PÄIJÄT-HÄME - LIIKUNNAN MEGAMAAKUNTA TERVEYSLIIKUNTAKONSEPTI -INSTITUTIONAALINEN INNOVAATIO? Satu Parjanen ja Vesa Harmaakorpi A154 * 2006

Transkriptio

1 PÄIJÄT-HÄME - LIIKUNNAN MEGAMAAKUNTA TERVEYSLIIKUNTAKONSEPTI -INSTITUTIONAALINEN INNOVAATIO? Satu Parjanen ja Vesa Harmaakorpi A154 * 2006 PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO

2 PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO A154 * 2006 ISBN ISSN

3 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE JOHDANTO TERVEYSLIIKUNTA TERVEYSLIIKUNTA ERI IKÄRYHMISSÄ Liikunta kuvaa elämäntapaa Alle kouluikäiset Kouluikäiset Opiskelijat Työssäkäyvät Ikääntyvät Erityisryhmät KESKEISIÄ KYSYMYKSIÄ Sektorilinjat ylittävä toimintamalli Alueiden käyttö ja rakentaminen Yhteisöllisyyden merkitys Terveysliikunnan kannustimet ja esteet PÄIJÄT-HÄMEEN NYKYTILANNE Päijät-Häme liikunnan megamaakunta Nykyiset päijäthämäläiset terveysliikuntatoimijat Terveysliikuntaan liittyviä projekteja PÄIJÄT-HÄME - TERVEYSLIIKUNNAN MEGAMAAKUNTA Visio 2015 ja vision osa-alueet Institutionaalisen innovaation rakentaminen Alueellisen institutionaalisen innovaation haasteet Päijät-Hämeen terveysliikuntakonseptin kehittäminen Toimenpide-ehdotukset LOPUKSI...31 LÄHTEET...32 A) Kirjallisuus B) Lainsäädäntö C) Muut... 34

4 ESIPUHE Päijät-Häme, liikunnan megamaakunta, on hyvin kuvaava ilmaus päijäthämäläisestä elämäntavasta, maakunnan liikunnan ympäristöstä, päijäthämäläisistä instituutioista ja maakunnan ajatuksista tulevaisuuden Suomessa. Liikunnan megamaakunta on kokonaisuus, missä yhdistyy liikkuva ja itsestä ja lähimmäisestä huolen pitävä elämäntapa, laajat ja monipuoliset liikunnan opetuksen, tutkimuksen ja ammatillisen kehittämisen sekä liikuntapaikkojen tarjonta sekä lukuisat sankaritarinat ja artefaktit liikunnassa ja urheilussa. Esimerkkeinä näistä ovat luonnollisesti Lahden talviurheilukeskus Salpausselän kisoineen ja lukuisine MM-tason tapahtumineen, valtakunnan suurin ja merkittävin urheiluopistojen tarjonta Vierumäellä ja Pajulahdessa sekä aikakausiensa sankarit Veikko Kankkosesta Janne Ahoseen. Suomalaisille tuttu koulutuspaikka on myös Hennalassa toimiva Puolustusvoimien Urheilukoulu. Terveyden edistämisen alalta on syytä mainita Suomen ensimmäinen terveysliikunnan professuuri (Turun Yliopisto / Vierumäen urheiluopisto) ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien maamme johtava toimija, Reuma-sairaala Heinolassa. Näistä lähtökohdista on ollut hyvä rakentaa liikkuvaa ja innovoivaa Päijät-Hämettä. Tutkimuksen tekijät Satu Parjanen ja Vesa Harmaakorpi ovat analysoineet maakunnan tilaa suhteessa liikunnan megamaakunta konseptiin, pohtineet kriittisesti ja innovatiivisesti liikunnallista kehittämistä, valaisseet esimerkein konseptin olemusta ja tehneet hyviä ja rakentavia toimenpide-ehdotuksia. Maakunnan kannalta tutkimus on syntynyt hyvin oikeaan aikaan ja se auttaa maakuntaa luomaan parempaa huomista. Tutkimuksen sanoin; Liikunnallisen elämäntavan edistäminen koostuu monista palasista, joiden on sovittava yhteen. Ja; Alueelle on luotava terveysliikuntakonseptin unelma. Päijät-Hämeen liiton puolesta kiitän tutkijoita ja kaikkia tutkimuksen syntymistä edesauttaneita henkilöitä. Esa Halme Maakuntajohtaja 4

5 1 JOHDANTO Väestön ikääntyessä ja työelämän vaatimusten kasvaessa ovat ihmisten terveydentilaan, hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen liittyvät kysymykset nousseet tärkeiksi keskustelun kohteiksi. Hyvinvoinnin taso heijastuu kansantalouteen muun muassa terveyspalveluiden, laitoshoidon ja työkyvyttömyyseläkkeiden tarpeena sekä työn tuottavuuden kautta maan kilpailukykyyn. Kuntatalouden kiristyessä ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi tarvitaan ratkaisuja, joilla sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntää voidaan pienentää. Tässä tilanteessa ihmisen oma vastuu terveydestään ja sen hallinnasta muodostuu keskeiseksi kysymykseksi ja ennaltaehkäisevä toiminta, terveyden ylläpito ja sen edistäminen korostuvat. Se, missä määrin terveyden edistäminen on ihmisen oma asia ja missä määrin ja miten kunnan tulisi tukea sitä julkisin voimavaroin, on kuitenkin vielä epäselvää. Lähitulevaisuudessa jopa yli puolet maailman ihmisistä on fyysisesti passiivisia, jolloin heidän terveytensä ja toimintakykynsä on paljon huonompi kuin biologiset edellytykset sallisivat. Järkevällä liikunnalla olisi mahdollista saavuttaa moninaisia hyötyjä vähäisin haitoin, sillä tutkimukset osoittavat, että liikunnalla voidaan edistää terveyttä tehokkaasti, turvallisesti, taloudellisesti sekä arkielämässä toteuttamiskelpoisilla tavoilla. Päijät-Hämeessä on asetettu tavoitteeksi tulla liikunnan megamaakunnaksi. Liikunnan megamaakunta koostuu konkreettisista symboleista kuten Lahden hyppyrimäistä, kilpaurheilusta urheilutapahtumineen ja sankareineen sekä jokaiselle päijäthämäläiselle mahdollisesta liikunnallisesta elämäntavasta. Liikkuva väestö on terveempi ja toimintakykyisempi kuin liikkumaton väestö. Päijät-Hämeessä asukkaiden hyvinvoinnin tukeminen liikuntapalveluiden kehittämisellä ja terveysliikuntaa edistämällä on kirjattu Maakuntastrategiaan ja Korkeakoulustrategiaan. Tavoitteena on asukkaiden valtakunnallista keskiarvoa parempi hyvinvoinnin kehitys ja alueen imagon vahvistaminen liikunnan ja hyvinvoinnin keskuksena. Keskeinen osa liikunnan megamaakuntaa on alueellinen terveysliikuntakonsepti. Päijät-Hämeellä on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet rakentaa tällainen institutionaalinen innovaatio. Institutionaalisen innovaation rakentaminen ei kuitenkaan ole helppo tehtävä. Innovaatiossa on aina kysymys muutoksesta institutionaalisessa innovaatiossa muutoksesta toimintatavoissa, jotka koskevat suurta joukkoa ihmisiä. Alue, sen organisaatiot ja ihmiset niissä ovat vahvasti kiinni totutuissa toimintatavoissa eikä niiden muuttaminen ole yksinkertaista. Tämä raportti on yritys hahmottaa uudenlainen toimintatapa osaksi ennaltaehkäisevää toimintaa ja terveyden edistämistä sekä antaa askelmerkkejä tällaisen toimintatavan alueelliseen toteuttamiseen. 5

6 2 TERVEYSLIIKUNTA Hyvä terveys koostuu useasta tekijästä, joista moniin jokainen voi myös itse vaikuttaa. Terveelliset elämäntavat luovat pohjan fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Terveelliseen elämään kuuluu muun muassa monipuolinen ja tasapainoinen ravinto, jolla turvataan elimistön energiansaanti kasvua ja liikuntaa varten. Elimistön useat säätely- ja toimintamekanismit pysyvät kunnossa, kun ne saavat tarvitsemiaan ravintoaineita sekä vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita. Jos jotain ravintoainetta on liikaa tai liian vähän, elimistö ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Pysyäkseen kunnossa ja kehittyäkseen ihminen tarvitsee myös liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta. Liikunnan terveysvaikutuksista on saatu jatkuvasti lisääntyvää tutkimustietoa jo puolen vuosisadan ajan. Kuitenkin vasta 1990-luvulla vahvistui käsitys liikunnan terveysvaikutuksista. Samanaikaisesti liikunnan terveysvaikutuksia koskevan tiedon kanssa on saatu entistä tarkempi kuva terveyshyötyjä tuottavan liikunnan erityispiirteistä. Nykyinen käsitys terveysliikunnasta perustuukin tietämykseen siitä, minkälainen liikunta saa aikaan terveysvaikutuksia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001, ) Samoihin aikoihin otettiin käyttöön käsitteet terveysliikunta ja terveyttä edistävä liikunta. Käsite terveysliikunta on vakiintunut käyttöön julkisuudessa ja arkikielessä, kun taas käsitettä terveyttä edistävä liikunta käytetään yleisemmin julkisissa asiakirjoissa. (Holopainen 2004, 12.) Se, miten terveysliikunnan käsite ymmärretään, on riippuvainen liikunnan terveysvaikutuksia koskevasta tietoperustasta ja erityisesti tiedosta liikuntaannoksen ja terveysvasteiden välisistä riippuvuuksista. Uusi tieto on muuttanut käsityksiä siitä, millainen liikunta edistää terveyttä. Aikaisemman, sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa kehittävän liikuntasuosituksen 2-4 kertaa viikossa, minuuttia kerralla ripeää keskeytymätöntä aerobista liikuntaa rinnalle on tullut terveyttä edistävän liikunnan suositus, joka korostaa kohtuullisesti rasittavaa päivittäistä fyysistä aktiivisuutta. Suosituksen mukaan jokaisen aikuisen tulisi sisällyttää päivittäiseen toimintaansa yhteensä 30 minuuttia kohtuullisesti rasittavaa fyysistä aktiivisuutta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001, 18.) Terveysliikunnan tavoitteena on saavuttaa parempi terveys ja fyysinen toimintakyky. Terveysliikuntana pidetään usein toistuvaa, säännöllisesti jatkuvaa ja riittävästi ja kohtuullisesti rasittavaa ja kuormittavaa liikuntaa, joka toteutuu helposti tavanomaisissa liikuntamuodoissa ja arjen toiminnoissa. Terveysliikunta on kaikille suositeltavaa ja mahdollista ja sen tulee vastata toteuttajansa kuntoa, taitoja ja motivaatiota eikä se sisällä suurta vammautumisen tai sairastumisen riskiä. (Vuori 1999, 38.) Kohtalaisesti kuormittavan perusliikunnan lisäksi myös perinteinen kuntoliikunta edistää terveyttä. Kansalaisten fyysisen aktiivisuuden kannalta on kuitenkin huomattava, että vain vähemmistö koko väestöstä on kykenevä tai halukas suhteellisen vaativaan kuntoliikuntaan tai edes kiinnostunut siitä. Tällöin mahdollisuus parantaa kansalaisten terveyttä on päivittäisessä perusliikunnassa. Riittämättömästi terveytensä kannalta liikkuvat hyötyvät liikunnan terveysvaikutuksista eniten. Lisäksi päivittäinen terveysliikunnan annos on mahdollista jakaa useampaan osaan. Esimerkiksi puolen tunnin päivittäinen liikunta joko yhtäjaksoisesti tai pätkittynä kolmeen 10 minuutin jaksoon parantaa kestävyyttä ja terveyttä yhtä hyvin. (Fogelholm & Oja 2005, 75.) 6

7 3 TERVEYSLIIKUNTA ERI IKÄRYHMISSÄ 3.1 Liikunta kuvaa elämäntapaa Yksilön liikuntaharrastuneisuus on yhteydessä yhteiskunnan luomiin yleisiin liikuntamahdollisuuksiin sekä yksilön oman elämänkaaren tapahtumiin. Pyrittäessä ymmärtämään liikunnan asemaa yksilön elämässä tai edistämään liikunnallista aktiivisuutta on tunnettava elämänkaaren eri vaiheissa esiintyviä elämäntoimintoja. Yksilön elämäntapa tai sitä jäsentävä elämäntyyli luo ne yleiset ehdot, joiden pohjalta ihmisen liikuntaharrastuneisuus määräytyy. Elämäntapa liikuntakäyttäytymisen selittäjänä auttaa ymmärtämään, miksi liikunta joillekin ihmisille on keskeinen osa elämää ja joillekin ei, vaikka heille luotaisiin hyvät mahdollisuudet liikunnan harrastamiselle. Liikuntaa harrastavat ne, joiden elämäntyyliin liikunta kuuluu. (Vuolle 2000, 31.) Elämäntyylikäsitteellä viitataan johonkin sellaiseen, johon itse tietoisesti pyritään, kun taas elämäntapa on jotain sosiaalisesti perittyä ja ainakin jossain määrin tiedostamatonta. Löytämällä oma tyyli esimerkiksi valitsemalla tietty liikuntalaji pyritään erottautumaan muista, kun vastaavasti elämäntapa yhdistää meitä muihin samoissa oloissa eläviin ihmisiin. (Toivonen 1998, 163.) Järjestettyyn liikuntaan tullaan luontevimmin mukaan, kun se tapahtuu siinä viiteryhmässä, johon ihmiset elämänsä eri vaiheissa liittyvät joko muodollisen jäsenyyden tai samaistumisen kautta. Samankaltaisten ihmisten tai samassa elämäntilanteessa olevien kanssa on luontevampaa aloittaa uusi harrastus. Koulunkäynti- ja opiskeluvaiheessa tärkeimpinä viiteryhminä toimivat koti ja kaveripiiri sekä koulu, urheiluseura ja opiskelijayhteisöt. Aikuistumisen myötä työyhteisö, erilaiset järjestöt ja harrastepiirit nousevat keskeisiksi viiteryhmiksi. Työelämän jälkeen uusiksi viiteryhmiksi saattavat tulla erilaiset eläkeläisjärjestöt. (Vuolle 2000, 40.) Viiteryhmät ovat merkittäviä, koska ihmiset tukeutuvat niihin myös määritellessään asennoitumistaan liikuntaan. Vuolteen (2000, 40) mukaan edistettäessä koko elämänkaaren kattavaa järjestettyä liikuntaa onnistumisen edellytykset ovat parhaat silloin, kun toiminta saadaan toteutetuksi erilaisten viiteryhmien kautta. 3.2 Alle kouluikäiset Varhaislapsuudessa liikunta on lapselle sekä tavoite että väline. Päivittäinen fyysinen toiminta on välttämätöntä lapsen kasvulle, kehitykselle ja terveydelle, koska liikunta muun muassa vahvistaa luustoa ja tuo lihaksistolle tarvittavaa rasitusta. Fyysisen toiminnan avulla lapsen motoriset taidot harjaantuvat ja hän oppii tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaitoja. Välillisesti liikunta edistää lapsen tiedollista, sosiaalista sekä tunteiden ja tahdon kehitystä. (Numminen 2000, 49.) Suomessa on alettu kiinnittää huomiota alle kouluikäisten lasten liikuntaan. Tutkimuksen mukaan 6- vuotiaat pojat ovat tyttöjä aktiivisimpia liikkujia, kesällä ollaan aktiivisempia kuin talvella ja liikuntaaktiivisuudessa on suuria yksilöllisiä eroja. Jo näin nuorella iällä on tunnistettavissa passiivisia lapsia. Käyttäytymismuotona passiivisuus on melko pysyvää. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001, 29.) Lasten liikuntataidot, liikkuvuus ja liikehallinta kehittyvät ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Kriittisin aika on päiväkoti-ikäisenä ja aivan ala-asteen alussa. Tällöin on tärkeää saada mahdollisimman monipuolista ja eri tavoin haastavaa päivittäistä liikuntaa. Alle kouluikäisten kohdalla kodit, liikuntaleikkikoulut ja päiväkodit ovat tärkeitä liikuntavirikkeiden ja -mahdollisuuksien antajia. Monipuolisen liikkumisen edellytyksiä pitäisi ottaa huomioon jo leikkipuistoja ja päiväkoteja suunniteltaessa. (Fogelholm 2005a, 167.) Liikunta voi vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa tai ainakin liikuntaan liittyvää minäkuvaa. Edellytyksenä on, että lapsen liikunnasta saamat kokemukset ovat myönteisiä. Yhdessä leikkiminen ja erilaiset joukkuepelit opettavat lapselle yhdessäoloa, vuorovaikutusta ja toisten huomioon ottamista. Ne opettavat lapselle myös sääntöjen noudattamista ja reilun pelin henkeä. Yhdessäolo ja ystävyydet ovat lapselle sosiaalista pääomaa. (Fogelholm 2005a, ) 7

8 3.3 Kouluikäiset Lapsuuden ja nuoruuden myönteiset liikuntakokemukset ja sisäisen liikuntamotivaation herääminen luovat pohjaa elinikäiselle liikuntaharrastukselle. Sekä koululiikunta että harrasteliikunta antavat parhaimmillaan liikuntataitojen ja hyvän fyysisen kunnon lisäksi rakennuspalikoita terveen itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Liikunnan harrastaminen voi johdatella myös muiden terveellisten elämäntapojen pariin. Liikunnalliseen elämäntapaan liittyvät usein myös tupakoimattomuus ja terveellisempi ravinto. (Telama 2000, 55.) Lapsena tai nuorena aloitetun liikunnan on perinteisesti oletettu olevan edullista terveydelle, mutta tutkimustietoa aiheesta on vähän. Usein liikuntaan suuntautuvat ne lapset, joilla on siihen luontaisesti parhaat edellytykset. Esimerkiksi hoikat lapset saattavat harrastaa liikuntaa lihavia useammin ja jatkaa harrastusta pidempään. (Vuori & Miettinen 2000, ) Nuorena runsaasti liikuntaa harrastaneista suuri osa liikkuu aikuisenakin. Liikunnan vaikutukset eivät varastoidu, mutta sen sijaan liikuntaan kohdistuvat asenteet ja valmiudet sekä motoriset taidot säilyvät varsin hyvin. (Taimela 1995, 4.) Liikunnan harrastaminen on lisääntynyt lasten ja nuorten keskuudessa etenkin 1990-luvulla. Urheilun lajikirjo on kasvanut ja yhä useammat lapset ja nuoret harrastavat useampia liikuntalajeja ainakin satunnaisesti. Perinteisten kestävyyslajien suosio on kuitenkin vähentynyt, mikä näkyy nuorten kestävyyskunnon ja ylävartalon lihaskunnon heikentymisenä viimeisten vuoden aikana. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että lasten kuntoerot näyttävät kasvavan. (Fogelholm 2005a, ) Nykylasten liikkumattomuus ei välttämättä ole yhdistettävissä organisoidun liikunnan harrastamisen vähenemiseen vaan muun liikunta-aktiivisuuden, päivittäisen omaehtoisen arkiliikunnan vähentymiseen. Arkiliikunnan vähenemisen syinä voidaan nähdä lapsuuden laitostuminen (päivähoito, koulu, ostetut harrastepalvelut), lasten ja nuorten ulkoleikkien vähentyminen, harrastuksiin kulkeminen autokyydeillä, pihojen leikkiympäristöjen köyhtyminen, lasten oman leikkikulttuurin muuttuminen aikuisten ohjaamaksi sekä luonnollisten leikki- ja liikuntapaikkojen vähentyminen. (Nuori Suomi 2004, 7.) Noin joka viides suomalainen nuori on fyysisesti täysin passiivinen. Ajankäytöstä kilpailevat liikunnan lisäksi monet fyysisesti passiiviset harrastukset kuten television katselu ja tietokonepelien pelaaminen. Passiivinen elämäntyyli on yleistynyt ja perusaktiivisuus vähentynyt. Terveytensä kannalta riittävästi liikkuu hieman alle puolet nuorista. Liikunnan harrastaminen vähenee murrosikään tultaessa. Alle murrosikäiset lapset ovat murrosikäisiä aktiivisempia liikkujia. Iästä huolimatta pojat harrastavat liikuntaa enemmän kuin tytöt ja se on luonteeltaan kuormittavampaa. (Fogelholm 2005a, 159.) Kaikista 3 18-vuotiaista lapsista 40 prosenttia harrastaa liikuntaa urheiluseurassa. Pojat kuuluvat urheiluseuraan useammin kuin tytöt. Eri ikäluokissa urheiluseurat vetävät suhteellisesti eniten harrastajia ikäluokasta 7 11 vuotta. Noin 15 vuoden iässä urheiluseurojen vetovoima alkaa nuorten keskuudessa hiipua. Pojat ovat tyttöjä innokkaimpia kilpailuihin ja otteluihin osallistujia, mikä selittyy ainakin osaksi sillä, että poikien lajivalintoihin kuuluu enemmän lajeja, joissa järjestetään kilpailuita ja otteluita. Eniten lapsia ja varhaisnuoria urheiluseuroihin vetävät jalkapallo ja jääkiekko. Suosiota saavuttavat myös voimistelu, yleisurheilu, salibandy, hiihto ja koripallo. (Suuri kansallinen liikuntatutkimus. Lapset ja nuoret , 12, ) Uusina lajeina suosiota ovat kasvattaneet ainakin rulla- ja lumilautailu. Näiden lajien harrastamisen motiivit eivät luultavammin liity mitenkään kuntoon tai kilpailemiseen, vaan lajin harrastamisen taustalla on vahva viiteryhmäidentiteetti. Lajien harrastajat luo- 8

9 hetkittäin hyvinkin suureksi. Murrosikään tultaessa leikkeihin liittyvän liikunnan määrä vähenee, jolloin tilalle tulisi tulla enemmän ohjattua liikuntaa sekä koulumatkoihin ja asiointeihin liittyvää fyysistä aktiivisuutta. (Fogelholm 2005a, ) 3.4 Opiskelijat Opiskeluun elämänvaiheena kuuluu itsenäistyminen lapsuudenkodista, monilla muutto uudelle paikkakunnalle, opintojen aloittaminen ja päätökseen saattaminen, uusien ihmissuhteiden luominen ja ylläpitäminen sekä taloudellinen vastuu itsestä. Opiskelijan on myös pystyttävä itse ottamaan vastuu omasta hyvinvoinnistaan. vat yhteisöllisyyttä kokoontumalla yhteen ja muodostavat itse oman liikuntayhteisön. (Vuori, Kannas, Ojala, Tynjälä, Villberg & Välimaa 2004, 9.) Lapsilla ja nuorilla liikunnan puutteen aiheuttamat terveysongelmat tulevat esille vähitellen ja ne ovat sen vuoksi vaikeasti todennettavissa. Osa ongelmista tulee esille vasta aikuisiässä, koska monet krooniset sairaudet kehittyvät hitaasti usein vuosikymmenien kuluessa. Liikkumattomuus lapsena johtaa useasti liikkumattomuuteen aikuisena. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001a, 23, 29.) Oleellista on myös saada lapsena tai nuorena aloitettu liikunnan harrastaminen jatkumaan aikuisiässä. Myöhäisen keski-iän sairauksia ei ehkäistä, jos liikunta lopetetaan jo 20- vuotiaana (Fogelholm 2005a, 168). Lasten ja nuorten terveysliikuntasuositusten antaminen on vaikeampaa kuin aikuisten. Lasten aktiivisuus on luonteeltaan satunnaista ja välitöntä. Tällöin aktiivisuuden keston ja kuormittavuuden arvioiminen on vaikeaa. Lisäksi lasten ja nuorten terveydellinen perustila on parempi kuin aikuisilla ja pitkäaikaissairauksien riskitekijöiden vallitsevuus on pienempi. Lasten liikuntasuositukset ovat johdettu aikuisten suosituksista ja ne ovat vain suuntaa-antavia. (Fogelholm 2005a, , 168.) Suosituksen mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua enemmän kuin aikuisten. Yleisin suositus on 60 minuuttia viikon jokaisena päivänä. Lapsille suositeltavan liikunnan tulisi olla luonteeltaan monipuolista ja runsasta. Suurin osa fyysisestä aktiivisuudesta tulisi tulla leikeistä, joissa kuormittavuus vaihtelee Lukioissa ja ammattikouluissa opintosuunnitelmaan kuuluu liikuntaa, mutta ongelmia saattaa tuottaa oppilaitosten luokattomuus. Liikunnan kaltaisen oppiaineen ongelmana luokattomassa koulussa on jaksojärjestelmä, joka antaa mahdollisuuden sijoitella kurssit tietyille jaksoille. Liikunnan opetuksen periodistaminen aiheuttaa katkoksen fyysiseen aktiivisuuteen ainakin osalla opiskelijoista ja on terveysnäkökulmasta huono ratkaisu, koska terveyden ja toimintakykyvaikutusten kannalta tärkeintä on liikunnan säännöllisyys. (Laakso, Nupponen, Saarni, Pere & Rimpelä 2005, 5 6.) Korkeakoulu- ja ammattikorkeakoulupiskelijoiden liikunta on täysin heidän omalla vastuullansa. Heille ei ole suunnattua toimivaa liikuntapalvelujärjestelmää. Joissain korkeakouluissa liikuntapalveluja järjestetään kohtuullisesti, mutta erityisesti pienempien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tilanne on heikko. Tutkimuksen mukaan ammattikorkeakouluopiskelijoista päivittäin liikkuu noin seitsemän prosenttia. Tavallisinta on liikkua useita kertoja viikossa. Vajaat kahdeksan prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista ilmoittaa, että he eivät liiku laisinkaan. Sukupuolten välillä ei liikkumisessa muuten ole eroja, mutta miehissä on enemmän niitä, jotka eivät liiku lainkaan. Keskimäärin liikuntaa harrastetaan neljä tuntia viikossa. Yli puolet liikkuu omatoimisesti yksin ja lähes kolmasosa omatoimisesti ystävän kanssa. Suosituimpia lajeja ovat erityisesti miehillä erilaiset joukkuepelit kuten salibandy ja jalkapallo. Naiset puolestaan osallistuvat erilaisiin jumpparyhmiin tai käyvät kävelemässä. Opiskelijoista 65 prosenttia piti mahdollisuuksiaan liikunnan harrastamiseen riittävinä. Ne, joiden mukaan mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen olivat rajoitettuja, mainitsivat syiksi ajan ja rahan puutteen. (Erola 2004, ) Terveysliikuntaa opiskelijoille kertyy keskimäärin minuuttia päivässä. Opiskelijoista neljännes terveysliikkuu minuuttia päivässä ja yli tunnin päivässä noin seitsemän prosenttia. Viidesosan päivittäinen terveysliikunnan määrä jää alle 15 minuuttiin päivässä. Eri-ikäisten opiskelijoiden ter- 9

10 veysliikunnan määrässä on vain vähän eroja. Nuoremmille kertyy terveysliikuntaa hiukan vanhempia enemmän. Sen sijaan sukupuolten välillä terveysliikunnan määrässä on selkeä ero. Kolmasosalle miehistä terveysliikunnan määrä jää alle 15 minuuttiin päivässä. Naisista lähes kolmasosa liikkuu minuuttia päivässä ja kahdeksan prosenttia yli tunnin päivässä. Miehistä alle neljälle prosentille terveyttä edistävää liikuntaa kertyy päivässä yli tunnin verran. (Erola 2004, ) Opiskelun aikana luodaan pohja työelämässä toimimiseen sekä omaksutaan uusia ja läpi elämän kestäviä ajattelu- ja toimintatapoja. Opiskeluaikainen liikunta ja liikunnallinen elämäntapa lisäävät opiskelukykyä ja edistävät työmarkkinoille siirtyvän nuoren aikuisen työkykyä. 3.5 Työssäkäyvät Työn tuottavuus-, laatu- ja tehokkuusvaatimusten korostuminen asettaa työntekijöiden fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle työkyvylle sekä ammatilliselle osaamiselle entistä suurempia vaatimuksia. Tuottava ja laadukas työ edellyttää työntekijöiltä terveyttä ja työkykyä. Suomalaisista aikuisista suurin osa pitää terveydentilaansa hyvänä. Kuitenkin pitkäaikainen sairastavuus ja ylipaino ovat yleistyneet kaiken ikäisillä. Pitkäaikaissairauksista tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat suomalaisille eniten toimintakyvyn menetystä ja työkyvyttömyyttä. Yli miljoonalla suomalaisella on vähintään yksi krooninen tuki- ja liikuntaelinsairaus. Yleisimpiä tuki- ja liikuntaelinsairauksia ovat nivelreuma, nivelrikko, lanneselän kiputilat ja iskiasoireyhtymä sekä niska-hartiaseudun kiputilat ja oireyhtymät. (Vuori & Miettinen 2000, ) Säännöllisesti liikkuvilla ihmisillä on osoitettu olevan pienempi vaara sairastua yli 20 sairauteen tai sairauden esiasteeseen kuin fyysisesti passiivisilla (Vuori 2005, 11). Ihmisten työ- ja toimintakyvyn voisi olettaa paranevan, jos niitä heikentävät vakavat sairaudet vähenisivät. Toimintakyvyttömyyden vähentyminen loisi edellytyksiä entistä pidemmälle työssäololle. Ylipainon lisääntyminen on luultavammin yhteydessä työn fyysisen rasittavuuden ja vapaa-ajan aktiivisuuden vähentymiseen. Ylipaino lisää vaaraa sairastua muun muassa tyypin 2 diabetekseen, kohonneeseen verenpaineeseen, rintasyöpään ja paksusuolen syöpään. Lisäksi lihavuus on yhteydessä unihäiriöihin, huonoon fyysiseen toimintakykyyn ja heikentyneeseen elämänlaatuun. (Fogelholm 2005b, 82.) Mielenterveydelliset ongelmat ovat viime aikoina lisääntyneet huomattavasti: lähes joka neljännellä suomalaisella on jokin mielenterveyden häiriö ja masennus on noussut yhdeksi yleisimmäksi kansansairaudeksi (Ojanen 2000, 123). Psyykkisinä häiriöinä masennus ja ahdistuneisuus ovat monimuotoisia oireyhtymiä. Ne tuottavat huomattavaa ja pitkäaikaista kärsimystä, heikentävät toimintakykyä ja kuormittavat ihmissuhteita. Lievinäkin nämä häiriöt heikentävät ihmisen psyykkistä, sosiaalista ja pitkittyessään fyysistä toimintakykyä. Ne ovat lisäksi merkittäviä yleisiä sairaslomien ja pitkäaikaisen työkyvyttömyyden aiheuttajia. (Nupponen 2005, 150.) Säännöllisen liikunnan on uskottu suojaavan mielialaa ja helpottavan stressiä. Tämä havainto on syntynyt ihmisten arkikokemuksista ja lyhytaikaisen stressin tutkimuksissa. Liikuntaa harrastavilla stressivaikutukset elimistössä ovat vähäisempiä kuin liikuntaa vähän harrastavilla. (Nupponen 2005, ) Ohjattu liikuntaharjoittelu on tutkimuksissa lievittänyt masennus- ja ahdistuneisuuspotilaiden oireita varsin- 10

11 kin ennestään vähän liikkuvilla ja iäkkäillä. Vielä ei kuitenkaan tarkalleen tiedetä, millaisille henkilöille tai mistä liikuntalajeista, miten annosteltuina ja miten ohjattuna liikunnasta olisi eniten apua masennuksen ja ahdistuneisuuden hoidossa. Siitä huolimatta voidaan ohjatulla liikuntaharjoittelulla täydentää muita hoitokeinoja. (Nupponen 2005, 150, 156.) Suomalaisesta aikuisväestöstä niukka enemmistö liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Riittämättömästi liikkuvia aikuisia vuotiaita suomalaisia on 1,5 miljoonaa. Kävelylenkkeily on työssäkäyvien eniten suosima liikuntamuoto. Sitä harrastaa yhteensä kaksi miljoonaa vuotiaista suomalaisista. Toiseksi suosituinta on pyöräileminen, joka on vajaan miljoonan kyseiseen ikäluokkaan kuuluvan harrastus. Kolmanneksi suosituin liikuntamuoto on hiihto. Eniten uusia harrastajia on saanut rullaluistelu. Myös sauvakävelyn suosio on lisääntynyt merkittävästi. Käytetyimpiä liikuntapaikkoja ovatkin juuri kevyen liikenteen väylät (jalkakäytävät ja pyörätiet) ja ulkoilureitit kuten pururadat, hoidetut ladut ja vaellusreitit. Lajeja, joiden harrastajamäärät ovat lisääntyneet johdonmukaisesti ja joiden suosion uskotaan lisääntyvän ovat golf, hiihto, jääkiekko, melonta, ratsastus, salibandy ja tanssi. (Suuri kansallinen liikuntatutkimus Aikuisliikunta, 9-26.) ajan liikunnan harrastamisessa sukupuolten väliset erot ovat pienemmät kuin työmatkaliikunnassa. Naisten syyt liikunnan harrastamiselle liittyvät usein rentoutumiseen, hyvän olon tuntemuksiin ja esteettisiin kokemuksiin. Miehille taas liikunta on enemmän suorittamista, halua ponnistella ja rasittaa itseään. Miehet osallistuvat myös kilpailuihin huomattavasti useammin kuin naiset. Perhe-elämän yhteensovittaminen liikuntaharrastusten kanssa on edelleen ongelmallisempaa naisille kuin miehille. Tämä selittää, miksi naiset suosivat muita kuin joukkue- tai palloilulajeja. Kävelyä, lenkkeilyä, pyöräilyä ja uintia voi harrastaa, milloin itselle parhaiten sopii. (Luoto 2005, , ) Työntekijälle terveys, inhimilliset voimavarat, fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen työkyky sekä ammattitaito ovat tekijöitä, joilla pyritään suoriutumaan väsymättä työn vaatimuksista. Työkyky määritellään laaja-alaisena työn ja ihmisen välisenä vuorovaikutussuhteena. Lähtökohtana tulisi olla työn vaatimusten ja ihmisen voimavarojen ja työkyvyn tasapainotila. Tämä tila on epävakaa, koska sekä ihmisen voimavarat että työn vaatimukset muuttuvat jatkuvasti. Kuitenkin fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky on työkyvyn perusta ja voidaan olettaa kaikkien toimintakykyä edistävien toimenpiteiden vaikuttavan myönteisesti terveyteen ja työkykyyn. (Louhevaara & Perkiö-Mäkelä 2000, ) Työssäkäyvät naiset ovat aktiivisempia terveysliikunnan harrastajia kuin työssäkäyvät miehet. Naiset ja miehet eroavat eniten työmatka- ja asiointiliikunnan suhteen. Lähes puolet työssäkäyvistä naisista ja miehistä noin neljäsosa käveli tai pyöräili työmatkoillaan vähintään 15 minuuttia päivässä. Vapaa- Työpaikkoja pidetään hyvinä ympäristöinä edistää vähän liikkuvien aktiivisuutta valmiiden viestintä- ja tukiverkostojen sekä käyttäytymismallien vuoksi. Työpaikan sosiaalinen ympäristö voi tehokkaasti tukea liikuntaan osallistumista, sitoutumista ja käyttäytymismuutoksen säilyttämistä. Ongelmana on, että liikuntaohjelmiin osallistuu usein pieni, jo valmiiksi terveystietoinen ja liikuntaan myönteisesti suhtautuva joukko. (Louhevaara & Perkiö-Mäkelä 2000, ) 11

12 3.6 Ikääntyvät Tämän päivän eläkeläisillä on parempi toimintakyky ja terveys kuin ikätovereillaan muutama vuosikymmen sitten. He myös elävät pitempään. Vaikka eliniän pidentyminen on seurausta parantuneesta terveydentilasta, se samalla myös tarkoittaa, että erilaisista vaivoista ja kroonisista sairauksista kärsivien osuus kasvaa tulevaisuudessa. Oleellinen kysymys ikärakenteen vanhetessa onkin lisääntyvätkö terveet ja aktiiviset vuodet vai lisääkö pidentynyt elinikä toimintakyvyttömien vuosien lukumäärää. Liikunnalla ja terveellisellä elämäntavalla on suuri vaikutus aktiiviseen ikääntymiseen. Vanhusten absoluuttinen määrä sekä suhteellinen osuus väestöstä on lisääntynyt ja kehityksen ennustetaan jatkuvan samaan suuntaan edelleenkin. Jos vanhusväestön terveydessä ja toimintakyvyssä ei tapahdu suuria muutoksia, vanhojen ikäluokkien kasvamisesta seuraa hoito- ja laitospalvelujen lisääntynyt tarve. Väestön ikääntyminen on siten suuri haaste yhteiskunnan sosiaali- ja terveyshuollolle. Kansantaloudellisesti on hyvin tärkeää, kuinka ikääntyvä väestö säilyttää terveytensä ja toimintakykynsä. (Suominen, Rantanen, Hirvensalo & Era 2000, 167.) Ikääntyneiden kaatumistapaturmat, joista valtaosa on erilaisia luunmurtumia, ovat merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Iäkkäiden kaatumisten ja kaatumisvammojen hoitokustannukset kasvavat ikääntyvien määrän kasvaessa seuraavien vuosikymmenten aikana. Kustannuksia aiheutuu avo- ja sairaalahoidon lisäksi kuntoutuksesta, lisääntyvästä avuntarpeesta ja ennenaikaisesta laitokseen siirtymisestä. Kaatumisvammoja voidaan ehkäistä tehokkaasti melko pienin kustannuksin verrattuna hoitokuluihin. Lihasvoimaa, tasapainoa ja kävelykykyä parantava liikunta on yksi tehokas ja taloudellinen keino kaatumistapaturmien ja vammojen ehkäisyssä. (Piirtola, Isoaho & Kivelä 2003, 599, 603.) Ikääntyneiden itsensä, mutta myös yhteiskunnan kannalta on ehdottoman tärkeää, mikä on iäkkään ihmisen toimintakyky. Paras ratkaisu on, että henkilö pystyy huolehtimaan itsestään ja omista tarpeistaan kotioloissa mahdollisimman pitkään. Kyky liikkua itsenäisesti on keskeisin tekijä kotona selviytymiselle. Ihmisen suoritus- ja toimintakyvyn heikkeneminen on osa luonnollista vanhenemista, mutta liikunnan avulla sitä voidaan hidastaa ja osittain myös korjata. Huomattavan osan vanhenemiseen liittyvästä suorituskyvyn alenemisesta arvioidaan johtuvan liikunnan vähenemisestä ja keventymisestä. Liikunnan avulla voidaan vielä hyvin myöhäiselläkin iällä parantaa suoritus- ja toimintakykyä. (Vuori & Miettinen 2000, 94.) Toiminnanvajauksen katsotaan syntyvän siten, että sairaudet johtavat eri elinjärjestelmien kuten lihasten, luuston tai aistijärjestelmien toiminnan tai rakenteen heikkenemiseen. Toiminnanvajauksista kärsivillä vuotiailla ihmisillä suurimmalla osalla tila on syntynyt lyhyen ajan kuluessa vakavan sairauden seurauksena. Sen sijaan vanhemmissa ikäluokissa toiminnanvajaus on useimmiten syntynyt asteittain useiden vuosien kuluessa. Toiminnanvajaudet 12

13 3.7 Erityisryhmät kehittyvät yleensä tietyssä järjestyksessä. Usein ensimmäisenä ongelmia esiintyy liikkumiskyvyssä. Tästä seuraa monimutkaisempien toimintojen kuten sosiaalisen osallistumisen, kaupassa käymisen tai kotitöiden tekemisen vaikeutuminen. Lopulta ongelmia esiintyy perustoiminnoissa kuten pukeutumisessa, peseytymisessä ja sisällä liikkumisessa. Tämä johtaa lisääntyneeseen ulkopuolisen avun tarpeeseen ja mahdollisesti laitoshoitoon. (Suominen, Rantanen, Hirvensalo & Era 2000, 168.) Koska laitoshoitoa tarvitaan eniten vanhemmissa ikäluokissa, on vähitellen syntyvien toimintavajauksien ehkäisyllä suuri merkitys laitostarpeen vähentämisessä. Liikunnalla on todennäköisesti erityisen tärkeä rooli hitaasti kehittyvien toiminnanvajauksien ehkäisyssä, koska sairauksien lisäksi ne johtuvat muun muassa liian vähäisestä liikunnasta. (Suominen, Rantanen, Hirvensalo & Era 2000, 168.) Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa myönteisesti liikkumiskykyyn, joka puolestaan ennustaa parempaa psyykkistä hyvinvointia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että liikkumiskykyä ylläpitävät liikuntaohjelmat todennäköisesti edistävät iäkkäiden psyykkistä hyvinvointia. Liikunta voi edistää aktiivista vanhenemista myös tarjoamalla virikkeitä, haasteita, tavoitteita, onnistumisen kokemuksia, sosiaalisia kontakteja, mieläkästä ajankäyttöä, yhteistoimintaa ja yhteisöllisyyden kokemista. (Nupponen 2005, 179.) Liikunnan erityisryhmiin kuuluvat vammaiset (liikunta-, aisti- ja kehitysvammaiset) ja pitkäaikaissairaat (sydän- ja verisuonisairauksia, hengityssairauksia, sokeritautia ja muita aineenvaihduntasairauksia, syöpäsairauksia sekä mielenterveyssairauksia sairastavat) sekä ne iäkkäät henkilöt, joilla toimintakyvyn heikkeneminen estää yleisten liikuntapalveluiden käytön. Lisäksi erityisryhmiin kuuluvat sosiaalisten syiden vuoksi liikuntapalveluiden ulkopuolelle jäävät päihdeongelmaiset tai kriminaalihuollon piirissä olevat henkilöt. Liikunnan erityisryhmiin lasketaan kuuluvaksi noin runsas miljoona suomalaista, joista noin on vammaisia. Osa erityisryhmiin kuuluvista voi käyttää yleisiä liikuntapalveluita, joten liikunnan erityispalveluista riippuvaisia on tätä vähemmän. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001a, 33.) Liikunnan merkitys erityisryhmiin kuuluvien toiminta- ja työkyvyn kohentajana sekä psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäjänä voi olla erittäin merkittävä, jopa suurempi kuin terveelle väestölle. Monille erityisryhmiin kuuluville liikuntaharrastukset ovat mielekäs tapa viettää runsasta vapaa-aikaa. Liikunnan avulla voi tavata ystäviä ja se luo onnistumisen kokemuksia, jotka tuovat elämään merkityksen tuntua ja sisältöä. (Rintala & Mälkiä 2000, 151.) Kun tavoitteena on liikunnan edistäminen elämänkaaren näkökulmasta, tulee erityisesti seurata sukupuolten ja muiden eri väestöryhmien tasavertaisuutta, samanarvoisia oikeuksia, mahdollisuutta harjoittaa liikuntaa ja käyttää hyväksi eri liikuntapalvelujärjestelmiä. Suvaitsevaisuus muista kulttuureista tulleita kohtaan on noussut yhdeksi entistä ajankohtaisemmaksi liikuntakulttuurin kysymykseksi. (Vuolle 2000, 38.) Maahanmuuttajilla liikunta voidaan nähdä osana kotoutumista suomalaisen yhteiskuntaan. Liikunnan avulla on mahdollista oppia suomen kieltä ja tutustua ihmisiin. Maahanmuuttajien liikuntaan osallistumisen esteitä ovat lähinnä tiedon puute, suomalaisten ennakkoluuloinen asenne, kielitaidottomuus ja taloudellinen tilanne. Toisinaan myös kulttuuriset ja uskonnolliset normit saattavat vaikeuttaa liikuntaan osallistumista. Esimerkiksi musliminaiset eivät voi harrastaa liikuntaa yhdessä miesten kanssa. Pelkästään maahanmuuttajille suunnattua liikuntatoimintaa on vain harvoilla paikkakunnilla, sen sijaan maahanmuuttajille ja suomalaisille yhteisiä ryhmiä on jonkin verran. (Myren 1999, ) 13

14 4 KESKEISIÄ KYSYMYKSIÄ 4.1 Sektorilinjat ylittävä toimintamalli Kuntalain (365/1995) mukaan kunnan perustehtävä on edistää kuntalaisten hyvinvointia. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen kuuluu kaikille kunnan hallinnonaloille. Terveyttä edistävä liikunta on merkittävä hyvinvoinnin osatekijä. Liikuntalain (1054/ 1998) mukaan oikeus liikuntaan on nähtävä osana kansalaisten peruspalveluita. Terveysliikuntaa käsitellään useissa asiakirjoissa, joissa on annettu suosituksia terveysliikunnan edistämiseksi. Terveyttä edistävän liikunnan kehittämistoimikunnan mietinnön mukaan terveyttä edistävä liikunta tulisi sisällyttää osaksi kunnan hyvinvointipolitiikkaa ja kunnan eri sektoreiden strategioita. Kuntien hyvinvointipoliittisissa ohjelmissa tulisi määritellä terveysliikunnan vastuunjako, toiminnan kohdistuminen väestöryhmiin, toteutumisen seuranta ja tuloksellisuuden arviointi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001a, ) Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävän liikunnan kehittämislinjoista pitää sisällään 22 terveysliikunnan kehittämisehdotusta koskien muun muassa liikuntaa suosivaa yhdyskuntarakennetta ja arkiympäristöä ja liikunnan edistämistä elinkaaren eri vaiheissa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001a, ) Terveysliikunnan paikalliset suositukset sisältävät ehdotuksen paikallisen terveysliikunnan keskeisiksi lähtökohdiksi, tavoitteiksi ja toiminnan kohteiksi. Suositukset koostuvat kolmesta eri osasta: suositus kunnille, suositus perusterveydenhuollolle ja suositus terveysliikuntapalveluista. (Terveysliikunnan paikalliset suositukset: tiivistelmä 2000.) Valtioneuvoston periaatepäätös Terveys kansanterveysohjelmasta linjaa kansallista terveyspolitiikkaa 15 vuoden tähtäimellä painottaen terveyden edistämistä. Terveys 2015 on yhteistyöohjelma, joka pyrkii terveyden edistämiseen ja tukemiseen kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Se on tarkoitettu terveydenhuollon ohella erityisesti myös muille hallinnonaloille, koska väestön terveyteen vaikuttavat suurelta osin terveydenhuollon ulkopuoliset asiat, kuten elämäntavat, ympäristö, tuotteiden laatu sekä muut terveyttä tukevat ja vaarantavat tekijät. Ohjelmien ja asiakirjojen suositusten toteuttaminen kunnassa edellyttää eri hallinnonalojen välistä vastuun jakamista ja yhteistyötä muiden toimijoiden kuten kolmannen sektorin kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001b, ) Julkisen rahoituksen vähentyessä kuntalaisille tarjottavia hyvinvointipalveluja on tuotettava entistä tehokkaammin, niiden tarvetta on supistettava ja kansalaisten tulee itse kustantaa yhä enemmän käyttämiään palveluita. Edullisin tapa olisi vähentää palveluiden tarvetta ennaltaehkäisevällä toiminnalla kuten terveyttä edistävän liikunnan mahdollistamisella. Tämä edellyttää työtapojen ja toimintamallien muuttamista. Sektori- ja toimijakohtainen työ on yhä enemmän muuttumassa moniammatilliseksi yhteistyöksi, joka rikkoo totuttuja, perinteisiä toimialarajoja. Terveysliikunta tulisikin nähdä kunnissa peruspalveluksi ja monen eri sektorin ennaltaehkäiseväksi työksi. Yhteistyön ja erilaisten verkostojen merkitystä on korostettu yhtenä ratkaisuvaihtoehtona kuntasektorin palvelutuotannon ongelmiin. Liikunnan yhteiskunnallisen merkityksen kasvu ja liikuntakäsitteen laajentuminen myös hyöty- ja terveysliikuntaan on lisännyt tarvetta ja samalla myös mahdollisuuksia yhteistyölle eri toimijoiden välillä. Yhteistyöllä voidaan saavuttaa monia hyötyjä. Esimerkiksi eri toimijat voivat tuoda toimintojen piiriin uusia ja suurempia kohderyhmiä, toimintojen suunnitteluun, organisointiin saadaan enemmän voimavaroja, tietoja, taitoja, henkilöitä ja organisaatioita. Yhteistyön tavoitteena on tarkoituksenmukaistaa toimintaa, käyttää parasta mahdollista asiantuntemusta ja välttää päällekkäistä työtä. (Vuori 2003, 188.) 14

15 4.2 Alueiden käyttö ja rakentaminen Tutkimuksen mukaan, jossa tarkasteltiin kunnallisessa liikuntatoimessa eri tahojen kanssa tehtävää yhteistyötä liikuntatoimen viranhaltijoiden näkökulmasta, hallintokuntien välinen yhteistyö liikuntapalveluiden järjestämisessä on lisääntynyt. Liikuntatoimen yhteistyötahoista varsinkin sosiaali- ja terveystoimen osuus on kasvanut, vaikka se on edelleen vähäistä verrattuna muihin sektoreihin. Hallintokuntien välisessä yhteistyössä hyödynnetään sektoreiden erityisosaamista. Lähikuntayhteistyö ei odotuksista huolimatta ole liikuntatoimessa lisääntynyt ainakaan määrällisesti 2000-luvulle tultaessa. Yritysyhteistyö noudatti perinteistä linjaa tilavuokrauksineen, tapahtumien tukemisineen ja ostopalveluineen. Mahdollisuudet yritysyhteistyöhön vaihtelivat paikallisesti. Pienempien kuntien oli vaikeaa löytää mahdollisia yhteistyökumppaneita. (Seppälä 2002, ) Haasteena on verkostojen pysyvyyden takaaminen ja erityisesti kuntatasolla poikkihallinnollisuuden lisääminen. Terveysliikunnan edistäminen on moniulotteista toimintaa, jossa yhteistyötä olisi tehtävä liikuntatoimen, sosiaali- ja terveystoimen, koulutoimen ja kaavoituksen sekä maankäytön välillä. Kunnan palvelutarjonnan supistumisen ongelmaan on tarjottu vastaukseksi kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyön tehostamista sekä niin sanottuun ostopalvelujärjestelmään siirtymistä, jossa kunnat ostaisivat joko liikuntaseuroilta tai yksityisiltä yrityksiltä palveluita ja näin säästäisivät rahaa. Samalla kun kunnat ostaisivat palveluita, ne karsisivat omia palveluitaan. Urheiluseuroihin kohdistuukin kasvavia paineita osallistua yleisen hyvinvoinnin varmistamiseen omien yksityisten tavoitteidensa rinnalla. Niukat resurssit, asiakasohjautuvuuden painottaminen ja uusien hallintomallien etsiminen ovat johdatelleet urheiluseurat markkinoiden toimintalogiikan piiriin strategioineen, visioineen ja uusine tuotteineen. (Heikkala 2000, 132.) Jotkut pitävät tässä kehityksessä vaarana, että kunnan ja kansalaistoimijoiden roolit saattavat sekoittua. Jos seurat taloudellisen tilanteen pakottamina ottavat hoitaakseen ostopalveluita, ne menettävät ainakin osan omasta vapaasta päätäntävallastaan ja ajatus vapaasta kansalaistoiminnasta saattaa kärsiä. (Ilmanen 1999, 16-19, Heikkala 2000, 133.) Julkisen ja yksityisen sektorin tunkeutuminen kolmannen sektorin alueelle on jo muovannut kolmannen sektorin yhdistys- ja järjestötoimintaa. Tämän kehityksen ääripäässä on visio, jossa kolmas sektori on sulautunut sekä julkiseen että yksityiseen sektoriin. Toisessa ääripäässä on näkemys, jossa kolmas sektori eriytyy yhä edelleen siten, että siitä löytyy vielä vapaaehtoisuuteen perustuvaa talkoo- ja kansalaistoimintaa ja julkista sektoria tukevaa toimintaa tai selkeästi markkinamekanismeilla toimivia palveluja. (Heikkala 2000, 133.) Liikkuminen on sidoksissa fyysiseen ympäristöön, alueiden käyttöön ja paikkoihin, joissa liikkumiselle on olemassa edellytykset. Paikat voivat olla liikkumista varten tehtyjä (liikuntasali, urheilukenttä) tai monikäyttöisiä (monitoimisalit, jalkakäytävä). Alueiden käyttöä ja rakentamista ohjataan erityisesti vuoden 2000 alussa voimaan tulleella maankäyttö- ja rakennuslailla (MRL). Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, 1 ) yleisenä tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevista asioista. Ihmisen liikuntakäyttäytymiseen vaikuttaa oman motivaation lisäksi elinympäristö. Turvallinen, viihtyisä, lähellä oleva, arkiliikkumiseen ja liikunnallisiin harrastuksiin sopiva ympäristö mahdollistaa, tukee ja edesauttaa ihmisten liikuntavalintoja. Rakennettu ympäristö sekä maankäytön ja liikenteen suunnittelu vaikuttavat omatoimiseen liikkumiseen kuten kulkuvalintoihin enemmän kuin yksilön asenteet (Paronen 2005, 5). Esimerkki kaupunki- ja liikennesuunnittelun merkityksestä liikuntaa rajoittavan tai kannustavan ympäristön luomisessa on pelkistetty jakoon autoilulähtöiseen ja kevytliikennelähtöiseen ympäristöön. Autoilulähtöinen ympäristö on liikenneympäristö, jossa suunnittelulla on turvattu tehokas ja turvallinen autoliikenne. Maankäyttöä leimaa hajanaisuus: asunnot, palvelut, koulut ja työpaikat on sijoitettu omille erillisille alueilleen, jonne on vaikea päästä muulla kuin autolla. Ajoväylät ja paikoitusalueet määrittelevät asuinalueiden ja palveluiden sijoittelua. Kevytliikennelähtöiset ympäristöt ovat esteettömiä liikkumisen mahdollistavia ympäristöjä, jotka ovat tiiviisti rakennettuja asuin-, palvelu- ja työssäkäyntialueita. Paikat, joissa ihmiset asuvat tai käyvät töissä, ovat helposti saavutettavissa kevyenliikenteen tai kevyen- ja joukkoliikenteen yhteensovittamisella (sopivat liityntämatkat, pyöräpysäköinti). (Paronen 2005, 8.) Suuri osa päivittäisestä toiminnasta tapahtuu rutiinien ja totuttujen toimintojen varassa. Emme ajattele tekevämme samalla lailla valintoja, kun lähdemme ulkoiluttamaan koiraa tai kävelemme kauppaan kuin päättäessämme menemmekö esimerkiksi kuntosalille tai jalkapalloharjoituksiin. Suuri osa käyttäytymistämme on mukautumista fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön. Terveysliikunnan kannalta jokapäiväisten rutiinien, tottumusten ja mukautumisen alue on huomattavan tärkeä. Se kattaa perusliikunnaksi 15

16 käsitettävää fyysistä aktiivisuutta ja oheistoimintoina toteutuvaa liikuntaa sekä hyötyliikuntaa. Tällaisten liikkumismuotojen muotoutumisessa ja toteutumisessa fyysisellä ja sosiaalisella ympäristöllä on voimakas ohjaava osuus. Lähiliikuntapaikkojen saavutettavuus, työ-, harrastus- ja asuinalueiden läheisyys sekä ympäristön esteettisyys ja turvallisuus ohjaavat pitkälti näitä valintoja. (Paronen & Nupponen 2005, 211.) Ympäristö asettaa ihmisen toiminnalle puitteet, jotka suuntaavat toimintaa ja valintoja. Ympäristö voi siten rajoittaa tai jopa estää liikkumista tai parhaimmillaan kannustaa omatoimiseen liikkumiseen. Sellaisissa ympäristöissä, joissa on esimerkiksi paljon liikuntapaikkoja ja -tarjontaa, ihmiset osallistuvat liikuntaan aktiivisemmin kuin vähän liikuntamahdollisuuksia tarjoavien ympäristöjen ihmiset. Lisäksi monipuoliset käyttäytymismahdollisuudet synnyttävät yhteisössä sosiaalista luottamusta ja kansalaissitoutumista eli sosiaalista pääomaa. Liikuntarakentamisessa yhteisöllisyys korostuu sijoittamalla liikuntatilat muiden kulttuuristen aktiviteettien yhteyteen ja mahdollistamalla sosiaalinen kanssakäyminen liikunta-aktiviteettien lomassa (Leppänen 2005, 22). Tieto vaikutusmahdollisuuksista lisää aktiivisuutta osallistua yhteisön toimintaan ja käyttää avoimia tiloja ja liikkumismahdollisuuksia virkistys- ja asioimisliikuntaan. (Paronen & Nupponen 2005, 213.) Liikuntahalukkuutta ja itse liikuntaa vähentävät elinympäristön pysyvä ahtaus, melu, liikenneruuhkat sekä väkivalta ja rikollisuus tai niiden pelko. Tällaiset tekijät voivat aiheuttaa uupumuksen, omien päivittäisten toimintojen hallinnan vaikeuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden puutteen tunteita. Seurauksena on sosiaalisen kanssakäymisen väheneminen ja haluttomuus liikkua tällaisessa ympäristössä. Näillä seikoilla on merkitystä, koska ne vähentävät liikuntahalukkuutta ja -mahdollisuuksia varsinkin vähiten liikkuvilla. (Vuori 2003, 77.) Lähiliikuntapaikat ovat lasten ja nuorten liikuntaan sekä yleiseen kunto- ja terveysliikuntaan tarkoitettuja ympäri vuoden käytettävissä olevia liikuntapaikkoja tai -alueita, jotka sijaitsevat asuinalueilla tai niiden läheisyydessä. Lähiliikuntapaikkojen toteutuksessa tulisi suosia luovuutta, osallistuvaa suunnittelua ja eri hallinnonalojen yhteistyötä. Lähiliikuntapaikoissa korostuvat turvallisuus, kestävyys ja ympäristöystävällisyys. Lähiliikuntapaikat ovat kaikkien liikunnan harrastajien käytettävissä ja käyttäjilleen maksuttomia. Lähiliikuntapaikkojen saavutettavuuteen kuuluu myös, ettei erityisiä pukeutumis-, peseytymis- ja huoltotiloja yleensä tarvita ja että niille johtavat kevyen liikenteen väylät ovat luontevia ja turvallisia. (Liikuntapaikkarakentamisen suunta 2004, 7.) Liikuntapaikkapalvelut ja kansalaisten tasa-arvo -tutkimuksessa selvitettiin lasten liikuntaa vaikeuttavia tekijöitä. Eniten lasten liikuntaa vaikeuttavat välimatkat liikuntapaikoille sekä sopivien liikuntapaikkojen puute. Siten liikuntapaikkojen sijainti on merkittävä tekijä lasten liikunnassa. Lasten omaehtoinen liikkuminen tapahtuu päivittäisessä lähiympäristössä kuten kotien ja koulujen pihoilla. Kaukana oleville liikuntapaikoille lapsi ei pysty itsenäisesti kulkemaan ilman kuljetusapua samoin kuin aikuinen liikkuja. (Suomi 2000, 141.) Ala-asteiden koulupihat ovat osoittautuneet hyviksi lähiliikuntapaikoiksi muun muassa hyvän käyttöasteensa vuoksi. Koulupihoihin sijoitetut lähiliikuntapaikat palvelevat niin koulun välitunti- että opetuskäyttöä kuin iltapäivätoimintaa. Lisäksi ne sijaitsevat melkein aina asuinalueiden keskellä, joten ne ovat hyvin lasten ja muiden liikkujien käytettävissä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kuitenkin joka kolmas koulupiha vaatii välitöntä kunnostamista. Suurimmat puutteet ja ongelmat koulupihojen liikuntaolosuhteissa liittyvät liikuntapaikkojen vähyyteen. Huonot liikuntaolosuhteet ovat jonkin verran yleisempiä suurissa kouluissa ja kaupunkikeskusta- ja lähiökouluissa kuin kyläkouluissa. (Nuori Suomi 2004, 9-10, 32.) 16

17 4.3 Yhteisöllisyyden merkitys Sosiaalinen pääoma eli yhteisöllisyys on aineeton hyödyke, jota yksittäinen ihminen ei voi omistaa. Sosiaalisen pääoman alustana voi toimia ainoastaan ihmisryhmä, yhteisö, kansa tai kansoja leimaava yhtenäiskulttuuri. (Hyyppä 2005, 19.) Sosiaalisella pääomalla viitataan sellaisiin yhteisöllisyyden piirteisiin, jotka ilmenevät esimerkiksi luottamuksena, vastavuoroisuutena ja verkostoina (Hjerppe 2000, 5). Yhteisöllisyys (sosiaalinen pääoma) tarkoittaa vapaaehtoista ja aktiivista osallistumista kansalaisryhmissä, jotka voivat olla pitkällisen tarpeen tai äkillisen tilanteen synnyttämiä tai virallisiin järjestelmiin liittyviä. Yhteisöllisyyden voima on keskinäisessä yhteydenpidossa, joka tapahtuu vaakatasossa ja osallistujien omasta halusta. (Hyyppä 2002, 113.) Kun yhteisöllisyyttä pyritään lisäämään, avainasemassa on sosiaalinen osallistuminen (Hyyppä 2002, 178). Huomattava osa liikuntatoiminnasta toteutetaan kansalaistoimintana. Urheiluseurojen toiminta perustuu suurelta osalta vapaaehtoisena tehtävään työhön. Urheiluseuroissa tehtävä työ antaa yksilöille mahdollisuuden osallistua, toteuttaa itseään ja vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin. Osallistuminen tukee elämänhallintaa ja ehkäisee syrjäytymistä. Urheiluseurat voidaankin nähdä horisontaalisten ja tasa-arvoisuuteen perustuvien vuorovaikutussuhteiden muotoutumispaikkoina. Niissä yksilöt liittyvät toisiinsa luottamuksen sitein. Tämä luottamus kohdistuu periaatteessa kaikkiin urheiluseurassa toimiviin ihmisiin ja laajentaa luottamussuhteiden piiriä myös ulkopuolisiin. Perinteinen urheiluseuratoiminta pohjautuu vastavuoroisuuteen ja on luonteeltaan yhteisöllistä. (Siisiäinen 2005, 6.) Tutkimusten mukaan vapaaehtoinen yhdistys- ja harrasteryhmätoiminta on tärkeää ihmisten hyvinvoinnille. Vapaaehtoinen harrastustoiminta, joka tapahtuu vapaa-ajalla, on osoittautunut elämää pidentäväksi sosiaaliseksi pääomaksi. On myös voitu osoittaa, että vapaaehtoinen puuhastelu ja kuuluminen vapaaehtoiseen järjestöön ja siinä toimiminen liittyvät hyvään terveyteen. (Hyyppä 2005, ) Yksilön hyvinvointi on siten riippuvainen yhteisöön kuulumisesta. Sosiaaliset suhteet parantavat hyvinvointia ja elämänlaatua sekä vaikuttavat myönteisesti terveyteen. 4.4 Terveysliikunnan kannustimet ja esteet Liikunta on yksilön omaan harkintaan ja valintoihin perustuvaa käyttäytymistä. Jo yksinkertainen liikuntakäyttäytyminen kuten kävelylle lähtö on monitahoinen prosessi, joka sisältää harkintoja, ratkaisuja ja toimintoja ja jonka toteutumiseen vaikuttavat monet yksilöön, ympäristöön ja itse liikuntaan liittyvät tekijät. (Vuori 2003, 63.) Suomalaisten tärkeimmät syyt liikunnan harrastamiseen ovat terveys, kunto, rentoutus ja virkistys. Näiden syiden lisäksi mainitaan liikunnan tuottamat elämykset, yhdessäolo, mahdollisuus oman itsensä toteuttamiseen, mahdollisuus olla omassa rauhassa ja oppia ja hallita liikuntataitoja. Suomalaiset uskovat vahvasti liikunnan terveellisyyteen. Suomalaisista 44 prosenttia katsoo liikunnan kuuluvan kahden tärkeimmän terveyteen vaikuttavan tekijän joukkoon. Usko liikunnan terveellisyyteen johtaa yleensä myös tekoihin. Puolet miehistä ja 2/3 naisista ilmoittaa yrittäneensä lisätä liikuntaa terveyssyistä edeltäneen vuoden aikana. Noin 1/4 miehistä ja 1/3 naisista ilmoittaa myös lisänneensä liikuntaa edeltäneen vuoden aikana. Myös iäkkäiden henkilöiden usko liikunnan terveellisyyteen on vahva. Heistä 80 prosenttia ilmoittaa liikunnan kannattavan aina. Valitettavasti kaikkien liikunnan aloittaneiden harrastus ei säily, vaan lopettaneita on lähes yhtä paljon kuin aloittaneita. (Vuori 2003, ) Koska liikuntaan suhtaudutaan Suomessa yleisesti myönteisesti, olisi liikunnan edistämisessä syytä keskittyä yksilöllisiin, asuinaluekohtaisiin tai elämäntilanteesta johtuviin liikunnan harrastamisen esteisiin. Liikunnan harrastusta rajoittaviksi tekijöiksi mainitaan töistä, opiskelusta, kotitöistä tai lasten hoidosta johtuva ajan puute, väsymys tai energian puute ja terveydelliset syyt. Seuraavaksi tulevat kiinnostuksen puute ja muut harrastukset. Myös helposti saavutettavien liikuntapaikkojen puuttuminen ilmoitetaan liikuntaa rajoittavaksi tekijäksi, kun taas välineiden, varusteiden, seuran tai ohjauksen puute sekä kustannukset mainitaan harvemmin liikuntaa rajoittaviksi tekijöiksi. (Vuori 2003, ) 17

18 Liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin on perinteisesti kannustettu liikunta- ja terveyskasvatuksen sekä valistuksen avulla. Koululiikunnan yksi tärkeimmistä päämääristä on ohjata liikunnalliseen elämäntapaan. Liikuntaan on myös yritetty kannustaa erilaisten kampanjoiden ja ohjelmien avulla, joita voidaan toteuttaa organisaation (työpaikoilla tapahtuvat toiminta), kunnan (Liike Liikunta turkulaisten hyvinvoinnin välineenä -hanke) tai valtakunnan tasolla (Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma). (Vuori 2003, ) Liikunnan harrastamista tukee liikuntaa suosiva kulttuuri. Jotta liikunta voisi vaikuttaa hyvinvointiin, sen täytyy olla kulttuurissa hyväksyttävää. Jos kulttuuri ei hyväksy liikuntaa, sen harrastajan on kestettävä kulttuurin taholta tuleva vastustus ja harrastus saattaa loppua. Jotta ihminen harrastaisi liikuntaa, tulee hänen kokea liikunnan harrastaminen mielekkäänä yksilötasolla. Aina on kuitenkin ihmisiä, jotka eivät pidä liikunnan harrastamista mielekkäänä. Tämä saattaa johtua esimerkiksi ulkoisen pakon kokemisesta. Liikuntaohjelmissa joudutaankin tasapainoilemaan rajalla, jossa ohjelman tiukkuus kääntyy pakoksi. Liikuntaan pakottaminen ei edistä kenenkään hyvinvointia. (Ojanen 1999, 10.) Liikuntaa harrastavat todennäköisemmin ne, jotka kokevat paikalliset liikkumismahdollisuudet hyviksi, ovat tietoisia liikunnan edistämisohjelmista ja kampanjoista sekä kokevat lähiympäristönsä tukevan heidän liikkumistaan. Tutkimuksen mukaan sosiaalinen tuki on vahvimmin yhteydessä liikunnan harrastamiseen. Ne, joiden lähiympäristö kuten perhe, ystävät, työpaikka tai koulu, kannustivat heitä liikkumaan, liikkuivat kaksi kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät kannustusta kokeneet. (Ståhl 2003, 68.) Sosiaalisen tuen muotoja ovat esimerkiksi konkreettinen liikunnan mahdollistava apu, liikuntamahdollisuuksia koskevien tietojen antaminen, henkinen tukeminen kuten rohkaiseminen ja kannustaminen sekä arvioiva tuki kuten liikuntaharrastuksen ohjaajan tai lääkärin antama palaute. Liikuntaryhmän yhteenkuuluvuuden tunteella voi olla suuri merkitys ryhmään kuuluvien jatkuvan kiinnostuksen ylläpitämisessä. Sosiaalinen eristäytyneisyys ja syrjäytyneisyys ovat negatiivisesti yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen. (Vuori 2003, 95.) Monessa liikuntalajissa sosiaalinen yhdessäolo on oikeastaan tärkeämpää kuin itse liikunta. Suuri osa liikunnan merkityksestä tulee yhdessä tekemisestä ja yhteen hiileen toimimisesta. Usein myös liikunnan jälkeinen yhdessäolo on tärkeää. (Ojanen 1999, 10.) miten työntekijät kohentavat kuntoaan. Työnantajan toiveena on, että jokainen heräisi havaitsemaan omien toimiensa merkityksen hyvinvointiin ja työkykyyn. Samalla toiveena on sairauspoissaolojen vähentyminen. (Määttälä 2005, ) Koska terveysvalistus ei ole purrut toivotulla tavalla, Sitran yliasiamies Esko Aho ehdotti, että kunnostaan huolehtivat ihmiset palkittaisiin bonusjärjestelmällä. Yhteiskunta ei voi hänen mielestään kokonaan kustantaa kuntonsa laiminlyöneiden hoitoa. Terveellisesti elävät maksaisivat sairastelustaan vähemmän kuin epäterveellisesti elävät. Ahon mukaan taloudelliset kannustimet saisivat ihmiset toimimaan niin, että elintapasairaudet kuten tyypin 2 diabetes eivät puhkeaisi. (Kauppalehti 2005, 2-3.) Terveyskasvatuksessa käytetyn mallin mukaan tiettyyn käyttäytymiseen liittyvät tekijät voidaan luokitella altistaviin, mahdollistaviin ja vahvistaviin tekijöihin. Altistavat tekijät ovat jo valmiina olemassa ennen kyseistä käyttäytymistä. Myönteisessä muodossa nämä tekijät lisäävät henkilön perusteita ja motivaatiota käyttäytymisen esimerkiksi liikunnan aloittamiseen tai jatkamiseen. Altistavia tekijöitä voivat olla tieto, asenteet, uskomukset ja arvot sekä ikä, sukupuoli ja monet sosiaalista taustaa kuvaavat tekijät. Mahdollistavia tekijöitä ovat henkilön omat edellytykset kuten liikunnan suoritustaidot, riittävä kunto ja terveys sekä ympäristöön liittyvät mahdollisuudet kuten käytettävissä olevat suorituspaikat, välineet, varusteet ja mahdolliset palvelut. Vahvistavat tekijät muodostuvat käyttäytymisen aikana. Vahvistavia tekijöitä ovat liikuntaa tukevat tekijät kuten sosiaalinen tuki sekä liikunnan tuottamat kokemukset, palkinnot, erilaiset kannusteet ja liikunnan vaikutukset esimerkiksi terveyteen. (Vuori 2003, 102.) Liikunnan aloittamiseen ja jatkamiseen vaikuttavat monet tekijät samanaikaisesti. Se on sitä todennäköisempää, mitä useammat myönteiset tekijät ja mitä harvemmat kielteiset tekijät toteutuvat samanaikaisesti. Halukkuus ilman mahdollisuuksia johtaa turhautumiseen ja mahdollisuuksien tarjoaminen ilman halukkuutta on voimavarojen tuhlausta. Vastaavasti ilman vahvistamista ja tukea aloitettu liikunta saattaa jäädä tilapäiseksi. (Vuori 2003, 103.) Viime aikoina on myös puhuttu taloudellisten kannustimien merkityksestä liikunnan ja terveellisten elämäntapojen edistämisessä. Esimerkiksi Toholammin kunta maksaa työntekijöilleen lisäpalkkaa liikunnasta. Paikallinen järjestelyerä maksetaan sen mukaan, 18

19 5 PÄIJÄT-HÄMEEN NYKYTILANNE 5.1 Päijät-Häme liikunnan megamaakunta Päijät-Hämeessä on merkittävä liikunnan ja urheilun osaamiskeskittymä. Lahti tunnetaan urheilukaupunkina ja Lahden urheilukeskus tunnetaan kansainvälisenä kilpailu- ja harrastusympäristönä. Alue muodostuu laajasta kokonaisuudesta, johon kuuluvat hyppyrimäkien ja urheilustadionin lisäksi muun muassa maauimala, jäähalli, uimahalli, Hiihtomuseo ja suur- ja messuhallit. Alue on kaupunkilaisten tärkeimpiä ulkoilupaikkoja, Salpausselän maastoissa on 100 kilometriä ulkoilureittejä sekä talvi- että kesälajien harrastajille. Salpausselän harjumaasto tarjoaa upeat ulkoilumaastot lähes kaikkialla Lahden seudulla. Lahdesta aukeaa Vesijärven kautta reitti Järvi-Suomeen kalastus- ja veneilymahdollisuuksineen. Päijät-Hämeen alueella järjestetään liikunta-alan tutkintoihin johtavaa koulutusta useassa oppilaitoksessa. Lahden ammattikorkeakoulun liikunnan laitos sekä Haaga ammattikorkeakoulun yksikkönä toimiva Vierumäen liikuntainstituutti kouluttavat liikunnanohjaajia. Vierumäellä Suomen Urheiluopisto sekä Nastolassa Liikuntakeskus Pajulahti toteuttavat toisen asteen koulutusta. Liikunnanohjaajakoulutuksen lisäksi Vierumäellä järjestetään muun muassa urheilujohtamisen, valmentamisen, urheilujournalismin ja liikuntapaikka-alan opintokokonaisuuksia. Lisäksi Vierumäellä on tarjolla lajikohtaisia tutkintoja, seminaareja, kursseja ja täydennyskoulutusta. Suomen Urheiluopistolla järjestettäviin liikunta-alan tutkintoihin johtaviin koulutuksiin osallistuu vuosittain noin 500 opiskelijaa. Liikuntakeskus Pajulahti järjestää liikuntaalan ammatillisen koulutuksen lisäksi valmentajakoulutusta sekä erilaisia seminaareja. Päijät-Hämeessä toimii myös Puolustusvoimien Urheilukoulu, jonka Kurssi- ja tutkimusosasto kouluttaa henkilökuntaansa tiedustelu- ja liikunta-alan tehtäviin. Lahdessa Salpausselän koulussa toimivat urheilupainotteinen yläaste ja lukio. Myös Hollolan yläasteella on mahdollista hakeutua liikuntaluokille. Padasjoen lukiossa valinnaisiin aineisiin kuuluu hiihtovalmennus. Koulutuskeskus Salpauksen nuorisoasteen perustutkinnoissa on mahdollisuus urheilijoiden ammatilliseen perustutkintokoulutukseen. Päijät-Hämeen urheiluakatemia on perusteilla oleva verkostoorganisaatio, jonka tavoitteena on kehittää alueen nuorille urheilijoille koulutus- ja valmennusympäristö, jossa urheilijat pystyvät yhdistämään opiskelun, lajikohtaisen valmennuksen sekä kilpailutoiminnan. Suomen neljästä valtakunnallisesta valmennuskeskuksesta Pajulahti ja Vierumäki sijaitsevat Päijät- Hämeessä. Valmennuskeskuksista suurimpaan eli Vierumäelle on keskittynyt huomattavien suomalaislajien valmennusosaaminen. Pajulahdessa on taas muun muassa valtakunnallinen kamppailulajien valmennuskeskus. Valmennustyötä tehdään myös Puolustusvoimien Urheilukoulussa. Valtakunnalliset liikunnan valmennus- ja koulutuskeskukset tekevät myös merkittävää kansainvälistä liikunta-alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Alueen urheiluseurat toteuttavat ensisijaisesti liikuntakasvatustyötä, mutta talkoohengellä toteutetaan maakunnassa vuosittain myös kansainvälisiä ja kansallisia tapahtumia. Kansainvälisistä suurtapahtumista tunnetuin on Salpausselan kisat Lahdessa. Salpausselän kisat houkuttelevat vuosittain kymmeniätuhansia kisavieraita ympäri maailmaa hiihtostadionille ja mäkimonttuun. Kansainvälinen Finland Open on ammattilaisten vakio- ja latinalaistanssien kilpailu, joka kerää Lahteen maailman huippuparit joka syksy. Finland Open -kilpailuissa on vieraillut osanottajia lähes 20 maasta. Finlandia-hiihto, jonka vuonna 2005 hiihti 5500 kuntohiihtäjää, on Suomen suurin massahiihtotapahtuma. Muita hiihtotapahtumia maakunnassa ovat muun muassa Vierumäellä järjestettävät Ilveslatu ja 24-tunnin hiihto sekä Padasjoella hiihdettävät Päijänteen postihiihto ja Päijänteen kuutamohiihto. Juoksutapahtumia ovat muun muassa Orimattilassa järjestettävät Uudenvuoden yöjuoksu ja Kuivannon kymppi. Melomaan pääsee Padasjoella Päijänteen Kuutamomelonnassa ja Vappumelonnassa sekä Hämeenkoskelta Kärkölään melottavassa Teuronjoki-melonnassa. Muita tapahtumia ovat esimerkiksi Postilaatikkopyöräily kuntoliikuntatapahtuma Kärkölässä ja Mölkyn MMkisat sekä Kunnon Nainen tapahtuma Lahdessa. Lapsille ja nuorille järjestettäviä tapahtumia ovat Easter Tournament juniorikoripalloturnaus sekä Lahti Soccer juniorijalkapalloturnaus. 19

20 Alueella toimivista seuroista Asikkalan Raikas tunnetaan ennen muuta suunnistuksesta, Lahden Ahkera painista ja yleisurheilusta, Orimattilan Jymy yleisurheilusta ja koripallosta, Heinolan Isku painista ja yleisurheilusta. Fc Reipas ja Kuusysi ovat alueen suurimmat jalkapalloseurat. Kiekkojunioritoiminnan tukirankana toimii Kiekkoreipas. Lahden Uimaseuran tavoitteena on yhdistää Päijät-Hämeen uinnin osaajia ja tehostaa voimavarojen käyttöä muun muassa vesiliikunnan harrastustoiminnan ja koulujen opetustoimen järjestämisessä. Lahden Hiihtoseuran historia alkaa 1920 luvun alusta, jolloin aloitettiin Salpausselän kisat. Maakunnassa on useita muitakin voimakkaita urheiluseuroja ja kaikkiaan Päijät-Hämeen alueella on tällä hetkellä yli 400 urheiluseuraa, joissa on jäseniä yli Lahdessa harrasteliikunnasta vastaa Kortteliliiga ry, jonka piiriin kuuluu yli 3000 liikunnan harrastajaa, joiden ikähaitari on vuotta. Päijät-Hämeessä yhdistyvät myös liikunta ja matkailu. Suomen Urheiluopisto Vierumäellä, Liikuntakeskus Pajulahti Nastolassa ja Messilän matkailukeskus Hollolassa tarjoavat mahdollisuuden liikunnallisen loman viettämiseen. Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kuntien alueella sijaitsevan Päijänteen kansallispuiston lisäksi luonnossa liikkumiseen soveltuvia reitistöjä löytyy joka kunnan alueelta. Liikuntapaikkoja ja -reittejä on kehitetty pääosin kuntien omista tarpeista ja lähtökohdista, mutta ylikunnalliset ja nyttemmin jo ylimaakunnalliset reitit kehittyvät entistä monipuolisemman liikunnan tarpeisiin ja ovat hyvin laajan käyttäjäkunnan hyödynnettävissä. Opetusministeriön liikuntapaikkarakentamisen painopisteenä on viime vuosina ollut lasten ja nuorten liikunta sekä terveyttä edistävä liikunta. Tämä on lisännyt selvästi arki- ja lähiliikuntaolosuhteiden kehittymistä Suomessa. Suomen liikuntapaikkatiheys on yksi liikuntapaikka 175 asukasta kohden. ( Päijät-Hämeessä yhtä liikuntapaikkaa kohden on enemmän asukkaita kuin maassa keskimäärin. Lukumäärällisesti liikuntapaikat ovat keskittyneet suurimpiin kuntiin ja maakunnan reuna-alueilla liikuntapaikkoja on huomattavasti vähemmän. Myös kaupallisten liikuntapalveluiden tarjonta on runsaampaa suurimmissa kunnissa. Lisäksi niissä liikuntapaikat ovat usein helpommin saavutettavissa tiiviimmän yhdyskuntarakenteen ja kattavamman julkisen liikenteen vuoksi. LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄ PÄIJÄT-HÄMEESSÄ LIIKUNTAPAIKAT ASUKASLUKU LIIKUNTAPAIKKATIHEYS Artjärvi Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Nastola Orimattila Padasjoki Sysmä Yhteensä Lähteet: Liikuntapaikat: Suomalaisen liikunnan tietopankki ( Asukasluvut: Kunnat.netin aluetietopankki ( 20