Tero Lahdes. Hyvässä hengessä, yksimielisyyteen pyrkien

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tero Lahdes. Hyvässä hengessä, yksimielisyyteen pyrkien"

Transkriptio

1 Yhteistoiminta tie menestykseen Tero Lahdes Toimihenkilöiden Työsuhdepäivät Tuottavuustyöryhmä EK STTK M/S Silja Symphony Hyvässä hengessä, yksimielisyyteen pyrkien

2 Työelämän laatu, tuottavuus, työhyvinvointi ja yhteistoiminta t i i t YHTEIS- TOIMINTA

3 Yhteistoiminta-kirjan tarkoitus - kertoa miksi hyvä yhteistoiminta on tärkeää nyt ja tulevaisuudessa - kertoa että hyvän yhteistoiminnan avulla kaikki voittavat - osoittaa käytännön esimerkkien avulla, että kun johto ja luottamustoimi toimivat hyvässä yhteistoiminnassa niin joustavuus, ketteryys, innovointi ja tuloksellisuus paranevat - herättää ajatuksia johtajissa, luottamusmiehissä ja koko henkilöstössä, kuinka k oman organisaation yhteistoimintaa t i i t voisi i kehittää - osoittaa että hyvä yhteistoiminta tuo taloudellista ja henkistä hyvinvointia kaikille - kertoa että yt- laki on kehittämislaki

4 Asiantuntijoiden näkemyksiä Mikko Kosonen, yliasiamies / SITRA - teollinen aikakausi on vieraannuttanut ihmiset luonnollisesta yhteistyöstä, olemme opitun teollisen käyttäytymismallin y y vankeja - teollinen massatuotanto on tullut taloudellisen tiensä päähän - voimme poisoppia väärästä mallista nopeammin ja helpommin kuin kilpailijamme - tulossa seuraavan sukupolven palveluyhteiskunta / verkostoyhteiskunta - lisäarvon luominen nykyään edellyttää yksilöllisempiä tuotteita ja palveluja, yhä ihmiskeskeisempää ajattelutapaa, ihmisen kuuntelua ja mukaan ottamista - Suomesta voisi tulla uuden johtamismallin edelläkävijämaa - johtajan pitää osata keskustella ja orkestroida yhteinen näkemys, olla innostunut, avoin, rehellinen, luottaa ihmisiin ja laittaa itsensä aidosti peliin puutteineen päivineen - asemavallasta luopuminen ja vanhasta poisoppiminen vaikeaa - yhteistoiminta on ihan välttämätöntä ja suuri mahdollisuus Suomelle - yhteistoimintaa ja avautumista tarvitaan kaikilla tasoilla, yli rajojen - hyvää itsetuntoa tarvitaan uudessa johtamismallissa, jos ylin johtaja ei laita itseään peliin, niin muutkaan ei laita, pitäisi ainakin sallia se ja nähdä sen arvo, vaikkei itse pystyisi - avataan omia tavoitteita ja kerrotaan mikä minulle on elämässä tärkeää - tärkeää että työllä on joku merkitys yli materiaalisen hyvinvoinnin

5 Asiantuntijoiden näkemyksiä Tuomo Alasoini, teknologiajohtaja / TEKES - pörssiyrityksissä tiedon liikkuminen usein ongelma, ulkomaalaisomisteisten yritysten mukana joskus tulee byrokratiaa, hierarkkisuutta ja salailua - hyvien esimerkkien levittäminen tärkeää - esimiestyö tulevaisuudessa vaativampaa, työyhteisötaidot entistä tärkeämpiä - yhteistoiminta on tulevaisuudessa luonteva osa kanssakäymistä, yt-laki toimii käytännössä - yt-lain jutut t pitäisi i kuulua jokaisen yrityksen strategiaan, t joka haluaa pysyä pelissä mukana - kustannustehokkuus ja korkea laatu ei enää riitä, tarvitaan joustavuutta, nopeaa reagointikykyä, jatkuvaa kehittymistä ja uusien innovaatioiden tuotantokykyä - tarvitaan henkilöstön sitoutumista, aloitteellisuutta, luovuutta ja osaamisen hyödyntämistä - Suomessa hyvät valmiudet joustavuudelle, ketteryydelle ja innovaatioiden tuottamiseen: hyvä koulutusjärjestelmä, osaava työvoima, matala hierarkia, yhteistoiminnan perinne, aika toverilliset suhteet esimiesten ja työntekijöiden välillä - Suomi pitkällä organisaation i kehittämisessä i ä ja itseohjautuvissa i tiimeissä i - tiimit ja työntekijät mukaan kehittämistyöhön ja innovaatiotoimintaan, tämä edellyttää hyvää yhteistoimintaa, avoimuutta, luottamusta ja kilpailua yhteisen päämäärään hyväksi - yhteistoiminta auttaa pärjäämään innovaatiokilpailussa ja nostamaan tuottavuutta - esimiestehtävät yhä haastavampia, nuoret haluavat mieluummin asiantuntijatehtäviin - kaksikätiset organisaatiot: luovuutta ja toimeenpanokykyä - esimies orkestroi keskustelua ja ymmärryksen y prosessia, kohtaa ihmiset aidosti

6 Asiantuntijoiden näkemyksiä Arto Räty, strategisen osaston päällikkö / Puolustusvoimat (nykyisin kansliapäällikkö Puolustusministeriössä) - jos ei ole luottamusta, niin organisaatiolla ei ole toimintakykyä y - johtajan pitää olla avoin, rehellinen, läpinäkyvä, ennustettava ja tilaa antava - johtaminen on avointa keskustelua, palautteen ottamista ja antamista - pelko vallan menetyksestä estää kehityksen - hyvä johtaja valitsee omalla sektorillaan itseään fiksumpia alaisia - alaisten pitää saada haastaa johtaja ja esittää kritiikkiä, sitten johtaja päättää - johtajan on opittava olemaan myös alainen, nöyryys on johtajan peruselementtejä - mitä aikaisemmin henkilöstö kytketään mukaan, sitä vähemmän ongelmia matkalla - mitä vaikeampi tilanne, sitä enemmän katseet kääntyvät johtajaan - älä mene johtamaan alaisen alaista, vaan pidä huolta omasta organisaatiopalikastasi - johtajan pitää osata tehdä myös kivuliaita päätöksiä - puhutaan vaan omistajien tuottovaatimuksista, inhimilliset arvot pitää myös ottaa huomioon - jokaisen johtajan tavoite on tehdä hyviä tuloksia ja kehittyä ihmisenä ja johtajana

7 Haastatellut organisaatiot 2010 HYDRO ALUMINIUM SALKO

8 Haastatellut asiantuntijat Mikko Kosonen, yliasiamies SITRA, yhteistoiminnan kansallinen merkitys Tuomo Alasoini, teknologiajohtaja TEKES, työelämän muutos Juha-Pekka Puro, professori Turun Yliopisto, i viestintä i Soili Keskinen, professori Turun Yliopisto, alaistaidot, työyhteisötaidot Nina Laine, FT Taurus Kehityspalvelut, luottamus Anu Järvensivu, erikoitutkija Työelämän tutkimuskeskus, työmoraali, -mielekkyys Jukka Paarma, emeritus arkkipiispa Ihmisen aito kohtaaminen Arto Räty, kenraaliluutnantti Pääesikunta (nyk. Puolustusministeriö), johtaminen Markus Äimälä, lakimies EK, yt-lain sanoma Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja j SAK, yt-lain sanoma Helena Lamponen, yt-asiamies Työ- ja Elinkeinoministeriö, yt-lain sanoma Pekka Ylöstalo, erikoistutkija Työ- ja Elinkeinoministeriö, yt:n merkitys Reijo ejosiltala, taa, hankevastaava astaa a Huittisten uttste Kaupunki, innovaatio-oppiminen oaaoopp Sirpa Pelttari ja Liisa Remes, pääluot. Orion Oyj, yt-toiminnan kehitysprosessi Jarmo Koivisto, toimitusjohtaja VEMO Oy, kehitysprosessit yrityksissä Risto Pihlainen, asiantuntija Teknologiateollisuus, työnantajan näkökulma Heikki Holappa, töht työehtosihteeri i Metalliliitto, luottamusmiehen näkökulma Tapio Huttula, puheenjohtaja ERTO, luottamusmies kehittäjänä Ulla Aitta (AKAVA), Terttu Pakarinen (KT), Erkki Auvinen (STTK), Hannu Jokiluoma (STM) Oili Marttila (KiT) asiantuntija näkemyksiä yhteistoiminnasta

9 Haastateltujen organisaatioiden yleispiirteitä avoin vuorovaikutus, kaikki tietävät missä mennään hyvä luottamus ja arvostus johdon ja luottamustoimen välillä perusarvot toteutuvat käytännössä, myös vaikeina aikoina johtajilla ja pääluottamusmiehillä hyvä ammattitaito, asenne ja itsetunto vähän hierarkiaa, johtajat samassa veneessä selkeät yhteiset pelisäännöt ja päämäärät, periaatteena kaikki voittaa ennakoidaan yhdessä tulevaa, jatkuva neuvottelu käynnissä pystytään tekemään nopeita päätöksiä joustavuutta, kokeillaan asioita, sopimuksia voidaan korjailla tarpeen mukaan paikallinen sopiminen mahdollista koko henkilöstö osallistuu kehittämiseen, innovaatioita syntyy yhteistyössä virheitä saa tehdä, kannustetaan ideoimaan lama-ajasta ajasta selvitään keskimääräistä paljon paremmin työn laatu ja tuottavuus on parempaa työntekijät ovat sitoutuneita ja motivoituneita, vaihtuvuus on vähäistä yhteisöllisyys, työhyvinvointi, sairauspoissaolot alhaiset palkat keskitasoa, henkilöstö saanut vaikuttaa etuihin ja palkitsemiseen toiminta on tehokasta ja taloudellisesti hyvin kannattavaa

10 Yhteistoimintakulttuuri IT-palveluyritys, l eli asiantuntijaorganisaatio tij i ti 3100 työntekijää Suomessa, globaalisti pörssiyhtiö ö(lontoo ja Amsterdam) aiemmin: mm. PTK-tietokeskus, NOVO Group, WM Data Toimitusjohtaja Henkilöstöjohtaja - Pääluottamusmies - akseli toimii ii hyvin jatkuva epävirallinen vuorovaikutus avoimuus, luottamus ja erilaisuuden i kunnioitus i tärkeää ää Logica Suomi kasvoi lamankin aikana, menestyy hyvin

11 Toimitusjohtaja Heikki Nikku: Riitely on kallista yhteistoiminnalla haetaan tehokkuutta ennakoidaan yhdessä tulevaa ja pyritään lieventämään seurauksia satsataan esimiesvalmennukseen ja rohkaistaan henkilöstöä vuorovaikutukseen keskustellaan tavoitteista ja miten niihin päästään kaikkia tyydyttävällä tavalla rento ja avoin ilmapiiri mahdollistaa hyvän kasvun ja kannattavuuden pystytään tekemään nopeita päätöksiä annetaan mahdollisuus yrittää ja epäonnistua, mutta opitaan virheistä tyytyväinen henkilö palvelee paremmin ja tuo firmalle lisää bisnestä uhkaus, kiristys, lahjonta tuo isoa vaihtuvuutta ja nostaa palkkoja henkilöstötyytyväisyys tukee ja balansoi asiakastyytyväisyyttä ja taloudellista menestystä tä ongelmiin reagoidaan nopeasti, yhteistyössä kannattavuus tuo vapautta

12 Henkilöstöjohtaja Terhi Vires: Viisaus ei ole yksissä päissä erittäin hyvä luottamus mahdollistaa kaikkien asioiden käsittelyn vaikeissa edunvalvontatilanteissakin hyvä yhteistoiminta säilyy jokainen ns. pelastettu työntekijä on meille arvokas luottamustoimi tuo lisäarvoa prosessiin, erilaiset näkemykset arvokkaita demotivoituneet tulokkaat heräävät uudestaan henkiin luottamustoimi auttaa konfliktitilanteissa ja saa ihmiset keskustelemaan jatkuvaa vuoropuhelua, ilman yt-menettelyä ja yt-menettelyn kanssa jokainen asiantuntija ansaitsee hyvän esimiehen henkilöstön tyytyväisyyttä mitataan ja se vaikuttaa esimiehen tulospalkkioon joskus johtokin pitää pysäyttää kuuntelemaan erilaisuuden ehdoton hyväksyminen, ei tarvitse olla samaa mieltä johtajat helposti kaikkien tavoitettavissa sähköpostilla, aina nopea vastaus kaikkia arvostetaan, hommasta riippumatta

13 Pääluottamusmies Jouko Malinen: olen käynyt yli sata yt:ä yhteistoiminta on sitä että katsotaan huomattavasti laajemmin asioita säännölliset palaverit johdon kanssa, ennakoidaan tulevia muutoksia asiat käytävä huolella läpi, ihmistä aidosti kuunnellen, kaikki vaihtoehdot etsitään haluan myös puhua siitä bisneksestä ja vaikuttaa asioihin pääluottamusmies aktiivisesti mukana uusien ryhmien sopeuttamisessa yhdessä luodaan pelisääntöjä sopimuksia voi matkalla muuttaa, jos olosuhteet muuttuvat yhteistoiminnan henki, avoin vuoropuhelu ja työntekijöiden asioiden huomioiminen vahvistaa sitä että viihdytään ja tehdään tulosta ikäviä asioita ei saa peitellä tai viivytellä, niihin reagoidaan nopeasti muutosta on pakko oppia sietämään luottamus tulee ymmärtämällä, että tässä toimitaan yhteiseksi hyväksi yhteiset käytännöt tärkeitä, kun paljon eri ryhmiä yhdistetään työntekijöillekin tietysti tärkeää että bisness menestyy

14 YTE YTE läsnä kuuntelee - toimii Läsnä Kuuntelee Toimii Pääkaupunkiseudun verotoimisto syntyi 2006, kun Helsinki ja Vantaa yhdistettiin Espoo liitettiin mukaan Henkilöstöä n. 450 yhdistyminen ja organisaatiomuutos sujui hyvässä yhteistoiminnassa muutokset tehty vaiheittain, henkilöstöä kuunnellen kaikista kulttuureista otettiin parhaat asiat uuteen, pelisäännöt avointa vuorovaikutusta paljon, yte on ajan hermolla, ilon kautta aktiivinen yhteistoimintaelin, toimii samalla työsuojelutoimikuntana Yte.n edustaja johtoryhmässä + mukana eri koulutuksissa Yte-kokous, sähköpostilla kaikille tiedoksi, Yte-kansio verkossa, henkilöstön edustaja puheenjohtajana, ht j eskari, toimintasuunnitelma, i t it toimintakertomus, i t t pelisäännöt, yhteistoimintaopas, logo, edustajien kuvat seinillä, juliste, Yte-palsta lehdessä, painopistealue vuodessa, tempauksia, pääsiäismunapalaute, kehittämis- ja työhyvinvointipäivä, yhteistyö mm. Tullin kanssa, palkintoraati, uusia mukaan työryhmiin, preppaustilaisuus, Pardian kurssit, infot

15 YTE johdon ja henkilöstön yhteistyö sujuu kuin tanssi Läsnä Kuuntelee Toimii henkilöstön ääni kuuluviin monien kanavien kautta saatuun palautteeseen reagoidaan nopeasti työnantaja antanut hyvin aikaa Yte toimintaan johto tyytyväinen, t asiat toimivat i t hyvin haasteellisesta t muutostilanteesta til t t huolimatta luottamus siihen että kaikki haluaa yhteistä hyvää tavoitteena vähemmän byrokratiaa ja hierarkiaa, enemmän joustavuutta ihmiset i otettu mukaan valmisteluun l ja päätöksentekoon, k sekä tehtäväkiertoon äki hyvä työtyytyväisyys ja todella hyvä asiakastyytyväisyys ja työnantajakuva Haastatellut: Verojohtaja Tuuli Oksanen, pääluottamusmies Pirjo Lahikainen, yteedustaja Sirpa Tolvanen, työsuojeluvaltuutettu Maarit Koli

16

17 yhteisiä periaatteita: ketään ei kuseteta Ilmastointialan yritys, liikevaihto 148 milj., henkilöstöä 1100, 23 maassa avoimuus tärkeää, kerrotaan kaikki mitä on ja kaikkiin kysymyksiin vastataan vuorovaikutteiset viikkoinfot kaikille, webcast lähetys globaalisti 5 x/v, infotaulut henkilöstö on kiinnostunut yrityksen asioista ja sitoutunut työhönsä yhteinen visio ja tavoite, yt-neuvotteluissa haetaan yhdessä kaikki vaihtoehdot rehellisyys, avoimuus, tasa-arvoisuus, vastaus toimitusjohtajalta sähköpostikysymyksiin 24 tunnissa uusi toimitusjohtaja nosti pääluottamusmiehen johtokuntaan hyvä luottamus, pääluottamusmies ajattelee myös yrityksen etua ja johtaja katsoo myös työntekijöiden hyötyä pääluottamusmiestä tuetaan vaikeassa tehtävässään pääluottamusmies on hyvin koulutettu ja ammattitaitoinen samat kaverit hoitaneet asioita yhdessä jo pitkään vaikeat asiat nostetaan pöydälle ja jutellaan

18 Haltonin tapa: yhdessä surraan, yhdessä iloitaan samat arvot ja pelisäännöt koko yhtymässä, lähtee omistajasta yhteisvastuullisuus, samassa veneessä koulutetaan t paljon, kehitetään tää paljon pystytään nopeaan päätöksentekoon pääluottamusmies mukana suunnittelemassa, mielipidettä ratkaisuihin kysytään paikalliset sopimukset: liukuva työaika ja työaikapankki kki ei juuri vaihtuvuutta kotimaassa tai ulkomailla lomautuksiin kysyttiin vapaaehtoisia moraali säilyy hyvänä myös vaikeina aikoina lamaa osattiin yhteistyössä ennakoida virheitä saa tehdä, avoimuus ja vapaa ilmapiiri edesauttaa innovatiivisuutta Haastatellut: Pääluottamusmies Markus Hietanen, toimitusjohtaja Heikki Rinne, Kausalan tehtaanjohtaja Pekka Huotari ja henkilöstön kehitysjohtaja Hannu Hallila

19 Yhteistoimintakulttuurin rakentaminen Ymmärrys: kaikki hyötyy yyyhteistoiminnasta Halu: molemmat pyrkivät yhteistoimintaan Arvot: rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja tasaarvoisuus toteutuvat myös käytännössä Avoimuus: vuorovaikutus toimii ii hyvin Luottamus: perustuu tekoihin, tahtoon ja taitoon Yhteinen päämäärä: kaikki luo yhteistä hyvää Hyvässä hengessä, yksimielisyyteen pyrkien

20 Yhteistoiminta tie menestykseen KIITOS! Kirja hyvästä yhteistoiminnasta valmistuu huhtikuussa 2011 Lisätietoja: Tero Lahdes Solar Solutions Oy

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

Duunitalkoot. Työnteon mielekkyys pakkasella (Työolobarometriaineistot 1992 2006) Työkyky on aina suhteessa työn vaatimuksiin

Duunitalkoot. Työnteon mielekkyys pakkasella (Työolobarometriaineistot 1992 2006) Työkyky on aina suhteessa työn vaatimuksiin Duunitalkoot Työterveyslaitoksen uusi internetpalvelu - kohti toimivaa ja tuloksellista vuoropuhelua työpaikoilla Tapio Lahti apulaisylilääkäri, projektipäällikkö Työterveyslaitos Työnteon mielekkyys pakkasella

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle HENRY Foorumi 4.11.2008 Päivi Lind 1 Suomen parhaat työpaikat 2003 Tapiola-ryhmä 9.sija suurten organisaatioiden sarjassa. Euroopan sadan parhaan työpaikan joukossa.

Lisätiedot

Ajatuksia muutosjohtamisesta. Opetushallitus Johtamisen oppiva yhteisö Reijo Karhinen, vuorineuvos

Ajatuksia muutosjohtamisesta. Opetushallitus Johtamisen oppiva yhteisö Reijo Karhinen, vuorineuvos Ajatuksia muutosjohtamisesta Opetushallitus Johtamisen oppiva yhteisö 6.6..2018 Reijo Karhinen, vuorineuvos Twitter: @ReijoKarhinen Niin yhteiskunta-, yritys-, organisaatio-, kuin yksilötasolla tarvitsemme

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi. Hyvinvointipäivä

HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi. Hyvinvointipäivä HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi KEHITTÄMINEN Hyvinvointipäivä 8.6.2016 Muumit merellä - video Pienryhmätyöskentely: Hattivatit, nuuskamuikkuset, pikkumyyt, muumimammat,

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Parempaa työtä yhdessä toimimalla

Parempaa työtä yhdessä toimimalla Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Parempaa työtä yhdessä toimimalla Work goes happy, Helsinki, Wanha Satama 9.3.2017 Rauno Hanhela Toimitusjohtaja, FT Työturvallisuuskeskus

Lisätiedot

Yritysten menestys, Tulevaisuuden tekeminen, Vahva osaaminen, Hyvä työyhteisö.

Yritysten menestys, Tulevaisuuden tekeminen, Vahva osaaminen, Hyvä työyhteisö. Arvokirja EK:n neljä arvoa EK:lla on pitkä historia, vahva kulttuuri ja aikojen kuluessa nykymuotoonsa kehittynyt arvomaailma. Vaikka arvot muuttuvat hitaasti, nykyinen murrosaika nosti ne puheenaiheiksi

Lisätiedot

Hyvä työpaikka. Jari Honkala KM, TM Tutkija 26.1.2013

Hyvä työpaikka. Jari Honkala KM, TM Tutkija 26.1.2013 Hyvä työpaikka Jari Honkala KM, TM Tutkija 26.1.2013 KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopiston psykologian oppiaineen ja Oppimiskeskuksen yhteistyönä Käyttäjinä

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 RTK-Palvelu Oy: Kohti hyvää, monikulttuurista työyhteisöä RTK-Palvelu Oy on aktiivisesti kehittänyt työyhteisöään. RTK-Palvelu Oy on valtakunnallinen kiinteistöpalvelualan

Lisätiedot

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuvan haasteet muutoksessa Tilanne Asiakkaat Uusi suunta, Vanhasta luopuminen

Lisätiedot

Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen

Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen 14.2.2017 Taustaa Nykyisen YT-lain tavoitteet: 1. Edistää työnantajan ja työntekijän välistä sekä henkilöstöryhmien keskinäistä vuorovaikutusta perustuen oikea-aikaisesti

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Työelämä 2020 -hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014. Margita Klemetti hankejohtaja

Työelämä 2020 -hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014. Margita Klemetti hankejohtaja Työelämä 2020 -hanke Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014 Margita Klemetti hankejohtaja SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA 2020 Hallitusohjelma TYÖELÄMÄSTRATEGIA TULEVAISUUDEN TYÖPAIKALLA

Lisätiedot

EMK-Esimiehisyydestä kilpailuetu. Tuula Laukkarinen 13.3.2014

EMK-Esimiehisyydestä kilpailuetu. Tuula Laukkarinen 13.3.2014 EMK-Esimiehisyydestä kilpailuetu Tuula Laukkarinen 13.3.2014 JCDecaux Olemme siellä missä ihmiset ovat ulkona. JCDecaux Group - Maailman suurin ulkomainosyhtiö Liikevaihto 2012 2 623 miljoonaa euroa Henkilöstö

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

Ympäristö muuttuu muuttuuko johtaminen? 30.9.2014 Pääjohtaja Erkki Moisander

Ympäristö muuttuu muuttuuko johtaminen? 30.9.2014 Pääjohtaja Erkki Moisander Ympäristö muuttuu muuttuuko johtaminen? 30.9.2014 Pääjohtaja Erkki Moisander Kuinka johtaminen tukee työntekoamme? Nykytila: 1. Valveillaoloajastamme lähes puolet töissä 2. Kesälomat pidetty talvilomaa

Lisätiedot

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.

Lisätiedot

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff Our Purpose Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff SANOFI LYHYESTI Toimintaa 100 maassa Suomessa noin 90 työntekijää Yli 110 000 työntekijää MISTÄ LÄHDIMME LIIKKEELLE JA MIKSI? Engagement

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro Tuottavuus ja työhyvinvointi Toimihenkilöiden työsuhdepäivät 0.2.20 M/S Silja Symphony Johtaja Jukka Ahtela EK 2 3 Suomi on palvelutalous

Lisätiedot

Järkytä avoimuudella. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin. Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi

Järkytä avoimuudella. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin. Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi Järkytä avoimuudella Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi 01 Miksi juuri avoimuus? Avoimuus on keskeinen keino synnyttää luottamusta

Lisätiedot

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 10.4.2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Koko liikevaihdolla mitaten Noin 75. suurin yritys Suomessa Samassa kokoluokassa NCC Suomi oy

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Hyvät työhyvinvointikäytännöt. Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari

Hyvät työhyvinvointikäytännöt. Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari Hyvät työhyvinvointikäytännöt Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari 4.10.17 Aineiston keruu Kyselytutkimus: Kerätty 13-15.9.16 Työhyvinvointimessuilla Tampereella Analysoinnissa

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications

T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications T-Media Oy is a part of TAT Group together with Economic

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuuskampanja Prosessijohtaminen

Kuntien tuloksellisuuskampanja Prosessijohtaminen Kuntien tuloksellisuuskampanja Prosessijohtaminen Tikkurila 24.4.2012 Risto Tanskanen Tuottavuusasiantuntija Työturvallisuuskeskus Työturvallisuuskeskus tuottavuuden kehittäjänä TTK:n toiminnan tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin turvaamisen roolit Työhyvinvointi kaikkien asia Teemajohtaja Rauno Pääkkönen rauno.paakkonen@ttl.fi 2.2.2013 Esittäjän nimi 2 Sisältö työhyvinvointi on kaikkien asia

Lisätiedot

HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES. Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland

HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES. Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland HYVÄ TYÖPAIKKA, PAREMPI BISNES Laatua laivalla -seminaari 23.8.2012 Panu Luukka Great Place to Work Institute Finland Agenda 1. Hyvä työpaikka 2. Miksi rakentaa hyvä työpaikka? 3. Parhaiden työpaikkojen

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft, 2005 Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft Globaalisti Maailman johtava ohjelmistovalmistaja 107 000 työntekijää Liikevaihto 40

Lisätiedot

Verkostot kehittämistyössä

Verkostot kehittämistyössä Verkostot kehittämistyössä Lääkkeiden käytön järkeistämisen verkosto, työpaja 27.9.2012 Timo Järvensivu, KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn

Lisätiedot

Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta?

Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta? Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta? Työhyvinvointi ja- tyytyväisyys Johtaminen, avoimuus ja läpinäkyvyys, matala hierarkia, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Toimihenkilötyön tuottavuus. 7.2.2013 EK - STTK Tuottavuusseminaari 7.-9.2.2013

Toimihenkilötyön tuottavuus. 7.2.2013 EK - STTK Tuottavuusseminaari 7.-9.2.2013 Toimihenkilötyön tuottavuus 7.2.2013 EK - STTK Tuottavuusseminaari 7.-9.2.2013 TTK liittojen tuottavuustyön tukena Työturvallisuuskeskus TTK:n toiminnan tavoitteena on parantaa työturvallisuuden työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY 2003 perustettu Tietotekniikan innovatiivinen palveluyritys, joka on erikoistunut it-asiantuntijapalveluihin ja tietojärjestelmäratkaisuihin. Asiakkaina

Lisätiedot

Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä. Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä. Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Nuori Suomi 13.3.2012 Verkosto voidaan määritellä ainakin kahdella

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO

KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Lapine Oy ISBN 978-952-14-2010-8

Lisätiedot

SYDÄMELLÄ JA ELINVOIMALLA

SYDÄMELLÄ JA ELINVOIMALLA Yhdessä tehden SYDÄMELLÄ JA ELINVOIMALLA Laukaan kunnan henkilöstöstrategia 2019 2025 Sisältö 1 Arvot 2 Sydäntä ja elinvoimaa 3 Suunta kohti vuotta 2025 Toimintaympäristön muutos työelämässä Toimintaympäristön

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin

Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Taustatietoja Perustettu 1.4.1970 Liikevaihto n. 5,9 miljoonaa euroa Päärahoitus 3,1 miljoonaa euroa tapaturmavakuutusmaksuista TSR:n kautta

Lisätiedot

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Mistä on parhaat työpaikat tehty? Luottamus Avoin viestintä eli läpinäkyvyys Välittäminen

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä

4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä 4event yrityksenä Perustamisvuosi 2001 Löydä energinen ja vireä elämä Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä Osaajaverkostossa 140 henkilöä 1300 erillistä ohjelmaa / vuosi Valtakunnallisuus

Lisätiedot

Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima

Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Hyvinvoivat työntekijät tekevät työnsä hyvin Kun yrityksesi työntekijät kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, he panostavat sen tekemiseen. Näet tuloksen osaamisena

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Kuinka ihmisten johtamista ja töiden organisointia pitää kehittää?

Hyvinvointia työstä Kuinka ihmisten johtamista ja töiden organisointia pitää kehittää? Hyvinvointia työstä Kuinka ihmisten johtamista ja töiden organisointia pitää kehittää? Tuomo Alasoini Teknologiajohtaja, Tekes tuomo.alasoini(at)tekes.fi Vanhushuoltosuhteen (65+/15 64-vuotiaat) kehitys

Lisätiedot

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja, STTK 7.5.2015 Vastaajat Henkilöstön edustaja -barometriin vastasi 1 941 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua Puolet kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Liperin varhaiskasvatus. Tilannekuva Syyskuu 2018

Liperin varhaiskasvatus. Tilannekuva Syyskuu 2018 Liperin varhaiskasvatus Tilannekuva Syyskuu 2018 Tilannekuvan materiaali Koko päivän henkilöstötilaisuus 15.9.2018, Paloaukean päiväkoti Vanhempainillat 7 päiväkodissa 17.-27.9.2018 Yhteensä 126 vanhempaa

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävät. Yhteistoiminta uhka vai mahdollisuus 18.3.2013

Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävät. Yhteistoiminta uhka vai mahdollisuus 18.3.2013 Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävät Yhteistoiminta uhka vai mahdollisuus 18.3.2013 Helena Lamponen Yhteistoiminta-asiamies Laki yhteistoiminta-asiamiehestä 30.3.2010/216, voimaan 1.7.2010 Yhteistoimintalaki

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015 Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Meidän päiväkodistako rohkea uudistaja? Ideasta uudeksi palveluksi esimerkkinä Metsäeskari

Meidän päiväkodistako rohkea uudistaja? Ideasta uudeksi palveluksi esimerkkinä Metsäeskari Meidän päiväkodistako rohkea uudistaja? Ideasta uudeksi palveluksi esimerkkinä Metsäeskari Eveliina Saari, tiimipäällikkö, Työterveyslaitos Marja-Liisa Akselin, palvelujohtaja, Hämeenlinnan kaupunki 12.11.2012

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015

Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA. 16.10.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa

PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA. 16.10.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA 1 Päivän kolme kysymystä Miksi, miten, mitä? Mitä? Miten? Mitä? 1. Oravanpyörästä ulkoilemaan 2. Työntekijät ensin 3. Arvoista asenteeseen 4. Kasvun Kasvot Miksi? 2 KASVUN

Lisätiedot

MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori

MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori 6.11.2017 Riitta Seppälä MTK-Satakunta/Varavoimaa Farmarille 044 972 6195 riitta.seppala@mtk.fi Työnantaja Esimies Työkaveri Maaseutuyrittäjällä

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän. Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.

Lisätiedot

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA?

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa laatuun ja tehokkuuteen Menetelmä- ja aikastandardien merkitys Jaana Ylitalo jaana.ylitalo@pam.fi 26.10.2011 1 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Valtuustoseminaari 13.6.2019 Nina Gros Henkilöstöjohtaja Esityksen sisältö Aineistot 1. Henkilöstökokemus 2. Lähiesimiestyön tila 3. Johdon näkemys

Lisätiedot

Isännöinti ja omistaminen

Isännöinti ja omistaminen Isännöinti ja omistaminen Tero Heikkilä 6.10.2017 KIRA-Akatemia ISÄNNÖINTILIITTO EDISTÄÄ TEHOKKAASTI JÄSENTENSÄ ETUJA. 1 Isännöinti: - kolme faktaa - unelma - tulevaisuus Isännöinti on nosteessa Asumisen

Lisätiedot

Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa. Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen

Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa. Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen KESKEINEN SISÄLTÖ 1. Näkökulman valinta kuntafuusioprosessit 2. Lähiesimiehet keskeisiä muutosjohtajia

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä Katja Ekman, Jenni Kantola ja Susanna Kultalahti Vaasan yliopisto, Johtamisen yksikkö Henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmä Henkilöstöjohtamisen tehtävät Työhyvinvoinnista

Lisätiedot

Vastuullinen osaaja Miten kannan vastuuta ja kehitän osaamistani työyhteisössä? Liisa Luukkonen Seurakuntien Lapsityön Keskus

Vastuullinen osaaja Miten kannan vastuuta ja kehitän osaamistani työyhteisössä? Liisa Luukkonen Seurakuntien Lapsityön Keskus Vastuullinen osaaja Miten kannan vastuuta ja kehitän osaamistani työyhteisössä? Liisa Luukkonen Seurakuntien Lapsityön Keskus Kenen vastuu Kuvaile henkilöä, joka toimii työssä vastuullisesti! Työnantajan

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Henna Nurminen Hankkeen esittely

Henna Nurminen Hankkeen esittely Henna Nurminen 1.4.2016 Hankkeen esittely Perustiedot Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten yhdessä toteuttama ESR-hanke Tiimi (paikkakunta): Projektipäällikkö Henna Nurminen (Rovaniemi) Projektikoordinaattori

Lisätiedot

Nuorten Akatemia. Työpaja, Nuorten Suomi

Nuorten Akatemia. Työpaja, Nuorten Suomi Nuorten Akatemia Työpaja, Nuorten Suomi 2.11.2018 1 Nuorten Akatemia Nuorten Akatemian nuorten osallisuutta edistävä yhteistyöorganisaatio, joka törmäyttää nuoria ja nuorten näkemyksistä kiinnostuneita

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot