Yhdessä eteenpäin. Hyvää Uutta Vuotta 2008 hyvät. Sininauhaliitolla oli kaksi hankehakemusta, Tässä jäsentiedotteessa on tulevien

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdessä eteenpäin. Hyvää Uutta Vuotta 2008 hyvät. Sininauhaliitolla oli kaksi hankehakemusta, Tässä jäsentiedotteessa on tulevien"

Transkriptio

1 Sininauhaliiton jäsenprintti 1/2008 Yhdessä eteenpäin Kuva: Mika Heittola / Kuvakori Hyvää Uutta Vuotta 2008 hyvät Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen työntekijät ja vastuunkantajat! Vuosi on pyörähtänyt käyntiin, vaikka ei kaikkien järjestöjen osalta kovinkaan valoisissa merkeissä tiukkojen Ray:n päätösten takia. Iloisiakin yllätyksiä on koettu, mutta niukka 8 % jakovara ei antanut Ray:lle suuria mahdollisuuksia tukea uusia hankkeita. Jotkut jo hyviksi havaitut toimivat toiminnot ovat kohdannut ikäviä takaiskuja. Nyt jos koskaan tarvitsemme toinen toistemme tukea, kokemusta ja osaamista, jotta saamme koottua voimamme ja uskomme tulevaisuuteen. Myös kunnat ovat keskittäneet palveluitaan omiin yksiköihin, mikä näkyy järjestöjen sekä yksityisten päihdetoimijoiden tilanteen kiristymisenä. Sininauhaliitolla oli kaksi hankehakemusta, joilla pyrimme saamaan lisää voimavaroja jäsenjärjestöjemme palvelemiseen. Toinen oli laatutyön hanke, joka ei saanut valitettavasti rahoitusta. Toinen oli tuo aluetyön kehittämishanke, johon saimme tälle vuodelle c ja ensi vuodelle c, mitkä ovat kenttämme laajuuteen nähden melkoisen pienet resurssit, mutta parempi kuin ei mitään. Sininauhaliitto on pyrkinyt vahvistamaan jäsenjärjestöpalvelujaan erityisesti aluetyön myötä. Sininauhaliiton aluetyötä on käynnistetty viime vuosina uudelleen. Tämän vuoden tammikuussa aluetyö saadaan käyntiin koko maassa. Tämän jälkeen voimme tehdä päätökset siitä, mitkä kaksi aluetta voisivat pilotoida Sininauhaliiton aluetyöhankkeessa hankkeen ensimmäisenä vuonna, siksi aluetyön kokouksiin on erityisen tärkeä osallistua. Toiseksi kevään aluetyön kierroksella tulemme kysymään teiltä, hyvät jäsenjärjestöjen edustajat, teidän mielipidettänne Sininauhaliiton strategian onnistumisesta ja siitä, mitä asioita uudessa strategiassa tulisi ottaa huomioon jäsenjärjestöjen kannalta. Lisäksi teemme aluetyön kierroksella kirjallisen kyselyn teidän toiveistanne aluetapaamisten sisällöistä. Nämä ovat kaikki niitä vaikuttamisen mahdollisuuksia, joilla te, jäsenjärjestöjen työntekijät, voitte vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaista tietoa, koulutusta jne. liitto tulevaisuudessa järjestää. Palautekysely on myös tässä kirjeessä liitteenä. Sen voi palauttaa faksina tai postitse allekirjoittaneelle. Tässä jäsentiedotteessa on tulevien aluetapaamisten ohjelmia ja aikatauluja sekä kevään koulutuksien ohjelmia. Jäsenjärjestöjen työntekijöille räätälöidyn kuntoremontin ensimmäinen osa toteutetaan Kevään aikana käynnistyy myös Kristillisen toipumistyön ryhmänohjaajakoulutus Tämän lisäksi perinteinen projektiklinikka toteutuu ja Siniboss-verkoston matka Tarttoon jäsenjärjestöjohtajille sekä vastuunkantajille Ottakaa valikoimasta itsellenne mielekkäät tapahtumat ja tulkaa yhteen miettimään ja keskustelemaan toisten samanhenkisten ihmisten kanssa, yhdessä meissä on voimaa! Minä sekä muut järjestötuen työntekijät olemme teidän käytettävissänne, joten ottakaa rohkeasti yhteyttä, niin pohditaan yhdessä teille tärkeitä asioita. Siunattua kevään odotusta ja voimia työssänne! Eija Kilgast, järjestöpäällikkö, Sininauhaliitto puh , faksi (09) eija.kilgast@sininauhaliitto.fi

2 Tulevia tapahtumia Kuva: Mika Heittola / Kuvakori Sininauhaliiton koko Uuttamaata koskevan aluetyön käynnistämistilaisuus (Sisältää Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnat) Aika klo Paikka Sininauhatalo, Krämertintie 2, HELSINKI Yhteyshenkilö Eija Kilgast / Katja Vainio Sininauhaliitto puh Tapaamisen tavoitteet: 1. Käynnistää aluetyö koko Uudenmaan alueella 2. Käynnistää tällä alueella toimivien Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen keskinäinen yhteys ja yhteistyö 3. Keskustellaan siitä, millaista yhteistyötä alueella toimivat jäsenjärjestöt voivat keskenään toteuttaa ja millaista tukea Sininauhaliitolta odotetaan. 4. Luodaan aluetyölle rakenteet. Asialista: Kahvitarjoilu! Alkurukous Tervetuloa Sininauhaliittoon, kehittämispäällikkö Anneli Pienimäki Läsnä olevien järjestöjen ja henkilöiden esittäytymis- ja kuulumiskierros. Mitä ajankohtaisia haasteita juuri nyt on ilmassa Uudenmaan alueella ja jäsenjärjestöjen toiminnassa? Keskustelua kierroksen nostamista ajatuksista Ruokailu Valtakunnalliset haasteet ja järjestöpalveluiden ajankohtaiset kuulumiset, järjestöpäällikkö Eija Kilgast ja koulutussuunnittelija / työnohjaaja Tuomo Salovuori, Sininauhaliitto Kahvi Jäsenjärjestöjen näkemyksiä Sininauhaliiton strategian toteutumisesta ja haasteista uudelle strategiakaudelle. Kehittämispäällikkö Anneli Pienimäki ja järjestöpäällikkö Eija Kilgast Jatkosta sopiminen Loppurukous Lämpimästi tervetuloa isommallakin joukolla! Yhteistyöterveisin Eija Kilgast, järjestöpäällikkö, Sininauhaliitto eija.kilgast@sininauhaliitto.fi puh Ilmoittautumiset em. sähköpostiosoitteeseen mennessä Sininauhaliiton Savo-Karjalan aluetyön käynnistämistilaisuus (Sisältää Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan maakunnat) Aika klo Paikka Tyynelän kuntoutus- ja kehittämiskeskus, Yhteyshenkilöt Jyrki Koskela tai Seppo Sulkko, puh Tapaamisen tavoitteet: 1. Käynnistää Sininauhaliiton aluetyö Savo-Karjalan alueella 2. Käynnistää tällä alueella toimivien Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen keskinäinen yhteys ja yhteistyö 3. Keskustellaan siitä, millaista yhteistyötä alueella toimivat jäsenjärjestöt voivat keskenään toteuttaa ja millaista tukea Sininauhaliitolta odotetaan. 4. Luodaan aluetyölle rakenteet. Asialista: Tervetuloa Tyynelän kuntoutus- ja kehittämiskeskukseen, tutustuminen yksiköihin Kuntoutumiskeskuksen johtaja Jyrki Koskela ja Kehittämiskeskuksen johtaja Seppo Sulkko Ruokailu Sininauhaliiton tervehdys aluetapaamiseen, järjestöpäällikkö Eija Kilgast Kahvi Läsnä olevien järjestöjen ja henkilöiden esittäytymis- ja kuulumiskierros. Mitä ajankohtaisia haasteita juuri nyt on ilmassa Savo Karjalan alueella ja jäsenjärjestöjen toiminnassa? Keskustelua kierroksen nostamista ajatuksista Jäsenjärjestöjen näkemyksiä Sininauhaliiton strategian toteutumisesta ja haasteista uudelle strategiakaudelle. Tutkimuspäällikkö Pekka Lund ja järjestöpäällikkö Eija Kilgast Jatkosta sopiminen Loppurukous Lämpimästi tervetuloa isommallakin joukolla! Yhteistyöterveisin Eija Kilgast, järjestöpäällikkö, Sininauhaliitto eija.kilgast@sininauhaliitto.fi puh Ilmoittautumiset em. sähköpostiosoitteeseen mennessä

3 Tukea KaikkiNaiselle -hankkeen päätösseminaari Hotelli Arthur, Vuorikatu 19, Helsinki Puheenjohtajana päihdetyön kehittämispäällikkö Anneli Pienimäki Ohjelma: Seminaarin avaus, kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson Minä kasvan toipumisohjelma, projektipäällikkö, Tarja Hiltunen Tunteet ja kivut toipumisen mahdollisuutena, projektisuunnittelija Virpi Kujala Naisten ja työntekijöiden kokemuksia ryhmätoiminnasta, Tarja Hiltunen Keskustelu Kahvi Naisen toipuminen päihdeongelmasta raskaus- ja vauva-aikana, kehittämispäällikkö Maarit Andersson Keskustelu Mustalintu Melanitta Nigra. Yhden rikotun tytön etsintämatka eheäksi naiseksi. Monologi. MTH, Seksuaalipedagogi Tuija Jormakka. Keskustelua Päätössanat Hyvää matkaa sanoin, sävelin Lisätietoja: Tarja Hiltunen, Ilmoittautuminen to mennessä Katja Vainio-Helakorpi, puh , Seminaari on maksuton. Kahvitarjoilu. Seminaarissa on myytävänä Minä kasvan -kirjaa ja ohjaajan opasta. Huumetyön koulutuspäivä Kokkolassa klo Kaupungintalo, Kokkolasali Kauppatori 5, Kokkola Päivän teema on Huumeriippuvuus ja kaksoisdiagnoosi. Kouluttajana on Ilkka Helamo, jolla on pitkäaikainen kokemus vaikeasti huumeriippuvaisten potilaiden hoitamisesta. Helamo toimii myös päihdekouluttajana ja päihdehoitotyön kehittäjänä. Ohjelma: 9.30 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.45 Koulutuspäivän avaus Projektipäällikkö Helena Virokannas, Sininauhaliitto Riippuvuuden mekanismit Päihdekouluttaja, sh Ilkka Helamo, TYKS, Addiktiopoliklinikka Lounas (omakustanne) Ammatillisen vuorovaikutuksen välineet huumehoitotyössä Ilkka Helamo Kahvia ja pullaa Kokkolan seudun huumetilanne Poliisin näkökulmasta Kokkolan Kihlakunnan Poliisi Kristillisen päihdetyön mahdollisuudet Järjestöpäällikkö Eija Kilgast, Sininauhaliitto ja Seetri ry Päivän yhteenveto Perusturvajohtaja Jussi Salminen, Kokkola Hinta: tilaisuus on maksuton Ilmoittautumiset: mennessä tai puh Lisätiedot: Helena Virokannas Uutuuskirja avuksi työhön Virpi Kujala ja Tarja Hiltunen MINÄ KASVAN Kirja on tarkoitettu päihde- ja muista riippuvuuksista kuntoutuvan naisen tueksi silloin, kun riippuvuuskäyttäytyminen on jossain määrin hallinnassa tai loppunut kokonaan ja naisella on tarve ja valmius elämänsä perusteellisempaan käsittelyyn. Minä kasvan -kirja soveltuu oman elämän itsenäisen työstämisen lisäksi myös ryhmäkäyttöön. Kirjaan on tehty ryhmätoiminnan opas, jonka tuella sitä voi käyttää toipumisryhmissä ja -leireillä. Oppaasta löytyy ideoita kirjan teemojen käsittelemiseen, oppimistehtäviä sekä käytännöllisiä ohjeita ryhmän ohjaamiseen. Sen voi tallentaa veloituksetta Sininauhaliiton Internet-sivulta. Kirjan hinta 12 c Tilaukset: tilaukset@sininauhaliitto.fi puh , faksi (09)

4 Sininauhaliiton projektiklinikka Siikaniemessä Lämpimästi tervetuloa Sininauhaliiton perinteiselle projektiklinikalle Lahden seurakuntayhtymän leirikeskukseen Siikaniemeen. SIIKANIEMEN KURSSIKESKUS Siikaniementie 210, KUTAJÄRVI Puh. (03) Faksi (03) Linkki Siikaniemen sivuille: Hinnat: Ma Ti majoituksella 2 hh, 66,40 c (sisältää lakanat ja pyyhkeet). Yhden hengen huoneen lisämaksu 7 c (saatavilla rajoitetusti) Ma ilman majoitusta 20 c Ti ilman majoitusta 14 c Majoitukset ja ruokailun laskuttaa laskulla Siikaniemi, sillä muita kuluja ei osallistujille tule. Ilmoittautumiset ja klinikka-ajan varaukset mennessä Katja Vainio-Helakorvelle sp. katja.vainio@sininauhaliitto.fi tai puh Ilmoittautumisen yhteydessä tulee mainita erityisruokavalio aterioiden järjestämiseksi, huonevaraus sekä klinikka-ajan varaus Ray:n avustusvalmistelija Jussi Heinoselle. Jussi Heinonen toivoo etukäteen kirjallisia hakemusluonnoksia sekä tutustumista Ray:n strategisiin linjauksiin. Hakemusluonnokset lähetetään Katja Vainiolle, joka koostaa ne Sininauhaliitossa ja toimittaa Raha-automaattiyhdistykselle. Lähetämme tämän tiedotteen liitteenä esitteen Ray:n strategisista linjauksista. Ohjelma Maanantai Saapuminen ja tervetulokahvit Tiistai Aamupala Alkuhartaus Projektiklinikan avaus, toiminnanjohtaja Aarne Kiviniemi Kehittämistyön haasteet Sininauhaliitossa, päihdetyön kehittämispäällikkö Anneli Pienimäki Lounas ja majoittuminen (osa joutuu odottamaan huonettaan iltapäivään) RAY:n linjaukset ja uusi hakemuslomake kohta kohdalta, avustusvalmistelija Jussi Heinonen, RAY Kahvi Hankearviointi ja arvioinnin työkalut, arviointipäällikkö Nina K. Hyttinen Tauko Laatutähti hankesuunnittelun apuvälineenä, Anneli Pienimäki Päivällinen Vapaata ohjelmaa, saunomista Yhteistä vapaa-ajanohjelmaa Hengen ravintoa Iltapala 9.00 Aamunavaus 9.15 Terveyden edistämisen määrärahat, kehittämispäällikkö Ritva Varamäki, Terveyden edistämisen keskus TE-keskuksen työllisyyspoliittisten rahoitusten käyttö, kehittämispäällikkö Sinikka Kauranen, Hämeen TE-keskus Tauko Varainhankinta- ja verotuskysymyksiä, puhuja avoin Lounas Sessiot: Järjestöjen rooli pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmassa, ylitarkastaja Peter Fredriksson, ympäristöministeriö Työllistämislähtöiset hankkeet, puheenjohtaja Lea Karjalainen, Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö TVY ry Yhteisvastuukeräys 2009 teema Maahanmuuttajat ja työllisyys: hankeideointia Kahvi ja kotiinlähtö Yökyöpeleille järjestettyä laulua / keskustelua / musiikillinen iltahetki

5 Tukea terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Ketkä voivat saada Ray-avustuksia? Raha-automaattiavustuksia voivat saada yleishyödylliset yhteisöt kuten järjestöt ja säätiöt. Yksityishenkilöille, voittoa tavoitteleville yhteisöille, kunnille tai seurakunnille avustusta ei voida myöntää. Tukea myönnetään terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistävään työhön. Avustamisen painoalueet vuosille on määritelty RAY:n avustusstrategiassa. Järjestötoiminnan perusedellytysten turvaaminen Järjestöjen perustoiminnan turvaaminen Hyvinvoinnin ja osallistumismahdollisuuksien edistäminen Ongelmien ennaltaehkäisy Merkittävien kansanterveysongelmien ehkäiseminen Sosiaalisen ja taloudellisen syrjäytymiskehityksen katkaiseminen Avun ja tuen turvaaminen ongelmiin jo joutuneille Muita heikommassa asemassa olevien väestöryhmien auttaminen Palvelujen ja palvelujärjestelmien kehittäminen Koko avustusstrategian löydät oheisesta Ray:n esitteestä. Kohtaamisia huumetyössä Tiistaina klo Rantasipi Pohjanhovi, Oinas-kokoustila, Pohjanpuistikko 2, Rovaniemi Koulutuspäivän aihepiiriä lähestymme teemaluentojen - ja harjoitusten kautta. Koulutukseen sisältyy orientoiva ennakkotehtävä, joka lähetetään osallistujille ilmoittautumisen yhteydessä. Kouluttajina toimivat huumehoidossa olevien nuorten identiteettejä tutkinut ja lastensuojelun kehittämistyössä toiminut VTT, lehtori Elina Virokannas Helsingin yliopistosta ja sosiaalityöntekijä, työnohjaaja Unto Matinlompolo Rovaniemeltä. Ohjelma: 8.30 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.00 Koulutuspäivän avaus, Järjestäjät 9.15 Viranomaisten ja käyttäjien kohtaamisia kertojina huumehoidossa olevat nuoret sekä lapsestaan eroon joutuneet käyttäjä-äidit Elina Virokannas Asiakkaan valmiudet ja työntekijän odotukset Toiminnanjohtaja Markku Alatalo, Tornionlaakson Suojapirtti ry Lounas (omakustanne) Verkostojen hyvä yhteistyö huumeiden käyttäjien palveluissa Unto Matinlompolo Kahvitauko Verkostojen hyvä yhteistyö -teema jatkuu Sininauhaliiton jäsenyhteisöjen järjestöfoorumiin pääset näin: järjestöfoorumi Sivujen katselu vaatii tunnuksen ja salasanan. Käyttäjätunnus: sininauha Salasana: liitto Kirjoita ne tekstikenttiin ja valitse painike kirjaudu Päivän päätös Ilmoittautumiset mennessä katja.vainio@sininauhaliitto.fi tai puh Lisätiedot: helena.virokannas@sininauhaliitto.fi, puh ja ari.terava@a-klinikka.fi, puh Tilaisuus on maksuton. Koulutuksen järjestää A-klinikkasäätiön Huuko-projekti ja Sininauhaliitto. Käyttäjätunnus: Salasana: sininauha... Kirjaudu Helena Virokannas

6 Työssä jaksamista tukeva kuntoremonttikurssi 2008 Sininauhaliitto on neuvotellut Lomaliiton kanssa Kuntoremonttikurssin järjestämisestä Viiden päivän mittaisen kurssin seurantajakso on samassa paikassa samana syksynä Paikka on uusittu Korpilammen hotelli Espoossa. Kuntoremonttikurssille voivat osallistua sekä jäsenjärjestöjen että keskusliiton työntekijät. Ohjelma räätälöidään vastaamaan järjestöjen työntekijöiden tarpeita. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Ilmoittautumiset mennessä Sininauhaliitto, kurssisihteeri Katja Vainio puh tai katja.vainio@sininauhaliitto.fi, osoite: Krämertintie 2, HELSINKI Kuntoremontti on varhaisvaiheen ennaltaehkäisevää, ryhmämuotoista kuntoutusta. Sen tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen, työkykyä haittaavien oireiden ennaltaehkäiseminen sekä kurssilaisten motivointi oman terveytensä ja hyvinvointinsa vaalimiseen. Kohderyhmänä ovat terveet työikäiset ja työkykyiset henkilöt, joilla työkyky ei vielä oleellisesti ole heikentynyt, mutta heillä on esim. tuki- ja liikuntaelinoireita, kohonnut verenpaine, kohonneet sokeriarvot, epäterveelliset ruokailutottumukset, ylipainoa tai vähäinen liikunta-aktiivisuus. Ryhmään valitaan osanottajaa. Perusjakson kokonaishinta on 565 c, josta kurssilainen maksaa itse omavastuunsa, joka on tavallisesti 100 c. Lopusta vastaa työnantaja ja Ray (25 %). Seurantajakson hinta on 255 c ja siitä vastaa työnantaja. Kela maksaa kuntoutusrahaa niistä päivistä, jolloin työntekijä osallistuu kuntoutukseen. Koulutus antaa valmiuksia toimia erilaisten ryhmien vetäjänä. Koulutuksessa tutustutaan eri ryhmätyömalleihin ja toipumistyön kenttään sekä perehdytään toipumisen prosessiin ja ihmisen sielunhoidolliseen kohtaamiseen. Koulutus soveltuu erityisesti toipumistyön ammattilaisille (hoitokotien ja päiväkeskuksien työntekijät, sairaanhoitajat) ja vapaaehtoisille toipumis- tai vertaisryhmien ohjaajille sekä seurakuntien työntekijöille. Koulutus on suunniteltu ja toteutetaan yhteistyössä Sininauhaliiton ja Perheniemen opiston kanssa. PERUSKOULUTUS Tuomo Salovuori työnohjaaja, kouluttaja puh tuomo.salovuori@sininauhaliitto.fi Kristillisen toipumistyön ryhmänohjaajakoulutus , osa 1, , osa 2 Teemat Ryhmänohjaamisen perusteet Mallitus: käytännön ryhmätilanne Ihmisen sielunhoidollinen kohtaaminen omassa tilanteessaan Auttajan varjot - ohjaajan tehtävä, rooli, rajat, oma tukiverkosto ja käytettävissä oleminen Hengellisyys Tutustuminen eri ryhmätyömalleihin ja toipumistyön kenttään Toiminnan aloittaminen Hinta / viikonloppukurssi Opetus 110 c. Täysihoitopaketti (sisältää majoituksen kahden hengen huoneessa ja ruokailut) 60 c. Ruokailupaketti ei-majoittuville (sisältää aloituskahvin, lounaat ja päiväjuomat) 23 c. HAKUAIKA mennessä! Hakulomakkeen saat opiston kotisivuilta tai tilaamalla osoitteesta opisto@perheniemi.com. Opiskelijat hyväksytään linjalle ilmoittautumisjärjestyksessä. JATKOKOULUTUS on suunnattu jo toipumistyön parissa työskenteleville henkilöille. Jatkokoulutusmoduulit ovat itsenäisiä ja niihin voi osallistua omien tarpeiden mukaan. Jatkokoulutuksen moduulit muodostavat kokonaisuuden. Opiskelijan on kuitenkin mahdollista osallistua omia tarpeitaan vastaaviin koulutusjaksoihin Toipumisen prosessi - identiteetin kehittyminen - 12 askeleen periaatteet - tutkimustietoa vertaisryhmien vaikuttavuudesta Toipuminen ja tunne-elämä I - häpeä, syyllisyys ja itsetunto Toipuminen ja tunne-elämä II - pelko, masennus, viha ja katkeruus Miesten ja naisten erityiskysymykset - seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset Riippuvuudet - erilaisia riippuvuuksia - miten riippuvuus kehittyy - vapautuminen riippuvuuden sitomasta käyttäytymisestä - miten tukea vapautuvaa? - miten läheinen itse selviää? Vertaisryhmät osana seurakunnan toimintaa - ryhmänohjaajan oma hyvinvointi - toipumisen teologiaa Kouluttajina toimivat muun muassa: Anneli Forsberg, Tampereen Ankkuri, KAN Tuula Huurresalo, Vapaakirkon diakoniasihteeri, Via Dia Raija Kuoppala, Kriisipalvelu Tuomo Salovuori, Sininauhaliitto Petri Välimäki, Perheniemen evankelinen opisto Hinta / viikonloppukurssi Opetus 110 c. Täysihoitopaketti (sisältää majoituksen kahden hengen huoneessa ja ruokailut) 60 c. Ruokailupaketti ei-majoittuville (sisältää aloituskahvin, lounaat ja päiväjuomat) 23 c. HAKUAIKA jatkokoulutukseen mennessä! Tai kaksi viikkoa ennen kutakin moduulia. Hakulomakkeen saat opiston kotisivuilta tai tilaamalla osoitteesta opisto@perheniemi.com. Opiskelijat hyväksytään linjalle ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätietoja Virpi Kujala, kristillisen vertaistyön kehittäjä puh virpi.kujala@sininauhaliitto.fi

7 Kevään aluetyön tapaamiskierroksella jäsenjärjestöillä on vaikuttamisen paikka. Aluetyön kautta jäsenjärjestöt osallistuvat Sininauhaliiton strategian arviointiin, joka on sittemmin pohjana tulevan strategian laatimiselle. Nyt kerättävät jäsenjärjestöjen näkemykset ovat äärimmäisen tärkeää tietoa. Alla on kirjattu Sininauhaliiton strategia, joka toimii keskustelun pohjana ja johon voitte tutustua jo ennen aluetapaamista. Kuluneen strategiakauden aikana on tehty uusia strategisia linjauksia. Miten Sininauhaliitto on niissä onnistunut? Onko jotain tehtäviä, joita liiton tulisi karsia ja mitä kenties tulisi lisätä. Eli, toivomme mielipiteitänne siitä, missä Sininauhaliitto on onnistunut ja missä olisi kehittämisen varaa, liittyen jäsenjärjestöjen palvelemiseen. Kevään aluetyön kierroksille osallistuu aluetyöstä vastaavan järjestöpäällikkö Eija Kilgastin lisäksi toinenkin johtoryhmän jäsen Pohjanmaan ja 31.1 Savo-Karjalan aluetapaamisessa on mukana tutkimuspäällikkö Pekka Lund Uudenmaan aluetapaamisessa on mukana päihdetyön kehittämispäällikkö Anneli Pienimäki. Muissa kevään aluetapaamisissa on mukana toiminnanjohtaja Aarne Kiviniemi. Nyt teillä on mahdollisuus vaikuttaa Sininauhaliiton tulevaan suuntaan, joten tervetuloa vaikuttamaan aluetapaamisiin. Aarne Kiviniemi toiminnanjohtaja, Sininauhaliitto puh , Sininauhaliiton kokonaisstrategia Sininauhaliiton toimintaa ohjaavat perustehtävä, arvot, visio ja strategia Perustehtävä Palvelemme niitä, jotka palvelevat Sininauhaliiton perustehtävänä on edistää kristilliseen ihmiskäsitykseen perustuvan ehkäisevän päihdetyön, päihdehaittojen ja syrjäytymisen vähentämisen, toipumistyön sekä kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen yleisiä toimintaedellytyksiä. Perustehtävänsä toteuttamiseksi liitto palvelee diakoniselta arvopohjalta jäseniään, kristillisiä yhteisöjä, kirkkoja ja seurakuntia sekä tekee yhteistyötä yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Ensisijaisena tarkoituksena on edistää mahdollisimman monipuolisesti jäsenyhteisöjen toimintaedellytyksiä mainituilla toiminta-alueilla. Arvot Diakonisuus on luomisesta ja evankeliumin toivosta nousevan, ihmisen ainutkertaisen arvon puolustamista, herkkyyttä hädän tunnistamisen ja rohkeaa toimintaa sen lieventämiseksi. Jäsenyhteisötyytyväisyys tarkoittaa, että toiminta on laadukasta ja kristillisten päihdehuollon toimijoiden erityisluonteen ja keskinäisen erilaisuuden huomioivaa. Avoimuus pitää sisällään sen, että kaikki tehdyt ratkaisut ja toimet perusteluineen ovat yhteisessä tiedossa. Vastuullisuus on sitä, että kaikessa toiminnassa pyritään arvioimaan sen moraalista oikeutusta ja yhteistä hyvää silmällä pitäen. Vaikuttavuus merkitsee sitä, että toiminta kohdennetaan oikein, oikeilla välineillä, kustannushyötytehokkaasti ja kriittisesti toimintaa arvioiden. Visio Olemme merkittävä kansalaistoimija syrjäytymisen ja köyhyyden vastaisessa taistelussa. Strategia Jäsenyhteisöpalvelumme toimivat kiitettävästi. Vaikutamme yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja tiedon kulkuun arvojemme mukaisesti. Vahvistamme jäsenyhteisöjemme erityisosaamista ja asemaa. Toimimme perustehtävämme mukaisesti päihdetyön uusien mallien innovatiivisena kehittäjänä. Asiantuntemuksemme perustuu tutkimukselliseen ja kokemukselliseen tietoon sekä aktiiviseen vuoropuheluun muiden toimijoiden kanssa.

8 Siniboss-matka Tarttoon Matka on tarkoitettu jäsenjärjestöjen johtajille ja vastuunkantajille Alustava matkasuunnitelma kevään Siniboss-tapahtumaan Kuva: Elsa Sysser Keskiviikko Lähtö Helsingin Länsisatamasta Tallinnaan TallinkSiljan Star-laivalla Saapuminen Tallinnaan Yöpyminen satamassa sijaitsevassa City Hotel Portuksessa Torstai 5.6. Hotelliaamiainen 9.00 Lähtö Tarttoon tilausajobussilla (n. 180 km) Perillä majoittuminen hotelli Pallakseen. Tutustumiskäyntejä pienemmissä ryhmissä eri tutustumiskohteisiin. Tietopuolista ohjelmaa: mentorointi, Jet-koulutus, järjestökoulutus ja hallitustyöskentely Illalla hengellistä ohjelmaa. Perjantai 6.6 Hotelliaamiainen Huoneiden luovutus Kuljetus Tartosta takaisin Tallinnaan Lähtö Star-laivalla Helsinkiin Laiva saapuu Helsingin Länsisatamaan Hinta 129 c / henkilö / 2hh. Yhden hengen huone-lisä on 40 c. Tavoitteena mahdollisimman rauhallinen ohjelma, jotta jää aikaa myös keskusteluille. Ilmoittautumiset mennessä Katja Vainio-Helakorvelle, katja.vainio@sininauhaliitto.fi tai puh Lisätietoja Eija Kilgast, puh , eija.kilgast@sininauhaliitto.fi Matkanjohtajana järjestösihteeri Juhani Haveri Tulevia tapahtumia 29.2 Häme-Pirkanmaan aluetapaaminen Hauholla 6.3 Helsingin aluetapaaminen Vihreällä keitaalla 11.3 M20-hankkeen loppujuhla Helsingissä 1.4 Päiväkeskusseminaari Turussa 3.4 Huumetyön verkosto 7.4 Päiväkeskusseminaari Helsinki 9.4 Päiväkeskusseminaari Jyväskylässä 11.4 Lapin aluetapaaminen Ivalossa 16.4 Seuraava järjestötiedote postitetaan 23.4 Kaakkois-Suomen aluetapaaminen Pulsan hoitokodilla 28.4 Keski-Suomen aluetapaaminen Äänekoskella 7.5 Järjestöjen vankilatyönpäivä TERVE-SOS -messut Jyväskylässä Perhetyön kesäpäivät Siniboss-matka Tarttoon 15.4 Sininauhaliiton kevätseminaari ja liittokokous

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista:

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: 1. Kohti ehyempää elämää -koulutus vierellä kulkijoille (mieluummin: tukihenkilöille) (suunnattu ensisijaisesti vastuunkantajille) - Raamatun

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Tervetuloa Oulun hiippakunnan diakonian ja lähetyksen neuvottelupäiville Vuontispirtille, 7.-9.4.2015

Tervetuloa Oulun hiippakunnan diakonian ja lähetyksen neuvottelupäiville Vuontispirtille, 7.-9.4.2015 paikalla Tervetuloa Oulun hiippakunnan diakonian ja lähetyksen neuvottelupäiville Vuontispirtille, 7.-9.4.2015 ja KUAn päiville 9.-10.4.( http://www.vuontispirtti.fi/) Ota mukaan termospullo ja reppu ulkoiluhetkiä

Lisätiedot

Perhekeskus palvelumallina -seminaari

Perhekeskus palvelumallina -seminaari Perhekeskus palvelumallina -seminaari 28. 29.8.2008 Yhteystiedot: Stakes Verkostotutkimus ja kehittämismenetelmät Postiosoite PL 220, 00531 Helsinki Käyntiosoite Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki sähköposti

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Turvallisuutta älykkäästi

Turvallisuutta älykkäästi Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.

Lisätiedot

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 NUORISOTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄT 23. 24.8.2012 Helsinki Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11, 00510 Helsinki YHTEISTYÖN MERKITYS Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 9.15

Lisätiedot

Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x

Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x AIKA: päivämäärät ja kellonajat PAIKKA: Osoite ja yhteystiedot Tervetuloa koulutukseen! Koulutus antaa valmiudet toimia huostaanotettujen lasten vanhempien

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011

Lisätiedot

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue 8.3.-31.3.

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue 8.3.-31.3. 1 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue Ohjelmat paikkakunnittain jäljempänä dokumentissa. PÄIVÄ AIKA KAUPUNKI PAIKKA tiistai 8. maaliskuuta 2011 klo 9.00-12.30/15.00 Helsinki Helsingin

Lisätiedot

Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari

Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari 20. 21.10.2016 Jyväskylä Monta tarinaa yhteisillä poluilla 20-21.10.2016 Päihdetyön seminaari järjestetään jo neljättä kertaa. Olemme rakentaneet seminaarin

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Ikihyvä ryhmänohjaajakoulutus ja Rovaniemellä

Ikihyvä ryhmänohjaajakoulutus ja Rovaniemellä Ikihyvä ryhmänohjaajakoulutus 14.-15.5. ja 27.5.2013 Rovaniemellä Ikihyvä ryhmänohjaajakoulutus Vahvista osaamistasi asiakaslähtöisen elintapaohjauksen toteuttamisessa Ota tavoitteellinen toimintatapa

Lisätiedot

Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma

Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma Perheet Keskiöön! on STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 70 järjestön yhteisen hankkeen päätavoitteena on kiinnittää

Lisätiedot

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI 22.-23.2.2017 Pohjois-Savossa järjestetään vuonna 2017 maakunnan yhteinen työllisyysviikko viikolla 8. Työllisyysviikon tavoitteena on nostaa esille työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 NUORISOTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄT 23. 24.8.2012 Helsinki Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11, 00510 Helsinki YHTEISTYÖN MERKITYS Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 9.15

Lisätiedot

Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018

Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018 Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018 Aika: 12. 13.11.2018 Paikka: Suomen Diakoniaopiston auditorio, Alppikatu 2, Helsinki Kohderyhmä: Huumeiden käyttäjille suunnattua sosiaali- ja terveysneuvontaa

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö. Tutkimus ja kehittäminen. Arviointi ja koulutus. Viestintä ja tietopalvelut. Kuntoutussäätiö

Kuntoutussäätiö. Tutkimus ja kehittäminen. Arviointi ja koulutus. Viestintä ja tietopalvelut. Kuntoutussäätiö Tutkimus ja kehittäminen Arviointi ja koulutus Viestintä ja tietopalvelut 1 on on monipuolinen ja kokenut kuntoutuksen tutkija, kehittäjä, arvioija, kouluttaja ja tiedottaja. Erityisiä osaamisalueita ovat

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo KUTSU 1 (5) Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari Aika: 12. 15.3.2012 Paikka: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo SAKU ry järjestää koulutuskuntayhtymien luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset Hyvät maitotilayrittäjät Tervetuloa Perinteisen LaatuKlubin 10-vuotisjuhlaseminaariin Riikaan Aika Tiistai torstai 29.11. - 1.12.2011 Paikka Riika, Latvia, Kylpylähotelli Radisson Blu Hotel Latvija Seminaarissa

Lisätiedot

Luosto, Sodankylä

Luosto, Sodankylä Alustava ohjelma OHJELMA Tiistai 2.10. klo 10.30 Ilmoittautuminen ja majoittuminen hotelli Luostotunturiin (Luostontie 1, 99555 Luosto) Lounas hotelli Luostotunturin ravintolassa (kokouspaketti /omakustanne)

Lisätiedot

Kumppanuuksia. syventämässä. Missio. A-klinikkasäätiö Visio. missio ja visio

Kumppanuuksia. syventämässä. Missio. A-klinikkasäätiö Visio. missio ja visio Kumppanuuksia syventämässä A-klinikkasäätiö 2012 2015 missio ja visio Kumppanuuksia syventämässä A-klinikkasäätiö 2012 2015 Missio A-klinikkasäätiön ehkäisevä päihdetyö, asiantuntijapalvelut sekä hoito-

Lisätiedot

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia osastopäällikkö Mika Pyykkö Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelma 2010 2014 tutuksi järjestöille 28.1.2011 Helsinki Mika Pyykkö, 27.1.2011 1

Lisätiedot

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Anne Taulu, FT, TtM, sh, ylitarkastaja, terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työpajatyöskentelyssä mukana: Hanna

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Meidän perheen loma Saapuminen ja majoittuminen Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön esittely

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 1 2 Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 3 Terveys ry siirtää toimintansa uudelle Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle Yhdessä

Lisätiedot

Ei tippa tapa -Suomi Kuopio n Mu siikkik e s k u s

Ei tippa tapa -Suomi Kuopio n Mu siikkik e s k u s Ei tippa tapa -Suomi 100 16-17.11.2017 Kuopio n Mu siikkik e s k u s Päihdetyön seminaari 16-17.11.2017 Päihdetyön seminaari järjestetään jo viidettä kertaa. Olemme rakentaneet seminaarin joka vuosi päihdetyön

Lisätiedot

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on KUTSU LSSAVI/05.12.02/2012 28.05.2012 Hallintopalvelut PIENKOULUSEMINAARI Aika: 09. - 10.10.2012 Paikka: Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Sote valmistelu Kanta-Hämeessä

Sote valmistelu Kanta-Hämeessä Sote valmistelu Kanta-Hämeessä Marjo Lindgren 14.9.2015 Hämeen parasta kehittämistä! Mikä Sote III- hanke? Jatkoa edellisten valtakunnallisten sotekierrosten valmistelulle Kanta-Hämeen yhteinen tavoite

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Torstai, 22.8.2013, Paikka: Harjulan setlementti, Harjulankatu 7 OSALLISUUS

Torstai, 22.8.2013, Paikka: Harjulan setlementti, Harjulankatu 7 OSALLISUUS NUORISOTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄT 22. 23.8.2013 Lahti Harjulan setlementti, Harjulankatu 7, 15510 Lahti OMA TOIMINTA Torstai, 22.8.2013, Paikka: Harjulan setlementti, Harjulankatu 7 OSALLISUUS 9.00 9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta. Palautetta tiedotteesta

Lisätiedot

VAASA Tervetuloa mukaan!

VAASA Tervetuloa mukaan! T A L V I T Y H Y T - S E M I N A A R I T U R VA L L I S U U T TA - T E R V E Y T TÄ - T YÖ K Y K YÄ VAASA 8.-9.2.2017 Valtakunnallinen julkishallinnon työhyvinvointiseminaari Talvityhyt järjestetään nyt

Lisätiedot

Ihmisiä Päihdetyössä

Ihmisiä Päihdetyössä Ihmisiä Päihdetyössä -seminaari 27. 28.11.2014 Jyväskylä Yhteisöllisyys päihde- ja mielenterveystyön työvälineeksi ja laatutekijäksi! Avoimessa koulutustarjonnassamme mm. Yhteisöhoito 2015-2016 (20 op)

Lisätiedot

Aluetapaaminen 3/ Ruokoniemen leirikeskus, Siilinjärvi

Aluetapaaminen 3/ Ruokoniemen leirikeskus, Siilinjärvi Aluetapaaminen 3/2017 19.-20.11. Ruokoniemen leirikeskus, Siilinjärvi Ohjelma Lauantai Sunnuntai 12:00 Saapuminen ja majoittuminen 8:00 Aamupala Keittolounas ja kahvit 13:00 ALUETAPAAMINEN Pikkujouluohjelmaa

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 (Päivitys laajempaan toimintasuunnitelmaan)

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 (Päivitys laajempaan toimintasuunnitelmaan) 22.9 2008 KS 1 / 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 (Päivitys laajempaan toimintasuunnitelmaan) Visio: Espoon Ankkuri 2010 Toipumistyön keskus Espoon Ankkuri on espoolaisten hyvin tuntema avopalvelukeskus,

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018

Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Vuosi lähestyy loppuaan ja tässä perusterveydenhuollon yksikön kuluneen syksyn kuulumisia sekä ajankohtaisia asioita ensi vuoden alkuun. Sote-aluesimulaatiot

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

Valtakunnalliset SAK-päivät Jyväskylän Paviljonki 3. 4.10.2015 Lutakonaukio 12

Valtakunnalliset SAK-päivät Jyväskylän Paviljonki 3. 4.10.2015 Lutakonaukio 12 Ohjelma 8.6.2015 Valtakunnalliset SAK-päivät Jyväskylän Paviljonki 3. 4.10.2015 Lutakonaukio 12 Perjantai 2.10.2015 12.00 18.00 SAK Nuorten seminaari, Sokos hotel Alexandra, Hannikaisenkatu 35 17.00 Jyväskylän

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Länsi-Pohjan soten seutufoorumi 28.2.2017, Kemi Tuula Huttunen Koivumaa Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry Järjestöjen toiminnan luonne Järjestöjen

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä

Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä 4.4.2019 Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen osastopäällikkö Mika Pyykkö Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden voimaantumispäivä II 4.5.2009 Helsinki Avustusosasto, Mika Pyykkö, 23.4.2009 1 Alustuksen

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA Niina Pajari 17.11.16 Kuusankoski RAY, VEIKKAUS JA FINTOTO YHDISTYVÄT UUDEKSI RAHAPELIYHTIÖKSI -> UUSI RAHAPELIYHTIÖ VEIKKAUS VASTAA VAIN RAHAPELITOIMINNASTA, EIKÄ KÄSITTELE AVUSTUKSIA

Lisätiedot

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

varhaiskasvatukseen ja kouluihin

varhaiskasvatukseen ja kouluihin Pikaopas Vaikuttavuutta verkkokoulutuksella varhaiskasvatukseen ja kouluihin Määrittele Opiskele Sovella Juurruta Vaikuta Vuorovaikutteinen verkkokurssi työyhteisön yhteiseen opiskeluun Tämä opas tarjoaa

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina osastopäällikkö Mika Pyykkö Kohtaamispaikkojen valtakunnallinen seminaari 15. 16.2.2010 Oulu Mika Pyykkö, 11.2.2010 1 Yhteiskunnan ja kuluttajan suojeleminen

Lisätiedot

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin 1 Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuihin. Semifinaalikarsintaan ilmoittautui 36 kilpailijaa ja karsinnat

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY

KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lappi KUTSU Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 (NUPO) -projekti kutsuu kuntien opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3.

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. 3 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. Aika keskiviikkona 16.3. klo 9.00-12.00/14.30 Paikka Mauno Koivisto -keskus, BioCity, Tykistökatu 6 (Auditorio) Päivi Sillanaukee,

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset Aluekoordinaattori Heli Vaija Uusimaa Kanta-Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala 12.10.2018 www.asunnottomienyo.fi Syksyn tulevat verkkovanhempainillat

Lisätiedot

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Elämänote-ohjelman koordinaatiotiimi IKÄINSTITUUTTI Koordinaattori Lea Stenberg, YTM Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Keväinen tervehdys Palovammayhdistyksestä

Keväinen tervehdys Palovammayhdistyksestä Keväinen tervehdys Palovammayhdistyksestä Talvi on osoittautunut tänäkin vuonna kylmäksi ja lumiseksi, vaikka talven ja lumen tulemista saimmekin odotella pitkään. Nyt on kevät kuitenkin jo vääjäämättä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet)

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) KUTSU LSSAVI/.05.12.01/ 2013 15.02.2013 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) 04.- 05.04.2013 Tampere, Ahlmanin Kartano, Hallilantie 24 10.-11.04.2013 Ähtäri, Hotelli

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä

Lisätiedot

Keskijohdon koulutusohjelma 2008

Keskijohdon koulutusohjelma 2008 Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 2008 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 07. 09.04.2008 2. jakso: Talous 19. 22.05.2008 3. jakso: Organisointi ja johtaminen 06. 08.10.2008

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen KUTSU ISAVI/1/05.12.01/2018 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3.1.2018 1(5) VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen Valtakunnallinen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI

24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI 24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI Yhdistysten vuodesta Maaseutunuorten INTOHIMON VUOTEEN Aika: 24. 25.1.2014 Paikka: Hotelli Katinkulta, Vuokatti TAVOITE Aloitustilaisuuden tavoitteena on etsiä

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot