vaikuttavia tekijöitä: alihankinta ja siitä syntyvät tuotantoketjut, monikulttuuriset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "vaikuttavia tekijöitä: alihankinta ja siitä syntyvät tuotantoketjut, monikulttuuriset"

Transkriptio

1 Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Kumppanuuksien orkesterointi HENRYn vuoden 2008 teema - Kumppanuuksien orkestrointi - on metafora, joka kuvaa yhdestä näkökulmasta henkilöstöjohtamisen tehtäväkenttää. Otavan ison musiikkisanakirjan (1979) mukaan orkestrointi eli soitinnus on sävelkulkujen tai yksittäisten sävelkorkeuksien jakamista orkesterin tai muun yhtyekokoonpanon eri soittimille. Metaforan sisältöä ei tässä tarvinne sen kummemmin selittää. Orkestroinnin nosti teemana esiin se ihmisten, yhteisöjen ja asioiden moninaisuus, jota (henkilöstö)johtamisessa pyritään sovittamaan harmoniseen ja tulokselliseen yhteistoimintaan. Näyttää myös siltä, että orkestroinnin merkitys ja vaativuus on koko ajan kasvamassa. Tässä muutamia vaikuttavia tekijöitä: alihankinta ja siitä syntyvät tuotantoketjut, monikulttuuriset työyhteisöt, eri sukupolvien tai alojen työmotivaatiotekijät ja ulkoistetut toiminnot. Luetteloa jokainen voi jatkaa omaan tehtäväänsä liittyvien kumppanuuksien perusteella. HENRYn vakiintuneeseen toimintaan kuuluvat mm. tämä jäsentiedote, erilaiset seminaarit ja tilaisuudet. Vuositeema näkyy näissä tapahtumissa ja erityisesti syksyllä HENRY Foorumissa. Vuositeeman rinnalle haluan nostaa myös toisen teeman tai ajatuksen. Se on Saavuttamisen ilo. Muutoksiin ja muuttumiseen liittyvässä keskustelussa ja muutosjohtamisessa turhan usein unohdetaan iloita siitä, että on saatu jotain aikaiseksi. Ilon ja tyytyväisyyden sijasta pohditaan jo seuraavaa etappia, minkä seurauksena tilanne määrittyy aina vajavaisuuden tai riittämättömyyden kautta. Aina on jotain tekemättä. Tämä värittää myös ihmisten muutoksiin liittyviä tunteita. Samalla kehittämistyö ja muutokset saavat sen angstisen sävyn, joka niihin usein liittyy. Kaikilla on paljon kokemuksia hankkeista, joihin on lähdetty hyvässä tarkoituksessa ja jopa innostuneesti, mutta saavutuksista on epämääräinen käsitys. Osa hankkeista tietysti epäonnistuu, mutta vielä useammin muutoksista jää mieleen tehty työ, mutta ei saavutetut tulokset. Tuloksista on vain vähitellen, huomaamatta tullut osa arkea. Ihmisillä voi olla toiveita siitä, että kaikki pysyisi näin kuin nyt. Todellisuudessa (lähes) jokainen tietää, että johonkin suuntaan tästäkin on lähdettävä. Yritysjohdon, henkilöstöjohdon tai konsulttien ei tarvitse sitä erikseen todistella. Sen sijaan voisimme juhlia saavutettuja asioita ja etappeja tietäen, että matka jatkuu. Jääkiekkojoukkuekin turnauksessa juhlii otteluvoittoa ja nollaa sitten tilanteen keskittyäkseen seuraavaan otteluun. Myös työyhteisö voisi jokaisen maalin, hyvän suorituksen ja otteluvoiton jälkeen olla tyytyväinen, kehua itseään ja muita. Kuppi kahvia yhdessä paakkelsin kanssa tai joku muu myönteinen ele ja sana johdon puolelta riittävät hyvin. Ja jos yrityskulttuuriin sopii, niin voihan sitä tehdä kasan onnistuneen valutyön jälkeen niin kuin TV mainoksen rakennustyömaalla. Pienen riemun jälkeen on helpompi lähteä saavuttamaan uusia asioita. Saavuttamisen iloa meille kaikille vuonna 2008! Esa Pohjanheimo Valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi HENRY:n hallituksen puheenjohtaja Tässä numerossa: Henkilöstöjohtamisen benchmarking...2 Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt...2 Muista päivittää tietosi...2 HENRYn jäsentiedote sähköistyy...3 Ajankohtaista HR-alalla -palvelu HENRYn palkkavertailu...3 HENRYn tuotteet ja jäsenpalvelut...4 Aluejaokset...6 Pääkaupunkiseudun jaokset HENRY -tilaisuudet, -tietoiskut ja yrityskäynnit...7 Muut tilaisuudet Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset Väitöksiä, tutkimuksia, selvityksiä Uutta kirjallisuutta Mukava tietää Uudet jäsenet Tapahtumakalenteri HENRY tiedottaa Toimiston yhteystiedot HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /TAMMIKUU

2 Uutta HENRYssä HENKILÖSTÖJOHTAMISEN BENCHMARKING Vuodenvaihteessa HENRY ry on ostanut itselleen pitkäaikaiselta ja arvostetulta jäseneltämme Marianna Sunilta / Paras Käytäntö Oy:ltä HENKILÖSTÖJOHTAMISEN BENCHMARKING -vertailun. HENRYn vuoden teemana on Kumppanuuksien orkestrointi ja tämä tuote tukee sitä mitä mainioimmin. Haluaisimme henkilöstöpäälliköiden ja johtajien löytävän vahvan strategisen kumppanuuden yritystensä muiden ylimpien johtajien kanssa. Tässä on erinomainen työkalu siihen. Benchmarking-vertailulla henkilöstöjohtamisen prosessit ja mittarit kuntoon Henkilöstöjohtamisen Benchmarking -vertailu tuo esiin parhaita käytäntöjä ja niillä saavutettuja tuloksia prosessien suunnittelussa, toteutuksessa ja toiminnan kehittämisessä. Vertailun tulokset antavat osallistujaorganisaatioille mahdollisuuden haastavien tavoitteiden asettamiseen, jatkuvaan oppimiseen ja läpimurtoparannuksiin. Vertailu antaa pohjan myös strategiselle HR-raportoinnille, Balanced Scorecardille ja Suomen laatupalkinnon mukaiseen itsearviointiin. Tunnistamalla nykytilan, vahvuudet ja kehittämistarpeet voit arvioida, miten rakennat organisaatiosi kilpailukykyä ja saavutat kilpailuetua muihin organisaatioihin verrattuna. Pystyt myös arvioimaan, mihin kehittämistoiminta tulisi suunnata ja saat muiden yritysten soveltamia parhaita käytäntöjä käyttöösi. Avaintunnuslukujen kautta voit keskittyä oleelliseen ja rakentaa organisaatiollesi toimivan ohjaus- ja seurantamittariston. Aikataulu ja hinnat löytyvät nettisivuiltamme Lisätietoja HENRYn toimistolla antavat: Mervi Martikainen, puh. (09) , Kirsi Ristimäki, puh. (09) , TÄSTÄ PUHUTAAN Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt portaali on avattu Olethan käynyt jo tutustumassa? Tämä henkilöstötyön tietopankki on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Vuoden alusta sivusto avautui maksuttomasti kaikkien HENRYn jäsenten käytettäväksi ja eteenpäin kehitettäväksi. Käytä verkkopalvelua työsi tukena ja anna myös omat hyvät käytäntösi sinne muille avuksi. Testiryhmät ovat verkkopalvelua jo testanneet ja antaneet kehittävää palautetta, nyt on sinun vuorosi. Tuo rohkeasti oma osaamisesi ja kokemukset jäsenkunnan yhteiseen käyttöön. Portaalin oman palautekanavan kautta voit lähettää HENRYn toimistoon käytäntökuvauksia, aineistoehdotuksia sekä kommentteja. Miten pääsen tutustumaan siihen? Portaaliin pääset kirjautumalla jäsentunnuksillasi extranettiin, HENRYn kotisivujen kautta. Lisätietoja uudesta jäsenpalvelusta, sisältöaineiston julkaisuperiaatteista ja toimitusmuodoista antaa markkinointi- ja kehityspäällikkö Annikki Antila, p. (09) , HENRYn hanketta on tukenut Työsuojelurahasto sekä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. MUISTA PÄIVITTÄÄ TIETOSI! HENRYn toimistoon palautuu vuosittain satoja jäsenlaskuja ja jäsentiedotteita koska lähetämme niitä jäsenillemme osoitteisiin joissa he eivät enää ole. Uusien osoitteiden selvittäminen aiheuttaa toimistollemme valtavasti kuluja ja lisätyötä. Jäsentiedot julkaistaan myös extranetissä NettiHenrixissä, mikäli jäsen ei ole tietojensa julkaisua kieltänyt. Ovatko tietosi ajantasalla siellä? Muista ilmoittaa meille uudet yhteystietosi ja jos laskusi menee yritykselle/työnantajallesi niin ilmoita myös mahdollinen poikkeva laskutusosoite, esimerkiksi verkkolaskutustunnus. Perimme 10 euron laskutuslisän jokaisesta uudelleen lähetetystä jäsenmaksulaskusta. Myös jäsenpostisi katkeaa kunnes olemme saaneet uudet yhteystietosi. Parhaiten päivität tietosi extranetin kautta. Voit myös ilmoittaa muutokset sähköpostilla 2

3 HENRYn jäsentiedote sähköistyy Vuonna 2008 huhti-, touko-, syys- ja marraskuun jäsentiedotteet ilmestyvät sähköisinä. Tarkkaile siis sähköpostiasi! Muiden kuukausien tiedotteet ilmestyvät edelleen paperisina, heinäkuussa ollaan kesälomilla eikä tiedote silloin ilmesty. Vuoden lopussa on tarkoitus kerätä jäsenten kokemuksia sähköisestä tiedotteesta arviointia ja mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Sähköisen tiedotteen ilmoitushinnat ja varausohjeet löydät HENRYn nettisivuilta kohdasta Tuotteet ja Palvelut>Jäsenti edote>jäsentiedotteessa ilmoittelu. Ajankohtaista HR-alalla -palvelu ja tapahtumakalenteri netissä Käy HENRYn nettisivuilla tutustumassa ajankohtaiseen henkilöstöalan tapahtumatarjontaan. Uutissivun linkistä pääset selaamaan henkilöstöjohtamiseen, valmennukseen ja koulutukseen liittyviä lyhytkestoisia seminaareja, tapahtumia ja tilaisuuksia. Palvelu korvaa jäsentiedotteen Muut tapahtumat otsikon alla aiemmin julkaistut tapahtumailmoitukset ja kutsut. Tapahtumakalenterin tarkemmat pelisäännöt, pilottivaiheen hinnat ja ilmoitusvarauslomakkeet löydät osoitteesta www. henryorg.fi>ajankohtaista hr-alalla -linkistä. Yhteyshenkilö HENRYssä: Kirsi Pulsa. HENRYn PALKKAVERTAILU tuoretta tietoa markkinapalkkatasosta Palkkavertailuraportit viime lokakuun palkoista ovat valmistuneet ja toimitettu osallistujille joulukuun puolivälissä. Valtakunnallisesta raportista poimitut HR-alan tehtävien mediaanipalkat olivat seuraavat: Säännöllinen verotettava kuukausiansio luontoisetuineen pääkaupunkiseudulla lokakuussa 2007 Tehtävänimike Mediaanipalkka e/kk Henkilöstöjohtaja 1 (henkilöstöä yli 800 hlöä tai liikevaihto yli 84 milj Henkilöstöjohtaj Henkilöstöpäällikkö 5015 Työsuhdepäällikkö 4141 Henkilöstön kehittämispäällikkö 4085 Henkilöstösuunnittelija 3020 Henkilöstöasiainhoitaja 2936 Henkilöstöassistentti / -sihteeri 2526 Raportin tietojen pohjana on palkkatietoa 114 organisaatiosta eri toimialoilta. Vertailtavia tehtäviä on kaikkiaan noin 150. Raportit on tarkoitettu vain osallistujille, mutta yllä olevat HR-tehtävien mediaanipalkat julkaistaan myös HEN- RYn palkkavertailusivuilla. Vuoden 2008 palkkavertailuun voi ilmoittautua mukaan sähköpostitse tai maaliskuusta alkaen palkkavertailusivujen ilmoittautumislomakkeella. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /TAMMIKUU

4 4 HENRYN tuotteet ja jäsenpalvelut HENRYn TUOTTEET JA PALVELUT 2008 PÄHKINÄNKUORESSA Jäsenviestintä HENRYn jäsentiedote lähetetään jäsenille jokaisen kuukauden alussa joko painettuna versiona postitse tai huhtikuusta 2008 alkaen koeluontoisesti paperiversiona tai sähköisenä: jäsentiedotteen voit myös lukea HENRYn extranetissä. Viestejä ja kutsuja jäsenistölle lähetetään aika ajoin myös sähköpostilla. Internet-sivuja ja erityisesti HENRYn tapahtumakalenteria kannattaa seurata. Työn Tuuli -aikakauskirja julkaistaan kaksi kertaa vuonna 2008, ensimmäinen keväällä ja toinen syksyllä. Jos sinulla on ideoita artikkeleiksi tai kirjoittajiksi, ota yhteyttä HENRYn toimistoon, Leena Malin tai toimitusneuvoston jäseniin. HENRYn extranetissä voit päivittää jäsentietosi (NettiHenrix) ja löytää myös henryläisten kollegojesi yhteystiedot. Sieltä löytyvät myös HENRYn jaokset ja aluejaokset, jaosten ohjelmasuunnitelmat ja vetäjät. Samoin löytyy myös joukko HR-ammattilaiselle hyödyllisiä internetlinkkejä. Resurssi julkaisu, yhteistyössä Helsingin Seudun Kauppakamarin kanssa, sisältää johtamiseen ja henkilöstötyöhön liittyvää sisältöä. Kirja postitetaan jäsenille helmikuussa. Henkilöstöjohtamisen vuosikirja 2008 tarjoaa runsaan joukon henkilöstöjohtamiseen ja kehittämiseen liittyviä artikkeleita ja tilastotietoa sekä palvelee samalla HENRY Foorumi tapahtumajulkaisuna. Talent Pool lehti, T-Median kanssa yhteistyössä, ilmestyy lokakuussa ennen HENRY Foorumi -tapahtumaa ja lähetetään HEN- RYn jäsenille. Talentumin Fakta-lehti on HENRY Foorumin mediakumppaneita. HENRY Foorumi-liitteen sisältävä numero lähetetään kaikille henryläisille ennen tapahtumaa. Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt portaali on henkilöstöalan yhteinen tietopankki HENRYn nettisivuilla. Portaaliin on kerätty artikkeleita ja esityksiä, tutkimuksia, kirjallisuutta ja käytäntöjä. Löydät sieltä myös henkilöstöalan sanasto- ja terminologiamäärittelyjä ja -käännöksiä sekä työelämälinkkejä. Portaalin oman palautekanavan, kautta voit osallistua kehittämistyöhön ja lähettää aineistoehdotuksia, käytäntökuvauksia ja kommentteja. Portaaliin pääset kirjautumalla HENRYn extranettiin jäsentunnuksillasi. Ajankohtaista HR-alalla palvelusta voit seurata henkilöstöjohtamiseen, valmennukseen ja koulutukseen liittyvää muuta tarjontaa: lyhytkestoisia seminaareja, tapahtumia, tilaisuuksia ja henkilöstöjohdolle kohdistettuja osallistumiskutsuja koti- ja ulkomailla. Jos olet tilaisuuksien ja seminaarien järjestäjä, voit ilmoitella niistä maksullisella markkinapaikalla. Ilmoitusvaraus on voimassa kuukauden kerrallaan. Lue HENRYn rekrytointi-ilmoitukset ja saat tietoa avoinna olevista tehtävistä ja uusista ammatillisista haasteista. Jäsenneuvonta: toimisto palvelee jäseniä mahdollisuuksien mukaan antamalla ja välittämällä tietoa, yhteyksiä ja tukea erilaisissa ammatillisissa kysymyksissä. Koulutus, kehittäminen, verkostoituminen: HENRY Foorumi järjestetään Hotel Crowne Plazassa. Henryläiset voivat osallistua monipuoliseen ohjelmaan edullisella jäsenhinnalla, joka kattaa myös kahvit ja ateriat. Uudista ja Uudistu konferenssi ja laaja näyttely järjestetään syyskuussa 2009 Helsingin Wanhassa Satamassa. HENRYn seminaarien tavoitteena on tarjota jäsenille nopea, edullinen ja korkeatasoinen tapa päivittää tietonsa alan ajankohtaisista kysymyksistä. Se on myös tapa tukea verkostoitumista ja kokemusten vaihtoa jäsenten kesken. Osa seminaareista järjestetään yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa. Suurin osa seminaareista on maksuttomia. HENRYn maksuttomia tietoiskuja ja yritysvierailuja järjestetään yksi tai useampia kuukausittain. Seuraa HENRYn tapahtumakalenteria ja jäsenkirjeitä. Voit myös ehdottaa HENRYn toimistolle jäsentilaisuuden järjestämistä omaan yritykseesi. Pitkäkestoinen HR-valmennus Henkilöstöalan pitkäkestoista koulutusta ja valmennusta järjestetään yhteistyössä yliopistojen ja yksityisten koulutusorganisaatioiden kanssa. Pitkäkestoisen koulutuksen tarjontaa suunniteltaessa pyritään varmistamaan se, että henkilöstöalan ja johtamisen koulutusta on tarjolla jäsenkunnan erilaisiin kehittymistarpeisiin. Vuonna 2008 on tarjolla mm. seuraavia valmennusohjelmia: - Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma (JTO),

5 - Johdon kehittäjän ohjelma (JTO) - Executive HR Program (HSE Executive Education Oy) - HR-assistentin koulutusohjelma (Infor) - Henkilöstönkehittäjän valmennusohjelma (Infor) - Esimiehen työoikeus -ohjelma (Lakimiesliiton koulutus) HENRYn jaokset on monille jäsenille syy liittyä HENRYn jäseneksi ja osallistuminen jaostoimintaan on vilkasta. Jaosten perusajatuksena on yhteinen oppiminen ja jäsenten keskinäinen vuorovaikutus aktiivisessa pienryhmässä. Nykyiset jaokset ja niiden vetäjät löydät HENRYn extranetistä. Voit myös ehdottaa uuden jaoksen perustamista. Jaostoiminnan pelisäännöt ja perustamisedellytykset löydät extranetistä. Aluejaostoimintaa järjestetään Tampereella, Turussa, Oulussa, Vaasassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Hämeenlinnassa ja Kaakkois-Suomessa. Yhteystiedot löydät extranetistä. Kansainvälinen toiminta HENRY on mukana aktiivisesti henkilöstöalan kansainvälisessä toiminnassa. Joka vuosi järjestetään useampia matkoja kansainvälisiin konferensseihin. Tarkempia tietoja löytyy jäsenkirjeistä ja HENRYn nettisivuilta. V on mm. seuraavia konferensseja: IFTDO:n maailmankonferenssi Dubaissa The WFPMA World Congress 2008 Englannissa EAPM:n Northern European Exchange Meeting (NEEM) kokous Helsingissä ja Tallinnassa Uusien jäsenten perehdytys, kannatusjäsentilaisuus, HENRYn suvipäivä ja muita sosiaalisia tilaisuuksia järjestetään vuoden mittaan, ja niistä tiedotetaan jäsenkirjeissä ja sähköpostilla. Henkilöstöjohtamisen laadun kehittäminen: Vuoden henkilöstöteko-kilpailu, ILMARINEN palkinto Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry järjestää ja organisoi vuosittain Vuoden henkilöstöteko -kilpailun (ILMARINEN palkinto ), jolla halutaan kannustaa organisaatioita kehittämään työyhteisöä ja hyvinvointia työpaikoilla. Palkinto myönnetään hakemusten perusteella. Palkittavan henkilöstöteon arvioi HENRYn hallituksen nimeämä arviointiraati ja päättää hallituksen kutsuma tuomaristo. Mieti, voisiko sinun yrityksesi osallistua kilpailuun. HENRY-merkki on henkilöstövalmennuksen laatumerkki, jonka HENRY voi hakemuksesta myöntää pitkäkestoiselle koulutukselle. Merkkiä voi hakea sekä yritys sisäiselle valmennukselle tai koulutusorganisaatio pitkäkestoiselle koulutusohjelmalle tai ohjelmakokonaisuudelle, jonka suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa on noudatettu hyvän koulutuksen kriteerejä. HENRY-merkin myöntämisestä päättää koulutuksen asiantuntijoista muodostettu raati. Tarkempia tietoja kriteereistä ja hakumenettelystä löydät HENRYn nettisivuilta. Paras HR-gradu -kilpailu HENRY jakaa vuosittain euron suuruisen tunnustuspalkinnon parhaalle henkilöstöjohtamista ja henkilöstötyötä käsittelevälle pro gradu-tasoiselle opinnäytetyölle. Palkittavalta työltä edellytetään innovatiivisuutta, uutta ja tuoretta näkökulmaa alan keskusteluun sekä laadukasta tutkimuksen toteutusta. Palkittava työ voi olla empiirinen tai käsitteellinen tutkimus. HENRYn vuotuinen palkkavertailu on osoittautunut henkilöstöjohtajan erinomaiseksi työkaluksi. Palkkavertailu toteutetaan alkusyksystä. Lisätietoja saat toimistosta ja nettisivuilta. Työnohjaus: HENRYn piirissä työnohjausta toteuttavat HENRYn jäsenet, jotka ovat suorittaneet pitkän työnohjaajakoulutuksen ja/tai joilla on kokemusta ja syvällinen perehtyneisyys työnohjaukseen. HENRYn nettisivuilla on palveluhakemistossa oma rekisteri HENRYläisistä työnohjaajista. HENRY tekee tutkimusyhteistyötä useiden tutkimusorganisaatioiden kanssa. Tavoitteena on, että tulokset hyödyttävät jäseniä. Tutkimustuloksia julkaistaan HENRYn julkaisuissa ja erillisissä tutkimustulosseminaareissa sekä Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt -portaalissa. Tutkimusten lisäksi HENRY on mukana kotimaisissa ja kansainvälisissä kehittämishankkeissa, joista vuonna 2008 jatkuu mm. - Investors In People yhteistyössä Laatukeskuksen ja laajan suomalaisen yhteistyökumppaniverkon kanssa Jäsenetuudet HENRY on neuvotellut jäsenilleen erikoishintoja ja alennuksia mm. koulutuksesta, alan ammattikirjallisuudesta, eri tilaisuuksista ja tapahtumista sekä majoituksesta. Yksityiskohdat vuosi- ym. yhteistyösopimuksista ja toimintaohjeet alennuksen saamiseksi löydät kotisivuiltamme tai seuraamalla jäsenkirjeen ilmoituksia. HENRYn kotisivuilla on palautekanava: lähetä palautetta sekä kehitysideoita. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /TAMMIKUU

6 Aluejaokset HÄMEEN ALUEJAOKSEN KEVÄÄN 2008 OHJELMA Tarkemmat ohjelmatiedot tulevat lähempänä tilaisuutta 6.2. ke klo Ajankohtaista työlainsääsäädännöstä/ Kaija Kess Paikka: Konecranes 5.3. ke klo IIP-malli/ Margit Lindholm, Laatukeskus Paikka: Teknologiakeskus Innopark Oy 2.4. ke klo teema vielä avoin/ Keskuskauppakamarin asiantuntija Paikka: Kauppakamari 7.5. ke klo Keskijohdon sitouttaminen/ Anna-Maija Lämsä Paikka: Osuuspankki Hämeen aluejaoksen koordinaattorina toimii alkaen: Tarja Immonen, koordinaattori, yrityskehitys Teknologiakeskus Innopark Oy Vankanlähde 7, Hämeenlinna GSM , OULUN ALUEJAOS Oulun aluejaos kokoontuu ke klo , paikkana Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus, Viestikatu 1, Oulu. Aiheena on yhteishankintakoulutus ja sen käyttömahdollisuudet, joista meille kertoo projektipäällikkö Krista Piippo. Ilmoittautumiset mennessä: tai Henryn verkkopalvelussa. Tiedoksi: Helmikuussa kokoonnumme 27.2, klo Alustava aihe on: Mistä tekijöistä työhyvinvointi muodostuu? Tarkempi ohjelma lähempänä tapahtumaa. Hyvää alkavaa vuotta toivottaen, Anne ja Tuija Anne Lahtinen, Tuija Välimaa, TURUN ALUEJAOKSEN VUODEN 2008 TOIMINTA Ensi vuonna järjestetään neljä tapahtumaa henkilöstön johtamiseen ja kehittämiseen liittyvistä ajankohtaisista aiheista. Tammikuu Tammikuun tilaisuus teemana Verkostot ja verkostoituminen. Alustajana KTT Tero Vuorinen, Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Ajankohta: Torstai klo Paikka: Koneteknologiakeskus Turku, Lemminkäisenkatu 28, TURKU Tero Vuorisen asiantuntijuusalueet: Yritysverkostot, yritystenväliset suhteet, strateginen johtaminen, yrittäjyys. Tero on väitellyt johtamisen ja organisaatioiden alalla väitöstutkimuksen aiheena Verkostot organisoitumisen muotona Hermeneuttinen analyysi kahdenvälisten suhteiden rakentumisesta kärkiyrityskontekstissa. Huhtikuu Huhtikuun tilaisuuden aihe on Alaistaidot Aika kello Paikka: Trivium, Lemminkäisenkatu 32. Alustajana Mika Irenius Rastorilta Syyskuu viikko 38 Syyskuun tilaisuuden aiheena on Työnohjaus Marraskuu Marraskuun tilaisuus Aiheena: Tulevaisuus HR Pinnalla vai mullan alla? Ilmoittautumiset Henryn toimistoon Lisätietoja tulee Henryn tiedotteissa. Lisätietoja myös Hannele Larkovuo p , tai tai Viveca Vuontela

7 Jaokset, pääkaupunkiseutu GLOBAL HR SECTION WELCOMES NEW MEMBERS IN 2008 Global HR Section was founded in autumn 2006 and has been in operation over a year with 5 meetings. The mission of the Global HR Section is to increase the theoretical and practical knowledge of section members on international and Global HR. The purpose of the section is to exchange collegial experiences, learn best practices, and to produce practical tools for the section members and other HENRY subscribers. The section concept consists of minimum 4 network sessions 3-4 hours each. Each gathering has a session leader who is responsible for organising the session programme in line with the agreed action plan for The internet survey conducted amongst the present section members in November 2007 highlighted those topics that the section will plan to focus on in 2008 sessions. Membership of the Global HR Section entails commitment and active participation in the meetings. The discussions will take place in an atmosphere of the strictest confidence. The dates of the meetings in 2008 have already been fixed. The first meeting in 2008 is Friday March 14, 2008 at at Main Post Office Building/Pääpostitalo. The members are also encouraged to host a section meeting in his or her organisation, if possible, or act as a Speaker. Recruiting visiting foreign or ex-pat colleagues as section guest speakers on issues in the section context is also highly recommended. If you are interested to join us, please contact Global HR Section Management Team/Mauno Tirkkonen, gsm , by 31 January, In your informal letter to Mauno, kindly introduce yourself and your employer with a few words, sum up your background in global HR, outline main reasons why you are interested in the section, and describe what your expectations on the Global HR section and networking are. For more information on the section concept, the findings of the survey, and the coming meetings in 2008, please browse Global HR website in the HENRY Extranet. HENRY -tilaisuudet, -tietoiskut ja yrityskäynnit VUODEN HENKILÖSTÖTEKO 2007 VOITTAJA ESITTÄYTYY Skanska Oy ja NCC Rakennus Oy: Työmaatreeni & Aamutreeni Aika: klo Paikka: Postitalon auditorio, Mannerheiminaukio 1 C, Helsinki Järjestäjä: HENRY ry Pidempää työssäoloaikaa ja elämän laatua fyysisesti kuormittavalle alalle. Skanskassa ja NCC:ssä yhteistyöhankkeena suunnitellun treenin avulla halutaan vähentää rakennusalan fyysisesti kuormittavasta työstä aiheutuvia tuki- ja liikuntaelinsairaus -poissaoloja, työtapaturmia ja ennenaikaista eläköitymistä. Myös työmaiden työnjohto ja aliurakoitsijat kuuluvat työaikana toteutetun treenin piiriin. Työntekijöistä koulutetut vapaaehtoisvetäjät ohjaavat säännölliset treenit. Kilpailun tuomaristo nosti voittajan valinnassa merkittäviksi seikoiksi mm. sen, että kilpailevat yritykset luovat harvoin tämän kaltaisia todellisia yhteistyöhankkeita. Merkittävää on myös se, että hankkeessa on lähdetty liikkeelle nimenomaan suorittavasta portaasta. Hanke on alallaan ajankohtainen ja sen toteutustapa on innovatiivinen. Täyteen kattavuuteen vakavasti tähtäävä hanke on myös esimerkillinen. Hankkeen kautta sekä sairauspoissaolot että tapaturmien määrä on kääntynyt laskuun. Lisäksi on koettu, että työmaiden ilmapiiri, töiden jakaminen ja kanssakäyminen on helpottunut yhteisen tekemisen myötä. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /TAMMIKUU

8 Tervetuloa kuulemaan lisää voittaneesta hankkeesta, sen taustoista ja tuloksista sekä tapaamaan treenin vetäjiä. Mukaan mahtuu 75 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset mennessä osoitteeseen fi tai tapahtumakalenterin kautta. OSAAMISEN JOHTAMINEN: EUROOPPAKESKEISESTÄ GLOBAALIKSI - KYVYKKYYKSIEN RAKENTAMINEN JA JOHTAMINEN MAAILMANLAAJUISESTI Aika: klo Paikka: Perlos, Äyritie 8 A, Vantaa Järjestäjä: Suomen Laatuyhdistys ry:n Osaamisen kehittämisen laatujaos ja HENRY ry. Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti henkilöstöjohdolle ja -asiantuntijoille sekä Laatuyhdistyksen jäsenille. Kello Avaus Kello Yritysesittelyt ja keskeiset haasteet 2007 Eija Salo, Director, HRD, Perlos Corporation ja Hanna-Leena Livio, Director, HRD, UPM Kymmene Corporation Kello Osaamisen johtaminen osana suorituksen johtamista - kompetenssimallin rakentaminen - ydinosaamisten tunnistaminen - SAP HR ja osaamisen johtaminen Eija Salo, Director, HRD, Perlos Corporation Kello Osaamisen kehittäminen muutostilanteessa - johtamisen kehittäminen - osaamisen siirtäminen kasvaville markkinoille Hanna-Leena Livio, Director, HRD, UPM Kymmene Corporation Kello Keskustelua Mukaan mahtuu 20 henkilöä. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset: mennessä. CROSS CULTURAL LEADERSHIP - huippuseminaari johtamisesta CROSS CULTURAL LEADERSHIP day Intelligent Leadership in Today s Global Environment Aika: Torstai klo Paikka: Hanasaari, Espoo Järjestäjät: Pertec Consulting Oy ja HENRY ry Katso seminaarin tarkempi ohjelma ja hinnat joulukuun jäsentiedotteen liitteestä. HENRYn jäsenalennus on 15%. Ilmoittautumiset tai +358 (0) TYÖNANTAJAMIELIKUVA - myyttejä ja realiteetteja Aika: Maanantai klo Paikka: Talentum Cafe, Annankatu B, Helsinki Järjestäjät: Talentum Media Oy ja HENRY ry Ohjelma: klo klo klo klo Aamupala Mistä osista työnantajakuva rakentuu - myyntijohtaja Sanna Myller Lastuna laineilla vai median lempilapsi - päätoimittajan terveiset, päätoimittaja Heidi Hammarsten, Fakta-lehti Työnantajamielikuvatutkimuksen 2007 tulokset - tutkimuspäällikkö Anette Raunio Ilmoittautumiset mennessä tai tapahtumakalenterin kautta. 8

9 LISÄÄ TUOTTAVUUTTA RIITTÄVÄN HYVÄLLÄ JOHTAJUUDELLA - Tervetuloa aamiaiselle AEL:ään Aika: klo Paikka: AEL, AEL-ravintola, rakennus 1, Kaarnatie 4, Helsinki Järjestäjät: AEL ja HENRY ry Aamiainen tarjolla klo 8.15 alkaen. Samalla kuulet ja pääset osallistumaan keskusteluun riittävän hyvästä johtajuudesta. Mitä se on ja miten johtajuuden kehittämisellä saadaan aikaan lisää tuottavuutta? Työkaluna käytetään AEL:n Silta-kehitysohjelmaa, jossa mukana voi olla myös oppisopimusrahoitteista tutkintovalmennusta. Tule kuulemaan case elävästä elämästä! Tarkempi ohjelma helmikuun jäsentiedotteessa. Ilmoittautumiset mennessä HENRYyn, tai tapahtumakalenterin kautta. ALAISTAIDOT Aika: klo Paikka: Rastor Oy, Sturenkatu 21, Helsinki Järjestäjät: Rastor Oy ja HENRY ry Tilaisuuden alustajana toimii Rastorin koulutusjohtaja Mika Irenius Rastorin Turun toimistosta. Tarkempaan ohjelmaan palataan seuraavassa jäsentiedotteessa. Ilmoittautumiset: mennessä sähköpostilla osoitteeseen tai tapahtumakalenterin kautta. VUODEN HENKILÖSTÖTEKO 2007 KILPAILUN FINALISTI ESITTÄYTYY TeliaSonera Mobility Services Finland K2 Kehittämishanke kannattavuuden parantamiseksi Aika: klo Paikka: TeliaSonera Finland Oyj, Elimäenkatu 15, Helsinki Järjestäjä: HENRY ry Organisaatio on kokenut taloudellisesti raskaita vaiheita, joilla on ollut myös suuria henkilöstövaikutuksia. Kovat liiketoimintatavoitteet ja alentunut henkilöstötyytyväisyys saivat yrityksen alkuvuonna 2006 käynnistämään kehittämishankkeen, jonka tavoite on saada toimintamallien muutoksella koko henkilöstö mukaan kannattavuuden parantamiseen. Tuomaristo arvosti hankkeessa erityisesti sitä, että se on hyvä esimerkki HR-toiminnan ja liiketoiminnan tiiviistä yhteistyöstä. Hankkeen taloudellinen vaikuttavuus on selvä ja myös merkitys työilmapiiriin on osoitettu. Tule kuulemaan kun divisioonan johtaja Esa Rautalinko ja Henkilöstöjohtaja Heli Partanen esittelevät hankettaan. Ilmoittautumiset: mennessä sähköpostilla osoitteeseen tai tapahtumakalenterin kautta. SUOMALAISTEN YRITYSTEN TULEVAISUUDEN MENESTYSTEKIJÄT JA HR:N ROOLI NIIDEN EDISTÄMISESSÄ Aika: klo Paikka: Dazzle Oy, Porkkalankatu 20A, Helsinki Järjestäjät: Dazzle Oy ja HENRY ry Tarkempaan ohjelmaan palataan seuraavassa jäsentiedotteessa. Ilmoittautumiset 2.4. mennessä sähköpostilla osoitteeseen tai tapahtumakalenterin kautta. Lisätietoja: Heli Vähätiitto, Dazzle Oy, , HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /TAMMIKUU

10 Muut tilaisuudet Nämä uutiset ovat siirtyneet HENRYn nettisivuille kohtaan ja Palvelut>Ajankohtaista HR-alalla. Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset TULEVIA KONFERENSSEJA IFTDO WORLD CONFERENCE The 38th Annual IFTDO Conference Dubai March 3 - March 6, 2008 Theme: Knowledge and Human Resources Host: Security & Administrative Sciences Academy, Dubai Police Academy The WFPMA WORLD CONGRESS April, 2008, ExCeL London, England Host: CIPD, UK HR Experts on the conference platform: Charles Handy, Rob Coffee, Gareth Jones. Updates on key HR issues: Organisational development, coaching, talent management, managing change, leadership, creativity and innovation, employee engagement, and improving organisational performance. Masterclasses: Speakers: Daniel Pink, Alastair Campbell, Nancy Kline Case studies from best practice organisations: Diageo, Cisco, Nokia, Reuters, Shell, Nike. Serco. Pfizer, Bovis Lend lease International,. Tata Sons, Google, BBC and the Metropolitan Police Service Exhibition: Over 250 leading HR supplers Registration and the detailed programme: please see website EAPM CONFERENCES: Haag, Hollanti Istanbul, Turkki, 2011 The 39th Annual IFTDO Conference Canada October 19-October 23, 2009 Theme: People, Knowledge and Performance Host: Canadian Society for Training and Development Website: Väitöksiä, tutkimuksia, selvityksiä Jyväskylä yliopiston yrittäjyyden väitöskirja tarkastettiin : LUOVA LAATU JA ARVOINNOVAATIOT OP- PIVAN VERKOSTON TUOTTAMINA: TAPAUSTUTKIMUS RAKENNUSPUUTEOLLISUUDEN VERKOSTOSTA TkL Kaija Arhion väitöskirjatutkimus tuo keskustelun kohteeksi toistaiseksi liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa niukasti esillä olleet arvoinnovaation ja luovan laadun käsitteet. Arvoinnovaatiolla tarkoitetaan innovaatiota, joka asiakkaalle tuottavan hyödyn ohella lisää organisaatioiden osaamista ja näin nostaa yritykset uudelle korkeammalle toiminnan tasolle. Arvoinnovaation avulla yritys voittaa kilpailijat ja lisäksi arvoinnovaatio saa aikaan uutta kysyntää. Arhio selvitti, kuinka verkostossa toimivat rakennuspuutuotealan yritykset luovat arvoinnovaatioita ja parantavat laatua. Tutkitut arvoinnovaatiot ovat tuottaneet myös pienten yritysten verkostolle uutta liiketoimintaa. Tutkimus yhdistää uudella tavalla organisaation oppimisen, laadun ja innovaatiot yritysten välisessä yhteistyössä. Arhio kuvasi oppivan verkoston, joka kykenee tuottamaan arvoinnovaatioita. Tuloksia voidaan soveltaa puutuoteteollisuuden pk-yrityksissä käytännön liiketoiminnan kehittämiseen. - Toimintatapana jatkuva parantaminen ja siihen liittyvä oppiminen organisaatiossa ja verkostossa on esimerkkien valossa tuottanut arvoinnovaatioita. Kehittämisprojektit ovat usein monipuolista osaamista edellyttäviä hankkeita, joissa tarvitaan erilaisia resursseja. Verkoston toisiaan täydentävät resurssit mahdollistavat tällaisen monialaista osaamista vaativan kehittämisen. Resurssipohjaisen näkemyksen mukaisesti yrityksen kannattaa erikoistua omaan ydinosaamiseen Arhio kuvailee Lisätietoja: Kaija Arhio, puh , centria.fi Helsingin yliopiston psykologian laitoksella tarkastettiin väitös: OCCUPATIONAL BURNOUT AND HEALTH Työuupumus varoittaa terveys- ja työkykyriskistä Työuupumusta voidaan pitää hälytysmerkkinä terveyden ja työkyvyn kannalta haitallisesta työkuormituksesta. Työuupumusta on usein yhtä aikaa psyykkisten tai fyysisten sairauksien kanssa: vain 10 prosentilla vakavasti uupuneista ei ole samanaikaista sairautta. Tämä käy ilmi PsL Kirsi Aholan Työterveyslaitoksessa tekemästä väitöskirjasta. Työuupumus oli yhteydessä mielenterveyden häiriöihin, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Nämä sairaudet ovat yleisimmin perusteena ennenaikaiselle eläkkeelle Suomessa. Tutkimuksen perus- 10

11 teella ei voida varmuudella sanoa, johtaako työuupumus sairauksiin vai vaikeuttavatko sairaudet työstä selviytymistä. Joka toisella vakavasti uupuneella oli masennusdiagnoosi, joka viidennellä ahdistuneisuusdiagnoosi ja joka kymmenennellä alkoholiriippuvuusdiagnoosi. Edelleen 47 %:lla vakavasti uupuneista oli jokin lääkärin toteama tukija liikuntaelinsairaus ja 28 %:lla jokin sydän- ja verisuonisairaus. Työuupuneet olivat myös muita useammin pitkällä lääkärin määräämällä sairauslomalla. Tutkimus perustui Terveys 2000 aineistoon. Lisätietoja: Kirsi Ahola, p , Teknisen korkeakoulun tuotantotalous, projektiliiketoiminta-yksilössä tarkastettiin väitös: KOORDI- NAATIOSTRATEGIAT ORGANISAATIOIDEN KEHITYSOH- JELMISSA Coordination Strategies in Organizational Development Programs Yritysten kehitysohjelmien tehokas läpivienti edellyttää horisontaalisia koordinointikäytäntöjä. DI Perttu Dietrich n väitöskirjatutkimus tarkastelee horisontaalisia koordinaatiokäytäntöjä yritysten kehitysohjelmien läpiviennissä. Kehitysohjelmat toteutetaan usean projektitiimin voimin. Koordinointikäytäntöjen avulla pyritään varmistamaan kehitysohjelman onnistunut ja tehokas läpivienti. Väitöskirjassa esitetään malli kehitysohjelmien tehokkaan koordinoinnin ja suunnittelun tueksi. Tutkimuksessa tarkastellaan koordinaatiota useiden eri menetelmien koordinaatiostrategioina, kun aiempi tutkimus koordinaatiosta on keskittynyt lähinnä yksittäisten tiedonvaihto- ja yhteistyömenetelmien käyttöön. Tutkimuksessa keskitytään seitsemän erityyppisen kehitysohjelman läpiviennin analysointiin. Tutkimus on toteutettu tapaustutkimuksina kuudessa eri toimialan keskikokoisessa ja suuressa organisaatiossa. Vertailemalla tapausohjelmia tunnistetaan kolme erilaista koordinaatiostrategiaa; keskitetty strategia, tasapainoinen strategia, ja alisteinen strategia. Nämä strategiat kuvaavat eri projektitiimien keskinäisen vuorovaikutuksen toimintalogiikkaa. Väittelijän yhteystiedot: Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin taloustieteiden väitöskirja: ARVOT JA YHTEISKUNTAVASTUULLINEN TOIMINTA SUURISSA SUOMALAISISSA PERHEYRITYKSISSÄ. OMIS- TAJAN NÄKÖKULMA Values and corporate social performance in large Finnish family firms. Owners view. KTM Krista Elo-Pärssinen tutki väitöstyössään suomalaisten suurten perheyritysten arvomaailmaa ja yhteiskuntavastuullista toimintaa suurissa suomalaisissa perheyrityksissä. Perheyrityksissä tavoitteena on yritystoiminnan jatkuvuus, joka vaatii vastuullisuutta sidosryhmäsuhteissa. Perheyrityksissä perinteet ja jatkuvuus tuovat uuden ulottuvuuden yhteiskuntavastuulliseen toimintaan. Vaikka perheyritykset huolehtivat sidosryhmistään ja ovat aktiivisia lobbaajia ja hyväntekijöitä, yhteiskuntavastuullisen toiminnan strategista merkitystä ei vielä täysin tunnisteta ja hyödynnetä. Perheyritysten yhteiskuntavastuullisessa toiminnassa on nähtävissä omistajien näkökulmasta kolme eri arvopohjalta lähtevää tyypittelyä. Yhteisöllisiä arvoja painottavat yrityksen omistajat pitävät yrityksen tärkeimpänä sidosryhmänä henkilöstöä. Tärkeää on luoda turvallinen ja viihtyisä työpaikka. Toisessa tyypissä arvona näyttäytyy vahvimmin menestys ja yritykset kokevat olevansa ensisijaisesti vastuussa asiakkailleen. Henkilöstö- ja asiakassuhteissa korostuvat yksilöllisyys ja joustavuus sekä henkilökohtaiset, luottamukselliset ja pitkäaikaiset suhteet. Kolmannessa tyypissä perheyritys toimii taloudellisessa ja moraalisessa vastuusuhteessa sitä ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Yrityksen tehtäväksi nähdään yrityksen toimiminen kannattavasti pitkällä aikavälillä, mutta myös työllistämistä ja verojen maksua pidettiin tärkeänä taloudellisena vastuuna. Elo-Pärssinen haastatteli tutkimustaan varten kahdeksaa suuren suomalaisen perheyrityksen omistajaa, jotka toimivat joko yrityksen toimitusjohtajana tai vaikuttivat hallituksessa. Lisätietoja:Krista Elo-Pärssinen, p , krista. Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen väitöskirja tarkastettiin : SUOMALAINEN SINFONIAORKESTERI: MENNEISYYS, NYKYISYYS JA TULEVAISUUS JOHTAMISEN NÄKÖKUL- MASTA, TAPAUSTUTKIMUS JYVÄSKYLÄ SINFONIASTA Finnish Symphony Orchestra: Past, Present and Future from a Leading Viewpoint, Case Research of the Jyväskylä Sinfonia FL Pirkko Korhosen väitöskirjan mukaan orkestereiden johtamisen kehitys näyttää kulkevan johtamisen yleisten trendien vanavedessä. Transformationaalinen johtajuus, valtuuttaminen ja voimistaminen (engl. empowerment) ovat muotiaiheita nykyään myös orkestereissa, joiden moniportaista hierarkiaa pyritään monissa suomalaisissa orkestereissa tietoisesti vähentämään. Asioiden johtamisesta, managementista, on vuosikymmenten saatossa siirrytty yhä enemmän ihmisten johtamiseen, leadershipiin. Alati muuttuvassa yhteiskunnassa tasapainon etsiminen näiden kahden johtamispoolin välillä kuitenkin jatkuu yhä, kertoo Pirkko Korhonen. Väitöstutkimuksen toisessa osassa Korhonen kuvaa orkesterin sisäistä laatua soveltaen liike-elämän laadun kehittämistyössä paljon käytettyä European Foundation for Quality Management (EFQM) -itsearviointimallia. Laadun eri osatekijöitä kehittämällä voidaan olettaa orkesterin toiminnan kokonaislaadun myös konserttien tason paranevan. Korhonen paneutuu orkesterimuusikkojen ikääntymiseen ja eläköitymiseen, aiheeseen, joka koskettaa lähivuosina orkestereita enemmän kuin suomalaista yhteiskuntaa keskimäärin. Artikkelin taustalta löytyvät laatujohtamisen alakäsite ikäjohtaminen laajoine sisältöineen, työhyvinvoinnin ja -terveysalan viimeisin tietämys sekä lukuisista organisaatioiden ja yksilöiden ikääntymistutkimuksista koottu tieto. Väitöskokonaisuus pyrkii esittelemään orkesteriorganisaatioon keskittyen erään esimerkin liike-elämän ja kulttuurin välisen kuilun kaventamiseksi. Lisätietoja: Pirkko Korhonen, puh , HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /TAMMIKUU

12 tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa puheviestinnän väitöskirja: VUOROVAIKUTUS, VIESTINTÄTEKNOLOGIA JA IDEN- TIFIOITUMINEN HAJAUTETUISSA TIIMEISSÄ Social interaction, communication technology and identification in virtual teams FM Anu Sivunen tutki väitöskirjassaan eri toimipisteisiin tai maihin hajautuneiden tiimien viestintää haastattelemalla tiimien jäseniä ja havainnoimalla heidän vuorovaikutustaan erilaisten viestintävälineiden kautta. Tiimit käyttivät hajautettuun työskentelyyn paljon sähköpostia ja puhelinta, mutta myös pikaviestimet ja erilaiset sähköiset keskustelufoorumit ovat yleistyneet selvästi. Kun suurin osa viestinnästä siirtyy teknologiavälitteiseksi, saattavat tietotulva tai negatiiviset asenteet eri välineitä kohtaan vaikeuttaa tiimin vuorovaikutusta. Välineitä ei myöskään aina käytetä rationaalisin perustein. Hektisessä työelämässä ei aina ehditä miettiä, mikä väline olisi parasta valita mihinkin tilanteeseen. On tyypillistä, että kaikki hajautetun tiimin jäsenet eivät ole edes varmoja siitä, keitä tiimiin kuuluu, tai mitä tehtäviä muut jäsenet tiimissä tekevät. Tiimi tulisikin tietoisesti tehdä jäsenilleen näkyväksi keskustelemalla rooleista ja tehtävistä yhdessä sekä järjestämällä tiimin käynnistysvaiheessa kasvokkaistapaaminen jäsenten välille. Maantieteellisen etäisyyden lisääntyessä kasvavat usein myös kulttuuri- ja kielierot, ja aikaerot vähentävät mahdollisuuksia yhteisten virtuaalisten palaverien pitämiseen. Teknologiavälitteinen vuorovaikutus nousee keskeiseen asemaan hajautettujen tiimien yhteistyössä. Yhteiset tehtävät ja projektit voivat teknologiavälitteisestikin hoidettuina vahvistaa jäsenten kuulumista tiimiinsä. Lisäksi tiimi-identiteettiä rakennetaan epämuodollisemman vuorovaikutuksen, kuten huumorin ja tiimille tyypillisen kielenkäytön ja sanaston kautta. - Pikaviestin (instant messanger) näyttäisi olevan yksi välineistä, joka lisää spontaania ja epämuodollista vuorovaikutusta organisaatioissa. Sivunen havaitsi, että asenteet ja käyttäytyminen teknologiavälitteisen viestinnän suhteen ovat joskus ristiriitaisia. -Usein ajatellaan, että teknologiavälitteinen vuorovaikutus on automaattisesti heikompaa tai etäisempää kuin kasvokkaisvuorovaikutus, vaikka näin ei käytännössä olisikaan. Tästä on osoituksena jo erilaisten Internetin vapaaajan verkostoitumispalveluiden suosio. Myös työelämässä tiiviitä ja tuloksekkaita viestintäsuhteita voidaan solmia pelkästään teknologiavälitteisesti, Sivunen toteaa. Lisätietoja: Anu Sivunen, puh , T-Media julkisti Internet-kyselyn tulokset NAISET TYÖELÄMÄN KYNNYKSELLÄ -TUTKIMUS: TASA-ARVO ON TÄRKEINTÄ URASUUNTAUTUNEILLE NAISILLE Työpaikan tasa-arvo on urasuuntautuneille nuorille naisille tärkeämpää kuin muille yliopistoissa ja korkeakouluissa opiskeleville naisille. Urasuuntautuneet pitävät muita naisia tärkeämpänä samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta, yrityksen maksamaa äitiysloma-ajan palkkaa sekä sitä, että työpaikalla ei ole jakoa miesten ja naisten töihin. - He haluavat edetä urallaan ja saada johtamisvastuuta. Työtä hakiessaan he selvästikin tarkkailevat, missä yrityksissä naisilla näyttäisi olevan samat etenemismahdollisuudet kuin miehillä, konsultti Päivi Salminen-Kultanen sanoo. Tutkimus antaa uudenlaista tietoa siitä, mitä nuoret naiset odottavat työelämältä ja tulevilta työpaikoiltaan. Aiheesta liikkuu paljon mutu-tietoa ja mielipiteitä, muttei juurikaan tutkimustietoa. Urasuuntautuneita nuoria naisia kiinnostaa erityisesti työskentely suurissa, kansainvälisissä yrityksissä. Samoja yrityksiä kiinnostavat urasuuntautuneet työntekijät. Vaarana on kuitenkin, että osalla suurista yrityksistä jää puolet nuorista kyvyistä saamatta, jos nuoret, pätevät naiset eivät pidä niitä tasa-arvoisina työnantajina. Salminen-Kultasella on yrityksille kaksi vinkkiä tilanteen korjaamiseksi: - Ensinnäkin yrityskulttuuri ja toimintatavat pitää muuttaa tasa-arvoisiksi. Toisekseen yritysten ei pidä lukita tietoa naisten uran edistämisestä kassakaappiin vaan kertoa edistyksellisyydestä tasa-arvoasioissa myös yrityksen ulkopuolelle. - Edelleen monet nuoret naiset kokevat, että heidän pitää tehdä valintoja uran ja perheen välillä. T-Median tutkimuksen mukaan 32 prosenttia kaikista korkeakouluissa opiskelevista naisista on urasuuntautuneita. Heitä on paljon varsinkin kauppa- ja oikeustieteen opiskelijoiden keskuudessa. Muut tutkimuksessa esiin nousseet ryhmät ovat eettiset, stressinvälttelijät ja työkeskeiset. Naiset työelämän kynnyksellä tutkimus toteutettiin tammi-helmikuussa Internet-kyselyyn vastasi yhteensä eri alojen naisopiskelijaa yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Lisätietoja:Päivi Salminen-Kultanen, T-media Oy, gsm , Suomen Strategisen Johtamisen Seura (SSJS) julkisti yhteistyössä Ernst & Young Oy:n kanssa Vuoden 2007 Strategiabarometrin: STRATEGIABAROMETRI MITTAA ARVOSTUKSIA HYVIN SUUNNITELTU ON VASTA PUOLIKSI TEHTY Asiakastarpeiden syvällisen ymmärryksen lisääminen, osaamisen, johtamisen ja leadershipin jatkuva kehittäminen sekä toimintaympäristön muutoksen nopeuden ja suunnan ymmärtäminen olivat barometrin mukaan yritysten strategisen suunnittelun tärkeimpiä teemoja. Valmiuksia eri teemojen käsittelyyn ei tutkimukseen vastanneissa yrityksissä kuitenkaan koettu millään osa-alueella hyviksi ei edes tärkeimpinä pidettyjen teemojen osalta. Parhaat valmiudet löytyivät johdon sitouttamiseen, toiminnan eettisyyden ja keskeisen osaamisen säilyttämiseen. Naiset kokivat yrityksen valmiudet strategian toteuttamiseen huonommiksi ja pitivät pehmeää johtajuutta vähemmän tärkeänä kuin tutkimukseen vastanneet miehet. Eniten haasteita yrityksen strategian toteuttamiselle aiheutti päivittäisen työn hallitsevuus. Yrityksillä ei aina ole aikaa perehtyä strategian suunnitteluun, vaikka se on yritystoiminnalle olennaisen tärkeää. Barometrin yhtenä päätavoitteena onkin herätellä yrityksissä keskustelua nykyisen strategian tasosta ja sen päivittämisen tarpeellisuudesta. KTT Samuli Skurnikin mukaan asiantuntevilla yritysjohtajilla on yleensä hyvä perusnäkemys toteutettavista strategisista tavoitteista. - Ongelma on vain siinä, miten hyvät periaatteet jalkautetaan yrityksen sisälle, eli miten koko organisaatio valjastetaan toteuttamaan yhteistä strategiaa. Siksi tarvitaan 12

13 toimivia prosesseja, joiden avulla ideat, tavoitteet ja päämäärät kulkeva joustavasti läpi koko organisaation ylhäältä alas ja päinvastoin. SSJS:n historian toisen barometri-kyselyn kohderyhmänä oli n. 600 strategia-ammattilaista Suomessa. Lisätietoja: tai gsm Uutta kirjallisuutta ROHKEA JOHTAJA Hyödynnä kritiikki ja villit ideat Minna Isoaho, WSOYPro, 2007 Oletko sinä huipputuloksiin sparraava kilpailukykyagentti? Rohkea johtaminen on yhteiskunnallisesti ajankohtaista, koska johtamisen seuraukset ovat globaaleja vaikka työ tehdään paikallisesti. Tämä kirja haastaa johtajat ja esimiehet kysymään ja kyseenalaistamaan vaatimaan vastauksia. Johtajan on varmistettava, että käytettävissä on riittävästi oikeaa tietoa ja myös hyödynnettävä sitä. Johtamisessa voi onnistua vain, jos tekee aktiivisesti päätöksiä, kantaa vastuun ja saa asioita valmiiksi asti. Arkisen johtamisen merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Esimiestyön elementit, kuten strateginen suunnittelu, tavoiteasetanta, mittaaminen, osaamisen johtaminen ja palautteen antaminen, edellyttävät paneutumista ja suunnitelmallisuutta. Esimiestyön pohdinnan lisäksi kirjassa on tehokkaita työkaluja, joiden käyttöönotto ei edellytä investointeja vain rohkeaa johtajuutta. Rohkean johtamisen keinoin voidaan varmistaa, että ihmisistä todella tulee yrityksen voimavara ja että työntekijät pystyvät näkemään omistajien visiot ja tulostavoitteet kiinnostavina. Rohkea johtaja tuntee henkilöstönsä osaamispotentiaalin ja on valmis hyödyntämään sekä kritiikin että villit ideat. Kirjoittaja Minna Isoaho tunnetaan rohkeana johtajana, jonka jonka vankka talousasioiden tuntemus yhdistettynä aktiiviseen arkijohtamiseen tuottaa tulosta ja kilpailukykyä. HUIPPUTUOTTAVA ORGANISAATIO Marko Kesti, Edita Publishing, 2007 ISBN Kuinka kehittää kilpailukykyä ja kyvykkyyksiä? Miten luot innovatiivisen ja eteenpäin pyrkivän organisaation? Miten ehkäistä kehityksen vastarintaa? Miten organisaation syvärakenteet vaikuttavat muutoksissa? Kuinka organisaatiosta kehitetään huipputuottava ja pitkällä tähtäimellä kilpailukykyinen? Huipputuottava organisaatio -kirja antaa malleja organisaation tärkeiden kyvykkyyksien kehittämiseen. Siinä kuvataan huipputuottavan organisaation toimintatapoja ja elementtejä henkilöstövoimavarojen näkökulmasta. Kirjassa selvitetään käytännön esimerkkien avulla, miten hiljaista tietoa hyödynnetään kyvykkyyksien kehittämisessä. Organisaatiosysteemi on kuin älykäs olio, joka voi sekä kannustaa että vastustaa toivottua kehitystä. Kirjassa kerrotaan, miten organisaatiossa saadaan aikaan positiivinen kierre, joka parantaa henkilöstön innovatiivisuutta ja kykyä uudistua. Organisaation systeemiälykkyyden mallin avulla voidaan paremmin ymmärtää syvärakenteita ja muuttaa niitä. Kirjan tekijällä Marko Kestillä on laaja kokemus kansainvälisestä teollisuudesta ja organisaatioiden henkilöstötuottavuuden kehittämisestä asiantuntijana ja kouluttajana. Kestin kehittämä hiljaiset signaalit -menetelmä (Tacit Signal Method) on hyväksytty kansainvälisesti arvostettuun tiedejulkaisuun Encyclopedia of HRIS. JOHDA INNOVAATIOITA Tiina Apilo, Tapani Taskinen, Iiro Salkari, Talentum, 2007, ISBN Innovaatioita voidaan johtaa - ja niitä tulee johtaa. Johda innovaatioita on tuote-, palvelu-, liiketoiminta- ja prosessi-innovaatioiden johtamisen perusteos, joka kertoo selkeästi edellytykset tuottavien innovaatioiden syntymiselle. Tuotekeskeisestä tuotekehityshankkeiden ajasta siirtyminen tämän päivän innovaatiojohtamiseen vaatii uudenlaista strategista ajattelua, innovaatiota tukevan organisaation ja järjestelmät sekä oikeaan aikaan innovatiivisen ja tehokkaan innovaatioprosessin. Työhön otetaan mukaan koko organisaatio, luodaan oikea ilmapiiri, helpotetaan erilaisten ihmisten ja eri toimintojen kohtaamista, verkostoidutaan, ideoidaan ja määritellään johdonmukaiset prosessit. Kaikkia näitä tärkeitä innovaatiojohtamisen elementtejä käsitellään tässä kirjassa käytännön yritysesimerkkien avulla ja nojautuen uusimpiin tutkimustuloksiin. Kirja antaa malleja ja työkaluja yrityksen oman innovaatiojohtamisen kehittämiseen. LIIKETOIMINNAN AINEETTOMAT MENESTYSTEKIJÄT Mittaa, kehitä ja johda Paula Kujansuu, Antti Lönnqvist, Aki Jääskeläinen, Virpi Sillanpää, Talentum, 2007 ISBN Yhä useampien yritysten elintärkeät kilpailukykytekijät ja voimavarat ovat aineettomia. Yrityksen menestyksen keskiössä voi olla esimerkiksi palvelun laatu, henkilöstön osaaminen tai hyvä brändi. Aineettomien menestystekijöiden johtaminen on kuitenkin haasteellista, sillä nämä tekijät täytyy tunnistaa, niitä tulee kehittää ja kehitystä on seurattava jatkuvasti. Kirja tarjoaa menetelmiä ja työkaluja liiketoiminnan aineettoman ulottuvuuden hallintaan ja toimii käytännön oppaana aineettoman pääoman johtamiskäytäntöjen kehittäjälle. DI, FM Paula Kujansivu, TkT Antti Lönnqvist, DI Aki Jääskeläinen ja KTM Virpi Sillanpää työskentelevät Tampereen teknillisessä yliopistossa Mittaritiimi-tutkimusryhmässä. Vuodesta 1999 alkaen toiminut ryhmä tutkii ja kehittää suorituskyvyn johtamismenetelmiä ja -työkaluja. Keskeisimpiä tutkimusteemoja ovat suorituskyvyn mittaaminen, aineeton pääoma, tuottavuus ja liiketoimintatiedon hallinta. Toimintansa aikana ryhmä on tuottanut yli sata julkaisua, mm. artikkeleita, tutkimusraportteja ja liikkeenjohdon kirjoja. Kujansivu ja Lönnqvist ovat kirjoittaneet vuonna 2005 ilmestyneen oppikirjan Aineettoman pääoman joh- HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /TAMMIKUU

14 taminen sekä 2006 ilmestyneen teoksen Suorituskyvyn mittaaminen - tunnusluvut asiantuntijaorganisaation johtamisvälineenä (2. uudistettu painos). Lisäksi he toimivat liikkeenjohdon konsultteina Prodia Oy:ssä. BUSINESS BUSHIDO Johtamisen seitsemän arvoa Petri Niskanen, Basam Books, 2007 ISBN Kirja herättää kokemuksesta kumpuavia ajatuksia johtamisen periaatteista ja jokapäiväisen elämisen malleista. Siinä on tarinoita ja kokemuksia Perhosten laaksosta Kenrokuenin teehuonelle ja Iguazun putouksilta Las Vegasin sykkeeseen. Kirjan ajatusmaailma on vankka kivijalka vastuunkantamiselle, johtamiselle ja päätöksenteolle. Se sisältää oivaltavia ajatuksia arvoihin perustuvasta elämästä, selkeän vision rohkeasta muutoksesta sekä omantunnon kysymyksiä meille jokaiselle vastattavaksi. Tuhatvuotisen samuraifilosofian tuominen 2000-luvulle tekee Business Bushidosta ravistelevan ja ainutlaatuisen lukukokemuksen. Petri Niskanen on toiminut yli 25 vuotta yrittäjänä ja kansainvälisen Nuorkauppakamarin JCI:n ensimmäisenä suomalaisena puheenjohtajana sekä kouluttajana ja puhujana. NORDIC BONDS & BARRIERS - a book about best practices for managing job transitions within the Nordic Region, AS3 Companies, 2007 ISBN The aim with this publication is to produce an inspiration book for use in connection with change and transitions processes involving several Nordic countries. Nordic Bonds and Barriers is based on survey of more than 130 experts from Sweden, Finland, Norway and Denmark with experience of cross-cultural change processes. The experts answered a questionnaire and contributed best practices for changes with an impact on the job of an individual employee so-called job transitions. Based on the results of the survey, the general perception about the transition processes has been used to produce a model to act as inspiration and a management tool in planning and implementation of transition processes that take place simultaneously. The model illustrates the connection between HR strategy, the vital areas of focus (culture, management and employment legislation) and the importance of communication in dealing with transitions. The book provides a checklist of recommendations and best practices for elements that the HR department should consider in connection with Nordic change and transition processes. The book will be of interest to all managers and HR professionals involved in national and international transition processes. MONIMUOTOISUUSBAROMETRI ikä ja monikulttuurisuus haasteena ja voimavarana Ari Haapanen, MONIKKO-hanke, 2007 ISBN Työterveyslaitoksen hallinnoima MONIKKO-hanke toteutti monimuotoisuusbarometrin keväällä MO- NIKKO on kolmivuotinen Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama tutkimus- ja kehittämishanke, jonka tavoitteena on tasa-arvon ja hyvinvoinnin edistäminen työpaikoilla. Monimuotoisuusbarometrilla mitattiin monimuotoisuutta suomalaisissa yrityksissä. Tutkimuksessa selvitettiin henkilöstöjohdon käsityksiä siitä, miten suomalaisen työelämän monimuotoisuus koetaan nyt ja miten se kehittyy tulevaisuudessa. Monimuotoisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa ihmisten erilaisuutta ja yhdenvertaisuutta iän, sukupuolen, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen, perhetilanteen, vammaisuuden, kielen, uskonnon ja vakaumuksen näkökulmista. NAISTEN JA MIESTEN TASA-ARVO TYÖPAIKKOJEN KE- HITTÄMISTYÖSSÄ - Kokemuksia sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta, Liisa Huhta, Jouni Kempe, Minna Leinonen, Katja Uosukainen, TYKES raportti 54, 2007 Kirjassa kuvataan tutkimusavusteista tasa-arvon kehittämistyötä. Hankkeessa sukupuolten välistä tasa-arvoa kehitettiin kahdeksalla pirkanmaalaisella työpaikalla. Työpaikoilla tehtiin tasa-arvosuunnitelmat ja työpaikkojen välisessä oppimisverkostossa jaettiin kokemuksia tasa-arvon edistämisen haasteista ja onnistumisista. Tasa-arvokyselyt muodostivat perustan työpaikkakohtaiselle kehitystyölle. Julkisen ja yksityisen sektorin naisten ja miesten erilaiset tasa-arvokokemukset haastavat pohtimaan, mitä henkilöstön kehittämisessä menetetään, jos sukupuolinäkökulmaa ei oteta huomioon. Kirjassa esitellään, mitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen käytännössä tarkoittaa työsuhteen elinkaaren eri vaiheissa aina työsuhteen alkamisesta sen loppumiseen asti. VOIMAA VERKOSTOSTA! Verkostomaisen kehittämisen käsikirja Kimmo Suominen, Petri Aaltonen, Heini Ikävalko, Virpi Hämäläinen, Saku Mantere, TYKES raportti 56, 2007 Yhä useammin yritysten ja organisaatioiden kehittämisponnistelut tapahtuvat yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kehittämisverkostot edustavat uudenlaisia oppimisen areenoita, joista yksilöt ja organisaatiot saavat voimaa kehittyä ja uudistua. Tässä käsikirjassa mennään kehittämisverkostojen ruohonjuuritasolle. Kirja on luonteeltaan käytännönläheinen sisältäen esimerkkejä ja malleja, joiden avulla verkostomaista toimintatapaa voidaan ylläpitää ja edistää. Opas on suunnattu oppimisverkostojen koordinaattoreille sekä kaikille kehittämisverkostojen toiminnasta kiinnostuneille. Kirja perustuu STRADA verkostosta ( ) sekä Strategiakäytännöt-oppimisverkostosta ( ) saatuihin kokemuksiin ja oppeihin. Kirjan kirjoittajat ovat toimineet näissä verkostoissa kehittäjinä ja tutkijoina. SUORITUSKYKY NOUSUUN! Hyödynnä henkilöstösi osaaminen Juhani Ukko, Jussi Karhu, Sanna Pekkola, Hannu Rantanen, Jarkko Tenhunen, TYKES raportti 57, 2007 Suorituskyvyn mittaaminen yrityksen kaikilla toiminnan tasoilla on tullut jäädäkseen. Se on parhaimmillaan hyvin toimiva keino toteuttaa yrityksen tai organisaation 14

15 strategiaa. Strategisiin tavoitteisiin ei voida päästä, jos ei tehdä oikeita asioita myös organisaation alemmilla tasoilla. Henkilöstön rooli suorituskyvyn mittaamisen suunnittelijana, kehittäjänä ja käyttäjänä on jäänyt liian vähälle huomiolle. Osaaminen ja tietämys korostuvat nykyään asiantuntijaorganisaatioiden lisäksi myös perinteisimmissä tuotanto-organisaatioissa. Usein käytännön tuloksen tekemisen parhaat asiantuntijat löytyvät työnjohto- ja työntekijätasolta. Tämän kirjan tarkoituksena on havainnollistaa, miten johtajat ja esimiehet voivat aiempaa paremmin hyödyntää henkilöstön osaamista suorituskyvyn mittaamisessa. Kirjassa mittaamista tarkastellaan sen onnistumisen kannalta tärkeimpien näkökulmien, kuten viestinnän, päätöksenteon ja palkitsemisen kautta. Kirjassa ei anneta suoranaisia ohjeita esimiehille, vaan tarkoituksena on enemmänkin herättää ajatuksia, kysymyksiä ja keskustelua. Kirjan on toteuttanut Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikön suorituskyvyn johtamisen tutkimustiimi SAKE. Kirja on osa Työelämän kehittämisohjelman rahoittamaa Henkilöstö kehittämään yrityksen suorituskyvyn analysointia menetelmäprojektia. Mukava tietää SUOMALAISET OVAT PASSIIVISIA YHDISTYSJÄSENIÄ Yhdistystoiminnalla mitattuna sosiaalinen pääoma ei ole kriisissä Suomessa. Tämä näkyy uusien yhdistysten rekisteröintimäärissä ja siinä, kuinka moniin yhdistyksiin suomalaiset kuuluvat. Erityisesti kulttuuri-, liikunta- ja muut harrastusyhdistykset ovat kasvaneet ja puoluepoliittiset yhdistykset ovat menettäneet asemiaan. Tomi Kankaisen sosiologian väitöskirjassa julkaistu kansainvälinen vertailututkimus osoittaa maallemme tyypillisen erityispiirteen: suomalaiset ovat esim. muihin Pohjoismaihin verrattuna varsin passiivisia yhdistysjäseniä. NEUVOA-ANTAVA KANSANÄÄNESTYS TYÖELÄMÄSTÄ VETO-OHJELMAN PERINNÖNJÄTTÖ SUOMALAISILLE Vuoden lopussa päättyvän VETO-ohjelman kampanjasivustolla toteutettiin loka-marraskuulla äänestys, jonka tulokset luovutettiin puhemies Sauli Niinistölle eduskunnassa. 10 kysymystä ja kaksi omavalintaista mielipidettä sisältävään äänestykseen osallistui yli henkilöä. Vastanneista suurin osa oli mm. sitä mieltä, että esimiesten on käytävä työpaikan ihmissuhdekurssi, mutta alaistaitojen kurssia ei kannatettu. Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että huonon työilmapiirin vuoksi voi jäädä sairauslomalle. Osallistujien mielestä työnantajilla on oltava keinoja puuttua jatkuviin, epäselviin sairauspoissaoloihin. Työntekijät taas olivat valmiita tukemaan ja kannustamaan esimiehiä työssään. HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARI LIIKKEENJOHDON KOULUTUKSEN YKKÖNEN Taloustutkimus Oy:n Yrityskuvatutkimuksessa vertailtiin 29 koulutusalan yritystä. Helsingin Seudun Kauppakamari on tutkimuksen mukaan paras liikkeenjohdon koulutuksen järjestäjä sekä yhteenlasketuissa arvioissa että hinta-laatu suhteessa. Tutkimukseen vastasi eri toimialoilla päättävissä asemissa olevat henkilöt elo-lokakuussa TELMA ON UUSI TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISEN ERIKOISLEHTI Työturvallisuuskeskuksen ja Työsuojelurahaston uuden yhteisen lehden nimeksi on valittu Telma. Nimikilpailuun tuli yli 600 ehdotusta. Ensimmäinen Telma ilmestyy Uudet jäsenet Biström Tomas, Performance & Reward Manager, Moventas Oy Henriksson Laura, Henkilöstöasiantuntija, Osuuspankkikeskus Herrala Merituuli, HR-konsultti, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Huusko Mari, Kouluttaja, EDIway Häyrynen Kaisa, Konsultti Justen Selina, Project Manager, Consultant, Evalua International Ltd Oy Kokko Ismo, Toiminnanjohtaja, Tradenomiliitto TRAL ry Korkeaniemi-Leppänen Kati, Business Controller Leinonen Kirsi, HR-asiat, Asianajotoimisto Krogerus Oy Lönnberg Annariikka, HR asiantuntija Mollberg Olli-Pekka, Toimitusjohtaja, Monster Oy Nordström Leena, Henkilöstöpäällikkö, Suomen Asiakastieto Oy Nylander Päivi, Työyhteisövalmentaja, Paivin Valmennus Ojanen Mikko, Asiakkuuspäällikkö, Spring House Oy Ratilainen Niina, Relocation Advisor, KPMG Oy Ab Ruotsalainen Sini, HR Manager, Konica Minolta Suokas Jarkko-Tapani, Talouspäällikkö, Ratiopharm Oy Tihinen Petra, HRD Specialist Westin Emma, Konsultti HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /TAMMIKUU

16 Tapahtumakalenteri Tammikuu Vuoden henkilöstöteko 2007 esittäytyy, Helsinki Tampereen aluejaos Eurooppakeskeisestä globaaliksi, Vantaa Cross Cultural Leadership, Espoo Turun aluejaos Oulun aluejaos Helmikuu Työnantajamielikuva - myyttejä ja realiteetteja, Helsinki Hämeen aluejaos Tampereen aluejaos Oulun aluejaos Maaliskuu Hämeen aluejaos Alaistaidot Vuoden henkilöstöteko 2007 kilpailun finalisti esittäytyy, Helsinki Huhtikuu Hämeen aluejaos Turun aluejaos Suomalaisten yritysten tulevaisuuden menestystekijät ja HR:n rooli niiden edistämisessä, Helsinki HENRY tiedottaa JÄSENTIEDOTTEEN LIITTEET JA AINEISTO Alkuvuoden 2008 jäsentiedotteiden aineistotakarajat ovat: - Helmikuu Maaliskuu Voit seurata ilmoitusten varaustilannetta nettisivuiltamme: ja palvelut>jäsentiedo te>jäsentiedotteessa ilmoittelu. Samalta sivulta löydät varauslomakkeet, hinnat ym. tietoa ilmoittelusta. HENRYN JA TALOUSSANOMIEN SOPIMUS PÄÄTTYY HENRY on tilannut jäsenetuna Taloussanomien 2007 Johda & Kehitä numerot jäsenilleen. Koska Taloussanomat lopetti painetun lehden tekemisen joulukuussa ja siirtyi verkkoon, ilmestynyt Johda & kehitä numero ja HENRY tiedottaa sivu olivat sopimuskauden viimeiset. Mahdolliseen jatkoyhteistyöhön palataan myöhemmin. TYÖN TUULI NO. 2/2007 Painatusvaiheessa tapahtuneen tuotantohäiriön vuoksi osasta Työn Tuuli aikakauskirjan painosta on mm. sisällysluettelo jäänyt pois. Jos olet saanut viallisen kappaleen, ota yhteyttä HENRYn toimistoon. Lähetämme sinulle uuden Työn Tuulen. NETTIHENRIX Jäsentiedot julkaistaan NettiHenrixissä, mikäli jäsen ei ole tietojensa julkaisua kieltänyt. Voit etsiä ja selailla jäsenten yhteystietoja extranetin puolella. Muista päivittää yhteystietosi! KIRJAUTUMINEN EXTRANETTIIN JA YHTEYSTIETOJEN MUUTOKSET Käyttäjätunnus: meille viimeksi ilmoittamasi sähköpostiosoite. Salasana: syntymäaikasi pisteillä ja muodossa: Kun yhteystietosi muuttuvat muista ilmoittaa ne HENRYn! AVOIMET TYÖPAIKAT Muistathan seurata rekry-ilmoituksia HENRYn nettisivuilla Avoimet työpaikat -sivulla. Saman sivun kautta voit myös jättää rekry-ilmoituksen joko jäsentiedotteen liitteeksi tai julkaistavaksi HENRYn nettisivuilla, tai molempiin. KIITOS JOULUTERVEHDYKSISTÄ Lämpimät kiitokset HENRYn toimistohenkilökunnalle osoitetuista joululahjoista ja yhdistykselle eri muodoissa lähetetyistä joulutervehdyksistä. Kuten aiempina vuosina, HENRY on lahjoittanut yhdistyksen joulutervehdyksiin ja kortteihin varatut varat hyväntekeväisyyteen. HENRYN TOIMISTO TOIVOTTAA KAIKILLE HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2008! HENRYn toimiston yhteystiedot 16 Leena Malin, toiminnanjohtaja puh. (09) , GSM Annikki Antila, markkinointi ja kehityspäällikkö puh. (09) , GSM Mervi Martikainen, projektipäällikkö puh. (09) , GSM Kirsi Pulsa, toimistoassistentti puh. (09) , GSM Kirsi Ristimäki, projektipäällikkö puh. (09) , GSM Annamari Warjus, jäsenpalveluassistentti puh. (09) , GSM Toimisto: Puh. (09) , fax (09) Mannerheiminaukio 1 E, 5 krs, Helsinki Vaihde (09) , faksi (09) Toimiston sähköposti on Muut sähköpostiosoitteet ovat:

Työhyvinvointi ja tuottavuus

Työhyvinvointi ja tuottavuus Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

punainen lanka - Kehitysjohtaja Mcompetence Oy 20.3.2012 markokesti.com Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka Sykettätyöhön.

punainen lanka - Kehitysjohtaja Mcompetence Oy 20.3.2012 markokesti.com Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka Sykettätyöhön. Henkilöstötuottavuuden punainen lanka - työhyvinvoinnilla tuottavuutta Marko Kesti Kehitysjohtaja Mcompetence Oy 20.3.2012 Ota yhteyttä ja seuraa blogiani: markokesti.com Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka

Lisätiedot

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Ajankohtainen symboli Uskommeko oikeisiin asioihin? Johtamisen uusi symboli Voima vs. ketteryys voittamisesta Voittajia

Lisätiedot

Älykäs johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen

Älykäs johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen Älykäs muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen Pohjois-Savon liitto 11.3.2015 Pentti Sydänmaanlakka - Johtamisen suurimmat haasteet - Älykäs vai älytön organisaatio? - Älykäs

Lisätiedot

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff Our Purpose Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff SANOFI LYHYESTI Toimintaa 100 maassa Suomessa noin 90 työntekijää Yli 110 000 työntekijää MISTÄ LÄHDIMME LIIKKEELLE JA MIKSI? Engagement

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin johtaminen 2011

Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Uudistu ja uudista messut 29.9.2011 Ossi Aura Excenta Oy, jatkossa Pohjola Terveys Oy Hyvinvoinnin johtaminen johtamista josta voi innostua! Hyvinvointia johdetaan ensin ylhäältä

Lisätiedot

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HR! ü TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, ü SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HUMAN PERFORMANCE EQUATION 3 THE HUMAN PERFORMANCE EQUATION

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi. Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014

Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi. Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014 Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014 Mikä on sukupolvi? Eri asia kuin ikä Yhteiset muistot

Lisätiedot

www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1

www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin ja työurien

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000

Lisätiedot

Työelämän laadun merkitys organisaation kilpailukyvylle

Työelämän laadun merkitys organisaation kilpailukyvylle Työelämän laadun merkitys organisaation kilpailukyvylle Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Ph.D. Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla

Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät 1.-2. 10.2009 Joensuu Minna Isoaho, KTM Fountain Park Fellow Stratebility Oy Tausta näkemysten takana 1. Rohkea

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 11 / 2011 20.10.2011 Tiedotteen sisältö: IPMA Level D sertifiointitilaisuus Oulussa 21.11.2011 Projektituska videot Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen,

Lisätiedot

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 CIO Forum Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 Tervetuloa Taloudellisen tilanteen haasteet voidaan kääntää mahdollisuuksiksi vahvalla

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen 13.4. 18.8.2015, sisältää 7 lähiopetuspäivää Esimiehen tehopaketti Hinta alkaen/osallistuja 130,50 (+ alv. 24 %) Esimiehen tehopaketti Pk-yritysten johtamisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Suomalaista sotea rakentamassa Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemi KTT, dos. Mikko Luoma 19.5.2016 Kuka? Mikko

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana. EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO

Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana. EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO JTO lyhyesti Perustettu v. 1946 Osaamisalueet Johtajuus Strategia ja liikkeenjohto Tuottavuus PK-yritystoiminta

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä OSAAVAT KÄDET LUOVAT MAAILMOJA. EFQM kansalaisopiston kehittämisessä Kansalaisopistojen laatuseminaari 25.11.2011 Tampere Outi Itäluoma/Petäjä-opisto EFQM (European Foundation for Quality Management) Opiston

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?

Lisätiedot

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä VoimaNainen 2020-hankkeen naisyrittäjien työhyvinvointi ja liiketoimintakäytännöt - Tulosyhteenveto hankkeen 1. kyselystä Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Naisyrittäjien työhyvinvointi?

Lisätiedot

Jatkuva uudistuminen luovuuden ja innovatiivisuuden näkökulmista

Jatkuva uudistuminen luovuuden ja innovatiivisuuden näkökulmista Jatkuva uudistuminen luovuuden ja innovatiivisuuden näkökulmista FT Pentti Sydänmaanlakka 30.8.2011, Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Alustuksen teemat: Tulevaisuuden johtamisen

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

Kestävä kehitys, vastuullisuus. Työryhmän kokous 26.10

Kestävä kehitys, vastuullisuus. Työryhmän kokous 26.10 Kestävä kehitys, vastuullisuus Työryhmän kokous 26.10 Agenda Kooste haastattelukierrokselta (toimitetaan myöhemmin) Toimintasuunnitelma 2016, alustava ehdotus Raportti 2016 muoto ja sisältö, alustava ehdotus

Lisätiedot

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Terveyskeskusjohdon päivät 10.2.2012 Eija Peltonen Johtava hoitaja, TtT 10.2.2012 1 Hyvä johtaminen ja henkilöstö? Hyvät johtamis-

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 10 / 2011 6.10.2011 Tiedotteen sisältö: Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen, 16.11.2011 Vaalikokous 2011, 16.11.2011 Ota hyöty irti

Lisätiedot

KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-valmennusohjelma

KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-valmennusohjelma KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-ohjelma Valmennuksen tavoite Valmennuksen tavoitteena on auttaa kasvuyrityksiä rakentamaan hallittu kasvusuunnitelma, tehostamaan kasvuaan sekä

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen

Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen Alihankinta 2010 21.9.2010 Pia Kauma Laatukeskus Excellence Finland Yhdistyksen tarkoitus Laatuyhdistyksen tarkoitus on edistää laatujohtamista

Lisätiedot

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla 2009-2011 Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari Lahti 16.12.2010 Esitys pohjautuu hankkeeseen: VersO Vuorovaikutteinen palvelukehitys verkostossa Taru Hakanen, tutkija

Lisätiedot

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueelliset verkostot Aluejakona ELY-alueet: 1. Satakunta 2. Etelä-Savo 3. Lappi 4. Pohjanmaa

Lisätiedot

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Ennakointiselvityshanke 2 Tilaajan Uudenmaan ELY-keskus Kohteena yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan organisaatioiden 2010-luvun

Lisätiedot

Hyvän työelämän eväät - Johtamisella vaikutetaan jaksamiseen

Hyvän työelämän eväät - Johtamisella vaikutetaan jaksamiseen Hyvän työelämän eväät - Johtamisella vaikutetaan jaksamiseen Juha Sipilä Hyvinvointia työelämään -seminaari 12.10.2013 Kaikki alkaa ajatuksesta Luomisen prosessi koostuu kolmesta osatekijästä: 1) Kaikki

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Hankintafoorumin esittely

Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin perustehtävä (Missio) Hankintafoorumin perustehtävänä on olla vahva vaikuttaja suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisessä ja jäsentensä kilpailukyvyn edistämisessä.

Lisätiedot

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtaminen: Jatkuvan uudistumisen haaste

Tulevaisuuden johtaminen: Jatkuvan uudistumisen haaste Tulevaisuuden johtaminen: Jatkuvan uudistumisen haaste - Toimintaympäristön yhä nopeampi muutos: verkostotalouden viitekehykseen siirtyminen - Hajautunut tieto, osaaminen ja älykkyys - Johtamisen innovaatio:

Lisätiedot

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN VASTUULLINEN UUDISTAJA TYÖELÄMÄN UUSI SUUNTA >> W W W. OPTEAM. COM

TYÖELÄMÄN VASTUULLINEN UUDISTAJA TYÖELÄMÄN UUSI SUUNTA >> W W W. OPTEAM. COM TYÖELÄMÄN VASTUULLINEN UUDISTAJA Opteam pähkinänkuoressa» Vastuullisesti toimiva, työelämää uudistava henkilöstöpalvelualan yritys» Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (EK), Suomen Franchising-yhdistyksen

Lisätiedot

Innovatiivisuuden ja luovuuden johtaminen: Miten rakentaa innovatiivisia tiimejä ja organisaatioita?

Innovatiivisuuden ja luovuuden johtaminen: Miten rakentaa innovatiivisia tiimejä ja organisaatioita? Innovatiivisuuden ja luovuuden johtaminen: Miten rakentaa innovatiivisia tiimejä ja organisaatioita? - Verkostotalouden ja nettisukupolven vaikutukset johtamiseen - Tehokkuuden, uudistumisen ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluiden toiminnan kehittäminen ja johtaminen. Kirsi Murtosaari Jyväskylän yliopisto

Tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluiden toiminnan kehittäminen ja johtaminen. Kirsi Murtosaari Jyväskylän yliopisto Tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluiden toiminnan kehittäminen ja johtaminen Kirsi Murtosaari Jyväskylän yliopisto Case JY: tukipalvelu ja toiminnan Jatkuva prosessi kehittäminen Tukipalveluja tuottava

Lisätiedot

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications

T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications T-Media Oy is a part of TAT Group together with Economic

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Oppiminen aluekehittämisen moottorina

Oppiminen aluekehittämisen moottorina Oppiminen aluekehittämisen moottorina Länsi-Uusimaa uuteen nousuun seminaari 9.3.2010 Suuri osa siitä, mitä opimme koulussa ja yliopistossa ei liity talouselämän edellyttämään osaamiseen Adam Smith Kansojen

Lisätiedot

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 February 11, 2014 Aalto University Executive Education 1 Taustaa: kompetenssien kehittämisestä Kolme henkilökohtaista

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA

TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA Jan Gustafsson Henkilöstöjohtaja Paroc Group Paroc Pähkinänkuoressa 2 25.11.2014 Paroc Group Oy Parocin Asiakkaat Monipuolinen asiakaskuntamme koostuu

Lisätiedot

Kehittämisen omistajuus

Kehittämisen omistajuus Kehittämisen omistajuus Kuntaliitto 18.4.2013 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa hanke (KUNTAKEHTO) Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus (TamSI) Kehittämistyön

Lisätiedot

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Mika Liuhamo, palvelukeskuksen päällikkö Työterveyslaitos, Asiakasratkaisut mika.liuhamo@ttl.fi Hyvinvointia työstä Nolla on mahdollisuus! Tapaturmat

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina HR-verkoston ideatyöpaja 2/2013 15.10.2013 henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Espoon kaupunki HR -historiaa Suomessa 1950-luvulle saakka työsuhdeasioita, rekrytointi-

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet 1 Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää nuorten kiinnostusta johto- ja esimiestehtäviin sekä heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään esimiestyöskentelystä. 2. Selvittää nuorten näkemyksiä osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus TTK

Työturvallisuuskeskus TTK Työturvallisuuskeskus TTK Taustatietoja Perustettu 1.4.1970 Liikevaihto n. 5,9 miljoonaa euroa TSR:n toiminta-avustus 3,1 miljoonaa euroa Toiminnan rahoitus pääosin tapaturmavakuutusmaksuilla Työmarkkinakeskusjärjestöjen

Lisätiedot

Hankintafoorumin esittely

Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin perustehtävä (Missio) Hankintafoorumin perustehtävänä on olla vahva vaikuttaja suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisessä ja jäsentensä kilpailukyvyn edistämisessä.

Lisätiedot

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuvan haasteet muutoksessa Tilanne Asiakkaat Uusi suunta, Vanhasta luopuminen

Lisätiedot

Hankintaosaaminen kasvun tukena -projekti Turun kauppakorkeakoulu

Hankintaosaaminen kasvun tukena -projekti Turun kauppakorkeakoulu Hankintaosaaminen kasvun tukena -projekti Turun kauppakorkeakoulu Hankintaosaaminen kasvun tueksi -projektin tavoitteet (2012-06/2014) Projektin tavoitteena on tukea varsinaissuomalaisten yritysten kytkeytymistä

Lisätiedot

Esimiesfoorumeiden avulla parempaan ja tuottavampaan työelämään 2.9.2015 Pori

Esimiesfoorumeiden avulla parempaan ja tuottavampaan työelämään 2.9.2015 Pori Esimiesfoorumeiden avulla parempaan ja tuottavampaan työelämään 2.9.2015 Pori Kaarina Latostenmaa, projektipäällikkö Foorumix Esimiesverkostot työkykyjohtamisen tukena Satakunnan ammattikorkeakoulu Euroopan

Lisätiedot

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Lähtökohta tutkimukselle Halusimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millaisia viestinnällisiä haasteita

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen. Pro gradu tutkielma Marko Rutanen

Pedagoginen johtaminen. Pro gradu tutkielma Marko Rutanen Pedagoginen johtaminen Pro gradu tutkielma Marko Rutanen Kipinöitä organisaatio muutos: pienestä ja matalasta, suureen ja hierarkkiseen globaali näkökulma: kilpailutekijänä osaaminen ja sen kehittäminen

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 Fintra pähkinänkuoressa Suomen johtava kansainvälisen liiketoiminnan valmentaja lähes 50 vuoden kokemuksella

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 Strategisten verkostojen johtaminen ja organisaatioiden uudistuminen Helena Kuusisto-Ek Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Teemat: - Johtamisen haasteet muuttuvat

Lisätiedot