Turvauutiset kouluille. Helmikuu 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvauutiset kouluille. Helmikuu 2012"

Transkriptio

1 Turvauutiset kouluille Helmikuu 2012

2 Sisällysluettelo Opettaja, tule liikennekasvatuksen seminaariin! Oppia ikä kaikki Rattijuopumus puhututtaa Lasten liikenneturvallisuus parantunut Ekaluokkalaisen kuuluu matkustaa turvaistuimessa

3 Opettaja, tule liikennekasvatuksen seminaariin! Liikenne hurahti verkostoon ja opettajat menivät mukana hankkeessa keskitytään nyt huhtikuussa Tampereella järjestettävään liikennekasvatusseminaariin. Opettajille suunnattu seminaari noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin vuonna 2011 järjestetyt täydennyskoulutustilaisuudetkin: luvassa on tiukkaa asiaa ja itse tekemistä ja osallistumista. Raisa Cacciatore ja Esko Keskinen ovat alojensa huippuosaajia, joilla on varmasti paljon annettavaa opettajille. Molemmat pureutuvat puheenvuoroissaan siihen, miten motivoida lapsia ja nuoria tekemään vastuullisia valintoja liikenteessä ja mitkä ovat erityisesti opettajan keinot, kertoo suunnittelija Laura Loikkanen, joka on mukana seminaarin valmisteluissa. Seminaariin ilmoittaudutaan sähköisellä lomakkeella edellämainitussa osoitteessa. Ilmoittautuminen päättyy Osanotto on rajoitettu, 120 nopeinta mahtuu mukaan. Seminaari tarjoiluineen on maksuton. Osallistujat vastaavat itse matkakuluistaan. Lisätietoja: Liikenneturva suunnittelija Laura Loikkanen 2 Liikenneturva ja Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry (entinen Terveys ry) toteuttavat yhdessä Liikenne hurahti verkostoon ja opettajat menivät mukana hanketta, joka on osittain Opetushallituksen rahoittama. Aamupäivän luento-osuuden jälkeen seminaari jatkuu työpajoilla. Jokainen voi osallistua kahteen työpajaan, vaihtoehtoja on yhteensä kuusi. Täydennyskoulutuksiin osallistuneilla opettajilla oli paljon aiheita, joista he kaipasivat lisätietoa ja tätä palautetta on hyödynnetty työpajojen suunnittelussa. Esimerkiksi vinkkejä liikenneaiheisen teemapäivän suunnitteluun toivottiin paljon ja yksi työpajoista keskittyykin juuri tähän, vinkkaa Loikkanen. Linkki kaikkien työpajojen kuvauksiin sekä esittelyihin löytyy sivulta

4 Kuva 1: Liikenne hurahti verkostoon - ja opettajat mukana. Katso video klikkaamalla kuvaa! 3 Kuva 3: Raisa Cacciatore (Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana) Kuva 2: Liikenne hurahti verkostoon. Klikkaa kuvaa suurentaaksesi! Kuva 4: Esko Keskinen (Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana) 4

5 Oppia ikä kaikki Tammikuun alussa hurahdettiin videokuvauksissa. Liikenneturvan kameraryhmä saapui Luolajan koululle kuvaamaan opettaja Irmeli Kunnaksen heijastinoppituntia. Kunnas on yksi viidestäsadasta liikennekasvatuksen täydennyskoulutukseen osallistuneesta opettajasta. Ekaluokkaisia varmalla kädellä ohjannut Kunnas ei antanut kahden kameramiehen häiritä tuntiaan. Koulutus tarjosi myös kokeneelle opettajalla uusia eväitä liikennekasvatukseen. Erityisesti konkreettiset käytännönmallit toimivat. Tekeminen on aina parempi kuin lukeminen, Kunnas huomauttaa. Tekeminen on aina parempi kuin lukeminen Opettajat ovat kiittäneet täydennyskoulutushanketta ja myös Kunnas koki saaneensa koulutuksesta yllättävän paljon. Se oli hyvin suunniteltu ja hyvät luennoitsijat ja asia oli selkeää ja ymmärrettävää, ihmettelin että asia voi olla niin mielenkiintoista, Kunnas totesi. 5

6 Rattijuopumus puhututtaa Alkuvuodesta tapahtunut surullinen liikenneonnettomuus nosti rattijuopumuksen torjumisen keinot julkiseen keskusteluun. Rattijuopumus on vakava ja monisyinen tieliikenteen ongelma. Tieliikenteessä kuoli rattijuopumustapauksissa viime vuonna 63 henkilöä. Kyselytulosten mukaan vallitseva asenneilmapiiri paheksuu voimakkaasti rattijuopumusta. Silti valistuksella on tehtävänsä. Yhteiskunnan kielteinen suhtautuminen rattijuopumukseen on ensiaskel liikenneraittiutta ylläpidettäessä. Liikenneturva jatkaa työtä liikenneraittiuden puolesta liikenneraittiustyöryhmän jäsenenä. Tuorein kampanja huomauttaa, että tyhmä saa olla, muttei raittijuoppo. Yhteiskampanjassa ovat mukana Liikenneturvan kanssa Suomen sosiaali ja terveys ry eli SOSTE, Sosiaali- ja terveysministeriö, Liikkuva poliisi, ja Liikenne- ja viestintäministeriö. Liikenneturva viestii aktiivisesti myös Facebookissa. Liikenneturvan faniryhmässä käydään keskustelua ajankohtaisista aiheista ja seurataan uutisia meiltä ja maailmalta. Haluamme kuulla mielipiteitänne aina alkolukosta pyöräilyn sääntöuudistuksiin. Opettajien näkemys on enemmän kuin tervetullut, sillä usein ratkaisuja haetaan juuri kasvatuksen ja koulutuksen kautta. Vastuuta ollaan usein helposti siirtämässä kouluille ja opettajille. Facebook-ryhmä on varsin turvallisuusmyönteinen porukka, tosin moni ajattelevat liikennettä tyypillisesti oman kulkumuotonsa erikoispiirteiden kautta. Joskus kaivattaisiin enemmän yhteishenkeä ja ymmärrystä, Liikenneturvan tiedottajapasi Anteroinen toteaa. Tule mukaan osallistumaan ja keskustelua avaamaan. Liikenneturvan Facebook-ryhmän löydät osoitteesta: 4. Rattijuopumus on vakava tieliikenteen ongelma Lisää keskustelua Facebookissa Kuva 5: Tyhmä saa olla, mutta ei rattijuoppo. 4 6

7 7

8 Lasten liikenneturvallisuus parantunut Eri-ikäisten lasten ja nuorten liikenneturvallisuus on yleisesti ottaen parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Silti moponuorten onnettomuuksissa loukkaantuneiden määrä on kasvanut. Etenkin 15-vuotiaiden mopoilijoiden onnettomuudet ovat yleisiä. Eri-ikäryhmien liikenneturvallisuuteen vaikuttaa merkittävästi kulkumuoto, jota eri-ikäiset lapset ja nuoret käyttävät. Panostus lasten ja nuorten liikenneturvallisuuteen on kauaskantoista. Turvallisen liikkumisen vaaliminen on elinikäistä. Lapsien ja nuorten kanssa tehty työ evästää turvallisen liikkumiseen läpi elämän. Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen toteaa. Ohjausta ja oppia tarvitaan etenkin murrosvaiheissa, joissa liikkumismuoto tai tapa olennaisesti muuttuu. Panostus lasten ja nuorten liikenneturvallisuuteen on kauaskantoista Alakouluikäisten onnettomuudet tapahtuvat autolla matkustaessa, pyöräillen ja jalan. Alakouluikäisten jalankulkijoiden vahingosta yhdeksän kymmenestä tapahtui tietä ylitettäessä, tyypillisesti muualla kuin suojateillä. Pyöräily tuo mukanaan liikkumisen vapautta, mutta myös liikenneriskejä. Pyöräilijöinä liikkuvien vuotiaiden lasten loukkaantumisriski on kaksinkertainen koko väestöön verrattuna. Kaksi kolmesta loukkaantui risteyksessä. Eniten onnettomuuksia lisää mopoilu. Erityisesti vuotiaiden onnettomuudet ja loukkaantumiset ovat kasvussa pääasiassa mopovahinkojen seurauksena. Jokainen kulkumuoto tuo vapautta ja vastuuta. Kun liikutaan laajemmassa piirissä, kovemmilla nopeuksilla tulee myös oma vastuunturvallisesta liikkumisesta kasvaa, Tarvainen toteaa. HÄN: Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen Kesäkuussa 2011 Liikenneturvan toimitusjohtajana aloittanut Anna-Liisa Tarvainen on pitkäaikainen liikenneturvallisuuden puolestapuhuja. Tarvainen siirtyi Liikenneturvaan liikenne- ja viestintäministeriöstä. Liikenneturvan toimitusjohtajana Tarvainen uskoo elinikäiseen liikennekasvatukseen, jossa vaikutetaan ihmiseen lähipiirin kautta. Opettajat ovat yksi tärkeimmistä vaikuttajaryhmistä, sillä turvallisen liikkumisen siemen kylvetään kotona ja koulussa. Turvallisen liikkumisen täyden oppimäärän omaksuminen kestää koko elämän. Lähipiiri on myös yhä merkittävämmässä roolissa ennaltaehkäisevässä työssä, eli liikennevalistuksessa. Tarvaisen mukaan meidän on aktivoitava ihmisten lähipiiri, ystävät ja perhe ja löydettävä täältä oikeat reitit vaikuttamiseen. Tarvaisen mukaan valistuksella luodaan tukeva perusta turvalliselle liikkumiselle. Liikenneturvan tehtävänä on tarjota koko eliniän kestävää liikennekasvatusta. Etenkin nuorten kohdalla pohjatyö on tärkeää. Tarvainen ei uskokaan nuorten kanssa pelkkään kieltojen ja rajoitusten tiehen, vaan korostaa myös luottamuksen tärkeyttä. Oikean evästyksen antavat Tarvaisen mukaan yhdessä koti, kou- 8

9 lu ja lähipiiri ja on muun muassa Liikenneturvan tehtävä tukea näitä ryhmiä. Perustaa rakennetaan jo nyt Liikenneturvan puolesta neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Kun nuorelle on tarjottu oikeat eväät, pitää voida luottaa, että hän toimii oikein liikenteessä. Toisaalta myös virheisiin ja rikkomuksiin on puututtava nopeasti. Kuva 6: Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen 9

10 10

11 Ekaluokkalaisen kuuluu matkustaa turvaistuimessa Nyt mittatikku esiin. Lain mukaan alle 135 cm pitkien lasten on autolla matkustettaessa käytettävä heidän painonsa mukaan määräytyvää turvalaitetta. Siksi monen pienen koululaisenkin kuuluisi yhä matkustaa asianmukaisessa istuimessa eikä suinkaan vain turvavöiden varassa. Turvalaitteiden käytön on todettu parantavan merkittävästi lasten liikenneturvallisuutta. Silti osa luopuu turvaistuimista liian aikaisin. Pelkkä turvavyö ei riitä. Jos lapsi ei ole riittävän pitkä, vyö asettuu usein väärään kohtaan eikä suojaa kolaritilanteessa. Lisäksi turvaistuimessa on se etu, että turvavyö asettuu oikealle kohdalle ja istuin tarjoaa myös sivutörmäyssuojaa, muistuttaa suunnittelija Laura Loikkanen. Osa luopuu turvaistuimista liian aikaisin Turvavyöistuimessa voi matkustaa kunnes se jää pieneksi. Isommat lapset taas voivat käyttää istuinkoroketta autolla matkustaessaan. Korokkeen mukana tulee usein vyönohjain, jonka avulla säädetään turvavyön korkeutta lapselle sopivaksi. Lantiovyö asettuu koroketta käytettäessä oikeaan kohtaan. Liikenneturva on koonnut kattavat tiedot turvavyön käytöstä sivuilleen 5 videoiden kera. Kuva 7: Lapsi autossa -tietolehti aukeaa kuvaa klikkaamalla. Klikkaa suurentaaksesi!

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Työryhmän tavoitteita ja tehtäviä Arvioida konkreettisia toimenpiteitä, joilla parannettaisiin

Lisätiedot

Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen

Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen Valtakunnallinen Tapaturmapäivän seminaari, Vaasa 13.8.2010 Yli-insinööri Marcus Merin, liikenne- ja viestintäministeriö Nuorten (15 24-vuotiaiden) liikenneturvallisuudesta

Lisätiedot

M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä

M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä Eduskunnan lakivaliokunnalle Julkinen kuuleminen 16.10.2014 M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä

Lisätiedot

LIIKENNEKASVATUS

LIIKENNEKASVATUS <PVM> LIIKENNEKASVATUS Liikennekasvatus 1. Liikennekasvatus 2. Turvallisuus taataan perustuslaissa 3. Liikenneonnettomuus on monen tekijän tulos 4. Kunnan liikenneturvallisuustyön suunnitelma 5. Liikennekasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella Liikenneturvallisuustyö Kirkkonummella Kalvosarjan sisältö 1. Liikenneturvallisuustilanne Liikenneonnettomuudet Koettu liikenneturvallisuus Koetut t liikenneturvallisuuspuutteet lli tt t 2. Liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Nea Myllylä 8b LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Pidin viiden arkipäivän ajan päiväkirjaa siitä, mihin käytin vuorokaudessa aikani. Päivämäärä

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Petri Jääskeläinen Liikenneturva Liikenneonnettomuudet ja uhrit 215 257 kuollutta Pelastuslaitoksen tietoon tuli 835 vakavasti

Lisätiedot

Nykytila edellyttää turvallisuuspainotteisen ja vastuullisen liikennepolitiikan laajaalaista terävöittämistä.

Nykytila edellyttää turvallisuuspainotteisen ja vastuullisen liikennepolitiikan laajaalaista terävöittämistä. 1 VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS TIELIIKENTEEN TURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA 5.12.2012 1. Johdanto Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan liikennepolitiikan avulla turvataan sujuva ja

Lisätiedot

Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö

Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Päihdeseminaari 4.9.2014, Sampola, Tre Matti Joki Yhteyspäällikkö, Liikenneturva, Tampere Käyttäytymistiedejäsen, liikennevahinkojen Tutkijalautakunta, Pirkanmaa,

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

Liikenneturvan liikenneturvallisuustyö. Antero Lammi Koulutuspäällikkö

Liikenneturvan liikenneturvallisuustyö. Antero Lammi Koulutuspäällikkö Liikenneturvan liikenneturvallisuustyö Antero Lammi Koulutuspäällikkö Liikenneturva liikenneturvallisuuden puolestapuhuja Olemme liikenneturvallisuusalan keskusjärjestö ja huolehdimme meille laissa osoitetuista

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi 16.11. Lähde: Tilastokeskus ja, vuosi 2015 ennakkotietoja Kansalaisuus onnettomuuksissa 2015 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Aluepäällikkö Leena Piippa, Liikenneturva 1 Strategia Liikenneturvallisuusstrategia on asiakirja, jossa on määritelty: Visio maakunnan liikenneturvallisuudesta

Lisätiedot

POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN. Ylikomisario Heikki Ihalainen

POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN. Ylikomisario Heikki Ihalainen POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN Ylikomisario Heikki Ihalainen Rattijuopumusten vertailu 2007-2008 (-11.5) 2008 2007 törkeä rattijuopumus 4 662 4 821 alkoholi 4 427 4 601 huumaava aine 235 220 rattijuopumus

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015 Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista

Lisätiedot

Moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus. Vaihtoehtoiset toimenpiteet katsastukselle

Moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus. Vaihtoehtoiset toimenpiteet katsastukselle Moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus Vaihtoehtoiset toimenpiteet katsastukselle Tausta Komission ehdotus ns. liikennekelpoisuus-paketti, sisälsi mm. moottoripyörien katsastusvelvollisuuden Suomessa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 21 tapahtui 12 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 29 luku oli 16). Onnettomuuksista johti kuolemaan ja 2 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Mopoilu ja liikenneraittius

Mopoilu ja liikenneraittius Mopoilu ja liikenneraittius Parannamme liikenneturvallisuutta vaikuttamalla ihmisen käyttäytymiseen 2 Kuolleet tienkäyttäjäryhmittäin ja liikenneturvallisuustavoite Lähde: Tilastokeskus ja Liikenneturva,

Lisätiedot

Tieliikenteen turvallisuudesta 2012. Anna Liisa Tarvainen.

Tieliikenteen turvallisuudesta 2012. Anna Liisa Tarvainen. Tieliikenteen turvallisuudesta 2012 Anna Liisa Tarvainen. Linjauksia Hallitusohjelmasta poimittua Sisäisen turvallisuuden tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa. Poliisipalvelut turvataan

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 483 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 560). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 102 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2008-2012 tapahtui 815 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 163 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Liikenneturvan toiminta- ja taloussuunnitelma

Liikenneturvan toiminta- ja taloussuunnitelma Liikenneturvan toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 SISÄLTÖ Liikenneturvan rooli ja tehtävät 3 Toiminnan lähtökohdat 4 Liikenneturvan toiminta 2016 6 Painopisteet 6 Yhteistyö 6 Pienet lapset (alle 7-vuotiaat)

Lisätiedot

Turvauutiset kouluille Syyskuu 2013

Turvauutiset kouluille Syyskuu 2013 Turvauutiset kouluille 2013 Syyskuu 2013 Sisällysluettelo Tule liikennekasvatuksen täydennyskoulutukseen!.................... 3 Pyörän valot kuntoon.................................. 4 Turvavyökiertue

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin

Lisätiedot

Lasten turvalaitteet 1

Lasten turvalaitteet 1 Lasten turvalaitteet 1 Nollavisio: Ettei yksikään lapsi kuolisi tai loukkaantuisi vakavasti liikenteessä Lapsille turvallisen liikenneympäristön suunnittelun lähtökohdaksi lapsen ominaisuudet ja sietokyky.

Lisätiedot

Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012. Liikkuva poliisi 4.9.2012

Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012. Liikkuva poliisi 4.9.2012 Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012 Liikkuva poliisi 4.9.2012 SISÄLTÖ 1. Liikenneonnettomuudet tammi-heinäkuussa 2012 2. Toimintaympäristö 2012 3. Liikennerikokset v. 2011 ja tammi-heinäkuussa 2012

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN KOULUTUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN KOULUTUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018 TERVOLAN KUNTA LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN KOULUTUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2018 Maaliskuu 2014 Tervolan kunta Liikenneturva ELY-keskus Poliisi 2 TERVOLAN KUNTA LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTO Tarjouspyyntö nro 1/2011 Liite 1 27.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTO Tarjouspyyntö nro 1/2011 Liite 1 27.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTON SIJAISHUOLLON JA AVOHOIDON ASIAKKAIDEN KULJETUSTEN PUITEJÄRJESTELYHANKINTA, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU SISÄLLYS 1 HANKINNAN TAUSTA...

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 494 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 99 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför.

Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Matti Järvinen 29.1.2008 Liikenneturvallisuustavoite 800 12 edellisen kk:n aikana kuolleet 700 600 500 400 Tavoite: alle 250 tieliikennekuolemaa

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia

Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia HLJ 2011 Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia Sisällysluettelo Johdanto 4 Liikenneturvallisuuden nykytilanne 6 Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI

KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI ASUKAS- JA KOULULAISKYSELY TOTEUTUS Toteutettiin 19.4-24.5.2013 Asukaskyselyyn vastasi 456 henkilöä ja koululaiskyselyyn 116

Lisätiedot

Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville?

Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville? Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville? Tuula Taskinen, Liikenneturva Aineiston koonnut Leena Pöysti, Liikenneturva Taustatietoa kyselystä Kyselyt tehtiin syksyllä 2015 Liikenneturvan tapahtumissa

Lisätiedot

Tieliikenteen turvallisuudesta ajankohtaisia ajatuksia. Ylivieskassa 11.11.2014 Toimitusjohtaja Anna Liisa Tarvainen LIIKENNETURVA

Tieliikenteen turvallisuudesta ajankohtaisia ajatuksia. Ylivieskassa 11.11.2014 Toimitusjohtaja Anna Liisa Tarvainen LIIKENNETURVA Tieliikenteen turvallisuudesta ajankohtaisia ajatuksia Ylivieskassa 11.11.2014 Toimitusjohtaja Anna Liisa Tarvainen LIIKENNETURVA Hyvä suunta Katse taakse pitkiä kehityskaaria hyviä tuloksia tukeva pohja

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUDESTA

LIIKENNETURVALLISUUDESTA AJANKOHTAISIA ASIOITA LIIKENNETURVALLISUUDESTA NÄKÖKULMIA ITÄ-SUOMEN POLIISILAITOKSELTA Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ylikomisario Petri Pahkin 2 Tietojohtoisuus liikenneturvallisuustyössä Poliisien

Lisätiedot

LIITE Trafin julkaisuun Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä. Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot.

LIITE Trafin julkaisuun Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä. Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot. LIITE Trafin julkaisuun 1-2015 Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot Marita Löytty 1.9.2016 Trafiksäkerthetsverket Helsinki, Helsingfors 2015

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä. Esittelykalvosarja 28.12.2009

Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä. Esittelykalvosarja 28.12.2009 Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä Esittelykalvosarja 28.12.2009 Järvenpään kaupunki Liikenneturvallisuustyöryhmä 1 Kalvosarjan sisältö OSA I: Liikenneturvallisuustilanne Järvenpäässä Perustietoja liikenneturvallisuustilanteesta

Lisätiedot

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi 1 Sisältö: 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat 2. Kummikoulut 3. Matkakummi 2 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat Koulun liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

PÄIHTEET, TAPATURMAT JA ARJEN TURVALLISUUS-teemaseminaari Oulu

PÄIHTEET, TAPATURMAT JA ARJEN TURVALLISUUS-teemaseminaari Oulu 2014 PÄIHTEET, TAPATURMAT JA ARJEN TURVALLISUUS-teemaseminaari Oulu 13.6.2014 Hanaa vai ei? Paikalliset keinot ehkäistä rattijuopumuksia Eero Kalmakoski Yhteyspäällikkö Rattijuopumustapauksissa kuolleet

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011 LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA Onnettomuusanalyysia vuosista - Janakkalan kunnan alueella tapahtuu vuosittain noin kaksikymmentä henkilövahinkoihin johtavaa liikenneonnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

4 Liikenneturvallisuustyön kehittäminen

4 Liikenneturvallisuustyön kehittäminen 4 Liikenneturvallisuustyön kehittäminen 4.1 Liikenneturvallisuustyön tarkoitus ja ohjaus Liikennekasvatuksella pyritään vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen ja valintoihin liikenneturvallisuutta parantavasti.

Lisätiedot

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013 Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Aloitusseminaari 29.5.2013 Asialista 1. Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelman sisältö 2. Liikenneturvallisuustyön haasteet ja tavoitteet 3. Kävelyn

Lisätiedot

Alkolukostako ratkaisu? Päihteet ja liikenne -seminaari Janne Mänttäri 15.5.2008

Alkolukostako ratkaisu? Päihteet ja liikenne -seminaari Janne Mänttäri 15.5.2008 Alkolukostako ratkaisu? Päihteet ja liikenne -seminaari Janne Mänttäri 15.5.2008 1 Mikä alkolukko on? Laite, joka uloshengitysilman alkoholipitoisuuden perusteella estää ajoneuvon käynnistymisen Satunnaispuhallus

Lisätiedot

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta VÄLIAIKAINEN 2003/0252(COD) 5. helmikuuta 2004 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Lisätiedot

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari Sirpa Rajalin 35. Liikenneturvallisuusalan tutkijaseminaari Helsingissä 20.5.2010 2010 Tieliikenteessä kuolleet 100 000 asukasta kohden eräissä maissa 2008 0 5 10 15 20 25 Islanti Iceland Malta Malta

Lisätiedot

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 - Yhteistyötä vuodesta 2012 - Tuetaan 13-24 vuotiaiden nuorien omia liikenneturvallisuusprojekteja rahallisesti - Vuonna 2016 haetaan etenkin videoprojekteja

Lisätiedot

Tieliikenteen turvallisuus

Tieliikenteen turvallisuus Liikenneneuvos Anneli Tanttu 1 Tieliikenteessä ovat mukana kaikki kansalaiset Tieliikennejärjestelmä on avoin järjestelmä, jossa jokainen tienkäyttäjä tekee päätöksiä ja valintoja Rautatie- ja tieliikenteen

Lisätiedot

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko.

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko. Venla Koskelainen Tehtävä 1. Ajankäyttö Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Päivämäärä Nukkuminen Syöminen Koulussa olo Läksyjen teko Harrastukset

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Onnettomuustarkasteluja 11.1.2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Onnettomuustarkasteluja 11.1.2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuustarkasteluja 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Yleinen onnettomuuskehitys Lähde: Tilastokeskus Onnettomuuksien osalliset Lähteet:

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 YHTEENVETO 1/3 Asukaskyselyyn saatiin yli 2000 vastausta, pääosa vastaajista naisia ja iältään

Lisätiedot

Liikkujan viikko 2014

Liikkujan viikko 2014 Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon

Lisätiedot

7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot

7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot 7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot Rattijuopumusvahingot II.A.7 Liikennerikokset 181 Taulukko Rattijuopumusonnettomuuksissa 1 kuolleet ja loukkaantuneet vuosina 1998 2007 Rattijuopumusonnettomuuksissa

Lisätiedot

Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta. Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne

Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta. Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne Miksi vakavat loukkaantumiset? Rattijuoppo (55 v) menetti autonsa hallinnan vasemmalle

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista

Lisätiedot

Ajoneuvotekniikka ja liikenneturvallisuus Autojoukkojen Kilta 8.4.2015. Tapio Heiskanen Yhteyspäällikkö Onnettomuustutkijalautakunnan jäsen

Ajoneuvotekniikka ja liikenneturvallisuus Autojoukkojen Kilta 8.4.2015. Tapio Heiskanen Yhteyspäällikkö Onnettomuustutkijalautakunnan jäsen Ajoneuvotekniikka ja liikenneturvallisuus Autojoukkojen Kilta 8.4.2015 Tapio Heiskanen Yhteyspäällikkö Onnettomuustutkijalautakunnan jäsen 76 vuotta liikenneturvallisuustekoja Liikenneturva on julkisoikeudellinen

Lisätiedot

KANSALAISET, PÄÄTTÄJÄT, LIIKENNETURVALLISUUS JA PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSI

KANSALAISET, PÄÄTTÄJÄT, LIIKENNETURVALLISUUS JA PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSI KANSALAISET, PÄÄTTÄJÄT, LIIKENNETURVALLISUUS JA PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSI Kati Hernetkoski, Esko Keskinen, Mika Hatakka ja Ville Pitkänen Turun yliopisto Psykologian laitos Poliittinen historia, Eduskuntatutkimuksen

Lisätiedot

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna Liikenne projekti Tina, Lavina ja Jenna Tinan liikuntaapäiväkirja 23.03 maanantai. 24.03 tiistai Koulumatka audolla, kesto n. 12 mins. Koulumatka audolla, kesto n. 12 mins Harrastuksiin liittyvää liikuntaa

Lisätiedot

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö Joulukuu 2016 Asukaskyselyn tulokset Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 31. toukokuuta 2001 2000/0315(COD) PE1 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 31. toukokuuta 2001 Euroopan

Lisätiedot

Nuoret liikenteessä. Antero Lammi Koulutuspäällikkö

Nuoret liikenteessä. Antero Lammi Koulutuspäällikkö Nuoret liikenteessä Antero Lammi Koulutuspäällikkö Nuorten vakavissa onnettomuuksissa on usein iso kasauma riskejä Nuorten liikenneturvallisuustilanne Vuonna 2009 18-20 vuotiaita kuolleita 30 ja loukkaantuneita

Lisätiedot

Mopotietoutta vanhemmille. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011

Mopotietoutta vanhemmille. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Mopotietoutta vanhemmille Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Mopoilun suosio kasvaa, onnettomuuksia paljon Mopojen määrä ja mopoilijoiden

Lisätiedot

Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle -hanke

Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle -hanke Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle -hanke Suomessa liikenneturvallisuus on vuosien varrella kehittynyt, mutta vielä on tehtävää. Suomen tieliikenteessä kuolee noin 260 ihmistä vuodessa ja loukkaantuneita

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA LIIKENNEKASVATUS Koulun liikennekasvatuksen tavoitteena on liikenteen sääntöjen opettaminen ja turvallisten toimintatapojen oppiminen. Lisäksi tuetaan turvallista

Lisätiedot

Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus. Päiväkodit

Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus. Päiväkodit Alle kouluikäiset (varhaiskasvatus ja neuvolat) Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus Varhaiskasvatuksen ja neuvoloiden henkilökunta Lapset Liikenneturvallisuusmateriaalin

Lisätiedot

Tieliikenteen turvallisuusindikaattorit 1.0

Tieliikenteen turvallisuusindikaattorit 1.0 Muistio 1(25) 1.2.2013 Tieliikenteen turvallisuusindikaattorit 1.0 1.2.2013 Teemu Toivanen, Marita Löytty, Anders Granfelt Päivämäärä Muutos Tekijä 2(25) Sisällys 1 Johdanto... 5 1.1 Lähtökohdat ja tavoitteet...

Lisätiedot

1. Uuden huoltajatunnuksen luominen avainkoodin avulla

1. Uuden huoltajatunnuksen luominen avainkoodin avulla Sähköinen ilmoittautuminen Siilinjärven peruskoulun 1. luokalle Sähköinen ilmoittautuminen tapahtuu Wilma-järjestelmällä osoitteessa https://wilmasiilipk.kuopio.fi Jos huoltajalla ei vielä ole tunnuksia

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuustilasto 2014

Tieliikenneonnettomuustilasto 2014 Liikenne ja matkailu 2015 Tieliikenneonnettomuustilasto 2014 Tieliikenteessä menehtyi 224 ihmistä vuonna 2014 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2014 tapahtui 5 294 henkilövahinkoon johtanutta

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen Aloitus Homma alkaa osoitteesta www.helsinki.fi/weboodi. Jos et omista yliopiston atk-tunnuksia, voit hypätä kohdan 1. yli. Voit huoletta tutustua WebOodin saloihin ilman tunnuksiakin. WebOodin opinto-opas

Lisätiedot

Liikenneturvan strategia

Liikenneturvan strategia 1 Liikenneturvan strategia 2015-2017 2 Sisällysluettelo Liikenneturvan strategia 3 Liikenneturvan arvot 3 Toiminta-ajatus 4 Liikenneturvan visio 4 Toimintaa ohjaavat strategiset linjaukset 5 Strategian

Lisätiedot

TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET JA LOUKKAANTUNEET

TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET JA LOUKKAANTUNEET TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET JA LOUKKAANTUNEET MOOTTORIPYÖRÄILIJÄT 2000 2008* Lähde: Tilastokeskus ja Liikenneturva. Tilastointiperusteet muuttuneet loukkaantuneiden osalta 2003. Vuosi 2008 ennakkotieto TIELIIKENTEESSÄ

Lisätiedot

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Vaikuttajien Autoiluakatemia 11.-12.9.2012 Premier Parkissa Vakuutuskeskus, Vahingontorjuntayksikkö Pieni teollisuuskatu 7, FIN-02920 ESPOO Puh: +358 9 680401,

Lisätiedot

SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012

SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012 SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012 Miksi liikenneturvallisuussuunnitelma? Selvitetään liikenneturvallisuuden ja liikennekäyttäytymisen nykytila Määritetään liikenneturvallisuustavoitteet Määritellään

Lisätiedot

Turvauutiset kouluille. Elokuu 2012

Turvauutiset kouluille. Elokuu 2012 Turvauutiset kouluille Elokuu 2012 Sisällysluettelo Vuosikellosta virtaa koulun liikennekasvatukseen.................... 3 Pyöräilijän kortti kaikki mitä alakoulun pyöräilyopetukseen tarvitset.........

Lisätiedot

Rattijuopon yliajaman koulutytön kohtalo antoi lisävauhtia liikennevalistukseen Lapinlahdella

Rattijuopon yliajaman koulutytön kohtalo antoi lisävauhtia liikennevalistukseen Lapinlahdella uutiset Kotimaa Kotimaa 28.12.2012 klo 16:57 päivitetty 28.12.2012 klo 16:57 Rattijuopon yliajaman koulutytön kohtalo antoi lisävauhtia liikennevalistukseen Lapinlahdella Viime keväänä rattijuopon yliajamaksi

Lisätiedot

Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia

Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia ITÄ-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSKATSAUS 2013 Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia Itä-Suomessa liikenneonnettomuuksissa kuolleet vähenivät merkittävästi edellisvuodesta, ja niitä oli Liikenneturvan

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

Uudet tietyypit Tiehallinto 1.1.-31.12.2005

Uudet tietyypit Tiehallinto 1.1.-31.12.2005 JULKISUUSANALYYSI Uudet tietyypit Tiehallinto 1.1.-31.12.2005 Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 e-mail: info@observer.fi www.observer.fi

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet 1.9.2015 Valtakunnallinen liikenneturvallisuusvisio ja - tavoitteet Turvallisuusvisio: Kenenkään ei tarvitse kuolla

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys

Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys Yleisötilaisuus 23.10.2013 Mäntsälä Liikennejärjestelmäasiantuntija Päivi Ylipaavalniemi, Uudenmaan ELY-keskus 24.10.2013 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin 1.1.2010 yhdistämällä

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ 1. 1. JOHDANTO 5 1.1 Tausta ja tavoitteet 5 1.2 Työn sisältö ja toteutustapa 5

TIIVISTELMÄ 1. 1. JOHDANTO 5 1.1 Tausta ja tavoitteet 5 1.2 Työn sisältö ja toteutustapa 5 Kirkkonummen peruskoulujen liikenneturvallisuusselvitys 2011 TIIVISTELMÄ Kirkkonummen peruskoulujen liikenneturvallisuusselvityksen tavoitteena oli kartoittaa kunnan peruskoulujen lähiympäristöjen liikenneturvallisuuspuutteet

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

LIIKENNETURVA 2009 1

LIIKENNETURVA 2009 1 LIIKENNETURVA 2009 1 Selviytyykö ikäihminen liikenteessä? Ikääntyneiden ihmisten kokonaismäärä ja heidän osuutensa väestöstä kasvaa tulevina vuosikymmeninä huomattavasti. Kiistämätön tosiasia on myös se,

Lisätiedot

Ikäihmiset ja liikenneturvallisuus. Vinkkiaineisto vanhusneuvostoille ja vanhustyötä tekeville

Ikäihmiset ja liikenneturvallisuus. Vinkkiaineisto vanhusneuvostoille ja vanhustyötä tekeville Ikäihmiset ja liikenneturvallisuus Vinkkiaineisto vanhusneuvostoille ja vanhustyötä tekeville Iäkkäiden liikenneturvallisuus Tieliikenteessä menehtyneistä noin joka neljäs ja loukkaantuneista reilu kymmenes

Lisätiedot

Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyö. Liikenneturvallisuuden tila syksy 2015

Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyö. Liikenneturvallisuuden tila syksy 2015 Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyö Liikenneturvallisuuden tila syksy 2015 Liikenneonnettomuudet Henkilövahinkoon johtaneiden tieliikenneonnettomuuksien määrä 2005-2014 laskenut 15 % Tieliikenneonnettomuustilasto,

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustilanne ja haasteet positiiviselle kehitykselle

Liikenneturvallisuustilanne ja haasteet positiiviselle kehitykselle Liikenneturvallisuustilanne ja haasteet positiiviselle kehitykselle Lappeenranta5.5.215 Toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen LIIKENNETURVA Liikenneonnettomuudet ja uhrit 214 226 kuollutta Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

Suomen Tieviranomaisen rooli liikenneturvallisuustyössä

Suomen Tieviranomaisen rooli liikenneturvallisuustyössä Suomen Tieviranomaisen rooli liikenneturvallisuustyössä Jussi Kailasto Liikenneryhmän päällikkö Kaakkois-Suomen Elinkeino, Liikenne ja Ympäristökeskus 6.11.2013 Liikenneturvallisuus nähdään tärkeänä EU:n

Lisätiedot

Nuoret liikenteessä. Erkka Savolainen Koulutusohjaaja

Nuoret liikenteessä. Erkka Savolainen Koulutusohjaaja Nuoret liikenteessä Erkka Savolainen Koulutusohjaaja erkka.savolainen@liikenneturva.fi 8.5.2017 Nuoret liikenteessä / Erkka Savolainen Liikennekuolemat vuosina 2000-2016 500 450 400 350 300 250 200 150

Lisätiedot

Aivovammaliitto Liikenneturva Autokoululiitto

Aivovammaliitto Liikenneturva Autokoululiitto Aivovammaliitto Liikenneturva Autokoululiitto Olenko riskikäyttäytyjä? Nautinko vaaratilanteista? Miten otan arjessa vaaratilanteet huomioon liikenteessä, kotona, liikunnan parissa tai muuten vapaaajalla?

Lisätiedot

Suhtautuminen liikennekasvatukseen

Suhtautuminen liikennekasvatukseen Liikenneturvan selvityksiä 4/2014 Suhtautuminen liikennekasvatukseen - Tuloksia aikuisväestölle ja koululaisten vanhemmille suunnatuista kyselyistä Leena Pöysti Leena Pöysti Suhtautuminen liikennekasvatukseen

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ Yleistä Liikenneturvallisuustyötä ohjaava visio: Kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti

Lisätiedot

Salon liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneseminaari 24.5.2011 Jaakko Klang

Salon liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneseminaari 24.5.2011 Jaakko Klang Salon liikenneturvallisuussuunnitelma 2010 Liikenneseminaari Jaakko Klang YLEISTÄ: Mikä on liikenneturvallisuussuunnitelma? Liikenne ja infrastruktuuri 2 SUOMI (nyk. Salo) 1972 muutos 2009 asukkaita Milj.

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS

ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS 24.9.2013 Kajaani Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus/ Timo Mäkikyrö 18.10.2013 1 Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Liikenne -vastuualueen toimialue Rovaniemi

Lisätiedot