN AENEUVOSTO AIKA klo 18.58 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 81 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 2/2009 27.5.2009

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 2/2009 27.5.2009 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) KOKOUSTIEDOT Aika 27.5.2009 klo 17-19.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Stoor Timo jäsen, pj x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Alaoja Raimo jäsen x

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 15.3.2016 klo 18:00 1/5 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, Kauttua LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Friberg Harri Henttinen Kari Lammensalo Pasi Lehtonen

Lisätiedot

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs)

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: ti 5.4.2016 klo 16 17.39 Paikka: Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) Läsnä: Erkkola Kari puheenjohtaja Aalto-Setälä

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Paikalla: Elina Mäkinen Hannele Remes

Lisätiedot

Viranomainen UURAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2012 Kirkkoneuvosto 13.11.2012 Sivu 69

Viranomainen UURAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2012 Kirkkoneuvosto 13.11.2012 Sivu 69 PÖYTÄKIRJA 13/2012 Kirkkoneuvosto 13.11.2012 Sivu 69 Kokousaika Ti 13.11.2012 klo 17.00 19.50 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto, Multiantie 3, 41230 Uurainen Saapuvilla olleet jäsenet Heinola Antti, kirkkoherra,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 14.1.2014 klo 17.00 18.45 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors Sirpa Vaittinen

Lisätiedot

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele Pöytäkirja 5/2019 Anjalankosken srk-neuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 18:30 Myllykosken seurakuntakoti Osallistujat Murto Eija puheenjohtaja Suutari Tero varapuheenjohtaja, kok.pj Heino Matti

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 7/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 7/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 7/2014 Aika: 24.11.2014 klo 16.00 Paikka: Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus Snellmania 204. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY.

SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY. 1 (6) 23.12.2011 SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT FIN- 2 (6) 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Kiipeilyliitto - SKIL ry. ja ruotsiksi Finlands Klätterförbund FKF rf. Kansainvälisissä

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6)

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6) Seurakuntaneuvosto 1(6) KOKOUSTIEDOT: AIKA: maanantaina 28.maaliskuuta 2011 klo 17.30 PAIKKA: Merimaskun seurakuntakoti PYKÄLÄT: 27 43 KOKOUKSEEN KUTSUTUT: lista läsnä Huovinen Matti kirkkoherra, pj x

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 25.11.2013 KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 25.11.2013 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 25.11.2013 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 2.12.2013-3.1.2014 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 29.1.2015

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 29.1.2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Torstaina 29.1.2015 klo 18.00 Seurakuntakoti, Pertunmaa Nikkinen Marjatta Hatara Anna-Liisa Hämäläinen Miia Judén Kaija Kangasniemi-Lehrbäck Outi Kilpinen Esko Lind Seija Mattila

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Nimen epävirallinen lyhenne KVVY. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015-2016

HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015-2016 SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015-2016 Aika: Lauantai 12.12.2015 klo 9-14 Paikka: Savutuvanapaja, Opinsaunankiuas, Jyväskylä pe 11.12.2015 20. Tappisarvikisan avajaiset

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013 46 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.4.2013 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Hietala Heikki Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

KASVATUSTYÖN JOHTOKUNTA. seurakuntapastori, sihteeri

KASVATUSTYÖN JOHTOKUNTA. seurakuntapastori, sihteeri LAUKAAN SEURAKUNTA KASVATUSTYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Aika: 04.05.2016 klo 17.00, tarjoilu 16.30 alkaen Paikka: Laukaan seurakuntatalon kokoushuone Jäsenet: Lehto Ari puheenjohtaja Anttila Mika-Olli Ek

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle 21.4/2015.

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle 21.4/2015. LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ESITYSLISTA EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2015 2015 AIKA: 23.4.2015, klo 16.00, LS3 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, LS2 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet: Ville

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 49 Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015 AIKA 20.01.2015 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1(5) Kellolahdentie 8, 70460 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2016 p. 040 4848 379 SEURAKUNTANEUVOSTO 21.4.

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1(5) Kellolahdentie 8, 70460 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2016 p. 040 4848 379 SEURAKUNTANEUVOSTO 21.4. KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1(5) Aika 19.4.2016 klo 16.30-17.05 (tarjoilu 16.00) Paikka Pyhän Johanneksen kirkon takkahuone, Kellolahdentie 8 Kokoonpano ja läsnäolo Mäkinen Aulikki

Lisätiedot

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Nuorisovaltuusto AIKA klo 15:00-16:30 PAIKKA Huutjärven nuorisotila LÄSNÄ Bertling Nonna Puheenjohtaja Bertling Hannu 1.Varapuheenjohtaja Mäkinen Anni Jäsen Lindholm Matias

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 1-2016. Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 1-2016. Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00. Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 Kokousaika Keskiviikko 8.8.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 30 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 30 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 17.04.2018 klo 09:30-11:35 Paikka Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Käsitellyt asiat Sivu 30 Kokouksen

Lisätiedot

KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 70 Kirkkoneuvosto Nro 6/2014

KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 70 Kirkkoneuvosto Nro 6/2014 KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 69 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 26.5.2014 klo 18.00 18.37 Kalajoen seurakuntakoti, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Aika: 01.11.2012 kello 15:30 Paikka: Siivikkala Läsnä: Juha Suominen Mikko Tuomaala Milja Kärkimaa Jarno Pöhö Lauri Metsovuori Riku Mäenpää Antti Laalahti Jussi Isoviita Jussi Alanen Tuukka Tapper Timi

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Nuorisovaltuusto AIKA 12.3.2015 klo 17:05-18:40 PAIKKA Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Mäkinen Anni Jäsen Bertling Hannu Puheenjohtaja Hillberg

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea piippukabinetti 6.6.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 KOKOUSAIKA Torstai 20.8.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Auditorio Omega, ICT-city, Joukahaisenkatu, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12.6.2012 N:o 6/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12.6.2012 N:o 6/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61 Kokousaika Tiistai 12.6.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo

Lisätiedot

KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 147 Kirkkoneuvosto Nro 13/2014. 17.12.2014 klo 18.30 19.55 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki

KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 147 Kirkkoneuvosto Nro 13/2014. 17.12.2014 klo 18.30 19.55 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 147 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 17.12.2014 klo 18.30 19.55 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki Kari

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 7.5.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 7.5.2019 klo 10.00 Paikka Lisätietoja ISLABin hallinnon kokoushuone, KYS, rak 1A, 3. krs, Kuopio SKYPE-kokous,

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 02.04.2013 AIKA 2.4.2013 klo 14.00 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 3 NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 18.10.2017 Kokousaika Keskiviikko 18.10.2017 klo 15 16.50 Kokouspaikka Asikkalan hautausmaa, Kappelitie 20 Läsnä Muut osallistujat Ala-Hemmilä,

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura KOKOUSAIKA: Keskiviikko 16.03.2016 klo 17:30 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Koivumäki Anu Koivunen Leena, varapj, Lahti Mariitta Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka: 25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 07/2019 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 07/2019 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 07/2019 Kokousaika keskiviikko 11.9.2019 klo 16.30 Kokouspaikka Martin kammari, Rusthollintie 4 Läsnä Muut osallistujat Poissa Anttila, Raimo jäsen Breilin, Oskar varapj. Kolsi,

Lisätiedot