Yhteisvastuukeräys 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteisvastuukeräys 2012"

Transkriptio

1 Tuomiokirkko Espoonlahti Leppävaara Olari Tapiola Kauniainen 5 / Yhteisvastuukeräys 2012 auttaa ylivelkaantuneita Suomessa ja tukee pienrahoitustoimintaa Ugandassa Ville Asikainen Luottamushenkilöt lunastavat lupauksiaan kirkolliskokousvaalissa Pääkirjoitus Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö puhuvat kirkosta Maija Virtanen: Pärjäämiseen panostaminen kannattaa

2 Ääriviivaversioita saa käyttää väritaustaan tai kuvaan upotettuina esse Espoon seurakuntasanomat Perustettu 1972 wwwessefi Tuomiokirkko Espoonlahti Leppävaara Olari Tapiola Kauniainen esse 3 Nyt lunastetaan vaalilupauksia Helmikuun puolessa välissä valitaan kirkkomme päättäjät Todennäköisesti sinulla, tätä lukevalla, ei ole äänioikeutta, sillä äänestämään pääsee vain pieni joukko Äänioikeutettuja ovat seurakuntien vaaleilla valitut luottamushenkilöt ja hiippakunnan papit Kyseessä on siis välillinen vaali Miksi antaa palstatilaa asialle, johon vain harva voi suoraan vaikuttaa? Vuoden 2010 isänpäivänä tehtiin historiaa, kun seurakuntavaaleissa äänesti ennätysmäärä ihmisiä Prosentit olivat vieläkin vaatimattomia, mutta nousivat silti ennätyslukemiin Espoossakin äänestäneitä oli enemmän kuin koskaan Innostusta uurnille toi keskustelu kirkon arvoista Vaalityötä tehtiin niin kirkon uudistamisen, kuin sen säilyttämisenkin teemoilla Kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvostojen tekemät päätökset vaikuttavat paikallistasolla, lähellä Valitaan työntekijöitä, suunnataan vero varoja vanhusten auttamiseen, päätetään veroprosentista Kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin tai koko kirkon rakenteisiin ei näissä toimielimissä pääse suoraan vaikuttamaan Niistä päättää kirkolliskokous Luottamushenkilöt lunastavat isojen linjojen vaalilupauksiaan juuri kirkolliskokousvaaleissa Näissä vaaleissa ennakoidaan sitä suuntaa, johon kirkkolaivaa seuraavan neljän vuoden aikana ohjataan Joona Myllärniemi Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen ja kirkko valtuutettu, Laajapohjainen ryhmä Sarjassa kirjoittavat seurakuntien luottamushenkilöt Voisiko kansankirkko olla vieläkin vahvemmin kansanvaltainen? Toimintaa myös aikuistuville nuorille Yhtenä suurimmista haasteista seurakunnan kehittämisessä pidän sitä, miten saada nuoret kiinnostumaan seurakunnasta ja sen toiminnasta Kuinka tuoda kirkko ja usko lähemmäs heidän elämäänsä? Nuorten elämään mahtuu paljon muutakin kuin seurakunta, eikä usko aina kosketa tätä vauhdikasta ja uusia asioita tulvivaa arkea Monet saavat ensikosketuksensa seurakuntaan vasta rippikoulussa Rippikoulun lopussa esitellään usein mahdollisuuksia osallistua seurakunnan toimintaan Näistä varmasti houkuttelevin juuri rippikoulun käyneelle nuorelle on isostoiminta Käsillä olevassa vaalissa on otettu askelia avoimuutta kohti Listat ja ehdokkaat esittäytyvät verkossa ja sosiaalisessa mediassa Ehdolla oleviin, heidän ajatuksiinsa, taustoihinsa ja kokemukseensa, voi tutustua kuka tahansa Esimerkiksi kirkon tiedotuskeskuksen verkkokyselyyn ovat vastanneet lähes kaikki Se on hieno asia ja hyvä alku Ehkäpä ensi kerralla saamme vaalikoneenkin? Päättäjät pitää valita päivänvalossa Kirkolliskokousvaalien esiin nostaminen antaa seurakuntalaiselle mahdollisuuden vaikuttaa esimerkiksi ottamalla yhteyttä oman seurakuntansa luottamushenkilöön tai osallistumalla keskusteluun Jos vain kerrotaan vaalien tuloksesta, tätä mahdollisuutta ei ole annettu Hyvä on myös pohtia, voisiko kansankirkko olla vieläkin vahvemmin kansanvaltainen? Mitä voittaisimme, jos kaikilla kastetuilla ja konfirmoiduilla kirkon jäsenillä olisi mahdollisuus käyttää äänivaltaansa maallikkoedustajia valittaessa? Urpu Sarlin urpusarlin@evlfi ps Pääkirjoituksessani 261 kirjoitin, että kirkossa saa rukoilla homoparien liiton puolesta Sanamuoto oli virheellinen Kirkolliskokouksen päätöksen perusteella piispainkokous on laatinut ohjeen, jonka mukaan kirkossa voidaan rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan Idea reilusta yhteiskunnasta on vaarassa Näinä päivinä valittava presidentti isännöi itsenäisyyden sata vuotisjuhlia runsaan viiden vuoden kuluttua Hieno saavutus kansakunnalta saavuttaa tuo 5 merkkipaalu Epävarmaa kuitenkin on, missä kunnossa satavuotias tasavalta on tuolloin Keskuuteemme on selvästi hiipinyt epäilys, että vaurastuminen ja hyvinvoinnin lisääntyminen eivät ole enää itsestäänselvyyksiä Kasvu on yhä kovemman työn takana Ikääntymisen myötä työssäkäyvien ja veronmaksajien määrä vähenee Hyvinvointipalvelujen rahoittaminen käy yhä raskaammaksi, eivätkä tekijät tahdo riittää Jännite lisääntyy, kun sosiaaliset ongelmat kärjistyvät työttömyysalueilla Eurojen riittävyyttä tärkeämpi kysymys on henkinen ilmapiiri yhteiskunnassa Hajottavat voimat tuntuvat nyt vahvemmilta kuin yhdistävät Itsekkyys on lisääntynyt Työssä ei viihdytä, ja pako pois töistä kiihtyy Veroja ei haluta maksaa, mutta palveluja halutaan yhä enemmän Yrityksiä lopetetaan, kun uusia yrittäjiä ei löydy Pahoinvoinnin lisääntymisestä kertovat myös mielialalääkkeiden käytön ja alkoholin kulutuksen jatkuva lisääntyminen Jotain on pielessä Kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on vahvistunut Itse uskon pohjoismaisten yhteiskuntien menestyksen perustuvan oikeudenmukaisuuden kokemukseen ja kansalaisten tasavertaisiin lähtökohtiin Samalla kohtuus on ollut arvossaan Reilu peli on antanut hyvänolon tunteen ja kannustanut Entä tulevaisuudessa? Yhteiskunta on jo jakautunut kolmeen osaan: menestyjiin, pärjääjiin ja syrjäytyjiin Aiemmin meitä yhdisti ulkoinen uhka Nyt meitä uhkaa alueellisen ja väestöryhmien välisen jännitteen kasvusta seuraava heikentyminen sisältäpäin sekä hyvin toimeentulevien ja köyhtyvien välisen kuilun syventyminen Kiinnostaako meitä espoolaisia oikeasti, miten Äänekoskella tai Helsingin lähiöissä menee? Syytä ainakin olisi Kiireellisintä on pysäyttää syrjäytymiskehitys: syrjäytyminen työelämästä, koulutuksesta, ihmissuhteista Uudella presidentillä voisi olla valtaansa suurempi rooli suunnan antamisessa yhteiskunnallisen eheyden vahvistamiselle Tärkeintä on, että me kaikki havahdumme siihen, miten maa oikeasti makaa Isoskoulutuksen ja monien muiden seurakunnan nuorille tarkoitettujen aktiviteettien alkuun on leirin päätyttyä kuitenkin vielä pitkä aika, joskus useita kuukausia Tässä ajassa saattaa riparilla syntynyt halu ryhtyä isoseksi jo hiipua nuori kun astuu voimakkaasti tunteita ja elämänkatsomusta ravistelevasta rippikoulusta arkeen, jossa usko ja sen kysymykset ovat usein eräänlaisia tabuja Rippikouluikäiset nuoret keskustelevat harvoin vakavasti uskosta kavereidensa kanssa, koska se ei juuri kosketa heidän arkeaan On hienoa, jos nuoret lähtevät mukaan isostoimintaan, koska rippikoululaisille on tärkeää, että opetuksessa on mukana myös suunnilleen omanikäisiä ihmisiä, ja isostenkin opettaminen on näin mielekkäämpää Isoselle tulee kuitenkin jossain vaiheessa se hetki, jolloin tuntee kasvaneensa ulos isostoiminnasta Ikäero rippileiriläisiin on kasvanut suureksi, ja elämän tuomat muutokset, kuten opiskelu, työ ja muutto vanhempien luota, vievät jo aikuistuvan nuoren huomion muualle Tuomas Aho Kirjoittaja on asianajaja ja asuu Espoon Olarissa tuomasaho@butzowcom Haluaisin siis kehittää seurakuntaa hieman helpommin lähestyttäväksi nuorten kannalta Etenkin niiden nuorten, jotka ovat kasvaneet isostoiminnasta ulos, ja niiden, jotka hakevat vielä paikkaansa seurakunnassa rippikoulun jälkeen Seurakunnan nuortenkahvila on kiva paikka käydä piipahtamassa, mutta jos se on auki vain kerran viikossa, käy siellä pidemmän päälle lähinnä vakioporukka Lisäksi yli 20-vuotias voi tuntea nuortenkahvilassa olonsa jo liian vanhaksi Näille vanhemmille nuorille tulisi kehittää toimintaa, jossa he voivat kokea voivansa vaikuttaa ja tehdä jotakin konkreettista Kirkolliskokousvaalien listat esittäytyvät Kirkon ylimmät päättäjät valitaan helmikuussa Espoon hiippakunnan alueelta kirkolliskokoukseen valitaan 10 edustajaa Teksti Ulla Lötjönen Piirros Tarja Patrikainen KEVÄÄN KIRKKO Pappisedustajien lista 12 ehdokasta eri puolilta hiippakuntaa ELÄVÄ KANSANKIRKKO Pappisedustajien lista 12 ehdokasta eri puolilta hiippakuntaa Mäntsälä, Järvenpää, Hyvinkää, Kerava, Vihti, Lohja, Nurmijärvi, Espoo, Kauniainen Espoo, Kirkkonummi, Kauniainen, Siuntio, Nurmijärvi, Tuusula, Järvenpää, Hyvinkää Hanko Kirkolliskokous on evan kelisluterilaisen kirkon ylin päätäntäelin Se käsittelee kirkon oppia ja työtä sekä kirkon lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta Kirkolliskokous kokoontuu Turussa toukokuussa ja marraskuussa noin viikon ajaksi Essen pyynnöstä kirkolliskokousvaalien ehdokaslistat esittelevät vaalitavoitteensa Kyseessä ovat Espoon hiippakunnan maallikko- ja pappislistat Maallikkolistojen tavoitteet Kirkko lähellä sinua on maallikkolista, jonka ehdokkaat ovat seurakuntavaalien eri valitsijayhdistyksistä, seurakuntaväen (sisältäen myös herätysliikkeet) ja eri puolueiden listoilta Kaikki ehdokkaat ovat kirkon asialla ja haluavat kehittää kirkkoa kirkon keskeisen ydinsanoman pohjalta Lista kuvaa tavoitteitaan ja vaaliohjelmansa seuraavasti: Haluamme rakentaa kristilliseen arvopohjaan turvaten kirkkoa, jossa on tilaa eri tavoin ajatteleville Turvalliset kristilliset arvot ovat perusta elämälle ja uskon ilosanomasta riittää kaikille Keskeisiä asioita ovat lähimmäiset, nuoret ja vanhat sekä koti ja perhe, unohtamatta vastuutamme lähimmäisistämme myös kaukana Listan ehdokkaista Heikki Sorvari on kirkolliskokousedustaja, ja Kirsi Rostamo edelliseltä kaudelta Pohja Sammatti Karjaa Nummi Pusula Lohja USKON JA YHTEYDEN KIRKKO Pappisedustajien lista 6 ehdokasta eri puolilta hiippakuntaa, valtaosa Espoosta Espoo, Kauniainen Muita ehdokkaita ovat muun muassa Matti Finskas ja Jouni Mykkänen Listan kotisivu on osoitteessa dldropboxcom/u/ /kirkkopdf Kevään kirkko -listan ehdokkaita yhdistää avarakatseinen, luterilaisen kirkon perinteestä nouseva uudistushenkisyys Ryhmä korostaa, että kirkolliskokous ei ole yhden asian kokous, eikä Kevään kirkko ole yhden asian liike Tärkeimmiksi tavoitteikseen vaalilista nimeää kirkon, joka on avoin muutoksille, ydinsanoman ajankohtaiselle tulkinnalle ja tuoreelle hengellisyydelle Se on avaran kansankirkollinen ja siinä on tilaa erilaisille kristityille syrjimättä ketään Kirkko tuntee vastuunsa lähimmäisistä ja koko luomakunnasta Sen hallinto ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista Listan ehdokkaista Signe Jauhiainen on kirkolliskokousedustaja, ja ehdolla ovat muun muassa Ritva-Liisa Luomaranta, Jussi Ikkala ja Juhana Malme Listan kotisivu on osoitteessa: www kevaankirkkonet Siuntio Karkkila Vihti Elävä kansankirkko -listan ehdokkaille on yhteistä toimiminen seurakuntien luottamushenkilöinä Ehdokkaat arvostavat kansankirkkoa ja haluavat kehittää ja uudistaa sitä Sen keskeisin tavoite tulevalle vaalikaudelle on, että seurakunnat voisivat jatkaa kunta- ja seurakuntarakenteiden muutosten keskellä elinvoimaisina yhteisöinä, joissa vietetään säännöllistä jumalanpalveluselämää, ja jonka eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset voisivat tuntea kodikseen Tavoitteemme on rakentaa kirkkoa, johon valtaosa kansasta haluaisi kuulua tulevina vuosikymmeninä, ja johon voisivat palata nekin, jotka nyt ovat sen jättäneet Listan ehdokkaista Anna-Mari Kaskinen on kirkolliskokousedustaja, ja ehdolla ovat myös muun muassa Tapio Tähtinen ja Liisa Hynynen Ryhmän kotisivu on osoitteessa: wwwelavakansankirkkokotisivukonecom Pappislistojen tavoitteet Pappislistoja on vaalissa mukana kolme, kuten maallikkolistojakin Elävä kansankirkko -listan ehdokkaita yhdistää halu tehdä työtä kirkossa ja kehittää sitä yhdessä seurakuntalaisten kanssa Suurin osa ehdokkaista toimii seurakuntatyössä eri puolilla hiippakuntaa, erityisesti kasvatuksen eri tehtävissä Listan ehdokkaat kertovat, että Tulevaisuuden muutosten edessä tarvitsemme uudistumista Meidät haastetaan dialogiin, jossa jokaisen kokemukset, osaaminen, ajatukset ja näkemykset voivat ja saavat tulla esiin Aito vuorovaikutus auttaa kohtaamaan ja ymmärtämään erilaisuutta Siten vahvistuu luottamus, joka mahdollistaa oppimisen ja muutoksen Hyvinkää Nurmijärvi Karjalohja Kirkkonummi Tuomiokirkkosrk Olari Espoonlahti Tuusula Kauniainen Leppävaara Tapiola KIRKKO LÄHELLÄ IHMISTÄ Maallikkoedustajien lista 11 ehdokasta Espoosta 4 muualta hiippakunnasta Kerava Espoo, Kirkkonummi, Kauniainen, Tuusula Listan ehdokkaista Mika Nurmi on kirkolliskokousedustaja, ja muita ehdokkaita ovat muun muassa Margit Peltovirta, Seppo Holm ja Antti Malinen Nettisivu on: Kevään kirkko -pappislistan ehdokkaita yhdistää avarakatseinen, luterilaisen kirkon perinteestä nouseva uudistushenkisyys Kevään kirkko -pappislistalla on ohjelma, joka on syntynyt tiiviissä yhteistyössä samannimisen maallikkolistan kanssa Yhtenä keskeisenä tavoitteenamme on puhua avaran kansankirkollisuuden puolesta, jossa ketään seurakuntalaista ei syrjitä ja jossa myös köyhät jäsenet muistetaan Tulevien rakenneuudistusten on palveltava tämänkaltaisten seurakuntayhteisöjen olemassaoloa ja kehittymistä, kertoo lista tavoitteistaan Listan ehdokkaista Antti Siukonen oli edellisellä kaudella kirkolliskokousedustajana Ehdokkaina ovat myös muun muassa Kari Latvus, Päivi Linnoinen ja Kalervo Salo Listan nettisivu löytyy osoitteesta www kevaankirkkonet Uskon ja yhteyden kirkko -pappislistan ehdokkaita yhdistää usko ja halu rakentaa kirkkoa, jossa myös herätysliikkeillä on kotipaikkaoikeus Keskeisimmäksi tavoitteekseen lista nimeää sen, että Mäntsälä Järvenpää ELÄVÄ KANSANKIRKKO Maallikkoedustajien lista 6 ehdokasta eri puolilta hiippakuntaa Kerava, Hyvinkää, Vihti, Lohja, Mäntsälä KEVÄÄN KIRKKO Maallikkoedustajien lista 9 ehdokasta on Espoosta 8 muualta hiippakunnasta Espoo, Hyvinkää, Järvenpää, Karjaa, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula kirkkoa ja sen sisäistä yhteyttä vahvistetaan Raamatun pohjalla Listan ehdokkaita ei ole kirkolliskokouksessa, eikä listalla ole koti sivuja Ehdolle ovat asettuneet muun muassa Jouni Turtiainen, Juha-Pekka Rissanen, Timo Junkkaala ja Ari Kunnamo Mikä kirkolliskokous? Kirkolliskokous on kirkon ylin toimielin Siihen valitaan jäsenet Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhdeksästä hiippakunnasta Hangosta Mäntsälään ulottuvasta Espoon hiippakunnasta valitaan kymmenen edustajaa, joista maallikkoedustajia on kuusi ja pappisedustajia neljä Kyse on välillisestä vaalista; äänioikeus näissä vaaleissa on hiippakunnan papeilla ja seurakuntien luottamushenkilöillä Vaalipäivä on 132 Kirkolliskokousvaalit käydään neljän vuoden välein, ja uusi kirkolliskokous aloittaa toimikautensa toukokuussa sakastievlfi/ehdokkaat ja sacristaevlfi/kandidater

3 4 esse Uutiset LUKIJOILTA esse 5 Herättäjä-Yhdistys sata vuotta Herättäjä-Yhdistyksen perustamisesta tulee helmikuussa kuluneeksi sata vuotta Pääjuhlaa vietetään Helsingissä helmikuuta ja alueellisia juhlia on eri puolilla Suomea pitkin vuotta Juhlavuoden tunnuksena on huudahdus Arjen halleluja Sisälähetysseura Herättäjän, nykyisen Herättäjä- Yhdistyksen (H-Y) perustava kokous pidettiin Ylivieskassa Herännäisyys eli körttiläisyys kansanliikkeenä on paljon yhdistystään vanhempi Sen juuret ovat 1700-luvulla Pohjois-Savossa ja Pohjanmaalla alkaneissa kansanherätyksissä Herännäisyyden suurin tapahtuma tänäkin vuonna on herättäjäjuhlat, jotka pidetään Isossakyrössä 6 8 heinäkuuta Herättäjäjuhlille kokoontuu vuosittain noin kävijää Valtiopäivien avajais jumalanpalvelus tiistaina 7 helmikuuta Valtiopäivien ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus pidetään Helsingin tuomiokirkossa tiistaina 7 helmikuuta kello 12 Jumalanpalveluksessa saarnaa Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen Seurakuntalaiset, joilla ei ole kutsukorttia, ovat tervetulleita jumalanpalvelukseen hyvissä ajoin ennen sen alkua kello kirkon eteläja pohjoisovista Seurakuntalaisille on varattu paikat kirkon sivulehtereiltä Jumalanpalvelus radioidaan suorana lähetyksenä YLE Radio1:ssä kello Hengellinen elämä verkossa palkittiin Kristillinen Medialiitto on myöntänyt Vuoden kristillinen mediateko -palkinnon Hengellinen elämä verkossa -hankkeelle Kristillinen Medialiitto toteaa perusteluissaan, että vuoden 2011 palkinnon saajaan liittyy paljon osaamista, monikielisyyttä ja kansainvälisyyttä Hengellinen elämä verkossa on evankelis-luterilaisen kirkon monivuotinen strateginen kärkihanke, joka kehittää hengellistä verkkotyötä Hanke on muun muassa kouluttanut lähes pari tuhatta seurakunnan työntekijää käyttämään verkkoa työssään sekä avustanut verkkokeskustelijoiden palkkaamisessa seurakuntiin Seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö Seurakunta säilyy kirkon toiminnallisena perusyksikkönä, ja eri puolilla maata asuvien kirkon jäsenten tasa-arvo paranee, jos kirkon hallinto ja taloudenhoito järjestyvät seurakuntauudistuksessa suurempiin yksiköihin Näin uskoivat 28 tammikuuta Olarin kirkossa pidetyssä Espoon seurakuntien tulevaisuusfoorumissa seurakuntauudistuksesta puhuneet Espoon tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Antti Kujanpää ja Espoon seurakuntayhtymän hallintojohtaja Markku Porvari Seurakunta on luonteeltaan jumalanpalvelus yhteisö, ei talous- tai hallintoyksikkö, Kujanpää muistutti Foorumin osallistujakunnasta kuultiin epäilyjä siitä, siirtyykö valta hallinnon mukana kauemmas seura kuntalaisesta Minusta asia on päinvastoin, sanoi esimerkiksi kiinteistöjen ja hautausmaiden hoidon ulkoistamisen mahdollisuutena näkevä Porvari Kun osa palveluista hankitaan muualta, seurakunta on vapaampi keskittymään ydintehtäväänsä Kujanpää toimi kirkkohallituksen seurakuntien rakenne muutosta pohtivassa työryhmässä, joka jätti Kauniaisten seurakuntayhtymälle myönnettiin vuodenvaihteessa ensimmäistä kertaa kirkon ympäristödiplomi Kirkkohallitus myönsi diplomin 13 joulukuuta pidetyssä kokouksessaan Kiinteistöjemme lämmönkulutus on pudonnut kolmanneksella vuoteen 2009 verrattuna, kertoo Kauniaisten seurakuntien talouspäällikkö Sari Laamanen Kauniaisissa on käytössä myös joukkoliikenteen työsuhdematkalippu, mikä on seurakunnissa harvinaista Lisäksi Kauniaisten seurakunnat ovat saaneet erityiskiitosta ympäristökasvatuksesta, jota tehdään lapsija nuorisotyössä loppuraporttinsa 12 tammikuuta Toissa viikolla Esse kertoi, että raportissa päädyttiin suosittamaan ns rovastikunta mallia, jota ei pidä sekoittaa nykyisiin rovastikuntiin Seurakunnat ja hiippakuntavaltuustot pääsevät antamaan raportista lausunnot tämän kevään aikana Seurakuntauudistus etenee yhtä jalkaa kuntauudistuksen kanssa Sen määrittelee kirkkolaki, jonka mukaan seurakuntarakenteen on vastattava kuntarakennetta Muun muassa uusi rovastikuntamalli edellyttäisi kirkkolain muutosta Kuntasidoksessa on hyvät ja huonot puolensa, Kujanpää totesi Yhtäältä yhteiset rajat tuovat toimintaympäristöön selkeyttä ja synergiaetuja, toisaalta Ympäristödiplomia havittelevien seurakuntien on kartoitettava toimintansa ympäristöystävällisyys kaikilla sektoreilla ja tehtävä suunnitelma sen parantamiseksi Energiansäästöön, kierrätykseen ja tietoisuuden lisäämiseen pitää pyrkiä yhtä lailla kahvi- ja ruokatarjoiluissa kuin hautausmaiden hoidossa tai henkilökunnan koulutuksessa Diplomin myöntämistä edeltää ympäristökatselmus, jossa käydään läpi seurakunnan eri toiminnot ja pisteytetään niiden ympäristöystävällisyys seurakunnissa ei voida lyödä päätöksiä lukkoon ennen kuin kuntapuolen päätös on valmis Tulevaisuusfoorumissa puhui myös hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen, joka esitteli kuntauudistuksen tavoitteita Mahdollisesta pääkaupunkiseudun pakkoliitoksesta Virkkunen suostui pu Kirkon ympäristödiplomi Kauniaisiin Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolla ryhdytään helmikuussa järjestämään viikottain englanninkielisiä ekumeenisia jumalanpalveluksia Niistä vastaavat yhteistyössä Espoon seurakunnat ja International Evangelical Church in Finland (IEC) IEC on järjestänyt jumalanpalveluksia pääkaupunkiseudulla jo 35 vuotta, mutta nämä jumalanpalvelukset ovat ensimmäisiä, jotka ovat avoimia kristityille kirkkokuntaan katsomatta, sanoo pastori Hans Krause IEC:stä Krause saarnaa ensimmäisessä ekumeenisessa jumalanpalveluksessa, jota vietetään kynttilänpäivänä 5 helmikuuta kello 1630 alkaen Espoossa on runsaasti kristittyjä maahanmuuttajia, ja ekumeenisia jumalanpalveluksia on viime vuosina toivottu usein, Krause kertoo Ekumeenisiin jumalanpalveluksiin ovat tervetulleita myös englantia osaavat suomalaiset Samalla kantasuomalaiset voivat auttaa muualta maahamme muuttaneita kotiutumaan tänne paremmin, sanoo Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Antti Kujanpää Patrik Lindström Ministeri Henna Virkkunen ja hallintojohtaja Markku Porvari totesivat, että kuntapuolella ja kirkolla on edessään jokseenkin samanlaiset haasteet Laamasen mukaan ympäristödiplomin kriteerien täyttäminen osoittautui Kauniaisten seurakuntayhtymässä odotettua suuritöisemmäksi Kauniaisten yhteinen kirkkoneuvosto päätti diplomin hakemisesta keväällä 2009 ja asetti ympäristötyöryhmän seuraavana syksynä Henkilöstöresurssiemme vähyydestä johtuen työryhmään osallistuneilla luottamushenkilöillä on ollut suuri rooli Ympäristödiplomi on voimassa neljä vuotta kerrallaan, ja se edellyttää, että ympäristötyötä jatketaan Englanninkieliset ekumeeniset jumalanpalvelukset noudattavat pääpiirteissään samaa kaavaa kuin luterilaiset jumalanpalvelukset, mutta erojakin on Meillä musiikki on nuorekkaampaa, gospelhenkistä, ja saarna on pidempi, Krause kertoo Jumalanpalvelusten jälkeen järjestetään kirkkokahvit ja nautitaan yhdessäolosta humaan vain ympäripyöreästi ennen kuntatyöryhmän esitystä, joka on määrä julkistaa helmikuun alkupuolella Joka tapauksessa kuntapuolella on edessään jokseenkin samanlaiset haasteet kuin kirkolla Seurakuntien verotulot ovat pudonneet ja muutkin kustannuspaineet ahdistavat; kuntapuolella suomalaisten huoltosuhde taas huononee lähivuosikymmeninä dramaattisesti Silti peruspalvelut pitäisi saada säilymään kaikkien kansalaisten ulottuvilla ja pysäyttää polarisoituminen toimiviin ja toimimattomiin yksiköihin Virkkusen mukaan lähi demokratia voi toimia kunta uudistuksen jälkeenkin Hän vakuuttaa, että myös espoolaiselle riittää tulevaisuudessa mielekkäitä osallistumismahdollisuuksia Kuntalain uudistuksen yhteydessä on puhuttu paikallisista aluelautakunnista, jotka päättäisivät tietyistä lähi alueen asioista ja joille olisi varattu laissa määrärahoja Aluelautakunnissa voisivat toimia nekin, jotka eivät ole halukkaita esimerkiksi valtuustotyöhön Laura Kimari Meillä vuoden 2012 suunnitelmiin kuuluu jätteiden lajittelun parantaminen sekä rakennusten energiakatselmus Myös Espoon seurakuntayhtymällä on kirkon ympäristödiplomi Laura Kimari Englanninkieliset jumalanpalvelukset alkavat Ekumeenisen jumalanpalveluksen toteuttajiksi kaivataan nyt myös vapaaehtoisia, Kujanpää vinkkaa Seura kuntalaisia tarvitaan kirkkokahvien tarjoiluun ja tilojen järjestelyyn, ja soittoja laulutaitoisillekin löytyy tekemistä Laura Kimari Hyvät mielipide kirjoittajat! Essen Lukijoilta-palsta julkaisee korkeintaan 1500 merkkiä pitkiä mielipide kirjoituksia Esse, Lukijoilta, PL 200, Espoo esselukijoilta@kotimaa fi Keskustelua myös netissä wwwessefi > keskustelu Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä tarvittaessa Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon Kirkon hallintoon lisää avoimuutta ja demokratiaa Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon valitaan 132 uusi kirkollisko kous neljäksi vuodeksi Kirkolliskokous, kirkon ylin päättävä elin, joutuu tulevalla kaudella pohtimaan, miten kirkon hallinto tulisi järjestää Historiallisista syistä kirkon ja maallisen vallan rakenteet ovat lähes identtisiä Hallinto on tullut tähänkin maahan kirkon kautta, ja kirkosta periytyvät meidän valtamme muodot Kirkossa korostetaan mielellään yhä hierarkiaa ja viranomaisuutta, mikä on kallista ja karkottaa jäseniä Kirkossa voitaisiin Elävä kirkko muuttaa ympäristöään Monet kirkolliskokousvaalien ehdokkaat lupaavat uudistuksia ja muutosta Tulevaisuuden valinnat ovatkin tärkeitä Ne viitoittavat kirkon tulevaisuutta; taantuuko kirkko yhdentekeväksi instituutioksi vai onko se elävää Kristusta julistava ja ympäristöään muuttava yhteisö Kirkko ei saisi mukautua maailman arvojen mukaan, vaan sen äänen tulisi olla selkeä ja armollinen evankeliumin ääni Evankeliumissa on Jumalan, ja siten myös kirkon voima Kirkon tulee pitää huolta apua tarvitsevista ja vähäosaisista lähimmäisistä TUOMIOKIRKKO kin etsiä uusia, kirkolle luonteenomaisempia tapoja toimia Hallintorajojen ei välttämättä enää tarvitse kaikilta osin noudattaa kunnallista jaottelua Kirkon on oltava valmis muutoksiin, vaikka vielä ei tiedetä, minkälainen kuntakarttamme on muutaman vuoden päästä On harkittava, mihin keskushallintoa tarvitaan, mikä sujuu paremmin paikallisesti ja mitä sijoitetaan kirkkohallituksen ja seurakunnan väliin Hallintorakenteiden purkaminen ja yhdistäminen eivät tarkoita seurakuntalaisista etääntymistä, RUKALLE pääsiäisenä 2012 Matka 98/99/2000 -syntyneille Lisä-infoa ja ilmoittautuminen: wwwlujakalliofi vaan varsinainen toiminta tapahtuu lähellä ihmisiä ja heidän keskellään: seurakunnissa, kirkkojen lähellä ja yhä enemmän myös tieto verkoissa Demokratiaa on vahvistettava muun muassa vaaleja yksinkertaistamalla ja äänestämistä helpottamalla, avoimuutta lisäämällä ja viranomaisuutta vähentämällä Kirkko kasvaa ruohonjuuritasolta, kirkkotieltä Myös seurakuntien yhteistyön mahdollisuuksia on vielä paljon käyttämättä Markku Jalava Kevään kirkko lähellä ja kaukana Esimerkiksi nuorten syrjäytymisen estämiseksi on tehtävä töitä Kristillinen kirkko tekee myös lähetystyötä kaikkialla, missä evankeliumia ei ole kuultu Raamatun opetusta pidän keskeisenä seurakunnan tehtävänä Raamattu on Jumalan sanaa ja sille tulisi antaa asiaankuuluva asema kristillisen kirkon elämässä Elävä seurakunta on myös rukoileva seurakunta Mielestäni kirkon tulisi olla rohkeasti äänitorvena epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä vastaan On uskallettava puhua raamatullisten arvojen puolesta, silloinkin kun ne ovat ristiriidassa yhteiskunnassa vallitsevien arvojen kanssa Esimerkiksi avioliittoa tulee puolustaa naisen ja miehen välisenä liittona Pidän tärkeänä vapaaehtoistyön ja kirkon yhteisöllisen luonteen vahvistamista Maallikot ovat tulevaisuuden kirkon voimavara Raskaita rakenteita pitäisi purkaa Kirkko tarvitsee uudistusta, mutta tulkoon se elämän antajalta itseltään Sari Savela Ehdolla kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon Kirkko lähellä ihmistä listalta ESPOONLAHTI Mummot, vaarit, kummit, kersat perhemessuun su 52 klo 16 Soukan kappeliin TOINEN RUUTU Sairaus ei ole rangaistus Essessä 191 julkaistu Erityislasten oikeus olemassaoloon oli kirjoitus tärkeästä aiheesta, vammaisina syntyvistä lapsista Kirjoituksessa esitettiin kuitenkin virheellinen käsitys, että vammaisuus olisi rangaistus synnistä Raamatun mukaan näin ei ole Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: Haavisto on kristityn valinta Viime presidentinvaaleissa äänestettiin taloudellisesti ajattelevan ja humaanin ehdokkaan välillä Jälkimmäinen voitti, ja olemme saaneet iloita erinomaisesta valtakunnan edustajasta Olemme nyt samantapaisessa tilanteessa: valitsemassa talousmiehen ja humanistin välillä Lähes LEPPÄVAARA Y H D E S S Ä O N H Y V Ä K A S V A A J A K A S V AT TA A Ystävänpäivänä 142 klo Leppävaaran kirkollala MAKKARANPAISTOA TIETOISKUJA KISAILUA SOPPAA Leikkiä, leipää ja luentoa tanelikylatasku@kotimaafi Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän? Jeesus vastasi: Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki (Joh 9:2 3; katso myös Jer 31:29 30) Joskus sairaus saattaa olla Jumalan antama koettelemus tai rangaistuskin (1 Kor 11:30, Ilm 2:22) Ihmistä, joka syntyy vammaisena, ei kuitenkaan pidä syyllistää Esko Nurminen Tapiola kaikki kokevat talouden ylivallan muista näkökohdista ja arvoista huolestuttavana Taloudesta on toki huolehdittava, ja jokainen askel otetaan tässä ja nyt Tärkeintä on kuitenkin se, mihin suuntaan nämä askeleet otetaan Niiden, joille tärkeimpiä arvoja ovat oikeudenmukaisuus ja rauha, luonnon ja ihmisen suojelu jotka pohjimmiltaan ovat yksi ja sama asia, tulisi äänestää vaaleissa arvojensa mukaan Siksi luotan itse Pekka Haavistoon myös kristittynä Anna-Liisa Rekola ESPOONLAHTI :-) Uskontojen välinen yhteistyö Keskiviikkoilta 82 klo 1830 Espoonlahden kirkolla Uskontokasvatussihteeri Pekka Y Hiltunen

4 6 esse tavataan esse 7 Tapahtumatiedot lähetetään osoitteeseen essetavataan@kotimaafi viimeistään lehden ilmestymistä edeltävän viikon maanantaina Toimitus ei takaa, että kaikki lähetetyt tiedot julkaistaan Tapahtumatiedot ovat myös netissä osoitteessa wwwespoolaisetfi Kirkoissa soi Pe 32 klo 18 Tapiolan kirkossa (Kirkkopolku 6) on Skribakonsert för årets konfirmander Su 52 klo 18 Tapiolan kirkossa (Kirkkopolku 6) on Gospelkonsertti Yhteisvastuuu-keräyksen hyväksi Konsertissa esiintyy Aino-pojat, hengellinen coverbändi Naantalista Ti 72 klo 19 Leppävaaran kirkossa (Veräjäkallionkatu 2) Kuoro soi -konsertissa esiintyvät Sibelius-Akatemian kuoronjohdon opiskelijat Kuopiosta ja Helsingistä Musiikkia La 42 klo 14 Kulttuurikeskuksen Tapiolasalin lämpiössä (Kulttuuriaukio 2) pianoduo Sanna Vaarni ja Mikael Kemppainen soittavat Brahmsin, Bach-Kurtagin, Schubertin, Poulencin ja Rahmaninovin musiikkia La 42 klo 18 Vallmogårdissa Kauniaisissa (Valmukuja 3) on Tapiola Sinfoniettan Kamarimusiikkia kartanoissa -konsertti Liput 12/6 e (+ palvelumaksu) Lippupisteestä, wwwlippufi La 42 klo 19 Kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa (Kulttuuriaukio 2) esiintyy Miguel Poveda, yksi flamencolaulun kirkkaimmista tähdistä Liput 45/35 e (+ palvelumaksu) Lippupisteestä, wwwlippufi Su 52 klo 14 Kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa (Kulttuuriaukio 2) matineassa Varaslähtö Italiaan esiintyvät Tapiolan nuoret sinfonikot Jan Söderblomin johdolla Su 52 klo 16 Kauniaisten Uudessa Paviljongissa (Läntinen koulupolku 3) on konsertti Beethovenin paluu Liput 15/10 e (+ palvelumaksu) wwwlippupalvelufi tai tuntia ennen ovelta Näyttelyt Pe 102 asti Kauniaisten kaupungintalolla (Kauniaistentie 10) on esillä Kansalaisopisto Petran Senioritaiteilijoiden ryhmänäyttely Ma pe klo sekä ti to klo Teatteria Ke 82 klo 19 Kulttuurikeskuksen Louhisalissa (Kulttuuriaukio 2) esitetään Muck, yhteiskunnallinen musiikkidraama nyky-unkarista Suomenkielinen tekstitys Liput 32/27/15 e (+ palvelumaksu) Lippupisteestä, wwwlippufi Lapsille La 42 klo Gallen-Kallelan museossa (Gallen-Kallelan tie 27) Lasten nonstop-työpajassa voi muovailla Akselin sakaraharjaisen linnan Materiaalimaksu 2 e Liput museoon 8/7/6/4 e, alle 18-v ilmaiseksi La 42 su 52 klo 13 Suomen lelumuseo Hevosenkengässä Weegeellä (Ahertajantie 5) Muotoile lelu! -työpajassa muotoillaan hullunkurisia hahmoja Liput museoalueelle 8/10 e, alle 18-v ja yli 70-v vapaa pääsy Ti 72 klo 9 Taidetalo Pikku- Aurorassa (Järvenperäntie 1 3) Nukketeatteri Pinokkio esittää 4 6-vuotiaille soveltuvan näytelmän Lumottu linna Liput 4 e Ilm pikku-aurora@espoofi tai p Ti 72 klo 930 Sellosalissa (Soittoniekanaukio 1 A) esiintyy Pentti Rasinkangas & Ohilyöntiorkesteri Suositellaan 3 6-vuotiaille Liput 3 e Varaukset sellosali@espoofi tai p , ti pe klo Muuta Pe 32 klo Tapiolan työväenopistossa (Itätuulenkuja 8 A) ja ke 82 klo Kylätalo Palttinassa (Tegelhagen 4 A) voi luovuttaa verta Ota mukaan virallinen henkilötodistus La 42 klo Oittaan ulkoilukeskuksessa (Kunnarlantie 33 39) on Lumikenkäkarnevaalit Ohjelmassa mm perheiden lumikenkärata La 42 klo 12 Helinä Rautavaaran museossa Weegeellä (Ahertajantie 5) Merkitykselliset paikat -näyttelyn tekijät esittelevät näyttelyään Liput museoalueelle 8/10 e, alle 18-v ja yli 70-v vapaa pääsy La 42 su 52 klo 14 ja 15 Gallen-Kallelan museossa (Gallen-Kallelan tie 27) on Tietoisku Tahdon tehdä kaiken itse! Akseli Gallen-Kallela taideteollisena suunnittelijana Liput museoon 8/7/6/4 e, alle 18-v ilmaiseksi Su 52 klo Oittaan ulkoilukeskuksessa (Kunnarlantie 33 39) on Lumikenkäilyn SMkilpailut Ilmoittautuminen klo 1030 alkaen Osallistumismaksu 15/5 e, alle 12-v maksutta Ti 72 klo Sellosalin lämpiössä (Soittoniekanaukio 1 A) on Päivätanssit elävän musiikin tahdissa Ke 82 klo 18 Sellon kirjaston lavalla (Leppävaarankatu 9) on vieraana kirjailija Jani Saxell Hänen uusin kirjansa on Unenpäästäjä Florian Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, ellei pääsymaksua mainita Seurakuntien tapahtumat ovat sivuilla Terve Koti Jyrki Lohi Lkv Tunnettu, kokenut ja ammattitaitoinen välittäjä! Huomaavaista, kuuntelevaa palvelua perinteisin tavoin, väkevin, nykyaikaisin keinoin! Pyydä ilmainen arvio ja välitystarjous! Kuunkehrä 2 B, Espoo jyrkilohi@jyrkilohifi wwwjyrkilohifi Välityspalkkioni on 3,6 % velattomasta myyntihinnasta, sisältäen Alv:n VVO-kotikeskus Mannerheimintie 168a Helsinki Avoinna ma-pe 9-16 Puh espoo@vvofi wwwvvofi Uusia vuokrakoteja Espoon Suurpeltoon! VAKUUSMAKSU VAIN 250 Suurpelto sijaitsee Espoossa, Turunväylän ja Kehä II:n varrella, noin puolen tunnin bussimatkan päässä Helsingin keskustasta Suurpellosta rakentuu uniikki puistokaupunki Piilipuuntie 25 muodostuu kolmesta eri korkuisesta kerrostalosta, joista jokaisella on oma tehostevärinsä vaaleassa julkisivussa Taloissa on hissit Jokaisella asunnolla on lasitettu parveke Asuntojen sisustusmateriaalit ovat vaaleita Maksuton pesutupa Talosauna Sähköpistokkeellisia autopaikkoja Piilipuuntie 25, arvioitu valmistuminen 02/2012 Asuntotyypit m 2 vuokra, /kk 1h+kk+alkovi+p 36, h+kt+p 43, h+kk+p 44 50, h+k+p h+k+s+p 69, Vesimaksu ja laajakaistayhteys sisältyvät vuokraan VVO:n asunnot ja talojen yhteistilat ovat savuttomia Vuokrasopimuksen ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on 12 kk sopimuksen alkamisajankohdasta Ei varallisuusrajoja Katso kohteen virtuaaliesittelyt ja lisätiedot osoitteesta wwwvvofi/piilipuuntie25 Muuta meille! Yritysnumeroihimme ( xxxx) soittaminen maksaa Soneran hinnaston mukaisesti kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta 8,28 senttiä/puhelu + 17 snt/min LIIKUNTALOMALLE RISTEILYLLE TEEMAMATKALLE TALLINNAAN wwwyhteisvastuufi LIIKUNTALOMAT +50-vuotiaille Kroatiassa Bracin saarella , 8 pv 1090 alk/hlö/h2 Sis mm lennot, lauttamatkat, hotellimajoitus 2hh, kattava liikuntaohjelma Viron Laulasmaalla , 4 pv 229 alk/hlö/h2 Tarkat matkaohjelmat ja lisätiedot: matkapojatfi/teemamatkat NAINEN KOKONAISUUTENA -risteily Raili Hulkkosen seurassa päiväristeily Tallinnaan alk/hlö Nainen kokonaisuutena -risteilyllä käsitellään naisen olemusta meikistä ja hiuksista aina silmälaseihin Paluumatkalla Raili Hulkkonen esittelee ja suosittelee sopivia kosmetiikkatuotteita merimyymälässä aamupäivän luentojen perusteella Queen of Spades -ooppera Lähdöt 124, hlö/h2 Manon-balettimatka Lähdöt 33, 173, hlö/h2 Maija Poppanen -musikaalimatka Lähtö hlö/h2 Coppelia-balettimatka Lähtö hlö/h2 Mustalaisruhtinatar-operettimatka My Fair Lady -operettimatka Lähdöt 93, 204 Lähtö hlö/h2 95 hlö/h2 Hinnat sis 1 yön hotellimajoituksen 2hh aamiaisineen, laivamatkat ja tapahtumalipun Myyntipalvelu: ma-ke 8-19, to-pe 8-17, su Puhelut 8,21 snt/puh + 2snt/min matkapuhelimesta + 14,9 snt/min Palvelumaksu 0 /netistä varattaessa, muutoin 10 Hinnat ovat alk-hintoja /hlö Alk-hintaa ei kaikilla lähdöillä Hinnat sis mahdolliset polttoainelisät KUVI4808/04/MjMvU SMAL Rosalinde-balettimatka Lähtö hlö/h2 Glenn Miller Orchestra -konsertti Lähtö hlö/h2 Carrrmen-tanssiesitys Lähtö hlö/h2

5 8 esse esse 9 Matkalaisen luottavainen ja reipas aamurukous Ennen moottoriajoneuvojen keksimistä Suomessa oli voimassa kestikievari- ja hollikyytijärjestelmä Tämä järjestelmä luotiin 1734 Matkalaisen rukous kertoo tästä ajasta Matkalaiset saattoivat luottaa siihen, että he pääsivät seuraavasta majapaikasta uudella hevosella eteenpäin Valtio oli luonut kuninkaan tiet, ja paikalliset kestikievareiden isännät pitivät tieverkoston toiminnassa ja vastasivat myös postitoiminnasta Apunaan heillä oli kruunun nimissä oikeus käyttää lähiseudun talonpoikia kohtuullista korvausta vastaan Monet talonpojat napisivat velvollisuutta vastaan: matkalaisia varten oli tuotava hevosia ja kuskeja tarvittava määrä Korvauksen ei katsottu vastaavan sitä vaivan määrää, joka kyydityksistä aiheutui Lopullisesti järjestelmä romuttui vasta 1930-luvulla Rukouksessa pyydetään päästä hyväntahtoisten ihmisten luokse Maksun antava matkalainen oli GASTROPANEL VATSAVAIVOISTA KÄRSIVILLE JA OIREETTOMIEN TERVEYSTARKASTUKSIIN GastroPanel-tutkimus auttaa valikoimaan ja ohjaamaan ajoissa vatsavaivoista kärsivistä ja oireettomista mahasyöpä- ym riskipotilaita gastroskopiatutkimuksiin Näitä niukkoja ja kalliita resursseja käyttäviä tutkimuksia säästävä GastroPanel-tutkimus tehdään yksinkertaisesti mittaamalla verinäytteestä mahalaukun limakalvon toimintaa ja tilaa kuvaavia biomerkkiaineita GastroPanel antaa diagnoosin sekä terveestä mahalaukun limakalvosta (ei helikobakteeriinfektiota, ei atrofista gastriittia) että mm atrofisesta gastriitista (mahalaukun limakalvon surkastuma ja toimintahäiriö), joka useimmiten on oireeton Ennen GastroPanel-innovaatiota atrofinen gastriitti ja siitä johtuvat mahasyöpä- ym riskit on voitu diagnosoida ainoastaan gastroskopian yhteydessä otettujen koepalojen histologisella tutkimuksella usein kuitenkin vasta sitten kun hälyttäviä oireita antava sairaus on jo voinut edetä parantavan hoidon ulottumattomiin GastroPanelin tulosraportti ilmoittaa diagnoosin Helikobakteeri-infektiosta Atrofisesta gastriitista sekä sen sijainnista mahalaukun yläosassa (korpuksessa) ja/tai alaosassa (antrumissa) Korpuksen atrofinen gastriitti aiheuttaa mm vähähappoisen tai hapottoman mahan Helikobakteeri-infektiosta myös silloin, kun tutkittavalla on atrofinen gastriitti, MALT lymfooma tai vuotava peptinen haava tai hän saa parhaillaan happopumpun esto (PPI) -lääkitystä tai antibioottihoitoa Näissä tapauksissa 13C-ureahengitystesti ja ulosteen antigeenitesti voivat hyvin usein antaa vääriä negatiivisia tuloksia eli helikobakteeriinfektio riskeineen jää diagnosoimatta Mahalaukun limakalvon runsaasta haponerityksestä Atrofinen gastriitti, runsaan haponerityksen vuoksi epäily ruokatorven refluksitaudin komplikaatiosta ja oireileva helikobakteeri-infektio edellyttävät gastroskopiatutkimusta Atrofinen gastriitti Helikobakteeri-infektion tai autoimmuunitaudin aiheuttama mahalaukun limakalvon surkastuma ja toimintahäiriö Vaurioittaa mahalaukun korpus- ja/tai antrumosaa Useimmiten oireeton Ei voida todeta vatsavaivojen (dyspepsian) ja helikobakteeri-infektion diagnostiikkaan käytetyillä 13C-ureahengitystestillä, ulosteen antigeenitestillä tai pelkällä vasta-ainetestillä Voi johtaa mahalaukun ja ruokatorven syöpään, B12-vitamiinin, kalsiumin, magnesiumin, sinkin ja raudan sekä joidenkin lääkeaineiden imeytymishäiriöön Helikobakteeri-infektio On sekä mahasyövän että peptisen haavataudin (maha- ja pohjukaissuolihaava) itsenäinen riskitekijä Runsas haponeritys Lisää ruokatoven sairauksien (erosiivinen esofagiitti, Barrett in ruokatorvi, ruokatorven alaosan syöpä) riskiä ruokatorven refluksitautia sairastavilla potilailla GastroPanel-tutkimuksia on saatavissa mm yksityisiltä lääkäriasemilta kuten Terveystalosta tai Diacorista, joista on listaus osoitteessa wwwbiohitfi / Laboratoriopalvelut / Kuluttaja Lääkärin lähetteellä saa KELA-korvauksen GastroPanelin biomerkkiainetesteistä (verinäytteen pepsinogeeni I-, pepsinogeeni II- ja gastriini-17-pitoisuudet sekä helikobakteerivastaaineet) GastroPanel-tutkimukseen ilman lääkärin lähetettä verinäytteitä otetaan Docrates Sairaalassa (wwwdocratesfi /Terveys- ja Hyvinvointipalvelut / Vatsaongelmien testit) ja Biohit palvelulaboratoriossa, ajanvaraus GastroPanel-tutkimus auttaa valikoimaan gastroskopiatutkimukseen ja ajoissa hoitoon mm niitä riskipotilaita, joilla atrofinen gastriitti voi johtaa mm maha- ja ruokatorvisyöpään Osa mahasyövistä voi edetä helikobakteeri-infektiosta, ilman, että koepalojen histologisessa tutkimuksessa löytyy atrofista gastriittia Pieni osa mahasyövistä on perinnöllisiä GastroPanel sopii oireettomien potilaiden riskin arviointiin, kun ensisijaisena tavoitteena on mahalaukun syövän varhaisdiagnostiikka eli atrofista gastriittia sairastavien seulonta gastroskopiaan (Karvonen AL, Ylävatsavaivan diagnostiikkaa: pitääkö aina tähystää? Suomen Lääkärilehti 44/2005;60: ) GastroPanel auttaa luotettavasti löytämään myös sellaiset mahalaukut, joiden limakalvossa ei ole helikobakteeri-infektiota ja/tai atrofista gastriittia eikä näistä sairauksista johtuvia mahasyöpä- ym riskejä Hapottomassa mahassa suun mikrobit pystyvät elämään ja tuottamaan alkoholista ja sokereista karsinogeenistä asetaldehydiä Kaikkia 1- luokan karsinogeeneja, kuten asbesti, tupakka ja asetaldehydi, lähteestä riippumatta koskee yhtenäinen eettinen ja lainsäädännöllinen periaate Niille altistumista on pyrittävä kaikin mahdollisin tavoin vähentämään elimistössä ja ravinnossa Asetaldehydialtistus liittyy maailmanlaajuisesti vuosittain noin 4 miljoonaan uuteen syöpätapaukseen eli lähes 40 prosenttiin kaikista syövistä Acetium-kapseli on ainoa keino inaktivoida (sitoa) karsinogeenistä asetaldehydiä mahalaukussa, millä on mahdollista ennaltaehkäistä maha- ja ruokatorvisyöpää Apteekeista ilman reseptiä saatavia Acetium-kapseleita suositellaan käytettäväksi aterioiden ja alkoholin nauttimisen yhteydessä henkilöille, joilla on korpuksen atrofisen gastriitin aiheuttama hapoton maha, hoitamaton helikobakteeri-infektio tai mahaleikkauksen jälkitila tai jotka joutuvat käyttämään haponestolääkkeitä Sekä lääkärin määräämistä että ilman reseptiä saatavista happopumpunesto (PPI)-lääkkeistä varoitetaan esimerkiksi seuraavasti: Jos potilaalla on hälyttäviä oireita (esim merkittävää selittämätöntä painon laskua, toistuvaa oksentelua, nielemishäiriöitä, verioksennuksia tai veriulosteita) ja epäilty tai todettu mahahaava, pahanlaatuisen sairauden mahdollisuus on suljettava pois, koska PPI- hoito voi lievittää oireita ja viivästyttää diagnoosia Tämä varoitus on paikallaan, mutta hälyttävien oireiden ilmaannuttua mm mahasyöpä on useimmiten jo edennyt parantavan hoidon ulottumattomiin eli Hoito ei olisi parantanut Ennen hälyttäviä oireita harvoin epäillään mahasyöpä- ym riskejä, koska hyvin usein oireita hoidetaan mm PPI- lääkkeillä ja tämän lisäksi helikobakteeri-infektio ja sen tai autoimmuunitaudin aiheuttama atrofinen gastriitti on useimmiten oireeton Katso: Agréus L, Kuipers EJ, Kupcinskas L, Malfertheiner P, et al Rationale in diagnosis and screening of atrophic gastritis with stomach-specific plasma biomarkers Scand J Gastroenterol 2012;47: BIOHIT HealthCare Innovating for Health Cancer Prevention Biohit Oyj Laippatie Helsinki Puh Faksi wwwbiohitfi / Diagnostiikka / Palvelulaboratorio, (vaihde), wwwbiohitfi / Ajankohtaista sairauksien diagnostiikasta ja ennaltaehkäisystä wwwacetiumfi/testi: paljastaa asetaldihydialtistuksen 2 aina majoitettava, vaikka hän olisi saapunut kestikievariin kuinka epämieluiseen aikaan tahansa Vastaanotto ei aina ollut kovin kaksinen Kestikievarit olivat levottomia paikkoja, joissa saattoi äkkiarvaamatta joutua toisten, usein humalaisten, asiakkaiden uhkausten ja pahoinpitelyn kohteeksi Rukous oli tarpeen: Aamusiunaus matkalla Laupias Jumala ja armollinen Isä! Sinun jumalallinen ja kaikkivaltias hyvyytesi on minua tänä yönä ihmeellisesti suojellut ja kaikesta vaarasta ja vahingosta armollisesti varjellut Sinun pyhä nimesi olkoon siksi kiitetty ikuisesti Saman pyhän nimesi turvissa minä tänään nousen ylös ja matkustan eteenpäin Johdata Herra ylhäältä minun kulkuni, varjele jalkani, että minä oikein vaeltaisin enkä väärälle tielle eksyisi Suojele ja varjele kotiin jääneet omaiseni Anna minun hyvän ja siunatun päivämatkan jälkeen saapua kunnolliseen yöpymispaikkaan, hyväntahtoisten ihmisten luokse Anna heille ja kaikille, joilta tänään ja tällä matkalla jotain tarvitsen, hyväntahtoinen mieli minua kohtaan Anna myös minulle tyytyväinen ja kiitollinen sydän kaikessa mitä minulle tapahtuu Kuule minua armollisesti, Jumalani, Jeesuksen Kristuksen tähden, Aamen Nykysuomeksi toimittanut ja johdannolla varustanut Pekka Tuomikoski / Kotimaadeski Lähde: Vanhan virsikirjan Rukouskirja vuodelta 1701 Presidenttiehdokkaat puhuvat kirkosta Elävä usko tekee vaikutuksen Pekka Haavistoon, Sauli Niinistölle kristillinen maailmankatsomus antaa perusarvot on tärkeää sanottavaa hyvän elämän perussääntöihin, Uskonnoilla jotka koskevat kaikkia ihmisiä Ihmisiä korkeampi voima on olemassa, mutta sen määritteleminen on haastavaa, Pekka Haavisto sanoo Haavisto on ollut evankelisluterilaisen kirkon jäsen, mutta kertoo eronneensa kirkosta lukion uskonnonopetuksen takia En sulattanut tapaa, jolla opettajamme käsitteli muita uskontoja Sauli Niinistö toivoo olevansa avoin, utelias, oikeudenmukainen ja ihmisiä arvostava Asenne on muokkautunut kodin perintönä, kokemusten ja pohdinnan tuloksena Minulle kristillinen maailmankatsomus antaa perusarvot Niinistö on evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja kuuluu Espoon Tuomiokirkkoseurakuntaan Suhteeni kirkkoon on kunnioittava ja lämmin Seurakunnissa tehdään joka päivä lähimmäisten puolesta tekoja, joita arvostan Niinistö toteaa, että presidentti voi olla arvojohtaja, mutta hänen tehtävänsä ei ole muuttaa ihmisten maailmankatsomuksia Presidentti voi kyllä näyttää esimerkkiä, kannustaa arvokeskusteluun ja osallistua siihen Kun tuntee oman perinteen ja arvopohjan, voi suvaita muita ilman ennakkoluuloja Niinistön mielestä uskonnoilla on merkittävä rooli valtioiden rajat ylittävinä, yhdistävinä tekijöinä En suosittele luopumista omastamme, mutta kylläkin tutustumista muihin kulttuureihin Pekka Haavisto: Kirkko on läheinen yhteistyökumppani Haavisto sanoo, että nykyään kirkko on hänelle läheinen Toimin Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa ja diakoniatyö on sydäntäni lähellä Kirkossa tehdään pontevalla otteella työtä paremman maailman puolesta Haaviston mukaan elävä usko tekee häneen vaikutuksen Hän ottaa esimerkiksi edesmenneen Veikko Hurstin tavan tehdä, mitä uskoo Jumalan hulluilla on suuri merkitys, Pekka Haavisto sanoo Haaviston mielestä kansankirkkojen asema on nykyisellään toimiva Kirkollisvero tiedetään, ja sitä halutaan maksaa Ilman kirkollisveroa yhteiskunnan kontolle jäisi keskeisiä tehtäviä, hän sanoo Haavisto toteaa, että kirkkoon liittyminen on solidaarisuussyistä käynyt hänen mielessään Kun Ajankohtaisen kakkosen Homoilta käynnisti kirkosta eroamisten aallon, koin massaerot kohtuuttomana kostoreaktiona muutamiin kärjekkäisiin kommentteihin Arkkipiispaa ja muita maltillisia ääniä ei valitettavasti kuunneltu Kiusaajan asenne syö meitä Presidenttinä yhteistyö uskonnollisten yhdyskuntien kanssa Sauli Niinistö: Presidentti voi näyttää esimerkkiä Pienenevässä maailmassa on tarpeen ymmärtää, että ajattelussamme on erilaisia lähtökohtia tuntuisi Haavistosta luontevalta Olen tottunut käymään arvokeskusteluja ja teen yhteistyötä ihmisoikeuskysymyksistä vastaavan ghanalaisen kardinaalin Turksonin kanssa Olen käynyt keskusteluja vaikkapa helluntailaisten kanssa kierrätyksestä ja Jehovan todistajien kanssa heidän uskontonsa edustajien vainoista Eritreassa, hän sanoo Keskustella voi vaikka kenen kanssa Haavisto sanoo olevansa huolestunut Suomen tämänhetkisestä ilmapiiristä, jossa tunnutaan luulevan, että kaikki olisi hyvin, kun vain päästäisiin eroon vaikkapa homoista tai mustista Tämä kiusaajan asenne syö meitä sisältä, se on suurempi uhka kuin mikään Venäjä Suomen vahvuus löytyy siitä, mikä on kirkonkin moraalinen voima: jokaista on kunnioitettava syvästi ja tasa-arvoisesti Laura Mäkelä / Kotimaa Kirkko seisoo heikompien puolella Niinistö sanoo arvostavansa sitä, että kirkko seisoo heikompien puolella sekä kotimaassa että maailman hädässä Hyvin valmistellut eettiset kannanotot otetaan vakavasti, kunhan ne ottavat reilusti kantaa yhteiskunnan linjaan Niinistön mielestä Valtiopäivien avajaiset Tuomiokirkossa ovat mieleenpainuvaa lobbausta parhaimmillaan, samoin monien erinomaisten kirkonmiesten puheet ja kirjoitukset ajankohtaisista aiheista Piispa Huovisen vapaaehtoinen työ ja apu tsunamin aikoihin tekivät minuun vaikutuksen Niinistö toteaa, että presidenttinä hänen ja kirkkojen sekä uskonnollisten yhdyskuntien välinen yhteistyö olisi vuorovaikutusta ja arvokeskustelua Sopivia aiheita on lukemattomia, kuten perheiden tukeminen, nuorten syrjäytyminen, diakoniatyö, ulkomaanapu, maahanmuutto Kansankirkoilla on Niinistön mielestä merkittävä rooli suomalaisuudessa Toivon niiden säilyttävän asemansa ihmisten tukijana ja rinnalla kulkijana, rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden opettajana, välittämisen vaalijana Taneli Kylätasku / Kotimaa tuomasmessufi Valoa kohti Tule Tuomasmessuun! Kynttilänpäivänä 52 Saarnaa päätoimittaja Mari Teinilä Liturgina Jussi Rytkönen Musiikkivieraana Hannu Lepola Juontaa Karoliina Malmelin Yhteistyössä Kotimaa-lehden kanssa TUOMAS Mikael Agricolan kirkko Tehtaankatu 23, Helsinki Ratikka 3B, bussi 14 Asiat mallillaan Masentunut? Yksinäinen? soita! Maksutonta keskusteluapua yli 60-vuotiaille psykoterapeutin ohjaamassa ryhmässä Soita ja varaa aika senioripysäkki MESSU VVO:n asunnossa saat omistusasumista vastaavan asumisturvan Tutustu tarjontaamme ja täytä hakemus jo tänään: wwwvvofi Aamukorva on auttava puhelin senioreille, jotka kaipaavat kuulijaa aamun yksinäisinä tunteina Kuulolla joka aamu klo 5 9 Soita tai Puhelun hinta operaattorisi hinnoittelun mukainen aamukorva ILMOITUSMARKKINOINTI /vaihde Ilmoitusaineistot: ilmoitusmyynti@kotimaafi wwwkotimaa-yhtiotfi/mediaopas Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry Kevään 2012 asiantuntijaluennot: 142 klo 1630 Kahdella jalalla loppuun asti, jalkaterapeutti Katja Toivonen Pumppu diabeteksen hyvän hoitotasapainon saavuttamisen apuna, diabetologi Saraheimo Karppauksen hyödyt ja haitat, diabetologi Saraheimo ja ravitsemustieteilijä Mustajoki Diabetes ja silmät, lääkäri Paula Summanen Diabetes ja liikunta huomioon otettavat asiat terveystieteenkanditaatti, Petteri Lindblad Henkinen hyvinvointi, voimavarat ja diabeteksen omahoito, diabeetikko Piia Laine Paikka:Kampin palvelukeskus, Helsinki Tarkemmat tiedot: wwwpsdiabetesfi tai puhelimitse numerosta Liity jäseneksi: wwwdiabetesfi

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous. Professori, LKT

Varsinainen yhtiökokous. Professori, LKT Varsinainen yhtiökokous 13.4.2011 Osmo Suovaniemi Osmo Suovaniemi Professori, LKT Biohitin missio Biohitin missio kiteytyy tunnuslauseeseen Innovating for Health. Yhtiön olemassaolon tarkoitus on tuottaa

Lisätiedot

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset.

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Ruotsin kirkossa on yli 7 miljoonaa jäsentä ja sen kantavana voimana ovat ihmiset, jotka haluavat osaltaan jakaa vastuuta ja kehittää ja muokata kirkon tulevaisuutta.

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

Biohitin GastroPanel-keksintö

Biohitin GastroPanel-keksintö Shanghaissa 15. - 16. syyskuuta, 2006 pidetyn Gastritis Consensus Workshop in osanottajia. Eturivissä oikealta viidentenä työryhmän puheenjohtaja, mm. Kiinan terveysministeriössä toimiva professori Shu-Dong

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 16 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Pia Pakarisen ym. valtuustoaloitteesta mm. mahasyövän riskin seulonnan pilotin

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto KOKOUSKUTSU Aika 18.11.2014 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Osallistujat Este Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Minna Koutaniemi ja Esa Malkamäki.

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Minna Koutaniemi ja Esa Malkamäki. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 4/2015 Aika 2.6.2015 klo 16.30 Paikka Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 Kokousaika 1.11.2011 klo 18.00 21.18 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Juha Ilonen, puheenjohtaja (puheenjohtajana

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SDP:N SEURAKUNTAVAALIOHJELMA 2018 SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ Marraskuussa valitaan evankelisluterilaisen kirkon luottamushenkilöt seurakunta-/kirkkoneuvostoihin

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b)

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 1 AIKA PAIKKA Sivu / 20.4.2016 klo 18.00 alkavan iltakoulun päätyttyä. Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 23.2.2016 klo 17.00 18.30 Paikka Kokoonpano ja läsnäolo Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, C-rappu 2.kerros Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011 Kokousaika 4.10.2011 klo 18.00 21.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana Georg

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015. 8.12.2015 klo 18.00-18.30

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015. 8.12.2015 klo 18.00-18.30 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/2015 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 8.12.2015 klo 18.00-18.30 Läsnä: Poissa: Kuusiranta Helena, pj Gustafsson Tarja, pois

Lisätiedot

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden.

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden. TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00.-18.50. Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Läsnä Veli-Matti Hietikko Jussi-Pekka Honkanen -

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Äänestänyt: Hpk KK Läsnä Bisi Eeva jäsen X X e Haapavirta Katri jäsen, poissa

Lisätiedot

Nurmijärven seurakunta Esityslista 1

Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Aika: Tiistai 8.12.2015 klo 16.00 Paikka: Sääksin leirikeskus, Sääksjärventie 144, 05250 Kiljava KOKOUKSEN OSALLISTUJAT... 2 KN 128 KOKOUKSEN AVAAMINEN... 3 KN 129

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info Seurakuntavaalit Espoossa 2018 Vaali-info 3.10.2018 Seurakuntavaalit pähkinänkuoressa Espoossa valitaan vuosiksi 2019 2022 61 jäsentä yhteiseen kirkkovaltuustoon Esbo svenska 6 Tuomiokirkkoseurakunta 16

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU N:o 1/2012 KIRKKOVALTUUSTO

LAUKAAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU N:o 1/2012 KIRKKOVALTUUSTO LAUKAAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU N:o 1/2012 KIRKKOVALTUUSTO Kokousaika Maanantai 13.2.2012 kello 17.00 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Laukaa Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Taizé tuli Helsinkiin

Taizé tuli Helsinkiin Tuomiokirkko Espoonlahti Leppävaara Olari Tapiola Kauniainen 40 / Taizé tuli Helsinkiin Sivu 3. Matti Karppinen Myös verkossa eletään todellista elämää. Pääkirjoitus. Pidä pienet häät 12.12.2012. Sivu

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.02.2018 1/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.02.2018 1 Aika 21.02.2018 klo 18.00 18.55 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj.

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Aika 9.2.2016 kello 18.30 19.07 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Joonas Pihkala Isto Hakala Pentti Poutiainen

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31 24.08.2011 31 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Eskelinen Sanna Haataja Markku Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016 Kokousaika Torstai 28.1.2016 klo 17.30 18.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalon kokoushuone Heikki Nissinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Anja Pinoniemi, varapuheenjohtaja, varajäsen

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2016 Aika ja paikka Ke 3.2.2016 klo 18-19.51 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta),

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymyksiä ja vastauksia PIKAOPAS Kysymyksiä ja vastauksia K: Mikä ja mihin käyttötarkoitukseen Acetium on? V: Acetium on tarkoitettu karsinogeenisen asetaldehydin sitomiseen paikallisesti mahasta ihmisillä, jotka kuuluvat asetaldehydialtistuksen

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 28.01.2013 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA N:o 3/2013

KOKOUSPÖYTÄKIRJA N:o 3/2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA N:o 3/2013 Viranomainen Sivu 13 Kokousaika Torstai 30.5.2013 klo 19.00 21.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Airasto Marja Hintsala Kirsti Jauhiainen Jaana Kahila

Lisätiedot

Seurakuntakeskus, iso sali, Hämeenkatu 16

Seurakuntakeskus, iso sali, Hämeenkatu 16 ESITYSLISTA Nro 1/2008 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Sivu 1(7) KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Maanantai 11.2.2008 klo 18.30 19.15 Kahvi klo 18 alkaen Seurakuntakeskus, iso sali, Hämeenkatu

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Anja Pinoniemi

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/ klo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/2017 Aika ja paikka Ahlaisten Kievari 12.12.2017 klo 18.00-18.32 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom Kirsi

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Uskonnonvapaus on jokaisen perusoikeus Uskonnonvapauslaki takaa jokaiselle suomalaiselle oikeuden kuulua haluamaansa uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on oikeus

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA 6.2.2013 1/2013

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA 6.2.2013 1/2013 JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA 6.2.2013 1/2013 Paikka: Kirkonkulman Sali Aika: Keskiviikkona 6.2.2013 klo 18.00-19.25 liite sivu 1 3 KOKOUKSEN AVAUS 2 3 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 3 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Aika. Paikka. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1 / 2013

Aika. Paikka. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1 / 2013 ESITYSLISTA 1 / 2013 Aika Paikka 5.2.2013 klo 17.30 (kahvi klo 17.00) Kahvin aikana Kirsi Rostamo esittelee uudistuvaa Esse-lehteä Olarin kirkon kerhosiiven kokoushuone Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja

Lisätiedot

Dyspepsia. Dyspepsian hoitokäytännön kehittäminen

Dyspepsia. Dyspepsian hoitokäytännön kehittäminen Dyspepsia GastroPanel- ja GastroView dyspepsian turvallisen ja kustannus Ruoansulatuskanavan alueen sairaudet aiheuttavat suuria kustannuksia terveydenhuollossa maailmanlaajuisesti. Tämän lisäksi monet

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto 6.5.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto 6.5.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 6.5.2014 klo 17.30-17.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

Espoon hiippakunnasta tuli Luoma-kunta. Tapio Luoma vihittiin piispaksi. Arkinen ja tavallinen on hyvää elämää.

Espoon hiippakunnasta tuli Luoma-kunta. Tapio Luoma vihittiin piispaksi. Arkinen ja tavallinen on hyvää elämää. Tuomiokirkko Espoonlahti Leppävaara Olari Tapiola Kauniainen 7 / Tapio Luoma vihittiin piispaksi Espoon hiippakunnasta tuli Luoma-kunta Matti Karppinen Arkinen tavallinen on hyvää elämää Pääkirjoitus "Hyvyyteen

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 14/5. 2012 Vesilahti 14/5. 2012

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 14/5. 2012 Vesilahti 14/5. 2012 Aika: 10.5.2012 klo 19.00 20.50 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 14/5. 2012 Vesilahti 14/5. 2012 Heikki Eronen Maria Forsman Vesilahden

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013 46 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.4.2013 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Hietala Heikki Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi

Lisätiedot

Uusi piispa tulee taloon

Uusi piispa tulee taloon Tuomiokirkko Espoonlahti Leppävaara Olari Tapiola Kauniainen 6 / Uusi piispa tulee taloon Tapio Luoma ei taivu tangoon, mutta laulaa mielellään Sirpa Päivinen Yhteisvastuukeräyksellä autetaan ylivelkaantuneita

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kokousaika 29.10.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

23.12.2003. Nro 44/2003 KIRKKOJÄRJESTYKSEN MUUTOKSIA

23.12.2003. Nro 44/2003 KIRKKOJÄRJESTYKSEN MUUTOKSIA 23.12.2003 Nro 44/2003 KIRKKOJÄRJESTYKSEN MUUTOKSIA Kirkolliskokous on 8 päivänä marraskuuta 2003 hyväksynyt seuraavat kirkkojärjestyksen muutokset, jotka on julkaistu Suomen säädöskokoelmassa numeroilla

Lisätiedot

LOHJAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA

LOHJAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Kirkkoneuvosto Kokouspäivä KOKOUSKUTSU 6/2016 Sivu Kokouksen paikka Seurakuntakeskus, sali Sibeliuksenkatu 2, 08100 LOHJA aika Tiistai 14.6.2016 klo 17.30 asiat - esityslistan mukaiset asiat Lohjalla 7.6.2016

Lisätiedot

Turun arkkihiippakunnan ja tuomiokapitulin esittely

Turun arkkihiippakunnan ja tuomiokapitulin esittely Turun arkkihiippakunnan ja tuomiokapitulin esittely Domus capiteli TUOMIOKAPITULIKSI kutsutaan sekä Päätöksiä tekevää hallintoelintä eli KOLLEGIOTA että Hiippakunnan VIRASTOA Hoitaa yhdessä piispan kanssa

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot