Lopeta! Lyhytelokuva luokkahuoneen vuorovaikutustilanteesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lopeta! Lyhytelokuva luokkahuoneen vuorovaikutustilanteesta"

Transkriptio

1 Lopeta! Lyhytelokuva luokkahuoneen vuorovaikutustilanteesta Perustietoa ADHD:stä, tarkkaavuushäiriöoireisen lapsen ja nuoren tukemisesta ryhmässä sekä esimerkkejä lyhytelokuvan käyttömenetelmistä DVD-vihkonen.indd :01:09

2 Keskustelun avaus Lopeta! -lyhytelokuva kertoo yhdestä luokasta, yhdellä biologian tunnilla. Tapahtumat siinä ovat kuitenkin varmasti yleistettävissä muihin luokkiin ja muillekin tunneille. Elokuva kertoo huonosta kommunikaatiosta ja väärinymmärretyksi tulemisesta luokkahuoneessa. Lisäksi se havainnollistaa negatiivisen palautteen seurauksia ja yksilöiden vastuuta vuorovaikutuksen rakentumisessa. Lyhytelokuva on suunniteltu käytettäväksi keskustelun avauksena opetus- ja ohjaustilanteissa sopeutumisvalmennuskursseilla, koululuokassa, opettajien kesken, vanhempainillassa tai muussa tilanteessa, jossa haluat käsitellä esimerkiksi erilaisen oppijan kohtaamista, palautteen antamista, tarkkaavaisuuden haasteita tai kiusaamista ja siihen puuttumista. Lyhytelokuva soveltuu laajasti vuorovaikutuksesta keskustelemiseen ja yhteisten vuorovaikutuskäytänteiden pohtimiseen niin yksilön kohtaamisen kuin ryhmädynamiikan muodostumisen tasoilla. Valmiita vastauksia ei tarjota. 2 DVD-vihkonen.indd :01:09

3 DVD koostuu kahdesta erillisestä osasta: Lopeta! -lyhytelokuvasta ja PsT Vesa Närhen asiantuntijaosuudesta, joka koskee tarkkaavaisuushäiriön oireita elokuvassa esitetyssä luokkatilanteessa. Tästä vihosta löydät perustietoa adhd:sta ja ADHD-liitosta sekä tarkkaavaisuusoireisen tukemisesta ryhmässä. Lisäksi vihko tarjoaa tukikysymyksiä elokuvan teemoista keskustelemisen pohjaksi ja muita sovellustapoja elokuvan käyttämiseen. Lyhytelokuva, asiantuntijaosuus ja tämän vihkosen materiaalit löytyvät ADHD-liitto ry:n kotisivuilta osoitteesta adhd-liitto.fi/oppaat-ja-julkaisut/videomateriaalit. 3 DVD-vihkonen.indd :01:09

4 ADHD ADHD (attention-deficit/hyperactivity disorder) on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Kyseessä on neuropsykiatrinen oireyhtymä, joka näkyy tarkkaamattomuutena tai ylivilkkautena ja impulsiivisuutena tai näiden yhdistelminä. Adhd-oireet ovat yksilöllisiä ja diagnoosin asettaminen edellyttää, että oireista on selvää haittaa toimintakyvylle vähintään kahdessa eri toimintaympäristössä (esim. koti ja koulu). Oireita voidaan kuvata seuraavasti: Tarkkaavuuden puute henkilön on vaikea keskittyä, hän haaveilee, poukkoilee, unohtaa ohjeet ja on hajamielinen. Ylivilkkaus henkilö on levoton ja hyörii jatkuvasti, hän hypistelee ja tunnustelee tavaroita, jalat tutisevat ja sormet napsuvat. Impulsiivisuus henkilö reagoi nopeasti eri ärsykkeisiin, puhuu ja toimii ajattelematta, hän ei malta odottaa vuoroaan ja tunteet voivat helposti käydä kuumiksi. Tarkkaavaisuushäiriön oireet eivät ole sama asia kuin adhd. 4 DVD-vihkonen.indd :01:09

5 Jokai sella lapsella on näitä oireita, mutta niiden voimakkuus vaihtelee tilanteesta toiseen erilaisista ympäristö- ja motivaatiotekijöistä riippuen. Oireista on haittaa silloin, kun lapsen tai nuoren kyvyt eivät vastaa toimintaympäristön odotuksia. Tällöin hän tarvitsee ymmärrystä, tukea ja ohjeistusta. Tarkkaavuushäiriöisen tukeminen ryhmässä Muista kasvatuksellinen asennoituminen. Lapset toimivat oikein, jos osaavat. (R. W. Greene, 2008: Koulun hukkaamat lapset) Luo turvallinen, kiireetön ja luottamuksellinen ilmapiiri. Ilmaise asiasi selkeästi. Neuvo viereltä, ota huomio itseesi (esim. kosketus, katsekontakti). Anna ohjeet vaiheittain sanallisesti, kirjallisesti ja/tai kuvia käyttäen. Havainnollista. 5 DVD-vihkonen.indd :01:09

6 Herättele, tarkista että tehtävä on ymmärretty ja että tarkkaavuus on tehtävässä. Ohjeistus on tehokkaampi kuin kielto, se kertoo lapselle/ nuorelle, mitä toivot hänen tekevän: kävele on tehokkaampi kuin älä juokse. Selkeät toimintatavat ja rutiinit auttavat lasta/nuorta. Laatikaa päiväohjelma, yliviivatkaa jo toteutuneet aktiviteetit: auttaa siirtymisissä ja havainnollistaa tapahtumien kulun. Tehkää yhdessä sopimukset, tarvittaessa käykää ne läpi päivittäin. Ennakoi tulevat tapahtumat, anna aikaa sopeutua: Lähdetään 15 minuutin päästä 10 minuutin 5 minuutin minuutin päästä. Tarkista, onko ohjeistuksesi kuultu kuten sen tarkoitit: Kertoisitko omin sanoin, mitä tapahtuu 15 minuutin päästä? 6 DVD-vihkonen.indd :01:09

7 Kiinnitä huomio lapselle/nuorelle antamaasi palautteeseen. Kannusta, rohkaise, motivoi, osallista. Anna välitön positiivinen palaute: usein pelkkä peukalon nostaminen pystyyn tai hymy riittää. Reagoi asiasisältöön, älä ulkoiseen käytökseen (ja tulkintoihin). Miksi Sakke nousi paikaltaan? Miksi Jenni huusi lopeta? Auta lasta/nuorta keskittymään: muista tarve liikkua, olla levoton : Salli motorinen liike, se nostaa aivojen aktivaatiotasoa (stressilelu, yhdessä sovittu kävelykierros, tasapainotyyny jne.). Pidä taukoja; aktivaatiotaso laskee nopeasti ja keskittyminen häiriintyy. Järjestä ympäristö (esim. istumajärjestys). 7 DVD-vihkonen.indd :01:09

8 Onnistumisen kokemukset niin aikuisten kuin vertaistenkin kanssa ovat tärkeitä lapsen ja nuoren minäkuvan kehittymisessä ja kehityksen tukemisessa. Pienillä asioilla on mahdollista välttää negatiivisen vuorovaikutuskehän kehittyminen. Vaikka lapsella ei olisi adhd:tä, hän hyötyy näistä eri vuorovaikutuksen tuen muodoista. 8 DVD-vihkonen.indd :01:10

9 Lyhytelokuvassa esiintyviä teemoja ryhmässä keskustelun pohjaksi Kiusaaminen Eri roolit: kiusattu, kiusaaja, yllyttäjät, hiljaiset hyväksyjät, opettajan rooli Toisin tekemisen mahdollisuus Negatiivisen vuorovaikutuksen kehä Sen syntyminen, kehittyminen ja lopputulos Niin opettajan kuin oppilaiden roolit ja vastuut; toisin tekemisen mahdollisuus Aktiivisuuden ja tarkkaamattomuuden oireet luokassa Ilmenemismuodot Tukemisen mahdollisuus ryhmässä ja/tai ryhmänä 9 DVD-vihkonen.indd :01:10

10 Ryhmän vuorovaikutusdynamiikka, ryhmähengen rakentaminen Yksilön rooli/vaikutus ryhmässä, ryhmäpaine, kommunikointi/viestintä Kuka tahansa (oppilaat, opettaja) olisi voinut toiminnallaan muuttaa tapahtuketjun suuntaa, kukaan ei näin tehnyt. Pienillä asioila on suuri merkitys vuorovaikutusketjun kehittymisessä. Työrauha ryhmässä ja työrauhan häiriintyminen Erilaisuus ja sen hyväksyminen Erilaisuuden määrittäminen ja määrittyminen (käytös, oppiminen, kulttuuri jne.) Käyttäytyminen ja sen suhde ympäristön odotuksiin Ohjaus, ohjeistaminen, reagointi Resurssit, koulu-/työhyvinvointi, koulussa/työssä jaksaminen 10 DVD-vihkonen.indd :01:10

11 Ehdotuksia erilaisista käyttömenetelmistä... mielikuvitus rajana Ryhmän vuorovaikutussopimusten tekeminen Katsokaa lyhytelokuva yhdessä. Keskustelkaa avoimesti pienryhmissä ja/tai yhdessä sen kulusta ja niistä asioista, joita kukin nostaa esille sen pohjalta. Listatkaa esiin nostettuja asioita tai teemoja ja luokaa niiden pohjalta ryhmän "vuorovaikutussopimukset". Pohtikaa mm. mitkä ovat hyviä tapoja saada apua, kertoa mielipiteensä, kiittää ja pyytää anteeksi. Voitte myös sopia merkit tai valmiit apulauseet ilmaisemaan harmistumista, hermostumista tai sitä, ettei pysty keskittymään. Varmistakaa, että kaikki hyväksyvät sopimukset, kootkaa niistä huoneentaulu ja allekirjoittajaa se. Käyttäkää tähän työskentelyyn rauhassa aikaa. 11 DVD-vihkonen.indd :01:10

12 Ryhmäkeskustelut Lyhytelokuvassa esiintyviin rooleihin samaistuminen ja niistä keskusteleminen. Tämä mahdollistaa esim. vertaiskokemusten jakamisen ja vertaistuen antamisen. Lyhytelokuvassa esiintyviin rooleihin eläytyminen ja niistä keskusteleminen. Miltä kustakin henkilöstä mahtoi tuntua? Miksi? Mikä mahtoi olla kunkin henkilön toimimisen tai toimimatta jättämisen taustalla? Miksi? Miettikää esimerkiksi pienryhmissä vinkkejä eri henkilöille ja pyrkikää etsimään ratkaisuja tilanteeseen. Kirjoitelman kirjoittaminen Jokainen valitsee henkilön, jonka näkökulmasta tekee kirjoitelman. Kirjoitelmasta voi esimerkiksi tehdä lyhytelokuvan jatko-osan, tai sitten sen voi kirjoittaa lyhytelokuvan juonikulun mukaisesti minä-muodossa. Draaman keinot Forum-teatteri: Ryhmän jäsenet voivat näytellä elokuvan itse. Keskustelkaa sen jälkeen yhdessä mitä siinä tapahtui, 12 DVD-vihkonen.indd :01:10

13 mikä oli ei-toivottavaa, mitkä olivat syy-seuraussuhteet ja kuinka tilanteen olisi realistisesti voinut ratkaista niin, että havaitut epäkohdat tulisi ratkaista. Pohtikaa, kuka olisi voinut tai ketkä olisivat voineet realistisesti toimia toisella tavalla ja muuttaa tapahtumakulun suuntaa. Näytelkää tilanne uudelleen esiin nousseiden muutosten mukaisesti ja pohtikaa, oliko lopputulos haluttu kaikkien osapuolten kannalta. Mikäli ei ollut, keskustelkaa vielä lisää ja näytelkää uudelleen, kunnes lopputulos on haluttu. Ryhmä voi valmistella lyhytelokuvan pohjalta muita samankaltaisia tilanteita ja näytellä niitä. Tämän jälkeen näytelmät käsitellään yhdessä keskustellen. Tätä voi jatkaa forum-teatterin mallin mukaan. Käsitelkää lyhytelokuvan teemoja pohtimalla erilaisia hyviä ja huonoja vaihtoehtoja elokuvan jatkumiselle ja tehkää niistä pieniä näytelmiä. Pohtikaa eri kohtia, joissa joku olisi voinut toimia toisin. Kokeilkaa näytellä tilanne uudelleen ja tark- 13 DVD-vihkonen.indd :01:10

14 kailkaa, miten yhden henkilön toisin toimiminen vaikuttaa toisten käyttäytymiseen ja vuorovaikutuksen kulkuun. Esimekkikysymyksiä keskustelun aloittamisen avuksi Lyhytelokuvan kulusta keskustelemiseksi Mitä näitte? Mitä elokuvassa tapahtui? Kuka olisi voinut toimia toisin? Missä kohtaa? Millä tavalla? Minkä vuoksi? Mikä fiilis jäi kullekin elokuvan hahmoista elokuvan lopussa? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Mitä pitäisi tapahtua seuraavaksi? Voisiko tämä tapahtua oikeasti? Entä meidän luokassa? Mitä lyhytelokuvan nimi "Lopeta!" tarkoittaa? Miksi nimi on "Lopeta!"? Kiusaamisen pohtiminen ja siihen puuttuminen: Miten vieressä istuvat oppilaat reagoivat? Miksi nauratti? 14 DVD-vihkonen.indd :01:10

15 Miten naureskelu vaikutti Saken toimintaan? Koettiko joku puuttua? Miksi muut eivät puuttuneet? Kenen olisi pitänyt puuttua kiusaamiseen? Miksi opettaja ei puuttunut kumien nakkeluun? Keskittymisvaikeuksista ja ylivilkkaudesta keskustelu: Oliko jonkun hahmoista vaikea keskittyä siihen mihin olisi pitänyt keskittyä? Missä kohtaa? Miksi? Miten ylivilkkaus/tarkkaavaisuuden herpaantuminen näkyivät elokuvassa? Miten muuten ne voivat näkyä luokassa? Miten opettaja voi auttaa oppilasta, jonka on vaikea keskittyä? Miten kaverit voivat auttaa oppilasta, jonka on vaikea keskittyä? 15 DVD-vihkonen.indd :01:10

16 Tietoa ADHD-liitosta ADHD-liitto ry toimii alueellisten jäsenyhdistystensä kattojärjestönä. ADHD-liitto jäsenyhdistyksineen tukee adhd-oireisia henkilöitä sekä heidän läheisiään antamalla ohjausta, tukea ja neuvontaa sekä järjestämällä koulutuksia ja sopeutumisvalmennusta. Eri puolella Suomea toimivien yhdistysten yhteystiedot ovat nähtävissä ADHD-liiton verkkosivuilla. Liitto on osaltaan pyrkinyt edunvalvonnan ja ajantasaisen tiedon levityksellä lisäämään yhteiskunnan ja päättäjien ymmärrystä adhd-oireisten henkilöiden tukemisen tärkeydestä. Liiton toimintaa tukee Raha-automaattiyhdistys (RAY). 16 DVD-vihkonen.indd :01:10

17 Vihkosen tekstit: Juho Honkasilta, Essi Tarvonen, Vesa Närhi, Helin Vesala Taitto: Silva Lehtinen Kiitokset lyhytelokuvan eri käyttömenetelmiä kommentoineille opettajille: Emmi Aro Anu Heinonen Hannu Sompinmäki Marjukka Vilhonen 17 DVD-vihkonen.indd :01:10

18 Lyhytelokuva Lopeta! Sakke: Lauri Vierikko Jenni: Irma Vettenranta Opettaja: Aaro Wichmann Luokka: Maria Ahola Tiiu Broström Emma Havia Ella Karakoski Julia Kavanto Ainu Kortelainen Riina Laakso Tommi Lahti Julia Pekonen Veera Rantanen Vladis Shenderuk Eetu Sopanen Asiantuntija: Vesa Närhi, PsT, neuropsykologian erikoispsykologi, Kehitysvammaliitto Työryhmä: Käsikirjoitus ja ohjaus: Essi Tarvonen, medianomi (AMK) Juho Honkasilta, KM, tohtorikoulutettava Kuvaus: Mikko Lahikainen Valaisu + leikkaus: Mikko Keskinen Äänitys, äänisuunnittelu, musiikki: Turkka Vuorinen Grafiikat: Mikael Westman 18 DVD-vihkonen.indd :01:10

19 Kiitos: Olivia Roca Aleksis Kiven Peruskoulu Rehtori Eero Herajärvi Opettaja Iida Lehtomäki Kouluisännät Sven Holmlund ja Sakari Hartikainen ADHD-liitto ry Virpi Dufva Nina Hovén-Korpela Jari Hämäläinen Mirjami Koivunen Helin Vesala Kiitokset myös käsikirjoitusta ja lyhytelokuvaa kommentoineille nuorille ja opettajille: Joosef Abokther Emmi Aro Noora Elki Lissu Halonen Anu Heinonen Ella Huotari Riia-Maria Immonen Aino Lipponen Miikka Mäkelä Hannu Sompinmäki Juha Törmikoski Marjukka Vilhonen 19 DVD-vihkonen.indd :01:10

20 DVD-vihkonen.indd :01:10

Lopeta! Lyhytelokuva luokkahuoneen vuorovaikutustilanteesta

Lopeta! Lyhytelokuva luokkahuoneen vuorovaikutustilanteesta Lopeta! Lyhytelokuva luokkahuoneen vuorovaikutustilanteesta Perustietoa ADHD:stä, tarkkaavuushäiriöoireisen lapsen ja nuoren tukemisesta ryhmässä sekä esimerkkejä lyhytelokuvan käyttömenetelmistä Keskustelun

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on?

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on? Sisällys Esipuhe...11 Osa 1 Mitä ADHD on? Kokemuspuheenvuorot ADHD-oireisten lasten äiti kertoo...17 ADHD-oireinen nuori kertoo...25 ADHD-oireinen aikuinen kertoo...29 Irma Moilanen 1 ADHD... 35 Oireet...35

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM Kiusaamisen kipeät arvet 8.3.2016 LASTEN vertaissuhdetaidot Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM KIUSAAMINEN KOSKETTAA KOKO LAPSIRYHMÄÄ. Tässä puheenvuorossa keskitymme

Lisätiedot

Muurahaisia pöksyissä ja päässä.

Muurahaisia pöksyissä ja päässä. Lasten Muurahaisia pöksyissä ja päässä. Vaikka adhd ei välttämättä näkyisikään päällepäin, niin usein se kyllä tuntuu koko kehossa. Adhd voi aiheuttaa sen, että on vaikea istua paikoillaan, kuunnella tai

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle

Lisätiedot

Adhd:n värittämä perhe-elämä

Adhd:n värittämä perhe-elämä Adhd:n värittämä perhe-elämä Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija, pari- ja perheterapeutti Kaisa Humaljoki 10.10.2016 ADHD-liitto ry 1 Mikä on adhd? Adhd on neuropsykiatrinen häiriö Sen ydinoireet ovat

Lisätiedot

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ:

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: PALOTARUS SUURLEIRI 2010 / PADASJOKI MINILUENNOT /Taru Laurén / 5.-9.7.2010 1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: A = ATTENTION = HUOMIO

Lisätiedot

Koulun tukitoimet. Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus Vesa Närhi ; ADHD-Käypä Hoito -seminaari; Närhi

Koulun tukitoimet. Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus Vesa Närhi ; ADHD-Käypä Hoito -seminaari; Närhi Koulun tukitoimet Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus 12. 10. 1017 Vesa Närhi ADHD ja koulu koulussa suoriutuminen, sekä akateemisesti että sosiaalisesti, on keskeistä elämässä myöhemmin suoriutumiselle

Lisätiedot

2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko

2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko 2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko Kädessäsi oleva vihko on osa Valtone valmennusta ja toimintaa nepsy-aikuisille projektin tiedonjakamiseen kuuluvaa työtä. Valtone hanke on toiminut vuosina 2013 2015.

Lisätiedot

sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012

sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012 sivistystoimiala Teematapahtumia yläkoululaisille 2011 2012 Arvoisa opettaja! 2 Toimintakokemuspäivä 4 Sano päihteille ei 6 Bilepysäkki 7 Taistelu koulukiusaamista vastaan on alkanut! 8 Älä kiusaa! 9 Asennemittari

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen Yhdessä elämään Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen. Ystävyys ja toimeen tuleminen Aikuisten tehtävä on auttaa lapsia ymmärtämään ystävyyden erilaisuutta, ja sitä että kaikkien

Lisätiedot

Adhd-oireisen lapsen tukeminen

Adhd-oireisen lapsen tukeminen Adhd-oireisen lapsen tukeminen Savonlinna 1.12. 2015 ADHD-liitto ry 1 Hyvän hoidon merkitys lapselle Katkaista kielteisyyden kehä Mahdollistaa lapselle hyvä kehitys Mahdollistaa parempi toimintakyky Ehkäistä

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta Camilla Reinboth Organisaatiososiologi Sosiosolve VSSHP- 27.10.2015 Organisaatiokulttuuri Vuorovaikutus Rakenteet Arvot ja oletukset Organisaatiokulttuurin rattaat

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot

Vastuuhenkilö: Laadittu:

Vastuuhenkilö: Laadittu: Ohje 1 (5) Toiminnanohjauksen tukeminen Ohje 2 (5) MITEN TUKEA TOIMINNANOHJAUSTA Huolehdi lapsen perustarpeista o Nälkä ja väsymys, eli vireystilan ailahtelu, korostavat vaikeuksia. Liikunta on tärkeää

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä Sisällys Alkusanat... 11 Tarina epätoivosta: Jannen lapsuus ja nuoruus... 15 Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Yhteiskunnan muutos ja elämän riskit... 21 Perhe-elämän muutokset... 21 Koulutus-

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli 1 Määritelmä: Kiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen vihamielistä käyttäytymistä. Systemaattisuuden

Lisätiedot

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin

Lisätiedot

Sisällys. Suomenkielisen käännöksen alkulause... 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25

Sisällys. Suomenkielisen käännöksen alkulause... 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25 Sisällys Suomenkielisen käännöksen alkulause........................ 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25 OSA I Sensorisen integraation eli aistitiedon käsittelyn häiriön tunnistaminen

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön Liite 2 Ohjeita n käyttöön Huoltajalle 1. Varaa tarpeeksi kiireetöntä aikaa. 2. Valitse ympäristö, jossa sinä ja lapsesi pystytte keskittymään kysymyksiin. 3. Mukauta kysymysten sanamuodot omalle lapsellesi

Lisätiedot

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 LUKISIEPPARI Ryhmä on tarkoitettu lapsille, joilla on luku- ja kirjoitustaidon vaikeuksia. Tavoitteena on fonologisten ja nopean nimeämisen taitojen

Lisätiedot

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto ADHD oireinen aikuinen asiakkaana Suvi Lehto 13.10.2016 Kohtaamisen lähtökohta Asiakkaalla on usein taustalla useita epäonnistumisia ja negatiivisia kokemuksia Näiden seurauksena asiakas Ei usko onnistumisiin

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Esityksen sisältö Mitä ylivilkkaus on? Lapsen käyttäytymisen ymmärtäminen Aikalisän käyttö Kodin ulkopuoliset tilanteet Vuorovaikutus

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään?

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään? KIUSAAMINEN Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään? MITÄ KIUSAAMINEN ON? Kiusaaminen on sitä, kun samalle ihmiselle aiheutetaan TAHALLAAN

Lisätiedot

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Kaikille kaveri -hankkeen pilottikoulujen työntekijöiden näkemyksiä oppilaiden yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäisemisestä 9.11.2012 Satu Tallgren

Lisätiedot

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin Forssan seudun Green Care klusterihankkeen II työpaja Anun Arkissa 17.5.2016 Satu Valkas, koulupsykologi / FSHKY ADHD Aktiivisuuden

Lisätiedot

ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN

ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN Tämä luku käsittelee perheensisäisiä ongelmia perheissä, joissa on ADHD-lapsi. Mukana on kappaleita, joissa käsitellään häiriön ymmärtämistä lapsen

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 Järvenpään Kehäkarhut ry:n malli Toiminnanjohtaja Juha Saurama Järvenpään Kehäkarhut ry Yli 400 harrastajaa Perustettu 1996 Nyrkkeily, potkunyrkkeily, krav

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa

Lisätiedot

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen

Lisätiedot

Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti. 21.9.Hämeenlinna/Poutala

Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti. 21.9.Hämeenlinna/Poutala Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti Jos toimit opettajana tai ohjaajana tai jollain tavalla edistät oppimista, muista aina, että oma ajattelutyylisi todennäköisesti hallitsee

Lisätiedot

Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan. Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003).

Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan. Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003). ERILAISET OPPIJAT Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003). Perustana aito kohtaaminen Nuoren tulee kokea

Lisätiedot

ADHD:N OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA DIAGNOSOINTI

ADHD:N OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA DIAGNOSOINTI ADHD:N OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA DIAGNOSOINTI Tässä luvussa annetaan neuvoja sekä vanhemmille tai huoltajille että opettajille ADHD:n oireista ja siitä, kuinka ne voidaan tunnistaa lapsessa. Seuraavaksi

Lisätiedot

Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja

Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sisältö: Mitä se on? Mistä sitä saa? Mitä kuntoutetaan? Riippuu yksilöllisestä

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

Paula Jordan 20.5.2011

Paula Jordan 20.5.2011 Osaava-hanke 2010-2012 Espoon musiikkiopisto, Kauniaisten musiikkiopisto, Kirkkonummen musiikkiopisto, Musiikkiopisto Juvenalia Kohti uutta kehittyvää musiikkiopistoa Paula Jordan 20.5.2011 Naapurioppilaitokset

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

Adhd lasten kohtaama päivähoito

Adhd lasten kohtaama päivähoito Adhd lasten kohtaama päivähoito ORIENTAATIO KONFERENSSI 23.5.2012 JÄRVENPÄÄ ALISA ALIJOKI HELSINGIN YLIOPISTO ADHD (Attention Deficit Hyperactive Disorder) Neurobiologinen aivojen toiminnan häiriö Neurobiologisesta

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute Page 1 of 16 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2013 - Koulupalaute Tiirismaan peruskoulu Vastaajien lukumäärät 2009 1. lk 2. lk 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk 7. lk 8. lk 9. lk Kaikki luokat Tyttö 12 12 11 14

Lisätiedot

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa 2012 Lähestymiskulma kiusaamisen ehkäisyyn NYKssa Panostamme ennaltaehkäisevään toimintaan. Kasvaminen on kuitenkin prosessi, jossa sattuu

Lisätiedot

CAREER LEARNING AS A SUCCESS FACTOR FOR LIFELONG LEARNING. Opettajapaneelin keskustelutilaisuuksien 2. kierroksen opas

CAREER LEARNING AS A SUCCESS FACTOR FOR LIFELONG LEARNING. Opettajapaneelin keskustelutilaisuuksien 2. kierroksen opas CAREER LEARNING AS A SUCCESS FACTOR FOR LIFELONG LEARNING Opettajapaneelin keskustelutilaisuuksien 2. kierroksen opas SISÄLTÖ Sivu Johdanto 1 Ehdotettu malli opettajapaneelin keskustelutilaisuuteen 2 2

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Vantaan Salamat mestaruuskisat , Myyrmäki.

Vantaan Salamat mestaruuskisat , Myyrmäki. Vantaan Salamat mestaruuskisat 29.8.2011, Myyrmäki. Tulokset T5 2006 ja myöhemmin syntyneet Fyhr Sini-Inkeri 8,6 Ranta Iida 9,0 Råstedt Ella 9,1 Oksanen Saana 9,2 Nieminen Emmi 9,4 Braet Annet 9,5 Korpelainen

Lisätiedot

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Baletti - Kysely huoltajille 2015 Baletti - Kysely huoltajille 2015 Yleistä Huoltajakysely lähetettiin kaikille baletin oppilaiden vanhemmille eli yht. 74 henkilölle. Vastauksia saatiin 23.Vastausprosentti oli 31,1, joka on huomattavasti

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen

Lisätiedot

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE: Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen

Lisätiedot

TerveysInfo. Heikkonäköisen käytettävissä? Julisteessa kuva kaupan hinnoitteluvaa asta.

TerveysInfo. Heikkonäköisen käytettävissä? Julisteessa kuva kaupan hinnoitteluvaa asta. TerveysInfo Ettei kukaan jää yksin tarjoaa kouluille välineen, jonka avulla voidaan käydä keskustelua koulukiusaamisesta niin oppilaiden, opettajien kuin vanhempienkin kanssa. Videoiden loppu on jätetty

Lisätiedot

Välillä vähän Eemeli. Aspergerin oireyhtymä -opas kouluille ja iltapäivähoitopaikoille

Välillä vähän Eemeli. Aspergerin oireyhtymä -opas kouluille ja iltapäivähoitopaikoille Välillä vähän Eemeli Aspergerin oireyhtymä -opas kouluille ja iltapäivähoitopaikoille Välillä vähän Eemeli Olet ehkä jo tavannut hänet tai tulet jonakin päivänä tapaamaan hänet. Hän on kahden kesken aikuisen

Lisätiedot

Vinkkejä valmennukseen

Vinkkejä valmennukseen Vinkkejä valmennukseen Seuraaville sivuille on koottu erilaisia valmennuksen vinkkejä, joita voi hyödyntää havainnointilomakkeita käytettäessä. Vinkkilista ei ole täydellinen, mutta toivomme, että sen

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Toiminta-alueittain etenevä opetus ja sen tavoitteet

Toiminta-alueittain etenevä opetus ja sen tavoitteet Toiminta-alueittain etenevä opetus ja sen tavoitteet Valteri-OPS:n palapelimalli Heljä Happonen, KM, ohjaava opettaja Päivi Lång, KM, ohjaava opettaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Toiminta-alueittain

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN. Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT. Nimi.

Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN. Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT. Nimi. 1 Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT Nimi Syntymäaika Osoite diagnoosi 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti Isä Muu

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä

Lisätiedot

Adhd-perustietoa ja keinoja lapsen tukemiseen

Adhd-perustietoa ja keinoja lapsen tukemiseen Adhd-perustietoa ja keinoja lapsen tukemiseen Kaisa Parviainen sh (AMK) TtM, Kuntoutussuunnittelija ADHD-liitto Tuuli Korhonen KK, Kuntoutussuunnittelija ADHD-liitto ADHD-liitto ry 1 Miltä adhd tuntuu?

Lisätiedot

Kiusaamista vai väkivaltaa? Kommenttipuheenvuoro Tuija Åstedt, projektipäällikkö, VTM, emba

Kiusaamista vai väkivaltaa? Kommenttipuheenvuoro Tuija Åstedt, projektipäällikkö, VTM, emba Kiusaamista vai väkivaltaa? Kommenttipuheenvuoro, projektipäällikkö, VTM, emba LAPE-työn tavoitteena Lasten ja perheiden hyvinvointi LAPE-työn ytimessä on se, millä tavalla kasvuympäristöistä tulee turvallisia

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Luottamuksellinen Täytetty: OHJEISTUS Lomaketta käytetään ryhmänohjaajan ja opiskelijan välisissä kehityskeskusteluissa koko opiskeluajan. Lomake on apuväline ryhmänohjaajalle opiskelijan

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Erityisen monipuolista opiskelua HAAPAVESI 6.9.2013 Oppimisvaikeudet Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sitä, että oppijalla on vaikeuksia saavuttaa opiskelun tavoitteet, tai tavoitteiden

Lisätiedot

Laiska, tyhmä, saamaton.

Laiska, tyhmä, saamaton. Laiska, tyhmä, saamaton. Vai tukitoimia vailla? Klaus Karkia kokemusasiantuntija Koulutien kompastuskivet Peruskoulussa: Lievää keskittymättömyyttä Paljon pahempi ongelma kiusatuksi joutuminen, ja siitä

Lisätiedot

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

ADHD & parisuhde ADHD-LIITTO RY

ADHD & parisuhde ADHD-LIITTO RY ADHD & parisuhde Tämä esite on suunnattu adhd-oireisille aikuisille sekä heidän puolisoilleen. Adhd tuo parisuhteeseen ja vanhemmuuteen oman lisämausteensa, niin iloa ja innostusta kuin haasteitakin. Jokaisen

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Hyvät vanhemmat! Koulun aloittaminen on samalla iloinen ja jännittävä asia. Tähän lehteen on koottu tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä asioita.

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA On aivan tavallista, että pikkulapsen on vaikea istua paikallaan, keskittyä ja hillitä mielijohteitaan. ADHD:stä (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) kärsivillä

Lisätiedot

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala Työterveys Akaasia Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto 1 Akaa Mistä ilmenee, että tth ei tunne toimialaanne? Ei tunneta työn vaatimuksia, työn riskit ovat vieraita Ei tiedetä, mitä työpaikalla

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014 Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.

Lisätiedot

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto Arvoilta 24.3.2015 vanhempainilta 3.9.2015 Huoltajien ja henkilökunnan vastauksia yhteensä 91 kpl. Oppilaat vastasivat luokittain ja vastauksia tuli yhteensä 24. 1.

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot